SATUPRINSSIN MYSTINEN ELÄMÄ JA KUOLEMA

Baijerin kuningas Ludvig II oli todellakin oman aikansa introvertti ja tämä luonteenpiirre veikin häneltä lopulta sekä kruunun, rahat, että hengen. Tämä eksentrikko onkin mielenkiintoinen tapaus, joten aloitetaanpa aivan perusasioista (kuten-mikä-ihmeen-Baijeri):

Kuningas Ludvig II (1845-1886).

1800-luvulla Saksan keisarikunta muodostui 25 osavaltiosta, joista Baijerin kuningaskunta oli toiseksi suurin Preussin kuningaskunnan jälkeen. Tätä Baijerin kuningaskuntaa hallitsi vuosina 1848-1864 kuningas Maksimilian II, jolle syntyi kaksi poikaa: Ludwig ja Otto. Näistä kahdesta esikoinen Ludwig Otto Friedrich Wilhelm von Wittelsbach kruunattiin kuninkaaksi vain 18-vuotiaana, kun Maksimilian II heitti henkensä 52-vuotiaana v. 1864. Ludwigin hallitsijanimi on Suomessa Ludvig II.

On kerrottu, että Ludvig oli lapsuudessaan hyvin yksinäinen. Hänet jätettiin kotiopettajattarien ja palvelusväen kasvatettavaksi, joten poika uppoutuikin omaan mielikuvitusmaailmaansa samoillen metsissä ja vuoristoissa. Hänen idolinsa oli Ranskan Aurinkokuningas Ludvig XIV, kunnes vain 15-vuotiaana hän kohtasi todellisen muusansa: säveltäjä Richard Wagnerin. Ludvig ihastui heti Wagnerin oopperamaailmaan, jossa ritarit pelastivat neitoja pulasta: etenkin Lohengrin-ritari joutsenen vetämässä veneessä vaikutti nuoreen Ludvigiin voimakkaasti.

Lohengrin-Knight of the Swan/Violet Oakley n. 1910.

Noustuaan kuninkaaksi Ludvig II maksoi pahasti velkaantuneen Wagnerin velat ja palkkasi hänet hovisäveltäjäkseen. Wagnerille rakennettiin jopa oma oopperatalo ja Ludvigin kerrotaankin sanoneen, ettei kukaan muu henkilö ollut koskaan vaikuttanut häneen yhtä paljon, kuin herra-suuri-säveltäjä Wagner. Tämän perusteella on myös arveltu, että Ludvig II olisi ollut homoseksuaali, sillä hän ei koskaan mennyt naimisiin lukuisista kihlausyrityksistä huolimatta. Nämä pakotetut avioliittoaikomukset Ludvig II ponnekkaasti torppasi, joten hän jäi naimattomaksi ja lapsettomaksi hallitsijaksi loppuelämäkseen.

Richard Wagner (1813-1883).

Ludvig II oli kuitenkin pidetty kuningas, kunnes hänen pakkomielteensä linnojen rakentamiseen alkoi tulla kalliiksi. Näistä linnoista tunnetuin on Neuschwanstein, joka on ollut Prinsessa Ruususen linnan esikuva. Pikkuruisen (vain 10 huonetta) Linderhofin linnan Ludvig rakennutti vain itseään varten, sillä linnan ruokapöytäkin on tarkoitettu vain yhdelle ihmiselle.

Neuschwanstein Castle.

Velkaantuessaan Ludvigin käytös alkoi muutenkin muuttua: hän erakoitui, alkoi valvoa vain öisin ja vaati palveluskuntaansa pukeutumaan 1600-luvun vaatteisiin. Lisäksi hänen kuultiin juttelevan itsekseen jo edesmenneille Aurinkokuninkaalle, Marie Antoinettelle ja Madame De Pompadourille.

Linderhofin linna/palatsi.

Ludvig II julistettiin mielenvikaiseksi v. 1886 Baijerin hallituksen ja Ludvigin sedän prinssi Luitpoldin toimesta. Ludvigin nuorempi veli Otto oli julistettu mielisairaaksi jo v. 1872, joten sijaishallitsijana toimi täten tämä setä Luitpold. Onkin arveltu, että Ludvig II haluttiin “siivota” pois tieltä, sillä tällä tavoin saatiin pysäytettyä Ludvigin jatkuva velkaantuminen. Neuschwansteinin rakennustyöt keskeytettiinkin välittömästi ja linna on edelleenkin keskeneräinen.

Ludvig II sijoitettiin Bergin linnaan lähelle Munchenia, Starnberginjärven rannalle. Linna oli käytännössä loistelias vankila, sillä ovia pidettiin lukittuina. Häntä tarkkailemaan sijoitettiin muuan tohtori Bernhard von Gudden, joka oli peräti aiemmin julistanut juuri prinssi Oton mielenvikaiseksi. Kuinka ollakaan; tämän saman diagnoosin hän antoi hallitukselle myös Ludvigista, vaikka hän ei ollut tehnyt tälle edes virallista lääkärintarkastusta.

Starnberginjärvi – Google Maps

Noh, joka tapauksessa 13. kesäkuuta 1886 herr doktor ja Ludvig olivat lähteneet kävelyretkelle järven ympäristöön, ja tältä retkeltään he eivät enää koskaan palanneet. Myöhään illalla heidän ruumiinsa löydettiin kellumasta järvessä. Tuossa kohtaa vettä oli vain vyötärölle asti, joten hyvänä uimarina tunnetun Ludvigin ei olisi todellakaan luullut hukkuvan.

König Ludwig II/Ferdinand von Piloty 1865.

Nopeasti kehitettiin kuitenkin selitys, että Ludvig II oli tehnyt itsemurhan hukuttautumalla ja tässä tuoksinassa hän olisi hukuttanut myös herra tohtori von Guddenin. Ruumiinavauksessa ei kuitenkaan löydetty vettä Ludvigin keuhkoista, joten salaliittoteoriat murhasta ovatkin ymmärrettäviä. Näistä uskottavin lienee kuninkaan kalastajan Jakob Lidlin kuoleman jälkeen löydetyt muistiinpanot, joissa hän kertoo tuona iltana odottaneensa kuningasta veneessään auttaakseen tätä pakenemaan. Kun Ludvig sitten oli nousemassa järvestä veneeseen, metsästä ammuttiin laukauksia Ludvigin niskaan. Kalastaja piti elinaikanaan tämän tiedon salassa – tietenkin rahallista korvausta vastaan. Kalastajan päiväkirja on kuitenkin sittemmin kadonnut.

Ludvigin henkilääkäri tohtori Schleiss von Lowenstein väitti myös päiväkirjassaan, että hän näki Ludvigin ruumiin luodinreikineen ja että von Gudden olisi hyökännyt ruiskun kanssa häntä kohti. Tuolloin tämän henkilääkärin oli pakko tappaa von Gudden itsepuolustukseksi. Taiteilija Hermann Kaulbach oli tuolloin myös henkilääkärin mukana, ja hänen luonnoksensa kuolleesta Ludvigista näyttää verivanan valuvan kuninkaan suupielestä.

Ludwig II Zeichnung/Hermann Kaulbach 1886.

Kuninkaallisen perheen kaukaisen sukulaisen kreivitär Josephine von Wrbna-Kaunitzin kerrotaan myös esitelleen teeseurueelleen Ludvigin takkia, jossa oli nähtävissä kaksi luodinreikää. Tätä vastaan puhuu kuitenkin se, että muuan Willy Beihl väitti isänsä -tuolloisen hovipalvelijan- polttaneen kyseisen takin. Takin on myös väitetty tuhoutuneen tulipalossa vuosia myöhemmin Ludvigin kuoleman jälkeen.

Spekulaatioita tapahtumista voi esitellä mielin määrin, mutta varmaa totuutta asiaan on hankalaa saada: kuninkaan jälkeläiset Wittelsbach-suvusta ovat kieltäytyneet Ludvigin ekshumaatiosta. Sallittakoon tämä heille, vaikka tämä mysteeri jääneekin täten selvittämättömäksi.

(WikimediaCommons)

Ludvigin aikalaiset (ystävät ja palvelusväki) ovat kuitenkin kertoneet, ettei heidän mielestään kuningas ollut kuitenkaan umpihullu, kuten väitettiin. Hän kävi aivan täysjärkisiä keskusteluja ja kirjoitti loogisia kirjeitä, joten häntä kuvailtiinkin vain “hyvin erikoiseksi persoonaksi.” On sinänsä sääli, että tämä omaan haave- ja satumaailmaansa uppoutunut kuningas kohtasi loppunsa aivan liian varhain ja varsin mystisissä olosuhteissa.

Neuschwansteinin linnan sisätilaa. Lievää luksusta havaittavissa. (neuschwanstein.de)

Noh, oli miten oli; ainakin Ludvigin rakennuttamat linnat ovat maksaneet itsensä moninkertaisesti takaisin turistien lipputuloilla, joten Ludvigin satumaailma jäi kuitenkin konkreettisesti elämään tulevillekin sukupolville. Richard Wagner on myöskin aikanaan sanonut, ettei hän olisi pystynyt jatkamaan sävellystyötään ilman kuninkaan ylenpalttista tukea, joten Ludvigia on kiittäminen Wagnerinkin elämäntyöstä.

Mitäpä sitten tapahtui Ludvigin kuoltua? Kuningas haudattiin Pyhän Mikaelin kirkkoon Muncheniin, mutta hänen sydämensä sijoitettiin hopeauurnaan pieneen Altöttingin kaupunkiin bavarialaisen tavan mukaan. Starnberginjärvelle rakennettiin pieni muistokappeli ja järveen pystytettiin risti kuninkaan ruumiin löytöpaikalle. Joka vuosi järvellä pidetään muistotilaisuus 13. kesäkuuta.

Sijaishallitsija Luitpold oli vallassa v. 1912 asti, kunnes hän kuoli peräti 91-vuotiaana. Ludvigin nuorempi veli Otto Wilhelm Luitpold Adalbert Waldemar Wittelsbach kuoli 68-vuotiaana v. 1916. Tuolloin hän oli elänyt holhouksenalaisena jo useita vuosikymmeniä, sillä hänen henkistä tilaansa alettiin tarkkailla jo 1870-luvulla. On epäilty, että Otto olisi sairastanut tuolloin vielä tuntematonta skitsofreniaa, tai että hänellä olisi ollut syfilis.

Otto Wittelsbach (1848-1916).

Luitpoldin poika Ludwig Leopold Joseph Maria Aloys Alfred Wittelsbach nousi valtaan isänsä kuoltua, ja hän sai läpi perustuslain muutoksen, jolla Otto-parka saatiin vihdoin mielisairaana syrjäytettyä. Tällöin Ludwigista tuli virallisesti Baijerin viimeinen kuningas Ludvig III, jonka hallitsijakausi kesti v. 1918 asti. Tuolloin muodostettiin Saksan demokraattinen tasavalta.

Kuningas Ludvig III (1845-1921).

Mitäpä me nykyajan introvertit tästä opimme? Ainakin seuraavat seikat:
-ei kannata palkata itselleen hovisäveltäjää
-ei kannata ihannoida ritareita ja joutsenia
-ei kannata rakennuttaa velkarahalla linnoja, ei ainakaan yhtä enempää
-ei kannata höpötellä itsekseen kuvitteellisille kuninkaallisille
-ei kannata patikoida järviympäristössä yhdenkään lääkärin kanssa, jonka sukunimessä on sana von.

Introverttailemisiin näillä ohjeilla, joita lienee suhteellisen helppo noudattaa!

MUINAISIA POPPAKEINOJA ERI SAIRAUKSIIN

Tässä edes-jonkin-merkkistä-ajankohtaista-lääkevalmistetta odotellessa voi pohtia, kuinka merkillisiä hoitokeinoja ennen wanhaan onkaan ollut. Pidemmittä puheitta Akka menee suoraan asiaan:

  1. Kiinan keisari Qin Shi Huang (200-luvulla eaa.) kuoli nautiskeltuaan hänelle määrättyjä elohopeapillereitä. Hänen tuli näiden avulla saavuttaa kuolemattomuus ja kyky kävellä vetten päällä, mutta toisinpa kävi ukkoparalle! Elohopeaa käytettiin eri tarkoituksiin seuraavinakin vuosisatoina; se oli mm. ensisijainen keino parantaa syfilistä.

Qin Shi Huang: “Hovilääkäri, tuohan nyt niitä ihmepillereitä, joita mainostit niin kovasti. Olen täysin valmis ryhtymään jumalaksi. Saat ylennyksen heti, kun se on tapahtunut!” Lääkäri joutui pettymään pahasti…

2. Vuonna 1910 USA:ssa julkaistussa lääkärikirjassa suositeltiin heinänuhaan 4-prosenttista kokaiiniliuosta. Kokaiinia suositeltiin myös mm. ruoansulatusvaivoihin, yskään ja peräpukamiin. Myös Coca-colan alkuperäisaineksiin kuului kokaiini. On arvioitu, että 1900-luvulle tultaessa Amerikassa oli jo 200 000 kokaiiniriippuvaista.

“Emmä enää muistakaan, oliko mussa mitään vikaa… aika tehokas lääke tuntuu olevan! Otan vähän lisää varmuuden vuoksi…”

3. Tämä ei olekaan hoitokeino, vaan – yllätys, yllätys – raskaustesti muinaisessa Egyptissä v. 1350 eaa. Raskautta epäilevä nainen ei suinkaan liritellyt tikkuun, vaan useiden päivien ajan vehnän- ja ohransiemenille. Raskaus varmistui, kun jompikumpi näistä kasveista alkoi kasvaa vartta. Uskottiin jopa, että vehnä ennusti tyttölasta, ohra poikaa.

Uskomatonta kyllä, v. 1963 tätä luonnonmukaista raskaustestiä testattiin, ja se tuntui jotenkin pitävän paikkansa: 70 % raskaana olleista naisista saivat kasvinsiemeniä itämään. Sukupuolta nämä taimet eivät sentään varmuudella kertoneet oikein. Ilmeisesti naisten kohonnut estrogeenipitoisuus auttoi kuitenkin taimia itämään.

“Saisko olla vehnänorasta sun salaattiin? Ihan itse kasvatin luomumenetelmällä!”

  1. Evankelista John Wesleyn mukaan astman pystyi parantamaan keitetyillä porkkanoilla 1740-luvulla. Peräti kaksi viikkoa tuli puputtaa pelkkiä porkkanoita.

“Ei lähtenyt astma, mutta laihduin 10 kiloa ja pitkät korvat alkoivat kasvamaan… Kakkakin muuttui papanoiksi.”

  1. Roomalaiset yrittivät parantaa malariaa 200-luvulla jaa. eriskummallisella tempulla. Paperilapulle tuli kirjoittaa seuraava loitsu:
    ABRAKADABRA
    ABRAKADABR
    ABRAKADAB
    ABRAKADA
    ABRAKAD
    ABRAKA
    ABRAK
    ABRA
    ABR
    AB
    A
    Tämä paperilappu kaulassa tuli sitten kulkea 9 päivän ajan, jonka jälkeen lappu heitettiin itään virtaavaan jokeen. Jos tämä ei auttanut, piti hieroa itseään leijonanrasvalla.
Leijonamosaiikki 500-luvulta jaa./Metropolitan Museum of Art.

“Odotas, käyn apteekissa hakemassa vähän leijonanihraa! Mähän sanoin, että mikään hokkuspokkustemppu tässä ei auta, kyllä se rasva auttaa ihan varmasti!”

  1. Antiikin roomalaiset uskoivat, että kuolleiden gladiaattorien veri saattoi parantaa epilepsian. Satoja vuosia uskottiin muutoinkin, että kuolleen ihmisen ruumiinosat saattoivat auttaa erilaisiin sairauksiin pulvereiksi jauhettuina. Myös muumioita on jauhettu erilaisissa parantamistarkoituksissa.
Hyvin säilynyt gladiaattorimosaiikki 200-luvulta jaa.

“Ai hitto, että alkaa närästää… Vaimo, jauhapas vähäsen pulveria siitä viime viikolla saadusta mummos sääriluusta.”

  1. Muinaisessa Roomassa hampaat valkaistiin virtsalla. Virtsassa ajan myötä muodostuva ammoniakki toimii valkaisu- ja puhdistusaineena. Roomassa pesulat jopa maksoivat virtsasta saadakseen sitä käyttöönsä.

“Miten niin mun henki haisee? Just huuhtelin hampaani kusella.”

  1. Pohjois-Amerikan intiaanit käyttivät kylmettymiseen ja uneliaisuuteen lääkkeeksi tupakansavua ahterissa. Myöhemmin myös eurooppalaiset omivat tämän tavan ja parantelivat tällä keinolla milloin mitäkin vaivaa. Hoitoa varten keksittiin letku ja pumppu, jolla savua pumpattiin potilaan persuksiin.
Luksusluokan laite tupakansavun pumppaukseen.

“Anna tulla sitä savua ihan kunnolla, vaikutus alkaa ihan selvästi jo tuntumaan! On se ihmelääke ihan kaikkeen, tuo tupakka.”

  1. Antiikin Kreikassa uskottiin, että naisen kohtu saattoi lähteä liikuskelemaan, mikäli aktiivista petipuuhaa ei ollut. Tämä aiheutti kohtauksia ja hysteriaa. Tätä estettiin… menemällä naimisiin ja tekemällä lapsia. Mikäli kohtu oli kuitenkin lähtenyt vaeltelemaan, lääkityksenä annettiin kylpyjä, hierontoja ja pahanhajuisia voiteita reisille. Pahan hajun takia kohtu säikähtäisi ja palaisi takaisin paikalleen.

“Siis mä en kestä enää yhtään tätä mun kohtua, se vaeltaa taas!! Taidan lähtee kylpylään… ja hierontaan… mulla menee tosi kauan, älä turhaan odottele. Käyn shoppailemassa samalla, se yleensä palaa sit paikoilleen tosi nopeesti…!”

  1. Muinaisessa Babyloniassa uskottiin, että hampaiden narskuttelu öisin (bruksismi) johtui siitä, että joku kuollut sukulainen yritti ottaa henkilöön yhteyttä. Hengen sai karkotettua, kun potilas nukkui viikon ajan ihmisen kallo vieressään. Kalloa tuli myös nuolla ja suudella 7 kertaa joka ilta, jotta hengen karkotus onnistuisi.

“Narsk, narsk, ihan turhaan tuli hommattua tää purentakisko yöksi, kun purin senkin jo paskaks. Mistäköhän sais hommattua kallon? En kyllä ala sitä nuoleskelemaan! Tai jos sittenkin… jos Paavo-setä yrittää kertoa sen piilotetusta testamentista!”

Tällä erää Akalla ei ole muuta asiaa… muuta kuin: ei kannata noudattaa mitään tällaisia poppakonsteja! Raskaustesti lienee harmiton, kunhan sen tuloksia ei tarjota kenellekään…!