SUOMALAISTEN PAIKANNIMIEN HISTORIAA…

ja niiden häpeämätöntä pilkkaamista! Akka on aina ihmetellyt, miksi runsaista metsistään ja puhtaasta luonnostaan/järvistään tunnettu Suomi sisältää niin paljon paikkoja, joiden nimet eivät tarkoita yhtään mitään. Äkkipäätään luulisi, että muinaiset esi-isämme… krhm, esihenkilömme olisivat nimenneet heille tärkeät paikat ihan vain luonnonmuodostelmien pohjalta, kuten tietenkin monin paikoin on tehtykin. Mustalampi on Suomen yleisin (391 kpl) järven nimi, toisin kuin usein yleisimmäksi luultu Paskolampi (106 kpl). Tällaiset
nimet kertovat hyvinkin paljon vesistön luonteesta, ehkä?

Mustalampi,Utajärvi (WikimediaCommons).

Akalle tuli mieleen myös kaupungin nimi VARKAUS. Miksi ihmeessä kaupungille annetaan tällainen nimi? Mitä siellä on ennen muinoin pöllitty niin runsaasti, että nimi on jäänyt elämään tuleville sukupolville? Tai miksi on olemassa sellaiset sanahirvitykset, kuten UUSIKAARLEPYY, KUUSKAJASKARI tai ESPOO. Varkaudesta puheen ollen; Akalle tuli heti mieleen seuraavanlainen hölmö vitsi:

-Missä sä asut?

-Luvattomassa käyttöönotossa.

Eehhehe! Joten Varkaus saakin olla Akan ensimmäinen kohde nimistöjen tutkimisessa:

Perusilmakuva peruskaupungista historian kätköistä 1950-luvulta (Suomen Ilmakuva).
  • VARKAUS: Varhaisimmat kirjalliset merkinnät ovat Varkaus godz v. 1523 sekä Varkaus bij v. 1563. Usein kaupungin nimi tulkitaan niin, että se on muodostunut saamelaisten kätköpaikkaa osoittavasta sanasta vuörkä/vyörkä. Todennäköisin selitys on kuitenkin se, että alueella on pitkä historia koskenkiertopaikasta, johon viitataan juurikin matkataipaleen lyhentymisellä “varkautena” matka-ajasta.
  • UUSIKAARLEPYY: Varhaisin kirjallinen merkintä on Ny Carlby Sochn v. 1609. Kaupunki on nimetty kuningas Kaarle IX:n kruunajaisvuonna 1607, kun pienempiä kyliä alueelta liitettiin toisiinsa. Karleby on keskiaikainen nimitys, mutta tämä muoto Uusikaarlepyy on vain alueita erottava sanaväännös alkuperäisen Gamlakarleby:n eli Kokkolan kaupungin nimityksestä (gamla=vanha). Akkaa hävettää, ettei Akka tajunnut “PYYN” olevan vain suomalainen väännös “BY”:stä eli kylästä. God damn, osa 1! Selityksenä tähän lienee vanha sanonta “parempi pyy pivossa, kuin kymmenen oksalla,” johon ei tässä jutussa puututa millään tavalla. Hirvittävä perisuomalainen sanonta, joka pitäisi kieltää jollakin lakipykälällä, sillä sen merkitystä on mahdotonta selittää ulkosuomalaiselle mitenkään! Helpompaa on selittää lipeäkala, joka sekin on aivan hirvittävä asia sinällään.
  • AHVENISTO: Tämä kaunis Hämeenlinnaan sijoittuva ulkoilu-, luonto- ja nähtävyysalue sisältää useita kohteita. Ahveniston järvi on suosittu uimapaikka ja nimi juontuukin tämän järven ahvenista. Akka otti tämän mukaan luetteloon siitä syystä, että varhaiset kirjalliset lähteet mainitsevat nimet Ahvenistolammi v. 1780 ja mikä parasta: AFVISTON IERFVI v. 1781! Voi pyhä jyhäys sentään; oikein ierfvi! “Suomi tunnetaan maailmalla varsinkin runsaslukuisista ierfveistään!”
  • ESPOO: Varhaisimmat kirjalliset merkinnät Espa v. 1431 ja Espaby v. 1451. Nimen taustalla lienee keskiaikainen joennimi “Äspån” eli vanhasta ruotsista suomennettuna “Haavikkojoki.” Nimen taustalla saattaa tosin olla myös miehen nimi “Esbjörn” lyhennettynä Espeksi. Mikäli tämä Haavikkojoki vaihtoehtona pitää paikkansa, voisi espoolainen nykypäivänä todeta kysymykseen “mistä olet kotoisin” seuraavanlaisesti: “Haviksessa syntynyt, havislainen ikuisesti!”
  • KORSO: Surullisenkuuluisa Vantaan kaupunginosa on saanut nimensä kolmen kunnan rajapyykistä 1400-luvulta lähtien ristirajana eli ruotsalaisittain “Kårsrå.” Varhaisimmat kirjalliset merkinnät nimestä löytyvät Kårs Råå v. 1662 sekä peräti Ristiraija v. 1739. Vielä nykyäänkin tämä ristiraja on tunnettu maamerkki. Suomalaisittain voisi todeta, että alkuperäinen ruotsalainen nimi olisi voinut päätyä myös muodoksi Kärsä. Asuisiko nykypäivän ihminen mieluummin Korsossa vai Kärsässä? Tällaisiakin paikannimiä nimittäin Google Mapsista löytyy. Onnea vaan teille kaikille, Akka haluaisi mieluummin asua Saparossa… ja sellaisiakin näkyy löytyvän. God damn, osa 2!
  • TIKKURILA: Vantaan suurin kaupunginosa mainitaan kirjallisissa lähteissä mm. muodoissa Dikursby v. 1501 ja Dicvrsby v. 1543. Tähän nimeen on vaikuttanut ruotsinkielen sana dikur/deker, joka on tarkoittanut kymmentä eläimen nahkaa. Tämä sana on myöhemmin suomalaistettu sanaksi “tikkuri,” eikä liene epäselvää, että paikannimi on muodostunut nahkojen kauppapaikkana ja kylänä. Olisipa outoa nykypäivänä kuulla junassa kuulutus “Seuraavana Tikkurikylä” tai mikä parempi: “Nahkala.”
  • KUUSKAJASKARI: Merisäätiedotuksista tunnetuksi tullut saari mainitaan varhaisissa lähteissä 1650-luvulla nimellä Caiascarj. Nimen alkulähteitä on selitetty sillä, että viereinen saari Kallikajaskari on kivikkoinen saari, kun taas Kuuskajaskari on kuusinen saari. Kuuskajaskari olisi täten “kuusta kasvava lokkiluoto” ja Kallikajaskari “kallioinen lokkiluoto.” Sanokaa mitä sanotte, mutta tällaiset nimet eivät sovi tavallisen pulliaisen pirtaan. Kalliaiskaskari, Kuuskalanjaskari, Kaaskajansuksari tai mikään tällainen ihmiselle merkityksetön väännös ei vain jää mieleen. Miten olisi “Lokkiluoto ykkönen, Lokkiluoto kakkonen” jne…
  • UTTI: Tämä suomalaisittain kuuluisa laskuvarjojääkäreiden koulutuspaikka lienee saaneen nimensä henkilön mukaan, sillä paikalla tiedetään asuneen herra Morthn wtti v. 1546. Kuitenkin jo 1200-luvulla alueella asusteli ruotsinkielisiä henkilöitä, joiden sukunimi oli Udd tai Udde. Tämä Utti-nimitys juontuu kuitenkin ihan jo tiettyyn kantataloon ja v. 1708 paikannimi on ollut Uttis. Olisikin hauskaa, jos nykyiset laskuvarjojääkäriässät yrittäisivät lausua armeijapaikkansa muodossa “WTTI.” God damn, osa 3!
  • OITTAA: Henkilökohtaisen nimen perusteella nimetty paikka on myöskin Oittaa Espoossa. Paikka mainitaan vanhoissa teksteissä v. 1549 nimellä Oijttila, v. 1552 nimellä Oijtaböle jne. Alueella lienee ollut yksityinen talo, jonka alkuperä on ollut Hämeessä. Talon nimi lienee aluksi ollut Oitti tai Oittila, joka sittemmin ruotsinnettiin muotoon Oitans. Oitti-nimi on kuitenkin alunperin ollut miehen nimi. Oitti-niminen kylä löytyy myös Hausjärven kunnasta, eli…
  • HAUSJÄRVI: Varhaisin maininta Hausierf (taas mainittu jonkinmuotoinen ierfvi eli järvi) v. 1543. Haus tarkoittaa “majavanhajuketta” eli haustaa, jota saatiin majavan sukupuolirauhasista eri tarkoituksiin. Tähän Akka laittaa suoran linkin kaivelematta sen kummemmin itse tätä aihetta:

Hauste – Wikipedia

Onnea teille kaikille, hausjärveläiset! Siellä on sitten menneinä aikoina löydetty kelpo elinkeino kaivelemalla majavien persuuksia!

  • KLAUKKALA: Myös henkilöön liitetty paikannimi. Varhaisissa kirjallisissa lähteissä nimi viittaa henkilöön Klaukka: isäntään, joka piteli pirttiään jo 1540-luvulla. Hänen nimensä oli viännetty peräti Pyhästä Nikolauksesta eli jouluäijänä tunnetusta Joulupukin esihahmosta. Paikka on kuitenkin tunnettu jo v. 1527 nimellä Klöckeskoogh, mutta vuonna 1866 nimitys oli jo Klaukkala by eli Klaukkalan kylä. Klöckeskoogh kuulostaa lähinnä yskivältä vanhalta mieheltä, joka menehtyy tuberkuloosiin juuri näillä hetkillä.
  • KORPPOO: Varhaisissa kirjallisissa lähteissä mainitaan nimet Corpo v. 1434 sekä Korppe v. 1469. Tämän paikan nimi onkin edelleen selvittämättömien osastossa, sillä nimen alkuperään on esitetty useita selityksiä, joille ei mitään varmuutta tiedetä. Tähän Akka voisi kyynisesti todeta seuraavanlaisesti:

“Mistä sä olet kotoisin?”
“Korppoosta.”
“Missä se on? Ja mikä se Korppoo on?”
“Emmä v*ttu tiedä eikä kukaan muukaan tiedä. Ketään ei näköjään edes kiinnosta tietää.”

Akka pahoittelee korppoolaisille aiheuttamaansa mieliharmia syvästi. Ja hausjärveläisille myöskin vilpittömät pahoittelut. Majavanpersus on ihan hyvä homma, jos siitä on saatu massia joskus muinoin. Tämä ei toimisi nykypäivänä, siitä tulisi pahasti sanomista.

Tähän loppuun sopinee mainita paikannimet Akanvaara, Akanhauta ja Akkala, joita Suomessa esiintyy useita erilaisine väännöksineen. Nimi pohjautunee muinaisjumala Akkaan, mutta se paikannimenä saattaa viitata myös puolisoon tai yksittäiseen taloon.

1 AKANVAARA 3 KOLMIOMITTAUSTORNI JÄÄNNÖS 1 Yleiskuva tornin jäännöksestä (Lusto-Metsämuseo). Mukavan ylentävä kuva, joka luo inspiraatiota.

Ainakin Akkoinen, Ackala ja Akankuru kiehtovat Akkaa siinä määrin, että Akka harkitsee tonttinsa nimeämistä kreivikunnaksi. Titteli sopisi Akan pirtaan oikein hyvin, joten palaillaan huumorin ja historian merkeissä asiaan seuraavassa jutussa; tällä erää näkemiin toivottaa

Kreivitär von Ackala (kavereiden kesken tunnettu nimellä arvoisa kreivitär von Ackala tai Teidän Ylhäisyytenne), joka lanseeraa käyttöön jo unohtuneen järveä tarkoittavan sanan IERFVI.

Lähteet Suomalainen paikannimikirja – Kotimaisten kielten keskus (kotus.fi) muiden googlelähteiden ohella

WANHOJA JUMALUUXIA… JA YXI UUSICIN

Useimmat muistanevat suomalaisesta kansanperinteestä tällaisia nimiä, kuin Ukko ylijumala, Tapio, Ilmarinen, Ahti ja Joukahainen. Kysehän on tietenkin pakanallisista jumalista, jotka me muistamme Kalevalasta.

Kullervo petokarjoineen/Akseli Gallen-Kallela 1917.

Ennen kristinuskoa muinaiset suomalaiset uskoivat kaikenlaisiin jumaliin, jumaluuksiin, haltioihin ja… melkein mihin tahansa. Rajanveto jumalan ja taruolennon välillä onkin usein häilyvä, sillä jokaisella pienellä sammakkolammella ja purkukuntoisella torpallakin saattoi olla oma suojelijansa. Vainajienkin jonkinlainen palvonta on ollut yleistä, ja joistakin menehtyneistä uskottiin muodostuvan suojelushenkiä.

Noh, näin kesäisessä luonnossa liikkuessa voi olla vaikeaa kuvitella, kuinka jokin jääkautinen jättimötikkä (siirtolohkare) saattoi tuolloin olla pienelle ihmiselle hyvinkin pyhä paikka: jättiläinenhän sen on varmastikin siihen heittänyt raivonpuuskassaan keskelle metsää!

Maailmaa on kuitenkin yritetty jäsentää ja ymmärtää jo tuolloin, eikä olekaan ihme, että monet ihan tavallisetkin seikat selitettiin uskonnon tai uskomusten kautta. Kaikenlaisille hengille “uhraaminen” oli aivan luonnollista, jotta sadosta tulisi hyvä ja elikotkin pysyisivät terveinä ja tuottavina.

Kesälahden Pirunpöytä -kuppikivi/uhrikivi. Tällaisia kiviä saatettiin käyttää esim. viljan tai maidon jättämiseen jumaluuksille, mutta tämä tulkinta on vain oletus. Todellista käyttöä ei tiedetä.

Mikael Agricola listasi jo v. 1551 useita suomalaisia ja karjalaisia epäjumalia, ja tämä runomuotoinen listaus mainitseekin nimeltä useita pakanallisia jumaluuksia ja muita olentoja. Myöhemmänkin perimätiedon keräämisen ja mm. oikeudenkäyntipöytäkirjojen myötä perinnetietoa on onneksi säilynyt nykypäiviin asti. Vielä 1800-luvulla mainitaan pidetyn Ukon vakat -nimisiä, pakanallisia juhlia, joissa pyydettiin Ukko ylijumalalta hyvää satoa. Kristinuskosta huolimatta tällaiset vanhat perinteet pysyivät siis sitkeästi voimissaan.

Dauidin Psalttari – Wikipedia Mikael Agricolan epäjumaluusteksti

Keitäpä muita, pakanallisia hiippareita oli sitten olemassa näiden tunnettujen mahtiäijien ohella? Well, Ukko ylijumalan lisäksi oli tietenkin… Akka, mutta tämän jumalan esiintyminen/olemassaolo on hyvin tulkinnanvarainen seikka. Akan nimen on väitetty olleen Rauni, mutta on myös mahdollista, että Ukkoa kutsuttiin Rauniksi. Ota tästä nyt sitten selvää…!

Yleensä Akka lukee pääsääntöisesti englanninkielisiä lähteitä, mutta näissä asioissa on valitettavasti tutkittava vähää, suomenkielistä matskua. Näihin mytologisiin hahmoihin onkin harvinaisen vaikeaa perehtyä, sillä lähteestä ja alueesta riippuen tietyllä haltijalla voikin olla täysin eri nimitys tai merkitys. Tässäpä vapaasti muotoiltuna hyvä esimerkki eri lähteistä etsittyinä (joka lopetti perehtymisinnon heti alkuunsa):

Hittavainen oli metsänhaltija, joka avusti jänismetsästyksessä, mutta nimi on saattanut olla myös muodossa Huittavainen. Hittavaiseen on liitetty myös metsänhaltija Kuippana, joka voi myös esiintyä muodoissa Kuihkamo, Kuittola, Kuituri, Kuikuli, Kulkia, Kuittia, Kuihtana tai Huuhkana. Kuippana lienee myös sama kuin Hippa, joka voi esiintyä myös nimillä Hiippa, Hiippo, Hippo, Vippo tai Viipeli Viippo.

Että näin. Tarvitaan siis hermeettistä kärsivällisyyttä, aikaa ja vaivaa, jotta pääsisi edes alkuun muinaisten esi-isien uskomuksista. Nähtävästi tutkijatkaan eivät ole perillä kaikesta, kun näiden olentojen yhteydessä mainitaan usein “saattaa myös olla, että…” tai ylipäätään sana “ehkä.” Aargh! Aivan samalla tavoin vaihtelevat haltijoiden/henkien kuvauksetkin: “Hiidet olivat pieniä, ilkeitä olentoja. Jotkut hiidet olivat jättiläisiä.” Ahaa; eli ne olivat siis KAIKENKOKOISIA.

(MymodernMet).

Tai sitten vapaasti muokattuna:
Parat olivat auttavia kotihaltijoita, tai eritoten noidan apuolentoja, jotka kävivät varastamassa karjaa.” Siis MITÄ?! Hyviksiä vai pahiksia, yrittäkää nyt jo päättää! Mikä parasta; para saattoi olla muodoltaan pallomainen/tuohirulla/kissa/lintu/sammakko tai itse piru. Kiitos näistä harmaista hiuksista, varsinkin Wikipedia, tästä aiheesta!

Näillä tällaisilla periaatteilla onkin parempi, että itse kukin keksii itselleen mukavia kotijumaluuksia ihan omalla sohvallaan istuen. Akka ehtii ensin ja aloittaa:

KURTTELI on juustonraastimen suojelusolento, jota voidaan säätilasta riippuen kutsua myös nimillä KÄYTSÖ, TÖRTTELI JA TURSUKAS. Mikäli raastettava juusto on erityisen pieni kannikka, myös nimitys HOURSKA on mahdollinen. Tämä haltija on muodoltaan mikroskooppisen pieni, mikäli keittiö sijaitsee talon länsipuolella. Talon itäpuolella taasen haltija esiintyy suurikokoisena, harmaana sumuna, jonka ympärillä ilma väreilee.

Haltijalle on myös ominaista, että se on parillisina päivinä suojeleva omistajaansa kohtaan, mutta parittomina päivinä se viskoo patoja ja kattiloita pitkin seiniä ja kirkuu. On myös huomattava, että mikäli tämä haltija asuu kaapissa, jonka viereisessä kaapissa säilytetään lautasia, voi haltijaa tuolloin kutsua myös astiaston suojelushengeksi. Ks. tällöin linkki kohdasta astiaston suojelushenki RUINUTUS/PEIRU/KEDETTU/TERPPANA, sillä tämänkin taruolennon nimet ja tavat vaihtelevat suuresti.”

Got the point?! Akka ei pistä papereita vetämään “kansatieteen muinaiset örkit ja öttiäiset”-luennoille yhtään minnekään. Pitäkää jumaluutenne ja haltijanne; varsinkin Akkanne, jonka nimi saattaa olla Rauni; tai ehkä sen Ukon nimi onkin Rauni. Antakee ny jo olla, voi mahroton sentäs teittien kanssa…!

Tähän loppuun hyvä lainaus Kalevalasta:

Hiljan haukkui linnan hiisi, harvoin harmio mureksi.
Sanoi Pohjolan isäntä: “Käyös, akka, katsomahan,
mitä haukkuvi halikka, linnan luppa luikuttavi!”

Akka tuon sanoiksi virkki: “En joua, käkeäkänä:
pere on suuri syötettävä, murkinainen suorittava,
leipä paksu leivottava, taikina taputettava;
leipä paksu, jauhot pienet, leipoja vähäväkinen.”

Sanoi Pohjolan isäntä: “Ainap’ on akoilla kiire,
aina työtä tyttärillä, pankollaki paistuessa,
vuotehellaki venyissä. Mene, poika, katsomahan!”

(runeberg.org)

Jep, Akkaa ei komenneta katsomaan koiran haukuntaa, tai suorittamaan mitään muutakaan tekstissä mainittua aktiviteettia. Pohjolan isännän olisi kannattanut heti ensimmäiseksi pistää se poika asialle, hah haa!!

“PIENI OTTAA MARJAN MAASTA…

… mutta suuri ei tähtiä taivaalta.” Tämä on vanha suomalainen sanonta, jonka alkuperästä Akalla ei ole hajuakaan.

Tässä tapauksessa nämä pienet huru-ukot eivät poimi marjoja, vaan SIENIÄ. Hmm…

Pituudella ei ole väliä, kuulemma. Kyllä vain on, väittää Akka kaivaessaan esiin keittiöjakkaran ylettyäkseen keittiön ylähyllylle, jonne joku pidempi ihminen on taas sijoittanut sen parhaan uunivuoan. Tämä ihminen on saattanut olla kuka tahansa, sillä kaikki ihmiset ovat keskimäärin Akkaa pidempiä.

Nykypäivänä suomalaismiesten keskipituus on n. 178 cm ja naisten noin 168 cm, mutta muualla maailmassa keskivertoarvot heittelevät maasta ja ympäristöstä riippuen paljonkin. Alankomaalaiset miehet ovat maailman pisimpiä 183 cm:n pituudellaan, pisimmät naiset puolestaan löytyvät Latviasta (170 cm). Terveisiä vaan sinne yläilmoihin, toivottaa Akka!

Amsterdam/Alankomaat.

Onkin aiheellista kysyä kuka-mitä-häh eli kuinka pitkiä ihmislajit ovat olleet menneinä aikoina ja MIKSI? On tunnettua, että teollistumisen myötä ravinto alkoi monipuolistua ja hygieniataso parantua, joten viimeisten 150:n vuoden ajan kasvusuunta on ollut kohoava. Mutta: mistäpä mitasta lähtien ihmislajit ovat alkaneet kasvaa?

Varhaisimmat australopithecus afarensikset (3-4 milj. v. sitten) olivat pituudeltaan n. 130 cm, homo ergasterit (2 milj. v. myöhemmin) noin 165 cm. Meni sitten pari miljoonaa vuotta saada lisää pituutta perusviivoittimen verran, hah!

Euroopassa 200 000-700 000 vuotta sitten eläneet homo heidelbergensikset olivat pituudeltaan n. 170-180/160 cm pitkiä (mies/nainen). Neandertalilaiset olivat näistä lukemista n. 10 cm lyhyempiä, kun taas varhaiset homo sapiensit (cro-magnonin ihmiset) ylsivät heidelbergensiksen lukemiin. Merkittävä poikkeama pituuksissa löytyy floresinihmisiltä; hobiteilta, jotka asustelivat Floresin saarella Indonesiassa jo peräti 190 000 vuotta sitten. Nämä lilliputit olivat noin metrin mittaisia, joten Akkakin yltäisi taputtelemaan heidän päälakeaan vahingoniloisesti nauraen. Hah, kerrankin voisi osoittaa ilkikurista ylemmyyttä! (Hyi Akka, hanki parempia huvituksia…)

(Sci-News.com)

Noin 10 000 vuotta sitten pituudet lähtivät kuitenkin luisumaan alamäkeen. Ja miksi? Syiksi on esitetty ilmastonmuutosta ja maanviljelyyn siirtymistä, jolloin proteiinipitoinen ruokavalio väheni. Muinaiset esi-isämme olivat siis ensimmäisiä pullamössöihmisiä, jotka puputtivat viljaa ja kasviksia lihan ja kalan sijasta. Useiden tuhansien vuosien ajan olikin tavanomaista, että kulttuurista riippumatta yläluokan ihmiset olivat pidempiä, kuin tavalliset pulliaiset. Parempi ruokavalio, nääs…

Vielä keskiajalla ihmisten keskipituus huiteli yli 170 cm:ssa, mutta keskipituus 1600-1800-luvuilla oli tippunut jo n. 160-165 cm:iin. Tämä seikka on vallan hyvin nähtävissä tuon ajan rakennuksissa, kun ovien kamanat ja kattojen korkeudet ovat paljon nykypäiviä matalammalla. Samoin noilta ajoilta säilyneet vaatteet ja huonekalut ovat usein tavallista pienempiä. Useina vuosisatoina pituuden nousuihin ja laskuihin ovat vaikuttaneet sääolot ja tautiepidemiat, jotka osaltaan ovat aiheuttaneet pitkäänkin jatkuneita muutoksia ruokavaliossa ja elinolosuhteissa.

Ranskalaista muotia v. 1847.

Pituus lähti siis kuitenkin uudestaan kasvuun teollistumisen jälkeen, kun elinolot paranivat ja monipuolisempaa ravintoa oli tavallisellekin kaduntallaajalle saatavilla.

Nyt 2000-luvun aikana on huomattu, että ihmisen geneettinen maksimipituus on saavutettu – meistä ei siis koskaan kehity yhä pidempiä ja pidempiä, mutta tämä seikka vaihtelee suuresti asuinpaikasta riippuen. Keskimääräiset pituudet kasvavat edelleen esim. joissakin Aasian maissa, mutta länsimaalaisittain pituuden keskiarvot pysyvät kutakuinkin samanlaisina.

Väinö Myllyrinne ja tavisäijiä.

Ihmislajia kuvataan eri tilastoilla aina keskivertoihmisenä, jota ei ole olemassakaan (varsinkin, jos kysymys on housunlahkeiden pituudesta!), joten onkin hauska tutustua joihinkin tästä poikkeaviin tapauksiin. Akka ei ainakaan tiennyt Suomen kaikkien aikojen pisintä miestä, Väinö Myllyrinnettä (1909-1963), joka olikin peräti n. 248 cm pitkä.

Robert Wadlow isänsä kanssa ennen v. 1940.

Maailman pisin mies, Robert Wadlow (1918-1940), lienee kuitenkin useimmille tuttu. Tämä 272 cm pitkä mies eli vain 22-vuotiaaksi kuollen lopulta verenmyrkytykseen.

Trijntje Keever v. 1633/tuntematon taiteilija.

Maailman pisin nainen puolestaan lienee ollut alankomaalainen Trijntje Keever (1616-1633). Tämä 255 cm pitkä tyttö kuoli vain 17-vuotiaana syöpään, mutta sitä ennen häntäkin ehdittiin kierrättää friikkisirkuksissa näytillä, kuten useimpia muitakin hänen kaltaisiaan “poikkeavuuksia.” Yksi kuuluisin tällaisista pirulaisista lienee P. T. Barnum, joka palkkasi useita “kummajaisia” kiertäviin sirkuksiinsa ja museoihinsa 1800-luvun Amerikassa. Tämän hepun toiminta oli jokseenkin kyseenalaista kaikenlaisine feikkihirviöineen, puhumattakaan työntekijöidensä ihmisarvon polkemisesta.

P.T. Barnum’s 13 Most Famous And Incredible Oddities (allthatsinteresting.com)

Noh, ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin: hänen kiertueillaan Anna Heining Swan (241 cm) tapasi tulevan aviomiehensä Martin Van Buren Batesin (236 cm). Tämän parin avioiduttua v. 1871 heidät julistettiinkin maailman pisimmäksi aviopariksi. Jopa itse Englannin kuningatar Victoria muisti hääparia lahjoittaen heille kaksi (tavallista kokoa suurempaa) kultakelloa. Valitettavasti parin kaksi lasta menehtyivät pian synnytysten jälkeen, joten he jäivät lopulta lapsettomiksi (jep, lapset olivat syntyessään suurikokoisia: yli 8 ja 10 kg). Anna kuoli vain 41-vuotiaana v. 1888, kun Martin taasen kuoli 81-vuotiaana v. 1919. R.I.P koko perhe.

Anna, Martin ja tavisäijä.

Akka näkee sielunsa silmin, kuinka tämä herra Martin rakensi vaimolleen ja itselleen normaalikokoa suurempaa kotitaloa Sevilleen, Ohioon. Tässä talossa seinäkorkeus oli peräti 4,3 metriä ja ovien korkeuskin 2,4 metriä. Lisäksi palveluskunnalle rakennettiin “normaalikokoinen” talo samalle tontille. Tämä Annan ja Martinin kotitalo tuhoutui sittemmin tulipalossa, ja sen paikalla sijaitsee nykyään Sevillen historiallinen museo. Tästä olisikin enää puuttunut se, että avioparin sirkuselämän lisäksi heidän talostaan olisi seuraavaksi tullut turistien töllistelyn kohde! Aargh ja damn-you-people! P. T. Barnum rikastui jo ihan tarpeeksi “kummajaistensa” kustannuksella, joten tässä tapauksessa haaskalintuja ei tosiaankaan olisi enää tarvittukaan!

Seville Historical Society – Google Maps

Kaikenlaisiin, koskettaviin elämänkohtaloihin Akka aina törmääkin tonkiessaan internetin loputonta mutaläjää. Tämä P. T. Barnum on asia erikseen, moinen mato ihmiseksi saa jäädä omaan arvoonsa. Akalla on kuitenkin sentään tarpeeksi älliä päässään, ettei googlaile hakusanoilla “size DOES matter,” hah!

Mutta mutta: oliko Napoleonilla tosiaan alemmuuskompleksi pienuudestaan, kuten on väitetty? Eipäs ollutkaan: Napsku oli 173 cm pitkä eli ihan perusäijän kokoinen, ellei jopa hivenen pidempikin. Aiemmin mainittu kuningatar Victoria oli puolestaan 152 cm; paljon valtaa pienessä paketissa!

Kuningatar Victoria v. 1861(Charles Clifford).

Pisin egyptiläinen faarao löydettiin v. 1901: faarao Sa-Nakht hallitsi 2700-luvulla eaa. ja hänen pituudekseen on mitattu 1,987 m! Mahtoi siinä tavallisen kivenhakkaajan lannevaate tutista tällaisen kaksimetrisen jumaluuden edessä! “Yes, boss, pilkon ihan mitä kiviä tahansa, boss!”

Akka ei puolestaan pilko mitään, jos se-paras-uunivuoka on ylähyllyllä. Keittiöjakkarakin katosi mystisesti, ihan itsekseen se lähti kävelemään ovesta ulos. Pitäkää ylähyllynne, te kaikki yli satakuuskytsenttiset heinäseipäät. Niille hyllyille voi asetella kaikenlaista kivaa, kuten… äh…! Ei niillä hyllyillä ole mitään virkaa, te perhanan keittiösuunnittelijat!!

Tästäkin kuvasta se keittiöjakkara on lähtenyt kävelemään…

Edit. Korjattu tieto, jonka mukaan Anna Heining Swan olisi ollut 241 metriä pitkä. Harmillinen virhe, mutta hyvät naurut kuitenkin… Näin sitä ihminen tulee sokeaksi tekstilleen (mutta ei niille kirotuille ylähyllyille).

ON LOTTOVOITTO SYNTYÄ SUOMEEN!

Puuttumatta sen kummemmin enää vallitsevaan säätilaan, totean otsikkoon ainoastaan: NO EI OLE! Onhan tämä vanha sanonta väännetty jo muotoon “tarvitaan lottovoitto, jotta voi asua Suomessa”. Tässä vaiheessa toteaisin kyllä: “jos olisi lottovoitto, lähtisin maailmanympärysmatkalle/niin pitkälle kuin pippuri kasvaa”.

Valtion pitäisi jakaa kaikille ilmaisia D-vitamiinitabletteja ympäri vuoden, kun ei sitä vitamiinia saada tarpeeksi taivaalla piilottelevan keltaisen pallukan tuottamana. Ärgh!

Ihan tällaista auringontemppeliä Akka ei kuitenkaan aio pystyttää…

Ei sitä turhaan kutsuta auringonottajia auringonpalvojiksi; Akkakin voisi mielihyvin perustaa alttarin taivaalliselle jumala Auringolle, jos se perhanan mollukka näyttäytyisi useammin! Ärgh again!

Mistä hemmetistä me suomalaiset olemme alunperin raahautuneet tänne pohjoiseen? Kuka tuhansia vuosia sitten päätti, että: “No niin, perhe, tänne me jäädään! Ei toi jumalaton vesialue ja jäätikönreuna mitään haittaa, pistetään nuotio pystyyn vaan!”

Ketä tästä lottovoitosta saa syyttää, häh?! Oliko kyseessä Pentti Kivikautinen yhdessä vaimonsa Marja-Liisa Kivikautisen kanssa?

Perhe Kivikautinen nysvää tulta leppoisella mielellä. Hetkinen… Marja-Liisallakin on parta!

Syyllisen metsästys alkakoon!

Ensimmäiset asutuksen merkit löytyvät etelä-Karjalasta noin 10 000 – 11 000 vuoden takaa. Asukkaat ovat todennäköisesti tulleet idempää itä-Suomen ollessa jo sulaa maaperää. Tuolloin jäätikön sulamisvedet peittivät suurimman osan etelä- ja länsi-Suomea jäätikönreunan vielä vetäytyessä pohjoisempana. Noin 10 000 vuotta sitten Lapistakin löytyi jo asutusta, asukkaat ovat esinelöytöjen perusteella tulleet nykyisen Norjan puolelta mutta myös osittain Venäjältä.

Huomionarvoista on se, että ensimmäiset tulijat eivät heti alkuun tulleet jäädäkseen, vaan uusiin seutuihin tutustuttiin lähinnä kesäaikaan. Talven tullessa palattiin sinne, mistä oltiin aiemmin lähdetty eli leudommille, tutuille seuduille. Nykyiset eläkeläiset toistavat tätä muinaista tapaa merkillisen usein: talveksi lähdetään Floridaan tai Fuengirolaan.

Keitä nämä etelä-Karjalaan saapuneet ensimmäiset pioneerit sitten geneettisesti olivat? DNA-tutkimusten perusteella suomalaiset ovat eniten sukua ruotsalaisille ja virolaisille; itä-Suomessa kromosomeissa näkyy pieni Siperian vaikutus. Jännittävä ero löytyy myös itä- ja länsisuomalaisten geneettisissä eroissa: erot ovat suurempia kuin englantilaisten ja saksalaisten välillä. Nykyiset venäläiset eivät kuitenkaan ole liiaksi vaikuttaneet itäsuomalaisiin, vaan erot ovat syntyneet jo kauan ennen venäläisten asettumista nykyisille asuinsijoilleen.

Ei siis kuitenkaan ole olemassa mitään yhtä tiettyä perimälinjaa, josta olemme suoranaisesti polveutuneet. Olemme eurooppalaisia siinä missä muutkin nykyiset eurooppalaiset. Meikäläinen ei siis voi aloittaa henkilökohtaista kiistaa minkään tietyn, nykyisen kansan kanssa: “Pentele, pitikö teirän esi-isienne lähtee tänne kalastamaan meitin ahvenia! Ja sitte piti vielä jäärä aloilleen!”

Perhe Kivikautinen tekee ihan omia hommiaan Pariisin dioraamassa v.1889.

Tässä vaiheessa pitää nyt kyllä muistaa, että meissä kaikissa on todistettavasti sekä neandertalilaisen että denisovanihmisen geenejä. Näitä lajien välisiä risteytymiä tapahtui n. 40 000-60 000 vuotta sitten.

Epäillään, että risteytymiä on tapahtunut muidenkin, aiempien lajien kanssa. Eipä tuo liene ihmeellistä, kun näitä eri lajeja on maapallolla tallannut samaan aikaan jos jonkinlaista. Siinä jää kaikkien saippuasarjojen juonikuviot ihan toiseksi; että kuka onkaan häss… ollut kontaktissa kenenkin kanssa ja koska. Siinä on paineltu pusikoissa menemään heti, kun siihen on ollut mahdollisuus.

Täytynee siis kuitenkin tyytyä siihen, että pitäisi Afrikkaan asti lähteä syyttelemään alkuihmisiä tästä suomalaisten lottovoitosta. “Pentele, pitikö teirän esi-isienne lähtee ylipäätään Afrikasta? Olis pitänyt vaan jäärä sinne auringon alle!”

Ihmisen luontainen vaellusvietti/uteliaisuus on täten syy kaikkeen: ilmastonmuutokseen, liikakansoittumiseen, tautien leviämiseen yms. Jos levittäytymistä Afrikasta ei olisi tapahtunut, möllöttäisimme edelleen kaikki karvaisina alkuihmisinä savannin puun varjoisilla oksilla, ainakin hetkellisesti ilman huolen häivää.

HEI, TONTTU-UKOT HYPPIKÄÄ…

Markettien ja kauppojen krääsäpaljoudesta päätellen joulunaika on käsillä. Ikkunasta katsoessa sitä ei huomaa; taitaa tänä vuonna pukki saapua mönkijällä reen sijaan.

Meille opetetaan jo pienestä pitäen, että joulu on Jeesuksen syntymäjuhla. Tämä lienee höpönlöpöä: joulun ajankohta juontuu roomalaisten viettämästä Saturnalia-juhlasta. Juhla oli pyhitetty maanviljelyksen jumalalle Saturnukselle. Kristinuskon yleistyessä vanhoista, PAKANALLISISTA juhlista haluttiin päästä eroon ja Jeesuksen syntymäajankohta lätkäistiin tämän koko vuoden suosituimman juhlan tilalle.


Eipä ihme, että juhlasta haluttiin eroon, sillä Saturnaliaa juhlittiin jopa 5-7 päivää talvipäivänseisauksen ympärillä. Tällöin meno oli hillitöntä: koko yhteiskunta heitti kuperkeikkaa. Orjat saivat vapaiden ihmisten oikeudet ja heidän isäntänsä toimivat palvelijoina. Orjat saivat ryypiskellä, pelata uhkapelejä ja vastustaa isäntiään. Voi vain kuvitella, millaisia orgioita tuolloin on pidetty. Viikon rellestämisen jälkeen saat kaksi viikkoa kestävän darran ja olet yllättäen lihonut 5 kiloa. Hip hip hurraa, Saturnus! Otetaax uusix?

Meni siinä juhliessa paikat vähän remonttiin… HUPS!

Saturnalian lopuksi ihmiset antoivat toisilleen lahjoja (mm. kynttilöitä ja herkkuja), tästä juontunee nykyinen lahjanantoperinne ja kynttilöiden merkitys jouluna.

Myös misteli on roomalaisen ajan peruja, roomalainen historioitsija Plinius kertoi kelttien leikkaavan mistelinoksia sirpeillään. Misteliä pidettiin hedelmällisyyden symbolina ja sen uskottiin suojaavan pahoilta hengiltä. Kirkkohan tästä ei pitänyt; taas oli kyse PAKANALLISISTA tavoista! 1800-luvulla mistelinoksa oli oiva tapa saada edes yksi suudelma viktoriaanisessa (tiukkapipoisessa) Englannissa, joten tapa on lopulta vakiiintunut joulunajan viettoon.

Idyllistä piirileikkiä kuusen ympärillä.

Kirkko ei pitänyt myöskään 1400-luvulla alkaneesta joulukuusiperinteestä. Talo koristeltiin ikivihreillä kuusenoksilla merkkinä talven pimeyden väistymisestä ja lopulta oksat vaihtuivat kokonaisiksi puiksi. PAKANAT rellestivät jälleen muinaisine uskomuksineen, hyi olkoon! Joulukuusiperinne laajeni Saksasta aina Englannin kuninkaallisiin, jolloin kuusi koki varsinaisen läpimurtonsa jouluun kuuluvana koristeena. 1800-luvulla olikin tapana, että taloon tuotiin kuusi jokaista perheenjäsentä varten; voi sitä neulasten määrää!

Joulupukki perustuu Turkin alueella 300-luvulla jaa. eläneeseen piispa Nikolaokseen. Hänen sanottiin tehneen ihmetekoja ja katoliset julistivatkin hänet myöhemmin pyhimykseksi. Pyhän Nikolaoksen hauta on avattu; alkuperäinen “joulupukki” oli 150 cm pitkä, hintelä mies. Hänen luunsa sijaitsevat nykyään Italiassa kahdessa eri paikassa. Tuollainen pieni, laiha mies kyllä sujahtaisi savupiipusta sisään helpommin kuin nykyinen möhömahapukki… Mutta möhömaha tai ei, se on sitä joulun taikaa!

Onko tällä kamalalla joulupukilla kainalossaan lapsi vai nukke?!

Tonttuihin uskominen oli yleistä jo ennen 1000-lukua. Tämäkin uskomus oli tietenkin… PAKANALLINEN. Kirkko varoitteli, että tontut ovat saatanallisia ja niitä jopa manattiinkin ulos taloista. Kansanväki kuitenkin uskoi vuosisatoja, että kotitonttu pysyi tyytyväisenä, kun sitä lahjottiin oluella, maidolla ja leivonnaisilla. Tässähän on selvästi kyseessä pirullinen, kiristävä alivuokralainen! Hus matkoihisi siitä, hiippalakki hipinkuvatus!

Joulupukin apureiksi tontut siirtyivät vasta 1800-luvulla, tällöin niiden luonnekin muuttui lempeäksi oikullisuuden sijaan. Hiippalakki otti opikseen, kun sai tarpeeksi luudasta persuksiin!

Jenny Nyströmin vanhassa joulukortissa tonttu on varsin leppoisanoloinen hahmo.

Joulusaunan tärkeys suomalaisten joulunvietossa juontuu PAKANALLISESTA kekrijuhlasta eli sadonkorjuun päättymisen juhlasta. Kristinuskon yleistyessä kekrijuhlat hiipuivat pois, mutta monet uskomukset ja tavat siirtyivät joulunviettoon tai uuteen vuoteen. Ennen muinoin uskottiin, että vainajatkin saunovat joulusaunassa ja saunomisen tuli olla hiljaista ja kunnioittavaa. Saunassa tuli käydä aikaisin, jotta vainajat ehtisivät sen jälkeen saunomaan. Sanottiin jopa, että “jos myöhään kylpi, piru tulisi kylvettäjäksi!”

Edellisten tietojen perusteella Akka viettää pakanallista joulua joulukuusineen. Syötän ja juotan kotitontun tainnoksiin ja raahaan hänet saunaan MYÖHÄÄN illalla. Samalla odotan innokkaasti pirun tai aaveiden esilletuloa laulaen otsikon tonttu-ukko-biisiä: “hetken kestää elämää, sekin synkkää ja ikävää!” Kuinka ihana, positiivinen jouluidylli odottaakaan!