TIETO LISÄÄ TUSKAA

Joskus sitä ihminen saa niin pirullisen flunssan (tai minkä-lie-koronavariantin), ettei käsien voima riitä pitelemään edes kirjaa luettavaksi – saati, että aivotoiminta lukemiseen edes riittäisikään. Siinä on turha haikailla sivistävänsä itseään vielä lukemattomilla klassikoilla, kun nivelet ja silmät huutavat hoosiannaa aivojen tolkuttaessa samaan aikaan mantraa: “syö lisää särkylääkettä – monelta otinkaan sen viimeisimmän napin napaan…”

Tässä jutussa paino onkin siis sanoilla “pirullinen” ja “kirja,” joten katsahdetaanpa hermeettistä teosta, jonka pitelemiseen eivät tavallisen pulliaisen voimat riitä edes terveenä: PAHOLAISEN RAAMATTU eli Codex Gigas.

Tämä 1200-luvulta peräisin oleva teos on nykyään esillä Ruotsin kuninkaallisessa kansalliskirjastossa Tukholmassa. Opuksen matka Ruotsiin asti on ollut pitkä, mutta tarkastellaanpa ensin tämän möhkäleen hirvittävää kokoa ja olomuotoa: kirjan korkeus on 92 cm, leveys 50 cm ja paksuus 22 cm. Kirjan kannet ovat rautakoristeista, nahalla päällystettyä puuta ja sen 310 sivua ovat pergamenttia eli yleensä vasikannahasta tehtyä keskiaikaista kirjoitusmateriaalia. Pelkästään kirjan rakenne aiheuttaa siis sen, että koko järkäle painaa 74,8 kg! Well, siinäpä sitä iltalukemista itse kullekin säädylle!

The Codex Gigas – Kungliga biblioteket – Sveriges nationalbibliotek – kb.se

Kirjasta tekee legendaarisen… noh, ihan pelkästään legenda, jonka mukaan kirja olisi kirjoitettu yhden yön aikana ihtensä vihtahousun eli pirun avustuksella. Ennen tätä tarinaa on kuitenkin parempi katsahtaa kirjan syntypaikkaa ja sen matkaa peräti Ruotsin Tukholmaan, jossa se on majaillut vuodesta 1649 asti.

(Kungliga biblioteket).

Useiden lähteiden mukaan kirjan kirjoittajaksi epäillään benediktiiniläisluostarin munkkia Herman the Reclusea, (Akka ei löydä tälle käännöstä, mutta nimi tarkoittaa erakko-Hermania) joka eleli nyk. Tsekin alueella Podlazicen kaupungissa. Tämän jälkeen teos olisi sitten seikkaillut useammankin luostarin kautta – jopa niin, että kirja on peräti pantattu rahavaikeuksien takia, kunnes Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Rudolf II sai sen haltuunsa v. 1594. Teos jäi tällöin Prahaan vuoteen 1648 asti, jolloin ruotsalaiset sotilaat veivät sen mukanaan kolmikymmenvuotisen sodan sotasaaliina. Tällöin teos päätyi Tukholman linnaan, mutta linnapalon seurauksena se siirrettiin nykyiseen, pysyvään olinpaikkaansa nykyiseen Kansalliskirjastoon.

Portrait of Emperor Rudolf II/Hans von Aachen/1590-luku).

Entäpä se legenda? Tarinasta on kaksikin versiota; Akka käyttää tässä epäillystä benediktiiniläismunkista nimeä Herman. Legenda 1 kertoo, että munkki Herman olisi rikkonut munkkivalansa ja hänet olisi täten tuomittu muurattavaksi elävältä seinän sisään (kuollen lopulta nestehukkaan ja nälkään), jolloin Herman olisi pyytänyt luostarin apotilta armoa luvaten, että hän kirjoittaisi yhden yön aikana opuksen, joka kiteyttäisi koko luomakunnan tiedot yhteen teokseen. Apotin suostuttua Herman kirjoitti kirjoittamistaan keskiyöhön asti, mutta huomattuaan urakan toivottomaksi, hän lopulta myi sielunsa paholaiselle saadakseen urakan päätökseen.

Legenda 2 taasen kertoo, että Herman-parka oli tässäkin versiossa syyllistynyt nimeämättömään munkkivalan rikkomiseen, mutta apotti olisi antanut hänelle peräti vuoden aikaa tehdä teos kokonaisuudessaan. Tässäkin versiossa munkkiparka joutui myymään sielunsa, kuten ennalta olikin arvattavissa.

Mitäpä kirja sitten itse asiassa sisältää? Kirja on kirjoitettu latinaksi lukuunottamatta joidenkin kappaleiden alkukirjaimia ja se sisältää useita piirroksia monilla eri väreillä. Pelkästään eri lukujen alkukirjaimet ovat itsessään jo piirroksia, mutta nimen “Paholaisen raamattu” tämä teos on saanut kuvasta, joka sijaitsee sivulla 290. Tässä on kyseessä sellainen pirulainen, että vähemmästäkin alkaa sukat pyöriä jaloissa! Tällainen kuva muistuttaa tosin hieman Akan passikuvaa; hmm…!

Sivu 290 (WikimediaCommons).

Kirjan kirjoitettu sisältö onkin se mielenkiintoinen osio, sillä kirjassa esiintyy useita eri aiheita: alkuun teoksessa kirjoitetaan tietenkin Raamatun Vanhan testamentin kappaleita vanhalla vulgata-käännöksellä, mutta teksteistä löytyy myös mm. eri aikojen historiikkia, lääketieteellisiä tekstejä, Uusi testamentti vaillinaisena, kalenterisivuja yms. On myös huomattava, että jossakin vaiheessa kirjasta on revitty irti 10 sivua, eikä kukaan tiedä kenen toimesta, koska ja miksi.

Image 1 of Devil’s Bible. | Library of Congress (loc.gov) Jokainen sivu nähtävissä kuvasarjana

Nyt pitää kyllä sanoa, ettei Akka ymmärrä tätä teosta ollenkaan. Tuollainen koristeellinen kirjoittaminen/piirtäminen sen aikaisilla välineillä olisi ollut monien vuosikymmenien tehtävä: onkin arvioitu, että yhdeltä tekijältä tällainen työ olisi kestänyt n. 20 vuotta. Samoin on myös tutkimusten mukaan todistettu, että kirjoittaja on kuitenkin ollut niin yhteneväinen kirjoitustyylinsä suhteen, että kyseessä lienee ainoastaan yksi henkilö. God damn, miten ärsyttävää!

Mysteeri kirjan tekotavasta on järkälemäinen; älkäämme kuitenkaan myykö sielujamme vihtahousulle kevein perustein. Siitä ei nähtävästi seuraa mitään hyvää. Akka tosin uskoo, että tämän kirjan legenda on syntynyt ihan jo sen koon, valtaisan työn ja vaivannäön jälkeisinä tulevina vuosisatoina. Ihan samalla tavalla on selitetty legendana Stonehengen kiviä: perimätiedon mukaan niiden kerrotaan leijuneen paikalleen aivan vaivattomasti ilman hikeä, kyyneleitä ja työmiesten persusten revähtämisiä.

Kaiken massiivisen, henkeäsalpaavan tai työlään homman takaa löytyy aina (nainen? Matti ja Teppo kaapissa?) jokin tarina, joka selittää tällaisen harvinaislaatuisen ihmetapahtuman syntymisen. Tekeväthän muurahaisetkin valtavia tunnelisysteemeitä kekoihinsa, vaikka ovatkin niin… nyt on pakko sanoa: PIRUN pieniä, hah haa!

(Kungliga biblioteket).

On tietenkin mahdollista, että tämä Arvoisa Herra Munkki Erakko on toiminut juurikin niin, kuten legendat kertovat, mutta mistäpä me sen saisimme tietää. Onkin siis uskottavaa ajatella, että joskus tuolloin on ollut olemassa nörttimunkki, jolle on annettu tehtäväksi tehdä tällainen opus ja kas kummaa: sen jälkeen tämä nörtti ei liikahtanut tuolistaan ennen kirjan valmistumista! Believe me, tämä on mahdollista ihan kokemuksen syvällä rintaäänellä!

Vincent of Beauvais/1400-luvun loppupuolelta (WikimediaCommons).

Eikä tarvita kuin jonkun pelin päivitys keskellä yötä, niin jopas siinä unenrippeetkin karisevat silmistä ihan hujauksessa. Johan tämän teoksen hifistelymäinen ulkoasu senkin kertoo; ei tätä mikään tavallinen munkinpentele ole nauriiden kaivamisen ohella työstänyt!

Syyllinen ei siis tällä kertaa ole hovimestari eikä ihtensä vihtahousu… vaan maailman ensimmäinen NÖRTTI (kylmät väreet kulkevat Akan läpi… ihan vain flunssan jälkimaininkeina)!

Whitby Abbey – Wikipedia Jep, tällaisiin puitteisiin olisi mahtunut useitakin kirjoitushuoneita ja muutamia nörttejä – jopa yksi Akka! Kuva on vain yksi esimerkki luostareiden hulppeista puitteista noina aikoina. Tämä luostari on nimenomaan benediktiiniläisluostari, joten Akan mielestä kuva on hyvin kertova.

ANTAKAA LUUNI TAKAISIN! JA KEITTOASTIANI!

Akka oli tyytyväinen lukiessaan Suomen tekemästä repatriaatiosta. SIIS MISTÄ?? Korjaan edellistä lausetta: Akka oli tyytyväinen ymmärrettyään, mistä helkkarista on kyse! (Kuka näitä hirveitä sanaväännöksiä keksii!)

Mesa Verde, Colorado, USA.

Kansallismuseon tekemä repatriaatio eli kulttuuriomaisuuden palauttaminen koski 1800-luvulla Amerikasta tuotujen anasazi-intiaanien luita, muumioita ja hautatavaroita. Miten nämä sitten ylipäätään päätyivät Suomeen?

Geologi-kasvitieteilijä Gustaf Nordenskiöld matkusti Coloradon Mesa Verde-alueelle v. 1891. Hän suoritti alueella arkeologisia tutkimuksia, otti runsaasti valokuvia ja löysi peräti yli 600 esinettä, joiden oletettiin olevan peräisin 1200-luvulta. Tuolloin esineistön maasta vieminen ei ollut mitenkään lainvastaista, vaikka se kohua aiheuttikin.

Nordenskiöldin kuva vuodelta 1891(Museovirasto/Finna).

Nyt siis kokoelmaan kuuluvat ihmisjäänteet ja hautaesineet luovutettiin takaisin anasazien jälkeläisille eli pueblointiaaneille hautaamista varten. Hyvä Suomi! Olisivat nyt palauttaneet sitten ihan kaikki esineet, sillä Suomeen jäi kokoelmasta vielä satoja käyttöesineitä. No, intiaaneille oli kuitenkin tärkeintä saada esi-isät haudan lepoon ja näin tapahtuikin.

Anazasi-intiaanien ruukku (Museovirasto/Finna).

Vastaavia kulttuuriaarteiden ryöstöjä on toki tapahtunut jo tuhansia vuosia ja tapahtuu edelleen. Varhaisin tunnettu sotasaalis on Mesopotamiasta ryöstetty Naram-Sinin steela n. 4000 vuoden takaa. Kyseinen steela on esillä Louvressa, Pariisissa.

Naram-Sinin steela.

Antiikin roomalaiset harrastivat ryöstelyä etenkin kreikkalaisilta ja jopa tuolloin osa taide-esineistä palautettiin, kun tällainen toiminta herätti pahennusta. Hyvä Rooma, teillä on itsellänne ihan tarpeeksi omaa antiikkia esiteltäväksi!

Napoleonin sotaretkien toiminta 1700-luvulla oli ilmiömäisen röyhkeää: Napskun tavoite oli saada mahdollisimman suuri taidekokoelma tuolloin perustettavaan Louvreen. Jopa Mona Lisa -maalaus on aikanaan riippunut Napskun makuuhuoneen seinällä. Egyptistä Napskun sotilaat löysivät mm. kuuluisan Rosettan kiven, mutta brittiläiset takavarikoivat sen itselleen ja se onkin nykyään British Museumissa. Kyseistä museota onkin arvosteltu, sillä useita taideteoksia tulisi yleisön mielestä palauttaa alkuperäisiin maihinsa.

Rosettan kivi/British Museum.

Akka on samaa mieltä: teillä on jo perhana vieköön Harry Potter-studiot esiteltävinä! Nyt ei puhuta ollenkaan mistään Lontoon Towerista, kuninkaallisista palatseista eikä mistään muistakaan nähtävyyksistä! Harry Potter; god damn!

Harry Potter, god damn!

Egypti on pyytänyt Rosettan kiven palauttamista. Samoin on pyydetty Berliinissä saijaitsevaa Nefertitin rintakuvaa. Tämä ikoninen veistos päätyi Saksaan sen löytäneen saksalaisen arkeologin toimesta v. 1912. Toistaiseksi kumpaakaan ei ole palautettu.

Nefertiti/The Neues Museum, Berlin.

Natseilla oli tietenkin samat pyrkimykset kuin Napoleonilla: kaikki mahdollinen irtain otettiin välittömästi haltuun. Natsien taidekokoelmien arvo ei ole edes rahassa mitattavissa. Eräs suuri kokoelma (1600 teosta) paljastui Munchenista v. 2013. Kokoelman haltijan taidekauppias Cornelius Gurlittin isä oli ostanut maalaukset 1930-1940-luvuilla. Joukossa oli mm. Picasson, Chagallin, Monet’n ja Matissen töitä. Kokoelma löi tutkijat ketoon: osa teoksista oli peräti ennen tuntemattomia.

Amerikkalaissotilas erään aarrelöydön keskellä v. 1945/Wikimedia Commons.

Ennen kuolemaansa Cornelius Gurlitt pyysi asianajajansa välityksellä, että teosten omistajat tulisi selvittää ja taulut pitäisi palauttaa. Toistaiseksi vain satunnaisten töiden alkuperä on pystytty selvittämään.

On sinänsä outoa, että joidenkin hämäräperäisesti haltuun saatujen taideteosten omistaminen ei ole Saksassa rikos: kyseessä on lähinnä omantunnonkysymys. Saksalainen taidehistorioitsija Stefan Koldehoff uskoo, että useita satoja maalauksia löytyy yksityiskodeista, mutta nykyiset omistajat eivät vain välitä tai tiedä teosten luvattomasta haltuunotosta.

Mitään luvatonta ei ole tekeillä!!

Akalla ei kyllä riittäisi rahkeita pitää tällaista maalausta olohuoneensa seinällä. Päinvastoin, olisi upeaa lukea lehdestä, että “suomalainen hyväntekijä palautti mittaamattoman arvokkaan natsien ryöstämän taulun takaisin laillisille omistajilleen!” Kyllä siinä olisi hymy herkässä ja Akalla sädekehä pään ympärillä! Hyvää karmaa olisi tiedossa useaksi vuodeksi!

Näin sitä hyväntekijä nöyränä hymyilee! (Joseph Stella, 1926, Brooklyn Museum).

Jep. Jos Akan kodista löytyy mitään näin kulttuurihistoriallisesti arvokasta, niin lehmät osaavat lentää. Nyt kannattaakin laittaa taikataikinasta väännetty hirvittävä eläinhahmo talteen. Siitä tulee varsinainen sukukalleus, jota ihastellaan 200 vuoden päästä. Näin Akkakin pääsee historiankirjoihin arvostettuna taiteentulkitsijana: “Ai että, kyllä se Akka on vanginnut niin elävästi tämän kauriin sielun ja luonteen!”

Jep. Yritin tehdä siitä kissan, senkin ymmärtämätön, tulevaisuuden moukka!