AND THE WINNER IS… VINLAND!

Kohta on taas käsillä se aika vuodesta, kun erään maailmankuulun laulukilpailun hypetys nousee korkeuksiin. Suomea veikataan taas varmaksi voittajaksi – kuten niin usein aiemminkin – mutta sehän jää taas kerran nähtäväksi. Arvoisa herra Lordi voitti hirviöpelimanneineen vuonna 2006, joten kaikki on toki mahdollista. Olisihan se hauskaa nähdä, kun voittajaksi julistettaisiin upean rummunpärinän säestämänä… FINLAND (mikäli tällaisella voitolla on jollekulle jotakin merkitystä). MUTTA… jos voittajaksi julistettaisiin VINLAND, voisi moni katsoja tähyillä kummissaan ympärilleen ja kysyä ettämitähäh.

Viikinkiajan VINLANDin sijainti on edelleen tutkijoille mysteeri, tokihan monia mahdollisia paikkoja on Vinlandin sijainniksi useina vuosikymmeninä esitetty. Mitään konkreettisia todisteita ei kuitenkaan tästä ”rehevästä viinirypälemaasta” ole kuitenkaan löydetty ja monet uskovat Vinlandin olevan jo 1960-luvulla löydetty L’Anse aux Meadows. Tästä paikasta Akka on kirjoittanut aiemmin jo vuosia sitten.

L’Anse aux Meadows/WikimediaCommons.

Kertomukset Vinlandin olemassaolosta pohjautuvat tietenkin viikinkien saagoihin. Nämä perimätietona kulkeneet kertomukset on kuitenkin kirjattu kirjalliseen muotoon vasta n. 250 vuotta niiden oletettujen tapahtuma-aikojen jälkeen, sillä viikingeillä ei esimerkiksi ollut käytössään pergamenttia kirjoitusta varten. Moni voi tietenkin kyseenalaistaa senkin, että ovatko saagat todellakin kirjoitettua historiaa vai mytologiaa, mutta niiden sisältö puhuu puolestaan ja monet seikat viittaavat niiden todellakin kertovan historiallisista tapahtumista. Useat eri kansat ja kulttuurit ovat säilöneet omaa historiaansa (yhdessä mytologian kanssa) suullisena tarinankerrontana, joten mitenkään poikkeuksellista ei tällainen toiminta ole.

Tällä kertaa paneudummekin tarkemmin siihen, MISSÄ Vinlandin uskotaan sijainneen ja MIKSI: mahdollisia paikkoja on siis esitetty tuhansittain, eikä mistään näistä ole vielä löydetty vedenpitäviä todisteita. Tärkein lähde Vinlandin metsästykseen löytyy tietenkin Erik Punaisen saagasta, sillä mitään muutakaan aineistoa ei tähän jahtiin ole saatavilla. Eri lähteet kertovat kuitenkin kukin omaa tarinaansa, joten katsahdetaanpa ensiksi tiedettyjä faktoja saagoista.

Erik Thorvaldsson/Punainen (n. 950-1003) syntyi Norjassa, mutta muutti jo lapsena perheensä kanssa Islantiin isänsä karkotuksen vuoksi (murhasyyte). Aikuisiällä Erik tappoi oman naapurinsa ja karkotettiin itsekin kolmeksi vuodeksi, joten hän lähti länteen ja perusti 980-luvulla Grönlantiin hyvin menestyvät siirtokunnat, itäisen ja läntisen. Erikin poika Leif oli kuitenkin kuullut islantilaiselta viikinki Bjarni Herjolfssonilta tämän purjehdusmatkasta, jolla seurue ajautui pois aiotulta reitiltä etsiessään näitä Erikin uusia tukikohtia. Tällä matkalla Bjarni miehistöineen näki heille ennen tuntemattomia rantakallioita ja saaria Islannista katsottuna lounaisella merellä. Bjarni ei kuitenkaan rantautunut näille rannikoille ja ajan mittaan seurue pääsi kuitenkin Grönlantiin, joka reissun tarkoituksena olikin.

Eric the Red Arngrimur Jonssonin teoksesta Gronlandia v. 1668.

Tämä mainittu Leif Erikinpoika (n. 970-1020) osti lopulta Bjarnin laivan ja lähti seurueineen (35 viikinkiä) tutkimaan näitä Bjarnin mainitsemia uusia rannikoita. Matkatessaan rannikkoa pitkin etelään maisemat vaihtuivat kallioisista jyrkänteistä metsäisiksi seuduiksi ja lopulta reheviksi… VINLANDin maiksi. Leif nimesi nämä alueet nimillä Helluland (kallioiset kielekkeet), Markland (metsäinen maa) ja Vinland, jonka nimityksestä täytyy kertoa erikseen. On lisäksi huomattava, että saagoissa näistä alueista kerrotaan hyvinkin tarkasti ja niiden sijaintia määritetään mm. sen mukaan, kuinka pitkään laivalla oli purjehdittava. Luulisi siis nykypäivänä olevan helppoa määrittää kyseiset kohteet ihan jo näillä tiedoilla? Kuinka nopeasti viikinkilaiva kulkee näillä merialueilla merivirtojen ja tuulten avulla?

Leif Erikson Discovers America/Hans Dahl/vuosi ei tiedossa.

VÄÄRIN. Kun tarkastelee tarkemmin kartalta näitä nykyisen Kanadan luoteis- ja lounaisosia Grönlannista alaspäin, ei voi olla huomaamatta alueen järjetöntä laajuutta ja mahdollisia rannikkokohteita tällaisille havainnoille löytyy silmänkantamattomiin. Yleisimmin kuitenkin nykypäivänä uskotaan, että Helluland on nykyinen Baffinin saari, jonka geologia ja sijainti täsmää saagojen tarinoihin.

Marklandin uskotaan olevan nykyinen Labradorin alue Newfoundlandissa samoista syistä ja sehän sijaitseekin luontevasti seuraavana matkalla etelään. Myös merivirrat tukevat tätä käsitystä, sillä ne ohjaavat mahdollista purjehtijaa suoraan rannikkoa pitkin alaspäin kartalla. Näiltä metsäisiltä alueilta oli saatavissa rakennuspuita, joiden jäänteitä on löydetty myös näiltä Grönlannin asutuksilta. L’Anse aux Meadows sijaitsee myös kätevästi juuri Newfoundlandin saaren pohjoiskärjessä, joten matkaa on tosiaankin tehty rannikkoa pitkin.

Nykyään on todistettu, että L’Anse aux Meadowsin rakennusmateriaali (puu) ajoittuu noin vuoteen 1021. Alueen uskotaan olleen käytössä joko vain muutamia kymmeniä vuosia tai sitten jopa noin 100 vuotta. Joka tapauksessa alue on ollut lähinnä tilapäinen asuinpaikka, kun materiaalia on hankittu ja työstetty Grönlantiin vietäväksi. Rautaa on työstetty alueen sepän pajassa ja naisiakin on ollut läsnä, sillä alueelta on löydetty kehruuseen tarkoitettu värttinä.

Jossakin vaiheessa alueelta on kuitenkin lähdetty lopullisesti, sillä tavarat ja härpäkkeet on huolellisesti viety pois ja tämän uskotaan johtuneen paikallisista alkuperäisasukasheimoista. Saagoissa kerrotaan useista taisteluista heimojen kanssa ja nämähän ovat tietenkin olleet verisiä tapahtumia. Mm. Leif Eriksonin veljen Thorvaldin sanotaan kuolleen alkuperäisasukkaiden ja viikinkien välisessä kahakassa. Lisäksi Grönlannista ja Islannista saatavat, eurooppalaisten himoitsemat turkikset ja mursuista saatava luu- ja öljymateriaali oli viikingeille suotuisaa ja tuottavaa kauppaa, joten kotiinpaluu lienee ollut viikingeille parempi vaihtoehto.

Yksityiskohta Bayeux-kuvakudoksesta v. 1077/viikinkejä veneessä.

Tulevina vuosina ja vuosisatoina näillä alueilla on kuitenkin käyty useita kertoja, mutta vaarallinen merimatka ja myrskyt ovat varmasti vieneet useita laivoja ja seurueita meren syvyyksiin. Toisaalta joidenkin viikinkien uskotaan jääneen tälle uudelle mantereelle näiden natiiviheimojen pariin ja Islannista on löydetty näiden heimojen perimää DNA:ssa. Viikingeillähän oli tapana ottaa orjia mukaansa matkoillaan, joten…

Mutta takaisin asiaan: entäpä se VINLAND? Missä tämä rehevä rypälekeidas nyt oikein sijaitsee?

Mm. eräs arvoisa herrasmies James Robert Enterline kertoi jo 1970-luvulla kirjassaan Viking America: the Norse crossings and their legacy hyvin seikkaperäisesti omista pohdinnoistaan näiden kolmen mainitun alueen sijainneista. Tämän opuksen voi lainata Internet Archive-palvelusta ilmaiseksi, jos jotakuta kiinnostaa aiheen tarkemmat analyysit.

https://archive.org/details/vikingamerica0000unse/mode/2up erittäin yksityiskohtaista (raskasta) luettavaa ilmaisessa Internet Archive-palvelussa. Vaatii rekisteröitymisen, mutta Archivesta löytyy monenlaisia teoksia tutkittavaksi.

Kirjoittajan mukaan on mahdollista, että VINlandin sana VIN on ylipäätään ymmärretty tai käännetty väärin juurikin siksi, että saagat kirjoitettiin muistiin satoja vuosia tapahtumien jälkeen ja oppineilla kirjoittajilla oli taustallaan klassisen latinan opinnot tuolloisissa yliopistoissa. Eurooppalaisille viini oli tunnettu tuote, jota raijattiin kauppalaivoilla etelästä ympäri Eurooppaa, kun taas viikingeille tuttua olivat vain kotitekoinen sima ja olut. Ei siis ole lainkaan järkevää, että viikingit olisivat nimenomaan kiinnittäneet huomioita rypäleisiin, joita noilla Newfoundlandin eteläisimmillä leveyksillä on toki villinä kasvanut.

Eräs mahdollisuus VIN-sanan merkitykselle onkin laidunalue: viikingeillä oli laivoissaan mukanaan karjaa ja eräs saagojen tarinoista kertookin, että alkuperäisasukkaat pelästyivät härkää, jonka viikingit olivat tarkoituksella jättäneet natiivien löydettäväksi. Tuolloin nämä yrittivät paeta häntä koipien välissä ja joutuivat tapetuiksi, kuten oli viikinkien tarkoituskin. Tokihan viikinkien oli rantauduttava maihin alueilla, joilla tällaista karjalle sopivaa, ruohikkoista laidunmaata oli nähtävissä.

Joidenkin tulkintojen mukaan VIN-sana voi viitata myös köynnöksiin tai erilaisiin pähkinätyyppisiin marjoihin (amerikanjalopähkinä) tai ties mihin tahansa muuhun. On siis kuitenkin epäselvää, onko tämä VIN-sana todellakin rypäle, kuten sen usein mainitaan olevan.

Amerikanjalopähkinä/1819.

Yllä mainitun kirjan kirjoittaja uskoo, että nämä Helluland-Markland-Vinland- alueet sijaitsevat sekä Hudsoninsalmen että Saint Lawrencen lahden ympärillä, jossa myös L’Anse aux Meadows sijaitsee. Hän mainitseekin nimeltä useita eri paikkoja näissä lahdissa ja salmissa, mutta tämähän on kuitenkin jo 50 vuoden takaista spekulaatiota. Tämä on vain yksi esimerkki aiheen tarkoista tutkimuksista, tokihan uudempiakin esimerkkejä on runsaasti saatavilla. Näissäkään ei kuitenkaan ole sen kummempia todisteita alueen nykyisestä sijainnista.

Kyseessä on kuitenkin siis noin 1500-kilometrinen rannikkoalue, jolla sijaitsee useita saaria, jokisuistoja ja suotuisia asuinalueita. Eli lapio käteen ja kaivamaan vaan, kyllä sieltä jotakin pitäisi löytyä! Vai onko mitään edes löytynyt L’Anse aux Meadowsin lisäksi?

L’Anse aux Meadows/Britannica.

Useita epäiltyjä viikinkiasutukseksi luultuja paikkoja on toki tutkittu, mutta toistaiseksi tällaiset alueet ovat osoittautuneet alkuperäisasukkaiden asuinpaikoiksi. Viikinkien ja alkuperäisasukkaiden paikat ovat tietenkin helposti erotettavissa, sillä mm. keramiikka, aseet ja muut jäännökset poikkeavat merkittävästi toisistaan. Viikingit olivat mestareita raudan työstämisessä ja paikallisilla heimoilla ei tällaista taitoa esiintynyt lainkaan. Kiviset ja luiset nuolenkärjet eivät todellakaan kuuluneet viikinkien pirtaan ja arvokkaista rautamateriaaleista pidettiin tietenkin visusti huolta. L’Anse aux Meadowsista onkin löytynyt vain raudan käsittelystä syntyvää kuonajätettä, joka sekin todistaa, että paikka on tarkoituksellisesti tyhjennetty viimeiseen kirveeseen asti lähtiessä. Reippaita ja tunnollisia muuttomiehiä on tuolloin ollut asialla!

Eräs tutkittu alue sijaitsee juurikin Newfoundlandin saaren eteläkärjessä. Kyseessä on Point Rosee -niminen alue, jolta uskottiin satelliittikuvien perusteella löytyvän viikinkien pitkän talon jäänteet (22 m x 7 m). Koko vastasi täsmälleen L’Anse aux Meadowsin rakenteita, mutta valitettavasti tämäkin havainto veti vesiperän: kyseessä olikin luonnollinen muodostelma. Lisäksi paikalta löydettiin suosta peräisin olevaa rautamalmia, mutta tämäkin löytö julistettiin luonnolliseksi löydöksi (mahdollisesti alkuperäisasukkaiden tulisijan jäänteiksi).

https://en.wikipedia.org/wiki/Point_Rosee

On siis kuitenkin päivänselvää, että nämä viikinkien nimeämät maat on jo tuolloin 1000-luvulla nähty ja katsastettu, siitä ei ole mitään eripuraa tutkijoidenkaan piireissä. Ehkäpä jonakin kauniina päivänä tällainen uusi asuinalue löytyy tai sitten VINLANDin tapauksessa kyseessä oli vain viikinkien yleissana suuremmalle aluekokonaisuudelle, jonne lopulta tällainen väliaikainen asuinpaikka L’Anse aux Meadows perustettiin.

Eihän näitä Hellulandia ja Marklandiakaan samalla tavoin yritetä etsiä suurennuslasin kanssa, vaan niiden kohdalla mainitaan vain järkyttävän kokoiset ja suurpiirteiset Baffinin saari/Labrador! Akan mielestä tällainen yleisluontoinen nimi Vinland on vain keksitty kuvaamaan aluetta, joka jollakin tavoin eroaa aiemmista alueista ihan vain maastonsa takia. Helluland: kivikkoa ja jyrkänteitä, Markland: puustoa ja metsää, Vinland: laitumia, rypäleitä, pähkinöitä, ihan mitä tahansa, mutta ei kivikkoa eikä metsää.

Vinlandin asuinalueesta ei kuitenkaan tullut pysyvää siirtokuntaa, joten sen merkitys on ollut viikingeille suhteellisen pieni. Ehkäpä Leif, Thorvald ja myöhemmät purjehtijat tosiaankin lähtivät reissuillaan ”mökille” kesäksi tai talvikaudeksi ja palasivat takaisin kotiinsa uusin voimin innosta puhkuen ja laivat täynnä rakennuspuuta, jota varsinkin Grönlannissa ja Islannissa tarvittiin kipeästi.

Oseberg-laiva Oslon viikinkimuseossa/VikingShipMuseum.

Ehkäpä tästä perinteestä muodostui lopulta tällainen pohjoismaalainen kesämökki-ilmiö jo tuhat vuotta sitten, mistäpä sen tietää! Jostakin tällainen perinne on tullut jäädäkseen; ehkäpä juuri näiltä mainituilta viikingeiltä.

Tällä erää hyvää vappua kaikille, olittepa sitten mökillä Vinlandissa/Finlandissa tai ihan jossakin muualla!

TAIDEAARRE SAARISTOMERELLÄ?

Kun kapteeni Reinhold Lorenz astui kauppalaivaansa Amsterdamin satamassa 5.9.1771, hän tuskin tiesi, että määränpäänsä Pietarin sijasta hän päätyisi värjöttelemään luodolle Turun saaristossa. Ei hän voinut tietää sitäkään, että laiva arvokkaine lasteineen päätyisi noin 40 metrin syvyyteen merenpohjaan tässä myrskyisessä kolkassa, jonne hänen ei ylipäätään olisi pitänyt joutuakaan.

Turun saaristoa.

Toisin kuitenkin kävi: matkallaan Pietariin alus ilmoittautui Tanskassa Juutinrauman tullissa, jolloin sen lastiksi ilmoitettiin mm. noin 33 000 kg sokeria, kahvia 158 laatikkoa, kymmenen hopeatynnyriä, noin 10 000 kg arvokkaita värjäysaineita, elohopeaa n. 100 kg sekä sinkkiä 6758 kg. Lisäksi laivassa oli sadoittain kangaspakkoja ym. ylellistä käyttötavaraa, jota varsinkin Pietarin eliitti kovasti arvosti ja odotti.

Lasti oli siis suunnattoman arvokas, mutta… lisäksi laivan lastina saattoi olla peräti 35 kappaletta keisarinna Katariina II Suuren (1729-1796) Hollannista hankkimia arvokkaita maalauksia! Palataanpa tähän taideaarteeseen tarkemmin hieman myöhemmin.

Catherine II of Russia/Alexander Roslin/1780-luku ((WikimediaCommons).

Kun tämä Vrouw Maria-alus karahti kuitenkin Nauvossa karille syysmyrskyn yhteydessä 3.10.1771, se ei suinkaan uponnut heti pinnan alle. Alus pysyi pinnalla kuin ihmeen kaupalla peräti viisi päivää, jolloin miehistöllä ja apuun rientäneillä saariston asukkailla oli aikaa pumpata vettä pois laivasta ja pelastaa sen lastia. Vihdoin 9.10.1771 alus vajosi meren syvyyksiin, jossa se vieläkin näyttäisi kuin purjehtivan merenpohjassa 41 metrin syvyydessä.

Voi vain kuvitella aluksen kapteenin mielenliikkeet, kun kesken miehistön rukoushetken alus kopsahti karille ja keisarinnan maalaukset huusivat lastiruumassa hoosiannaaitse kullakin säädyllä oli varmaan vetelät pöksyissä, sillä aluksen ei olisi millään muotoa pitänyt ajautua kohti Suomen rannikkoa! Mitkä saattoivat olla miehistön ja kapteenin kohtalot näiden kaikkien kalleuksien vajotessa aaltoihin?

Osa pelastetusta lastista huutokaupattiin Turussa ja osa kuljetettiin sääntöjen vastaisesti Venäjälle. Ainakin kaikki hopeatynnyrit, osa kahvilastista, kankaista, väriaineista yms. saatiin pelastettua, kuten osa muistakin ylellisyystavaroista, mutta… mitäpä siinä viiden kiireisen pelastuspäivän aikana sitten ehtiikään pelastaa täysin armottomissa olosuhteissa?

Storm at Sea/Ivan Aivazovsky/1873.

Sukellustutkimuksissa ei ole nähty mm. miehistöön liittyviä henkilökohtaisia esineitä, joten voikin hyvin kuvitella, kuinka omat tavarat on haalittu ensimmäiseksi turvaan myrskyiselle luodolle. Niinhän sitä nykyaikanakin tehdään: hätätilanteissa esim. lentokoneessa yritetään pelastaa ensin omat matkatavarat muista ihmisistä välittämättä!

Lastin ja laivan menetyksestä maksettiin myös vakuutuskorvauksia omistajille, mutta tarkkoja tietoja kaiken tavaran kohtalosta ei kuitenkaan ole tiedossa. Pelastetuiksi on kuitenkin tuolloin ilmoitettu ainakin kuusi pienempää maalausta, jotka pelastettiin pakattuina puulaatikkoon ja kuljetettiin Turkuun. Itse keisarinna Katariinakin vaati jo tuolloin taulujensa nostamista hylystä, mutta jo v. 1772 lastin nostoajatuksesta luovuttiin: se nyt vain oli kerta kaikkiaan mahdotonta. Katariina olikin jo tuolloin harkinnut hankkivansa lisää uusia teoksia Ranskasta, joten… rahalla saa ja hevosella pääsee!

Hylyn sijaintikin ehti jo unohtua seuraavien vuosisatojen kuluessa, kunnes 1970-luvulla merihistorian tutkija Christian Ahlström löysi arkistoista hylkyyn liittyvää aineistoa ja vihdoin hylky paikallistettiin Pro Vrouw Maria -sukellusryhmän toimesta v. 1999. Hylky (pit. 26 m, lev. 7 m) malliltaan snaulaiva makaa merenpohjassa kölinsä päällä ja kaksi mastoakin on edelleen pystyssä. Sijaintipaikkaa suojaa ympäri vuoden 1500-metrinen suoja-alue eli laitesukellusta tällä alueella ei ole luvallista harrastaa.

Museovirasto/piirros Tiina Miettinen.

Jo hylyn löytymisen yhteydessä aluksen nostosta alettiin tehdä suunnitelmia ja arvioita, näistä eri vaihtoehdoista löytyy linkki jutun lopussa. Esimerkkilaskelmat ovat vuodelta 2007, joten kannattaa muistaa rahan arvon muuttuminen jo pelkästään viimeisten 20 vuoden aikana. On siis kuitenkin äärimmäisen kallista edes nostaa mitään aluksia merestä, kun jo pelkästään konservointi ja ylläpito muodostavat tulevat, suuremmat menoerät! Tämä pätee varsinkin Ruotsin Vasa-laivan kohdalla, kuten tutkimuksestakin ilmenee.

Vasa-laiva (LibraryofCongress/HeatherCasey)

Noh, palataanpa nyt sitten kuitenkin näin PINNALLISENA (merenpinnan yllä) ihmisenä takaisin tähän arvolastiin; sehän meitä kaikkia kuitenkin kiinnostaa. Mitä siellä MERENPINNAN ALLA oikein on, onko niitä Katariinan tauluja tässä noin 26 vuoden aikana löydetty ja nostettu? Entäpä ne kaikki muutkin tavarat, tonnitolkulla väriaineita, kankaita ja kaikenlaista luksuskrääsää? Ja merirosvoarkku?

Vastaus näihin kysymyksiin on yksiselitteinen: ei ole eikä ole nostettu kuin liitupiippuja, savipullo, lasipullo, sinkkiharkko, lyijysinetti, puutappi ja köysiohjuri. Tutkimusten perusteella laivan sisälle ei sukeltajilla ole mitään asiaa mm. romahtamisvaaran vuoksi, mutta robottikamerallakaan ei ole saatu kuvattua esim. suurikokoisia, hyvin pakattuja puulaatikoita tai muutakaan vastaavaa materiaalia, mikä voisi viitata näihin kadonneisiin arvoteoksiin.

On siis toki mahdollista, että ainakin osa Katariinan maalauksista saatiin pelastettua ennen uppoamista ja toimitettiin ilman listauksia vaivihkaa eteenpäin, mutta tämä on vain spekulointia. Museoviraston tutkimuksessa s. 115 on lastiluettelo; onneksi saivat pelastettua tukon sammalta!

Itse asiassa juuri tästä tutkimuksesta käykin ilmi, että hollantilaisen Braamcampin huutokaupan jäljiltä on kadoksissa 35 taulua, joista 11 lienee ollut Vrouw Marian lastissa mukana matkalla Pietariin. Tutkimuksessa mainitaan myös nimeltä näiden teosten taiteilijat sekä se, että Vrouw Marian elohopealastia (110 kg) ei oltu merkitty pelastetuksi. Ainakaan mittausten mukaan elohopeaa ei ole vuotanut ympäristöön, eikä se määrällisesti myöskään ole vakava ympäristöriski. Kysykääpä tätä lähistöllä uiskentelevilta merieläimiltä ja merenneidoilta…!

Vrouw Maria on siis selviytynyt jo kohta 255 vuotta merenpohjassa suhteellisen hyvässä kunnossa, sillä Itämeren olosuhteet ovat sille(kin) otolliset. Meille taviksille hylystä on tehty sukellusvideoita ja 3D-mallinnuksia, sillä matalasta syvyydestä huolimatta sille suojellulle alueelle ei saa huvikseen mennä pällistelemään. Itämerellä näitä hylkyjä riitää satamäärin, kuten jokainen voi tarkistaa hylyt.net-sivustolta:

https://hylyt.net

Onneksi kuitenkin tässä turmassa koko miehistö pelastui kapteeneineen (ja se sammaltukko!), mutta vain kapteenin ja kolmen miehistön jäsenen nimet ovat säilyneet nykypäivään asti: kapteeni siis (ilmeisesti) tanskalaissyntyinen Reinhold Lorenz, perämies Reidert Janssen, puosu Tönnes Koertsen ja kokki Johan Hansen. Haaksirikon jälkeen heistä tiedetään vain se, että tullilistojen perusteella kapteeni jatkoi kipparoimistaan kauppareiteillä Itämerellä. Hyvä niin! Ja varmastikin uusin housuin! Tässä vaiheessa voi kuitenkin jo perinteisesti sanoa R.I.P koko miehistölle.

Onkin mielenkiintoista ajatella, josko hylky saataisiin jollakin rahoituksella Vasa-laivan tavoin kansalliseksi kulttuuriaarteeksi, mutta tämän pitäisi ehdottomasti olla eurooppalainen yhteistyöprojekti. Vrouw Maria on kuitenkin hollantilainen kauppa-alus, joka oli matkalla Amsterdamista Pietariin. Suomen alueelle laiva ajautui myrskyssä eikä näin ollen ole millään muotoa suomalainen kulttuuriaarre. Historiallinen, vaikuttava ja merkittävä aarre toki, mutta ei suomalainen sellainen eikä lasku tästä kuulu kokonaisuudessaan Suomen maksettavaksi.

Hyvä esimerkki vuosikausia jatkuvista omistajuuskiistoista on edelleen maailman arvokkaimmaksi aarrelaivaksi tituleerattu San Jose, josta Akka on aiemmin lyhyesti kirjoittanut:

https://akallaonasiaa.fi/tiede/aarrejahti-alkakoon/

Tämän todellakin noin 17 miljardin dollarin arvoiseksi arvioidun aarrelaivan omistajuutta on havitellut mm. hylyn löytöryhmä (USA), Espanja, Kolumbia, Bolivian alkuperäisväestön jäsenet (joiden esi-isät kaivoivat lastina ollutta hopeaa) sekä pienet, vihreät huru-ukot ties mistä galaksista. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Kolumbia ”ownaa” eli määrittelee laivan omaisuudekseen ja tekee siellä mm. esinenostoja:

https://www.smithsonianmag.com/history/archaeologists-discovered-the-holy-grail-of-shipwrecks-a-decade-ago-now-theyre-finally-beginning-to-unravel-the-secrets-of-the-san-jose-180988050

Smithsonianin pitkähkö artikkeli hylyn haaksirikosta, löytymisestä ja sen jälkeisistä omistusvaateista. Uusin artikkeli aiheesta tammikuulta tänä vuonna kuitenkin.

Kuten Museovirastonkin tutkimuksessa mainittiin, Katariinan taulujen löytäminenkään ei välttämättä olisi kovinkaan mieltä ylentävää, sillä teosten kunnosta tai niiden säilymisestä ei ole mitään takeita. Ei niitä elintarvikkeitakaan kukaan enää halua, joten pitäköön Itämeren sillit ja muut merenelävät Vrouw Mariaa ihan omana ruokabaarinaan edelleen.

Harmillisesti tämän maalauksen tekijän nimi on jäänyt historiaan nimellä unknown.

Siellä sitä merenneidot ja merenmiehetkin kerivät auki näitä arvokkaita kangaspakkoja aina uusia vaatteita halutessaan… hmm, vaatteita… siis bikiniyläosia? Akka ei nyt ihan ajatellut loppuun asti tätä ajatusta, hah!

Sammaltukon lisäksi pelastettiin neljä punottua koria linnunpesiksi?! Kyllä oli miehistöllä ja pelastajilla arvot kohdillaan… ”jätetään nämä järjettömän kalliit, kaukaa itämaista tuodut väriaineet ja kankaat suosiolla laivaan ja pelastetaan nämä linnunpesät kevään kottaraisille, joohan?” Sillä tavalla, poijjaat, sillä tavalla!

LINKKEJÄ:

https://www.kyppi.fi/palveluikkuna/mjreki/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=1658

Kyppi.fi eli Museoviraston ylläpitämä arkeologisten kohteiden hakemisto

https://www.sadanvuodensatoa.fi/artikkelit/vrouw-maria-miten-hollantilaisesta-kauppa-aluksesta-tuli-osa-suomen-historiaa

https://www.hel.fi/static/public/hela/Kaupunginvaltuusto/Suomi/Paatos/2017/Keha_2017-09-27_Kvsto_16_Pk/C45DC646-619F-C430-B0D1-5CC9C7A00001/Liite.pdf

Museoviraston tutkimusraportti, johon Akka viittaa jutussa

https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/talous/vrouw-marian-matka-jatkuu Helsingin yliopiston juttu, jossa on mielenkiintoista infoa näistä lastissa olleista väriaineista

https://www.museovirasto.fi/fi/ajankohtaista/vrouw-maria-hylyn-loytymisesta-20-vuotta-nyt-hylysta-kuvataan-3d-malli

TUNNETUIMPIA MATKAKOHTEITA MYTOLOGIASSA

Tässä lottomiljoonia odotellessa onkin mukava haaveilla tulevien, historiallisten paikkojen näkemisestä, mutta vanhoissa mytologioissa kerrotaan myös toisenlaisia tarinoita.

René-Antoine Houasse/Story of Minerva – Dispute between Minerva and Neptune over the Naming of the City of Athens/1696.

On nimittäin runsaastikin sellaisia legendaarisia kohteita, jonne tavallinen tallaaja miljoonineenkaan ei pääse: myyttisiä paikkoja, joihin ei Onnibus eikä Finnair ainakaan toistaiseksi kulje. Katsahdetaanpa seuraavaksi, mitä kaikkea entisaikojen kansat ja mytologiat yrittivät aikanaan meille kertoa näistä kohteista (tyrkyttivät meille turistikohteita ihan ilman viiden tähden arvosteluita, pthyi):

AVALON

Kuningas Arthurin legendasta tuttua Avalon-saarta on kutsuttu paikaksi, jonne kyseinen, kuuluisa (legenda)kuningas haudattiin. Arthurin ei kuitenkaan uskota olleen todellinen henkilö, vaan 500-600-luvuilta peräisin oleva taruhahmo, jonka teki tunnetuksi v. 1136 jaa. muuan brittiläinen pappi Geoffrey of Monmouth teoksessaan Historia Regum Britanniae.

Glastonbury Abbey (VintageNews).

Avalonissa kerrotaan asuneen yhdeksän valtiatarta – mukaan lukien Arthurin noitasisar Morgan Le Fey – sekä tietenkin itse velho Merlin. Myös Arthurin kuninkaaksi nostanut miekka Excalibur taottiin kertoman mukaan Avalonin saarella.

Glastonburyn kaupunki Somersetin piirikunnassa on liitetty usein Avaloniin, sillä v. 1190 Glastonburyn luostarin munkit väittivät löytäneensä kuninkaan ja kuningatar Guineveren luurangot haudattuina luostarin mailta. Historioitsijat eivät nykyään usko löytöä todeksi, vaan mainostempuksi luostarin jälleenrakentamisen rahoittamiseksi v. 1184 palon jälkeen. Avalonin sijainniksi on esitetty myös lukuisia muita saaria mm. Englannin ja Ranskan rannikoilla, mutta myös esim. Grönlantia ja Mallorcaa on ehdotettu.

WikimediaCommons/freeshare).

Glastonbury – Google Maps

ATLANTIS

Atlantiksen määrittely lienee itse kullekin tuttu, mutta palautetaanpa mieleen tarinan lähtöasetelma ja pääpiirteet. Tarina on lähtöisin filosofi Platonin (427-347 eaa.) kirjoituksista Timaios ja Kritias. Platonin dialogissa tarina on peräisin Solonin (ateenalainen valtiomies n. 638 eaa. – 558 eaa.) matkoilta Egyptissä. Solonille oli tuolloin kerrottu egyptiläisen papin toimesta, että Atlantiksen tuho tapahtui n. 9000 vuotta aiemmin ja tuhon aiheutti jumalten suuttumus atlantislaisten paheellisuuteen.

(history.com)

Tuhon sanotaan sisältäneen maanjäristyksiä ja tulvia ja saaren sanotaan vajonneen mereen vain yhden vuorokauden aikana. Tuosta mainitusta ajasta on nyt n. 11 600 vuotta, joka monen tutkijan mielestä sopii jo todeksi tutkittuun katastrofiin jääkauden päättyessä äkillisesti juuri tuona aikana. Tämä ”Younger Drias Cataclysmic Event”-teoria on edelleen tutkinnan alla.

Ulkoasultaan Atlantiksen rengasmainen kaupunkirakenne lienee useimmille tuttu, mutta Platonin kirjoituksista käy myös ilmi kaupungin koko: n. 385×580 km. Tässä mittayksikkönä on kreikkalainen stadion, mutta mittayksiköksi on epäilty myös egyptiläistä khetiä. Tällöin kaupunki olisi huomattavasti pienempi, mutta Platon väitti myös Atlantiksen olevan ”suurempi kuin Libya ja (tuolloinen) Aasia yhteensä.” Lisäksi Atlantiksella olisi ollut miljoonapäinen armeijajoukko, joten kirjoitusten pohjalta kyseessä olisikin täytynyt olla hyvin suuri saari miljoonine muine asukkaineen, jotka viljelivät ja ylläpitivät koko systeemiä.

Noh, koosta viis; mutta tärkein tunnusmerkki Atlantiksen sijaintiin on Platonin sanat: ”Herakleen pylväiden takana.” Näillä pylväillä on antiikin aikana viitattu Gibraltarinsalmen molemmin puolin oleviin kallioihin, mutta muitakin tulkintoja tästä on toki esitetty.

Detail of Pillars of Hercules from Tabula Peutingeriana, 1-4th century CE.

Atlantiksen sijainnista on tuhansia ehdotuksia, kuten noin v. 1600 eaa. tulivuorenpurkauksen räjäyttämä Santorini/Theran saari. Myös Bahaman Bimini Road on suosittu kohde, varsinkin kun tämä merenalainen ”highway” löydettiin v. 1968.

Bimini Road: Natural Rock Formation Or Path To Atlantis? (allthatsinteresting.com)

Mauritaniassa sijaitseva Saharan silmä (Richat Structure) on myös ehdokkaiden listalla juurikin rakenteensa puolesta; lisäksi näistä Saharan renkaista on löydetty mm. merisuolaa ja merinilviäisten jäänteitä. Nykyään onkin tiedossa, että vielä n. 5000 vuotta sitten Sahara oli rehevämpi, kuin aiemmin oli luultu.

Richat/ISS-Nasa-31.12.2021/publicdomain.

Atlantiksesta onkin sanottu, että sormen voi tökätä kartalle mihin kohtaan tahansa ja todennäköisesti sitäkin paikkaa on ehdotettu tämän kaupungin sijaintikohdaksi. Mikäli enemmän aihetta tutkii, tämä väite pitää paikkansa! Akka väittää Atlantiksen olleen omalla eteläpihallaan; se on tällä hetkellä täysin saavuttamaton manner!

LEMURIA/MU – KADONNUT MANNER

Atlantikseen liittyy myös v. 1864 eläintieteilijä Philip Sclaterin ehdotus Intian valtamerellä muinoin sijainneesta mantereesta. Teoria oli laajalti suosittu tiedepiireissä muutoinkin, mutta myöhemmällä ajalla varsinkin teosofiset ja antroposofiset seurat ovat olleet teorian kannattajia. Mm. spiritualisti Helena Blavatsky/Madame Blavatsky (1831-1891), Teosofisen seuran perustaja, uskoi Lemurian olleen nykyihmisen edeltäjien alkukoti.

”The Lost Continent of Mu”/James Churchward 1926.

Tämän ajatuksen esitti tosin myös saksalainen biologi Ernst Haeckel (1834-1919) v. 1870. Haeckel oli innostunut tiedemies ja vaikuttava tieteellinen piirtäjä, jonka useita piirroksia on kuitenkin myöhemmin kritisoitu niiden oikeellisuudesta. Ottaen huomioon mm. darwinin teorian synnyn ja lääketieteen kehityksen miehen elinaikana, tämä lienee kuitenkin jotenkin ymmärrettävää…

Ernst Haeckel: Natürliche Schöpfungsgeschichte, Georg Reimer, Berlin 1868.

KULTAINEN EL DORADO

Tämän kaupungin legenda syntyi 1500-luvulla, kun espanjalaiset konkistadorit kuulivat muisca-intiaaneilta kullatun kuninkaan rituaaleista Guatavita-järvellä (lähellä Bogotaa nykyisessä Kolumbiassa). Tarinoiden mukaan kruunattava kuningas peitettiin kultapölyllä, hän sukelsi järveen ja veteen uhrattiin kansalaisten toimesta useita kultaesineitä seremonian aikana. (El Dorado tarkoittaakin siis kullattua miestä, ei todellakaan kaupunkia, joksi legenda jäi elämään…)

Lake Guatavita – Google Maps

Seremonia ilmeisesti kuitenkin lopetettiin, kun toinen, hyökännyt intiaaniheimo valloitti alueen. Espanjalaiset yrittivät kuitenkin kultakuumeessaan tyhjentää järven ja löysivätkin useita uhrattuja esineitä, mutta heidän uskomustensa mukaan järven lähistöllä piti kuitenkin olla varsinainen, näiden kullattujen esineiden teko-/lähtöpaikka eli… kaupunki.

Gold Museum, Bogota (36145671394) – El Dorado – Wikipedia. Muisca-intiaanien kultainen esine Bogotassa, joka esittää tätä seremonian suorittamista/freeshare.

Tällaista Manoaksi nimettyä kaupunkia ei kuitenkaan useiden vuosisatojen aikana tehdyistä etsinnöistä huolimatta löytynyt. Jopa Roanoke-siirtokunnassa mukana ollut britti Sir Walter Raleigh (1552-1618) etsi El Doradoa v. 1595, kuten myöskin tutkimusmatkallaan kadonnut legendaarinen tutkimusmatkailija Percy Fawcett. Jep, Percy tunnetaan Etelä-Amerikan tutkimusmatkailijana, joka kiersi useilla reissuillaan täysin tuntemattomissa olosuhteissa.

Noh, Fawcett oli tietenkin kuullut tarinoita näistä useiden vuosisatojen etsinnöistä, ja lähtiessään matkalleen Jack-poikansa kanssa v. 1925 hän uskoi löytävänsä kadonneen Z-kaupungin. Näin hän ainakin itse löytöä nimitti. Tästä Akka on kirjoittanutkin viimeksi n. 100 vuotta sitten:

syyskuu 2019 – Akalla on asiaa Percy Fawcett

Fawcettin kohtalo on edelleenkin epäselvä, kuten jo tuolloisessa jutussa todetaan. Kullattu kaupunki/Eldorado/mystinen Z-kaupunki-legenda lienee siis peräisin tarinan paisumisesta valtaviin mittoihin vuosisatojen aikana – aikana, jolloin tutkimusmatkailu muutoinkin oli kukoistuksessaan. Tällaiset tarinat ja legendat ovat olleet omiaan saamaan rahoitusta erilaisille tutkimusmatkoille, joka tietenkin hyödyttää meitä nykypäivän pulliaisia.

The Enduring Mystery Behind Percy Fawcett’s Disappearance | HISTORY

Lake Guatavita – Google Maps

1900-luvun puolella tutkimusmatkailu alkoikin jo muuttua enemmän ”kuka ehtii ensin”-tyyppiseksi kamppailuksi sekä lentokoneiden, vuorenharjanteiden että ääriolosuhteiden parissa. Kun maailma alkoi olla jotakuinkin kartoitettu, piti alkaa keksiä seuraavia kohteita erilaisten ennätysten ja rajapyykkien saavuttamiseksi. Ajan hiljalleen muuttuessa ennätykset alkoivat olla myös muotoa ”ensimmäinen nainen, joka…” Otettakoon tästä esimerkkeinä vaikkapa… hmm… Marie Curie (Nobel-palkinto 1903), Gertrude Ederle (ui yli Englannin kanaalin 1926), Annie G. Fox (Purppurasydän-kunniamerkki 1941).

Gertrude Ederle/George Grantham Bain/Library of Congress.

OLYMPOS-VUORI

Muinainen, kreikkalaisten jumalten olinpaikkaa Olympos kuvaillaan runoilija Homeroksen (800-700-luku eaa.) teoksessa Ilias. Hänen mukaansa tässä palatsikompleksissa oli kultaiset portit vartijoineen ja suurin palatsi oli tietenkin pääjumala Zeuksen käytössä. Rakennukset oli rakennettu kivestä pronssisine perustuksineen, mutta kävelytiet ja lattiat olivat peräti kullattuja. Lisäksi Olympoksella sijaitsi mm. talleja kuolemattomille hevosille! Wow! Ja varmastikin suuri, kultainen uima-allas tiki-baareineen… aahh!

Who was Homer? | British Museum

Olympoksen sijainti taivaalla uskottiin olevan eetterissä, ns. puhtaaksi aineeksi kuvatussa tai jumalten hengittämässä välitilassa. Eetteri oli kuitenkin pitkään antiikin ajalla viides alkuaine maan, tulen, veden ja ilman lisäksi. Tämä uskomus jonkinlaisesta ”väliaineesta” jatkui erilaisine tutkimuksineen pitkälle 1800- ja 1900-luvuille asti, kunnes Albert Einsteinin (1879-1955) suhteellisuusteoria julkaistiin v. 1905.

Albert Einstein v. 1905.

Näistä kohteista on paha valita, mutta onneksi ei edes tarvitsekaan. Näihin ei kuitenkaan pääse edes massilla, vaikka lottomiljoonat tilillä polttelisivatkin. Siksipä onkin hauska taas katsoa, kun muutaman euron lottoarvonnasta tulee hyvässä lykyssä tilille taas se about 0,60 euroa: eipä sillä olis muailmaa kierrellytkään! Nope!

Näillä mennään taas ja palataan asiaan ensi viikolla lemmikkien historian merkeissä!

MUKAVIA LUONTOKOHTEITA MAAILMALLA

Tässäpä muutamia erikoisempia luontokohteita maailmalta sekä pienemmälle, että isommalle budjetille. Arimmat älkööt kuitenkaan vaivautuko… ja tarkemmin ajateltuna: nämä lienevät kuitenkin isommalle budjetille… Vaikka lottovoiton jälkeen!

BLOOD FALLS, Etelänapamanner

Australialainen geologi Thomas Griffith Taylor löysi verenpunaisen putouksen Antarktikselta v. 1911. Tämän suolavesiputouksen väri johtuu veden korkeasta rautaoksidipitoisuudesta. Tämä 54-kilometrinen jäätikkö nimettiin löytäjänsä mukaan Taylorin jäätiköksi. Tälle reissulle kannattaa varata kunnon survival-vaatteet ja reippaasti aikaa. Toisaalta: tällaisen nähtävyyden näkee ihan mukavasti internetistäkin persiillään istuen. Vaikka tässä seuraavassa kuvassa:

Blood Falls, Antarctica.

GIANT’S CAUSEWAY, Pohjois-Irlanti

Noin 40 000 basalttipylvästä Antrimin kreivikunnassa ovat muodostuneet tuliperäisestä toiminnasta n. 50-60 miljoonaa vuotta sitten. Irlantilaisten legendojen mukaan nämä mereen johtavat kulmikkaat kivet ja pylväät on rakennettu jättiläisten välistä taistelua varten: Fionn mac Cumhaillin oli määrä kohdata vastustajansa skottilainen Benandonner.

Fionnin vaimo piilotti kuitenkin miehensä kehtoon, ja Benandonnerin nähtyä tämän ”vauvan” koon, hän järkyttyi ymmärtäessään lapsen isän olevan tietenkin aivan hermeettistä kokoa. Täten Benandonner pakeni takaisin Skotlantiin rikkoen kivisen kalliotien mennessään, jotta ”vauvan” isä ei lähtisi hänen peräänsä. Jep, aivan järkevä ja luonnollinen selitys tällaiselle muodostelmalle! Retkelle kannattaa siis varata mukaan jättimäinen kehto ja aikuisvaipat. Siinä on sitten mukava kirmailla kallioilla tutti suussa huutaen ”gögö-lölölöö!”

Giant’s Causeway (Wikipedia).

KAASUJÄRVET KIVU, NYOS JA MONOUN, Kongo/Ruanda ja Kamerun

Maailman ainoat kolme kaasujärveä sijaitsevat Afrikassa, näistä kolmesta Kivu sisältää hiilidioksidin lisäksi metaania. Näiden järvien uhka piilee siinä, että esim. maanjäristys voi vapauttaa järvien pohjasta tappavat määrät tukehduttavaa hiilidioksidia ja/tai räjähtävää metaania. Monoun-järvi purkautui v. 1984 tappaen 37 ihmistä, mutta Nyosin purkaus kaksi vuotta myöhemmin tappoi peräti 1746 henkilöä. Kivu-järven vastaavan tapahtuman vaikutusalueella asuu peräti 2 miljoonaa ihmistä, joten tällainen purkaus olisi mittaluokaltaan valtava katastrofi. Tervetuloa pulikoimaan ja kalastamaan leppoisille rantavesille! Sukeltajanvarusteissa ja täydet happipullot selässä!

Lake Kivu (MONUSCO / Abel Kavanagh/Wikipedia).

RICHAT STRUCTURE, Mauretania

Saharan hiekan keskeltä löytyy merkillinen 45-kilometrinen kivimuodostelma, joka näkyy mainiosti myös avaruuden astronauteille. Muodostelma koostuu useista eri-ikäisistä kivistä ja kivilajeista, jotka ovat paljastuneet jatkuvan eroosion takia. Muodostelman syyksi on esitetty myös Atlantista sekä tietenkin pieniä vihreitä ukkeleita. Erilaiset teoriat kertovat myös, että Saharan ollessa vielä rehevää sademetsää ja savannia, valtavat tsunamit pyyhkäisivät alueen yli ja tuhosivat täten koko hienon asutuksen ja kulttuurin. Tänne pääsemiseksi pitäisi varata kuukausi aikaa ja kamelikaravaani, jotta voisi kokea ihka-aitoa Saharan tunnelmaa! Ah, sitä Arabian Lawrence -meininkiä!

Richat Structure (nasa.gov)

Richat Structure (tai The Eye of Sahara).

DIOMEDE-SAARET, Beringinsalmi

Näiden kahden saaren erikoisuus piilee siinä, että pienempi Diomede kuuluu Yhdysvaltojen Alaskalle, kun taas vierekkäinen suurempi Diomede kuuluu Venäjälle. Saarten välistä kulkee päivämääräraja, joten aikaeroa saarilla on huimat 21 tuntia, vaikka etäisyys näiden kaksosten välillä onkin vain 3,8 kilometriä. Ensimmäinen epävirallinen havainto saarista tehtiin venäläisen Semyon Deznehvin toimesta v. 1628, mutta virallisesti saaret havaitsi tanskalainen Vitus Bering v. 1728. Olipa kerrassaan hyvä, että salmesta tuli Beringinsalmi, eikä Vitussalmi!

Diomede Islands (NASA Earth Observatory).

FERDINANDEA ISLAND (myös Graham Island), Sisilia

Tämä piskuinen saari on tiettävästi noussut ja taasen uponnut aaltojen alle neljä kertaa sen raportoidun elon aikana alkaen 200-luvulta jaa. Viimeisin havainto saaresta on vuodelta 1831, jolloin sen pinta pysytteli vesirajan yläpuolella seuraavaan vuoteen asti. Saari kuuluu Campi Flegrei -tulivuoriryhmään, mikä selittäneekin sen omituista käytöstä. Vuosina 2000 ja 2002 alueella havaittiin seismistä toimintaa, mutta edelleenkin saaren huippu pysyttelee 8 metriä pinnan alla. Ja mikä hupaisinta: tämänkin turhakkeen omistuksesta on eri maiden toimesta käyty kiivaita kiistoja. Mitä helekkarin väliä tämmöisellä saarella on, kun se näköjään tykkää olla upoksissa enemmän kuin pinnalla?

Ferdinandea Island, Italia.

CAVE OF THE CRYSTALS, Meksiko

Naicassa, Meksikossa sijaitsee v. 2000 löydetty luola täynnä valtavia kristallipylväitä. Luolan yläpuolella sijaitsee jo v. 1910 perustettu kaivos, jonka työntekijät löysivätkin tämän salassa muhineen pätsin: luolan lämpötila on peräti 50 astetta Celsiusta ja ilmankosteus on lähes 100%. Luolassa ei voi oleskella ilman suojavarusteita kuin 10 minuuttia kerrallaan. Seleniittikiteistä muodostuneet pylväät alkoivat muodostua jo n. 350 000 vuotta sitten, ja suurimmat niistä ovat jopa 14 metrin pituisia ja metrin paksuisia. Notta saunomahan sitten tänne kymmeneksi minuutiksi… 300 metrin syvyyteen maan alle! Kiva pikku kylpemishetki koko perheelle!

Cave of The Crystals (SciencePhotoLibrary).

HILLIER-JÄRVI, Australia

Tämä 600×250 -metrinen järvi sijaitsee saarella Australian rannikolla. Sen erikoisuus on pysyvä vaaleanpunainen väri, joka johtuu Dunaliella salina -levästä. Tutkimusmatkailija Matthew Flinders kirjoitti saaresta ensimmäisen kirjallisen havainnon v. 1802 ja nimesi sen miehistönsä jäsenen William Hillierin mukaan tämän menehdyttyä punatautiin. Järven suolaisuudesta johtuen ainoat elävät organismit ovatkin leviä ja bakteereja, mutta siinä uimisesta ei tiedetä olevan haittavaikutuksia ihmiselle. Se ei toki ole suositeltavaa, ja useimmat turistit varaavatkin lentokonekyydin tätä erikoisuutta tarkastellakseen. Tänne pitäisi pulahtaa pinkissä uimapuvussa ja ruusunvärisissä aurinkolaseissa; unohtamatta tietenkään pinkkiä Cosmopolitan-drinkkiä ja puhallettavaa uimaflamingoa! Barbie voisi olla kateellinen, ehkä jopa Ken.

Hillier Lake, Australia. Let’s go, Barbie!

MAN-PUPU-NJOR -kivet, Uralvuoristo

Tämä keskellä-ei-mitään sijaitseva nähtävyys koostuu seitsemästä 30 – 42 -metrisestä kalliopaadesta, jotka uhmaavat talvisin alueen jäätäviä pakkasia ja lumimyrskyjä. Tämä paikka sijaitsee (vuodenajasta riippuen) jopa usean päivän vaellusmatkan päässä lähimmästä asutuksesta, joten matkaan ei kannata lähteä kevyin varustein. Alue on kuitenkin suosittu turistikohde sen haastavuudesta huolimatta: tällä samalla alueella sijaitsee kuuluisa Dyatlovin sola, jossa 9 hiihtoretkeilijää menehtyi epäselvissä olosuhteissa v. 1959. Tämä mysteeri on edelleen selvittämättä sen lukuisten omituisten piirteiden takia. Jos tätä keissiä aikoo selvitellä, varaa tutkimiseen aikaa sellaiset hulppeat pari vuosikymmentä… ainakin. Ja ehkä sen jälkeen pakkopaita ja pehmustettu huone.

Man-Pupu-Nyor, Ural.

Dyatlov Pass Linkki tämän aiheen asiantuntijan sivustolle.

PIG BEACH, Bahamasaaret.

Bahamaan kuuluvalla Big Major Cay -saarella elää ainostaan villiintyneitä possuja, jotka tykkäävät polskutella vedessä. Tämän asumattoman saaren sikakannan alkuperää ei tiedetä, mutta niiden on arveltu joutuneen saarelle jopa merirosvojen toimittamina. On myös epäilty, että siat ovat uineet rantaan haaksirikkoutuneesta laivasta. Noh, nykyinen kärsämäärä saarella on n. 50-60 yksilöä, tokihan saarella elelee muutamia villikissoja ja vuohiakin. Saarella sijaitsee kolme makean veden lähdettä ja kärsäkkäistä innostuneet turistit ja bahamalaiset ruokkivat elikoita nykypäivisin. Mikäpä siinä on meressä polskutellessa; mieluummin aitoja töpselikärsiä, kuin allasbaarin antimista päihtyneitä porsaita!

Pig Beach (Wikimedia).

Tässä tulikin siis listattua näitä merkillisiä luontokohteita vain suuremman budjetin reissaajalle, joten mikäpä sopisi sitten mukavaksi, oudoksi kohteeksi esim. kotimaan matkailijoille? Otetaanpa tähän hyvin sarkastinen esimerkki kotimaan kamaralta:

NEULALÄHDE, Pirkkala

Tämä uhrilähde kuuluu Tursiannotkon muinaisjäännösalueeseen, jolta on löydetty asutusta jo viikinkiajan alusta lähtien. Tätä uhrilähdettä tutki ensimmäistä kertaa arkeologi Aarne Erä-Esko v. 1948.

Mikäpä tässä Hiidenmäellä sijaitsevassa uhripaikassa on sitten niin kovin merkillistä? Tämä Hiidenkaivoksikin kutsuttu lähde on vain 18 cm syvä ja 10 cm leveä. Voi jösses, miten upea nähtävyys! Täytyykin pakata matkalle mukaan sekä puhdas, synnitön mieli, että suurennuslasi! Muutoin tämän pyhän lähteen henget langettavat uskomusten mukaan syntisen päälle kaikenlaisia vitsauksia!

Neulalähde/-kaivo, Martin kaivo, Hiidenkaivo (Retkipaikka).

Akka lopettaa tähän, sillä tämän viimeisen näkemyksen ansiosta räyhähenget lähestyvät jo uhkaavasti ovista ja ikkunoista. ”Ollos ikuisesti kirottu, sinä viäräleukainen akanruppana,” kuuluu jo uhkaavasti porstuasta demonisella äänellä. Mutta kas: sehän olikin vain töistä kotiin saapuva ukonpuoli! Akka huokaa helpotuksesta; Neulalähteen demonit eivät olekaan Akan kimpussa (ainakaan vielä)!

(Louis Le Breton)

SUSILUOLAN SALAISUUDET

Kristiinankaupungin ja Karijoen välillä Pohjanmaalla sijaitsee arkeologisesti hyvin kiistanalaiseksi muodostunut kohde: Susiluola. Tästä Susivuorella sijaitsevasta luolasta on muodostunut riitakapula tutkijoiden välille jo vuosikausiksi. Ai miksi? No siksi, että osa tutkijoista väittää neandertalilaisten asuneen siellä, osa väittää kivilöydösten muodostuneen ihan luonnonmuovaamilla voimilla.

Susiluolan aidattu sisäänkäynti (visitsuupohja.fi)

Luolan pinta-ala on noin 400 neliömetriä ja sen on arvioitu muodostuneen 2,6 milj. vuotta sitten. Asutuksen ajankohdiksi on arvioitu joko 70 000, 120 000 tai jopa 250 000 vuotta sitten. Luolalöytöihin kuuluu kiviesineitä, iskoksia, kivilastuja sekä 80 cm leveä ja 10 cm syvä (oletettu) nuotionpohja.

Tästä kivestä kaikki alkoi (sadanvuodensatoa.fi).

On myös esitetty, että asutuksesta todistaa esineistön ja tulisijan sijainnit juuri luolan avarimmalla kohdalla, jossa katto on korkeimmillaan. Tällä alueella pinta on myös kaikista tallatuinta – tosin tämä seikka saattaa johtua eläimistäkin. Kyllä Akan ajatteluun tämä seikka ainakin vaikuttaa: pystyssä seisova ihminen laittaisi järkevästi tulisijan juuri tällaiselle paikalle.

Olisivat nyt tehneet edes joitakin graffiteja seinille, tällaisiakin luolamaalauksia on löydetty…

Neandertalilaisten kädenjälkiä luolamaalauksessa Espanjassa (livescience.com).

Susiluolaa tutkittiin ensimmäistä kertaa v. 1997, kun karijokelainen Kalervo Uusitalo ilmoitti havainnoistaan geologeille ja arkeologeille Helsingissä. Tästäkös alkoi sitten helvetti repeämään – jopa niin, että tutkijat joutuivat lopulta ilmiriitoihin. Polemiikkia lisäsi myös se, että ulkomaisia tutkijoitakin liittyi mielipiteineen mukaan. Kannanotot jakautuivat selkeästi puolesta/vastaan: onko siellä nyt sitten meikäläisten serkut mellastaneet vai onko kaikki vain sattumankauppaa, joka näyttää asutukselta?

Luolaa sisäpuolelta (hs.fi)

Tästä aiheesta on kiistelty jo yli 20 vuotta, eikä asialle ole vieläkään saatu ratkaisua. Jotkut tutkijat eivät enää edes halua puuttua asiaan, sillä aihe on liian tulenarka käsiteltäväksi. Joidenkin tutkijoiden mainekin on jo loattu, kun keskustelu alkoi siirtyä henkilökohtaisuuksiin ja ammattitaitoon. Ei siis ihme, että intoa asian selvittämiseen ei juurikaan ole.

Mikäli Susiluolassa olisi tosiaankin asustellut neandertalinihmisiä, olisi se kansainvälisestikin jumalaton sensaatio – ja ainoa pohjoismainen löytö laatuaan. Oletetuin ajankohta asutukselle on tuo mainittu n. 120 000 vuotta, mutta ajoituksesta nimenomaan on käyty kiistaa. Kuten kivistäkin… kuten ihan kaikesta muustakin. Eikö voitaisi vaan sopia, että kyllä siellä on oltu, perhana! Luolaan voisi asetella pari neandertalilaisnukkea tulisijan äärelle, niitä voisi sitten innokkaasti käydä pällistelemässä. ”Kato, tossa ne nyt laittaa ruokaa, ei ollu Mäkkäreitä silloin olemassakaan,” voisi pienimmille lapsille selittää. Jonka jälkeen lapset kysyisivät, että missä on lähin Mäkkäri…

Akka: ”Lähepäs, ukko, metsälle! Lapset on nälissään!” Ukko: ”Juu juu, ihan just!”

Retkikohteenahan tämä alue ja luola on hyvin suosittu, joten eipä niitä nukkeja välttämättä tarvitakaan. Kukin saa ihan itsekseen kuvitella, onko siellä joskus polteltu tulia, tehty työkaluja ja nukuttu suojassa pedoilta. Tuolloin 120 000 vuotta sitten meri peitti vielä suurimman osan Etelä-Suomea, mutta ilmasto oli lämmin kahden jääkauden välisenä aikana ja Suomenkin alueella suurriistaa löytyi syötäväksi asti. Mikäpä siinä olisi ollut asustellessa; suojaisa kotiluola ja ravintoakin tarjolla, kunhan viitsi persuksensa nostaa nuotion viereltä. Ai että.

”Ai että tosiaan, se Susiluola oli mun ja vaimon ensimmäinen yksiö. Ihan jees mesta!”

Akka toivoo tähän kansainvälistä tutkimusta alan huippuammattilaisilta, mutta eiköhän kaiken esteenä ole aina rahoituskysymys. Joku miljardööri voisi kaivaa taskunkuvettaan ja heittää joitakin ylimääräisiä miljooniaan tähänkin projektiin. Kyllä Suomeen pitää saada ihan oma neandertalilaispaikka, se päihittäisi kaikkien muiden Pohjoismaiden viikinkikylät ja -löydökset sekä suoruumiit mennen tullen. ”Meillä onkin asuttu paaaljon ennen teitä, hähhää!” voisi vahingoniloisena irvailla kaikille ja näyttää päristäen kieltä. Aikuismaisesti ja ammattimaisesti, kuten nämä Susiluolan tutkijatkin tekivät työtään…!