MENNEEN AJAN ÄITIPARKOJA

Huom! Aihe on niin karu, ettei sitä voi suositella raskaana oleville tai sellaista suunnitteleville.

Jo vuonna 1908 Egyptistä löydettiin nuoreksi naiseksi osoittautunut muumio, joka haudattiin kankaisiin käärittynä ja runsaalla suolalla peitettynä vuosien 404-343 eaa. välillä. Erikoista tässä 14-17 -vuotiaassa neitokaisessa oli se, että tytön jalkojen välissä näkyi sikiö, joka oli päästään jumittunut synnytyskanavaan. Jo tuolloin oli siis ilmeistä, että sekä äiti että lapsi menehtyivät synnytykseen.

(LiveScience/Margolis/Hunt 2023)

Sittemmin tämän nuoren äidin pää on joutunut kateisiin, mutta viime joulukuussa CT-kuvaukset paljastivat jotakin yllättävää: tytön rintaontelosta löytyi toinen sikiö. On epäilty, että tytön sisäelinten hajoamisen myötä tämä kaksoslapsi on siirtynyt kehossa ylemmäs eikä toista sikiötä ole havaittu edes hautaamisen yhteydessä: tuohon aikaan menehtyneiden sisäelimiä ei nimittäin poistettu, kuten myöhemmällä ajalla tehtiin.

(Arkeonews)

Tästä kammottavasta tapahtumasta monelle nousee tietenkin esiin ensimmäisenä synnyttäjän ikä, mutta tämän ikäiset tytöt/naiset olivatkin usein ensisynnyttäjiä jo (nykyisin määritellyssä) teini-iässä. Ihmisen elinajanodote oli tuolloin kuitenkin n. 30-40 vuotta tavallisen kansan keskuudessa. Tällainen varhainen perheenperustamisajankohta jatkui kuitenkin vielä vuosisatojakin eteenpäin, sillä vasta nykyaikana lääketieteen, hygienian ja paremman ruokavalion takia elinajanodote huitelee jo 80-90 vuodessa.

bullnyacadmed00167-0035.pdf (nih.gov) pdf v. 1975, jossa käsitellään muinaisia raskausajan ja synnytyksen ongelmia suhteessa naisten kuolleisuuteen

Joka tapauksessa tämä synnyttäjä on harvinainen tapaus pelkästään jo siksi, että synnytykseen kuolleita naisia on löydetty hyvin niukasti; vain n. muutaman kymmenen tutkitun naisen on varmistettu kuolleen kesken synnytyksen. Toisin voisi kyllä luulla: onhan se nyt päivänselvää, että jokaisessa synnytyksessä oli suuri uhka menehtyä ilman nykyaikaista hygieniaa ja hoitotiedettä. Kaksosraskaus ylipäätään on tietenkin vieläkin harvinaisempaa arkeologiassa, sillä nykyäänkin kaksosraskauden mahdollisuus on vain n. 1,3 %. Näiden kaikkien löytöjen vähäisyyttä selittää se, ettei jäänteistä useinkaan pystytä päättelemään, että kyseessä on nimenomaan kuolemaan johtanut, jostakin syystä epäonnistunut synnytys.

(National Museum of Denmark)

Muinaisessa Egyptissä kuitenkin tunnettiin ja tiedettiin synnytyksen vaarat, sillä haudoista on löydetty papyrusrullia, joissa jumalilta pyydetään suojelusta sekä mm. synnytysten onnistumiseen että kaksosraskausten estämiseen. Tällaisia suojelusloitsuja käytettiin amulettien tapaan henkilön eläessä.

Eräs tällainen suojeluspapyrus-amuletti on löydetty Taibakhori-nimisen naisen haudasta n. vuosilta 945-715 eaa. Tässä tekstissä jumalatar Nekhbet lupaa suojella Taibakhoria tämän eläessä lähestulkoon miltä tahansa taivaan ja maan välillä, varsinkin kaikelta syyrialaiselta taikuudelta. Eritoten huojentavaa on tietää, että jumalatar lupaa huolehtia suojattinsa kaikista kymmenestä varpaasta niin, että ne pysyvät terveinä:

Oracular Amuletic Decree – Unknown — Google Arts & Culture “Minä suojelen sinua kaikelta, mitä ikinä keksitkään pelätä!” – Ultra Bra

Vanhin, tunnettu kaksoshautaus sijoittuu kuitenkin jo 31 000 vuoden taakse Krems-Wachtbergiin, Itävaltaan. Paikalta on löydetty mammutinluun alle haudatut pojat, joista toinen oli kuollut heti synnytyksen jälkeen. Toinen pojista eli vain n. 6 viikkoa, jonka jälkeen hauta oli avattu uudestaan. Tämä menehtynyt lapsi oli asetettu veljensä vierelle ja peitetty punaokralla, joten ilmiselvästi omaisille oli tärkeää asettaa veljekset yhteiseen hautaan viimeiselle matkalleen.

(ArchaeologyMagazine)

Vanhin löytö synnytyksessä kuolleesta äidistä ja kaksosista on löytynyt 7700 vuoden takaa Irkutskista, Etelä-Siperiasta. Aluksi tämän 20-25-vuotiaan äidin luultiin synnyttäneen yhden lapsen, mutta myöhemmissä tutkimuksissa havaittiin, että ensimmäinen vauva oli jumittunut jalat edellä synnytyskanavaan toisen jäädessä kohtuun. Tällainen äärimmäisen harvinainen esimerkki todistaa kyseessä olleen nimenomaan synnytyksen aikainen kaksoskuolema, sillä esim. monissa eri kulttuureissa on noudatettu erilaisia hautaamistapoja eri aikoina.

Joskus synnytyksessä kuollut lapsi/lapset on asetettu äitinsä rintakehän päälle, joskus lapsi/lapset ja äiti on haudattu erikseen ja joskus edes pareittain haudatuista lapsista ei voida saada dna-testeilläkään varmuutta siitä, että kyseessä ovat sisarukset. Monesti testit osoittavat, että kyseessä voi olla esim. serkukset, mutta sen tarkemmasta sukulaisuudesta ei saada varmuutta.

Irkutsk (CBS News).

Järkyttävintä näissä äiti-lapsi -hautauksissa on kuitenkin se, että tunnetaan useita tapauksia äidin kuoleman jälkeen tapahtuneesta syntymästä; mm. vuonna 1896 julkaistu kirja Anomalies and Curiosities of Medicine mainitsee useita tällaisia tapauksia. Tällaisessa syntymässä lapsi syntyy spontaanisti äidin kuolemanjälkeisistä kehonmuutoksista johtuen. Aivan kerta kaikkiaan hirvittävää. Ei suositella heikkohermoisille:

Anomalies and Curiosities of Medicine (public-library.uk) Oi miksi? OI MIKSI?? (pdf)

Eräs raskaana ollut/synnytykseen kuollut nuorehkoksi arvioitu nainen täytynee myös mainita siksi, että tapaus on hieman erikoinen: noin v. 969 eaa. Egyptissä kuoli korkea-arvoinen nainen nimeltään Neskhon. Kuten ylhäisön tapaan kuului, tämä nainen avioitui setänsä ylipappi Pinedjem II:n kanssa ja synnytti nuorehkosta iästään huolimatta neljä lasta ennen kuolemaansa.

Neskhon (EgyptMuseum).

Erikoista tapauksessa on se, että Neskhonin mukana oli haudattu tällainen aiemmin mainittu suojeluspapyrus, jossa jumala Amonilta rukoiltiin suojelusta. Tässä tapauksessa suojelusta tarvittiin kuitenkin sitä vastaan, ettei Neskhonin henki aiheuttaisi harmia entiselle aviomiehelleen Pinedjem II:lle.

Ehkäpä tämä papurys asetettiin hautaan siksi, että tämä Pinedjem meni sitten hautaamaan vaimonsa arkkuun, joka oli tarkoitettu hänen omalle sisarelleen eli ensimmäiselle vaimolleen Isetemkheb D:lle. Aargh, mikä temppu! Naisen raskausaikaa/synnytystä ei siis ole mitenkään huomioitu suojeluksella tämän eläessä ja kuinkas sitten kävikään; papinpentelettä kiinnosti vain, ettei naisen haamu aiheuta hänelle itselleen mitään vahinkoa. Akalla nousee höyry korvista tämän oman tilanteentulkintansa myötä (joka voi tietenkin olla täysin päin honkia)…!

Pinedjem II.

Neskhonin kääreistä oli kuitenkin myöhemmässä vaiheessa anastettu haudanryöstäjien toimesta skarabee-amuletti, mutta esim. joitakin perusastioita ja kanooppiastioita oli jätetty jäljelle (sisäelinten säilytysastia). Ei siis ole oletettavaa, että kiireiset ryövärit olisivat anastaneet jotakin heille merkityksetöntä suojeluspapyrusta Neskhon-vainajalta, kun Pinedjeminkin asettama suojeluspapyrus oli hautaan jätetty.

Akka langettaakin nyt kirouksen tämän ääliöäijän päälle post mortem: “Olkoon nimesi kirottu ikuisesti ja aina! Syököön skorpioni kaikki kymmenen, tervettä varvastasi ja langetkoon päällesi kaikkien syyrialaisten maagikkojen pahimmat manaukset! Pthyi!”

Kuvan kirjoitus ei liity tapaukseen.

Voi voi, R.I.P kaikille näille(kin) muinoin hirvittävällä tavalla kärsineille ja kuolleille naisparoille. Pinedjemille vielä kerran PTHYI!

“Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää synnyttämän lapsia; mutta mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva”. Näin sanoo Herra Isoherra Eevalle kuuluisassa teoksessa Raamattu (1. Mooseksen kirja 3).

NIINPÄ NIIN! AARGH! Akalla alkaa nousta höyryä korvista uudestaan. Ja uudestaan. Ja uud… Got the point??? PTHYI!

LEGENDAA, KANNIBAALEJA JA KALEVALAA

Tämän hyytävän kylmyyden keskellä on mukava suunnata katse rapakon taakse keskelle huitsin Nevadaa. Kirjaimellisesti. Keskelle-ei-mitään.

Lovelock Cave (TravelNevada).

Lovelock Cave – Google Maps

Keskellä Nevadan osavaltion erämaalakeuksia ja vuorenhuippuja sijaitsee Lovelock Cave, johon liittyy pohjoisen Paiute-intiaaniheimon legenda punahiuksisista jättiläisistä. Tarina kertoo, että muinaisina aikoina tähän luolaan ajettiin sumppuun “Si-Te-Cah” -heimon viimeiset jättiläiset, koska nämä jätit olivat suuren kokonsa lisäksi myös kannibaaleja.

Kyllästyttyään tämän heimon luomaan jatkuvaan uhkaan muut paikalliset asukkaat yhdistivät siis rintamansa, ajoivat jättiläiset luolaan (n. 46 x 11 m) ja sytyttivät luolan suulle oksia ja risuja palamaan. Luolaan paenneet jätit kuolivat joko tuskissaan palaen tai savuun tukehtuen; tosin muutaman naispuolisen heimon jäsenen kerrotaan päässeen pakoon tästä tulipätsistä.

A Paiute drawing his bow and arrow; two others in festive costume (v. 1872/the National Archives and Records Administration).

Vielä nykyäänkin luolan katossa on nähtävissä merkkejä suuresta palosta ja luolassa on tehty kaivauksia jo 1800-luvun puolella. Ei tosin arkeologisia kaivauksia, vaan luolasta kaivettiin tonnitolkulla guanoa, jota käytettiin mm. lannoitteena ja silloisen ruudin valmistuksessa. Jep, guano on siis lepakoiden scheissea, ja varsinkin rannikkoalueilla merilintujen kakkaa.

Vuonna 1886 kaivosinsinööri John T. Reid johdatettiin paikalle ja hän tekikin luolassa huomattavia löytöjä. Näihin löytöihin viitataan nykyisin termillä “Reidin kokoelma.” Ukkeli ei siis kuitenkaan suorittanut kaivauksia järjestelmällisesti nykyarkeologian tapaan, mutta tuohon aikaan se ei ollut mitenkään tavatonta. Hän oli paikalla insinöörinä ja amatööriantropologina, ei suinkaan arkeologian edelläkävijänä.

Esineistöä.

Joka tapauksessa tämä arvon herra Reid löysi luolasta esinelöytöjen lisäksi useiden kymmenien yksilöiden luiden jäänteitä ja kokonaisia luurankoja, joiden perusteella hän arveli tosiaankin löytäneensä legendoissa mainitun jättiläisrodun. Käyttäen omaa reisiluutaan pituusvertailussa hän laskeskeli, että kyseisten yksilöiden pituus oli täytynyt olla peräti 230-290 cm:n välillä. Mutta… mm. seuraavassa linkissä Reidin on arveltu jättäneen huomioimatta esim. sellaisen seikan, että reisiluun yläpään palloniveltä ei tule huomioida pituuden arviointimittauksessa, joten tämä lienee vaikuttanut hänen arvioihinsa:

*210777-1984-4Winter.pdf (nv.gov) Nevada Historical Societyn neljännesvuosikatsaus v. 1984 (pdf).

Tässä koosteessa aihetta käsitellään n. 10 sivun verran ja taulukot osoittavat, etteivät Reidin kokoelman luiden pituudet poikkea juurikaan alueen muista hautalöydöistä: pituudet olivat miesyksilöiden kohdalla n. 160-180 cm:n välillä. Reid kuitenkin uskoi teoriaansa löytämästään jättiläisrodusta jo senkin takia, että osissa kalloista oli jäljellä pehmytkudosta ja punaisenruskeita hiuksia. Kyseisessä linkissä mainitaan myös tästä: useat muinaiset kulttuurit käyttivät jo eläessään ja/tai hautauksissa väriaineena punaokraa, joka myös tehokkaasti muuttaa mustien hiusten värin punaruskeaksi ajan kuluessa.

Yksi houkutuslinnuista (1900-luvun alun kuva).

Vuosina 1912 ja 1924 luolassa suoritettiin vihdoin arkeologisia kaivauksia, sillä vuonna 1911 guanonkaivajat olivat tehokkaasti rellestäneet luolassa kaivaen noin 250 tonnia sitä ihteään käytettäväksi teollisuuden tarkoituksiin. L. L. Loud Kalifornian yliopistosta ja myöhemmin mukaan liittynyt M. R. Harrington löysivät luolasta muumioiden ja luiden lisäksi mm. kalaverkkoja, sandaaleita, nuolen- ja keihäänkärkiä, koreja ja taidokkaasti höyhenistä ja meriheinästä tehtyjä ja maalattuja houkutuslintuja. Mm. seuraava sanomalehtiartikkeli vuodelta 1929 kertoo löydöistä tarkemmin:

22 Aug 1929, 6 – Oakdale Leader at Newspapers.com

Sanomalehtiartikkeli mainitsee, että mm. eläintennahoista huolellisesti ommellut viltit ja luusta kaiverretut metsästyspillit osoittavat, ettei tämä heimo voinut olla se alkeellinen, kannibalistinen heimo, josta legendoissa puhutaan. Aiemman linkin materiaalissa mainitaan myös, että löytöihin kuului kalaverkkoon haudattu lapsi, jonka mukaan oli laitettu taidokkaasti tehty helistin. (Kalaverkkojen löytyminen johtuu ylipäätään siitä, että alueella on ollut useitakin pienempiä järviä, jotka sittemmin ovat kokonaan kuivuneet.)

Sisäänkäynti.

Koska ja kuinka kauan luolaa onkaan sitten käytetty? Onko näissä punatukkajätti-legendoissa mitään perää? Berkeleyn yliopiston kirjaston materiaali kertoo, että luolaa olisi käytetty jo niinkin varhain, kuin 2740 eaa. aina 1800-luvun puolelle asti. Varmimmat ajoitukset luumateriaaleista sijoittuvat vuosille 1450 ja 1420 eaa. Luolaa on siis kuitenkin todistettavasti käytetty jo useita vuosituhansia. Guanokerrostumien varhaisimmat ajoitukset ovat vuosituhannelta 5000 eaa., joten lepakoita luolassa on ollut jo kauan ennen ihmislajia. Ilmankos sitä pa*kaa riitti tonnitolkulla lapioitavaksi asti!

Paiute-perhe v. 1906 (Library of Congress).

Noin vuonna 500 jaa. ilmeisesti maanjäristyksen seurauksena luolassa romahti useita suuria kivenlohkareita, joka lienee rajoittanut myöhempää toimintaa. Onkin siis mahdollista, että legenda jättiläisistä on peräti voinut periytyä sukupolvelta toiselle jo ennen tätä aikaa.

arf010-002.pdf (berkeley.edu) Yliopiston kirjaston materiaalia, jonka lopussa on mm. graafisia kuvia alueen/luolan rakenteesta sekä vanhoja valokuvia kaivauksista (pdf).

Eli onko legendoissa sitten mitään perää…? Mene ja tiedä; kaikki on toki mahdollista. Tällaisen luolan historialliset todisteet ajoituksineen ovat mielenkiintoisia: ainakin tuo kalaverkkoon haudattu lapsi helistimineen kertoo siitä, että luolaa on ainakin jossakin vaiheessa käytetty huolelliseen hautaustarkoitukseen. Onhan se ihan mahdollista, että luolan käyttötarkoitus on eri vuosisatoina vaihdellut suurestikin ja kenties joku jättiläiskannibaaliheimo luolaan on sumputettukin.

M. R. Harringtonin löytämä Moapa Paiute-kulttuurin punottu kori v. 1925 (National Museum of the American Indian).

Tällaisessa tilanteessa Akka näkee sielunsa silmin kuvaelman, jossa moiset lajitovereita syövät penteleet (legendoissa mainittu noin 20-30 jättiläisheimon viimeistä yksilöä) on tosiaankin ajettu luolaan ja palavien oksien ja pensaiden avulla tukahdutettu kuoliaaksi. Mitäpä sitten tämän jälkeen tapahtuisi? Akan kuvaelmassa on tietenkin lisätty pökköä pesään, notta ne pahikset varmastikin kärventyisivät ainakin muutamien päivien ajan. Lopuksi olisi oksien rippeet raivattu luolan suulta ja kaikki mahdolliset jäänteet olisi raahattu kuivalle aavikolle korppikotkien ja muiden lentävien öttiäisten mässäiltäväksi, kunnes jäljellä ei olisi enää ollut jänteen ripettäkään.

Klassinen koukkunokka.

“Menit sitten syömään mun mummon, pärkkeles! Siitäs sait!” olisi joku voinut tässä kohtaa todeta kiukuspäissään. Kuka näitä ilkeitä kannibaaleja olisi luolaankaan jättänyt tai niille hautoja kaivanut, jos luolaa aiottiin kuitenkin vielä heidän jälkeensäkin käyttää johonkin tarkoitukseen?

Luolassa on kuitenkin käyty vielä niinkin myöhään, kuin n. 1830-luvun aikana (tuolta ajalta on löydetty ase ja ihmisen scheissea), joten tällainen sumputustapahtuma (kenties peräti) vuosituhansien takaa olisi jo kauan aikaa sitten unohtunut suulliseksi perimätiedoksi ja täten legendaariseksi tarinaksi. Mikäpä ettei! Karttaa katsoessa alueella ei ole kerta kaikkiaan yhtikäs mitään, joten luolan olemassaolo ja sijainti on voinut olla hyvinkin tärkeä muinaisille metsästäjille vaikka miten pitkään. Luolasta on saatu suojaa metsästysretkillä, siellä on voitu korjata verkkoja ja metsästyskeihäitä, varastoida ruokaa ja nähtävästi myös saattaa omaisia haudan lepoon aikojen kuluessa.

Eräs teoria on sekin, että luolasta olisi tosiaankin löytynyt näitä peräti jopa kolmemetristen yksilöiden luurankoja, mutta Smithsonian-instituutti olisi tietenkin tapojensa mukaisesti jemmannut kaikki todisteet perushistoriasta poikkeavista löydöistä.

Tällaisten perimätietona kerrottujen tarinoiden alkuperä kiehtoo aina mieltä, mutta luulöytöjen perusteella Lovelockin jättiläisistä ei kuitenkaan toistaiseksi ole todisteita. Kuten ei ole todisteita sellaisestakaan perimätiedosta, että maailman synty johtui Ilmattaren yksinäisyydestä: hän meni uimaan, tuli raskaaksi meren tuulesta ja raskausaika kestikin peräti yhdeksän vuotta!

Ilmatar/Robert Wilhelm Ekman v. 1860 (Suomen kansallisgalleria).

Lapsi ei kuitenkaan syntynyt, joten sotka muni Ilmattaren polvelle seitsemän munaa. Nämä munat rikkoutuivat ja muodostivat maan, taivaan, tähdet jne. Lopulta lapsi päätti itse syntyä, joten omatoimisesti ihan-ilman-hyvinvointialueiden-apua syntyi tämä merkillinen lapsi Väinämöinen. Väiski osasi jo syntyessään loitsia ja laulaa, ja nykypäivänä Väiski olisikin jo saanut kaiken maailman diagnoosit eri kirjainyhdistelmillä jo heti syntymänsä jälkeen.

Väinämöisen pää/Akseli Gallen-Kallelan luonnos v. 1895 teokseen “Väinämöisen lähtö.”

Lauloi, mokoma, vielä hauenleuka-kanteleensa avulla Joukahaisen suohon! Päästäkseen suosta Joukahainen lupaa sisarensa Väiskille vaimoksi, mutta tämä päättääkin mieluummin päättää omat päivänsä. Kerrassaan mieltäylentävä kaveri, tämä Väinämöinen!

Että näin! Legendoja on monenlaisia, mutta uskottavammalta tuntuu kuitenkin tämä kannibalistinen intiaaniheimo, kuin meikäläisten oma wannabe-Harry-Potter-ihmepoika Väinämöinen. Itsestään syntyvä ihmelapsi, my ass…!

ALASTOMIA NAISIA (KLIK!) JA HIRVIELÄIMIÄ (EI-KLIK!)

Maailman tunnetuimmasta, ihmistä esittävästä patsaasta voidaan olla montaa mieltä – riippuen tietenkin siitä, mistä päin maailmaa ihminen tätä asiaa katsoo. Jenkeille Vapaudenpatsas ja Mount Rushmoren presidentit ovat tuttuja, mutta buddhalaisille tärkein ja tunnetuin lienee jokin lukuisista Buddha-patsaista… ja niitähän riittää. Etelä-Amerikan Kristus-patsas ja Pääsiäissaaren moai-patsaat ovat tietenkin legendaarisia, nekin. Akkaa ei nyt kiinnosta nämä “modernit” esimerkit ollenkaan, vaan Akan on taas (jostakin kummallisesta syystä) ujutettava kätensä pidemmälle historian rectumiin… no nih, tulipas taas mieltäylentävä termi…!

Mount Rushmore, Etelä-Dakota, USA.

Peräti 230 000 vuoden takaa on löydetty kaksi patsasta, jotka ovat tällä hetkellä kiistanalaisia. Israelin Berekhat-Ramin venus ja Marokon Tan-Tanin venus ovat vanhimmat figuurit, mikäli ne todellakin ovat ihmisen muovaamia. Löydöt ovat kiistanalaisia, sillä osa tutkijoista uskoo niiden olevan eroosion muovaamia eikä niitä täten lasketa ihmisen aikaansaannoksiksi.

Berekhat-Ramin venus, Israel.

Vaikka kalliotaidetta alettiinkin tehdä jo n. 80 000 vuotta sitten, vanhimmat varmasti ihmistä esittävät patsaat löytyvät vasta n. 40 000 vuoden takaa.

V. 2008 Saksasta löydettiin Hohler Felsin venus, iältään 35-40 000 vuotta. Tämä hahmo kuuluu naisfiguureihin, joita on löydetty Euroopasta ja Siperiasta yhteensä n. 200. Näitä patsaita yhdistää runsas muoto sekä kasvojen ja raajojen puuttuminen/alkeellisuus. Onkin arveltu, että patsaat ovat pienikokoisuudestaan johtuen jonkinlaisia hedelmällisyysamuletteja. Hohlerin venuksessa pään paikalla on lenkki, joten tätä mammutinluusta tehtyä figuriinia on käytetty nahkanauhassa riipuksena.

Hohler Felsin venus (sivusta ja edestä) ja eläinfiguureja.

Samanikäinen patsas on myöskin saksalainen “Leijonamies”-patsas, joka on samalla vanhin zoomorfinen figuriini (yhdistelmä ihmistä ja eläintä). Tämäkin esine on kaiverrettu mammutinluusta ja sen ikä on n. 27-31 000 vuotta.

Löwenmensch/Leijonamies.

Vanhin keraaminen veistos on Dolni Vestonicen venus, joka löydettiin Tsekeistä v. 1925. Tämä hahmo on poltettu alhaisissa lämpötiloissa 25-29 000 vuotta sitten ja sen pinnalta on löytynyt lapsen jättämä sormenjälki. Ehkä tämä lapsi kiikutti hahmon poltettavaksi jättäen näin jälkensä historiaan!

Dolni Vestonicen venus.

Tunnetuin kaikista venuksista on tietenkin Willendorfin venus, joka on iältään n. 30 000 vuotta. Tämä uhkea täti on kaiverrettu kalkkikivestä ja viimeisimmät tutkimukset kertovat, että alun perin patsaan materiaali on tuotu pohjoisesta Italiasta Itävaltaan, josta patsas sittemmin löytyi. Tämä useiden satojen kilometrien matka osoittaa, että noina aikoina ihmiset liikkuivat pitkiäkin matkoja ympäri Eurooppaa.

Willendorfin venus eri puolilta kuvattuna.

Lausselin venus löydettiin Ranskasta, ja tämä venus on kaiverrettu kalkkikiveen reliefinä n. 20 000 vuotta sitten. Kuviossa on jälkiä punaokrasta; väriaineesta, jota on löydetty myös monien hautausten yhteydessä mm. luurangoista. Tässä kuviossa naishahmo pitelee sarvea, johon on merkitty 13 viivaa. Tämän uskotaan liittyvän joko kuukalenteriin tai menstruaatioon, mutta eihän tätä voi kukaan lopullisesti tietää. Ehkä viivat ovat vain koristeita tai… ehkä viivat näyttävät naisen tekemiä kaatoja (ihmisten/saaliseläinten)! Mene ja tiedä…

Lausselin venus.

Tutkijat ovat lisäksi havainneet näiden naishahmojen runsauden liittyvän jäätiköiden etenemiseen: mitä enemmän jäätä, sitä runsaampia hahmoja tuolta ajanjaksolta löytyy. Onkin siis arveltu, että hahmot ovat nimenomaan olleet “taikakaluja” tai jumalhahmoja, joilla on yritetty ylläpitää esim. raskaana olevien naisten hyvinvointia aikana, jolloin ravintoa oli niukasti saatavilla. Tämä kuulostaa ihan järkevältä, jos yrittää ajatella asiaa kivikauden ihmisen näkökulmasta. Tällaisia reheviä naisia ei tosiaankaan luontaisesti ollut olemassa, kun olosuhteet olivat kylmät ja karmeat.

Onkin siis kysyttävä: miksi näiden venusten löytöpaikoilta löytyy myös huomattavia määriä eläinveistoksia? Ehkäpä juuri samasta syystä, eläinhahmoilla voitiin esim. toivoa hyvää metsästysonnea. Esim. Vogelherdin luolasta, Saksasta, on löydetty n . 30 000 vuotta vanhoja eläinpatsaita, jotka esittävät hevosia, mammutteja ja luolaleijonia. Nämä figuurit on kaiverrettu hyvin taidokkaasti mammutinluusta.

Vogelherdin luolan mammutti.

Hyönteisenpistoa-nuoleva-biisoni on vipukeihään heittovivun palanen n. 15 000:n vuoden takaa. Tämä upea reliefi löydettiin Ranskasta ja materiaalina tähän käytännölliseen -mutta samalla esteettiseen- työkaluun on käytetty hirvieläimen sarvea. Vipukeihäällä aseeseen saatiin tavallista suurempi lähtönopeus, joten saaliseläintä ei tarvinnut jallittaa “silmästä silmään.”

Bison Licking Insect Bite.

Ranskasta löydettiin toinenkin, kuuluisa veistos “uivat hirvet/porot.” Tässä taideteoksessa uivaa naarasporoa seuraa urosporo mammutin syöksyhampaasta tehdyssä kuvaelmassa. Miksiköhän uros seuraa naarasta? Onko tarkoituksena virkistäytyä uimalla ja sen jälkeen suunnata rannalle mukavalle piknikille? Yeah, todellakin…!

Swimming reindeer.

Nyt kun päästiin hirvi-poro-teemaan, täytyy ehdottomasti mainita Huittisten hirvenpää. Tämä kaunis esine on kaiverrettu vuolukivestä ja on iältään n. 8000-9000 vuotta vanha, ollen täten Suomen vanhin kiviveistos. Esineen läpi kulkee reikä puuvartta varten, joten se on saattanut olla rituaalisauvan koriste. Tämä hirvi löytyi perisuomalaisesti perunapellon kaivamisen yhteydessä v. 1904.

Huittisten hirvenpää/Finna.

Tältä samalta ajanjaksolta (n. 9000 vuoden takaa) löytyy myös vanhimmat, lähes-luonnollista-kokoa olevat ihmishahmot. Jordanian Ain Ghazalin patsaiksi kutsutaan 32:a kalkkikivikipsistä tehtyä ihmishahmoa, joista osa on kaksipäisiä rintakuvia. Miksi, oi miksi; voisi tässä epätoivoinen maallikko kysyä vaikeroiden…!

Ain Ghazal, Jordan Archeological Museum.

Näiden hahmojen kasvojen muotoiluun on käytetty aikaa ja silmät ovatkin ilmeikkäät. Onkin hauska ajatella, että nämä patsaat olisivat oikeita muotokuvia tuolloin eläneistä ihmisistä, eivätkä vain symbolisia jumalhahmoja.

Noh, joka tapauksessa nämä ovat Akan mittapuulla maailman vanhimpia mallinukkeja, hah!

Että tässä niitä alastomia naisia tällä erää. Akka pahoittelee tuottaessaan joillekuille pettymyksen… paitsi pervoille, jotka sattuvat innostumaan tällaisista naisfiguriineista. Hyi; hävetkää, mokomat! Akka ei ota edes puheeksi näitä eläinhahmoja tässä yhteydessä…!

Charging Bull, New York/Arturo Di Modica.