MUUTAMA MERKKITAPAUS HISTORIASTA

Sotahistoria ylipäätään ei ole missään vaiheessa sopinut Akan pirtaan, mutta nyt oli aivan pakko virkistää muistia ja kaivaa lisäinfoakin muutaman historiallisen tapahtuman osalta. On meinaan sen verran kiristänyt hampaita nämä viime aikojen tapahtumat. Huom! Seuraavat tekstit saattavat aiheuttaa närää tai mielipahaa joillekin ihmisille, mutta siitä on turha valittaa yhtään mitään yhtään minnekään. Akkaa ei nimittäin kiinnosta, ei edes pätkän vertaa.

Pidemmittä puheitta esimerkki nro 1:

Sotapäällikkö Hannibal Barka (kavereiden kesken vain Hannibal) tunnetaan parhaiten sotaretkestään Alppien yli v. 218 eaa. Mukanaan Hannibalilla oli peräti 70 000 miestä, 20 000 hevosta ja 37 SOTANORSUA. Hannibal lähti tähän uskaliaaseen ylitykseen syksyllä ja roomalaisten historioitsijoiden (Titus Livius ja Polybios) mukaan retkue eteni Alppien yli peräti 16 päivässä lumesta, jäästä ja vuoristoisesta ympäristöstä huolimatta.

Hannibal Barka (247 eaa. – 183 eaa.)

Matkan aikana menetettiin varmasti useitakin ukkeleita, heppoja ja norsujakin ihan pelkkään kylmyyteen, mutta matkan tarkoituksena oli tässä toisessa puunilaissodassa (Karthagon ja Rooman valtakunnan välillä) hyökätä roomalaisten kimppuun näiden omilla kotikonnuilla eli Italiassa. Yllätyksellinen matkareitti toikin toivotun lopputuloksen: Hannibal raivasi tieltään ensin joitakin paikallisia heimoja Pohjois-Italiassa ja voitti lopulta roomalaiset sodan ensimmäisessä suurtaistelussa (Trebian taistelussa) joulukuussa. Tästä Hannibalin joukkioineen oli hyvä jatkaa eteenpäin kohti eteläisempää Italiaa ja tietenkin – Roomaa.

Arkeologit ovat yrittäneet kartoittaa Hannibalin kulkemaa reittiä mm. näiden eläinten vanhojen jätösten perusteella, joita on löydetty n. 3000 metrin korkeudelta Col de la Traversette-solasta Ranskan ja Italian rajalla.

Col de la Traversette – Google Maps

(Henri-Paul Motte/1906)

Titus Livius ja Polybios kertovat kumpikin Alppien ylityksen hirvittävistä olosuhteista, mutta kumpikaan ei mainitse, millaista tällaisten sotajoukkojen ja varsinkin norsujen kohtaaminen saattoikaan olla näille paikallisille heimoille. Akka täyttää tämän aukon nyt fiktiivisellä kuvaelmalla, kun paikallinen kylänvanhin kohtaa ensimmäistä kertaa tämän kerrassaan hämmästyttävän joukkion:

”Kas mokomaa, tervetuloa! Kylläpä teitä onkin saapunut lukuisa joukko; käykää toki lämmittelemään nuotion ympärille. Yksi kerrallaan, poijjaat, yksi kerrallaan, muuten tulee ruuhkaa! TALUTTAKAA ne teidän sotanorsunne tuonne sivummalle, ne vievät niin kamalasti tilaa tässä pikkuisessa kyläpahasessa. Olkaa niin hyvät ja majoittukaa mihin tahansa mahdutte; olisikin pitänyt leipasta vähän enempi nisua, jos olisi tiedetty vieraita tulevan näinkin runsaasti. Eihän meillä ole heinääkään kaikille noille hevosille, jestas sentään… mitäs nuo teidän norsunne muuten syövät??”

(Heinrich Leutemann/1865)

Esimerkki nro 2:

Marraskuun 15. päivä v. 1532 espanjalainen konkistadori Francisco Pizarro saapui inkavaltakuntaan Peruun Cajamarcan kaupunkiin, jossa hän kukisti ja vangitsi vain 180 miehen voimin inkakuningas Atahualpan (jolla oli sotilasjoukkoja arvioiden mukaan 40 000-80 000). Kun Atahualpa heitti hänelle ojennetun Raamatun maahan, kuningas vangittiin ja useita inkoja ammuttiin saman tien kuoliaaksi.

Atahualpa (n. 1502-1533). Tuntematon taiteilija.

Atahualpa yritti vapautua lupaamalla Pizarrolle huoneellisen kultaa ja kaksi pienempää huoneellista hopeaa, nykypäivän rahassa pelkästään tämän ”kultahuoneen” arvoksi on laskettu peräti 500 miljoonaa dollaria. Noh, Atahualpaa ei tietenkään lunnaista huolimatta vapautettu, vaan hänelle järjestettiin ”oikeudenkäynti,” jonka lopputuloksena inkavaltias todettiin syylliseksi ja tuomiona oli polttaminen elävältä samaisena yönä. Kun Atahualpa sitten lopulta lupautui ottamaan kasteen ja kääntymään katolilaiseksi, teloittaminen tapahtuikin ”vain” kuristamalla 29.8.1533.

Atahualpan lunnasrahahuone Cajamarcassa, Perussa.

Cajamarca – Google Maps

Pizarron ja hänen jälkeensä lukuisten muiden eurooppalaisten saapumisen myötä arviolta noin 250 000 inkaa kuoli vastustuskyvyttöminä pelkästään isorokkoon. Myös tuhkarokko ja sikotauti olivat inkoille aiemmin tuntemattomia sairauksia ja arvioiden mukaan jopa 90-95 % alkuperäisväestöstä menetti lopulta henkensä näihin tauteihin inkavaltakunnan valloituksen myötä.

Macchu Picchu.

Franciscon serkku Pedro Pizarro oli mukana useilla Perun valloitusretkillä ja hän kirjoitti näistä kokemuksista teoksen ”Relation of the discovery and conquest of the kingdoms of Peru.” Tässä historiikissa ei kuitenkaan mainita seuraavanlaista fiktiivistä tervetulojuhlaa, kun kuningas Atahualpa oli espanjalaisten saapuessa juurikin juhlimassa lopullista voittoaan raastavasta sisällissodasta:

”Mitäs miehiä sieltä nyt oikein lappaa? Tulkaapas ottamaan chichaa (maissipohjainen alkoholijuoma, jota valmistettiin naisten pureskelemista maissinjyvistä), sitä nimittäin riittää nyt yllin kyllin! Mitäs merkillisiä aseita (varhaisia musketteja) teillä on mukananne, ei kai teillä vaan ole pahat mielessänne… noh, eihän teitä ole kuin parisataa; ettehän te meille kuitenkaan mitään mahda. Ei kai teillä muuten vaan ole mitään tauteja? En viittis nyt mitenkään pilata tätä mun loistavaa juhlafiilistä millään pienellä nuhalla.”

Pizarro seizing the Inca of Peru/John Everett Millais v. 1845.

Akalla ei ole näihin mitään lisättävää, Akka on puhunut ja on nyt vaihteeksi hiljaa. Tämä on vain sarkastista, täysin fiktiivistä tarinankerrontaa, joka pohjautuu menneisiin historiallisiin tapahtumiin.

SÄHKÖTUKIA JA SÄÄNNÖSTELYÄ

Kas niin, nyt kun Akkakin on päässyt tutustumaan äiteensä kautta kansalaisille tarkoitettujen sähkötukimuotojen viidakkoon, on aika katsahtaa tätä hermeettistä sekasotkujen sikiötä. Kaiken byrokratian keskellä voi kysyä: onko tosiaankin tarkoituksena ollut se, ettei tavallinen pulliainen osaa edes hakea minkäänlaista vähennystä/tukea/hyvitystä sähkölaskuihinsa? Toiseksi voi kysyä, minkälaisen sadistiopiston te byrokratian rattaiden säätäjät olette oikein käyneet? Onko tällaisessa koulutuksessa pääsyvaatimuksena kenties hyvä ruoskanheilutuskyky tai muutoin psykopaattinen luonne?

Lehdistössä onkin ehditty jo uutisoida, kuinka kansalaiset ovat hakeneet avustusta jo viime vuoden loppupuolen sähkölaskuihin ymmärtämättä sitä, että nämä tukimuodot koskevat vain tammikuun alusta annettuja sähkölaskuja. Ei ole ihme, ei, sillä nämä erilaiset tukimuodot sekoittavat kansalaisen pään hyvin tehokkaasti.

Lopputulemana Akan äiteen tapauksessa oli, ettei minkäänlaista avustusta ole saatavilla suurista laskuista huolimatta. Pitäkää tunkkinne ja tukimuotonne, jäädään siis nyt odottamaan MAHDOLLISESTI myöhemmin keväällä annettavaa automaattista HYVITYSTÄ, jonka pitäisi tulla suoraan sähköyhtiön kautta. Lukekaa, perhana, näistä lisää Kelan ja Verohallinnon sivuilta. Lukekaa samalla vaikkapa sivustoja nytmenihermot.fi, armotontasäätämistä.fi ja haluatkolisääbyrokratiaa.fi. Hah hah, osa 1.

Tällaisten tukien lisäksi kansalaisille pitäisi antaa hyvitystä ihan vain sähkön säästämisestä. Että kyllä sitä on perhana sammuteltu valoja ja telkkareita ja istuttu pirtissä sukkaa kutoen pienen päreen antaman valon turvin samaan aikaan, kun naapurinpentele on hillunut ulkopaljussaan yötä myöten riekkuen ja poppikoneet soiden. Hah hah, osa 2.

Kuvan palju ei liity tapaukseen.

Että sinne meni sitten sekin säästetty sähkö. Onkin ”hauska” ajatella, että reiluin meininki olisi saatu aikaan sähkön säännöstelykorteilla, jolloin kaikki kansalaiset saisivat kuluttaa sähköä tasan tarkkaan saman verran. Ah, kuinka ihastuttavan tasapuolinen ajatus ja vihdoinkin tasa-arvoinen yhteiskunta! Hah hah, osa 3.

Tällainen säännöstelysysteemihän oli mm. elintarvikkeissa sota-aikana ja pitkään sen jälkeenkin. Elintarvikkeiden säännöstely alkoi lokakuussa 1939, jolloin ensimmäiseksi kohteeksi joutui sokeri. Kansalaiset velvoitettiin antamaan hallussaan olevat sokerit kansanhuoltoviranomaisille, omaan käyttöön sai jättää kaksi kiloa sokeria.

Pula-ajan ostokortti/Wikipedia.

Seuraavaksi säännöstelyn piiriin asetettiin luonnollisesti kahvi, ja muut elintarvikkeet seurasivat hiljakseen perässä seuraavina vuosina. Tätä ostokorttisysteemiä pyöritti jopa 6000-7000 henkilöä, sillä elintarvikkeiden määrät jaoteltiin hyvinkin tarkasti. Seuraavana esimerkki Wikipediasta:

”A-kortti (lapset alle 7 v.) saivat leipää viljaksi laskettuna 200 g/vrk
B-kortti (kevyen työn tekijät ja lapset 8–12 v.) 200 g/vrk
C-kortti (raskaanpuoleisen työn tekijät ja lapset 13-16 v.) 250 g/vrk
D-kortti (raskasta ruumiillista työtä tekevät) 300 g/vrk
E-kortti (erittäin raskasta ruumiillista työtä tekevät) 425 g/vrk.
Elintarviketilanteen ollessa kriittisimmillä kevään ja alkukesän 1942 aikana kuului B-kortin saaneiden henkilöiden annoksiin (niukan leipävilja-annoksen lisäksi) muun muassa:

2 dl maitoa päivää kohden
150 g voita kuukaudessa
433 g lihaa kuukaudessa
750 g sokeria kuukaudessa.”

Wikipediasta löytyy myös mm. talvisodan aikaiset sotilasmuona-annokset, asiasta kiinnostuneille suora linkki:

Elintarvikkeiden säännöstely Suomessa toisen maailmansodan aikana – Wikipedia

(Yle)

On tietenkin selvää, että tällaisten rajoitusten myötä mustan pörssin kauppa kukoisti. Kansalaisten suurin puute oli varmaan tuolloinkin VESSAPAPERI. Hah hah, osa 4.

Pula-ajan säännöstelyä ja korvikkeita | Elävä arkisto | yle.fi

Elintarvikkeiden säännöstely loppui vasta vuonna 1954, viimeisimpinä vapautettiin… yllätys, yllätys; sokeri ja kahvi. Kaikki lienevät kuulleet voikukanjuurista/sokerijuurikkaasta tehdystä kahvinkorvikkeesta ja pettuleivästä, vaikka nämä käsitteet ovatkin nykypäivänä
täysin käsittämättömiä.

Pettuleipä elätti nälän varjossa elänyttä kansaa – teoriassa ihminen pysyy hengissä syömällä 1,5 kiloa pettua päivässä – Ruoka – Maaseudun Tulevaisuus

Pula-ajan paperinarutöitä/Suomen käsityön museo.

Vähemmän tunnettu tieto lienee se, että Suomessa oli myös käytössä alkoholin ostoa rajoittava virallinen henkilötodistus eli nk. viinakortti vuosina 1944-1970. Varhaisina vuosina tarkoitus oli estää alkoholin suurkulutus, salakauppa ja väärinkäyttö, jolloin kortti oli ainoa keino asioida alkoholiostoksilla ja ostot peräti rekisteröitiin. Myöhempinä vuosina ostot merkittiin vain väärinkäytöstä epäiltyjen kortteihin, ja liikakäytöstä saattoi menettää viinakorttinsa (kuten nykyään ajokortti voi joutua ”kuivumaan”). Akka muistaa nähneensä männävuosina tällaisen viinakortin isänsä piironginlaatikossa; ainakaan isän kortti ei täten todistettavasti ollut joutunut pyykkinarulle…!

Vanha viinakortti/Alko/Alkon historia.

Tällainen useiden vuosikymmenien säännöstelytoimenpide on nykypäivänä mahdoton ajatus. Nyt on jo vuosikausia kitisty siitäkin, että viiniä tulisi saada ostaa ruokakaupoista, hohhoijaa…! Perspektiiviä tähän antaa sekin, että Suomessa vuosina 1919-1932 käytössä ollut kieltolaki oli jo osaltaan rajoittanut kansalaisten alkoholinkäyttöä tehokkaasti (tai miten sen nyt ottaa salakuljetuksen myötä), joten käytännössä viinaksilla läträystä yritettiin rajoittaa useita vuosikymmeniä. Viinan kotipolttokin oli jo kielletty peräti v. 1866! Siinäpä sitä ajateltavaa heille, jotka vielä nykypäivänä ”harrastusmielessä” tekevät kotiviiniä tai olutta ihan muina mieh… henkilöinä. Samalla voi miettiä pula-ajan sokerin säännöstelyä; kahdella kilolla sokeria ei pitkälle pötkitä ainakaan kotiviinin teossa. Hah hah, osa 5.

The Drinkers/Vincent Van Gogh 1890 (The Art Institute of Chicago).

Noh; summa summarum ja lopputulemana Akka ehdottaakin sähköasioissa seuraavanlaisia tukimuotoja/hyvityksiä/vähennyksiä/korvauksia/just-name-it-hakemuksia kansalaisille haettavaksi:

  • ”Uhkailitte viattomia kansalaisia toistuvasti tulevilla sähkökatkoilla ja räjähdysmäisillä sähkönhinnoilla, vaadin korvausta henkisestä kivusta ja särystä” –korvaus Kelalta
  • ”Olkiluoto 3 on muuttunut kansalliseksi vitsiksi ja häpeän sen takia omaa suomalaisuuttani” –hyvitys valtiolta siihen asti, kunnes Olkiluoto toimii
  • ”Olen seurannut tarpeeksi naapurini ’työmiehen hymyä’ itse sähköä säästäen, vaadin naapurini paljun menetystä valtiolle” –hakemus Verohallinnolle
  • ”En ymmärrä mistään hakemuksista mitään, eikä ymmärrä kukaan muukaan, minua v*tuttaa ihan kaikki” – yhden euron hyvitys kaikille kansalaisille (muuhun valtiolla ei ole enää varaa)
  • ”Elän korvessa ilman sähköä ja vesiputkia, syön luomuporkkanoita eikä minua kiinnosta sähkönhinnat ollenkaan” –kertaluonteinen tuki määräytyen luomuporkkanoiden kilohinnan mukaan
  • ”Olen rakentanut maanalaisen bunkkerin ja hankkinut KOLMEN VUODEN kotivaran 72 tunnin sijaan, kuka maksaa?” –vähennys veroprosenttiin 72 tunnin ajaksi (muuhun valtiolla ei ole enää varaa).

Näitä tukia voi hakea Kelan ja Verohallinnon kautta heti, kun lehmät lentävät. Varautukaa esittämään verotustodistukset 100 vuoden ajalta, pikkuserkkunne viimeisen vuoden kauppakuitit, alakoulun biologiantunnin kokeenne (arvosana vähintään 6+) sekä vapaavalintaisen almanakan lokakuun sivu vuodelta 1966. Hah hah, osa 6.

Akka ehdottaa myös unohtamaan dinosaurusten tai mammuttien kloonaukset; kloonatkaa mieluummin takaisin Nikola Tesla, joka eleli vuosikymmeniä aikaansa edellä ja keksi sähkön parissa jos jonkinlaista maailmaa mullistavaa tekniikkaa. ”Minua ei kiinnosta raha, vaan hyvän tekeminen ihmiskunnalle.” Yeah, kloonataan Tesla, niin maailma pelastuu!

Automaattinen sähköhyvitys uhkaa myöhästyä – Taloussanomat – Ilta-Sanomat (is.fi) 9.3.2023

END OF AN ERA

R.I.P kuningatar Elisabet II.

Kuningatar Elisabet II toisessa maailmansodassa.

21.4. 1926-8.9.2022.

Joskus se kuningatarkin menee vaan kokonaan rikki; kuten:

marraskuu 2020 – Akalla on asiaa

Pitkäaikaisen kuningattaren muistoa kunnioittaen ja tulevaa aikakautta mielenkiinnolla odottaen. The London Bridge Has Fallen. Akkakin odotti hänen elävän ikuisesti.

KAUKOMATKAN KAIPUU? NOU HÄTÄ!

Mikäli tämän kesän kaukainen lomakohde on vielä mietinnän alla eikä massin määrällä ole rajaa, niin kannattaa suunnata Tannan saarelle Tyynellemerelle. Tanna kuuluu Vanuatun saarivaltioon, joka muodostuu 83 saaresta. Miksipä näistä kaikista sitten pitäisi valita juuri Tannan saari? Onko tällä saarella todellakin niin upeita hiekkarantoja ja nähtävyyksiä, että kannattaisi näin kauas lähteä? Hmm…!

Ennen matkasuunnitelmaa ja lippujen varaamista kannattaa kuitenkin huomioida, että kevyt pakkaaminen ei todellakaan ole tällä matkalla suotavaa. Itse asiassa; voit joutua jopa vararikkoon, sillä mukaan kannattaa pakata ainakin pari veneen perämoottoria, moottorisahoja, kiväärejä, Coca-colaa ja runsaasti tölkkimuonaa. Pari polkupyörääkin voisi mahduttaa mukaan tai jos haluaa kunnolla hifistellä; pari autoa.

Pitkien lentomatkojen aikana kannattaa myös perehtyä nimiin John Frum, Tom Navy ja prinssi Philip. Perille päästyäsi saatat nimittäin huomata, että olet heistä jonkun jälkeläinen/sukulainen, ja sinut otetaan jumalana vastaan. Jep, ihan oikeasti. Notta mitä v..a, kysyy nimimerkki epätietoinen, voisi joku tässä kohtaa kysyä. Selvennetäänpä siis hieman tätä keissiä:

James Cook saapui Tannan saarelle tutkimusmatkoillaan v. 1774 ollen täten ensimmäinen eurooppalainen, jonka tuolloiset alkuasukkaat kohtasivat. Cookin merkintöjen mukaan saarella asui myös kannibaaliheimoja, joten tällainen länsimainen retkue oli varmaankin melkomoinen shokki paikallisille asukkaille. Joillakin saarilla Cookin saapuminen tulkittiinkin jumalan ilmestymiseksi ja häntä alettiinkin palvoa asianmukaisin riitein. On siis oletettavaa, että Tannankin myöhemmät (kohta mainittavat) jumalkultit ovat lähtöisin jo satojen vuosien takaa; juurikin näistä ensimmäisistä länsimaisista kohtaamisista.

Cook saapuu Australian Botany Bayhin.

1800-luvulla saarille alkoi saapua brittiläisiä lähetyssaarnaajia, jotka tietenkin alkoivat opettaa länsimaista kristinuskoa tapojensa mukaisesti. Samalla natiiviväestö tutustui kaikenlaisiin eurooppalaisiin tavaroihin, joita he eivät koskaan olleet nähneetkään. Jeesuksen ”tulemiseen” alkoi siis voimakkaasti liittyä tällainen materiaalinen aspekti ja voila: lastikultti-käsitys alkoi muodostua.

Toinen maailmansota räjäytti tällaisen ajattelutavan, kun näille lukuisille pienille saarille alettiin sijoittaa amerikkalaisia sotilasjoukkoja. Tällaisten lentotukikohtien tarkoitus oli tarkkailla japanilaisten toimintaa ja olla valmiina reagoimaan kaikkeen nopeasti. Saarille saapuvat sotilaat ja laivoilla toimitetut tai lentokoneista pudotetut tavaralastit ymmärrettiin usein niin, että jumalat saapuivat tavaroineen saarille tuomaan asukkaille uudenlaista, henkistä ohjausta.

Näin kävi myös Tanna-saarella, jonne saapui jumala nimeltään ”John Frum.” Perimätiedon mukaan tämä henkilö elvytti saarelaisten vanhat tavat ja käski unohtaa länsimaisen ajattelutavan kokonaan. Saarelaiset alkoivat siis palvoa tätä sotilasta jumalanaan, kunnes sodan loputtua sotilaat lähtivät tannalaisten harmiksi saarilta lopullisesti. Heidän mukanaan loppuivat myös ah, niin autuaat tavaralähetykset. Saarelaiset alkoivatkin rakentaa puusta ja bambusta lentokonemalleja ja jopa kiitoteitä ja laitureita houkutellakseen jumalaa palaamaan takaisin.

Joidenkin saarelaisten mielestä John tosin asuu paikallisessa, aktiivisessa tulivuoressa Yasurissa, ja jotkut sekoittavat tähän John Frum-hahmoon iloisesti myös Jeesuksen ominaisuuksia. Äh, mitäpä näistä, jumala mikä jumala!

Tiedossa ei kuitenkaan ole, mistä tai kenestä tämä John Frum-kultti on saanut nimensä, mutta tämä uskonnollinen liike on tosiaankin edelleen voimissaan. Tässä uskonnossa odotetaan edelleen tämän valkoiseen pukeutuneen sotilaan paluuta, kuten hän aikoinaan sodan aikana lupasi tehdä. On arveltu, että nimi on muodostunut sanoista ”John from America,” sillä heimolaiset tietävät hänen tulleen Amerikasta. John Frumin uskotaan siis tuovan taas palatessaan mukanaan länsimaisia aarteita, kuten jo aiemmin mainittuja (sinun nyt mukaasi pakkaamia) tavaroita.

(WikimediaCommons).

Johnia juhlitaan joka viikko perjantaisin, mutta varsinainen juhlapäivä vietetään 15. helmikuuta. Tuolloin saarelaiset pukeutuvat vanhoihin sotilaspukuihin ja farkkuihin, maalaavat punavärillä rintaansa tekstin USA ja marssivat bambunvarsista tehtyjen ”kiväärien” kanssa paraatissa.

On tosin myös esitetty, että koko John Frum-aate on saanut lisäpontta ihan vain kava-juomasta, joka liittyy oleellisesti uskonnollisiin riitteihin. Tämä juoma valmistetaan kavapippurin juuresta, ja sillä on todettu olevan hallusinogeenisiä ja päihdyttäviä vaikutuksia. Tämän juoman avulla monet uskovat saavansa yhteyden jumaliin tai esi-isien henkiin ja sitä tarjotaankin, kuten kahvia länsimaissa. Joissakin lähteissä tosin mainitaan, että saarella olisi jo ennen sotaakin ollut John Broom-kultti, josta ei kuitenkaan ole yhtä vahvoja todisteita, kuin tästä John Frumista.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt Tom Navy-kultti, jonka epäillään syntyneen John Frumin tapaan. Onkin helppo kuvitella tämän nimen juontuneen sanoista ”Tom from Navy,” mutta erääksi ehdokkaaksi on ehdotettu Thomas Beatty-nimistä lähetyssaarnaajaa, jonka tiedetään olleen saarella toisen maailmansodan aikaan.

(Smithsonian).

Noh, tästä puuttuu enää alussa mainittu prinssi Philip-kultti. Jep, juuri se prinssi Philip/Edinburghin herttua, joka menehtyi juuri ennen sadannetta syntymäpäiväänsä v. 2021. Tämän kultin synty on epäselvää, mutta on arveltu, että se pohjautuu 1950-60 -luvuille, kun asukkaat näkivät brittiläisten siirtolaisten kunnioituksen kuningatar Elisabetia kohtaan. Tällöin pääteltiin, että prinssi Philipin täytyi olla perimätiedossa mainittu, jonain päivänä saarelle saapuva jumala. Tätä uskomusta lisäsi herttuan ja kuningattaren vierailu saarella v. 1974, jonka jälkeen saarelaisille lähetettiin useita kuvia prinssi Philipistä. Hänen kuolemaansa surtiin surujuhlineen joitakin viikkoja, ja hänen uskotaan nyt lepäävän rauhassa, kunnes hänen sielunsa lopulta palaa saarelle.

Tannalle matkatessa kannattaakin siis miettiä, mitä pukee päällensä. Mikäli aikoo esiintyä valkoisessa sotilaspuvussa ja laskeutua uljaasti vesitasolla suoraan saaren rantaan, voi kohdata ruhtinaallisen vastaanoton. Kannattanee siis miettiä etukäteen myös, millä nimellä aikoo esittäytyä ja miten käyttäytyä. Muutoin me suomalaiset saamme hävetä silmät päästämme, kun koko maailman media raportoi tannalaisten uudesta jumalasta seuraavanlaisesti:

”Monen tannalaisen pitkä odotus on nyt päättynyt, kun heidän John Frum -jumalansa jälkeläinen on vihdoinkin saapunut saarelle. Tämä valkoisiin pukeutunut hahmo sai suuret suosionosoitukset laskeutuessaan näyttävästi vesitason ponttoonilla seisten ja vilkuttaen. Juhlatunnelmaa pilasi hieman se, että tämä kauan ja hartaasti odotettu jumaluus putosi ponttoonilta molskahtaen veteen. Saaren voimakkaimmat miehet auttoivat kuitenkin nopeasti jumalansa kuivalle maalle, ja kysyivät kunnioittavasti tämän nimeä. Riemu olikin suuri, kun jumala nauraen huusi kannattajilleen nimensä: ONXPAARIAUKI.

(PlaneAndPilotMagazine).

Jumalan kunniaksi järjestetään nyt viikon kestävät juhlat, mutta ensimmäisenä iltanaan matkasta väsynyt Onxpaariauki saatettiin lepäämään kaislamajaan, jonne tämä heti nukahtikin. Tannalaiset löysivät kuitenkin tämän lukuisista matkatavaroista siniristilipun, joka vedettiinkin heti salkoon jumalan vielä nukkuessa. Lipusta päätellen jumala on siis tällä kertaa saapunut kaukaisesta Suomesta, joten jatkossakin saamme nähdä tämän lipun liehuvan iloisesti Amerikan lipun vierellä viikottaisessa John Frum-juhlassa. Eläköön Suomi ja sankarillinen Onxpaariauki!

Että näin tällä kertaa. Torille!

AIKAMATKAILUN HUUMAA (TAI HARHAA)

Aijaijai, huokaa Akka, ajatellessaan paluuta menneeseen aikaan. Olisiko se mahdollista edes hetkiseksi, jotta… niin; jotta mitä? Onkin mielenkiintoista ajatella, mihin aikaan ja miksi pieni ihminen haluaisi matkustaa, jos se edes kerran elämässä olisi mahdollista.

Jalosti ajattelevat maailmanparantajat haluaisivat varmaankin käydä varoittamassa ihmiskuntaa esim. ilmastonmuutoksesta tai käydä tirvaisemassa herra Adolfia ihan kunnolla pataan, mutta me tavalliset pulliaiset taitaisimme olla hivenen itsekkäämpiä. C’mon, myöntäkää pois! Olisihan se hauskaa, jos voisi omassa elämässään tehdä jonkin muutoksen, ettei tarvitsisi kuolinvuoteellaan surkutella!

Mikäli aikamatkailu olisi mahdollista useampaan otteeseen, voisi tavallinenkin pulliainen ajatella ylevämpiä vaihtoehtoja oman itsekkyytensä jälkeen. ”Taidanpa tässä käydä tsekkaamassa, kuka murhasi JFK:n, ihan vain koko maailman yhteisen edun nimessä…”

Dallas, Texas 22.11.1963

Aikamatkailu on nykytietämyksen mukaan kuitenkin mahdotonta. Ehkä. Ai miksi? Googlatkaa, pärkkele, itse netistä, sillä Akka ei ymmärrä alkuunkaan fysiikkaa. Tässä painetaan nyt menemään ihan mielikuvituksen voimalla, jolla ei ole mitään tekemistä tieteen kanssa. Suhteellisuusteoriat, mustat aukot, kosmologiset vakiot ja avaruuden kaareutuminen ovat ihan muiden heebojen hommia (kuten Albert Einsteinin, Stephen Hawkingin ja Pelle Pelottoman; muutamia mainitakseni).

Noh, maailmalta löytyy kuitenkin useita esimerkkejä väitetyistä aikamatkaajista. Yksi kuuluisimmista lienee Charles Chaplinin elokuvassa The Circus/Sirkus esiintyvä nainen, joka vaikuttaa puhuvan kännykkään v. 1928. Jep, ihan ehdottomasti naisella on nokialainen korvalla! Takuuvarmaa videomateriaalia pukkaa!

Tunnetuin valokuva puolestaan lienee tämä v. 1941 julkaistu valokuva äijästä, joka kieltämättä näyttää kovin epätavallisesti pukeutuneelta ajankohtaan nähden. Tämän kuvan äijä on nimetty ”hipsteriksi.” Takuuvarmaa kuvatodistettakin pukkaa!

Akkaa viehättää varsinkin sellainenkin väite, että näyttelijä Nicolas Cage on joko aikamatkaaja tai vampyyri, sillä hänen näköisensä heppu on kuvattu Yhdysvaltain sisällissodan aikaiseen valokuvaan. Jep, tulihan tämäkin seikka nyt todistettua!

Eräs varhaisimmista, väitetyistä aikamatkoista lienee Charlotte Anne Moberlyn ja Eleanor Jourdainin tarina vuodelta 1901. Nämä naiset (Oxfordin naiscollegen rehtori ja vararehtori) vierailivat Pariisissa Versailles’n palatsissa ja eksyivät tuolloin palatsin puutarhaan.

Matkallaan he näkivät 1700-luvun vaatteisiin pukeutuneita ihmisiä ja tunnelma tuntui muutenkin muuttuneen jotenkin merkilliseksi. Palatessaan joitakin vuosia myöhemmin alueelle he havitsivat, että heidän näkemänsä alueet eivät vastanneet ollenkaan aiemman reissun maisemia. Naiset päättelivät nähneensä paikalla aaveita; viimeisimpänä peräti itsensä Marie Antoinetten, ja julkaisivat kokemuksistaan kirjan The Adventure/Seikkailu. Lukijoiden mielestä nämä arvostetut kansankynttilät eivät suinkaan olleet nähneet aaveita, vaan luiskahtaneet itse toiseen aikaan tai ulottuvuuteen. JUUH, näin sen on täytynyt olla, sanoo Akkakin. Nämä rouvat olivat sentään reksi ja varareksi!

Marie Antoinette/ Jean-Baptiste Gautier Dagoty 1775.

Eiiih, Jack Sparrow’kin on aikamatkaaja!! Eeehhehe! Anna mun kaikki kestää!

Toinen tarina aikamatkaajasta kertoo Sir Robert Victor Goddardista, joka v.1935 lenteli kaksitasollaan Edinburghin lähellä Skotlannissa. Äijä ylitti hylätyn lentokentän, jolla lehmät käyskentelivät ruohoa mussuttaen, kunnes myrsky pakotti herran kääntymään koneellaan takaisin tulosuuntaansa. Ylittäessään kenttää toisen kerran hän hämmästyi huomatessaan, että kentällä touhusi mekaanikkoja keltaisiksi maalattujen koneiden kimpussa. Tuolloisena aikana kaikkien koneiden olisi pitänyt olla maalaamattomia.

Noh, neljä vuotta myöhemmin Sir Goddard lensi taas kyseisen kentän yllä ja tunnisti saman näkymän, kuin tällä aiemmalla ylilennollaan. Sinipukuiset mekaanikot ja keltaiset koneet olivat juuri samanlaisia, kuin hän oli aiemmin nähnyt, sillä kenttä oli kunnostettu ja otettu käyttöön näiden havaintovuosien 1935-1939 välisenä aikana. SPOOOOKY, sanoo Akka, ja uskoo kaiken, mitä tämä herra todisti nähneensä. Olihan hänen nimensä edessä sentään arvonimi ”Sir.”

Nykypäivän aikamatkaaja-internethörhöihin Akka ei edes puutu, sillä siinä on ihan liikaa sarkaa työstettäväksi. On paljon hauskempaa ajatella, mitä menneen ajan aikamatkaajat tuumisivat nähdessään nykyaikaista meininkiä (lentokoneiden ja muiden teknologisten vempeleiden ohella):

Faarao Tutankhamon varmaankin liikuttuisi nähdessään, kuinka kuolemattomaksi hän lopulta päätyikään. Lopulta ihmiset alkaisivat kuitenkin tivata Tutilta yksityiskohtia hänen elämästään ja kuolemastaan, kunnes Tut lopulta hermostuisi ja langettaisi jonkin kauhistuttavan faaraon kirouksen meidän moukkien päälle.

Kleopatralle kävisi varmaankin aivan samoin meidän tivatessamme hänen hautansa olinpaikkaa ja sitä, miten hän itse asiassa kuolikaan: puriko häntä kammottava kärmes, kuten väitetään?

Cleopatra/Marcantanio Raimondi.

Mooseksen nähdessään kaikki uskontotieteilijät varmaankin pyörtyisivät ymmärtäessään, että kaikkiin heidän kysymyksiinsä Vanhasta Testamentista saataisiin vihdoinkin vastauksia. Sillä aikaa Mooses yrittäisi parhaansa mukaan paeta halkoen sauvallaan lähinnä olevaa vesialuetta periaatteella ”onnistuihan se kerran aikaisemminkin.” Jeesuksen ”toisesta tulemisesta” ei tässä yhteydessä kannata edes mainita.

Raamattuaiheinen kortti n. v. 1907.

Elvis himmailisi ihan tyytyväisenä, hänkin, huomatessaan olevansa edelleen rokkenrollin kunkku. Sitten hän painelisi lähimpään luksusautokauppaan ja karauttaisi Las Vegasiin pistelemään Elvis-imitaattoreita ketoon, minkä ehtisi.

Leonardo Da Vinci pissisi pöksyihinsä ja sekoaisi onnesta nähdessään kaikkien hänen suunnitelmiensa käyneen toteen (tavalla tai toisella). Hän varmaankin painelisi parta pajattaen sukellusveneeseen, helikopteriin, tankkiin ja laskuvarjohypylle huutaen samalla ”uudestaan, uudestaan,” kuten pienet lapset huvipuistossa.

Da Vincin (1452-1519) helikopteriluonnos.

William Shakespeare esiintyisi lukuisissa tv-lähetyksissä todistellen, kuinka hän tosiaankin kirjoitti itse kaikki teoksensa. ”Jep, meikä se oli. Ihan itte kirjuutin, se on myönnettävä.” Saman kohtalon joutuisi kokemaan Platon, joka kuitenkin vain myhäilisi kysymyksiin Atlantiksesta. ”Suattaapi olla, että sellaane oli, tai sitten ei ollunna,” hän vastaisi ympäripyöreästi ja haahuilisi tooga lepattaen ulos tv-studioista.

Platon/ D. Cunego 1783.

Ja niin edelleen. Mitäpä näitä enempää miettimään, sillä ilkeät fyysikot ovat ihan tahallaan kieltäneet meitä matkaamasta ajassa, jotta emme aiheuttaisi aikamatkailun paradoksia. Vai ovatko… hmm… (salaperäistä muminaa). Ehkäpä tuolla jossakin haahuilee lukuisa joukko fyysikoita ja agentteja aikakoneillaan, joista me tavikset emme vain tiedä yhtään mitään, ha hah!

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/06/14/ratkaisiko-aikamatkustuksen-simulaatio-klassisen-paradoksin

Toistaiseksi voimme vain tuijotella lukuisia aikamatkustussarjoja; ja varsinkin sitä seikkaa, että nämä aikamatkaajat ovat ihastuttavasti puvustettu ja kammattu kyseiseen aikaan sopivaksi. Akuankat ja mikkihiiret käyvät aikamatkoillaan yleensä pöllimässä sopivat retkut pyykkinaruilta ja homma on sillä selvä; kukaan ei huomaa yhtikäs mitään, hahhaa!

Jos Akka törmäisi yllättäen aikamatkaajaan, ei ensimmäinen reaktio kuitenkaan olisi hämmästys, vaan kysymys: ”Missä h*lvetissä viivyit, urpo?? Olisit tullut jo vuosia sitten, god damn!” Ja niin tämä aikamatkaaja pötkisi kiivaasti pakoon, ennen kuin Akka ehtisi tarrautua hänen rinnuksiinsa. Samalla Akka pääsisi välittömästi jollekin salaiselle, mustalle aikamatkaajien listalle merkinnöillä ”Akka, osoite XXXXXX: välttäkää kaikin keinoin. Potentiaalinen uhka, taso 3 (crazy b*tch).”

Eeehhehe! Harry Potter (Daniel Radcliffe) aikamatkailee naisena! Johan tuli tässäkin asiassa totuus julki!! Akalta repeää pöksyt!

JOS METSÄÄN HALUAT MENNÄ NYT…

…niin takuulla yllätyt! Akka ei kuitenkaan puhu viime aikojen yllättävistä metsästäjien vahinkolaukauksista, vaan ihan muista metsistä maailmalla.

Mikäs ihmeen juttu siinä on, että joidenkin metsien sanotaan olevan kirottuja? Ja miksi Akka törmää aina näihin kirottuihin asioihin? Akka taitaa olla ihan p*skamagneetti näiden juttujen suhteen. Keep them coming, Akka ei pienestä säikähdä!

Ensimmäisenä mainittakoon Hoia-Baciun metsäalue. Missäköhän ihmeessä tämä metsä saattaa sijaita? Hmm… NOH, TRANSILVANIASSA, Romaniassa! Juuripa siellä Vlad Tepesin eli Draculan syntysijoilla, kuinka yllättävää!

Tai ainakin häntä on kreivi Draculan innoittajaksi väitetty… alueella sijaitsee (tietenkin) hieno turistikohde eli kyseisen herran linna. Linnan alkuperä on 1200-luvulta, mutta Herra wannabe-vampyyri asui itse siellä vasta 1400-luvulla.

Bran Castle, Romania.

Hoia-Baciun metsä ei kuitenkaan sijaitse linnan lähistöllä, vaan tällä metsällä on ihan oma historiansa. Alueella on tehty arkeologisia tutkimuksia: temppeleitä ja rakennuksia on löydetty jopa neoliittiselta ajalta n. 8000 vuotta sitten. Metsäalueen on väitetty olevan kirottu jo satoja vuosia ja tarinoita löytyy runsaasti.

Tunnetuin lienee pienen pikkutytön katoaminen: tyttö katosi yllättäen metsään vanhemmiltaan eikä häntä koskaan löydetty. 5 vuoden kuluttua tyttö käveli ulos metsästä samoissa vaatteissa ja samanikäisenä kuin sinne kadotessaankin. Mitään muistikuvia tapahtumista hänellä ei ollut kuluneen viiden vuoden ajalta.

Tämä vaikuttaa mukavalta retkikohteelta. Akka pakkaa laukkunsa heti tilanteen niin salliessa ja häipyy unohtamaan koko tämän 2020- hässäkän. Ja naamarypyt siinä samalla. (Noh; ei nyt sentään, Akka ei lennä minnekään vaikka maksettaisiin.)

Metsän keskellä sijaitsee myös omituinen aukio, jota on tutkijoidenkin toimesta ihmetelty ja tutkittu. Aukiolla ei kasva mitään puita eikä pensaita, mutta mitään syytä tälle ei ole löydetty. Tämä aukio on koko metsän pahamaineisin paikka, sillä sen laitamilla näkyy usein merkillisiä valoilmiöitä. On väitetty, että tällä aukiolla on portaali toiseen todellisuuteen tai jotenkin muutoin aukio on ufojen kokoontumispaikka, energian keskittymä jne.jne.

Aukio metsän keskellä.

Niin. Samalla periaatteella kaikilla kaljuuntuvilla ihmisillä on päälaellaan energian keskittymäkohta, josta voi koska tahansa putkahtaa kummallisia valoilmiöitä tai menninkäisiä.

Miten olisi ratkaisu: siellä aukiolla ramppaa ihmisiä tällaisten uskomusten kanssa koko ajan ja maa tallautuu jatkuvasti kasvukelvottomaan kuntoon?!

Akalla palaa hermot, kun kaikki ”selittämätön” selitetään yliluonnolliseksi tapahtumaksi.

Mene ja tiedä; jos siellä jotakin outoa on meneillään, niin hankalampi on nyt lähteä mitään todistamaan! Jos Akka asuisi tuon metsän lähellä, niin Akka menisi kyllä kyttäämään ihan mielenkiinnosta kaikenlaista aktiviteettia (useiden muiden ihmisten seurassa tosin, ei yksin…!).

Tästä pääsemmekin seuraavaan metsään, joka on varsin ”hilpeä” luonteeltaan: Japanin itsemurhametsä. Fuji-vuoren luoteispuolella sijaitsee tämä hyvin hiljainen ja autio metsäalue, jossa joka vuosi jopa sadat japanilaiset yrittävät itsemurhaa. Sittemmin alueelle on laitettu kylttejä neuvontapuhelinnumeroista ja hätänumeroista; kuten Golden Gatellakin, San Fransiscossa.

Metsän nimi on Aokigahara. Tässä metsässä mm. eräs tubettaja löysi itsemurhan tehneen miehen ruumiin ja laittoi videon eteenpäin Youtubeen. Tästä asiasta Akka ei kerro enempää, sillä tämä k*sipää ei tarvitse mitään lisämainintaa.

Japanin viranomaiset eivät kerro mitään lukuja itsemurhamääristä, sillä he eivät halua metsästä muodostuvan mitään kultti- tai itsemurhien ennätyspaikkaa. Metsän itsemurhahistorian on kuitenkin epäilty juontuvan jo ainakin 800-luvulle jaa. asti ja jo satoja vuosia metsässä on väitetty asuvan ”yureita” eli japanilaiseen mytologiaan kuuluvia aaveita.

Tällainen aave muodostuu, kun henkilö on kuollut väkivaltaisesti murhan tai itsemurhan kautta ja sielu on jäänyt vaeltamaan maanpäälliseen olotilaan. Yurein voi saattaa eteenpäin rituaaleilla, joilla aave saa henkisen rauhan.

Niin. Akka on nyt hyvin hiljaa, jottei mikään ”yurei” lähde kömpimään omasta lähimetsästä. Taitaa olla niin, että syksyn pimeys lyö taas Akankin päälle; täytyy lisätä ulkovaloja!

Mistään muista metsistä Akka ei enää mainitse. Meni jo ihan maku metsäretkiin näiden tapausten myötä. Jotain pa*kaa sieltä kuitenkin ryömii esiin; sieltä kaikesta pimeydestä…!

LISÄÄ METSÄVALOJA (joita kukaan ei ole vielä keksinyt) ja valoja ylipäätään joka paikkaan, yst.terv. Akka