MAINONNAN HISTORIAA

”Mikä teitä oikein vaivaa?” voisi Akka kysyä arvoisilta mainosmiehiltä ja -naisilta, sillä pikkuhiljaa alkaa pinna palamaan joka tuutista suollettuun, tauottomaan mainontaan. Tarkemmin ajateltuna hihat ovat jo palaneet, käämi on mennyt ja hermot revenneet jo aikoja sitten, sillä mainoksilta ei kerta kaikkiaan voi nykypäivänä välttyä mitenkään. Järjettömintä ylipäätään on ajatus, että henkilön pitäisi maksaa välttyäkseen mainoksilta (esim. Youtube ja jotkut suoratoistokanavat).

Miten tästä on tullut normaalia, että meitä saa aivopestä vuorokauden ympäri, jotta tavoittelisimme jotakin olematonta, upeaa elämää ihan vaikka ostamalla –piru vie– stressiä lieventävää, laventelilta tuoksuvaa huuhteluainetta! Tällainen aromaattinen tuoksu auttaa varmaankin unohtamaan, että ihmisten likaiset vaatteet oikeasti haisevat pyykkikorissa.

Saippuamainos v. 1898.

Alun kysymys johtuu ylipäätään siitä, että Akka jätti (piru vie again) yhden mielenkiintoisen dokkarin juutuubissa kokonaan katsomatta, kun viiden minuutin välein ruutuun pelmahti mielipuolinen nuori herrasmies naamioituneena italialaiseksi kokkimuoriksi. KAIKKI VARMASTIKIN TIETÄVÄT TÄMÄN MAINOKSEN! Eli jonkun mainoshenkilön mielestä on hauskaa, kun tämä nuoriherra repäisee iljettävästi pelkällä kädenheilautuksella mummoasunsa yltään. Ei yhtään creepya…? Kuten sanottua, Akka ei suostu maksamaan senttiäkään siitä, että nimenomaan tällaisesta scheissesta voisi vapautua lopullisesti, kokonaan ja ikihyviksi!! Ärgh, Akka on puhunut.

Mainos v. 1922.

No niin, jätetäänpä nuoriherra repimään mummopäätänsä -kun höyry on purkautunut korvista- ja tarkastellaanpa, miten tämä maailma on alkanut pyörimään tämän jatkuvan mainonnan ympärillä. Pidemmittä puheitta:

Esihistorialliselta ajalta ei tietenkään ole tiedossa, onko esim. hyvän metsästäjän tai piikivenlohkojan maine kiirinyt muihinkin yhteisöihin asti, mutta näin voisi hyvinkin kuvitella tapahtuneen. Ihmisen elinympäristö on kuitenkin voinut olla hyvinkin vaihteleva, ja erilaisten kiventyöstömenetelmien on havaittu olevan eri alueilla hyvinkin samankaltaisia. Voi tietenkin olla mahdollista, että kiven lohkominen juuri tietyllä tavalla on opittua taitoa ilmankin eri yhteisöjen välistä vuorovaikutusta, mutta spekulaation asteellehan tällainen pohdiskelu jää.

(SciencePhotoLibrary)

Historiallisella ajalla (ammattien ja yksilön erityistaitojen kehittyessä) tieto jostakin hyvästä tekijästä, tuotteesta tai osaajasta on varmastikin kulkeutunut suullisesti laajojen kauppareittien kautta. Eräs hyvä esimerkki ylivertaisesta tuotteesta jo aikanaan ovat Ulfberht-miekat eli 900-1000-luvuilla valmistetut viikinkien aseet.

Näiden miekkojen teräksen korkea hiilipitoisuus teki aseista erittäin kestäviä ja miekkoja arvostettiin jopa niin, että niistä valmistettiin halvempia kopioita ”tuotemerkillä” +ULFBERHT+. Aitojen miekkojen teräs on peräisin muinaisen Persian alueelta, vaikka pitkään arkeologit luulivat niitä valmistetun Pohjois-Euroopassa.

Ulfberht (WikimediaCommons).

Noh, näitä miekkoja ja niiden kopioita on löydetty laajalti ympäri Eurooppaa, ja varmastikin aseen maine on kiirinyt kauppamatkojen ansiosta idästä pohjoiseen. Voi vain kuvitella, kuinka 1000 vuotta sitten olisi Ulfberht-miekan hankkiminen voinut olla jokaisen soturin unelma… olihan kyseessä kuitenkin aikansa Porsche tai Rolex, jonka avulla soturi saisi mainetta, kunniaa, paikan Valhallassa ja tietenkin ylhäisönaisen, joka osoittaisi soturille suurta suosiotaan. Mikäli massia aitoon ei riittänyt, halvempien kopioidenkin myyjillä taisi riittää ihan mukavasti työsarkaa.

Vanhin, kirjoitettu mainos on kuitenkin säilynyt noin viidentuhannen vuoden takaa: Thebassa, Egyptissä eräs herrasmies teki/teetti papyrukselle julkisen ilmoituksen, jossa hän sekä etsi karannutta orjaansa että mainosti omaa kudontayritystään. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla!

Kiinassa on säilynyt Song-dynastian aikainen (960-1279 jaa.) pronssinen painolaatta, joka on tehty varta vasten mainoksen painamiseen massatuotantona. Vapaasti suomennettuna laatassa mainostetaan seuraavasti: ”Ostamme korkealaatuisia terästankoja ja teemme huippulaatuisia neuloja joka kotiin.” Tämä löytö on siis varhaisin todiste siitä, että mainoksia tuotettiin jo ihan useana kappaleenakin laajemmalle asiakaskunnalle, eikä vain esim. puisena kylttinä puodin ulkoseinustalla. Tuollaisen pronssilaatan valmistus mahtoi olla kuitenkin kallista, eikä siihen liene kaikilla yrittäjillä ollut edes varaakaan. Ilmeisesti neulabisnes oli kuitenkin kannattavaa toimintaa!

(ResearchGate)

Roomalaisajalta on tietenkin olemassa lukuisia hyviä esimerkkejä kaikenlaisesta mainonnasta, josta lienee ”kiittäminen” tulivuori Vesuviusta. Pompeiji ja Herculaneum hautautuivat tuhkaan v. 79 jaa., joten nämä aikakapselit ovat säilöneet huonekaluja, taidetta, arkkitehtuuria, ihmisten ja eläinten jäännöksiä ja tietenkin myös mainoksia. Varsinkin poliittinen mainonta Pompeijissa oli yleistä, eli ehdokkaat maalauttivat itsestään ”kampanjajulisteita” suoraan talojen seinille – omistajien luvalla, kuten seuraava artikkeli kertoo:

Pompeii ’Wall Posts’ Reveal Ancient Social Networks | Live Science
(Suomalainen tutkija – TORILLE!)

Mainonta oli kuitenkin näissä kaupungeissa jo niin yleistä, että mikä tahansa kelpasi mainostettavaksi seinälle: gladiaattorikisat, leipomot, viinikaupat, orjamyyjät ja jopa bordellit. Jep, pelkästään Pompeijista on löydetty 25 bordellia, joista tunnetuin lienee Lupanar-ilotalo, jonka seinille on maalattu erilaisia asentoja lempimistarkoitusta varten. Melkein voisi todeta, että kuvasto on ainakin selkeästi nähtävillä; päihittänee monet nykyiset kebab-mestat järkyttävine annoskuvineen!

(WikimediaCommons)

Painettua mainontaa alettiin tietenkin laajentaa kirjapainotaidon myötä 1400-luvulla. Aiemmin luku- ja kirjoitustaidottomalle väestölle (jolla ei ollut varaa yksittäisesti käsinkirjoitettuihin kirjoihin eikä ylipäätään mihinkään koulunkäyntiin) esim. yritysten liikemerkit puotien kulmilla olivat symbolisia: hattujen kuvia, viljasäkkien kuvia tai nautaeläimiä kuvattiin puisissa kylteissä osoittamassa, mistä kaupasta mahtoikaan olla kyse.

Johannes Gutenberg (1398-1468) mullisti kuitenkin käytännössä kaiken; ei heti eläessään, mutta myöhempänä perintönään. Kirjapainon myötä perustavisten mahdollisuudet parempaan elämään lisääntyivät seuraavina vuosisatoina huomattavasti, koska tietoa oli helpommin ja halvemmin saatavilla. Gutenberg ei kuitenkaan ns. keksinyt kirjapainoa, kuten aiempikin Kiinan esimerkki osoittaa; hän vain teki siitä vieläkin tehokkaampaa massatuotantoon. Voi vain kuvitella tässäkin tapauksessa, kuinka innokkaimmat enterpreneurit eli yrittäjät juoksivat kieli vyön alla Gutenbergin masiinalle tekemään reklaamia (mainosta tarkoittavaa sana, jonka korvasi kielentutkija E.A.Saarimaa sanalla ”mainos” v. 1928).

Noh, tietenkin seuraavina vuosisatoina kirjapainotaitoa käytettiin hyväksi mm. ensimmäisten ammatillisten käyntikorttien ja flyereiden muodossa, ja jo 1600-luvun puolen sanomalehdissä mainoksia alkoi esiintyä esim. Venetsiassa ja sittemmin Britanniassa. Aluksi nämä mainokset koskivat luonnollisesti kirjoja ja omatekoisia lääkkeitä (joita ei tuohon aikaan ollut tieteen pohjalta saatavissa), mutta esim. Ameriikassa väitetään ensimmäiseksi sanomalehtimainokseksi v. 1704 Boston News-Letterin kiinteistönmyyntimainosta.

(MassachusettsHistoricalSociety)

Ensimmäinen radiomainos tehtiin vuoden 1922 elokuussa, kun peräti 15 minuutin ajan mainostettiin myytävää uutta asuntokompleksialuetta Ameriikan mantereella. Tuolloin AT&T-yhtiö (tunnettu puhelinyhtiö) oli maksanut tästä markkinoinnista radiokanavan kautta oman osuutensa. Tämän jälkeen muut kanavat ottivat opista vaarin, ja peli oli siis jo menetetty meidän viattomien, tavallisten kaduntallaajien aivopesun osalta.

Tv-mainosten osalta tämän tienraivaajan kyseenalaisen kunnian saa ennen televisioitua baseball-peliä mainostettu Bulova-rannekellomerkki heinäkuussa v. 1941. Kelloja mainosti seuraavaksi myös Japanissa Seiko, mutta tämä tapahtui vasta vuonna 1953. 1950-luvulla tv-mainonta laajenikin kansainvälisesti toden teolla: jopa niin paljon, että 1970-90 -lukujen aikana tyypillinen mainoskatko piteni yhdeksästä peräti 19 minuuttiin.

The World’s First Ever TV Ad (youtube.com)

1970-luvulla alettiin kuitenkin jo huolestua haitallisesta mainonnasta, joten esim. tupakan mainonta kiellettiin yleisesti.

1990-luvulla lanseerattu WWW alkoi suoltaa joka kotiin ja yritykseen aivan uudenlaista maailmanvalloitusverkkoaan. Lopputulokset tästä ovat nähtävissä: yhä enenevässä määrin mainonta keskittyy henkilökohtaisiin mieltymyksiin ja hankintoihin ihan vain perusgooglea selailemalla; puhumattakaan lukuisista somekanavista. Näistä Akka ei mainitse kuitenkaan mitään, sillä Akka ignores some. Turhempaa scheissea tästä maailmasta saa hakemalla hakea.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin: onneksi näin aurinkoisina päivinä voi paeta tätä materiaalista maailmaa ihan vain sulkemalla kaikki mahdolliset sähkölaitteet ja/tai akulliset vempeleet, joissa on edes jonkinlainen ruutu. Ainakaan toistaiseksi ruohonleikkuri ei pajata tulemaan mainontaa oman metelinsä yli tai heijasta mainoskuvia vasta leikkaamaansa ruohikkoon. Ja ei, ei sen niin pitäisikään tehdä; tämä ei ollut mikään vinkki. Jotain rajaa sentään, goddamnit.

Akka ei myöskään koskaan ole ymmärtänyt sitä Puuilon mainoksen logiikkaa, jossa mies sanoo lopuksi (tuletko Puuiloon): ”En. Tuun.” Yritä nyt päättää, hyvä mies, ja lopeta se arpominen!! Mene nyt sitten tai älä mene, your choice!

Toivottavasti edes joku tutkija tutkii kielteisiä mielikuvia aiheuttavaa mainontaa, sillä ainakin Akalla on boikotissa useampikin mesta tai tuotemerkki ihan vain ärsyttävän/jatkuvan mainonnan takia. Notta siitäs saitte: liika on liikaa ja taas yksi hyvä syy sanoa, että pitäkää tunkkinne.

EDULLISEN AARTEEN METSÄSTÄJÄT

Jokohan olisi aiheellista vaihtaa ”kirpputori”-termi joksikin ihan muuksi? Tämä kalsea nimitys on peräisin Ranskasta, Saint Ouenin kaupungista, jonne perustettiin laaja kirpputorialue 1800-luvun loppupuolella. Tuolloin olikin tuiki tavallista, että vanhat vaatteet kuhisivat kirppuja, joten sinänsä tämä termi on tosiaankin kirjaimellisesti oikea. Akka ei kyllä tähän hätään keksi mitään parempaakaan termiä kirpparin tilalle, mutta… laitetaanpa asia mietintämyssyyn!

Marché Aux Puces-kirpputori 1800-luvulla (bonjourparis.com).

Kirppareiden viehätyshän piilee siinä, ettei koskaan voi tietää, mitä aarteita niistä voi löytää – ja usein aivan tolkuttoman edullisesti! Katsotaanpa siis, minkälaisia aarteita jotkut onnekkaat hannuhanhet ovat löytäneet:

  • Yksi kuuluisimmista löydöistä on tietenkin vanha valokuva, joka esittää Billy the Kidiä seurueineen pelaamassa krokettia hääjuhlan yhteydessä. Tämä vanha kuva löytyi sattumalta kahden dollarin laatikosta muiden valokuvien seasta. Keräilijä Randy Guijarro käytti runsaasti aikaa, rahaa ja vaivaa saadakseen kuvan autenttisuuden selvitettyä, ja lopulta kuva myytiinkin aidoksi todennettuna 2,3 miljoonalla dollarilla v. 2011.
Billy the Kid kuvassa suurennettuna. Itse kuvan ottopaikkakin on löydetty kuvan ostajan tekemän tutkimustyön ansiosta.
  • Vuonna 2004 eräs onnekas romumetallikauppias löysi Lontoon kirpputorilta munanmuotoisen pöytäkellon, joka paljastui sittemmin itsensä Fabergén tekemäksi kadonneeksi munaksi. Kellon ostohinta oli n. 14 000 dollaria, mutta sen arvoksi on arvioitu n. 33-36 miljoonaa dollaria. Kello on sittemmin myyty keräilijälle, joka ei halunnut paljastaa ostohintaa. Tämä huikea, jalokivin koristeltu esine on kuitenkin todennettu Aleksanteri III:n vaimon Maria Fjodorovnan saamaksi lahjaksi vuodelta 1887.
Munakello/kellomuna (bloomberg.com).
  • Pennsylvaniassa v. 1989 eräs onnekas mies osti neljällä dollarilla arvottoman maalauksen kirpputorilta, sillä hän piti taulun vanhoista, puisista kehyksistä. Kotiin päästyään mies irroitti maalatun kanvaasin kehyksistä, ja löysi samalla tauluun piilotetun, taitetun paperin. Tämä paperi paljastui yhdeksi niistä 25:sta kopiosta, jotka tehtiin Amerikan itsenäisyysjulistuksesta v. 1776! Kun kopio oli todistettu aidoksi (tässä yhteydessä kopio tarkoittaa tietenkin käsin kopioitua dokumenttia…), julistus laitettiin huutokaupattavaksi kuuluisalle Sotheby’s -yritykselle. Kaikkien yllätykseksi hinta nousi lopulta 8,14 miljoonaan dollariin, vaikka hinnaksi oli aluksi arvioitu noin 2,4 miljoonaa dollaria.
(history.com)
  • Muuan teksasilainen Emil Knodell löysi pihakirppikseltä mieleisensä pähkinäpuisen lipaston vain sadalla dollarilla. Lipasto oli valmistettu käsityönä 1800-luvun loppupuolella, ja siinä oli peräti marmorinen kansilevy. Kun painavaa lipastoa nostettiin autoon, siitä alkoi kuulua merkillistä, metallista kolinaa, jonka syytä Knodell alkoikin kotonaan selvittää. Tällöin lipastosta paljastui salalokero, jossa oli mm. timantti- ja helmikoruja, kultainen rannerengas, hopeakolikoita, rubiineja ja smaragdeja. Eikä siinä vielä kaikki: laatikkoon oli piilotettu myös sisällissodan aikaisia mitaleja ja kirjeitä ja postimerkkejä eri aikakausilta. Rehtinä miehenä Knodell palautti tämän aarteen sen alkuperäisille omistajilleen, ja tälle teolle Akka nostaa hattuaan.
Aarrelipasto (abcnews.com).
  • Vuonna 2007 myöskin pihakirppikseltä ostettu kolmen dollarin kulho paljastui 1000-vuotiaaksi kiinalaiseksi koriste-esineeksi New Yorkissa. Tämä kulho päätyi ostajansa olohuoneen pöydälle useiksi vuosiksi, kunnes sen alkuperä alkoi lopulta kiehtoa omistajansa mieltä ja kulho vietiinkin asiantuntijan arvioitavaksi. Tällöin paljastuikin, että kulho oli tosiaankin Pohjoisen Song-Dynastian aikainen (960–1279 jaa.) koriste-esine, joka lopulta huutokaupattiin peräti 2,225 000 punnalla.
Kiinalainen kulho (news.com.au).
  • Norma Ifill Brooklynista osti v. 2005 kirpputorilta erikoisen kaulakorun 15 dollarilla. Tämä koru osoittautui myöhemmin maineikkaan, amerikkalaisen kuvanveistäjä Alexander Calderin (1898 – 1976) uniikiksi käsityöksi. Tällä kuvanveistäjällä oli tapana tehdä tällaisia koruja lahjoiksi ystävilleen, ja Norma tunnistikin korunsa vasta nähdessään esitteen Calderin näyttelystä. Tässä näyttelyssä oli esillä samantyyppinen kaulakoru, joten Norma veikin korun arvioitavaksi. Kun koru oli todistettu aidoksi, se myytiin huutokaupassa huimaan 267 750 dollarin hintaan.
Calderin kaulakoru (artfixdaily/christie’s).
  • Brittiläinen Andy Fields osti v. 2010 Las Vegasissa viisi taulua huippuedulliseen viiden dollarin hintaan. Vasta kotona hän huomasi, että yhden taulun taakse oli piilotettu luonnos miehestä, jonka vieressä oli signeeraus Andy Warhol. Tarkemmissa tutkimuksissa paljastui, että luonnos on tosiaankin n. 10-vuotiaan Warholin piirros laulaja Rudy Valleesta. Omistaja Fields on kuitenkin kieltäytynyt myymästä piirrosta, vaikka sen arvoksi on arvioitu 1,5-2 miljoonaa dollaria.
Andy Warholin piirros (bbcnews).
  • Vuonna 2008 Tony Marohn löysi Kaliforniassa pihakirppikseltä laatikon, joka näytti olevan täynnä vanhoja paperidokumentteja. Hän osti paperit pois kuljeksimasta viidellä dollarilla, ja hämmästyksekseen löysi papereiden seasta Palmer Union Oil Companyn osakekirjoja vuodelta 1924. Tämä yritys yhdistyi myöhemmin mm. Coca-colaan, joten nämä löydetyt 1625 osaketta olisivat noin 180 miljoonan dollarin arvoisia nykyaikana. Tony Marohn kuoli v. 2010 kesken asiasta käytävän oikeudenkäynnin, mutta perhe jatkoi oikeustoimia tämänkin jälkeen. Lopulta asia ratkaistiin Coca-colan hyväksi, eikä perhe saanut kiivaasti tavoittelemaansa jättiomaisuutta. Ilmeisesti kanne ratkesi, koska Tony Marohn ei ollut osakekirjojen alkuperäinen omistaja.

Että näinkin voi joskus käydä; aarre ei lopulta olekaan minkään arvoinen! Mikäpä sitten on Akan arvokkain kirpputorilöytö? Ei yhtään mikään, sillä onni ei koskaan suosi Akkaa: edes 50-senttistä ei ole löytynyt kierrätettyjen takkien tai laukkujen taskuista. Akan äitee puolestaan löysi pienen aarteen kirpputorilta jo useita vuosia sitten; aarteen, jota Akka kutsui ”lampaanaivoiksi” nähdessään tämän alle kympin arvoisen ostoksen ensimmäistä kertaa. Kyseessä oli tosiaankin Pentikin 1970-luvun tuotantoon kuulunut 11/12-haarainen, keraaminen kynttilänjalka ”Kaamoskivi.” Tämä möhkäle on nykyisin arvoltaan noin 110 euroa, ainakin nettikauppojen mukaan. Yeah.

Kaamoskivi (kodinkuvalehti.fi).

Entäpä se kirpputori-termi? Ehkäpä nimitys on kuitenkin niin vakiintunut, että sitä on turha lähteä muuttamaan. Ainakaan Akan mieleen tulleet ”Miksmäenikinälöydämitään” tai ”Täältäeipoistutatyhjinkäsin” eivät ole yhtään sen parempia. Nykypäivänä huonekalujen osalta nimitys ”Lutikkamarket” voisi tosin olla korrektimpi (näitäkin tapauksia on nimittäin tullut ilmi ainakin pk-seudulla). Noh; onnea vaan aarteenmetsästykseen itse kullekin säädylle! Kirpputorien yllätyksellisyys ei koskaan lakkaa viehättämästä, kierrätysperiaatteesta puhumattakaan… kunhan ei kierrätetä minkäänlaisia öttiäisiä, niin kaikille jää hyvä mieli!