MAAILMAN VANHIN AMMATTI…

…ei varmastikaan ole se, johon tällä termillä yleensä viitataan. Tämä käsite prostituutiosta maailman vanhimpana ammattina juontuu vuoteen 1889, jolloin kirjailija Rudyard Kiplingin (1865-1936) novelli ”On the City Wall” julkaistiin. Tässä novellissa Kipling viittaa intialaisen Lalun-nimisen naisen harjoittavan maailman vanhinta ammattia. Tämä käsite on sittemmin jäänyt elämään, mutta ei voisi millään tavoin olla virheellisempi, jos asioita tarkemmin tarkastellaan!

Joten: tarkastellaanpa tarkemmin!

Lalun/BritishMuseum(publicdomain).

Mainittakoon kuitenkin, ettei ammatilla tässä yhteydessä tarkoiteta nykypäivän koulutusta vaativaa tai rahallisen palkan eteen tehtävää työtä, vaan sellaista erikoistumisalaa, johon varhaiset (apina)ihmislajit ovat varmastikin jo ammoisista ajoista asti osoittaneet erityisiä kykyjä. Akka on täysin vakuuttunut, että jo ammoisina aikoina on ollut ”tietyn työn sysäämistä” yksilöille, jotka kerta kaikkiaan vaikuttivat olevan etevämpiä tekemään asioita: ”Viittisitsä niinku mitenkään, kun sä osaat sen kuitenkin niin hyvin…”

Näillä spekseillä ei ammatteja voi erityisesti laittaa numerojärjestykseen varhaisimmasta myöhempiin, sillä kaikki osa-alueet ovat olleet kytköksissä toisiinsa. Vanhimpien ammatinharjoittajien titteleiksi muodostuu siis heti aluksi useamman, eri työläisen rypäs satunnaisessa järjestyksessä:

  1. KIVITYÖKALUJEN VALMISTAJA

Vanhimmat, tunnetut kivityökalut ovat löytyneet Kenian Turkanan Lomekwi3-kaivauksilta, ja ikää näillä työkaluilla on 3,3 miljoonaa vuotta. Näitä työkaluja olisi tuolloin käyttänyt Australopithecus afarensis-laji, mutta kaikki tutkijat eivät kuitenkaan allekirjoita näiden löytöjen ikää eli löydös on kiistanalainen.

What is the oldest-known archaeological site in the world? | Live Science

Toinen, 2,9 miljoonaa vuotta vanha työkalujen ajoitus sijoittuu myöskin Keniaan, mutta nämä työkalut olivat selvästi edistyneempiä, kuin aiemmat edeltäjänsä. Tällä Nyayanga-kaivauksella arvellaan työkalujen tekijäksi Paranthropus-lajia poskihammaslöytöjen perusteella.

Sophisticated stone tools may predate humans, study suggests | CNN

Paranthropus – Wikipedia perusinfoa Paranthropus-lajista

Työkalut oli tarkoitettu lähinnä eläinten nahkojen ja ruoan käsittelyyn, joten seuraava ammattilaisemme lieneekin:

  1. ELÄINTEN VUOTIEN KÄSITTELIJÄ/NAHKURI

Marokosta on löydetty vanhimmat todisteet nahkojen, vuotien ja turkkien käsittelystä noin 120 000 vuoden takaa. Tämä ei kuitenkaan todista, etteikö niitä olisi työstetty jo huomattavasti aiemmin, sillä orgaaninen materiaali ei todellakaan säily hyvin vuosituhansia edes kuivissa olosuhteissa. Marokon työkalut ovat lisäksi tutkijoiden mielestä niin hyvin valmistettuja, että ne osoittavat vuotien työstämisen olleen jo useampien vuosituhansien perimää.

Samoin lienee olleen seuraavankin, ratkaisevan tärkeän ammatin ohella:

  1. TULENSYTYTTÄJÄ

Akka on aiemminkin kirjoittanut varhaisimmista tulenkäytön todisteista, ja nämä löydöt ajoittuvat miljoonan vuoden taakse Wonderwerkin luolaan Etelä-Afrikassa. Tuolloin tulenkäsittelijöinä olisivat toimineet Homo erectus-lajin edustajat, joiden Akka voi kuvitella sanailleen tähän tapaan nuotion äärellä:

”Paas ny, Gork, sitä liekkijä isoommalle siin nuotios. Mun varpaat jäätyy.”
”Emmä kerkee.”
”Eiks sua kiinnosta, että mun varpaat jäätyy?”
”No ei.”

(fineartamerica)

Human Ancestors Tamed Fire Earlier Than Thought | HISTORY

Kuten jo mainittua, nämä esimerkit ovat vain varhaisimpia löydettyjä todisteita, eivät lopullisia numeroita tässä meidän merkillisessä ja alati muuttuvassa esihistoriassamme. Seuraava ammatti tässä yhteydessä lieneekin itsestään selvää useimmille:

  1. METSÄSTÄJÄ/KALASTAJA

Ja kas kummaa; palaamme taas Keniaan 2 miljoonan vuoden taakse! Viktorianjärven liepeiltä löydettiin useita gasellien luurankoja, joissa näkyi selviä merkkejä nylkemisestä ja siitä, että eläimet kannettiin leiriin kokonaisina. Nämäkin yksilöt lienevät olleet Homo erectus-lajia, mutta siitä ei ole löytynyt varmuutta. Tämän löydön osalta jännittävyys lienee siinä, että tämä paikka on varmastikin ollut käännekohta koko homo-lajin historiassa: käännekohta, jolloin homo-lajit sekä metsästivät että söivät haaskojen aivoja, kuten seuraava linkki kertoo:

Earliest Evidence for Human Hunting Found | Live Science

Tässä linkissä kerrotaan, että tuolloisten hyeenoiden ja muiden haaskaeläinten ei ollut mahdollista rikkoa saaliidensa kalloja, mutta jokin Homo-lajin edustaja todellakin teki näin syödäkseen näiden jäänteiden ravintorikasta aivomassaa!

Herra hyeena (picryl).

Että ihan metsästetään, syödään vähän haaskojen aivoja siinä sivussa ja kehitytään pikku hiljaa (zombimeininkiä)… mikäpäs siinä sitten oleillessa ja kehittyessä! Samoihin aikoihin ajoitettuna Keniassa on löydetty sadoittain todisteita kilpikonnien, krokotiilien ja monnien syönnistä, mutta näiden vedessä viihtyvien lajien saalistajia ei ole pystytty määrittelemään. On kuitenkin arveltu, että erectus ja ergaster ovat olleet kyseessä, ja kalaravinnon omega-3 ja omega-6 -rasvahapot olisivat tosiaankin edistäneet lajien kehitystä.

Mainittakoon tässä yhteydessä, että Karjalan kannakselta on löydetty v. 1914 yksi maailman vanhimmista säilyneistä kalaverkoista: Antrean verkko vuodelta 8450 eaa. Samalla tämä löytö on todiste vanhimmista solmutekniikoista, joten nyt pitää sanoa ”TORILLE!”

Antrean verkko.

Antrean verkko – Mesoliittisen kivikauden huippulöytö – KALMISTOPIIRI

Useat eri lähteet kertovat tämän löydön olevan edelleen maailman vanhin kalaverkko, mutta mm. Etelä-Koreasta on löydetty kivisiä verkonpainoja n. 29 000 vuoden takaa ja Itä-Timorista kalastukseen käytettyjä ongenkoukkuja n. 40 000 vuoden takaa. Äh; mitäpä väliä näillä on: meillä onkin Suomessa ihan ehtaa narusta solmittua verkkoa; häh hää! Koukkuja nyt osaa kuka tahansa tehdä!

Ja kalaravinnon rasvahappojen ollessa kohdillaan kehitystä tosiaankin tapahtui jo useita kymmeniä tuhansia vuosia sitten…

  1. TAITEILIJA/MUUSIKKO

Noin 51 000 vuotta sitten yksi taiteellinen artisti Indonesiassa ikuisti ehkä tällä hetkellä vanhimman, tiedetyn tarinankerronnalla tehdyn kalliomaalauksen. Kuvassa osittain lintuhahmoiset ihmiset jahtaavat ilmeisesti villisikaa, joka on tosin maallikon silmin hankalasti tulkittavissa.

(BBC)

World’s oldest cave art found in Indonesia showing humans and pig (bbc.com)

Muusikoiden puolesta Akka on jo todennut maailman vanhimman huilun olleen Slovenian 55-60 000 vuotta vanha upea löytö:

tehty – Akalla on asiaa Jep, Googlen hakusanat eivät aina natsaa tuloksiin, god damn

Näihin mainittuihin ammatteihin voisi liittää vielä todistettujen löytöjen puolesta nimikkeen:

  1. VAATTEENTEKIJÄ

Pahoittelut siitä, että tämän jutun aihe liippaa Akan jo aiemmin käsittelemiin juttuihin, mutta onhan tässä tullut vuosien aikana pengottua tällaisia asioita enemmältikin ihan vain ihmisen esihistorian ollessa mielenkiinnon kohteena! Lisäksi: kuten sanottua, tutkittu historia päivittyy koko ajan uusilla löydöillä. Mikäli aiemmin mainitut asiat ovat edelleen voimassaolevia, Akka laittaa linkin vanhaan juttuunsa eli faktat ovat tällä tavalla edelleen päteviä. Tämä sama linkki pätee myös tuohon aiemmin mainittuun nahkuriin.

pukeutuminen – Akalla on asiaa

Grotte du Contrebandier – Google Maps

Ammattinimikettä ”kokki” Akka ei tällä kertaa ottanut mukaan, sillä ymmärrettävistä syistä todisteita satojen tuhansien vuosien takaisista ruokalajeista ei ole säilynyt. Akka ei lue kokintaidoiksi sitä, että peuran takajalkaa lykätään nuotioon, vaikka sekin voisi toki nykypäivänä survival-tilanteessa olla perusmaatiaiselle täysin mahdotonta. Tällöin apuun huudettaisiin äitiä/isää/naapuria/naapurin pikkuserkkua, Wolt-lähettiä tai ketä tahansa muuta, joka osaisi ylipäätään sytyttää edes nuotion paistamista varten. Tai saati lähestyä peuraa ja peräti tappaa sen ravinnonlähteeksi.

Metsästäjäpojat kuvattuna v. 1865 https://nationalcowboymuseum.org/

Huu, toivottavasti tällaiseen ei koskaan jouduta. Meistä nykypäivän ihmisistä ei kukaan selviytyisi yksin, ellei olisi vannoutunut survivalisti henkeen ja vereen kaikkine tarvikkeineen. Jo muutamassa vuosisadassa ollaan menty kauas todellisuudesta, joka vallitsi aikoinaan metsästys-/maatalousyhteiskunnassa ja joka perustui omavaraisuuteen.

Hupsanheijaa; kuinka pihalla me kaikki olisimmekaan, jos jotakin odottamatonta tässä sähköön perustuvassa yhteiskunnassa tapahtuisi! Sananmukaisesti olisimme PIHALLA.

(Wikipedia/publicdomain)

Jep, monenlaisia ja mitä merkillisempiä ammatteja tarvitaan nykypäivänä, peuranjalan paistaja ei liene niistä se yleisin eikä siitä toivottavasti sellaista tulekaan. Ainakaan Oikotiellä tämä ammattinimike ei ole pizzakokkien ohella löydettävissä, ja hyvä niin.

(Tätä kirjoitettaessa tuli uutistieto, että Suomessa julkistetaan marraskuussa opas sotaan varautumiseen. Että sillä tavalla, kiitos ja näkemiin tällä erää; kuinkas olikaan osuvaa tällä kerralla!)

HS: Suomi julkaisee kansalaisille uudet ohjeet sodan varalle – Ilta-Sanomat

PAKENEMISEN LYHYT OPPIMÄÄRÄ

Kuinka moni on kuullut herrasmies Jack Sheppardista nykyaikana? Ei Akka ainakaan! Kyse on 1700-luvun todellisesta julkkiksesta, jonka uskomaton tarina on hiipunut vuosisatojen aikana historian syövereihin.

Tämä tarina sijoittuu 1700-luvun Lontooseen. (Image: Marcin Nowak)

Jack Sheppard (1702-1724) syntyi köyhään perheeseen köyhälistöalueella Lontoon Spitalfieldsissa. Alue oli tunnettu prostituutiosta ja rikollisista. Köyhän lapsuuden jälkeen Jack sentään pääsi puusepän oppipojaksi, mutta hän ajautui 5 vuoden jälkeen ihan muihin puuhiin: Wikipedian mukaan hän vietti aikaansa ”drinking and whoring”.

Jack sai tänä aikana -yllättäen- rosvokavereita ja hän tapasi prostituoitu Bess Lyonin, josta tuli hänen rakastajattarensa. Samalla hän varasteli asiakkailta (jotka kävivät vähiin) sekä paikallisista pikkuputiikeista. Tavernoissa hän oli oikein pidetty mies ja saikin lempinimen ”Herrasmies Jack”. Puusepäntyöt saivat lopulta jäädä kokonaan, kun rosvojoukkio laajensi toimintaansa asuntomurtoihin.

Slummielämää Lontoossa 1800-luvun puolella.

Keväällä 1723 kirjattiin Jackin 1. todistettu varkaus: kaksi hopealusikkaa, mutta seuraamuksia tästä ei vielä Jackille tullut. Rutkasti niitä sitten olikin tulossa hyvin lyhyen ajan sisällä:

1. pidätys ja pako: ryöstöjengiläinen kavalsi Jackin 40 punnasta, Jack pidätettiin ja vangittiin St. Giles’s Roundhouse-vankilaan. Jotenkin Jack onnistui rikkomaan hirsiseinän ja pakeni lakanaköydellä (!!!) vain 3 tunnin vankeuden jälkeen.

Jackin ja Bessin pako piirrettynä.


2. pidätys ja pako: rakastajatar Bess ja Jack lukittiin yhdessä Clerkenwellin vankilaan peräti samaan selliin, koska he olivat ”aviopari”. He onnistuivat irrottamaan kahleensa, väänsivät ikkunasta metallikalterin irti ja pakenivat taas ikkunasta lakanaköydellä (!!!). Yhdessä he kiipesivät melkein 7 m korkean muurin yli vapauteen. Jack oli pienikokoinen (163 cm) ja Bess… runsas, joten kiipeämisen oli pakko olla melkoisen ponnistelun tulosta.


3. pidätys ja pako: Jack pidätettiin viinakaupasta ilmiannon perusteella, hänet vietiin tällä kertaa Newgaten vankilaan. Bess Lyon ja toinen prostituoitu tulivat Jackia tapaamaan; he hämäsivät vartijaa (mitenköhän…) ja Jack sai taas kalterin irti päästen sellistä käytävälle. Naiset toivat mukanaan vaatteita, joihin pukeutumalla Jack pääsi naisena ulos. Jackin maine oli jo alkanut kiiriä kansan korviin; hänestä puhuttiin ja hänen pakojaan ihailtiin.


4. pidätys ja pako: muutamien päivien jälkeen Jack pidätettiin taas ja vietiin takaisin Newgateen. Tällä kertaa hänelle laitettiin käsiraudat ja jalkaraudat. Yleisö oli huumaantunut Jackista ja häntä kävikin moni katsomassa. Jack sai jopa työkaluja joiltakin vierailta pakoa varten, mutta vartijat toki keräsivät tällaiset esineet pois. Jackille jäi kuitenkin rautanaula; hän tiirikoi käsirautansa tällä naulalla ja irroitetun kalterin avulla hän sai jalkarautansa irti seinästä, rikkoi samalla seinän ja pakeni katolle kahleet edelleen jaloissaan. Jack laski sänkyviltillään kattoa alas viereisen talon katolle, meni sisään taloon ja poistui tyylikkäästi tämän talon etuovesta. Jack sai myöhemmin jalkakahleiden irroittamiseen apua sepältä. Hän pukeutui kerjäläiseksi ja palasi muina miehinä takaisin kaupunkiin.

Tämäntyyppisen asun (mustana) ja tällaisen valkoisen peruukin Jack ehti varastaa. (Victoria&Albert Museum).


5. Lopullinen pidätys: vain muutaman päivän sisällä paostaan Jack murtautui panttiliikkeeseen ja varasti mustan silkkipuvun, timanttisormuksia ja ison, valkoisen peruukin. Jack vietti aikaa 2 rakastajattarensa kanssa, kunnes hänet taas pidätettiin umpijurrissa pukeutuneena näihin hienoihin tamineisiin. Ilmeisesti Jack oli taas ”drinking and whoring” eli lempiharrastuksensa parissa.

Daniel Defoe (Robinson Crusoen kirjoittaja) ihaili Jackia siinä määrin, että hän oli jo ehtinyt kirjoittaa tämän ”elämäkerran”. Teoksen myötä Jackin suosio oli jo kohonnut pilviin ja kansa seurasi tapahtumien etenemistä jännittyneenä.

Daniel Defoe v. 1660.

Jack vietiin taas Newcastleen, hänelle laitettiin 150 kg:n kahleet ja ympärivuorokautinen valvonta. Vierailijoita oli nyt tulossa niin paljon, että heiltä pyydettiin 4 shillinkiä pääsymaksua (!). Suosion myötä taiteilija James Thornhill tuli vankilaan maalaamaan Jackista muotokuvan, joka valitettavasti ei ole säilynyt.

Thornhillin muotokuvan pohjalta tehty kaiverrustyö. (National Portrait Gallery). Jackin tukka on leikattu lyhyeksi ennen teloitusta ja hän osoittaa dramaattisesti sellin ovelle.

Tuomionluvussa Jack sai hirttotuomion, sillä hän ei suostunut ilmiantamaan rikoskumppaneitaan.

200 000 ihmistä seurasi Jackin kärrymatkaa hirttopuulle, tämä ihmismäärä oli kolmasosa koko Lontoon väestöstä. Koko tapahtuma muistutti lähinnä karnevaalikulkuetta tai paraatia. Matkan aikana tuomittu kävi jopa tavernassa ottamassa viimeisen lasillisen. Vartijat kuitenkin löysivät Jackin hallusta vielä taskuveitsen, jolla hänen piti leikata hirttoköysi poikki; tämä oli hänen viimeinen pakosuunnitelmansa.

Hirttämiset suoritettiin aina julkisella paikalla. Tässä kuvassa 3 onnetonta tuomittua 1700-luvulla.


Jackin ystävillä oli oma suunnitelmansa: heidän piti ottaa Jack nopeasti alas pakollisen 15 minuutin hirttämisen jälkeen ja elvyttää hänet lääkärin avulla. Tällainen toiminta oli joskus pelastanut tuomittujen henkiä, mutta yleisöryntäys esti tällaisen ihmepelastuksen ja Jack menehtyi köydenjatkona. Tavallinen kansa näet pelkäsi, että Jackin ruumista käytettäisiin anatomian tutkimuksiin, tuohon aikaan oli tapana käyttää hirtettyjen ruumiita lääketieteen edistämiseen. Sankaria ei kuitenkaan haluttu luovuttaa tähän tarkoitukseen. Hänet haudattiin hiljaisuudessa St. Martin-of-The-Fields-kirkon hautausmaalle Lontoossa samana iltana.

Jackin kuoleman jälkeen kirjoitettiin useita lauluja ja näytelmiä, ensimmäinen näytelmä peräti jo 2 viikkoa hirttämisen jälkeen. Viranomaiset päättivät lopulta kieltää Jack Sheppardin nimen mainitsemisen missään teoksessa, jotta rikollisuutta ei ihannoitaisi. Tämä kielto oli voimassa peräti 40 vuotta. Huh huh!

Jack vangittuna/J. Sketch/The History of Jack Sheppard.

Aikamoinen legenda jo eläessään, tämä 20-vuotiaana kuollut veijari. On kerrottu, että hirttokulkueen varrella naiset olivat pukeutuneet valkoisiin mekkoihin, he itkivät ja heittelivät kukkia Jackin päälle. Tästä tulee mieleen hysteeriset naiset The Beatlesin tai Elviksen konserteissa.

Mitä me nykyajan ihmiset opimme tästä? Emmepä kai mitään. Tiukan paikan tullen kannattaa kuitenkin pitää lähettyvillä lakanoita, rautanaulaa, hienoja asusteita ja yhtä tällaista ”Herrasmies Jackia”. Eikä missään tapauksessa kannata viettää aikaa ”drinking and whoring”, kuten Jack Sheppard. Siitä tulee sanomista.