KISSA VAI KOIRA – IKUINEN KYSYMYS

It’s raining cats and dogs, sanotaan Englannissa rankkasateen sattuessa (tosin joskus käy myös niin, että It’s raining men, hallelujah/The Weather Girls 1982).

Tälle omituiselle kissa-koira-lausahdukselle on olemassa monta alkuperäoletusta- kuten seuraava linkki osoittaa– mutta juuri nyt keskitymme olennaiseen eli näiden kahden yleisimmän lemmikin historiaan. On siis aika kysyä kukamitähäh eli milloin, missä ja miksi näistä kahdesta lajista tulikaan ihmisen parhaita kavereita.

What is the origin of the phrase ”it’s raining cats and dogs?” | Library of Congress (loc.gov)

Aloitetaanpa koirista, sillä koirien läsnäolo ihmisen läheisyydessä on oletettavasti ollut pitkäkestoisempaa juontuen jopa useiden kymmenien tuhansien vuosien päähän. Koirien ja susien geneettinen linja alkoi eriytyä n. 30-40 000 vuotta sitten, ja susien on arveltu alun perin liikkuneen ihmisen läheisyydessä juurikin metsästyssaaliiden toivossa. Akka ainakin voi nähdä sielunsa silmin, kuinka tuolloinen metsästäjä-keräilijäyhteisön jäsen heittää nuotion äärellä herkullisia lihankimpaleita ja luita jollekin karvakorvalle, joka kieli suusta roikkuen (ja kuolaa valuen) seuraa tarkasti metsästäjän jokaista liikettä.

On jopa arveltu, että tällaiset protokoirat ovat voineet jopa laumassa avustaa ihmisiä metsästyksessä. Ihmisten luota sai suojaa ja varmoja saaliita; mikäpä ettei hengailisi tällaisten kaksijalkaisten kanssa!

Tsekeissä Predmostin arkeologisilta kaivauksilta on löydetty useita paleoliittisia koirien kalloja, joista yhden suuhun oli asetettu oletettavasti mammutinluu. Tämä löytö on 32 000 vuotta vanha.

Koirien kesyttämisen/kesyyntymisen on arvioitu sijoittuneen lähteestä riippuen Siperiaan, Pohjois-Euraasiaan, Koillis-Aasiaan tai Lähi-itään. Osittain koiria on arveltu kesytetyn jopa ruoaksi tai niiden turkkien hankkimiseksi.

Myöhemmältä ajalta mm. Saksasta on löydetty miehen ja naisen hauta, jossa lepäsi myös vammainen/vammautunut koira. Tämä hautalöytö on peräti 14 300 vuotta vanha ja osoittaa, että koirasta on sen elinaikana pidetty huolta – kuten myös kuoleman jälkeenkin.

Mosaic depicting a sitting dog Category: Architecture, architectural components, mosaics
Date: Graeco-Roman Period, Ptolemaic Period, 2nd cent. BCE/WikimediaCommons,

Antiikin Kreikassa ja Roomassa koiria pidettiin sekä seuralaisina että metsästyskavereina. Myös sumerialaiset, kiinalaiset, mesopotamialaiset ja intialaiset kirjoitukset osoittavat koirien olleen luotettavia kumppaneita ja metsästäjiä.

Jopa Homeroksen (800-700-l. eaa) eepoksessa Odysseia päähenkilö Odysseus palaa kotiinsa Ithakaan 20 vuoden seikkailuiltaan naamioituneena, ja hänet ainoana tunnistaa uskollinen koiransa Argos. Heilautettuaan häntäänsä tervehdykseksi Argos valitettavasti kuolee – mutta olihan karvaturrilla ikääkin jo 20+ vuotta…! Aargh, R.I.P Argos!

Odysseus and Nausicaa/Salvator Rosa 1655)

Koirarotuja tiedetään jalostetun jo ainakin n. 11-12 000 vuotta sitten eri yhteisöissä, tuolloin alkoi myös muiden kotieläinten pito ja maatalouskulttuuri. Onkin järkeenkäypää, että koiralta toivotut ominaisuudet on haluttu siirtää eteenpäin – joku yksilö on voinut olla erittäin sosiaalinen, toinen hyvä metsästäjä jne. Mm. roomalaiset ja kiinalaiset arvostivat jo suuresti pieniä seurakoiria, joista sinällään ei ole mitään näkyvää hyötyä (toisin kuin metsästyskoirilla), mutta… eihän niitä pikkuruisia karvapallukoita voi valitettavasti lössöttämättä ohittaa!

Söpöillä pikkukoirilla on pitkä historia — ensimmäiset sylikoirat jalostettiin jo tuhansia vuosia sitten – Tiede – yle.fi

Nykyisten koirarotujen jalostus alkoi n. 150 vuotta varsinkin Englannin mantereen puolella, kun Charles Darwin (1809-1882) julkaisi teoksensa Lajien synty v. 1859. Tuolloin haluttiin jalostaa roduissa esiin juurikin kunkin rodun parhaat ominaisuudet ja tämä on johtanut nykyisten 400+ rodun olemassaoloon. Onneksi nykyään kiinnitetään enemmän huomiota tiettyjen rotujen liikajalostuksen ongelmiin ja eläinten hyvinvointiin, toisin kuin tuolloisessa ”Viktoriaanisessa räjähdyksessä.”

Kuningatar Viktoria (1819-1901) (englishheritage).

Kissojen sanotaan kesyttäneen itsensä kahdesti historian aikana. Tällä sanonnalla tarkoitetaan sitä, että n. 10 000 vuotta sitten tapahtuneen kesyyntymisen jälkeen toinen kissalaji kesyynnytti itsensä Quanhucunissa, Kiinassa n. 5300 vuotta sitten. Tämän löydetyn – leopardikissaksi kutsutun– lajin edustajien dna poikkesi selvästi muista vastaavista protokissoista, joten kyseessä oli uuden kissalajin kesyyntyminen. Kesyyntymisestä todistaa se, että varsinkin yhden yksilön hampaat olivat kovin kuluneet, joten tämä kissa eli selvästikin tavallista vanhemmaksi. Yksi kissayksilö löydettiin haudattuna kokonaisena, joka sekin viittaa näistä eläimistä huolehtimiseen.

Kissojen hakeutuminen ihmisten läheisyyteen alkoi n. 10-15 000 vuotta sitten mm. Lähi-idässä ja nykyisessä Turkissa. Maatalouskulttuuri ja kotieläinten pito lisäsi pienjyrsijöiden määrää, joten kissojen ja ihmisten lähentyminen tapahtui samoista syistä, kuin muinaisilla susillakin. Varmaa ravintoa, suojaa ja lämpöä oli vapaasti tarjolla kaikille itseään kunnioittaville kissoille mielin määrin! Samalla tuolloisten maajussien kannatti tosiaankin pitää kissoja lähettyvillä – pitiväthän ne tosiaankin viljasatoa tuhoavat pienjyrsijät kurissa!

https://www.history.com/news/cats-ancient-egypt

Eräs varhainen hautalöytö Kyproksella osoittaa, että jo 9500 vuotta sitten kissa oli mukana tälle saarelle kulkeneella laivalla – tämä yksilö nimittäin löydettiin haudattuna yhdessä lapsen ruumiin kanssa. Kissakanta on voinut kulkeutua laivojen mukana saarelle jo aiemmin, mutta tämä on varhaisin ihmisen ja kissan hautalöytö.

(The Archaeologist)

Jo seuraavien muutamien tuhansien vuosien aikana kissoja kuljetettiinkin ympäri kauppareittejä, sillä hautalöydöt ympäri Eurooppaa, Aasiaa ja Lähi-itää osoittavat löydettyjen kissojen dna:n yhtäläisyyksiä näihin alkuperäisiin kesyyntyjiin. Akka voi tässä vaiheessa sielunsa silmin kuvitella, miten Jack Sparrow’ksi nimetty kissanpentu nousee omistajansa sylissä matkaan kohti uutta, uljasta maailmaa – jossa lukemattomat rotat ja hiiret odottavat vielä saalistajaansa!

Kuten koiratkin, kissat pääsivät jo varhaisessa vaiheessa eri kulttuurien kirjoituksiin ja taiteeseen. Mm. Kreetalta on löydetty seinämaalaus metsästävistä kissoista, joka ajoittuu 1600-luvulle eaa. Kreikan, Kiinan ja Intian taiteeseen ja kirjoituksiin kissat päätyivät n. vuosien 500-100 eaa. tienoilla.

Muinaisessa Egyptissä kissat pääsivät lopulta jumalaiseen rooliinsa – edustivathan kissat itseään jumalatar Bastetia, joka oli auringonjumala Ran tytär. Aluksi Bastet kuvattiin leijonanpäisenä jumalattarena, mutta n. vuodesta 1000 eaa. alkaen hänet kuvattiin kissanpäisenä hahmona taiteessa. Kissojen muumioita on kaivettu esiin Egyptissä jo miljoonittain, ja peräti eräs itsensä faarao Akhenatenin (kuollut n. 1336 eaa.) visiiri Aperel haudatutti itsensä noin 400 kissamuumion kanssa. Olihan hän todellakin tärkeä mies, ainakin hän halusi tällä teolla niin osoittaa!

Brooklyn Museum.

Kissojen tappaminen oli tietenkin muinaisessa Egyptissä kiellettyä yhtä poikkeusta lukuunottamatta: muumiointia. Onkin uskottavaa, että kissojen kasvattaminen muumiointia varten oli kannattavaa bisnestä, sillä näitä muumioita on löydetty niin jumalattomia määriä. Joukossa on myös krokotiileja, koiria, lintuja, apinoita… mitä tahansa eläimiä, joiden uskottiin olevan jonkin jumalan ilmentymiä.

How Cats Became Divine Symbols in Ancient Egypt | HISTORY

Kissojen jumalallisuus hupeni kuitenkin nopeasti, varsinkin noitavainojen myötä.

Paavi Gregorius IX (1145–1241) julisti jo elinaikanaan, että mustat kissat ovat ”Saatanan inkarnaatioita.” Tämä lausahdus juontunee siitä, että kreikkalaisessa mytologiassa taikuuden ja magian jumalatar Hekate omisti mustan kissan lemmikkinään. Hänen uskottiin myös pystyvän muuntautumaan täksi lemmikiksi – joten tuolloisen, myöhemmän paavin aikomuksena oli poistaa kaikenlainen kristinuskoa uhkaava epäjumaluus maailmasta.

Paavi Gregorius IX. Saunan takana on vielä tilaa, kissoissa saatanaa ei ole vielä nähty tai todistettu.

Nykyään on olemassa useita teorioita ja todisteitakin siitä, että tällainen mustien kissojen vainoaminen/tappaminen saattoi edesauttaa ruttojen leviämistä useiden vuosisatojen ajan; mustien kissojen etunahan oli juurikin olla näkymättömissä yön pimeydessä rottajahdissa. Vielä tänäkin päivänä mustan kissan näkeminen esiintyy taikauskona pahasta onnesta.

Library of Congress.

Japanissa puolestaan musta kissa edustaa hyvää onnea: tämä uskomus perustuu 1600-1800-lukujen Edo-kauteen, jolloin legenda kertoo samurain paenneen sadetta suuren puun alle suojaan. Tällöin samurai näki mustan kissan osoittavan samuraille tietä läheiseen temppeliin – ja kas; legenda oli syntynyt! Japanilaisessa kulttuurissa musta kissa on muutoinkin aina hyvän onnen tuoja, olkoon kyse vaikka kissan silityksestä, näkemisestä tai kättä heiluttavan kissan keraamisesta patsaasta.

Copyright Toshiyoki Enoki, watercolour
THE GREAT CAT – The Cat in History, Art and Literature

Eli kuten taas nähdään: historiasta, asuinpaikasta, uskonnosta ja kulttuurista riippuen ihmisten näkemykset ovat hyvinkin erilaisia.

Mikään ei kuitenkaan voita sitä tunnetta, mitä lemmikki johonkin kotiin kotoutuessaan tuo: nähtävästi vuosituhansien aikana kehitettyä kumppanuutta, läheisyyttä ja väistämätöntä huolehtimista ihan sen perustarpeista. Jokainen lemmikki olkoon perheenjäsen eikä huishais-hankittu, kuten Akka on monesti todennut tällaisia pelastaessaan.

Historia puhuu puolestaan: olemme eläneet yhdessä jo ties miten pitkään (arkeologisia jäänteitä ei välttämättä edes löydy niin kaukaiselta ajalta), joten jatketaan tätä yhteiseloa mahdollisimman hyvin, vaikka kyseessä olisi hämähäkki, käärme, öttiäinen tai kotitonttu.

Kotitonttu tai saunatonttu voi kyllä olla pirullinen riiviö, jonka hankintaa tai karkotusta voi itse kukin harkita.

Kukin tyylillään, kunhan kyseinen otus voi hyvin ja siitä huolehditaan. Jos ei itse voi huolehtia, vastuu siitä pitää antaa jollekulle muulle. Jos kyseessä on puutarhatonttu tai jokin muu outo olio, kannattaa harkita manaajaa tai mitä tahansa terapeuttia.

Nähdään taas historian, huumorin ja sarkasmin merkeissä!

MITÄS TÄNÄÄN SYÖTÄISIIN? ARSENIKKIA, ARMAANI; ARSENIKKIA…

Mary Ann Robson purjehti ensimmäistä kertaa avioliiton auvoisaan satamaan ollessaan 20-vuotias. Tätä iloista tapahtumaa juhlittiin v. 1852 ja perheeseen siunaantui vuosikymmenen aikana 8-9 lasta. Tuohon aikaan ei juurikaan välitetty virallisista rekistereistä, joten kukaan ei liiemmin ihmetellyt, kun sekä aviomies William Mowbray että useat lapset kuolivat vuoronperään epämääräisiin vatsavaivoihin.

Mary Ann Cotton 1832-1873.

Mary Annille maksettiin vakuutusrahat kaikista kuolemantapauksista ja ainoan eloonjääneen tyttärensä hän antoi äitinsä hoidettavaksi. Toimiessaan sairaanhoitajana Mary Ann tapasi seuraavan aviomiehensä; potilaan nimeltään George Wood. Hääkellot soivat jälleen, mutta tämäkin onneton miesparka kuoli vain vuoden kuluttua epämääräisiin vatsavaivoihin. Vakuutusyhtiö maksoi taas korvauksia tästäkin aviomiehen menetyksestä.

Seuraavaksi Mary Ann nai leskimiehen, James Robinsonin, jolla oli entuudestaan neljä lasta. Mary Ann tuli jälleen raskaaksi, mutta samaan aikaan hänen äitinsä sairastui. Mary Ann ehti ”hoitaa” äitiään vain lyhyen aikaa, kun tämä sitten kuolikin äkkinäisesti. Ennen kuolemaansa äiti oli valitellut vatsakipuja. Äidin luo hoitoon jätetty tytär Isabella kuoli seuraavaksi vatsakipujen seurauksena, kuten myös kaksi muuta James Robinsonin omaa lasta.

Herra Robinsonin epäilykset heräsivät, kun tämä hänen tuore vaimonsa vaati häntä ottamaan henkivakuutuksen. Äijä heittikin lopulta Mary Annin kadulle, mutta mikään ei enää pidätellyt tätä hullua naista. Hän nai taas leskimiehen, Frederick Cottonin, jolla oli itselläänkin jo lapsia. Mary Annin ystävätär kuoli epämääräisiin vatsavaivoihin, kuten myös tämä uusi aviomieskin. Kaikkien avioliittojen aikana lapsiakin kuoli kuin kärpäsiä, yksi toisensa jälkeen, ja Mary Annille maksettiin kaikista kuolintapauksista korvauksia mitään kyselemättä.

Mary Annin aiempi rakastaja Joseph Nattrass ilmestyi kuvioihin herra Cottonin kuoleman jälkeen. Mary Ann tuli raskaaksi KOLMANNENTOISTA kerran ja muutama lapsikin kuoli, ennen kuin oli herra Nattrassin vuoro heittää henkensä epämääräisiin vatsavaivoihin.

Lopulta virkamies Thomas Rileyn hälytyskellot alkoivat soida, kun Mary Ann yritti saada toimitettua poikapuolensa Charlesin orpokotiin. Mary Ann valitti, että poika oli sairaalloinen eikä varmaan kauaa olisikaan hänen riesanaan. Viisi päivää myöhemmin Charles kuolikin, ja tämä Thomas Riley pyysi patologia tutkimaan ruumiin tarkasti ennen kuolintodistuksen kirjoittamista. Mary Ann saikin tietää vasta vakuutustoimistossa, ettei korvausta voinut nostaa, mikäli kuolintodistusta ei vielä oltu kirjoitettu.

Charlesin ruumiinavauksessa paljastui, että poika oli kuollut arsenikkiin. Vihdoinkin Mary Ann pidätettiin ja sekä Joseph Nattrass että kaksi lasta kaivettiin haudoistaan lisätutkimuksiin. Kaikkien kuolinsyyksi paljastui suuri määrä arsenikkia.

Oikeudenkäynnissä todettiin, että Mary Ann oli myrkyttänyt yhteensä peräti 11 lasta, kolme aviomiestään, rakastajansa, oman äitinsä ja ystävättärensä. Jury pohti tuomiota 1,5 tuntia ja langetti Mary Annille kuolemantuomion.

Mary Ann hirtettiin maaliskuussa v. 1873. On väitetty, että teloittaja oli huolimaton, sillä Mary Ann kuoli hitaasti tukehtumalla. Normaalisti hirttotuomiossa niska napsahtaa nopeasti poikki, mutta Mary Ann kitui narun päässä useita minuutteja. Ehkäpä pyövelin teko oli tarkkaan harkittu, mene ja tiedä.

On arvioitu, että Mary Annin uhrien lukumäärä olisi ollut peräti 21, joten hän oli kiistatta Britannian pahin sarjamurhaaja noihin aikoihin. On sinänsä merkillistä, ettei tapahtumiin puututtu missään vaiheessa aiemmin, mutta juurikin virallisten rekisterien puuttuminen mahdollisti tällaisen toiminnan. Ketään ei kiinnostanut, kun lapsia kuoli kaikenlaisiin sairauksiin tämän tästä: jopa joka viides lapsi kuoli ennen ensimmäistä syntymäpäiväänsä. Mary Annin kaikista lapsista jäi eloon vain kaksi, Margaret ja George.

(DailyMail).

Mistäpä Mary Ann sitten sai käsiinsä tätä arsenikkia (nyk. arseenia) niin, ettei se herättänyt kenenkään epäilyksiä? Tuohon aikaan arsenikkia käytettiin eritoten tapeteissa ja maaleissa, sillä arsenikkipigmentti tuotti kaunista, vihreää väriä. Sitä käytettiin myös rotanmyrkkynä, joten arsenikin hankinta kotioloihin oli ihan normaalia. Aineen myrkyllisyyteen havahduttiin lopulta aivan liian myöhään, sillä seinille lätkäistyt vihreät tapetit aiheuttivat kenenkään tietämättä useita hitaita myrkytyskuolemia. Jopa Mary Annin puolustusasianajaja selitti, että perheenjäsenten mystiset myrkytykset johtuivat nimenomaan vihreistä tapeteista. Yeah…!

Mary Ann Robson-Mowbray-Wood-Robinson-Cotton-Nattrass oli kammottava ihmishirviö, joka ei ymmärrystä kaipaa. Kyllä nyt muutaman aviomiehen voi myrkyttääkin ihan mennen tullen, mutta että peräti 11 lasta…! Pthyi! Akka ei ymmärrä ihmisiä, ei sitten yhtään. Kärvistele ikuisesti liekeissä, Mary Ann! Toivottavasti pari pikkupirulaista tökkii samalla persuksiasi oikein antaumuksella!

HISTORIALLISIA ÄLYTTÖMYYKSIÄ

Muutamia omituisia esimerkkejä historian hämärästä luonteesta:

Muinaisessa Egyptissä ei huolehdittu työturvallisuudesta, sillä palvelijoita voideltiin hunajalla – tarkoitus oli pitää ötökät pois faaraon lähettyviltä.
Mikäköhän mahtoi olla tällaisen henkilön ammattinimike? Kärpäspaperi?

Tämä kuva on egyptiläisten ”Kuolleiden kirjasta”, ei suinkaan kärpäspaperista!!

Englannin kuningas Henrik VIII:lla oli palvelijoita pelkästään per***npyyhkimiseen. Heidät lyötiin myöhemmin ritareiksi.
Kyllä tuollaisesta elämäntyöstä sietääkin saada tunnustusta!!

”Tässä ois niinku perhekuva, tässä ei oo ne pyllynpyyhkijät. Tässä on yksi mun vaimoista ennen kaulankatkaisua! Ja poika vuonna 1545! Terveisiä vaan kaikille tuleville vaimoille!”

Viktoriaanisella ajalla valokuvaajilla oli telineitä, jotka kannattelivat kuolleiden ruumiita. Näin saatiin viimeinen muotokuva kuolleesta sukulaisesta.
”Hyvää joulua meiltä kaikilta! Ihan mukavaa, että setäkin pääsi perhekuvaan mukaan, vaikka menehtyikin!”

Library of Congress.
Charlie Chaplin ilman meikkausta.

Charlie Chaplin-näköiskilpailuun osallistui kaikkien tietämättä myös… aito Charlie Chaplin. Hänen sijoituksensa kisassa oli 20:s.
Joko kisan tuomareissa oli jotakin vikaa tai sitten aidolla Chaplinilla taisi olla ”bad hair day”.

Haarukoita pidettiin loukkauksena Jumalaa kohtaan 1000-luvulla. Haarukka oli Jumalan luoman käden jatke ja täten osoitus epäkunnioituksesta Jumalan luomistyötä vastaan.
Samalla periaatteella kaikki työkalut ja käsin käytettävät tarvikkeet ovat epäkunnioittavia kivikirveistä lähtien.

Eräs apteekkari myi ketsuppia ruoansulatuslääkkeenä 1830-luvulla.
”Otahan tästä nyt monta mittakuppia kaiken ruoan kanssa, kyllä vatsa sitten toimii!” Yeah, varsinkin, jos on tomaatille allerginen…

Aasiassa suosittu teloitustapa oli joutua elefantin tappamaksi. Eläimet koulutettiin katkomaan ja murskaamaan luita.
Sittemmin tällainen tapa on unohdettu. Ainakaan Dumbosta ei tullut tappajanorsua.

Joo, odota vähän aikaa, hyökkään ihan kohta. (Kuvassa on vanha norsu, ei pahoinpidelty).

Vuodesta 1945 lähtien Englannin armeijan tankeissa on ollut teenkeittovälineet, täten tankista ei tarvitse poistua teetauon ajaksi.
”Laitahan, James, ammusta menemään! Minä laitan sillä aikaa teetä tulemaan!”

Paavi Gregorius IX julisti sodan mustille kissoille 1200-luvulla. Niitä pidettiin Saatanan palvelijoina ja täten kissat olivat vapaasti tapettavissa.
On epäilty, että kissakannan vähentymisen myötä rottaongelma lisääntyi ja sen seurauksena rutto pääsi leviämään pandemiaksi asti.

Kissat olivat pyhiä muinaisessa Egyptissä.

Maailman lyhyin sota käytiin v. 1896 Britannian ja Sansibarin välillä. Sota kesti 38 minuuttia. Sota päättyi Britannian voittoon ja Sansibarista tuli käytännössä siirtomaa.
Mikä hemmetin tarve briteillä oli alistaa kaikki pikkuvaltiotkin kruunun alaisuuteen? Ja nyt pitää brexitin myötä olla itsenäisiä!

Viimeinen Finnairin lento 666 lähti matkaan Kööpenhaminasta Helsinkiin (HEL) perjantaina 13.päivä lokakuuta v.2017. Kyseinen lentonumero poistettiin taikauskoisten matkustajien takia. Kyseistä lentoa tehtiin kuitenkin 21 kertaa ennen sen lakkauttamista, sillä perjantai 13. päivä löytyy kalenterista joka vuosi (joskus kaksikin kertaa).

Enola Gay-lentokone pudotti ”Little Boyksi” kutsutun atomipommin Hiroshimaan 6.8.1945. Kone nimettiin lentäjän äidin mukaan. Lentäjä Paul Tibbets ei kuollessaan halunnut hautajaisia eikä hautakiveä; jatkuvien mielenosoitusten pelossa. Hänet tuhkattiin.

Enola Gay-lentokone.

Fiksusti ajateltu. Ei muuta lisättävää.

Pöytäliina keksittiin alunperin yhteiseksi lautasliinaksi. Ruokailijoiden oli tarkoitus pyyhkiä suunsa ja kätensä liinan reunoihin. Pyyhkimättä jättäminen oli huono tapa.
Yeah, näin Akkakin on ajatellut järjestää seuraavat juhlatilaisuudet… sitten vuonna 2021…! Pyyhkikää vaan pellavaisiin pöytäliinoihin, pesulalasku seuraa perässä!

Pyyhitään vaan näppärästi pöytäliinaan!

HEI, TONTTU-UKOT HYPPIKÄÄ…

Markettien ja kauppojen krääsäpaljoudesta päätellen joulunaika on käsillä. Ikkunasta katsoessa sitä ei huomaa; taitaa tänä vuonna pukki saapua mönkijällä reen sijaan.

Meille opetetaan jo pienestä pitäen, että joulu on Jeesuksen syntymäjuhla. Tämä lienee höpönlöpöä: joulun ajankohta juontuu roomalaisten viettämästä Saturnalia-juhlasta. Juhla oli pyhitetty maanviljelyksen jumalalle Saturnukselle. Kristinuskon yleistyessä vanhoista, PAKANALLISISTA juhlista haluttiin päästä eroon ja Jeesuksen syntymäajankohta lätkäistiin tämän koko vuoden suosituimman juhlan tilalle.


Eipä ihme, että juhlasta haluttiin eroon, sillä Saturnaliaa juhlittiin jopa 5-7 päivää talvipäivänseisauksen ympärillä. Tällöin meno oli hillitöntä: koko yhteiskunta heitti kuperkeikkaa. Orjat saivat vapaiden ihmisten oikeudet ja heidän isäntänsä toimivat palvelijoina. Orjat saivat ryypiskellä, pelata uhkapelejä ja vastustaa isäntiään. Voi vain kuvitella, millaisia orgioita tuolloin on pidetty. Viikon rellestämisen jälkeen saat kaksi viikkoa kestävän darran ja olet yllättäen lihonut 5 kiloa. Hip hip hurraa, Saturnus! Otetaax uusix?

Meni siinä juhliessa paikat vähän remonttiin… HUPS!

Saturnalian lopuksi ihmiset antoivat toisilleen lahjoja (mm. kynttilöitä ja herkkuja), tästä juontunee nykyinen lahjanantoperinne ja kynttilöiden merkitys jouluna.

Myös misteli on roomalaisen ajan peruja, roomalainen historioitsija Plinius kertoi kelttien leikkaavan mistelinoksia sirpeillään. Misteliä pidettiin hedelmällisyyden symbolina ja sen uskottiin suojaavan pahoilta hengiltä. Kirkkohan tästä ei pitänyt; taas oli kyse PAKANALLISISTA tavoista! 1800-luvulla mistelinoksa oli oiva tapa saada edes yksi suudelma viktoriaanisessa (tiukkapipoisessa) Englannissa, joten tapa on lopulta vakiiintunut joulunajan viettoon.

Idyllistä piirileikkiä kuusen ympärillä.

Kirkko ei pitänyt myöskään 1400-luvulla alkaneesta joulukuusiperinteestä. Talo koristeltiin ikivihreillä kuusenoksilla merkkinä talven pimeyden väistymisestä ja lopulta oksat vaihtuivat kokonaisiksi puiksi. PAKANAT rellestivät jälleen muinaisine uskomuksineen, hyi olkoon! Joulukuusiperinne laajeni Saksasta aina Englannin kuninkaallisiin, jolloin kuusi koki varsinaisen läpimurtonsa jouluun kuuluvana koristeena. 1800-luvulla olikin tapana, että taloon tuotiin kuusi jokaista perheenjäsentä varten; voi sitä neulasten määrää!

Joulupukki perustuu Turkin alueella 300-luvulla jaa. eläneeseen piispa Nikolaokseen. Hänen sanottiin tehneen ihmetekoja ja katoliset julistivatkin hänet myöhemmin pyhimykseksi. Pyhän Nikolaoksen hauta on avattu; alkuperäinen ”joulupukki” oli 150 cm pitkä, hintelä mies. Hänen luunsa sijaitsevat nykyään Italiassa kahdessa eri paikassa. Tuollainen pieni, laiha mies kyllä sujahtaisi savupiipusta sisään helpommin kuin nykyinen möhömahapukki… Mutta möhömaha tai ei, se on sitä joulun taikaa!

Onko tällä kamalalla joulupukilla kainalossaan lapsi vai nukke?!

Tonttuihin uskominen oli yleistä jo ennen 1000-lukua. Tämäkin uskomus oli tietenkin… PAKANALLINEN. Kirkko varoitteli, että tontut ovat saatanallisia ja niitä jopa manattiinkin ulos taloista. Kansanväki kuitenkin uskoi vuosisatoja, että kotitonttu pysyi tyytyväisenä, kun sitä lahjottiin oluella, maidolla ja leivonnaisilla. Tässähän on selvästi kyseessä pirullinen, kiristävä alivuokralainen! Hus matkoihisi siitä, hiippalakki hipinkuvatus!

Joulupukin apureiksi tontut siirtyivät vasta 1800-luvulla, tällöin niiden luonnekin muuttui lempeäksi oikullisuuden sijaan. Hiippalakki otti opikseen, kun sai tarpeeksi luudasta persuksiin!

Jenny Nyströmin vanhassa joulukortissa tonttu on varsin leppoisanoloinen hahmo.

Joulusaunan tärkeys suomalaisten joulunvietossa juontuu PAKANALLISESTA kekrijuhlasta eli sadonkorjuun päättymisen juhlasta. Kristinuskon yleistyessä kekrijuhlat hiipuivat pois, mutta monet uskomukset ja tavat siirtyivät joulunviettoon tai uuteen vuoteen. Ennen muinoin uskottiin, että vainajatkin saunovat joulusaunassa ja saunomisen tuli olla hiljaista ja kunnioittavaa. Saunassa tuli käydä aikaisin, jotta vainajat ehtisivät sen jälkeen saunomaan. Sanottiin jopa, että ”jos myöhään kylpi, piru tulisi kylvettäjäksi!”

Edellisten tietojen perusteella Akka viettää pakanallista joulua joulukuusineen. Syötän ja juotan kotitontun tainnoksiin ja raahaan hänet saunaan MYÖHÄÄN illalla. Samalla odotan innokkaasti pirun tai aaveiden esilletuloa laulaen otsikon tonttu-ukko-biisiä: ”hetken kestää elämää, sekin synkkää ja ikävää!” Kuinka ihana, positiivinen jouluidylli odottaakaan!