Miesten puvut ovat suunnattoman tylsiä. Naiset voivat kekkaloida ties minkälaisissa juhlaluomuksissa, mutta miesten pitää olla yhtä ja samaa harmaata massaa. Paitsi Linnan juhlissa pitää olla yhtä ja samaa mustaa frakkimassaa.
Sinänsä merkillistä, kun eläinten parissa tilanne on ihan päinvastainen. Lintunaaraat ovat aina huomaamattomia, uroksilla voi olla vaikka minkälaisia sulkaviritelmiä.
Toista se oli 1500 – 1700-luvuilla, kun miehetkin saivat kimaltaa ja kiiltää, käyttää peruukkeja ja korkokenkiä. Useista maalauksista tuttu “myllynkivikaulus” kertoi korkeasta statuksesta. Kyse on siis siitä hermeettisestä röyhelöhärpäkkeestä kaulan ympärillä. Olisi hauskaa nähdä aamun ruuhkajunassa, kun kaikkien tärkätyt röyhelökaulukset kopsahtelisivat toisiaan vasten. “Uups, anteeksi” olisi yleisin kuultu asia asemakuulutusten lomassa.
Toinen merkillinen vempele oli kalukukkaro; miesten etumusta peittävä tasku, läppä tai pussi. Tämän vehkeen tarkoitus oli tehdä etumuksesta säädyllinen. Päinvastoin! Tällainenhan oikein kiinnittää katseen juuri sinne, minne ei pitäisi, varsinkin kun tapana oli koristella ja topata koko härveli. Lopulta juuri tästä syystä koko muoti kiellettiin.
Nykyajan kalukukkarossa olisi varmaan jokin näppäinpaneeli kännykänkäyttöä varten. Hyi sentään!
Kuka himpskatti muuten keksi maailman turhimman asusteen: kravatin? Tästä ei ole varmaa tietoa, mutta kravatti on vuosisatojen kuluessa muotoutunut nykyiseen muotoonsa erilaisista kaulahuiveista. Patentti kravatin nykyisellekin valmistustavalle myönnettiin vasta v. 1924.
Se ainoa väriläiskä miesten asukokonaisuudessa on mukamas tärkeä elementti:
-“Kuvastaako tää punainen nyt mun dynaamisuutta vai pitäiskö mun valita tää seesteinen sininen?”
-“Valitse ihan kumpi vaan, mä heitin just vihdoinkin takkaan sen sun s****nan soivan joulusolmion!!”
