”Jos et tunne historiaa, tulet toistamaan sen virheitä." Akka kirjoittaa näistä asioista tunteella ja huumorilla faktoihin perustuen. Akka ei käytä somea, koska Akkaa ei kiinnosta kakkujen kuorrutus eikä sekään, miksi kaikkien pitää olla tietoisia toistensa toiminnasta. Oppikaa nyt jotakin historiasta, edes huumorin kautta!
Keskellä Nevadan osavaltion erämaalakeuksia ja vuorenhuippuja sijaitsee Lovelock Cave, johon liittyy pohjoisen Paiute-intiaaniheimon legenda punahiuksisista jättiläisistä. Tarina kertoo, että muinaisina aikoina tähän luolaan ajettiin sumppuun ”Si-Te-Cah” -heimon viimeiset jättiläiset, koska nämä jätit olivat suuren kokonsa lisäksi myös kannibaaleja.
Kyllästyttyään tämän heimon luomaan jatkuvaan uhkaan muut paikalliset asukkaat yhdistivät siis rintamansa, ajoivat jättiläiset luolaan (n. 46 x 11 m) ja sytyttivät luolan suulle oksia ja risuja palamaan. Luolaan paenneet jätit kuolivat joko tuskissaan palaen tai savuun tukehtuen; tosin muutaman naispuolisen heimon jäsenen kerrotaan päässeen pakoon tästä tulipätsistä.
A Paiute drawing his bow and arrow; two others in festive costume (v. 1872/the National Archives and Records Administration).
Vielä nykyäänkin luolan katossa on nähtävissä merkkejä suuresta palosta ja luolassa on tehty kaivauksia jo 1800-luvun puolella. Ei tosin arkeologisia kaivauksia, vaan luolasta kaivettiin tonnitolkulla guanoa, jota käytettiin mm. lannoitteena ja silloisen ruudin valmistuksessa. Jep, guano on siis lepakoiden scheissea, ja varsinkin rannikkoalueilla merilintujen kakkaa.
Vuonna 1886 kaivosinsinööri John T. Reid johdatettiin paikalle ja hän tekikin luolassa huomattavia löytöjä. Näihin löytöihin viitataan nykyisin termillä ”Reidin kokoelma.” Ukkeli ei siis kuitenkaan suorittanut kaivauksia järjestelmällisesti nykyarkeologian tapaan, mutta tuohon aikaan se ei ollut mitenkään tavatonta. Hän oli paikalla insinöörinä ja amatööriantropologina, ei suinkaan arkeologian edelläkävijänä.
Esineistöä.
Joka tapauksessa tämä arvon herra Reid löysi luolasta esinelöytöjen lisäksi useiden kymmenien yksilöiden luiden jäänteitä ja kokonaisia luurankoja, joiden perusteella hän arveli tosiaankin löytäneensä legendoissa mainitun jättiläisrodun. Käyttäen omaa reisiluutaan pituusvertailussa hän laskeskeli, että kyseisten yksilöiden pituus oli täytynyt olla peräti 230-290 cm:n välillä. Mutta… mm. seuraavassa linkissä Reidin on arveltu jättäneen huomioimatta esim. sellaisen seikan, että reisiluun yläpään palloniveltä ei tule huomioida pituuden arviointimittauksessa, joten tämä lienee vaikuttanut hänen arvioihinsa:
Tässä koosteessa aihetta käsitellään n. 10 sivun verran ja taulukot osoittavat, etteivät Reidin kokoelman luiden pituudet poikkea juurikaan alueen muista hautalöydöistä: pituudet olivat miesyksilöiden kohdalla n. 160-180 cm:n välillä. Reid kuitenkin uskoi teoriaansa löytämästään jättiläisrodusta jo senkin takia, että osissa kalloista oli jäljellä pehmytkudosta ja punaisenruskeita hiuksia. Kyseisessä linkissä mainitaan myös tästä: useat muinaiset kulttuurit käyttivät jo eläessään ja/tai hautauksissa väriaineena punaokraa, joka myös tehokkaasti muuttaa mustien hiusten värin punaruskeaksi ajan kuluessa.
Yksi houkutuslinnuista (1900-luvun alun kuva).
Vuosina 1912 ja 1924 luolassa suoritettiin vihdoin arkeologisia kaivauksia, sillä vuonna 1911 guanonkaivajat olivat tehokkaasti rellestäneet luolassa kaivaen noin 250 tonnia sitä ihteään käytettäväksi teollisuuden tarkoituksiin. L. L. Loud Kalifornian yliopistosta ja myöhemmin mukaan liittynyt M. R. Harrington löysivät luolasta muumioiden ja luiden lisäksi mm. kalaverkkoja, sandaaleita, nuolen- ja keihäänkärkiä, koreja ja taidokkaasti höyhenistä ja meriheinästä tehtyjä ja maalattuja houkutuslintuja. Mm. seuraava sanomalehtiartikkeli vuodelta 1929 kertoo löydöistä tarkemmin:
Sanomalehtiartikkeli mainitsee, että mm. eläintennahoista huolellisesti ommellut viltit ja luusta kaiverretut metsästyspillit osoittavat, ettei tämä heimo voinut olla se alkeellinen, kannibalistinen heimo, josta legendoissa puhutaan. Aiemman linkin materiaalissa mainitaan myös, että löytöihin kuului kalaverkkoon haudattu lapsi, jonka mukaan oli laitettu taidokkaasti tehty helistin. (Kalaverkkojen löytyminen johtuu ylipäätään siitä, että alueella on ollut useitakin pienempiä järviä, jotka sittemmin ovat kokonaan kuivuneet.)
Sisäänkäynti.
Koska ja kuinka kauan luolaa onkaan sitten käytetty?Onko näissä punatukkajätti-legendoissa mitään perää? Berkeleyn yliopiston kirjaston materiaali kertoo, että luolaa olisi käytetty jo niinkin varhain, kuin 2740 eaa. aina 1800-luvun puolelle asti. Varmimmat ajoitukset luumateriaaleista sijoittuvat vuosille 1450 ja 1420 eaa. Luolaa on siis kuitenkin todistettavasti käytetty jo useita vuosituhansia. Guanokerrostumien varhaisimmat ajoitukset ovat vuosituhannelta 5000 eaa., joten lepakoita luolassa on ollut jo kauan ennen ihmislajia. Ilmankos sitä pa*kaa riitti tonnitolkulla lapioitavaksi asti!
Paiute-perhe v. 1906 (Library of Congress).
Noin vuonna 500 jaa. ilmeisesti maanjäristyksen seurauksena luolassa romahti useita suuria kivenlohkareita, joka lienee rajoittanut myöhempää toimintaa. Onkin siis mahdollista, että legenda jättiläisistä on peräti voinut periytyä sukupolvelta toiselle jo ennen tätä aikaa.
arf010-002.pdf (berkeley.edu) Yliopiston kirjaston materiaalia, jonka lopussa on mm. graafisia kuvia alueen/luolan rakenteesta sekä vanhoja valokuvia kaivauksista (pdf).
Eli onko legendoissa sitten mitään perää…? Mene ja tiedä; kaikki on toki mahdollista. Tällaisen luolan historialliset todisteet ajoituksineen ovat mielenkiintoisia: ainakin tuo kalaverkkoon haudattu lapsi helistimineen kertoo siitä, että luolaa on ainakin jossakin vaiheessa käytetty huolelliseen hautaustarkoitukseen. Onhan se ihan mahdollista, että luolan käyttötarkoitus on eri vuosisatoina vaihdellut suurestikin ja kenties joku jättiläiskannibaaliheimo luolaan on sumputettukin.
M. R. Harringtonin löytämä Moapa Paiute-kulttuurin punottu kori v. 1925 (National Museum of the American Indian).
Tällaisessa tilanteessa Akka näkee sielunsa silmin kuvaelman, jossa moiset lajitovereitasyövät penteleet (legendoissa mainittu noin 20-30 jättiläisheimon viimeistä yksilöä) on tosiaankin ajettu luolaan ja palavien oksien ja pensaiden avulla tukahdutettu kuoliaaksi. Mitäpä sitten tämän jälkeen tapahtuisi? Akan kuvaelmassa on tietenkinlisätty pökköäpesään, notta ne pahikset varmastikin kärventyisivät ainakin muutamien päivien ajan. Lopuksi olisi oksien rippeet raivattu luolan suulta ja kaikki mahdolliset jäänteet olisi raahattu kuivalle aavikolle korppikotkien ja muiden lentävien öttiäisten mässäiltäväksi, kunnes jäljellä ei olisi enää ollut jänteen ripettäkään.
Klassinen koukkunokka.
”Menit sitten syömään mun mummon, pärkkeles! Siitäs sait!” olisi joku voinut tässä kohtaa todeta kiukuspäissään. Kuka näitä ilkeitä kannibaaleja olisi luolaankaan jättänyt tai niille hautoja kaivanut, jos luolaa aiottiin kuitenkin vielä heidän jälkeensäkin käyttää johonkin tarkoitukseen?
Luolassa on kuitenkin käyty vielä niinkin myöhään, kuin n. 1830-luvun aikana (tuolta ajalta on löydetty ase ja ihmisen scheissea), joten tällainen sumputustapahtuma (kenties peräti) vuosituhansien takaa olisi jo kauan aikaa sitten unohtunut suulliseksi perimätiedoksi ja täten legendaariseksi tarinaksi. Mikäpä ettei! Karttaa katsoessa alueella ei ole kerta kaikkiaan yhtikäs mitään, joten luolan olemassaolo ja sijainti on voinut olla hyvinkin tärkeä muinaisille metsästäjille vaikka miten pitkään. Luolasta on saatu suojaa metsästysretkillä, siellä on voitu korjata verkkoja ja metsästyskeihäitä, varastoida ruokaa ja nähtävästi myös saattaa omaisia haudan lepoon aikojen kuluessa.
Eräs teoria on sekin, että luolasta olisi tosiaankin löytynyt näitä peräti jopa kolmemetristen yksilöiden luurankoja, mutta Smithsonian-instituutti olisi tietenkin tapojensa mukaisesti jemmannut kaikki todisteet perushistoriasta poikkeavista löydöistä.
Tällaisten perimätietona kerrottujen tarinoiden alkuperä kiehtoo aina mieltä, mutta luulöytöjen perusteella Lovelockin jättiläisistä ei kuitenkaan toistaiseksi ole todisteita. Kuten ei ole todisteita sellaisestakaan perimätiedosta, että maailman syntyjohtuiIlmattarenyksinäisyydestä: hän meni uimaan, tuli raskaaksi meren tuulesta ja raskausaika kestikin peräti yhdeksän vuotta!
Ilmatar/Robert Wilhelm Ekman v. 1860 (Suomen kansallisgalleria).
Lapsi ei kuitenkaan syntynyt, joten sotka muni Ilmattaren polvelle seitsemän munaa. Nämä munat rikkoutuivat ja muodostivat maan, taivaan, tähdet jne. Lopulta lapsi päätti itse syntyä, joten omatoimisesti ihan-ilman-hyvinvointialueiden-apua syntyi tämä merkillinen lapsi Väinämöinen. Väiski osasi jo syntyessään loitsia ja laulaa, ja nykypäivänä Väiski olisikin jo saanut kaiken maailman diagnoosit eri kirjainyhdistelmillä jo heti syntymänsä jälkeen.
Väinämöisen pää/Akseli Gallen-Kallelan luonnos v. 1895 teokseen ”Väinämöisen lähtö.”
Lauloi, mokoma, vielä hauenleuka-kanteleensa avulla Joukahaisen suohon! Päästäkseen suosta Joukahainen lupaa sisarensa Väiskille vaimoksi, mutta tämä päättääkin mieluummin päättää omat päivänsä. Kerrassaan mieltäylentävä kaveri, tämä Väinämöinen!
Että näin! Legendoja on monenlaisia, mutta uskottavammalta tuntuu kuitenkin tämä kannibalistinen intiaaniheimo, kuin meikäläisten oma wannabe-Harry-Potter-ihmepoika Väinämöinen. Itsestään syntyvä ihmelapsi, my ass…!
Puuttumatta sen kummemmin poliittiseen maailmantilanteeseen ja sen kummallisiin ilmiöihin mm. itärajalla… ja itse asiassa ympäri maailmaa… Akka keskittyy mieluummin olennaisiin päivänpolttaviin kysymyksiin. Onhan se nyt -herranen aika- paljon mielenkiintoisempaa seurata, josko olemme vihdoinkin saaneet todisteita maapallonulkopuolisesta elämästä (sillä maapallolta älykästä eliölajia ei toistaiseksi ole vielä löydetty)!
Syyskuussa folioihin kääriytyneitä alienologeja kohahdutti laajalti uutinen, jonka mukaan Meksikon kongressille esiteltiin kahta ekstraterrerstriaalin muumioitunutta ruumista. Näiden pikkuruisten alieneiden ruumiit olivat väitetysti noin 1000 vuotta vanhoja ja toinen niistä sisälsi jopa pikkuruisia munia, ja kummallakin oli sisällään kadmiumista ja osmiumista tehtyjä implantteja. Tämän löydön uskottavuutta heikensi kuitenkin heti se, että alienit esitellyt ufologi Jaime Maussan on joitakin vuosia sitten esitellyt samankaltaista löytöä, ja tuolloin kyseiset muumiot todettiin huijauksiksi. Noh, kuinka ollakaan – muumiot palasivat kongressiin männä viikolla lukuisten tutkimusten jälkeen, ja nyt asiantuntijat sanoivat, ettei näissä uusissa ruumiissa ole mitään jälkeävilunkipelistä eikä niitä ole kasattu kokoon eri yksilöiden jäänteistä.
(space.com)
Jaime Maussan on peräti nimennyt muumiot Claraksi ja Mauricioksi, joten seuraavaksi pidetään sitten varmaankin näiden lutuisten pikku heppujen ristiäiset. Tai nimenantojuhlat/nimiäiset, ihan miten vaan… Akka odottaa innolla kutsua näihin pippaloihin, sillä Akkaa masentaa tämä hemmetin pimeä marraskuu. Harmittaa vaan Claran puolesta; nähtävästi babyalienit jäivät sitten syntymättä. Tai kuoriutumatta, tai miten niiden nyt sitten olisikaan pitänyt syntyä…! Nimiäiset ja kuoppajaiset sitten samaan aikaan, perhana!
Tätä tutkimusvyyhtiä on hauska seurata, mutta on sitä ennenkin osattu huijausyrityksiä tehdä – ja niissä usein onnistuttiinkin ennen nykyaikaisia tutkimusvälineitä ja -menetelmiä!
Tunnetuin tällaisesta huijausyrityksestä tieteessä lienee v. 1912 esitelty Piltdownin ihminen, jonka uskottiin olevan se kuuluisa puuttuva linkki ihmisen ja apinan kehityshistoriassa. Löydön esitteli harrastaja-arkeologi Charles Dawson Englannin Geologisen seuran kokouksessa ja löytö kirjattiin peräti katalogeihin nimellä Eoanthropus dawsoni.
Piltdownin ihminen (WikimediaCommons).
Vasta n. 40 vuotta myöhemmin tämä jo aiemminkin väärennökseksi epäilty kallolöytö todettiin huijaukseksi, sillä v. 1953 kallon leukaluun todettiin olevan värjätty orangin leuka ja hampaat todettiin kuuluvan simpanssille. Charles Dawson kuoli jo v. 1916, joten hänestä tehtiin pikaisesti todennäköisin syntipukki post mortem, mutta edelleenkään tämän huijausyrityksen todellista syyllistä ei tiedetä.
Kryptozoologian saralla tunnetuin huijaus lienee ns. ”Kirurgin valokuva” eli vuodelta 1934 peräisin oleva valokuva Loch Nessin hirviöstä. Tämän valokuvan Loch Nessin rannalta otti KIRURGI Robert Wilson, joten tottahan kuvan täytyi satavarmasti ja totisesti olla aito! Ihan kirurgin ottama valokuvatodiste, herregud!
Kirurgin kuva v. 1934.
Kuvan alkuperä selvisi vasta 60 vuotta myöhemmin, kun huijaukseen osallistunut ChristianSpurling kertoi ennen kuolemaansa totuuden kuvan olennon alkuperästä: kyseessä olikin lasten lelusukellusvene, johon oli kiinnitetty ”Nessien” päätä muistuttava tekele. Joka tapauksessa tämä valokuva sai liikkeelle varsinaisen Loch Nessin hirviö -ilmiön, joka hyödyttää tänäkin päivänä alueen matkailuyrityksiä peräti jopa 40 miljoonalla punnalla vuosittain (arvio vuodelta 2018 ennen pandemiaa). Nykyisin alueella pyörii peräti live-kameroita Nessien metsästäjille, joten ei kun ruudun äärelle! Ympäri vuorokauden! Ne pentulive-koirat nukkuvat muutenkin niin hemmetin paljon!
Vuosina 1916-1920 otetut valokuvat tytöistä leikkimässä keijujenkanssa ovat saaneet nimekseen ”Cottingleyn keijukaiset.” Näiden valokuvien ottajina toimivat Cottingleyssa asuneet serkukset Frances Griffith ja Elsie Wright, jotka kuvissa leikkivät puutarhassa kekkaloivien keijujen ja peräti tontunkin kanssa. Nämä valokuvat saivat suurta huomiota, kun Sherlock Holmesin luoja sir Arthur Conan Doyle uskoi niiden olevan aitoja. Doyle oli laajalti tunnettu okkultismin ja spiritismin puolestapuhuja, joten hänen sanaansa luotettiin näissä piireissä.
Elsie tontun kanssa. Kiva siivekäs veitikka!
Tyttöjen suorittama kuvien lavastaminen paljastui vasta v. 1981, kun Elsie Wright tunnusti haastattelussa piirtäneensä keijujen kuvat kirjan ”Princess Mary’s Gift Book” kuvituksen perusteella. Nämä piirrokset leikattiin sitten saksilla irti ja aseteltiin puutarhaan kuvattavaksi hattuneulojen tukemana. Yhtä keijukuvaa Frances tosin väitti aidoksi, mutta… noh; mielikuvituksen puutteesta ei näitä tyttöjä voi ainakaan syyttää – näin ollaan toimittu aikana ennen kännyköitä, kun on ollut tylsää eikä ole ollut mitään hauskaa ajanvietettä! Tämä askartelupuuha on tosin aikansa elänyt, kun moinen piirtelyn ja asettelun vaiva onnistuu nykyään ihan vain photoshoppaamalla. ”Ai mikä hattuneula? Mitkä sakset?”
Alieneihin liittyvä kuuluisin huijaus lienee v. 1995 julki tullut ”Alien Autopsy” -video, jonka väitettiin kuvaavan vuoden 1947 Roswellin ufo-tapauksen jälkeistä alienin ruumiinavausta. Musiikki- ja elokuvatuottaja Ray Santilli kertoi tuolloin saaneensa tämän 17-minuuttisen filmikopion nimettömänä pysytelleeltä armeijan kuvaajalta, joka olisi väitteidensä mukaan komennettu kuvaamaan tämän onnettoman alienin avausta v. 1947. Santilli väitti maksaneensa filmimateriaalista peräti 100 000 dollaria tälle kuvaajalle.
Epäilyt filmin aitoudesta nousivat kuitenkin heti, sillä kuvauksen laatu on huojuvaa ja epätarkkaa, sekä ”operaatiota” suorittavat ”kirurgit” näyttävät pitävän välineitä käsissään väärin yms. Santilli tunnustikin huijauksen v. 2006, mutta väitti samalla, että alkuperäisen filmin kehnon laadun takia hänen oli täytynyt lavastaa (omien sanojensa mukaan rekonstruoida) filmimateriaalissa nähty ruumiinavaus uudestaan.
Filmissä oli väitetysti käytetty taiteilija John Humphreysin väsäämiä kahta nukkea, jotka saatiin näyttämään aidoilta mm. käyttämällä eri eläinten sisälmyksiä. Vaikka Santilli siis myönsikin filmin feikiksi, hänen selityksensä ”ainoastaan aidon filmimateriaalin rekonstruktiosta” voi heittää romukoppaan välittömästi. Kuka pelle uskoo tällaiseen moskaan sen jälkeen, kun näperretään yhteistuumin kasaan alienin ruumiita käyttämällä joitakin god-damn-lampaanaivoja?? ”Ihan vaan rekonstruoidaan tässä sitä aitoa matskua, nääs!”
(allthatsinteresting)
Yksi uusimmista huijaustapauksista paljastui viime vuonna, kun tutkijat pääsivät luvan kanssa käsiksi japanilaisessa temppelissä vuosikymmeniä säilytettyyn ”merenneitoon.” Tämän kalanpyrstöisen, 30 cm pitkän olion uskottiin tarttuneen kalastajan pyydykseen vuosien 1736-1740 välillä, mutta tarkemmat tutkimukset paljastivat viritelmän olevan peräisin 1800-luvun alusta. Vaivaa tähän merenneitoon on kuitenkin nähty: otuksen yläruumis ja pää on muotoiltu taitavasti kankaasta, paperista ja pumpulista metallipiikkejä apuna käyttäen, kun taas alaosaan on käytetty useiden eri kalalajien suomuja ja nahkaa. Hampaat ja leuka ovat myös peräisin kaloista, mutta olion käsiä muistuttavat kourat ovat vielä tunnistamatonta alkuperää; keratiinia jostakin vielä nimeämättömästä eläimestä.
Ningyo v. 1791/Utagawa Toyokuni.
Joka tapauksessa tällaisen otuksen jäänteet ovat olleet arvokas reliikki japanilaisessa mytologiassa: tällaisen Ningyon uskottiin parantavan sairauksia ja pidentävän elinikää, joten temppelin lasikaappiin sijoittaminen on varmastikin tuonut runsaasti paikalle näihin myyttisiin olentoihin uskovia palvojia. Tällaisia olentoja löytyy muistakin Japanin temppeleistä, joten tällaisten esineiden tekeminen on ollut aiempina vuosisatoina varmaankin kannattavaa ja yleistä toimintaa. Vaaditaan vain hieman sorminäppäryyttä ja ei kun askartelemaan koko perheen voimin; tähän hauskaan askareeseen kelpaa kaikenlaiset kalanperkeet ja vanhat lakanat!
Tässä tällaista tällä erää. Akka jää odottelemaan, josko niiden Meksikon alieneiden tutkimuksista saadaan myöskin 24 h -livekuvaa, jotta nähdään ”onko totuus tuolla ulkona.” Parhaimmassa tapauksessa Meksikoon pläjähtää oikein kunnon UFO/UAP hakemaan nämä ET:t kotiin; syytä nimittäin olisi. Onhan tuo nyt ihan ruumiinryöstöä ja haudanhäpäisyä, jos aitoja ovatkin!
(popularmechanics)
Siinä ei parane valitella rajalle saapuvista polkupyöristä tai ylipäätään presidenttiehdokkaista yhtään mitään, kun intergalaktinen laivue saapuu näyttävin valoin ja fanfaarein hakemaan omansa pois. Siinä voi monella mennä sormi suuhun, kun kesken feikkimerenneidon väsäämisen (tai polkupyöräajelun) taivaalla siintääkin 300-metrinen emoalus! Hupsheijaa, tulipas revittyä isoäidin kulahtaneet kapioliinat ihan turhaan!
Joskus sitä uppoaa sellaiseen kaninkoloon, ettei siitä ole enää takaisin tulemista. Näin hassusti pääsi Akalle taas käymään, joten tapojensa mukaisesti Akka laittaa vahingon kiertämään. Tästä keissistä on niin paljon dokumentteja ja tutkimusmateriaalia, että Akka yrittää tiivistää kertomukseen lähinnä kaikki oleellisimmat tosiseikat. Joten; höpinät sikseen ja let’s mennään:
Akka ei liitä tähän tapaukseen liittyvien henkilöiden kuvia, sillä uhri oli kuitenkin vasta 6-vuotias. Netti on pulloillaan kuvia ja eri teorioita kaikille niitä haluaville.
(KKTV)
Tapahtuma-aika ja -paikka:26.12.1996, 755 15th Street, Boulder/Colorado. Kadun asuntojen numerointi on muutettu myöhempinä vuosina. Uhri:JonBenet Ramsey, 6 vuotta. Erikoinen nimi on mukaelma isän koko nimestä JohnBennett. Jo 4-vuotiaasta alkaen JonBenet kiersi äitinsä kanssa lapsimissikisoissa menestyksellisesti, jota on tietenkin aiheellisesti kritisoitu murhan jälkeen. Perhe: äiti Patsy, isä John, veli Burke ( tuolloin 9 vuotta).
Äiti: entinen Miss West Virginia-missi vuodelta 1977. Isä: monimiljonääri ja yrittäjä it-alalla. Perhe asui murhan aikana valtavassa nelikerroksisessa talossa ja perhe omisti mm. pari yksityistä lentokonetta ja huvijahdin. Patsy oli pitkään taistellut munasarjasyöpää vastaan, voittanut taiston ja isä puolestaan oli valittu vuoden yrittäjäksi hänen firmansa saavutettua ensimmäistä kertaa 1 mrd:n dollarin liikevaihdon.
Joulukuun 25. päivä oli alkanut Ramseyn perheessä normaaliin tapaan. Patsy oli joulukuun aikana koristellut koko talon, kutsunut ystäviä joulujuhliin ja mm. jokaisessa talon huoneessa oli koristeltu joulukuusi. On siis ilmiselvää, että massia riitti myös hulppeisiin lahjoihin. Myöhemmissä haastatteluissa isä John on kertonut, että hän auttoi JonBenetiä ajamaan uutta polkupyöräänsä aamupäivän aikana, ennen kuin oli aika lähteä vierailemaan naapurien ja ystävien joulujuhlissa.
Perhe palasi pitkän päivän jälkeen kotiin noin klo 22.30, vanhempien mukaan JonBenet oli nukahtanut jo autoon ja isä kantoi hänet suoraan omaan sänkyynsä jatkamaan uniaan. Muukin perhe vetäytyi yöpuulle, sillä aikaisin seuraavana aamuna heidän oli tarkoitus lähteä omalla lentokoneellaan ”mökilleen” Michigan-järvelle. Patsy heräsikin aamulla noin klo viiden aikaan ja saapui alakertaan kierreportaita pitkin keittääkseen kahvia, kuten kaikkina muinakin aamuina.
Alimmalta porrastasanteelta hän kuitenkin löysi KOLME vierekkäin aseteltua paperia, joista hän ehti lukea vain alkuosan: JonBenet on kidnapattu ja hänestä vaaditaan 118 000 dollaria lunnaita! Sattumalta tämä summa oli Johnin alkuvuonna saama bonus, josta myöhemmin löytyi palkkalaskelmapapereita pitkin taloa. Patsyn myöhempien kuulustelujen mukaan hän kirkaisi, huomasi JonBenetin huoneen tyhjäksi ja kävi myös Burken huoneessa luullen tämän nukkuvan. Burken mukaan hän oli kuitenkin hereillä ja kuuli äitinsä kyselevän ”where is my baby…”
Burke jäi siis huoneeseensa omien sanojensa mukaan hereille äitinsä hysteerisen käynnin jälkeen. Myöhemmin hän kuitenkin väitti heränneensä vasta poliisin osoittamaan taskulamppuun. Tässä kohtaa kannattaa myös huomata, että huolitellusta ulkonäöstään tunnettu äiti Patsy oli kaikkien paikalle saapuneiden todistajien mukaan edellisen päivän vaatteissa ja meikeissä.
Patsy soitti hätäkeskukseen klo 5.25. Tästä puhelusta on tehty lukuisia analyyseja, joiden mukaan lankapuhelinta ei ollut suljettu kunnolla, ja nauhalla kuuluu koko perheen välisiä keskusteluita. Näitä virallisten tutkijoiden tekemiä äänenvahvennuksia ei ole julkistettu, joten kukin saa kuulla nauhoilta mitä haluaa.
Ensimmäinen poliisipartio saapui paikalle hätäpuhelun jälkeen alle kymmenessä minuutissa. Jo tuolloin isä John oli tekemässä järjestelyjä saadakseen lunnasrahat nopeasti kasaan, ja Patsy oli soittanut hätäpuhelun jälkeen muutaman naapuripariskunnan kylään. Paikalle saapui myös läheisen Ramsey-perheen käymän kirkon pastori Patsyn tueksi ja lohdutukseksi. Tänä merkillisenä aikana taloa ei kokonaisuudessaan tutkittu/suojattu, ihmisten sallittiin toimia talossa kuten kotonaan, ja mm. keittiössä valmistettiin paahtoleipiä ja pyyhittiin pöytätasoja.
Myöhemmin poliisien käytöstä seliteltiin sillä, että kyseessä uskottiin olevan kidnappaustapaus, ja kidnappaajien uskottiin soittavan lunnasrahojen toimituksesta ohjeita klo 8-10 välillä. Kellarihuone, josta JonBenet myöhemmin löydettiin, oli hätäisen etsinnän tuoksinnassa sivuutettu, koska se oli lukittu.
Poliisien toimesta puhelimeen järjestettiin jäljitys kidnappaajien soittoa varten. Ensimmäisenä taloon saapunut partio lähti paikalta, ja taloon jäi ainoastaan etsivä LindaArndt klo kahdeksasta lähtien. Kummallista kyllä, hän ei tiennyt seuraavaan 90 minuuttiin perheen isän Johnin olinpaikkaa kaiken häslingin keskellä, mutta määräajan ylityttyä klo 10 jälkeen hän löysi Johnin keittiöstä selailemassa sähköpostejaan. Samaan aikaan John oli valmistellut lähtöään johonkin yrityksensä kokoukseen, mikä myöhemmin kummastutti tutkijoita. Myöskään Patsy ei ihmetellyt sovitun aikarajan ylittymistä kidnappaajien osalta.
Saadakseen Johnille jotakin tekemistä, etsivä Arndt pyysi Johnia tutkimaan talon vielä kerran ja John tottelikin käskyä ystävänsä Fleet Whiten kanssa. He aloittivat etsintänsä talon pohjakerroksesta. Myöhemmissä kuulusteluissa John kertoi, että jo aiemmissa etsinnöissä hän oli huomannut erään huoneen rikotun ikkunan alla olevan matkalaukun, joka ei hänen mukaansa kuulunut ikkunan alle ollenkaan. Ikkunan hän oli itse kuukausia aiemmin rikkonut unohdettuaan avaimensa, ja jättänyt ikkunan korjaamisen sikseen. Tätä hän ei tuolloin murha-aamuna kuitenkaan kertonut kenellekään viranomaiselle.
John avasi lukitun, ikkunattoman ”viinikellariksi” kutsutun huoneen oven, huusi perässä tulleelle ystävälleen ”I found her!” ja SYTYTTI katkaisimesta kattovalon kyseiseen tilaan. Lattialla oli valkoisella peitolla (taloudenhoitajan mukaan JonBenetin lempiviltti) peitetty mytty, jonka isä täten tunnisti täydessä pimeydessä omaksi tyttärekseen. Lapsen kädet oli sidottu pään ylle löyhällä narulla, ja isä John kaappasi kuolonkankean lapsen syliinsä vieden hänet kellarikerroksen portaita pitkin ylempään kerrokseen. John laski lapsensa käytävän lattian matolle, jolloin etsivä Arndt tuli tutkimaan tilannetta todeten lapsen kuolleeksi. Jostakin merkillisestä syystä etsivä siirsi lapsen ruumista vielä keskemmälle olohuonetta, joten koko murhan tapahtumapaikka oli jo alusta asti täysin kontaminoitu.
KUOLINSYY JA MUITA OLEELLISIA SEIKKOJA
Järkyttävintä tässä tapauksessa lienee se, että tytön kaulan ympärille oli sidottu kuristusnaru kapulalla. Akka ei tiedä eikä halua tietää, mikä tämä härpäke on suomeksi, mutta englanniksi sitä kutsutaan ”garroteksi.” Lapsen suun päällä olleen ilmastointiteipin isä John oli ottanut pois jo lapsen löydyttyä, mutta myöhemmissä tutkimuksissa siitä löytyi Patsyn vaatteiden kuituja.
Garroten puukahva oli tehty Patsyn maalaussudin katkotusta varresta. Myöhemmissä tutkimuksissa osoitettiin, että Patsyn luottokortilla oli ostettu sekä tätä vinyylinarua, että teippiä Boulderin rautakaupasta, mutta näitä naru- tai teippirullia ei talosta enää etsinnöissä löytynyt.
On kuitenkin huomattava, että ruumiinavauksessa todettiin JonBenet:n saaneen ensin päähänsä valtaisan 16 cm pitkän murtuman, jonka johdosta hän vaipui tajuttomuuden tilaan. Ilman mitään hoitoa hän olisi kuollut tähänkin vammaan, mutta iskun voimasta huolimatta pääkallon iho ei ollut rikkoutunut. Paikalta ei siis löydetty roiskunutta verta, vaan tiedoton lapsi todennäköisesti kuristettiin lavastamistarkoituksessa. Lopullinen kuolinsyy on kuitenkin juuri tämä kuristaminen. Joissakin dokumenteissa kerrotaan kynsienjäljistä JonBenet:n kaulalla, mutta tämä olisi vaatinut hänen valveillaoloaan huomattavasta päävammasta huolimatta.
Epäilyksiä herättää myös JonBenet:n korvan takana ja alaselässä olevat samanlaiset vammat, joita jotkut epäilevät tainnutusaseen jäljiksi. Tällaisista jäljistä on tehty dokkareita ja kokeiluja, joiden osalta väite lienee täystyrmätty. Tutkinnan aikana eräs etsivä huomasi jälkien muistuttavan täysin Burken joululahjaksi saaman junaradan rataosia, eli Burke olisi tökkinyt sisartaan näillä metallisilla kiskoilla. Tässä kohtaa on muistettava, että vuotta aiemmin Burke oli lyönyt pihamaalla leikkiessään sisartaan kasvoihin metallisellagolfmailalla, jonka johdosta JonBenet kiidätettiin ensiapuun.
JonBenet:n jatkuvat emätintulehdukset ja yökastelu ovatkin tässä tapauksessa se suurin puheenaihe. Perheen pitkäaikainen lääkäri on kuitenkin julkisesti kertonut, ettei hän koskaan nähnyt todisteita seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Ruumiinavauksen mukaan JonBenet:lla todettiin jonkinlaista hiertymää genitaalialueella, mutta tämä voisi johtua ihan vain siitä joululahjana saadusta uudesta polkupyörästä. Tälle hyväksikäyttöseikalle ei ole koskaan saatu vakuuttavaa näyttöä, vaikka pornorinki-epäilijät näin väittävätkin.
On kuitenkin huomattava, että JonBenet:n yökastelu oli niin jatkuvaa, että talon myöhemmissä tutkimuksissa hänen huoneensa vieressä sijaitsevalta käytävältä löydettiin kaappi, josta YÖVAIPPAPAKETTI oli pudonnut lattialle. Tästä on herännyt spekulaatio, jonka mukaan JonBenet olisi yöllä herännyt taas omaan yökasteluunsa ja yrittänyt laittaa vaippansa itse ilman äitiä, jotta tämä ei hermostuisi. Kuolleella JonBenet:llä yövaippaa ei kuitenkaan ollut, vaan alushousut ja pitkät kalsarit, jotka olivat virtsan tahraamia. Missään tutkimustiedoissa ei kerrota, onko virtsaaminen tapahtunut kuoleman yhteydessä vai sitä ennen.
KUULUISA ANANASKULHO JA SEN TODISTEET
Keittiön pöydältä löytyi tutkimusten yhteydessä keraaminen kulho täynnä ananasta ja maitoa. Tästä kulhosta löytyi sekä Patsyn, että Burken sormenjäljet. Omissa kuulusteluissaan myöhemmin Patsy vakuutteli, ettei hän ollut tuona iltana tarjoillut lapsilleen ananasta. Hän myös painotti, ettei olisi koskaan laittanut noin suurta lusikkaa kulhoon, sillä se olisi ollut lapsen suuhun aivan liian suuri. Patsyn sormenjäljet olisivat tietenkin voineet jäädä kulhoon tiskikoneen tyhjennyksen yhteydessä, mutta heillä oli kuitenkin palvelusväkeä tällaisiin askareisiin.
JonBenet:n vatsalaukusta löytyi kuitenkin ruumiinavauksessa sulamattomia ananaksenpaloja, joten selvästikin hän oli niitä nauttinut ennen kuolemaansa. Burkea kuulusteltiin sisarensa kuoleman jälkeen, ja tätä ruokapöytäkuvaa näytettäessä hän selvästikin empii vastauksensa kanssa.
Tämä kirjehärpäke on aivan järjetön kenenkään ulkopuolisen tekemäksi, kokonaisuudessaan 2,5 sivua pitkä ja kirjoitettu Patsyn puhelinmuistion papereilla ja Patsyn kynällä. Lisäksi roskakorista löytyi muutamia harjoituspapereita, joissa kidnappauskirje oli aloitettu ja sitten heitetty pois. Asiantuntijat ovat analysoineet kirjeen ulkoasua ja tekstiä jo vuosikymmeniä, ja silmiinpistävimmät seikat ovat:
(The Guardian)
Käsiala-analyysien mukaan tietyt kohdat tekstissä viittaavat Patsyn käsialaan (varsinkin kirjainten yhtymäkohdissa, kuten t ja r)
Miksi lunnasvaatimus oli vain vaatimattomat 118 000 dollaria? John oli miljonääri, jonka olisi luullut maksavan lapsestaan ihan mitä tahansa.
Kukaan lunnasvaatimuksen laatija ei ohjeista uhriaan lepäämään hyvin ennen rahojen tuontia yms. Kukaan ei myöskään kutsuisi ryhmittymäksi ”small fraction.” Mitä hyötyä kidnappaajalle on korostaa sitä, että ovat pieni ryhmä?
Kirjeen alun kirjoitusvirheet bussiness ja posession ovat tahallisia hämäyksiä analyysien mukaan. Näiden jälkeen esim. salkku attache (heittomerkillä e:n yllä) on aivan oikein kirjoitettu, joten kirjoittaja on unohtanut yrittävänsä hämätä olevansa ulkomaalainen.
Järjettömät sanonnat ”Don’t try to grow a brain” juontuu elokuvasta Speed, ”Stray Dog” kirjeessä viittaa elokuvaan Dirty Harry ja ”A Fat Cat” elokuvaan Ransom. Ramseyt olivat innokkaita elokuvien katsojia, ja erilaisia elokuvajulisteita oli seinillä ympäri taloa.
Kirjeen aitous on kyseenalaistettu myös siksi, että se ei noudata minkään oikean kidnappauksen mallia. Kirje on täytynyt kirjoittaa talossa, siihen on kulunut huomattavasti aikaa ja lopputuloksena on kuitenkin kuollut lapsi. Miksi kirje siis olisi jätetty portaille ylipäätään, kun lunnaita ei enää ollut saatavissa? Lisäksi: talon sokkeloisuuden takia tämä kirje oli jätetty juurikin niille kierreportaille, joita Patsy aamuisin käytti.
Kun kirjeessä mainittu kidnappaajien soittoaika klo 8-10 oli ylitetty, kumpikaan vanhemmista ei noteerannut ylitettyä aikaa millään tavalla.
Alakerran rikottu ikkuna ei voinut olla kidnappaajien saapumis- tai poistumistie hämähäkinverkkojen takia, jonka myös ensimmäinen poliisipartio kuvasi paikalle saapuessaan. Miten kirjeen kirjoittaja(t) olisivat päässeet paikalle haahuilemaan tuntikausiksi ja tekemään mm. harjoituskirjeitä, joita löydettiin myöhemmin roskakorista?
Myöhemmissä tutkimuksissa on löydetty miespuolisen henkilön dna:ta JonBenet:n pikkareissa; tämä on sittemmin tulkittu siirtymä-DNA:ksi eli kuka tahansa pikkareiden valmistaja tai käsittelijä olisi voinut jättää tällaisia jälkiä. On huomattavaa, että JonBenet:llä oli kuollessaan kolme kokoa isommat pikkarit, juuri uudesta paketista otetut, ja tämä lienee suurin syy epäilyihin, joiden mukaan niihin piti mahtua myös yökasteluvaippa. Patsy selitteli asiaa myöhemmin sillä, että tämä pikkaripaketti oli ostettu tytön vanhemmalle serkulle, mutta jäänyt sitten kaappiin lojumaan.
KUULUSTELUT
JonBenet:n hautajaisten 31.12.1996jälkeisenä päivänä John ja Patsy Ramsey saapuivat jo median eteen lehdistötilaisuuteen. Patsy oli vahvasti lääkitty tässä mediatapahtumassa kertoen, että ”the killer is out there, keep your babies next to you.” Boulderin pormestari järjesti täten oman lehdistötilaisuutensa myöhemmin kertoen kansalle, ettei mitään syytä huoleen ole: ”Boulderissa ei kuljeskele yksittäinen murhaaja.”
John ja Patsy Ramsey kuulusteltiin VIRALLISESTI vasta 30.4.1997 heidän suostuttuaan vihdoin yhteistyöhön lakimiestensä kautta. Tämä virallinen kuulustelu tapahtui siis 4 kuukautta heidän tyttärensä mystisen kuolemansa jälkeen. Tällöin John Ramsey myönsi huomanneensa rikkomansa ikkunan ja sen alla olevan matkalaukun, joista hän ei ollut aiemmin maininnut tyttärensä murhapäivänä kenellekään viranomaiselle.
TEORIAT
Yleisin teoria lienee amerikkalaisen CBS:n v. 2016 tekemä dokumenttisarja, joka nojautui vahvasti Burken syyllisyyteen ja sen todistamiseen. Täten Burke olisi tullut kotiinpaluun jälkeen alakertaan ottamaan itselleen ananaskulhon maidolla, ja myös kotiinpaluunsa jälkeen alakertaan saapunut JonBenet olisi napannut kulhosta muutaman ananaspalasen sormillaan. Burke olisi lyönyt häntä pöydällä olevalla lampulla kiivastuksissaan, jonka takia kallon vamma olisi muodostunut. Tästä lampusta ei kuitenkaan löydetty sormenjälkiä, eikä sitä kukaan talossa asuva tunnistanut.
Uutisointien mukaan Burke nosti yhtiötä vastaan kunnianloukkaussyytteen, joka paikattiin hiljaisuudessa n. 750 miljoonalla dollarilla. Kummallista kyllä, samana vuonna Burke osallistui suositun Dr. Philin jaksoon ensimmäistä kertaa elämässään sisarensa murhien jälkeen. Tyyppi on todella weird; ei muuta voi sanoa, sillä tuo sama hullu hymy jatkuu koko haastattelun ajan.
Jos hänellä onkin jokin diagnoosi, niin olkoon: miksi hän edes suostui tähän pelleilyyn? Rahan takia? Jo alusta asti on ollut selvää, ettei häntä kiinnostanut sisarensa kuolema, sillä hän ”meni eteenpäin” jo kaksi viikkoa sisarensa kuolemansa jälkeen.
Toinen teoria murhasta on se, että Patsy olisi hermostunut jatkuvaan yökasteluun ja kolauttanut tyttärensä pään vahingossa esim. lavuaarin tai kylpyammeen kulmaan. Tällä selittyisi myös se, että tavallisesti huoliteltu Patsy nähtiin aamulla edellisen päivän vaatteissa ja meikeissä, sekä kaapista pudonneen vaippapakettipakkauksen. Tämä ei kuitenkaan ole uskottavaa sen takia, että Patsy eli käytännössä omaa missikauttaan ja nuoruuttaan uudestaan tyttärensä kautta, joten motiivi puuttuu? Näin tätä toimintaa useat ovat tulkinneet.
Johnin osuutta lapsensa kuolemaan on epäilty seksuaaliseksi: hän olisi parittanut lastaan merkkihenkilöille ympäri kaupunkia/lähipiiriä jne. Todisteet eivät kuitenkaan viittaa tähän, vaan johonkin ihan muuhun. Itse asiassa palvelusväen kertomana John oli paikalla niin harvoin, että lapsetkin häntä jo kaipasivat, eli perusmiljonääri-isä eleli käytännössä lentelemässä pitkin poikinyritystensä toimipisteiden välillä.
On huomattava, että Burke oli murhan tapahtuessa 9 vuotta ja 11 kuukautta vanha; tuossa osavaltiossa teoistaan vastuullisen lapsen ikäraja oli 10 vuotta. Burken osuus tapahtumiin oli siis hiuksenhienolla rajalla syyttämisen suhteen, joka on saattanut pelästyttää jommankumman vanhemmista vahingon peittelytoimintaan.
LOPPUTULOS
Akka uskoo täysin, että murha tapahtui perheen sisäisestä toiminnasta: tästä kertoo jo idioottimainen kidnappauskirje ja mainitut, erikoiset olosuhteet ja löydökset. Suurin vika tässä tutkinnassa oli kuitenkin pikkukaupungin paikallisen poliisin epäpätevä toiminta, sekä syyttäjä Hunterin syyttämättäjättämispäätös molempia vanhempia kohtaan vastoin ”grand juryn” päätöstä, joka paljastui vasta v. 2014. Useissa dokumenteissa mainitaan, että perhe Ramsey kuului vaikutusvaltaiseen piiriin Boulderissa, joten kuulustelut ja tutkimukset viivästyivät tai niitä ei vain tapahtunut.
Patsy Ramsey menehtyi kuitenkin lopulta munasarjasyöpään 24.6.2006. Hän vei tietonsa mukanaan hautaan. JonBenet olisi nyt 33-vuotias, mikäli hän olisi elossa. Isä John Ramsey on mennyt uudestaan naimisiin ja on antanut haastatteluja edelleen.
Tällä karulla kuolemalla on mässäilty jo pelkästään sen karmivan luonteen takia, mutta jo senkin takia, että pientä lasta kierrätettiin missikisoissa noin pienestä pitäen. Akka tuomitsee tällaiset kisat järjettöminä ja järkyttävinä.
Kukaan ei voi esittää yhtäkään väitettä, että tällainen missikisailu olisi normaalia toimintaa tuon ikäisen lapsen tehtäväksi, vaikka ”lapsen mielestä” se olisi hauskaa: täysin aikuiseksi meikkaaminen/tanssien ja laulujen opettelu/matalien korkokenkien käyttö/koreografioiden opettelu ja esiintymispukujen hankinta jne.
(DailyMail) Äiteelle tiedoksi.
Kyseessä oli lapsi, joka eli 6-vuotiaaksi.
Akka rests her case häpeillen taas jälleen kerran ihmiskuntaa ja sen tekoja. Voi meitä!
1700-luvulla Etelä-Siperiassa sijaitsevassa luolassa asusteli ylhäisessä yksinäisyydessään erakko Denis (Dyonisiy). Vähänpä ukko tiesi, että hänen mukaansa nimettäisiin uusi ihmislaji 300 vuotta myöhemmin! Ukko taisi vain asetella muina miehinä ansalankoja ympäristöönsä henkensä pitimiksi, eikä tiennyt ollenkaan, mitä hänen suojaisan luolansa lattian alla piileskeli…!
Luolan sisäänkäynti, Altai/Siperia.
2000-luvulla luolaa alettiin tutkia arkeologien toimesta, ja luolasta paljastuikin neandertalilaisiksi oletettuja ihmisjäännöksiä ja esineistöä. Vanha ukko Denis varmaan hiippaili aaveena luolan katossa ihmettelemässä, että hänenkö nuotionsa pohjia nämä kutsumattomat kaiffarit kaivelivat!
Luolasta löytyi pikkusormen palanen sekä kaksi harvinaisen isokokoista poskihammasta, jotka dna-tutkimusten myötä paljastuivatkin neandertalilaisista ja homo sapiensista poikkeavaksi lajiksi. Tämä uusi laji sai siis nimekseendenisovanihminen. Tässä vaiheessa vanha ukko Denis varmaankin hykerteli tyytyväisenä käsiään hieroen: hän sai lopultakin yksinäisen elämänsä jälkeen tunnustusta osakseen! Sittemmin luolasta löytyi myös neandertalilaisen varvasluu sekä hybridilöytö, joka todisti neandiksen ja denisovan pariutuneen keskenään.
Nuoren denisovalaistytön/-naisen luu.
Kuinka vanhoista löydöistä sitten on kyse? Niin vanhoista, että tutkijoilta meinasi päästä löysät pöksyyn ja vanha ukko Deniskin putosi leijaillessaan persiilleen. Aiemmat arviot sijoittuivat 30-50 000:n vuoden välille, mutta tutkimukset vuodelta 2021 osoittavat vanhimpien luiden ajoittuvan jopa 200 000:n vuoden taakse (LiveScience). Nämä pienet luujäänteet ovatkin vanhimpia, löydettyjä todisteita denisovanihmisestä. Nykyisten melanesialaisten ja australialaisten dna:ssa on jäänteitä denisovalaisista, joten tämä ihmislaji on tosiaankin lähtenyt liikkeelle eikä asettunut paikoilleen asumaan.
Mitä muuta luolasta löydettiin? Luusta ja mammutin syöksyhampaista valmistettuja neuloja, helmiä, riipuksia, patsaita, kivisiä työkaluja ja tietenkin jäänteitä useista eri eläimistä: luolaleijona, mammutti, pikkunisäkkäitä, matelijoita ja lintuja. Onpa luolasta löytynyt peräti strutsin munankuoren palanenkin! Luolassa on siis syöty monipuolisesti saaliseläimiä, jota vanha ukko Denis huokaileekin. ”Oispa kerrankin saanut maistaa luolaleijonaa, pentele! Tai edes hyeenaa!”
”Esitän tähän kovaäänisen vastalauseeni koko leijonasuvun puolesta!!”
Neulojen ja riipusten on arvioitu olevan jopa 50-70 000 vuoden takaa, sillä ne löytyivät maakerroksesta, josta löytyi saman ikäisiä fossiileja. Tutkimuksissa todennettiin, että niitä ei ole voitu kaivaa maahan myöhempinä aikoina, sillä maakerrokset olivat täysin koskemattomia. Tämä seikka yksistään on ihmetyttänyt tutkijoita: taidokkaasti linnunluusta tehty 7,6 cm pitkä neula osoittaa tuon aikaiset ihmislajit paljon kehittyneemmiksi, kuin aikaisemmin on luultu.
Esineistöä ja työkaluja (WikimediaCommons).
Eikä tässä vielä kaikki: seuraava löytö päästikin tutkijoille löysät housuun ja Denis-parkakin pyörtyi päästäen ektoplasmaiset löysät spiritualistisiin pöksyihinsä. Luolasta löytyi nimittäin rannekorun puolikas, johon oli selvästikin porattu reikä. Tämän korun iäksi on arvioitu jopa n. 65-70 000 vuotta! Ajoitus on todettu maaperäkerroksesta, josta koru alun perin löytyi.
Korun palanen ja siitä päätelty malli.
Korusta tiedetään hyvinkin paljon: sen koosta on päätelty, että sitä on käyttänyt nainen oikeassa kädessään ja poratussa reiässä on roikkunut nahkanauhassa erillinen riipus. Rengas on tehty klorastroliitista, tumman vihreästä kivestä, jonka lähin löytöpaikka sijaitsee yli 200 km luolasta. Tämä koru on todellinen ihmetys, sillä reiän poraamiseen on tosiaankin tarvittu hyvin nopeasti pyörivää työkalua, jota tutkijat eivät todellakaan osaa selittää. Tähän koruun on siis käytetty aikaa ja vaivaa, joten se lienee ollut erityisen tärkeä kantajalleen. Korun rikkoutuminen ja lukuisat naarmut ja kolhut nahalla kiillotetussa pinnassa voivat kertoa siitä, että koruun (ja sen kantajaan) on voinut kohdistua voimakas isku, mutta tätä seikkaa ei ole virallisesti todistettu.
(TheDailyMail).
No nih: johtopäätöksiä kehiin! Onko siellä luolassa käyneet aikamatkaavat Ryobin tai Makitan (Akka ei saa lahjuksia näiden maininnasta) edustajat porakoneineen ja poranterineen? Miten muuten selitetään ”erittäin voimakas, nopeasti pyörivä poranjälki,” joka on jättänyt reikään selviä merkkejään? Tämä menee Akalta ihan yli hilseen. Jos denisovalaiset ovat kuitenkin jo käyttäneet taitavasti tehtyjä neuloja (joiden langansilmissä on samankaltaisia porausjälkiä), niin onko heillä ollut käytössään jonkinlaista tietotaitoa, joka on sittemmin jäänyt unohduksiin? Voiko tällaisia porausjälkiä tehdä esim. valtavan kuumuuden avulla? Nyt äkkiä joku kiviekspertti selittämään tätä asiaa samalla, kun vanha ukko Denis huuhtelee ektoplasmaisia housujaan.
”Varokaa, jätkät! Denisin ektoplasmaa saattaa valua katonrajasta!”
Tämä koru kuuluu tosiaankin sarjaan ”Out-Of-Place-Artifact” eli lyhennettynä ”OOPArt.” Tällaisiksi löydöiksi kutsutaan esineitä, joiden ei pitäisi sijaintinsa tai ikänsä puolesta olla mahdollisia (nykytietämyksen valossa). Tällaisiin esinelöytöihin lukeutuu mm. Antikytherankone, Bagdadin patteri ja Denderan lamput. Näistä lisää esim. seuraavissa linkeissä:
Foliohattujen mielestä tämäkin koru on alieneiden aikaansaannosta, tietenkin. Akka ei (edelleenkään) ymmärrä, miksi alienit olisivat vaivautuneet tässä tapauksessa avustamaan huippuhienolla teknologiallaan tällaisen korun tekoa samalla, kun näillä muinaisilla ihmisillä oli kuitenkin käytössään vain luusta tai kivestä tehtyjä työkaluja. ”Porataanpa tuohon koruun pikkuinen reikä tällä mun hienolla Xyltrr’k -porakoneella, mutta annetaan niiden muuten kaapia noita eläinten nahkoja kivisillä kaapimilla!” Jep, näin sen on täytynyt tosiaankin mennä.Akka odottaa lahjuksia tältä alien-valmisteiselta porakonemerkiltä.
Ehkäpä arkeologien täytyisi vain harkita sitä mahdollisuutta, että nykykäsitys muinaisten ihmislajien alkeellisuudesta on täyttä puppua. Onhan se nyt päivänselvää, että jopa nykyisinkin keksintöjä on syntynyt ihan sattumalta (esim. penisilliini ja post-it -laput). Kymmeniä -jopa satoja tuhansia- vuosia sitten on voinut elää joitakin pellepelottomia, jotka ovat pähkäilleet kaikenlaisten probleemien parissa ja yrityksen ja erehdyksen kautta onnistuneet keksimään erilaisia tapoja duunata juttujaan. ”Oho, pärkkeles, mun mammutinposki putos nuotioon… onpas muuten, poijjaat, makoisaa!”
Käsitys neandertalilaisista v. 1909 (SciencePhotoLibrary/Paul D. Steward).
Näille neuloille täytyy kyllä keksiä jokin syy, miten niitä on osattu keksiä ja käyttää… ehkä ajatus on syntynyt vain terävän piikkipensaan lävistäessä omaa ihoa? Ja voila; ajatus on jalostettu pidemmälle!
”Juuh, niinhän se tosiaan kävi. Ajatus kuitenkin syntyi, kun anopinrutjake pisteli meikäläistä jatkuvasti niillä okailla…!”(PopularArchaeology).
Todennäköisesti noin 10 000 vuotta sitten joku keksi senkin, että viikko sitten aurinkoon unohtunut puuro kehittikin mielenkiintoisen sivumaun ja siitä lähtikin kehkeytymään ensimmäinen alkomahooliliike. Tämän seurauksena ”shamaanit” alkoivatkin saada merkillisiä näkyjä ja viestejä kaikenlaisilta jumalilta huuruspäissään. Hah haa, näin sitä Akka selittää taas asioita käytännöllisen realistiselta kannalta!
Pitäkää vain tohtorinhattunne päässänne, arvoisat tutkijat, älkääkä kysykö Akalta mitään. Johan tässäkin tekstissä on mainittu sanat ”ektoplasma” ja ”spiritualistiset pöksyt,” joten katu-uskottavuus on taas onnistuneesti mennyttä!
Vanha ukko Denis jäi puolestaan historiaan, vaikka hänellä ei ollutkaan mitään tekemistä luolalöytöjen kanssa: hän vain onnistui valitsemaan asuinpaikakseen historiallisesti merkittävän luolan siitä mitään tietämättä. ”Häh hää ja lällätilää,” kuittailee Denis Akalle ripustaessaan näkymättömiä housujaan näkymättömälle narulle.
Rockefeller-suvulla riittää massia Roope Ankan rahasäiliön verran: tämän suvun omaisuus on arvioitu reilusti yli 10 miljardiksi dollariksi. Rahaa alkoi kertyä, kun suvun patriarkka John D. Rockefeller perusti öljy-yhtiö Standard Oilin 1860-luvulla. Äijä ei sentään huuhtonut kultaa Klondikessa, kuten tämä aiemmin mainittu räpyläjalka. Tämä suku on kuitenkin nykyisinkin voimakas vaikuttaja sekä politiikassa, että yhteiskunnallisissa asioissa (taide, yliopistot, säätiöt…)
John D. Rockefeller v. 1872.
Vuonna 1961 suvun nuori vesa Michael D. Rockefeller (s. 1938) ei kuitenkaan pitänyt oman isänsä Nelson Rockefellerin ajatuksesta seurata tämän jalanjälkiä suvun valtavan koneiston pyörittämisessä. Tämä poika kävi kuuliaisesti arvostetut opinahjot Phillips ExeterAcademyn ja Harvardin, mutta häntä kiinnosti enemmän taiteeseen keskittyminen, kuin lisämassin tuottaminen suvulle. Michael oli erityisen kiinnostunut alkuperäiskansojen taiteesta, joten hän suuntasikin kulkunsa tuolloin Alankomaiden hallussa olleen Uuden-Guinean viidakoihin. Matkalla oli tarkoitus kerätä ja dokumentoida alueella asustaneen Asmati-heimon taidetta ja elintapoja. Matkalla kuvattiin myös dokumenttielokuva ”Dead Birds.”
Michael Rockefeller Asmatien parissa.
Jostakin merkillisestä syystä tämä heimo kiinnosti Michaelia niin kovasti, että jo saman vuoden marraskuussa hän palasi alueelle antropologi Rene Wassingin kanssa. Mutta kuinkas kävikään: heidän 12-metrinen katamaraaninsa kaatui joella kovassa aallokossa ja kiepsahti nurin. Seurueen kaksi opasta uivat nopeasti rantaan hakemaan apua, mutta tällöin vene jo jatkoi kulkuaan kohti avomerta. Michael ja Rene odottivat apua peräti kaksi vuorokautta, kunnes Michael lopulta päätti lähteä uimaan rantaan. Eri lähteistä riippuen tämän matkan on arvioitu olleen 6-22 kilometriä (jep, näin mukavasti nämä arviot heittelevät!) Michael tyhjensi kaksi bensakanisteria, kiinnitti ne vyötärölleen kellukkeiksi ja lähti matkaan sanoen Renelle: ”I think I can make it.” Rene Wassing pelastettiin seuraavana päivänä, mutta Michaelista ei nähty enää koskaan jälkeäkään. (Tähän väliin pitää lausua teatraalisesti: ”Vai nähtiinkö…? Hmm…”)
Asmatien elinalueet Uudessa-Guineassa.
Noh, massisuvun rahoilla saatiin tietenkin järjestettyä valtavat etsintäoperaatiot Michaelin löytämiseksi. Laivat, lentokoneet ja helikopterit tekivät kuitenkin tuloksetonta työtä ja etsinnät lopetettiinkin kahden viikon jälkeen. Mitä Michaelille sitten ajateltiin tapahtuneen?
Asmatien taide-esine/The Metropolitan Museum of Art.
Yleisin mielipide oli, että Michael oli joutunut krokotiilin tai hain päivälliseksi, tai sitten ”vain” hukkunut uuvuttavan uintimatkansa seurauksena. Mutta: skeptisimmät epäilivät heti, että Asmatien heimo Ostjanepin kylästä olisi tappanut Michaelin tämän saavuttua rantaan ja että heimo olisi SYÖNYT MICHAELIN AIVOT. Tätä spekulaatiota edisti se, että heimon tapoihin oli kuulunut tällainen rituaalinen toiminta jo ammoisista ajoista lähtien. Vuonna 1958 kylään saapuneet Alankomaiden sotilaat olivat tappaneet useita heimon korkea-arvoisia jäseniä, joten tällainen ”valkoisen miehen” keihästäminen olisi ollut kostoisku tapahtuneesta. Jep, ei kannata alkaa kettuilemaan väärille ihmisille, seurauksena voi olla aivojesi syöminen juhlallisissa rituaaleissa!
Löytyykö tälle väitteelle sitten mitään perusteita? Vuosien aikana useita asiaan perehtyneitä tutkijoita/yksityishenkilöitä on käynyt vierailemassa heimon luona asiaa selvittääkseen. On kerrottu, että Michaelin kohtalosta kysyttäessä kukaan ei tiedä yhtään mitään. Kuinka yllättävää. Jotkut ovat kuitenkin saaneet puristettua heimon jäsenistä tunnustuksia, että kyläläiset tosiaankin tappoivat amerikkalaisen turistin nimeltään Michael Rockefeller. Akan korvaan tällainen tarinointi kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, mutta eihän sitä koskaan tiedä… jotkut kyläläiset ovat tosin jopa kertoneet, että Michaelin kalloa ja joitakin luita säilytetään heimon jäsenten keskuudessa. (No nih; Rockefellerit; käykääpäs hakemassa nämä luut pois kuljeksimasta DNA-näytettä varten…!)
Michael aiemmalla retkellään Uudessa-Guineassa.
Akka ei kuitenkaan ymmärrä, miksi visusti vaietusta turistin tappamisesta olisi heimon keskuudessa yhtäkkiä alettu tehdä tunnustuksia, kun tällaisesta seikasta voisi koitua heimolle vakavia seurauksia? Tällainen toiminta ei ole mitenkään järkeenkäypää, mutta kukin voi toki muodostaa asiasta oman mielipiteensä.
Dokumentaristi Fraser Heston sai käsiinsä Malcolm Kirkin v. 1969 kuvaamaa filmimateriaalia Asmatien heimolaisista ja tässä filmissä näkyy selvästi valkoihoinen mies melomassa muiden heimolaisten keskuudessa. Filmimatsku oli jäänyt unohduksiin 40:ksi vuodeksi, sillä kuvanlaatu ei ole parhaimmasta päästä todistaakseen yhtään mitään. Mutta: jumazuikka, tuolla filmillä näkyvällä äijällä on kyllä tosiaankin silmälasit päässään! Hmm…ja parta… Youtube-linkki filmiin tässä:
Olisikin ihan loogista, että maalliseen mammonaan kyllästynyt Michael olisi jäänyt hillumaan heimon pariin, olihan hän jo aiemmalla kolmen viikon reissullaan ollut innoissaan heimon elämäntavoista. Sitä paitsi: heimon parissa asuttuaan hänet olisi rantaan päästyään heti tunnistettu täksi aiemmin kylässä vierailleeksi nuorukaiseksi, josta ei varmastikaan olisi koitunut kenellekään mitään harmia: ”Kas, sieltähän rämpii meidän ihka oma Miihkali! Tervetuloa takaisin, poikakulta!” Heimolaiset olisivat sitten peitelleet Michaelin lavastettuakuolemaa väittämällä, että tämä oli tosiaankin tapettu heti rantaan päästyään. ”Juu juu, keihästä heitettiin niin per*eleesti ja sitten ihan vaan keitettiinkin koko äijä. Makoisaa oli, tosin vähän sitkeää!”
”Nope, ei täällä ketään piilotella!!”
Noh, oli miten oli; mutta näinä päivinä Miihkali olisi 84-vuotias, mikäli hän tosiaankin olisi tuolloin v. 1961 selviytynyt rantaan. Ehkäpä luonnonmukaiset elintavat ovatkin pitäneet äijän hyväkuntoisena ja tälläkin hetkellä papparainen hihittelee Asmatien iltanuotiolla. Heimon pienimmäiset tietävät jo kokoontua kuuntelemaan jokapäiväistä iltasatua siitä, kuinka Miihkali-pappa jymäytti kaikkia valkoisia miehiä ”silloin kauan sitten, kun pappakin oli vielä nuori ja vetreä!”
Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin; ’til the next time!
Kristiinankaupungin ja Karijoen välillä Pohjanmaalla sijaitsee arkeologisesti hyvin kiistanalaiseksi muodostunut kohde: Susiluola. Tästä Susivuorella sijaitsevasta luolasta on muodostunut riitakapula tutkijoiden välille jo vuosikausiksi. Ai miksi? No siksi, että osa tutkijoista väittää neandertalilaisten asuneen siellä, osa väittää kivilöydösten muodostuneen ihan luonnonmuovaamilla voimilla.
Luolan pinta-ala on noin 400 neliömetriä ja sen on arvioitu muodostuneen 2,6 milj. vuotta sitten. Asutuksen ajankohdiksi on arvioitu joko 70 000, 120 000 tai jopa 250 000 vuotta sitten. Luolalöytöihin kuuluu kiviesineitä, iskoksia, kivilastuja sekä 80 cm leveä ja 10 cm syvä (oletettu) nuotionpohja.
Tästä kivestä kaikki alkoi (sadanvuodensatoa.fi).
On myös esitetty, että asutuksesta todistaa esineistön ja tulisijan sijainnit juuri luolan avarimmalla kohdalla, jossa katto on korkeimmillaan. Tällä alueella pinta on myös kaikista tallatuinta – tosin tämä seikka saattaa johtua eläimistäkin. Kyllä Akan ajatteluun tämä seikka ainakin vaikuttaa: pystyssä seisova ihminen laittaisi järkevästi tulisijan juuri tällaiselle paikalle.
Olisivat nyt tehneet edes joitakin graffiteja seinille, tällaisiakin luolamaalauksia on löydetty…
Neandertalilaisten kädenjälkiä luolamaalauksessa Espanjassa (livescience.com).
Susiluolaa tutkittiin ensimmäistä kertaa v. 1997, kun karijokelainen Kalervo Uusitalo ilmoitti havainnoistaan geologeille ja arkeologeille Helsingissä. Tästäkös alkoi sitten helvetti repeämään – jopa niin, että tutkijat joutuivat lopulta ilmiriitoihin. Polemiikkia lisäsi myös se, että ulkomaisia tutkijoitakin liittyi mielipiteineen mukaan. Kannanotot jakautuivat selkeästi puolesta/vastaan: onko siellä nyt sitten meikäläisten serkut mellastaneet vai onko kaikki vain sattumankauppaa, joka näyttää asutukselta?
Luolaa sisäpuolelta (hs.fi)
Tästä aiheesta on kiistelty jo yli 20 vuotta, eikä asialle ole vieläkään saatu ratkaisua. Jotkut tutkijat eivät enää edes halua puuttua asiaan, sillä aihe on liian tulenarka käsiteltäväksi. Joidenkin tutkijoiden mainekin on jo loattu, kun keskustelu alkoi siirtyä henkilökohtaisuuksiin ja ammattitaitoon. Ei siis ihme, että intoa asian selvittämiseen ei juurikaan ole.
Mikäli Susiluolassa olisi tosiaankin asustellut neandertalinihmisiä, olisi se kansainvälisestikin jumalaton sensaatio – ja ainoa pohjoismainen löytö laatuaan. Oletetuin ajankohta asutukselle on tuo mainittu n. 120 000 vuotta, mutta ajoituksesta nimenomaan on käyty kiistaa. Kuten kivistäkin… kuten ihan kaikesta muustakin. Eikö voitaisi vaan sopia, että kyllä siellä on oltu, perhana! Luolaan voisi asetella pari neandertalilaisnukkea tulisijan äärelle, niitä voisi sitten innokkaasti käydä pällistelemässä. ”Kato, tossa ne nyt laittaa ruokaa, ei ollu Mäkkäreitä silloin olemassakaan,” voisi pienimmille lapsille selittää. Jonka jälkeen lapset kysyisivät, että missä on lähin Mäkkäri…
Akka: ”Lähepäs, ukko, metsälle! Lapset on nälissään!” Ukko: ”Juu juu, ihan just!”
Retkikohteenahan tämä alue ja luola on hyvin suosittu, joten eipä niitä nukkeja välttämättä tarvitakaan. Kukin saa ihan itsekseen kuvitella, onko siellä joskus polteltu tulia, tehty työkaluja ja nukuttu suojassa pedoilta. Tuolloin 120 000 vuotta sitten meri peitti vielä suurimman osan Etelä-Suomea, mutta ilmasto oli lämmin kahden jääkauden välisenä aikana ja Suomenkin alueella suurriistaa löytyi syötäväksi asti. Mikäpä siinä olisi ollut asustellessa; suojaisa kotiluola ja ravintoakin tarjolla, kunhan viitsi persuksensa nostaa nuotion viereltä. Ai että.
”Ai että tosiaan, se Susiluola oli mun ja vaimon ensimmäinen yksiö. Ihan jees mesta!”
Akka toivoo tähän kansainvälistä tutkimusta alan huippuammattilaisilta, mutta eiköhän kaiken esteenä ole aina rahoituskysymys. Joku miljardööri voisi kaivaa taskunkuvettaan ja heittää joitakin ylimääräisiä miljooniaan tähänkin projektiin. Kyllä Suomeen pitää saada ihan oma neandertalilaispaikka, se päihittäisi kaikkien muiden Pohjoismaiden viikinkikylät ja -löydökset sekä suoruumiit mennen tullen. ”Meillä onkin asuttu paaaljon ennen teitä, hähhää!” voisi vahingoniloisena irvailla kaikille ja näyttää päristäen kieltä. Aikuismaisesti ja ammattimaisesti, kuten nämä Susiluolan tutkijatkin tekivät työtään…!
Richard III (Englannin kuninkaana 1483-85) taisikin olla murhamies, mikäli uusiin tutkimuksiin on uskomista. Jo vuosisatoja on epäilty, että tämä kunkku Rikhard murhautti veljenpoikansa: 12-vuotiaan Edvard V:n ja tämän 9-vuotiaan veljen Rikhardin.
Richard III (taiteilija tuntematon).
Ai miksikö? No siksi, että kruunu kuului lain mukaan tälle 12-vuotiaalle Edvardille. Tällä tavalla Rikhardin oli helppo julistaa itsensä kuninkaaksi. Prinssien isä, kuningas Edvard IV, oli hiljattain menehtynyt vain 41-vuotiaana. Ennen kuolemaansa hän ehti antaa veljelleen (tuleva-kunkku) Rikhardille vastuun poikien hyvinvoinnista. Hyvinpä äijä hoiti homman kotiin, prkl!
Menehtynyt kuningas Edvard IV istumassa (James Edmund William Doyle 1864).
Poikaparat vangittiin samantien Lontoon Toweriin, josta he sittemmin katosivat. Towerissa oli tuohon aikaan pahamaineinen vankila, jossa mm. vankeja kidutettiin. Tuhatvuotisen historiansa aikana Towerissa menetti henkensä yksi jos toinenkin…
Tower of London.
Mistä murhaepäilyt sitten juontuvat? Tällä epäilyllä on pitkät perinteet. Vuonna 1535 mestattu kirjailija sir Thomas More kirjoitti aiheesta kirjassaan ”Kuningas Rikhard III:n historia”. Tässä teoksessa More väittää, että kunkku Rikhard antoi murhakäskyn sisäpiiriläiselleen sir JamesTyrellille. Sir Tyrell laittoi kaksi miestä asialle: hevostenhoitaja John Dighton ja Towerin vartija Miles Forest saisivat liata kätensä!
Prinssit Edvard V (12 v) ja Rikhard (9 v). (John Everett Millais 1878).
Kertoman mukaan miehet tekivät työtä käskettyä ja tukahduttivat pikkuprinssit heidän omiin tyynyihinsä. Pirulaiset, lapsenmurhaajat!! Mutta onko tästä mitään todisteita? Asiakirjat osoittavat, että sir Thomas Moren kirjoittaessa tarinaansa vartija Forestinkaksi poikaa olivat vaikutusvaltaisessa asemassa hovissa. On siis hyvinkin mahdollista, että sir More sai näitä yksityiskohtaisia tietoja murhista juuri näiltä aikuisilta pojilta, joille isä oli murhat tunnustanut.
William Shakespearen näytelmässä ”Rikhard III” (oletettavasti vuodelta 1591) kunkku Rikhard esitetään itsekkäänä tyrannina, joka tapattaa veljenpoikansa ja muutaman muunkin siinä sivussa. Kyseessä on kuitenkin vain näytelmä, jolla ei ole mitään todistusarvoa; mutta se osoittaa, miten sinnikkäästi käsitys kunkun toimeenpanemista lapsenmurhista on ollut olemassa.
Näytelmän kansilehti v. 1597. ”The pittiefull murther of his iunocent nephewes…”
Vuonna 1674 Towerin kunnostustöiden yhteydessä portaiden alta haudattuina löydettiin kahdelle nuorelle pojalle kuuluvat luut. Tutkimukset ovat osoittaneet, että nämä luut sopivat juuri mainittujen pikkuprinssien ikään. Eiköhän tämä keissi ole täten ratkaistu? Sinne ne pienet prinssiparat sitten päätyivät, todennäköisesti juuri tämän vallanhimoisen k*sipään toimesta. RIP ja nyyh.
Richardin kallon perusteella tehty kasvomallinnus (Richard III Society).
Mitä sitten tapahtui kunkku Rikhardille, joka hallitsi ainoastaan kaksi vuotta? Joutuiko hän syytteeseen murhista, teloitettiinko hänet syyllisenä? Eipä suinkaan. Vuonna 1485 oli käynnissä kuuluisa Ruusujen sota, jossa kaksi eri sukua tappeli Englannin kruunusta. Kunkku Rikhard sai surmansa taistelun tuoksinassa elokuun 22. päivä 1485. Mikä merkillisintä, vasta vuonna 2012 kunkun luuranko löytyi parkkipaikan alta Leicesterissä. Miten hitossa hän sinne päätyi??
Richardin luuranko parkkipaikan alla (Smithsonian Magazine).
Kunkku haudattiin pikaisesti taistelun jälkeen. Paikalla sijaitsi tuolloin kirkko ja luostari, joiden jäänteitä on myös tullut esille kaivauksissa. Kunkun luista pystyttiin osoittamaan, että kunkku sai yhteensä 11 miekaniskua, joista 9 pään alueelle. Kunkun on siis täytynyt riisua kypäränsä, luonnollisesti hän olisi ollut haarniskoitu. On myös osoitettu, että kuoleman jälkeen hänet on riisuttu kokonaan haarniskasta ja häntä on ilmeisesti häpäisymielessä sivallettu vielä persuksiin miekalla. Jaloa toimintaa! Siitäs sait, murhaaja!!
Tyypillinen kokohaarniska keskiajalta.
Luista kävi ilmi myös erittäin vääntynyt selkäranka; kunkulla oli skolioosi. Mitä ihmeen tekemistä hänellä oli taistelussa ylipäätään…?
Kunkku Rikhard haudattiin tutkimusten jälkeen uudelleen v. 2015 Leicesterin katedraaliin. Äijä sai ihan televisioidut hautajaiset kuninkaalliseen tyyliin. Toisin kuin ne hiljaisuudessa murhatut ja haudatut pikkuprinssit. Ärgh.
Hauta Leicesterin katedraalissa (BBC).
Akka on vain tyytyväinen, että tämä murhaaja sai lopulta miekasta pers**seensäkin, sanokaa mitä sanotte. Akka olisi mäiskinyt menemään enemmänkin, ihan silkasta pieksemisen ilosta. Hemmetin häikäilemätön p*skiainen, tämä run… kunkku Rikhard!!