JOULUN PYHÄ KOLMINAISUUS

Näin joulun alla –niiden hankien, korkeiden nietosten sulaessa– moni tuskailee köökissä eli ruoanlaittotapahtumakeskuksessa tuntikausia: on laitettava viimeisen päälle kystä kyllä koko suvulle ja laajalle ystäväjoukolle, valmisruokaahan kunnon “joulustelija” ei tarjolle aseta!

Ja sitten on sen seitsemää sorttia leivottava, vaikka henki menisi – joita juurikaan kukaan ei saavu syömään (joko jossakin taudissa kärvistellen tai kaikkia mahdollisia tauteja peläten).

Pakastin huutaa hoosiannaa, kun ahkera joulunrakentaja sulloo itku silmässä vaivalla vääntämänsä juustokierteet, luumu-unelmat ja savulohipasteijat odottamaan parempaa aikaa, jota ei koskaan tule.

Näin; nyt pahimmat synkistelyt on suoritettu, joten mennäänpä itse asiaan.

Useimpien joulupöytään kuuluu ehdottomasti Pyhä Kolminaisuus eli porkkana-, peruna- ja lanttulaatikko.

“Pernaloora” (kuten Akan faija tätä muinoin nimitti) lienee laatikoista suosituin ja kaikilla lienee oma mielipiteensä myöskin imelletystä perunalaatikosta.

The Potato Eaters/Vincent van Gogh 1885.

Perunan alkuperää harvempi kuitenkaan tietää: varhaisimmat löydökset perunanviljelystä on tehty kivityökaluista Perusta, ja ne ajoittuvat vuosiin 3400-2500 eaa. On kuitenkin arveltu, että perunan historian alkuperä ulottuu jopa 8000-5000 eaa. asti.

Eurooppaan peruna saapui konkistadorien tuomana noin vuosien 1536-1570 välisenä aikana, mutta suurempaa suosiota tämä mukulakasvi ei tuolloin vielä saanut. Tavallinen kansa pelkäsi perunan olevan myrkyllistä ja pakanallinen kasvi, jonka kasvattamisesta (kuten tomaatinkin) saattoi saada syytteen noituudesta.

Vasta 1700-luvulla peruna ymmärrettiin suhteellisen helposti viljeltäväksi satokasviksi, joka varsinkin nälänhätien keskellä pelasti jopa usein ihmishenkiä. Perunan yleisyyttä edisti myös mm. Ranskassa sellainen seikka, että peräti itse kuningatar Marie-Antoinette (1774-1792) alkoi käyttää hiuksissaan koristeina perunankukkia.

Suomeen peruna saapui tiettävästi 1720-luvulla Fagervikin kartanoon saksalaisten työmiesten tuomina. Vähitellen peruna syrjäytti aiemmin yleisimmän juureksen eli nauriin ja nykyisin suomalaiset popsivat perunaa 50-60 kg vuodessa/lärvi, mutta vielä 1950-luvulla kulutus oli jopa 188 kg/lärvi. Pasta ja riisi ovat laskeneet potunjyystämisen suosiota, vaikka perunassa on runsaasti erilaisia vitamiineja ja kivennäisaineita.

Fagervikin kartano – Wikipedia

Porkkananviljelyn alkuperä juontuu 3000-luvulle eaa muinaiseen Persiaan (nyk. Iran ja Afganistan), ja Sveitsistä ja Saksasta on löydetty samoilta ajoilta porkkanansiemeniä. Tuolloin porkkanaa viljeltiin vielä muun värisenä, kuin oranssina: lajikkeista on löytynyt sekä mustaa, valkoista, punaista, että violettia väriä. Muinaisesta Egyptistä porkkanan käyttö lääkkeenä siirtyi Kreikkaan ja Roomaan, mutta vasta 1700-luvulla hollantilaiset kasvattajat toivat suuren yleisön tietoisuuteen oranssin lajikkeen, nimeltään “Long Orange” (pitkä oranssi).

Amerikkaan lähteneet ensimmäisen siirtokunnan jäsenet viljelivät tiettävästi porkkanaa Jamestownissa v. 1609, joten porkkanan maailmanvalloitus oli väistämätöntä.

Suomessa porkkanaa on sekä viljelty, että syöty ainakin parisataa vuotta ja käytetty myöskin lääkinnällisiin tarkoituksiin, kuten muinaisessa Egyptissä. Porkkanaa syödään noin 8-10 kg vuodessa/lärvi, joten perunankulutukseen on vielä viisinkertainen matka!

Joitakin vuosia sitten esiteltiin vegaaninen kylmäsavulohi, eli porkkanasta valmistettu “porkkala.” Tämä ruokalaji jakanee mielipiteitä erilleen yhtä paljon, kuin imelletty perunalaatikko.

Porkkanalohi eli porkkala | Sesonki | Reseptit | K-Ruoka

Lanttua onkin peräti epäilty joko suomalaiseksi, ruotsalaiseksi tai siperialaiseksi lajiksi, ja tämä uskomus on peräisin kasvitieteilijä Gaspard Bauhinista. Hänen muistiinpanonsa vuodelta 1620 osoittavat, että lanttua kasvoi tuolloin villinä Ruotsissa.

Gaspard Bauhin (1560-1624).

Onkin siis epäilty, että täällä Pohjolassa olisikin jotenkin onnistuttu risteyttämään nauris, rypsi (nauriin alalaji) sekä Siperiasta peräisin oleva lehtikaali? Vuoden 2019 tutkimukset University of Missourissa osoittavat kuitenkin, että tämä väite on mahdoton: näiden lajien erot ovat syntyneet jo hyvin varhain eikä niiden esiastetta tai yhteistä edeltäjää ole enää löydettävissä, sillä sellainen lienee kuollut sukupuuttoon.

New study revises origins of the humble rutabaga – Biological Sciences (missouri.edu)

Noh, ainakin Suomessa lanttua on viljelty 1500-luvulta asti. Se ei olekaan mikään ihme, sillä tämä vähäkalorinen planttu sisältää mm. yllättävän paljon C-vitamiinia. Tämä lienee lantun suosion syy pohjoisilla leveysasteilla jo niinä aikoina, kun mistään vitamiineista ei tiedetty vielä hölkäsen pöläystäkään… C-vitamiinin riittävä saanti esti nimittäin lukuisia sairauksia, tunnetuin niistä lienee keripukki.

Lanttua syödään kuitenkin enää noin kilon verran vuodessa/lärvi. Akka epäilee tämän määrän johtuvan ylipäätään siitä, että keittojuureksissa on lanttua arkiruoassa. Loput lantunkulutuksen määrästä meneekin sitten jo joulun lanttulaatikon myötä…

Otetaanpa tähän vielä Pyhän kolminaisuuden ulkopuolelta yksi juures lisää, joka kuuluu oleellisena osana suomalaisten joulupöytään:

Punajuuri. Tämän mehukkaan vihanneksen jäänteitä on löydetty sekä Hollannista, Mesopotamiasta että Egyptistä noin 5000 vuoden takaa. Erikoista on kuitenkin se, että tuolloisena aikana tämä juures oli pitkä ja kapea, kuten porkkana, ja lähinnä vain sen lehtiä käytettiinkin sittemmin muinaisessa Kreikassa lääkinnällisiin tarkoituksiin.

Nykyisenlainen punajuuri kehittyi jalostuksen myötä Euroopassa 1500-1600-luvuilla, ja toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen tämä kasvis olikin purkitettuna suosittu. Kuten edellisetkin esimerkit, tämä juures sisältää paljon useita ravintoaineita.

Punajuuri on voimajuures (puutarha.net)

Viimeisimpänä, mutta ei yhtään vähäisempänä, Akka kertoo seuraavassa tämän punajuurikkaasta tehdyn alamuodon historiasta suomalaisessa joulupöydässä:

ROSOLLI. Nähtävästi tämä ruokalaji on seuraus 1700-luvun Lounais-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan säätyläispiireistä, joista ruokalaji levisi joulupöytään muuallekin Suomeen 1800-luvun puolella. Kannattaa lukaista seuraava linkki tästä “melkein pyhästä” aiheesta, sillä tämä aihe jakaa mielipiteitä yhtä paljon, kuin perunalaatikon imellytys. Notta että kuuluuko rosolliin silliä vaiko ei:

Adventtikalenteri 3: Rosolli ja sillisalaatti – Kulttuurihistorian seura

Sillisalaattia – Kotimaisten kielten keskus (kotus.fi)

Noh; summa summarum: yritetään taas tänä jouluna välttää sairastuttamasta ketään ja vedetään näitä kotimaisia vihanneksia ihan vaikka itse tehtyinä tai valmiina ostettuina, jos niitä ylipäätään haluaa syödä.

Akalle tämä on kynnyskysymys, joten kiertoilmauksin Akka poistaa itsensä tästä tilanteesta: “Juu-ei-kirvesvartta-ohoh-mikäs-tuolla-oli.”

Hyvää joulua itse kullekin säädylle; näillä mennään! Pääasia joulussa on mukava fiilis, eikä hössötys, jos sekin voi joillekin yksilöille aiheuttaa “Hirveetä ressiä. Sitä ei nimittäin ihminen jaksa. Pitkään.” – Akan faija

AKKOJEN HAUTAUSMAA

Kerrankin Akalla on akkamaista asiaa ihan koti-Suomestakin (juu, ei mitään liittyen koronaan!!). Isossakyrössä sijaitsee nimittäin Leväluhdan suokalmisto, johon on pääsääntöisesti haudattu naisia! Toki miesten ja lastenkin luita joukosta on löytynyt, mutta löydöksestä peräti 3/4 on naisten luita. Eli nyt ollaan 75-prosenttisesti akkamaisilla asioilla!

Leväluhdan kalmisto/Kaj Höglund.

Paikalta on löydetty noin 70:n aikuisen ja 30:n lapsen luita. Mistään Euroopasta löydetyistä suoruumiista tässä ei kuitenkaan ole kyse; pehmytkudokset eivät näissä haudatuissa ole säilyneet kuten esim. Tollundin miehessä Tanskassa tai Lindow’n miehessä Englannissa.

Tollundin mies kuristettiin, nahkanauha ja -hattu säilyivät suossa. Mies on kokonaisuudessaan hyvin säilynyt hapettomissa olosuhteissa.

Leväluhta on arkeologeille erityisen merkityksellinen, sillä vesihautaus oli poikkeuksellista toimintaa yleisemmän polttohautauksen sijasta. Mistä ihmeestä tässä siis on kyse?

Paikalta tiedettiin löytyneen luita jo 1600-luvulla. Isönkyrön kirkkoherra Israel Alftanus mainitsi kirjeessään Tukholmaan, että paikalla on “lähde, jossa on nähty joukoittain ihmisluita kaikkina aikoina, ja vieläkin nähdään.”

Nykyinen Leväluhta on vain muutaman pienen lähteen alue, jossa rauta värjää lähdeveden punertavaksi keväisin. Aiemmin paikalla on kuitenkin ollut pieni järvi tai lampi, sillä tutkimuksissa on löytynyt jälkiä lummekasveista ja vesikirpuista. Ruumiit on sijoitettu tähän järveen/lampeen vuosina 400-800 jaa. eli hautausmaana se toimi useamman vuosisadan ajan. Kyse ei siis voi olla mistään yksittäisestä joukkohaudasta esim. tautiepidemian takia. Paikalla on selvästi ollut tärkeä merkitys näille rautakautisille ihmisille. Edelleen; mistä ihmeestä tässä on kyse?

Luurangoista ei ole löytynyt mitään väkivallan merkkejä eikä kuolinsyitä ole pystytty määrittelemään. Vainajat ovat olleet keskipituisia, hyväkuntoisia, tavallisia tuon ajan ihmisiä. Orjia he eivät ole olleet, sillä paikalta on löydetty arvokasta esineistöä: rannekoruja, solkia ja astioita jopa Suomen ulkopuolelta tuotuina. Orjille tällaisia arvoesineitä ei hautoihin laitettu. Ihmisuhraus on myös poissuljettu, sillä uhraukselle tyypilliset väkivallan merkit puuttuvat.

Tollundin mies Tanskassa siis uhrattiin kuristamalla, Englannista löytynyt Lindow’n mies uhrattiin monella eri tapaa: 3 iskua päähän (joista seurasi tajuttomuus), polvenisku murtaen kylkiluun, kuristaminen köyden ja kepin avulla (ns. kaularauta), kuoleman jälkeen vielä kaulan katkaisu ja upotus suohon. Jos mikään on overkill, niin tämä tapaus!!

Total overkill: Lindow’n miehen jäänteet The British Museumissa/Mike Peel.

Siis mistä tässä Leväluhdassa nyt oikein on kyse, viimeisen kerran??

Leväluhta ei ole minkään “kylän oma hautausmaa”, sillä lähiasutuksesta ei ole löytynyt mitään merkkejä. Tämäkin on sinänsä merkillistä, sillä yleensä hautojen lähellä on ollut asutusta, jotta hautapaikalla pystyttiin usein vierailemaan.

DNA-tutkimuksissa on selvinnyt, että perimästä löytyy niin saamelaista, baltialaista, norjalaista kuin islantilaistakin alkuperää. Tämä seikka kertoo jo aiemmin tiedetyistä, vuosisatojen aikaisista muuttoliikkeistä Suomeen. Tutkijat ovat jopa löytäneet DNA-pankkien avulla 18 elossaolevaa jälkeläistä näille Leväluhdan naisille. Huu, onpa jännittävä juonenkäänne!

Tässä erään perheen jäsenet vierailevat Leväluhdassa ja tutustuvat esiäitinsä leukaluuhun:

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/06/11/dna-testi-yllatti-ahervuon-perheen-mystiseen-lampeen-1600-vuotta-sitten

Ainoa toinen tiedetty suokalmisto on löytynyt Isonkyrön naapurista Vöyrin Käldamäestä. Sieltä on löytynyt kuuden ihmisen luita vuodelta 600 jaa. sekä rannerengas ja katiskan jäänteitä. Yksi Käldamäen pääkalloista on onnistuttu mallintamaan: kyseessä on arviolta 16-20-vuotias nainen.

Kuva ja mallintaja: MSc Heidi Kuivamäki-Smith/Kalmistopiirin kuva.

Miksi nämä ihmiset siis haudattiin täysin poikkeuksellisella tavalla kyseiseen ajankohtaan nähden? Keitä he olivat?

Leväluhdan kohdalla on epäilty, että paikalla on ollut jokin pyhä merkitys. Tuohon aikaan uskottiin luonnossa esiintyviin haltijoihin enemmän kuin jumaluuksiin. Kristinusko ei vielä tuolloin ollut saanut jalansijaa Suomesta. Tietyt kalliot, lähteet, järvet, mäet ja puut olivat pyhiä ja tavallista elämää elettiin haltijoiden ja henkiolentojen ehdoilla. Tälläkin muinaisella Leväluhdan järvellä on saattanut olla ihan oma henkensä tai haltijansa, jonka huomaan vainajat on kunnioittaen asetettu.

Leväluhdan lähde/Anna Wessman/Helsingin Yliopisto.

On myös esitetty, että haudatut naiset olivat jollakin tavalla yhteisölle merkityksellisiä henkilöitä; parantajia, lapsenpäästäjiä (kätilöitä) tai jostakin muusta syystä erityisiä yksilöitä. Tällöin he olisivat ansainneet hautapaikan juuri tällaisessa pyhäksi koetussa paikassa. Kuulostaa järkeenkäyvältä.

Lasten tai miesten luulöytöjä tämä ei selitä, mutta ehkäpä erityisten naisten perheillä oli sama oikeus pyhään hautapaikkaan, mene ja tiedä…! Eipä näitä asioita enää kukaan tule meille kertomaan. Löydökset ovat kyllä mielenkiintoisia ja laittavat ajatukset kulkemaan menneeseen aikaan, jolloin edes jotkut asiat elämässä olivat vielä pyhiä; toisin kuin nykyään!

Kaikki kunnioitus heille, jotka tuonne haudattiin: ette jääneet unohduksiin, keitä ikinä olittekin. Tutkimukset jatkuvat teidän osaltanne. RIP Leväluhdan ja Käldamäen vainajat.

Akkakin keksi itselleen pyhän hautapaikan jo melkein 20 vuotta sitten. Akan keittiön yläkaapissa säilytetään erityisen pyhää tuhkauurnaa: Suomen ensimmäisistä Lidleistä hankittua 5 litran oluttynnyriä. (Sisältö on luonnollisesti tuhottu jo mainittuna ajankohtana). Tähän pyhään astiaan Akka aikoo joskus asettautua ihan tulevaisuuden tutkijoiden kiusaksi.

.

Mukaan voisi lätkäistä vielä jonkin hyvin pyhän esineen, vaikkapa Akan rakkaat aurinkolasit. Siinä ei kyllä olisi tutkijoille mitään ihmettelemistä: “Jaahas, taas löytyi yksi tällainen tapaus. Graffaria on joskus vedetty ja samalla on yritetty näyttää coolilta. Pistetään pakettiin tää tapaus, tässä ei ole mitään uutta.”

Damn, Akan täytyy keksiä parempi suunnitelma kunnon jäynää varten!!

(Huom! Sekä Leväluhta että Levänluhta ovat molemmat hyväksyttyjä kirjoitusmuotoja tämän mainitun kalmiston nimenä, tutkijat käyttävät yleensä muotoa Levänluhta. Akka ei lukeudu tähän joukkoon, joten nimitys tässä tekstissä on Leväluhta.)