Avainsana: tarkoitus

Me homo sapiensit menetimme suurimman osan karvapeitteestämme historian hämäriin jo kauan aikaa sitten – mutta miksi, missä ja milloin? Näihin kysymyksiin on edelleen vaikeaa vastata tarkasti, mutta aloitetaanpa nykyisin vallalla olevasta käsityksestä.

Itse asiassa tutkijat ovat sitä mieltä, että ensimmäinen homo-suvun karvaton edustaja olikin homo erectus. Jep, erectus – eli pystyihminen, joka palloili maapallolla pystyasennossa n. 1,9 miljoonaa – 50 000 vuotta sitten. Onkin ajateltu, että turkispeitteen vähentyminen on ollut tarpeen ihan lämmönsäätelyn kannalta, kun homo erectukset ovat alkaneet siirtyä sademetsien siimeksestä avoimemmille maastoille. Tämä selittänee karvojen katoamisen vain osittain, sillä muiksi syiksi on esitetty myös seksuaalista valintaa, ihon tuottamaa D-vitamiinin muodostusta auringonpaisteessa ja ylipäätään geenimuutoksia. Lisäksi on tuumailtu, että ihmisten alkaessa toimia ja asua yhä enemmän toistensa kanssa, alkoivat kirput ja punkit olla karvapeitteisille yksilöille todellinen vitsaus.

Onkin helppo ajatella, että tämä on varmaankin vaikuttanut seksuaaliseen valintaan: valitsetko mieluummin tuuheaturkkisen, kirppuja kuhisevan heimosi edustajan vaiko vähemmällä turri-peitteellä olevan, kirputtoman kaverin? Tätä seikkaa vastaan todistaa kuitenkin se, että vielä nykyäänkin on olemassa esim. alakerrassa asustavia satiaisia.

Miksi meille sitten jäi juurikin nämä karvaiset alueet? Hiusten tehtävä on tietenkin suojata päänahkaa ja aivoja ylikuumenemiselta, kainaloiden ja alakerran karvoitus lienee yhteydessä siihen seikkaan, että näillä alueilla erittyy feromoneja– jep, juurikin sitä kemiallista viestiainesta, jonka ansiosta meidän mm. tulee pariutua niin maan penteleesti ja mahdollisimman monen kanssa. Näiden alueiden karvaisuus säilyttää hajuja pidempään kuin karvattomat, kuten arvoisat deodoranttien valmistajat varsin hyvin tietävät.

Noh, homo sapienseista puheen ollen; meidän lajimme karvattomat edustajat kehittyivät n. 350 000-260 000 vuotta sitten. Tästä on vielä pitkälti ajallista matkaa siihen, kun ensimmäiset homo-lajien edustajat ennen sapiensia käppäilivät NAKUINA hiljakseen pois Afrikan savanneiltaan – ainakin out of Africa-teorian mukaan. Tämä teoria on (kas kummaa) kiistanalainen ristiriitaisine näkemyksineen, mutta ensimmäiset pohjoisempaan käppäilijät lienevät olleet fossiililöytöjen mukaan homo erectus ja -ergaster, ja ehkäpä peräti vielä tuntematon homo-laji.

Näiden lajien fossiileita on löydetty Euraasiasta 1,9 – 1,5 miljoonan vuoden takaa. Onkin siis sanomattakin selvää, että elinolojen ja -ympäristöjen muuttuessa on ollut tarpeen saada karvapeitettä takaisin ylle, varsinkin pohjoiseen siirryttäessä. Täytyy tietenkin myös muistaa, että ilmasto-olosuhteet ovat näiden useiden satojen tuhansien vuosien aikana ehtineet muuttua jo moneen kertaan.

Climate change – Glacial-Interglacial, DO and Bond Cycles, Thermohaline Circulation | Britannica

Koskapa sitten tällainen hieno pukeutumisen ajatus pälkähti näiden nakuilijoiden kerhon vannoutuneiden edustajien päähän? Sittenkö viimeistään, kun alkoi olla pirun kylmä, häh?

Varhaisin-nimenomaan-homo-sapiens -fossiili Afrikan ulkopuolelta on löydetty Israelista, ja ikää tällä löydöllä on n. 180 000 vuotta. Tämä ajoitus on yhteneväinen sellaisen mielenkiintoisen seikan kanssa, kuin: päätäistä kehittyi oma alalajinsa VAATETÄI n. 170 000 vuotta sitten. Mistäköhän tämä seikka mahtaakaan kertoa, hmm…? Anybody? Kenties VAATTEISTA?

Orgaaninen materiaali säilyy maastossa erittäin huonosti, jos ollenkaan. On kuitenkin muita todisteita, jotka kertovat vaatetuksen historiasta omaa tarinaansa: Contrebandiers-luolasta Marokosta on löydetty nahkavuotien työstämiseen käytettyjä luunkappaleita 120 – 90 000:n vuoden takaa. Lisäksi luolasta löydettiin mm. kettujen, sakaalien ja villikissojen luita, joissa oli selviä merkkejä eläinten nylkemisestä siten, että niiden nahka saatiin irroitettua mahdollisimman kokonaisena. Luolan rei’itetyt helmet puolestaan kertovat, että mahdollisesti nahkaa tai jänteitä työstettiin naruiksi koruja varten. Notta tässä luolassa on sitten työstetty vähän parempaa Seppälää päälle!

Uusimpiin arkeologisiin löytöihin lukeutuu Gavan alueelta, Espanjasta, löydetty hevosen tai nautaeläimen 40 000 vuotta vanha lantioluu, jossa on 28 pientä työkalun tekemää pistosjälkeä. Erilaisten omien kokeilujensa jälkeen tutkijat totesivat, että nämä reiät ovat syntyneet pehmeään luupintaan terävän luupiikin ansiosta. Kyseessä on siis tosiaankin apuväline, jota vasten nahkoja/vuotia on rei’itetty niiden yhdistämistä varten. Ei kuitenkaan tiedetä, onko nämä vuodat sitten yhdistetty ompelemalla neulalla vaiko naruja läpi pujottaen, mutta vanhin neula on löydetty Etelä-Afrikasta 61 000:n vuoden takaa.

Täydellisimmin säilynyt asukokonaisuus on tietenkin löydetty herra Jäämies Ötzin paljastuttua lumen ja jään alta v. 1991 Itävallan ja italian rajalla. Ötzin pukineisiin lukeutui mm. heinistä koottu viitta, useista nahkapaloista ommeltu lampaannahkainen takki, nahkaleggingsit lannevaatteineen, karhunnahkalakki ja taidokkaasti valmistetut, heinillä täytetyt vedenpitävät nahkakengät. Näiden kenkien perusteella on arveltu, että jo tuolloin tällaisten kenkien valmistamiseen olisi ollut eritoten tähän työhön erikoistunut henkilö – eli suutari.

Clothing | Museo Archeologico dell’Alto Adige (iceman.it)

Vanhimmat tekstiilikuidut ovat peräisin peräti yli 34 000:n vuoden takaa. Nämä mikroskooppisen pienet villinä kasvaneen pellavan säikeet löydettiin luolasta Georgiassa, ja niistä on arveltu tehdyn köysiä, nyörejä, ompelulankaa tai jopa kenkiä. Osa kuiduista oli jopa värjätty lähistöltä löytyneiden kasvien avulla, joten onkin helppo ajatella, että tätä pellavaa olisikin käytetty nimenomaan koristeellisiin asusteisiin. Kuka pöljä nyt näkisi moisen työlään värjäämisen vaivan pelkästään köysien takia?

Edelleen on olemassa alkuperäisasukkaiden heimoja, joiden metsästäjä-keräilijöiden kulttuuri ei ole juurikaan muuttunut ammoisista ajoistaan lähtien. Tällaisten kansojen keskuudessa on tyypillistä, että ihoa suojataan auringolta lähinnä mudalla, joka kuivuessaan jättää aurinkorasvan kaltaisen kerroksen iholle. Tyypillisesti asuna on jonkinlainen lannevaate – kenties ihan vain suojaamassa persuksia istuessa, joten mistään siveliäisyyssäännöistä ei todellakaan ole kyse. Siksipä onkin luontevaa ajatella, että me ihmiset olemme tosiaankin hilluneet alastomina suurimman osan olemassaolomme ajasta, kunnes olosuhteet tosiaankin pakottivat meidät pukeutumaan takaisin karvapeitteisiin.

Sittemmin pukeutumisesta muodostui statuksen osoittamisen väline, oman yksilöllisyyden korostamisen keino ja ties mitä muuta – ah; tietenkin! Varsinkin useiden eri uskontojen toimesta ihmistä on verhottu milloin mihinkin vaatteeseen; on jopa muistettava, että mm. 1800-luvulla naisten nilkkojen vilahtaminen pitkien hameiden alta oli suorastaan pornografista. Että sellaisessa tilanteessa taisi moni homo sapiens olla ihan homo erectuksena, aijai sentään!