”Jos et tunne historiaa, tulet toistamaan sen virheitä." Akka kirjoittaa näistä asioista tunteella ja huumorilla faktoihin perustuen. Akka ei käytä somea, koska Akkaa ei kiinnosta kakkujen kuorrutus eikä sekään, miksi kaikkien pitää olla tietoisia toistensa toiminnasta. Oppikaa nyt jotakin historiasta, edes huumorin kautta!
Tässä vanhojen ammattien artikkelissa on päivitetty myrkkynuolilöydöt 60 000 vuoden takaa ja vanhimmat käsisiluettimaalaukset Indonesiassa 67 800 vuoden takaa. Nämä löydöt vain vanhenevat koko ajan, kun uusimpia arkeologisia tutkimuksia tehdään entistä tarkemmin menetelmin!
Idahosta julkaistiin uusia valokuvia tammikuussa, mutta ne poistettiin nopeasti julkisesta levityksestä. Lisäksi on linkki toiseen uutiseen, jonka mukaan murhissa käytettiin toistakin asetta. Piti nyt sitten näitäkin uutisia katsoa, vaikka tapauksen piti jäädä Akan osalta jo historiaan. Näin siinä sitten kävi…
Akalta olikin jäänyt huomioimatta tämä mainio herrasmies Hugh Newman jutun kirjoituksen yhteydessä. Aina ei jaksa Youtubea kahlatakaan, mutta tämä herra kiertää muailmaa kartoittaen menestyksellisesti näitä upeita historiallisia kohteita.
Viime aikoina on usein tullut huomattua, että monet uutiskanavat netissä ovat siirtyneet esittämään juttujaan videoiden muodossa. Argh.
Akkaa ihmetyttääkin, mistä tämä laajeneva ilmiö mahtaneekaan johtua? Tälle ilmiölle löytyy perusjärjellä ajatellen ainakin seuraavanlaisia syitä:
Somekanavien lyhyet videopätkät ja niiden nopeasti tapahtuva suoltaminen vaikuttavat asiaan.
Videoihin saa ympättyä säkkikaupalla mainoksia, ennen kuin videota voi edes katsoa = lisää massia.
Kansalaiset ovat taantuneet niin pahasti, etteivät osaa edes ymmärtää lukemaansa. Nuorempi väki ei ilmeisesti osaa edes lukea, ymmärtämisestä puhumattakaan.
Toimittajatkaan eivät osaa enää lukea, kirjoittamisesta puhumattakaan.
Akka kertookin tässä tulikivenkatkuisin sanankääntein (lyhyesti ja ytimekkäästi), minne kaikki uutistoimistot voivat ne videonsa tunkea: &#tt¤¤n!
Akka on katastrofiuutisoinnista sanomalehdissä kirjoittanut aiemminkin:
Palataanpa tähän aiheeseen kuitenkin nyt ihan muullakin historiaan liittyvällä uutisoinnilla, jotta vanhempi kansanosa voi haistella kuvitteellista sanomalehtimustetta käsissään ja jotta nuorempi kansanosa voi todeta ”ketä vois vähempää kiinnostaa…”
Joten, let’s go:
Suomen itsenäisyysjulistus luettiin eduskunnan edessä 4.12.1917 ja hyväksyttiin 6.12.1917, josta tietenkin muodostui ajankohta itsenäisyyspäivälle. Seuraavina kuukausina seurasi sitten useiden valtioiden ilmoitukset Suomen itsenäisyyden tunnustamisesta. Ensimmäisenä tunnustamisen teki tietenkin nyk. Venäjä, jonka jälkeen seurasivat samana päivänä Ranska ja Ruotsi, kuten oheinen yllättävä sanomalehtikin rapakon takaa kertoo:
Tässä mainiossa sanomalehdessä Akan huomion kiinnitti eritoten sivulla 2 oleva juttu ”Nuorten pakinat” ja väliotsikko ”Mitä vaadin mieheltäni:”
Noh, salaisia sivumenoja ei tietenkään saisi olla ja voisihan se mies olla vaikka filosoofi, kunhan ei kiroile. Uskonasioitakaan ei kannattaisi ihan hirvittävällä paineella tuputella tahi harrastaa. Kokonaisuudessaan ihan fiksu kirjoitus sinänsä, arvoisa neiti Marja Mansikka!
Palaamme tässä vaiheessa kuitenkin vielä ajassa taaksepäin, sillä 1800-luvulla sanomalehtitoiminta oli kuitenkin lähes ainoa uutisointimuoto ennen Samuel F.B.Morsen (1791-1872) lennätintä.
Abraham Lincoln salamurhattiin 14.4. 1865 Ford-teatterissa Washingtonissa. Tästä tapahtumasta kertoi tietenkin jokainen kynnelle kykenevä sanomalehti. Noh, kyllähän noita oli pakko lukea ihan jo huvikseen ilman radiota ja tv:tä (jos peruspulliaisella oli edes varaa tai aikaa ostaa sanomalehtiä… tuskinpa vain, uutiset kulkivat sanallisesti kylien ja kaupunkien väleillä matkailijoiden ja kaupustelijoiden uutisoimina).
Suezin kanavan avaaminen vuonna 1869 helpotti merenkulkua huomattavasti, sillä tämä väylä mahdollisti laivaliikenteen Aasiasta Eurooppaan ilman vaarallista ja pitkää Afrikan mantereen kiertämistä. Kanavan rakentaminen aiheutti kuitenkin yli 120 000:n tuhannen työmiehen menehtymisen (lähinnä koleraan).
Avaamisesta uutisoi mm. New York Tribune 17.11.1869:
Kas kummaa: tästä kartasta löytyy peräti Arabia… ja Persia!
Samoin kävi Panaman kanavan rakentajille; ainakin yli 20 000 työmiestä kuoli keltakuumeeseen ja malariaan rakentamisen aikana. Luvut saattavat olla vieläkin suurempia, sillä kanavaa ja sen rakentajia kohtasi epäonni toisensa jälkeen peräti 40 vuoden ajan, kunnes se lopulta avattiin 15.8. 1914. Avaamisesta uutisoi tuolloin mm. ThePensacola Journal 16.8. 1914:
Atlantin toisella puolella Britanniassa puolestaan rakennettiin vuosina 1886-1894 TowerBridgea, joka on edelleenkin toiminnassa oleva läppäsilta ja täten tietenkin suurenmoinen nähtävyys turisteille. Sillan rakentamisessa kesti tosiaankin vain kahdeksan vuotta ja tuona aikana ”vain” 10 työmiestä menehtyi.
Charles Lindbergh lensi yli Atlantin ensimmäisenä ihmisenä maailmassa 20.5.1927 – 21.5.1927. Matkaan hän lähti New Yorkista ja laskeutui lopulta PariisiinSpirit of St. Louis – lentokoneellaan jääden näin nimellään historiankirjoihin ikiajoiksi. Tästä tapahtumasta uutisoi aikanaan mm. Waxahachie Daily Light:
Newspapers.com
Valitettavasti tunnemme tämän herrasmiehen nimen toisestakin tapauksesta; Lindberghien lapsen sieppaus 2. maaliskuuta v. 1932 herätti sekin maailmanlaajuisen huomion. Kidnappauksesta on edelleen olemassa monia erilaisia teorioita, sillä tämä vasta alle kaksivuotias lapsi Charles löydettiin kuolleena metsiköstä n. 7 kilometrin päästä kotoaan. Kuolinsyyksi merkittiin isku/osuma kalloon.
”Tohtori Livingstone, otaksun?” oli Henry Morton Stanleyn (1841-1904) lause hänen vihdoin löytäessään Afrikan tutkimusmatkalle kadonneen David Livingstonen (1913-1863) v. 1871. Stanley oli lähetetty matkaan jo kaksi vuotta aikaisemmin, mutta valitettavasti tohtori Livingstone joutui löydyttyään lopulta jäämään viidakkoon kuolemaan punatautiin. Aiheesta saatiin kuitenkin hyviä ja mehukkaita artikkeleita pitkin matkaa, sillä Afrikan sisäosien kartoitus oli pahasti kesken eikä kukaan tarkalleen tiennyt, mitä ihmeellisyyksiä viidakoissa piili.
WikimediaCommons.
Nämä molemmat miehet kuolivat noin kuusikymppisinä, eikä se mikään ihme noina aikoina ollutkaan. Varsinkin, jos halusi samoilla pitkin Afrikan viidakoita ennen rokotteiden keksimistä ja… Pitikö sinnekin taas lähteä muina miehinä kuolemaan ihan vaan seikkailun toivossa? Piti näköjään! Levätkää kuitenkin rauhassa, arvoisat Afrikan samoilijat.
Asiasta uutisoi tuolloin mm. New York Herald (joka Stanleyn matkaan lähetti) 21.5.1872:
Rarenewspapers.com
Livingstonen matkareitit/WikimediaCommons.
Toinen maailmansota päättyi Euroopassa liittoutuneiden voittoon 8.5.1945, mutta maailmanlaajuisesti sota päättyi vasta 2.9.1945 Japanin antauduttua Yhdysvaltojen atomipommi-iskujen jälkeen. Myös Amerikassa uutisoitiin kuitenkin eurooppalaisten riemusta:
Sodan loppumisen riemua kuvastaa myöskin kuuluisa valokuva Life-lehdessä merimiehestä, joka suutelee sairaanhoitajaa New Yorkin Times Squarella 14.8.1945:
V-J Day in Times Square/Alfred Eisenstaedt.
Akka ei tiennyt, että tämän kuvan henkilöllisyyksien taustalla on ollut hermeettisiä epäselvyyksiä. Näistä voi kukin lukea itse lisää vaikka Wikipediasta:
Lopulta kuvan henkilöllisyydet paljastuivat: kuvan mies oli George Mendonsa ja nainen oli Greta Zimmer. Nämä kaksi toisilleen tuntematonta henkilöä kohtasivat keskellä Times Squarea sodanpäättymishuhujen keskellä.
Greta oli tullut lounastauollaan katsomaan, pitivätkö huhut tosiaankin paikkaansa ja George puolestaan oli tullut silloisen tyttöystävänsä kanssa baarista ja elokuvateatterista samoin aikein. Yllättävää kyllä, kuvanottohetkellä George oli erkaantunut väkijoukossa tyttöystävästään ja teki tämän ihmeellisen tempun nähdessään hoitajanasuun pukeutuneen Gretan. Tästäkin huolimatta Georgen tyttöystävästä Ritasta tuli sittemmin hänen vaimonsa; ilmeisesti tällainen voitontunteen jakaminen ventovierasta suutelemalla ei ollut mikään iso juttu…
Tämän koko varsin seikkaperäisen, kuvailevan ja pitkän tarinan voi lukea kokonaisuudessaan täältä:
Vanhoja arkistoja sanomalehtien osalta on aika hankalaa ja aikaa vievää perata/löytää, sillä useimmat suurimmat sanomalehdet säilyttävät arkistojaan maksumuurientakana. Tämä on ihan ymmärrettävää bisnestoimintaa heidänkin osaltaan, kun paperinen toiminta on hiipunut ja hiipuu yhä edelleen. Sanomalehtipaperin valmistajille tämä on tietenkin huonompi juttu, mutta toisaalta säästyy valtavasti energiaa, päästöjä, kuljetuskustannuksia ja ties mitä muuta, kun lehti ei tosiaankaan saavu fyysisesti kotiovelle asti. Edistyksellä on tapana edetä, mutta…
…tuliko se nyt selväksi; ihan kaikki meistäeivät halua uutisia videomuodossa. Osa meistä ihmisistä sisäistää paremmin tietoa lukemalla, jotkut toki näkemällä ja osa kuuntelemalla. Kaikkia näitä osa-alueita tarvitaan, mutta älkää todellakaan lähtekö mihinkään ”hei-tää-vie-vaan-20-sekuntia” -ajatteluun mukaan uutisten ja tiedotuksen osalta.
The Library of Thorvald Boeck/Harriet Backer 1902.
God damn, ihmisen typeryys vaan TYPERYNTYY, mitä pidemmälle tekniikassa päästään. Huomautus lukutaidottomille: TYPERYNTYY ei ole oikea sana eikä sitä saa käyttää missään yhteydessä julkisesti. Akka käyttää sitä tässä yhteydessä sarkastisessa merkityksessä, joka on Akalle tunnusomaista.Akka hakee sarkastisuudelle patenttia paraikaa.
Odottakaapa hetki, kunhan Akka lataa tästä aiheesta vielä videon… LOADING… LOADING… LOADING… Wait forever!
Kas niin, eihän tältä voinut enää pidempään välttyä: halloweenkoristeet tulivat kauppoihin syyskuun ensimmäisellä viikolla, kuten Akka aiemmin ennustikin. Samapa tuo sitten, hypätään syvään päätyyn sitten Akankin puolelta!
Tänä vuonna Akka otti uusiokäyttöön ihka ensimmäisen asetelman banaanilaatikon, sillä edelleenkin se palvelee tässä asiassa mainiosti. ”Kyllä sitä ennen osattiin laatikoistakin tehdä kestävämpiä, ärgh” voisi tässä kohtaa joku vanhaparta todeta. Kyllä näin on, toteaa Akkakin.
Kissaa ei tänä(kään) vuonna enää kiinnosta Akan perkeet ja pöljät piperrykset, mutta suojelevasti miuku kuitenkin suhtautuu Akan härpäkkeisiin:
Kas näin; Arielista pidetään hyvää huolta vaikka silmät lurpsahtelevat kiinni!
Tämän vuoden teemaan kuuluu siis edelleen Luigi the Luuranco kissoineen/viskipulloineen sekä nähtävästi merenväkeä ainakin jossakin muodossa. Pidemmittä puheitta: Let’s go! (sillä tarinasta tulee pitkä…)
Tarinassa esiintyy myös oletettuja yhteneväisyyksiä tiettyihin tapahtumiin ja henkilöihin, joita ei ole tieteellisesti todistettu. Kyseessä on ainoastaan Akan humoristinen, kuviteltu yhteneväisyys näihin tapahtumiin.)
Tässä vaiheessa visio on aina tärkeämpi, kuin sen karu toteutus: myönnettäköön, että näin alkuvaiheessa kaikki näyttää… liian raa’alta. Tässä visiossa on käytetty vanhoja trikookankaita, joiden väriä on muutettu ihan perinteisellä kloorivalkaisulla. Asetelman kepit ovat kuivuneita oksanpaloja vanhasta anopin pasuunakukasta, joka vielä edelleen sinnittelee hengissä useiden vuosikymmenien jälkeen.
Oli synkkä ja myrskyinen yö, kun Luigi the Luuranco alkoi tapansa mukaan paneutua yöpuulle. Juuri, kun tyyny oli asetettu hyvin, hän tunsi kuitenkin yllättävää pyörrytystä päässään… ja samalla, kun Luigi alkoi nousta istumaan, hän menetti tajuntansa! ”WTF, mitä nyt taas…” ehti Luigi miettiä, ennen kuin hän nousi pyörteen mukana ilmaan ja nähtävästi johonkin toiseen maailmaan…
”WHAT… mitä…” uikuttaa Luigi hädissään; onneksi hänellä on sentään vanha tuttu kissakaveri mukanaan!
Paikalla on selvästi tapahtunut jotakin omituista ja tilanne valkeneekin Luigille nopeasti: ympäristö on tulessa tai jostakin syystä tuhoutumassa!
Luigi kiinnittää huomiota varsinkin näkemäänsä miekkaan:
Miekka on vanha kuplissaippuapullon keppi ilman sitä pyöreää kuplapäätä. Maalattu ja glitteroitu, taustalla vanhaa hologramminauhaa. Ja timantteja, tietenkin!
Paikalla on siis kuitenkin nainen täydessä aseistuksessaan, ja Luigi rohkaistuukin tervehtimään kyseistä neitoa:
Luigi: Mitä täällä on tapahtunut? Misä mää olen? Kuka sää olet? Mitä ja häh?
Neito: Mitäs tässä, istun yhden tuhoutuneen kulttuurin raunioilla. Mitäs sinä yksinäinen luuranko siellä nurkissa kyttäät? Oletko joku stalkkeri?
Luigi: Emminätiedä, miten mä tänne jouduin. Kuka sä olet ja mikä tuhoutunut kulttuuri?
Neito: Oletko amatsoneista koskaan kuullut? Katso nyt tätä mun kokoa...
Luigi muistaa kuulleensa jotakin näistä kreikkalaisen mytologian naissoturihahmoista ja aukookin taas päätään mitä epäsopivimmalla tavalla:
Luigi: Ai ne naissoturit, jotka leikkasivat toisen rintansa pois ampuakseen jousella paremmin?
Neito: Nope. Se on myytti. Unohda se. Miksi olet täällä ylipäätään?
Luigi: Emminävaantiedä… Ennen kuin Luigi ehtii lopettaa lauseensa, alkaa tapahtua.
Yhtäkkiä paikalle ilmestyy merten Kuningas Triton kaulin kädessään!
Triton: WHATSUUPP kaverit? Mikä meininki?? Onko Arielia näkynyt? Se vei taas mun atraimen eilen illalla, sen takia mulla on kaulin kädessä. Nyt se joutuu kyllä taas arestiin!
Isänsä Tritonin kutsumana Ariel putkahtaa kuin putkahtaakin esille:
”Moi faija, oi merten auvoisa ja armollinen kuningas! Vierähti vähän pitkäksi tuo eilinen ilta,” toteaa Ariel.
Triton: Se on kuule nyt sellainen homma, että haet takaisin mun Kolmikärjen ja arestia kaksi viikkoa! Ja kotio välittömästi!
Ennen kuin kukaan ehtii sanoa sanaakaan, Ariel ja hänen isänsä Triton pyyhältävät takaisin meren kuohuihin. Vain pärskeet neidon kasvoilla muistuttavat tästä pikaisesta visiitistä.
Luigi aloittaa keskustelun:
Luigi: Whaaaat…
Neito: Jep. tätä sattuu aika usein, tai ainakin sattui… täällä on nyt purkautunut joku tulivuori, siksi istun tässä raunioilla ja suren menneitä soturitovereitani.
Skyytit – Wikipedia Amatsonitarinat on mainittu useissa historiallisissa lähteissä, mutta jossakin vaiheessa niiden on ajateltu olevan vain myyttisiä kertomuksia. Skyyttien tarinoissa ja kulttuurissa kerrotaan kuitenkin myös näistä urheista naissotureista. Skyyttien kulttuuri eli ja oli noin ajalla 600-200 eaa.
Noh, jatketaanpa tarinaa;
Luigi on niin väsynyt, että tämä vielä hänelle tuntematon amatsonineito peittelee huivillaan hänet nukkumaan keskellä palavaa ja kytevää maata.
Kun Luigi the Luuranco myöhemmin herää, hänen helpotuksekseen se tapahtuu ihka omassa arkussa kotona! Kaikkien eläinystävien ja -luurankojen ympäröimänä!
”Voi vattu, se olikin vaan pahaa unta… niinku saippuasarjoissa! Missä mun pehmoankka on? Zzzzz…”
Onko koskaan liian aikaista tehdä Halloween-asetelma? – Ei ole, mikäli Akalta kysytään. Onko koskaan liian aikaista myydä joulukalentereita, jos Akalta kysytään? – Kyllä on, kuten tänä vuonna on tehty, jos Akalta kysytään.
Noh, kukaan ei kuitenkaan kysy kumpaakaan seikkaa, joten aloitetaanpa legendaarisen sankarimme Luigi the Luurancon matka tänä vuonna tähän aikaan! Tällä kertaa käsittelyssä on random-pahvilaatikko, joka toki kiinnosti kissaa ennen projektia, mutta sen jälkeen tietenkään ei. Kissat ja pahvilaatikot sopivat yhteen mainiosti, kunnes joku ääliö leikkaa niistä reunat ja tunkee naurettavia asioita niiden sisälle.
Nope, ei kiinnosta enää, kiitos! ZZZ zzz zzz…
Näin on valitettavasti päässyt tapahtumaan jo joitakin kertoja (asioista tietämättömälle linkit aiempiin juttuihin):
Pidemmittä puheitta asiaan: Alkuasetelmana on siis tietenkin peruspahviboksi, joita me suomalaiset rakastamme, kuten ämpäreitä. Tässä kuvassa näkyy siis kaltoin kohdeltu pahvilaatikkopohja, täysin turmeltu pahvilautanen ja täysin turmeltu vanhan tyynyn sisus ullakolta. Kissan unelmalaatikkoa on siis tuhottu rankalla kädellä; luonnostakin on revitty vanhoja risuja ihan vain tätä raadollista asetelmaa varten! Hui kauhistus sentään!! Nyt pitäisi kissan vähintäänkin ottaa punaista maalia tassuihinsa ja turmella koko härpäke!
Kissan peti on edelleen vanhalla paikallaan. Kizza käyttää sitä vielä satunnaisesti sadan miljoonan muun nukkumapaikkansa ohella.
Kaiken vandalismin ohella ilmakuivuvasta savesta on tehty kurpitsoita, alien-kalloja ja muita tuiki tarpeellisia härpäkkeitä, joista paras esimerkki lienee taustalla.
Tällä kertaa Luigi the Luurancoon kutsuttu halloweenin viettoon vanhan ystävänsä luokse. Luigi ei ole käynyt ystävänsä mökillä vuosikymmeniin, mutta hän muistaa kuitenkin edelleen reitin, joka kulkee aavemaisen metsän läpi.
Silloin aikoinaan Luigi ei kiinnittänyt metsään sen kummempaa huomiota, mutta tällä kertaa Luigilla on outo aavistus: jotakin omituista on luvassa. Tästä tuntemuksesta pelästyneenä Luigi varustautuu ihan Pyhällä kirjalla… ja paremman puutteessa puutarhasaksilla.
Ensimmäiseksi Luigi havaitsee omituisia pääkalloja, luita ja hautaholveja. ”Mitä vattua täällä on tapahtunut, ei täällä viimeksi tältä näyttänyt,” miettii Luigi. ”Kyllä nyt on menty pahasti metsään, jos näin voi asian ilmaista…” Katsoessaan tarkemmin Luigi havaitsee koko tilanteen kauheuden. Tänne on laskeutunut joku… tai jotain.
Luigi jäykistyy kauhusta nähdessään tilanteen vakavuuden. Hän muistaa edelleen Roswellin ufo-tapauksen vuodelta 1947, jolloin hän itse oli ajelemassa Route 66-reittiä halki Amerikan (näkymättömällä haamuautolla, tietenkin…).
Tuolloin tapaus nostatti merkillisiä kysymyksiä ja aiheesta on sittemmin kirjoitettu enemmän kirjoja, kuin JFK:n salamurhasta. Luigia puistattaa kumpikin tapaus, mutta tällä hetkellä häntä karmii eniten tämä keskimmäinen hautaholvi. Joku -tai jokin- merkillisen tärkeä henkilö lienee haudatun tähän hautaholviin!
Luigi jatkaa epäröiden matkaansa tämän kirotun alueen läpi ja toivoo pääsevänsä ehjänä perille puutarhasakset tanassa… samalla hän ihmettelee näitä mystisiä kalloja, joita paikalle on jäänyt. Kallot ovat liian isoja mahtuakseen näihin hautoihin, joten jostakin aiemmasta ja suuremmasta lajista täytynee olla kyse…?
Ilta alkaa hämärtää, joten Luigi lähtee tosiaankin kipittämään kurpitsojen, kallojen ja hautojen keskeltä eteenpäin ystävänsä mökkiä kohti. ”Never again tänne,” tuumii Luigi matkallaan, ”I’m done.” Rajansa kaikella!
Kun Luigi poistuu maisemista, häntä jäävät kuitenkin kaipaamaanyllättävät, uudet ystävät – tai tuholaiset – tai ties mitkä.
Jep; pahvilautasesta tehty ufo oli huono idea- mutta tällaisesta se idea joskus lähtee. Vuonna 1947 pilotti Kenneth A. Arnold kuvaili näkemäänsä ilmiötä lentäväksi lautaseksi. Tästä se ajatus sitten lähti! Kuten myöskin medialle – lentävä lautanen juontuu juurikin tästä!
Nykyään on olemassa kaksi termiä: UAP ja USO. Ensimmäinen korvaa ufon; toinen kertoo, että kohde on merenalainen, selvittämätön ilmiö, joka nousee vedestä.
Luigi the Luuranco kohtasi jotakin selvittämätöntä matkallaan tällä(kin) kertaa huumorin merkeissä, toivottavasti jollakulla edes oli hauskaa. Akalla oli.
Ei huolta: Akka ei ole haksahtanut tähän kaikkia inspiroivaan fairy garden -söpöstelyyn ollenkaan – aina voi vain odotella seuraavaa Halloweenia haamuineen ja ruumisarkkuineen. Mutta pidemmittä puheitta; mikä ihmeen fairy garden, voisi joku ihmettelijä kysyä… Tiskiainepuutarha, eehhehe?
Fairy garden on sananmukaisesti yleensä ulkoruukkuun tehty keijujenminiatyyrimaailma, jonka kukin voi koota ja kasata oman mielikuvituksen mukaisesti sellaiseksi söpöksi satumaailmaksi, josta jokainen pieni tyttö voi vain unelmoida. Akka ei tosin hobittilan jälkeen halua kasata minkäänlaista ulkomaailmaan sijoittuvaa teemaruukkua (tuulen/sateen takia) tai sisätiloihin (homehtuvan mullanhajun takia).
Lähdetään siis tästä ihastuttavasta mielikuvasta tekemään kolmatta Luigi the Luuranco -kuvaelmaa ruusunpunaiset lasit silmillä, mutta tietämättömien kannattaa ensin katsahtaa aiemmat Akka-piperrykset seuraavista linkeistä:
Tällä kertaa tarinan pääosassa on Pertti-keiju, joka viettää leppoisaa kesäpäivää omassa puutarhassaan rauhaisasti istuskellen. Meet Pertti-Keiju:
Pertti-keiju on kaivettu ullakolta, sille on uhrattu leikeltäväksi/liimattavaksi yksi vanha Barbie-mekko ja sen siivet on tehty kuumaliimalla. Anoppi ei edelleenkään ollut ullakolla ja godzilla-kissa oli nukkumassa, kuten yleensäkin kuumina päivinä. Tässä vaiheessa söpöstelyä siis riittää, mutta edellisenä iltana Akka väsäsi puutarhaan tulevia sieniä ilmakuivatusta savesta:
Vasemman alareunan pötkö on sienen varsi, vaikka ensinäkemältä voisi uskoa ihan jotakin muuta…
Tässä vaiheessa sienet on liimattu ja maalattu, raejuustorasian kansi toimittaa tällä kertaa suihkulähteen pohjan virkaa. So: let’s go!
Pahvilaatikon sijasta tätä kuvaelmaa pohjustaa vanha, valkoiseksi maalattu puutarjotin. Tarjotin on teipattu leivinpaperilla, sillä Akka ei halunnut tuhota tätä hyödyllistä härpäkettä millään tavalla kuumaliiman, pikaliiman ja (perhanan) glitterin takia. Katsahdetaanpa, mitä muuta puutarhasta löytyykään:
Suihkulähde on tehty juutuubin nerokkaalla ohjeella: simpukasta laitetaan teippi alustan pohjaan asti, jota myöten kuumaliima valuu melkein-ihka-aidon putouksen tavoin. Niin inhorealistista, että yksisarvisetkin itkevät.
Tässä suihkulähde lopullisessa glitterasussaan.
Pertti-keijun puutarhassa on myös pyykkinaru, jossa kuivuu tällä hetkellä hänelle rakas, Keijo-keijumummon virkkaama pitsiliina. Korissa on jo pestynä paksumpi pusero, mikäli ilta viilenee liiankin nopeasti:
Puutarhaan on saapunut myös Pertin vanhat, rakkaat ystävät: kuningatar- ja herrasmies –sammakot, joista jälkimmäisellä on peräti pieni silinterihattu päässään. Näiden ystävysten kurnutusta on mukava kuunnella pitkään yöhön asti… ja aamuun asti… loputtomasti:
Pertti-keijulla on puutarhassaan mukana myös oikein upea, vanhanaikainen kannettava cd-radiomankka. Pertti ei aina ihan ymmärrä kaikkien soittolistojen ja muiden villitysten päälle ollenkaan. Vanha mankka toimii mainiosti pattereilla ulkotiloissa kuitenkin.
Pertin puutarhassa kasvaa myös maagisia taikasieniä, kuten kuvasta näkyy, mutta mitä ihmettä tapahtuukaan kuvan yläreunassa?
Luigi the Luuranco on tietenkin saapunut vanhan ystävänsä Pertti-keijun kesäparatiisiin (ilman lupia ja ilman tuliaisia, kuten ennenkin), mutta kuumuuden takia hän on vetäytynyt lepäämään hämähäkinverkkoon (pullonsa kera, kuten ennenkin):
Jotakin muutakin tapahtuu nähtävästi taustalla, eli joku hiippari on tullut häiritsemään Luigin lepohetkeä juurikin sopimattoman yllättävään aikaan:
NO MUTTA, SEHÄN ON KEN lohenpunaisessa paidassaan, pinkissä kravatissaan ja upeassa beachille tarkoitetussa rantalaukussaan!! Sieltä sitä tullaan kuin keisari tupaan, ja varmastikin valmiina laulamaan ”I’m just Ken” heti tullessaan! Turha kuvitella, että Kenilläkään olisi tuliaisia tuotavana; laukussa on varmastikin sen seitsemää sorttia aurinkovoidetta, puuvilla-/pellavasekoitteinen rantapyyhe, uimashortsit, aurinkolasit ja niiden sävyyn sopivat sandaalit.
Pertti-keijua tämä yllätysvierailu ei kuitenkaan haittaa, onhan hän kuitenkin elänyt jo 387 samanlaista kesää jo aiemminkin:
Pertti-keiju naukkailee ihan rauhassa marjaviiniään Kenistä huolimatta. Hän tietää, että loppuillasta Kenin saa rauhoittumaan ihan mukavasti puutarhan omilla taikasienillä. Pitäähän niidenkin kasvattamiseen olla jokin syy, eikös vain…?
Koko kuvaelma näkyy tässä seuraavassa kuvassa. Kyseessähän on siis kuitenkin fairy garden, ja söpöilyn lisäksi sen voi itse kukin käsittää haluamallaan tavalla. Akka käsitti sen hölmöilyllä, huumorilla, älyttömällä väkertämisellä ja toivottavasti ketään loukkaamatta. Ainakin Akalla oli hauskaa, ennen kuin piti käsitellä glitteriä. Damn you, glitter!
Onneksi Akka ei löytänyt ullakolta Kenin jo aikoja sitten irronneita jalkoja: Ken on tuhdisti teipattu leveällä maalarinteipillä suoraan aidan takapuolelle kiinni. Sorry Ken; olit oikeasti mestarillinen Barbie-elokuvassa!
Mukavaa kesää vaikkapa fairy gardenien parissa; ainahan voi hankkia myöskin kesän alennusmyynneistä ennen kesäpesäksi kutsutun pallomaisen rottinkidivaanin, jonka nimen voi myös ymmärtää haluamallaan tavalla! On ymmärrettävää, että sitä nimitetään nykyään aurinkodivaaniksi. Googlaa, jos et usko, kuten Akan vanha, edesmennyt ystävä sanoisi tähän.
Tämänvuotisessa kuvaelmassa on edelleen käytetty vanhaa lapsen vaahtomuovipatjaa, jonka rippeet löytyivät pitkän etsinnän tuloksena ullakolta. Anoppia sieltä ei löytynyt, eikä banaanilaatikkoakaan, mutta tähän hätään autotalli toi pelastuksen! Ei, anoppia ei oltu sullottu autotalliin, vaan sieltäpä löytyi peräti koronakaranteeniajalta historiallinen ruoan kotiinkuljetuslaatikko! Ja vieläpä peräti siltä ajalta, kun karanteeni kesti vielä 14 vuorokautta ja jäljittäjille piti kirjoittaa tuskalliset selvitykset kaikista sairastuneen liikkeistä ennen koronatartuntaa. Ah, niitä aikoja!(Tämän muiston seurauksena Akka polttaa iloisesti ne muutkin ruokalaatikot, joita autotalliin ehti tuolloin kertyä!Ärgh!)
Noh; tänä vuonna ei siis ole edelleenkään kiusattu anoppia eikä korona-ajan ruokakauppiasta, mutta kissa-Godzilla on tietenkin yhä kiinnostunut kaikenlaisista projekteista:
Laatikonpohja leikattu, vaahtomuovia liimattu. Kissan (yksi monista) petipaikka näkyy edelleen taustalla.
Tänä vuonna Luigi the Luuranco on kyllästynyt makaamaan kissan testaamassa hautakuopassaan ja onkin täten päättänyt siirtyä ”elelemään” luurankoelämää pienessä tuohimökissään.
Tuohimökki rakentuu oivallisesti muovisesta ruokasalaattirasiasta sekä vanhoista taulukiiloista. Niiden pohjana on juuri sopivat kissanruokaboksin pahviläpykät.
Kissanpeti on siirretty tulostimen ja ompelukoneen päälle, ja tämä paikka kelpaakin vallan mainiosti! Kunhan vain saa osallistua! Nytkin käpälä näyttää: ”Laita se tonne!”
Homma etenee taas kuumaliiman ja akryylimaalien avustuksella. Tällä kertaa Luigi saa seuraansa oman, pienen kissa-Godzillan, joka sekin löytyi ullakon uumenista sattumalta (anoppia etsiessä, hah!)
Vanhan hobittikylän kaivon ja pöydän asettelua.
Tässä kuvassa hullukatseinen kissa on vallannut pöydän.
Kunniallisena isäntänä Luigi on päättänyt kutsua kylään wanhan caverinsa Maximuksen, josta on valitettavasti jäljellä vain pääkallo. Maximus ei tiedä, mihin hänen muu ruumiinsa on päätynyt 200-luvulla jaa., sillä useiden päättömien roomalaisten sotilaiden hautoja on nykypäivänä kaivettu esiin mm. Englannissa. Maximus on kuitenkin ihan tyytyväinen, sillä tynnyrin päällä on ihan mukavaa oleilla Luigin armeliaalla avustuksella.
Luigi on rakentanut myös nuotiopaikan turvallisesti kaivon ja veden äärelle, mutta makkaranpaistot taitavat jäädä tällä kertaa tekemättä! Luigi lekottelee sen verran ”leppoisana” omalla tuolillaan, että lienee aika siirtyä sisätiloihin Maximuksen kallo kainalossa.
Näin rauha laskeutuu Luurancolaaksoon, kuten myöskin aidon kissa-Godzillan elämään:
R.I.P edelleen Luigi the Luuranco ja Maximus! Tällä kertaa aiemmin mainituissa kuvaelmissa ”Hobittila” ja ”Halloween 1” käytetty led-valoketju hajosi lopulta Akan käsittelyssä, mutta kyllähän me moukat osaamme ilman patterivalojakin elää. Vai kuinka? Tämän vuoden asetelmaan ei ole ostettu mitään uutta, tarpeet ja perkeet ovat aiemmilta vuosilta peräisin.
Seuraavassa muutamia kuvia aiemmin mainitusta Hobittilasta, joka on tehty mullan ja aidon sammaleen kanssa joitakin vuosia sitten suureen piironginlaatikkoon (joka oli lahjoitettuna saatu):
Kuinkas kävikään Hobittilalle? Muutaman kuukauden jälkeen sammalten suihkuttelusta huolimatta idea ja toteutus kuivuivat kirjaimellisesti kasaan. Mitäpä näistä; jotkut meistä hölmöistä aloittavat aina uudestaan ja uudestaan, kuten Teletapit (Argh!)
Hauskaa halloweenia tai jotakin sen tapaista , jos sellainen kiinnostaa.
Jos Akka ottaisi lekan käteensä ja paukuttaisi sillä osittain-maanalaisen autotallinsa seinää kumoon, niin vastassa olisi todennäköisesti jumalaton juurikkorykelmä ja sen seurauksena ainakin yksi jumalattoman suuri kaatunut puu. Akan tuurilla tämä puu kaatuisi suoraan Akan tönön päälle, rikkoisi muutaman ikkunan siinä sivussa ja tekisi lopulta tuhojaan tiilikatolle.
Näin ei kuitenkaan päässyt käymään v. 1963, kun turkkilainen mies päätti remonttitöidensä yhteydessä kaataa talonsa kellarissa seinän, ja löysi sen takaa 18-kerroksisen maanalaisen kaupungin Derinkuyun.
Tämä asuintiloja, temppeleitä, talleja, kouluja ja varastotiloja sisältänyt kaupunki rakennettiin oletetusti vuosien 780-1180 eaa. välisenä aikana. ja sen rakentamisen syiksi on esitetty joko luonnonkatastrofeja tai puolustautumistarkoitusta. Jokainen kerros oli suljettavissa erikseen suurilla kivipaasilla, kuten sen 600 sisäänkäyntiäkin. Tässä valtaisassa tunneliverkostossa kykeni elämään peräti jopa 20 000 ihmistä ja luonnollisesti heidän elämisensä ylläpitoon tarkoitetut kotieläimetkin asustelivat tunneleissa. Ah, sitä auvoa, kun määkivä kilipukki käpertyy viereesi nukkumaan ja seinän takaa kuuluu kivisten seinien voimistamana koko perhanan lauman yhteinen määkiminen!
San Franciscossa autotallin lattian alta löytyi puolestaan remonttitöiden yhteydessä lapsen arkku, joka lienee jääneen talon alle vanhan hautausmaan siirron yhteydessä. Tarkempien selvitysten jälkeen lapsen tunnistettiin olevan 13.10.1876 kuollut Edith Howard Cook, ja hänet haudattiin uudestaan Green Lawn’n hautausmaalle.
Älyttömintä tässä tarinassa on se, ettei talonomistaja Ericka Karner saanut viranomaisilta lupaa haudata lasta uudestaan ilman tytön kuolintodistusta, joten tunnistamattomien lasten hautausapu Garden of Innocence riensi hätiin tytön identifioimiseksi. Yep, näköjään byrokratia tökkii muuallakin maailmassa, eikä pelkästään Suomessa. Mitä tämän talonomistajan olisi sitten kuulunut tässä tilanteessa tehdä? Laittaa arkku näytille olohuoneeseen? Eikö se jo riittänyt, että sekä Ericka että rakennusmiehet kuulivat yläkerrasta lapsen jalkojen tepsuttelua koko sen ajan, kun lapsi oli hautaamatta… spooky!
Edith Howard Cook (Garden of Innocence).
Englannissa historiallisen Yorkin kaupungin alueella löydettiin kaksion keittiöremontin yhteydessä kaksi suoraan seinään maalattua friisiä, joiden arveltiin olevan peräisin asunnon rakentamisvuodelta 1747. Nämä raamattullisia aiheita sisältämät kuvaelmat paljastuivat kuitenkin perustuvan runoilija Francis Quarlesin teokseen ”Emblems” vuodelta 1635, joten maalaukset lienee tehdyn vuosien 1635-1700 välillä. Asiantuntijoiden mukaan taloa on ajon saatossa uudistettu niin, että nämä maalausseinät on jätetty paikoilleen muiden rakenteiden korjaamistöiden yhteydessä.
(DailyExpress).
Valitettavasti toinen friisi on jäänyt löydön jälkeen rempan yhteydessä keittiön yläkaappien taakse eikä teosten kunnostuksiin ole saatu rahoitusta. Jaahas, ainakin Akka heittelisi mieluummin turhat kipponsa ja kuppinsa hiiteen yläkaapeista, kuin peittelisi moiset historialliset maalaukset typerillä lastulevykaapeilla. Noh, kukin tavallaan, mutta silti…! Mitenköhän nämä maalaukset huomioidaan, jos asunto joskus myydään? ”Keittiön erikoisuutena satoja vuosia vanhat friisit, joiden takia asunnossa ei saa käryttää mitään rasvaisia ruokia tai harrastaa mitään DIY-kaakelointeja. Pidä näppisi irti koko keittiöstä.”
Lontoonthe Thames-joen etelärannalta Southwarkista löydettiin viime kesänä rakennustöiden yhteydessä roomalainen mausoleumi, mosaiikkeja sekä peräti 80 ihmisenjäänteet. Nämä löydöt ajoittuvat n. 200-luvulle jaa. sisältäen myös 100 kolikkoa, keramiikkaa, koruja, kattotiiliä ja lasihelmiä. Kuinka ollakaan: arkeologisten kaivauksien jälkeen mausoleumi, esineet ja mosaiikit on siirretty museoihin rakennustöiden alta ja päälle valmistuvat nykyaikaiset toimistot ja asuinkompleksit. Tämä on varsin ymmärrettävää Lontoon kaltaisessa kaupungissa, jossa jokainen neliösentti tonttimaata on huomattavan arvokasta.
(Museum of London Archaeology).
Toivottavasti edes yksi näistä roomalaisista kummittelee ihan lämpimikseen esim. mahdollisesti paikalle rakennetussa ostarin kahvilassa, jotta totuus ei unohtuisi. ”Menitte sitten tonkimaan meikäläisen viimeistä leposijaa, ruojat” voisi kummitus todeta kaataessaan kalliit kahvijuomat viattomien asiakkaiden syliin. Mikäli joku haudatuista oli roomalainen sotilas, olisi hyvä pökkiä samalla asiakkaita kylkiluihin pilumilla (kaksimetrinen, 2 – 5 kilogramman painoinen heittokeihäs).
Tienrakennustöiden yhteydessä Israelissa -arkeologisten löytöjen luvatussa maassa- löydettiin peräti 10 000 vuotta vanhan rakennuksen jäänteet kivikirveiden ja 6000-vuotiaan temppelin ohella. Temppeliä on ilmeisesti käytetty rituaalisiin tarkoituksiin, sillä sen sisällä sijaitsee 1,3-metrinen sivuiltaan siloiteltu kivipaasi. Rakennuksen jäänteet puolestaan kertovat, että sitä on rempattu useaan otteeseen ja varhaisin ajankohta täsmää aikaan, jolloin ihmiset alkoivat asettua aloilleen. Israelissa näköjään löytyy minkä tahansa rakennustyön yhteydessä kaikenlaista, ei tarvita kuin ensimmäinen lapionheilautus ja a vot: ”Ohoh, täällähän onkin ihtensä Pelsepuupin temppeli… ja perhana, Lootin vaimo suolapatsaana!”
(LiveScience).
Binnenhofin laajassa valtion virastokompleksissa Haagissa löydettiin remontointitöiden yhteydessä lattian alta (vain n. 20-30 cm:n syvyydessä) kolmen aikuisen ihmisen luurangot. Tämä löytö on tehty kuluvana kesänä, joten näiden ihmisten ikää tai luurankojen ajoitusta ei ole vielä tiedossa. Lisäksi löytöihin kuuluu pronssikolikko vuodelta 1761, joten satojen vuosien ikäisestä löydöstä lienee siis kyse.
Alueella tehdäänkin nyt paikallisia kaivauksia lisälöytöjen toivossa. Binnenhofin rakennustyöt on aloitettu kuitenkin jo 1200-luvulla, joten luurangot voivat siis olla kolikkoakin vanhempaa perua. Suomalaisiin löytöihin kuuluu se, että pienenkin viisipennisen löytämisestä nousee suuri riemu: ”Heii, mä löysin kolikon peräti markka-ajalta, juhuu!”
Binnenhof (WikimediaCommons).
Watfordin kylästä, Northamptonshiresta löydettiin entisen pubin savupiipun purkamisen yhteydessä lasinen noituudenesto-pullo, joka sisälsi ongenkoukkuja, ihmisen hampaan, lasinpaloja sekä jonkinlaista nestettä. Tällaisia pulloja on löydetty useista historiallisista rakennuksista, mutta tämä entinen Star And Garter Inn -pubi on erityisen kuuluisa paikallisen noidan Angeline Tubbsin syntysijana noin v. 1761. Tämä noita muutti sittemmin 15-vuotiaana New Yorkiin ja pullo onkin ajoitettu tehdyksi 1830-luvun jälkeen.
Angeline Tubbsin kuolinilmoitus (Newspapers.com). Kuoli 104-vuotiaana? Noituuksia!!
Ehkäpä joku halusi estää noidan kirouksia tässä sittemmin asuinkäyttöön muutetussa pubissa, ja tällaisten pullolöytöjen yleisyys kertookin vahvasta taikauskosta noihin aikoihin. Kun ei ollut tietoa bakteereista, viruksista, eikä mistään muustakaan, niin meitä mustissa viitoissa huvikseen liehuvia ihmisiä kissoineen oli helppo syyttää noituudesta. Onhan se nyt perhana noituuden syytä, jos naapurin karjaelikot näyttävät voivan paremmin, kuin omat elikot! Pthyi!
(DailyMail).
Cheshiressa, Englannissa asunnonomistaja Kevin Mort päätti asentaa lattialämmityksen itse keittiöönsä, ja löysi yllätyksekseen lattian alta 300 vuotta vanhan kaivon täynnä vettä ja mutaa. Ukko päättikin kaivaa tämän viisimetrisen kuilun pohjalle asti pudoten itse muutamia kertoja tähän sotkuliemeen, eikä sanojensa mukaan löytänyt mitään aarteita kaivon pohjalta. Sittemmin kaivo on jätetty osaksi keittiön lattiaa ja sen päällä voi normaalisti kävellä karkaistulla lasilla. Nope, sanoo Akka. Karkaistua lasia tai ei, Akan kaivosta ryömisi kuitenkin mustahiuksinen nainen The Ring -elokuvan mukaisesti. Nope. Tämä kaivo ei ole edes ainoa tällainen löytö, god damn!!
Edellisestä esimerkistä poiketen aarteen keittiönsä lattian alta löysi nimettömänä pysyttelevä pariskunta. Tämäkin remppaprojekti tehtiin Englannissa, Yorkshiressa, mutta lattian alta paljastuikin ensin kaapeliksi luultu häivähdys kultaa. Lisäkaivausten myötä löytö paljastuikin limutölkin kokoiseksi astiaksi sisältäen peräti 260 kultakolikkoa. Kolikot ovat vuosiluvuiltaan ajalta 1610-1727, ja löydön onkin todennettu kuuluneen Fernley-Maistersinkauppiassuvulle. Tämä suku vaurastui mm. Itämeren kauppareittien myötä ja erikoisuutena saaliissa oli mukana myös harvinainen, brasilialainen kolikko.
(BBCNews).
Tämä koko kyökkiaarre huutokaupattiin lopulta 754 000 punnalla, joten tässä tapauksessa lattian auki repiminen oli kannattava sijoitus. Olisikin hauska tietää, asennettiinko lattiaan sitten astetta parempaa laattaa vai rempattiinko peräti koko talo… vai vaihdettiinko koko talo kuitenkin, kuten ”Remppa vai muutto”-ohjelma eri maista meille epätoivoisesti ja yhtä mittaa opettaa. Laittakaapa sellainen kaivotalo yhtenä vaihtoehtona myyntiin tähän formaattiin, niin saadaan sellainenkin hirvitys pois kuljeksimasta. Akka irroittaa sen hemmetin lasin kaivon päältä ja asentaa sinne kuiluun mustaperuukkisen mallinuken, niin johan saadaan vihdoinkin laatuviihdettä aikaiseksi.
Tuotantoyhtiö ei vastaa ohjelman teon aikana pilaantuneista housunpersuuksista eikä tuotantoyhtiö ole vastuussa kenenkään sairaalakuluista tai nitroista tuotannon aikana, sen jälkeen eikä muutoinkaan ikinä. Katsokaa omalla vastuulla ihan mitä tahansa scheissea haluattekin.Akka näkee kuitenkin painajaisia tuostakin mainitusta kaivokeittiöstä, argh!
Laatutalo hyvällä sijainnilla ja suurella tontilla erinomaisten kulkuyhteyksien päässä (mikäli omistat traktorin). Talon pitkästä historiasta todistaa keskellä maalattiaa sijaitseva kaivo, josta voi kömpiä tuulahduksia menneisyydestä ilahduttamaan arkeanne! Lapsetkin saavat liikuntaa puikkiessaan pakoon näitä mukavia kaivoyllätyksiä!
Tämän kummallisia käänteitä sisältäneen juhannusviikonlopun ratoksi sopii mainiosti kuvakavalkadi… mistäpä muustakaan, kuin alieneista historiallisessa kuvataiteessa! Kyllä se kuulkaa nyt on niin, että tämän maailman käydessä yhä hullummaksi voidaankin laittaa kaikki ihan lekkeriksi. Tässä siis muutamia hauskoja esimerkkejä pienten vihreiden miesten läsnäolosta historiallisten todisteiden (as if…) muodossa:
Visoki Decani Monastery/Crusification of Jesus
(WikimediaCommons)
Tämä tuntemattoman taiteilijan fresko löytyy Visoki Decani -luostarista Kosovosta ja se lienee tehdyn 1350-luvulla. Tässä alttaritaulussa Jeesuksen kummaltakin puolelta taivaalta löytyy mielenkiintoinen pallukka-alus matkustajineen. Noh, onhan se päivänselvää, että siellä sitä kiidetään tähtienväliseen avaruuteen kertomaan tästä traagisesta tapahtumasta örkkien emoalukselle! Hippulat vinkuen!
Yksityiskohta oikeanpuoleisesta ukkelista, joka unohti kiireissään pukeutuakin kunnolla.
Glorification of the Eucharist
Glorification of the Eucharist/Ventura Salimbeni löytyy puolestaan St. Peter in Montalcino -kirkosta Italian Sienasta. Tämä v. 1600 tehty taideteos kuvaa maapallon luomista, mutta öyhöttäjien mielestä tämä kummallinen pallo kuvaakin Sputnik-satelliittia, joka laukaistiin menemään v. 1957! Ei siis mikään ufo kuitenkaan, mutta mielenkiintoiset antennit kuitenkin.
The Annunciation with Saint Emidius
Tämä italialaisen taiteilijan Carlo Crivellin taideteos vuodelta 1486 kuvaa enkeli Gabrielin ilmoitusta neitsyt Marialle tämän tulevasta raskaudesta. Tässä tapauksessa näyttää siltä, että jumalainen lasersuihku osuu Maria-raukkaa suoraan päähän, joten ehkäpä tämä neitseellinen sikiäminen onnistuikin tällä tavalla mukavasti etänä alieneiden toimesta.
The Madonna with Saint Giovannino
Yksityiskohta maalauksesta.
Domenico Ghirlandaion maalaus The Madonna with Saint Giovannino on peräisin 1500-luvulta. Teoksen vasemmalla puolella taivaalla hilluu peräti kullankeltainen emoalus, josta laskeutuu useita pikkuruisia ufoja ja oikealla puolella möllöttää säteilyä uhkuva tummanpuhuva lentovehje. Notta sitä ollaan sitten lähretty vähän isommalla porukalla liikenteeseen ja tätäkös näkyä oikeanpuoleinen ukkeli ja jopa koirakin tiirailevat!
Utsuro-bune/Nagahashi Matajirou 1844
Japanilainen legenda kertoo, että v. 1803 Hitachi-provinssin rannikolle ajautui nuori nainen kelluvassa, ontossa veneessä. Paikalliset kalastajat löysivät tämän japania puhumattoman naisen, joka sitten lopulta lähetettiin takaisin merelle kummallisessa aluksessaan. Tästä aluksesta on tehty useita kuvia, joissa alus näyttää tietenkin perinteiseltä lentävältä lautaselta.
Svetitskhoveli Crucifixion
Tuntemattoman taiteilijan 1500-luvulla maalaama fresko sijaitsee katedraalissa Mtskhetassa, Georgiassa. Jälleen kerran asetelma sisältää ristiinnaulitun Jeesuksen kummallakin puolella kummallisia, puolipallon muotoisia lentäviä esineitä, jotka näyttävät jättävän peräänsä jonkinlaisia purkauskaasuja. Taas on hirmuinen kiire painella menemään, sikäli vauhdikkaasti on taivaalle taas lähdetty! On se nyt kummallista, ettei käytössä ole sitten ollut mitään kommunikaattoreita tähän tarkoitukseen. Paitsi, että…
Grave Stele of an Enthroned Woman with an Attendant
(ScienceAlert)
Tässä kreikkalaisessa marmoristeelassa 100-luvulta eaa. kuvataan juurikin jonkinlaista läppäriä, jonka palvelijatar ojentaa emännälleen. Tästä vempeleestä on mukava seurata uutisia, näyttää jopa akkuvirtaakin olevan jäljellä, kun vehkeestä ei roiku minkäänlaisia johtojakaan.
Ancient greek man with wax tablet
Tämä läppäriä pitelevä mies on kreikkalaisen Douris-nimisen taiteilijan ruukkumaalaus 500-luvulta eaa. Tämä kuva ei vaadi selityksiä, ja missään nimessähän tämä mies ei kirjoittele kaivertimella vahatauluun, kuten historioitsijat väittävät.
Mr. Pynchon and the Settling of Springfield
(GoogleArts&Culture)
Umberto Romanon maalaus vuodelta 1937 kuvaa William Pynchonia (s. 1590) seurueineen. Tämä herra tunnetaan Springfieldin kaupungin perustajana (Massachusetts). Jostakin syystä taiteilija on kuvannut erään alkuperäisasukkaan käteen ilmiselvän älypuhelimen, jonka ruutua tämä herra innokkaasti tarkkaileekin. Ehkäpä hän tsekkailee juurikin Google Mapsista sopivaa sijoituspaikkaa kaupungille.Tai viestittelee vaimolle, että tässä taitaa vierähtää vielä tovi jos toinenkin…
Relief panel/Assyria
Tämä koukkunokkainen kiveen kaiverrettu otus n. vuosilta 883–859 eaa. sijaitsee muinaisen pääkaupunki Nimrudin palatsissa nykyisessä Irakissa. Nokkansa ja siipiensä lisäksi tämä veikkonen on varustautunut kahdella älykellolla, kuten useat muutkin palatsin kivireliefeissä esiintyvät heebot. Tässä kuvassa näkyy myöskin kuuluisa ”ämpäri,” jonka merkitystä ei edelleenkään tiedetä. Merkillistä on se, että tällaisia käsilaukkuja löytyy kuvattuna ympäri maailmaa erilaisissa kulttuureissa, joten selkeästikin niillä on täytynyt olla jokin tarkoitus.
Hihhuleiden mielestä tämä laukkuvempele sisältää alieneiden salattua tietoa, jota on sitten lentoteitse toimitettu kaikille muinaisilla sivilisaatioille. Akka sanoo tässä vaiheessa, että joskus ämpäri voi olla ihan vain ämpäri, piru vie; varsinkin niitä ilmaiseksi jaettaessa. Ettekö te moukat tiedä, että tämä salainen alieneiden tieto on toimitettu maapallolle kristallikallojen muodossa ja sitten haudattu myöskin sfinksin alle salaisiin kammioihin?
Eehhehee, Akka poistuu taas takavasemmalle kummastelemaan tätä hullua maailmaa ja sen meininkiä. Samalla Akka tihrustaa oman ämpärinsä pohjalle, josko sieltä löytyisi edes hitunen sitä alieneiden kaiken kattavaa viisautta. Ihan varmuuden vuoksi vaan…!
Jostakin merkillisestä syystä (taas kerran) Akkaa ravisutti tällainen hirvittävä murhatapaus yli 70 vuoden takaa: The Black Dahlia eli Mustan Daalian murhaLos Angelesissa v. 1947. Tämän nuoren naisen edelleen selvittämättömässä murhassa löytyy kummallisia piirteitä, jonka takia tapaus lieneekin edelleen avoin.
Elizabeth Short (29.7.1924-15.1.1947).
Samalla tavoin avoimiksi ovat jääneet mm. Suomen Tulilahden murhat, Kyllikki Saari jaBodom. Näitä kaikkia murhia yhdistää se, että ”silminnäkijöitä” ja todistajia on ollut riesaksi asti, ja heistä on lopulta enää vuosien tai vuosikymmenien jälkeen vaikeata karsia ne uskottavimmat henkilöt. Kuulustelumenetelmät/niiden kirjaukset/tutkimusmenetelmät ovat kehittyneet valtavan paljon siitä, jolloin niitä oli käytettävissä.
Hyvä esimerkki tästä lienee juurikin Kyllikki Saaren murha v. 1953, kun paikallista väestöä palloili tuhansittain mukana etsinnöissä. Jopa poliisimiehet vetelevät valokuvissa kessua eli tupakkaa huuli pitkällä, eikä mistään murha- tai hautapaikan suojelemisesta ollut puhettakaan. Kyllähän sen ymmärtää, kun ainoa tuolloin tiedetty todistusaineisto oli… sormenjäljet.
Kyllikin löytö 11.10. 1953.
DNA:han perustuva tunnistus alkoi saada jalansijaa vasta 1980-90-luvuilla, ja silloinkin tämä teknologia oli alkutekijöissään. Jopa tällaisia DNA-näytteitä on tutkittu uudestaan, kun vehkeet ja vempeleet ovat nykyään paljon tarkempia.
Akka on lukenut Jari Louhelaisen työstä kertovan kirjan Viiltäjä-Jackin tapauksessa, kuten myöskin Patricia Cornwellinkirjan hänen omasta näkemyksestään ja tutkinnoistaan tässä asiassa. Vakuuttavia ovat; molemmat, sen Akka voi sanoa. Jos on avoimin mielin asiaa tutkimassa, ei näistäkään voi lopullisesti muodostaa mielipidettään varmaksi. Aina on olemassa se pieni MUTTA, JOS…
Noh, joka tapauksessa: Black Dahlia eli Elizabeth Short on jäänyt historiaan ihan pelkästään kuolintapansa perusteella, sillä kyseessä oli tosiaankin hirvittävä murha. Elizabeth oli 22-vuotias nuori kaunotar, joka haaveili filmitähden urasta. Hän muutti vaiherikkaan, nuoren elämänsä aikana lopulta Los Angelesiin uraansa edistääkseen.
Todellisuus oli kuitenkin jotakin ihan muuta tällekin nuorelle naiselle, sillä hän teki osa-aikaisia tarjoilijantöitä ja käytännössä eleli köyhänä ystäviinsä turvautuen. Hänen ystäväpiirinsä olikin hyvin laaja, ja aikalaiset ovatkin kuvailleet häntä mukavaksi, aina positiiviseksi henkilöksi, jolla ei kuitenkaan koskaan ollut rahaa.
Tämä kuva onkin itse asiassa pidätyskuva; Elizabeth sai syytteen alaikäisenä juomisesta.
On myös kerrottu, että Elizabeth kierteli usein asuinalueensa baareissa naisystäviensä kanssa, joten varmastikin heille tarjoiltiin usein drinkkejäkin sodanjälkeisessä, vapautuneessa ilonpidossa. Tämä on hyvin ymmärrettävää jopa nykyihmiselle; ja varsinkin elokuvateollisuuden alkulähteillä Hollywoodin liepeillä. Tuohon samaan aikaan mm. Marilyn Monroe aloitteli uraansa, ja uusia valkokankaan tähtiä etsittiin kiivaasti mistä tahansa.
Juurikin tällaisen käytöksen perusteella Elizabethia on epäilty prostituoiduksi, vaikka siitä ei ole ollut mitään merkkejä tai todisteita. Tähän viittaa kuulemma sekin, että hänen osoitekirjastaan löytyi peräti 75 eri miehen nimet. Yeah: aikana, jolloin ei ollut kännyköitä, oli ihan tavallista kirjoittaa osoitekirjaan tapaamiensa ihmisten yhteystiedot. Varsinkin, jos olit etsimässä uraa filmitähtenä…
Elizabethin kahtia katkottu ruumis löytyi kuitenkin tienposkeen hylättynä 15.1. 1947. Ruumiin löysi perheenäiti 3-vuotiaan tyttärensä kanssa, ja ensin äiti luulikin näkevänsä hylätyn mallinuken, jossa yläosa ja alaosa olivat erillään toisistaan. Verta ei ollut missään nähtävissä, joten tämä oletus on ollut hyvin ymmärrettävä. Nähtyään tilanteen lähempää nainen juoksi kuitenkin lähimpään taloon soittamaan apua. Tuolloin tuo löytöpaikka oli joutomaata.
Ruumiinavauksessa selvisi, että Elizabeth oli tosiaankin katkaistu keskeltä vartaloa, ja leikkuujäljet olivat erittäin siistejä. Lisäksi Elizabethin suupielet oli vedetty puukolla auki korviin asti, ja hänen rintojaan ja muita ruumiinosiaan oli viillelty pahasti. Seksuaalisesta väkivallasta oli myöskin merkkejä, sekä sitomisjälkiä raajoissa. Kuolemansyyksi merkittiin kuitenkin aivoverenvuoto, joka johtui tylpän esineen aiheuttamasta vammasta. Toivottavasti Elizabeth oli tosiaankin kuollut tähän vammaan ennen silpomisia!
On sanomattakin selvää, että Elizabeth tapettiin jossakin muualla, kuin tällä joutomaalla. Ruumiista ei saatu juurikaan edes verinäytettä, joten murha on tehty paikassa, jossa verta on voitu roiskia/vuodattaa/pestä pois. Lisäksi ruumista oli valeltu bensiinillä sormenjälkien poistamiseksi, joka tuolloin olikin ainoa keino poistaa omia jälkiään. Tästä seikasta Akka on lukenut FBI:n julkaisemia vanhoja arkistotietoja, ja valitettavasti ainoat, löydetyt sormenjäljet ruumiista eivät sopineet rekisteritietoihin.
Noh, tästä ruumiin löytymisestähän se soppa vasta alkoikin. On kerrottu, että ensimmäisenä paikalla oli lehdistön edustajat, jotka ehtivät kuvata ruumista ja tehdä sensaatiomaista juttua ennen poliisien tuloa. Siellä on sitten vedetty ihan Seiska-meininkiä jo -40-luvulla!
Murhan jälkeen sanomalehden ”The Los Angeles Examiner” toimitukseen lähetettiin paketti, joka sisälsi Elizabethin tavaroita: syntymätodistus, henkilökohtaisia valokuvia, käyntikortteja ja juurikin aiemmin mainitun osoitekirjan. Lähettäjä lupasi antaa itsensä ilmi, mutta sitä ei kuitenkaan koskaan tapahtunut.
Tutkimusten yhteydessä haastateltiin kuitenkin peräti jopa 500 miestä sekä useita nimettömiä murhan tunnustajia. Läheisen lääketieteellisen koulun opiskelijat tutkittiin myös: heidän joukossaan saattaisi olla tällainen siistiin katkaisuun pystyvä henkilö. Kaikissa tutkimuksissa päädyttiin kuitenkin umpikujaan, mutta Elizabethin murhatutkimus säilyi lehtien etusivun uutisena jopa toista kuukautta.
Järkyttävintä luettavaa tässä tapauksessa ovat tosiaankin olleet lukuisat juupas-eipäs-mielipiteet kaikilta tutkituilta, syytetyiltä, sekä ihan vaan lähipiirin ihmisiltä: Elizabeth oli prostituoitu, lesbo, hänellä oli epämuodostuneet sukuelimet, hän oli siellä-ja-siellä (ehkä) tai ei ollut, hiukset olivat ruskeat/mustat, hän käyttäytyi epäilyttävästi jne. On tosiaankin helppoa tällaisen tapauksen yhteydessä väittää nähneensä hänet, mutta kuten usein muissakin tapauksissa; näköhavainto saattaa olla väärin muistettu päivä, saman näköinen henkilö tai muuten vaan huomion hakuinen havainto.
Keitä sitten epäiltiin syyllisiksi? Tämä kysymys on loputon suo, johon Akkakin on osittain uponnut, sillä informaatiota ja mielipiteitä on tarjolla ihan liikaakin. Kuten Viiltäjä-Jackinkin tapauksessa, tässäkin keississä on useita epäiltyjä ja useita teorioita on kirjoiksikin kirjoitettu: eräs heistä on Steve Hodel, joka syytti isäänsä Georgea tästä murhasta. Tällaisia muitakin kirjoja on kirjoitettu mm. Zodiac-murhaajan henkilöllisyydestä.
Akan mielenkiinto kääntyykin tässä tapauksessa siihen, mikä meitä ihmisiä kiehtoo näissä vanhoissa, selvittämättömissä murhatapauksissa? Tämä murha on tietenkin järkyttävä laatuaan, sitä ei voi kieltää, mutta miten kukaan meistä voisi enää selvittää näin vanhan tapauksen jälkikäteen?
Sama pätee näihin Suomenkin aiemmin mainittuihin tapauksiin. Meillä nykyajan ihmisillä ei ole enää mitään muuta, kuin tuolloin heikosti tai puutteellisesti hoidetut poliisitutkinnat ja -raportit sekä jopa mystisesti kadonnutta todistusaineistoa. Siinäpä on sitten hyvä lähteä penkomaan yhtään mitään, kun alun alkaenkin kaikki on tehty päin per… mäntyä.
Mutta; kysymys kuuluu edelleenkin: MIKSI-OI-MIKSI me tutkimme edelleenkin näitä? Akka epäilee, että joissakin meissä piilee edelleen se metsästäjä-keräilijä-kulttuurin dna:n pieni hiven, jonka takia me vaadimme jonkinlaista jännitystä elämään. Olkoon se sitten laskuvarjohyppyä tai jotakin muuta extremeä; meissä vähemmän hurjapäisissä ihmisissä on jonkinlainen loputon tiedontarve tai -jano, mitä nämä mysteerit aiheuttavat.
Ja mitä ikinä tässä mahtaakaan tapahtua? Random-kuva menneisyydestä, jossa etsitään jotakin jännittävää.
Se jännitysmomentti tulee ehkä siitä, että ”jos minä nyt kuitenkin ratkaisisin tämän vuosikymmeniä vanhan mysteerin, niin olisin kyllä ihan heimoni kunkku!” (Akka olisi kyllä heimonsa kuningatar tällaisessa tapauksessa, tai sitten sukupuoleton ihan-mikä-vaan-royalty, ettei kukaan loukkaantuisi nimityksen aiheuttamasta traumasta).
Jep, tälle tulkinnalle saa vapaasti nauraa.
Akkaa jäi kuitenkin tässä Elizabethin tapauksessa kaihertamaan FBI:n julkaistuissa dokumenteissa (linkkinä) sivulla 72 oleva kirje itselleen J. Edgar Hooverille: kyseessä on nainen, joka epäilee naapurimiehen pahoinpidelleen naisen juurikin huutojen perusteella. Tämä ex-poliisimies olisi myöskin leikannut naiselle tällaisen ”Jokerina” sittemmin tunnetun suun, ja nainen syyttikin korruptoitunutta LAPD:ta asian peittelystä.
Oliko tässä siis huolestunut naapuruston edustaja, jonka kirje jätettiin huomioimatta, hmm…?! ”The Hooverin” vastauskirje seuraa kuitenkin tämän kirjeen kopion perässä, mutta se on jotakuinkin epäselvä. Akka ymmärsi kuitenkin, että siinä luvataan suorittaa parhaat tutkimukset ikinä ja mannaa sataa taivaasta jne.Eehhehe! Tällaiset epäselvät, julkaistut dokumentit antavat heti salaliittoteoreetikoille lisäpontta: MIKSI nämä ovat epäselviä ja MITÄ ei ole vielä julkaistu?
J. Edgar Hoover hallitsi tosiaankin koko Amerikkaa, sillä hän perusti FBI:n ja hoiti sitä omalla tavallaan useita vuosikymmeniä.
Akka ei naura enempää tällaisten asioiden yhteydessä, sillä ajan kulumisesta huolimatta kyseessä ovat kuitenkin olleet oikeat ihmiset; onkin aina ollut järkyttävää havaita, miten esim. silminnäkijöiden tai muiden havaintojen tekijöiden nimet sekä lausunnot jäävät elämään nykyaikaan asti.
Akka toivookin, ettei koskaan joutuisi omakohtaisesti kokemaan mitään hirvittävää tapahtumaa, joka muodostuisi mysteeriksi tai epäselväksi tapahtumaksi. Tällaisen henkilön läheiset joutuvat elämään loppuelämänsä asian kanssa, ja historiankirjoihin heidänkin lausuntonsa jäävät. On se pirun helppoa sanoa 70 vuotta jonkin tapahtuneen jälkeen netissä, että ”sen-ja-sen lausunto vois viitata kyllä siihen, että oisko se valehdellut kuitenkin, häh, mitä mieltä?”
Yeah, salaliittoja löytää aina sieltä, missä tutkinta on ollut huolimatonta tai nykypäivän valossa katsottuna puutteellista: Viiltäjä-Jackin tapauksessa sivulliset ja poliisit jopa peittivät yhtä uhria tämän hameella soveliaisuusyistä, sillä tämän alaruumis oli paljaana jne.
Tähän enempää puuttumatta Akka jättää nämä murha-aiheet sikseen, koska seuraavaksi pitäisi käsitellä kysymystä: MIKSI/KUKA on tarpeeksi hirviömäinen pas*iainen tehdäkseen tällaisia murhia. Tämä on varmastikin ihan muiden hommia, kuin Akan…
Saunan takana on edelleenkin tilaa, jos joku harrastelija/ammattilainen nappaa jonkun tällaisen sadistin näppeihinsä. Tämä on äärimmäisen epätodennäköistä, joten R.I.P Elizabeth ja kaikki muutkin selvittämättömät murhatapaukset. Ihminen on ihmiselle susi, kuten vanha sanonta kertoo.
