TULVA TULLOO, OOKKONÄÄ VALMIS…

… olisi voinut Muuan Herra Nooa ammoisina aikoina sanoa, mikäli Ensimmäiseen Mooseksen kirjaan on uskominen (luvut 6-9). Tässä kaikkien tuntemassa tarinassa Jumala kyllästyy ihmisten pahuuteen, antaa oikeamieliselle Nooalle (yllättävän) tarkat ohjeet arkin rakentamiseksi ja varustamiseksi, ja kas kummaa: vettä lätisi sitten seuraavat 40 päivää ja yötä. Kaikkinensa veden laskeutuminen kesti 150 päivää, kunnes Nooa vihdoin onnistui parkkeeraamaan purkkinsa Ararat-vuorelle. Tästä kului vielä kuitenkin 40 päivää, ennen kuin Nooa päästi ilmaan korpin, sitten kyyhkysen muutamaankin otteeseen ja tämä pulu lopulta palasi arkkiin oliivinlehvä nokassaan. Kukapa ei olisi jotakin tämänlaista kuvaa nähnyt…

(Gospelimages)

Tuolloin Nooa ei vielä uskaltanut lähteä arkista, olihan hän jo kunnioitettavaan ikään päässyt 600-vuotias vanha herra! (Tämä todellakin mainitaan tekstissä). Nooa oli ehtinyt sitten jo täyttää kuitenkin 601 vuotta, kun hän vihdoin uskalsi astua kuivan maan kamaralle ja… rakensi ensimmäiseksi uhrialttarin uhratakseen Jumalalle juuri pelastamiansa eläimiä! Siis mitä v*##&a?!

Ei, Akka ei satuile tätä päästään ollenkaan. Herrasväki on hyvä ja tarkistaa tekstin ihan itse, mikäli Raamattu on jäänyt viime aikoina lukematta:

1. Mooseksen kirja 6 – Raamattu 1992 – www.raamattu.fi ei tarvitse kirjautua, ihan vapaasti luettavissa

Meillä ei tietenkään voi olla vähäisintäkään tietoa, koska tällainen raamatullinen tulva olisi ajanlaskumme kiemuraisissa mutkissa tapahtunut, mutta mm. seuraavassa linkissä on mielenkiintoinen raamatullinen ajanlaskutapa, jonka mukaan tulva olisi tapahtunut osapuilleen vuonna 2105 eaa. Tämä laskutapa perustuu Raamatusta saataviin ajallisiin tietoihin, ei siis uskonnollisiin käsityksiin tai omiin mielipiteisiin.

Biblical Chronology Useful Charts, mielenkiintoisia ja tarkkoja videoita eri aikakausien henkilöistä ja historiasta

Tämä meidän tuntemamme Nooa-tarina on arvioiden mukaan kirjoitettu noin 500 – 400-luvuilla eaa., mutta eihän tästäkään kukaan ole puumerkkiään kirjoituksiin jättänyt. ”Notta Mooses täällä, terve, kirjoitin tässä teille tulevaisuuden pilteille pikkuruisen iltasadun! Tässä ei ole prinsessoja, mutta loppu päättyy onnellisesti teurastettuihin eläimiin!”

Noah’s ark on the Mount Ararat/Simon de Myle v. 1570. Nooa taisikin muuten sitten elää 950-vuotiaaksi, sekin mainitaan Raamatussa.

Tekstien alkuperää ja ajankohtaa on mahdoton arvioida, sillä välttämättä vanhimmat kirjoitukset eivät ole missään edes säilyneet ja päätyneet löydettäväksi asti. Kuolleenmeren kääröt olivat löytyessään (alkaen) v. 1947 jo tarpeeksi suuri ihme, jonka pohjalta löydettiin useita Raamatun tekstejä sekä tietenkin apogryfisia kirjoja, joita Raamattuun ei aikoinaan huolittu Nikean kirkolliskokouksessa v. 325 jaa.

Varmaa on kuitenkin se, että muinaisessa Mesopotamiassa uurastettiin Gilgameseepoksen parissa noin v. 2100 – 1200 eaa. Myös Gilgamesiin kuuluu oleellisesti tarina suuresta tulvasta ja tässä tarinassa Nooan tilalla päähenkilönä toimii Utnapishtim. Tarinalla on juuri samankaltaiset lähtökohdat kuin raamatullisessakin tarinassa, tässä eepoksessa tulva tosin kestää kuusi päivää ja seitsemän yötä. Jumalia on useita (mm. Enlil, Ea, Anu, Ninurta), mutta korppi ja kyyhkynen ovat esillä tässäkin versiossa.

Gilgames-patsas Sydneyn yliopistolla, Australiassa (WikimediaCommons).

Noin 15 000 Gilgamesin tarinaa sisältävää savitaulua löydettiin jo 1850-luvulla muinaisesta Niniven kaupungista ja näitä nuolenpääkirjoituksia on käännetty jo löytymisestään asti.

Tässä kuvioon mukaan astuu taas Akan suuri suosikki Irving Finkel (s. 1951), British Museumin kielitieteilijä ja assyriologi. Hän ”löysi” tulvatarinan savitaulusta v. 2014 ja on sittemmin myös osallistunut pyöreän arkin rakentamiseen. Finkelin tulkintana arkki on ollut alueelle tyypillinen pyöreä alus ja… kelluuhan se!!

Irving Finkel | The Ark Before Noah: A Great Adventure

Keltaisen joen ja Jangtse-joen tulviminen v. 1920 eaa. on saattanut edesauttaa tulvamyytin syntyä Kiinassa. Keisari Yaon (n. 2356–2255 eaa.) valtakaudella tulvat tuhosivat useita jokilaaksoja ja kertomusten mukaan keisari kysyi neuvoa sukulaiseltaan Gunilta. Gun keksi käyttää maagista multaa Xirangia (joka oli loppumaton raaka-aine) rakentaakseen barrikadeja ja patoja tulvavesien estämiseksi. Vuosien työ ei kuitenkaan tuottanut hedelmää ja lopulta vasta Gunin poika Yu sai vedet hallintaan mm. viemäriverkostojen avulla. Tässä työssä häntä avusti toki muutama maaginen apulainen; mm. tunneleita kaivava lohikäärme sekä mutaa lykkivä kilpikonna.

Keisari Yao.

Tämä tulvatarina kulkeekin nimellä Gun-Yun suuri tulva. Tästä tarinasta puuttuu siis jumalan/uskonnon aiheuttama tarkoituksellinen ihmiskunnan pahuuden tuhoaminen kokonaan. Virkistävä tulvatarina siis: maagiset mullat ja elikot ovat aina mukavia asioita edistämään tarinankerrontaa! Lentävien luutien lisäksi!

Kiinassa on muitakin tulvamyyttejä, mutta niissäkään ei ole yhtymäkohtia raamatulliseen Ukko-Nooaan (joka jostakin merkillisestä syystä laittoi laukun saunan naulaan…?)

Intiassa puolestaan tarinalla on samankaltainen rakenne: hindujen Matsya Purana– teksteissä (250-500 jaa.) kuvaillaan, kuinka jumala Vishnu varoittaa (kalaksi naamioituneena) Manu-nimistä kuningasta tulevasta tulvasta ja neuvoo häntä rakentamaan suuren laivan pelastaakseen kasvien siemenet ja kaikki eläinlajit. Tulvan laannuttua myös Manun paatti asettuu vuorelle. Tämän tarinan mukaan tulva on seurausta universumin luomisen ja tuhoamisen kiertokulusta, ei niinkään jumalallisesta alkuperästä.

Matsya Avatar of Vishnu Uttar Pradesh, India/tuntematon taiteilija n. v. 1870.

Kreikassa taasen jumala Zeus hurjistui ihmiskunnalle, kun Arkadian kuningas Lykaon uhrasi Zeukselle poikalapsen. Tästä seuranneesta tulvasta selviytyi isänsä Prometheuksen (ihmisten luojajumala) avulla nuori sankari Deukalion ja hänen vaimonsa Pyrrha.

Tulvaa varten rakennettu alus rantautui yhdeksän päivän jälkeen ilmeisesti Parnassos-vuorelle, jolloin tämä ainoana henkiin jäänyt aviopari kysyi Zeukselta neuvoa maailman uudelleen kansoittamiseksi. (Yeah… kukat ja mehiläiset?) Heitä neuvottiin heittämään kiviä olkapäidensä yli ja näistä kivistä muodostui uusia ihmisiä kivien osuttua maahan.

Nooan ei tulvan jälkeen tarvinnut moisia kysellä: Raamatun mukaan Nooan kolme poikaa Seem, Haam ja Jaafet kansoittivat tuolloin autioksi jääneen maan. Tehokkaita poikia, kerrassaan…!

Muinaisten asteekkien tulvamyytissä sateenjumala Tllaloc aiheuttaa tulvan, kun ihmiset ovat lakanneet palvomasta jumalia, mutta Tllaloc päättää säästää Tata ja Nena -nimisen pariskunnan. Tämä jumala käskee paria kovertamaan veneen ontosta puunrungosta ja ottamaan mukaan muutaman maissintähkän eikä mitään muuta. Kun tulva sitten asettuu, Tata ja Nena pyydystävät kalaa syödäkseen, jolloin Tllaloc tulistuu jälleen.

Olihan hänen kieltoaan rikottu; tarkoitus oli syödä ainoastaan mainitut maissintähkät! Tllaloc muuttikin sitten pariskunnan suutuspäissään koiriksi, sitten maailma tuhottiin ja maapallon viides kausi aloitettiin.

Tllaloc koodeksissa  Ixtlilxochitl n. v. 1580. Viehättävä ilmestys!

Tarinasta on useita versioita eri nimillä (mm. Coxcox, Nene, Tete jne.) lähteestä riippuen. Tarinan opetus? Metallican tyyliin ”Obey your masters” eli tottele isäntiäsi/hallitsijaasi. Tai sitten… Älä syö kalaa, syö maissia! (Findus kiroaa, DelMonte kiittää).

Inkojen mytologiassa Unu Pachakuti-nimisen tulvan Titicaca-järvellä aiheutti luojajumala Viracocha (ihmisten kurittomuuden tähden tietenkin). Kertomuksesta on useita versioita, mutta pääsääntöisesti Viracocha suuttuu luomiensa jättiläisten korruptioon ja tottelemattomuuteen. Mikäpä avuksi? TULVA! Muutama ihminen pelastautuu luolaan ja Viracocha luo kivistä uuden, pienemmän ihmislajin maailmaa kansoittamaan. Jättiläiset tästä enää puuttuivatkin!

Amerikan alkuperäiskansoilla on tietenkin myös useita tulvatarinoita, niitä voi lukea vaikkapa tästä seuraavasta linkistä:

Native American Indian Flood Myths

Entäpä sitten oi, Suomi synnyinmaa? Onkos täällä jumalan/jumalien kiukuttelun kautta kuoltu tukehtumalla valtaviin vesimassoihin?

On ja ei, riippuu miten asian määrittelee (Akan inhoama lause). Kalevalasta löytyy kuitenkin kertomus Väinämöisen polven haavasta, josta vuotaa tarpeeksi verta peittämään kaiken maan. Tarinassa Väiski veistää vuorella venettä ja jokin pahis (esim. hiisi, tuo typerä olio) aiheuttaa hänet lyömään kirveellä omaan polveensa.

Väinämöisen polvenhaava, luonnos/Robert Wilhelm Ekman v. 1873 (Suomen kansallisgalleria).

Tästä tapahtumasta on mm. Wikipediassa kaksi eri tulkintaa luettavaksi. Akka ei näe muita kuin kaukaisia yhtymäkohtia tulvatarinoihin ylipäätään tässä asiassa… Ihan selkeästi vaikutteita maailmalta on tarinoihin voitu saada, mutta tärkeämpänä tässä kertomuksessa on nimenomaan haavan parantaminen ja veren tyrehdyttäminen. Ainakin Akan mielestä, mutta eihän kukaan Akalta mitään kysy. Koskaan.

Väinämöisen polvenhaava – Wikipedia

Finnish flood myth – Wikipedia

Noh, on kuitenkin merkillistä, että jopa yli 200 tulvatarinaa maailman eri kulttuureista löytyy tarkasteltavaksi ja useissa niissä onkin näitä merkillisiä veneenrakentamisia ja muutaman ihmisen pelastumisia. Vai onko se niin merkillistä? Ei suinkaan, sillä tällaisia tulvia on tietenkin vuosituhansien saatossa tapahtunut useita eri alueilla ja näistä on useita geologisia ja arkeologisia todisteita havaittu.

Evidence Noah’s Biblical Flood Happened, Says Robert Ballard – ABC News vanhempi artikkeli, mutta linkissä on Robert Ballard (Titanicin löytäjä, serious guy ja Akka tykkää)

Overview of Geologic Evidence of the Flood | Biblical Science Institute

On jopa tosiaankin mahdollista, että viimeisen jääkauden loputtua äkillisesti esim. meteoriniskuun (Younger Dryas Impact -hypoteesi) valtaisat vesimassat ovat peittäneet osan maailmaa, joiden seurauksena merenpinta on nykyään 120 metriä korkeammalla. Kaivaukset todistavat, että juuri tuohon aikaan useissa eri arkeologisissa ja geologisissa kohteissa maan sisältä löytyy ns. musta raita eli muuta maa-aluetta tummempi kerros.

Mikäli tällainen räjähdys jääkautisen maapallon pohjoispuolelle on todellakin tapahtunut, vaikutus olisi ollut kaikin puolin hirvittävä ja valtaisa. Legenda tästä on voinut jäädä elämään harvojen eloonjääneiden keskuuteen, sillä tuolloin maapallo menetti todellakin suurimman osan ihmisistä ja kaikista suurista maaeläimistä.

Yeah, suullinen legenda olisi tosiaankin voinut elää pitkään yli sukupolvien vuosisadoista ja -tuhansista toiseen. ”Että se oli prkl jytky! Kyllä muuten oli semmonen jytky, että oksat pois, ainakin niin isomummo kertoi!” Isomummo oli tuolloin tarinaa eteenpäin kertoessaan todennäköisesti noin 35-45 -vuotias…

Akka on tutkinut tätä hypoteesia jo useita vuosia ja jokin linkki voisi olla paikallaan asiasta kiinnostuneelle:

The Younger Dryas Impact Hypothesis: A guide for the perplexed – Nexus Newsfeed

Tätä aihetta on tutkinut eritoten Randall Carlson, Graham Hancock, Brien Foerster ja muut vastaavat toimijat, jotka on usein tavallisessa arkeologian piirissä luokiteltu pseudotieteen edistäjiksi. Akka ei näe mitään pseudoa heidän lukuisissa tutkimuksissaan asian eteen, kun aineistoa on selvästi kaikkien nähtävissä, tutkittavissa ja todistettavissa.

Entäpä ne yhteneväiset tulvatarinat? Osa tarinoista on voinut säilyä sukupolvelta toiselle, osa on voinut saada vaikutteita myöhemmistä alueellisista tulvista. Esimerkiksi tässä yksi arkeologinen aineisto todistaa muun muassa, että Välimeren vedet ovat todellakin valuneet Mustallemerelle useita tuhansia vuosia sitten. Aikana, jolloin jääkausi oli jo useita tuhansia vuosia vanha ”eilinen uutinen”:

Evidence for a Flood Smithsonian Magazine

Vastaavanlaisia tapahtumia on maailma pullollaan ja olisikin ihme, jos EI olisi. Ennen kirjoitettua tietoa pienissäkin yhteisöissä on varmasti ollut niitä vanhoja jääriä, jotka viihdyttivät muita ihmisiä (tai säikäyttivät lapsia) omalla perimätiedollaan: ”Se on kuule nyt niin, ipana, ettet mee sinne joenrantaan tai se sortuu ja tulee taas uus KAUHIA tulva! Sitte se on kuule jumalan viha sun päälles ja koko kylän tuho!”

(IFLScience)

Akka ei ihmettelisi tätä meininkiä ollenkaan. Perhanan pelottavat papparaiset (PPP) ennustamassa maailmanloppua tiedetään elokuvamaailmassakin: katastrofielokuvista löytyy aina joku äijänkäppyrä kylttinsä kanssa ”THE END IS NIGH!”

Yeah, niin on useita kertoja historiassa ollutkin! Akka itse haluaisi olla aikamatkaajan ominaisuudessa kärpäsenä katossa katsomassa, mitä tuolloin jääkauden jälkeen oikein tapahtuikaan – mutta tarkemmin ajatellen se ei taitaisikaan olla hyvä idea edes kärpäsille, saati katoille. Aihe on kyllä perhanan mielenkiintoinen ja tutkimusmatka tähän jatkuu edelleen – ja edelleen – ja edelleen…

YES, I DO… OR DO I?

Näinä kauniina kesäisinä päivinä onkin herttaista ajatella ah, niin auvoisia kesähäitä, joita voidaan usein tarkasti suunnitella jopa muutamia vuosia etukäteen. Varsinkin luonnon maisemissa kaikkien häävieraiden sielu lepää, kun ruusut kukkivat ja perhoset tanssivat lämpimien auringonsäteiden mukaan! Siinä sitä sitten paistatellaan ihanassa, rakkauden täyttämässä ilmapiirissä supisuomalaiseen tapaan!

(public domain)

Forest landscape voted Finland’s most beautiful stamp of the year | Yle

WRONG. Oikein käy sääliksi niitä, jotka vaikkapa jo kaksi vuotta sitten varasivat vihkimispaikkansa autuaan tietämättöminä siitä, että Esterin hana näyttää olevan auki joka halvatun päivä! Esterille voisi soittaa paikalle putkimiehen, sillä luulisi jonkun osaavan tiivistää kyseisen vekottimen (jos ei muuten, niin korkki p**seeseen vaan tylysti)!

Katsahdetaanpa kuitenkin, mitä ja minkälaisia vanhoja traditioita ja tapoja on ennen muinoin häiden yhteyteen kuulunut:

Vanhin tunnettu kirjallinen todiste avioliiton solmimisesta löytyy vuodelta 2350 eaa. Mesopotamiasta. Tämä ei liene kuitenkaan ensimmäinen solmittu avioliitto, sillä näihin aikoihin avioliittoon astuttiin käytännössä pelkästään järkisyistä. Liiton tarkoituksena oli lähinnä taata aviomiehelle varmuus siitä, että tulevat lapsukaiset ovat todellakin hänen jälkeläisiään.

Useissa menneissä kulttuureissa vaimo oli käytännössä miehen omaisuutta eikä hänellä ollut minkäänlaisia omistusoikeuksia tai perimysoikeutta aviomiehensä tai edes perheensä puolelta. Antiikin Kreikassa ja Roomassa oli myös tavallista, että miehellä oli täysi vapaus harjoittaa haluamiaan sivusuhteita ihan kenen kanssa tahansa ilman seuraamuksia. Naiselle tällainen aviorikkomus usein tarkoitti kuolemantuomiota tai karkotusta.

Usein avioliittoja solmittiin myös siksi, että jommankumman naitettavan suvun tarkoituksena oli saada enemmän omaisuutta, titteleitä, maa-alueita tai muutoin vain jonkinlaista valtaa. Tällaiset järjestetyt avioliitot olivatkin lähinnä sopimuksia sukujen kesken, kunnes jälleen kerran kuvioon astui… mikäs muu, kuin kristinusko, joka on lykännyt lusikkansa joka ikiseen historialliseen soppaan ja kulttuuriin.

Tuntematon taiteilija keskiajalta. Mies kylpee, naiset auttavat. Yeah!

Noin 700- luvulta jaa. avioliiton solmimista alettiin pitää kirkollisena, pyhänä sakramenttina ja myöhäisellä keskiajalla kirkossa tehtävät kuulutukset ennen avioliittoa yleistyivät. Olihan koko Eurooppa jo vahvasti kristinuskoinen, joten avioliiton siunaaminen perheen perustamiseksi oli tietenkin ”pakollinen” toimenpide itse kullekin säädylle.

Vasta n. 1700-luvulla avioliittoa alettiin pitää edes jollakin tavalla rakkauteen pohjautuvaksi liitoksi ja tähän lienee vaikuttanut yleinen oppineisuuden ja kirjoitetun materiaalin/sen saatavuuden lisääntyminen. Tätä aikaa kutsutaankin ”valistuksen ajaksi” ja useat eri tieteenalat alkoivat kukoistaa uusien löytöjen, tutkijoiden ja tekniikoiden myötä.

5 citizen scientists of the 18th and 19th centuries | National Oceanic and Atmospheric Administration

Jo 1500-1600 -luvuilla edistystä oli toki tapahtunut, mutta useimmat tieteentekijät olivat käytännössä kuitenkin edelleen aivan liikaa kirkon painostuksen alla (näin karkeasti ilmaistuna).

Leonardo da Vinci (1452 – 1519) | National Gallery, London esimerkkinä tietenkin Leonardo tässä linkissä

Noitavainot olivat melkeinpä pahimmillaan 1600-luvulla sekä Euroopassa että Amerikassa, kun siirtokuntia sinne oli lopulta saatu asutettua pysyvästi. Kuuluisat Salemin noitaoikeudenkäynnit tapahtuivat juurikin vuosina 1692–1693.

The Crushing Death of Giles Corey of Salem, 1692/Library of Congress.

Vanhin todiste aviopuolisoiden sormuksista löytyy puolestaan Egyptistä n. 3000 vuoden takaa. Papyruksesta löytynyt teksti kertoo, että nämä sormukset eivät suinkaan olleet mitään jalometallia, vaan ruokoa tai hamppua. Kysessä lienee siis ollut täysin symbolinen ”rengastaminen” avioliiton merkiksi.

Vuosilta 380–343 eaa. peräisin löytynyt avioliittosopimus Egyptistä. Marriage Contract | Late Period | The Metropolitan Museum of Art

Roomalaisajalla vaimon sormukseen saatettiin liittää kodin avain merkiksi siitä, että vaimo oli tosiaankin miehensä omaisuuttaärgh! – mutta sormusta käytettiin juurikin vasemmassa nimettömässä. Roomalaisten mielestä tähän sormeen johti rakkauden ”vena amoris”- suoni suoraan sydämeen. Onpas kovasti kahtiajakoista tämä roomalaisten muinainen toiminta rakkauden ja omistuksen suhteen!

Vena amoris – Wikipedia

Entäpä sitten hääkimppu? Egyptissä, Roomassa ja Kreikassa oli tavallista, että morsiamet kantoivat kimppuna kaikenlaisia tuoksuvia yrttejä ja mausteoksia (mm. valkosipulia) karkottaakseen pois pahoja henkiä. Tätä samaa keinoa käytettiin edelleen keskiajalla ihan jo pelkästään ruton, muiden kulkutautien ja ihmisten oman peseytymättömyyden takia, mutta varsinaisten kukkakimppujen käyttö yleistyi vasta viktoriaanisella ajalla.

Keskiajan tiimellyksessä keksittiin myös nykyään yleinen hääkimpun heitto; tällä keinolla morsian pääsi turvallisesti pakoon häntä mahdollisesti jahtaavilta pahoilta hengiltä sekä hääseurueelta, joka yritti varastaa paloja morsiamen hääpuvusta. Näitä paloja pidettiin onnea tuottavina amuletteina…!

Henkien karkotukseen liittyy myös morsiusneitojen samanlaiset asut: jo peräti roomalaisaikaan morsiusneitojen oli tapana pukeutua morsiamen kanssa samanlaisiin pukuihin pahoja henkiä hämätäkseen. Tuolloin uskottiin, että morsiamen kauneus ja arvokas juhlapäivä houkuttelisivat eritoten pahoja henkiä morsiamen luokse, joten tämä erikoinen hämäystemppu oli varmastikin tarpeellinen. Nykypäivänä olisi pyhäinhäväistys, mikäli morsiusneidoilla olisi morsiamen kanssa samanlaiset asut päällään. Oi aikoja, oi tapoja…

35 Vintage Wedding Dresses Through the Years | Woman’s World

Sukkanauhan heitto on puolestaan keskiaikainen tapa, sillä tuolloin tuoreen avioparin tarkoitus oli tosiaankin laittaa avioliitto ”täytäntöön” heti häiden jälkeen. Tämä täytäntöönpano (hups) todistettiin suvulle ja perheenjäsenille sillä, että sulhanen toi näytille morsionsa sukkanauhan – tämä oli selkeä todiste siitä, että hameiden alle oli totisesti päästy!

Wikipedia. Akka ei lisää tähän mitään kommenttia… Lewis Walpole Library

Toisinaan tapana oli myös, että tilaisuutta seurattiin itse tapahtuman ollessa käynnissä tai asiassa opastettiin – tiettävästi mm. Englannin kuningas Henrik VI (1421-1471) ja Ranskan viimeinen kuningas Ludvig XVI (1754-1793) tarvitsivat neuvonantajia tässä toimenpiteessä ylipäätään elämänsä aikana. Kuninkaallisten keskuudessa jälkeläisten aito syntyperä oli tärkein tae kruunun perimysjärjestyksen suhteen, kun dna:ta tai selfieitä ei ollut vielä saatavissa. Jäljelle jäi ainoastaan… silminnäkijät todistajiksi.

Ludvig XVI of France/Joseph-Siffred Duplessis  v. 1775.

Huntujen käyttö juontuu sekin tietenkin roomalaisaikojen pahojen henkien estämisestä. Viktoriaanisella ajalla morsiuspukujen ja huntujen väri alkoi muuttua valkoiseksi, joka kuvasti tietenkin morsiamen puhtautta ja viattomuutta. Kulttuurista ja ajankohdasta riippuen puvun väri saattoi olla keltainen, punainen, violetti tai mitä tahansa näiden väliltä, mutta kuningatar Viktorian (1819-1901) vuoden 1840 hääpuku vakiinnutti käytännössä länsimaisen hääpuvun väriksi valkoisen.

I Do: The History of Wedding Fashion and Tradition – New Canaan Museum and Historical Society muutamia kauniita hääpukuja menneiltä vuosikymmeniltä.

1840 – Queen Victoria’s Wedding Dress | Fashion History Timeline

Vuonna 1947 avioitunut kuningatar Elisabet II (1922-2022) taasen osoitti sodanjälkeiselle kansalle esimerkkiä pitämällä hääpukunsa mahdollisimman yksinkertaisena, sillä monista tarvikkeista ja materiaaleista oli edelleen pulaa.

Queen Elizabeth Wedding Dress – The Queen’s Dress Photos, Details & Cost

Kun hääpäivä on sitten vihdoinkin pulkassa ja taputeltu kasaan, moni aviopari lähtee kuherruskuukaudelle eli honeymoonille. Tämä tapa on peräisin peräti 400-luvulta jaa., jolloin moni sulhanen ns. ”kaappasi” morsiamensa saattaakseen hänet raskaaksi ilman perheen vastusteluja tai välttääkseen maksamasta perheen vaatimia myötäjäisiä.

Toisaalta ”honeymoon”-nimitys juontuu tavasta, jossa tuoreelle avioparille annettiin lahjaksi kuukauden määrä hunajaviiniä hedelmöityksen edistämiseksi. Yeah. Eli tässä on käytännössä ollut morsiamelle kaksi eri vaihtoehtoa: A) sinut kaapataan häiden jälkeen ilman mitään korvausta tai B) sinut kaapataan kuukaudeksi niin, että voit olla viinipöllyssä koko tuon ajan… hmm! Loistavat tulevaisuudennäkymät edessä tilanteesta riippumatta!

Vasta 1800-luvun puolella häiden jälkeinen matkailu muuttui; tuolloin hääpari saattoi tuona aikana käydä vierailemassa esim. kaukaisten sukulaisten luona, jotka olivat olleet estyneitä tulemaan häihin. Tämä tapa koski tietenkin vain varakkaampaa väestöä, tavalliset matti-ja-maija-meikäläiset eivät tällaisia(kaan) hömpötyksiä harrastaneet millään tavalla. Nykyiset hääperinteet ovat siis käytännössä periytyneet näistä ylhäisön tavoista jo antiikin ajoista lähtien – tai ties miten kaukaa menneisyydestä, mistä ei tietenkään ole jäänyt minkäänlaista kirjoitettua tietoa.

Madeleine Astor: How the Widow of John Jacob Astor VI Survived the Titanic John Jacob Astor ei selvinnyt haaksirikosta ja kuten elokuvassakin todetaan, hänen nuorikkonsa oli raskaana tällä häämatkalla. What a scandal indeed.

Tässä kohtaa Akan on taas pitkästä aikaa pakko palata lähimpien serkkujensa (neandertalinihmisten) pariin seuraavanlaisella keskustelulla:

Neandis-miesoletettu Anx ja -naisoletettu Juk tapaavat iltanuotiolla:

Anx: ”Mul on oma luola tual.”
Juk: ”Aha.”
Anx: ”Niinku oltaiks siel?”
Juk: ”Emmätiä.”
Anx: ”Jookojookojookopliis.”
Juk: ”Nojoo ollaan.”

Ja kas näin; ensimmäinen avioliitto on täten solmittu ilman mitään todisteita kyseisestä toiminnasta! Mikäli tarinasta jättää pois isot alkukirjaimet ja välimerkit, teksti alkaa tosin muistuttaa nykyajan teinien omaa kieltä… väliin pitäisi tietenkin laittaa muutamia alati muuttuvia kirjainlyhenneyhdistelmiä, joiden perässä me vanhemmat ihmiset emme mitenkään voi pysyä.

Tämä lienee pieni ongelma näihin aiemmin kerrottuihin seikkoihin verrattuna näin vanhempien näkökannasta katsottuna. Kulttuurista ja ajasta riippuen tytöt ja naiset naitettiin keskimäärin 12-18 -vuotiaina, sillä elinajanodote oli nykyistä huomattavasti lyhyempi ja naiset kuolivat usein jatkuviin synnytyksiin, kuten myös monet niissä syntyvät lapset. Tästä aiheesta löytyy lisää:

MENNEEN AJAN ÄITIPARKOJA – Akalla on asiaa

Saamme siis nykypäivänä olla tyytyväisiä siitä, että lapsemme saattaa kirjoittaa joitakin omituisia teinien kirjainyhdistelmiä sen sijaan, että hänet olisi naitettu lastentekokoneeksi jollekulle maatilan isännälle ihan peruskauppatavarana 1800-luvulla, kun perunamaan sato ei vaan kerta kaikkiaan riittänyt kaikille nälkäisille suille.

IHAN PERUSKAURAA MENNEILTÄ VUOSISADOILTA: jatkuvat nälänhädät, ei antibioottia/ei mitään lääkkeitä, kirkon mielestä Saatana hyökkää joka puolelta ja itse olet täysin syntinen, jatkuvat ruttoepidemiat, huono hygienia, lapsikuolleisuus, pieni jääkausi Euroopassa useita vuosisatoja noin vuosina 1300-1850, jolloin myös ruttotartuntoja oli jatkuvasti pitkin Eurooppaa. Miten ihmeessä me tuolloin ylipäätään selvisimme?

Jep, hyvää hääpäivää kaikille kesän aviopareille! Muistakaa nauttia hääpäivästä, mikäli Esterin hana on tuolloin jo tiivistetty tahi korjattu. Akkaa ei kannata kutsua häärientoihin (juurikin edellä mainituista syistä) pilaamaan sitä ihanaa perhosten ja kyyhkyjen siipien lepatusta.

Tämänkin kuvan aviopuolisoiden nimiä ei edes tiedetä, mutta aikahan oli toki tuolloin toisenlaista. Kuvansa myötä he jäivät kuitenkin historiaan avioliiton solmimisensa myötä kertomaan meille jotakin tuosta ajasta: kyseessä oli jo tuolloin tärkeä tapahtuma!

Hääkuva n. vuodelta 1894/LibraryofCongress.

TEKEVÄLLE SATTUU

…sanotaan sananlaskussa. Niin on sattunut myös menneinä aikoina, sillä vastikään uutisoitiin Attleboroughista, Englannista löytyneestä kultakolikosta. Kolikko on ajoitettu viidennelle-kuudennelle vuosisadalle jaa. ja se on tuolloisten anglosaksien toimesta tehty ja muokattu kaulakoruksi. Raha esittää roomalaista keisari Honoriusta (384-423 jaa.), joka tuolloin oli muun Rooman valtakunnan mukaisesti jo kristitty.

Anglosaksien feikkikolikko (LiveScience).

Anglosaksit harjoittivat pakanauskontoa eikä heillä ollut kehittynyttä kirjoitusjärjestelmää, joten tällaisen kolikon käyttö kaulakoruna on jo itsessään merkillistä. Eipä siinä mitään – mutta juurikin kirjoitustaidon puutteen vuoksi kolikon teksti on kopioitu väärin: oikeasti kolikon kääntöpuolella lukee ”RESTITVTOR REIPVBLICAE” eli tasavallan palauttaja, mutta anglosaksien kopiossa teksti on muotoa ”STITVTOR EIPVBLICAE.” Eipä tällainen kämmi liene korun kantajaa haitannut, sillä eipä tuollaisella tekstillä ole hänelle ollut mitään merkitystä. Vielä nykyäänkin näkee hupikuvia Aasiassa painetuista t-paidoista, joissa mm. englanninkielisiä sanoja on painettu randomisti paitoihin tai paidan käyttäjä ei selvästikään ymmärrä, mitä teksti tarkoittaa.

English T-Shirts In Asia (140 Pics) | Bored Panda Hupipaitoja! Takuunaurut!

Hieman uudempi esimerkki kolikkokämmistä on vuodelta 1943, jolloin Amerikan rahapaja painatti kuparipennien sijasta teräspennejä säästääkseen kuparia sotateollisuudelle. Kolikkoprässeihin oli kuitenkin jäänyt noin tusina kuparista kolikkoaihiota ennen teräsaihioihin siirtymistä, joten näiden harvinaisten kolikoiden arvo on nykyään n. 1,7 miljoonaa dollaria/kappale. Tässä tapauksessa voi siteerata toista sananlaskua, jota ainakin Roope Ankka usein suosi: pennissä on miljoonan alku!

(CoinValueChecker)

Toinen, roomalaisajalle sijoittuva kämmi tapahtui niinikään Englannissa Cambridgeshiressa, kun elokuussa 2024 alueelta löydettiin kaksi kaivoa ajoittuen roomalaisaikaan vuosille 43-150 jaa. Ensimmäinen 8,5 metrin syvyinen kaivo oli romahtanut jo hieman ennen sen valmistumista, sillä kaivoon jäivät myös rakentajien käyttämät puiset tikapuut. Ihmisuhreja paikalta ei löydetty, joten työmiehet eivät liene olleet kaivon sisällä seinämien romahtaessa.

Toinen 6,5 metrin syvyinen kaivo kaivettiin 20 metrin päähän ensimmäisestä ja tällä kertaa sen seinämät tuettiin puulankuilla. Osassa lankkuja oli koristeellisia kaiverruksia, joten ne tulkittiin kierrätysmateriaaleiksi esim. huonekaluista. Ainakin tässä tapauksessa rakentajat ottivat opikseen: loppu hyvin, kaikki hyvin!

Roomalainen kaivo (ArtnetNews).

Hupaisa esimerkki historiallisesta kämmistä löytyy babylonialaisesta savitaulusta vuosilta 1900-1600 eaa. Oxfordin yliopistossa säilytetään Irakin Kishistä (nyk. Sumer) v. 1931 löytynyttä 8 cm:n kokoista savitaulua, joka on selvästikin jonkin matematiikan opiskelijan ”läksyvihko.” Taulussa on kuvattuna kolmio ja oppilaan tehtävänä on ollut laskea kolmion pinta-ala.

Läksyvihko (LiveScience).

Annettujen mittojen perusteella kolmion ala olisi 3.5156, mutta oppilas on vastannut väärin 3.1468. Tällaisia läksytauluja alueelta on löytynyt useita ja joissakin niissä on peräti opettajan kommentointia taulujen takapuolella. Punakynä on siis heilunut savitauluissakin, mutta tällaiset taulut osoittavat, että babylonialaiset ymmärsivät myöhemmin Pythagoraan lauseeksi nimetyn periaatteen jo kauan ennen herraa itseään. Pythagoras syntyi Samoksen saarella Kreikassa v. 582 eaa. ja kuoli v. 496.

Pythagoras – Wikipedia

Olisi kuitenkin hauska tietää, tuliko savitauluun kirjoittaneelle oppilaalle mitään seuraamuksia virheestä. Oliko kyseessä ihan tavallinen läksy vaiko peräti tärkeä koe, jonka tämä muinainen oppilas sitten reputti? Siinä meni nuoren lahjakkuuden toivo yliopistosta kertaheitolla, mikäli koetta ei saanut uusia! Voi ei ja nyyh; oppilas varmaan katkeroitui loppuelämäkseen ja ryhtyi kiukkuiseksi haudankaivajaksi yhden mitättömän kolmion takia!

Grave-digger/Viktor Vasnetsov 1871.

Dubrovnikissa, Kroatiassa yliopiston opiskelija oli tutkimassa vanhoja käsikirjoituksia Valtionarkistossa, kun hän huomasi 1300-luvulta peräisin olevassa kirjassa useita kissan tassunjälkiä. Oletettavasti käsikirjoitusta kirjoittaneen henkilön kissa oli hypännyt pöydälle, kaatanut mustepullon ja kirjoittajan huudoista pelästyneenä poistunut juosten suoraan kirjoituksen yli. Aivan kuin nykypäivänäkin: kissojen mielipuuhaa on hypätä suoraan läppärin näppäimistölle. Akan kirjoituksista noin puolet on kissan kirjoittamia; tuotakoon totuus täten julki, hah! Tassunjälkiä ei näistä hypyistä ole tosin aiheutunut, mutta esim. alakerran portaikossa on edelleen jo edesmenneen kissan tuoreeseen maalipintaan jättämä jälki, joka jätettiin esiin tarkoituksella.

Centuries Ago, a Cat Walked Across This Medieval Manuscript | Smithsonian

Gloucesterissa, Englannissa löydettiin kymmenisen vuotta sitten tuhansien tiilenpalasten joukosta kattotiili, jossa näkyi pentukissan tassunjälki. Tämäkin löytö ajoittuu roomalaisajalle ja tuolloin savitiilet jätettiin aurinkoon kuivumaan. Tiilistä on löydetty useita koirien ja ihmisten jättämiä jalanjälkiä ja yhdessä tiilessä näkyy tutkijoiden mukaan jopa sian kärsä. On helppo kuvitella, kuinka utelias kissanpentu on hypähtänyt kuivuvalle tiilelle ja luikkinut sen jälkeen kipinkapin pakoon. Porsaan kärsää on ehkä vaikeampi kuvitella, mutta jättihän sekin sitten puumerkkinsä historiaan.

Kissan jälkiä (DailyMail).

Sattuupa sitä näitä kämmejä tutkiville arkeologeillekin; mm. 500-luvulla jaa. taottua koristeellista ämpärin metallireunusta luultiin kruunuksi ja vesinokkaeläintä keksityksi huijaukseksi, sillä eläin oli kerta kaikkiaan liian outo laji ymmärrettäväksi.

Vesinokkaeläimen luuranko Melbournessa, Australiassa.
Kruunuksi luultu ämpärin metallireunus (dw.com).

Vuonna 1663 luonnontieteilijä Otto von Guericke (1602–1686) taasen päätteli Saksassa löytämistään eläinten luista, että kyseessä oli tietenkin yksisarvinen! Tuolloin esim. villasarvikuonojen olemassaolosta ei tiedetty vielä mitään, joten päätelmä oli hyvinkin johdonmukainen. Piirrosluonnosten pohjalta on kasattu näytteille kyseinen muotovalio, joka sijaitsee Madgeburgin luonnontieteellisessä museossa Saksassa. Otuksen nimi on tietenkin Madgeburgin yksisarvinen! Oikeasti otuksella on villasarvikuonon kallo, mammutin jalat ja sarvivalaan syöksyhammas. Tiedossa ei kuitenkaan ole, miksi nämä luut löytyivät samasta paikasta – kenties sattumaa, maanvyörymää, tulvavettä, lietettä… mene ja tiedä.

Madgeburgin yksisarvinen (AtlasObscura).

Tanskalainen historioitsija Saxo Grammaticus (n. 1150–n. 1220 jaa.) kirjoitti historiikissaan, että Ruotsissa sijaitsevan Runamon alueen kivikoista löytyy muinaista riimukirjoitusta, mutta niitä on kulumisen vuoksi mahdotonta lukea. Vuosisatoja paikalle virtasi väkeä tulkitsemaan näitä muinaisia kirjoituksia, jotka sittemmin on todettu tämän diabaasikiven luonnollisiksi halkeamiksi. Eikä siihen mennyt kuin useampia satoja vuosia, god damn! Jotkut luulivat jopa lukevansa runoja näistä riimuista!

Runamo – Google Maps

Vuonna 1922 geologi Henry Fairfield Osborn Sr. (1857-1935) luuli löytäneensä ihmislajien ”puuttuvan linkin,” kun hänelle annettiin tutkittavaksi vanha hammas Nebraskassa. Innoissaan hän antoi tälle lajille nimeksi Hesperopithecus haroldcookii, mutta jo viisi vuotta myöhemmin tämä tieteellinen nimitys kumottiin. Hammas kuului jo sukupuuttoon kuolleelle pekarilajille, joka eleli Pohjois-Amerikassa 15-5 miljoonaa vuotta sitten. Pekarit ovat sorkkaeläimiin kuuluvia nisäkkäitä, jotka muistuttavat lähinnä villisikaa tai possua. Nyt täytyy kyllä tunnustaa, että sana ”pekari” ei ole kuulunut Akan sanavarastoon – jo pelkkä nimi vaikuttaa yhtä omituiselta, kuin vesinokkaeläimen ulkomuoto!

Hesperopithecuksen hammas vertailtuna muihin lajeihin.

Noh, joka tapauksessa tämä Hesperopithecus sai kutsumanimen Nebraska Man. Hesperopithecus tarkoittaa ”läntisen maailman apinaa,” ja loppuosa haroldcookii on annettu löytäjänsä Harold Cookin mukaan. Omaperäistä kerrassaan…

Akka jää ihmettelemään kuinka erilainen maailma olisikaan, jos kuuluisan Pipsa Possun nimi olisikin Pipsa Pekari (englanniksi Peppa Pig/Peppa Peccary). Pipsan ulkomuotokin saattaisi olla hieman… krhm… karvaisempi. Tämä kuvitelma on kaikkien painajaisten äiti eikä Pipsan kuvaa painettaisi enää päiväkotireppuihin, t-paitoihin tai muihin tarpeellisiin härpäkkeisiin.

Pekari.

Peppa Pig – Official Channel – YouTube Pipsa Pek… Possun paras kanava!

Itse asiassa koko ohjelmaa ei olisi edes koskaan päästetty tuotantoon, sillä pekareilla on tapana hieroa ominaistuoksuaan toisiin lajitovereihin peräpäillään. Tämä tuoksu on niin selkeästi ihmisenkin havaittavissa, että pekaria kutsutaan leikkisästi ”haisunäätäpossuksi.” Olisipa mukavaa nähdä tv-ruudussa jakso, jossa Pipsa Pekari yrittää ottaa kiinni ystäviään hieroakseen ahteriaan heihin. Taustalla äitipossu ja isäpossu myhäilevät tyytyväisenä: ”Siellä se Pipsa harrastaa taas liikuntaa oikein urakalla. Onpa mukava nähdä näin tomeraa lajityypillistä käyttäytymistä jo pienestä pitäen.”

Juu ei. Pois Akan päästä, pahuksen Pipsa Pekari! Nyt selvisi sitten sekin, kuka sen kärsänsä on siihen ylempänä mainittuun savitiileen painanut…!

Pipsa perheineen (PrimeVideo).

PÄIVITYS 24.5.2025: Pipsa Pek…Possun perhe on nähtävästi saanut uuden perheenjäsenen, pienen tyttövauvan nyt toukokuun aikana! Tytön nimi on nähtävästi Evie. Ah, sitä vauhdin hurmaa tässä perheessä tulevina viikkoina:

Evie Pig – Peppa Pig World

Pipsa Possun sisko syntyi