HELVETIN HISTORIAA

Jo muinaiset roomalaiset“… kuuluu vanha lause, jota ei kuulemma missään tapauksessa saa käyttää missään yhteydessä. Syistä viis, mutta eivät ne roomalaiset nyt NIIN muinaisia olleet, kun verrataan esim. sumerialaiseen kulttuuriin 4000-2000 eaa. Eufrat- ja Tigris -jokien alueella.

Roomalaisten valta-ajan katsotaan kuitenkin alkaneen vasta n. 700-luvulta eaa. kaupungistumisen myötä. (Tämä seikka tuli siis mieleen, kun Akka yritti muistella, oliko Haades kreikkalaisten vai roomalaisten manala…)

Jesus Christ saving the souls of the damned/1300-luvulta.

Noh; mennäänpä itse aiheeseen: onko ennen kristinuskoa historiallisissa kulttuureissa ollut käsitystä helvetin olemassaolosta? Miten eri uskonnoissa aihetta on käsitelty tai kuvattu? Tarkoitus ei ole tutkia asiaa teologiselta kantilta (joka on loppumaton suo), vaan ainoastaan katsahtaa, miten meitä syntisiä on ennen muinoin peloteltu kuolemanjälkeisellä taipaleella.

Onhan se nyt aivan selvää, että helvetti-käsitys on kristinuskossa ollut erinomainen keino pitää kansa ruodussa ja kuosissa tässä maanpäällisessä maailmassa.

ELI: Haades oli totta tosiaan sekä Kreikassa että Roomassa kuolemanjälkeinen tuonpuoleinen. Haades oli Kreikassa myös itse jumalan nimi, joka hallitsi tätä maanalaista valtakuntaa, kun taas Roomassa jumalan nimi oli Pluto.

Monet muistanevat kuulleensa Styks-joesta, jonka yli kuolleen oli päästävä lahjomalla kolikolla manalan lautturi Kharon. Vielä nykyäänkin löydetään luurankoja, joiden suuhun on asetettu kultakolikko. Tämä todistaa ainakin, ettei lautturinpentele ole sitten kuitenkaan kolikkoa ottanut…! Roomalaisten Haades-käsitykseen vaikutti suuresti Homeroksen Odysseia-teos ja sielujen puhdistuminen/uudelleensyntyminen on vaikuttanut mm. kristinuskon kiirastuli-käsitykseen.

Entäpä ne sumerilaiset? Tuonpuoleisella olikin monta nimeä: Kur, Irkalla, Kukku, Arali ja Kigal. Erikoista tähän tuonelaan joutumisessa oli se, ettei ihmisiä mitenkään tuomittu pahoista teoistaan, vaan jumalatar Ereshkigal vain julisti henkilön kuolleeksi. Vainajat saivat tuonelassa juodakseen vain “kuivaa pölyä,” joten menehtyneille annettiin sukulaisten toimesta usein juomauhreja jopa vuosikausien ajan. Onnettomimpia vainajia olivatkin siis lapsettomat, joiden uskottiin tämän takia jopa muuttuvan kummituksiksi ja piinaavaan vielä elossa olevia sukulaisiaan.

Kelttiläiseen kulttuuriin (n. 700 eaa.-400 jaa.) kuului useita erikielisiä kansoja ja heimoja eri alueilla, mutta yhteistä kaikille oli tuonpuoleisen käsitys. Varsinaista helvettiä ei ollut, vaan tuonpuoleinen (yleisin Annwn/Annwyn tai Tir na nOg) sijaitsi usein joko saarella tai maan alla. Tämä maailma olikin siis vain “Otherworld,” ei helvetti eikä taivas.

Keski-Amerikkaan sijoittunut mayojen muinaiskulttuuri (n. 7000 eaa.-950 jaa.) kutsui alamaailmaa Xibalbaksi, jota hallitsi 12 jumalaa. Tämä tuonela oli täynnä koettelemuksia, ansoja ja testejä sielupoloiselle, joka epäonnistuessaan joutui pilkattavaksi jumalten eteen. Lukuisten luolaverkostojen uskottiin johtavan tähän alamaailmaan, joten usein näistä luolista löytyy esim. rikottuja tai ehjiä uhriastioita.

Muinaisessa Egyptissä tuonpuoleisen nimi oli Duat ja tätä maailmaa hallitsi jumala Osiris. Jotta vainaja pääsisi punnitsemaan sydämensä, hänen tuli suorittaa testejä ja ohittaa demoneita matkallaan manalan läpi. Perillä jumala Anubis (jep, se koiranpää) vertasi sydämen painoa jumalatar Maatin sulkaan. Mikäli sydän oli painavampi, jumalatar Ammit hotkaisi sielun pois kuljeksimasta. Testin läpäisseet pääsivät Aaru-nimiseen rauhaisaan “paratiisiin.”

Kaikki tietänevät viikinkien Valhallan (jumala Odinin sali), jonne kaikki soturit havittelivat kunniakkaasti pääsevänsä. Vähemmän tunnettu termi lienee Hel/Helheim eli kuolleiden valtakunta, jonne joutuivat vanhuuteen tai sairauteen kuolleet tai muutoin epäkelvot yksilöt. Tätä maanalaista maailmaa hallitsi jumalatar Hel. Norjalaisessa mytologiassa muunkinlainen kuolemanjälkeinen elämä oli mahdollista; esim. merellä kuolleet noudettiin pois haahuilemasta jumalatar Ran verkkoihin.

Pohjois-Amerikan alkuperäisväestön keskuudessa helvetin käsitettä ei ollut olemassa. Kuolemanjälkeisen elämän uskottiin jatkuvan joko entiseen malliin jo edesmenneiden sukulaisten ja ystävien parissa (esim. Pueblo-intiaanit), tai Cheyenne-intiaanien mukaan Linnunrataa pitkin kuolleiden maailmaan samoihin olosuhteisiin. Minkäänlaista järjetöntä rangaistusta eletystä elämästä ei siis ollut odotettavissa, kuten useimmissa muissakaan kulttuureissa. Australian aboriginaaleilla on tällainen samanlainen ajatus kuolemanjälkeisestä elämästä: rangaistuksia eikä koetuksia ole heidänkään puoleltaan tiedossa!

Suomalaisessa “pakana”maailmassa siirryttiin kuoleman jälkeen tietenkin Tuonelaan, Manalaan tai Vainajalaan… tai mikä parasta: Manan maille. Kuolleiden täytyi ylittää Tuonen virta huolimatta siitä, olivatko he eläessään olleet hyviä vai pahoja, ja tätä virtaa vartioi musta joutsen laulaen kuolonsäveleitä. Tähän virtaan joutuu myös Kalevalan Lemminkäinen epäonnistuttuaan surmaamaan tämän joutsenen (tehtävä, joka hänen täytyi läpäistä saadakseen itselleen Pohjolan Louhen tyttären).

Kuulostaa kummasti ihan samanlaisilta tehtäviltä, joita asetettiin muissakin muinaisissa kulttuureissa… hmm!

On kuitenkin päivänselvää, että Elias Lönnrot keräsi matkoillaan Kalevalan ja Kantelettaren perimätietoa vasta 1800-luvun alkupuolella, joten tällöin kristinusko oli jo ehtinyt vaikuttaa useita vuosisatoja näihin suomalaisiin mytologioihin ja niiden suullisena perimätietona kerrottuihin tarinoihin.

Tällaisten uskonnollisten uskomusten alkuperien selvitys on tietenkin hankalaa, mutta MUINAISIIN aikoihin viitatessa voisi mainita, että mm. Homo Naledi-yksilöt (335 000–236 000 eaa.) todistettavasti suorittivat hautausrituaaleja. Samoin on jo pitkään oletettu kukkien siitepölylöytöjen perusteella, että neandertalinihminen hautasi tarkoituksellisesti kuolleensa. Ohessa hieno artikkeli tällaisesta tutkimustoiminnasta Cambridgen yliopistolta:

Shanidar Z: what did Neanderthals do with their dead? (cam.ac.uk)

Näitä löytöjä (kuten myös uusia ihmislajeja) saattaa putkahdella esiin historian hämäristä uusien löytöjen myötä, mutta näiden lajien uskomuksia kuolemanjälkeisestä elämästä emme voi koskaan tietää. Ainakin tiedämme, että neandertalilaiset huolehtivat vammautuneista ja vanhoista jäsenistään huolella. Tämä linkki kertoo myös Shanidar-luolan löydöistä:

Shanidar Cave – Wikipedia

Human Family Tree | The Smithsonian Institution’s Human Origins Program (si.edu)

Tässä yhteydessä kannattanee lopuksi todeta, että suurin osa maailman ongelmista on seurausta eri uskontojen välisistä ongelmista. Menneessä maailmassa on eletty maan, riistan, sairauksien ja selviytymisen ehdoilla, kunnes on keksitty, että esim. kuu ja aurinko ovatkin jumaluuksia.

Jopa taivaalta putoavat tähdenlennot/meteoriitit/ukkoset ovat olleet enteitä jumalien suuttumisesta, joten jotakin pitäisi tehdä!? Lepyttää suuttuneita jumalia veriuhreilla, tuhansilla suoruumiilla, lasten kasvatuksella pelkästään uhrimenoja varten jne. Akka ei ollenkaan vähättele myöskään eläinuhrien asemaa tässä yhteydessä.

Ehkäpä se selviytymisen helvetti on muinaisille ihmisille ollut jo se maanpäällinen helvetti, joten alkuperäiskansoille(kaan) se termi ei ole ollut tarpeellinen. Sellaisella periaatteella ollaan menty, että “Jotta vittuakos sitten; tästä etiäpäin kualemahan: parempoo o kuitennii luvassa!”

Akka tykkää tästä ajatuksesta. Pitäkää helvettinne, uskontonne ja tunkkinne, ne ovat moderneja keksintöjä.

MENNEEN AJAN KÄYPÄ HOITO

Huimaako? Kärsitkö korkeasta verenpaineesta, päänsärystä tai kenties koronan jälkeisestä aivosumusta? Ei muuta kuin tohtorin pakeille pyytämään trepanaatiota eli kallonporausta, ja mieluummin tietenkin ilman minkäänlaista anestesiaa tai puudutusta. Termi kallonporaus on sinänsä harhaanjohtava, sillä varhaisimmat työkalut tähän tarkoitukseen ovat olleet teroitettuja liuskekiviä, obsidiaania sekä myöhemmin kupari- ja pronssiteriä.

(MedicalNewsToday)

Tätä hoitokeinoa on käytetty jo vuosituhansia, ja tiettävästi se onkin vanhin lääketieteellinen toimenpide eri sairausten hoidossa. Vanhin, porattu kallo on löydetty Sudanista, ja ikää tällä potilaalla onkin jo huimat 7000 vuotta. Tämä mies oli kuollessaan n. 55-65 -vuotias (tavattoman korkea ikä tuohon aikaan), mutta tästä trepanaatiosta hän ei kuitenkaan enää selvinnyt hengissä: miehen kallosta löytyi 2 cm:n kokoinen kivisellä kaapimella tehty reikä, joka ei ollut alkanut parantua.

Neoliittiselta ajalta (n. 10 000-4000 eaa.) onkin löydetty yhteensä noin 1500 porattua kalloa eri puolilta maailmaa, joten kaikista löydetyistä yksilöistä n. 5-10 % on trepanoitu. Luku on huomattava, sillä kuolleisuus operaation jälkeen aikakaudesta riippuen oli peräti 60-90 %.

Obsidiaaniteriä 8000-9000 vuoden takaa (ArchaeologyNews).

Toimenpide itsessään lienee ollut kivuliasta ilman nykypäivän anestesiaa; mutta on huomattava, että vanhin todiste käyneestä alkoholista on löydetty Jiahun neoliittisestä kylästä Kiinassa vuosilta 7000-6600 eaa. Samoihin aikoihin olutta ja hedelmäviiniä on pantu Lähi-Idässä, joten onkin uskottavaa, että näitä aineksia olisikin käytetty jonkinlaisena “sisäisesti nautittavana” puudutteena. Etelä-Amerikassa kokapensaan lehtiä on käytetty eri tarkoituksiin todistettavasti jo n. 8000 vuotta, joten aivan ilman puudutetta ei sielläkään ole tarvinnut kärsiä. Vanhin maininta oopiumista taasen on sumerialainen nuolenpääkirjoitus 3000-luvulta eaa.

Unikkopelto Egyptissä v. 1904.

Champ-Durandista, Ranskasta, on löydetty myös lehmän porattu kallo n. vuosilta 3400-3000 eaa. Tästä tapauksesta ei tiedetä, onko kyseessä trepanaation harjoittelu elävällä eläimellä vai onko myös lehmää yritetty parantaa syystä tai toisesta. Joka tapauksessa tämä lehmä menehtyi toimenpiteeseen.

(TheTimes)

Kallonporauksen syistä voi esittää vain arvauksia, mutta ilmeisimmät syyt ovat esim. aivopaineen alentaminen/luunsirujen poistaminen päähän kodistuneen vamman jälkeen, päänsärky, epilepsia tai erilaiset mielenterveyden sairaudet. “Demonien tai pahojen henkien häätäminen” onkin esitetty yhdeksi syyksi, sillä myös useita lasten porattuja kalloja on löydetty ilman muuta näkyvää syytä. Tietenkin syiksi voi esittää myös rituaalisia tai uskonnollisia tarkoitusperiä, kuten hyvin usein tehdäänkin varmojen vastausten puuttuessa.

Kummallista kyllä, tulehduksen tai aivovamman vaaroista huolimatta osa potilaista jäi kuitenkin henkiin trepanaation jälkeen. Siperiasta on löydetty potilas 2000 vuoden takaa, joka kallon luutumisen perusteella on elänyt vielä useita vuosia toimenpiteen jälkeen. Kiinasta on myös löydetty 5000 vuoden takaa mies sekä 3600 vuoden takaa nainen, jotka elivät vielä vuosia trepanaatiosta.

Kiinalainen miespotilas.

Joistakin kalloista on löydetty useita reikiä, kuten 50-vuotiaalla naisella, joka löydettiin vuosina 500-700 jaa. käytössä olleelta Longobard-hautausmaalta Italiassa. Nainen oli selviytynyt ensimmäisestä toimenpiteestä, mutta menehtynyt sitten nopeasti tämän jälkimmäisen trepanaation jälkeen. Näiden toimenpiteiden syy ei ole tiedossa.

(ArsTechnica)

Väli- ja Etelä-Amerikasta on löydetty useita porattuja kalloja aikakausilta 400 eaa.-1500 jaa., ja näiden vuosisatojen kuluessa selviytymisprosentti nousi 50/50-mahkuista peräti 75-83 prosenttiin. On siis selvää, että toimenpidettä harjoitettiin laajalti ja sen tekijöistä kehittyikin varsinaisia ammattilaisia. Perusta on jopa löydetty kallo, johon on trepanaation yhteydessä aseteltu metallinen “paikka,” mutta tämän kallon aitous on vielä kyseenalaista.

Ancient surgical implant or modern-day fake? Peru skull leaves mystery. | Live Science

Miten pitkään tätä hoitokeinoa on sitten harjoitettu? Aivan nykypäivään asti, eritoten Afrikassa ja Oseaniassa alkuperäisheimojen toimesta. Varsinkin Keniassa tätä toimenpidettä harjoitetaan edelleen Kisii-heimon keskuudessa kuolleisuuden ollessa vain noin viiden prosentin luokkaa.

Kisii/Leonard Kateete 1997.

1800-luvulla kallonporausta harjoitettiin varsinkin Amerikan sisällissodassa päävammojen yhteydessä, mutta toimenpidettä käytettiin yleisesti edelleen myös mielenterveyden sairauksissa.

Uskomatonta kyllä; v. 1970 brittiläinen kreivitär Amanda Feilding suoritti itselleen trepanaation parantaakseen aivojensa verenkiertoa. Tämä frouva pyrki myös peräti kahdesti parlamenttiin vaatiakseen toimenpidettä tehtäväksi kaikille kansalaisille. Hänen mielipiteisiinsä vaikutti suuresti hollantilainen Bart Huges, joka v. 1965 porasi reiän omaan kalloonsa. Homma lähti sittemmin lapasesta, ja Feilding yritti kahdesti porata myös ystäväänsä Joey Melleniä. Toinen poraus vei miehen sairaalaan, mutta kotiuduttuaan mies porasi itse – tällä kertaa onnistuneesti- omaa kupoliaan. Kolmas kerta toden sanoo, vai mitä?

Itse Paul McCartney on kertonut, että John Lennon ehdotti heille molemmille tehtäväksi trepanaatiota 1960-luvulla. Paul oli kuitenkin tarpeeksi järkevä kieltäytyäkseen tällaisesta toimenpiteestä.

John Lennon (1940-1980).

The Untold Stories of Paul McCartney | GQ

No niin: tähän voi todeta, ettei tätä hoitomenetelmää kannata kokeilla kotona, vaikka miten demonit pyrkisivät ulos itse kunkin pääkopasta. Länsimaisessa lääketieteessä tätä hoitoa tehdään edelleen vain äärimmäisissä tapauksissa, joten on parempi jättää moinen öyhötys asiantuntijoiden tehtäväksi (mikäli sellaiselle on tarvetta).

The Extraction of the Stone of Madness/Hieronymus Bosch/1488–1516).

Reikä päässä ei ainakaan ratkaise sitä ongelmaa, jos yksilölle on noussut ns. k*si päähän, joten porakoneen voi suosiolla jättää työkalupakkiin lojumaan. Hmm… olisikohan tällainen skenaario ollut yksi kallonporauksen syistä, mene ja tiedä… “Nyt oot kuule ollu niin veemäinen ketku jo pidemmän aikaa, että alapas painella porattavaksi,” on voinut keskiajan Akka todeta ukolleen kiivastuksissaan. Ei ollenkaan mahdoton ajatus, ei ollenkaan…!