ERIKOINEN YLLÄTYS AIKOJEN TAKAA

1700-luvulla Etelä-Siperiassa sijaitsevassa luolassa asusteli ylhäisessä yksinäisyydessään erakko Denis (Dyonisiy). Vähänpä ukko tiesi, että hänen mukaansa nimettäisiin uusi ihmislaji 300 vuotta myöhemmin! Ukko taisi vain asetella muina miehinä ansalankoja ympäristöönsä henkensä pitimiksi, eikä tiennyt ollenkaan, mitä hänen suojaisan luolansa lattian alla piileskeli…!

Luolan sisäänkäynti, Altai/Siperia.

2000-luvulla luolaa alettiin tutkia arkeologien toimesta, ja luolasta paljastuikin neandertalilaisiksi oletettuja ihmisjäännöksiä ja esineistöä. Vanha ukko Denis varmaan hiippaili aaveena luolan katossa ihmettelemässä, että hänenkö nuotionsa pohjia nämä kutsumattomat kaiffarit kaivelivat!

Luolasta löytyi pikkusormen palanen sekä kaksi harvinaisen isokokoista poskihammasta, jotka dna-tutkimusten myötä paljastuivatkin neandertalilaisista ja homo sapiensista poikkeavaksi lajiksi. Tämä uusi laji sai siis nimekseen denisovanihminen. Tässä vaiheessa vanha ukko Denis varmaankin hykerteli tyytyväisenä käsiään hieroen: hän sai lopultakin yksinäisen elämänsä jälkeen tunnustusta osakseen! Sittemmin luolasta löytyi myös neandertalilaisen varvasluu sekä hybridilöytö, joka todisti neandiksen ja denisovan pariutuneen keskenään.

Nuoren denisovalaistytön/-naisen luu.

Kuinka vanhoista löydöistä sitten on kyse? Niin vanhoista, että tutkijoilta meinasi päästä löysät pöksyyn ja vanha ukko Deniskin putosi leijaillessaan persiilleen. Aiemmat arviot sijoittuivat 30-50 000:n vuoden välille, mutta tutkimukset vuodelta 2021 osoittavat vanhimpien luiden ajoittuvan jopa 200 000:n vuoden taakse (LiveScience). Nämä pienet luujäänteet ovatkin vanhimpia, löydettyjä todisteita denisovanihmisestä. Nykyisten melanesialaisten ja australialaisten dna:ssa on jäänteitä denisovalaisista, joten tämä ihmislaji on tosiaankin lähtenyt liikkeelle eikä asettunut paikoilleen asumaan.

Mitä muuta luolasta löydettiin? Luusta ja mammutin syöksyhampaista valmistettuja neuloja, helmiä, riipuksia, patsaita, kivisiä työkaluja ja tietenkin jäänteitä useista eri eläimistä: luolaleijona, mammutti, pikkunisäkkäitä, matelijoita ja lintuja. Onpa luolasta löytynyt peräti strutsin munankuoren palanenkin! Luolassa on siis syöty monipuolisesti saaliseläimiä, jota vanha ukko Denis huokaileekin. “Oispa kerrankin saanut maistaa luolaleijonaa, pentele! Tai edes hyeenaa!”

“Esitän tähän kovaäänisen vastalauseeni koko leijonasuvun puolesta!!”

Neulojen ja riipusten on arvioitu olevan jopa 50-70 000 vuoden takaa, sillä ne löytyivät maakerroksesta, josta löytyi saman ikäisiä fossiileja. Tutkimuksissa todennettiin, että niitä ei ole voitu kaivaa maahan myöhempinä aikoina, sillä maakerrokset olivat täysin koskemattomia. Tämä seikka yksistään on ihmetyttänyt tutkijoita: taidokkaasti linnunluusta tehty 7,6 cm pitkä neula osoittaa tuon aikaiset ihmislajit paljon kehittyneemmiksi, kuin aikaisemmin on luultu.

Esineistöä ja työkaluja (WikimediaCommons).

Eikä tässä vielä kaikki: seuraava löytö päästikin tutkijoille löysät housuun ja Denis-parkakin pyörtyi päästäen ektoplasmaiset löysät spiritualistisiin pöksyihinsä. Luolasta löytyi nimittäin rannekorun puolikas, johon oli selvästikin porattu reikä. Tämän korun iäksi on arvioitu jopa n. 65-70 000 vuotta! Ajoitus on todettu maaperäkerroksesta, josta koru alun perin löytyi.

Korun palanen ja siitä päätelty malli.

Korusta tiedetään hyvinkin paljon: sen koosta on päätelty, että sitä on käyttänyt nainen oikeassa kädessään ja poratussa reiässä on roikkunut nahkanauhassa erillinen riipus. Rengas on tehty klorastroliitista, tumman vihreästä kivestä, jonka lähin löytöpaikka sijaitsee yli 200 km luolasta. Tämä koru on todellinen ihmetys, sillä reiän poraamiseen on tosiaankin tarvittu hyvin nopeasti pyörivää työkalua, jota tutkijat eivät todellakaan osaa selittää. Tähän koruun on siis käytetty aikaa ja vaivaa, joten se lienee ollut erityisen tärkeä kantajalleen. Korun rikkoutuminen ja lukuisat naarmut ja kolhut nahalla kiillotetussa pinnassa voivat kertoa siitä, että koruun (ja sen kantajaan) on voinut kohdistua voimakas isku, mutta tätä seikkaa ei ole virallisesti todistettu.

(TheDailyMail).

No nih: johtopäätöksiä kehiin! Onko siellä luolassa käyneet aikamatkaavat Ryobin tai Makitan (Akka ei saa lahjuksia näiden maininnasta) edustajat porakoneineen ja poranterineen? Miten muuten selitetään “erittäin voimakas, nopeasti pyörivä poranjälki,” joka on jättänyt reikään selviä merkkejään? Tämä menee Akalta ihan yli hilseen. Jos denisovalaiset ovat kuitenkin jo käyttäneet taitavasti tehtyjä neuloja (joiden langansilmissä on samankaltaisia porausjälkiä), niin onko heillä ollut käytössään jonkinlaista tietotaitoa, joka on sittemmin jäänyt unohduksiin? Voiko tällaisia porausjälkiä tehdä esim. valtavan kuumuuden avulla? Nyt äkkiä joku kiviekspertti selittämään tätä asiaa samalla, kun vanha ukko Denis huuhtelee ektoplasmaisia housujaan.

“Varokaa, jätkät! Denisin ektoplasmaa saattaa valua katonrajasta!”

Tämä koru kuuluu tosiaankin sarjaan “Out-Of-Place-Artifact” eli lyhennettynä “OOPArt.” Tällaisiksi löydöiksi kutsutaan esineitä, joiden ei pitäisi sijaintinsa tai ikänsä puolesta olla mahdollisia (nykytietämyksen valossa). Tällaisiin esinelöytöihin lukeutuu mm. Antikytheran kone, Bagdadin patteri ja Denderan lamput. Näistä lisää esim. seuraavissa linkeissä:

The Dendera Lightbulb | Ancient Egypt Online

Scientists May Have Discovered How the Ancient Greeks’ ‘First Computer’ Tracked the Cosmos | Smart News| Smithsonian Magazine

Baghdad Battery – Wikipedia

Foliohattujen mielestä tämäkin koru on alieneiden aikaansaannosta, tietenkin. Akka ei (edelleenkään) ymmärrä, miksi alienit olisivat vaivautuneet tässä tapauksessa avustamaan huippuhienolla teknologiallaan tällaisen korun tekoa samalla, kun näillä muinaisilla ihmisillä oli kuitenkin käytössään vain luusta tai kivestä tehtyjä työkaluja. “Porataanpa tuohon koruun pikkuinen reikä tällä mun hienolla Xyltrr’k -porakoneella, mutta annetaan niiden muuten kaapia noita eläinten nahkoja kivisillä kaapimilla!” Jep, näin sen on täytynyt tosiaankin mennä. Akka odottaa lahjuksia tältä alien-valmisteiselta porakonemerkiltä.

Ehkäpä arkeologien täytyisi vain harkita sitä mahdollisuutta, että nykykäsitys muinaisten ihmislajien alkeellisuudesta on täyttä puppua. Onhan se nyt päivänselvää, että jopa nykyisinkin keksintöjä on syntynyt ihan sattumalta (esim. penisilliini ja post-it -laput). Kymmeniä -jopa satoja tuhansia- vuosia sitten on voinut elää joitakin pellepelottomia, jotka ovat pähkäilleet kaikenlaisten probleemien parissa ja yrityksen ja erehdyksen kautta onnistuneet keksimään erilaisia tapoja duunata juttujaan. “Oho, pärkkeles, mun mammutinposki putos nuotioon… onpas muuten, poijjaat, makoisaa!”

Käsitys neandertalilaisista v. 1909 (SciencePhotoLibrary/Paul D. Steward).

Näille neuloille täytyy kyllä keksiä jokin syy, miten niitä on osattu keksiä ja käyttää… ehkä ajatus on syntynyt vain terävän piikkipensaan lävistäessä omaa ihoa? Ja voila; ajatus on jalostettu pidemmälle!

“Juuh, niinhän se tosiaan kävi. Ajatus kuitenkin syntyi, kun anopinrutjake pisteli meikäläistä jatkuvasti niillä okailla…!”(PopularArchaeology).

Todennäköisesti noin 10 000 vuotta sitten joku keksi senkin, että viikko sitten aurinkoon unohtunut puuro kehittikin mielenkiintoisen sivumaun ja siitä lähtikin kehkeytymään ensimmäinen alkomahooliliike. Tämän seurauksena “shamaanit” alkoivatkin saada merkillisiä näkyjä ja viestejä kaikenlaisilta jumalilta huuruspäissään. Hah haa, näin sitä Akka selittää taas asioita käytännöllisen realistiselta kannalta!

Pitäkää vain tohtorinhattunne päässänne, arvoisat tutkijat, älkääkä kysykö Akalta mitään. Johan tässäkin tekstissä on mainittu sanat “ektoplasma” ja “spiritualistiset pöksyt,” joten katu-uskottavuus on taas onnistuneesti mennyttä!

Vanha ukko Denis jäi puolestaan historiaan, vaikka hänellä ei ollutkaan mitään tekemistä luolalöytöjen kanssa: hän vain onnistui valitsemaan asuinpaikakseen historiallisesti merkittävän luolan siitä mitään tietämättä. “Häh hää ja lällätilää,” kuittailee Denis Akalle ripustaessaan näkymättömiä housujaan näkymättömälle narulle.

KENEN NIMI ON JÄÄNYT HISTORIAAN ENSIMMÄISENÄ?

Olisi ihan loogista ajatella, että jo puhekielen kehityttyä muita yksilöitä olisi alettu jollakin tavalla nimetä; että tuossa menee tuo veemäinen naapuriluolan Murgh ja sen vaimo Kököl. Niiden riiviöipanat Murde ja Turde näkyvät tulevan perässä – ja aina kiljuen. Olikin siis aika ottaa selvää, mistä ajankohdasta lähtien ihmisten nimiä on säilynyt kirjoitetussa muodossa.

Herra-jonka-nimeä-ei-tiedetä-tai-ehkä-peräti-rouva (phys.org).

Tutkijat ovat nykyään yksimielisiä siitä, että vanhin, kirjoitettu nimi löytyi savitauluista muinaisten sumerilaisten asuttamassa Mesopotamiassa (nyk. Irakissa). Nimi toistuu nuolenpääkirjoituksella yhteensä 18 eri taulussa. Nämä savitaulut on ajoitettu n. 3400-3100 väliselle ajalle eaa., joten tämä kaiffari on taatusti ollut tärkeä tyyppi… eli itse asiassa kirjuri.

Tämä Kushim-kirjuri on siis signeerannut kirjoituksiaan omalla nimellään ja aluksi ajateltiinkin, että kyseessä olisi saattanut olla “vain” ammattinimike. Kaverin signeeraus on siis lopulta kuitenkin tulkittu henkilön nimeksi, joten tämä kirjuri pääsee sillä historiankirjoihin. Eräässä esimerkissä mainitaan tämän arvoisan herran kirjoittaneen mm. ohralastien määriä: “29086 mittaa ohraa 37 kuukautta.” Melkein yhtä legendaarista, kuin: “Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus ihmiskunnalle…” Go, Kushim, go!

Yksi savitauluista, jossa näkyy nimi Kushim (vasemman yläreunan palkki ja nuoli alaspäin). Nuolen alapuolella näkyy nähtävästi naispuolisen henkilön sheivausohjeita (Akka pahoittelee tätä tulkintaa).

Hieman nuorempia nimiä löytyy edelleen Mesopotamiasta/Irakista 3200-3100 eaa. Nyt nimiä mainitaankin peräti kolme: orjat En-pap X (myös muodossa Enpap-X) ja Sukkalgir sekä heidän omistajansa Gal-Sal. Nämäkin tyypit jäivät siis historiaan ihan vain sillä, että heidän orja-isäntä-suhteensa merkittiin ruokokynällä savitauluun kirjanpidollisista syistä. Onneksi taulussa ei sentään ollut esim. mainintaa mistään rangaistuksista, kuten “ruoskittu 10 kertaa persuksille.”

Mesopotamia.

Samanikäinen nimi onkin seuraavaksi ihan oikea kunkku: Ylä-Egyptin kuningas Iry Hor n. 3100 eaa. Hänen haudastaan Abydosissa, Egyptissä, löydettiin saviruukkuja koristettuina tällä nimellä. Epäilyksiä herätti kuitenkin se, ettei nimen hieroglyfejä oltu ympäröity kartussilla (suorakaiteen/ovaalin -muotoinen kaiverrus, joka kertoo kyseessä olevan kuningas tai faarao), mutta myöhemmät hieroglyfilöydöt todistavat hänen kuitenkin olleen kuningas.

Iry Hor -nimi ruukussa.

Tämän äijän hautaa tutki v. 1902 kuuluisa egyptologi Flinders Petrie (1853-1942), joka onkin kaikkien itseään kunnioittavien egyptologien guru. Samalta ajalta ja alueelta löytyi myös kuningas/faarao Ka:n hauta esineistöineen, ja tällä kertaa nimi onkin ympäröity kartussilla. Ihan oikea kunkku siis, tämäkin kaveri. Näiden vanhimpien egyptiläisten nimien jälkeen löytöjä onkin jo runsaasti, joten suunnataanpa katse Välimeren toiselle puolelle.

Flinders Petrie.

Heettiläisten kuninkaan Anittan nimi mainitaan sekä taulujen nuolenpääkirjoituksissa että tikarinterään kaiverrettuna 1700-luvulta eaa. Tuolloiset heetit hallitsivat nykyisen Turkin aluetta ja heidät tiedettiinkin sotaisaksi kansaksi. Kuningas Anitta, kuten hänen isänsäkin Pithana mainitaankin nimenomaan eri kaupunkien ja alueiden valloitusten yhteydessä. Nämä tekstit ovatkin varhaisimpia, tunnettuja heetinkielisiä tekstejä.

Tikarinterä ja teksti (Wikipedia).

Mahtoikohan tauluissa lukea: “Ja sit mä, suuri kuninkas Anitta, ryöväsin ja tapoin kaikki siinäkin typerässä kaupungissa, ihan kuten mun faijakin ryöväs ja tappo kaikki siinä viereisessä läävässä. Hä hää, ja sit me naurettiin ittemme kipiäksi ja rellestettiin koko seuraava viikko! Tämän kirjuutti superkunkku Anitta! Te muut ootte ihan tyhmiä!” Tämä olisi hauska tietää, sillä heettiläisten historia vaikuttaa tosiaankin hyvin sotaisalta.

Entäpä pallon toisella puolella, löytyykö Amerikoista mitään nimiä? Kyllä vain, mutta vasta 90-luvulta jaa. löytyy Yax Ehb Xook -niminen hallitsija, jonka uskotaan ehkä perustaneen mayakaupunki Tikalin. Tästä herrasta ei tiedetä oikein mitään, mutta hänen hallitsijakautensa ajankohta on laskettu muiden, myöhempien ja paremmin tunnettujen mayahallitsijoiden mukaan. Tämän äijän nimi on kuitenkin kaiverrettu jadesta tehtyyn korvakoruun, joten tämä on varhaisin kirjoitettu nimi arkeologisissa maya-kaivauksissa. Tyypin nimi voidaan kirjoittaa myös muodoissa Yax Moch Xok tai Yax Chakte’l Xok. Jep, brassaile vaan nimilläsi ihan rauhassa, dude!

Tikal, Guatemala.

Mutta, mutta… tästä aiheesta herääkin kysymys, minkälaisia symboleita voidaan pitää niminä eli mitä hyväksytään viralliseksi kirjoitukseksi? Mm. Jiahusta, Kiinasta, löytyneistä simpukan- ja kilpikonnankuorista on löydetty piktogrammeja, joita voisi epäillä kirjoitusmerkeiksi. Nämä löydöt on ajoitettu vuosiin 7000 – 5800 eaa. Kuten tyypillistä, tästäkin aiheesta käydään kiivasta taistelua tutkijoiden keskuudessa: onko kyseessä kirjoitettu kieli vai ei.

Kilpikonnankuori ja alueelta löytynyt huilu.

Ihan mainiosti voisi kuvitella, että riitelevien lasten nimet on merkitty kuvina heidän “leluihinsa,” ettei niiden omistajuudesta tarvitsisi koko ajan kinastella. Tai mikä sitten on näiden kuvien kaivertamisen tarkoitus sitten ollutkaan…!

Paleoantropologi Genevieve von Petzinger onkin tutkinut luolamaalauksia jopa 40 000 vuoden takaa ja löytänyt peräti 32 samanlaista symbolia eri puolilta Eurooppaa ja Euraasiaa. Tutkija kertookin, että hänen mielestään nämä samanlaiset symbolit ovat esimerkki yhteisestä kirjoitustavasta: ehkä tällä tavoin viestittiin tärkeitä asioita seuraaville luolaan tulijoille. Tämä olisikin ihan järkeenkäypää alati asumuspaikkaansa vaihtavien metsästäjä-keräilijöiden keskuudessa. Tämän tutkijan havainnot ovatkin erittäin mielenkiintoisia:

Mysterious Markings May Hold Clues to Origin of Writing (nationalgeographic.com)

Varhaisimmat tunnetut nimet eivät siis kuitenkaan taida olla kirjoitetussa muodossa, vaan kädenjälkinä tai merkkeinä luolien seinillä. Pitihän muinaisten taiteilijoiden jättää signeerauksensa tuotoksensa tunnusmerkiksi, kuten nykyäänkin. Näitä voidaan siis pitää vanhimpina “niminä,” ainakin Akan mielestä:

Borneo, Indonesia (The Independent UK).

“Et varmasti tunge sitä isoa räpylääs mun maalaaman biisonin viereen, kuulitko?? Minä maalasin tämän!” voisi muinainen homo sapiens tai homo neanderthalis tokaista toiselle. “Kato nyt, tässä lukee ihan selvästi, että Appipu maalasi tämän. Jos vielä rähmäilet siinä lisää, niin piirrän sut tämän biisonin alle ihan kiusallani! Siitäs saat sitten kirouksen päälles!”

Tällainen kuvaelma voisi olla hyvinkin mahdollinen, sillä nykyään tiedetään näiden luolamaalausten merkinneen hyvin paljon tekijöilleen. Tiedetään? Ei, ei tosiaankaan tiedetä, vaan arvaillaan niiden uskonnollisia merkityksiä, joista ei tiedetä yhtään enempää. Kukaan ei tiedä, minkälaista rituaalia suoritettiin näissä luolissa, kun peruselämänarvo oli kuitenkin selviytyminen karuissa olosuhteissa.

Akkamaisia nimiä näkyy kovin usein graffitien muodossa seinillä, mitä Akka onkin suuresti ihmetellyt. Nämä piktogrammit näyttävät kirkkoveneeltä, vaikka meillä akoilla ei olekaan mitään yhteyttä muinaisten hartaushetkien venekuljetuksiin. Merkillinen juttu, kerrassaan…

Kirkkovene vanhaan malliin: Albert Edelfelt/Lapsen ruumissaatto (v. 1879). Onhan se vaan niin paljon helpompaa lätkäistä sitä kirkkovenettä seinään spraymaalilla, mutta yrittäkää nyt edes vähän…!

OMAN AIKANSA KAUNOTTARET: LADY DI JA LADY DAI

Lady Di.

Diana, Walesin prinsessa (Lady Di) menehtyi 36-vuotiaana auto-onnettomuudessa Pariisissa epäselvissä olosuhteissa 31.8.1997. Aiheesta on tietenkin lukuisia salaliittoteorioita. Jos haluaa tietää, mitä prinsessalle oikeasti tapahtui, kannattaa lukea koko internet läpi. Varaa siihen aikaa reilusti; ehkä joitakin satoja vuosia… tai tuhansia.

Lady Dai.

Xin Zhui (Lady Dai) kuoli 2000 vuotta aikaisemmin n. 50-vuotiaana vuonna 163 eaa. ja hänen kuolinsyynsä puolestaan tiedetään hyvinkin tarkasti. Hänen hautansa löydettiin sattumalta v. 1971 Mawangduissa, Kiinassa, ja hän on yksi maailman parhaiten säilyneistä “muumioista.” Itse asiassa Lady Dai ei ole perinteinen muumio, hän on vain… hyvin säilynyt ikäisekseen. Ladylla oli löydettäessä pehmeä, kimmoisa iho, liikkuvat nivelet, hiukset ja silmäripset päässään ja omaa verta verisuonissaan. Lady Dai lepäsi 12 metrin syvyisessä haudassa neljän kauniisti koristellun puuarkun sisällä. Viereisissä, kahdessa haudassa makasi hänen aviomiehensä, Dain markiisi Li Kang sekä oletettavasti hänen aikuinen poikansa.

Lady Dai nykyään (WikimediaCommons).

Ladyn ylenpalttiset hautalahjat kertoivat tutkijoille paljon tämän ylhäisen naisen elämästä. Hänen hautaansa oli aseteltu n. 30 puuarkkua erilaisia ruoka-aineita (lihaa, hedelmiä, vihanneksia), kokonainen, 182-osainen astiasto, useita pronssiastioita, henkilökohtaisia tavaroita, meikkejä, kirjoja, karttoja jne. Lady lähti siis viimeiselle matkalleen yli 1000 tavaran voimin, mukaansa hän sai vielä 162 puunukkea. Nämä nuket tulisivat tietenkin toimimaan Ladyn palvelijoina tuonpuoleisessa. Tietenkin, sehän nyt on sanomattakin selvää! Arkun päälle oli aseteltu kookas, silkkinen hautaliina, jossa Ladyn matka tuonpuoleiseen oli kuvattu kauniisti maalaten. Tässä kuvassa Lady Dai nähdään kävelemässä kävelykeppi apunaan, vaikka hän oli vasta viisissäkymmenissä.

Osa hautaliinasta.
Sisäkkäisiä, maalattuja ja lakattuja hauta-arkkuja. Lakka oli tuolloin kalliimpaa kuin pronssi, joten arkut ovat myös osoitus naisen varallisuudesta.

Ladyn tutkimukset paljastivat tutkijoille, miten hän eli ja kuoli. Ladylla oli useita suolistoloisia, sappikiviä, valtimonkovettumia, maksa- ja selkävikoja (selittää kävelykepin) ja onkin epäilty, että hän kuoli äkilliseen sydänkohtaukseen. Tämän saattoi laukaista sappitiehyeeseen juuttunut sappikivi, joka aiheutti Ladylle valtaisat kivut. Hänen vatsalaukustaan löydettiin 138 vesimeloninsiementä, joten hän kuoli vain muutamia tunteja viimeisestä ateriastaan.

Lakkapintaisia astioita.

Ladyn hyvin säilyneestä vartalosta ja ihosta voitiin myös päätellä, että Lady oli ollut eläessään… hyvin muhkeassa kunnossa, joten erilaiset vaivat olivat tosiaankin rajoittaneet hänen liikkumistaan. Kuolema oli siis ylellisen ja runsaan elämäntavan seurausta, mutta… patologisissa tutkimuksissa havaittiin myös suuria elohopea- ja lyijypitoisuuksia. Tästä saadaankin aikaiseksi salaliittoteoria: kuka myrkytti Lady Dain?? Kääk! Vastaus on: ei kukaan.

Kuvan alttari-astiat eivät ole syyllisiä tapaukseen. Nämä astiat ajoittuvat vuosille 1046-771 eaa eli Shang-dynastian aikaan (MetMuseum).

Tuona aikana elohopean uskottiin takaavan kuolemattomuuden, lääkärit jopa kehottivat ylimystöä nauttimaan elohopeaa säännöllisesti ja a vot; näin voisi elää ikuisesti! Lyijypitoisuudet selittyvät sillä, että pronssiastioista liukeni ajan mittaan runsaasti lyijyä. Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että hapokas riisiviina liuotti juomamaljasta lyijyä vain tunnissa ja määrät olivat tuhatkertaisia suositeltuihin määriin verrattuna. Ei siis olekaan ihme, että eliniänodote oli noina aikoina vain n. 35 vuotta. Kuppia ahkerasti kallistellessa vielä tätäkin vähemmän…

Ikuisen elämän eliksiiriä; elohopeaa.

Miten Lady Dai sitten säilyi niin hyvin yli 2000 vuotta? Kuten sanottua, hänen maatuska-arkkunsa löytyivät 12 metrin syvyydestä. Arkkujen ympärille oli rakennettu vielä tiiviit puukehikot ja näiden ympärille hautaan oli kipattu tonnitolkulla hiiltä, savea ja lopulta multaa ja maa-ainesta niin, että haudasta muodostui 15 metriä korkea kumpu. Työtä ja vaivaa oli siis todellakin nähty, jotta Lady Dai säilyisi ikuisesti.

Haudan rakenne.

Ruumiin ympärille oli kääritty metritolkulla silkkikangasta, mutta suurin ihmetys oli arkusta löytynyt hapan, punertava neste. Tutkijat kiistelevät edelleen tämän nesteen tarkoituksesta. Palsamoinnista ei voi olla kyse, sillä Lady Dain suonissa oli todellakin hänen omaa vertaan. Joistakin muistakin haudoista on löydetty tällaista samankaltaista nestettä, mutta nämä löydöt eivät ole tuoneet lopullista ratkaisua asiaan. On tutkittu, että vuosituhansien aikana tiiviistikin haudattuihin arkkuihin ja hautarakennelmiin kertyy nestettä lopulta jopa yllättävän suuria määriä. Tutkimus tämän asian parissa jatkuu edelleen.

Prinsessa Dianan saari Althorpissa.

Lady Dai lepää tällä hetkellä Hunan Provincial Museumissa, Changshassa, Kiinassa. Lady Di lepää omalla saarellaan Althorpissa, Spencerin sukutilalla. Vai lepääkö…? Tästäkin on jo kehitetty teorioita, että prinsessa olisikin salaa tuhkattu ja sijoitettu Spencerien sukuhautaan. Sillä nyt ei liene suurtakaan väliä, mutta Lady Dain hautapaikka on antanut arvokasta tietoa tutkijoille Han-dynastian ajasta (206 eaa.–220 jaa.), elintavoista, uskomuksista ja sairauksista. Lady Dain hauta kertoo omaa tarinaansa naisesta, joka tavoitteli kuolematonta, ylenpalttista elämää myös tuonpuoleisessa, ja tätä toivetta hänen hautaajansa kunnioittivatkin. Rouvalle laitettiin kaikki mahdollinen omaisuus ruokatavaroineen mukaan viimeiselle matkalle, joten after-death-party saattoi alkaa ylellisissä puitteissa.

Laotse kirjuuttelee.

Entäpä Lady Dain aviomies ja poika? Nämä haudat ja ruumiit eivät ole säilyneet yhtä hyvin kuin rouva itse, mutta näistäkin haudoista on löydetty tuhansittain esineistöä. Pojan haudasta on löytynyt mm. varhaisimmat, tunnetut kopiot filosofi Laotsen kirjoituksista sekä astronomisia ja lääketieteellisiä tekstejä. Kaiken kaikkiaan tämä hautatrio on arvioitu Kiinan tärkeimmäksi löydöksi, eikä se olekaan mikään ihme. Oli onni, että paikalliset työläiset päättivät kaivaa väestönsuojaa juuri tämän kukkulan sisälle – näin tämä arvokas hautatrio alun perin paljastui koko maailman ihmeteltäväksi. Well done, guys, well done…! Arkeologisiin kaivauksiin Kiinan valtio myönsi rahaa peräti n. 850 dollaria, joten kaivausapuun valjastettiin 1500 vapaaehtoista lukiolaista. Well done, guys, well done (osa 2)…!

Kuvia kaivauksista 1970-luvulla.

The Extraordinary 2,000-Year-Old Mummy Of Lady Dai | Diva Mummy | Absolute History – YouTube dokumentti aiheesta, varoitus lienee paikallaan: sisältää materiaalia Lady Dain ruumiinavauksesta.

AKKAENERGIAA ERÄMAASSA

Kuinka moni 16-vuotias lähtee vapaaehtoisesti tarpomaan 8000 kilometrin reissua vain kahden kuukauden ikäinen poikavauva mukanaan? Juuri näin teki shoshoni-intiaani Sacagawea v. 1805 lähtiessään tutkimusretkikunta Lewis&Clarkin matkaan.

Sacagawea (tai Sacajawea) syntyi noin v. 1788 Idahossa ja joutui hidatsa-intiaanien orjaksi n. 12-vuotiaana näiden surmattua suurimman osan tytön heimosta. Saca (Akan lyhenne) adoptoitiin myöhemmin heimon jäseneksi, mutta jo 15-16-vuotiaana hänet naitettiin turkismetsästäjä Toussaint Charbonneaulle. Mies oli jo naimisissa, mutta noudatti heimojen tapaa moniavioisuudesta ja sai täten itselleen nuoren teinivaimon.

Sacagawea - Wikipedia

Tuolloinen Yhdysvaltojen presidentti Thomas Jefferson halusi kartoittaa tutkimatonta Amerikan erämaata, joten hommaan palkattiin herrat Meriwether Lewis ja William Clark. Nämä ukkelit kokosivat 45-jäsenisen retkikunnan ja palkkasivat mukaan myös Sacan aviomiehen, joka oli toiminut aiemminkin matkaoppaana. Nuori, juuri ensimmäisen poikalapsensa synnyttänyt Saca arvioitiin myös hyödylliseksi tytön osatessa intiaanien kieliä.

Benchmarks: September 23, 1806: Lewis and Clark's Corps of Discovery  returns from the West
Meriwether Lewis ja William Clark (Charles Wilson Peale 1807).

Matkaan lähdettiin huhtikuussa 1805. Saca kantoi poikaansa Jean Baptistea selkäkorissaan ja alkoi pian ansaita toimillaan retkikunnan johtajien arvostusta. Pitkien ja vaivalloisten reittien varrella retkue joutui usein säiden armoille: rankkasateet, myrskyt ja tulvat aiheuttivat lukuisia vaaratilanteita. Saca mm. pelasti osan retkikunnan muistiinpanoista valtoimenaan pauhaavasta vedestä samaan aikaan, kun hänen miehensä oli täydellisessä paniikissa. Sacalle annettiin tästä uroteosta palkinnoksi lasihelminen rukousnauha.

Sacalla oli myös taito etsiä luonnosta lääkekasveja ja mitä tahansa ruoaksi kelpaavaa kasvillisuutta. Oman poikansakin hän hoiti terveeksi luonnonlääkinnällä tämän sairastuttua äkillisesti. Eri intiaaniheimojen kanssa käydyissä neuvotteluissa Saca osoittautui korvaamattomaksi avuksi: kun intiaanit näkivät saapuvan seurueen mukana naisen lapsi sylissään, he tulkitsivat tulijoiden tulevan rauhallisissa aikeissa. Saca tulkkasi useita neuvotteluja ja sai mm. hankittua tutkimusretkueelle hevosia ja ruokaa matkan varrelta. Neuvokas nuori nainen, kerrassaan!

Lewis and Clark Trail GPS - Home
Retkikunnan reitti Amerikan halki.

Puolitoista vuotta kestäneen tutkimusmatkan aikana eritoten herra Lewis oli mieltynyt Sacaan ja tämän poikaan. Hän nimesikin useita paikkoja pojan mukaan, jonka lempinimi oli Pomp. Kuinka hellyyttävää…! Sacan aviomiehen väitetään lyöneen vaimoaan tästä kiivastuneena; ah, mikä k*sipää…!

Retkikunnan palattua uuvuttavalta matkaltaan presidentti Jefferson oli hyvin tyytyväinen. Sacan aviomies sai palkkioksi 500 dollaria ja 320 eekkeriä maata Missourista, mutta ukosta ei ollut maanviljelijäksi. Hän myi tiluksensa herra Clarkille ja Saca muutti perheineen Fort Manueliin, Etelä-Dakotaan. Täällä Saca synnytti v. 1812 tytön, Lizetten, mutta menehtyi äkillisesti joko isorokkoon, tulirokkoon tai tuberkuloosiin. Herra Clark otti lapset huostaansa, sillä hän ei uskonut lasten isän olevan sovelias kasvattaja. No s*it, Sherlock…?! Lizetten kohtalosta ei tiedetä, mutta poika Pomp päätyi todistettavasti Englantiin ja muutti aikuisena takaisin Yhdysvaltoihin.

File:Lewis and clark-expedition.jpg - Wikimedia Commons
Lewis and Clark on the Lower Columbia (Charles Marion Russell v.1905).

Mutta: kuoliko Saca oikeasti tuolloin? Shoshoni-intiaaneilta jäi perimätietona eloon tarina, jonka mukaan Saca palasi heidän pariinsa asuttuaan ensin comanche-intiaanien leirissä. Nainen käytti itsestään nimeä Porivo, ja hänen kerrottiin jättäneen miehensä tämän väkivaltaisuuden takia. Comanchien parissa tämä Porivo avioitui uudelleen ja sai kaksi lasta, kunnes taas katosi. Naisen ilmaannuttua shoshonien leiriin hän mm. opetti intiaaneja viljelemään maata. Nainen kertoili myös vuolaasti Lewis&Clarkin tutkimusmatkasta ja kuollessaan v. 1884 hän oli maininnut olevansa Sacagawea. Hänen hallussaan oli myös presidentti Thomas Jeffersonilta saatu ansiomitali. Hmm…

11 Comanche indians Images: Library Of Congress Public Domain Search
Comanche-intiaanipäällikkö v. 1909 (Library Of Congress).

Useat tutkijat ovat todenneet tämän Porivon olleen oikeasti Saca, sillä jo v. 1925 asiaa lähdettiin tutkimaan eri heimojen parista. Tuolloin elossa oli vielä henkilöitä, jotka osasivat kertoa omakohtaisesti naisen elämästä. Eräs comanche-nainen – Tacutine – kertoi Porivon olleen hänen isänsä, Ticannafin, äiti ja täten hänen isoäitinsä. Mutta: ainahan kriitikoita ja arvostelijoita löytyy, joten tällaiset tutkimuksetkin on kyseenalaistettu. Kertokaapa, arvon tutkijat, miten tämä Jeffersonin ansiomitali päätyi sitten tämän kyseisen naisen haltuun? Tai miten hän olisi osannut kertoa yksityiskohtia tutkimusretkestä?

Photo credit – Photographer Richard Mouser @ Wikipedia

Akka uskoo, että tässä tapauksessa yksinkertaisin selitys on oikea: nainen oli tosiaankin Sacagawea. Hänen pelkuri-aviomiehensä oli ottanut kolmanneksi vaimokseen nuoren ute-intiaanin ja perimätiedon mukaan oli erään riidan päätteeksi ruoskinut toisen vaimonsa eli Sacagawean. Akkakin olisi pakannut kimpsunsa ja kampsunsa tällaisen jälkeen ja kadonnut hyvinkin nopeasti. Siitäs sait, typerä naistenvihaaja-vellihousu Toussaint Charbonneau!

Ainakin Sacagawealla pyyhkii hyvin “Yö museossa”-elokuvissa, joissa Sacalla on säpinää Robin Williamsin esittämän Theodore Rooseveltin kanssa, hah haa!

43 Night at the Museum ideas | night at the museum, museum, night
Mizuo Peck ja Robin Williams.

Amerikassa Sacagaweasta on joka tapauksessa tullut lähes kansallissankari; hänen mukaansa on nimetty useita paikkoja ja puistoja sekä pystytetty useita muistomerkkejä. Naisasianaiset ovat varsinkin ottaneet Sacagawean omakseen.

Mitäs tapahtuikaan Sacan aviomiehelle; Toussaintille? Ketä kiinnostaa, häh? Äijä kun ilmeisesti vielä yli 70-vuotiaana avioitui viidennen vaimonsa kanssa. Kyseessä oli taas vain 14-vuotias intiaanityttö.

Akka kaivaa taas symbolisen kuopan saunan taakse tällekin ryökäleelle. Long live Sacagawea ja akkaenergia!

Sacagawea Golden Dollar Coin | U.S. Mint
Sacagawea ja Pomp yhden dollarin kolikossa v. 2000.

OLIKO JEESUS OIKEASTI KAUHUKAKARA?

Jo 2000 vuotta tutkijat ovat ihmetelleet, mitä Jeesus teki ns. “kadonneina vuosina,” joista Raamattu ei kerro juurikaan mitään. Evankeliumit kertovat n. 30-33-vuotiaan Jeesuksen tapahtumista matkalla kohti ristiinnaulitsemista, mutta siihen tieto sitten jääkin. Vai jääkö?

Raamattuun kuulumattomat apokryfiset tekstit valaisevat pikku-Jessen elämää erikoisella tavalla: hänet kuvataan hyvin inhimillisenä ihmisenä, joka tosin hämmästytti naapureitaan ja opettajiaan merkillisin tavoin.

Joidenkin tutkijoiden mielestä nämä tekstit on tarkoituksellisesti jätetty pois virallisesta Raamatusta, sillä Jeesus haluttiin nimenomaan kuvata jumalallisena olentona eikä tavallisena kaduntallaajana.

Uskonnollisissa kysymyksissä on tietenkin aina useita aspekteja, mutta Akan tarkoitus on tässä tutkiskella huumoripitoisesti näitä olemassaolevia, löydettyjä tekstejä, ottamatta sen kummemmin kantaa niiden todenperäisyyteen. Joten tiukkapipot; heittäkää hattunne nurkkaan tai poistukaa. Akka ei noudata/tue/kiellä mitään uskontoa, vaan sallii kaikkien vapaasti harjoittaa vaikka hammastikun palvontaa, mikäli niin haluaa tehdä. Akka käyttää termiä “Jesse” tässä kirjoituksessa huumorilla..

Yksi merkillinen seikka on se, ettei Jeesuksen perheestä tiedetä juurikaan mitään. Tiedetään kuitenkin, että Jessellä oli neljä veljeä ja kaksi sisarta, jotka on yleisesti mielletty isä-Joosefin lapsiksi aikaisemmasta avioliitosta. Täten Jesse olisi ollut perheen kuopus
ja äitinsä ainoa biologinen lapsi. Tätä seikkaa perustellaan sillä, että äiti Maria oli tietenkin neitsyt ja Joosef häntä huomattavasti vanhempi mieshenkilö. Raamatun kertomuksissa Joosef vain katoaa jossakin vaiheessa, eikä hänen kohtalostaan tiedetä sen enempää. Sekin seikka antaa siis ymmärtää, että Joosef kuoli paljon ennen tätä äiti Mariaa, joka kirjoitusten mukaan seurasi ristiinnaulitsemistakin muiden naisten kanssa ilman Joosefia.

Mutta: missä Jesse kävi eskaria makaronitaidetta askarrellen? Saiko hän koulussa hyviä ystäviä? Heruiko Jesselle peräti Hymypoika-patsas?

Tässä kohdassa apuun tulee mm. apokryfinen Tuomaan lapsuusevankeliumi, jossa kuvaillaan Jessen ensimmäistä ihmetekoa: vanhempi veli Jaakob lähetettiin puunkeruureissulle, jolloin häntä puri myrkkykäärme käteen. Mukana seurannut Jesse ei tästä hämmästynyt, vaan paransi haavan ja räjäytti hirvittävän käärmeen tuhannen päreiksi. Sillä tavalla, Jesse, sillä tavalla…!

Luukkaan evankeliumissa mainitaan Jessen reissu vanhempiensa kanssa Jerusalemiin. Tuolloin hänen on arvioitu olevan n. 10-12-vuotias. Vasta paluumatkalla ikävästi huomattiin, että Jesse oli jäänyt jälkeen muusta pääsiäisenviettoporukasta ja retkueen oli siis käännyttävä takaisin. Oltuaan kolme päivää kateissa Jesse lopulta löydettiin temppelistä keskustelemassa oppineiden kanssa. Jätkä keskusteli muina miehinä raavaiden miesten kanssa kolmatta päivää ja ihmetteli, miksi vanhemmat olivat niin kovin hädissään!

Tuomaan lapsuusevankeliumissa sekä Koraanissa kerrotaan tapahtumasta, jossa Jesse muotoili savesta lintuja ja herätti ne henkiin. Jesse osasi siis ainakin muovailuvahan kanssa askarrella mainiosti! Nykyajan päiväkodeissa moinen toiminta saattaisi aiheuttaa hämmennystä: “Terttu täältä tarhasta, terve! Kuule… kun tuo teidän Vilja laittoi muovailuvahat lentämään, niin ehtisitkö mitenkään tulla paikan päälle…?”

Merkillisinä seikkoina voidaan mainita Jessen kiivaspäissään suorittamat tapot, joita ei juurikaan ole missään mainostettu. Erään ärsyttävän pojan Jesse kirosi kuoliaaksi, toinen poika heitti henkensä tämän ainoastaan törmättyä Jesseen ja yhden pojan hän tappoi vain herättääkseen tämän henkiin kertomaan, ettei Jesse ollut tappanut tätä kokonaan.

Ei helv…! Tällaisesta asenteesta Akka tikahtuu nauruun.

(Yle).

Kyläläiset hermostuivat lopulta pojan kurittomuuteen, joten Jesse päätti sokaista heidät kaikki saman tien. Että kannattiko avata suunsa, häh? Kannattiko? Kettuilitte väärälle pojalle!

Kukaan opettajakaan ei kestänyt Jesseä pätkääkään. Poika oli niin älykäs (tai näsäviisas?), että opettajat vaihtuivat tämän tästä. Erään opettajan Jesse tappoikin, mutta herätti tämän sitten armollisesti henkiin.

Noh, kyllähän Jesse ehti muutakin tehdä, kuin iskeä ärsyttäviä ihmisiä maahan. Hän herätti henkiin katolta pudonneen lapsen, paransi loukkaantuneen miehen, auttoi äitiään kantamalla kankaalla vettä ja teki yhdestä siemenestä vakallisen viljaa.

Jesse auttoi isäänsäkin sängyn rakentamisessa: sänkyyn tuleva lauta oli liian lyhyt, joten Jesse venytti laudan oikeaan mittaansa. Erään rakennustyöläisenkin Jesse herätti kuolleista. Mahtoi siinä vanhemmilla ja kylänväellä olla ihmettelemistä, kun näiden kaikkien tapahtumien arvioidaan olleen 5-12-vuotiaan Jessen tekosia.

Eräs kertomus kuvailee lisäksi tapahtumaa, kun Jesse keräsi ympärilleen muita lapsia suureen piiriin. Näiden lasten tehtävänä tässä leikissä oli kohdella Jesseä kuninkaana ja ylistää häntä siinä piirissä. Tässä taisi tulla vastaus kysymykseen, oliko Jessellä hyviä ystäviä koulussa… ei, poijjaat, ei tällä tavoin! Tällä meiningillä ei kyllä saada sitä Hymypoikaakaan.

Mitäpä sitten tapahtui Jessen aikuistuttua? Jotkut lähteet väittävät hänen kierrelleen Intiassa (tunnettuna nimellä Issa), toiset väittävät hänen kulkeneen Egyptissä tai jopa Britanniassa, Ranskassa tai Amerikoissa asti. Tällainen matkustelu selittäisikin hyvin puuttuvia vuosia (ennen ikävuotta 30), joista ei ole minkäänlaisia luotettavia dokumentteja kirjoitettu. Aiemmin siteerattua Tuomaan lapsuusevankeliumia väitetään tosin sepitetyksi potaskaksi, joka on kirjoitettu vain siksi, että ihmiset halusivat kuulla Jeesuksen lapsuudesta edes jotakin. Tämä evankeliumi on arvioiden mukaan kirjoitettu n. 150-luvulla, joten kovin uusi tekele se ei kuitenkaan ole.

Tacitus.

Akan mielikuvitusta ainakin kiehtoo tällaiset lapsuudenajan kertomukset. Useat tutkijat ovat nimittäin kuitenkin sitä mieltä, että Jesse oli oikea historiallinen henkilö. Tällaisessa pohdinnassa ei mietitä mitään jumalallisuutta, vaan sitä, kulkiko tällainen eksentrinen hiippari oikeasti joskus keskuudessamme niin, että siitä jäi kirjallisia todisteita.

Mm. roomalaiset historioitsijat Flavius Josephus (37-100 jaa.) ja Tacitus (55-120 jaa.) kertovat Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta. Muitakin kirjallisia lähteitä löytyy, joten joku siellä Israelissa on tosiaankin muinoin tallustellut. Sen tallustelijan jumalallisuudesta, olemuksesta, tarkoituksesta ja opetuksista kiistellään edelleen 2000 vuotta tapahtumien jälkeen.

Akka ei edes mainitse tässä mitään uskonsotia, ristiretkiä tai kulttuurinriistoja uskonnon takia ollenkaan, vaan toteaa ihan hissukseen otsikkoon viitaten: näiden kirjoitettujen lähteiden valossa vastaus on KYLLÄ, pikku Jesse oli riiviö.

Voi helv*perk* mikä painajainen vanhemmilleen tämä pikku Jesse mahtoikaan olla! Juoksepa siinä sellaisen pojan perässä, joka saattoi tappaa tai parantaa ihmisiä mielensä mukaan. Aargh, toteaa Akka ja on samalla kiitollinen, ettei neitseellisesti syntynyttä jumalaista lasta ole laitettu Akan kontolle. Olisihan se nyt hitonmoinen vastuu: mitä jos Jesse olisi kuollut ihan perussairauteen ilman antibiootteja? Äh, no joo, Jesse olisi tietenkin parantanut itsensä… !

Aargh uudestaan, toteaa Akka ja on pitkästä aikaa onnellinen siitä, ettei Akan keho ole kelvannut tällaiseen jumalaiseen toimintaan ja tuottamaan tällaista jälkeläistä. Se, jos mikä, olisi yhtä helvettiä.

LÄHDETÄÄNKÖ RETKELLE?

Brittiläisen kapteeni John Franklinin kunnianhimoinen tavoite oli vihdoinkin löytää Luoteisväylä; merireitti Kanadan saaristoisen pohjoisosan läpi Atlantilta Tyynellemerelle. Matkaan lähdettiin vuoden 1845 kesällä kahden aluksen voimin. HMS Erebus ja HMS Terror olivat raskasrakenteisia aluksia, joita oli muokattu sopimaan arktisten alueiden olosuhteisiin.

John Franklin (1786-1847).

Kuinkas sitten kävikään? Laivat jäätyivät kiinni useampaan otteeseen matkan aikana ja 129 miehistön jäsentä joutui pinteeseen, joka lopulta vei heiltä kaikilta hengen. Laivoilla oli elintarvikkeita varattu kolmeksi vuodeksi eteenpäin, joten ruoan suhteen paniikkia ei olisi pitänyt olla. Koko äijäkööri laivoineen jäi kuitenkin kadoksiin ja pelastusretkueita lähetettiin heitä etsimään vuodesta 1848 alkaen. Paikallisilta inuiteilta saatiin kuulla tarinoita valkoihoisista miehistä, jotka menehtyivät yksi toisensa jälkeen. Kolmen miehen hautapaikat näytettiin etsijöille eikä merkkejä eloonjääneistä enää löytynyt.

Piirroskuva HMS Terrorin oletetusta kohtalosta.

Johtolankoina löydettiin joitakin kirjelappusia miehistön kirjoittamina sekä mm. kahden miehen ruumiit kelkassa. Kaikesta kävi ilmi, että miehet olivat jättäneet laivat jäihin ja yrittäneet selviytyä maateitse pois ankarista olosuhteista. Inuitien kertomusten mukaan heidän näkemänsä miehet olivat nälkiintyneitä ja viimeisissä henkitoreissaan; myöhemmät luulöydöt todistivat heidän jopa turvautuneen kannibalismiin. Karua meininkiä.

Etsintäretkiä tehtiin useita, osaa niitä rahoitti kapteeni Franklinin vaimo. Hänen elämäntehtäväkseen muodostui selvittää aviomiehen kohtalo: mitä matkalla oli oikein tapahtunut? Hän turvautui jopa selvännäkijöiden apuun etsiessään vastauksia aviomiehensä epäonnisesta retkestä.

Franklinin retkikunnasta tehty löytöpalkkio (Wikimedia Commons).

Lukuisat esine- ja ruumislöydöt sekä inuitien kertomukset auttoivat etsijöitä ymmärtämään matkan koettelemuksia. Jopa 250 kilometrin matkalta löydettiin sekä menehtyneitä miehistön jäseniä että näiden kirjoittamia merkintöjä, jotka kertoivat karua tarinaa. Kapteeni Franklin oli kuollut 11.6. 1847 ja miehistö yritti selviytyä pois jäiden keskeltä takaisin ihmisten ilmoille, siinä kuitenkaan onnistumatta.

Neljän miehen hautapaikat nykyään (Wikimedia Commons).

Myöhempien tutkimusten mukaan suurin osa miehistä kuoli keripukkiin, nälkiintymiseen ja lyijymyrkytykseen. Tuolloiset säilyketölkit eivät todellakaan vastanneet nykyaikaisia hernekeittopurkkeja, vaan niistä liukeni lyijyä, jota löydettiinkin tutkituista hiusnäytteistä jopa kymmenkertaisia määriä normaaliin verrattuna. Inuitien mukaan nuo vuodet olivat myöskin riistan suhteen erittäin ankaria: hylkeitä ja karibuja oli saalistettavana tavallista määrää vähemmän.

Piirros inuitimiehestä.

Kaikkien miesten menehtyminen oli siis monen tekijän summa, joissakin ruumiissa on merkkejä myös tuberkuloosista ja keuhkokuumeesta. Näihin kaikkiin syihin voi lisätä sanan KYLMYYS. Nykyihmisen on aika vaikea kuvitella, millaista oli olla keskellä arktista aluetta satojen kilometrien päässä lähimmästä ihmisasutuksesta. Sen aikaisilla kamppeilla ja varusteilla… ei ollut höyhentäytteisiä makuupusseja eikä italianpataa pussitettuna kuivaruokana, saati sitten mitään lääkintätarvikkeitakaan. Ei, ei, ei, sanoo Akka ja värisee kauhusta tällaista ajatellessaan.

(www.canadashistory.ca)

Mutta; ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin: vuonna 2014 löydettiin HMS Erebusin hylky ja vuonna 2016 löydettiin HMS Terror! Hylkyjen tarkkoja sijaintipaikkoja ei tietenkään paljasteta suurelle yleisölle, mutta hylyt ovat erittäin hyvin säilyneet kylmässä ja vähähappisessa vedessä. Voisi jopa sanoa, että nämä löydöt ovat täydellisiä aikakapseleita tuosta kohtalokkaasta matkasta. Nämä löydöt kertovat varmaankin lisää tämän epäonnisen tutkimusretken etenemisestä, kuten jo aiemmin löydetyt esine- ja ruumislöydötkin.

Videoita hylkyjen sukelluksista:

https://www.youtube.com/watch?v=OxyTZ3F7mkA HMS Terrorin sukellusvideo

Parks Canada explores the wreck of HMS Erebus and collects new artifacts – YouTube

Nämä hylyt ovat maanneet noin 170 vuotta suhteellisen matalassa vedessä ennen löytymistään, toisin kuin Titanic, joka löydettiin 73 vuoden päästä uppoamisestaan. Titanicin hylky makaa melkein 4 kilometrin syvyydessä Newfoundlandin edustalla. Tällainen syvyys vaikeuttaa huomattavasti tutkimustyötä, sillä paine tuollaisissa syvyyksissä on lähestulkoon järjetön.

Titanic meren pohjassa (National Geographic).

Erebus makaa noin 11 METRIN syvyydessä, Terror löytyi noin 24 METRIN syvyydestä. Vapaasukelluksen maailmanennätys (ilman mitään varusteita) on peräti noin sata metriä, joten hylyt ovat helposti tutkittavissa.

HMS Erebus (Parks Canada).

Kuuluisin löydetyistä miehistön jäsenistä lienee John Torrington, jonka ruumis on lähes täydellisesti säilynyt jäätyneenä. Hän ei ole ainoa: mm. miehistön jäsen John Hartnell on löydetty yhtä hyvin säilyneenä. Hänen jälkeläisensä Brian Spenceley valokuvasi iso-iso-setänsä kasvot tämän esiinkaivamisen yhteydessä:

John Hartnell. RIP.

Peräti 24:n muun miehistön jäsenen DNA:ta on saatu eristettyä ja nyt toivotaankin näiden miesten identifiointia elossa olevien sukulaisten kautta. Kapteeni John Franklinin hautapaikkaa ei tosin tiedetä, joten hänen kuolinsyynsä saattaa jäädä arvoitukseksi. Eiköhän se liene samanlainen, kuin muullakin miehistöllä: surkeiden sattumusten summa.

John Torrington. RIP.

On se nyt vaan p**kele, mitä ihmiset saavat päähänsä lähteä toteuttamaan. Aivan järkyttäviin olosuhteisiin pitää lähteä seikkailemaan hemmetin huonoilla varusteilla. Eikö kenellekään tullut mieleen ajatus, että “odotetaan tässä reilusti yli sataviiskyt vuotta, että keksitään satelliitit, kännykät ja gps:t?” Ei tullut mieleen, ei. Piti lähteä menemään joko maineen takia tai sitten muuten vaan hulluuspäissään ja intomielisenä. Ja kuinkas sitten kävikään? Pirun huonosti.

“Green Boots”- nimellä tunnettu ruumis Everestillä. Hänet tunnistettiin lopulta Tsewang Paljor– nimiseksi mieheksi. RIP.

Hyvä esimerkki tällaisesta toiminnasta on myöskin se, että Mount Everestillä makaa edelleenkin noin 200 epäonnisen kiipeilijän ruumiit. Heidän alastuomisensa on täysin mahdoton tehtävä, eikä siihen ole kenelläkään aikomustakaan. Vuoren olosuhteet ovat aivan käsittämättömän vaikeat, niitä ei kukaan tavallinen pulliainen voi ymmärtää. Jotkut “onnekkaat” ovat selvinneet jäätyneiden varpaiden tai sormien amputoinneilla, mutta joillekin yksi ainoa askel väärään paikkaan on aiheuttanut kuoleman. Että kannattiko mennä, häh? John Franklin olisi sanonut tähän: “Paska reissu, mutta tulipahan tehtyä.”

KUNNIALLISET KUOPPAJAISET

Vuonna 1903 Tonsbergissa, Norjassa eräs farmari onnistui löytämään Norjan toistaiseksi arvokkaimman viikinkiaikaisen hautalöydön: veneen, jonka sisällä oli kaksi vainajaa ja runsaasti hautalahjoja. Kaivaukset aloitettiin löytöä seuraavana kesänä ja laiva on tällä hetkellä kunnostettuna Oslon Viikinkilaivamuseossa kahden muunkin veneen ja hautaesineistön ohella. Kunnostustyöt kestivät peräti 21 vuotta, mutta jopa 90 % veneestä on alkuperäistä puuta. Siinä sitä on konservaattoreilla ollut askartelua!

Oseberg Oslossa (History Of Vikings).

22-metrinen vene -Oseberg- on taidokkaasti koristeltu ja siihen on mahtunut peräti 30 soutajaa. Tutkimusten mukaan veneen rakennusajankohdaksi varmistui v. 820 jaa. Akka voi hyvinkin kuvitella, kuinka tällaisilla veneillä paineltiin menemään Amerikkaan ihan kevyesti, ihan silkasta menemisen ilosta!

Tønsberg – Google Maps

Hautalöytöihin kuului mm. koristeelliset hevosvaunut, neljä kelkkaa, eläinveistoksia, astioita, vaatteita, viisi sänkyä, höyhenpatja, kaksi telttaa, 15 hevosta, kuusi koiraa, 2 lehmää jne.jne… ja tietenkin ne kaksi vainajaa. Tavaroiden määrästä ja laadusta tiedettiin heti, että vainajat eivät todellakaan olleet Matti ja Maija Meikäläinen. Keitä he sitten olivat?

See the exhibition in 360 degrees Linkki museonäyttelyyn (Viking Ship Museum)

Noin 100 vuotta löydön jälkeen uudelleen haudatut luurangot kaivettiin esiin tarkempia tutkimuksia varten. Toinen vainajista paljastui v. 834 jaa. haudatuksi noin 80-vuotiaaksi naiseksi. Hän oli menehtynyt syöpään. Toinen nuorempi vainaja on noin 50-vuotias nainen, mutta hänen kuolinsyytään ei ole saatu selville.

Laivan kunto löydettäessä.

Pitkään uskottiin, että nuorempi vainaja olisi ollut tämän vanhuksen – jopa kuningattaren -seuraksi uhrattu palvelija, mutta väkivallan merkkejä ruumiista ei löytynyt. Dna-tutkimuksetkaan eivät selvittäneet, ovatko naiset sukua toisilleen, esim. äiti ja tytär. Nuoremmalla naisella oli murtunut solisluu, joka oli parantunut useiden viikkojen ajan, joten kuolinsyyksi murtuma ei yksin riitä. On epäilty, että hän on saattanut kaatua ja saada aivovaurion, mutta tämä on vain spekulaatiota.

See a longer list of the grave goods here (Viikinkilaivamuseon kokonainen luettelo kaikesta hautaesineistöstä)

Luista pystyttiin kyllä selvittämään, että heidän ruokavalionsa todisti heidän syöneen hyvin eläessään ja nuorempi naisista oli jopa käyttänyt koko elämänsä ajan metallista hammastikkua. Selvästikin kyse oli ylimystön jäsenistä, joten äiti-tytär-veikkaus saattanee olla hyvinkin mahdollinen. Tuskinpa palvelijalla oli käytössään tällaisia ylellisiä ja harvinaisia tarvikkeita. Tai… ehkäpä nuorempi nainen olikin palvelija, joka salaa käytti emäntänsä hammastikkua ja söi ruokaa tämän annoksista kenenkään tietämättä! Pyh, nyt Akka ajautuu taas liikaa salaliitto-osastolle…

Yksi kelkoista museossa (medievalists.net).

Hautaushetkellä Oseberg on kyllä tosiaankin sullottu täyteen tavaraa ja eläimiä – 15 hevosta muiden muassa ja hevosvaunut, god damn! Vaunut olivat tosin koottavaa mallia, eli niiden rakenne salli niiden purkamisen ja kokoamisen esim. veneessä kuljetusta varten. Aika näppärää nikkarointia tuohon aikaan; peräti 1200 vuotta sitten! Joku fiksu viikinki-insinööri on saanut älynväläyksen; mahdollisesti jo ennen 800-lukua, jolloin vaunut on rakennettu. Haudatessa ne olivat jo ns. vanhat kiesit.

Osebergin vaunut koottuina (Viking Ship Museum/Oslo).

Akka kyllä ihmettelee kuitenkin, miten ne hevoset ja lehmät on saatu laitettua veneeseen, aikamoinen homma nostella tällaisia painavia elukoita kaiken muun tavaran keskelle. Viikingeillä täytyi olla runsaasti ruista ranteessa. Ja mihin nämä arvoisat naiset tarvitsivat viisi sänkyä ja neljä kelkkaa? Kaikenlaiseen mukavaan ilonpitoon tuonpuoleisessa Valhallassa? (Ilonpito tarkoittaen tietenkin riehakasta mäenlaskua kelkalla ja …nukkumista…)

Yksi sängyistä (Irish Archaeology).

Vanhemmalta naiselta tällainen ilonpito olisi kuitenkin taitanut jäädä väliin, hänellä todettiin mm. osteoporoosi, lonkkamurtuma, polvivamma ja kuluneita niskaniveliä syövän lisäksi. On arvioitu, että hänen loppuelämänsä oli hyvin kivulias kaikesta ylellisyydestä huolimatta. Häntä on myös epäilty itse kuningatar Åsaksi, jonka lapsenlapsesta tuli myöhemmin Norjan ensimmäinen kuningas Harald Kaunotukka.

Harald isänsä kanssa (Wikipedia).

Tiedetään myös, että kuningatar Åsalla oli harvinainen hormonihäiriö, joka aiheutti hänelle parrankasvua. Oli miten oli; hyvin poikkeuksellinen tämä nainen kuitenkin oli saadessaan kaikenlaista hauta-aarretta mukaansa kuollessaan. Eipä se tainnut kuitenkaan häntä paljon lohduttaa kaiken kivun keskellä. Tai ehkäpä lohduttikin, jos hän uskoi pääsevänsä tuonpuoleiseen telmimään nuorena ja terveenä – ja ilman partaa, mikäli hän oli kuin olikin mainittu kuningatar Åsa.

Odin odottelee!

Ainakin veneestä löytyi nahkapussi, jonka sisällä oli kannabista – ei muuta kuin laitat vaunut kasaan, pari kaakkia niitä vetämään ja vaihdat viihteelle itsensä Odinin kanssa, arvoisa viikinkirouva! Ja jos jostain kumman syystä se mahdollinen parta on edelleen olemassa, kannattaa ehkä siistiä sitä vähäsen. Veneessä on mukana veitsiä ja kampoja, tämä mainittakoon ihan pienenä, ystävällisenä vinkkinä!

Krhm… kannattanee kaivella vähän ehyempiä tarvikkeita…

AMERIKKALAINEN PRINSSI

Ei, nyt ei ole kyse Eddie Murphyn esittämästä pelleprinssistä, vaan walesilaisesta prinssi Madocista. Tämä prinssi syntyi v. 1145 tienoilla. Prinssin isän Owain Gwyneddin kuoltua v. 1170 hänen lapsensa ajautuivat ilmiriitaan, kenestä tulisi uusi hallitsija tällä Walesin alueella.

Dolwyddelan Castle, Wales.

Tällä menehtyneellä äijällä olikin peräti 19 lasta, joten valinnanvaraa poikaporukassa riitti. Lisäänny ja täytä maa, herra Owain Gwynedd!

Prinssi Madoc.

Sanotaan, että prinssi Madoc ja hänen veljensä Rhirid kyllästyivät riitaisuuksiin ja he lähtivät seilaamaan kohti Amerikkaa. Madociin lienee vaikuttanut muinaisten druidien kertomukset “lännessä sijaitsevasta suuresta mantereesta” tai peräti viikinkien tunnetut reissut Amerikan/Kanadan Vinlandiin.

Veljespari varusti kaksi laivaa ja mukaan lähti muutakin porukkaa; miehiä, naisia ja lapsia. Tarkoitus oli perustaa uusi, onnellinen yhteisö kaukaiseen maahan. On esitetty, että Madocin retkue olisi peräti käynyt Meksikossa ja vaikuttanut asteekkien jumalkäsityksiin, mutta tästä ei ole todisteita. Legendataruissa kaikki on toki mahdollista.

Veljekset lähtevät Walesista.


Yleisin käsitys on kuitenkin se, että laivat rantautuivat Mobile Bayn alueelle Alabamaan, sillä merivirrat Atlantin yli johtavat juuri tähän lahteen. Myöhemmätkin tutkimusretkeilijät Euroopasta ovat saapuneet maihin juuri tässä paikassa.

Käsitykset retkueen koosta (20-130 ihmistä) ja laivojen lukumäärästä (2-13) vaihtelevat suuresti. Kirjallisia todisteita ei juuri mistään ole, kyse on kuitenkin melkein tuhat vuotta vanhasta legendasta. Joitakin hataria todisteita on kuitenkin löydettävissä:

Alabama- joen alueelta on löydetty raunioita, jotka on määritelty rakennetun ennen 1400-lukua. Erään linnakkeen pohja, muoto ja rakennustapa ovat identtisiä Walesissa sijaitsevan Dolwyddelanin linnan kanssa. Tässä linnassa prinssi Madoc syntyi.

Mobile Bay, Alabama.

Alueella asuneet intiaanit rakensivat samanlaisia jollia/veneitä, kuin Walesissa rakennettiin. Intiaaneilla kulki muutenkin perimätieto alueelle tulleista harmaasilmäisistä valkoihoisista, jotka puhuivat walesia. Walesin kieli juurtui jopa erään heimon sanastoon niin, että kielet kuulostivat samoilta.

Kalastusvene, jollaisia Walesissa käytettiin.

Kerrotaan, että ensimmäisen reissunsa jälkeen prinssi Madoc palasi Walesiin ja haali mukaansa lisää siirtolaisia Uuteen Maailmaan. Takaisin Englantiin hän ei sitten enää koskaan tullut. On esitetty, että prinssi ja hänen väkensä sulautuivat pikkuhiljaa intiaaniväestöön vaikuttaen kielen lisäksi mm. intiaanien ihonväriin ja parrankasvuun.


Tällaiset tarinat pysyivät kerrottuna perimätietona hengissä useita vuosisatoja. Vielä jopa 1800-luvulla tutkimusretkikunta Lewis&Clarkille annettiin ohjeeksi etsiä näitä walesinkielisiä heimoja, mutta ainakaan he eivät tällaisia kohdanneet.

Lewis&Clark – retkikunta.

Walesissa prinssin matkoista kerrottiin runoudessa, lauluissa ja historiikeissa, tosin vasta joitakin vuosisatoja myöhemmin. Ensimmäinen runo aiheesta on tehty 1450- luvun jälkeen. Ihan samalla tavalla kerrotaan kuningas Arthurista, Merlinistä ja Robin Hoodista. Heidänkään mahdollisesta olemassaolostaan ei kuitenkaan ole varmuutta, ainoastaan spekulaatioita.

Kuningas Arthur, Merlin ja Guinevere/kaiverrus v. 1881. (British Heritage)

Skeptikoiden mielestä tarinat prinssi Madocin “Amerikanvalloituksesta” olivat vain propagandakeino, jolla perusteltiin Englannin oikeutta siirtokuntien perustamiseen ja alueiden hallinnointiin. Mene ja tiedä, mutta mm. presidentti Thomas Jefferson uskoi Madocin tulleen Amerikkaan. Totta tai ei, mutta prinssi Madoc ainakin päätyi legendaksi pelkästään kiukustumalla riitelevään perheeseensä ja hyppäämällä laivaan.

Tuhannen vuoden päästä ihmetellään, onko Donald Trump ollut todellakin presidenttinä vai ei, sillä ajatushan on kertakaikkiaan “mahdoton ja naurettava”. Tutkijat nauravat moiselle älyttömyydelle sydämensä pohjasta ja siirtyvät parempiin aiheisiin.

MERKILLINEN KIVIMUNA, KRISTALLIKALLOT JA JEESUKSEN PERHEHAUTA

… Mikä ihme voi näitä kolmea yhdistää? Sellainen pieni, vähäpätöinen seikka, että kaikkia epäillään väärennöksiksi.

Kivimuna löytyi New Hampshiresta Winnipesaukee-järven läheltä v. 1872. Kivimuna on nykyään esillä New Hampshiren museossa. Kivi on noin 10 cm korkea, 6,5 cm leveä ja sen läpi kulkee reikä yläpäästä alapäähän. Kiveen on kaiverrettu kasvot, tiipii ja muita symboleja, korvien paikalla on maissintähkät.

Kivimunan koristelua. Tiipii näyttää jotenkin… liian kliseiseltä.

On epäilty, että kivi olisi muinaisen intiaaniheimon ukkoskivi; eräänlainen amuletti ukkosjumalaan liittyen. Sittemmin on todettu, että reiän poraamiseen olisi käytetty jonkinlaista mekaanista työkalua. Alaosassa on myös jälkiä siitä, että työstövaiheessa muna olisi kiinnitetty jonkinlaiseen sorviin.

Yeah. Ihmettelen vain juurikin tuota munan läpi kulkevaa reikää. Naruunko se pitää pujottaa, miksi? Mikäli muna on feikki, mitä väärentäjä on ajatellut? Onhan se nyt porakoneillakin työlästä porata 10 cm reikä kiven läpi. “Poraanpa tässä nyt ihan piruuttani ja hiki päässä reiän tämän munan läpi, sitten tutkijat raapivat päätään, hähää!”

Mikäli muna on todellakin aito intiaanien amuletti, Akka sai juuri jonkun ukkosjumalan vihat päällensä. Damn; nyt ei sitten enää tiipii pysy kasassa eikä biisoninmetsästyksessä ole onnea!

Makoilkaa rauhassa; metsästysmahkut meni jo!

Samanlaista feikkiepäilystä on esitetty maailmalta löytyneistä kristallikalloista. On uskottu, että kallot ovat muinaisen Keski-Amerikan intiaanien pyhiä esineitä. Niitä on väitetty tietokoneiksi, jotka sisältävät alieneilta peräisin olevaa informaatiota. Jotkut esittävät kallojen alkuperäksi peräti Atlantista.

British Museumin kallo/Wikimedia Commons.

Yeah. British Museumin ja Smithsonian Instituutin kallot on todettu väärennöksiksi; kalloissa näkyy merkkejä koneellisista työstöjäljistä. Tämähän ei tietenkään poissulje sitä, etteikö joku muista kalloista olisi aito… Joku saisi kyllä selittää, miten tuhansia vuosia sitten tuollaisen kallon värkkääminen onnistuu ilman sähkötyökaluja.

Ai niin; ne alienit, tietenkin! Tulivat sitten huipputeknisillä aluksillaan tänne jakelemaan kallisarvoista tietoa… pääkallojen muodossa. Eivät sitten muuta keksineet?

Tämän myötä Akan niskaan pärähtää vielä muinaisten inkojen kirous. Damn; nyt ei sitten maissisatokaan enää kasva!

Sinne meni sitten maissitkin!

Jeesuksen veljen (suomalaisittain Jaakob) luuarkku on myöskin kiistanalainen löytö. Arkku löytyi Israelista v. 2002 ja siihen on kaiverrettu teksti “Jaakob, Joosefin poika, Jeesuksen veli”.

Jaakobin ossuaari.

Ensimmäisellä vuosisadalla oli tapana, että edesmenneen ruumis siirrettiin hautakammioon ja myöhemmin jäljellejääneet luut siirrettiin kivestä kaiverrettuun luuarkkuun eli ossuaariin. Tämä ossuaari itsessään on todettu ajoituksen myötä aidoksi, mutta kiistanalaisuus onkin syntynyt tekstin aitoudesta.

Kiistanalainen on myöskin Jeesuksen perhehaudaksi väitetty hautakammio, josta löytyi useita ossuaareja. Löytö tehtiin v. 1980 Talpiotissa, Israelissa. Arkkuihin on kaiverrettu useiden Jeesuksen lähipiiriin sopivien henkilöiden nimiä. Mukana on peräti Jeesuksen itsensä, Jeesuksen toisen veljen, äidin sekä Maria Magdaleenan ja Jeesuksen pojan arkuiksi väitetyt ossuaarit. Mikäli löytö voitaisiin todistaa aidoksi, se mullistaisi kristillisen uskon perusteet.

Haudan sisäänkäynti löydettäessä.

Arkuille ja kaiverruksille on tehty useita tutkimuksia ja arkuista on saatu myös riittävästi materiaalia dna:n tutkimiseen. Vertailukohtaa dna-näytteille ei ole, sillä luut haudattiin uudestaan jo 80-luvun löydön jälkeen uskonnollisista syistä. Tätä uudempaa hautapaikkaa ei tiedetä.

Yeah. Menitte sitten hukkaamaan melkoisen tärkeätä todistusaineistoa paikkaan Ö. Tämä hauta-asia taitaa siis tosiasiassa olla täysin auki; harmin paikka. Akka ei ala tässä asiassa esittämään omia mielipiteitään haudan aitoudesta; aiempien kirousten myötä tähän ei tarvita enää minkäänlaisia paineita koko kristikunnalta.

Maissit ja biisonit meni jo mönkään, se riittänee tällä erää. Mitään taivaasta sojottavia syyttäviä sormia Akka ei ala enää katselemaan.

Ei tarvitse alkaa tulemaan!!