HOUSKAN HAUSKA HELVETINKUILU

Noin 50 km Prahasta pohjoiseen sijaitsee merkillinen linna kallionkukkulalla keskellä-ei-mitään eli täydellisessä skutsissa.

Houska (allthatsinteresting).

Tämän Houskaksi kutsutun linnan paikalla sijaitsi perimätiedon mukaan 800-luvulla jaa. pieni, puinen linnake, mutta alueen asukkaat alkoivat vältellä ja pelätä paikkaa jo tuolloin ihan syystäkin: kallionlohkeamasta kerrottiin ilmestyvän kummallisia hirviöitä. Demonit, siivekkäät oliot ja aaveet kumpusivat tästä pohjattomasta helvetin portista eikä mikään määrä kiviä pystynyt tukkimaan tätä kallioon ilmestynyttä pohjatonta kuilua! Mahtoivat siinä paikallisten metsästäjien puntit tutista, kun näiden lentelevien olioiden kerrottiin syövän kotieläimiä ja vetävän ihmisiä mukaansa tähän helvetinkoloon…

Houska castle – Google Maps

Kuningas Ottokar II:n valtakaudella tämä kuilu päätettiin tukkia lopullisesti v. 1253-1278 välisenä aikana, ja tuolloin kuilu suljettiin kivipaasilla ja sen päälle rakennettiin arkkienkeli Mikaelille pyhitetty kappeli ja neliönmuotoinen linna sisäpihoineen. Ilmiselvästikään linnaa ei ole tarkoitettu linnakkeeksi puolustautumistarkoitukseen, sillä sen sijainti on tähän tarkoitukseen surkea: ei jokia, ei teitä, ei kaupunkeja eikä oikein mitään muutakaan. Ainoa vesilähde on ollut sadevettä keräävä säiliö, jolla ei puolustuslinnakkeen vaatimaa vedentarvetta olisi mitenkään pystytty pitämään yllä.

Sisäpiha(WikimediaCommons).

Kappelissa on mm. fresko arkkienkeli Mikaelista taistelemassa lohikäärmettä vastaan, mutta erikoiseksi on mainittu fresko naispuolisesta kentaurista, joka ampuu jousella pitäen nuolta vasemmalla kädellään. Vasenkätisyyttä pidettiin keskiajalla osoituksena satanismista ja muutoinkin tällainen pakanallinen hahmo on erikoinen ilmestys kristillisessä kappelissa.

Kappelin kentauri(WikimediaCommons).

Rakennustöiden aikana kuolemaantuomitut vangit saivat armahduksen, mikäli he suostuivat laskeutumaan köydellä laskettuna kuiluun ja kertomaan näkemästään. Erään vangin kerrotaan suostuneen tähän, mutta laskeutumisen aikana hän alkoi kirkua ja ylös vedettäessä huomattiin, että tämä tärisevä koekaniini oli vanhentunut iältään n. 30-40 vuotta ja hänen hiuksensakin olivat muuttuneet vitivalkoisiksi. Miespoloinen kuoli sitten kaksi päivää myöhemmin.

Maailman syvin porausreikä on tällä hetkellä 12,2-kilometrinen Kola Superdeep Borehole, joten ihan näin syvälle ei vankiparka tainnut kuitenkaan joutua. Johan siinä olisikin ollut köydellä mittaa…

Noh, seuraavina vuosisatoina linnaa kunnostettiin eri ylhäisösukujen toimesta, välillä jätettiin rappiolle ja taas kunnostettiin, kunnes linnan lopulta osti Skoda-automerkin perustaja Josef Simonek v. 1924. Hänen perillisensä omistavat linnan edelleen ja se on ollut avoinna yleisölle vuodesta 1999 alkaen.

Houska Castle Old Look/1895.

1630-luvulla linnaa asutti kuitenkin (legendan mukaan) ruotsalainen mustan magian harrastaja Oronto. Hänen kerrotaan yrittäneen kehittää linnassa ikuisen elämän eliksiiriä, ja paikallinen väestö pelkäsikin tämän alkemistin valjastavan tämän helvetin portin voimia okkultistisiin kokkailuihinsa. Viimein äijäparka murhattiinkin muutaman linnaan murtautuneen metsästäjän toimesta. Ja täten rauha laskeutui Houskan ylle; valtakunnassa oli kaikki hyvin ja… vai oliko? Kummituksia nähdään ja kuullaan Houskassa edelleen!

Tästä herää tietenkin kysymys: onko sitä pohjatonta kuilua koskaan mitattu tai tutkittu? Muutoin, kuin laskemalla kuiluun vankeja köydellä? Vastaus on ilmeisesti ei, sillä toisen maailmansodan aikana Wehrmacht (Saksan sotavoimat) otti linnan haltuunsa ja kuilussa/linnassa pelätään edelleen olevan sodanaikaisia räjähteitä. Kerrotaan jopa, että itse Heinrich Himmler olisi käyttänyt linnaa pakkomielteiseen okkultismiinsa ja mm. säilönyt linnassa arvokkaita käsikirjoituskokoelmiaan aiheeseen liittyen. Aikalaiset kertoilivatkin nähneensä linnassa kummallisia valoilmiöitä ja kuulleensa omituisia ääniä.

Fresko(WikimediaCommons).

Minkälaisia havaintoja linnan olioista ja kummituksista sitten onkaan tehty ja tehdään edelleen? Jo aiemmin mainitut demonit ovat tietenkin itsestäänselvyyksiä – onhan kyse kuitenkin suorasta reitistä helvettiin – mutta jo ennen linnan rakentamista kuilusta kerrottiin nousseen mm. päätön hevonen ja ihminen, jolla oli härkäsammakon pää. Kerrotaan myös, että kuilua vartioi aaveena munkinkaapuinen, kasvoton mies ja kappelin lattian alta kuullaan edelleen kynsien raapimista muistuttavia ääniä. Ei siis olekaan ihme, että linnan muurit on rakennettu suojaamaan rakennuksen sisäpuolta – ja osa ikkunoista on muurattu umpeen sisäpuolelta. Mikä tahansa lattian alta yrittääkin paeta, linna on tehty kestämään ja säilyttämään demoniset voimat nimenomaan seinien sisäpuolella. Paitsi ne juuri mainitut naazzit.

(WikimediaCommons)

Eri asia on sitten se, onko näissä tarinoissa ja myyteissä mitään perää, mutta jokin syyhän tällaisen rakennelman pystyttämiseen on täytynyt olla. Mistäpä sitä tietää, minkälaisia kaasuja sieltä maan sisuksista on höyrystynyt kallionlohkeaman kautta… ainakin seuraavanlaisia luonnonkaasuja kuten metaani, rikkivety ja häkä on mainittu maaperän kaasuiksi seuraavassa linkissä:

https://www.basements.org.uk/TBIC/Design/Ground-Gases.aspx

Näistä eritoten rikkivedyn terveysvaikutukset ovat mielenkiintoisia: altistuminen voi johtaa pahimmassa tapauksessa kuolemaan. Lievemmissä tapauksissa voi aiheuttaa mm. pahoinvointia, huimausta, tärinää, kouristuksia ja houreita. Hetipä tässä Akalle juolahti mieleen se syvyyksiin laskettu tärisevä vanginreppana; tosin rikkivety ei selitä ukon harmaantunutta kuontaloa! Houreilu sopii kyllä oireisiin ihan kenelle tahansa kuilun lähettyvillä käyneille henkilöille: ihmishybridi, jolla oli härkäsammakon päähui hai! Ja lentäviä demoneja!

Flying Monster/Robert Caney(NationalGalleryofArt).

Samapa tuo oikeastaan, minkälaiset voimat Houskassa sitten mellastavatkaan; ainakin tällainen kohde on historiallisesti mielenkiintoinen ja uniikki. Pari aavetta kaupanpäällisiksi turistikierroksella ei ole koskaan pahitteeksi, olkoon sitten päätön hevonen tai mustanpuhuva munkki. Ainakin on parempi sitten vetäytyä takavasemmalle, jos päänupissa alkaa huimata tai tasapainoaisti häiriintyy… tai jos alkaa näkyä sammakonpäisiä turistioppaita, jotka raahaavat juuri muita turisteja kohti pohjatonta kuilua!

MUKAVIA LUONTOKOHTEITA MAAILMALLA

Tässäpä muutamia erikoisempia luontokohteita maailmalta sekä pienemmälle, että isommalle budjetille. Arimmat älkööt kuitenkaan vaivautuko… ja tarkemmin ajateltuna: nämä lienevät kuitenkin isommalle budjetille… Vaikka lottovoiton jälkeen!

BLOOD FALLS, Etelänapamanner

Australialainen geologi Thomas Griffith Taylor löysi verenpunaisen putouksen Antarktikselta v. 1911. Tämän suolavesiputouksen väri johtuu veden korkeasta rautaoksidipitoisuudesta. Tämä 54-kilometrinen jäätikkö nimettiin löytäjänsä mukaan Taylorin jäätiköksi. Tälle reissulle kannattaa varata kunnon survival-vaatteet ja reippaasti aikaa. Toisaalta: tällaisen nähtävyyden näkee ihan mukavasti internetistäkin persiillään istuen. Vaikka tässä seuraavassa kuvassa:

Blood Falls, Antarctica.

GIANT’S CAUSEWAY, Pohjois-Irlanti

Noin 40 000 basalttipylvästä Antrimin kreivikunnassa ovat muodostuneet tuliperäisestä toiminnasta n. 50-60 miljoonaa vuotta sitten. Irlantilaisten legendojen mukaan nämä mereen johtavat kulmikkaat kivet ja pylväät on rakennettu jättiläisten välistä taistelua varten: Fionn mac Cumhaillin oli määrä kohdata vastustajansa skottilainen Benandonner.

Fionnin vaimo piilotti kuitenkin miehensä kehtoon, ja Benandonnerin nähtyä tämän “vauvan” koon, hän järkyttyi ymmärtäessään lapsen isän olevan tietenkin aivan hermeettistä kokoa. Täten Benandonner pakeni takaisin Skotlantiin rikkoen kivisen kalliotien mennessään, jotta “vauvan” isä ei lähtisi hänen peräänsä. Jep, aivan järkevä ja luonnollinen selitys tällaiselle muodostelmalle! Retkelle kannattaa siis varata mukaan jättimäinen kehto ja aikuisvaipat. Siinä on sitten mukava kirmailla kallioilla tutti suussa huutaen “gögö-lölölöö!”

Giant’s Causeway (Wikipedia).

KAASUJÄRVET KIVU, NYOS JA MONOUN, Kongo/Ruanda ja Kamerun

Maailman ainoat kolme kaasujärveä sijaitsevat Afrikassa, näistä kolmesta Kivu sisältää hiilidioksidin lisäksi metaania. Näiden järvien uhka piilee siinä, että esim. maanjäristys voi vapauttaa järvien pohjasta tappavat määrät tukehduttavaa hiilidioksidia ja/tai räjähtävää metaania. Monoun-järvi purkautui v. 1984 tappaen 37 ihmistä, mutta Nyosin purkaus kaksi vuotta myöhemmin tappoi peräti 1746 henkilöä. Kivu-järven vastaavan tapahtuman vaikutusalueella asuu peräti 2 miljoonaa ihmistä, joten tällainen purkaus olisi mittaluokaltaan valtava katastrofi. Tervetuloa pulikoimaan ja kalastamaan leppoisille rantavesille! Sukeltajanvarusteissa ja täydet happipullot selässä!

Lake Kivu (MONUSCO / Abel Kavanagh/Wikipedia).

RICHAT STRUCTURE, Mauretania

Saharan hiekan keskeltä löytyy merkillinen 45-kilometrinen kivimuodostelma, joka näkyy mainiosti myös avaruuden astronauteille. Muodostelma koostuu useista eri-ikäisistä kivistä ja kivilajeista, jotka ovat paljastuneet jatkuvan eroosion takia. Muodostelman syyksi on esitetty myös Atlantista sekä tietenkin pieniä vihreitä ukkeleita. Erilaiset teoriat kertovat myös, että Saharan ollessa vielä rehevää sademetsää ja savannia, valtavat tsunamit pyyhkäisivät alueen yli ja tuhosivat täten koko hienon asutuksen ja kulttuurin. Tänne pääsemiseksi pitäisi varata kuukausi aikaa ja kamelikaravaani, jotta voisi kokea ihka-aitoa Saharan tunnelmaa! Ah, sitä Arabian Lawrence -meininkiä!

Richat Structure (nasa.gov)

Richat Structure (tai The Eye of Sahara).

DIOMEDE-SAARET, Beringinsalmi

Näiden kahden saaren erikoisuus piilee siinä, että pienempi Diomede kuuluu Yhdysvaltojen Alaskalle, kun taas vierekkäinen suurempi Diomede kuuluu Venäjälle. Saarten välistä kulkee päivämääräraja, joten aikaeroa saarilla on huimat 21 tuntia, vaikka etäisyys näiden kaksosten välillä onkin vain 3,8 kilometriä. Ensimmäinen epävirallinen havainto saarista tehtiin venäläisen Semyon Deznehvin toimesta v. 1628, mutta virallisesti saaret havaitsi tanskalainen Vitus Bering v. 1728. Olipa kerrassaan hyvä, että salmesta tuli Beringinsalmi, eikä Vitussalmi!

Diomede Islands (NASA Earth Observatory).

FERDINANDEA ISLAND (myös Graham Island), Sisilia

Tämä piskuinen saari on tiettävästi noussut ja taasen uponnut aaltojen alle neljä kertaa sen raportoidun elon aikana alkaen 200-luvulta jaa. Viimeisin havainto saaresta on vuodelta 1831, jolloin sen pinta pysytteli vesirajan yläpuolella seuraavaan vuoteen asti. Saari kuuluu Campi Flegrei -tulivuoriryhmään, mikä selittäneekin sen omituista käytöstä. Vuosina 2000 ja 2002 alueella havaittiin seismistä toimintaa, mutta edelleenkin saaren huippu pysyttelee 8 metriä pinnan alla. Ja mikä hupaisinta: tämänkin turhakkeen omistuksesta on eri maiden toimesta käyty kiivaita kiistoja. Mitä helekkarin väliä tämmöisellä saarella on, kun se näköjään tykkää olla upoksissa enemmän kuin pinnalla?

Ferdinandea Island, Italia.

CAVE OF THE CRYSTALS, Meksiko

Naicassa, Meksikossa sijaitsee v. 2000 löydetty luola täynnä valtavia kristallipylväitä. Luolan yläpuolella sijaitsee jo v. 1910 perustettu kaivos, jonka työntekijät löysivätkin tämän salassa muhineen pätsin: luolan lämpötila on peräti 50 astetta Celsiusta ja ilmankosteus on lähes 100%. Luolassa ei voi oleskella ilman suojavarusteita kuin 10 minuuttia kerrallaan. Seleniittikiteistä muodostuneet pylväät alkoivat muodostua jo n. 350 000 vuotta sitten, ja suurimmat niistä ovat jopa 14 metrin pituisia ja metrin paksuisia. Notta saunomahan sitten tänne kymmeneksi minuutiksi… 300 metrin syvyyteen maan alle! Kiva pikku kylpemishetki koko perheelle!

Cave of The Crystals (SciencePhotoLibrary).

HILLIER-JÄRVI, Australia

Tämä 600×250 -metrinen järvi sijaitsee saarella Australian rannikolla. Sen erikoisuus on pysyvä vaaleanpunainen väri, joka johtuu Dunaliella salina -levästä. Tutkimusmatkailija Matthew Flinders kirjoitti saaresta ensimmäisen kirjallisen havainnon v. 1802 ja nimesi sen miehistönsä jäsenen William Hillierin mukaan tämän menehdyttyä punatautiin. Järven suolaisuudesta johtuen ainoat elävät organismit ovatkin leviä ja bakteereja, mutta siinä uimisesta ei tiedetä olevan haittavaikutuksia ihmiselle. Se ei toki ole suositeltavaa, ja useimmat turistit varaavatkin lentokonekyydin tätä erikoisuutta tarkastellakseen. Tänne pitäisi pulahtaa pinkissä uimapuvussa ja ruusunvärisissä aurinkolaseissa; unohtamatta tietenkään pinkkiä Cosmopolitan-drinkkiä ja puhallettavaa uimaflamingoa! Barbie voisi olla kateellinen, ehkä jopa Ken.

Hillier Lake, Australia. Let’s go, Barbie!

MAN-PUPU-NJOR -kivet, Uralvuoristo

Tämä keskellä-ei-mitään sijaitseva nähtävyys koostuu seitsemästä 30 – 42 -metrisestä kalliopaadesta, jotka uhmaavat talvisin alueen jäätäviä pakkasia ja lumimyrskyjä. Tämä paikka sijaitsee (vuodenajasta riippuen) jopa usean päivän vaellusmatkan päässä lähimmästä asutuksesta, joten matkaan ei kannata lähteä kevyin varustein. Alue on kuitenkin suosittu turistikohde sen haastavuudesta huolimatta: tällä samalla alueella sijaitsee kuuluisa Dyatlovin sola, jossa 9 hiihtoretkeilijää menehtyi epäselvissä olosuhteissa v. 1959. Tämä mysteeri on edelleen selvittämättä sen lukuisten omituisten piirteiden takia. Jos tätä keissiä aikoo selvitellä, varaa tutkimiseen aikaa sellaiset hulppeat pari vuosikymmentä… ainakin. Ja ehkä sen jälkeen pakkopaita ja pehmustettu huone.

Man-Pupu-Nyor, Ural.

Dyatlov Pass Linkki tämän aiheen asiantuntijan sivustolle.

PIG BEACH, Bahamasaaret.

Bahamaan kuuluvalla Big Major Cay -saarella elää ainostaan villiintyneitä possuja, jotka tykkäävät polskutella vedessä. Tämän asumattoman saaren sikakannan alkuperää ei tiedetä, mutta niiden on arveltu joutuneen saarelle jopa merirosvojen toimittamina. On myös epäilty, että siat ovat uineet rantaan haaksirikkoutuneesta laivasta. Noh, nykyinen kärsämäärä saarella on n. 50-60 yksilöä, tokihan saarella elelee muutamia villikissoja ja vuohiakin. Saarella sijaitsee kolme makean veden lähdettä ja kärsäkkäistä innostuneet turistit ja bahamalaiset ruokkivat elikoita nykypäivisin. Mikäpä siinä on meressä polskutellessa; mieluummin aitoja töpselikärsiä, kuin allasbaarin antimista päihtyneitä porsaita!

Pig Beach (Wikimedia).

Tässä tulikin siis listattua näitä merkillisiä luontokohteita vain suuremman budjetin reissaajalle, joten mikäpä sopisi sitten mukavaksi, oudoksi kohteeksi esim. kotimaan matkailijoille? Otetaanpa tähän hyvin sarkastinen esimerkki kotimaan kamaralta:

NEULALÄHDE, Pirkkala

Tämä uhrilähde kuuluu Tursiannotkon muinaisjäännösalueeseen, jolta on löydetty asutusta jo viikinkiajan alusta lähtien. Tätä uhrilähdettä tutki ensimmäistä kertaa arkeologi Aarne Erä-Esko v. 1948.

Mikäpä tässä Hiidenmäellä sijaitsevassa uhripaikassa on sitten niin kovin merkillistä? Tämä Hiidenkaivoksikin kutsuttu lähde on vain 18 cm syvä ja 10 cm leveä. Voi jösses, miten upea nähtävyys! Täytyykin pakata matkalle mukaan sekä puhdas, synnitön mieli, että suurennuslasi! Muutoin tämän pyhän lähteen henget langettavat uskomusten mukaan syntisen päälle kaikenlaisia vitsauksia!

Neulalähde/-kaivo, Martin kaivo, Hiidenkaivo (Retkipaikka).

Akka lopettaa tähän, sillä tämän viimeisen näkemyksen ansiosta räyhähenget lähestyvät jo uhkaavasti ovista ja ikkunoista. “Ollos ikuisesti kirottu, sinä viäräleukainen akanruppana,” kuuluu jo uhkaavasti porstuasta demonisella äänellä. Mutta kas: sehän olikin vain töistä kotiin saapuva ukonpuoli! Akka huokaa helpotuksesta; Neulalähteen demonit eivät olekaan Akan kimpussa (ainakaan vielä)!

(Louis Le Breton)

PIENIÄ VIHREITÄ MIEH… LAPSIA

“Elämme merkillisiä aikoja,” olisi voinut pienen, englantilaisen Woolpitin kylän väestö todeta 1100-luvulla, kun kylään tumpsahti yllättäen kaksi kirkkaanvihreää lasta. Kylän alkuperäinen nimi oli “Wulf-pytt,” joka sananmukaisesti tarkoitti susille kaivettuja kuoppia. Näillä kuopilla yritettiin estää moisten petojen hyökkäykset, mutta hämmästys olikin suuri, kun tällaisesta montusta löydettiinkin pieni tyttö ja poika (jotka olivat siis tosiaankin iholtaan vihreitä, onhan se nyt varmastikin tullut selväksi…).

Kylän nimen alkuperä voi tosin johtua myös paikallisesta, ansioituneesta soturista Ulfketelistä, jonka nimi tarkoittaa susikuoppaa (wolf-trap). Tämä maineikas herra eli vuosina 968-1016 jaa.

Sisarusparin puheesta ei kukaan ymmärtänyt mitään ja heidän vaatteensakin olivat outoja. Heidät vietiin paikallisen kyläläisen Sir Richard de Calnen kartanoon, mutta siellä lapset eivät halunneet syödä mitään heille tarjottua ruokaa. Vasta joidenkin päivien päästä sisarukset löysivät pihamaalta härkäpapuja, joita he sitten kelpuuttivat ruoakseen. On kerrottu, että muutamien vuosien aikana lapset vihdoinkin oppivat puhumaan englantia, tottuivat tavalliseen ruokavalioon ja monipuolisempi ravinto karkottikin lopulta heidän ihonsa vihreyden. Valitettavasti sisartaan nuorempi poika kuitenkin sairastui ja lopulta kuoli.

Woolpit – Google Maps

Noh, kun tyttö oli oppinut tarpeeksi englantia, hän yritti selittää heidän mystistä ilmestymistään kylään. Tytön mukaan he olivat kotoisin Saint Martinin maasta, jossa kaikki oli vihreää eikä aurinko koskaan noussut tai laskenut kunnolla. Kylään ilmestymisensä aikaan sisarukset olivat paimentaneet isänsä karjaa, kunnes he olivat kuulleet kovan äänen (jota tyttö vertasi Woolpitin kirkonkelloihin) ja joutuneet sitten yllättäen susikuopan pohjalle. Lähtöpaikastaan tyttö selitti, että “suuri joki erottaa Saint Martinin maan tästä maasta.”

Tyttö lopulta kastettiin ja sai nimen Agnes. Hän jäi de Calnen huusholliin palvelijaksi, kunnes meni myöhemmin naimisiin kuninkaallisen virkamiehen Richard Barren kanssa. Tiettävästi he saivat ainakin yhden lapsen, mutta tähän väitteeseen ei ole löydetty todisteita.

Tähän tarinaan on esitetty useita teorioita, mutta ensin täytyy selittää, miten tällainen tarina on säilynyt meidän päiviimme asti: tarinan on kirjannut ylös sekä Ralph of Coggeshall (Coggeshallin luostarin apotti), että William of Newburgh (Newburghin luostarin kaniikki). Ensin mainittu kuoli v. 1226 ja jälkimmäinen eli n. 1136-1198. Kertomus on kirjattu sekä Ralphin kirjoittamaan Chronicum Anglicanumiin vuodelta 1220, että Williamin kirjoittamaan Historian rerum Anglicarumiin vuodelta 1189. Heidän tarinoissaan on pieniä eroavaisuuksia, mutta yleisesti ottaen kertomukset noudattelevat samaa linjaa sisarusten puhumasta siansaksasta, syömättömyydestä ja vihreästä ihonväristä.

Woolpit, Suffolk/C.W.Arnold (Woolpit and District Museum).

Yleisin selitys näiden lasten kummallisuuksiin on se, että heidän epäillään olleen eksyneitä flaamilaisten maahanmuuttajien jälkeläisiä. Tähän etniseen ryhmään kuuluvat “flaamilaiset” tai “flaamit” ovat kotoisin Belgian pohjoisosasta Flanderista. Heidän puhumansa kieli flaami selittäisi sen, etteivät Woolpitin kyläläiset ymmärtäneet lasten puheista mitään. Alueella tiedetään kuitenkin eläneen tuohon aikaan näitä flaamilaisia siirtolaisia, joita myöhemmin vainottiin vallassa olleen kuningas Henrik II:n toimesta. Olisi siis ymmärrettävää, että lapset ovat esim. paenneet kotiseudultaan ja päätyneet sattumalta Woolpitiin.

Saksalainen susikuoppa (WikipediaCommons).

Mainituksi “Saint Martinin maaksi” on esitetty Fornham St. Martinin kylää, joka sijaitsee Woolpitista n. 10 km luoteeseen. Tuolla alueella käytiin myös Fornhamin taistelu v. 1178, joten lasten pakeneminen selittyisi tälläkin seikalla kätevästi. Läheisen Bury St. Edmundsin luostarin kellot (rakennettu 1020-luvulla) olisivat myös olleet usein lasten kuultavissa. Tytön mainitsema “suuri joki” olisi voinut olla The Black Bourn-joki, joka sijaitsee Woolpitin läntisellä puolella. Tämä joki oli tuohon aikaan alueen tärkein vesilähde, mutta se kuivui myöhempinä vuosisatoina puromaiseksi uomaksi.

Fornham St Martin – Google Maps

Entäpä se vihreä ihonväri? Jopa lasten arsenikkimyrkytystä on epäilty, mutta todennäköisin syy tähän ilmiöön lienee hypokrominen anemia; usein raudanpuutoksesta johtuva tila, jossa punasoluissa on tavallista vähemmän hemoglobiinia. Tarinassahan kuitenkin mainitaan erityisesti se, että lasten vihreys alkoi ajan mittaan kadota monipuolisemman ruokavalion myötä, joten selitys on hyvin uskottava. Pojan kuolinsyytä ei tosin tiedetä, mutta tuohon aikaan ihan-mihin-tahansa-kuoleminen olikin ihan normimeininkiä.

Näillä perusteilla kertomus alkaa kuulostaa ihan järkevältä, mutta on tietenkin mahdollista, että kyse on vain keksitystä tarinasta, joka on jäänyt elämään. Eihän esim. sitäkään tiedetä, onko legendaarinen kuningas Arthur ollut oikeasti olemassa, joten tähän tarinaan on turha yrittää ympätä mitään avaruudesta saapuneita alien-lapsia. Vaikka kuinka mieli tekisi. Sehän olisikin alien-hihhuleille se todennäköisin selitys, sillä lapsilla on kuitenkin ollut tämä merkillinen, vihreä ihonväri. Kas, kun ei sentään ollut avaruuskypäriä päässä…!

Roulin’s Baby/Vincent van Gogh n. 1888.

Onhan se tietenkin mahdollista, että nämä pienet, vihreät lapset ovat saapuneet maapallolle jostakin huitsin persiistä ulkoavaruudesta, mutta miksi nämä lapset löydettiin susien pyydyskuopasta? Ei sitten alieneilta löytynyt parempaa gps-vehjettä laskeutumiseen/pudotukseen, vai? Yrittäkää suunnistaa vähän paremmin ens kerralla, jooko? Olisi ikävää kalastella teidän vihreitä vauvojanne jostakin satunnaisesta jorpakosta ihan vain siksi, että teidän navigaattorinne jäivät sitten päivittämättä ennen lähtöä.

Navigoilemisiin; varokaa taivaalta (mahdollisesti) putoilevia vihreitä lapsia!

KAUKOMATKAN KAIPUU? NOU HÄTÄ!

Mikäli tämän kesän kaukainen lomakohde on vielä mietinnän alla eikä massin määrällä ole rajaa, niin kannattaa suunnata Tannan saarelle Tyynellemerelle. Tanna kuuluu Vanuatun saarivaltioon, joka muodostuu 83 saaresta. Miksipä näistä kaikista sitten pitäisi valita juuri Tannan saari? Onko tällä saarella todellakin niin upeita hiekkarantoja ja nähtävyyksiä, että kannattaisi näin kauas lähteä? Hmm…!

Ennen matkasuunnitelmaa ja lippujen varaamista kannattaa kuitenkin huomioida, että kevyt pakkaaminen ei todellakaan ole tällä matkalla suotavaa. Itse asiassa; voit joutua jopa vararikkoon, sillä mukaan kannattaa pakata ainakin pari veneen perämoottoria, moottorisahoja, kiväärejä, Coca-colaa ja runsaasti tölkkimuonaa. Pari polkupyörääkin voisi mahduttaa mukaan tai jos haluaa kunnolla hifistellä; pari autoa.

Pitkien lentomatkojen aikana kannattaa myös perehtyä nimiin John Frum, Tom Navy ja prinssi Philip. Perille päästyäsi saatat nimittäin huomata, että olet heistä jonkun jälkeläinen/sukulainen, ja sinut otetaan jumalana vastaan. Jep, ihan oikeasti. Notta mitä v..a, kysyy nimimerkki epätietoinen, voisi joku tässä kohtaa kysyä. Selvennetäänpä siis hieman tätä keissiä:

James Cook saapui Tannan saarelle tutkimusmatkoillaan v. 1774 ollen täten ensimmäinen eurooppalainen, jonka tuolloiset alkuasukkaat kohtasivat. Cookin merkintöjen mukaan saarella asui myös kannibaaliheimoja, joten tällainen länsimainen retkue oli varmaankin melkomoinen shokki paikallisille asukkaille. Joillakin saarilla Cookin saapuminen tulkittiinkin jumalan ilmestymiseksi ja häntä alettiinkin palvoa asianmukaisin riitein. On siis oletettavaa, että Tannankin myöhemmät (kohta mainittavat) jumalkultit ovat lähtöisin jo satojen vuosien takaa; juurikin näistä ensimmäisistä länsimaisista kohtaamisista.

Cook saapuu Australian Botany Bayhin.

1800-luvulla saarille alkoi saapua brittiläisiä lähetyssaarnaajia, jotka tietenkin alkoivat opettaa länsimaista kristinuskoa tapojensa mukaisesti. Samalla natiiviväestö tutustui kaikenlaisiin eurooppalaisiin tavaroihin, joita he eivät koskaan olleet nähneetkään. Jeesuksen “tulemiseen” alkoi siis voimakkaasti liittyä tällainen materiaalinen aspekti ja voila: lastikultti-käsitys alkoi muodostua.

Toinen maailmansota räjäytti tällaisen ajattelutavan, kun näille lukuisille pienille saarille alettiin sijoittaa amerikkalaisia sotilasjoukkoja. Tällaisten lentotukikohtien tarkoitus oli tarkkailla japanilaisten toimintaa ja olla valmiina reagoimaan kaikkeen nopeasti. Saarille saapuvat sotilaat ja laivoilla toimitetut tai lentokoneista pudotetut tavaralastit ymmärrettiin usein niin, että jumalat saapuivat tavaroineen saarille tuomaan asukkaille uudenlaista, henkistä ohjausta.

Näin kävi myös Tanna-saarella, jonne saapui jumala nimeltään “John Frum.” Perimätiedon mukaan tämä henkilö elvytti saarelaisten vanhat tavat ja käski unohtaa länsimaisen ajattelutavan kokonaan. Saarelaiset alkoivat siis palvoa tätä sotilasta jumalanaan, kunnes sodan loputtua sotilaat lähtivät tannalaisten harmiksi saarilta lopullisesti. Heidän mukanaan loppuivat myös ah, niin autuaat tavaralähetykset. Saarelaiset alkoivatkin rakentaa puusta ja bambusta lentokonemalleja ja jopa kiitoteitä ja laitureita houkutellakseen jumalaa palaamaan takaisin.

Joidenkin saarelaisten mielestä John tosin asuu paikallisessa, aktiivisessa tulivuoressa Yasurissa, ja jotkut sekoittavat tähän John Frum-hahmoon iloisesti myös Jeesuksen ominaisuuksia. Äh, mitäpä näistä, jumala mikä jumala!

Tiedossa ei kuitenkaan ole, mistä tai kenestä tämä John Frum-kultti on saanut nimensä, mutta tämä uskonnollinen liike on tosiaankin edelleen voimissaan. Tässä uskonnossa odotetaan edelleen tämän valkoiseen pukeutuneen sotilaan paluuta, kuten hän aikoinaan sodan aikana lupasi tehdä. On arveltu, että nimi on muodostunut sanoista “John from America,” sillä heimolaiset tietävät hänen tulleen Amerikasta. John Frumin uskotaan siis tuovan taas palatessaan mukanaan länsimaisia aarteita, kuten jo aiemmin mainittuja (sinun nyt mukaasi pakkaamia) tavaroita.

(WikimediaCommons).

Johnia juhlitaan joka viikko perjantaisin, mutta varsinainen juhlapäivä vietetään 15. helmikuuta. Tuolloin saarelaiset pukeutuvat vanhoihin sotilaspukuihin ja farkkuihin, maalaavat punavärillä rintaansa tekstin USA ja marssivat bambunvarsista tehtyjen “kiväärien” kanssa paraatissa.

On tosin myös esitetty, että koko John Frum-aate on saanut lisäpontta ihan vain kava-juomasta, joka liittyy oleellisesti uskonnollisiin riitteihin. Tämä juoma valmistetaan kavapippurin juuresta, ja sillä on todettu olevan hallusinogeenisiä ja päihdyttäviä vaikutuksia. Tämän juoman avulla monet uskovat saavansa yhteyden jumaliin tai esi-isien henkiin ja sitä tarjotaankin, kuten kahvia länsimaissa. Joissakin lähteissä tosin mainitaan, että saarella olisi jo ennen sotaakin ollut John Broom-kultti, josta ei kuitenkaan ole yhtä vahvoja todisteita, kuin tästä John Frumista.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt Tom Navy-kultti, jonka epäillään syntyneen John Frumin tapaan. Onkin helppo kuvitella tämän nimen juontuneen sanoista “Tom from Navy,” mutta erääksi ehdokkaaksi on ehdotettu Thomas Beatty-nimistä lähetyssaarnaajaa, jonka tiedetään olleen saarella toisen maailmansodan aikaan.

(Smithsonian).

Noh, tästä puuttuu enää alussa mainittu prinssi Philip-kultti. Jep, juuri se prinssi Philip/Edinburghin herttua, joka menehtyi juuri ennen sadannetta syntymäpäiväänsä v. 2021. Tämän kultin synty on epäselvää, mutta on arveltu, että se pohjautuu 1950-60 -luvuille, kun asukkaat näkivät brittiläisten siirtolaisten kunnioituksen kuningatar Elisabetia kohtaan. Tällöin pääteltiin, että prinssi Philipin täytyi olla perimätiedossa mainittu, jonain päivänä saarelle saapuva jumala. Tätä uskomusta lisäsi herttuan ja kuningattaren vierailu saarella v. 1974, jonka jälkeen saarelaisille lähetettiin useita kuvia prinssi Philipistä. Hänen kuolemaansa surtiin surujuhlineen joitakin viikkoja, ja hänen uskotaan nyt lepäävän rauhassa, kunnes hänen sielunsa lopulta palaa saarelle.

Tannalle matkatessa kannattaakin siis miettiä, mitä pukee päällensä. Mikäli aikoo esiintyä valkoisessa sotilaspuvussa ja laskeutua uljaasti vesitasolla suoraan saaren rantaan, voi kohdata ruhtinaallisen vastaanoton. Kannattanee siis miettiä etukäteen myös, millä nimellä aikoo esittäytyä ja miten käyttäytyä. Muutoin me suomalaiset saamme hävetä silmät päästämme, kun koko maailman media raportoi tannalaisten uudesta jumalasta seuraavanlaisesti:

“Monen tannalaisen pitkä odotus on nyt päättynyt, kun heidän John Frum -jumalansa jälkeläinen on vihdoinkin saapunut saarelle. Tämä valkoisiin pukeutunut hahmo sai suuret suosionosoitukset laskeutuessaan näyttävästi vesitason ponttoonilla seisten ja vilkuttaen. Juhlatunnelmaa pilasi hieman se, että tämä kauan ja hartaasti odotettu jumaluus putosi ponttoonilta molskahtaen veteen. Saaren voimakkaimmat miehet auttoivat kuitenkin nopeasti jumalansa kuivalle maalle, ja kysyivät kunnioittavasti tämän nimeä. Riemu olikin suuri, kun jumala nauraen huusi kannattajilleen nimensä: ONXPAARIAUKI.

(PlaneAndPilotMagazine).

Jumalan kunniaksi järjestetään nyt viikon kestävät juhlat, mutta ensimmäisenä iltanaan matkasta väsynyt Onxpaariauki saatettiin lepäämään kaislamajaan, jonne tämä heti nukahtikin. Tannalaiset löysivät kuitenkin tämän lukuisista matkatavaroista siniristilipun, joka vedettiinkin heti salkoon jumalan vielä nukkuessa. Lipusta päätellen jumala on siis tällä kertaa saapunut kaukaisesta Suomesta, joten jatkossakin saamme nähdä tämän lipun liehuvan iloisesti Amerikan lipun vierellä viikottaisessa John Frum-juhlassa. Eläköön Suomi ja sankarillinen Onxpaariauki!

Että näin tällä kertaa. Torille!

ILMASTONMUUTOKSEN ARKEOLOGIAA

Lehdistössä hehkutetaan “täydellistä juhannussäätä,” josta me kaikki saamme nauttia paraikaa. Noh; kuka nauttii helteestä ja kuka ei, mutta samalla unohtuu asian toinen kääntöpuoli. Tällaiset hellekaudet ja jatkuvasti kohoavat lämpötilat tulevat olemaan “uutta normaalia” seuraavienkin vuosien ja vuosikymmenien aikana.

Ehkäpä tulevina vuosina lehtien uutisotsikot voisivat juhannuksena olla muotoa “Helle ei lopu juhannuksenakaan” tai “Eikö tämä piina jo riitä? Mittarissa on ollut 30 astetta jo kuukauden ajan!” Akka ei kuitenkaan ole ilmastonmuutoksen asiantuntija, joten onkin parempi keskittyä sen aiheuttamiin arkeologisiin löytöihin, jotka siis tässä tapauksessa ovat suoraa seurausta kohoavista lämpötiloista.

(Secrets Of The Ice.)

Tavallisen pulliaisenkin järki sanoo, ettei jäätiköiden sulaminen ole ollenkaan hyvä juttu, mutta samalla sulavan jään keskeltä paljastuu yllättäviä löytöjä historialliselta ajalta. Tunnetuin, täydellisin ja vanhin on tietenkin v. 1991 löydetty herrasmies Ötzi, joka kuollessaan 5300 vuotta sitten tarjoaa edelleenkin tutkijoille yllätyksiä. Akka on kirjoittanut tästä aiemminkin, joten tarkastellaanpa muita, uudempia ja ajankohtaisempia löytöjä:

Mongolian Altai-vuorilla jopa 10 000 vuotta sitten muodostuneet jäätiköt ovat alkaneet sulaa jo vuosia sitten. Jään alta onkin paljastunut kunnianarvoisille tutkijoille paljon materiaalia, jota on yritetty kiireellisesti pelastaa. Kaikki jäähän jääneet “aikakapselit” tuhoutuvat nopeasti joutuessaan ilman ja auringonvalon kanssa kosketuksiin, mikäli niissä on orgaanisia materiaaleja.

Altai-vuorilta on löydetty mm. yli 3000 vuotta vanhoja nuolenkärkiä, joissa oli yhä eläinten jänteistä tehtyjä sidoksia, joilla kärki kiinnitettiin puiseen nuolenvarteen. Jänteitä on käytetty myös jousien tekemiseen, ja näitäkin on löydetty peräti useita!

Liikuttavin ja persoonallisin lienee ehkä hevosen kavioihin tehty lumikenkä n. vuodelta 300 eaa. Tällainen löytö kertoo paljon elämän olosuhteista, joita tuolloisina aikoina jouduttiin tosiaankin elämään. Kun ruokaa oli haettava, se metsästettiin kylmiltä vuorilta ja ihan perusmateriaaleista keksittiin uusia vempeleitä tätä työtä helpottamaan. Akka nostaa hattua näille menneisyyden keksijöille!

Mittakaava tässä kuvassa on todellakin pielessä, mutta esine itsessään on järkyttävän kekseliäs ja taidokas.

Ihan perusäijäkin/-akkakin/-henkilökin tajuaa, että tällainen materiaali ei kauaa kestä suorassa auringonvalossa ja hapessa vuosisatojen tai jopa vuosituhansien jälkeen! On kammottavaa ajatella, että tässä tosiaankin taistellaan aikaa vastaan sekä ekologiselta kannalta, että arkeologiselta kannalta.

Tunika konservoituna (secretsoftheice.com)

Norjan länsirannikon vuoristoalueelta Lendbreenista on löydetty mm. kokonainen tunika vuodelta 300 jaa. Tekstiililöydöt ovat erittäin harvinaisia, joten tällainen pitkä paita oli todellakin upea löytö! Samoilta alueilta löytyi myös kudottu lapanen, jonka kunto on erinomainen.

(Secretsoftheice.com).

Akan sydäntä lämmittää eritoten tällainen löytö; onhan Akka sentään sukkien kutomisen taitaja! Tämä lapanen on peräisin viikinkiajalta eli n. v. 900-1000 jaa. Joku viikinkiäiti on kutonut pojalleen lapaset tämän lähtiessä matkaan, jolta hän ei ehkä koskaan palannut! Oi voi ja nyyh!

Tosiasiassa lapanen voi olla vain paikallisen, huolimattoman lammaspaimenen hukkaama; mistäpä sen voisi tietää! Ärgh anyway, sillä kudottuja tuotteita ei noin vain “hukata,” poijjaat!

Tutkijoiden löytämiä todisteita keinoista, joilla on liikuttu paikasta toiseen: jonkinlaista rekeä tai kelkkaa on vedetty mukana tällaisten rakenteiden avulla.

Tämä Norjan vuoristoalue onkin ollut tutkijoille varsinainen helmi kaikkien löytöjen perusteella, sillä alueelta on löydetty myös useita käsintehtyjä kenkiä. Niistä täydellisin on vuodelta 1000 jaa. ja se on tehty turkiksesta niin, että karvat ovat olleet kengän ulkopuolella. Tämä on saattanut parantaa kengän pitoa lumihangessa, kuten tutkijat epäilevät.

Norjalainen kenkä (Smithsonian Magazine).

Noh, tähän aiheeseen liittyy tietenkin Alpit; herrasmies Ötzikin löytyi nimenomaan Alpeilta Italian ja Itävallan rajalta muutamien retkeilijöiden toimesta. Jää on paljastanut jopa 5000 vuotta vanhan, koivuntuohesta tehdyn nuoliviinin uumenistaan, nahkahousujen ja -kenkien jäännökset sekä useita muita perustarvikkeita tuolta ajalta. Vanhin löytö on jopa 6000 vuotta vanha punotun korin pohja.

Tällainenkin löytö paljastaa jotakin hyvin henkilökohtaista eletystä elämästä: korinpunontaan tarvittiin aikaa, kärsivällisyyttä ja taitoa. Miksi kori ja muut löydetyt tavarat ovat sitten jääneet löytöpaikkaan tuhansiksi vuosiksi, liittyykö tarinaan jokin mysteeri? Ärgh; kaikkeen liittyy aina mysteeri, sanoo Akka! Tai jos ei löydy, niin sellaiseksi se muuttuu Akan toimesta, hah!

Ötzin rekonstruktio. Ötzi on kuollut n. 45 vuoden iässä, mutta tuohon aikaan hän eli jo vanhuuttaan. Ötzillä oli matoja suolistossaan, reumaa nivelissään ja oletettavasti jatkuvia kipuja. Nuolenkärki hänen olkapäässään kuitenkin kertoo, että Ötzi tapettiin vuorenrinteelle. Hänen arvokkaat varusteensa kuitenkin kertovat, että kyseessä saattoi olla yhteisönsä arvostettu jäsen, joka on mennyt vuorille joko omatoimisesti tai karkotettuna.

Jäiden sulaessa on tehty myöskin ruumis- ja eläinlöytöjä, jotka ovat säilyneet jäässä jopa useita vuosituhansia. Siperiasta löytyi lähes täydellinen koiranpentu v. 2018, ja tämä pentu nimettiin Dogoriksi. Koira näyttää tosiaankin vain nukkuvan, sillä hampaat ja viiksikarvatkin ovat säilyneet jään keskellä. Voih ja nyyh tällekin pikkukaverille! Tällainen löytö saattaa kuitenkin valottaa käsitystä siitä, koska ja miten koirasta tuli kotieläin ja ihmisen paras kaveri. Tähän Akka ei kissaihmisenä puutu ollenkaan.

(Public Domain).

Mistäpä sitten mahtaa löytyä näitä mammuttilöytöjä, jotka paljastuvat myöskin jäätiköiden alta? Jep, Siperiasta tietenkin! 1 ja 2 kuukautta vanhat mammutinpoikaset löytyivät lähes täydellisinä jään alta v. 2007-08. Nämä poikaset – Luyba ja Khroma – tukehtuivat mutavyöryyn ja säilyivät uskomattoman hyvässä kunnossa löytymiseensä asti. Siihen meni noin 40 000 vuotta, god damn! R.I.P näille pikkuisille, joiden lähes täydellisiä ruumiita me käytämme tieteen edistämisen nimessä.

Luyba-mammutti (The Washington Post).

Ilmastonmuutoksen myötä vähentyvä jäätikkö huolestuttaa tietenkin usean eri tieteenalan tutkijoita, mutta samalla tosiaankin paljastuu näitä äärettömän tärkeitä löytöjä jään alta. Että nyt olisi sitten ihan perusihmisten aika kiipeillä jäätikköseuduilla ja ilmoittaa kaikki mahdolliset löydöt tutkijoille; jos sellaisia löytyy! Tällaiset jäästä paljastuvat löydöt tuhoutuvat noin 20 vuoden aikana, mikäli niitä ei kukaan havaitse, kertovat asiantuntijat.

Tällaisten jäätikkö-arkeologien työ on käytännössä arpapeliä, ellei paikallisten ihmisten perinteitä tai tutkimuksia oteta huomioon. Tätä keinoa monet tutkijat ovatkin käyttäneet hyväkseen ja saaneet tietää, että jo vuosisatojen ajan mm. poroja on viety kesäisin jäätiköille viilentymään. Porot lepäilevät onnellisina jäätiköillä eivätkä täten joudu hirvikärpästen rasittamiksi. Jumankauta, miten nerokasta! Tällainen metodi todistaa siitä, miten pienillä keinoilla ihminen on selviytynyt ainoastaan tarkkailemalla ympäristöään ja toimimalla sen mukaan.

“Suuntaanpa tässä kylmyyttä kohti!”

Poronhoitoon liittyen on löytynyt myös pelotekeppejä/-laattoja/-vipstaakkeleita, joiden avulla lauman johtoporo on suunnattu kovan äänen avulla johtamaan laumansa haluttuun suuntaan. Tällaiset pelotteluvehkeet ovat löytöjä jopa useiden tuhansien vuosien takaa. Tällaisistakaan vempeleistä me kaupunki-ihmiset emme tiedä hölkäsen pöläystä. Akka äimistelee muinaisten ihmisten käsittämätöntä nerokkuutta, josta on jäänyt tällaisia jälkiä löydettäväksi asti.

Arvoisat tutkijat ovat huomanneet myöskin, että auringon massiivisimmat, 11 vuoden sykleissä tapahtuvat purkaukset ovat voimistuneet. Odotettavissa on siis järkälemäinen purskaus ehkä vuoden 2024-2025 vaihteessa.

Yeah; kivoja uutisia koko ihmiskunnalle, joka perustuu täysin sähköön ja satelliitteihin, eikä poronhoitoon tai metsästykseen ollenkaan. Että vedetään tässä nyt sitten sekä ilmastonmuutos, että muutkin katastrofit samalle sivulle…

Tuolloin 2024-25 me kaikki joudumme laittamaan poromme (joita me kaikki tosiaankin omistamme) jäätiköille (jotka ovat jo enimmäkseen sulaneet) ja unohtamaan tilitietomme ja Google Mapsin; somesta puhumattakaan. Siinä aletaan sitten värkkäilemään kaikenlaista mukavaa hyödykettä mm. muovikulhoista ja jeesusteipeistä, ennen kuin joudutaan totaaliseen kaaokseen. Kannattaakin siis etukäteen katsella netistä videoita, mihin kaikkeen glitteriä voi käyttää, sillä glitter on elintärkeää selviytymisen kannalta. Maailmanlopussakin voi näyttää hyvältä ja kännykänkin (joka ei tuolloin toimi) voi koristella kivasti eri tavoilla!

Jep, summa summarum: kannattaa hamstrata taas vessapaperia, glitteriä, poroja ja kaikenlaista muuta tarpeellista, joita voi tarvita planetaarisen kriisin koittaessa. Vessapaperi näistä lienee se oleellisin; arvelee Akka huumorimielessä. Useita tällaisia vessapaperin riekaleita on löydetty Norjankin vuoristoilta keihäänkärkien ohella. (Yeah…!!)

Hyvää juhannusta; älkää hukkuko ja pitäkää kaverista huolta! Maailmanloppu ei tule tänä juhannuksena, kunhan sepalus pysyy kiinni.

TURISTIKRÄÄSÄN ALKULÄHTEILLÄ

Kukaan konmarittaja ei varmastikaan tunnusta, että “on sitten joskus tullut lomakohteesta ostettua jokin täysin hyödytön vipstaakkeli” matkamuistona. Sittemmin se täysin turha härpäke on jäänyt krääsälaatikkoon tai kaapin perälle, kunnes kauhean vimman vallassa on kaikesta turhasta tavarasta hankkiuduttu eroon. Siinä on sitten posket häpeästä punaisina katseltu esim. sitä käsin maalattua maisemalautasta, jonka reunaan on kirjoitettu tuolloisen matkakohteen nimi.

Kuulostaako tutulta? Jep, sellaiset lautaset eivät kelpaa kenellekään edes kierrätettynä (ellei joku sitten jostakin merkillisestä syystä keräile tällaisia aarteita).

Akka muistaa kuitenkin eläväisesti ensimmäisen matkamuistonsa Viking Linen laivamatkalta, kun Akka oli peräti 7-vuotias. Kyseinen esine oli pitkulainen avaimenperä, jonka sisällä liikkui Viikkarin paatti, kun pötköä kallisteli puolelta toiselle. Akka epäileekin, että tämä pötkö löytynee edelleen äiteensä krääsälaatikoista. Ah, kuinka retroa...!

Koska ja miten tällainen matkamuistojen keräileminen on sitten alkanut? Tiettävästi yksi vanhimmista, selkeästi matkamuistoksi luokiteltava esine löytyi arkeologisissa kaivauksissa Lontoossa. The Thames-joen sivujoen Walbrookin (sittemmin kuivunut) rannalla sijaitsi vuodesta 43 jaa. lähtien roomalaista asutusta, ja alueelta löydettiinkin runsaasti esineistöä. Peräti yli 200:n kirjoituspuikon joukosta löytyi yksi, jonka varteen oli kaiverrettu muistokirjoitus. Tekstissä kerrotaan, että kynän lahjoittaja antaa kynän muistoksi tultuaan “kaupungista” ja pahoittelee sitä, ettei hänellä ollut varaa parempaan lahjaan. Kynä/puikko on ajoitettu vuodelle 70 jaa.

This Ancient Roman Souvenir Stylus Is Inscribed With a Corny Joke | Smart News| Smithsonian Magazine

Useimmat matkamuistot ovat kuitenkin olleet alkujaan uskonnollisia: jopa jo 300-luvulla jaa. Jerusalemiin tehtiin pyhiinvaellusmatkoja. Nämä matkailijat halusivatkin yleensä jonkin muiston Pyhästä maasta; jopa hiekka, keramiikanpalaset ja kivet kelpasivat matkalaisille mukaan otettaviksi.

Seuraavina vuosisatoina Jerusalemissa alettiinkin myydä pienissä pulloissa pyhää vettä tai siunattua öljyä, jotta matkalaiset voisivat palata kotiinsa onnea ja siunausta tuovan matkamuistonsa kera. Näihin aikoihin mitä tahansa puunpalastakin saatettiin kutsua palaseksi Jeesuksen rististä, ja tälläkin hetkellä näitä “pyhiä” reliikkejä on kirkoissa ympäri maailmaa. Arvioiden mukaan jopa sen verran, että tällä kaikella puumateriaalilla voisi rakentaa vaikkapa Nooan arkin. Yeah.

Tällaiset pienet pullot tehtiin yleensä tinasta, lyijystä tai hopeasta. Tällaisia puteleita kannettiin mukana matkatavaroissa tai ripustettiin kaulaan suojelemaan matkalaista.

Onkin ymmärrettävää, että tällaiset uskonnolliset esineet ovat säilyneet nykypäiviin asti, sillä ne ovat varmastikin olleet arvokkaita ja arvostettuja esineitä jopa useiden sukupolvien ajan. Jerusalemista on löydetty myös amuletti/kolikko 500-600-luvuilta jaa., joka kuvaa Jeesus-lasta seimessä. Seuranaan hänellä on aasi ja härkä.

Akka voi hyvinkin kuvitella, kuinka jossakin pienessä työpajassa tällaisia matkamuistoja valmistettiin muinoin -hiki hatussa- lähes sarjatyönä. Pyhiinvaeltajien määrät olivat kuitenkin jo tuolloin niin suuria, että heistä riitti varmaa tuloa pienellekin yrittäjälle.

Tällaisia uskonnollisia amuletteja löytyy myös British Museumista (tietenkin, sillä tähän museoon on haalittu tavaraa eri maista kenenkään kyselemättä jo toista vuosisataa. Useat eri maat vaativatkin esineiden repatriaatiota).

Matkamuistoista puheenollen; kaikenlaisilla matkailijoilla on myöskin ollut tarve jättää puumerkkinsä käymäänsä matkakohteeseen.

Gizasta, Egyptistä, on löydetty temppelimuurista kaiverrus peräti vuodelta 1240 eaa. Kaiverruksen mukaan paikalla vieraili muuan Hadnakhte veljensä Panakhtin kanssa. Sillä tavalla, poijjaat, sillä tavalla…! Kiva kuulla teidän mukavasta reissustanne 3000 vuotta myöhemmin!

Pyramidit ja muutkin egyptiläiset kohteet ovat olleet suosittuja riipustelujen kohteita jo vuosituhansien ajan; varsinkin Napoleonin sotaretkien jälkeen jokaisen itseään kunnioittavan kulttuurihenkilön oli päästävä Egyptiin. Näistä käynneistä on edelleen nähtävissä heidän nimikirjoituksiaan useissa historiallisissa kohteissa. On kuitenkin muistettava, että muinaismuistolait ja historiallisten monumenttien kunnioittaminen alkoivat toden teolla vasta 1900-luvun puolella, joten tällaista toimintaa katsottiin tuolloin läpi sormien.

(Public Domain).

Hagia Sofia-moskeijassa (Istanbul, Turkki) on puolestaan vieraillut norjalainen, palkkasoturiksi epäilty herrasmies Halfdan hänen jättämistään riimuista pääteltynä. Tämä äijä on nerokkaasti kaivertanut seinään “Halfdan oli täällä.” Tämä legendaarinen tapa ilmaista käyntinsä elää edelleen monissa seinissä, kuten varmastikin kaikki tiedämme.

Hagia Sofia.
Halfdanin “Halfdan was here.”

Jerusalemin “pyhistä pyhin,” Pyhän Haudan kirkko, on edelleenkin suosittu pyhiinvaellus- ja turistikohde. Tämän kirkon rakennutti Konstantinus Suuri (ensimmäinen kristinuskoon kääntynyt roomalainen keisari) 300-luvulla jaa., ja tästä kirkosta on löydetty useita seinään kaiverrettuja ristejä. Aiemmin epäiltiinkin, että ristiretkeilijät kaiversivat näitä ristejä merkeiksi käynneistään, mutta viime vuoden tutkimukset ovat osoittaneet, että näitä ristejä kaiverrettiin korkeintaan muutaman henkilön toimesta.

Pyhan Haudan kirkko, jonka sisällä sijaitsee oletettu Jeesuksen hautakammio. Sen ympärille on rakennettu erillinen “mausoleumi” kirkon sisälle.

Yeah, tällainenkin seikka on todettavissa, kun käytössä on useita eri kuvantamismenetelmiä ja -tekniikoita! Onkin siis aihetta epäillä, että ehkä nämä “muutamat henkilöt” kaiversivat ristejä seinään ristiretkeläisten pyynnöstä (joko hyvää hyvyyttään tai sitten pientä maksua vastaan). On myös arveltu, että tällä tavoin estettiin vaeltajia kahmimasta kiviä ja rakennusmateriaaleja mukaansa, sillä tällaiset Jeesuksen (oletetun) haudan lähellä olleet materiaalit olivat kävijöille tietenkin suuressa arvossaan – olivathan ne peräti itsensä Jeesuksen haudan läheisyydessä! Tällainen maksullinen ristienkaiverrus-toiminta olisikin siis hyvin ymmärrettävää, mikäli sellaista on tosiaan tapahtunut.

Church of the Holy Sepulchre’s mysterious ‘graffiti’ crosses may not be what they seem | Live Science

Kiinan muurikaan ei ole poikkeus tässä graffitiasiassa, mutta v. 2014 tähän historialliseen kohteeseen avattiin graffiteille sallittu osuus. Viranomaiset tuskastuivat turisteihin, jotka kielloista huolimatta halusivat kaivertaa puumerkkinsä tähän jopa yli 20 000 kilometriä pitkään rakennelmaan. Noh, tämä nyt on varmastikin paras keino estää luvattomia graffiteja… varsinkin, kun pituutta tällä valtavalla muurilla riittää!

On se nyt kuitenkin merkillistä, että ihmisten geeneistä löytyy tällainen merkillinen vimma jättää itsestään edes jokin jälki tuleville sukupolville – vaikka vain johonkin seinään kirjoitettu “Se-ja-se kävi täällä.” Nähtävästi tämä taipumus on useita kymmeniä tuhansia vuosia vanha tapa, jonka mm. luolamaalauksista tiedämme.

Kannattaakin huomioida tänä kesänä reissatessa, että jätetään ne turhat krääsät ostamatta. Missä sijaitsee maailman kaikkien matkamuistojen hautausmaa/kaatopaikka?! Jep, siellä sen kaiken muun sekajätteen seassa, jonka viskaamme muutenkin muina miehinä (naisina/henkilöinä/alieneina/minä-tahansa) menemään.

Akka kuitenkin toivoo, että edes jokunen matkamuisto meidän ajaltamme säästyy tulevaisuuden arkeologeille tutkittavaksi: olisikohan parempi haudata keramiikkalautanen tekstillä “Kuopio-Puijo” vai savikannu, jossa lukee Kypros kreikkalaisilla aakkosilla?

Äh, ihan sama; muutaman tuhannen vuoden päästä kaikki arkeologiset löydöt ovat jo ihan peruskauraa: “Voi v**tu, minkä hemmetin takia näitä Kuopio-lautasia löytyy joka paikasta? Löytyisi nyt edes kerrankin yksi Saint Vincent ja Grenadiinit-valtion lautanen!!”

Saint-Vincent ja Grenadiinit. Jep, kelpaisi Akalle. Huom! Ainuttakaan matkamuistoa ei ole vahingoitettu/haudattu tämän kirjoituksen aikana, joten Kuopion ja Kyproksen on turha ottaa Akkaan yhteyttä harmistuksissaan. Akka odottaa kuitenkin lahjakorttia tältä Saint-Vincentiltä ja Grenadiineiltä.

ÖKYVENEITÄ JA SAUNALAUTTOJA

Jostakin kumman syystä on viime aikoina uutisoitu kaikenlaisista veneistä. Onkohan syynä lähestyvä purjehduskausi vai ihan jokin muu syy, hmm…? Akka päätti tutkia tarkemmin maailmalta löytyneitä, vanhoja pursia ihan mielenkiinnosta. Milloin ihmiset ovat alkaneet liikkua mantereilta saarille, tai peräti meren yli toiseen “maahan?”

Tutkijat George Ferentinos ja Thomas Strasser ovat varmoja siitä, että Välimerellä on vesiteitse kuljettu jo n. 130 000-100 000 vuotta sitten, sillä Kreikan mantereelta ja sen useilta saarilta on löydetty samanlaisia kivityökaluja. Kreetalta löytyneet vanhimmat työkalut on viety saarelle neandertalilaisten toimesta, sillä saari on ollut irrallaan mantereesta jo viisi miljoonaa vuotta.

Puisia aluksia tältä ajalta ei ole löydetty, sillä n. 10 000 vuotta sitten merenpinta alkoi nousta voimakkaasti jääkauden alkaessa hellittää. Merenpinta nousi lopulta peräti 130 metriä. Useimmat tuon aikaiset luksusjahdit ovat siis jääneet syvälle meriin ja järviin pohjalietteen uumeniin ja ajan myötä lahonneet. Floresin saarelta Indonesiasta on löydetty kivityökaluja miljoonan vuoden takaa, joten onkin todennäköistä, että vesialueita on osattu ylittää jo ennen Välimeren alueen löytöjäkin.

Vanhin, säilynyt alus on löydetty Pessen kylästä, Alankomaista. Tämä Pessenin mäntyruuhi löydettiin moottoritien rakennustöiden yhteydessä v. 1955, ja se on rakennettu vuosien 8040-7510 eaa. välillä. Tämä ruuhi on siis peräti jo n. 10 000 vuotta vanha! Ruuhi on pituudeltaan 2,94 m ja leveydeltään 44 cm, joten kovinkaan iso karpaasi ei tämän kyytiin ole mahtunut. Nigeriasta ja Etelä-Koreasta on löydetty n. 8000 vuotta vanhat ruuhet, joista nigerialainen on peräti 8,5 metriä pitkä.

Pessenin ruuhi.

(Cut the crap, Akka, ja mainitse jo se Khufu!!) Khufun aurinkolaiva Egyptissä on tietenkin aivan käsittämätön mestariteos: tämä 43,4-metrinen alus kaivettiin esiin pyramidin vierestä v. 1954, ja sen ikä on n. 4500 vuotta. Alus koottiin 1224:sta palasesta, joten puuhaa riitti pitkäksi aikaa! Kyllä tällä paatilla faarao Khufun kelpasi purjehtia tuonpuoleiseen!

Khufun aurinkolaiva entisessä sijaintipaikassaan pyramidin vierellä.

Aurinkolaiva on siirretty Suureen egyptiläiseen museoon, jonka avajaisia juhlittaneen tämän vuoden marraskuussa. Tämän museon rakennus on maksanut hulppeat 795 miljoonaa dollaria, ja vuonna 2021 järjestetty muumioidensiirto-paraati maksoi useita miljoonia. Tässä hermeettisessä spektaakkelissa 22 muumiota siirrettiin uuteen museoon soittokuntien ja tanssijoiden säestyksellä. Puheitakin pidettiin ja kaikilla oli mukavaa, kun korona unohdettiin hetkellisesti maailmanlaajuisilla televisioinneilla.

Egyptian mummies paraded through Cairo in ancient rulers procession – YouTube The Telegraph-video 1:30 min.

Seuraavaksi on pakko mainita JEESUS-veneen löytö Israelissa v. 1986. Paikalliset kalastajaveljekset löysivät veneen mutaan hautautuneena Galileanmeren rannalta ja arkeologit ymmärsivät nopeasti, että kyseessä olikin harvinainen löytö. Tämä 8-metrinen vene on ajoitettu rakennetun vuosien 80 eaa.- 50 jaa. välisenä aikana, joten tietenkin tämä on Jeesuksen vene! Ihan varmasti! Tämä vene on 8 metriä pitkä, 2 metriä leveä ja siinä on ollut mastokin purjehdusta varten.

Veneen konservoitu hylky museossa/Ginosar, Israel (LiveScience).

Paattia on korjailtu useaan otteeseen, joten se on saattanut olla käytössä useita vuosikymmeniä – peräti kymmentä eri puulaatua on käytettykin näihin korjauksiin. Hmm… jos Jesse olisi tosiaankin ollut tässä veneessä, eikö hän olisi voinut korjata venettä ihan ilman nikkarointiakin? Hah, anyway, vene on kuitenkin loistolöytö tuolta ajanjaksolta ja veneestä onkin tullut suosittu nähtävyys Yigal Alon Museum:issa Ginosarissa, Israelissa.

Suomesta on löydetty useita ruuhien jäännöksiä, eritoten Saimaan alueelta, mutta mitään niistä ei ole juurikaan ajoitettu. Helsingin Kalliosta löytyi 1950-luvulla seitsemänmetrisen ruuhen jäänteet, joka ajoitettiin vuosille 2800-2500 eaa. Nämä jäänteet ovat sittemmin kadonneet. What? Siis mitä?!

Suomen meriarkeologisen seuran mukaan tällaisten ruuhien käyttö lopulta hiipui, kun tilalle tulivat puukehikkoiset nahkaveneet ja vanhimmaksi esinelöydöksi arvellaankin puista hirvenpäätä 5900-luvulta eaa. Tämä löytö on mahdollisesti ollut nahkapohjaisessa veneessä Rovaniemellä.

Random-tyyppejä veneessä (kun ei näistä ruuhista löydy mitään kuvia).

Vanhimmaksi “hylyksi” kutsutaan Lapurin hylkyä, joka onkin ollut jo ihan …modernia venetyyppiä. Tämä 10-metrinen paatti löytyi 1970-luvulla ja se on ajoitettu rakennetuksi 1200-luvulla. Veneen päälle oli kasattu pari tonnia kiviä, joten alus on nähtävästi tarkoituksellisesti upotettu. Miksiköhän? Ehkä vene haluttiin upottaa taistelun tuoksinassa tai… ehkä vene oli riivattu ja se upotettiin, että siinä asustava pikkupirulainen pysyisi pinnan alla! Ha haa! Alueella sijaitsee toinenkin hylky, jolla on lyhyt ja ytimekäs nimi “Lapurin hylky 2.” Aplodit laajalle ja monimuotoiselle mielikuvitukselle! Tätä hylkyä ei ole ajoitettu.

lapurin hylky | Hakutulokset | Hylyt.net

Oman osansa venelöytöihin tuovat tietenkin kalliomaalaukset, joita Suomestakin on löydetty useita. Esim. Mikkelin Astuvansalmen maalaukset on ajoitettu vuosiin 4000-2200 eaa., ja näissä kuvissa nähdään veneitä hirvien ja ihmishahmojen ohella. Laukaan Saraakallion maalaukset lienevät peräti 6000-7000-vuotiaita, ja tästä kohteesta löytyykin mielenkiintoinen, hirvenpääkokkainen vene ihmisiä kyydissään.

Hirvivene (Retkipaikka.com).

Kyllä sitä on tuhansia vuosia sitten täälläkin painettu menemään vettä myöten, kyllähän yksi kuva vastaa tuhatta sanaa! Johan sen nyt järkikin sanoo, että tuhansien järvien maassa liikuskellaan kalavesillä muutoinkin, kuin rannalla kahlaten.

Vanhin kuvaus veneestä kallion pinnalla löytyy kuitenkin Azerbaidzanista Kaspianmeren rannalta. Täällä sijaitsee 14 000 vuotta vanha kaiverrus, joka kuvaa kaislavenettä.

Efjordenin vuonosta, Pohjois-Norjasta, on myös löytynyt kalliopiirros 10 000 vuoden takaa; tämä kaiverrus kuvaa hylkeennahkapintaista venettä tutkija Jan Magne Gjerden mukaan. Tällaisia veneitä inuiitit käyttävät vielä nykyäänkin, joten veneestä siis tosiaankin lienee kyse.

Kivessä näkyvän kuvion hahmotelma (Smithsonian).

Äh, onkos kiva päästä brassailemaan tällaisilla vanhoilla löydöillä, kun meillä Suomessa ei ikinä löydetä mitään “maailman vanhinta sitä ja tätä?” Akka on kuitenkin sitä mieltä, että meikäläisten veneissä on ollut jo tuhansia vuosia sitten saunoja, niitä ei vaan ole kuvattu mihinkään piirroksiin. Ai miksi ei? Noh, sauna on ollut pyhä paikka, jossa puhdistaudutaan kaikesta pahasta, eikä tällaisia pyhiä paikkoja ole vaan viitsitty piirtää rosoisiin kallioihin. Eli meillä onkin maailman vanhimmat ökyjahdit saunoineen, hah haa! (Jep, ei kannata uskoa ihan kaikkea…)

Arkeologi Pekka Sarvas löysi nämä aiemmin mainitut Astuvansalmen maalaukset v. 1968, ja harvinaisen, jousikätisen naishahmon hän nimesikin osuvasti: “Astuvansalmen Artemis.” Akka on sitä mieltä, että tämä voimakas naishahmo puolustaa oikeuttaan päästä saunaveneeseen seuraavana: “Lähtekää ny jo helekkariin, äijjäät, s’oon mun vuorro ny!”

Astuvansalmen Artemis (Wikimedia).

Johan täältä Suomesta on paineltu saunalautalla menemään Tallinaankin:

Seuraa IL-TV:n suoraa lähetystä: Janne matkustaa saunalautalla Helsingistä Tallinnaan (iltalehti.fi)

Hatunnosto näille hurjapäille! Jep, kyllä se nyt vain on niin, että meillä on maailman parhaat saunalliset veneet/lautat/tynnyrit tai mitkä tahansa kulkupelit, joissa on sauna. Ei me suomalaiset tarvita vesillä kulkemisen aikana mitään elokuvateattereita tai kuntosaleja, meillä on mukavaa muutenkin (kunhan osattaisiin pitää sepalus kiinni veneessä).

Pyörät alle ja baanalle! Tai ponttoonit alle ja vesille!

Että pitäkää vaan tunkkinne ja Jeesus-veneenne, myö lähretähän klapihommihin, sillä:

“Saunaton talo ja akaton huusholli varmimmin ympäri menee.” (Sortavala/Wikisitaatit)

Akan lisäys tähän sanontaan: “Akaton ihan-mikä-tahansa varmimmin ympäri menee.”(Akkalandia/Waikikisitaatit

SOTASANKAREITA YLI 150 VUODEN TAKAA

Akalla jää harvoin monttu auki, mutta tämän tapauksen edessä näin pääsi yllättäen käymään: Amerikan sisällissodassa v. 1861-1865 käytettiin todellakin sukellusvenettä. Kyseinen sukellusvene on nimeltään H. L. Hunley; nimetty suunnittelijansa mukaan (Horace Lawson Hunley). Muut suunnittelijat olivat James McClintock ja Baxter Watson.

H. L. Hunley (Warren Lasch Conservation Center).

Järkyttävä tieto ylipäätään on sekin, että tämä sukellusvene ei tosiaankaan ollut ensimmäinen laatuaan edes suunnittelupöydällä. Leonardo Da Vinci hahmotteli muistiinpanoihinsa sukellusveneen jo 1400-luvulla. Tietenkin; äijähän oli kaikessa aikaansa edellä laskuvarjoineen ja sotilastankkeineen muutenkin.

Mukunda/Alexander Is Lowered Into The Sea 1597-98 (MetMuseum).

Oheinen kuva 1500-luvulta esittää, kuinka Aleksanteri Suuri (356 eaa. – 323 eaa.) lasketaan veteen suuressa lasipurkissa. Ha hah, liekö näin oikeasti tapahtunut! Vuonna 1578 englantilainen William Bourne suunnitteli puu- ja nahkarakenteisen sukellusveneen, hollantilainen Cornelius Van Drebbel suunnitteli ja valmisti sukellusveneen v. 1620 jne. jne.

Van Drebbelin vetenalaiset vehkeet.

Akka ei ymmärrä, miten tällaisia vedenalaisia vehkeitä on voitu suunnitella, valmistaa ja kokeilla jo useita vuosisatoja sitten. Noh… onhan muitakin visionäärejä traagisesti menehtynyt ihan vain tieteen nimissä, mainittakoon tässä yhteydessä Apollo 1 -astronautit Gus Grissom, Ed White ja Roger Chaffee. He menehtyivät avaruuskapselin traagisessa tulipalossa v. 1967 jo laukaisualustalla, kun kapselin ovea ei saatu tarpeeksi nopeasti avattua. Kiitos, avaruusinsinöörit, tästäkin surkeasta toteutuksesta.

Mutta asiaan: H.L. Hunleyta edelsi kaksi sukellusveneen prototyyppiä, nimiltään Pioneer (v.1862) ja American Diver (v. 1863). Nämä alukset eivät sentään vieneet yhtään miehistön jäsenten henkeä, mutta toisin kävi epäonnisen Hunleyn kanssa v. 1864. On kuitenkin ymmärrettävää, että noina aikoina sisällissota oli jatkunut jo vuosia ja Konfederaatilla oli valtava tarve puolustukseen: uusia keksintöjä oman asian edistämiseksi oli tehtävä valtavan paineen ja kiireen alla.

Horace Lawson Hunley (1823-1863).

H. L. Hunleyta testattiin kaksi kertaa ennen varsinaista valjastusta sotatoimiin. Tämän vedenalaisen sillipurkin tarkoituksena oli torpedoida Unionin vihollislaivastoa. Ensimmäisessä testiajossa alus kuitenkin upposi epäselvissä olosuhteissa ja kahdeksan hengen miehistöstä viisi miestä kuoli. Toisessa testiajossa kapteenina toimi peräti itse aluksen suunnittelija Hunley, mutta tämäkin sukeltelu loppui lyhyeen. Koko 8-henkinen miehistö menehtyi aaltojen alle toistaiseksi tietämättömästä syystä. Jokin venttiili aluksen hylyssä oli todettu avoimeksi, joten ehkä tämäkin traaginen tapaus oli surkeiden sattumusten summa: miehistö ei kerta kaikkiaan ehtinyt pelastautua ajoissa havaittuaan ongelmia aluksessa.

Ja nyt siihen tärkeään kysymykseen: miten ihmeessä tällaista sukellusvenettä käytettiin tuohon aikaan?? Vastaus: KÄSIVOIMIN. Tässä sukellusveneessä ei ollut tilaa nimeksikään, eikä mitään muuta käyttövoimaa, kuin miehistön kädet kampeamassa tätä kamalaa, ahdasta tuubia eteenpäin. Minkä ihmeen takia alukseen saatiin kuitenkin peräti kolmas miehistö aiemmista takaiskuista huolimatta? Kolmas miehistö koostui tosiaankin pelkästään vapaaehtoisista, jotka lähtivät kampeamaan alusta aaltojen alle. Tarkoituksena oli torpedoida USS Housatonic-alus, jossa Hunleyn miehistö onnistuikin… upoten samalla itse helmikuussa 1864. Hunleyn kapteenina toimi tuolloin George Dixon.

H. L. Hunleyn rakenne ja miehistön asemapaikat.

Hylky löydettiin v. 1995 kirjailija Clive Cusslerin etsintäryhmän toimesta. Hylky nostettiin lopulta v. 2000 ja miehistön jäsenille pidettiin huhtikuussa 2004 sotilashautajaiset Charlestonissa, Etelä-Carolinassa.

Tutkimuksissa ei ole saatu selville Hunleyn uppoamissyytä. Miehistö löydettiin tosiaankin kampeamispaikoiltaan eikä mistään käynyt ilmi, että aluksesta olisi yritetty poistua esim. sisään tulvivan veden takia. Luissa ei myöskään näkynyt mitään vaurioita, jotka olisivat voineet johtua esim. törmäyksestä. Onkin epäilty, että Hunley olisi ollut liian lähellä Housatonicia torpedon iskettyä tähän, jolloin paineaalto olisi saanut miehistön tajuttomaksi ja kykenemättömäksi pelastautumaan/ohjaamaan vehjettä mihinkään suuntaan.

USS Housatonic.

Silminnäkijät kertoivat nähneensä Housatonicin torpedoinnin yhteydessä merkkivaloja, joita Hunleyn kapteeni Dixon oli luvannut lähettää iskun onnistuessa. Löydettäessä hylyn kaikki pienet ikkunaluukut olivat kiinni, joten kapteenin olisi tietenkin täytynyt nousta merkinantoa varten sukellusveneen tornin uloskäynnille. Tällöin esim. valtava aalto olisi voinut pyyhkäistä sukellusveneeseen, mutta vedenpoistopumput olivat normaaliasennossaan ja miehistö tosiaankin edelleen asemapaikoillaan.

On myös epäilty, että onnekas asemies olisi voinut osua Housatonicilta kapteeni Dixoniin ennen tämän torpedoidun laivan uppoamista. Hylystä ei ole kuitenkaan löydetty luotia eikä kapteeni Dixonin luurangossa ole jälkiä tällaisesta ampumisesta.

Hylkyä tutkimassa. Kuvassa näkyy tilanahtaus ja aluksen läpi kulkeva pitkä yhteiskampi.

Housatonicin miehistöä saapui pelastamaan Unionin alus USS Canandaigua. Tämänkin aluksen kannelta nähtiin kapteeni Dixonin merkkivaloiksi epäiltyjä välähdyksiä ja onkin spekuloitu, olisiko tämä laiva voinut tahattomasti/tahallisesti törmätä Hunleyyn. Suuressa laivassa tällaista törmäystä ei olisi välttämättä edes havaittu, mutta pieni sillipurkki olisi voinut kaatua kovassa aallokossa hyvin nopeasti. Ulkoisia vaurioita Hunleyssa ei ole (muita kuin ajan aiheuttamia), mutta kyllähän ihan maalaisjärkikin kertoo tällaisen olevan ihan mahdollista. Pikkuruinen sukellusvene voi kaatua tällaisen jättiläisen edessä kohtalokkain seurauksin. Ehkäpä lisätutkimukset ratkaisevat Hunleyn kohtalon, esim. erään 5000 v. sitten menehtyneen miehen on todettu kuolleen hukkumalla ihan pelkästään luiden tutkimisen perusteella.

Drowned Stone Age fisherman examined with forensic method that could rewrite prehistory | Live Science

Liikuttavin sukellusveneestä löydetty esine on kapteeni Dixonin kultakolikko: tämän 20 dollarin kolikon kapteeni sai rakastetultaan lähtiessään sotaan. Taistelun tuoksinassa Dixon otti osumaa, mutta luoti pysähtyi hänen taskussaan olevaan kolikkoon ja säästi täten miehen hengen. Dixon kaiverrutti kolikkoon päivämäärän ja tekstin “My Life Preserver” ja piti kolikkoa siitä lähtien aina mukanaan. H. L. Hunleyn tapauksessa kolikosta ei kuitenkaan valitettavasti ollut apua. Kapteenin taskusta löytyi myös kaksi varsin arvokasta timanttikorua: sormus ja rintaneula, joita hän lienee pitänyt mukanaan ihan niiden arvokkuuden takia. Ehkä nämä korut oli tarkoitettu annettavaksi tälle kolikon antaneelle rakastetulle, mene ja tiedä…

Dixonin kolikko (hunley.org).

Tästä “keissistä” kiinnostuneen kannattaa lukea enemmän suoraan Hunleyn sivuilta:

The Friends of The Hunley – The World’s First Successful Combat Submarine

Sivustolta löytyy myös museoon rekonstruoitu miehistö, joka suoraan sanottuna aiheuttaa Akalle kylmiä väreitä. Ei voi kuin ihmetellä näiden miesten ajattelutapaa, kun tiedossa oli jo aiemmat epäonnistuneet sukellukset Hunleylla ja miesten menehtymiset. Kukaan näitä äijiä ei tähän sillipurkkiin pakottanut, mutta historiaan nämä herrat tosiaankin jäivät päätöksensä seurauksena. Hatunnosto ja kumarrus näille äijille. Tai ehkä ei sittenkään…

Nykyajan suurin sukellusvene on Belgorod (maasta-jonka-nimeä-ei-saa-mainita… vrt. Voldemort). Tämä hirviö on 184 metriä pitkä, sen kyydissä matkaa 60-metrinen piensukellusvene ja kuusi ydinkärjellä varustettua, 24-metristä torpedoa. Lieneekö tämä pirulainen jo käytössä…?! Että näillä mennään 158 vuotta myöhemmin siitä, kun H. L. Hunleyta kammettiin vielä käsipelillä, herregud ja aargh!

Päivitys 25.7.2022:

Venäjä vastaanotti maailman pisimmän Belgorod-sukellusveneen – tältä näyttää ”tuomiopäivän” alus – Ulkomaat – Ilta-Sanomat

Venäjän ydinsukellusvene on havaittu kaukana lähtöpaikastaan – MTVuutiset.fi päivitys 8.10.2022

JOTAKIN HUPIA KAAOKSEN KESKELLE

Maailmassa on merkillisen kummallisia patsaita kaiken muun järjettömyyden ohella. Pidemmittä puheitta: let’s get started!

The Unknown Official Reykjavikissa, Islannissa on taiteilija Magnus Tommasonin käsialaa. Teos on pystytetty v. 1994 ja sen on tarkoitus olla kunnianosoitus kaikille ahkerille virkamiehille.

The Unknown Official.

Totem Leuvenissa, Belgiassa juhlistaa 575-vuotiaan yliopiston olemassaoloa, ainakin tekijänsä Jan Fabren mielestä. Patsas pystytettiin v. 2004.

Totem.

The Big Giving Lontoossa on Klaus Weberin työ vuodelta 2007. Tähän ei ole mitään sanottavaa.

The Big Giving(Wikimedia Commons).

The Bather Hampurissa, Saksassa oli alun perin englantilaisen kosmetiikkafirman mainos.

The Bather.

Wursa sijaitsi näyttelyssä Pariisissa, Ranskassa v. 2008. Taiteilija Daniel Firman oli laskeskellut, että 18 000 kilometrin päässä maasta elefantti voisi kannatella koko painoaan kärsällään.

Wursa.

The Free Stamp sijaitsee Clevelandissa, Ohiossa. Claes Oldenburg suunnitteli tämän jättileimasimen yhdessä vaimonsa Coosje van Bruggenin kanssa. Teoksella on tarkoitus kunnioittaa orjien vapautumista Amerikan sisällissodan seurauksena.

The Free Stamp.

Tämä pariskunta on vastuussa myös Kansas Cityssä, Missourissa sijaitsevista sulkapalloista. Nämä neljä 6-metristä patsasta saivat innoituksensa intiaanien sulkapäähineistä ja taidemuseon tenniskentästä.

Shuttlecocks.

King Wenceslas Riding an Upside-Down Dead Horse löytyy Prahasta, Tsekistä. Taiteilija David Cerny on suunnitellut useita teoksia Prahaan, tämä teos esittää 900-luvulla elänyttä kuningasta, joka on nykyisin Prahan suojelupyhimys.

King Wenceslas Riding an Upside-Down Dead Horse.

Carhenge sijaitsee Alliancessa, Nebraskassa. Monumentti on muistomerkki Jim Reindersin isälle, ja se koostuu 39:sta maalatusta autosta. V. 1987 pystytetty monumentti on tietenkin saanut innoituksensa Stonehengestä ja se onkin toteutettu esikuvansa mukaan.

Carhenge.

The Martian rellestää Wokingissa, Englannissa. Taiteilija Michael Condron kunnioittaa tällä patsaalla H. G. Wellsin Maailmojen sota -teosta, jossa tällainen öttiäinen laskeutuu tämän kaupungin lähistölle.

The Martian.

The Flat Iron -patsas Ashevillessa, Pohjois-Carolinassa, on taiteilija Reed Toddin teos vuodelta 1997. Teoksella on tarkoitus herättää ajatuksia flatiron-rakennuksista, joista kuuluisin sijaitsee New Yorkissa. Tällä patsaalla on omat Facebook-sivut.

The Flat Iron.

Headington Shark syöksyy kattoon Oxfordissa, Englannissa. Tämä melkein 8-metrinen otus on John Buckleyn käsialaa vuodelta 1986. Teos valmistui Nagasakin pommituksen 41. vuosipäiväksi. Talo on nykyään taiteilijan pojan omistuksessa ja se toimii AirBnB:na.

The Headington Shark.

Gallos (The King Arthur Statue) löytyy Tintagelin linnan alueelta Englannista. Patsaan nimi tarkoittaa “voimaa,” sen ei ole tarkoitus esittää kuningas Arthuria, joka legendojen mukaan linnassa asusteli. Taiteilija Rubin Eynon valmisti patsaan v. 2016.

Gallos.

The Cow Popsicle sulaa Budapestissa, Unkarissa. Andras Hajdu, Balazs Magashegyi ja Krisztian Imre suunnittelivat patsaan vuoden 2006 Lehmäparaatiin. Patsas siirrettiin kuitenkin myöhemmin toisaalle, sillä sen ei katsottu sopivan suoraan katedraalin eteen.

The Cow Popsicle.

La Fourchette -haarukka nököttää Genevenjärvessä, Veveyn kaupungissa, Sveitsissä. Jean-Pierre Zaugg muotoili tämän teoksen paikallisen museon 10-vuotisjuhlan kunniaksi v. 1995. Suurikokoisia haarukoita löytyy maailmalta muualtakin, eikä voi kuin ihmetellä, miksi.

La Fourchette.

Eipäs unohdeta Posankkaa, Turun omaa olioristeytymää, joka valittiin maailman oudoimmaksi patsaaksi v. 2013. Tämä Alvar Gullichsenin teos valmistui v. 1999. Posankka täytti 20 vuotta v. 2019 ja kaikkien “hämmästykseksi” pullautti ilmoille kolme jälkeläistä. Nämä metrin kokoiset pienet possuankat sijaitsevat lentoasemalla ja laivaterminaaleissa.

Posankka (turku.fi).

Peräti 2000 minikokoista Posankkaa osallistui v. 2019 Posankka Race-kilpailuun Aurajoessa. Tuolloin miniPosankan saattoi adoptoida kympillä ja kilpailun tuotot ohjattiin Pidä Saaristo Siistinä-yhdistykselle. Kerrassaan mainio idea. Akka nostaa hattua moiselle, toivottavasti nämä pienet töpselikärsät pääsevät pian uudelle uintiretkelleen. Akka lähtee uittamaan omia kumiankkojaan ihan kannustuksen hengessä.

WELCOME TO MY NIGHTMARE…

Näin iltojen pimentyessä on mukavaa rääkätä itseään kauhutarinoilla. Kuin kohtalon oikusta Akka törmäsikin tällaiseen creepyosastoon: History Center Of Olmsted County Rochesterissa, Minnesotassa, järjestää vuosittaisen “Creepy Doll” -äänestyksen. Valittavana on yhdeksän toinen toistaan karmivampaa nukkea, äänestysaikaa on valitettavasti vain 23.10 asti (tätä kirjoitettaessa huomiseen). Voittajan julkistamisen yhteydessä pidetään jonkin sortin pippalot, joihin Akka huomenna toteaa Putte-Possu-laulun sanoin: “Oi, jospa oisin saanut olla mukana…” (EI TODELLAKAAN!)

https://www.olmstedhistory.com/creepydolls

History Center Of Olmstead County.

Tästä äänestyksestä innoittuneena Akka listaa joitakin nukkeja maailmalta, joihin kukaan täysjärkinen ei haluaisi törmätä:

  1. Annabelle (Monroe, Connecticut, USA)

Ehkä maailman tunnetuin creepy doll löytyy Monroesta, Ed ja Lorraine Warrenin perustamasta okkultistisesta museosta (tällä hetkellä suljettu). Nuken tarina juontuu 1970-luvulle, jolloin tämä räsynukke ostettiin lahjaksi sairaanhoitoalaa opiskelleelle Donnalle. Omituisuudet alkoivat, kun Donna löysi nuken milloin mistäkin, vaikka sitä ei kukaan ollut siirtänyt pois paikaltaan.

Annabelle (Allthatsinteresting).

Lopulta asunnosta alkoi löytyä pergamenttilappusia, joissa luki “Help us” tai “Help Lou” (Donnan ystävä). Sitten nuken käsistä löydettiinkin verta ja nukke kuulemma hyökkäsi tämän Loun kimppuun. Paikalla kävi pappeja, meedioita jne.jne. ja joku heistä väittikin, että nukessa asuu 7-vuotiaana kuolleen tytön sielu. Joku toinen väitti, että nukessa asuu itse asiassa demoni, joka haluaa omistajansa Donnan sielun. Lopulta Warrenin okkultistinen pariskunta vei nuken museoonsa ja lukitsi sen lasikaappiin. Tästäkin nousi väite, että Annabelle olisi karannut lasikaapista, mutta väite todettiin perättömäksi.

Annabellesta on tehty elokuvia ja dokumentteja, joita Akka ei ainakaan aio katsoa. Akka sytyttää salvian ja höyryttää sillä koko huushollin.

  1. Robert (Key West, Florida, USA)

Tämä pikku pirulainen tuotiin Saksasta v. 1904 Robert Eugene Otto -nimiselle pojalle syntymäpäivälahjaksi. Nuken päällä oleva seiloripuku on legendan mukaan pojan oma puku. Tämä Eugeneksi kutsuttu poika kuljetti Robert-nukkea mukanaan kaikkialle ja usein Eugenen kuultiinkin juttelevan nuken kanssa. Öisin Eugenen huoneesta kuului kovaäänistä puhetta ja huonekalut siirtyivät pois paikoiltaan. Tilanteeseen hermostunut täti kiikutti Robert-nuken lopulta ullakolle ja tädin väitetään kuolleen samana yönä. Eugene piti nuken kuitenkin kuolemaansa asti ja vaimonsa vastaväitteistä huolimatta teki kaiken, mitä “Robert pyysi.” Nukke sai heidän asunnostaan jopa oman huoneen.

Robert.

Robertin väitetään siis osaavan siirtyä itse, siirtää tavaroita, muuttaa ilmeitään, puhua ja aiheuttaa onnettomuuksia. Nykyisin nukkea pidetään East Martello Museumissa Key Westissa, Floridassa. Nukke elää sielläkin ihan omaa elämäänsä ja kaikille turisteille annetaankin ohjeet, että Robertia pitää lähestyä kunnioittavasti.

Voijjjumala*ta… eikunsiis “Näytättepä tänään hohdokkaalta, arvoisa Herra Robert!”

  1. Mandy (Quesnel, British Columbia, Kanada)

Nyt jo 100-vuotias Mandy-nukke lahjoitettiin Quesnel Museumille v. 1991, kun sen omistaja kuuli jatkuvasti öisin kellarista lapsen itkua. Itkut loppuivat heti nuken lähdön jälkeen. Museossa nukkea pidetään lasikaapissa, mutta mm. sen sylissä istuva pehmolammas on löydetty lasikaapin ulkopuolelta. Muitakin esineitä on kummallisesti kadonnut ja löydetty sitten ihan merkillisistä paikoista. On myös huomattu, että usein nukesta otetut kuvat ja videot epäonnistuvat. Kun nukke tuli museoon, se valokuvattiin ja seuraavana aamuna koko valokuvauslabra oli perin pohjin myllätty.

Mandy (Quesnel & District Museum and Archives).

“Maijall’ oli karitsa, karitsa, karitsa”… laulaa Akka ja Mandy nukahtaa hymyillen. Jos tuo karitsa löytyy Akan lattialta huomenna, niin piipaa-auto tulee hakemaan Akan pehmustettuun huoneeseen.

  1. Pulau Ubin Barbie (Pulau Ubin, Singapore)

Vuonna 1914 Singaporessa 18-vuotias tyttö pakeni brittiläisiä sotilaita, kun nämä epäilivät hänen saksalaisia vanhempiaan vakoojiksi. Paetessaan tyttö valitettavasti kuoli pudottuaan kalliolta ja paikalliset maatyöläiset löysivät hänen ruumiinsa. Tytölle rakennettiin pyhättö, jonne alettiin myöhemmin tuoda uhrilahjoja.

Barbie (Worldreligionnews).

V. 2007 eräs paikallinen mies kertoi nähneensä kolmena yönä peräkkäin unen, jossa valkopukuinen nainen kehotti miestä menemään lelukauppaan ja ostamaan erään tietyn Barbien. Miehen mentyä kauppaan hän yllätyksekseen löysikin unessa näkemänsä Barbien hyllyltä ja vei sen sitten tytön pyhättöön. Tälle nukelle lahjoitetaan nykyään hajuvesiä, kynsilakkoja ja meikkejä, sillä Barbiella kerrotaan olevan yliluonnollisia kykyjä.

Akka lahjoittaa kaikki äitinsäkin kynsilakat tälle Barbielle, jotta nukke pysyy kotelossaan. Kuulitkos, mutsi? Hae lisää kynsilakkoja kaupasta!

  1. Letta Me Out (Warwick, Australia)

200-vuotias Letta löytyi 1970-luvulla autiotalosta Australian Wagga Waggasta. Nuken omistaja Kerry Walton väittää, että nukessa asuu hukkuneen pojan sielu – tai ainakin meediot ovat näin hänelle kertoneet. Nuken on kuultu puhuvan, sen on nähty liikkuvan ja jättävän raapimisjälkiä asunnon seiniin. Kerry Walton yritti jopa myydä nuken, mutta hän ei saanut nukkea edes ulos autosta. Nykyisin omistaja kuljettelee nukkea mm. tv-lähetyksiin ja hänen kertomansa mukaan tuolloin aina sataa.

Letta Me Out (joka tytön unelmanukke!).

Nukke on valmistettu puusta, sen hiukset ovat oikeita hiuksia ja sillä on lasisilmät. Nuken tutkijat päättelivät, että etelä-eurooppalaiset mustalaiset ovat valmistaneet nuken tuolloin n. 200 vuotta sitten.

Valmistettu puusta…? Akka taitaakin viritellä oikein kunnon takkatulen tänään!

  1. Okiku (Mannenji Temple, Iwamizawa, Japani)

Eikichi Suzuki osti nuken 2-vuotiaalle sisarelleen lahjaksi v. 1918. Okiku-nukesta tulikin tytön lempilelu ja hän nimesi nuken itsensä mukaan. Vuotta myöhemmin Okiku-tyttö kuoli keltakuumeeseen, mutta vanhempien toiveesta huolimatta nukkea ei saanut haudata tytön mukana. Nukke asetettiin kotialttarille. Ajan mittaan perhe huomasi, että nuken hiukset alkoivat kasvaa ja talossa alkoi tapahtua merkillisiä asioita. Valot vilkkuivat, kuultiin puhetta ja outoja paukahduksia.

Okiku (Oldcityghosts).

Tytön vanhemmat olivatkin varmoja, että Okikun henki oli siirtynyt nukkeen. Perheen muuttaessa he pyysivätkin paikallista temppeliä pitämään huolta nukesta ja näin tapahtuikin: Okiku-nukella on nyt oma, pieni temppelipaikka. Nuken hiukset kasvavat edelleen ja tutkimukset ovat osoittaneet, että hiukset ovat todellakin aitoa ihmishiusta.

On jopa kerrottu, että nuken suu on avautunut ja sille on kasvanut pieniä hampaita. Temppelin papit leikkaavat Okikun hiuksia säännöllisesti, jotta nukke pysyy edelleen tyytyväisenä.
Ihan kiva duuni… ihan kiva duuni!!! Kohta sille nukelle täytyy hankkia hammaslääkärikin!

Jep, jotakin karmivaa näissä kaikissa nukeissa on. Akka ei sentään kärsi pediofobiasta (nukkekammo), mutta ei myöskään vapaaehtoisesti menisi lähellekään näitä creepyjä tapauksia. Saati, että kuljettelisi nukkea jonnekin perhanan tv-lähetyksiin, kuten herra Kerry Walton; ziisus sentään! Äijällä viiraa päässä!

Akka ei myöskään mene ullakolle tarkistamaan, onko yli 10 vuotta sitten hankittu Tuhkimo-nukke edelleen tallessa. Sillä penteleellä on nimittäin täysin liikkuvat nivelet jopa olkapäitä myöten… sehän vetelee Akkaa pataan välittömästi!!

Kuvan Tuhkimo ei liity tapaukseen eikä yhtään Tuhkimoa ole vahingoitettu kirjoituksen aikana.

(Otsikko: Welcome To My Nightmare/Alice Cooper/1975)

HUPAISIA NÄHTÄVYYKSIÄ

Maailman pienin poliisiasema sijaitsee Carrabellessä, Floridassa. Alunperin pikkukylän ainoa poliisi joutui päivystämään seinäpuhelimen vieressä, mutta lopulta puhelinkoppi pystytettiin poliisille sateensuojaksi. Nykyisin kylässä (1800 asukasta) on jo peräti kolme poliisia ja pieni toimistokin, mutta puhelinkoppi pysyy edelleen paikallisena nähtävyytenä. Olisi hauskaa, jos kylästä löytyisi maailman pienin poliisikin. Siinä olisi kaksin verroin pällisteltävää.

Carrabelle, Florida.

Kansas Cityssa, Teksasissa, sijaitsee maailman kauneimmaksi kirjastoksi sanottu rakennus. Rakennus on alunperin pankkitila, mutta korjausten myötä kirjastoksi uusittu tila avasi ovensa v. 2004. Alkuperäinen teräsholvikin rakennuksesta toki edelleen löytyy. Julkisivuhan tässä kirjastossa eniten viehättää; varsinainen neronleimaus!

Kansas City, Teksas.

Turkmenistanissa sijaitsee kraatteri, joka on ollut tulessa vuodesta 1971 asti. Tämä romahtanut kaasukenttä sytytettiin tuleen ilmeisesti sen takia, ettei ympäristöön leviäisi haitallista metaania. Tästä tulee väistämättä mieleen Simpsonien jatkuvasti liekehtivä rengaskasapalo.

Turkmenistan (The Gates of Hell).

Jeju-saarella Etelä-Koreassa sijaitsee Love Land; eroottisiin patsaisiin ja taideteoksiin erikoistunut puisto. Nämä taideteokset todellakin kuvaavat mm. messeviä lemmenleikkejä eri asennoissa. Ei kannata lähteä perhepiknikille tähän kohteeseen. Etsikää ihan itse Google Mapsista tai kuvahausta, mieli tekee kuitenkin…

Jeju, Etelä-Korea (Tripadvisor).

Llanfairpwllgwyngyll on LYHENNE Walesissa sijaitsevan kylän nimestä Llanfairpwllgwyngyllgogerychwyrndrobwllllantysiliogogogoch. Kylässä on kolmisentuhatta asukasta. Jos Akka olisi täältä kotoisin, Akka kertoisi mieluummin olevansa kotoisin “Iistä.”

Llanfairpwllgwyngyll, Wales (Wikipedia).

Skotlannissa sijaitsee Unst Bus Shelter; katettu bussipysäkki. Pysäkki oli tarkoitus poistaa v. 1996, mutta 7-vuotias Bobby Macaulay teki anomuksen, ettei pysäkkiä poistettaisi – hän säilytti pysäkillä polkupyöräänsä koulupäivien ajan. Nykyisin pysäkillä on mm. huonekaluja ja televisio. Pysäkkiä myös uudelleensisustetaan ahkerasti. Nyt, HSL, pistäkääs paremmaksi!

Unst, Skotlanti.

Nebraskan Monowi-kylässä asuu peräti yksi asukas; Elsie Eiler. Hänen miehensä kuoli v. 2004, joten kylän väkiluku puolittui tuolloin…! Elsie on kylän pormestari ja hän mm. myönsi itselleen alkoholiluvan, joten hän pystyy ylläpitämään kaupungin tavernaa turisteille. Fiksua, Elsie, erittäin fiksua…

Monowi, Nebraska.

Japanin Osakassa sijaitsee 16-kerroksinen toimistotalo Gate Tower Building. Tämän rakennuksen viidennen, kuudennen ja seitsemännen kerroksen läpi kulkee vilkasliikenteinen moottoritie. Tie rakennettiin talon läpi, kun omistajan kanssa ei päästy yksimielisyyteen tontin läpi kulkevasta moottoritiestä. Ihan näppärää; mikäli rakennuksen kohdalla on esim. bussipysäkit. Suoraan hissistä bussiin ja himaan!

Osaka, Japani.

Japanista löytyy myös suosittu turistikohde; kissojen saari Tashirojima. Saarella asuu 80 ihmistä ja kissakannan runsastuminen johtuu uskomuksesta, että kissojen ruokkiminen parantaa terveyttä ja varallisuutta. Useat sadat kissat saavat siis mellastaa saarella aivan vapaasti, ja kerran kuussa eläinlääkäri käy saarella tarkastamassa kissojen kunnon. Akka sekoaisi tällä saarella ja höpöttäisi lössöttäen “a basket full of kittens, a basket full of kittens…!”

Tashirojima, Japani.

Intiasta löytyy kissasaaren vastine; Karni Matan temppelissä asustaa arvioiden mukaan 25 000 rottaa. Näiden rottien uskotaan olevan Karni Mata-jumalan jälkeläisiä eikä niitä saa vahingoittaa millään tavalla. Uskotaan jopa, että rottien nakertaman ruoan syöminen on suuri kunnianosoitus. Nope, sanoo Akka. Nope, sekä temppelille että ruoalle.

Karni Mata-temppeli, Intia.

Conisbroughissa, Englannissa, sijaitsi aiemmin turistien suosikkikatu “Butt Hole Road.” Nimi vaihdettiin asukkaiden vaatimuksesta v. 2009 ja sitä kutsutaan nyt “Archer’s Wayksi.” Englannin Shepshedin kaupungista löytyy myöskin Butthole Lane, mutta tämän kaupungin asukkaat eivät ole aikeissa vaihtaa katunsa nimeä. Tällä kadulla voisi asustaa Beavis ja Butthead.

Conisbrough, Englanti.

Churchillissa, Kanadassa, sijaitsee jääkarhuvankila. Tämä laitos perustettiin v. 1982, sillä alueella liikkuu tuhansia jääkarhuja. Nykyisin rakennuksessa on peräti 28 selliä, joihin rymyävät jääkarhut voidaan sijoittaa jopa 30 päiväksi. Lopulta sellien asukkaat nukutetaan ja siirretään helikopterilla kauemmaksi kaupungista. Paljonkohan tähän toimintaan budjetoidaan massia? Noh, parempi vaihtoehto tämä on, kuin karhujen ampuminen…

Churchill, Kanada.

Portlandissa, Oregonissa, sijaitsee maailman pienin puisto. Puisto sijaitsee keskellä leveää autotietä ja siinä kasvaa yksi puu. Tällä puistolla on nimi “Mill Ends Park.” Tässä puistossa voi koko perhe käydä piknikillä; tosin vain yksi kerrallaan ja kukin vuorollaan! Leijaa ei kannata alkaa lennättämään, siinä hommassa päätyy nopeasti autojen sekaan!

Portland, Oregon.

Gryfinossa, Puolassa, sijaitsee omituinen metsä: The Crooked Forest eli Krzywy Las. Metsän puut ovat kummallisesti pohjoiseen vääntyneitä. Onkin epäilty, että ihmisen on täytynyt taivuttaa näitä puita jollakin merkillisellä menetelmällä, esimerkiksi huonekaluteollisuutta varten. Yhdeksi syyksi on epäilty myös toisen maailmansodan tankkeja, jotka olisivat ajaneet nuorten taimien päältä vaurioittaen näitä pysyvästi. Puista on tietenkin muodostunut paikallinen turistinähtävyys.

Krzywy Las, Gryfino, Puola.

Akan mielestä tämä on metsän menninkäisten tekosia; vai otetaanko taas mukaan ne pienet, pirulliset alienit…! Niillä kun ei muuta puuhaa tunnu olevan, kuin ihmisten kiusaaminen. Tässä tapauksessa niillä ei onneksi ole mitään asiaa tähystellä ihmisten sisuskaluja peräsuolen kautta, kuten usein on raportoitu. Välillä on mukavaa vaihtelua vain taivutella puita ja katsella, kun ihmiset raapivat kummissaan päätään.

NAAPURISOPUA KIVIMÖKKIKYLÄSSÄ

V. 1850 myrsky riehui Orkney-saarilla paljastaen maan alta 5000 vuotta vanhan kylän –Skara Braen (alunperin Skerrabra). Paikallinen kartanonomistaja kaivoi kylän asumuksia esiin hiekan keskeltä, mutta vasta v. 1925 paikalle saapui arkeologinen ryhmä.

Tuolloin kylästä löytyi 8 talon ryhmittymä sekä yksi työtilaksi kuvailtu huone. Vasta 1970-luvulla varmistui, että taloissa asuttiin 600 vuoden ajan vuosina 3100-2500 eaa.

Skara Brae – Google Maps

Esimerkki asuinhuoneesta (Wikimedia Commons).

Asumukset on kaivettu maakumpuihin ja jokainen huone on pohjaltaan samanlainen: huoneessa oviaukkoa vastapäätä on kivistä rakennettu hylly, huoneessa on sänkyjä, istuin ja tulisija. Tämä viittaa siihen, että kylän asukkaat ovat olleet keskenään samanarvoisia.

Skara Braen asukas: “Paskan marjat, me ei vaan keksitty muunlaista asumismuotoa. Kopioitiin hyväksi havaittua pohjakaavaa kaikille.”

Kylän rakennetta (orkneyjar.com).

Asumusten katot eivät ole säilyneet, ne ovat todennäköisesti olleet orgaanista materiaalia. Kaikki huoneet oli yhdistetty toisiinsa kivisillä käytävillä, mutta jokaisessa huoneessa oli tarpeen vaatiessa suljettava ovi.

Skara Braen asukas: “Äh, naapuri Ughr pisti ne katot päreiksi kännipäissään. Ja ovet keksittiin samasta syystä, kun se p*rkele kuorsasikin kuin karhu.”

Kylän asukkaat pitivät sekä karjaa että viljelivät maata. Maan vajoamisen seurauksena kylä sijaitsee nyt rannalla, mutta 5000 vuotta sitten asumuksia ympäröi laajat viljelysmaat. On epäilty, että osa asumuksista saattaa olla merenpohjassa.

Skara Braen asukas: “Sitä ei kyllä voi laittaa Ughrin syyksi, se on myönnettävä.”

Skara Braen sijainti kauempana merenrannasta (northlinkferries.com).

Asumuksista on löydetty runsaasti esineistöä, joiden perusteella Skara Braen jokapäiväisestä elämästä tiedetään paljonkin. Asukkaat söivät monipuolista ravintoa: lihaa, marjoja, vehnää, ohraa, kaloja, simpukoita ja linnunmunia.

Skara Braen asukas: “Kyllä ne lokinmunamunakkaat välillä alkoivat tökkiä. Olisi edes kerran saanut makkarasoppaa, perhana. Tai lihapiirakan kurkkusalaatilla.”

Esineistöön kuuluu myös luusta valmistettuja työkaluja, neuloja, saviruukkuja ja hematiittia, jota esiintyy vain Skara Braen alapuolella olevalla Hoy-saarella. On siis arveltu, että eri yhteisöt ovat olleet tekemisissä keskenään.

Skara Braen asukas: “Sinnehän se Ughr painui aina remuamaan juhannusjuhlille. Kyllä tuli kotona sanomista, usko pois.”

Esineistöä (The Orkney Museum).

Huoneistoista on löytynyt myös koristeltuja kivipalloja, joiden käyttötarkoitusta ei tiedetä edelleenkään.

Skara Braen asukas: “Pakkohan se oli nykertää jotakin, jolla pystyttiin uhkailemaan Ughr pois jaloista pyörimästä. Se raukka luuli, että ne on kranaatteja.”

MYSTISET KIVIPALLOT – Akalla on asiaa

Kylä hylättiin vähitellen muutamien vuosikymmenten aikana. Syytä tähän ei tiedetä, mutta syiksi on arvioitu mm. hiekkamyrskyjä tai väestön halukkuutta perustaa omia maatilojaan. On kerrottu, että nuorempi väestö lähti aiemmin kuin vanhemmat asukkaat – Akka ei tosin löytänyt mitään tietoa, miten tällainen seikka on havaittu. Löytyikö alueelta muumioitunut mummo keinutuolissaan sukankutimet kädessään??

Skara Braen asukas: “Ai sinnekö se mummo sitten jäi? Noh, muutossa hukkuu kaikenlaista… pakkohan se oli lähteä, kun Ughria ei enää kukaan jaksanu katella. Suljettiin se lopulta yhteen mökkiin ja lähdettiin vetämään hippulat vinkuen. Sen takia kaikki tavaratkin jäi sinne löydettäväksi.”

Että näin; naapureita on siedetty vain nipin napin jo neoliittisella ajalla. Skara Braen arvoitukset selvisivät ihan suomalaista mökkikulttuuria sivustakatsojana tarkkailemalla. Joka paikasta tuntuu löytyvän joku örväilevä äijä, joka ei osaa pitää housuja jalassaan tai korkkia kiinni.

Ughrin jälkeläiset ovat lopulta rantautuneet Suomeen asti, sekin seikka on nyt selvitetty. Juoksivat hulluuspäissään munaravia Englannin halki ja ylittivät kanaalinkin uimalla. Kovia äijiä!

Ughr!

MAJAKKAMYSTEERI

Pikkuruinen majakka Flannan-saariryhmällä Ulko-Hebrideillä nousi puheenaiheeksi 26.12. vuonna 1900. Tämä saariryhmä on niin pieni ja keskellä-ei-mitään Skotlannin luoteispuolella, että Akkakin hukkaa sen Google Mapsista koko ajan.

Saariryhmä vasemmalla pienenä pisteenä.

Joka tapauksessa; saarella sijaitsi vuotta aiemmin rakennettu majakka, jota valvoi tuolla hetkellä kolme miestä: James Ducat, Thomas Marshall ja Donald MacArthur. Joulukuussa saarelle oltiin tuomassa täydennysmiestä, Joseph Moorea, kun majakan oli havaittu olevan pimeänä. Rantauduttuaan Moore kiipesi 23-metriselle majakalle johtavat 160 porrasta ja havaitsi paikan täysin autioksi.

MacArthur, Marshall, Ducat ja heidän esimiehensä Robert Muirhead.

Saarella ei muutenkaan ollut muuta asutusta, vain pieni kappeli oli saarelle aiemmin pykätty. Nämä kolme miestä oleskelivat majakassaan siis täysin keskenään keskellä hevonper… hevonkuusta. Kahden muun merimiehen kanssa Moore tutki majakan asuintilat: keittiön kello oli pysähtynyt, tuoli oli kaadettu kumoon ja pöydällä oli syömätön ateria, joka selvästi oli ollut jo pidempään paikoillaan. Naulakosta löytyi vain yksi öljykangastakki; nähtävästi yksi miehistä oli lähtenyt ulos ilman päällystakkia. Takin pääteltiin kuuluvan MacArthurille.

Eilean Mor – majakka ja kivikappeli.

Ulkoa löytyi merkkejä raivokkaasta myrskystä. Tarvikelaatikko oli tuhoutunut ja sen sisältö oli hajallaan, tonnien painoinen kivi oli siirtynyt pois paikoiltaan ja rautakaiteita polun viereltä oli vääntynyt. Tästä pääteltiin, että miehet olivat huuhtoutuneet mereen yrittäessään suojella majakan tarvikkeita.

Majakan rantaan johtavat portaat.

Mysteeriin asti päästiin, kun alettiin tutkia majakan lokikirjaa. Joulukuun 12. päivä Marshall oli kuin olikin kirjoittanut suuresta myrskystä, jollaista hän ei ollut koskaan nähnyt. Hän oli kirjoittanut myös, että miehistä Ducat oli epätavallisen hiljainen ja MacArthur oli itkeskellyt, vaikka tämä tunnettiin karskina merimiehenä. Seuraavan päivän merkinnät kertoivat, että myrskyn jatkuessa miehet peräti rukoilivat. Joulukuun 15. päivän merkintä vaatikin sitten selitystä: myrsky oli laantunut ja sää oli täysin tyyni. Mikä merkillisintä, alueella ei raportoitu minkäänlaista myrskyä näinä ajankohtina. Viimeinen merkintä herätti kuitenkin epäilykset, etteivät miehet olleet voineet huuhtoutua mereen myrskyn vielä raivotessa. Kuka olisi tuolloin enää ollut kertomassa sään tyyntymisestä?

Nopeasti syytettiin aavelaivaa, valtavaa merikäärmettä tai jotakin muuta karmaisevaa otusta. Loogista päättelyä kaikinpuolin…! Jotkut epäilivät MacArthurin aloittaneen riidan ja tappaneen toiset miehet, lopuksi hän olisi itse omatoimisesti heittäytynyt alas kalliolta. MacArthur tiedettiin äkkipikaiseksi ja tämä oli usein ollutkin osallisena nyrkkitappeluissa, mutta todisteita tästä murhatyöstä ei kuitenkaan löytynyt.

Kraken-merihirviö laivan kimpussa.

Seuraavaksi kiinnitettiin huomiota siihen, että Marshall oli kerran joutunut korvaamaan 5 shillinkiä menettämistään majakan varusteista. Tuolloin tarvikkeita ei ollut kiinnitetty kunnolla ja ne olivat huuhtoutuneet mereen. Tuohon aikaan rahasumma oli iso tavalliselle työläiselle, joten varmastikaan Marshall ei halunnut toistaa virhettään. Hän ja Ducat pukivat tässä skenaariossa takit päälleen ja painelivat ulos sitomaan tarvikkeita. He huuhtoutuivat mereen ja kun heitä ei kuulunut takaisin, MacArthur meni tarkastamaan tilannetta. Mutta miksi hän menisi ilman takkia ulos, varsinkaan, jos myrskysi? Ja miten tämä selittäisi lokikirjan viimeiset merkinnät myrskyn laannuttua?

Tyypillinen majakan lokikirja vuodelta 1901.

Ehkä MacArthurilla tosiaan vain napsahti päässä – olisiko hän aiemmin itkenytkin juuri hermoromahduksen takia – ja hän tappeli toiset miehet alas kallioilta. On hankalaa kuvitella, millaista on 24/7 tuijottaa samoja naamoja pitkän aikaa eristyksissä. Hmm… hups, eihän se olekaan niin vaikeaa, kuulostaa peräti ihan tutulta! Tämä teoria on ainakin uskottavampi kuin paikalle lehahtaneet Lentävä Hollantilainen tai jättikokoinen Kraken. Tajuttuaan tekonsa ja sitä katuessaan MacArthur olisi hyvinkin voinut kirjoittaa lokikirjaan siinä olevan viimeisen lauseen: “Jumala on kaikkialla.

Lentävä Hollantilainen noukki miehet pois kuljeksimasta. Perässä seurasi Black Pearl ja Jack Sparrow.

Keittiön syömätön ateria selittyisi sillä, että jompikumpi toisista miehistä olisi naljaillut MacArthurille, että miksi tämä sai aina syödä viimeisen pihvin tai jotakin muuta yhtä typerää. Ja naps, helvetti repeää peruuttamattomin seurauksin!

Näpit irti mun pihvistä!!

Mitä opimmekaan tästä? Älä kadehdi naapurisi tai läheisesi pihviä tai mitään muutakaan omaisuutta, vaikka toisen naama ottaisi kuinka paljon tahansa kupoliin. Ugh, Akka on puhunut ja suuressa viisaudessaan ratkaissut tämän mysteerin hyvin luonnollisella tavalla. Siihen vaaditaan vain ymmärrystä siitä, kuinka pientä ihmistä alkaa v…ttaa hyvin pienetkin asiat, kun tarpeeksi pitkälle pinnaa venytetään.

AKKOJEN HAUTAUSMAA

Kerrankin Akalla on akkamaista asiaa ihan koti-Suomestakin (juu, ei mitään liittyen koronaan!!). Isossakyrössä sijaitsee nimittäin Leväluhdan suokalmisto, johon on pääsääntöisesti haudattu naisia! Toki miesten ja lastenkin luita joukosta on löytynyt, mutta löydöksestä peräti 3/4 on naisten luita. Eli nyt ollaan 75-prosenttisesti akkamaisilla asioilla!

Leväluhdan kalmisto/Kaj Höglund.

Paikalta on löydetty noin 70:n aikuisen ja 30:n lapsen luita. Mistään Euroopasta löydetyistä suoruumiista tässä ei kuitenkaan ole kyse; pehmytkudokset eivät näissä haudatuissa ole säilyneet kuten esim. Tollundin miehessä Tanskassa tai Lindow’n miehessä Englannissa.

Tollundin mies kuristettiin, nahkanauha ja -hattu säilyivät suossa. Mies on kokonaisuudessaan hyvin säilynyt hapettomissa olosuhteissa.

Leväluhta on arkeologeille erityisen merkityksellinen, sillä vesihautaus oli poikkeuksellista toimintaa yleisemmän polttohautauksen sijasta. Mistä ihmeestä tässä siis on kyse?

Paikalta tiedettiin löytyneen luita jo 1600-luvulla. Isönkyrön kirkkoherra Israel Alftanus mainitsi kirjeessään Tukholmaan, että paikalla on “lähde, jossa on nähty joukoittain ihmisluita kaikkina aikoina, ja vieläkin nähdään.”

Nykyinen Leväluhta on vain muutaman pienen lähteen alue, jossa rauta värjää lähdeveden punertavaksi keväisin. Aiemmin paikalla on kuitenkin ollut pieni järvi tai lampi, sillä tutkimuksissa on löytynyt jälkiä lummekasveista ja vesikirpuista. Ruumiit on sijoitettu tähän järveen/lampeen vuosina 400-800 jaa. eli hautausmaana se toimi useamman vuosisadan ajan. Kyse ei siis voi olla mistään yksittäisestä joukkohaudasta esim. tautiepidemian takia. Paikalla on selvästi ollut tärkeä merkitys näille rautakautisille ihmisille. Edelleen; mistä ihmeestä tässä on kyse?

Luurangoista ei ole löytynyt mitään väkivallan merkkejä eikä kuolinsyitä ole pystytty määrittelemään. Vainajat ovat olleet keskipituisia, hyväkuntoisia, tavallisia tuon ajan ihmisiä. Orjia he eivät ole olleet, sillä paikalta on löydetty arvokasta esineistöä: rannekoruja, solkia ja astioita jopa Suomen ulkopuolelta tuotuina. Orjille tällaisia arvoesineitä ei hautoihin laitettu. Ihmisuhraus on myös poissuljettu, sillä uhraukselle tyypilliset väkivallan merkit puuttuvat.

Tollundin mies Tanskassa siis uhrattiin kuristamalla, Englannista löytynyt Lindow’n mies uhrattiin monella eri tapaa: 3 iskua päähän (joista seurasi tajuttomuus), polvenisku murtaen kylkiluun, kuristaminen köyden ja kepin avulla (ns. kaularauta), kuoleman jälkeen vielä kaulan katkaisu ja upotus suohon. Jos mikään on overkill, niin tämä tapaus!!

Total overkill: Lindow’n miehen jäänteet The British Museumissa/Mike Peel.

Siis mistä tässä Leväluhdassa nyt oikein on kyse, viimeisen kerran??

Leväluhta ei ole minkään “kylän oma hautausmaa”, sillä lähiasutuksesta ei ole löytynyt mitään merkkejä. Tämäkin on sinänsä merkillistä, sillä yleensä hautojen lähellä on ollut asutusta, jotta hautapaikalla pystyttiin usein vierailemaan.

DNA-tutkimuksissa on selvinnyt, että perimästä löytyy niin saamelaista, baltialaista, norjalaista kuin islantilaistakin alkuperää. Tämä seikka kertoo jo aiemmin tiedetyistä, vuosisatojen aikaisista muuttoliikkeistä Suomeen. Tutkijat ovat jopa löytäneet DNA-pankkien avulla 18 elossaolevaa jälkeläistä näille Leväluhdan naisille. Huu, onpa jännittävä juonenkäänne!

Tässä erään perheen jäsenet vierailevat Leväluhdassa ja tutustuvat esiäitinsä leukaluuhun:

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/06/11/dna-testi-yllatti-ahervuon-perheen-mystiseen-lampeen-1600-vuotta-sitten

Ainoa toinen tiedetty suokalmisto on löytynyt Isonkyrön naapurista Vöyrin Käldamäestä. Sieltä on löytynyt kuuden ihmisen luita vuodelta 600 jaa. sekä rannerengas ja katiskan jäänteitä. Yksi Käldamäen pääkalloista on onnistuttu mallintamaan: kyseessä on arviolta 16-20-vuotias nainen.

Kuva ja mallintaja: MSc Heidi Kuivamäki-Smith/Kalmistopiirin kuva.

Miksi nämä ihmiset siis haudattiin täysin poikkeuksellisella tavalla kyseiseen ajankohtaan nähden? Keitä he olivat?

Leväluhdan kohdalla on epäilty, että paikalla on ollut jokin pyhä merkitys. Tuohon aikaan uskottiin luonnossa esiintyviin haltijoihin enemmän kuin jumaluuksiin. Kristinusko ei vielä tuolloin ollut saanut jalansijaa Suomesta. Tietyt kalliot, lähteet, järvet, mäet ja puut olivat pyhiä ja tavallista elämää elettiin haltijoiden ja henkiolentojen ehdoilla. Tälläkin muinaisella Leväluhdan järvellä on saattanut olla ihan oma henkensä tai haltijansa, jonka huomaan vainajat on kunnioittaen asetettu.

Leväluhdan lähde/Anna Wessman/Helsingin Yliopisto.

On myös esitetty, että haudatut naiset olivat jollakin tavalla yhteisölle merkityksellisiä henkilöitä; parantajia, lapsenpäästäjiä (kätilöitä) tai jostakin muusta syystä erityisiä yksilöitä. Tällöin he olisivat ansainneet hautapaikan juuri tällaisessa pyhäksi koetussa paikassa. Kuulostaa järkeenkäyvältä.

Lasten tai miesten luulöytöjä tämä ei selitä, mutta ehkäpä erityisten naisten perheillä oli sama oikeus pyhään hautapaikkaan, mene ja tiedä…! Eipä näitä asioita enää kukaan tule meille kertomaan. Löydökset ovat kyllä mielenkiintoisia ja laittavat ajatukset kulkemaan menneeseen aikaan, jolloin edes jotkut asiat elämässä olivat vielä pyhiä; toisin kuin nykyään!

Kaikki kunnioitus heille, jotka tuonne haudattiin: ette jääneet unohduksiin, keitä ikinä olittekin. Tutkimukset jatkuvat teidän osaltanne. RIP Leväluhdan ja Käldamäen vainajat.

Akkakin keksi itselleen pyhän hautapaikan jo melkein 20 vuotta sitten. Akan keittiön yläkaapissa säilytetään erityisen pyhää tuhkauurnaa: Suomen ensimmäisistä Lidleistä hankittua 5 litran oluttynnyriä. (Sisältö on luonnollisesti tuhottu jo mainittuna ajankohtana). Tähän pyhään astiaan Akka aikoo joskus asettautua ihan tulevaisuuden tutkijoiden kiusaksi.

.

Mukaan voisi lätkäistä vielä jonkin hyvin pyhän esineen, vaikkapa Akan rakkaat aurinkolasit. Siinä ei kyllä olisi tutkijoille mitään ihmettelemistä: “Jaahas, taas löytyi yksi tällainen tapaus. Graffaria on joskus vedetty ja samalla on yritetty näyttää coolilta. Pistetään pakettiin tää tapaus, tässä ei ole mitään uutta.”

Damn, Akan täytyy keksiä parempi suunnitelma kunnon jäynää varten!!

(Huom! Sekä Leväluhta että Levänluhta ovat molemmat hyväksyttyjä kirjoitusmuotoja tämän mainitun kalmiston nimenä, tutkijat käyttävät yleensä muotoa Levänluhta. Akka ei lukeudu tähän joukkoon, joten nimitys tässä tekstissä on Leväluhta.)

KADONNEEN SIIRTOKUNNAN MYSTEERI

Vuonna 1587 Englannista lähteneet 115 siirtolaista perustivat uuden siirtokunnan Roanokeen, Pohjois-Carolinaan. Joukkoa johti englantilainen kuvernööri John White. Herra kuvernööri palasi Englantiin hakemaan lisätarvikkeita, mutta sota Espanjan kanssa esti hänen paluunsa alueelle. Vasta 3 vuoden päästä hänen onnistui “pummata” kyyti takaisin, mutta koko siirtokunta oli mystisesti kadonnut.

Herra kuvernööri oli pyytänyt, että mikäli siirtokunta päättäisi muuttaa muualle, olisi porttiin kaiverrettava sana Croatoan. Tämä nimi tarkoitti sekä saarta että alueella asuvaa intiaaniheimoa. Mikäli jotakin häslinkiä tapahtuisi intiaanien kanssa, porttiin olisi kaiverrettava myös maltanristi. Tätä merkkiä ei löytynyt, mutta puusta löytyi lisäksi sana Cro.

John Whiten tekemä kartta, pinkki pläntti keskellä on Roanoke ja alareunan saari on Croatoan.

Herra kuvernööri oli murheenmurtama; hänen olisi palattava Englantiin tietämättä siirtokunnan tapahtumista. Hänen lapsenlapsensa ja tyttärensä Eleanor Dare olivat kadonneet siirtokunnan mukana. Herra kuvernöörin laivakyyti kuljettikin hänet muutamalle etsintäpaikalle, mutta sään muuttuessa myrskyisäksi laiva lähti painelemaan takaisin Englantiin. Siihen ei ollut herra kuvernöörillä mitään sanomista, ja muutaman vuoden päästä hän kuolikin Englannissa.

Akka olisi painellut hullun raivolla menemään pusikoihin mieluummin, kuin jäänyt asiasta epätietoisuuteen!! Herra kuvernöörin muistiinpanoista kävi tosin ilmi, että hän uskoi tyttärensä ja lapsenlapsensa päässeen hyviin hoteisiin heimon pariin, joten annetaan äijälle vähän armoa…!

John Whiten piirtämä kuva Secoton-intiaanikylästä.

Vuonna 1607 perustettiin Jamestownin siirtokunta Roanokea pohjoisemmaksi (ks. kartta). Tämä siirtokunta yritti selvittää Roanoken kohtaloa, John White oli tietenkin kertonut tilanteesta Englantiin palattuaan. Powhatan-intiaanipäällikkö väitti tapattaneensa kaikki siirtokuntalaiset, mutta todisteita tästä ei löydetty. Kuulostaako Powhatan tutulta? Jep, Pocahontasin faija!!

Powhatan. (Nimi on sekä heimon että päällikön nimi.)

Oli myös kuulopuheita, että joitakin siirtolaisia olisi otettu vangiksi intiaaniheimoihin ja loput olisi surmattu. Tästäkään ei sitten enempää todisteita löytynyt.

Yleisin teoria on, että olosuhteiden huonontuessa ja tarvikkeiden huvetessa jäljelle jääneet siirtolaiset olisivat liittyneet tähän paikalliseen Croatoan- intiaaniheimoon. Perimätieto kertoo, että myöhemmin tässä heimossa olisi esiintynyt sinisilmäisiä ja vaaleaihoisia intiaaneja. Aika selvä homma nro 1; sanoo Akka!

Nykytutkimuksilla on saatu myös selville, että alueen nykyasukkailla on englantilaista perimää. Aika selvä homma nro 2; sanoo Akka!

Löydetty kultasormus.

Croatoanin (nyk. osa Cape Hatterasia) alueella on suoritettu kaivauksia ja intiaanien keramiikkaa onkin löydetty. Lisäksi on löydetty kultasormus, englantilaisen miekan osa, kuparipalasia, aseen piippu, lyijykuula ja piirtoalusta lyijyisine kynineen. Myöhemmin löytyi vielä helmiä ja hollantilainen kolikko. Aika selvä homma nro 3; sanoo Akka!

Mikäpä tässä tarinassa sitten on merkillistä? Vuonna 1937 Virginian ja Pohjois-Carolinan rajalta löytyi kaiverrettu kivenmurikka, ns. Dare Stone. Tällaisia kiviä löytyikin sittemmin vielä 47 lisää, mutta nämä muut kivet on arvioitu väärennöksiksi. Kummasti väärennysintoa mahtoi lisätä se, että löydetyistä kivistä luvattiin ja maksettiin löytöpalkkioita! Tämä ensimmäinen mötikkä on kuitenkin edelleen kiistanalainen ja uusinta tutkimustietoa siitä ei tunnu löytyvän, viimeisimmät tutkimukset ovat muutaman vuoden takaa.

Mikä tässä mötikässä sitten on erikoista? Se, että mikäli kivi on aito; on se itsensä John Whiten tyttären kaivertama. Jep, juuri sen, joka oli raskaana, synnytti tyttären ja katosi, nimeltään Eleanor Dare. Kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta; melkein kuin jostain saippuasarjasta. Joka tapauksessa, kiven teksti karkeana suomennoksena kuuluu seuraavasti:

Kiven etupuolella: “Ananias Dare ja Virginia menivät taivaaseen 1591. Kuka tahansa englantilaismies, näytä tämä kivi Englannin kuvernööri John Whitelle”.

Kiven takapuolella: “Isä, vähän lähtösi jälkeen me tulimme tänne. Vain sotaa ja kurjuutta 2 vuotta. Puolet kuolivat, lähinnä sairauksiin, yhteensä 24. Alkuasukas toi meille viestin tulevasta laivasta. Äkisti he alkoivat pelätä kostoa ja pakenivat. Emme usko, että se olit sinä. Sitten he kertoivat, että henget ovat vihaisia. Murhasivat kaikki paitsi seitsemän. Surukseni Ananias ja lapseni surmattiin myös. Kaikki haudattiin kukkulalle 4 mailia tästä joesta. Nimet kirjoitettiin kiviin. Tämäkin kivi laitettiin sinne. Jos alkuasukas näyttää tämän sinulle, lupasimme sinun antavan hänelle paljon lahjoja. EWD.

https://en.wikipedia.org/wiki/Dare_Stones alkuperäinen kirjoitusasu vanhalla englannilla

Tässä tapauksessa kirjainten EWD on uskottu tarkoittavan Eleanor White Darea, Ananias oli hänen miehensä ja Virginia hänen tyttärensä. Kuten tavallista; tutkijat eivät ole päässeet yksimielisyyteen kiven aitoudesta. Jotkut uskovat, että patina kaiverruksissa on aito, toiset epäilevät kaiverretun kielen oikeellisuutta ollakseen 1500-luvulta. Mitään kaiverrettuja hautakiviä ei ole löydetty, eikä kiven alkuperäinen löytöpaikkakaan ole enää tiedossa. Luulisi nyt nykyajan menetelmien paljastavan tämänkin mysteerin, onko se nyt niin pirun vaikeaa, häh?

Monumentti Roanoken saarella.

Mikäli kivi olisi aito, olisi se aikamoinen pommi… Voi Eleanor-parka; karua meininkiä! Perheen kohtalosta ei ole edelleenkään mitään tietoa, mutta ainakin tytär Virginia on mm. saanut oman muistomerkin, postimerkin ja muistokolikon, olihan hän ensimmäinen uudessa siirtokunnassa syntynyt lapsi. Lohduttaapa suuresti pientä ihmistä…!

Kerrankin toivoisi, että tämäkin kivi olisi väärennös ja lopulta kävisi ilmi, että pikku-Virginia Dare oppi kasvattamaan maissia ja ratsastamaan uljaasti hevosella kohti auringonlaskua. Siinäpä vasta idyllinen mielikuva!

Koppoti koppoti, Virginia ja heppa!!

JOS METSÄÄN HALUAT MENNÄ NYT…

…niin takuulla yllätyt! Akka ei kuitenkaan puhu viime aikojen yllättävistä metsästäjien vahinkolaukauksista, vaan ihan muista metsistä maailmalla.

Mikäs ihmeen juttu siinä on, että joidenkin metsien sanotaan olevan kirottuja? Ja miksi Akka törmää aina näihin kirottuihin asioihin? Akka taitaa olla ihan p*skamagneetti näiden juttujen suhteen. Keep them coming, Akka ei pienestä säikähdä!

Ensimmäisenä mainittakoon Hoia-Baciun metsäalue. Missäköhän ihmeessä tämä metsä saattaa sijaita? Hmm… NOH, TRANSILVANIASSA, Romaniassa! Juuripa siellä Vlad Tepesin eli Draculan syntysijoilla, kuinka yllättävää!

Tai ainakin häntä on kreivi Draculan innoittajaksi väitetty… alueella sijaitsee (tietenkin) hieno turistikohde eli kyseisen herran linna. Linnan alkuperä on 1200-luvulta, mutta Herra wannabe-vampyyri asui itse siellä vasta 1400-luvulla.

Bran Castle, Romania.

Hoia-Baciun metsä ei kuitenkaan sijaitse linnan lähistöllä, vaan tällä metsällä on ihan oma historiansa. Alueella on tehty arkeologisia tutkimuksia: temppeleitä ja rakennuksia on löydetty jopa neoliittiselta ajalta n. 8000 vuotta sitten. Metsäalueen on väitetty olevan kirottu jo satoja vuosia ja tarinoita löytyy runsaasti.

Tunnetuin lienee pienen pikkutytön katoaminen: tyttö katosi yllättäen metsään vanhemmiltaan eikä häntä koskaan löydetty. 5 vuoden kuluttua tyttö käveli ulos metsästä samoissa vaatteissa ja samanikäisenä kuin sinne kadotessaankin. Mitään muistikuvia tapahtumista hänellä ei ollut kuluneen viiden vuoden ajalta.

Tämä vaikuttaa mukavalta retkikohteelta. Akka pakkaa laukkunsa heti tilanteen niin salliessa ja häipyy unohtamaan koko tämän 2020- hässäkän. Ja naamarypyt siinä samalla. (Noh; ei nyt sentään, Akka ei lennä minnekään vaikka maksettaisiin.)

Metsän keskellä sijaitsee myös omituinen aukio, jota on tutkijoidenkin toimesta ihmetelty ja tutkittu. Aukiolla ei kasva mitään puita eikä pensaita, mutta mitään syytä tälle ei ole löydetty. Tämä aukio on koko metsän pahamaineisin paikka, sillä sen laitamilla näkyy usein merkillisiä valoilmiöitä. On väitetty, että tällä aukiolla on portaali toiseen todellisuuteen tai jotenkin muutoin aukio on ufojen kokoontumispaikka, energian keskittymä jne.jne.

Aukio metsän keskellä.

Niin. Samalla periaatteella kaikilla kaljuuntuvilla ihmisillä on päälaellaan energian keskittymäkohta, josta voi koska tahansa putkahtaa kummallisia valoilmiöitä tai menninkäisiä.

Miten olisi ratkaisu: siellä aukiolla ramppaa ihmisiä tällaisten uskomusten kanssa koko ajan ja maa tallautuu jatkuvasti kasvukelvottomaan kuntoon?!

Akalla palaa hermot, kun kaikki “selittämätön” selitetään yliluonnolliseksi tapahtumaksi.

Mene ja tiedä; jos siellä jotakin outoa on meneillään, niin hankalampi on nyt lähteä mitään todistamaan! Jos Akka asuisi tuon metsän lähellä, niin Akka menisi kyllä kyttäämään ihan mielenkiinnosta kaikenlaista aktiviteettia (useiden muiden ihmisten seurassa tosin, ei yksin…!).

Tästä pääsemmekin seuraavaan metsään, joka on varsin “hilpeä” luonteeltaan: Japanin itsemurhametsä. Fuji-vuoren luoteispuolella sijaitsee tämä hyvin hiljainen ja autio metsäalue, jossa joka vuosi jopa sadat japanilaiset yrittävät itsemurhaa. Sittemmin alueelle on laitettu kylttejä neuvontapuhelinnumeroista ja hätänumeroista; kuten Golden Gatellakin, San Fransiscossa.

Metsän nimi on Aokigahara. Tässä metsässä mm. eräs tubettaja löysi itsemurhan tehneen miehen ruumiin ja laittoi videon eteenpäin Youtubeen. Tästä asiasta Akka ei kerro enempää, sillä tämä k*sipää ei tarvitse mitään lisämainintaa.

Japanin viranomaiset eivät kerro mitään lukuja itsemurhamääristä, sillä he eivät halua metsästä muodostuvan mitään kultti- tai itsemurhien ennätyspaikkaa. Metsän itsemurhahistorian on kuitenkin epäilty juontuvan jo ainakin 800-luvulle jaa. asti ja jo satoja vuosia metsässä on väitetty asuvan “yureita” eli japanilaiseen mytologiaan kuuluvia aaveita.

Tällainen aave muodostuu, kun henkilö on kuollut väkivaltaisesti murhan tai itsemurhan kautta ja sielu on jäänyt vaeltamaan maanpäälliseen olotilaan. Yurein voi saattaa eteenpäin rituaaleilla, joilla aave saa henkisen rauhan.

Niin. Akka on nyt hyvin hiljaa, jottei mikään “yurei” lähde kömpimään omasta lähimetsästä. Taitaa olla niin, että syksyn pimeys lyö taas Akankin päälle; täytyy lisätä ulkovaloja!

Mistään muista metsistä Akka ei enää mainitse. Meni jo ihan maku metsäretkiin näiden tapausten myötä. Jotain pa*kaa sieltä kuitenkin ryömii esiin; sieltä kaikesta pimeydestä…!

LISÄÄ METSÄVALOJA (joita kukaan ei ole vielä keksinyt) ja valoja ylipäätään joka paikkaan, yst.terv. Akka