KIVEEN KAIVERRETUT IHMEET

Jotakin perin merkillistä on muinoin tapahtunut Lalibelan kylässä, Etiopiassa. Tässä noin 20 000:n asukkaan kylässä sijaitsee 11 suoraan kallioon kaiverrettua kivikirkkoa, joita kutsutaankin nykyään Lalibelan kalliokirkoiksi.

Biete Ghiorgis-kirkko.

Tarina kertoo, että nämä massiiviset kirkot on kaiverrettu kuningas Lalibelan johdolla (tämän valtakaudella vuosina 1181–1221)… ITSENSÄ ENKELIEN TOIMESTA. Ja peräti yhdessä yössä!

Alueen kirkot ja niiden sijainnit (Wikimedia Commons).

Herra Kunkku Lalibelan oman historiikin mukaan enkelit jeesasivat häntä 24 vuotta, mikä kuulostaakin uskottavammalta. Tai siis… Akka peruu heti puheensa: ei tosiaankaan kuulosta!

Kuningas Lalibela (GlobalGeography).

Arkeologien mukaan kirkkoja on kaiverrettu vuosien 700-1200 välisenä aikana ja on jopa epäilty, että kuuluisilla Temppeliritareilla olisi ollut vaikutusta asiaan.

Temppeliritarit olivat sotilaallinen ryhmittymä, jonka tarkoitus oli puolustaa kristinuskoa ristiretkien aikana. Lopulta ryhmä kasvoi niin suureksi ja vaikutusvaltaiseksi, että heille kävi… perin huonosti. Heidän loppunsa koitti v. 1307.

Väitetäänhän nimittäin jopa, että Raamatussa mainittu (Temppeliritarien löytämäksi väitetty) Liitonarkkikin olisi päätynyt Etiopiaan; Aksumin kaupunkiin.

Vielä tänäkin päivänä tätä kyseistä kultaista arkkua vartioi yksinäinen, pyhä äijä, joka sitoutuu tähän tehtävään koko elämäkseen. On siinä pirun arvokas homma, sillä tämä henkilö on ainoa, joka saa arkkua edes lähestyä. Luvattomat katselijat palavat kuulemma poroksi, jos lähelle edes yrittävät. Tiedettävästi tällaisia yrittäjiä ei ole ollutkaan.

Moses and Joshua in the Tabernacle, n. 1896-1902/James Tissot.

Kirkkojen massiivinen koko on kuitenkin kerrassaan järisyttävä: nämä kirkot nousevat suoraan peruskalliosta jopa 50 metrin korkeuteen. Niitä yhdistävät kallioon kaivetut kapeat käytävät, ainoastaan yksi ristin muotoinen Biete Ghiorgis -kirkko sijaitsee omassa yksinäisyydessään sivummalla.

Kirkot todellakin nousevat ylös peruskalliosta, kuten tämä kuva osoittaa. Keskeltä jumalatonta kuoppaa…

Tällainen hermeettinen kirkkoalue herättää runsaasti kysymyksiä, kuten miksi kirkkoja on 11. Eikö yksi riittänyt? Eikö se yksikin olisi aiheuttanut jo ihan tarpeeksi verta, hikeä ja kyyneleitä? Toisena, pienenä kysymyksenä herää tietenkin se, että MILLÄ näitä kirkkoja on kalliosta kaiverrettu? Pikkuruisilla kivihakuilla? Ei, ei, ei ja vielä kerran ei, sanoo Akka.

Tällaisilla vehkeillä me askarrellaan! Esimerkki kuparisesta talttatyökalusta Egyptissä.

Myös Egyptin Sakkarasta löydettiin valtavista hautakuiluista yhteensä 24 massiivista, graniittista arkkua kansineen. Arkut painavat keskimäärin 70-100 tonnia ja niiden muotoilu on äärimmäisen tarkasti tehtyä työtä. Nämä Serapeumin arkut herättävät luonnollisesti suurta ihmetystä: miten tällaisia kaiverretaan ja kannetaan jonnekin maanalaisiin käytäviin? Akalla hajoaa pää tällaisten ihmeiden edessä. Näiden kanssa ei tarvitse edes kysyä MIKSI, vaan aivan yksinkertaisesti MITEN.

Yksi suurista graniittiarkuista (TheAncientConnection). Tämän arkun korkeus on n. 2,5 metriä.

Eikä unohdeta kalliokaupunki Petraakaan; tuota Jordanian helmeä. Ehkäpä Kunkku Lalibelan enkeljoukko liihotteli taikavoimineen paikalle sinnekin. Hoosiannaa laulaen.

Nyt saisi kyllä joku insinööri-arkkitehti-kuka-tahansa kertoa Akalle, miten näitä massiivisia rakenteita ja arkkuja mukamas nykerretään joillakin alkeellisilla työvälineillä. Mikäli kunnon selitystä ei löydy, Akka poikkeuksellisesti uskoo enkelien tai alieneiden apuun. Tai olkoon vaikka maanalaisia maahisia; se on aivan sama, mutta millään palettiveitsellä ei graniittia ole todellakaan lähdetty pilkkomaan. Sen verran Akkakin ymmärtää.

Petra, Jordania.

Aiheesta löytyy useita Youtube-videoita, joita Akka ei kuitenkaan tässä luettele. Niiden pääsanoma on kuitenkin yksinkertaistettuna sellainen, että joskus muinoin on ollut kulttuureita, joilla oli edistyksellistä teknologiaa. Sitten yllättäen tapahtuikin jokin luonnonmullistus, joka pyyhkäisi altaan kaiken ja tällainen teknologia jäi unohduksiin.

Tämä teoria sopii hyvin enkelien, alieneiden, maahisten ja muiden kivojen pikku-ukkojen rinnalle. Jos joku ei nyt ala selittämään tätä ilmiötä, niin Akka kysyy Bigfootilta. Kyllä Bigfoot tietää! Siinä on ihan reilun oloinen kaveri, vaikka hänen mieltymyksenään onkin tallentua ainoastaan Pure Shit -merkkisten kameroiden kuviin. Minkäs sitä ujoudelleen mahtaa!

Bigfootin tykkäämä kamera – tällainen kannattaa ottaa mukaan yöllisille etsintäretkille! Tulee juuri sellaisia otoksia, joita nykyäänkin nähdään!

MAKAABERIT MATKAKOHTEET

Moni miettii mielessään, voisiko kesälle jo varata rantaloman tai voiko mökille lähteä hyvillä mielin. Akka ei mieti tällaisia, vaan tutkailee asiaa ihan päinvastaisesta näkökulmasta: maailmassa nimittäin riittää merkillisiä turistikohteita, joissa voi käydä pällistelemässä kuolleita ihmisiä. Jep, kuinka ihanan inspiroivaa! Tässä joitakin esimerkkejä ympäri maailmaa:

  1. Pariisin maanalaiset katakombit. Pariisin alla mutkittelee n. 320 km tunneleita, joissa makaa n. 6 miljoonan ihmisen luita. Tähän ratkaisuun päädyttiin v. 1780, kun runsaat sateet alkoivat nostaa ruumiita esiin hautausmailta. Tunneliverkosto syntyi jo 1200-luvulla, kun maan alta louhittiin kalkkikiveä. Turisteja paikassa käy vuosittain n. 300 000 ja opastettu kierros kestää tunnin. Omin päin tunneleihin ei ole asiaa, sillä osa tunneleista on romahdusvaarassa.

Huonon suunnistusvaistonsa ansiosta Akka eksyisi opastetullakin kierroksella keskimäärin noin 3 minuutin kävelemisen jälkeen. Ajan mittaan alettaisiin kertoa tarinaa, jonka mukaan “hullun suomalaisen haamu kiroilee käytävillä ja mäiskii turisteja persuksille.”

  1. St. Michan’s-kirkossa Dublinissa, Irlannissa on muumioituneita ruumiita ja luurankoja. Joitakin kymmeniä ruumiita on säilynyt kuivissa olosuhteissa jopa useiden satojen vuosien ajan. Erikoista täällä on se, että “Ristiretkeilijäksi” nimetyn muumion sormeen saa koskea; tämän uskotaan tuovan hyvää onnea. Kerrotaan jopa, että Draculan kirjoittaja Bram Stoker vieraili tässä kohteessa.

Muumioituneen 800-vuotiaan äijän sormi?! Ai, saanko kunnian koskettaa sitä? Juu… ei kiitos. EI KIITOS, SANOIN JO!!

  1. Tsekkiläisen Brnon kaupungin kirkon katakombit, jotka löydettiin vasta vuonna 2001. Mutatulvien jäljiltä n. 50 000:n ihmisen luut olivat sikin sokin , mutta ne järjestettiin uudelleen kauniiseen järjestykseen. Sanotaan, että luiden väristä näkee kyseisen ihmisen kuolinsyyn: punertavat ovat kuolleet ruttoon ja kellertävät koleraan.

Kenelle tuli mieleen alkaa järjestellä 50 000:n ihmisen mutaisia luita nättiin järjestykseen? Ja keitä hulluja tähän hommaan värvättiin! Ja millä palkalla tällaista duunia tehdään?

  1. Pyhän Fransiskuksen luostarin ja kirkon katakombit Limassa, Perussa. Näissä tunneleissa majailee noin 25 000 ihmisen luita ja niistä on mm. muodostettu geometrisiä kuvioita. Katakombit olivat käytössä vuoteen 1808 asti, kunnes uusi hautausmaa avattiin kaupungin ulkopuolelle. Täällä väitetään olevan salaisia tunneleita ja erään kauan aikaa sitten kuolleen munkin haamun kerrotaan seikkailevan käytävillä.

Ai niistä 25 000:sta ainoastaan yksi munkki kummittelee? Mikä sitä munkkia nyt niin harmittaa?

  1. Sedlecin luukirkko Kutna Horan kaupungissa Tsekissä. 1500 -luvulta peräisin oleva kappeli on koristeltu – sananmukaisesti koristeltu – n. 10 000 ihmisen luilla. Kirkosta löytyy jopa luista koottu kattokruunu. Erikoisuudestaan johtuen kirkkoa on käytetty kuvauspaikkana monissa elokuvissa.

Tämä menee Akan järjen yli. Tähän löytyy vain yksi kysymys: MIKSI? Voi hyvät ihmiset, MIKSI…!!!!

6. Italian Palermon Catacombe Dei Cappuccini; ehkä hurjin vaihtoehto näistä edellä mainituista. Luostarin yhteyteen on sijoitettu 1600-luvulta lähtien n. 8000 muumioitunutta tai palsamoitua ruumista. Alunperin tänne haudattiin vain munkkeja, mutta varsinkin yläluokan väestö alkoi myös hankkia hautapaikkoja luostarista. Ruumiit on järjestelty ryhmittäin eri käytäville: papisto, lapset, eri ammattialat ja jopa neitsyet ovat saaneet omat osastonsa.

Luostarin kuuluisin asukki on nyt jo yli 100-vuotias Rosalia Lombardo, alunperin 2-vuotiaana espanjantautiin kuollut tyttölapsi vuodelta 1920. Rosalian palsamointi on niin hyvin onnistunut, että tyttö näyttää vain nukkuvan. On väitetty, että välillä Rosalian silmät aukenevat, mutta ilmiötä selitetään optisella harhalla.

RIP Rosalia 1918-1920.

Akalta pääsisi löysät housuun, jos tällaisen ilmiön näkisi ihan omin silmin. Silloin olisi pakko poistua vaivihkaa takavasemmalle ja ulos päästyään kirkua ja juosta helkkariin niin kovaa kuin pääsee. Optinen harha tai ei; tällainen aktiviteetti kuuluu osastoon “too creepy”.