MAAILMAN VANHOJA JA UUSIA IHMEITÄ

Hieman yli parisenkymmentä vuotta sitten alkoi hiuksia nostattava kilpailu: jostakin merkillisestä syystä maailmaan oli saatava uudet seitsemän ihmettä ja äkkiä! Kuinkas kilpailulle sitten kävikään: äänestykseen osallistui maailmanlaajuisesti yli 100 miljoonaa äänestäjää ja uudet ihmeet valittiin peräti 174 kohteen listalta v. 2007.

Sfinksi puoliksi esiin kaivettuna vuosien 1867-1899 välisenä aikana.

Akka ei ole löytänyt ainuttakaan selitystä sille, miksi näitä ”muinaisen maailman” ihmeitä piti edes uusiksi rukata, mutta mitäpä tuosta. Palataan näihin uusiin ihmeisiin sen jälkeen, kun on ensin tarkasteltu näitä vanhoja ihmeitä ja niiden alkuperää.

Itse asiassa Akallekin oli yllätys, että näitä maailman vanhoja ihmeitä alettiin mainita eri filosofien ja historioitsijoiden kirjoituksissa jo 400-200-luvuilla eaa. alkaen.

Olihan se nyt kuitenkin päivänselvää, että jokainen itseään kunnioittava vilohsoovi matkaili maailmalla, jos vain rahapussi sellaisen harrastuksen salli! Varsinkin Egyptin pyramideja kunnioitettiin yleisesti, mutta esim. Rodoksen kolossi mainitaan tällaisena ihmeenä jo ennen sen romahtamista v. 226 eaa.

Osittaisia listoja ja säilyneitä listoja tunnetaan kuitenkin toistakymmentä ja näitä varhaisia listauksia voidaankin pitää jonkinlaisina aikansa matkailumainoksina. ”Koe ainakin nämä kerran elämässäsi, tollo! Et varmasti kuitenkaan pääse reissulle uudestaan!”

Colossus of Rhodes/1880.

Lopullinen seitsemän ihmeen lista vakiintui kuitenkin vasta 1500-luvulla, kun hollantilainen taiteilija Maarten van Heemskerck (1498-1574) maalasi näistä kohteista seitsemän öljyvärimaalausta. Myöhemmin hän maalasi vielä Colosseum-teoksen, mutta tämä rakennelmahan ei näihin seitsemään ole kuulunut. Noh, v. 1572 myöskin hollantilainen Philip Galle (1537-1612) otti näistä maalauksista innoitusta omiin kaiverrustöihinsä Octo Mundi Miracula-sarjallaan. Myös näissä töissä esiintyy Colosseum (octo = kahdeksan).

Gardens of Babylon/Maarten van Heemskerck/WondersoftheWorld.

Heemskerck vieraili itse aikanaan Colosseumilla, mutta ilmeisesti tätä rakennusta ei hyväksytty seitsemän ihmeen joukkoon, sillä alkuperäiset ja vanhimmat listat ovat kuitenkin olleet olemassa jo ennen ajanlaskun alkua. Colosseum rakennettiin vasta 70-80-luvuilla jaa. eikä sitä täten pidetty yhtä antiikkisena, kuin listan muita ihmeitä. Tässä lisäinfoa näistä töistä ja tästä päätelmästä:

https://www.cartographerstale.com/p/the-seven-wonders-of-the-ancient Ihastuttavia vanhoja kuvia ja infoa näistä töistä

Laitetaanpa tähän vielä muistin virkistykseksi nämä vanhat seitsemän ihmettä ja sen jälkeen katsahdetaan näitä nykyajan (pellemeininki-) ihmeitä:

  1. Rhodoksen kolossi 2. Gizan suuri pyramidi (Khufu, ennen Kheops) 3. Babylonin riippuvat puutarhat 4. Halikarnassoksen mausoleumi 5. Artemiin temppeli 6. Zeuksen patsas Olympiassa 7. Alexandrian majakka. Näistä luonnollisesti vain pyramidi on jäljellä ja kaikki muut kuusi kohdetta on rakennettu vuosisadoilla 600-200 ennen ajanlaskun alkua ja ennen pitkää romahtaneet/kadonneet/tuhoutuneet/joutuneet mustaan aukkoon.

Mars eteenpäin, sanoi Akka lumessa. Nykyiset ihmeet on siis tosiaankin valittu yli 100 miljoonan äänestäjän valitsemana ja tästä nousikin jonkinlainen haloo. Äänestäjä sai antaa useita ääniä kohteelleen ja useissa maissa järjestettiin kampanjoita omien kohteiden tukemiseksi, joten näitä tuloksia ei pidetty kovinkaan virallisina ja luotettavina. Koko hankkeen alkuunpanija New 7 Wonders of the World -säätiö saikin aiheesta paljon negatiivista palautetta, mutta tässä nämä seitsemän nyt sitten ovat:

  1. Kiinan muuri ei juuri esittelyjä kaipaa. Tämä vuosien 680 eaa. – 1681 jaa. aikana rakennettu muuri on yhteensä yli 20 000 kilometriä pitkä puolustusmuuri eikä sitä todellakaan voi nähdä Kuusta. ISS:n komentaja Leroy Chiao on tosin onnistunut valokuvaamaan muurin avaruusasemalta, joka kiertää 400 kilometrin korkeudessa.

https://www.chinahighlights.com/greatwall/fact/building-time.htm kysymyksiä ja vastauksia muurin historiasta

Yllä mainittu valokuva NASAn sivuilta.
  1. Taj Mahal, Intia. Tämä turistien suosima mausoleumi rakennettiin vuosina 1631-1653 Shah Jahanin kuolleen vaimon Mumtaz Mahalin muistomerkiksi. Palatsin rakennuskustannusten arvioidaan olleen nykyrahassa yli 800 miljoonaa dollaria ja vuosittain kohteessa käy peräti 7-8 miljoonaa turistia.
Taj Mahal kuvattuna n. vuonna 1890.

https://whc.unesco.org/en/list/252 UNESCOn maailmanperintökohteiden lista

  1. Petran kalliokaupunki, Jordania. Nabatealaisten uskotaan alkaneen rakentaa Petraa noin 400-luvulla eaa., mutta varhaisimpia merkkejä asutuksesta alueella on jo 7000 eaa. Ilmeisesti useat maanjäristykset tulevina vuosisatoina aiheuttivat kuitenkin kaupungin lopullisen hylkäämisen, sillä kaupunki oli täysin riippuvainen vesijohtoverkostostaan. Sveitsiläinen tutkimusmatkailija Johann Ludwig Burckhardt (1784-1817) löysi kuitenkin Petran uudelleen v. 1812.
Petran aarrekammioksi kutsuttu rakennus/WikimediaCommons.

https://www.nationalgeographic.com/history/article/lost-city-petra National Geographicin artikkeli tästä kuuluisasta Indiana Jones-kaupungista

  1. Chitzen Itza, Meksiko. Tämä Maya-kulttuurin kaupunki rakennettiin eri lähteistä riippuen n. 600-luvulta 900-luvulle jaa. ja aluetta asutettiin vielä espanjalaisten saapuessa 1500-luvulla. Paikan tunnusmerkki on El Castillo-pyramidi eli Kukulcanin temppeli, jonka huipulle on 91 porrasta kullakin sivulla (yhteensä 364) ja ylin yhdistävä kerros on porras numero 365. Melkein 10 miljoonaa turistia vuosittain vierailee alueella ja kevätpäiväntasauksena pyramidin porrasrakenteet muodostavat käärmemäisen kuvion, jota monet saapuvat ihailemaan.
Temple of the Kukulcan/UNESCO.

https://www.chichenitza.com/equinox Infoa ja kuva tästä merkillisestä käärmekuviosta portaiden varjossa.

  1. Machu Picchu, Peru. Tämän kohteen uskotaan olevan Inka-hallitsija Pachacutille (1438–1472) rakennettu palatsikompleksi 1400-luvulla, mutta jo vuosisata myöhemmin paikka hylättiin konkistadorien tuhotessa koko kulttuurin henkihieveriin. Hiram Bingham (1875-1956) löysi paikan kuitenkin paikallisten asukkaiden opastamana v. 1911. Turismia alueella rajoitetaan edelleen voimakkaasti ja lippuja täytyy varata jopa puoli vuotta etukäteen.
Hiram Bingham telttansa edessä v. 1912.

https://www.euronews.com/travel/2026/05/28/machu-picchu-overtourism-a-bucket-list-dream-is-turning-into-a-nightmare-for-visitors Muutamia päiviä vanha uutinen, jossa kerrotaan turismin vaikutuksista kohteessa

  1. Kristus Vapahtajan patsas, Brasilia. Rio De Janeiron Corcovado-vuorella sijaitseva patsas rakennettiin vuosina 1922-1931 ja sen kokonaispituus jalustan kanssa on 38 metriä. Käsien pituus puolestaan on 28 metriä ja patsas on rakennettu teräsbetonista ja ruotsalaisesta vuolukivestä. Patsas on sittemmin saanut useita kopiota ympäri maailmaa ja alkuperäistä patsasta käy ihailemassa jopa 6000 turistia päivässä. Suomen täyttäessä 100 vuotta v. 2017 patsas valaistiin sinivalkoiseksi – hauska knoppitieto!
Christ the Redeemer/WikimediaCommons.

https://freewalkertours.com/christ-the-redeemer-in-rio-de-janeiro/ Historiaa ja kuvia rakennustöistä

  1. Colosseum, Italia. Noh, vihdoin ja viimein tämä rakennus lunasti paikkansa tällä maailman ihmeiden listalla. Colosseum tosiaan rakennettiin keisari Vespasianuksen (9-79 jaa.) kaudella ja valmistui v. 80 keisari Tituksen valtakaudella (39-81 jaa.). Areenalle mahtui enimmillään jopa 80 000 katsojaa ja käytössä tämä rakennus olikin noin 400-luvulle asti, kunnes kristinusko vakiintui valtauskonnoksi ja areenaa käytettiin mm. työpajoina, asuntoina, luostarina jne. Valmistuttuaan areenaa käytettiin jopa meritaistelunäytöksiin, sillä areenan pystyi ainakin tuolloin täyttämään vedellä (aikalaistekstien mukaan). Useat tulipalot ja maanjäristykset ovat tuhonneet rakennelmaa vuosisatojen aikana, mutta tietenkin tämäkin on yksi maailman suosituimmista nähtävyyksistä.
Colosseum kuvattuna v. 1893.

https://www.thecolosseum.org/facts lisää mielenkiintoista knoppitietoa

No niin, nyt täytyykin hetki hengähtää, tuumii Akka lumessa mummon takana. On nimittäin äärimmäisen mielenkiintoista katsoa myös tätä 174:n ehdokkaan listaa, josta sitten lopulta päädyttiin vain 21 finalistiin.

Tähän väliin Akka yritti laittaa linkin näihin listoihin, mutta nähtävästi Akka on nyt kiellettyjen listalla katsottuaan sivuja turhan tiuhaan. Outoa sinänsä, mutta bottejahan nuo epäilevät. Katsokaa te muut, mikäli pystytte. Googlatkaa Nominee Long List.

Kyllä, Akka myöntää heti, että tuli sitten katsottua melkein kaikki kohteet, joista Akka ei ollut aiemmin kuullutkaan. Tällaisissa tapauksissa tieto ei lisää tuskaa, sillä Akka löysi heti muutaman esimerkin kohteista, joiden ei tälle listalle olisi pitänyt edes päätyä:

Big Hole, Etelä-Afrikka. 1800-luvulla kaivettu ja sittemmin vedellä täyttynyt timanttikaivos, jonka tuhannet alkuperäiskansojen työntekijät kärsivät taudeista, huonosta hygieniasta, työolosuhteista ja onnettomuuksista kaikkien vuosien varrella. Okei, maailman syvin käsin kaivettu kaivos, myönnettäköön se, mutta MIKSI tällainen kohde oli listalla?

Big Hole.

https://en.wikipedia.org/wiki/Big_Hole

Angel of the North, Pohjoisen enkeli, Englanti. V. 1994-1998 rakennettu patsas on 20 metriä korkea ja siipien pituus on 54 metriä. Teos on Antony Gormleyn ideoima ja se on rakennettu ruostuvasta teräksestä. Teos seisoo vanhan kaivoksen mailla ja sen on tarkoitus herättää ajatuksia politiikasta, taiteesta, kulttuurista ja historiasta jne.

Akan ainoa kysymys: MIKSI tämäkin kohde oli tällä listalla. Teos maksoi nykyrahassa mitattuna noin 1,5 miljoonaa puntaa… Akka ei paheksu teosta eikä sen esittämiä arvoja; ainoastaan sen päätymistä tällaiselle listalle, jossa muut kohteet ovat yleensä historiallisia ja rakennustaidon äärimmäisiä ihmeitä ennen teollista rakennustekniikkaa.

Angel of the North.

Tällaisia pohdintoja tällä kertaa; tutustukaa näihin kohteisiin listoilla ihan maailmaa avartaaksenne, jos sellaista mahdollisuutta ei nyt ole näkyvissä! Jo antiikin ajoista asti näitä historiallisia nähtävyyksiä kuitenkin hämmästeltiin kirjallisesti, mutta nykyään sellaista havainnointia voi kukin tehdä omilla lomamatkoillaan ihan itsekin. Tai etänä verkossa.

Menneinä aikoina matka Euroopasta Egyptiin vaati useita laivamatkoja ja kamelin selässä käyskentelyä, kuten Aasiassakin kauppareittejä pitkin. Tällaisia huvituksia myydään nykyään lähinnä viihdykkeinä, joita nuo menneet tutkimusmatkailijat eivät varmastikaan voisi ymmärtää.

”Mitä hel**ttiä? Matkailijat maksavat itsensä kipeäksi päästäkseen kamelin selkään ihan vain huvikseen?” voisi egyptologian isäksi kutsuttu Sir Flinders Petrie (1853-1942) sanoa.

Jep, tähän on tultu, Sir Petrie, tähän on tultu. Kaikki Egyptissäkin on myytävissä erikoishintaan turisteille!

TIMANTTIEN HISTORIAA

”Diamonds Are a Girl’s Best Friend” lauloi Marilyn Monroe elokuvassa Herrat pitävät vaaleaveriköistä (Gentlemen Prefer Blondes) vuodelta 1953. Tästä lausumasta tuli elokuvan myötä legendaarinen, mutta miten kauan tällainen käsitys on ylipäätään ollut olemassa?

Vanhimmat korumateriaalit ovat usein olleet orgaanista materiaalia (luuta, simpukoita, puuta), joten korujen käyttöä on tosiasiassa voinut olla olemassa jo useita satoja tuhansia vuosia aiemmin ilman, että materiaalia on säilynyt nykypäiviin asti. Tällä hetkellä vanhimmat, rei’itetyt simpukankuoret on löydetty Marokosta, ja ikää näillä kaulakorun palasilla onkin kunnioitettavat 140-150 000 vuotta.

(ArtNews).

Timanttien käyttö korumateriaalina ei pääse lähellekään tällaisia vuosilukuja, sillä ensimmäisten timanttilöytöjen uskotaan tapahtuneen vasta n. 2500 eaa. Intiassa. Tämä onkin ymmärrettävää, sillä timantit ovat syntyneet kovassa paineessa jopa n. 150-200 kilometrin syvyydessä 2-3 miljardia vuotta sitten. Tulivuorenpurkaukset ja virtaavat vedet kuljettavat timantteja maan sisältä löydettäväksi, mutta varsinkin Afrikassa siirtomaa-ajan timanttikaivostoiminta on herättänyt pahennusta. Näitä timantteja kutsutaankin veritimanteiksi.

Kaivostyöläisiä timanttikaivoksessa (Libcom.org).

Varhaisimpia timanttilöytöjä ei tietenkään vielä tuolloin osattu hioa, sillä tämä menetelmä keksittiin vasta 1200-1300-luvulla. Timantteja käytettiinkin amuletteina ja koristeina sellaisenaan, ja mm. Kreikassa niiden uskottiin olevan tähdistä pudonneita palasia, kun taas Roomassa niitä pidettiin jumalten kyynelinä.

Timantinhionnan alkamisen myötä timanteista tuli suosittuja korukiviä, ja tätä jalokiveä alettiinkin suosia vihkisormuksissa sen kovuuden ansiosta. Timantin kestävyys, puhtaus ja loisto symboloivat ikuista rakkautta, joten varsinkin useat kuninkaalliset käyttivät vihkiäisissään juurikin timanttisormuksia. 1500- ja 1600-luvuilla alkoi yleistyä myös ns. kruununjalokivien käsite, kun Ranskan kuningas Frans I (1494-1547) aloitti tällaisen perinteen vaatimattomasti 14 timantin voimin. Napoleonin (1769-1821) valtakaudella timanttien ja helmien määrä oli noussut jo yli 65 000:een; eikä tässä määrässä ollut edes mukana kuningattarien henkilökohtaisia koruja. Tunnetuimmat esimerkit kruununjalokivistä ovat nykyään tietenkin Cullinan I ja II, joista ensimmäinen sijaitsee Yhdistyneen kuningaskunnan valtikassa, ja toinen kruunajaiskruunussa eli Imperial State Crownissa. Cullinan I eli Afrikan tähti on painoltaan 530 karaattia, Cullinan II 317 karaattia.

Tavallisten pulliaisten saataville timantit tulivat vasta 1700- ja 1800-luvuilla, kun mm. Brasiliasta löydettiin uusia timanttiesiintymiä jo aiemmin mainittujen siirtomaiden lisäksi.

Mutta, mutta… Akan kierosta luonteesta johtuen onkin tietenkin pakko perehtyä kuuluisiin, kirotuiksi väitettyihin timantteihin. Tunnetuin näistä on 45,5-karaattinen Hope-timantti, joka löydettiin 1600-luvulla Intiasta. Tämä timsu päätyi Ranskan kuningas Ludvig XVI:n ja Marie Antoinetten haltuun, jotka molemmat teloitettiin giljotiinissa Ranskan vallankumouksen aikana v. 1793. Hope katosi myllerryksen yhteydessä, mutta sen uskotaan päätyneen Englannin kuningas Yrjö IV:lle. Timantti myytiin edelleen useita kertoja (usein juurikin silloisen omistajansa velkojen kattamiseksi), kunnes se päätyi v. 1909 Yhdysvaltoihin Evalyn Walsh McLeanin omistukseen.

Tämän äveriään perijättären poika kuoli auto-onnettomuudessa, tytär otti yliannostuksen, aviomies kuoli mielisairaalassa ja perhe menetti koko omaisuutensa. Rouva itse menehtyi keuhkokuumeeseen v. 1947, jolloin hänen jalokivikokoelmansa osti muuan herrasmies nimeltään Harry Winston. Tämä mies oli tarpeeksi fiksu lahjoittaakseen timsun Smithsonian-instituutille, vaikka timantin arvoksi onkin arvioitu n. 250-300 miljoonaa dollaria. Winston toimitti timantin instituutille postitse, joten on sinällään ihme, ettei lähetys kadonnut.

Hope-timantti.

Koh-i-Noor -timantilla on pitkä historia: sen uskotaan löytyneen Intiasta 1100-1200-lukujen aikana ja mm. Taj Mahalin rakennuttaja Shah Jahal omisti sen 1600-luvulla, kunnes hän joutui oman poikansa vangitsemaksi. Hindulaiset kirjoitukset tietävät kertoa, että ”timantin omistaja omistaa maailman, mutta samalla kaiken sen epäonnen. Vain nainen tai jumala voi kantaa sitä rankaisematta.”

Timantti joutui lopulta brittiläisten haltuun v. 1849, ja se luovutettiin tuolloiselle kuningatar Viktorialle. Luovutuksen jälkeen timanttia ovat käyttäneet vain kuningattaret, ja sen viimeisin sijainti on edesmenneen kuningataräidin (1900–2002) kruunussa, joka on myös näytteillä Lontoon Towerissa. Intia, Pakistan, Iran ja Afganistan ovat kukin kuitenkin vaatineet timantin palautusta. Tämän 105-karaattisen timsun arvoksi on arvioitu mitä tahansa 100-590 miljoonan euron/dollarin väliltä.

Kuningataräiti Elisabet vierellään tyttärensä Elisabet. Ja kruunu.

Alunperin 195-karaattinen Black Orlov löydettiin myös Intiasta 1800-luvulla, ja sen sanotaan joutuneen varastetuksi pyhäköstä, jossa se toimi hindulaisen Brahma-jumalan patsaan silmänä. Tämä varkaus aiheutti kirouksen, jonka sai huomata ainakin eräs timantin ostaja J. W. Paris 1930-luvulla. Tämä timanttidiileri menetti yrityksensä ja hyppäsi lopulta New Yorkissa pilvenpiirtäjästä. Timantin seuraavat omistajat, venäläiset prinsessat Leonila Galitsine-Bariatinsky ja Nadia Vygin-Orlov tekivät tiettävästi saman tempun, jonka jälkeen seuraava omistaja Charles F. Winson leikkauttikin kiven kolmeen osaan. 67,5-karaattisesta palasesta tehtiin kaulakoru, jota ympäröi 108 timanttia, ja tämä koru on vaihtanut omistajaa sittemmin useasti. Viimeisin Christie’s-huutokauppahinta tälle timantille oli 352 000 dollaria.

Black Orlov.

140,64-karaattinen Regent-timantti on sekin Intian löytöjä 1700-luvulta. Huhujen mukaan kaivoksessa työskentelevä orja piilotti timantin jalkasiteensä alle ja salakuljetti mötikän satamaan. Englantilainen merikapteeni lupasi viedä timantin ulos maasta (luvaten samalla orjalle 50% myyntipalkkiosta), mutta lopulta kapteeni päätyikin tappamaan tämän miesparan. Timantin osti kuvernööri Thomas Pitt ja lopulta timsu päätyi Ranskaan mm. Ludvig XV:n kruunuun v. 1722. Timanttia on kerrottu käytetyn myös Marie Antoinetten hattukoruna. Tämäkin timantti katosi vallankumouksessa, mutta löydyttyään pariisilaiselta ullakolta tämä timsu asetettiin Napoleonin miekan kahvaan koristeeksi. Timantti seikkaili sittemmin Itävallassa, mutta lopulta se palautettiin Ranskaan kruunajaiskruunujen koristeeksi. Nykyisin timantti on esillä Louvressa, ja sen arvoksi on määritelty 61 miljoonaa dollaria.

Regent-timantti.

Se näistä timsuista kuitenkin; ovatko timantit tosiaankin tytön parhaita ystäviä? Kyllä vain ovat, mikäli kyse on ihmisistä. Akalla oli onni ja kunnia tuntea vuosikausia yksi tällainen timantti, joka valitettavasti on nyt palannut takaisin tähdelleen sieltä kerran pudottuaan (kuten Kreikassa jalokivistä uskottiin). Akka kiittää tästä ajasta, joka olisi toki saanut jatkua paljon pidempään. RIP, rakas ystävä, ja voi voi sen tähren, kuten tapanasi oli sanoa. Akka kuittaa ja poistuu.