JOULUN PYHÄ KOLMINAISUUS

Näin joulun alla –niiden hankien, korkeiden nietosten sulaessa– moni tuskailee köökissä eli ruoanlaittotapahtumakeskuksessa tuntikausia: on laitettava viimeisen päälle kystä kyllä koko suvulle ja laajalle ystäväjoukolle, valmisruokaahan kunnon “joulustelija” ei tarjolle aseta!

Ja sitten on sen seitsemää sorttia leivottava, vaikka henki menisi – joita juurikaan kukaan ei saavu syömään (joko jossakin taudissa kärvistellen tai kaikkia mahdollisia tauteja peläten).

Pakastin huutaa hoosiannaa, kun ahkera joulunrakentaja sulloo itku silmässä vaivalla vääntämänsä juustokierteet, luumu-unelmat ja savulohipasteijat odottamaan parempaa aikaa, jota ei koskaan tule.

Näin; nyt pahimmat synkistelyt on suoritettu, joten mennäänpä itse asiaan.

Useimpien joulupöytään kuuluu ehdottomasti Pyhä Kolminaisuus eli porkkana-, peruna- ja lanttulaatikko.

“Pernaloora” (kuten Akan faija tätä muinoin nimitti) lienee laatikoista suosituin ja kaikilla lienee oma mielipiteensä myöskin imelletystä perunalaatikosta.

The Potato Eaters/Vincent van Gogh 1885.

Perunan alkuperää harvempi kuitenkaan tietää: varhaisimmat löydökset perunanviljelystä on tehty kivityökaluista Perusta, ja ne ajoittuvat vuosiin 3400-2500 eaa. On kuitenkin arveltu, että perunan historian alkuperä ulottuu jopa 8000-5000 eaa. asti.

Eurooppaan peruna saapui konkistadorien tuomana noin vuosien 1536-1570 välisenä aikana, mutta suurempaa suosiota tämä mukulakasvi ei tuolloin vielä saanut. Tavallinen kansa pelkäsi perunan olevan myrkyllistä ja pakanallinen kasvi, jonka kasvattamisesta (kuten tomaatinkin) saattoi saada syytteen noituudesta.

Vasta 1700-luvulla peruna ymmärrettiin suhteellisen helposti viljeltäväksi satokasviksi, joka varsinkin nälänhätien keskellä pelasti jopa usein ihmishenkiä. Perunan yleisyyttä edisti myös mm. Ranskassa sellainen seikka, että peräti itse kuningatar Marie-Antoinette (1774-1792) alkoi käyttää hiuksissaan koristeina perunankukkia.

Suomeen peruna saapui tiettävästi 1720-luvulla Fagervikin kartanoon saksalaisten työmiesten tuomina. Vähitellen peruna syrjäytti aiemmin yleisimmän juureksen eli nauriin ja nykyisin suomalaiset popsivat perunaa 50-60 kg vuodessa/lärvi, mutta vielä 1950-luvulla kulutus oli jopa 188 kg/lärvi. Pasta ja riisi ovat laskeneet potunjyystämisen suosiota, vaikka perunassa on runsaasti erilaisia vitamiineja ja kivennäisaineita.

Fagervikin kartano – Wikipedia

Porkkananviljelyn alkuperä juontuu 3000-luvulle eaa muinaiseen Persiaan (nyk. Iran ja Afganistan), ja Sveitsistä ja Saksasta on löydetty samoilta ajoilta porkkanansiemeniä. Tuolloin porkkanaa viljeltiin vielä muun värisenä, kuin oranssina: lajikkeista on löytynyt sekä mustaa, valkoista, punaista, että violettia väriä. Muinaisesta Egyptistä porkkanan käyttö lääkkeenä siirtyi Kreikkaan ja Roomaan, mutta vasta 1700-luvulla hollantilaiset kasvattajat toivat suuren yleisön tietoisuuteen oranssin lajikkeen, nimeltään “Long Orange” (pitkä oranssi).

Amerikkaan lähteneet ensimmäisen siirtokunnan jäsenet viljelivät tiettävästi porkkanaa Jamestownissa v. 1609, joten porkkanan maailmanvalloitus oli väistämätöntä.

Suomessa porkkanaa on sekä viljelty, että syöty ainakin parisataa vuotta ja käytetty myöskin lääkinnällisiin tarkoituksiin, kuten muinaisessa Egyptissä. Porkkanaa syödään noin 8-10 kg vuodessa/lärvi, joten perunankulutukseen on vielä viisinkertainen matka!

Joitakin vuosia sitten esiteltiin vegaaninen kylmäsavulohi, eli porkkanasta valmistettu “porkkala.” Tämä ruokalaji jakanee mielipiteitä erilleen yhtä paljon, kuin imelletty perunalaatikko.

Porkkanalohi eli porkkala | Sesonki | Reseptit | K-Ruoka

Lanttua onkin peräti epäilty joko suomalaiseksi, ruotsalaiseksi tai siperialaiseksi lajiksi, ja tämä uskomus on peräisin kasvitieteilijä Gaspard Bauhinista. Hänen muistiinpanonsa vuodelta 1620 osoittavat, että lanttua kasvoi tuolloin villinä Ruotsissa.

Gaspard Bauhin (1560-1624).

Onkin siis epäilty, että täällä Pohjolassa olisikin jotenkin onnistuttu risteyttämään nauris, rypsi (nauriin alalaji) sekä Siperiasta peräisin oleva lehtikaali? Vuoden 2019 tutkimukset University of Missourissa osoittavat kuitenkin, että tämä väite on mahdoton: näiden lajien erot ovat syntyneet jo hyvin varhain eikä niiden esiastetta tai yhteistä edeltäjää ole enää löydettävissä, sillä sellainen lienee kuollut sukupuuttoon.

New study revises origins of the humble rutabaga – Biological Sciences (missouri.edu)

Noh, ainakin Suomessa lanttua on viljelty 1500-luvulta asti. Se ei olekaan mikään ihme, sillä tämä vähäkalorinen planttu sisältää mm. yllättävän paljon C-vitamiinia. Tämä lienee lantun suosion syy pohjoisilla leveysasteilla jo niinä aikoina, kun mistään vitamiineista ei tiedetty vielä hölkäsen pöläystäkään… C-vitamiinin riittävä saanti esti nimittäin lukuisia sairauksia, tunnetuin niistä lienee keripukki.

Lanttua syödään kuitenkin enää noin kilon verran vuodessa/lärvi. Akka epäilee tämän määrän johtuvan ylipäätään siitä, että keittojuureksissa on lanttua arkiruoassa. Loput lantunkulutuksen määrästä meneekin sitten jo joulun lanttulaatikon myötä…

Otetaanpa tähän vielä Pyhän kolminaisuuden ulkopuolelta yksi juures lisää, joka kuuluu oleellisena osana suomalaisten joulupöytään:

Punajuuri. Tämän mehukkaan vihanneksen jäänteitä on löydetty sekä Hollannista, Mesopotamiasta että Egyptistä noin 5000 vuoden takaa. Erikoista on kuitenkin se, että tuolloisena aikana tämä juures oli pitkä ja kapea, kuten porkkana, ja lähinnä vain sen lehtiä käytettiinkin sittemmin muinaisessa Kreikassa lääkinnällisiin tarkoituksiin.

Nykyisenlainen punajuuri kehittyi jalostuksen myötä Euroopassa 1500-1600-luvuilla, ja toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen tämä kasvis olikin purkitettuna suosittu. Kuten edellisetkin esimerkit, tämä juures sisältää paljon useita ravintoaineita.

Punajuuri on voimajuures (puutarha.net)

Viimeisimpänä, mutta ei yhtään vähäisempänä, Akka kertoo seuraavassa tämän punajuurikkaasta tehdyn alamuodon historiasta suomalaisessa joulupöydässä:

ROSOLLI. Nähtävästi tämä ruokalaji on seuraus 1700-luvun Lounais-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan säätyläispiireistä, joista ruokalaji levisi joulupöytään muuallekin Suomeen 1800-luvun puolella. Kannattaa lukaista seuraava linkki tästä “melkein pyhästä” aiheesta, sillä tämä aihe jakaa mielipiteitä yhtä paljon, kuin perunalaatikon imellytys. Notta että kuuluuko rosolliin silliä vaiko ei:

Adventtikalenteri 3: Rosolli ja sillisalaatti – Kulttuurihistorian seura

Sillisalaattia – Kotimaisten kielten keskus (kotus.fi)

Noh; summa summarum: yritetään taas tänä jouluna välttää sairastuttamasta ketään ja vedetään näitä kotimaisia vihanneksia ihan vaikka itse tehtyinä tai valmiina ostettuina, jos niitä ylipäätään haluaa syödä.

Akalle tämä on kynnyskysymys, joten kiertoilmauksin Akka poistaa itsensä tästä tilanteesta: “Juu-ei-kirvesvartta-ohoh-mikäs-tuolla-oli.”

Hyvää joulua itse kullekin säädylle; näillä mennään! Pääasia joulussa on mukava fiilis, eikä hössötys, jos sekin voi joillekin yksilöille aiheuttaa “Hirveetä ressiä. Sitä ei nimittäin ihminen jaksa. Pitkään.” – Akan faija

TIETO LISÄÄ TUSKAA

Joskus sitä ihminen saa niin pirullisen flunssan (tai minkä-lie-koronavariantin), ettei käsien voima riitä pitelemään edes kirjaa luettavaksi – saati, että aivotoiminta lukemiseen edes riittäisikään. Siinä on turha haikailla sivistävänsä itseään vielä lukemattomilla klassikoilla, kun nivelet ja silmät huutavat hoosiannaa aivojen tolkuttaessa samaan aikaan mantraa: “syö lisää särkylääkettä – monelta otinkaan sen viimeisimmän napin napaan…”

Tässä jutussa paino onkin siis sanoilla “pirullinen” ja “kirja,” joten katsahdetaanpa hermeettistä teosta, jonka pitelemiseen eivät tavallisen pulliaisen voimat riitä edes terveenä: PAHOLAISEN RAAMATTU eli Codex Gigas.

Tämä 1200-luvulta peräisin oleva teos on nykyään esillä Ruotsin kuninkaallisessa kansalliskirjastossa Tukholmassa. Opuksen matka Ruotsiin asti on ollut pitkä, mutta tarkastellaanpa ensin tämän möhkäleen hirvittävää kokoa ja olomuotoa: kirjan korkeus on 92 cm, leveys 50 cm ja paksuus 22 cm. Kirjan kannet ovat rautakoristeista, nahalla päällystettyä puuta ja sen 310 sivua ovat pergamenttia eli yleensä vasikannahasta tehtyä keskiaikaista kirjoitusmateriaalia. Pelkästään kirjan rakenne aiheuttaa siis sen, että koko järkäle painaa 74,8 kg! Well, siinäpä sitä iltalukemista itse kullekin säädylle!

The Codex Gigas – Kungliga biblioteket – Sveriges nationalbibliotek – kb.se

Kirjasta tekee legendaarisen… noh, ihan pelkästään legenda, jonka mukaan kirja olisi kirjoitettu yhden yön aikana ihtensä vihtahousun eli pirun avustuksella. Ennen tätä tarinaa on kuitenkin parempi katsahtaa kirjan syntypaikkaa ja sen matkaa peräti Ruotsin Tukholmaan, jossa se on majaillut vuodesta 1649 asti.

(Kungliga biblioteket).

Useiden lähteiden mukaan kirjan kirjoittajaksi epäillään benediktiiniläisluostarin munkkia Herman the Reclusea, (Akka ei löydä tälle käännöstä, mutta nimi tarkoittaa erakko-Hermania) joka eleli nyk. Tsekin alueella Podlazicen kaupungissa. Tämän jälkeen teos olisi sitten seikkaillut useammankin luostarin kautta – jopa niin, että kirja on peräti pantattu rahavaikeuksien takia, kunnes Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Rudolf II sai sen haltuunsa v. 1594. Teos jäi tällöin Prahaan vuoteen 1648 asti, jolloin ruotsalaiset sotilaat veivät sen mukanaan kolmikymmenvuotisen sodan sotasaaliina. Tällöin teos päätyi Tukholman linnaan, mutta linnapalon seurauksena se siirrettiin nykyiseen, pysyvään olinpaikkaansa nykyiseen Kansalliskirjastoon.

Portrait of Emperor Rudolf II/Hans von Aachen/1590-luku).

Entäpä se legenda? Tarinasta on kaksikin versiota; Akka käyttää tässä epäillystä benediktiiniläismunkista nimeä Herman. Legenda 1 kertoo, että munkki Herman olisi rikkonut munkkivalansa ja hänet olisi täten tuomittu muurattavaksi elävältä seinän sisään (kuollen lopulta nestehukkaan ja nälkään), jolloin Herman olisi pyytänyt luostarin apotilta armoa luvaten, että hän kirjoittaisi yhden yön aikana opuksen, joka kiteyttäisi koko luomakunnan tiedot yhteen teokseen. Apotin suostuttua Herman kirjoitti kirjoittamistaan keskiyöhön asti, mutta huomattuaan urakan toivottomaksi, hän lopulta myi sielunsa paholaiselle saadakseen urakan päätökseen.

Legenda 2 taasen kertoo, että Herman-parka oli tässäkin versiossa syyllistynyt nimeämättömään munkkivalan rikkomiseen, mutta apotti olisi antanut hänelle peräti vuoden aikaa tehdä teos kokonaisuudessaan. Tässäkin versiossa munkkiparka joutui myymään sielunsa, kuten ennalta olikin arvattavissa.

Mitäpä kirja sitten itse asiassa sisältää? Kirja on kirjoitettu latinaksi lukuunottamatta joidenkin kappaleiden alkukirjaimia ja se sisältää useita piirroksia monilla eri väreillä. Pelkästään eri lukujen alkukirjaimet ovat itsessään jo piirroksia, mutta nimen “Paholaisen raamattu” tämä teos on saanut kuvasta, joka sijaitsee sivulla 290. Tässä on kyseessä sellainen pirulainen, että vähemmästäkin alkaa sukat pyöriä jaloissa! Tällainen kuva muistuttaa tosin hieman Akan passikuvaa; hmm…!

Sivu 290 (WikimediaCommons).

Kirjan kirjoitettu sisältö onkin se mielenkiintoinen osio, sillä kirjassa esiintyy useita eri aiheita: alkuun teoksessa kirjoitetaan tietenkin Raamatun Vanhan testamentin kappaleita vanhalla vulgata-käännöksellä, mutta teksteistä löytyy myös mm. eri aikojen historiikkia, lääketieteellisiä tekstejä, Uusi testamentti vaillinaisena, kalenterisivuja yms. On myös huomattava, että jossakin vaiheessa kirjasta on revitty irti 10 sivua, eikä kukaan tiedä kenen toimesta, koska ja miksi.

Image 1 of Devil’s Bible. | Library of Congress (loc.gov) Jokainen sivu nähtävissä kuvasarjana

Nyt pitää kyllä sanoa, ettei Akka ymmärrä tätä teosta ollenkaan. Tuollainen koristeellinen kirjoittaminen/piirtäminen sen aikaisilla välineillä olisi ollut monien vuosikymmenien tehtävä: onkin arvioitu, että yhdeltä tekijältä tällainen työ olisi kestänyt n. 20 vuotta. Samoin on myös tutkimusten mukaan todistettu, että kirjoittaja on kuitenkin ollut niin yhteneväinen kirjoitustyylinsä suhteen, että kyseessä lienee ainoastaan yksi henkilö. God damn, miten ärsyttävää!

Mysteeri kirjan tekotavasta on järkälemäinen; älkäämme kuitenkaan myykö sielujamme vihtahousulle kevein perustein. Siitä ei nähtävästi seuraa mitään hyvää. Akka tosin uskoo, että tämän kirjan legenda on syntynyt ihan jo sen koon, valtaisan työn ja vaivannäön jälkeisinä tulevina vuosisatoina. Ihan samalla tavalla on selitetty legendana Stonehengen kiviä: perimätiedon mukaan niiden kerrotaan leijuneen paikalleen aivan vaivattomasti ilman hikeä, kyyneleitä ja työmiesten persusten revähtämisiä.

Kaiken massiivisen, henkeäsalpaavan tai työlään homman takaa löytyy aina (nainen? Matti ja Teppo kaapissa?) jokin tarina, joka selittää tällaisen harvinaislaatuisen ihmetapahtuman syntymisen. Tekeväthän muurahaisetkin valtavia tunnelisysteemeitä kekoihinsa, vaikka ovatkin niin… nyt on pakko sanoa: PIRUN pieniä, hah haa!

(Kungliga biblioteket).

On tietenkin mahdollista, että tämä Arvoisa Herra Munkki Erakko on toiminut juurikin niin, kuten legendat kertovat, mutta mistäpä me sen saisimme tietää. Onkin siis uskottavaa ajatella, että joskus tuolloin on ollut olemassa nörttimunkki, jolle on annettu tehtäväksi tehdä tällainen opus ja kas kummaa: sen jälkeen tämä nörtti ei liikahtanut tuolistaan ennen kirjan valmistumista! Believe me, tämä on mahdollista ihan kokemuksen syvällä rintaäänellä!

Vincent of Beauvais/1400-luvun loppupuolelta (WikimediaCommons).

Eikä tarvita kuin jonkun pelin päivitys keskellä yötä, niin jopas siinä unenrippeetkin karisevat silmistä ihan hujauksessa. Johan tämän teoksen hifistelymäinen ulkoasu senkin kertoo; ei tätä mikään tavallinen munkinpentele ole nauriiden kaivamisen ohella työstänyt!

Syyllinen ei siis tällä kertaa ole hovimestari eikä ihtensä vihtahousu… vaan maailman ensimmäinen NÖRTTI (kylmät väreet kulkevat Akan läpi… ihan vain flunssan jälkimaininkeina)!

Whitby Abbey – Wikipedia Jep, tällaisiin puitteisiin olisi mahtunut useitakin kirjoitushuoneita ja muutamia nörttejä – jopa yksi Akka! Kuva on vain yksi esimerkki luostareiden hulppeista puitteista noina aikoina. Tämä luostari on nimenomaan benediktiiniläisluostari, joten Akan mielestä kuva on hyvin kertova.

HENKIEN KÄTKEMÄÄ JA HAUTOJEN KERTOMAA

Jaahas, näin kauniina ja aurinkoisena päivänä onkin sopiva hetki tarkastella mm. viimeisintä luurankolöytöä piskuisesta Pienin kylästä Puolassa. Kyseessä on arkeologinen kaivaustyö 1600-luvulta peräisin olevalla hautausmaalla, josta on jo löydetty noin satakunta hautaa. Tämä hautausmaa ei sijaitse kirkon yhteydessä, joten tänne on haudattu vain köyhiä ja “menetettyjä sieluja.” Viimeisin löytö on n. 5-7 -vuotias lapsi, joka on haudattu kasvot alaspäin, ja jonka jalkaan on kiinnitetty riippulukko haudasta nousun estämiseksi. Lapsen sukupuolta ei vielä tiedetä.

Puolan vampyyrilapsi (AncientOrigins).

Viime vuonna samaiselta hautausmaalta löytyi vampyyrinaiseksi kutsuttu luuranko, jonka jalassa oli samantyylinen lukko ja kaulalle oli asetettu sirppi. Tämä nainen oli kuitenkin varakkaasta suvusta, sillä hänen vaatteistaan löytyi kultajäämiä ja hänen kerrotaan nauttineen lääkettä, joka sisälsi kultaa (!). Tämä on saatu selville hänen kallonsa tutkimuksista ja jatkotutkimukset osoittanevat, että nainen oli kuolemansairas. (Vastaavista vampyyrihaudoista Akka on kirjoittanut aiemmin jutussa “Omituisia hautalöytöjä.”)

Puolan vampyyrinainen (DailyExpress).

Well, siinäpä sitä sitten vampyyreja kerrakseen; mitäpä muita mielenkiintoisia luurankoja maailmalta onkaan löydetty? Akalla on merkillinen tapa kirjoitella usein hautalöydöistä, mutta mitäpä muutakaan meistä ihmisistä jälkeen jää muiden ihmeteltäväksi…?

Kennewickin mieheksi kutsuttu yksilö löydettiin Kennewickista, Washingtonista v. 1996. Huomattavan tästä löydöstä tekee se, että luuranko oli lähes kokonainen, erinomaisessa kunnossa ja sen iäksi varmistui n. 9000 vuotta. Täten tämä mieshenkilö oli vanhin luurankolöytö Ameriikkojen mantereella, mutta tätä vanhemmaksi löydöksi on varmistunut teini-ikäinen Naia-tyttö, joka putosi maanalaisessa Sistema Sac Actun -luolaverkostossa kuolemaansa Jukatanin niemimaalla.

Kennewickin mies (Science).

Naian valitettava onnettomuus tapahtui n. 12 000-13 000 vuotta sitten. Kennewickin miehen jäännökset luovutettiin lukuisten oikeustaistelujen jälkeen paikallisille intiaaniheimoille, ja hänet haudattiin salaiseen paikkaan yksityisissä hautajaisissa v. 2017 heimojen arvostettuna esi-isänä.

Naia (Nature).

Naian dna-tutkimukset ovat puolestaan osoittaneet, että hänen alkuperänsä juontaa Itä-Aasiaan ja Siperiaan; eli ensimmäiset Amerikan mantereen asuttajat lienevät tulleet 36 000 vuotta sitten omana ryhmänään näiltä seuduilta. Naian osittainen lantioluu on paljastanut myös, että nuoresta iästään (n. 15 v.) huolimatta hän oli jo ehtinyt synnyttää ainakin yhden lapsen, ja mahdollisesti hän oli pudotessaankin raskaana. Voi tyttöpoloista…!

Sistema Sac Actun – Google Maps

Cheddarin mies. Eehhe he!

Cheddarin mies on puolestaan vanhin eurooppalainen, lähes kokonainen luurankolöytö Cheddarin luolaverkostosta Somersetissa, Englannissa. Tämä v. 1903 löydetty parikymppinen mies koki väkivaltaisen kuoleman n. 10 000 vuotta sitten, sillä hänellä oli kallossaan murtuma. Tarkemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että hänen ihonsa oli hyvin tumma ja hiuksensa kiharaiset, mutta silti hänellä oli siniset silmät. Alueella on tehty 20 vapaaehtoisen dna-tutkimuksia, ja näistä vapaaehtoisista KAKSI on peräti sukua Herra Juustomiehelle. Kuinka yllättävää! Siinäpä sitä onkin hauskaa järjestellä sukujuhlia, joissa tarjotaan alkupaloina pelkästään cheddarilla kuorrutettuja pikkupurtavia! Ja tietenkin cheddarin makuisia juustonaksuja!

Cheddarin mies, osa 2 (NaturalHistoryMuseum).

Björkö-saarella Ruotsissa suoritettiin arkeologisia kaivauksia jo 1880-luvulla. Viikinkiaikana saarella sijaitsi huomattava Birkan kauppakaupunki, ja paikalta onkin löydetty jo yli 3000 hautaa. Yksi näistä haudoista sisälsi huomattavan viikinkisoturin luurangon, jonka hautalahjoihin kuului mm. miekka, kirves, jousi, nuolia, kilpiä, taisteluveitsi, pelinappuloita ja KAKSI hevosta. Oli siis ilmiselvää, että kyseessä saattoi olla peräti viikinkiajan “piällysmiäs.”

Björkö – Google Maps

Viikinkisoturin hauta (piirros Evald Hansen 1889). (Science)

Vasta 1970-luvulla havahduttiin siihen seikkaan, että luiden perusteella kyseessä saattoikin olla soturinainen, ja vasta viime vuosina suoritetut analyysit paljastavat tämän seikan todeksi. Tämän naisen dna paljastaa myös, ettei hän ollut syntynyt alueella, vaan muuttanut Birkaan lapsuusaikansa jälkeen. Hänen perimässään on yhteneväisyyksiä nykyisten Orkney-saarelaisten, englantilaisten, islantilaisten ja skandinaavien piirteisiin. Ihan perus-viikinki-meininkiä! Nuo kaksi heppaa haudassa varsinkin osoittavat, että kyseessä oli ihan kunnon bad ass -soturi!

Tsekkiläinen miesnainen (Historycollection).

Prahasta, Tsekistä on löydetty merkillisesti haudattu mies v. 2011. Tämä mies kuoli n. 2800-2500 eaa., ja hänet on haudattu naisille tyypilliseen tapaan vasemmalle kyljelleen ja kasvot kohti itää. Kuten päätellä voi, miehet haudattiin oikealle kyljelleen kasvot länttä kohti. MIesten haudoista on poikkeuksetta löydetty aseita, kun taas naisten hautalahjat olivat tyypillisesti pronssikoruja ja keramiikkaa. Tälle miehelle oli suotu hautaan mukaan viisi keramiikkakippoa ja naisille tyypillinen säilytyskulho jalkojen viereen – eikä yhtäkään asetta. Tästä onkin päätelty, että tämä mies on elänyt yhteisössään naisena, ja täten sillä tavoin haudattukin. Mikään ei kuitenkaan osoita, että hän olisi elänyt eristettynä yhteisöstään, joten hänet lienee hyväksytty muitta mutkitta “naiseksi” omana aikanaan. Tähän väliin kannattanee mainita, että historiaa käsittelevissä jutuissa on TODELLAKIN PAKKO mainita eri sukupuolia, sillä tämäkään juttu ei mitenkään aukenisi “henkilö oli haudattu henkilölle epätyypillisellä tavalla” -lauseella.

Siperialainen ajuri (LiveScience).

Siperiasta puolestaan löydettiin hiljattain koskematon 3000 vuotta vanha sotavaunujen ajajan hauta, joka ensimmäistä kertaa paljasti hevosvetoisten ajoneuvojen käytön alueella. Tämä seikka paljastui miehen jäänteistä: hänen vyötäröllään oli edelleen nahkainen vyö, jonka metalliset pidikkeet oli tarkoitettu hevosten ohjaksille. Täten soturi sai vapautettua kätensä esim. aseeseen. Hautalahjoina tällä heppakuskilla oli mm. pronssikoruja ja -aseita, joten arvostettu mies oli tässäkin aseteltu viimeiselle leposijalleen kivisen hautapaaden ja hautakummun alle.

Näitä ajurien vöitä on löydetty myös muinaisista kiinalaisista ja mongolialaisista haudoista, ja pitkään niiden tarkoitus tuottikin tutkijoille päänvaivaa, kunnes eräästä haudasta löydettiin vihdoinkin peräti hevoskärryt. Sillä hetkellä tutkijoilla varmaan välkähti lamppu päidensä yläpuolella, kuten sarjakuvissa konsanaan. Notta kas perhana; onpas kätevä ohjasten apuväline!

200-luvulla jaa. Rooman Fidenaessa kuoli puolestaan mies, joka on ensimmäinen todistettu tapaus gigantismista. Tämä v. 1991 löydetty mieshenkilö oli kuollessaan 16-20 -vuotiaana 202 cm pitkä, joten hän on ylittänyt tuon aikaisen keskivertopituuden (167 cm) reippaasti. MIehen kallon tutkimuksissa paljastui aivolisäkkeen kasvain, joka todistaa miehen kärsineen gigantismista. Lisäksi hänen luunsa ovat jatkaneet kasvamista jo aikuisiän saavuttamiseen jälkeenkin, joka osaltaan kertoo kasvuhormonin ylituotannosta. Miehelle rakennettu tavallista suurempi hautaholvi on kuitenkin merkki siitä, että mies oli arvostettu henkilö eläessään. Rooman ylimystöllä oli tapana viihdyttää vieraitaan mm. kääpiöiden ja kyttyräselkien esittelyillä, joten mies lienee ollut haluttu viihdyttäjä ylellisissä illallispidoissa. “Tuakaa se jättiläinen tänne parin viiniamforan kanssa, pärkkeles, mulla on kuppi tyhjänä!!”

Jätin sääriluu vasemmalla (NatGeo/WorldArchaeology).

Clermont-Ferrandin (Ranska) lentokentän arkeologisilta kaivauksilta löydettiin v. 2021 noin yksivuotiaan lapsen ylellinen hauta 2000 vuoden takaa. Lapsi haudattiin yhdessä lemmikkikoiransa kanssa, ja lisäksi haudasta löydettiin lukuisia antimia tuonpuoleiseen: parikymmentä ruukkua, lasiesineitä, kaksi päätöntä kanaa, puolikas possua, kolme pässiä jne. Haudan huomattavan suuri koko ja runsaat eväkset kertovat siis lapsen olleen hyvin rikkaan perheen jälkeläinen ja huolellisesti haudattu. Siinäpä sitä on yksivuotiaan hyvä järsiä muutamilla hampaillaan pässin takajalkaa tuonpuoleisessa; tai ehkäpä nämä runsaat lihalahjat olikin tarkoitettu mukana haudatulle Rekku-koiralle.

(ItalianArtSociety).

Toisenlainen totuus lasten hautaamisesta roomalaisella ajalla löytyy mm. Israelista muinaisen Ashkelonin satamakaupungista, jossa vanhan roomalaisen kylpylän viemäriverkostosta löytyi yli 100:n vauvan luita. Aluksi näitä pieniä luita luultiin kananluiksi, mutta karmiva totuus paljastui tarkemmissa tutkimuksissa. Nämä vauvat jätettiin tarkoituksellisesti epätoivottuina kuolemaan (tai joidenkin tutkijoiden mukaan tukehdutettiin kuoliaiksi), sillä luiden perusteella lapset olivat alle yhden viikon ikäisiä kuollessaan eikä luista paljastunut minkäänlaisia sairauksia. Looginen johtopäätös onkin, että lapset ovat olleet bordellin työntekijöiden epätoivottuja raskauksia, sillä useiden kylpylöiden yhteydessä toimi kuitenkin asiakkaille avoin bordelli. Roomalaisessa yhteiskunnassa vastasyntyneitä vauvoja ei pidetty vielä “kokonaan” ihmisinä, joten tällainen toiminta oli jotakuinkin yleistä.

(HistoryDaily).

Myös Englannin Hambledenista Buckinghamshiressa löydettiin jo v. 1921 jopa 97 vauvan jäänteet roomalaisajoilta, tällä kertaa tosin haudattuina, eikä heitettyinä viemäreihin. Näiden lasten kuolemat ovat edelleen epäselvien tapausten kansiossa, mutta yleinen käsitys on, että lapset tukahdutettiin ihan vain köyhyyden takia: perheillä ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia ruokkia enää yhtäkään ylimääräistä suuta. Tällaisissa tapauksissa lapsen tukahduttaminen lienee tehdyn armomielessä, eikä suinkaan pahantahtoisin tai välinpitämättömin aikein. Karua, kerrassaan karua.

Romans in the Hambleden Valley – Buckinghamshire’s Heritage Portal

Näihin aurinkoisiin kuviin ja näihin tunnelmiin; Akka kaivautuu takaisin arkkuunsa ja mustaan viittaansa käytyään ensin läpi tarkistuslistansa: Ei peilikuvaa? Check! Ei riippulukkoa jaloissa? Check! Ei valkosipulia? Check!

Kirjan kansikuvitus 1820-luvulta.

TEKSTIVIESTEJÄ RIIMUILLA

Törmäsinpä hauskaan aiheeseen vanhassa lehdessä: Norjasta oli löydetty keppimäisiä puutikkuja riimuteksteillä.

Riimukirjoitus on todennäköisesti kehittynyt n. 100-luvusta eteenpäin useista eri kulttuureista kootuilla kirjoitusmerkeillä sekä Euroopassa että Skandinaviassa.  Viikinkiajalla riimukirjoituksella oli suuri merkitys, tosin riimuista oli kehittynyt useita eri versioita eri alueille. Kristinuskon vallatessa yhä suurempia alueita riimukirjoitus jäi taka-alalle, kuten vanhat pakanajumaluudetkin.

Riimukirjaimia kivessä, Ruotsi.

Riimuja oli suhteellisen helppo kaivertaa kiveen ja puumateriaaliin. Löydetyissä puutikuissa luki mm. “se ja se on minulle velkaa” tai “tämän minä xxxx omistan”, “pahoittelen että sisaresi on sairas” yms.
Käytännöllisiä tekstareita, postikortteja tai post-it -lappuja!

Kyllä osattiin ennenkin ilman mitään puhelimia välittää pienikokoisia viestejä!

Riimukivistä puheenollen: yksi mielenkiintoinen tarina löytyy Amerikan Minnesotasta 1800-luvun loppupuolelta. Ruotsista Minnesotaan muuttanut maanviljelijä löysi nk. “Kensingtonin riimukiven”, joka hänen mielestään todisti viikinkien käyneen Amerikassa 1300-luvulla.  Ukkoparka raaputteli merkkejä enemmän esiin nähdäkseen, mitä kirjoituksessa voisi lukea. Tästä syystä hänen kiveään epäillään väärennetyksi ja tutkimustulokset todistavat sekä puolesta että vastaan.

Kensingtonin kivi sivusta ja edestä.

Riimukiven tekstissä kerrotaan, että yhteensä 30 henkilöä (ruotsalaisia ja norjalaisia) oli matkalla Vinlandista kauas länteen. Vinland oli viikinkien käyttämä nimitys Amerikan tai Kanadan rannikosta. He olivat leiriytyneet päivän matkan päähän kivestä ja osa porukasta oli lähtenyt kalastamaan. 10 miestä oli tänä aikana tapettu leiripaikalla. Kivessä on myös teksti ” 10 miestä vahtii laivaamme 14 päivämatkan päässä tästä saaresta tai niemimaasta 1362.”

Kivessä lukenut “Ave Maria save from evil” oli käytetty termi tietyissä luostareissa Ruotsissa 1300-1400-luvuilla. Kivessä on myös vuosiluku 1362. Olisipa mielenkiintoista tietää tästä riimukivestä totuus, mutta johan sitä on tutkittu yli sata vuotta.

Nykypäivänä olisi mielenkiintoista raapustaa (metallisella kynsiviilalla) riimuilla eskimotikkuun viestiksi “älä prkl pelaa Minecraftia”, “jääkaapissa on välipalaa” tai “läksyt klo 15”.

Siihen viereen tulostettu skandinaavien käyttämä riimutaulukko kirjaimista: a vot, ja homma hoituu!

Juu ei toimi; tulee sanomista!