HÄRPÄKKEITÄ HISTORIAN HÄMÄRISTÄ

Maailman vanhin edelleen toiminnassa oleva lamppu on nimeltään Centennial Light. Tämä Guinnessin ennätysten kirjaankin päässyt hehkulamppu on palanut Kaliforniassa Livermoren paloasemalla jo vuodesta 1901 lähtien. Lamppu on toki elämänsä aikana ehtinyt olla ennen paloasemaa valaisemassa mm. poliisilaitoksen ja paloaseman autotallia, mutta tässä lopullisessa sijoituspaikassaan sitä voi peräti seurailla 24 h/vrk webbikamerasta. Jep, samalla voisi seurata maalin kuivumista seinällä…! Siinäpä sitä jännitystä kerrakseen, kannattaa ottaa nitrot valmiiksi esille.

Centennial Light/Wikipedia.

Maailman vanhin matto on puolestaan löydetty ylhäisöhaudasta Pazyrykin laaksosta, Siperiasta. Valitettavasti haudanryöstäjät olivat ryövänneet haudasta kaiken arvokkaan jo muinaisina aikoina, mutta tämä toiminta auttoi osaltaan maton säilymisessä. Hauta (ja matto) on ajoitettu 500-400 -luvuille eaa., ja avoimeksi jääneeseen hautaan pääsi kertymään vettä ja jäätä. Tämän jääpeitteen ansiosta mm. maton värit ovat säilyneet hyvinä sen löytymiseen asti. Ryövärit eivät vaivautuneet ottamaan mattoa mukaansa, vaikka se jo aikanaan oli huippulaadukasta käsityötä. Nähtävästi haudan muut arvoesineet olivat jo riittävä ryöstösaalis.

(AncientOrigins)

Maailman vanhin huuhdeltava vessanpönttö löytyi viime vuonna Xi’anin arkeologisilta kaivauksilta Kiinassa. Tämä 2400 vuotta vanha Hotelli Helpotus sijaitsi ilmeisesti muinaisessa palatsissa, ja sitä käyttivät todennäköisimmin korkea-arvoiset virkamiehet. ”Pöntölläkäynnin” jälkeen palvelijat kaatoivat ämpärillä vettä tähän ylelliseen istuimeen, ja vesiputkisto johdatti tuotokset kätevästi palatsin ulkopuolelle.

Todellakin huipputeknologiaa tuohon aikaan! Hygieniaa nähtävästi arvostettiin muinaisessa Kiinassa, toivottavasti ”pönttöjen” lisäksi tarjolla oli myös palvelijoiden suorittama käsipesu… tai ehkä heillä olikin palvelijoiden suorittama per*eenpyyhintä, jolloin virkamiesten ei tarvinnut liata käsiään ollenkaan.

(CNN)

Maailman ensimmäisiä suihkuja (varakkaille ihmisille) alettiin valmistaa 1800-luvun loppupuolella samaan aikaan, kun suurten kaupunkien viemäriverkostoja rakennettiin. Ennennäkemätöntä ylellisyyttä ja luksusta oli täten tarjolla jopa kerrostalohuoneistoihin, kunhan massia vain oli saatavilla. Mm. Sarah Winchesterin mysteerikartanossa Kaliforniassa oli Sarahin itsensä suunnittelema suihkunurkkaus häneen omaan käyttöönsä. Suihkuja alettiinkin arvostaa kylpyammeiden sijaan niiden oletettujen ”terveysvaikutusten” myötä. Tuohon aikaan kaikkea uutta markkinoitiin nimenomaan terveyttä parantavina keksintöinä, sillä ihmiset alkoivat kiinnostua entistä enemmän omasta hyvinvoinnistaan ja elämisensä tasosta.

(History/Smithsonian)

TOSIELÄMÄN MYSTEERITALO – Akalla on asiaa vanhempi juttu tästä erikoisesta 160 huonetta sisältävästä talosta ja sen historiasta

Maailman vanhimmat haarukat on löydetty myöskin Kiinasta Gansun arkeologisilta kaivauksilta. Nämä kaksipiikkiset ruokailuvälineet on valmistettu luusta ja ne ajoittuvat aikakauteen 2400-1900 eaa. Euroopasta haarukoita on löydetty ajanlaskun alun jälkeen mm. Rooman valtakunnan alueelta, Egyptistä ja Kreikasta.

Ennen haarukan käyttöönottoa tapana oli syödä ruokaa joko sormin tai lusikalla, jonka valmistus on toki huomattavasti helpompaa ja nopeampaa. Pohjoisemmassa Euroopassa haarukankäyttö yleistyi vasta 1600-luvulla.

Metallisia kaksipiikkisiä haarukoita myöhemmältä ajalta.

Ehkä maailman vanhin kuvaus pizzanpaistosta on löytynyt tänä kesänä Pompeijista, Italiasta. Tutkijoiden mukaan tämä fresko on katukeittiöstä (latinaksi thermopolium), jollaiset olivat hyvin yleisiä sekä Pompeijissa, että Herkulaneumissa. Pelkästään Pompeijissa näitä street food-keittiöitä on löydetty jo 80 kappaletta.

Does This Pompeii Painting Depict a 2,000-Year-Old Pizza? | Smart News| Smithsonian Magazine

Tämä löytö on sinällään pakko mainita, koska pizza on mitä mainioin keksintö/härpäke ruokakulttuurin saralla: pohja vaatii hyvin yksinkertaiset ainekset ja päälle voi laittaa mitä tahansa (nykyisestä) jääkaapista löytyy. Yksi parhaimmista keksinnöistä ikinä; ainakin hävikkiruoan suhteen! Joidenkin arvostelijoiden mielestä tämä fresko kuvaa kuitenkin ennemminkin focaccia-leipää, mutta Akka haistattaa pitkät tällaiselle ajattelulle. Kyseessä on kuitenkin käytännössä sama ajatus, mutta erilainen tekotapa.

(BBC Travel)

Maailman vanhimpia esimerkkejä silityksen mainiosta tekniikasta löytyy myöskin Kiinasta kuvallisessa muodossa noin tuhannen vuoden takaa. Pohjoisemmassa Euroopassa viikinkinaisten haudoista on löydetty lasisia käyttöesineitä, joita on uskottu käytetyn vaatteiden silittämiseen. Tällaiset ”tasoittimet” olisivat toimineet mm. pellavakankaalle ilman kuumennusta, mikäli vaate olisi kasteltu etukäteen.

(Oldandinteresting)

Tällaisia tasoittajia on myöhemmältä ajalta löydetty Euroopasta sekä puisina, marmorisina, että lasisina versioina jopa kahvan kanssa varustettuina. Vasta keskiajalla metallisepät alkoivat työstää hirvittävän painavia silitysrautahärpäkkeitä, joita mekin nykyään museoissa pääsemme katselemaan. Näiden rautojen käyttö perustui koko härpäkkeen kuumennukseen valurautaisella hellalla, joten piikatytöillä piti todellakin olla patalaput käytössä ja rutkasti ruista ranteessa. Suurimmissa kartanoissa tällaisia härpäkkeitä oli useita, joten silitysraudan ”lakattua toimimasta” uusi, valmiiksi kuumennettu rauta otettiin hellalta valmiiksi käyttöön.

Rautojen hightech-kuumennusteline/-uuni.

Maailman vanhin ”patja” on löydetty Etelä-Afrikasta Sibudu Cave:n kaivauksilta 77 000:n vuoden takaa. Tämän makuupaikan tutkimukset ovat osoittaneet, että luolaa käytettiin jopa vuodelle 39 000 eaa. asti ja makuupaikan kaisla- ja ruokopehmikkeet poltettiin aika ajoin syöpäläisten tuhoamiseksi. Päällimmäisenä kerroksena tässä makuualustalla on myös Cryptocarya woodii-puun/pensaan lehtiä, joilla on hyönteisiä torjuva vaikutus. Tämän petipaikan koko on kaksi neliömetriä, joten muinaisina aikoina koko perhe saattoi nukkua yhdessä tässä mukavan pehmeässä makuupaikassa, kuten tutkijat arvelevatkin tapahtuneen.

Oldest Known Mattress Found; Slept Whole Family (nationalgeographic.com)

Ah; sitä onnen auvoa muinaisessa perheessä: kaikki raapivat toistensa kylkiä ja päänahkoja nukkuessaan ihan normimeiningillä! Onneksi heillä oli kuitenkin DeLuxe-patja käytössään noina kaikkina vuosituhansina! Patja, joka sitten poltettiin aika ajoin ihan syystäkin… Tällainen makuupaikka taisi olla sukupolvelta toiselle periytyvä luksusjuttu, kuten kyseinen luolakin. Jopa kymmeniä tuhansia vuosia ehti vierähtää tämän luolan perimyshistoriassa; tästä on paha pistää paremmaksi nykyajan rakennustekniikoilla.

Sibudu Cave (Wikipedia).

Nykypäivänä syöpäläisvaara vanhoissa kalusteissa ja patjoissa on todellakin ongelma suurimmissa kaupungeissa, joten tällaiset härpäkkeet on suositeltu tuhottaviksi tavalla tai toisella.

Osattiin sitä näköjään ennenkin; Akka ei kuitenkaan kehota ketään polttamaan vanhoja patjojaan historian innoittamana omalla takapihallaan. Siitä voi tulla sanomista ja turhaa työtä pelastustoimelle, kun patjatuli leviää naapurin omenapuuhun ja sitä myöten naapurin kattorakenteisiin (tai vanhaan vajaan sen omenapuun vieressä).

JUOKSE, VILLI LAPSI…

Vuonna 1989 Kambodzassa, lähellä Vietnamin rajaa, katosi 8-vuotias tyttö. Häntä etsittiin kahden vuoden ajan, mutta jälkeäkään tytöstä ei ollut enää löydettävissä.

Melkein 20 vuotta myöhemmin katoamistapaus nousi kuitenkin uudestaan paikallisiin uutisotsikoihin, kun vuonna 2007 viidakosta löydettiin aikuiseksi varttunut ”villilapsi.” Tämä nainen havaittiin hänen yrittäessään varastaa ruokaa erään talon pihamaalta. Nainen kulki neljällä jalalla tai peräti ryömi, murisi, eikä puhunut mitään tunnistettavaa kieltä. Joitakin päiviä myöhemmin nainen saatiin lopulta ”pyydystettyä.”

Vietnamin viidakkoa.

Läheisessä kylässä asuva perhe väitti, että kyseessä olisi tosiaankin tämä heidän 8-vuotiaana kadonnut tyttärensä Rochom P’ngieng, joka olisi täten elänyt viidakossa peräti 18-19 vuotta. Epäilyksiä alkoi sittemmin herätä, kun kadonnut tyttö oli kuitenkin kadotessaan osannut puhua äidinkieltään khmeriä eikä tämän villinaisen suusta kuultu ainoatakaan sanaa. Hänen olemuksestaan ei myöskään voinut päätellä, että tämä olisi tosiaankin voinut viettää melkein 20 vuotta viidakko-olosuhteissa.

Naisen käsivarsissa oli lisäksi jälkiä siitä, että häntä oli saatettu pitää kahlittuna lieassa. Tällainen toimintatapa on alueella valitettavan yleistä, jos hoidotta jäänyt mielenterveyspotilas voi olla vaaraksi itselleen tai muille. Alueella myös uskotaan, että mielenterveysongelmaiset voivat parantua luostarien munkkien parantavilla savuilla, sillä tällaiset potilaat ovat jollakin tapaa riivattuja.

Nainen asui kuitenkin tässä perheessä vielä yhden vuosikymmenen verran eikä hänen tilanteestaan saatu tietää mitään uutta, sillä perhe kieltäytyi (omituista kyllä) DNA-testeistä. Oli kuitenkin selvää, että nainen oli kovin häiriintynyt ja kulki edelleen neljällä jalalla. Useita kertoja hän karkasi takaisin viidakkoon, mutta palasi kuitenkin päivien päästä nälissään takaisin. Naisella oli tapana myös riisua hänelle puetut vaatteet pois, mutta toisaalta hän myös leikki iloiten perheen lasten parissa ja nauroikin usein.

(The Guardian).

Erään karkumatkansa seurauksena nainen katosi 11 päiväksi ja hänet löydettiin lopulta rintaansa asti hautautuneena 10 metriä syvästä vessakuopasta. Kas kummaa; sairaalareissuhan siitä sitten seurasi… Naiselle hankittiin lopulta psykiatrista apua ja hän jopa oppikin puhumaan joitakin sanoja. Hänen mieluisin nukkumapaikkansa oli kuitenkin edelleen pihan suuri kanakoppi.

Vuonna 2013 tämän kasvattiperheen isä kuoli ja kolme vuotta myöhemmin vietnamilainen 70-vuotias mies Pel tunnisti tämän naisen tyttärekseen Facebookin kautta. Tämä mies kertoi, että hänen tyttärensä Tak oli mielenterveyspotilas ja tämä oli kadonnut vuonna 2006 ollessaan 23-vuotias. Täten tämä nainen olisi löydettäessä viettänyt viidakossa vain noin vuoden eikä otaksutut (melkein) 20 vuotta.

(DailyMailOnline).

Pelillä olikin esittää dokumentteja tytön syntymästä, terveyshistoriasta ja katoamisesta, joten tämän naisen kasvattiperheen äitikin alkoi uskoa tähän tarinaan. Tämän – tuolloin jo 33-vuotiaan- naisen arvet ja muut tuntomerkit sopivat myös täysin siihen oletukseen, että kyseessä olisikin todella tytär Tak. Tämä ei myöskään ollut koskaan oppinut puhumaan, toisin kuin 8-vuotiaana kadonnut Rochom.

Kambodzan maahanmuuttoviranomaiset tutkivat tapausta kaksi viikkoa ja lopulta saatiin tilanteelle päätös: kyseessä oli kuin olikin tämä vietnamilainen Tak-tytär. Hänen annettiin täten lähteä oikean perheensä pariin takaisin Vietnamiin. Siitä lähtien hänet on pidetty pois julkisuudesta, sillä nainen on kuitenkin kärsinyt jo vuosikymmenien ajan tilanteestaan. Tällä hetkellä Tak on 38-vuotias.

(SkyNews.com).

Akka todellakin toivoo, että tämä villilapsi päätyi lopulta oikean perheensä pariin. Emme varmaan kuitenkaan koskaan saa tietää, onko naista pidetty lieassa jossakin tai vankeudessa ylipäätään esim. hyväksikäyttötarkoituksessa. Hyi kamala sentään…!

Toivotaan ainakin, että naisen psykiatrinen hoito jatkuu ja hänellä on turvallinen olo perheensä parissa, jottei hänen tarvitse juosta takaisin viidakkoon mistään syystä. Sinänsä ihmeellistä, että tästä naisesta ei ole uutisoitu Suomessa mitään ja Akkakin törmäsi aiheeseen ihan sattuman kautta. Kaikkea sitä oppii, kun klikkaa väärää kohtaa vahingossa; näköjään… Kaikkea hyvää Tak, toivottaa Akka! (Ja ymmärtää samalla, että tämä alunperin etsitty ja löydetyksi luultu Rochom lienee siis edelleen kadoksissa… Aargh!

Otsikon sanat ”Juokse villi lapsi-juokse kauemmaksi-siellä kasvat vahvemmaksi-ja vapaammaksi” eivät taida päteä näissä kummassakaan tapauksessa. Akka keskittyy seuraavaksi vain asioihin, joissa lukee ”hauskoja kissavideoita-naurutakuu-laugh your ass off!”

Laughing my ass off.

(Lauluntekijät: Pelle Miljoona/Ari Olavi Taskinen
Kappaleen ”Juokse villi lapsi” sanoitukset©Love Kustannus Oy)