TURISTIKRÄÄSÄN ALKULÄHTEILLÄ

Kukaan konmarittaja ei varmastikaan tunnusta, että ”on sitten joskus tullut lomakohteesta ostettua jokin täysin hyödytön vipstaakkeli” matkamuistona. Sittemmin se täysin turha härpäke on jäänyt krääsälaatikkoon tai kaapin perälle, kunnes kauhean vimman vallassa on kaikesta turhasta tavarasta hankkiuduttu eroon. Siinä on sitten posket häpeästä punaisina katseltu esim. sitä käsin maalattua maisemalautasta, jonka reunaan on kirjoitettu tuolloisen matkakohteen nimi.

Kuulostaako tutulta? Jep, sellaiset lautaset eivät kelpaa kenellekään edes kierrätettynä (ellei joku sitten jostakin merkillisestä syystä keräile tällaisia aarteita).

Akka muistaa kuitenkin eläväisesti ensimmäisen matkamuistonsa Viking Linen laivamatkalta, kun Akka oli peräti 7-vuotias. Kyseinen esine oli pitkulainen avaimenperä, jonka sisällä liikkui Viikkarin paatti, kun pötköä kallisteli puolelta toiselle. Akka epäileekin, että tämä pötkö löytynee edelleen äiteensä krääsälaatikoista. Ah, kuinka retroa...!

Koska ja miten tällainen matkamuistojen keräileminen on sitten alkanut? Tiettävästi yksi vanhimmista, selkeästi matkamuistoksi luokiteltava esine löytyi arkeologisissa kaivauksissa Lontoossa. The Thames-joen sivujoen Walbrookin (sittemmin kuivunut) rannalla sijaitsi vuodesta 43 jaa. lähtien roomalaista asutusta, ja alueelta löydettiinkin runsaasti esineistöä. Peräti yli 200:n kirjoituspuikon joukosta löytyi yksi, jonka varteen oli kaiverrettu muistokirjoitus. Tekstissä kerrotaan, että kynän lahjoittaja antaa kynän muistoksi tultuaan ”kaupungista” ja pahoittelee sitä, ettei hänellä ollut varaa parempaan lahjaan. Kynä/puikko on ajoitettu vuodelle 70 jaa.

This Ancient Roman Souvenir Stylus Is Inscribed With a Corny Joke | Smart News| Smithsonian Magazine

Useimmat matkamuistot ovat kuitenkin olleet alkujaan uskonnollisia: jopa jo 300-luvulla jaa. Jerusalemiin tehtiin pyhiinvaellusmatkoja. Nämä matkailijat halusivatkin yleensä jonkin muiston Pyhästä maasta; jopa hiekka, keramiikanpalaset ja kivet kelpasivat matkalaisille mukaan otettaviksi.

Seuraavina vuosisatoina Jerusalemissa alettiinkin myydä pienissä pulloissa pyhää vettä tai siunattua öljyä, jotta matkalaiset voisivat palata kotiinsa onnea ja siunausta tuovan matkamuistonsa kera. Näihin aikoihin mitä tahansa puunpalastakin saatettiin kutsua palaseksi Jeesuksen rististä, ja tälläkin hetkellä näitä ”pyhiä” reliikkejä on kirkoissa ympäri maailmaa. Arvioiden mukaan jopa sen verran, että tällä kaikella puumateriaalilla voisi rakentaa vaikkapa Nooan arkin. Yeah.

Tällaiset pienet pullot tehtiin yleensä tinasta, lyijystä tai hopeasta. Tällaisia puteleita kannettiin mukana matkatavaroissa tai ripustettiin kaulaan suojelemaan matkalaista.

Onkin ymmärrettävää, että tällaiset uskonnolliset esineet ovat säilyneet nykypäiviin asti, sillä ne ovat varmastikin olleet arvokkaita ja arvostettuja esineitä jopa useiden sukupolvien ajan. Jerusalemista on löydetty myös amuletti/kolikko 500-600-luvuilta jaa., joka kuvaa Jeesus-lasta seimessä. Seuranaan hänellä on aasi ja härkä.

Akka voi hyvinkin kuvitella, kuinka jossakin pienessä työpajassa tällaisia matkamuistoja valmistettiin muinoin -hiki hatussa- lähes sarjatyönä. Pyhiinvaeltajien määrät olivat kuitenkin jo tuolloin niin suuria, että heistä riitti varmaa tuloa pienellekin yrittäjälle.

Tällaisia uskonnollisia amuletteja löytyy myös British Museumista (tietenkin, sillä tähän museoon on haalittu tavaraa eri maista kenenkään kyselemättä jo toista vuosisataa. Useat eri maat vaativatkin esineiden repatriaatiota).

Matkamuistoista puheenollen; kaikenlaisilla matkailijoilla on myöskin ollut tarve jättää puumerkkinsä käymäänsä matkakohteeseen.

Gizasta, Egyptistä, on löydetty temppelimuurista kaiverrus peräti vuodelta 1240 eaa. Kaiverruksen mukaan paikalla vieraili muuan Hadnakhte veljensä Panakhtin kanssa. Sillä tavalla, poijjaat, sillä tavalla…! Kiva kuulla teidän mukavasta reissustanne 3000 vuotta myöhemmin!

Pyramidit ja muutkin egyptiläiset kohteet ovat olleet suosittuja riipustelujen kohteita jo vuosituhansien ajan; varsinkin Napoleonin sotaretkien jälkeen jokaisen itseään kunnioittavan kulttuurihenkilön oli päästävä Egyptiin. Näistä käynneistä on edelleen nähtävissä heidän nimikirjoituksiaan useissa historiallisissa kohteissa. On kuitenkin muistettava, että muinaismuistolait ja historiallisten monumenttien kunnioittaminen alkoivat toden teolla vasta 1900-luvun puolella, joten tällaista toimintaa katsottiin tuolloin läpi sormien.

(Public Domain).

Hagia Sofia-moskeijassa (Istanbul, Turkki) on puolestaan vieraillut norjalainen, palkkasoturiksi epäilty herrasmies Halfdan hänen jättämistään riimuista pääteltynä. Tämä äijä on nerokkaasti kaivertanut seinään ”Halfdan oli täällä.” Tämä legendaarinen tapa ilmaista käyntinsä elää edelleen monissa seinissä, kuten varmastikin kaikki tiedämme.

Hagia Sofia.
Halfdanin ”Halfdan was here.”

Jerusalemin ”pyhistä pyhin,” Pyhän Haudan kirkko, on edelleenkin suosittu pyhiinvaellus- ja turistikohde. Tämän kirkon rakennutti Konstantinus Suuri (ensimmäinen kristinuskoon kääntynyt roomalainen keisari) 300-luvulla jaa., ja tästä kirkosta on löydetty useita seinään kaiverrettuja ristejä. Aiemmin epäiltiinkin, että ristiretkeilijät kaiversivat näitä ristejä merkeiksi käynneistään, mutta viime vuoden tutkimukset ovat osoittaneet, että näitä ristejä kaiverrettiin korkeintaan muutaman henkilön toimesta.

Pyhan Haudan kirkko, jonka sisällä sijaitsee oletettu Jeesuksen hautakammio. Sen ympärille on rakennettu erillinen ”mausoleumi” kirkon sisälle.

Yeah, tällainenkin seikka on todettavissa, kun käytössä on useita eri kuvantamismenetelmiä ja -tekniikoita! Onkin siis aihetta epäillä, että ehkä nämä ”muutamat henkilöt” kaiversivat ristejä seinään ristiretkeläisten pyynnöstä (joko hyvää hyvyyttään tai sitten pientä maksua vastaan). On myös arveltu, että tällä tavoin estettiin vaeltajia kahmimasta kiviä ja rakennusmateriaaleja mukaansa, sillä tällaiset Jeesuksen (oletetun) haudan lähellä olleet materiaalit olivat kävijöille tietenkin suuressa arvossaan – olivathan ne peräti itsensä Jeesuksen haudan läheisyydessä! Tällainen maksullinen ristienkaiverrus-toiminta olisikin siis hyvin ymmärrettävää, mikäli sellaista on tosiaan tapahtunut.

Church of the Holy Sepulchre’s mysterious ’graffiti’ crosses may not be what they seem | Live Science

Kiinan muurikaan ei ole poikkeus tässä graffitiasiassa, mutta v. 2014 tähän historialliseen kohteeseen avattiin graffiteille sallittu osuus. Viranomaiset tuskastuivat turisteihin, jotka kielloista huolimatta halusivat kaivertaa puumerkkinsä tähän jopa yli 20 000 kilometriä pitkään rakennelmaan. Noh, tämä nyt on varmastikin paras keino estää luvattomia graffiteja… varsinkin, kun pituutta tällä valtavalla muurilla riittää!

On se nyt kuitenkin merkillistä, että ihmisten geeneistä löytyy tällainen merkillinen vimma jättää itsestään edes jokin jälki tuleville sukupolville – vaikka vain johonkin seinään kirjoitettu ”Se-ja-se kävi täällä.” Nähtävästi tämä taipumus on useita kymmeniä tuhansia vuosia vanha tapa, jonka mm. luolamaalauksista tiedämme.

Kannattaakin huomioida tänä kesänä reissatessa, että jätetään ne turhat krääsät ostamatta. Missä sijaitsee maailman kaikkien matkamuistojen hautausmaa/kaatopaikka?! Jep, siellä sen kaiken muun sekajätteen seassa, jonka viskaamme muutenkin muina miehinä (naisina/henkilöinä/alieneina/minä-tahansa) menemään.

Akka kuitenkin toivoo, että edes jokunen matkamuisto meidän ajaltamme säästyy tulevaisuuden arkeologeille tutkittavaksi: olisikohan parempi haudata keramiikkalautanen tekstillä ”Kuopio-Puijo” vai savikannu, jossa lukee Kypros kreikkalaisilla aakkosilla?

Äh, ihan sama; muutaman tuhannen vuoden päästä kaikki arkeologiset löydöt ovat jo ihan peruskauraa: ”Voi v**tu, minkä hemmetin takia näitä Kuopio-lautasia löytyy joka paikasta? Löytyisi nyt edes kerrankin yksi Saint Vincent ja Grenadiinit-valtion lautanen!!”

Saint-Vincent ja Grenadiinit. Jep, kelpaisi Akalle. Huom! Ainuttakaan matkamuistoa ei ole vahingoitettu/haudattu tämän kirjoituksen aikana, joten Kuopion ja Kyproksen on turha ottaa Akkaan yhteyttä harmistuksissaan. Akka odottaa kuitenkin lahjakorttia tältä Saint-Vincentiltä ja Grenadiineiltä.

ANTAKAA LUUNI TAKAISIN! JA KEITTOASTIANI!

Akka oli tyytyväinen lukiessaan Suomen tekemästä repatriaatiosta. SIIS MISTÄ?? Korjaan edellistä lausetta: Akka oli tyytyväinen ymmärrettyään, mistä helkkarista on kyse! (Kuka näitä hirveitä sanaväännöksiä keksii!)

Mesa Verde, Colorado, USA.

Kansallismuseon tekemä repatriaatio eli kulttuuriomaisuuden palauttaminen koski 1800-luvulla Amerikasta tuotujen anasazi-intiaanien luita, muumioita ja hautatavaroita. Miten nämä sitten ylipäätään päätyivät Suomeen?

Geologi-kasvitieteilijä Gustaf Nordenskiöld matkusti Coloradon Mesa Verde-alueelle v. 1891. Hän suoritti alueella arkeologisia tutkimuksia, otti runsaasti valokuvia ja löysi peräti yli 600 esinettä, joiden oletettiin olevan peräisin 1200-luvulta. Tuolloin esineistön maasta vieminen ei ollut mitenkään lainvastaista, vaikka se kohua aiheuttikin.

Nordenskiöldin kuva vuodelta 1891(Museovirasto/Finna).

Nyt siis kokoelmaan kuuluvat ihmisjäänteet ja hautaesineet luovutettiin takaisin anasazien jälkeläisille eli pueblointiaaneille hautaamista varten. Hyvä Suomi! Olisivat nyt palauttaneet sitten ihan kaikki esineet, sillä Suomeen jäi kokoelmasta vielä satoja käyttöesineitä. No, intiaaneille oli kuitenkin tärkeintä saada esi-isät haudan lepoon ja näin tapahtuikin.

Anazasi-intiaanien ruukku (Museovirasto/Finna).

Vastaavia kulttuuriaarteiden ryöstöjä on toki tapahtunut jo tuhansia vuosia ja tapahtuu edelleen. Varhaisin tunnettu sotasaalis on Mesopotamiasta ryöstetty Naram-Sinin steela n. 4000 vuoden takaa. Kyseinen steela on esillä Louvressa, Pariisissa.

Naram-Sinin steela.

Antiikin roomalaiset harrastivat ryöstelyä etenkin kreikkalaisilta ja jopa tuolloin osa taide-esineistä palautettiin, kun tällainen toiminta herätti pahennusta. Hyvä Rooma, teillä on itsellänne ihan tarpeeksi omaa antiikkia esiteltäväksi!

Napoleonin sotaretkien toiminta 1700-luvulla oli ilmiömäisen röyhkeää: Napskun tavoite oli saada mahdollisimman suuri taidekokoelma tuolloin perustettavaan Louvreen. Jopa Mona Lisa -maalaus on aikanaan riippunut Napskun makuuhuoneen seinällä. Egyptistä Napskun sotilaat löysivät mm. kuuluisan Rosettan kiven, mutta brittiläiset takavarikoivat sen itselleen ja se onkin nykyään British Museumissa. Kyseistä museota onkin arvosteltu, sillä useita taideteoksia tulisi yleisön mielestä palauttaa alkuperäisiin maihinsa.

Rosettan kivi/British Museum.

Akka on samaa mieltä: teillä on jo perhana vieköön Harry Potter-studiot esiteltävinä! Nyt ei puhuta ollenkaan mistään Lontoon Towerista, kuninkaallisista palatseista eikä mistään muistakaan nähtävyyksistä! Harry Potter; god damn!

Harry Potter, god damn!

Egypti on pyytänyt Rosettan kiven palauttamista. Samoin on pyydetty Berliinissä saijaitsevaa Nefertitin rintakuvaa. Tämä ikoninen veistos päätyi Saksaan sen löytäneen saksalaisen arkeologin toimesta v. 1912. Toistaiseksi kumpaakaan ei ole palautettu.

Nefertiti/The Neues Museum, Berlin.

Natseilla oli tietenkin samat pyrkimykset kuin Napoleonilla: kaikki mahdollinen irtain otettiin välittömästi haltuun. Natsien taidekokoelmien arvo ei ole edes rahassa mitattavissa. Eräs suuri kokoelma (1600 teosta) paljastui Munchenista v. 2013. Kokoelman haltijan taidekauppias Cornelius Gurlittin isä oli ostanut maalaukset 1930-1940-luvuilla. Joukossa oli mm. Picasson, Chagallin, Monet’n ja Matissen töitä. Kokoelma löi tutkijat ketoon: osa teoksista oli peräti ennen tuntemattomia.

Amerikkalaissotilas erään aarrelöydön keskellä v. 1945/Wikimedia Commons.

Ennen kuolemaansa Cornelius Gurlitt pyysi asianajajansa välityksellä, että teosten omistajat tulisi selvittää ja taulut pitäisi palauttaa. Toistaiseksi vain satunnaisten töiden alkuperä on pystytty selvittämään.

On sinänsä outoa, että joidenkin hämäräperäisesti haltuun saatujen taideteosten omistaminen ei ole Saksassa rikos: kyseessä on lähinnä omantunnonkysymys. Saksalainen taidehistorioitsija Stefan Koldehoff uskoo, että useita satoja maalauksia löytyy yksityiskodeista, mutta nykyiset omistajat eivät vain välitä tai tiedä teosten luvattomasta haltuunotosta.

Mitään luvatonta ei ole tekeillä!!

Akalla ei kyllä riittäisi rahkeita pitää tällaista maalausta olohuoneensa seinällä. Päinvastoin, olisi upeaa lukea lehdestä, että ”suomalainen hyväntekijä palautti mittaamattoman arvokkaan natsien ryöstämän taulun takaisin laillisille omistajilleen!” Kyllä siinä olisi hymy herkässä ja Akalla sädekehä pään ympärillä! Hyvää karmaa olisi tiedossa useaksi vuodeksi!

Näin sitä hyväntekijä nöyränä hymyilee! (Joseph Stella, 1926, Brooklyn Museum).

Jep. Jos Akan kodista löytyy mitään näin kulttuurihistoriallisesti arvokasta, niin lehmät osaavat lentää. Nyt kannattaakin laittaa taikataikinasta väännetty hirvittävä eläinhahmo talteen. Siitä tulee varsinainen sukukalleus, jota ihastellaan 200 vuoden päästä. Näin Akkakin pääsee historiankirjoihin arvostettuna taiteentulkitsijana: ”Ai että, kyllä se Akka on vanginnut niin elävästi tämän kauriin sielun ja luonteen!”

Jep. Yritin tehdä siitä kissan, senkin ymmärtämätön, tulevaisuuden moukka!