JOULUN PYHÄ KOLMINAISUUS

Näin joulun alla –niiden hankien, korkeiden nietosten sulaessa– moni tuskailee köökissä eli ruoanlaittotapahtumakeskuksessa tuntikausia: on laitettava viimeisen päälle kystä kyllä koko suvulle ja laajalle ystäväjoukolle, valmisruokaahan kunnon ”joulustelija” ei tarjolle aseta!

Ja sitten on sen seitsemää sorttia leivottava, vaikka henki menisi – joita juurikaan kukaan ei saavu syömään (joko jossakin taudissa kärvistellen tai kaikkia mahdollisia tauteja peläten).

Pakastin huutaa hoosiannaa, kun ahkera joulunrakentaja sulloo itku silmässä vaivalla vääntämänsä juustokierteet, luumu-unelmat ja savulohipasteijat odottamaan parempaa aikaa, jota ei koskaan tule.

Näin; nyt pahimmat synkistelyt on suoritettu, joten mennäänpä itse asiaan.

Useimpien joulupöytään kuuluu ehdottomasti Pyhä Kolminaisuus eli porkkana-, peruna- ja lanttulaatikko.

”Pernaloora” (kuten Akan faija tätä muinoin nimitti) lienee laatikoista suosituin ja kaikilla lienee oma mielipiteensä myöskin imelletystä perunalaatikosta.

The Potato Eaters/Vincent van Gogh 1885.

Perunan alkuperää harvempi kuitenkaan tietää: varhaisimmat löydökset perunanviljelystä on tehty kivityökaluista Perusta, ja ne ajoittuvat vuosiin 3400-2500 eaa. On kuitenkin arveltu, että perunan historian alkuperä ulottuu jopa 8000-5000 eaa. asti.

Eurooppaan peruna saapui konkistadorien tuomana noin vuosien 1536-1570 välisenä aikana, mutta suurempaa suosiota tämä mukulakasvi ei tuolloin vielä saanut. Tavallinen kansa pelkäsi perunan olevan myrkyllistä ja pakanallinen kasvi, jonka kasvattamisesta (kuten tomaatinkin) saattoi saada syytteen noituudesta.

Vasta 1700-luvulla peruna ymmärrettiin suhteellisen helposti viljeltäväksi satokasviksi, joka varsinkin nälänhätien keskellä pelasti jopa usein ihmishenkiä. Perunan yleisyyttä edisti myös mm. Ranskassa sellainen seikka, että peräti itse kuningatar Marie-Antoinette (1774-1792) alkoi käyttää hiuksissaan koristeina perunankukkia.

Suomeen peruna saapui tiettävästi 1720-luvulla Fagervikin kartanoon saksalaisten työmiesten tuomina. Vähitellen peruna syrjäytti aiemmin yleisimmän juureksen eli nauriin ja nykyisin suomalaiset popsivat perunaa 50-60 kg vuodessa/lärvi, mutta vielä 1950-luvulla kulutus oli jopa 188 kg/lärvi. Pasta ja riisi ovat laskeneet potunjyystämisen suosiota, vaikka perunassa on runsaasti erilaisia vitamiineja ja kivennäisaineita.

Fagervikin kartano – Wikipedia

Porkkananviljelyn alkuperä juontuu 3000-luvulle eaa muinaiseen Persiaan (nyk. Iran ja Afganistan), ja Sveitsistä ja Saksasta on löydetty samoilta ajoilta porkkanansiemeniä. Tuolloin porkkanaa viljeltiin vielä muun värisenä, kuin oranssina: lajikkeista on löytynyt sekä mustaa, valkoista, punaista, että violettia väriä. Muinaisesta Egyptistä porkkanan käyttö lääkkeenä siirtyi Kreikkaan ja Roomaan, mutta vasta 1700-luvulla hollantilaiset kasvattajat toivat suuren yleisön tietoisuuteen oranssin lajikkeen, nimeltään ”Long Orange” (pitkä oranssi).

Amerikkaan lähteneet ensimmäisen siirtokunnan jäsenet viljelivät tiettävästi porkkanaa Jamestownissa v. 1609, joten porkkanan maailmanvalloitus oli väistämätöntä.

Suomessa porkkanaa on sekä viljelty, että syöty ainakin parisataa vuotta ja käytetty myöskin lääkinnällisiin tarkoituksiin, kuten muinaisessa Egyptissä. Porkkanaa syödään noin 8-10 kg vuodessa/lärvi, joten perunankulutukseen on vielä viisinkertainen matka!

Joitakin vuosia sitten esiteltiin vegaaninen kylmäsavulohi, eli porkkanasta valmistettu ”porkkala.” Tämä ruokalaji jakanee mielipiteitä erilleen yhtä paljon, kuin imelletty perunalaatikko.

Porkkanalohi eli porkkala | Sesonki | Reseptit | K-Ruoka

Lanttua onkin peräti epäilty joko suomalaiseksi, ruotsalaiseksi tai siperialaiseksi lajiksi, ja tämä uskomus on peräisin kasvitieteilijä Gaspard Bauhinista. Hänen muistiinpanonsa vuodelta 1620 osoittavat, että lanttua kasvoi tuolloin villinä Ruotsissa.

Gaspard Bauhin (1560-1624).

Onkin siis epäilty, että täällä Pohjolassa olisikin jotenkin onnistuttu risteyttämään nauris, rypsi (nauriin alalaji) sekä Siperiasta peräisin oleva lehtikaali? Vuoden 2019 tutkimukset University of Missourissa osoittavat kuitenkin, että tämä väite on mahdoton: näiden lajien erot ovat syntyneet jo hyvin varhain eikä niiden esiastetta tai yhteistä edeltäjää ole enää löydettävissä, sillä sellainen lienee kuollut sukupuuttoon.

New study revises origins of the humble rutabaga – Biological Sciences (missouri.edu)

Noh, ainakin Suomessa lanttua on viljelty 1500-luvulta asti. Se ei olekaan mikään ihme, sillä tämä vähäkalorinen planttu sisältää mm. yllättävän paljon C-vitamiinia. Tämä lienee lantun suosion syy pohjoisilla leveysasteilla jo niinä aikoina, kun mistään vitamiineista ei tiedetty vielä hölkäsen pöläystäkään… C-vitamiinin riittävä saanti esti nimittäin lukuisia sairauksia, tunnetuin niistä lienee keripukki.

Lanttua syödään kuitenkin enää noin kilon verran vuodessa/lärvi. Akka epäilee tämän määrän johtuvan ylipäätään siitä, että keittojuureksissa on lanttua arkiruoassa. Loput lantunkulutuksen määrästä meneekin sitten jo joulun lanttulaatikon myötä…

Otetaanpa tähän vielä Pyhän kolminaisuuden ulkopuolelta yksi juures lisää, joka kuuluu oleellisena osana suomalaisten joulupöytään:

Punajuuri. Tämän mehukkaan vihanneksen jäänteitä on löydetty sekä Hollannista, Mesopotamiasta että Egyptistä noin 5000 vuoden takaa. Erikoista on kuitenkin se, että tuolloisena aikana tämä juures oli pitkä ja kapea, kuten porkkana, ja lähinnä vain sen lehtiä käytettiinkin sittemmin muinaisessa Kreikassa lääkinnällisiin tarkoituksiin.

Nykyisenlainen punajuuri kehittyi jalostuksen myötä Euroopassa 1500-1600-luvuilla, ja toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen tämä kasvis olikin purkitettuna suosittu. Kuten edellisetkin esimerkit, tämä juures sisältää paljon useita ravintoaineita.

Punajuuri on voimajuures (puutarha.net)

Viimeisimpänä, mutta ei yhtään vähäisempänä, Akka kertoo seuraavassa tämän punajuurikkaasta tehdyn alamuodon historiasta suomalaisessa joulupöydässä:

ROSOLLI. Nähtävästi tämä ruokalaji on seuraus 1700-luvun Lounais-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan säätyläispiireistä, joista ruokalaji levisi joulupöytään muuallekin Suomeen 1800-luvun puolella. Kannattaa lukaista seuraava linkki tästä ”melkein pyhästä” aiheesta, sillä tämä aihe jakaa mielipiteitä yhtä paljon, kuin perunalaatikon imellytys. Notta että kuuluuko rosolliin silliä vaiko ei:

Adventtikalenteri 3: Rosolli ja sillisalaatti – Kulttuurihistorian seura

Sillisalaattia – Kotimaisten kielten keskus (kotus.fi)

Noh; summa summarum: yritetään taas tänä jouluna välttää sairastuttamasta ketään ja vedetään näitä kotimaisia vihanneksia ihan vaikka itse tehtyinä tai valmiina ostettuina, jos niitä ylipäätään haluaa syödä.

Akalle tämä on kynnyskysymys, joten kiertoilmauksin Akka poistaa itsensä tästä tilanteesta: ”Juu-ei-kirvesvartta-ohoh-mikäs-tuolla-oli.”

Hyvää joulua itse kullekin säädylle; näillä mennään! Pääasia joulussa on mukava fiilis, eikä hössötys, jos sekin voi joillekin yksilöille aiheuttaa ”Hirveetä ressiä. Sitä ei nimittäin ihminen jaksa. Pitkään.” – Akan faija

KAUKOMATKAN KAIPUU? NOU HÄTÄ!

Mikäli tämän kesän kaukainen lomakohde on vielä mietinnän alla eikä massin määrällä ole rajaa, niin kannattaa suunnata Tannan saarelle Tyynellemerelle. Tanna kuuluu Vanuatun saarivaltioon, joka muodostuu 83 saaresta. Miksipä näistä kaikista sitten pitäisi valita juuri Tannan saari? Onko tällä saarella todellakin niin upeita hiekkarantoja ja nähtävyyksiä, että kannattaisi näin kauas lähteä? Hmm…!

Ennen matkasuunnitelmaa ja lippujen varaamista kannattaa kuitenkin huomioida, että kevyt pakkaaminen ei todellakaan ole tällä matkalla suotavaa. Itse asiassa; voit joutua jopa vararikkoon, sillä mukaan kannattaa pakata ainakin pari veneen perämoottoria, moottorisahoja, kiväärejä, Coca-colaa ja runsaasti tölkkimuonaa. Pari polkupyörääkin voisi mahduttaa mukaan tai jos haluaa kunnolla hifistellä; pari autoa.

Pitkien lentomatkojen aikana kannattaa myös perehtyä nimiin John Frum, Tom Navy ja prinssi Philip. Perille päästyäsi saatat nimittäin huomata, että olet heistä jonkun jälkeläinen/sukulainen, ja sinut otetaan jumalana vastaan. Jep, ihan oikeasti. Notta mitä v..a, kysyy nimimerkki epätietoinen, voisi joku tässä kohtaa kysyä. Selvennetäänpä siis hieman tätä keissiä:

James Cook saapui Tannan saarelle tutkimusmatkoillaan v. 1774 ollen täten ensimmäinen eurooppalainen, jonka tuolloiset alkuasukkaat kohtasivat. Cookin merkintöjen mukaan saarella asui myös kannibaaliheimoja, joten tällainen länsimainen retkue oli varmaankin melkomoinen shokki paikallisille asukkaille. Joillakin saarilla Cookin saapuminen tulkittiinkin jumalan ilmestymiseksi ja häntä alettiinkin palvoa asianmukaisin riitein. On siis oletettavaa, että Tannankin myöhemmät (kohta mainittavat) jumalkultit ovat lähtöisin jo satojen vuosien takaa; juurikin näistä ensimmäisistä länsimaisista kohtaamisista.

Cook saapuu Australian Botany Bayhin.

1800-luvulla saarille alkoi saapua brittiläisiä lähetyssaarnaajia, jotka tietenkin alkoivat opettaa länsimaista kristinuskoa tapojensa mukaisesti. Samalla natiiviväestö tutustui kaikenlaisiin eurooppalaisiin tavaroihin, joita he eivät koskaan olleet nähneetkään. Jeesuksen ”tulemiseen” alkoi siis voimakkaasti liittyä tällainen materiaalinen aspekti ja voila: lastikultti-käsitys alkoi muodostua.

Toinen maailmansota räjäytti tällaisen ajattelutavan, kun näille lukuisille pienille saarille alettiin sijoittaa amerikkalaisia sotilasjoukkoja. Tällaisten lentotukikohtien tarkoitus oli tarkkailla japanilaisten toimintaa ja olla valmiina reagoimaan kaikkeen nopeasti. Saarille saapuvat sotilaat ja laivoilla toimitetut tai lentokoneista pudotetut tavaralastit ymmärrettiin usein niin, että jumalat saapuivat tavaroineen saarille tuomaan asukkaille uudenlaista, henkistä ohjausta.

Näin kävi myös Tanna-saarella, jonne saapui jumala nimeltään ”John Frum.” Perimätiedon mukaan tämä henkilö elvytti saarelaisten vanhat tavat ja käski unohtaa länsimaisen ajattelutavan kokonaan. Saarelaiset alkoivat siis palvoa tätä sotilasta jumalanaan, kunnes sodan loputtua sotilaat lähtivät tannalaisten harmiksi saarilta lopullisesti. Heidän mukanaan loppuivat myös ah, niin autuaat tavaralähetykset. Saarelaiset alkoivatkin rakentaa puusta ja bambusta lentokonemalleja ja jopa kiitoteitä ja laitureita houkutellakseen jumalaa palaamaan takaisin.

Joidenkin saarelaisten mielestä John tosin asuu paikallisessa, aktiivisessa tulivuoressa Yasurissa, ja jotkut sekoittavat tähän John Frum-hahmoon iloisesti myös Jeesuksen ominaisuuksia. Äh, mitäpä näistä, jumala mikä jumala!

Tiedossa ei kuitenkaan ole, mistä tai kenestä tämä John Frum-kultti on saanut nimensä, mutta tämä uskonnollinen liike on tosiaankin edelleen voimissaan. Tässä uskonnossa odotetaan edelleen tämän valkoiseen pukeutuneen sotilaan paluuta, kuten hän aikoinaan sodan aikana lupasi tehdä. On arveltu, että nimi on muodostunut sanoista ”John from America,” sillä heimolaiset tietävät hänen tulleen Amerikasta. John Frumin uskotaan siis tuovan taas palatessaan mukanaan länsimaisia aarteita, kuten jo aiemmin mainittuja (sinun nyt mukaasi pakkaamia) tavaroita.

(WikimediaCommons).

Johnia juhlitaan joka viikko perjantaisin, mutta varsinainen juhlapäivä vietetään 15. helmikuuta. Tuolloin saarelaiset pukeutuvat vanhoihin sotilaspukuihin ja farkkuihin, maalaavat punavärillä rintaansa tekstin USA ja marssivat bambunvarsista tehtyjen ”kiväärien” kanssa paraatissa.

On tosin myös esitetty, että koko John Frum-aate on saanut lisäpontta ihan vain kava-juomasta, joka liittyy oleellisesti uskonnollisiin riitteihin. Tämä juoma valmistetaan kavapippurin juuresta, ja sillä on todettu olevan hallusinogeenisiä ja päihdyttäviä vaikutuksia. Tämän juoman avulla monet uskovat saavansa yhteyden jumaliin tai esi-isien henkiin ja sitä tarjotaankin, kuten kahvia länsimaissa. Joissakin lähteissä tosin mainitaan, että saarella olisi jo ennen sotaakin ollut John Broom-kultti, josta ei kuitenkaan ole yhtä vahvoja todisteita, kuin tästä John Frumista.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt Tom Navy-kultti, jonka epäillään syntyneen John Frumin tapaan. Onkin helppo kuvitella tämän nimen juontuneen sanoista ”Tom from Navy,” mutta erääksi ehdokkaaksi on ehdotettu Thomas Beatty-nimistä lähetyssaarnaajaa, jonka tiedetään olleen saarella toisen maailmansodan aikaan.

(Smithsonian).

Noh, tästä puuttuu enää alussa mainittu prinssi Philip-kultti. Jep, juuri se prinssi Philip/Edinburghin herttua, joka menehtyi juuri ennen sadannetta syntymäpäiväänsä v. 2021. Tämän kultin synty on epäselvää, mutta on arveltu, että se pohjautuu 1950-60 -luvuille, kun asukkaat näkivät brittiläisten siirtolaisten kunnioituksen kuningatar Elisabetia kohtaan. Tällöin pääteltiin, että prinssi Philipin täytyi olla perimätiedossa mainittu, jonain päivänä saarelle saapuva jumala. Tätä uskomusta lisäsi herttuan ja kuningattaren vierailu saarella v. 1974, jonka jälkeen saarelaisille lähetettiin useita kuvia prinssi Philipistä. Hänen kuolemaansa surtiin surujuhlineen joitakin viikkoja, ja hänen uskotaan nyt lepäävän rauhassa, kunnes hänen sielunsa lopulta palaa saarelle.

Tannalle matkatessa kannattaakin siis miettiä, mitä pukee päällensä. Mikäli aikoo esiintyä valkoisessa sotilaspuvussa ja laskeutua uljaasti vesitasolla suoraan saaren rantaan, voi kohdata ruhtinaallisen vastaanoton. Kannattanee siis miettiä etukäteen myös, millä nimellä aikoo esittäytyä ja miten käyttäytyä. Muutoin me suomalaiset saamme hävetä silmät päästämme, kun koko maailman media raportoi tannalaisten uudesta jumalasta seuraavanlaisesti:

”Monen tannalaisen pitkä odotus on nyt päättynyt, kun heidän John Frum -jumalansa jälkeläinen on vihdoinkin saapunut saarelle. Tämä valkoisiin pukeutunut hahmo sai suuret suosionosoitukset laskeutuessaan näyttävästi vesitason ponttoonilla seisten ja vilkuttaen. Juhlatunnelmaa pilasi hieman se, että tämä kauan ja hartaasti odotettu jumaluus putosi ponttoonilta molskahtaen veteen. Saaren voimakkaimmat miehet auttoivat kuitenkin nopeasti jumalansa kuivalle maalle, ja kysyivät kunnioittavasti tämän nimeä. Riemu olikin suuri, kun jumala nauraen huusi kannattajilleen nimensä: ONXPAARIAUKI.

(PlaneAndPilotMagazine).

Jumalan kunniaksi järjestetään nyt viikon kestävät juhlat, mutta ensimmäisenä iltanaan matkasta väsynyt Onxpaariauki saatettiin lepäämään kaislamajaan, jonne tämä heti nukahtikin. Tannalaiset löysivät kuitenkin tämän lukuisista matkatavaroista siniristilipun, joka vedettiinkin heti salkoon jumalan vielä nukkuessa. Lipusta päätellen jumala on siis tällä kertaa saapunut kaukaisesta Suomesta, joten jatkossakin saamme nähdä tämän lipun liehuvan iloisesti Amerikan lipun vierellä viikottaisessa John Frum-juhlassa. Eläköön Suomi ja sankarillinen Onxpaariauki!

Että näin tällä kertaa. Torille!

AMERIKKALAINEN PRINSSI

Ei, nyt ei ole kyse Eddie Murphyn esittämästä pelleprinssistä, vaan walesilaisesta prinssi Madocista. Tämä prinssi syntyi v. 1145 tienoilla. Prinssin isän Owain Gwyneddin kuoltua v. 1170 hänen lapsensa ajautuivat ilmiriitaan, kenestä tulisi uusi hallitsija tällä Walesin alueella.

Dolwyddelan Castle, Wales.

Tällä menehtyneellä äijällä olikin peräti 19 lasta, joten valinnanvaraa poikaporukassa riitti. Lisäänny ja täytä maa, herra Owain Gwynedd!

Prinssi Madoc.

Sanotaan, että prinssi Madoc ja hänen veljensä Rhirid kyllästyivät riitaisuuksiin ja he lähtivät seilaamaan kohti Amerikkaa. Madociin lienee vaikuttanut muinaisten druidien kertomukset ”lännessä sijaitsevasta suuresta mantereesta” tai peräti viikinkien tunnetut reissut Amerikan/Kanadan Vinlandiin.

Veljespari varusti kaksi laivaa ja mukaan lähti muutakin porukkaa; miehiä, naisia ja lapsia. Tarkoitus oli perustaa uusi, onnellinen yhteisö kaukaiseen maahan. On esitetty, että Madocin retkue olisi peräti käynyt Meksikossa ja vaikuttanut asteekkien jumalkäsityksiin, mutta tästä ei ole todisteita. Legendataruissa kaikki on toki mahdollista.

Veljekset lähtevät Walesista.


Yleisin käsitys on kuitenkin se, että laivat rantautuivat Mobile Bayn alueelle Alabamaan, sillä merivirrat Atlantin yli johtavat juuri tähän lahteen. Myöhemmätkin tutkimusretkeilijät Euroopasta ovat saapuneet maihin juuri tässä paikassa.

Käsitykset retkueen koosta (20-130 ihmistä) ja laivojen lukumäärästä (2-13) vaihtelevat suuresti. Kirjallisia todisteita ei juuri mistään ole, kyse on kuitenkin melkein tuhat vuotta vanhasta legendasta. Joitakin hataria todisteita on kuitenkin löydettävissä:

Alabama- joen alueelta on löydetty raunioita, jotka on määritelty rakennetun ennen 1400-lukua. Erään linnakkeen pohja, muoto ja rakennustapa ovat identtisiä Walesissa sijaitsevan Dolwyddelanin linnan kanssa. Tässä linnassa prinssi Madoc syntyi.

Mobile Bay, Alabama.

Alueella asuneet intiaanit rakensivat samanlaisia jollia/veneitä, kuin Walesissa rakennettiin. Intiaaneilla kulki muutenkin perimätieto alueelle tulleista harmaasilmäisistä valkoihoisista, jotka puhuivat walesia. Walesin kieli juurtui jopa erään heimon sanastoon niin, että kielet kuulostivat samoilta.

Kalastusvene, jollaisia Walesissa käytettiin.

Kerrotaan, että ensimmäisen reissunsa jälkeen prinssi Madoc palasi Walesiin ja haali mukaansa lisää siirtolaisia Uuteen Maailmaan. Takaisin Englantiin hän ei sitten enää koskaan tullut. On esitetty, että prinssi ja hänen väkensä sulautuivat pikkuhiljaa intiaaniväestöön vaikuttaen kielen lisäksi mm. intiaanien ihonväriin ja parrankasvuun.


Tällaiset tarinat pysyivät kerrottuna perimätietona hengissä useita vuosisatoja. Vielä jopa 1800-luvulla tutkimusretkikunta Lewis&Clarkille annettiin ohjeeksi etsiä näitä walesinkielisiä heimoja, mutta ainakaan he eivät tällaisia kohdanneet.

Lewis&Clark – retkikunta.

Walesissa prinssin matkoista kerrottiin runoudessa, lauluissa ja historiikeissa, tosin vasta joitakin vuosisatoja myöhemmin. Ensimmäinen runo aiheesta on tehty 1450- luvun jälkeen. Ihan samalla tavalla kerrotaan kuningas Arthurista, Merlinistä ja Robin Hoodista. Heidänkään mahdollisesta olemassaolostaan ei kuitenkaan ole varmuutta, ainoastaan spekulaatioita.

Kuningas Arthur, Merlin ja Guinevere/kaiverrus v. 1881. (British Heritage)

Skeptikoiden mielestä tarinat prinssi Madocin ”Amerikanvalloituksesta” olivat vain propagandakeino, jolla perusteltiin Englannin oikeutta siirtokuntien perustamiseen ja alueiden hallinnointiin. Mene ja tiedä, mutta mm. presidentti Thomas Jefferson uskoi Madocin tulleen Amerikkaan. Totta tai ei, mutta prinssi Madoc ainakin päätyi legendaksi pelkästään kiukustumalla riitelevään perheeseensä ja hyppäämällä laivaan.

Tuhannen vuoden päästä ihmetellään, onko Donald Trump ollut todellakin presidenttinä vai ei, sillä ajatushan on kertakaikkiaan ”mahdoton ja naurettava”. Tutkijat nauravat moiselle älyttömyydelle sydämensä pohjasta ja siirtyvät parempiin aiheisiin.