KIVILÖITÄ SIUN POLKUJEIS VARRELLE

Onpas joskus hauskaa törmätä termiin, josta ei ole koskaan kuullutkaan: kuka tunnustaa kuulleensa koskaan sanahirviötä ”laakiobasaltti” tai ”basalttilaakio”… tällaiseen termiin Akka tutustui etsiessään suomenkielistä vastinetta käsitteelle ”columnar jointed volcanics.”

Magmakivien luokittelu – Geologia.fi

Googlen kääntäjästähän ei tällaisessa ole mitään apua, kun käännökset ovat aina viivasuoria täysin mutkia oikoen. Kerran Akka yritti muistella, mikä huonekasvina tunnettu peikonlehti olikaan englanniksi, ja vastaushan oli tietenkin troll magazine. Akka laittoi tällaisen aikakauslehtitilauksen heti vetämään, sillä onhan se nyt tuiki tarpeellista tietää peikkojen maailmankatsomuksesta ihan yleisestikin kuvitettuna painoksena. Aiemmin sitä on päässyt tutkailemaan vain katsomalla peiliin.

Monstera leaf eli peikonlehti.

Noh, mutta miten tämä nyt sitten liittyy mihinkään? Akkaa on jo pitkään kummallisesti viehättänyt eri puolilla maailmaa esiintyvät, merkilliset kivimuodostelmat, joita nyt sitten ilmeisesti laakiobasalteiksi (tai toisinpäin) kutsutaan… ei siis ”pylväsjakoiset tulivuoret,” Google…!

Tunnetuin näistä on Giant’s Causeway Pohjois-Irlannissa, josta Akka jo aiemmin jossakin jutussa maininnutkin (mukavia luontokohteita maailmalla). Tällaiset ilmiöt ovat siis yleensä pitkiä basalttipylväitä, jotka ovat voineet muodostua useita vuosimiljoonia sitten sulan laavan kovettuessa ja sittemmin halkeillessa. Useimmiten tällaisessa tapahtumassa pylväät voivat olla jopa 30 metriä korkeita, läpimitaltaan muutamista senttimetreistä useisiin metreihin ja niiden muoto voi olla 3-8 -kulmainen. Giant’s Causewayn tapauksessa pylväät ovat muodostuneet 50-60 miljoonaa vuotta sitten ja niitä on laskettu paikalla olevan noin 40 000 kappaletta.

Giant’s Causeway, Irlanti ((WikimediaCommons).

Kuten arvata saattaa, näitä ilmiöitä löytyy runsaasti kaikista maista, joissa on tulivuoria (no shit, Sherlock), joten otetaanpa hyväksi esimerkiksi myös vaikkapa Pohjois-Amerikan Wyomingin tunnetuin pylväshässäkkä Devil’s Tower. Nämä useimmiten kuusikulmaiset pylväät muodostuivat n. 40 miljoonaa vuotta sitten, pisimmät niistä ovat 180-metrisiä ja leveimmät ovat jopa kuusimetrisiä. Tästä nähtävyydestä tehtiin Pohjois-Amerikan ensimmäinen kansallisnähtävyys v. 1906 presidentti Theodore Rooseveltin toimesta. Kah, mikäpä siinä on moista ihmetystä katsellessa, presidentti tahi ei!

Devil’s Tower, Wyomig (U.S.National Park Service).

Santa Maria Reglan basalttipylväät Meksikossa ovat hieno nähtävyys, sillä näiden pylväiden yhteydessä esiintyy kaksi vesiputousta. Täällä pylväät ovat viisi- ja kuusikulmioisia ja pituudeltaan noin 30-50-metrisiä. Kaiken lisäksi alueella on mm. riippusiltoja, joten kokonaisuus on korkean paikan kammoiselle oikea unelmakohde. Eiku siedätyshoitoon…!

Basaltic Prisms of Santa Maria Regla, Meksiko.

Intian länsirannikolla sijaitsee St. Mary’s Island -saari, jolla sijaitsee jopa 88 miljoonaa vuotta vanhoja basalttipylväitä, joista korkein on kuusimetrinen. Erikoista tällä saarella on se, että nämä pylväät lienevät muodostuneen, kun Madagascarin saari irtosi Intian mantereesta Seychellien saarijoukon ohella. Kaikkea ne tutkijat pystyvätkin selvittämään!

St.Mary’s Island, Intia.

St. Mary’s Islands – Google Maps

Vietnamin Ganh Da Dia puolestaan on 100×250 -metrinen merenrantakallio, jossa sijaitsee n. 35 000 erikorkuista pylväänpäätä. Nimi itsessään tarkoittaa kivilautasten merikalliota, ja tämä onkin kuvista päätellen oikein osuva nimi. Täällä pylväiden kulmien lukumäärä vaihtelee jopa pyöreästä muodosta kahdeksaan kulmaan.

Ganh Da Dia, Vietnam (WikimediaCommons).

Ganh Da Dia: A Gorgeous Paint in Real Life (youtube.com) pariminuuttinen video yläilmoista kuvattuna

Islannissa -tulivuorien luvatussa maassa- löytyy Gerdubergin kallioseinämä, jossa 7-14 -metriset pylväät seisovat rivissä kuin aseteltuina. Tämän pylväistön tasaisuuden selittää se, että sula laava on vyörynyt alaspäin hyvin tasaisesti ja meriveden viilentävä vaikutus on viimeistellyt… nimenomaan viimeistellyn lopputuloksen.

Gerðuberg Cliffs | Guide to Iceland

Detunatele eli Thunderstone Rocks Transilvaniassa, Romaniassa käsittää kaksi vuorenhuippua, joissa on peräti 1258-metrisiä pylväitä kilometrin päässä toisistaan. Kansantarustoissa ilmiötä on selitetty mm. sillä, että joku nimeltä mainitsematon kuningas olisi piilottanut massiivisen aarteensa kivien alle, ja itse Herra Vihtahousu olisi raivostunut turhaan aarretta etsiessään. Tällöin hän olisi kiukuspäissään halkonut salaman avulla kalliot näiksi kahdeksi huipuksi – Detunata Goalaksi ja Detunata Flocoasaksi.

Detunatele, Romania.

Tällaisia muodostelmia katsoessa tulee tietenkin väistämättä mieleen, eikö näitä luonnonmuovaamia pylväitä olisi voinut käyttää vaikkapa erilaisiin rakennuksiin? Siinähän tuollaiset ovat kuitenkin olleet tarjolla vapaasti jopa miljoonia vuosia – miksi niitä ei ole hyödynnetty missään?

Itse asiassa näin on tehtykin: Nan Madol -temppeli- ja asuinkeskus Mikronesian Pohnpei-saarella on rakennettu koralliriuttojen ja basalttipylväiden avulla. Kyseessä on huikea, mutta kuitenkin vain harvojen turistien nähtävyys, jonka rakennustapaa edelleenkin ihmetellään: paikalla sijaitsee 92 keinotekoisesti rakennettua saarta, joiden rakentaminen lienee aloitettu ensimmäisellä vuosituhannella jaa.

Nan Madol, Pohnpei.

Paikan legendat kertovat, että kaksosvelhot Olisihpa ja Olosohpa levitoivat rakennuskivet paikalle lohikäärmeen avulla. Paikka lopulta kuitenkin hylättiin todennäköisesti siksi, että juomavesi ja ravinto oli haettava muualta. Tämä megaliittinen rakennelma on kuitenkin edelleen suuri mysteeri, sillä arvioitu kivien kokonaismassa on peräti 750 000 tonnia. Jopa 50-tonnisia kivipylväitä on pinottu päällekäin, kuten hirsitaloissa, eikä kenelläkään ole tietoa, miten tämä työ on voitu tehdä. Lohikäärmeen avulla, johan se tuli selväksi…

Nan Madol: The City Built on Coral Reefs | History| Smithsonian Magazine

Toinen basalttilohkare-paikka on Gunung Padang, joka sijaitsee tulivuoren huipulla Indonesiassa Jaavan saarella. Alueen käyttötarkoitusta ei tiedetty vuosisatoihin – eikä tiedetä vieläkään, sillä rinne näyttää lähinnä basalttipylväiden kaatopaikalta. Tarkemmissa tutkimuksissa on selvitetty, että rinteellä sijaitsee viisi keinotekoisesti tehtyä terassia ja useita eri aikoina tehtyjä kerroksia, mutta koko paikan ajoitus on herättänyt viime vuosina runsaasti hälyä.

Gunung Padang, Jaava (Arkeonews).

Gunung Padangin rakentamisen on väitetty alkaneen ehkä jo peräti 27 000 vuotta sitten, joten tällöin se olisi tietenkin koko maailman vanhin ihmisen aikaansaama megaliittinen pyramidirakennelma. Tästä kuulemme varmaankin vielä lisää, mutta esim. seuraava tietopaketti kannattaa tsekata, jos on asiasta kiinnostunut:

Is Gunung Padang a 27,000 Year Old Man-Made Pyramid? Analysis, Controversy and Response! (youtube.com) UnchartedX:n video 52 min

On kuitenkin hauska nähdä, josko tämän pyramidirakennelman sisältä löytyisi aarteita tai muumioita, sillä tämähän kiukuttaisi vietävästi ihte Herra Vihtahousua. Siinä olisi sitten jäänyt sarvipäältä toinenkin aarre löytämättä… vielä hienompaa tietenkin olisi, jos nuo ajoitukset pitävät paikkansa, sillä tämähän mullistaisi kaikkien surkea-luuseri-metsästäjä-keräilijä– teorian kannattajien maailmankuvan.

Is Gunung Padang In Indonesia The Oldest Pyramid In The World? (allthatsinteresting.com)

Olisihan se nyt perin merkillistä, että samaan aikaan muualla rämmitään marjapöheiköissä muinaisia suurpetoja väistellen, kun toisaalla kaivetaan ja viännetään basalttipölkkyä toisen päälle jollakin merkillisellä tekniikalla, josta ei ole jäänyt mitään jälkiä. Ei se nyt ihan niinkään voi olla, että tällaista edistyksellisyyttä olisi ollut olemassa vain yhdessä paikassa… tosin taas nousee esiin nykyisetkin primitiiviset heimot, jotka elävät edelleen lähes neoliittisessa maailmassa, ärgh.

Nykyaikaan tällaista ”epätahtista” kulttuurien vertailua on vaikea sijoittaa, kun teknologia ylittää itsensä tämän tästä ja kohta varmaankin vain kaksi viikkoa vanha puhelin on jo auttamattoman vanhanaikainen vempele. Palataan suosiolla megaliittiseen rakentamiseen, Akka voi aloittaa latomalla pari pienempää basalttipötköä tiiligrillin muotoon.

Tulevaisuuden tutkijat nimittänevät sitäkin ”tuntemattoman jumalan alttariksi,” kun eivät muutakaan merkitystä sille kuitenkaan keksi. Viereen jääneen metallisen sinappipötkön pää on tietenkin ”amuletti,” joka on ripustettu tuubin reiästä narulla kaulaan. Tikkataulun maahan pudonnut tikka on sitten samaan syssyyn ase, jolla on tehty ihmisuhrauksia jumalien lepyttämiseksi. Yeah; Akan alttari makkaranjumalalle edistää varmastikin kevääntuloa!! Tuumasta toimeen ja basalttipötköjä piällekkäin!

Otsikon koko lainaus: ””Luulet sie saatana, että mie rupian pyöreitä kivilöitä siun polkujeis varrelle asettelemaan?” -Rokka/Väinö Linna: Tuntematon sotilas

KATASTROFIUUTISIA WANHAAN MALLIIN

Jo vuosikausia meitä suomalaisia on peloteltu jos jonkinlaisella uhalla: korona, sähkökatkot, talouden romahtaminen, sotatilanteet, lakot, itärajan jatkuvasti muuttuva tilanne ja kansalaisten oma varautuminen mm. kotivaralla. Tähän listaan voi lisätä jo n. vuoden ajan uutisoitu merivirtojen hidastuminen tai peräti pysähtyminen. Tämän on ennustettu tapahtuvaksi jo vuonna 2025, mutta tutkimus on edelleen kiistanalainen.

Atlantin merivirrat hiipuvat | Ilmasto-opas

Tutkimus: Atlantin AMOC-merivirtaukset voivat olla romahtamassa – tästä on kyse – Ulkomaat – Ilta-Sanomat (is.fi) Artikkeli tänään 14.2.2024

Muistaako kukaan, mitä muuta meille on kerrottu vuodesta 2025? ”Notta hankkiutukaa elämänne kuntoon, ruojat, tai muuten ei hyvä heilu.” Tähän kaikki pitkäaikaissairaat ja liikuntarajoitteiset voisivat sanoa muutaman sanasen… Ehkäpä meidän uusi presidenttimme voisi näyttää mallia, kuinka meistä kaikista tulee triathlonin Euroopan mestareita vuoteen 2025 mennessä (Stubb voitti kultaa EM-kisoissa v. 2022).

Kotivaraa taasen on öyhötetty jo vuosikausia, josta Akka onkin jo aiemmin kirjoittanut (salamavauhtia survivalistiksi). On se nyt kumma, ettei meidän tyhmien suomalaisten päähän mene edes useamman vuoden aikana, että siellä kaapissa pitää olla mm. muutamaksi päiväksi sapuskaa koko perheelle ja lemmikeille. Vielä parempi, jos naapurin mummollekin löytyy ylimääräistä nisua jaettavaksi asti. Kuinkas kävikään, kun kaupat olivat äskettäin lakossa yhden päivän ajan? VASTAUS: ihmiset hamstrasivat YHDEN PÄIVÄN TAKIA elintarvikkeita ja härpäkkeitä etukäteen hermeettiset määrät, vaikka lakkopäivänä kaupat olivat auki lähes normaalein aukioloajoin.

Itärajan takaa uutisoidaan päivittäin joka ikinen ininä ja lausahdus, jota siellä suinkin viitsitään suusta päästää. Akan raja menee uutisoinnin suhteen siinä, kun iltapäivälehden uutiset mainitsevat jonkun pässinpään sanoneen, että ydinaseet tulee kääntää kohti Suomea. Akka ei edes viitsi googlata, kuka tämä henkilö oli, koska sillä ei ole mitään väliä. Akka ei nimittäin muista yhtäkään mainitsemisen arvoista nimeä idän suunnalta. Iltapäivälehdet voisivat antaa jokaisen torpan ja töllin Akan ja Ukon ryystää iltapäiväkaffeensa joskus rauhassa.

Cottage in the Forest/ Hubert Robert/1796-97.

Katastrofien uutisointi on siis riistäytynyt käsistä viime vuosina, eikä ole ihmekään, että kansalaisten ahdistus maailmantilanteen suhteen kasvaa ja syvenee. Valitettavasti me joudumme joka päivä elämään valtavan tieto- ja uutismäärän keskellä, ellemme sulje kännyköitämme ja läppäreitämme ihan tarkoituksella. Tällaisessakin tapauksessa mieleen hiipii tietenkin ensimmäiseksi ajatus: ”Mitä, jos juuri nyt onkin tapahtunut jotakin, josta pitäisi heti tietää? Apua, ja mulla on puhelin kiinni!”

Toista se oli, kuulkaas, ennen wanhaan. Jo vuonna 59 jaa. Roomassa tiedotettiin mm. oikeudenkäyntien tuloksia virallisissa tiedotteissa; Acta Diurna eli päivittäiset tiedotteet alkoi myöhemmin listata myös tulevia tapahtumia, avioliittoja sekä syntymiä ja kuolemia (kuten nykypäivänkin sanomalehdet). Luonnollisesti näitä tiedotteita kopioitiin kirjurien toimesta käsin jaettavaksi eri puolille Rooman valtakuntaa.

(ancientpages)

Varsinaisena ensimmäisenä painettuna sanomalehtenä pidetään kuitenkin Strasbourgissa, Ranskassa v. 1605 julkaistua ”Relation aller Fürnemmen und gedenckwürdigen Historien” -painatusta, jonka julkaisija Johann Carolus oli tullut aiemmin tunnetuksi jakamalla käsinkirjoitettuja uutiskirjeitä. Sanomalehden nimeksi lyhennettiin myöhemmin ”Relation.” Ymmärrettävistä syistä.

Suomen vanhin sanomalehti ”Tidningar Utgifne Af et Sällskap i Åbo” ilmestyi v. 1771, ensimmäinen suomenkielinen sanomalehti ”Suomenkieliset Tieto-Sanomat” alkoi puolestaan ilmestyä kahdesti kuussa v. 1776. Aikaisin on siis täällä korpien keskelläkin saatu tietää maailman menosta!

(Kansalliskirjasto)

Entäpä ne katastrofiuutiset? Esimerkkeinä voisi mainita mm. maailman ensimmäiseksi liikenneonnettomuudeksi mainittu kuolemantapaus vuodelta 1869 Irlannissa. Tuolloin muuan Mary Ward putosi höyrykäyttöisestä ajoneuvosta kohtalokkain seurauksin: hän jäi raskaan kulkupelin pyörien alle ja menehtyi välittömästi. Tapahtumasta uutisoitiin useassakin eri sanomalehdessä:

The British Newspaper Archive Blog World’s First Fatal Car Accident | The British Newspaper Archive Blog

Halifaxin räjähdys 6. 12. 1917 (mikä yhteensattuma Suomen osalta!) oli maailmanlaajuinen uutinen aikanaan. Tuolloin Kanadan Halifaxin satamassa kaksi laivaa (ranskalainen SS Mont Blanc ja norjalainen Imo) törmäsivät, jolloin Mont Blancin sotaan tarkoitettu 2925-tonninen räjähdelasti syttyi tuleen – ja räjähti. Onnettomuudessa kuoli n. 2000 ihmistä, haavoittui 9000 ja n. 12 000 rakennusta koki suuria vaurioita paineaallon ja tsunamin vaikutuksesta.

(theelginmilitarymuseum)
(canadianredcross)

Viiltäjä-Jackin murhista Lontoon Whitechapelissa uutisoitiin tietenkin laajalti v. 1888. Tuohon aikaan sanomalehdissä käytettiin kuvituksena piirroksia, vaikka esim. uhreista on olemassa poliisien ottamia valokuvia. Maailman ensimmäinen valokuvahan otettiin jo v. 1826 Ranskassa (esittäen maalaismaisemaa) ja tämän kuvan valotusaika oli peräti 8 tuntia. Aiheesta kiinnostuneille mm. seuraavalla sivustolla on lukuisia esimerkkejä Viiltäjä-Jackin uhrien uutisoinnista lehdistössä:

The Jack The Ripper Newspaper Archive (jack-the-ripper.org)

Aiheesta ylipäätään löytyy runsaasti tietoa vaikkapa seuraavalta sivustolta:

Jack the Ripper: 1888 Autumn of Terror in Whitechapel, London (whitechapeljack.com)

(Juuh, Akkahan ei ole ollenkaan kahlannut tätä läpi…)

(wikimediacommons)

Titanicin uppoaminen on tietenkin yksi tunnetuimmista katastrofeista viime vuosisadalta. Useimmat muistanevat nähneensä seuraavan kuvan:

16.4.1912 White Star Linen (Titanicin varustamo) toimiston edessä Evening News -sanomalehtiä myy 16-vuotias Ned Parfett. Hänen elämänsä päättyi traagisesti jo 22-vuotiaana ensimmäisen maailmansodan melskeissä vain kaksi viikkoa ennen sodan päättymistä. Mikä järjettömintä, Ned sai surmansa hakiessaan vaatteitaan juuri ennen kotiinlähtöään: juuri tuolloin huoltorakennukseen osui ammus ja Ned oli yksi räjähdyksen kuolonuhreista. Hänet on haudattu Ranskaan Verchainin brittiläiselle hautausmaalle.

Ned Parfett (1896-1918).

Huolimatta lennättimien yleistymisestä -myös laivaliikenteessä- useat sanomalehdet tarjoilivat onnettomuudesta ensin harhaanjohtavia tietoja. Kun Titanic upposi 15. 4. 1912, ensimmäisenä paikalle pääsi Cunard Linen RMS Carpathia -alus. Carpathialta kesti kolme päivää kuljettaa 706 pelastunutta matkustajaa New Yorkiin, joten vasta tuolloin turman laajuus alkoi selvitä maailmanlaajuisesti.

Muun muassa The Vancouver Daily World uutisoi jo uppoamispäivänä 15.4. 1912 lennätintietojen perusteella, että kaikki matkustajat on saatu pelastettua (otsikolla: No Lives Lost). Samana päivänä myös The Washington Times väitti otsikossaan, että Titanicin vesitiiviit osastot ovat pitäneet laivan pinnalla ja sitä oltaisiin hinaamassa paraikaa rannikolle.

(sciencephotolibrary)

Myös The London Daily Mail -sanomalehti uutisoi vielä 16.4. (Nedin kuvanottopäivänä) Titanicin turmasta, että kaikki matkustajat on saatu pelastettua. Hmm, fake news -termiä ei oltu tuolloin edes vielä lanseerattu… mutta nähtävästi jo tuolloin päti sanonta, ettei kannata uskoa kaikkea lukemaansa. Titanicin mukana aaltoihin vaipui peräti 1517 ihmistä. Ja tiettävästi yhdeksän koiraa, kolme pelastui…

Täältä koto-Suomesta katsottuna on vaikeaa nimetä yksittäinen suuri katastrofi historian hämäristä, joka olisi saavuttanut maailmanlaajuisen uutisoinnin. Lapuan patruunatehtaan räjähdys vuonna 1976 uutisoitiin pienenä tekstiosiona mm. The New York Timesissa, mutta näkyvyyttä Suomi on oikeastaan saanut vasta eri lajien urheilutulosten myötä lähihistoriassa. Nykyään poliittinen tilanne on toki nostanut Suomea uutisotsikoihin ihan jo sijaintinsa ja Natoon liittymisen takia.

(thewallstreetjournal)

Mitäpä me suomalaiset sitten teemmekään kaiken tämän maailman kaaoksen keskellä? Noh, näköjään ainakin lähetämme seuraaviin pelleviisupippaloihin housuttoman äijän, joka lopulta saa jalkaansa ihastuttavat, kipinöitä leimuavat farkkushortsit.

Tähän on sitten tultu, poijjaat: mitä hullummaksi kaikki menee, sitä hullummaksi me näköjään haluamme leimautua maailmalla. Eipä siinä mitään; vilpittömästi onnea, menestystä ja eritoten huumoria kevään kisailuihin Akan puolelta. Lekkeriksi tässä pitää kaikki vetääkin, eihän tätä muuten kestä erkkikään (nimi muutettu yksityisyyden suojelemiseksi).

Go, Suomi, go! Ensi kesänä meidän kaikkien pyykkinaruilla liehuu taskupusseja tursuavat minishortsit (toivottavasti niihin saa hommattua tuollaiset kipinähärpäkkeet mukaan)!

Windows95man – No Rules! | Finland 🇫🇮 | National Final Performance | Eurovision 2024 (youtube.com)

Viimeistään tämän videon myötä torppien ja töllien kahveet menevät väärään kurkkuun. Tai sitten papparaiset intoutuvat lehmien tavoin kirmaamaan kevätlaitumilla tämän esityksen innoittamina… ihka omat taskupussit tuulessa lepattaen. Ah, sitä näkyä odotellessa…NOT!

(farmersweekly/Rachel Smith).

KUINKA TEHDÄÄN KUNNON HALLOWEEN-ASETELMA, OSA 2

Ensimmäiseksi kannattaa katsahtaa Akan vanha juttu, jotta ymmärtää, mistä on kyse:

KUINKA TEHDÄÄN KUNNON HALLOWEEN-ASETELMA – Akalla on asiaa

Tämänvuotisessa kuvaelmassa on edelleen käytetty vanhaa lapsen vaahtomuovipatjaa, jonka rippeet löytyivät pitkän etsinnän tuloksena ullakolta. Anoppia sieltä ei löytynyt, eikä banaanilaatikkoakaan, mutta tähän hätään autotalli toi pelastuksen! Ei, anoppia ei oltu sullottu autotalliin, vaan sieltäpä löytyi peräti koronakaranteeniajalta historiallinen ruoan kotiinkuljetuslaatikko! Ja vieläpä peräti siltä ajalta, kun karanteeni kesti vielä 14 vuorokautta ja jäljittäjille piti kirjoittaa tuskalliset selvitykset kaikista sairastuneen liikkeistä ennen koronatartuntaa. Ah, niitä aikoja! (Tämän muiston seurauksena Akka polttaa iloisesti ne muutkin ruokalaatikot, joita autotalliin ehti tuolloin kertyä! Ärgh!)

Noh; tänä vuonna ei siis ole edelleenkään kiusattu anoppia eikä korona-ajan ruokakauppiasta, mutta kissa-Godzilla on tietenkin yhä kiinnostunut kaikenlaisista projekteista:

Laatikonpohja leikattu, vaahtomuovia liimattu. Kissan (yksi monista) petipaikka näkyy edelleen taustalla.

Tänä vuonna Luigi the Luuranco on kyllästynyt makaamaan kissan testaamassa hautakuopassaan ja onkin täten päättänyt siirtyä ”elelemään” luurankoelämää pienessä tuohimökissään.

Tuohimökki rakentuu oivallisesti muovisesta ruokasalaattirasiasta sekä vanhoista taulukiiloista. Niiden pohjana on juuri sopivat kissanruokaboksin pahviläpykät.
Kissanpeti on siirretty tulostimen ja ompelukoneen päälle, ja tämä paikka kelpaakin vallan mainiosti! Kunhan vain saa osallistua! Nytkin käpälä näyttää: ”Laita se tonne!”

Homma etenee taas kuumaliiman ja akryylimaalien avustuksella. Tällä kertaa Luigi saa seuraansa oman, pienen kissa-Godzillan, joka sekin löytyi ullakon uumenista sattumalta (anoppia etsiessä, hah!)

Vanhan hobittikylän kaivon ja pöydän asettelua.
Tässä kuvassa hullukatseinen kissa on vallannut pöydän.

Kunniallisena isäntänä Luigi on päättänyt kutsua kylään wanhan caverinsa Maximuksen, josta on valitettavasti jäljellä vain pääkallo. Maximus ei tiedä, mihin hänen muu ruumiinsa on päätynyt 200-luvulla jaa., sillä useiden päättömien roomalaisten sotilaiden hautoja on nykypäivänä kaivettu esiin mm. Englannissa. Maximus on kuitenkin ihan tyytyväinen, sillä tynnyrin päällä on ihan mukavaa oleilla Luigin armeliaalla avustuksella.

Luigi on rakentanut myös nuotiopaikan turvallisesti kaivon ja veden äärelle, mutta makkaranpaistot taitavat jäädä tällä kertaa tekemättä! Luigi lekottelee sen verran ”leppoisana” omalla tuolillaan, että lienee aika siirtyä sisätiloihin Maximuksen kallo kainalossa.

Näin rauha laskeutuu Luurancolaaksoon, kuten myöskin aidon kissa-Godzillan elämään:

R.I.P edelleen Luigi the Luuranco ja Maximus! Tällä kertaa aiemmin mainituissa kuvaelmissa ”Hobittila” ja ”Halloween 1” käytetty led-valoketju hajosi lopulta Akan käsittelyssä, mutta kyllähän me moukat osaamme ilman patterivalojakin elää. Vai kuinka? Tämän vuoden asetelmaan ei ole ostettu mitään uutta, tarpeet ja perkeet ovat aiemmilta vuosilta peräisin.

Seuraavassa muutamia kuvia aiemmin mainitusta Hobittilasta, joka on tehty mullan ja aidon sammaleen kanssa joitakin vuosia sitten suureen piironginlaatikkoon (joka oli lahjoitettuna saatu):

Kuinkas kävikään Hobittilalle? Muutaman kuukauden jälkeen sammalten suihkuttelusta huolimatta idea ja toteutus kuivuivat kirjaimellisesti kasaan. Mitäpä näistä; jotkut meistä hölmöistä aloittavat aina uudestaan ja uudestaan, kuten Teletapit (Argh!)

Hauskaa halloweenia tai jotakin sen tapaista , jos sellainen kiinnostaa.

REMONTOIJAN JA RAKENTAJAN UNELMIA

Jos Akka ottaisi lekan käteensä ja paukuttaisi sillä osittain-maanalaisen autotallinsa seinää kumoon, niin vastassa olisi todennäköisesti jumalaton juurikkorykelmä ja sen seurauksena ainakin yksi jumalattoman suuri kaatunut puu. Akan tuurilla tämä puu kaatuisi suoraan Akan tönön päälle, rikkoisi muutaman ikkunan siinä sivussa ja tekisi lopulta tuhojaan tiilikatolle.

Näin ei kuitenkaan päässyt käymään v. 1963, kun turkkilainen mies päätti remonttitöidensä yhteydessä kaataa talonsa kellarissa seinän, ja löysi sen takaa 18-kerroksisen maanalaisen kaupungin Derinkuyun.

Derinkuyu Underground City – Google Maps

Derinkuyu, Turkki (WikimediaCommons).

Tämä asuintiloja, temppeleitä, talleja, kouluja ja varastotiloja sisältänyt kaupunki rakennettiin oletetusti vuosien 780-1180 eaa. välisenä aikana. ja sen rakentamisen syiksi on esitetty joko luonnonkatastrofeja tai puolustautumistarkoitusta. Jokainen kerros oli suljettavissa erikseen suurilla kivipaasilla, kuten sen 600 sisäänkäyntiäkin. Tässä valtaisassa tunneliverkostossa kykeni elämään peräti jopa 20 000 ihmistä ja luonnollisesti heidän elämisensä ylläpitoon tarkoitetut kotieläimetkin asustelivat tunneleissa. Ah, sitä auvoa, kun määkivä kilipukki käpertyy viereesi nukkumaan ja seinän takaa kuuluu kivisten seinien voimistamana koko perhanan lauman yhteinen määkiminen!

San Franciscossa autotallin lattian alta löytyi puolestaan remonttitöiden yhteydessä lapsen arkku, joka lienee jääneen talon alle vanhan hautausmaan siirron yhteydessä. Tarkempien selvitysten jälkeen lapsen tunnistettiin olevan 13.10.1876 kuollut Edith Howard Cook, ja hänet haudattiin uudestaan Green Lawn’n hautausmaalle.

Älyttömintä tässä tarinassa on se, ettei talonomistaja Ericka Karner saanut viranomaisilta lupaa haudata lasta uudestaan ilman tytön kuolintodistusta, joten tunnistamattomien lasten hautausapu Garden of Innocence riensi hätiin tytön identifioimiseksi. Yep, näköjään byrokratia tökkii muuallakin maailmassa, eikä pelkästään Suomessa. Mitä tämän talonomistajan olisi sitten kuulunut tässä tilanteessa tehdä? Laittaa arkku näytille olohuoneeseen? Eikö se jo riittänyt, että sekä Ericka että rakennusmiehet kuulivat yläkerrasta lapsen jalkojen tepsuttelua koko sen ajan, kun lapsi oli hautaamatta… spooky!

Edith Howard Cook (Garden of Innocence).

Englannissa historiallisen Yorkin kaupungin alueella löydettiin kaksion keittiöremontin yhteydessä kaksi suoraan seinään maalattua friisiä, joiden arveltiin olevan peräisin asunnon rakentamisvuodelta 1747. Nämä raamattullisia aiheita sisältämät kuvaelmat paljastuivat kuitenkin perustuvan runoilija Francis Quarlesin teokseen ”Emblems” vuodelta 1635, joten maalaukset lienee tehdyn vuosien 1635-1700 välillä. Asiantuntijoiden mukaan taloa on ajon saatossa uudistettu niin, että nämä maalausseinät on jätetty paikoilleen muiden rakenteiden korjaamistöiden yhteydessä.

(DailyExpress).

Valitettavasti toinen friisi on jäänyt löydön jälkeen rempan yhteydessä keittiön yläkaappien taakse eikä teosten kunnostuksiin ole saatu rahoitusta. Jaahas, ainakin Akka heittelisi mieluummin turhat kipponsa ja kuppinsa hiiteen yläkaapeista, kuin peittelisi moiset historialliset maalaukset typerillä lastulevykaapeilla. Noh, kukin tavallaan, mutta silti…! Mitenköhän nämä maalaukset huomioidaan, jos asunto joskus myydään? ”Keittiön erikoisuutena satoja vuosia vanhat friisit, joiden takia asunnossa ei saa käryttää mitään rasvaisia ruokia tai harrastaa mitään DIY-kaakelointeja. Pidä näppisi irti koko keittiöstä.”

Lontoon the Thames-joen etelärannalta Southwarkista löydettiin viime kesänä rakennustöiden yhteydessä roomalainen mausoleumi, mosaiikkeja sekä peräti 80 ihmisen jäänteet. Nämä löydöt ajoittuvat n. 200-luvulle jaa. sisältäen myös 100 kolikkoa, keramiikkaa, koruja, kattotiiliä ja lasihelmiä. Kuinka ollakaan: arkeologisten kaivauksien jälkeen mausoleumi, esineet ja mosaiikit on siirretty museoihin rakennustöiden alta ja päälle valmistuvat nykyaikaiset toimistot ja asuinkompleksit. Tämä on varsin ymmärrettävää Lontoon kaltaisessa kaupungissa, jossa jokainen neliösentti tonttimaata on huomattavan arvokasta.

(Museum of London Archaeology).

Toivottavasti edes yksi näistä roomalaisista kummittelee ihan lämpimikseen esim. mahdollisesti paikalle rakennetussa ostarin kahvilassa, jotta totuus ei unohtuisi. ”Menitte sitten tonkimaan meikäläisen viimeistä leposijaa, ruojat” voisi kummitus todeta kaataessaan kalliit kahvijuomat viattomien asiakkaiden syliin. Mikäli joku haudatuista oli roomalainen sotilas, olisi hyvä pökkiä samalla asiakkaita kylkiluihin pilumilla (kaksimetrinen, 2 – 5 kilogramman painoinen heittokeihäs).

Tienrakennustöiden yhteydessä Israelissa -arkeologisten löytöjen luvatussa maassa- löydettiin peräti 10 000 vuotta vanhan rakennuksen jäänteet kivikirveiden ja 6000-vuotiaan temppelin ohella. Temppeliä on ilmeisesti käytetty rituaalisiin tarkoituksiin, sillä sen sisällä sijaitsee 1,3-metrinen sivuiltaan siloiteltu kivipaasi. Rakennuksen jäänteet puolestaan kertovat, että sitä on rempattu useaan otteeseen ja varhaisin ajankohta täsmää aikaan, jolloin ihmiset alkoivat asettua aloilleen. Israelissa näköjään löytyy minkä tahansa rakennustyön yhteydessä kaikenlaista, ei tarvita kuin ensimmäinen lapionheilautus ja a vot: ”Ohoh, täällähän onkin ihtensä Pelsepuupin temppeli… ja perhana, Lootin vaimo suolapatsaana!”

(LiveScience).

Binnenhofin laajassa valtion virastokompleksissa Haagissa löydettiin remontointitöiden yhteydessä lattian alta (vain n. 20-30 cm:n syvyydessä) kolmen aikuisen ihmisen luurangot. Tämä löytö on tehty kuluvana kesänä, joten näiden ihmisten ikää tai luurankojen ajoitusta ei ole vielä tiedossa. Lisäksi löytöihin kuuluu pronssikolikko vuodelta 1761, joten satojen vuosien ikäisestä löydöstä lienee siis kyse.

Binnenhof – Google Maps

Alueella tehdäänkin nyt paikallisia kaivauksia lisälöytöjen toivossa. Binnenhofin rakennustyöt on aloitettu kuitenkin jo 1200-luvulla, joten luurangot voivat siis olla kolikkoakin vanhempaa perua. Suomalaisiin löytöihin kuuluu se, että pienenkin viisipennisen löytämisestä nousee suuri riemu: ”Heii, mä löysin kolikon peräti markka-ajalta, juhuu!”

Binnenhof (WikimediaCommons).

Watfordin kylästä, Northamptonshiresta löydettiin entisen pubin savupiipun purkamisen yhteydessä lasinen noituudenesto-pullo, joka sisälsi ongenkoukkuja, ihmisen hampaan, lasinpaloja sekä jonkinlaista nestettä. Tällaisia pulloja on löydetty useista historiallisista rakennuksista, mutta tämä entinen Star And Garter Inn -pubi on erityisen kuuluisa paikallisen noidan Angeline Tubbsin syntysijana noin v. 1761. Tämä noita muutti sittemmin 15-vuotiaana New Yorkiin ja pullo onkin ajoitettu tehdyksi 1830-luvun jälkeen.

Angeline Tubbsin kuolinilmoitus (Newspapers.com). Kuoli 104-vuotiaana? Noituuksia!!

Ehkäpä joku halusi estää noidan kirouksia tässä sittemmin asuinkäyttöön muutetussa pubissa, ja tällaisten pullolöytöjen yleisyys kertookin vahvasta taikauskosta noihin aikoihin. Kun ei ollut tietoa bakteereista, viruksista, eikä mistään muustakaan, niin meitä mustissa viitoissa huvikseen liehuvia ihmisiä kissoineen oli helppo syyttää noituudesta. Onhan se nyt perhana noituuden syytä, jos naapurin karjaelikot näyttävät voivan paremmin, kuin omat elikot! Pthyi!

(DailyMail).

Cheshiressa, Englannissa asunnonomistaja Kevin Mort päätti asentaa lattialämmityksen itse keittiöönsä, ja löysi yllätyksekseen lattian alta 300 vuotta vanhan kaivon täynnä vettä ja mutaa. Ukko päättikin kaivaa tämän viisimetrisen kuilun pohjalle asti pudoten itse muutamia kertoja tähän sotkuliemeen, eikä sanojensa mukaan löytänyt mitään aarteita kaivon pohjalta. Sittemmin kaivo on jätetty osaksi keittiön lattiaa ja sen päällä voi normaalisti kävellä karkaistulla lasilla. Nope, sanoo Akka. Karkaistua lasia tai ei, Akan kaivosta ryömisi kuitenkin mustahiuksinen nainen The Ring -elokuvan mukaisesti. Nope. Tämä kaivo ei ole edes ainoa tällainen löytö, god damn!!

Edellisestä esimerkistä poiketen aarteen keittiönsä lattian alta löysi nimettömänä pysyttelevä pariskunta. Tämäkin remppaprojekti tehtiin Englannissa, Yorkshiressa, mutta lattian alta paljastuikin ensin kaapeliksi luultu häivähdys kultaa. Lisäkaivausten myötä löytö paljastuikin limutölkin kokoiseksi astiaksi sisältäen peräti 260 kultakolikkoa. Kolikot ovat vuosiluvuiltaan ajalta 1610-1727, ja löydön onkin todennettu kuuluneen Fernley-Maistersin kauppiassuvulle. Tämä suku vaurastui mm. Itämeren kauppareittien myötä ja erikoisuutena saaliissa oli mukana myös harvinainen, brasilialainen kolikko.

(BBCNews).

Tämä koko kyökkiaarre huutokaupattiin lopulta 754 000 punnalla, joten tässä tapauksessa lattian auki repiminen oli kannattava sijoitus. Olisikin hauska tietää, asennettiinko lattiaan sitten astetta parempaa laattaa vai rempattiinko peräti koko talo… vai vaihdettiinko koko talo kuitenkin, kuten ”Remppa vai muutto”-ohjelma eri maista meille epätoivoisesti ja yhtä mittaa opettaa. Laittakaapa sellainen kaivotalo yhtenä vaihtoehtona myyntiin tähän formaattiin, niin saadaan sellainenkin hirvitys pois kuljeksimasta. Akka irroittaa sen hemmetin lasin kaivon päältä ja asentaa sinne kuiluun mustaperuukkisen mallinuken, niin johan saadaan vihdoinkin laatuviihdettä aikaiseksi.

Tuotantoyhtiö ei vastaa ohjelman teon aikana pilaantuneista housunpersuuksista eikä tuotantoyhtiö ole vastuussa kenenkään sairaalakuluista tai nitroista tuotannon aikana, sen jälkeen eikä muutoinkaan ikinä. Katsokaa omalla vastuulla ihan mitä tahansa scheissea haluattekin. Akka näkee kuitenkin painajaisia tuostakin mainitusta kaivokeittiöstä, argh!

Laatutalo hyvällä sijainnilla ja suurella tontilla erinomaisten kulkuyhteyksien päässä (mikäli omistat traktorin). Talon pitkästä historiasta todistaa keskellä maalattiaa sijaitseva kaivo, josta voi kömpiä tuulahduksia menneisyydestä ilahduttamaan arkeanne! Lapsetkin saavat liikuntaa puikkiessaan pakoon näitä mukavia kaivoyllätyksiä!

SUOMALAISTEN PAIKANNIMIEN HISTORIAA…

ja niiden häpeämätöntä pilkkaamista! Akka on aina ihmetellyt, miksi runsaista metsistään ja puhtaasta luonnostaan/järvistään tunnettu Suomi sisältää niin paljon paikkoja, joiden nimet eivät tarkoita yhtään mitään. Äkkipäätään luulisi, että muinaiset esi-isämme… krhm, esihenkilömme olisivat nimenneet heille tärkeät paikat ihan vain luonnonmuodostelmien pohjalta, kuten tietenkin monin paikoin on tehtykin. Mustalampi on Suomen yleisin (391 kpl) järven nimi, toisin kuin usein yleisimmäksi luultu Paskolampi (106 kpl). Tällaiset
nimet kertovat hyvinkin paljon vesistön luonteesta, ehkä?

Mustalampi,Utajärvi (WikimediaCommons).

Akalle tuli mieleen myös kaupungin nimi VARKAUS. Miksi ihmeessä kaupungille annetaan tällainen nimi? Mitä siellä on ennen muinoin pöllitty niin runsaasti, että nimi on jäänyt elämään tuleville sukupolville? Tai miksi on olemassa sellaiset sanahirvitykset, kuten UUSIKAARLEPYY, KUUSKAJASKARI tai ESPOO. Varkaudesta puheen ollen; Akalle tuli heti mieleen seuraavanlainen hölmö vitsi:

-Missä sä asut?

-Luvattomassa käyttöönotossa.

Eehhehe! Joten Varkaus saakin olla Akan ensimmäinen kohde nimistöjen tutkimisessa:

Perusilmakuva peruskaupungista historian kätköistä 1950-luvulta (Suomen Ilmakuva).
  • VARKAUS: Varhaisimmat kirjalliset merkinnät ovat Varkaus godz v. 1523 sekä Varkaus bij v. 1563. Usein kaupungin nimi tulkitaan niin, että se on muodostunut saamelaisten kätköpaikkaa osoittavasta sanasta vuörkä/vyörkä. Todennäköisin selitys on kuitenkin se, että alueella on pitkä historia koskenkiertopaikasta, johon viitataan juurikin matkataipaleen lyhentymisellä ”varkautena” matka-ajasta.
  • UUSIKAARLEPYY: Varhaisin kirjallinen merkintä on Ny Carlby Sochn v. 1609. Kaupunki on nimetty kuningas Kaarle IX:n kruunajaisvuonna 1607, kun pienempiä kyliä alueelta liitettiin toisiinsa. Karleby on keskiaikainen nimitys, mutta tämä muoto Uusikaarlepyy on vain alueita erottava sanaväännös alkuperäisen Gamlakarleby:n eli Kokkolan kaupungin nimityksestä (gamla=vanha). Akkaa hävettää, ettei Akka tajunnut ”PYYN” olevan vain suomalainen väännös ”BY”:stä eli kylästä. God damn, osa 1! Selityksenä tähän lienee vanha sanonta ”parempi pyy pivossa, kuin kymmenen oksalla,” johon ei tässä jutussa puututa millään tavalla. Hirvittävä perisuomalainen sanonta, joka pitäisi kieltää jollakin lakipykälällä, sillä sen merkitystä on mahdotonta selittää ulkosuomalaiselle mitenkään! Helpompaa on selittää lipeäkala, joka sekin on aivan hirvittävä asia sinällään.
  • AHVENISTO: Tämä kaunis Hämeenlinnaan sijoittuva ulkoilu-, luonto- ja nähtävyysalue sisältää useita kohteita. Ahveniston järvi on suosittu uimapaikka ja nimi juontuukin tämän järven ahvenista. Akka otti tämän mukaan luetteloon siitä syystä, että varhaiset kirjalliset lähteet mainitsevat nimet Ahvenistolammi v. 1780 ja mikä parasta: AFVISTON IERFVI v. 1781! Voi pyhä jyhäys sentään; oikein ierfvi! ”Suomi tunnetaan maailmalla varsinkin runsaslukuisista ierfveistään!”
  • ESPOO: Varhaisimmat kirjalliset merkinnät Espa v. 1431 ja Espaby v. 1451. Nimen taustalla lienee keskiaikainen joennimi ”Äspån” eli vanhasta ruotsista suomennettuna ”Haavikkojoki.” Nimen taustalla saattaa tosin olla myös miehen nimi ”Esbjörn” lyhennettynä Espeksi. Mikäli tämä Haavikkojoki vaihtoehtona pitää paikkansa, voisi espoolainen nykypäivänä todeta kysymykseen ”mistä olet kotoisin” seuraavanlaisesti: ”Haviksessa syntynyt, havislainen ikuisesti!”
  • KORSO: Surullisenkuuluisa Vantaan kaupunginosa on saanut nimensä kolmen kunnan rajapyykistä 1400-luvulta lähtien ristirajana eli ruotsalaisittain ”Kårsrå.” Varhaisimmat kirjalliset merkinnät nimestä löytyvät Kårs Råå v. 1662 sekä peräti Ristiraija v. 1739. Vielä nykyäänkin tämä ristiraja on tunnettu maamerkki. Suomalaisittain voisi todeta, että alkuperäinen ruotsalainen nimi olisi voinut päätyä myös muodoksi Kärsä. Asuisiko nykypäivän ihminen mieluummin Korsossa vai Kärsässä? Tällaisiakin paikannimiä nimittäin Google Mapsista löytyy. Onnea vaan teille kaikille, Akka haluaisi mieluummin asua Saparossa… ja sellaisiakin näkyy löytyvän. God damn, osa 2!
  • TIKKURILA: Vantaan suurin kaupunginosa mainitaan kirjallisissa lähteissä mm. muodoissa Dikursby v. 1501 ja Dicvrsby v. 1543. Tähän nimeen on vaikuttanut ruotsinkielen sana dikur/deker, joka on tarkoittanut kymmentä eläimen nahkaa. Tämä sana on myöhemmin suomalaistettu sanaksi ”tikkuri,” eikä liene epäselvää, että paikannimi on muodostunut nahkojen kauppapaikkana ja kylänä. Olisipa outoa nykypäivänä kuulla junassa kuulutus ”Seuraavana Tikkurikylä” tai mikä parempi: ”Nahkala.”
  • KUUSKAJASKARI: Merisäätiedotuksista tunnetuksi tullut saari mainitaan varhaisissa lähteissä 1650-luvulla nimellä Caiascarj. Nimen alkulähteitä on selitetty sillä, että viereinen saari Kallikajaskari on kivikkoinen saari, kun taas Kuuskajaskari on kuusinen saari. Kuuskajaskari olisi täten ”kuusta kasvava lokkiluoto” ja Kallikajaskari ”kallioinen lokkiluoto.” Sanokaa mitä sanotte, mutta tällaiset nimet eivät sovi tavallisen pulliaisen pirtaan. Kalliaiskaskari, Kuuskalanjaskari, Kaaskajansuksari tai mikään tällainen ihmiselle merkityksetön väännös ei vain jää mieleen. Miten olisi ”Lokkiluoto ykkönen, Lokkiluoto kakkonen” jne…
  • UTTI: Tämä suomalaisittain kuuluisa laskuvarjojääkäreiden koulutuspaikka lienee saaneen nimensä henkilön mukaan, sillä paikalla tiedetään asuneen herra Morthn wtti v. 1546. Kuitenkin jo 1200-luvulla alueella asusteli ruotsinkielisiä henkilöitä, joiden sukunimi oli Udd tai Udde. Tämä Utti-nimitys juontuu kuitenkin ihan jo tiettyyn kantataloon ja v. 1708 paikannimi on ollut Uttis. Olisikin hauskaa, jos nykyiset laskuvarjojääkäriässät yrittäisivät lausua armeijapaikkansa muodossa ”WTTI.” God damn, osa 3!
  • OITTAA: Henkilökohtaisen nimen perusteella nimetty paikka on myöskin Oittaa Espoossa. Paikka mainitaan vanhoissa teksteissä v. 1549 nimellä Oijttila, v. 1552 nimellä Oijtaböle jne. Alueella lienee ollut yksityinen talo, jonka alkuperä on ollut Hämeessä. Talon nimi lienee aluksi ollut Oitti tai Oittila, joka sittemmin ruotsinnettiin muotoon Oitans. Oitti-nimi on kuitenkin alunperin ollut miehen nimi. Oitti-niminen kylä löytyy myös Hausjärven kunnasta, eli…
  • HAUSJÄRVI: Varhaisin maininta Hausierf (taas mainittu jonkinmuotoinen ierfvi eli järvi) v. 1543. Haus tarkoittaa ”majavanhajuketta” eli haustaa, jota saatiin majavan sukupuolirauhasista eri tarkoituksiin. Tähän Akka laittaa suoran linkin kaivelematta sen kummemmin itse tätä aihetta:

Hauste – Wikipedia

Onnea teille kaikille, hausjärveläiset! Siellä on sitten menneinä aikoina löydetty kelpo elinkeino kaivelemalla majavien persuuksia!

  • KLAUKKALA: Myös henkilöön liitetty paikannimi. Varhaisissa kirjallisissa lähteissä nimi viittaa henkilöön Klaukka: isäntään, joka piteli pirttiään jo 1540-luvulla. Hänen nimensä oli viännetty peräti Pyhästä Nikolauksesta eli jouluäijänä tunnetusta Joulupukin esihahmosta. Paikka on kuitenkin tunnettu jo v. 1527 nimellä Klöckeskoogh, mutta vuonna 1866 nimitys oli jo Klaukkala by eli Klaukkalan kylä. Klöckeskoogh kuulostaa lähinnä yskivältä vanhalta mieheltä, joka menehtyy tuberkuloosiin juuri näillä hetkillä.
  • KORPPOO: Varhaisissa kirjallisissa lähteissä mainitaan nimet Corpo v. 1434 sekä Korppe v. 1469. Tämän paikan nimi onkin edelleen selvittämättömien osastossa, sillä nimen alkuperään on esitetty useita selityksiä, joille ei mitään varmuutta tiedetä. Tähän Akka voisi kyynisesti todeta seuraavanlaisesti:

”Mistä sä olet kotoisin?”
”Korppoosta.”
”Missä se on? Ja mikä se Korppoo on?”
”Emmä v*ttu tiedä eikä kukaan muukaan tiedä. Ketään ei näköjään edes kiinnosta tietää.”

Akka pahoittelee korppoolaisille aiheuttamaansa mieliharmia syvästi. Ja hausjärveläisille myöskin vilpittömät pahoittelut. Majavanpersus on ihan hyvä homma, jos siitä on saatu massia joskus muinoin. Tämä ei toimisi nykypäivänä, siitä tulisi pahasti sanomista.

Tähän loppuun sopinee mainita paikannimet Akanvaara, Akanhauta ja Akkala, joita Suomessa esiintyy useita erilaisine väännöksineen. Nimi pohjautunee muinaisjumala Akkaan, mutta se paikannimenä saattaa viitata myös puolisoon tai yksittäiseen taloon.

1 AKANVAARA 3 KOLMIOMITTAUSTORNI JÄÄNNÖS 1 Yleiskuva tornin jäännöksestä (Lusto-Metsämuseo). Mukavan ylentävä kuva, joka luo inspiraatiota.

Ainakin Akkoinen, Ackala ja Akankuru kiehtovat Akkaa siinä määrin, että Akka harkitsee tonttinsa nimeämistä kreivikunnaksi. Titteli sopisi Akan pirtaan oikein hyvin, joten palaillaan huumorin ja historian merkeissä asiaan seuraavassa jutussa; tällä erää näkemiin toivottaa

Kreivitär von Ackala (kavereiden kesken tunnettu nimellä arvoisa kreivitär von Ackala tai Teidän Ylhäisyytenne), joka lanseeraa käyttöön jo unohtuneen järveä tarkoittavan sanan IERFVI.

Lähteet Suomalainen paikannimikirja – Kotimaisten kielten keskus (kotus.fi) muiden googlelähteiden ohella

KUSTI POLKEE JA… POSTI KULKEE

Maailman vanhin, varhaisilla aakkosilla kirjoitettu lause löydettiin Tel Lachishin arkeologisilta kaivauksilta Israelissa muutamia vuosia sitten. Tämä lause ei kerro mitään ylevää; siinä ei mainita esim. voitokkaista sotaretkistä tai mistään jumalallisesta ilmestyksestä sanaakaan, sillä tämä lause ei ole suinkaan säilynyt missään historiallisessa dokumentissa.

Tämä lause on kaiverrettu norsunluiseen kampaan 17:llä pienellä varhaisaakkosella, ja se kuuluu jotakuinkin seuraavanlaisesti:” Poistakoon tämä kampa täit hiuksista ja parrasta.”

(ScienceAlert.com)

Tässähän onkin siis kyseessä muinainen hittituote hiusten- ja parranhoitoon; muinainen Tangle Teezer kerrassaan. Ja kuinka ollakaan: tässä pikkuruisessa kammassa on peräti säilynyt päätäi kamman piikkien lomassa, joten ainakin kampa on ollut kovassa käytössä ja tehnyt sen, mitä siinä on luvattukin. Päätäit ovat olleet ihmisten vitsaus jo vuosituhansien ajan, ja tämä taidokkaasti valmistettu kampa lieneekin ollut jonkun eliitin jäsenen päivittäinen varuste.

Tästäpä Akan mieleen tulikin tarkastella muita muinaisia, säilyneitä lauseita ja toivotuksia ihmisten arkipäiväisestä elämästä. Eli kirjeistä, tuosta nykyään jo unohtuneesta tavasta lähettää viestejä ystäville ja perheenjäsenille POSTITSE. Tämän tavan unohtumisesta voi ihan vapaasti syyttää postilaitosta, jonka toiminnan ansiosta mitään ei kannata lähettää eteenpäin ilman vakuutusta tai kirjausta. Kiitos, posti, siitäkin joulukortista, jonka Akka vastaanotti helmikuun alkupuolella.

Maailman vanhinta postireittiä kehitti persialainen kuningas Kyyros Suuri (n.576–529 eaa.). Viestienkulkua oli jo toki aiemminkin mm. Egyptissä ja Kiinassa, mutta tämä kuninkaallinen reitti toimi ennennäkemättömällä tehokkuudella, sillä matkaa taitettiin usean kuriirin voimin. Hevosia vaihdettiin tiuhaan matkan aikana, ja tämä takasikin tämän nyk.Iranista Turkkiin ulottuvan reitin (n. 2600 km) taittamisen jopa viikossa. Kuninkaallinen reitti oli kuitenkin tarkoitettu vain hallinnolliseen postiin.

Reitti kulki Susan kaupungista Turkin rannikolle (Copyright kuvassa/public domain).

Rooman valtakunnan postijärjestelmää kehitti keisari Augustus ensimmäisellä vuosisadalla jaa. Cursus publicus ei ollut niinkään postilaitos, vaan matkareittien ja taukopaikkojen verkosto, jonka avulla keisari sai nopeasti tietoja valtaisan valtakuntansa eri kolkista. Roomalaiset olivat tosin kehittäneet tehokkaan ”lennätinjärjestelmän” jo 200-luvulla eaa., jonka viestintä perustui lyhyin välimatkoin näytettävien soihtujen lukumäärään. Kerrassaan edistyksellistä!

Mutta mutta: entäpä ne tavallisten pulliaisten kirjeet ja viestit? Mitäpä näistä onkaan säilynyt meidänkin luettavaksemme?

Ensimmäiseltä vuosisadalta jaa. on säilynyt kirje Egyptistä, jonka Hilarion-niminen mies on lähettänyt raskaana olleelle vaimolleen Alisille. Kirjeestä paljastuu, että Hilarion on työmatkalla Aleksandriassa ja hän lupaa lähettää vaimolleen rahaa heti, kun hän saa palkkansa. Lisähuomautuksena hän toteaa, että jos syntyvä lapsi on tyttö, siitä voi hankkiutua eroon. Poikalapsen voi toki säästää.

(Earlychurchhistory.com)

Tällainen toiminta ei ollut mitenkään harvinaista ja useita tyttölasten ”dumppauspaikkoja” onkin näiltä ajoilta löydetty. Poikia suosittiin, sillä heistä olisi kasvettuaan rahallista hyötyä perheen elatuksessa.

The Horrific Infanticide And the Ancient Romans | Short History (short-history.com)

Tähän väliin on pakko ottaa esille 1900-luvun alkupuolen LASTEN POSTITTAMINEN Ameriikan mantereella, kunnes tällainen toiminta vihdoin kiellettiin. On kuitenkin huomattava, että näissä tapauksissa lasta ei annettu ventovieraan käsiin, vaan tunnetulle ja luotetulle postilaitoksen edustajalle ja osa kuvista on lavastettu vitsailumielessä.

A Brief History of Children Sent Through the Mail | Smart News| Smithsonian Magazine

Noh, Rooman valtakuntahan käsitti laajimmillaan lähes koko Euroopan alueen ja sen vartiointiin tarvittiin tuhansittain sotilasväkeä. Arviolta vuodelta 212 jaa. on peräisin tällaisen sotilaan kotiinsa lähettämä kirje, joka käännettiin ensimmäistä kertaa vasta 2000-luvulla. Tässä kirjeessä nykyiseen Unkariin sijoitettu egyptiläinen sotilaspoika Aurelius Polion anelee perhettään vastaamaan hänen lähettämiinsä kirjeisiin. Tämä sotilas kertoo myös, että mikäli hän saa viestiä perheeltään, hän pyytää heti vapaata päästäkseen käymään kotona. Tässä tapauksessa on huomattavaa se, että sotilas osaa ylipäätään lukea ja kirjoittaa ja kirjeen kääntäjä uskookin, että tämä kotiinsa ikävöinyt henkilö on osannut useita kieliä.

”Dear Mom, I Miss You!” – 1,800-Year-Old Letter Home From Roman Soldier Translated – MilitaryHistoryNow.com

(AncientOrigins).

Tällaisesta samanlaisesta viestinnästä on säilynyt myöskin egyptiläisen sotilaan kirje kotiinsa, mutta tämän kirjeen kirjoittamiseen onkin käytetty tehtävään palkattua kirjuria. Italiaan, Napolin lähelle silloiseen Misenumin kaupunkiin sijoitettu sotilas Apion kirjoittaa perheelleen terveisensä ja kyselee heidän kuulumisiaan. Kirjeen mukana hän lähetti myöskin pienen, maalatun muotokuvansa (tämä kuva ei ole säilynyt) ja kertoo, että merimatkan aikana laiva joutui hirvittävään myrskyyn. Tämä sotilas kertoo myös roomalaiseksi vaihdetun nimensä: Antonius Maximus.

Artikkelin kirjoittaja kertoo, että kirje päätyi tosiaankin perille kotiin ja löydettiin arkeologien toimesta romahtaneen kotitalon kaivauksista. Samoin löytyi myös hänen toinenkin kirjeensä sisarelleen, jossa hän kertoi olleensa valtakunnan rajamailla ja hänellä olikin kirjettä kirjoitettaessa jo oma perhe vaimoineen ja lapsineen.

A Real Letter from a Roman Soldier | Great Names in History (wordpress.com)

On täysin käsittämätöntä, että tällaiset kirjeet ovat säilyneet nykypäivään asti luettavassa kunnossa. Voi vain kuvitella, kuinka rankkaa ja pelottavaa on ollut lähteä turvallisesta kotikylästä jonnekin ”valtakunnan ääriin” silloisilla matkustuskeinoilla. Tämäkin urhea sotilaspoika joutui myrskyn kouriin ylittäessään Välimerta ja hän kiitteleekin kirjeessään Serapis-jumalaa omasta pelastumisestaan. On tosiaankin harvinaista, että olemme saaneet ylipäätään tietää hänen perustaneen perheen sotilasuransa jälkeen, mutta muista olosuhteista, tilanteista ja paikoista emme tiedä mitään.

Meidän nykyihmisten tallentama materiaali lienee täysin käyttökelvotonta muutaman tuhannen vuoden päästä, kuten Akka on aiemminkin arvellut. Savitaulujen, seinäkaiverrusten ja kirjoitettujen papyrusten säilyminen on ymmärrettävää, sillä kirjoitusmustekin koostui luonnollisista aineksista ja olikin tarkoitettu säilymään jälkipolville.

Viestienvaihdannaksi on luettava myös lukuisat Herculaneumista ja Pompeijista säilyneet graffitit, joiden perusteella saa hyvän käsityksen silloista arkea eläneiden ihmisten toiminnasta: mm. Pompeijin bordellin läheisyydestä löytynyt seinäkirjoitus kertoo, että ensimmäisen kohortin sotilas Gaius Valerius Venustus kävi paikalla h*ssimässä naisia.

Kiitos, Gaius; tämä on yksi lukuisista vastaavista esimerkeistä. Ehkä aikaa vievin tällaisista projekteista on ollut nyk. Britannian Vindolandan sotilastukikohdasta löydetty kivinen peniskaiverrus teksteineen 200-luvulta jaa.: Secundius cacor eli Secundius the Shitter. Käännöstä ei tässä tapauksessa varmaankaan tarvita.

(Vindolanda.com)

Samalta paikalta on löydetty suuri, puinen dildo, jota tutkimusten mukaan on runsaasti käytetty.

(LiveScience)

Voi meitä ihmisiä; voi Akka taas todeta. Mikään ei muutu miksikään, ei edes vuosisatojen muuttuessa vuosituhansiksi…! Meistä jää nähtävästi jäljelle ainoastaan hirvittävä kasa muovisia esineitä Tupperwareista dildoihin! Kuulakärkikynäkin on keksitty vasta v. 1938, eikä kukaan tiedä sen musteen säilymisestä tuhansien vuosien päähän. Noh, ehkäpä niitäkään tekstejä ei kukaan tuolloin olisi lukemassakaan, kun me ihmiset emme näköjään miksikään muutu.

KAUKOMATKAN KAIPUU? NOU HÄTÄ!

Mikäli tämän kesän kaukainen lomakohde on vielä mietinnän alla eikä massin määrällä ole rajaa, niin kannattaa suunnata Tannan saarelle Tyynellemerelle. Tanna kuuluu Vanuatun saarivaltioon, joka muodostuu 83 saaresta. Miksipä näistä kaikista sitten pitäisi valita juuri Tannan saari? Onko tällä saarella todellakin niin upeita hiekkarantoja ja nähtävyyksiä, että kannattaisi näin kauas lähteä? Hmm…!

Ennen matkasuunnitelmaa ja lippujen varaamista kannattaa kuitenkin huomioida, että kevyt pakkaaminen ei todellakaan ole tällä matkalla suotavaa. Itse asiassa; voit joutua jopa vararikkoon, sillä mukaan kannattaa pakata ainakin pari veneen perämoottoria, moottorisahoja, kiväärejä, Coca-colaa ja runsaasti tölkkimuonaa. Pari polkupyörääkin voisi mahduttaa mukaan tai jos haluaa kunnolla hifistellä; pari autoa.

Pitkien lentomatkojen aikana kannattaa myös perehtyä nimiin John Frum, Tom Navy ja prinssi Philip. Perille päästyäsi saatat nimittäin huomata, että olet heistä jonkun jälkeläinen/sukulainen, ja sinut otetaan jumalana vastaan. Jep, ihan oikeasti. Notta mitä v..a, kysyy nimimerkki epätietoinen, voisi joku tässä kohtaa kysyä. Selvennetäänpä siis hieman tätä keissiä:

James Cook saapui Tannan saarelle tutkimusmatkoillaan v. 1774 ollen täten ensimmäinen eurooppalainen, jonka tuolloiset alkuasukkaat kohtasivat. Cookin merkintöjen mukaan saarella asui myös kannibaaliheimoja, joten tällainen länsimainen retkue oli varmaankin melkomoinen shokki paikallisille asukkaille. Joillakin saarilla Cookin saapuminen tulkittiinkin jumalan ilmestymiseksi ja häntä alettiinkin palvoa asianmukaisin riitein. On siis oletettavaa, että Tannankin myöhemmät (kohta mainittavat) jumalkultit ovat lähtöisin jo satojen vuosien takaa; juurikin näistä ensimmäisistä länsimaisista kohtaamisista.

Cook saapuu Australian Botany Bayhin.

1800-luvulla saarille alkoi saapua brittiläisiä lähetyssaarnaajia, jotka tietenkin alkoivat opettaa länsimaista kristinuskoa tapojensa mukaisesti. Samalla natiiviväestö tutustui kaikenlaisiin eurooppalaisiin tavaroihin, joita he eivät koskaan olleet nähneetkään. Jeesuksen ”tulemiseen” alkoi siis voimakkaasti liittyä tällainen materiaalinen aspekti ja voila: lastikultti-käsitys alkoi muodostua.

Toinen maailmansota räjäytti tällaisen ajattelutavan, kun näille lukuisille pienille saarille alettiin sijoittaa amerikkalaisia sotilasjoukkoja. Tällaisten lentotukikohtien tarkoitus oli tarkkailla japanilaisten toimintaa ja olla valmiina reagoimaan kaikkeen nopeasti. Saarille saapuvat sotilaat ja laivoilla toimitetut tai lentokoneista pudotetut tavaralastit ymmärrettiin usein niin, että jumalat saapuivat tavaroineen saarille tuomaan asukkaille uudenlaista, henkistä ohjausta.

Näin kävi myös Tanna-saarella, jonne saapui jumala nimeltään ”John Frum.” Perimätiedon mukaan tämä henkilö elvytti saarelaisten vanhat tavat ja käski unohtaa länsimaisen ajattelutavan kokonaan. Saarelaiset alkoivat siis palvoa tätä sotilasta jumalanaan, kunnes sodan loputtua sotilaat lähtivät tannalaisten harmiksi saarilta lopullisesti. Heidän mukanaan loppuivat myös ah, niin autuaat tavaralähetykset. Saarelaiset alkoivatkin rakentaa puusta ja bambusta lentokonemalleja ja jopa kiitoteitä ja laitureita houkutellakseen jumalaa palaamaan takaisin.

Joidenkin saarelaisten mielestä John tosin asuu paikallisessa, aktiivisessa tulivuoressa Yasurissa, ja jotkut sekoittavat tähän John Frum-hahmoon iloisesti myös Jeesuksen ominaisuuksia. Äh, mitäpä näistä, jumala mikä jumala!

Tiedossa ei kuitenkaan ole, mistä tai kenestä tämä John Frum-kultti on saanut nimensä, mutta tämä uskonnollinen liike on tosiaankin edelleen voimissaan. Tässä uskonnossa odotetaan edelleen tämän valkoiseen pukeutuneen sotilaan paluuta, kuten hän aikoinaan sodan aikana lupasi tehdä. On arveltu, että nimi on muodostunut sanoista ”John from America,” sillä heimolaiset tietävät hänen tulleen Amerikasta. John Frumin uskotaan siis tuovan taas palatessaan mukanaan länsimaisia aarteita, kuten jo aiemmin mainittuja (sinun nyt mukaasi pakkaamia) tavaroita.

(WikimediaCommons).

Johnia juhlitaan joka viikko perjantaisin, mutta varsinainen juhlapäivä vietetään 15. helmikuuta. Tuolloin saarelaiset pukeutuvat vanhoihin sotilaspukuihin ja farkkuihin, maalaavat punavärillä rintaansa tekstin USA ja marssivat bambunvarsista tehtyjen ”kiväärien” kanssa paraatissa.

On tosin myös esitetty, että koko John Frum-aate on saanut lisäpontta ihan vain kava-juomasta, joka liittyy oleellisesti uskonnollisiin riitteihin. Tämä juoma valmistetaan kavapippurin juuresta, ja sillä on todettu olevan hallusinogeenisiä ja päihdyttäviä vaikutuksia. Tämän juoman avulla monet uskovat saavansa yhteyden jumaliin tai esi-isien henkiin ja sitä tarjotaankin, kuten kahvia länsimaissa. Joissakin lähteissä tosin mainitaan, että saarella olisi jo ennen sotaakin ollut John Broom-kultti, josta ei kuitenkaan ole yhtä vahvoja todisteita, kuin tästä John Frumista.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt Tom Navy-kultti, jonka epäillään syntyneen John Frumin tapaan. Onkin helppo kuvitella tämän nimen juontuneen sanoista ”Tom from Navy,” mutta erääksi ehdokkaaksi on ehdotettu Thomas Beatty-nimistä lähetyssaarnaajaa, jonka tiedetään olleen saarella toisen maailmansodan aikaan.

(Smithsonian).

Noh, tästä puuttuu enää alussa mainittu prinssi Philip-kultti. Jep, juuri se prinssi Philip/Edinburghin herttua, joka menehtyi juuri ennen sadannetta syntymäpäiväänsä v. 2021. Tämän kultin synty on epäselvää, mutta on arveltu, että se pohjautuu 1950-60 -luvuille, kun asukkaat näkivät brittiläisten siirtolaisten kunnioituksen kuningatar Elisabetia kohtaan. Tällöin pääteltiin, että prinssi Philipin täytyi olla perimätiedossa mainittu, jonain päivänä saarelle saapuva jumala. Tätä uskomusta lisäsi herttuan ja kuningattaren vierailu saarella v. 1974, jonka jälkeen saarelaisille lähetettiin useita kuvia prinssi Philipistä. Hänen kuolemaansa surtiin surujuhlineen joitakin viikkoja, ja hänen uskotaan nyt lepäävän rauhassa, kunnes hänen sielunsa lopulta palaa saarelle.

Tannalle matkatessa kannattaakin siis miettiä, mitä pukee päällensä. Mikäli aikoo esiintyä valkoisessa sotilaspuvussa ja laskeutua uljaasti vesitasolla suoraan saaren rantaan, voi kohdata ruhtinaallisen vastaanoton. Kannattanee siis miettiä etukäteen myös, millä nimellä aikoo esittäytyä ja miten käyttäytyä. Muutoin me suomalaiset saamme hävetä silmät päästämme, kun koko maailman media raportoi tannalaisten uudesta jumalasta seuraavanlaisesti:

”Monen tannalaisen pitkä odotus on nyt päättynyt, kun heidän John Frum -jumalansa jälkeläinen on vihdoinkin saapunut saarelle. Tämä valkoisiin pukeutunut hahmo sai suuret suosionosoitukset laskeutuessaan näyttävästi vesitason ponttoonilla seisten ja vilkuttaen. Juhlatunnelmaa pilasi hieman se, että tämä kauan ja hartaasti odotettu jumaluus putosi ponttoonilta molskahtaen veteen. Saaren voimakkaimmat miehet auttoivat kuitenkin nopeasti jumalansa kuivalle maalle, ja kysyivät kunnioittavasti tämän nimeä. Riemu olikin suuri, kun jumala nauraen huusi kannattajilleen nimensä: ONXPAARIAUKI.

(PlaneAndPilotMagazine).

Jumalan kunniaksi järjestetään nyt viikon kestävät juhlat, mutta ensimmäisenä iltanaan matkasta väsynyt Onxpaariauki saatettiin lepäämään kaislamajaan, jonne tämä heti nukahtikin. Tannalaiset löysivät kuitenkin tämän lukuisista matkatavaroista siniristilipun, joka vedettiinkin heti salkoon jumalan vielä nukkuessa. Lipusta päätellen jumala on siis tällä kertaa saapunut kaukaisesta Suomesta, joten jatkossakin saamme nähdä tämän lipun liehuvan iloisesti Amerikan lipun vierellä viikottaisessa John Frum-juhlassa. Eläköön Suomi ja sankarillinen Onxpaariauki!

Että näin tällä kertaa. Torille!

SOTASANKAREITA YLI 150 VUODEN TAKAA

Akalla jää harvoin monttu auki, mutta tämän tapauksen edessä näin pääsi yllättäen käymään: Amerikan sisällissodassa v. 1861-1865 käytettiin todellakin sukellusvenettä. Kyseinen sukellusvene on nimeltään H. L. Hunley; nimetty suunnittelijansa mukaan (Horace Lawson Hunley). Muut suunnittelijat olivat James McClintock ja Baxter Watson.

H. L. Hunley (Warren Lasch Conservation Center).

Järkyttävä tieto ylipäätään on sekin, että tämä sukellusvene ei tosiaankaan ollut ensimmäinen laatuaan edes suunnittelupöydällä. Leonardo Da Vinci hahmotteli muistiinpanoihinsa sukellusveneen jo 1400-luvulla. Tietenkin; äijähän oli kaikessa aikaansa edellä laskuvarjoineen ja sotilastankkeineen muutenkin.

Mukunda/Alexander Is Lowered Into The Sea 1597-98 (MetMuseum).

Oheinen kuva 1500-luvulta esittää, kuinka Aleksanteri Suuri (356 eaa. – 323 eaa.) lasketaan veteen suuressa lasipurkissa. Ha hah, liekö näin oikeasti tapahtunut! Vuonna 1578 englantilainen William Bourne suunnitteli puu- ja nahkarakenteisen sukellusveneen, hollantilainen Cornelius Van Drebbel suunnitteli ja valmisti sukellusveneen v. 1620 jne. jne.

Van Drebbelin vetenalaiset vehkeet.

Akka ei ymmärrä, miten tällaisia vedenalaisia vehkeitä on voitu suunnitella, valmistaa ja kokeilla jo useita vuosisatoja sitten. Noh… onhan muitakin visionäärejä traagisesti menehtynyt ihan vain tieteen nimissä, mainittakoon tässä yhteydessä Apollo 1 -astronautit Gus Grissom, Ed White ja Roger Chaffee. He menehtyivät avaruuskapselin traagisessa tulipalossa v. 1967 jo laukaisualustalla, kun kapselin ovea ei saatu tarpeeksi nopeasti avattua. Kiitos, avaruusinsinöörit, tästäkin surkeasta toteutuksesta.

Mutta asiaan: H.L. Hunleyta edelsi kaksi sukellusveneen prototyyppiä, nimiltään Pioneer (v.1862) ja American Diver (v. 1863). Nämä alukset eivät sentään vieneet yhtään miehistön jäsenten henkeä, mutta toisin kävi epäonnisen Hunleyn kanssa v. 1864. On kuitenkin ymmärrettävää, että noina aikoina sisällissota oli jatkunut jo vuosia ja Konfederaatilla oli valtava tarve puolustukseen: uusia keksintöjä oman asian edistämiseksi oli tehtävä valtavan paineen ja kiireen alla.

Horace Lawson Hunley (1823-1863).

H. L. Hunleyta testattiin kaksi kertaa ennen varsinaista valjastusta sotatoimiin. Tämän vedenalaisen sillipurkin tarkoituksena oli torpedoida Unionin vihollislaivastoa. Ensimmäisessä testiajossa alus kuitenkin upposi epäselvissä olosuhteissa ja kahdeksan hengen miehistöstä viisi miestä kuoli. Toisessa testiajossa kapteenina toimi peräti itse aluksen suunnittelija Hunley, mutta tämäkin sukeltelu loppui lyhyeen. Koko 8-henkinen miehistö menehtyi aaltojen alle toistaiseksi tietämättömästä syystä. Jokin venttiili aluksen hylyssä oli todettu avoimeksi, joten ehkä tämäkin traaginen tapaus oli surkeiden sattumusten summa: miehistö ei kerta kaikkiaan ehtinyt pelastautua ajoissa havaittuaan ongelmia aluksessa.

Ja nyt siihen tärkeään kysymykseen: miten ihmeessä tällaista sukellusvenettä käytettiin tuohon aikaan?? Vastaus: KÄSIVOIMIN. Tässä sukellusveneessä ei ollut tilaa nimeksikään, eikä mitään muuta käyttövoimaa, kuin miehistön kädet kampeamassa tätä kamalaa, ahdasta tuubia eteenpäin. Minkä ihmeen takia alukseen saatiin kuitenkin peräti kolmas miehistö aiemmista takaiskuista huolimatta? Kolmas miehistö koostui tosiaankin pelkästään vapaaehtoisista, jotka lähtivät kampeamaan alusta aaltojen alle. Tarkoituksena oli torpedoida USS Housatonic-alus, jossa Hunleyn miehistö onnistuikin… upoten samalla itse helmikuussa 1864. Hunleyn kapteenina toimi tuolloin George Dixon.

H. L. Hunleyn rakenne ja miehistön asemapaikat.

Hylky löydettiin v. 1995 kirjailija Clive Cusslerin etsintäryhmän toimesta. Hylky nostettiin lopulta v. 2000 ja miehistön jäsenille pidettiin huhtikuussa 2004 sotilashautajaiset Charlestonissa, Etelä-Carolinassa.

Tutkimuksissa ei ole saatu selville Hunleyn uppoamissyytä. Miehistö löydettiin tosiaankin kampeamispaikoiltaan eikä mistään käynyt ilmi, että aluksesta olisi yritetty poistua esim. sisään tulvivan veden takia. Luissa ei myöskään näkynyt mitään vaurioita, jotka olisivat voineet johtua esim. törmäyksestä. Onkin epäilty, että Hunley olisi ollut liian lähellä Housatonicia torpedon iskettyä tähän, jolloin paineaalto olisi saanut miehistön tajuttomaksi ja kykenemättömäksi pelastautumaan/ohjaamaan vehjettä mihinkään suuntaan.

USS Housatonic.

Silminnäkijät kertoivat nähneensä Housatonicin torpedoinnin yhteydessä merkkivaloja, joita Hunleyn kapteeni Dixon oli luvannut lähettää iskun onnistuessa. Löydettäessä hylyn kaikki pienet ikkunaluukut olivat kiinni, joten kapteenin olisi tietenkin täytynyt nousta merkinantoa varten sukellusveneen tornin uloskäynnille. Tällöin esim. valtava aalto olisi voinut pyyhkäistä sukellusveneeseen, mutta vedenpoistopumput olivat normaaliasennossaan ja miehistö tosiaankin edelleen asemapaikoillaan.

On myös epäilty, että onnekas asemies olisi voinut osua Housatonicilta kapteeni Dixoniin ennen tämän torpedoidun laivan uppoamista. Hylystä ei ole kuitenkaan löydetty luotia eikä kapteeni Dixonin luurangossa ole jälkiä tällaisesta ampumisesta.

Hylkyä tutkimassa. Kuvassa näkyy tilanahtaus ja aluksen läpi kulkeva pitkä yhteiskampi.

Housatonicin miehistöä saapui pelastamaan Unionin alus USS Canandaigua. Tämänkin aluksen kannelta nähtiin kapteeni Dixonin merkkivaloiksi epäiltyjä välähdyksiä ja onkin spekuloitu, olisiko tämä laiva voinut tahattomasti/tahallisesti törmätä Hunleyyn. Suuressa laivassa tällaista törmäystä ei olisi välttämättä edes havaittu, mutta pieni sillipurkki olisi voinut kaatua kovassa aallokossa hyvin nopeasti. Ulkoisia vaurioita Hunleyssa ei ole (muita kuin ajan aiheuttamia), mutta kyllähän ihan maalaisjärkikin kertoo tällaisen olevan ihan mahdollista. Pikkuruinen sukellusvene voi kaatua tällaisen jättiläisen edessä kohtalokkain seurauksin. Ehkäpä lisätutkimukset ratkaisevat Hunleyn kohtalon, esim. erään 5000 v. sitten menehtyneen miehen on todettu kuolleen hukkumalla ihan pelkästään luiden tutkimisen perusteella.

Drowned Stone Age fisherman examined with forensic method that could rewrite prehistory | Live Science

Liikuttavin sukellusveneestä löydetty esine on kapteeni Dixonin kultakolikko: tämän 20 dollarin kolikon kapteeni sai rakastetultaan lähtiessään sotaan. Taistelun tuoksinassa Dixon otti osumaa, mutta luoti pysähtyi hänen taskussaan olevaan kolikkoon ja säästi täten miehen hengen. Dixon kaiverrutti kolikkoon päivämäärän ja tekstin ”My Life Preserver” ja piti kolikkoa siitä lähtien aina mukanaan. H. L. Hunleyn tapauksessa kolikosta ei kuitenkaan valitettavasti ollut apua. Kapteenin taskusta löytyi myös kaksi varsin arvokasta timanttikorua: sormus ja rintaneula, joita hän lienee pitänyt mukanaan ihan niiden arvokkuuden takia. Ehkä nämä korut oli tarkoitettu annettavaksi tälle kolikon antaneelle rakastetulle, mene ja tiedä…

Dixonin kolikko (hunley.org).

Tästä ”keissistä” kiinnostuneen kannattaa lukea enemmän suoraan Hunleyn sivuilta:

The Friends of The Hunley – The World’s First Successful Combat Submarine

Sivustolta löytyy myös museoon rekonstruoitu miehistö, joka suoraan sanottuna aiheuttaa Akalle kylmiä väreitä. Ei voi kuin ihmetellä näiden miesten ajattelutapaa, kun tiedossa oli jo aiemmat epäonnistuneet sukellukset Hunleylla ja miesten menehtymiset. Kukaan näitä äijiä ei tähän sillipurkkiin pakottanut, mutta historiaan nämä herrat tosiaankin jäivät päätöksensä seurauksena. Hatunnosto ja kumarrus näille äijille. Tai ehkä ei sittenkään…

Nykyajan suurin sukellusvene on Belgorod (maasta-jonka-nimeä-ei-saa-mainita… vrt. Voldemort). Tämä hirviö on 184 metriä pitkä, sen kyydissä matkaa 60-metrinen piensukellusvene ja kuusi ydinkärjellä varustettua, 24-metristä torpedoa. Lieneekö tämä pirulainen jo käytössä…?! Että näillä mennään 158 vuotta myöhemmin siitä, kun H. L. Hunleyta kammettiin vielä käsipelillä, herregud ja aargh!

Päivitys 25.7.2022:

Venäjä vastaanotti maailman pisimmän Belgorod-sukellusveneen – tältä näyttää ”tuomiopäivän” alus – Ulkomaat – Ilta-Sanomat

Venäjän ydinsukellusvene on havaittu kaukana lähtöpaikastaan – MTVuutiset.fi päivitys 8.10.2022

LEIPOMINEN VAARANTAA TERVEYTESI

Yhdysvaltain sisällissodan verisin taistelu käytiin Gettysburgin kaupungissa 1.- 3. heinäkuuta v. 1863. Sekä Unionin että Konfederaation puolelta miehiä kaatui, haavoittui tai vangittiin yhteensä 46 – 51 000. Lopulta kenraali Leen oli peräännyttävä konfederaattijoukkoineen. Taistelua pidetään käännekohtana sodassa, jonka Unioni lopulta voitti v. 1865.

Ja mitä hittoa tällä on mitään tekemistä leipomisen kanssa??

Gettysburgiin virtasi solkenaan haavoittuneita sotilaita ja lopulta taistelut saavuttivat kaupungin.

Jennie Wade 1843-1863.

Tuolloin 20-vuotias Jennie Wade asui Gettysburgissa äitinsä ja sisarustensa kanssa. Jennien (oik. Mary Virginia) isä joutui mielisairaalaan, joten hän elätti perhettä äitinsä kanssa ompelemalla. Taistelujen alkaessa 1.7. Jennie, äiti ja sisarukset päättivät lähteä Jennien avioituneen sisaren Georgian luokse. Georgian aviomies oli rintamalla ja tuore äiti oli synnyttänyt muutamia päiviä aiemmin pienen pojan. Sisar oli selvästikin avun tarpeessa, oli taisteluja tai ei.

Taistelujen laajentuessa Jennie huolehti perheensä ohella myös sotilaista antaen näille leipää ja vettä. Yllättäen 3.7. Georgian sängynpäätyyn osui ikkunasta harhaluoti, joka ei jäänytkään ainoaksi. Taloon osui yhteensä 150 luotia, kuten myöhemmissä tutkimuksissa on käynyt ilmi. Jennie oli keittiössä leipomassa lisää leipää sotilaille, kun yksi näistä luodeista läpäisi kaksi ovea ja osui Jennieen. Luoti lävisti hänen lapaluunsa ja sydämensä ja Jennie menehtyi välittömästi.

Talon keittiö (Tripadvisor).

Jennien taskusta löytyi Johnson ”Jack” Kellyn valokuva. Jack oli Jennien lapsuudenystävä ja on epäilty, että Jack oli voinut olla hänen kihlattunsa. (Tästä ei ole kuitenkaan varmaa tietoa.) Jennien tietämättä Jack oli haavoittunut vakavasti kaksi viikkoa aiemmin sotatantereella ja kuoli Jennien jälkeen noin viikkoa myöhemmin. Kumpikaan ei siis ehtinyt saada tietoa toisen kuolemasta.

Georgian talo, nykyään Jennie Wade House. Edessä näköispatsas.

Ulkona olevat Unionin sotilaat kuulivat Georgian huudon hänen löytäessään Jennien ja ryntäsivät taloon. Jennie vietiin väliaikaisesti kellariin ja seuraavana päivänä taistelujen päätyttyä Jennie haudattiin takapihalle. Myöhemmin Jennie haudattiin Evergreenin hautausmaalle Gettysburgiin, jossa hän lepää lähellä Jack Kellya.

Jennien hauta (Gettysburgbattlefieldtours).

Jennien äiti leipoi Jennien leipätaikinan valmiiksi ja sotilaille paistettiin siitä 15 leipää. 20 vuotta myöhemmin äiti sai valtiolta eläkkeen, sillä Jennie oli kuollut avustaessaan taistelevia sotilaita. Reilu meininki… Jennie olikin lopulta ainoa siviili, joka sai taistelun tuoksinassa surmansa.

Luodinreikä ulko-ovessa (Gettysburgbattlefieldtours).

Nykyisin tämä talo on suosittu sisällissodan turistikohde. Lattialaudoissa on edelleen veriläikät ja ovissa on kohtalokkaan luodin jättämät reiät eli talo on käytännössä alkuperäisessä kuosissaan.

Akka jää ihmettelemään sitä, miten jollakulla voi olla noin huono tuuri, peräti pahempi kuin Akalla. Toinen siinä leipoo laupiaana samarialaisena ja saa luodista kauniit kiitokset. Tämä talo tai tarina ei koskaan olisi jäänyt elämään, jos Jennie olisi vaikkapa pudottanut puisen kauhansa lattialle juuri samalla hetkellä, kun luoti viuhuu ovesta sisään. Mutta ei, tosielämässä ei ole Hannuhanhia, on vain meitä epäonnisia Akuankkoja, perhana vieköön!