LEGENDAA, KANNIBAALEJA JA KALEVALAA

Tämän hyytävän kylmyyden keskellä on mukava suunnata katse rapakon taakse keskelle huitsin Nevadaa. Kirjaimellisesti. Keskelle-ei-mitään.

Lovelock Cave (TravelNevada).

Lovelock Cave – Google Maps

Keskellä Nevadan osavaltion erämaalakeuksia ja vuorenhuippuja sijaitsee Lovelock Cave, johon liittyy pohjoisen Paiute-intiaaniheimon legenda punahiuksisista jättiläisistä. Tarina kertoo, että muinaisina aikoina tähän luolaan ajettiin sumppuun “Si-Te-Cah” -heimon viimeiset jättiläiset, koska nämä jätit olivat suuren kokonsa lisäksi myös kannibaaleja.

Kyllästyttyään tämän heimon luomaan jatkuvaan uhkaan muut paikalliset asukkaat yhdistivät siis rintamansa, ajoivat jättiläiset luolaan (n. 46 x 11 m) ja sytyttivät luolan suulle oksia ja risuja palamaan. Luolaan paenneet jätit kuolivat joko tuskissaan palaen tai savuun tukehtuen; tosin muutaman naispuolisen heimon jäsenen kerrotaan päässeen pakoon tästä tulipätsistä.

A Paiute drawing his bow and arrow; two others in festive costume (v. 1872/the National Archives and Records Administration).

Vielä nykyäänkin luolan katossa on nähtävissä merkkejä suuresta palosta ja luolassa on tehty kaivauksia jo 1800-luvun puolella. Ei tosin arkeologisia kaivauksia, vaan luolasta kaivettiin tonnitolkulla guanoa, jota käytettiin mm. lannoitteena ja silloisen ruudin valmistuksessa. Jep, guano on siis lepakoiden scheissea, ja varsinkin rannikkoalueilla merilintujen kakkaa.

Vuonna 1886 kaivosinsinööri John T. Reid johdatettiin paikalle ja hän tekikin luolassa huomattavia löytöjä. Näihin löytöihin viitataan nykyisin termillä “Reidin kokoelma.” Ukkeli ei siis kuitenkaan suorittanut kaivauksia järjestelmällisesti nykyarkeologian tapaan, mutta tuohon aikaan se ei ollut mitenkään tavatonta. Hän oli paikalla insinöörinä ja amatööriantropologina, ei suinkaan arkeologian edelläkävijänä.

Esineistöä.

Joka tapauksessa tämä arvon herra Reid löysi luolasta esinelöytöjen lisäksi useiden kymmenien yksilöiden luiden jäänteitä ja kokonaisia luurankoja, joiden perusteella hän arveli tosiaankin löytäneensä legendoissa mainitun jättiläisrodun. Käyttäen omaa reisiluutaan pituusvertailussa hän laskeskeli, että kyseisten yksilöiden pituus oli täytynyt olla peräti 230-290 cm:n välillä. Mutta… mm. seuraavassa linkissä Reidin on arveltu jättäneen huomioimatta esim. sellaisen seikan, että reisiluun yläpään palloniveltä ei tule huomioida pituuden arviointimittauksessa, joten tämä lienee vaikuttanut hänen arvioihinsa:

*210777-1984-4Winter.pdf (nv.gov) Nevada Historical Societyn neljännesvuosikatsaus v. 1984 (pdf).

Tässä koosteessa aihetta käsitellään n. 10 sivun verran ja taulukot osoittavat, etteivät Reidin kokoelman luiden pituudet poikkea juurikaan alueen muista hautalöydöistä: pituudet olivat miesyksilöiden kohdalla n. 160-180 cm:n välillä. Reid kuitenkin uskoi teoriaansa löytämästään jättiläisrodusta jo senkin takia, että osissa kalloista oli jäljellä pehmytkudosta ja punaisenruskeita hiuksia. Kyseisessä linkissä mainitaan myös tästä: useat muinaiset kulttuurit käyttivät jo eläessään ja/tai hautauksissa väriaineena punaokraa, joka myös tehokkaasti muuttaa mustien hiusten värin punaruskeaksi ajan kuluessa.

Yksi houkutuslinnuista (1900-luvun alun kuva).

Vuosina 1912 ja 1924 luolassa suoritettiin vihdoin arkeologisia kaivauksia, sillä vuonna 1911 guanonkaivajat olivat tehokkaasti rellestäneet luolassa kaivaen noin 250 tonnia sitä ihteään käytettäväksi teollisuuden tarkoituksiin. L. L. Loud Kalifornian yliopistosta ja myöhemmin mukaan liittynyt M. R. Harrington löysivät luolasta muumioiden ja luiden lisäksi mm. kalaverkkoja, sandaaleita, nuolen- ja keihäänkärkiä, koreja ja taidokkaasti höyhenistä ja meriheinästä tehtyjä ja maalattuja houkutuslintuja. Mm. seuraava sanomalehtiartikkeli vuodelta 1929 kertoo löydöistä tarkemmin:

22 Aug 1929, 6 – Oakdale Leader at Newspapers.com

Sanomalehtiartikkeli mainitsee, että mm. eläintennahoista huolellisesti ommellut viltit ja luusta kaiverretut metsästyspillit osoittavat, ettei tämä heimo voinut olla se alkeellinen, kannibalistinen heimo, josta legendoissa puhutaan. Aiemman linkin materiaalissa mainitaan myös, että löytöihin kuului kalaverkkoon haudattu lapsi, jonka mukaan oli laitettu taidokkaasti tehty helistin. (Kalaverkkojen löytyminen johtuu ylipäätään siitä, että alueella on ollut useitakin pienempiä järviä, jotka sittemmin ovat kokonaan kuivuneet.)

Sisäänkäynti.

Koska ja kuinka kauan luolaa onkaan sitten käytetty? Onko näissä punatukkajätti-legendoissa mitään perää? Berkeleyn yliopiston kirjaston materiaali kertoo, että luolaa olisi käytetty jo niinkin varhain, kuin 2740 eaa. aina 1800-luvun puolelle asti. Varmimmat ajoitukset luumateriaaleista sijoittuvat vuosille 1450 ja 1420 eaa. Luolaa on siis kuitenkin todistettavasti käytetty jo useita vuosituhansia. Guanokerrostumien varhaisimmat ajoitukset ovat vuosituhannelta 5000 eaa., joten lepakoita luolassa on ollut jo kauan ennen ihmislajia. Ilmankos sitä pa*kaa riitti tonnitolkulla lapioitavaksi asti!

Paiute-perhe v. 1906 (Library of Congress).

Noin vuonna 500 jaa. ilmeisesti maanjäristyksen seurauksena luolassa romahti useita suuria kivenlohkareita, joka lienee rajoittanut myöhempää toimintaa. Onkin siis mahdollista, että legenda jättiläisistä on peräti voinut periytyä sukupolvelta toiselle jo ennen tätä aikaa.

arf010-002.pdf (berkeley.edu) Yliopiston kirjaston materiaalia, jonka lopussa on mm. graafisia kuvia alueen/luolan rakenteesta sekä vanhoja valokuvia kaivauksista (pdf).

Eli onko legendoissa sitten mitään perää…? Mene ja tiedä; kaikki on toki mahdollista. Tällaisen luolan historialliset todisteet ajoituksineen ovat mielenkiintoisia: ainakin tuo kalaverkkoon haudattu lapsi helistimineen kertoo siitä, että luolaa on ainakin jossakin vaiheessa käytetty huolelliseen hautaustarkoitukseen. Onhan se ihan mahdollista, että luolan käyttötarkoitus on eri vuosisatoina vaihdellut suurestikin ja kenties joku jättiläiskannibaaliheimo luolaan on sumputettukin.

M. R. Harringtonin löytämä Moapa Paiute-kulttuurin punottu kori v. 1925 (National Museum of the American Indian).

Tällaisessa tilanteessa Akka näkee sielunsa silmin kuvaelman, jossa moiset lajitovereita syövät penteleet (legendoissa mainittu noin 20-30 jättiläisheimon viimeistä yksilöä) on tosiaankin ajettu luolaan ja palavien oksien ja pensaiden avulla tukahdutettu kuoliaaksi. Mitäpä sitten tämän jälkeen tapahtuisi? Akan kuvaelmassa on tietenkin lisätty pökköä pesään, notta ne pahikset varmastikin kärventyisivät ainakin muutamien päivien ajan. Lopuksi olisi oksien rippeet raivattu luolan suulta ja kaikki mahdolliset jäänteet olisi raahattu kuivalle aavikolle korppikotkien ja muiden lentävien öttiäisten mässäiltäväksi, kunnes jäljellä ei olisi enää ollut jänteen ripettäkään.

Klassinen koukkunokka.

“Menit sitten syömään mun mummon, pärkkeles! Siitäs sait!” olisi joku voinut tässä kohtaa todeta kiukuspäissään. Kuka näitä ilkeitä kannibaaleja olisi luolaankaan jättänyt tai niille hautoja kaivanut, jos luolaa aiottiin kuitenkin vielä heidän jälkeensäkin käyttää johonkin tarkoitukseen?

Luolassa on kuitenkin käyty vielä niinkin myöhään, kuin n. 1830-luvun aikana (tuolta ajalta on löydetty ase ja ihmisen scheissea), joten tällainen sumputustapahtuma (kenties peräti) vuosituhansien takaa olisi jo kauan aikaa sitten unohtunut suulliseksi perimätiedoksi ja täten legendaariseksi tarinaksi. Mikäpä ettei! Karttaa katsoessa alueella ei ole kerta kaikkiaan yhtikäs mitään, joten luolan olemassaolo ja sijainti on voinut olla hyvinkin tärkeä muinaisille metsästäjille vaikka miten pitkään. Luolasta on saatu suojaa metsästysretkillä, siellä on voitu korjata verkkoja ja metsästyskeihäitä, varastoida ruokaa ja nähtävästi myös saattaa omaisia haudan lepoon aikojen kuluessa.

Eräs teoria on sekin, että luolasta olisi tosiaankin löytynyt näitä peräti jopa kolmemetristen yksilöiden luurankoja, mutta Smithsonian-instituutti olisi tietenkin tapojensa mukaisesti jemmannut kaikki todisteet perushistoriasta poikkeavista löydöistä.

Tällaisten perimätietona kerrottujen tarinoiden alkuperä kiehtoo aina mieltä, mutta luulöytöjen perusteella Lovelockin jättiläisistä ei kuitenkaan toistaiseksi ole todisteita. Kuten ei ole todisteita sellaisestakaan perimätiedosta, että maailman synty johtui Ilmattaren yksinäisyydestä: hän meni uimaan, tuli raskaaksi meren tuulesta ja raskausaika kestikin peräti yhdeksän vuotta!

Ilmatar/Robert Wilhelm Ekman v. 1860 (Suomen kansallisgalleria).

Lapsi ei kuitenkaan syntynyt, joten sotka muni Ilmattaren polvelle seitsemän munaa. Nämä munat rikkoutuivat ja muodostivat maan, taivaan, tähdet jne. Lopulta lapsi päätti itse syntyä, joten omatoimisesti ihan-ilman-hyvinvointialueiden-apua syntyi tämä merkillinen lapsi Väinämöinen. Väiski osasi jo syntyessään loitsia ja laulaa, ja nykypäivänä Väiski olisikin jo saanut kaiken maailman diagnoosit eri kirjainyhdistelmillä jo heti syntymänsä jälkeen.

Väinämöisen pää/Akseli Gallen-Kallelan luonnos v. 1895 teokseen “Väinämöisen lähtö.”

Lauloi, mokoma, vielä hauenleuka-kanteleensa avulla Joukahaisen suohon! Päästäkseen suosta Joukahainen lupaa sisarensa Väiskille vaimoksi, mutta tämä päättääkin mieluummin päättää omat päivänsä. Kerrassaan mieltäylentävä kaveri, tämä Väinämöinen!

Että näin! Legendoja on monenlaisia, mutta uskottavammalta tuntuu kuitenkin tämä kannibalistinen intiaaniheimo, kuin meikäläisten oma wannabe-Harry-Potter-ihmepoika Väinämöinen. Itsestään syntyvä ihmelapsi, my ass…!

“PIENI OTTAA MARJAN MAASTA…

… mutta suuri ei tähtiä taivaalta.” Tämä on vanha suomalainen sanonta, jonka alkuperästä Akalla ei ole hajuakaan.

Tässä tapauksessa nämä pienet huru-ukot eivät poimi marjoja, vaan SIENIÄ. Hmm…

Pituudella ei ole väliä, kuulemma. Kyllä vain on, väittää Akka kaivaessaan esiin keittiöjakkaran ylettyäkseen keittiön ylähyllylle, jonne joku pidempi ihminen on taas sijoittanut sen parhaan uunivuoan. Tämä ihminen on saattanut olla kuka tahansa, sillä kaikki ihmiset ovat keskimäärin Akkaa pidempiä.

Nykypäivänä suomalaismiesten keskipituus on n. 178 cm ja naisten noin 168 cm, mutta muualla maailmassa keskivertoarvot heittelevät maasta ja ympäristöstä riippuen paljonkin. Alankomaalaiset miehet ovat maailman pisimpiä 183 cm:n pituudellaan, pisimmät naiset puolestaan löytyvät Latviasta (170 cm). Terveisiä vaan sinne yläilmoihin, toivottaa Akka!

Amsterdam/Alankomaat.

Onkin aiheellista kysyä kuka-mitä-häh eli kuinka pitkiä ihmislajit ovat olleet menneinä aikoina ja MIKSI? On tunnettua, että teollistumisen myötä ravinto alkoi monipuolistua ja hygieniataso parantua, joten viimeisten 150:n vuoden ajan kasvusuunta on ollut kohoava. Mutta: mistäpä mitasta lähtien ihmislajit ovat alkaneet kasvaa?

Varhaisimmat australopithecus afarensikset (3-4 milj. v. sitten) olivat pituudeltaan n. 130 cm, homo ergasterit (2 milj. v. myöhemmin) noin 165 cm. Meni sitten pari miljoonaa vuotta saada lisää pituutta perusviivoittimen verran, hah!

Euroopassa 200 000-700 000 vuotta sitten eläneet homo heidelbergensikset olivat pituudeltaan n. 170-180/160 cm pitkiä (mies/nainen). Neandertalilaiset olivat näistä lukemista n. 10 cm lyhyempiä, kun taas varhaiset homo sapiensit (cro-magnonin ihmiset) ylsivät heidelbergensiksen lukemiin. Merkittävä poikkeama pituuksissa löytyy floresinihmisiltä; hobiteilta, jotka asustelivat Floresin saarella Indonesiassa jo peräti 190 000 vuotta sitten. Nämä lilliputit olivat noin metrin mittaisia, joten Akkakin yltäisi taputtelemaan heidän päälakeaan vahingoniloisesti nauraen. Hah, kerrankin voisi osoittaa ilkikurista ylemmyyttä! (Hyi Akka, hanki parempia huvituksia…)

(Sci-News.com)

Noin 10 000 vuotta sitten pituudet lähtivät kuitenkin luisumaan alamäkeen. Ja miksi? Syiksi on esitetty ilmastonmuutosta ja maanviljelyyn siirtymistä, jolloin proteiinipitoinen ruokavalio väheni. Muinaiset esi-isämme olivat siis ensimmäisiä pullamössöihmisiä, jotka puputtivat viljaa ja kasviksia lihan ja kalan sijasta. Useiden tuhansien vuosien ajan olikin tavanomaista, että kulttuurista riippumatta yläluokan ihmiset olivat pidempiä, kuin tavalliset pulliaiset. Parempi ruokavalio, nääs…

Vielä keskiajalla ihmisten keskipituus huiteli yli 170 cm:ssa, mutta keskipituus 1600-1800-luvuilla oli tippunut jo n. 160-165 cm:iin. Tämä seikka on vallan hyvin nähtävissä tuon ajan rakennuksissa, kun ovien kamanat ja kattojen korkeudet ovat paljon nykypäiviä matalammalla. Samoin noilta ajoilta säilyneet vaatteet ja huonekalut ovat usein tavallista pienempiä. Useina vuosisatoina pituuden nousuihin ja laskuihin ovat vaikuttaneet sääolot ja tautiepidemiat, jotka osaltaan ovat aiheuttaneet pitkäänkin jatkuneita muutoksia ruokavaliossa ja elinolosuhteissa.

Ranskalaista muotia v. 1847.

Pituus lähti siis kuitenkin uudestaan kasvuun teollistumisen jälkeen, kun elinolot paranivat ja monipuolisempaa ravintoa oli tavallisellekin kaduntallaajalle saatavilla.

Nyt 2000-luvun aikana on huomattu, että ihmisen geneettinen maksimipituus on saavutettu – meistä ei siis koskaan kehity yhä pidempiä ja pidempiä, mutta tämä seikka vaihtelee suuresti asuinpaikasta riippuen. Keskimääräiset pituudet kasvavat edelleen esim. joissakin Aasian maissa, mutta länsimaalaisittain pituuden keskiarvot pysyvät kutakuinkin samanlaisina.

Väinö Myllyrinne ja tavisäijiä.

Ihmislajia kuvataan eri tilastoilla aina keskivertoihmisenä, jota ei ole olemassakaan (varsinkin, jos kysymys on housunlahkeiden pituudesta!), joten onkin hauska tutustua joihinkin tästä poikkeaviin tapauksiin. Akka ei ainakaan tiennyt Suomen kaikkien aikojen pisintä miestä, Väinö Myllyrinnettä (1909-1963), joka olikin peräti n. 248 cm pitkä.

Robert Wadlow isänsä kanssa ennen v. 1940.

Maailman pisin mies, Robert Wadlow (1918-1940), lienee kuitenkin useimmille tuttu. Tämä 272 cm pitkä mies eli vain 22-vuotiaaksi kuollen lopulta verenmyrkytykseen.

Trijntje Keever v. 1633/tuntematon taiteilija.

Maailman pisin nainen puolestaan lienee ollut alankomaalainen Trijntje Keever (1616-1633). Tämä 255 cm pitkä tyttö kuoli vain 17-vuotiaana syöpään, mutta sitä ennen häntäkin ehdittiin kierrättää friikkisirkuksissa näytillä, kuten useimpia muitakin hänen kaltaisiaan “poikkeavuuksia.” Yksi kuuluisin tällaisista pirulaisista lienee P. T. Barnum, joka palkkasi useita “kummajaisia” kiertäviin sirkuksiinsa ja museoihinsa 1800-luvun Amerikassa. Tämän hepun toiminta oli jokseenkin kyseenalaista kaikenlaisine feikkihirviöineen, puhumattakaan työntekijöidensä ihmisarvon polkemisesta.

P.T. Barnum’s 13 Most Famous And Incredible Oddities (allthatsinteresting.com)

Noh, ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin: hänen kiertueillaan Anna Heining Swan (241 cm) tapasi tulevan aviomiehensä Martin Van Buren Batesin (236 cm). Tämän parin avioiduttua v. 1871 heidät julistettiinkin maailman pisimmäksi aviopariksi. Jopa itse Englannin kuningatar Victoria muisti hääparia lahjoittaen heille kaksi (tavallista kokoa suurempaa) kultakelloa. Valitettavasti parin kaksi lasta menehtyivät pian synnytysten jälkeen, joten he jäivät lopulta lapsettomiksi (jep, lapset olivat syntyessään suurikokoisia: yli 8 ja 10 kg). Anna kuoli vain 41-vuotiaana v. 1888, kun Martin taasen kuoli 81-vuotiaana v. 1919. R.I.P koko perhe.

Anna, Martin ja tavisäijä.

Akka näkee sielunsa silmin, kuinka tämä herra Martin rakensi vaimolleen ja itselleen normaalikokoa suurempaa kotitaloa Sevilleen, Ohioon. Tässä talossa seinäkorkeus oli peräti 4,3 metriä ja ovien korkeuskin 2,4 metriä. Lisäksi palveluskunnalle rakennettiin “normaalikokoinen” talo samalle tontille. Tämä Annan ja Martinin kotitalo tuhoutui sittemmin tulipalossa, ja sen paikalla sijaitsee nykyään Sevillen historiallinen museo. Tästä olisikin enää puuttunut se, että avioparin sirkuselämän lisäksi heidän talostaan olisi seuraavaksi tullut turistien töllistelyn kohde! Aargh ja damn-you-people! P. T. Barnum rikastui jo ihan tarpeeksi “kummajaistensa” kustannuksella, joten tässä tapauksessa haaskalintuja ei tosiaankaan olisi enää tarvittukaan!

Seville Historical Society – Google Maps

Kaikenlaisiin, koskettaviin elämänkohtaloihin Akka aina törmääkin tonkiessaan internetin loputonta mutaläjää. Tämä P. T. Barnum on asia erikseen, moinen mato ihmiseksi saa jäädä omaan arvoonsa. Akalla on kuitenkin sentään tarpeeksi älliä päässään, ettei googlaile hakusanoilla “size DOES matter,” hah!

Mutta mutta: oliko Napoleonilla tosiaan alemmuuskompleksi pienuudestaan, kuten on väitetty? Eipäs ollutkaan: Napsku oli 173 cm pitkä eli ihan perusäijän kokoinen, ellei jopa hivenen pidempikin. Aiemmin mainittu kuningatar Victoria oli puolestaan 152 cm; paljon valtaa pienessä paketissa!

Kuningatar Victoria v. 1861(Charles Clifford).

Pisin egyptiläinen faarao löydettiin v. 1901: faarao Sa-Nakht hallitsi 2700-luvulla eaa. ja hänen pituudekseen on mitattu 1,987 m! Mahtoi siinä tavallisen kivenhakkaajan lannevaate tutista tällaisen kaksimetrisen jumaluuden edessä! “Yes, boss, pilkon ihan mitä kiviä tahansa, boss!”

Akka ei puolestaan pilko mitään, jos se-paras-uunivuoka on ylähyllyllä. Keittiöjakkarakin katosi mystisesti, ihan itsekseen se lähti kävelemään ovesta ulos. Pitäkää ylähyllynne, te kaikki yli satakuuskytsenttiset heinäseipäät. Niille hyllyille voi asetella kaikenlaista kivaa, kuten… äh…! Ei niillä hyllyillä ole mitään virkaa, te perhanan keittiösuunnittelijat!!

Tästäkin kuvasta se keittiöjakkara on lähtenyt kävelemään…

Edit. Korjattu tieto, jonka mukaan Anna Heining Swan olisi ollut 241 metriä pitkä. Harmillinen virhe, mutta hyvät naurut kuitenkin… Näin sitä ihminen tulee sokeaksi tekstilleen (mutta ei niille kirotuille ylähyllyille).