HELVETIN HISTORIAA

Jo muinaiset roomalaiset“… kuuluu vanha lause, jota ei kuulemma missään tapauksessa saa käyttää missään yhteydessä. Syistä viis, mutta eivät ne roomalaiset nyt NIIN muinaisia olleet, kun verrataan esim. sumerialaiseen kulttuuriin 4000-2000 eaa. Eufrat- ja Tigris -jokien alueella.

Roomalaisten valta-ajan katsotaan kuitenkin alkaneen vasta n. 700-luvulta eaa. kaupungistumisen myötä. (Tämä seikka tuli siis mieleen, kun Akka yritti muistella, oliko Haades kreikkalaisten vai roomalaisten manala…)

Jesus Christ saving the souls of the damned/1300-luvulta.

Noh; mennäänpä itse aiheeseen: onko ennen kristinuskoa historiallisissa kulttuureissa ollut käsitystä helvetin olemassaolosta? Miten eri uskonnoissa aihetta on käsitelty tai kuvattu? Tarkoitus ei ole tutkia asiaa teologiselta kantilta (joka on loppumaton suo), vaan ainoastaan katsahtaa, miten meitä syntisiä on ennen muinoin peloteltu kuolemanjälkeisellä taipaleella.

Onhan se nyt aivan selvää, että helvetti-käsitys on kristinuskossa ollut erinomainen keino pitää kansa ruodussa ja kuosissa tässä maanpäällisessä maailmassa.

ELI: Haades oli totta tosiaan sekä Kreikassa että Roomassa kuolemanjälkeinen tuonpuoleinen. Haades oli Kreikassa myös itse jumalan nimi, joka hallitsi tätä maanalaista valtakuntaa, kun taas Roomassa jumalan nimi oli Pluto.

Monet muistanevat kuulleensa Styks-joesta, jonka yli kuolleen oli päästävä lahjomalla kolikolla manalan lautturi Kharon. Vielä nykyäänkin löydetään luurankoja, joiden suuhun on asetettu kultakolikko. Tämä todistaa ainakin, ettei lautturinpentele ole sitten kuitenkaan kolikkoa ottanut…! Roomalaisten Haades-käsitykseen vaikutti suuresti Homeroksen Odysseia-teos ja sielujen puhdistuminen/uudelleensyntyminen on vaikuttanut mm. kristinuskon kiirastuli-käsitykseen.

Entäpä ne sumerilaiset? Tuonpuoleisella olikin monta nimeä: Kur, Irkalla, Kukku, Arali ja Kigal. Erikoista tähän tuonelaan joutumisessa oli se, ettei ihmisiä mitenkään tuomittu pahoista teoistaan, vaan jumalatar Ereshkigal vain julisti henkilön kuolleeksi. Vainajat saivat tuonelassa juodakseen vain “kuivaa pölyä,” joten menehtyneille annettiin sukulaisten toimesta usein juomauhreja jopa vuosikausien ajan. Onnettomimpia vainajia olivatkin siis lapsettomat, joiden uskottiin tämän takia jopa muuttuvan kummituksiksi ja piinaavaan vielä elossa olevia sukulaisiaan.

Kelttiläiseen kulttuuriin (n. 700 eaa.-400 jaa.) kuului useita erikielisiä kansoja ja heimoja eri alueilla, mutta yhteistä kaikille oli tuonpuoleisen käsitys. Varsinaista helvettiä ei ollut, vaan tuonpuoleinen (yleisin Annwn/Annwyn tai Tir na nOg) sijaitsi usein joko saarella tai maan alla. Tämä maailma olikin siis vain “Otherworld,” ei helvetti eikä taivas.

Keski-Amerikkaan sijoittunut mayojen muinaiskulttuuri (n. 7000 eaa.-950 jaa.) kutsui alamaailmaa Xibalbaksi, jota hallitsi 12 jumalaa. Tämä tuonela oli täynnä koettelemuksia, ansoja ja testejä sielupoloiselle, joka epäonnistuessaan joutui pilkattavaksi jumalten eteen. Lukuisten luolaverkostojen uskottiin johtavan tähän alamaailmaan, joten usein näistä luolista löytyy esim. rikottuja tai ehjiä uhriastioita.

Muinaisessa Egyptissä tuonpuoleisen nimi oli Duat ja tätä maailmaa hallitsi jumala Osiris. Jotta vainaja pääsisi punnitsemaan sydämensä, hänen tuli suorittaa testejä ja ohittaa demoneita matkallaan manalan läpi. Perillä jumala Anubis (jep, se koiranpää) vertasi sydämen painoa jumalatar Maatin sulkaan. Mikäli sydän oli painavampi, jumalatar Ammit hotkaisi sielun pois kuljeksimasta. Testin läpäisseet pääsivät Aaru-nimiseen rauhaisaan “paratiisiin.”

Kaikki tietänevät viikinkien Valhallan (jumala Odinin sali), jonne kaikki soturit havittelivat kunniakkaasti pääsevänsä. Vähemmän tunnettu termi lienee Hel/Helheim eli kuolleiden valtakunta, jonne joutuivat vanhuuteen tai sairauteen kuolleet tai muutoin epäkelvot yksilöt. Tätä maanalaista maailmaa hallitsi jumalatar Hel. Norjalaisessa mytologiassa muunkinlainen kuolemanjälkeinen elämä oli mahdollista; esim. merellä kuolleet noudettiin pois haahuilemasta jumalatar Ran verkkoihin.

Pohjois-Amerikan alkuperäisväestön keskuudessa helvetin käsitettä ei ollut olemassa. Kuolemanjälkeisen elämän uskottiin jatkuvan joko entiseen malliin jo edesmenneiden sukulaisten ja ystävien parissa (esim. Pueblo-intiaanit), tai Cheyenne-intiaanien mukaan Linnunrataa pitkin kuolleiden maailmaan samoihin olosuhteisiin. Minkäänlaista järjetöntä rangaistusta eletystä elämästä ei siis ollut odotettavissa, kuten useimmissa muissakaan kulttuureissa. Australian aboriginaaleilla on tällainen samanlainen ajatus kuolemanjälkeisestä elämästä: rangaistuksia eikä koetuksia ole heidänkään puoleltaan tiedossa!

Suomalaisessa “pakana”maailmassa siirryttiin kuoleman jälkeen tietenkin Tuonelaan, Manalaan tai Vainajalaan… tai mikä parasta: Manan maille. Kuolleiden täytyi ylittää Tuonen virta huolimatta siitä, olivatko he eläessään olleet hyviä vai pahoja, ja tätä virtaa vartioi musta joutsen laulaen kuolonsäveleitä. Tähän virtaan joutuu myös Kalevalan Lemminkäinen epäonnistuttuaan surmaamaan tämän joutsenen (tehtävä, joka hänen täytyi läpäistä saadakseen itselleen Pohjolan Louhen tyttären).

Kuulostaa kummasti ihan samanlaisilta tehtäviltä, joita asetettiin muissakin muinaisissa kulttuureissa… hmm!

On kuitenkin päivänselvää, että Elias Lönnrot keräsi matkoillaan Kalevalan ja Kantelettaren perimätietoa vasta 1800-luvun alkupuolella, joten tällöin kristinusko oli jo ehtinyt vaikuttaa useita vuosisatoja näihin suomalaisiin mytologioihin ja niiden suullisena perimätietona kerrottuihin tarinoihin.

Tällaisten uskonnollisten uskomusten alkuperien selvitys on tietenkin hankalaa, mutta MUINAISIIN aikoihin viitatessa voisi mainita, että mm. Homo Naledi-yksilöt (335 000–236 000 eaa.) todistettavasti suorittivat hautausrituaaleja. Samoin on jo pitkään oletettu kukkien siitepölylöytöjen perusteella, että neandertalinihminen hautasi tarkoituksellisesti kuolleensa. Ohessa hieno artikkeli tällaisesta tutkimustoiminnasta Cambridgen yliopistolta:

Shanidar Z: what did Neanderthals do with their dead? (cam.ac.uk)

Näitä löytöjä (kuten myös uusia ihmislajeja) saattaa putkahdella esiin historian hämäristä uusien löytöjen myötä, mutta näiden lajien uskomuksia kuolemanjälkeisestä elämästä emme voi koskaan tietää. Ainakin tiedämme, että neandertalilaiset huolehtivat vammautuneista ja vanhoista jäsenistään huolella. Tämä linkki kertoo myös Shanidar-luolan löydöistä:

Shanidar Cave – Wikipedia

Human Family Tree | The Smithsonian Institution’s Human Origins Program (si.edu)

Tässä yhteydessä kannattanee lopuksi todeta, että suurin osa maailman ongelmista on seurausta eri uskontojen välisistä ongelmista. Menneessä maailmassa on eletty maan, riistan, sairauksien ja selviytymisen ehdoilla, kunnes on keksitty, että esim. kuu ja aurinko ovatkin jumaluuksia.

Jopa taivaalta putoavat tähdenlennot/meteoriitit/ukkoset ovat olleet enteitä jumalien suuttumisesta, joten jotakin pitäisi tehdä!? Lepyttää suuttuneita jumalia veriuhreilla, tuhansilla suoruumiilla, lasten kasvatuksella pelkästään uhrimenoja varten jne. Akka ei ollenkaan vähättele myöskään eläinuhrien asemaa tässä yhteydessä.

Ehkäpä se selviytymisen helvetti on muinaisille ihmisille ollut jo se maanpäällinen helvetti, joten alkuperäiskansoille(kaan) se termi ei ole ollut tarpeellinen. Sellaisella periaatteella ollaan menty, että “Jotta vittuakos sitten; tästä etiäpäin kualemahan: parempoo o kuitennii luvassa!”

Akka tykkää tästä ajatuksesta. Pitäkää helvettinne, uskontonne ja tunkkinne, ne ovat moderneja keksintöjä.

MYYTTISIÄ AKKOJA MENNEISYYDESTÄ

Ah, kuinka ihanan ajankohtaista, voisi sarkastinen ihminen tässä kohtaa todeta. Ajankohdasta huolimatta Akka paneutuu muutamiin legendaarisiin naishahmoihin ja niihin liittyviin uskomuksiin.

La llorona on tunnetuin myyttinen hahmo Väli-Amerikassa ja Meksikossa. Tälle naiselle/aaveelle on paikasta riippumatta tunnusomaista se, että hän on aina pukeutunut valkoiseen ja hänen kerrotaan etsivän hukuttamiaan lapsiaan ikuisesti – ja näin tehdessään hän valittaa usein äänekkäästi. La lloronasta tehdyt havainnot sijoittuvatkin juurikin virtaavien vesistöjen läheisyyteen.

Tämän valkoisen aaveen alkuperästä ei ole varmuutta, mutta jo asteekkien jumaltarustoissa kerrotaan äitijumalattaresta Chihuacoatl, joka etsii kadonneita lapsiaan. La lloronan esikuvaksi on esitetty myös konkistadorien aikaista naista nimeltään La Malinche (n. 1500-1529), joka toimi Hernán Cortésin oppaana ja tulkkina. Tämä nainen on tosiaankin ollut oikeasti olemassa, ja hänen kerrotaan synnyttäneen Cortésille lapsen. Kun tämä arvoisa herra sitten naikin espanjalaisen naisen, La Malinche olisi tällöin kostoksi hukuttanut heidän yhteisen, aviottoman lapsensa.

Cortés ja La Malinche/piirros n. v. 1550.

Tällainen kostotarina onkin yleinen La lloronan yhteydessä kerrottuna. Hänen väitetään myös olleen köyhä palvelustyttö, joka nai ylempisäätyisen miehen ja synnytti tälle kaksikin lasta. Nähtyään sitten miehen jonkun muun naisen seurassa, hän olisi äkillisessä raivonpuuskassaan hukuttanut lapsensa ja tämän jälkeen itsensäkin. Katumuksen vallassa hän nyt sitten ikuisesti etsiskelee lapsiaan samalla voimakkaasti vaikeroiden.

Että näin. Tällä tavalla me akat tosiaankin toimimme: kun se oma siippa tervehtii kohteliaasti kaupan kassaneitiä meidän nähtemme, meille tulee tavaton tarve hukuttaa omat lapsemme. Jos nämä kultamussukat eivät ole mukana kaupassa, meille kelpaa ihan joku randomikin siitä kassajonosta. Sille ei mahda mitään: hukuttamaan on päästävä!

Oli miten oli, pelotteena La llorona toimii hyvin. Lapset saadaan pysymään kurissa, sillä “jos et tottele, La llorona tulee ja vie.” Tällainen uhkailu on kulttuurista ja uskomuksista riippumatta ollut hyvinkin tavallista ja sitä on esiintynyt ympäri maailmaa kautta vuosisatojen. Akan mieleen on eritoten jäänyt lukemansa seikka, että v. 1959 Tulilahden murhista syytettyä Runar Holmströmiä käytettiin pelotteena samalla tavoin.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tulilahden_kaksoismurha

Aina on siis löytynyt joku tyyppi tai hahmo, joka “tulee ja vie.” Näin sitä on pikku pilteille aiheutettu hirvittävät painajaiset ja traumat ihan vain sen takia, että kyseiset piltit pysyisivät pihamaan ympäristössä.

Vaikeroivia naisia löytyy myös Irlannin ja Skotlannin kansanperinteestä: jo 1300-luvulta lähtien löytyy kirjallisia merkintöjä bansheeksi kutsutuista aaveista, mutta tällaiset legendat ovat kuitenkin jo vuosisatoja vanhempaa perua. Banshee on tavallisesti harmaisiin tai vihreisiin pukeutunut hahmo, joka usein ennustaa perheenjäsenen kuolemaa ilmestymällä vaikeroimaan talon läheisyyteen. Tällaisen hahmon näkeminen on siis ollut varma merkki siitä, että joku heittää lopullisesti hanskat tiskiin. Bansheen uskotaan toisinaan olevan joko murhatuksi joutunut tai synnytykseen kuollut nainen. Vastaavanlaisia haamuja löytyy myös Walesin alueelta.

Useista Afrikan maista (mm. Tanzania, Ghana, Nigeria, Etelä-Afrikka) löytyy legenda aaveesta, joka tunnetaan mm. nimillä Madam Koi Koi tai Madam Moke. Tämän naisen kerrotaan olleen sisäoppilaitoksen ilkeä opettajatar, joka kuoli joko onnettomuuden seurauksena tai oppilaidensa tappamana. Naisen nimi johtuu hänen käyttämiensä korkokenkien kopinasta lattialla, josta hänen tiedetäänkin olevan paikalla edelleenkin (kiusaamassa oppilaitaan). Tämän aaveen tapoihin kuuluu availla ovia, laulaa, viheltää, läimiä oppilaita ja häiritä heitä eritoten wc-tiloissa ja asuntoloissa.

Ihan kiva tapaus; siinä istut viattomana pytyllä housut kintuissa, kun näkymätön hahmo tulee viereen viheltelemään ja läimäisee samalla poskelle ihan kunnolla. Lähtiessään tämä koroilla kopistelija jättää vielä vessakopin oven auki, perhana.

Tässä yhteydessä täytyy tietenkin mainita seireenit; nuo armottomat merten viettelijättäret. Tunnetuin kohtaus on kerrottu Odysseiassa (Homeros/n. 700-650 eaa.), jossa Odysseus käski miehistönsä laittaa mehiläisvahaa korviinsa, samalla kun hänet itse sidottiin laivansa mastoon. Varhaisimmat seireenit on kuitenkin kuvattu linnunsiipisinä naishahmoina, mutta n. 300-luvulla jaa. seireenit olivat jo muuttuneet merenneitomaisiksi hahmoiksi.

Odysseus ja seireenit/yksityiskohta maljakosta n. v. 480-470 eaa.

Vielä vanhempi tarina (1000-l. eaa.) Assyriasta kertoo jumalatar Atargatiksesta, joka tappoi vahingossa kuolevaisen sulhasensa. Tekoaan häpeillen hän hyppäsi veteen muuttuen puoliksi kalaksi, joten tämä tarina lienee esikuva kalanpyrstöisille merenneidoille. Ja sitä myöten ah, niin ihastuttavalle Arielille.

Ariel/DisneyPlus.

Itsensä Kristoffer Kolumbuksen (1451-1506) kerrotaan nähneen kolme merenneitoa Lähellä Dominikaanista tasavaltaa ja Haitia 9. tammikuuta v. 1493. Kolumbuksen mukaan nämä merenneidot “eivät ole puoliksikaan niin kauniita, kuin miksi heidät on kuvattu ja heidän kasvonsa näyttävät miehisiltä.” Tästä onkin vedetty johtopäätös, että Kolumbus havaitsi meressä manaatteja, jotka ovat n. kolmemetrisiä ja 300-500 -kiloisia otuksia. Onkin hyvin ymmärrettävää, että tällaisen järkäleen voi helposti luulla olevan pitkähiuksinen/yläosaton/viehkeä ja kauniisti laulava merenneito.

(Library Of Congress)

Ainakaan tässä tapauksessa nämä merenneidot eivät houkutelleet Kolumbusta tai miehistöä meren syleilyyn, sillä äijähän mm. seilasi saman vuoden syyskuussa jo toisella matkallaan kohti Ameriikan mannerta (eli Intiaa, kuten hän itse kuvitteli). Tuolloin äijällä olikin mukanaan peräti 17 laivaa ja 1500:n hengen miehistö.

Ilmeisesti manaatit eivät sittemmin häirinneet tätä jättilaivastoa, tai mistäpä sen tarkalleen ottaen tietää… ehkäpä tuosta väkimäärästä saattoi muutama merimies hypätä kiimaisena yli laidan ihan vaan manaatteja nähdessään. Sellaista nuo useita kuukausia tai jopa vuosia kestävät merimatkat saattoivat aiheuttaa… Se on ihan yhtä ymmärrettävää, kuin meidän akkojen mustasukkaisuudesta johtuva hillitön lasten hukuttamisraivo.

Kuvassa siis MANAATTI tai MERENNEITO (Wikimedia Commons/public domain).

KAUKOMATKAN KAIPUU? NOU HÄTÄ!

Mikäli tämän kesän kaukainen lomakohde on vielä mietinnän alla eikä massin määrällä ole rajaa, niin kannattaa suunnata Tannan saarelle Tyynellemerelle. Tanna kuuluu Vanuatun saarivaltioon, joka muodostuu 83 saaresta. Miksipä näistä kaikista sitten pitäisi valita juuri Tannan saari? Onko tällä saarella todellakin niin upeita hiekkarantoja ja nähtävyyksiä, että kannattaisi näin kauas lähteä? Hmm…!

Ennen matkasuunnitelmaa ja lippujen varaamista kannattaa kuitenkin huomioida, että kevyt pakkaaminen ei todellakaan ole tällä matkalla suotavaa. Itse asiassa; voit joutua jopa vararikkoon, sillä mukaan kannattaa pakata ainakin pari veneen perämoottoria, moottorisahoja, kiväärejä, Coca-colaa ja runsaasti tölkkimuonaa. Pari polkupyörääkin voisi mahduttaa mukaan tai jos haluaa kunnolla hifistellä; pari autoa.

Pitkien lentomatkojen aikana kannattaa myös perehtyä nimiin John Frum, Tom Navy ja prinssi Philip. Perille päästyäsi saatat nimittäin huomata, että olet heistä jonkun jälkeläinen/sukulainen, ja sinut otetaan jumalana vastaan. Jep, ihan oikeasti. Notta mitä v..a, kysyy nimimerkki epätietoinen, voisi joku tässä kohtaa kysyä. Selvennetäänpä siis hieman tätä keissiä:

James Cook saapui Tannan saarelle tutkimusmatkoillaan v. 1774 ollen täten ensimmäinen eurooppalainen, jonka tuolloiset alkuasukkaat kohtasivat. Cookin merkintöjen mukaan saarella asui myös kannibaaliheimoja, joten tällainen länsimainen retkue oli varmaankin melkomoinen shokki paikallisille asukkaille. Joillakin saarilla Cookin saapuminen tulkittiinkin jumalan ilmestymiseksi ja häntä alettiinkin palvoa asianmukaisin riitein. On siis oletettavaa, että Tannankin myöhemmät (kohta mainittavat) jumalkultit ovat lähtöisin jo satojen vuosien takaa; juurikin näistä ensimmäisistä länsimaisista kohtaamisista.

Cook saapuu Australian Botany Bayhin.

1800-luvulla saarille alkoi saapua brittiläisiä lähetyssaarnaajia, jotka tietenkin alkoivat opettaa länsimaista kristinuskoa tapojensa mukaisesti. Samalla natiiviväestö tutustui kaikenlaisiin eurooppalaisiin tavaroihin, joita he eivät koskaan olleet nähneetkään. Jeesuksen “tulemiseen” alkoi siis voimakkaasti liittyä tällainen materiaalinen aspekti ja voila: lastikultti-käsitys alkoi muodostua.

Toinen maailmansota räjäytti tällaisen ajattelutavan, kun näille lukuisille pienille saarille alettiin sijoittaa amerikkalaisia sotilasjoukkoja. Tällaisten lentotukikohtien tarkoitus oli tarkkailla japanilaisten toimintaa ja olla valmiina reagoimaan kaikkeen nopeasti. Saarille saapuvat sotilaat ja laivoilla toimitetut tai lentokoneista pudotetut tavaralastit ymmärrettiin usein niin, että jumalat saapuivat tavaroineen saarille tuomaan asukkaille uudenlaista, henkistä ohjausta.

Näin kävi myös Tanna-saarella, jonne saapui jumala nimeltään “John Frum.” Perimätiedon mukaan tämä henkilö elvytti saarelaisten vanhat tavat ja käski unohtaa länsimaisen ajattelutavan kokonaan. Saarelaiset alkoivat siis palvoa tätä sotilasta jumalanaan, kunnes sodan loputtua sotilaat lähtivät tannalaisten harmiksi saarilta lopullisesti. Heidän mukanaan loppuivat myös ah, niin autuaat tavaralähetykset. Saarelaiset alkoivatkin rakentaa puusta ja bambusta lentokonemalleja ja jopa kiitoteitä ja laitureita houkutellakseen jumalaa palaamaan takaisin.

Joidenkin saarelaisten mielestä John tosin asuu paikallisessa, aktiivisessa tulivuoressa Yasurissa, ja jotkut sekoittavat tähän John Frum-hahmoon iloisesti myös Jeesuksen ominaisuuksia. Äh, mitäpä näistä, jumala mikä jumala!

Tiedossa ei kuitenkaan ole, mistä tai kenestä tämä John Frum-kultti on saanut nimensä, mutta tämä uskonnollinen liike on tosiaankin edelleen voimissaan. Tässä uskonnossa odotetaan edelleen tämän valkoiseen pukeutuneen sotilaan paluuta, kuten hän aikoinaan sodan aikana lupasi tehdä. On arveltu, että nimi on muodostunut sanoista “John from America,” sillä heimolaiset tietävät hänen tulleen Amerikasta. John Frumin uskotaan siis tuovan taas palatessaan mukanaan länsimaisia aarteita, kuten jo aiemmin mainittuja (sinun nyt mukaasi pakkaamia) tavaroita.

(WikimediaCommons).

Johnia juhlitaan joka viikko perjantaisin, mutta varsinainen juhlapäivä vietetään 15. helmikuuta. Tuolloin saarelaiset pukeutuvat vanhoihin sotilaspukuihin ja farkkuihin, maalaavat punavärillä rintaansa tekstin USA ja marssivat bambunvarsista tehtyjen “kiväärien” kanssa paraatissa.

On tosin myös esitetty, että koko John Frum-aate on saanut lisäpontta ihan vain kava-juomasta, joka liittyy oleellisesti uskonnollisiin riitteihin. Tämä juoma valmistetaan kavapippurin juuresta, ja sillä on todettu olevan hallusinogeenisiä ja päihdyttäviä vaikutuksia. Tämän juoman avulla monet uskovat saavansa yhteyden jumaliin tai esi-isien henkiin ja sitä tarjotaankin, kuten kahvia länsimaissa. Joissakin lähteissä tosin mainitaan, että saarella olisi jo ennen sotaakin ollut John Broom-kultti, josta ei kuitenkaan ole yhtä vahvoja todisteita, kuin tästä John Frumista.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt Tom Navy-kultti, jonka epäillään syntyneen John Frumin tapaan. Onkin helppo kuvitella tämän nimen juontuneen sanoista “Tom from Navy,” mutta erääksi ehdokkaaksi on ehdotettu Thomas Beatty-nimistä lähetyssaarnaajaa, jonka tiedetään olleen saarella toisen maailmansodan aikaan.

(Smithsonian).

Noh, tästä puuttuu enää alussa mainittu prinssi Philip-kultti. Jep, juuri se prinssi Philip/Edinburghin herttua, joka menehtyi juuri ennen sadannetta syntymäpäiväänsä v. 2021. Tämän kultin synty on epäselvää, mutta on arveltu, että se pohjautuu 1950-60 -luvuille, kun asukkaat näkivät brittiläisten siirtolaisten kunnioituksen kuningatar Elisabetia kohtaan. Tällöin pääteltiin, että prinssi Philipin täytyi olla perimätiedossa mainittu, jonain päivänä saarelle saapuva jumala. Tätä uskomusta lisäsi herttuan ja kuningattaren vierailu saarella v. 1974, jonka jälkeen saarelaisille lähetettiin useita kuvia prinssi Philipistä. Hänen kuolemaansa surtiin surujuhlineen joitakin viikkoja, ja hänen uskotaan nyt lepäävän rauhassa, kunnes hänen sielunsa lopulta palaa saarelle.

Tannalle matkatessa kannattaakin siis miettiä, mitä pukee päällensä. Mikäli aikoo esiintyä valkoisessa sotilaspuvussa ja laskeutua uljaasti vesitasolla suoraan saaren rantaan, voi kohdata ruhtinaallisen vastaanoton. Kannattanee siis miettiä etukäteen myös, millä nimellä aikoo esittäytyä ja miten käyttäytyä. Muutoin me suomalaiset saamme hävetä silmät päästämme, kun koko maailman media raportoi tannalaisten uudesta jumalasta seuraavanlaisesti:

“Monen tannalaisen pitkä odotus on nyt päättynyt, kun heidän John Frum -jumalansa jälkeläinen on vihdoinkin saapunut saarelle. Tämä valkoisiin pukeutunut hahmo sai suuret suosionosoitukset laskeutuessaan näyttävästi vesitason ponttoonilla seisten ja vilkuttaen. Juhlatunnelmaa pilasi hieman se, että tämä kauan ja hartaasti odotettu jumaluus putosi ponttoonilta molskahtaen veteen. Saaren voimakkaimmat miehet auttoivat kuitenkin nopeasti jumalansa kuivalle maalle, ja kysyivät kunnioittavasti tämän nimeä. Riemu olikin suuri, kun jumala nauraen huusi kannattajilleen nimensä: ONXPAARIAUKI.

(PlaneAndPilotMagazine).

Jumalan kunniaksi järjestetään nyt viikon kestävät juhlat, mutta ensimmäisenä iltanaan matkasta väsynyt Onxpaariauki saatettiin lepäämään kaislamajaan, jonne tämä heti nukahtikin. Tannalaiset löysivät kuitenkin tämän lukuisista matkatavaroista siniristilipun, joka vedettiinkin heti salkoon jumalan vielä nukkuessa. Lipusta päätellen jumala on siis tällä kertaa saapunut kaukaisesta Suomesta, joten jatkossakin saamme nähdä tämän lipun liehuvan iloisesti Amerikan lipun vierellä viikottaisessa John Frum-juhlassa. Eläköön Suomi ja sankarillinen Onxpaariauki!

Että näin tällä kertaa. Torille!

TURISTIKRÄÄSÄN ALKULÄHTEILLÄ

Kukaan konmarittaja ei varmastikaan tunnusta, että “on sitten joskus tullut lomakohteesta ostettua jokin täysin hyödytön vipstaakkeli” matkamuistona. Sittemmin se täysin turha härpäke on jäänyt krääsälaatikkoon tai kaapin perälle, kunnes kauhean vimman vallassa on kaikesta turhasta tavarasta hankkiuduttu eroon. Siinä on sitten posket häpeästä punaisina katseltu esim. sitä käsin maalattua maisemalautasta, jonka reunaan on kirjoitettu tuolloisen matkakohteen nimi.

Kuulostaako tutulta? Jep, sellaiset lautaset eivät kelpaa kenellekään edes kierrätettynä (ellei joku sitten jostakin merkillisestä syystä keräile tällaisia aarteita).

Akka muistaa kuitenkin eläväisesti ensimmäisen matkamuistonsa Viking Linen laivamatkalta, kun Akka oli peräti 7-vuotias. Kyseinen esine oli pitkulainen avaimenperä, jonka sisällä liikkui Viikkarin paatti, kun pötköä kallisteli puolelta toiselle. Akka epäileekin, että tämä pötkö löytynee edelleen äiteensä krääsälaatikoista. Ah, kuinka retroa...!

Koska ja miten tällainen matkamuistojen keräileminen on sitten alkanut? Tiettävästi yksi vanhimmista, selkeästi matkamuistoksi luokiteltava esine löytyi arkeologisissa kaivauksissa Lontoossa. The Thames-joen sivujoen Walbrookin (sittemmin kuivunut) rannalla sijaitsi vuodesta 43 jaa. lähtien roomalaista asutusta, ja alueelta löydettiinkin runsaasti esineistöä. Peräti yli 200:n kirjoituspuikon joukosta löytyi yksi, jonka varteen oli kaiverrettu muistokirjoitus. Tekstissä kerrotaan, että kynän lahjoittaja antaa kynän muistoksi tultuaan “kaupungista” ja pahoittelee sitä, ettei hänellä ollut varaa parempaan lahjaan. Kynä/puikko on ajoitettu vuodelle 70 jaa.

This Ancient Roman Souvenir Stylus Is Inscribed With a Corny Joke | Smart News| Smithsonian Magazine

Useimmat matkamuistot ovat kuitenkin olleet alkujaan uskonnollisia: jopa jo 300-luvulla jaa. Jerusalemiin tehtiin pyhiinvaellusmatkoja. Nämä matkailijat halusivatkin yleensä jonkin muiston Pyhästä maasta; jopa hiekka, keramiikanpalaset ja kivet kelpasivat matkalaisille mukaan otettaviksi.

Seuraavina vuosisatoina Jerusalemissa alettiinkin myydä pienissä pulloissa pyhää vettä tai siunattua öljyä, jotta matkalaiset voisivat palata kotiinsa onnea ja siunausta tuovan matkamuistonsa kera. Näihin aikoihin mitä tahansa puunpalastakin saatettiin kutsua palaseksi Jeesuksen rististä, ja tälläkin hetkellä näitä “pyhiä” reliikkejä on kirkoissa ympäri maailmaa. Arvioiden mukaan jopa sen verran, että tällä kaikella puumateriaalilla voisi rakentaa vaikkapa Nooan arkin. Yeah.

Tällaiset pienet pullot tehtiin yleensä tinasta, lyijystä tai hopeasta. Tällaisia puteleita kannettiin mukana matkatavaroissa tai ripustettiin kaulaan suojelemaan matkalaista.

Onkin ymmärrettävää, että tällaiset uskonnolliset esineet ovat säilyneet nykypäiviin asti, sillä ne ovat varmastikin olleet arvokkaita ja arvostettuja esineitä jopa useiden sukupolvien ajan. Jerusalemista on löydetty myös amuletti/kolikko 500-600-luvuilta jaa., joka kuvaa Jeesus-lasta seimessä. Seuranaan hänellä on aasi ja härkä.

Akka voi hyvinkin kuvitella, kuinka jossakin pienessä työpajassa tällaisia matkamuistoja valmistettiin muinoin -hiki hatussa- lähes sarjatyönä. Pyhiinvaeltajien määrät olivat kuitenkin jo tuolloin niin suuria, että heistä riitti varmaa tuloa pienellekin yrittäjälle.

Tällaisia uskonnollisia amuletteja löytyy myös British Museumista (tietenkin, sillä tähän museoon on haalittu tavaraa eri maista kenenkään kyselemättä jo toista vuosisataa. Useat eri maat vaativatkin esineiden repatriaatiota).

Matkamuistoista puheenollen; kaikenlaisilla matkailijoilla on myöskin ollut tarve jättää puumerkkinsä käymäänsä matkakohteeseen.

Gizasta, Egyptistä, on löydetty temppelimuurista kaiverrus peräti vuodelta 1240 eaa. Kaiverruksen mukaan paikalla vieraili muuan Hadnakhte veljensä Panakhtin kanssa. Sillä tavalla, poijjaat, sillä tavalla…! Kiva kuulla teidän mukavasta reissustanne 3000 vuotta myöhemmin!

Pyramidit ja muutkin egyptiläiset kohteet ovat olleet suosittuja riipustelujen kohteita jo vuosituhansien ajan; varsinkin Napoleonin sotaretkien jälkeen jokaisen itseään kunnioittavan kulttuurihenkilön oli päästävä Egyptiin. Näistä käynneistä on edelleen nähtävissä heidän nimikirjoituksiaan useissa historiallisissa kohteissa. On kuitenkin muistettava, että muinaismuistolait ja historiallisten monumenttien kunnioittaminen alkoivat toden teolla vasta 1900-luvun puolella, joten tällaista toimintaa katsottiin tuolloin läpi sormien.

(Public Domain).

Hagia Sofia-moskeijassa (Istanbul, Turkki) on puolestaan vieraillut norjalainen, palkkasoturiksi epäilty herrasmies Halfdan hänen jättämistään riimuista pääteltynä. Tämä äijä on nerokkaasti kaivertanut seinään “Halfdan oli täällä.” Tämä legendaarinen tapa ilmaista käyntinsä elää edelleen monissa seinissä, kuten varmastikin kaikki tiedämme.

Hagia Sofia.
Halfdanin “Halfdan was here.”

Jerusalemin “pyhistä pyhin,” Pyhän Haudan kirkko, on edelleenkin suosittu pyhiinvaellus- ja turistikohde. Tämän kirkon rakennutti Konstantinus Suuri (ensimmäinen kristinuskoon kääntynyt roomalainen keisari) 300-luvulla jaa., ja tästä kirkosta on löydetty useita seinään kaiverrettuja ristejä. Aiemmin epäiltiinkin, että ristiretkeilijät kaiversivat näitä ristejä merkeiksi käynneistään, mutta viime vuoden tutkimukset ovat osoittaneet, että näitä ristejä kaiverrettiin korkeintaan muutaman henkilön toimesta.

Pyhan Haudan kirkko, jonka sisällä sijaitsee oletettu Jeesuksen hautakammio. Sen ympärille on rakennettu erillinen “mausoleumi” kirkon sisälle.

Yeah, tällainenkin seikka on todettavissa, kun käytössä on useita eri kuvantamismenetelmiä ja -tekniikoita! Onkin siis aihetta epäillä, että ehkä nämä “muutamat henkilöt” kaiversivat ristejä seinään ristiretkeläisten pyynnöstä (joko hyvää hyvyyttään tai sitten pientä maksua vastaan). On myös arveltu, että tällä tavoin estettiin vaeltajia kahmimasta kiviä ja rakennusmateriaaleja mukaansa, sillä tällaiset Jeesuksen (oletetun) haudan lähellä olleet materiaalit olivat kävijöille tietenkin suuressa arvossaan – olivathan ne peräti itsensä Jeesuksen haudan läheisyydessä! Tällainen maksullinen ristienkaiverrus-toiminta olisikin siis hyvin ymmärrettävää, mikäli sellaista on tosiaan tapahtunut.

Church of the Holy Sepulchre’s mysterious ‘graffiti’ crosses may not be what they seem | Live Science

Kiinan muurikaan ei ole poikkeus tässä graffitiasiassa, mutta v. 2014 tähän historialliseen kohteeseen avattiin graffiteille sallittu osuus. Viranomaiset tuskastuivat turisteihin, jotka kielloista huolimatta halusivat kaivertaa puumerkkinsä tähän jopa yli 20 000 kilometriä pitkään rakennelmaan. Noh, tämä nyt on varmastikin paras keino estää luvattomia graffiteja… varsinkin, kun pituutta tällä valtavalla muurilla riittää!

On se nyt kuitenkin merkillistä, että ihmisten geeneistä löytyy tällainen merkillinen vimma jättää itsestään edes jokin jälki tuleville sukupolville – vaikka vain johonkin seinään kirjoitettu “Se-ja-se kävi täällä.” Nähtävästi tämä taipumus on useita kymmeniä tuhansia vuosia vanha tapa, jonka mm. luolamaalauksista tiedämme.

Kannattaakin huomioida tänä kesänä reissatessa, että jätetään ne turhat krääsät ostamatta. Missä sijaitsee maailman kaikkien matkamuistojen hautausmaa/kaatopaikka?! Jep, siellä sen kaiken muun sekajätteen seassa, jonka viskaamme muutenkin muina miehinä (naisina/henkilöinä/alieneina/minä-tahansa) menemään.

Akka kuitenkin toivoo, että edes jokunen matkamuisto meidän ajaltamme säästyy tulevaisuuden arkeologeille tutkittavaksi: olisikohan parempi haudata keramiikkalautanen tekstillä “Kuopio-Puijo” vai savikannu, jossa lukee Kypros kreikkalaisilla aakkosilla?

Äh, ihan sama; muutaman tuhannen vuoden päästä kaikki arkeologiset löydöt ovat jo ihan peruskauraa: “Voi v**tu, minkä hemmetin takia näitä Kuopio-lautasia löytyy joka paikasta? Löytyisi nyt edes kerrankin yksi Saint Vincent ja Grenadiinit-valtion lautanen!!”

Saint-Vincent ja Grenadiinit. Jep, kelpaisi Akalle. Huom! Ainuttakaan matkamuistoa ei ole vahingoitettu/haudattu tämän kirjoituksen aikana, joten Kuopion ja Kyproksen on turha ottaa Akkaan yhteyttä harmistuksissaan. Akka odottaa kuitenkin lahjakorttia tältä Saint-Vincentiltä ja Grenadiineiltä.

MILJARDÖÖRIN OUTO KATOAMINEN

Rockefeller-suvulla riittää massia Roope Ankan rahasäiliön verran: tämän suvun omaisuus on arvioitu reilusti yli 10 miljardiksi dollariksi. Rahaa alkoi kertyä, kun suvun patriarkka John D. Rockefeller perusti öljy-yhtiö Standard Oilin 1860-luvulla. Äijä ei sentään huuhtonut kultaa Klondikessa, kuten tämä aiemmin mainittu räpyläjalka. Tämä suku on kuitenkin nykyisinkin voimakas vaikuttaja sekä politiikassa, että yhteiskunnallisissa asioissa (taide, yliopistot, säätiöt…)

John D. Rockefeller v. 1872.

Vuonna 1961 suvun nuori vesa Michael D. Rockefeller (s. 1938) ei kuitenkaan pitänyt oman isänsä Nelson Rockefellerin ajatuksesta seurata tämän jalanjälkiä suvun valtavan koneiston pyörittämisessä. Tämä poika kävi kuuliaisesti arvostetut opinahjot Phillips Exeter Academyn ja Harvardin, mutta häntä kiinnosti enemmän taiteeseen keskittyminen, kuin lisämassin tuottaminen suvulle. Michael oli erityisen kiinnostunut alkuperäiskansojen taiteesta, joten hän suuntasikin kulkunsa tuolloin Alankomaiden hallussa olleen Uuden-Guinean viidakoihin. Matkalla oli tarkoitus kerätä ja dokumentoida alueella asustaneen Asmati-heimon taidetta ja elintapoja. Matkalla kuvattiin myös dokumenttielokuva “Dead Birds.”

Michael Rockefeller Asmatien parissa.

Jostakin merkillisestä syystä tämä heimo kiinnosti Michaelia niin kovasti, että jo saman vuoden marraskuussa hän palasi alueelle antropologi Rene Wassingin kanssa. Mutta kuinkas kävikään: heidän 12-metrinen katamaraaninsa kaatui joella kovassa aallokossa ja kiepsahti nurin. Seurueen kaksi opasta uivat nopeasti rantaan hakemaan apua, mutta tällöin vene jo jatkoi kulkuaan kohti avomerta. Michael ja Rene odottivat apua peräti kaksi vuorokautta, kunnes Michael lopulta päätti lähteä uimaan rantaan. Eri lähteistä riippuen tämän matkan on arvioitu olleen 6-22 kilometriä (jep, näin mukavasti nämä arviot heittelevät!) Michael tyhjensi kaksi bensakanisteria, kiinnitti ne vyötärölleen kellukkeiksi ja lähti matkaan sanoen Renelle: “I think I can make it.” Rene Wassing pelastettiin seuraavana päivänä, mutta Michaelista ei nähty enää koskaan jälkeäkään. (Tähän väliin pitää lausua teatraalisesti: “Vai nähtiinkö…? Hmm…”)

Asmatien elinalueet Uudessa-Guineassa.

Noh, massisuvun rahoilla saatiin tietenkin järjestettyä valtavat etsintäoperaatiot Michaelin löytämiseksi. Laivat, lentokoneet ja helikopterit tekivät kuitenkin tuloksetonta työtä ja etsinnät lopetettiinkin kahden viikon jälkeen. Mitä Michaelille sitten ajateltiin tapahtuneen?

Asmatien taide-esine/The Metropolitan Museum of Art.

Yleisin mielipide oli, että Michael oli joutunut krokotiilin tai hain päivälliseksi, tai sitten “vain” hukkunut uuvuttavan uintimatkansa seurauksena. Mutta: skeptisimmät epäilivät heti, että Asmatien heimo Ostjanepin kylästä olisi tappanut Michaelin tämän saavuttua rantaan ja että heimo olisi SYÖNYT MICHAELIN AIVOT. Tätä spekulaatiota edisti se, että heimon tapoihin oli kuulunut tällainen rituaalinen toiminta jo ammoisista ajoista lähtien. Vuonna 1958 kylään saapuneet Alankomaiden sotilaat olivat tappaneet useita heimon korkea-arvoisia jäseniä, joten tällainen “valkoisen miehen” keihästäminen olisi ollut kostoisku tapahtuneesta. Jep, ei kannata alkaa kettuilemaan väärille ihmisille, seurauksena voi olla aivojesi syöminen juhlallisissa rituaaleissa!

Löytyykö tälle väitteelle sitten mitään perusteita? Vuosien aikana useita asiaan perehtyneitä tutkijoita/yksityishenkilöitä on käynyt vierailemassa heimon luona asiaa selvittääkseen. On kerrottu, että Michaelin kohtalosta kysyttäessä kukaan ei tiedä yhtään mitään. Kuinka yllättävää. Jotkut ovat kuitenkin saaneet puristettua heimon jäsenistä tunnustuksia, että kyläläiset tosiaankin tappoivat amerikkalaisen turistin nimeltään Michael Rockefeller. Akan korvaan tällainen tarinointi kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, mutta eihän sitä koskaan tiedä… jotkut kyläläiset ovat tosin jopa kertoneet, että Michaelin kalloa ja joitakin luita säilytetään heimon jäsenten keskuudessa. (No nih; Rockefellerit; käykääpäs hakemassa nämä luut pois kuljeksimasta DNA-näytettä varten…!)

Michael aiemmalla retkellään Uudessa-Guineassa.

Akka ei kuitenkaan ymmärrä, miksi visusti vaietusta turistin tappamisesta olisi heimon keskuudessa yhtäkkiä alettu tehdä tunnustuksia, kun tällaisesta seikasta voisi koitua heimolle vakavia seurauksia? Tällainen toiminta ei ole mitenkään järkeenkäypää, mutta kukin voi toki muodostaa asiasta oman mielipiteensä.

Dokumentaristi Fraser Heston sai käsiinsä Malcolm Kirkin v. 1969 kuvaamaa filmimateriaalia Asmatien heimolaisista ja tässä filmissä näkyy selvästi valkoihoinen mies melomassa muiden heimolaisten keskuudessa. Filmimatsku oli jäänyt unohduksiin 40:ksi vuodeksi, sillä kuvanlaatu ei ole parhaimmasta päästä todistaakseen yhtään mitään. Mutta: jumazuikka, tuolla filmillä näkyvällä äijällä on kyllä tosiaankin silmälasit päässään! Hmm… ja parta… Youtube-linkki filmiin tässä:

Supposed footage of missing man Michael Rockefeller taken in 1969 by Malcolm Kirk for Milt Machlin – YouTube

Olisikin ihan loogista, että maalliseen mammonaan kyllästynyt Michael olisi jäänyt hillumaan heimon pariin, olihan hän jo aiemmalla kolmen viikon reissullaan ollut innoissaan heimon elämäntavoista. Sitä paitsi: heimon parissa asuttuaan hänet olisi rantaan päästyään heti tunnistettu täksi aiemmin kylässä vierailleeksi nuorukaiseksi, josta ei varmastikaan olisi koitunut kenellekään mitään harmia: “Kas, sieltähän rämpii meidän ihka oma Miihkali! Tervetuloa takaisin, poikakulta!” Heimolaiset olisivat sitten peitelleet Michaelin lavastettua kuolemaa väittämällä, että tämä oli tosiaankin tapettu heti rantaan päästyään. “Juu juu, keihästä heitettiin niin per*eleesti ja sitten ihan vaan keitettiinkin koko äijä. Makoisaa oli, tosin vähän sitkeää!”

“Nope, ei täällä ketään piilotella!!”

Noh, oli miten oli; mutta näinä päivinä Miihkali olisi 84-vuotias, mikäli hän tosiaankin olisi tuolloin v. 1961 selviytynyt rantaan. Ehkäpä luonnonmukaiset elintavat ovatkin pitäneet äijän hyväkuntoisena ja tälläkin hetkellä papparainen hihittelee Asmatien iltanuotiolla. Heimon pienimmäiset tietävät jo kokoontua kuuntelemaan jokapäiväistä iltasatua siitä, kuinka Miihkali-pappa jymäytti kaikkia valkoisia miehiä “silloin kauan sitten, kun pappakin oli vielä nuori ja vetreä!”

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin; ’til the next time!

VALKOISIA HEVOSIA, PRINSSEJÄ JA… HMM…

Hevoset ovat ilmeisesti mukavia ja uljaita eläimiä. Jokaiseen ihastuttavaan satuun tai ritaritarinaan kuuluu kuitenkin mukaan uljas komistus, joka karauttaa paikalle valkoisella hevosella pelastamaan linnaan vangiksi jääneen prinsessan.

Kukaan ei ole koskaan kuullut prinssistä, joka karauttaa paikalle täplikkäällä, vanhalla kaakilla, joka kupsahtaa rasituksesta kuoliaaksi prinsessan edessä. Samalla prinssi murskautuu kaatuvan hevosensa alle ja prinsessa putoaa kohtalokkain seurauksin torninsa parvekkeelta. Paikalle kiiruhtava prinsessan kamaripalvelija saa myös sydänkohtauksen, kuten myös kuningaspari, joka järkyttyy ainoan tyttärensä kauheasta onnettomuudesta.

Pelastustarpeen alun perin aiheuttanut lohikäärmekin menehtyy ihan vain v*tutukseen siitä, ettei häntä huomioida enää millään tavalla. “Että v’ttuakos tässä sitten…”

Brittejä nämä valkoiset hevoset ovat kuitenkin kiinnostaneet jopa siinä määrin, että näitä valkoisia hevoskuvioita löytyy kukkuloiden kupeista useita kymmeniä yksilöitä. Vanhin ja tunnetuin näistä lienee Uffingtonin valkoinen hevonen, joka on ajoitettu muodostetuksi vuosien 1380-550 eaa. välisenä aikana.

Uffington White Horse.

Tämä 110×40 -metrinen elukka vaatii edelleenkin vuosittaista huolenpitoa, ettei se jää kasvillisuuden peittoon. Tutkimuksissa on selvitetty, että ääriviivoja varten on kaivettu jopa metrin syvyisiä ojia, jotka on sitten täytetty kalkkikivellä. Alueella hilluneet heimot ja sittemmin keltit pitivät hevosia suuressa arvossa, tosin kuviota on arveltu myös koiraksi tai kissaeläimeksi. Ensimmäinen kirjallinen maininta “hevosesta” löytyy jo 1000-luvun alkupuolelta, joten nimitys on jäänyt pysyväksi.

Wiltshiressä, Englannissa, sijaitseekin peräti 8 hevoskuviota. Toiseksi vanhin hevonen on Cherchillin valkoinen hevonen, joka muodostettiin v. 1780. Vuonna 2002 kuvio uudistettiin peräti 160 tonnilla kalkkikiveä ja sitä ylläpidetään edelleen National Trustin toimesta, jonka nettisivuilta löytyykin upeita, kansallishistoriallisesti tärkeitä ja arvokkaita kohteita.

Home | National Trust

Cherchill White Horse.

Westburyn hevosen on arveltu tehdyn vuonna 878 jaa. kuningas Alfred Suuren kunniaksi, joka tuolloin kukisti viikinkipäällikkö Guthrumin Edingtonin taistelussa. Tätä ei kuitenkaan voida todistaa, sillä kuviota “paranneltiin” ja muokattiin 1700-luvun loppupuolella eikä aiempia kirjallisia todisteita hevosesta ole löydetty.

Westbury White Horse.

Useita hevoskuvioita on myös menetetty aikojen saatossa, mutta samalla tällaiset kuviot ovat innoittaneet ihmisiä tekemään vastaavia kuvioita eri aikoina:

Pienin Wiltshiren alueen hevosista juontuu vuoteen 1804, jolloin Marlborough’n akatemian koulupojat toteuttivat tämän rinnekuvion. Ajatuksen sai päähänsä paikallisen kartanon poika William Canning, kaikki kunnia hänelle ja hänen posselleen, joka tällaista urakkaa lähti suorittamaan…! Kuviota ylläpidetään edelleen Marlborough Collegen toimesta vuosittaisessa perinnetapahtumassa. (Ei, Akka ei usko, että tässä tapahtumassa jaetaan ilmaisia savukkeita…)

Marlborough White Horse.

Aveburyn kylässä (juurikin tällä Wiltshiren alueella) sijaitsee myös maailman suurin kivikehä, jonka ajoitusta ei tarkalleen tiedetä. Tätä kivikehää rakennettiin kuitenkin useiden vuosisatojen ajan n. vuosien 2850-2200 eaa. aikana (kuten Stonehengeäkin). Ei siis ole ihme, että näitä heppojakin alueen ympäristöstä löytyy… tai on löytynyt, mutta niitä on myöskin menetetty. Jotakin hyvin pyhää tällä paikalla on kuitenkin harjoitettu vuosisatojen ajan.

Avebury – Google Maps

Mutta… entäs se prinssi/ritari, joka tällaisella hevosella karauttaa paikalle? NOU HÄTÄ, sellainenkin löytyy eteläisestä Englannista: Cerne Abbasin jättiläinen. Tämän 55×50 – metrisen hahmon ajoitus on … kuinka yllättävää, kiistanalainen.

Cerne Abbas Giant (NewScientist).

Vuonna 987 jaa. lähistölle rakennettiin luostari, joten on erittäin epätodennäköistä, että hahmo olisi tätä vanhempi, ellei se olisi jo tuossa vaiheessa peittynyt kasvillisuuden alle. Kristinuskon edustajat eivät olisi todellakaan sietäneet tällaista pakanallista kuviota. Aluetta aiemmin asuttaneet saksit noudattivat luonnonuskontoja, joten tällainen tyyppi olisi nimenomaan heille ollut oiva palvontapaikka. Tämän jätin ajoituksesta on esitetty kuitenkin useita eri mahdollisuuksia, vanhin niistä sijoittuu 700-luvulle jaa.

Kelttien asumuksia Britanniassa taiteilijan kuvaelmana.

Noh, nykyaikoihin asti on kuitenkin säilynyt perimätieto, että tämän hahmon 11-METRISEN falloskuvion sisäpuolella pelehtiminen edistää hedelmällisyyttä. Tutkimuksia tästä ei tietenkään ole, mutta Akan järjellä ajatellen tämä olisi ollut hyvä syy muodostaa tällainen hahmo rinteelle, mikäli pakanauskonnot olivat kyseessä saksien toimesta. Muitakin vanhoja uskomuksia on muuallakin säilynyt pilvin pimein, kuten esim. usko siitä, että kirves sängyn alla edesauttaa poikalapsen syntymistä. Huom; sarjamurhaajat: tällaista uskomusta ei kannata selittää poliisille, jos kirveessä on verta!

Akan “ihannesadussa” tämä prinssihahmo sopii juurikin Uffingtonin hevosen selkään: heppa 110×40 m ja prinssi 55×50 m. Tapahtumat etenevätkin siis seuraavalla tavalla:

Hevonen uupuu matkan aikana, kun prinssin lerssi ja painava nuija lisäävät liikaa painoa. Hepan läkähtyessä aivan loppumetreillä prinsessan parvekkeen edessä koko hoviväki kuolee sydänkohtaukseen ihan jo tällaisesta näystä: jättikokoinen heppa ja prinssi saapuvat linnaan nähtävästi hirvittävin aikein. 11- metrinen lerssi ei todellakaan herätä luottamusta tässä ensitapaamisessa, ainakaan kuninkaan mielestä. Tai prinsessan.

Lohikäärme kuolee edelleenkin ihan vaan v*tutukseen siitä, että häntä ei huomioida millään tavalla tai sitten ihan vaan siihen, että lohikäärmeen lerssi ei ole yhtä pitkä, kuin prinssin. Terveisiä vaan Sigmund Freudille, joka itse oli täysin fanaattinen ja häiriintynyt seksuaaliteorioidensa kanssa.

Sigmund Freud. Monen haitan ja harmin aiheuttaja menneinä vuosina.

Disney/Pixar ei ole ottanut yhteyttä Akkaan tämän tarinan tiimoilta. Kuinka merkillistä! Heitä ei kiinnosta tällaiset historialliset faktat, joista voisi tehdä upean elokuvan!

Samalla Akan puhelin soi ja möreä ääni kysyy huonolla englannilla:

“Sulla oli jogu mergiillisen pitkä peenis, ongo totta?”
Akka: “Onko tämä nyt Disney/Pixar, kun soittaa?”
Soittaja: “Juu juu, ihan guka vaan, kunhan sulla on mergiillisen pitkä peenis.”

Akka luovuttaa taas toivonsa ihmiskuntaa kohtaan tällä sarkastisella kuvaelmalla, jota ei ole oikeasti tapahtunut. Hevonen ei ole missään tapauksessa syyllinen tapahtumiin.

“Emmää niin ajatellutkaan, että olisin syyllinen. Oon ruskea.”

DOGON-HEIMON KUMMALLISET USKOMUKSET

Malissa, Bandiagaran alueella, elää edelleen heimo, joka uskoo vahvasti esi-isiensä saaneen vieraita avaruudesta. Heimo on elänyt alueella jo useita tuhansia vuosia, mutta maailman tietoisuuteen heidät nosti vasta 1930-luvulla vierailleet ranskalaiset antropologit Marcel Griaule ja Germain Dieterlen. Tuolloin kävi ilmi jotakin merkillistä, jota ei nykypäivän tavallinen pulliainen oikein jaksa ymmärtää.

Dogonit elävät osittain edelleenkin kylämäisissä yhteisöissä, mutta nykyään jopa 35 % heistä ovat islaminuskoisia ja 10 % kristittyjä. Muut uskonnot ovat siis heidätkin tavoittaneet, kuten luonnollisesti on tapahtunut lähes kaikille alkuperäiskansoille ympäri maailmaa. Dogonien vanha, suullinen uskomusperintö on kuitenkin huikaisevan erikoista, sillä kylään saapuneet antropologit huomasivat tuolloin heidän tietävän astrologisia asioita, joita tiedeyhteisökään ei vielä tiennyt.

Mitä he sitten tiesivät? He tiesivät jo tuolloin kaksoistähdestä Sirius A ja B, vaikka tämä tähti B löydettiin vasta 1950-luvulla. He tiesivät myös tarkkaan tämän B -tähden kiertoajan ja sen, että siellä jossakin piilottelee vielä kolmaskin tähti, jota ei-moderni tiede ollut vielä löytänyt. Dogonien mukaan avaruudesta tulleet jumalat kertoivat heille myös, että maa kiertää aurinkoa, Jupiterilla on neljä suurta kuuta ja että Saturnuksella on kivikehä. Tiedossa oli myös, että Sirius B oli kuoleva kääpiötähti.

Dogonien perimätiedon mukaan nämä tähdistä saapuneet jumalat olivat puoliksi vesieliöitä, eli nyt aletaan puhua merenneidoista ja merenmiehistä. Akka korjaa heti lausumaansa: vesihenkilöistä.

Nämä Nommo-jumaliksi nimetyt jumaluudet olivat saapuneet tuhansia vuosia sitten heimon keskuuteen ja heidän odotetaan edelleen palaavan takaisin minä päivänä tahansa. Näiltä jumaluuksilta saatiin myöskin tietoa Orionin tähtikuviosta, asteroideista, Plejadeista (Seulasten tähtikuvio) ja siitä, että taivaankansi jaettiin 22 osaan, joihin sisältyi 266 tähtikuviota.

Luonnollisesti ensimmäiseksi epäiltiin paikalla käyneitä antropologeja: he olivat varmaankin syöttäneet näille ihmisille tietoa länsimaisista tavoista ja tiedoista!

Että olepa siinä sitten tutkija ja kerro jotakin tavallisesta poikkeavaa; siitä ei hyvä seuraa, kuten on jo aiemminkin havaittu!

Jopa arvostettu tähtitieteilijä Carl Sagan osallistui keskusteluun ja kielsi dogonien tietävän yhtään mitään mistään, sillä osa heidän tiedoistaan olivat kuitenkin puutteellisia ja vääriä.

Carl Sagan/Library Of Congress.

Akka ei ala arvostelemaan tällaisia tuhansia vuosia perimätietona kerrottuja uskomuksia ollenkaan: mielenkiintoista on se, että heillä on tapana juhlistaa mm. 60 vuoden välein tietynlaista siirtymäriittiä nuorille pojille. Tuolloin tämän Sirius A-tähden valo osuu kahden vuorenhuipun väliin ja miehistymisriittiin sopivat pojat alkavat valmistautua juhliin, jotka voivat kestää jopa kuukausia. God damn; 60 vuoden välein! Jotkut onnekkaat sattuvat syntymään sitten sopivasti näihin juhliin.

Meillä täällä länsimaissa juhlitaan ihan joka vuosi synttäreitä, puhumattakaan kaikista muista juhlista: ristiäiset, nimenantajaiset, kihlajaiset, häät, rippikoulu, valmistujaiset, ylennys, pikkujoulut…! Kissanristiäiset ja koirien häät kuuluvat tosiaankin tällekin listalle.

Meillä suomalaisilla on tapana keksiä aiheesta kuin aiheesta juhlan aihetta. Miksipä ei? Milloin me muutoin saamme päräyttää itsestämme sen parhaan osan esiin: tälläytyä parhaimpiimme ja sanoa suoraan, että esim. jokin tilanne v*tuttaa, vaikka sitä ei ole aiemmin osannut sanoa? Tällainen, kuuluisa sota alkaa joko häissä tai hautajaisissa, tai viimeistään pikkujouluissa.

Kukaan meistä ei kestäisi dogonien elämäntapaa eli sitä, että joitakin miehuusjuhlia vietetään 60 vuoden välein. Että laskeskelepa siitä sitten sopiva siitoskohta lapsen syntymälle ilman mitään nykyaikaisia apuvälineitä!

Dogoneilla on tietenkin muitakin juhlia, jotka liittyvät muihin heimon perinteisiin ja siirtymäriitteihin, mutta varsinkin tämä 60 vuoden jakso sai taas Akan laittamaan mittasuhteita asioihin. Juhlia pitää olla, muuten me ihmiset emme jaksa eteenpäin: juhlat edustavat toivoa ja elämän jatkumista.

Yeah, kukin tavallaan! Näillä taas mennään!

OLIKO JEESUS OIKEASTI KAUHUKAKARA?

Jo 2000 vuotta tutkijat ovat ihmetelleet, mitä Jeesus teki ns. “kadonneina vuosina,” joista Raamattu ei kerro juurikaan mitään. Evankeliumit kertovat n. 30-33-vuotiaan Jeesuksen tapahtumista matkalla kohti ristiinnaulitsemista, mutta siihen tieto sitten jääkin. Vai jääkö?

Raamattuun kuulumattomat apokryfiset tekstit valaisevat pikku-Jessen elämää erikoisella tavalla: hänet kuvataan hyvin inhimillisenä ihmisenä, joka tosin hämmästytti naapureitaan ja opettajiaan merkillisin tavoin.

Joidenkin tutkijoiden mielestä nämä tekstit on tarkoituksellisesti jätetty pois virallisesta Raamatusta, sillä Jeesus haluttiin nimenomaan kuvata jumalallisena olentona eikä tavallisena kaduntallaajana.

Uskonnollisissa kysymyksissä on tietenkin aina useita aspekteja, mutta Akan tarkoitus on tässä tutkiskella huumoripitoisesti näitä olemassaolevia, löydettyjä tekstejä, ottamatta sen kummemmin kantaa niiden todenperäisyyteen. Joten tiukkapipot; heittäkää hattunne nurkkaan tai poistukaa. Akka ei noudata/tue/kiellä mitään uskontoa, vaan sallii kaikkien vapaasti harjoittaa vaikka hammastikun palvontaa, mikäli niin haluaa tehdä. Akka käyttää termiä “Jesse” tässä kirjoituksessa huumorilla..

Yksi merkillinen seikka on se, ettei Jeesuksen perheestä tiedetä juurikaan mitään. Tiedetään kuitenkin, että Jessellä oli neljä veljeä ja kaksi sisarta, jotka on yleisesti mielletty isä-Joosefin lapsiksi aikaisemmasta avioliitosta. Täten Jesse olisi ollut perheen kuopus
ja äitinsä ainoa biologinen lapsi. Tätä seikkaa perustellaan sillä, että äiti Maria oli tietenkin neitsyt ja Joosef häntä huomattavasti vanhempi mieshenkilö. Raamatun kertomuksissa Joosef vain katoaa jossakin vaiheessa, eikä hänen kohtalostaan tiedetä sen enempää. Sekin seikka antaa siis ymmärtää, että Joosef kuoli paljon ennen tätä äiti Mariaa, joka kirjoitusten mukaan seurasi ristiinnaulitsemistakin muiden naisten kanssa ilman Joosefia.

Mutta: missä Jesse kävi eskaria makaronitaidetta askarrellen? Saiko hän koulussa hyviä ystäviä? Heruiko Jesselle peräti Hymypoika-patsas?

Tässä kohdassa apuun tulee mm. apokryfinen Tuomaan lapsuusevankeliumi, jossa kuvaillaan Jessen ensimmäistä ihmetekoa: vanhempi veli Jaakob lähetettiin puunkeruureissulle, jolloin häntä puri myrkkykäärme käteen. Mukana seurannut Jesse ei tästä hämmästynyt, vaan paransi haavan ja räjäytti hirvittävän käärmeen tuhannen päreiksi. Sillä tavalla, Jesse, sillä tavalla…!

Luukkaan evankeliumissa mainitaan Jessen reissu vanhempiensa kanssa Jerusalemiin. Tuolloin hänen on arvioitu olevan n. 10-12-vuotias. Vasta paluumatkalla ikävästi huomattiin, että Jesse oli jäänyt jälkeen muusta pääsiäisenviettoporukasta ja retkueen oli siis käännyttävä takaisin. Oltuaan kolme päivää kateissa Jesse lopulta löydettiin temppelistä keskustelemassa oppineiden kanssa. Jätkä keskusteli muina miehinä raavaiden miesten kanssa kolmatta päivää ja ihmetteli, miksi vanhemmat olivat niin kovin hädissään!

Tuomaan lapsuusevankeliumissa sekä Koraanissa kerrotaan tapahtumasta, jossa Jesse muotoili savesta lintuja ja herätti ne henkiin. Jesse osasi siis ainakin muovailuvahan kanssa askarrella mainiosti! Nykyajan päiväkodeissa moinen toiminta saattaisi aiheuttaa hämmennystä: “Terttu täältä tarhasta, terve! Kuule… kun tuo teidän Vilja laittoi muovailuvahat lentämään, niin ehtisitkö mitenkään tulla paikan päälle…?”

Merkillisinä seikkoina voidaan mainita Jessen kiivaspäissään suorittamat tapot, joita ei juurikaan ole missään mainostettu. Erään ärsyttävän pojan Jesse kirosi kuoliaaksi, toinen poika heitti henkensä tämän ainoastaan törmättyä Jesseen ja yhden pojan hän tappoi vain herättääkseen tämän henkiin kertomaan, ettei Jesse ollut tappanut tätä kokonaan.

Ei helv…! Tällaisesta asenteesta Akka tikahtuu nauruun.

(Yle).

Kyläläiset hermostuivat lopulta pojan kurittomuuteen, joten Jesse päätti sokaista heidät kaikki saman tien. Että kannattiko avata suunsa, häh? Kannattiko? Kettuilitte väärälle pojalle!

Kukaan opettajakaan ei kestänyt Jesseä pätkääkään. Poika oli niin älykäs (tai näsäviisas?), että opettajat vaihtuivat tämän tästä. Erään opettajan Jesse tappoikin, mutta herätti tämän sitten armollisesti henkiin.

Noh, kyllähän Jesse ehti muutakin tehdä, kuin iskeä ärsyttäviä ihmisiä maahan. Hän herätti henkiin katolta pudonneen lapsen, paransi loukkaantuneen miehen, auttoi äitiään kantamalla kankaalla vettä ja teki yhdestä siemenestä vakallisen viljaa.

Jesse auttoi isäänsäkin sängyn rakentamisessa: sänkyyn tuleva lauta oli liian lyhyt, joten Jesse venytti laudan oikeaan mittaansa. Erään rakennustyöläisenkin Jesse herätti kuolleista. Mahtoi siinä vanhemmilla ja kylänväellä olla ihmettelemistä, kun näiden kaikkien tapahtumien arvioidaan olleen 5-12-vuotiaan Jessen tekosia.

Eräs kertomus kuvailee lisäksi tapahtumaa, kun Jesse keräsi ympärilleen muita lapsia suureen piiriin. Näiden lasten tehtävänä tässä leikissä oli kohdella Jesseä kuninkaana ja ylistää häntä siinä piirissä. Tässä taisi tulla vastaus kysymykseen, oliko Jessellä hyviä ystäviä koulussa… ei, poijjaat, ei tällä tavoin! Tällä meiningillä ei kyllä saada sitä Hymypoikaakaan.

Mitäpä sitten tapahtui Jessen aikuistuttua? Jotkut lähteet väittävät hänen kierrelleen Intiassa (tunnettuna nimellä Issa), toiset väittävät hänen kulkeneen Egyptissä tai jopa Britanniassa, Ranskassa tai Amerikoissa asti. Tällainen matkustelu selittäisikin hyvin puuttuvia vuosia (ennen ikävuotta 30), joista ei ole minkäänlaisia luotettavia dokumentteja kirjoitettu. Aiemmin siteerattua Tuomaan lapsuusevankeliumia väitetään tosin sepitetyksi potaskaksi, joka on kirjoitettu vain siksi, että ihmiset halusivat kuulla Jeesuksen lapsuudesta edes jotakin. Tämä evankeliumi on arvioiden mukaan kirjoitettu n. 150-luvulla, joten kovin uusi tekele se ei kuitenkaan ole.

Tacitus.

Akan mielikuvitusta ainakin kiehtoo tällaiset lapsuudenajan kertomukset. Useat tutkijat ovat nimittäin kuitenkin sitä mieltä, että Jesse oli oikea historiallinen henkilö. Tällaisessa pohdinnassa ei mietitä mitään jumalallisuutta, vaan sitä, kulkiko tällainen eksentrinen hiippari oikeasti joskus keskuudessamme niin, että siitä jäi kirjallisia todisteita.

Mm. roomalaiset historioitsijat Flavius Josephus (37-100 jaa.) ja Tacitus (55-120 jaa.) kertovat Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta. Muitakin kirjallisia lähteitä löytyy, joten joku siellä Israelissa on tosiaankin muinoin tallustellut. Sen tallustelijan jumalallisuudesta, olemuksesta, tarkoituksesta ja opetuksista kiistellään edelleen 2000 vuotta tapahtumien jälkeen.

Akka ei edes mainitse tässä mitään uskonsotia, ristiretkiä tai kulttuurinriistoja uskonnon takia ollenkaan, vaan toteaa ihan hissukseen otsikkoon viitaten: näiden kirjoitettujen lähteiden valossa vastaus on KYLLÄ, pikku Jesse oli riiviö.

Voi helv*perk* mikä painajainen vanhemmilleen tämä pikku Jesse mahtoikaan olla! Juoksepa siinä sellaisen pojan perässä, joka saattoi tappaa tai parantaa ihmisiä mielensä mukaan. Aargh, toteaa Akka ja on samalla kiitollinen, ettei neitseellisesti syntynyttä jumalaista lasta ole laitettu Akan kontolle. Olisihan se nyt hitonmoinen vastuu: mitä jos Jesse olisi kuollut ihan perussairauteen ilman antibiootteja? Äh, no joo, Jesse olisi tietenkin parantanut itsensä… !

Aargh uudestaan, toteaa Akka ja on pitkästä aikaa onnellinen siitä, ettei Akan keho ole kelvannut tällaiseen jumalaiseen toimintaan ja tuottamaan tällaista jälkeläistä. Se, jos mikä, olisi yhtä helvettiä.

3600-VUOTIAS TEINI

Vuonna 1921 Tanskasta, Egtvedin kylästä, paikallinen maanviljelijä löysi suuren hautakummun. Ukko alkoi jo tasoittaa kumpua viljelysmaaksi, kun hänen lapionsa törmäsi puurakenteeseen. Onneksi ukko tajusi jättää homman kesken ja otti yhteyttä arkeologeihin.

Egtvedin tytön hautausasun rekonstruktio (Uniavisen).

Haudasta löytyi kannellinen tammiarkku, jonka sisältä paljastui nuoren teinitytön jäänteet. Tyttö oli iältään n. 16-18 vuotta. Tytön ikä määritettiin hampaista ja hautausajankohdaksi varmistui v. 1370 eaa. Näin tarkka ajoitus saatiin tammiarkun tutkimuksista. Nuorena menehtynyt tyttö nimettiin löytöpaikkansa mukaisesti “Egtvedin tytöksi.”

Alkuperäinen vaatetus arkussa taljojen päällä. Tytön hiuksia näkyy tuohikipposen vieressä.

Egtved – Google Maps

Tällä teinillä ei kuollessaan ollutkaan mukanaan iPhonea eikä edes Samsungia. Mitäpä hänellä sitten haudassaan oli? Nooh… mm. tuohesta tehty kaljakippo ja 5-6 -vuotiaan lapsen poltetut luut vaatenyytissä ja osittain toisessa tuohikipossa. Johan nyt on perk…!

Tytön erikoinen asukin herätti huomiota; hänellä oli yllään napapaita ja naruista punottu hame. Koko komeuden kruunasi suuri, pyöreä pronssivyö. On arveltu, että tämä pyöreä kiekko liittyy tuohon aikaan yleiseen auringonpalvontakulttiin. Samalta ajalta Tanskasta on löydetty nk. “the Sun Chariot” ja tämä löytö tukeekin tätä kiekkopäätelmää. Tyttö on saattanut olla jonkinlainen papitar tai aurinkokultin tanssijatar. Ainakin hautaustapa arkkuineen ja kumpuineen antaa ymmärtää, että tyttö oli merkityksellinen henkilö.

The Sun Chariot (Wikipedia).

Entäpä ne lapsen luut? No voi perk… uudestaan, siitä ei ole mitään tietoa. On kuitenkin arveltu, ettei lapsi ole voinut olla tytön oma lapsi, ihan tytön iästä johtuen. Poltettujen luiden jäännöksiä löytyi sekä vaatemytystä että tytön ruumiin päältä. Ei kannata kysyä miksi, sitä ei kukaan tiedä. Lapsi on voinut olla ihmisuhri, mutta eihän sitä poltetuista luista enää saada selville. Tällainen ihmisuhrihauta on kyllä löydetty muualta Tanskasta 1980-luvulla, joten sitä mahdollisuutta ei ole ainakaan voitu sulkea pois.

Vaatetuksesta ja tytön ruumiin jäänteistä on saatu selville, että tyttö on todennäköisesti kotoisin Schwarzwaldin alueelta Saksasta ja hän on ennen kuolemaansa liikkunut tämän alueen ja Tanskan välillä. Myös lapsi oli kotoisin samalta alueelta. Ehkä lapsi oli peräti tytön sisarus, mene ja tiedä…? Tytön matkustelu on kuitenkin oletettavasti liittynyt jonkinlaiseen kaupankäyntiin tai naimakauppaan, sillä tuolloiset yhteisöt olivat tekemisissä keskenään. Alueilta on löytynyt yhteneväisiä arkeologisia löytöjä.

Scharzwaldin alue Saksassa (Wikimedia Commons).

Tytön liikuskelua on pystytty tarkasti määrittämään mm. hiuksista ja kynsistä. Kyllä nykyajan tekniikka on sitten perin ihmeellistä… Akka leikkaa itseltään heti yhden kynnenpalasen ja kysyy tutkijoilta, missäs penteleessä sitä tulikaan mellastettua vaikka vuonna 1996… Että onko sitä oltu Ruåtsinlaivalla vai peräti ihan jossakin hevonpersiissä.

Tytön jalkopäästä löytynyt olutastia sisälsi puolukoista tai karpaloista valmistettua käynyttä juomaa, ilmeisesti jonkinlaista hunajalla makeutettua olutta. Koska kippo oli jalkopäässä, on epäilty, että siitä on juotu hautauksen yhteydessä. Ehkä tällainen tapa oli juurikin “otetaas
viimeinen malja menehtyneen muistolle.” Ja sitten on varmaankin lähdetty tanssahtelemaan aurinkotansseja nuotion ympärille ja kitattu useampiakin kupposia edesmenneen papittaren kunniaksi.

Pronssikiekko lähikuvassa

On harmillista, ettei tytön kuolinsyytä tiedetä. Eipä siihen kyllä noina aikoina kovinkaan kummallista syytä tarvittu; ihan tavalliset tulehduksetkin saattoivat olla kuolemaksi. Tällainen puolukka/karpalokalja ei tasan tarkkaan vastannut nykyisiä antibiootteja, vaikka sitä miten kitusiinsa olisi vetänyt. Hunajalla on tosin todettu olevan antibakteerisia ominaisuuksia, mutta eipä se kyllä Kefexiniä päihitä. Noh, oli miten oli, mutta tämä tyttö jäi tutkijoille kertomaan jotakin ajasta, jossa hän lyhyttä elämäänsä eli. Tämä teini ei varmaankaan tosin valittanut siitä, että “bilsanope on ihan vanha käppänä” tai “vtu, mun kuulokkeet on ihan paskat.” Tyttö oli varmaankin vain tyytyväinen nähdessään jumalansa tulevan taivaanrannasta esiin joka aamu.

Tammiarkku Tanskan Kansallismuseossa.

the Egtved Girl (natmus.dk) linkki Tanskan Kansallismuseoon (jossa aurinkovaunutkin ovat).

Tai mistäpä sitä tietää… ehkäpä tyttöä otti päähän tuo ruskea, villainen napapaita. “Vtu, mä oon pitäny tätä säkkiä päälläni jo vuoden! Enxmä nyt välillä voisi saada uutta paitaa!! Ja tää naruhame kutittaa ihan hirveesti. Itse asiassa tää koko asu on ihan jumalattoman seksistinen… pitäkää tunkkinne, mä vaihdan housuihin!”

AKKOJEN HAUTAUSMAA

Kerrankin Akalla on akkamaista asiaa ihan koti-Suomestakin (juu, ei mitään liittyen koronaan!!). Isossakyrössä sijaitsee nimittäin Leväluhdan suokalmisto, johon on pääsääntöisesti haudattu naisia! Toki miesten ja lastenkin luita joukosta on löytynyt, mutta löydöksestä peräti 3/4 on naisten luita. Eli nyt ollaan 75-prosenttisesti akkamaisilla asioilla!

Leväluhdan kalmisto/Kaj Höglund.

Paikalta on löydetty noin 70:n aikuisen ja 30:n lapsen luita. Mistään Euroopasta löydetyistä suoruumiista tässä ei kuitenkaan ole kyse; pehmytkudokset eivät näissä haudatuissa ole säilyneet kuten esim. Tollundin miehessä Tanskassa tai Lindow’n miehessä Englannissa.

Tollundin mies kuristettiin, nahkanauha ja -hattu säilyivät suossa. Mies on kokonaisuudessaan hyvin säilynyt hapettomissa olosuhteissa.

Leväluhta on arkeologeille erityisen merkityksellinen, sillä vesihautaus oli poikkeuksellista toimintaa yleisemmän polttohautauksen sijasta. Mistä ihmeestä tässä siis on kyse?

Paikalta tiedettiin löytyneen luita jo 1600-luvulla. Isönkyrön kirkkoherra Israel Alftanus mainitsi kirjeessään Tukholmaan, että paikalla on “lähde, jossa on nähty joukoittain ihmisluita kaikkina aikoina, ja vieläkin nähdään.”

Nykyinen Leväluhta on vain muutaman pienen lähteen alue, jossa rauta värjää lähdeveden punertavaksi keväisin. Aiemmin paikalla on kuitenkin ollut pieni järvi tai lampi, sillä tutkimuksissa on löytynyt jälkiä lummekasveista ja vesikirpuista. Ruumiit on sijoitettu tähän järveen/lampeen vuosina 400-800 jaa. eli hautausmaana se toimi useamman vuosisadan ajan. Kyse ei siis voi olla mistään yksittäisestä joukkohaudasta esim. tautiepidemian takia. Paikalla on selvästi ollut tärkeä merkitys näille rautakautisille ihmisille. Edelleen; mistä ihmeestä tässä on kyse?

Luurangoista ei ole löytynyt mitään väkivallan merkkejä eikä kuolinsyitä ole pystytty määrittelemään. Vainajat ovat olleet keskipituisia, hyväkuntoisia, tavallisia tuon ajan ihmisiä. Orjia he eivät ole olleet, sillä paikalta on löydetty arvokasta esineistöä: rannekoruja, solkia ja astioita jopa Suomen ulkopuolelta tuotuina. Orjille tällaisia arvoesineitä ei hautoihin laitettu. Ihmisuhraus on myös poissuljettu, sillä uhraukselle tyypilliset väkivallan merkit puuttuvat.

Tollundin mies Tanskassa siis uhrattiin kuristamalla, Englannista löytynyt Lindow’n mies uhrattiin monella eri tapaa: 3 iskua päähän (joista seurasi tajuttomuus), polvenisku murtaen kylkiluun, kuristaminen köyden ja kepin avulla (ns. kaularauta), kuoleman jälkeen vielä kaulan katkaisu ja upotus suohon. Jos mikään on overkill, niin tämä tapaus!!

Total overkill: Lindow’n miehen jäänteet The British Museumissa/Mike Peel.

Siis mistä tässä Leväluhdassa nyt oikein on kyse, viimeisen kerran??

Leväluhta ei ole minkään “kylän oma hautausmaa”, sillä lähiasutuksesta ei ole löytynyt mitään merkkejä. Tämäkin on sinänsä merkillistä, sillä yleensä hautojen lähellä on ollut asutusta, jotta hautapaikalla pystyttiin usein vierailemaan.

DNA-tutkimuksissa on selvinnyt, että perimästä löytyy niin saamelaista, baltialaista, norjalaista kuin islantilaistakin alkuperää. Tämä seikka kertoo jo aiemmin tiedetyistä, vuosisatojen aikaisista muuttoliikkeistä Suomeen. Tutkijat ovat jopa löytäneet DNA-pankkien avulla 18 elossaolevaa jälkeläistä näille Leväluhdan naisille. Huu, onpa jännittävä juonenkäänne!

Tässä erään perheen jäsenet vierailevat Leväluhdassa ja tutustuvat esiäitinsä leukaluuhun:

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/06/11/dna-testi-yllatti-ahervuon-perheen-mystiseen-lampeen-1600-vuotta-sitten

Ainoa toinen tiedetty suokalmisto on löytynyt Isonkyrön naapurista Vöyrin Käldamäestä. Sieltä on löytynyt kuuden ihmisen luita vuodelta 600 jaa. sekä rannerengas ja katiskan jäänteitä. Yksi Käldamäen pääkalloista on onnistuttu mallintamaan: kyseessä on arviolta 16-20-vuotias nainen.

Kuva ja mallintaja: MSc Heidi Kuivamäki-Smith/Kalmistopiirin kuva.

Miksi nämä ihmiset siis haudattiin täysin poikkeuksellisella tavalla kyseiseen ajankohtaan nähden? Keitä he olivat?

Leväluhdan kohdalla on epäilty, että paikalla on ollut jokin pyhä merkitys. Tuohon aikaan uskottiin luonnossa esiintyviin haltijoihin enemmän kuin jumaluuksiin. Kristinusko ei vielä tuolloin ollut saanut jalansijaa Suomesta. Tietyt kalliot, lähteet, järvet, mäet ja puut olivat pyhiä ja tavallista elämää elettiin haltijoiden ja henkiolentojen ehdoilla. Tälläkin muinaisella Leväluhdan järvellä on saattanut olla ihan oma henkensä tai haltijansa, jonka huomaan vainajat on kunnioittaen asetettu.

Leväluhdan lähde/Anna Wessman/Helsingin Yliopisto.

On myös esitetty, että haudatut naiset olivat jollakin tavalla yhteisölle merkityksellisiä henkilöitä; parantajia, lapsenpäästäjiä (kätilöitä) tai jostakin muusta syystä erityisiä yksilöitä. Tällöin he olisivat ansainneet hautapaikan juuri tällaisessa pyhäksi koetussa paikassa. Kuulostaa järkeenkäyvältä.

Lasten tai miesten luulöytöjä tämä ei selitä, mutta ehkäpä erityisten naisten perheillä oli sama oikeus pyhään hautapaikkaan, mene ja tiedä…! Eipä näitä asioita enää kukaan tule meille kertomaan. Löydökset ovat kyllä mielenkiintoisia ja laittavat ajatukset kulkemaan menneeseen aikaan, jolloin edes jotkut asiat elämässä olivat vielä pyhiä; toisin kuin nykyään!

Kaikki kunnioitus heille, jotka tuonne haudattiin: ette jääneet unohduksiin, keitä ikinä olittekin. Tutkimukset jatkuvat teidän osaltanne. RIP Leväluhdan ja Käldamäen vainajat.

Akkakin keksi itselleen pyhän hautapaikan jo melkein 20 vuotta sitten. Akan keittiön yläkaapissa säilytetään erityisen pyhää tuhkauurnaa: Suomen ensimmäisistä Lidleistä hankittua 5 litran oluttynnyriä. (Sisältö on luonnollisesti tuhottu jo mainittuna ajankohtana). Tähän pyhään astiaan Akka aikoo joskus asettautua ihan tulevaisuuden tutkijoiden kiusaksi.

.

Mukaan voisi lätkäistä vielä jonkin hyvin pyhän esineen, vaikkapa Akan rakkaat aurinkolasit. Siinä ei kyllä olisi tutkijoille mitään ihmettelemistä: “Jaahas, taas löytyi yksi tällainen tapaus. Graffaria on joskus vedetty ja samalla on yritetty näyttää coolilta. Pistetään pakettiin tää tapaus, tässä ei ole mitään uutta.”

Damn, Akan täytyy keksiä parempi suunnitelma kunnon jäynää varten!!

(Huom! Sekä Leväluhta että Levänluhta ovat molemmat hyväksyttyjä kirjoitusmuotoja tämän mainitun kalmiston nimenä, tutkijat käyttävät yleensä muotoa Levänluhta. Akka ei lukeudu tähän joukkoon, joten nimitys tässä tekstissä on Leväluhta.)

ELETTIINPÄ ENNENKIN…

On merkillistä, että maailmassa on tuhansia ihmisiä, jotka muistavat asioita “entisestä elämästään”. Yksi nuorimmista lienee 3 – vuotias (s. 1929) intialainen Shanti-tyttö, joka hämmästytti vanhempansa puheillaan aviomiehestään ja kuolemisestaan synnytykseen.

AI SIIS MITÄ?! (1. kerran)

Shantin kertomukset asuinpaikastaan ja tästä “aiemmasta” elämästä olivat erittäin tarkkoja ja tätä tapausta tutkittiinkin ihan Intian virkamiesten johdolla. Kaikki esiintulleet seikat todettiin paikkansapitäviksi (koskien tytön aiempaa kotikaupunkia, kotia, lapsia, aviomiestä jne…).

AI SIIS MITÄ?! (2. kerran)

Tämä tapaus on vain yksi monien joukossa. Esim. v. 1970 ohiolainen kotirouva Dolores alkoi yllättäen puhua saksaa aviomiehelleen ja kertoi samalla, että hän oli aiemmin elänyt 1800-luvulla Saksassa pikkukaupungin pormestarin tyttärenä (nimellä Gretchen). Hänet oli tuolloin murhattu nuoruusiällään.

Näillä asusteilla kelpaa hoitaa päivittäisiä askareita, Gretchen!

Tämä aviopari lähtikin sitten ihan Saksaan asti etsimään “Gretchenin” sukujuuria, mutta etsinnät eivät tuottaneet toivottua tulosta. Jotkut seikat pitivät kyllä paikkansa, mutta esim. mainittua pormestaria ei löydetty mistään arkistoista. Hämmästystä tietenkin herätti ainakin se, että Dolores/Gretchen osasi yhtäkkiä puhua täydellistä saksaa ja tunnisti useita paikkoja ja rakennuksia Saksassa.

AI SIIS MITÄ?! (3. ja viimeisen kerran!)

Usko jälleensyntymiseen on erityisesti hindulaisuudessa voimakas; kaikki tietänevät ns. karman lain. Eli jos olet muita kohtaan ilkeä, saatat syntyä uudestaan kärpäsenä. Tästä juontuukin legendaarinen kysymys: jos käytän kärpäslätkää ja liiskaan kärpäsen, synnynkö itse uudestaan kärpäseksi?

Perusajatuksena kuitenkin on, että hyvillä teoilla päästään syntymään aina uudelleen parempaan tasoon. Mm. osa hindulaisista munkeista lakaisee harjalla tietä edessään, jotta he eivät vahingossakaan astu hyönteisten päälle. Se hyönteinen saattaa olla edesmennyt kaveri/sukulainen/kuka-tahansa-alkutasolla-oleva-heebo.

Jälleensyntymään on uskottu myös mm. Amerikan intiaanien keskuudessa ja muinaisessa Kreikassa. Yksi hyvä esimerkki on myös Tiibetin Dalai Lama. Buddhalaisuutta edustava Dalai Lama on arvonimi, joka on peräisin jo 1300-luvulta. Tämän hengellisen johtajan uskotaan olevan jälleensyntynyt Buddha. Tälle on oma nimityskin: “bodhisattva”.

14:s Dalai Lama, Tenzin Gyatso.

Nykyinen Dalai Lama (Tenzin Gyatso) valittiin tehtäväänsä muutaman vuoden ikäisenä hänen tunnistettuaan edelliselle Dalai Lamalle kuuluneita esineitä. “Tämä on minun!” hän oli huudahtanut.

Jep, annetaanpa 2-vuotiaalle vaikka legopaketti; vastaus on varmasti “tämä on minun” tai “onko näitä lisää” tai “onko verkkokauppa auki”. (Verkkokauppa on ihan just mennyt kiinni, kuten taaperoikäisten vanhemmat osaavat kertoa).

Psykologien mielestä tällaiset kokemukset johtuvat sivupersoonahäiriöstä. Ihan ymmärrettävä selitys, mutta se ei mielestäni selitä tällaisia “kappas, osaan puhua saksaa” -ilmiöitä. Tai miten Coloradossa koko ikänsä elänyt nainen osasi kertoa yksityiskohtia elämästään Irlannissa yli 100 vuotta aiemmin.

Mikäli meikäläiseltä kysytään: olen aiemmassa elämässäni ollut kissa. Tai ehkä olen alunperin ollut koppakuoriainen, olen tietämättäni voinut saada ylennyksen seuraavaan tasoon!

Hauskinta tietenkin olisi, jos olisinkin joskus ollut erittäin arvovaltainen ja elegantti prinsessa, joka on auttanut vähäosaisia ja ollut esimerkkinä muille! Hmm… tämä tosin tarkoittaa nykyelämästä päätellen, että olen sitten kuitenkin pudonnut arvoasteikolla! Mitäköhän pahaa meninkään prinsessana tekemään, damn!

Edellisessä elämässään Akka jopa pelasti albiinokauriin!

Tähän loppuun pitää mainita (otsikkoon viitaten; luulin tuota sananlaskuksi) Aleksis Kiven “Seitsemän veljestä”, jossa Juhani lauleskelee:

Aleksis Kivi.

“Elettiinpä ennenkin,
Vaikk’ ojan takan’ oltiin,
Ojapuita poltettiin
Ja ojast’ oltta juotiin”.

Nähtävästi Juhani on ollut edellisessä elämässään jonkinlainen alkueliö, joka on asustellut ojassa tai sen takana. Tai sitten hän on ollut ihan vaan joku hörhö, joka on “juonut ojasta olutta” ja poltellut muina miehinä “ojapuita”.

IHANA/KAMALA PERUSKOULU

Johan tätä Suomen koulusysteemiä on käynyt ihmettelemässä useampikin ulkomaalainen valtuuskunta. Ai että, meillä on niin hieno koululaitos! (Ja taas kerran on Suomi valittu maailman onnellisimmaksi valtioksi! Nyt me ollaankin ihan ikionnellisia jälleen kerran! Ihan kaikki!)

Onnellisten ihmisten maa!

Samaan aikaan kitistään, että opettajat eivät ehdi muuta kuin päivittää Wilmaa ja vastata vanhempien jatkuvaan, kriittiseen viestitulvaan. Opettajien puolelta taas kritisoidaan, että ihan perustaidot pitäisi oppia kotona vanhempien johdolla eikä koulussa.

“On se nyt merkillistä, kun pikku-Petterin erityisominaisuuksia ei oteta huomioon”, valittaa ärtynyt pikku-Petterin vanhempi. “On se nyt merkillistä, ettei pikku-Petteri ole oppinut 7 ikävuoteen mennessä pois vaipoista”, voisi todeta ärtynyt opettaja. Mutta ei totea, jottei tule sanomista rehtorilta ja vanhemmilta.

Toista se oli ennen Etelä-Amerikassa.

Asteekkeja juhlimassa.

Asteekeilla sentään oli maksuton koulu sekä tytöille että pojille. Poikia tietenkin huomioitiin enemmän ja he saivat valita ammattinsa oman tahtonsa mukaan. Tytöistä koulutettiin vaimoja. Noh, kaiken takana on nainen…

Mayalapsilla ei ollut varsinaista koulua muille kuin varakkaille eliitin poikalapsille. Papit toimivat opettajina. Tytöistä koulutettiin “yllättäen” …vaimoja… ja poikien piti ehdottomasti seurata isänsä jalanjälkiä. Tunnettiinkohan näinä aikoina ollenkaan mitään teini-iän kapinointia: “Hei faija, mä en halua olla mikään kivenhakkaaja!” Faijan vastaus: “No kyllä sä oot, näin on jumalat määränneet!”

Inkojen viestinviejä. Kutsuja tulossa!

Myös inkat kouluttivat varakkaiden perheiden poikia. Tyttöjen ainoa mahku oli päästä “Auringon neitsyeksi”, jolloin hänet lopulta kunniakkaasti saatettiin uhrata jumalalle. Mikäli tällainen valinta ei osunut kohdalle, hänet saatettiin antaa palkinnoksi ansioituneille sotureille. Ai että, mitkä uramahdollisuudet olivat edessä! “Nyt se meidän nuorimmainen joko valitaan tai ei valita, pitäiskö järjestää juhlat kumminkin?”

Antiikin Roomassa pidempi koulunkäynti oli maksullista, alkeisopetus (luku-, kirjoitus- ja laskutaito) oli kaikille mahdollista. Paitsi orjien lapsille… Koulurakennuksia ei ollut ja opetus tapahtui usein ulkosalla. Mikäli opetustilanne häiritsi muita, koulupäivä joko loppui siihen tai etsittiin uusi paikka opetukseen. Korkeampi koulutus oli lähinnä tekstien ulkoa oppimista ja ruumiillinen kuritus oli yleistä. Opettajat kärvistelivät heikolla palkalla eikä heitä arvostettu ollenkaan. Tärkeintä koulun korkeamman tason opetuksessa oli oppia puhumaan hienosti ja osata lainata kuuluisia ajattelijoita.

Suomen ensimmäinen koulu on oletettavasti perustettu Turkuun 1200-luvulla munkkien toimesta. Mikael Agricola on tunnetuin Suomen koululaitoksen edistäjä, hänen toimestaan saatiin ensimmäinen aapinen 1500-luvulla.

Tokihan opetus on ollut ensimmäiset vuosisadat uskontopainotteista, sillä Suomea käännytettiin voimakkaasti kristinuskoon tanskalaisten johdolla jo ennen koululaitosten perustamista; siinä hyvin onnistuen. Siihen aikaan ei varmaankaan tullut valituksia vanhemmilta, että “älkää nyt koko ajan puhuko siitä Jumalan armosta, meidän poika Johan on ihan uskontovapaa yksilö!!”

Vanha opettajanpöytä.

Suomen kansakoulu kehittyi hiljakseen 1850-luvusta lähtien, oppivelvollisuuslaki tuli kuitenkin voimaan vasta v. 1921. Peruskouluksi kansakoulu- ja oppikoulujärjestelmä muutettiin vasta 1970-luvun aikana.

Monien nykypäivän lapsien isovanhemmat ovat käyneet kansakoulua ja/tai oppikoulua, joista ei ymmärretä enää yhtään mitään. Ainakin tiedetään, että silloin on saattanut saada viivoittimesta näpäytyksen sormille tai joutua nurkkaan. Silloin joskus, siis “ihan-järkky-muinaisina-aikoina”.

Pitää mainita lisäksi näiden ulkomaalaisten valtuuskuntien mielenkiintoisin ihmettelynaihe: maksuton kouluruokailu. Tämän ihmeellisyyden historia juontaa 1830-luvulle, jolloin varattomien perheiden lapset saivat ilmaista kouluruokaa. Muut saivat maksaa ruoastaan. Vasta v. 1948 maksuton kouluruoka on ollut kaikille mahdollista. Sekä 1. että 2. maailmansota vaikuttivat kovasti koko maailman ruokatalouteen säännöstelyjen myötä. Nykypäivänä mikään ruoka ei enää kelpaa.

Kouluruokailua vanhaan malliin.

Tämä on toisaalta ymmärrettävää, sillä ruoka-annos/oppilas on erihintainen eri kunnissa. Vantaa on vuodesta toiseen alimmalla sijalla; n. 1,70 e/oppilas. Pikkupaikkakunnat kuten Puumala tarjoavat 7-8 euron lounaan SEKÄ välipalan koululaisilleen ilmaiseksi.

Meikäläisellä ei ole kuitenkaan mitään valittamista tästä peruskouluasiasta. Voisi olla huonomminkin.

Ketään ei kuitenkaan nykyään uhrata jumalille kevätjuhlassa, ainoastaan jaetaan eri säätiöiden stipendejä arvosanojen tai muun menestyksen perusteella.

Uskonnon harjoittaminen on valinnaista ja sille on olemassa eri vaihtoehtoja. Kotitalous on valinnainen aine, vaimokoulutusta ei täten myöskään enää toteuteta pelkästään tytöille.

Näin sitä ennen kokkailtiin!

Käsitöissä on vuorottain sekä puukässää että tekstiilityötä. Koulunkäynti on mahdollista kaikille perheen varallisuudesta riippumatta; ja ruokaakin on tarjolla ilman mitään maksua.

Tässä yhteydessä en ota kantaa Suvivirren laulamiseen. Laulakaa tai älkää laulako, maailma ei siihen(kään) lopu.

MYSTISET KIVIPALLOT

1930-luvulta lähtien Costa Ricasta on löytynyt satoja kivipalloja lojumassa maan kamaralla. Pallojen koot vaihtelevat muutamista senttimetreistä yli kahteen metriin. On arvioitu, että kivipalloja on tehty n. 2000 vuoden aikana. Syytä pallojen työstämiseen ei tiedetä, mutta niiden arvellaan olleen jonkinlaisia statuksen merkkejä. Mitä suurempi boltsi, sitä coolimpi olet.

Monet pallot on siirretty pois alkuperäisiltä paikoiltaan, joten tutkijat eivät pysty todentamaan esim. sijaintiin liittyviä astronomisia tarkoituksia. Palloista on toki arveltu, että ne voisivat esittää uskonnollisina symboleina aurinkoa tai kuuta; onhan ammoisista ajoista lähtien palvottu näitä taivaan pyöreitä jumalia.

Suhteellisen pieni pallo Costa Ricassa. Omistaja lienee ollut vain pikkuisen cool.

Erityistä palloissa on se, että ne on työstetty erittäin kovasta kivimateriaalista mahdollisimman pyöreiksi eli työ on ollut hidasta ja aikaavievää. Tekijöistäkään ei tiedetä sen enempää; mutta mikäli statusteoria pitää paikkansa, niin he olivat kyllä tosi cooleja. Tai hikisiä. Jotkut pallot painavat tonneja.

Euroopasta puolestaan on löytynyt yli 500 pienempää kivipalloa Skotlannista, Orkneysaarilta, Irlannista ja Norjasta. Nämä pallot ovat jopa 5000 vuotta vanhoja. Useissa palloissa on kaiverruksia ja syvennyksiä. On arveltu, että palloja on käytetty esim. eteläamerikkalaisen bola-heittoaseen tapaan naruun köytettynä. Tietenkin käyttötarkoituksena voi olla myös uskonnollisuus ja “yllättäen”… statusarvo.

Yksinkertainen malli kiviboltsista.

Näissä palloissa on huomattavia eroavaisuuksia: toisissa on uurteita (narua varten?) ja toiset näyttävät lähinnä rosoisilta vadelmilta. Ihmetyttää kyllä, mitä uskonnollista merkitystä tällaisilla voisi olla. “Teenpä tästä mötikästä tällaisen taskuun sopivan pikku pallon, jotta Kunnianarvoisa Vadelmanjumala suojelee minua matkoillani”.

Koristeellinen boltsi Skotlannista.

Kuten kaikissa muissakin arkeologisissa mysteereissä, yhtenä vaihtoehtona on TIETENKIN Pienet Vihreät Miehet. On se merkillistä, millä motiivilla alienit olisivat vaikuttaneet jokaikisen kivisen rakennuksen/monoliitin/pyramidin yms. rakentamiseen. Nämä kaiffarit osaavat lennellä toisille planeetoille, miksi ne tulisivat tänne osallistumaan alkeellisen ihmiskunnan kivitöihin?

Jospa armas planeettamme onkin/on ollut Pienten Vihreiden Miesten Puuhamaa: “Viikonloppureissut Maahan nyt puoleen hintaan, tuo koko perheesi askartelemaan! Lisämaksusta voitte abduktoida mukaanne tuliaisiksi yhden ihmisyksilön!”

PEDON LUKU 666

Tälle kummalliselle numerosarjalle on monta selitystä ja tulkintaa. Nykyaikana elokuvien ja muun kulttuurin välityksellä olemme saaneet käsityksen, että luku liittyy jotenkin Saatanaan, satanismiin tai muuhun pirulliseen aktiviteettiin.

Mitäs se pyhä Piplia asiasta sanookaan… (Braet von Überfeldt 1866).

Alunperin luku löytyy Raamatusta Johanneksen Ilmestyksestä, mutta tätäkin kohtaa on tulkittu historiassa monin eri tavoin kielikäännöksistä johtuen.  200-, 300- ja -400-luvuilla kirjoitetuissa lähteissä pedon luku on 616, joidenkin tulkintojen mukaan myös 686.

Lainaus Johanneksen Ilmestyksestä (Wikipedia):

“16. Se pakottaa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat, ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa merkin.
17. Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä, joka on pedon nimi tai sen nimen luku.
18. Tässä vaaditaan viisautta. Se, jolla on ymmärrystä, laskekoon pedon nimen lukuarvon: se on erään ihmisen luku, ja se luku on kuusisataakuusikymmentäkuusi.”

Yhden tulkinnan mukaan luku tarkoittaa ylipäätään ihmiskunnan epätäydellisyyttä; pyhän kolminaisuuden numero on 777. Tämä liittyy Jumalan kolmeen olemukseen; isä, poika ja pyhä henki. (Jumala on siis se ensimmäinen 7…).

Nostradamus.

Yksittäisiä ihmisiä on yritetty vuosien saatossa leimata “pedoiksi” eri tavoin, mutta tässä tulee mieleen Nostradamuksen ennustuksien tulkinnat:  vääntele ja kääntele kirjaimia ja numeroita mielesi mukaan, kunnes saat haluamasi lopputuloksen.

Tuosta Johanneksen Ilmestyksestä ei kyllä tule mitään ilmestystä omaan mieleen. Uskontotieteilijät varmaankin painivat tämän asian kanssa, onnea heille kaikille yrityksissään.

Toistaiseksi en ole tavannut kaupassa ihmistä, jolla olisi kädessään tai otsassaan tuollainen luku. Merkillistä sinänsä, että kaupankäynti onnistuu siitä huolimatta ihan mainiosti.

Toivottavasti 6.6.2006 syntyneet henkilöt eivät joudu kärsimään tästä lukusarjasta; heidän sotunsa alkuosa on valitettavasti 060606.

Mitenkäs 7.7.2007 syntyneet? Sotu on täten 070707? Mitä jos henkilö 060606 kohtaa kaupassa henkilön 070707? Maailma räjähtää!

Raamatun neljä ratsastajaa (Albrecht Durer).

ARKKIPIISPA JA HIIPPAKUNTA

Satuinpa näkemään aamun tv-ohjelmassa tämänkin aihepiirin haastatteluita arkkipiispan vaalia varten. Kuka tunnustaa tietävänsä, mitä arkkipiispa tekee? Minä en tunnusta. Ehkä hän piispoilee; jopa arkkipiispoilee.

Tarkemmin tutkittuna hänellä on kunniatehtävä; primus inter pares. Ensimmäinen vertaistensa joukossa. Toimii hallituksissa, ties missä kokouksissa ja systeemeissä, mutta “valvonta- tai johtotehtäviä hänellä ei ole” (Wikipedia).

Tärkeä virka varmaankin. Meillä taviksilla on nykyään ihan oma HIPPAkunnan ARKIpiispa: Pena.

Penalla ei ole mitään sananvaltaa mihinkään muuhun kuin arkipäivän hippoihin. Tähän mennessä tällaisia hippoja ei ole nähty.

Nyt, Pena: alat heti hommiin ja järkkää edes 80’s-bileet ensi viikon keskiviikolle. Olet sentään ARKIpiispa. Älä siis täten soita lauantaiksi järjestettyihin bileisiin.