JOULUN PYHÄ KOLMINAISUUS

Näin joulun alla –niiden hankien, korkeiden nietosten sulaessa– moni tuskailee köökissä eli ruoanlaittotapahtumakeskuksessa tuntikausia: on laitettava viimeisen päälle kystä kyllä koko suvulle ja laajalle ystäväjoukolle, valmisruokaahan kunnon ”joulustelija” ei tarjolle aseta!

Ja sitten on sen seitsemää sorttia leivottava, vaikka henki menisi – joita juurikaan kukaan ei saavu syömään (joko jossakin taudissa kärvistellen tai kaikkia mahdollisia tauteja peläten).

Pakastin huutaa hoosiannaa, kun ahkera joulunrakentaja sulloo itku silmässä vaivalla vääntämänsä juustokierteet, luumu-unelmat ja savulohipasteijat odottamaan parempaa aikaa, jota ei koskaan tule.

Näin; nyt pahimmat synkistelyt on suoritettu, joten mennäänpä itse asiaan.

Useimpien joulupöytään kuuluu ehdottomasti Pyhä Kolminaisuus eli porkkana-, peruna- ja lanttulaatikko.

”Pernaloora” (kuten Akan faija tätä muinoin nimitti) lienee laatikoista suosituin ja kaikilla lienee oma mielipiteensä myöskin imelletystä perunalaatikosta.

The Potato Eaters/Vincent van Gogh 1885.

Perunan alkuperää harvempi kuitenkaan tietää: varhaisimmat löydökset perunanviljelystä on tehty kivityökaluista Perusta, ja ne ajoittuvat vuosiin 3400-2500 eaa. On kuitenkin arveltu, että perunan historian alkuperä ulottuu jopa 8000-5000 eaa. asti.

Eurooppaan peruna saapui konkistadorien tuomana noin vuosien 1536-1570 välisenä aikana, mutta suurempaa suosiota tämä mukulakasvi ei tuolloin vielä saanut. Tavallinen kansa pelkäsi perunan olevan myrkyllistä ja pakanallinen kasvi, jonka kasvattamisesta (kuten tomaatinkin) saattoi saada syytteen noituudesta.

Vasta 1700-luvulla peruna ymmärrettiin suhteellisen helposti viljeltäväksi satokasviksi, joka varsinkin nälänhätien keskellä pelasti jopa usein ihmishenkiä. Perunan yleisyyttä edisti myös mm. Ranskassa sellainen seikka, että peräti itse kuningatar Marie-Antoinette (1774-1792) alkoi käyttää hiuksissaan koristeina perunankukkia.

Suomeen peruna saapui tiettävästi 1720-luvulla Fagervikin kartanoon saksalaisten työmiesten tuomina. Vähitellen peruna syrjäytti aiemmin yleisimmän juureksen eli nauriin ja nykyisin suomalaiset popsivat perunaa 50-60 kg vuodessa/lärvi, mutta vielä 1950-luvulla kulutus oli jopa 188 kg/lärvi. Pasta ja riisi ovat laskeneet potunjyystämisen suosiota, vaikka perunassa on runsaasti erilaisia vitamiineja ja kivennäisaineita.

Fagervikin kartano – Wikipedia

Porkkananviljelyn alkuperä juontuu 3000-luvulle eaa muinaiseen Persiaan (nyk. Iran ja Afganistan), ja Sveitsistä ja Saksasta on löydetty samoilta ajoilta porkkanansiemeniä. Tuolloin porkkanaa viljeltiin vielä muun värisenä, kuin oranssina: lajikkeista on löytynyt sekä mustaa, valkoista, punaista, että violettia väriä. Muinaisesta Egyptistä porkkanan käyttö lääkkeenä siirtyi Kreikkaan ja Roomaan, mutta vasta 1700-luvulla hollantilaiset kasvattajat toivat suuren yleisön tietoisuuteen oranssin lajikkeen, nimeltään ”Long Orange” (pitkä oranssi).

Amerikkaan lähteneet ensimmäisen siirtokunnan jäsenet viljelivät tiettävästi porkkanaa Jamestownissa v. 1609, joten porkkanan maailmanvalloitus oli väistämätöntä.

Suomessa porkkanaa on sekä viljelty, että syöty ainakin parisataa vuotta ja käytetty myöskin lääkinnällisiin tarkoituksiin, kuten muinaisessa Egyptissä. Porkkanaa syödään noin 8-10 kg vuodessa/lärvi, joten perunankulutukseen on vielä viisinkertainen matka!

Joitakin vuosia sitten esiteltiin vegaaninen kylmäsavulohi, eli porkkanasta valmistettu ”porkkala.” Tämä ruokalaji jakanee mielipiteitä erilleen yhtä paljon, kuin imelletty perunalaatikko.

Porkkanalohi eli porkkala | Sesonki | Reseptit | K-Ruoka

Lanttua onkin peräti epäilty joko suomalaiseksi, ruotsalaiseksi tai siperialaiseksi lajiksi, ja tämä uskomus on peräisin kasvitieteilijä Gaspard Bauhinista. Hänen muistiinpanonsa vuodelta 1620 osoittavat, että lanttua kasvoi tuolloin villinä Ruotsissa.

Gaspard Bauhin (1560-1624).

Onkin siis epäilty, että täällä Pohjolassa olisikin jotenkin onnistuttu risteyttämään nauris, rypsi (nauriin alalaji) sekä Siperiasta peräisin oleva lehtikaali? Vuoden 2019 tutkimukset University of Missourissa osoittavat kuitenkin, että tämä väite on mahdoton: näiden lajien erot ovat syntyneet jo hyvin varhain eikä niiden esiastetta tai yhteistä edeltäjää ole enää löydettävissä, sillä sellainen lienee kuollut sukupuuttoon.

New study revises origins of the humble rutabaga – Biological Sciences (missouri.edu)

Noh, ainakin Suomessa lanttua on viljelty 1500-luvulta asti. Se ei olekaan mikään ihme, sillä tämä vähäkalorinen planttu sisältää mm. yllättävän paljon C-vitamiinia. Tämä lienee lantun suosion syy pohjoisilla leveysasteilla jo niinä aikoina, kun mistään vitamiineista ei tiedetty vielä hölkäsen pöläystäkään… C-vitamiinin riittävä saanti esti nimittäin lukuisia sairauksia, tunnetuin niistä lienee keripukki.

Lanttua syödään kuitenkin enää noin kilon verran vuodessa/lärvi. Akka epäilee tämän määrän johtuvan ylipäätään siitä, että keittojuureksissa on lanttua arkiruoassa. Loput lantunkulutuksen määrästä meneekin sitten jo joulun lanttulaatikon myötä…

Otetaanpa tähän vielä Pyhän kolminaisuuden ulkopuolelta yksi juures lisää, joka kuuluu oleellisena osana suomalaisten joulupöytään:

Punajuuri. Tämän mehukkaan vihanneksen jäänteitä on löydetty sekä Hollannista, Mesopotamiasta että Egyptistä noin 5000 vuoden takaa. Erikoista on kuitenkin se, että tuolloisena aikana tämä juures oli pitkä ja kapea, kuten porkkana, ja lähinnä vain sen lehtiä käytettiinkin sittemmin muinaisessa Kreikassa lääkinnällisiin tarkoituksiin.

Nykyisenlainen punajuuri kehittyi jalostuksen myötä Euroopassa 1500-1600-luvuilla, ja toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen tämä kasvis olikin purkitettuna suosittu. Kuten edellisetkin esimerkit, tämä juures sisältää paljon useita ravintoaineita.

Punajuuri on voimajuures (puutarha.net)

Viimeisimpänä, mutta ei yhtään vähäisempänä, Akka kertoo seuraavassa tämän punajuurikkaasta tehdyn alamuodon historiasta suomalaisessa joulupöydässä:

ROSOLLI. Nähtävästi tämä ruokalaji on seuraus 1700-luvun Lounais-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan säätyläispiireistä, joista ruokalaji levisi joulupöytään muuallekin Suomeen 1800-luvun puolella. Kannattaa lukaista seuraava linkki tästä ”melkein pyhästä” aiheesta, sillä tämä aihe jakaa mielipiteitä yhtä paljon, kuin perunalaatikon imellytys. Notta että kuuluuko rosolliin silliä vaiko ei:

Adventtikalenteri 3: Rosolli ja sillisalaatti – Kulttuurihistorian seura

Sillisalaattia – Kotimaisten kielten keskus (kotus.fi)

Noh; summa summarum: yritetään taas tänä jouluna välttää sairastuttamasta ketään ja vedetään näitä kotimaisia vihanneksia ihan vaikka itse tehtyinä tai valmiina ostettuina, jos niitä ylipäätään haluaa syödä.

Akalle tämä on kynnyskysymys, joten kiertoilmauksin Akka poistaa itsensä tästä tilanteesta: ”Juu-ei-kirvesvartta-ohoh-mikäs-tuolla-oli.”

Hyvää joulua itse kullekin säädylle; näillä mennään! Pääasia joulussa on mukava fiilis, eikä hössötys, jos sekin voi joillekin yksilöille aiheuttaa ”Hirveetä ressiä. Sitä ei nimittäin ihminen jaksa. Pitkään.” – Akan faija

SALAMAVAUHTIA SURVIVALISTIKSI

Johan tässä on taas viime aikoina kauhisteltu, kuinka vessapaperi voi loppua kaupoista. Mikä ihme siinä on, että tällainen seikka nousee aina uutisiin? Onko se hemmetin paperi nyt sitten merkki siitä, että me täysin luonnosta vieraantuneet ihmiset emme selviä päivääkään ilman pyhää kolminaisuutta eli esim. Emboa, Serlaa tai Lambia? Onkin siis aika tarkistaa, mitä muuta me ihmiset oikeasti tarvitsisimme selviytyäksemme jostakin äkillisestä tapahtumasta.

Ensimmäisenä mieleen nousee kuitenkin se, kuinka pitkästä tapahtumasta olisi kyse. On eri asia varautua vuodeksi, kuin vain muutamaksi päiväksi. Akka testaakin tässä täysin huumorimielessä itseään sekä lyhyellä ajanjaksolla (se kuuluisa 72 h), että pidemmällä survival-rupeamalla (aika määrittelemätön). Tällaisen mahdollisen skenaarion syitä Akka ei lähde arvailemaan, oletusarvona on vain se, että jotakin tavallisen elämän mullistavaa on tapahtunut. Tässä tekstissä näistä uhkakuviin varautujista käytetään nimityksiä prepperi, survivalisti tai selviytyjä.

(The Survival Journal)

Vessapaperista viis; jokainen meistä tarvitsee vettä/nestettä noin kaksi litraa päivässä pelkästään juomiseen. Lisäksi täytyy tietenkin miettiä puhdistautuminen, siivous, ruoanlaitto ym. vettä kuluttava toiminta. Muutama päivä ilman suihkua ei varmastikaan haittaa ketään, jos kotona täytyisi joka tapauksessa oleskella. Monet survivalistit ostavat kaupoista jopa joitakin vuosia säilyviä viiden litran vesipöniköitä, mutta todelliset prepperit värkkäilevät omia vedensuodatin- ja säiliösysteemejään innosta puhkuen. Useilla on myös mökillä kaivo, johon he turvautuvat, kuin viimeiseen oljenkorteen. Noh, Akka olettaa, että keskimäärin ihminen kuluttaisi noin 4 litraa/päivä. Akan taloudessa tämä tarkoittaisi 72 tunnin skenaariolla 36 litran vedenkulutusta. Akan täytyisi siis hankkia minimissään seitsemän viiden litran vesipönikkää kaupasta.

Yeah. Akka varmastikin raahaisi tällaisia pöniköitä pyöräntarakalla, kun ajokorttiakaan Akalla ei ole. Mutta: mikäli vedensaanti tosiaankin vaikeutuisi tai jopa katkeaisi, jokaiseen niemennotkoon ja saarelmaan lähetettäisiin vesisäiliöautoja, joista ihmiset voisivat hakea tarvittavaa vettä vaikkapa ämpäreillä (niillä miljoonilla ilmaisämpäreillä, joita on ahkerasti jonotettu). Yeah. Kuinka nopeasti tällaiset autot saadaan liikenteeseen niin, ettei niiden ämpäreiden kanssa tarvitsisi raahautua useita kilometrejä? Menisikö siihen esim. kaksi vuorokautta? Sillä aikaa Akka perheineen joisi mehutiivisteitä ilman vesilantrausta ja hädissään litkisi vettä kielellään (salaa) kissan vesikupista. Samaan aikaan ajatukset Saharan erämaasta hiipisivät kunkin mieleen ja keitaan kangastukset alkaisivat painaa takaraivossa. Vesihaaste on siis Akan osalta menetetty.

Seuraavana mieleen tulee tietenkin ruoka. Mm. Marttojen sivuilla on 72 tunnin kotivaralista, johon uutisissa onkin usein viitattu. Yksi seikka on varsinkin kiinnittänyt jo aiemminkin Akan huomion: miksi tässä listassa lukee SIPSEJÄ? Että ihanko ensimmäisenä jo muutenkin janoisena pitäisi alkaa rouskuttaa ällösuolaisia perunalastuja? Noh, rouskuttakoon ne, joille tämä vesihaaste ei tuota mitään ongelmaa. Pitäkää porakaivonne ja vesipönttönne, te onnekkaat!

Kotivara_esite-2019.pdf (martat.fi)

Ruoan suhteen Akan taloudessa pärjättäisiin kyllä ihan normaalisti jopa useitakin päiviä, mutta pidempään skenaarioon pitäisikin olla jo ihan kunnon survivalisti. Että maakellarissa olisi hillo- ja säilykepurkkeja rivissä niin maan tolkuttomat määrät, ettei paremmasta väliä. Yeah ja nope. Seuraava vaihtoehto olisikin lähteä riistanhakumatkalle tai kalareissulle lähimmälle, isommalle lätäkölle. Yeah ja nope, osa 2. Akalla ei ole metsästystaitoa eikä aseita, eikä autoa lähteä kilometrien päähän kalavesille (tai edes mökille, jota Akalla ei myöskään ole… tai edes alkeellisintakaan tietoa kalastuksen jalosta taidosta). Tässä vaiheessa alkaakin jo tuntua, että peli on lopullisesti menetetty. Hätäpäissään pitäisi siis ruveta värkkäämään alkeellista ritsaa tai yrittää tähdätä kivellä pihan oravia. Kissaa EI HUOMIOIDA tässä yhteydessä ravintona; tiedoksi teille pervoille, jotka sellaista jo ehditte ajatella.

(WikimediaCommons)

Sekä lyhyemmässä, että pidemmässä skenaariossa sitä ruokaa pitäisi myös jotenkin pystyä valmistamaan. Ja kas; grillihän onkin mainio apuväline, tai kaasulla toimiva retkikeitin! Noh, Akan grillissä on jokin vika liitännässä (tai-mikä-sitten-lieneekään) eikä retkikeitintäkään huushollista löydy. Mikäpä tässä tilanteessa neuvoksi? Hmm… ei muuta kuin nuotiota pihalle, ei siinä kai muukaan auta. Kyllähän nyt partiota tai armeijaa käymätönkin ihminen osaa yhden nuotion virittää; eikös vain? Mikäli yhtään on lukenut Tupun, Hupun ja Lupun erätaidoista, niin kaikki on mahdollista! Vielä parempi on, jos on ehtinyt perehtyä MacGyverin kaikenkattavaan käpyteknologiaan. Hänen opeillaan kotivaralistassa olisi vain kaksi tarviketta: käpyjä ja teippiä.

Richard Dean Anderson.

No niin. Nestehukkaisena ja nälkäisenä ihminen tarvitsee lisäksi suojaa ja lämpöä. Monet prepperit valmistautuvat mm. valtavilla klapimäärillä, joista riittää sitten sähkölämmityksenkin korvikkeena lämpöä koko huusholliin. Mitenkäs tämä homma toimii kerrostaloissa? Myöskään Akalla ei ole sisätiloissa takkaa, eikä mitään kaasukäyttöisiä vehkeitäkään lämmitykseen. Tällaisessa 72 tunnin skenaariossa vanhassa talossa ehtisi tulla kylmä, joten villavällyt ja makuupussit olisivatkin tarpeen. Pidemmässä skenaariossa Akka värkkäisi jonkinlaisen nuotion vaikka peltiastiaan, perhana vieköön… äh; siihen mennessä olisi kyllä huolettomasti kuoltu jo janoon ja nälkään (vessapaperin puutteesta puhumattakaan). Samaan aikaan kaikki valistautuneet selviytyjät istuskelisivat mökeillään lämmin viltti harteillaan takkatulen loimossa ja kuuma teekupponen kädessään: ”Oli se hyvä, että osattiin varautua, eikös vaan, Pentti?” Damn you, mökkiläiset ja takkalaiset!

Näiden perusasioiden lisäksi ihminen tarvitsee tietenkin lääkkeitä, patteriradion, taskulamppuja, kynttilöitä ja tietenkin pattereita. Hmm… Akalla on jossakin vanha cd-mankka ja jossakin ehkä taskulamppu, jonka lamppu ei ole mennyt rikki. Kaikenkokoisia pattereita pitäisikin hankkia, mutta esim. rikkinäiset led-valoilla toimivat taskulamput lienevät mennyttä kauraa, kun ei niitä lamppuja pysty vaihtamaan. Vai pystyykö?! Mutta… ei huolta: p*skaakos sitä tarvitsee mitään nähdäkään, kun täysin nestehukkaisena, aliravittuna ja hypotermisena näkeekin jo ihan muina mieh… henkilöinä ihan omia näkyjään. Siinä voi ihan rauhassa kuvitella, että hetken aikaa virtaa pihisevässä radiossa soitetaan messevää bilemusiikkia, vaikka todellisuudessa sieltä kuuluu yleinen hälytysmerkki ja ohjeistuksia. Ah, sitä auvoa, vielä viimeisillä voimillaan saa kuulla riemullista ilakointia!

Tällaisista seikoista ei bunkkeri-survivalistien tarvitse kuitenkaan juurikaan välittää. Akka muistaa männävuosilta tv-sarjan, jossa esiteltiin amerikkalaisia preppereitä betonibunkkereineen ja asearsenaaleineen. Tällaisissa perheissä jopa polvenkorkuisille kakaroille annettiin heti pyssyä käteen, kunhan olivat vaipoista päässeet eroon. Viikonloppuhuvituksina koko perhe saatettiin pakata autoon, joka oli lastattu täyteen selviytymistarvikkeita ja sitten huristeltiin autolla iloisina keskelle-ei-mitään. Mikäpä sen hauskempaa, kuin pitää perhettä jatkuvassa hälytystilassa ja ahtaa heidät lopulta maanalaiseen kammioon kärvistelemään! Siinäpä sitä oikeaa ”The American Dreamia” itse kullekin säädylle.

Entäpä se vessapaperi? Millä ihmeellä me tulemme toimeen ilman silkinpehmoista ihanuutta, joka hivelee persposkiamme päivittäin?? Mm. muinaisessa Roomassa paperin tilalla käytettiin keppejä, joiden päähän oli sidottu pesusieni. Pyyhkimisen jälkeen keppi upotettiin suola- tai etikkaliuokseen seuraavalle asioijalle ”puhdistettuna” käytettäväksi. Kuten tunnettua; roomalaisajalla oli tapana käydä julkisissa käymälöissä, joissa istuttiin vieri vieressä ilman mitään vessakoppeja. Olihan se varmasti mukavaa turista ajankohtaisista asioista samalla, kun… ”luonto kutsui.”

(SmithsonianMag)

Kiinasta on myös löydetty keppejä, joissa on todisteita ihmisen suolistoloisista, joten keppitekniikalla on sielläkin pärjätty. Kreikasta taasen on löydetty ruukunpalasia, joita on käytetty samaan tarkoitukseen. Ja ennen keramiikkaakin on tietenkin käytetty sopivia kasveja, joten se saunavihtakin voisi mainiosti toimia ihan muuallakin, kuin saunassa.

Xylospongium eli vessakeppi (WikimediaCommons).

Lopputuloksena: katastrofin sattuessa henkitoreissaan oleva Akka hymyilee lattialla maatessaan onnellisena siitä, että tuli sitten säästettyä niitä mainoslehtisiä ja sanomalehtiä ihan urakalla! Ihan sama, vaikka vatsan etupuoli koskettaa jo selkärankaa; kunhan vain on paperia! Ja ihan sama, vaikka kissakin on jo henkitoreissaan, KUNHAN VAIN ON PAPERIA!!

Kunnes… Akkaa koputetaan sormella olkapäähän: ”Et viittis nousta sieltä lattialta? Tää sähkökatko kesti vaan kaks tuntia ja kaapissa on 10 rullaa vessapaperia!!”