SÄHKÖTUKIA JA SÄÄNNÖSTELYÄ

Kas niin, nyt kun Akkakin on päässyt tutustumaan äiteensä kautta kansalaisille tarkoitettujen sähkötukimuotojen viidakkoon, on aika katsahtaa tätä hermeettistä sekasotkujen sikiötä. Kaiken byrokratian keskellä voi kysyä: onko tosiaankin tarkoituksena ollut se, ettei tavallinen pulliainen osaa edes hakea minkäänlaista vähennystä/tukea/hyvitystä sähkölaskuihinsa? Toiseksi voi kysyä, minkälaisen sadistiopiston te byrokratian rattaiden säätäjät olette oikein käyneet? Onko tällaisessa koulutuksessa pääsyvaatimuksena kenties hyvä ruoskanheilutuskyky tai muutoin psykopaattinen luonne?

Lehdistössä onkin ehditty jo uutisoida, kuinka kansalaiset ovat hakeneet avustusta jo viime vuoden loppupuolen sähkölaskuihin ymmärtämättä sitä, että nämä tukimuodot koskevat vain tammikuun alusta annettuja sähkölaskuja. Ei ole ihme, ei, sillä nämä erilaiset tukimuodot sekoittavat kansalaisen pään hyvin tehokkaasti.

Lopputulemana Akan äiteen tapauksessa oli, ettei minkäänlaista avustusta ole saatavilla suurista laskuista huolimatta. Pitäkää tunkkinne ja tukimuotonne, jäädään siis nyt odottamaan MAHDOLLISESTI myöhemmin keväällä annettavaa automaattista HYVITYSTÄ, jonka pitäisi tulla suoraan sähköyhtiön kautta. Lukekaa, perhana, näistä lisää Kelan ja Verohallinnon sivuilta. Lukekaa samalla vaikkapa sivustoja nytmenihermot.fi, armotontasäätämistä.fi ja haluatkolisääbyrokratiaa.fi. Hah hah, osa 1.

Tällaisten tukien lisäksi kansalaisille pitäisi antaa hyvitystä ihan vain sähkön säästämisestä. Että kyllä sitä on perhana sammuteltu valoja ja telkkareita ja istuttu pirtissä sukkaa kutoen pienen päreen antaman valon turvin samaan aikaan, kun naapurinpentele on hillunut ulkopaljussaan yötä myöten riekkuen ja poppikoneet soiden. Hah hah, osa 2.

Kuvan palju ei liity tapaukseen.

Että sinne meni sitten sekin säästetty sähkö. Onkin “hauska” ajatella, että reiluin meininki olisi saatu aikaan sähkön säännöstelykorteilla, jolloin kaikki kansalaiset saisivat kuluttaa sähköä tasan tarkkaan saman verran. Ah, kuinka ihastuttavan tasapuolinen ajatus ja vihdoinkin tasa-arvoinen yhteiskunta! Hah hah, osa 3.

Tällainen säännöstelysysteemihän oli mm. elintarvikkeissa sota-aikana ja pitkään sen jälkeenkin. Elintarvikkeiden säännöstely alkoi lokakuussa 1939, jolloin ensimmäiseksi kohteeksi joutui sokeri. Kansalaiset velvoitettiin antamaan hallussaan olevat sokerit kansanhuoltoviranomaisille, omaan käyttöön sai jättää kaksi kiloa sokeria.

Pula-ajan ostokortti/Wikipedia.

Seuraavaksi säännöstelyn piiriin asetettiin luonnollisesti kahvi, ja muut elintarvikkeet seurasivat hiljakseen perässä seuraavina vuosina. Tätä ostokorttisysteemiä pyöritti jopa 6000-7000 henkilöä, sillä elintarvikkeiden määrät jaoteltiin hyvinkin tarkasti. Seuraavana esimerkki Wikipediasta:

“A-kortti (lapset alle 7 v.) saivat leipää viljaksi laskettuna 200 g/vrk
B-kortti (kevyen työn tekijät ja lapset 8–12 v.) 200 g/vrk
C-kortti (raskaanpuoleisen työn tekijät ja lapset 13-16 v.) 250 g/vrk
D-kortti (raskasta ruumiillista työtä tekevät) 300 g/vrk
E-kortti (erittäin raskasta ruumiillista työtä tekevät) 425 g/vrk.
Elintarviketilanteen ollessa kriittisimmillä kevään ja alkukesän 1942 aikana kuului B-kortin saaneiden henkilöiden annoksiin (niukan leipävilja-annoksen lisäksi) muun muassa:

2 dl maitoa päivää kohden
150 g voita kuukaudessa
433 g lihaa kuukaudessa
750 g sokeria kuukaudessa.”

Wikipediasta löytyy myös mm. talvisodan aikaiset sotilasmuona-annokset, asiasta kiinnostuneille suora linkki:

Elintarvikkeiden säännöstely Suomessa toisen maailmansodan aikana – Wikipedia

(Yle)

On tietenkin selvää, että tällaisten rajoitusten myötä mustan pörssin kauppa kukoisti. Kansalaisten suurin puute oli varmaan tuolloinkin VESSAPAPERI. Hah hah, osa 4.

Pula-ajan säännöstelyä ja korvikkeita | Elävä arkisto | yle.fi

Elintarvikkeiden säännöstely loppui vasta vuonna 1954, viimeisimpinä vapautettiin… yllätys, yllätys; sokeri ja kahvi. Kaikki lienevät kuulleet voikukanjuurista/sokerijuurikkaasta tehdystä kahvinkorvikkeesta ja pettuleivästä, vaikka nämä käsitteet ovatkin nykypäivänä
täysin käsittämättömiä.

Pettuleipä elätti nälän varjossa elänyttä kansaa – teoriassa ihminen pysyy hengissä syömällä 1,5 kiloa pettua päivässä – Ruoka – Maaseudun Tulevaisuus

Pula-ajan paperinarutöitä/Suomen käsityön museo.

Vähemmän tunnettu tieto lienee se, että Suomessa oli myös käytössä alkoholin ostoa rajoittava virallinen henkilötodistus eli nk. viinakortti vuosina 1944-1970. Varhaisina vuosina tarkoitus oli estää alkoholin suurkulutus, salakauppa ja väärinkäyttö, jolloin kortti oli ainoa keino asioida alkoholiostoksilla ja ostot peräti rekisteröitiin. Myöhempinä vuosina ostot merkittiin vain väärinkäytöstä epäiltyjen kortteihin, ja liikakäytöstä saattoi menettää viinakorttinsa (kuten nykyään ajokortti voi joutua “kuivumaan”). Akka muistaa nähneensä männävuosina tällaisen viinakortin isänsä piironginlaatikossa; ainakaan isän kortti ei täten todistettavasti ollut joutunut pyykkinarulle…!

Vanha viinakortti/Alko/Alkon historia.

Tällainen useiden vuosikymmenien säännöstelytoimenpide on nykypäivänä mahdoton ajatus. Nyt on jo vuosikausia kitisty siitäkin, että viiniä tulisi saada ostaa ruokakaupoista, hohhoijaa…! Perspektiiviä tähän antaa sekin, että Suomessa vuosina 1919-1932 käytössä ollut kieltolaki oli jo osaltaan rajoittanut kansalaisten alkoholinkäyttöä tehokkaasti (tai miten sen nyt ottaa salakuljetuksen myötä), joten käytännössä viinaksilla läträystä yritettiin rajoittaa useita vuosikymmeniä. Viinan kotipolttokin oli jo kielletty peräti v. 1866! Siinäpä sitä ajateltavaa heille, jotka vielä nykypäivänä “harrastusmielessä” tekevät kotiviiniä tai olutta ihan muina mieh… henkilöinä. Samalla voi miettiä pula-ajan sokerin säännöstelyä; kahdella kilolla sokeria ei pitkälle pötkitä ainakaan kotiviinin teossa. Hah hah, osa 5.

The Drinkers/Vincent Van Gogh 1890 (The Art Institute of Chicago).

Noh; summa summarum ja lopputulemana Akka ehdottaakin sähköasioissa seuraavanlaisia tukimuotoja/hyvityksiä/vähennyksiä/korvauksia/just-name-it-hakemuksia kansalaisille haettavaksi:

  • “Uhkailitte viattomia kansalaisia toistuvasti tulevilla sähkökatkoilla ja räjähdysmäisillä sähkönhinnoilla, vaadin korvausta henkisestä kivusta ja särystä” –korvaus Kelalta
  • “Olkiluoto 3 on muuttunut kansalliseksi vitsiksi ja häpeän sen takia omaa suomalaisuuttani” –hyvitys valtiolta siihen asti, kunnes Olkiluoto toimii
  • “Olen seurannut tarpeeksi naapurini ‘työmiehen hymyä’ itse sähköä säästäen, vaadin naapurini paljun menetystä valtiolle” –hakemus Verohallinnolle
  • “En ymmärrä mistään hakemuksista mitään, eikä ymmärrä kukaan muukaan, minua v*tuttaa ihan kaikki” – yhden euron hyvitys kaikille kansalaisille (muuhun valtiolla ei ole enää varaa)
  • “Elän korvessa ilman sähköä ja vesiputkia, syön luomuporkkanoita eikä minua kiinnosta sähkönhinnat ollenkaan” –kertaluonteinen tuki määräytyen luomuporkkanoiden kilohinnan mukaan
  • “Olen rakentanut maanalaisen bunkkerin ja hankkinut KOLMEN VUODEN kotivaran 72 tunnin sijaan, kuka maksaa?” –vähennys veroprosenttiin 72 tunnin ajaksi (muuhun valtiolla ei ole enää varaa).

Näitä tukia voi hakea Kelan ja Verohallinnon kautta heti, kun lehmät lentävät. Varautukaa esittämään verotustodistukset 100 vuoden ajalta, pikkuserkkunne viimeisen vuoden kauppakuitit, alakoulun biologiantunnin kokeenne (arvosana vähintään 6+) sekä vapaavalintaisen almanakan lokakuun sivu vuodelta 1966. Hah hah, osa 6.

Akka ehdottaa myös unohtamaan dinosaurusten tai mammuttien kloonaukset; kloonatkaa mieluummin takaisin Nikola Tesla, joka eleli vuosikymmeniä aikaansa edellä ja keksi sähkön parissa jos jonkinlaista maailmaa mullistavaa tekniikkaa. ”Minua ei kiinnosta raha, vaan hyvän tekeminen ihmiskunnalle.” Yeah, kloonataan Tesla, niin maailma pelastuu!

Automaattinen sähköhyvitys uhkaa myöhästyä – Taloussanomat – Ilta-Sanomat (is.fi) 9.3.2023

MUUMIOLAPSIA MENNEISYYDESTÄ

Nykypäivänä koulutusvelvollisuutta on pidennetty 18 vuoteen, joten enää ei riitä se, että peruskoulun jälkeen voi lähteä interrailille Eurooppaan tai mennä välivuodeksi töihin. Nope, kouluun on mentävä, olkoon se koulu sitten mikä tahansa.

Inkojen valtakunnassa Etelä-Amerikan länsirannikolla asiat olivat toisin useiden vuosisatojen ajan: jumalien ja sääolosuhteiden takia uhrattiin useita lapsiuhreja, iältään n. 8-16-vuotiaita. Koko yhteisölle ja uhrattavien lasten perheille tällainen “valituksi tuleminen” oli suuri kunnia. Tätä rituaalia varten lapset valittiin jo noin vuotta aikaisemmin, jolloin heidät vietiin inkojen pääkaupunkiin Cuscoon valmistautumaan tätä pyhää tehtävää varten.

Mistä tiedämme tällaisen seikan? Siitä, että näitä korkeilta vuorilta löytyneitä lapsimuumioita on tutkittu nykyajan menetelmillä hyvinkin tarkoin. Lapsia on tosiaankin löydetty korkeilta vuorenhuipuilta onkaloihin kaivettuina ja haudattuina, jolloin ilmanalan hapen vähyys ja kylmät lämpötilat ovat säilyttäneet ruumiit ällistyttävän hyväkuntoisina. Näiden muumioiden ansiosta tiedämme, että näitä valittuja ruokittiin tavallista kansaa paremmin mm. lihan, kalan ja erilaisten kasvisten myötä, kun tavallinen kansa söi samaan aikaan käytännössä pelkästään peltojensa tuotoksia. Näitä valittuja lapsiuhreja ruokittiin siis tarkoituksellisesti paremmin.

Voi hyvin kuvitella, kuinka tällaista valittua lasta viedään käsipuolesta (jopa perheen toimesta) Cuscoon valituille uhreille tarkoitettuun pyhättöön. Tällainenhan valinta oli perheelle ja lapselle suuri kunnia. Paitsi… jos satuit olemaan n. 12-16-vuotias tyttö. Tämän ikäisiä tyttöjä sijoitettiin pyhättöön tätä “capacocha”-rituaalia varten, mutta kuten tunnettua; kaikki eivät voi tulla valituiksi. Nämä onnettomat, muut lapset annettiin sitten lahjavaimoiksi tai orjiksi valloittajille tai viereisten kaupunkien tärkeille miehille. Joistakin heistä tuli papittaria, jotka jäivät palvelemaan esim. auringon jumalaa Intiä.

Mitä tapahtui lapsen tultua valituksi uhriksi? Etukäteen suoritettiin varmastikin useita seremonioita ja rituaaleja, ennen kuin papisto, osa kaupunginväestä ja lapsen sukulaisista koostuva joukko alkoi taivaltaa jopa useiden satojen kilometrien matkaa kaikista pyhimmille vuorille.

Tällaisiin uhrauksiin ryhdyttiin, kun haluttiin lepyttää jumalia joko kuivuuden, sadon epäonnistumisen tai muiden luonnonkatastrofien takia. Kuten sanottua, näitä uhreja seurasi suuri joukkio ihmisiä, jotka saattelivat uhria hänen viimeiselle matkalleen. Perille päästyään todennäköisesti papiston edustajat huumasivat lapsen maissioluella (chicha) ja kokapensaan lehdillä. Erään lapsimuumion suusta on löydetty näitä osittain pureskeltuja lehtiä, jotka auttavat nykypäivänkin inkojen perillisiä selviytymään korkeissa olosuhteissa.

Tutkimusten perusteella tiedämme, etteivät nämä lapset kokeneet kuitenkaan väkivaltaista kuolemaa, vaan he menehtyivät nukkuessaan -ennen pitkää- kylmissä olosuhteissa. Ainoastaan yhden päästä on löydetty lyömisjälki, eikä sitä osata selittää millään tavalla. Ehkä tämä onneton raukka alkoi havahtua, ja joku seurueeseen kuulunut perheenjäsen menetti hermonsa ja edesauttoi lapsen menehtymistä omalla tavallaan. Tällainen skenaario on varsin surullista ajateltavaa.

Tämä yksilö, Juanitaksi nimetty, löydettiin v. 1995 perulaisen tulivuoren rinteiltä. Hänen kuolinajakseen on arvioitu n. 1450-1480 jaa.

Juanita löydettiin, kun tulivuorenpurkaus sulatti jäätä hänen ikuiseksi tarkoitetun hautansa ympäriltä. Samasta syystä samalta alueelta löydettiin myöhemmin myös tyttö- ja poikauhri. Tällaiset parilöydöt ovat yleisiä; jostakin syystä tyttö ja poika saatettiin uhrata samaan aikaan.

Tulivuoren yhteydestä löydettiin myös ehkä kuuluisin inkatyttö v. 1999, nimeltään Llullaillacon neito. Tämä n. 15-vuotias tyttö näyttää edelleen vain nukahtaneen kesken läksyjenteon (joita ei koskaan ollut olemassakaan).

Tätä teiniä on tutkittu tarkasti, mutta samasta paikasta löytyneet tyttö ja poika ovat jääneet vähemmälle huomiolle mediassa. Nämä lapset olivat neitoa nuorempia, ja ehkäpä tutkimus onkin keskittynyt enemmän tähän teiniin, sillä hänen hiuksistaan ja luustostaan on todettu jopa kahden vuoden aikana tapahtunutta käyttöä sekä oluen että kokapensaiden osalta. Tämä tyttö on siis ollut todella tärkeä yhteisölleen ja häntä on “valmisteltu” uhraukseen. Tytöllä oli löydettäessä päässään upea sulkapäähine, jonka tekemiseen on kulunut aikaa ja vaivaa, joten tämä neito on tosiaankin saattanut olla auringonjumala Intin tärkein uhri.

Inkojen tieverkostoa ja nykyisiä kaupunkeja.

Näitä tietoja ja tutkimuksia tarkastellessa mieleen hiipii surumielinen sävy siitä, että tällainen toiminta on tosiaankin ollut hyväksyttävää jopa vain noin 500-600 vuotta sitten. Samalla täytyy kuitenkin ymmärtää se, että tuolloiseen kulttuuriin ja maailmankuvaan kuuluivat jumalat, jotka sijaitsivat taivaalla (aurinko ja kuu), sillä eihän kukaan voinut tietää, mitä nämä taivaan pallukat olivat. Monien alkuperäiskansojen uskonnot ovatkin olleet keskittyneitä juurikin aurinko- ja kuukulttiin. Nykyihmisen on todellakin vaikea ymmärtää, millaista on nähdä maailma sellaisena, kuinka se joskus näyttäytyi: aamuisin aurinko nousee ja illan aikana sen tuoma valo katoaa.

Tilalle nousee kuu, joka muuttaa muotoaan tämän tästä. Akka ei voi muuta kuin aavistella, mitä on muinaisen ukon/akan mielessä liikkunut katsellessaan tätä kummallista näkymää vuosisadoista -vuosituhansista- toiseen. Jonkinlainen järjestys maailmankuvaan oli kuitenkin luotava ja se perustui nimenomaan taivaankappaleisiin, jotka liikkuivat kuitenkin lähes järjestelmällisesti vuodesta toiseen. Vasta myöhemmin keksittiin kuitenkin käsite AIKA ja varsinkin sen kuluminen. Tämä määritelmä ja sen tulkinta ovat edelleen kesken, vaikka monet teoreettiset fyysikot sitä yrittävät ymmärtää.

Toisaalta on lohduttavaa ajatella, että nämä valitut lapset tiesivät olevansa niitä harvoja valittuja, jotka tosiaankin lähetettiin tuonpuoleiseen jumalten huomaan armollisella tavalla. Nuo lapset eivät kuitenkaan kuolleet väkivallan seurauksena (kuten lukuisissa sodissa myöhemmin), vaan he tiesivät rituaalien merkityksen tuolloisessa yhteisössä ja kulttuurissa. Ehkä he kuolivat ajatellen perhettään ja läheisiään, ja ajattelivat olevansa yhteisönsä pelastajia kuolemansa hetkellä.

Akka huokaa syvän huokauksen näiden lapsiuhrien edessä; uskonnon puolesta on tehty hirveitä virheitä koko historian ajan, olkoon uskonto mikä tahansa. Ihan samalla tavalla on harjoitettu uhraamista Euroopassa samoina aikoina, puhumattakaan kristinuskon virheistä. “Heitetäänpäs pari noitaa roviolle tästä, eikös vaan, pojat?”

Yeah, näistä asioista pitäisi peräti kirjoittaa joitakin kirjoja. “Ai mitä? Ai, niitä on miljoonittain? No s*it, Sherlock!”

IHANA/KAMALA PERUSKOULU

Johan tätä Suomen koulusysteemiä on käynyt ihmettelemässä useampikin ulkomaalainen valtuuskunta. Ai että, meillä on niin hieno koululaitos! (Ja taas kerran on Suomi valittu maailman onnellisimmaksi valtioksi! Nyt me ollaankin ihan ikionnellisia jälleen kerran! Ihan kaikki!)

Onnellisten ihmisten maa!

Samaan aikaan kitistään, että opettajat eivät ehdi muuta kuin päivittää Wilmaa ja vastata vanhempien jatkuvaan, kriittiseen viestitulvaan. Opettajien puolelta taas kritisoidaan, että ihan perustaidot pitäisi oppia kotona vanhempien johdolla eikä koulussa.

“On se nyt merkillistä, kun pikku-Petterin erityisominaisuuksia ei oteta huomioon”, valittaa ärtynyt pikku-Petterin vanhempi. “On se nyt merkillistä, ettei pikku-Petteri ole oppinut 7 ikävuoteen mennessä pois vaipoista”, voisi todeta ärtynyt opettaja. Mutta ei totea, jottei tule sanomista rehtorilta ja vanhemmilta.

Toista se oli ennen Etelä-Amerikassa.

Asteekkeja juhlimassa.

Asteekeilla sentään oli maksuton koulu sekä tytöille että pojille. Poikia tietenkin huomioitiin enemmän ja he saivat valita ammattinsa oman tahtonsa mukaan. Tytöistä koulutettiin vaimoja. Noh, kaiken takana on nainen…

Mayalapsilla ei ollut varsinaista koulua muille kuin varakkaille eliitin poikalapsille. Papit toimivat opettajina. Tytöistä koulutettiin “yllättäen” …vaimoja… ja poikien piti ehdottomasti seurata isänsä jalanjälkiä. Tunnettiinkohan näinä aikoina ollenkaan mitään teini-iän kapinointia: “Hei faija, mä en halua olla mikään kivenhakkaaja!” Faijan vastaus: “No kyllä sä oot, näin on jumalat määränneet!”

Inkojen viestinviejä. Kutsuja tulossa!

Myös inkat kouluttivat varakkaiden perheiden poikia. Tyttöjen ainoa mahku oli päästä “Auringon neitsyeksi”, jolloin hänet lopulta kunniakkaasti saatettiin uhrata jumalalle. Mikäli tällainen valinta ei osunut kohdalle, hänet saatettiin antaa palkinnoksi ansioituneille sotureille. Ai että, mitkä uramahdollisuudet olivat edessä! “Nyt se meidän nuorimmainen joko valitaan tai ei valita, pitäiskö järjestää juhlat kumminkin?”

Antiikin Roomassa pidempi koulunkäynti oli maksullista, alkeisopetus (luku-, kirjoitus- ja laskutaito) oli kaikille mahdollista. Paitsi orjien lapsille… Koulurakennuksia ei ollut ja opetus tapahtui usein ulkosalla. Mikäli opetustilanne häiritsi muita, koulupäivä joko loppui siihen tai etsittiin uusi paikka opetukseen. Korkeampi koulutus oli lähinnä tekstien ulkoa oppimista ja ruumiillinen kuritus oli yleistä. Opettajat kärvistelivät heikolla palkalla eikä heitä arvostettu ollenkaan. Tärkeintä koulun korkeamman tason opetuksessa oli oppia puhumaan hienosti ja osata lainata kuuluisia ajattelijoita.

Suomen ensimmäinen koulu on oletettavasti perustettu Turkuun 1200-luvulla munkkien toimesta. Mikael Agricola on tunnetuin Suomen koululaitoksen edistäjä, hänen toimestaan saatiin ensimmäinen aapinen 1500-luvulla.

Tokihan opetus on ollut ensimmäiset vuosisadat uskontopainotteista, sillä Suomea käännytettiin voimakkaasti kristinuskoon tanskalaisten johdolla jo ennen koululaitosten perustamista; siinä hyvin onnistuen. Siihen aikaan ei varmaankaan tullut valituksia vanhemmilta, että “älkää nyt koko ajan puhuko siitä Jumalan armosta, meidän poika Johan on ihan uskontovapaa yksilö!!”

Vanha opettajanpöytä.

Suomen kansakoulu kehittyi hiljakseen 1850-luvusta lähtien, oppivelvollisuuslaki tuli kuitenkin voimaan vasta v. 1921. Peruskouluksi kansakoulu- ja oppikoulujärjestelmä muutettiin vasta 1970-luvun aikana.

Monien nykypäivän lapsien isovanhemmat ovat käyneet kansakoulua ja/tai oppikoulua, joista ei ymmärretä enää yhtään mitään. Ainakin tiedetään, että silloin on saattanut saada viivoittimesta näpäytyksen sormille tai joutua nurkkaan. Silloin joskus, siis “ihan-järkky-muinaisina-aikoina”.

Pitää mainita lisäksi näiden ulkomaalaisten valtuuskuntien mielenkiintoisin ihmettelynaihe: maksuton kouluruokailu. Tämän ihmeellisyyden historia juontaa 1830-luvulle, jolloin varattomien perheiden lapset saivat ilmaista kouluruokaa. Muut saivat maksaa ruoastaan. Vasta v. 1948 maksuton kouluruoka on ollut kaikille mahdollista. Sekä 1. että 2. maailmansota vaikuttivat kovasti koko maailman ruokatalouteen säännöstelyjen myötä. Nykypäivänä mikään ruoka ei enää kelpaa.

Kouluruokailua vanhaan malliin.

Tämä on toisaalta ymmärrettävää, sillä ruoka-annos/oppilas on erihintainen eri kunnissa. Vantaa on vuodesta toiseen alimmalla sijalla; n. 1,70 e/oppilas. Pikkupaikkakunnat kuten Puumala tarjoavat 7-8 euron lounaan SEKÄ välipalan koululaisilleen ilmaiseksi.

Meikäläisellä ei ole kuitenkaan mitään valittamista tästä peruskouluasiasta. Voisi olla huonomminkin.

Ketään ei kuitenkaan nykyään uhrata jumalille kevätjuhlassa, ainoastaan jaetaan eri säätiöiden stipendejä arvosanojen tai muun menestyksen perusteella.

Uskonnon harjoittaminen on valinnaista ja sille on olemassa eri vaihtoehtoja. Kotitalous on valinnainen aine, vaimokoulutusta ei täten myöskään enää toteuteta pelkästään tytöille.

Näin sitä ennen kokkailtiin!

Käsitöissä on vuorottain sekä puukässää että tekstiilityötä. Koulunkäynti on mahdollista kaikille perheen varallisuudesta riippumatta; ja ruokaakin on tarjolla ilman mitään maksua.

Tässä yhteydessä en ota kantaa Suvivirren laulamiseen. Laulakaa tai älkää laulako, maailma ei siihen(kään) lopu.