SÄHKÖTUKIA JA SÄÄNNÖSTELYÄ

Kas niin, nyt kun Akkakin on päässyt tutustumaan äiteensä kautta kansalaisille tarkoitettujen sähkötukimuotojen viidakkoon, on aika katsahtaa tätä hermeettistä sekasotkujen sikiötä. Kaiken byrokratian keskellä voi kysyä: onko tosiaankin tarkoituksena ollut se, ettei tavallinen pulliainen osaa edes hakea minkäänlaista vähennystä/tukea/hyvitystä sähkölaskuihinsa? Toiseksi voi kysyä, minkälaisen sadistiopiston te byrokratian rattaiden säätäjät olette oikein käyneet? Onko tällaisessa koulutuksessa pääsyvaatimuksena kenties hyvä ruoskanheilutuskyky tai muutoin psykopaattinen luonne?

Lehdistössä onkin ehditty jo uutisoida, kuinka kansalaiset ovat hakeneet avustusta jo viime vuoden loppupuolen sähkölaskuihin ymmärtämättä sitä, että nämä tukimuodot koskevat vain tammikuun alusta annettuja sähkölaskuja. Ei ole ihme, ei, sillä nämä erilaiset tukimuodot sekoittavat kansalaisen pään hyvin tehokkaasti.

Lopputulemana Akan äiteen tapauksessa oli, ettei minkäänlaista avustusta ole saatavilla suurista laskuista huolimatta. Pitäkää tunkkinne ja tukimuotonne, jäädään siis nyt odottamaan MAHDOLLISESTI myöhemmin keväällä annettavaa automaattista HYVITYSTÄ, jonka pitäisi tulla suoraan sähköyhtiön kautta. Lukekaa, perhana, näistä lisää Kelan ja Verohallinnon sivuilta. Lukekaa samalla vaikkapa sivustoja nytmenihermot.fi, armotontasäätämistä.fi ja haluatkolisääbyrokratiaa.fi. Hah hah, osa 1.

Tällaisten tukien lisäksi kansalaisille pitäisi antaa hyvitystä ihan vain sähkön säästämisestä. Että kyllä sitä on perhana sammuteltu valoja ja telkkareita ja istuttu pirtissä sukkaa kutoen pienen päreen antaman valon turvin samaan aikaan, kun naapurinpentele on hillunut ulkopaljussaan yötä myöten riekkuen ja poppikoneet soiden. Hah hah, osa 2.

Kuvan palju ei liity tapaukseen.

Että sinne meni sitten sekin säästetty sähkö. Onkin “hauska” ajatella, että reiluin meininki olisi saatu aikaan sähkön säännöstelykorteilla, jolloin kaikki kansalaiset saisivat kuluttaa sähköä tasan tarkkaan saman verran. Ah, kuinka ihastuttavan tasapuolinen ajatus ja vihdoinkin tasa-arvoinen yhteiskunta! Hah hah, osa 3.

Tällainen säännöstelysysteemihän oli mm. elintarvikkeissa sota-aikana ja pitkään sen jälkeenkin. Elintarvikkeiden säännöstely alkoi lokakuussa 1939, jolloin ensimmäiseksi kohteeksi joutui sokeri. Kansalaiset velvoitettiin antamaan hallussaan olevat sokerit kansanhuoltoviranomaisille, omaan käyttöön sai jättää kaksi kiloa sokeria.

Pula-ajan ostokortti/Wikipedia.

Seuraavaksi säännöstelyn piiriin asetettiin luonnollisesti kahvi, ja muut elintarvikkeet seurasivat hiljakseen perässä seuraavina vuosina. Tätä ostokorttisysteemiä pyöritti jopa 6000-7000 henkilöä, sillä elintarvikkeiden määrät jaoteltiin hyvinkin tarkasti. Seuraavana esimerkki Wikipediasta:

“A-kortti (lapset alle 7 v.) saivat leipää viljaksi laskettuna 200 g/vrk
B-kortti (kevyen työn tekijät ja lapset 8–12 v.) 200 g/vrk
C-kortti (raskaanpuoleisen työn tekijät ja lapset 13-16 v.) 250 g/vrk
D-kortti (raskasta ruumiillista työtä tekevät) 300 g/vrk
E-kortti (erittäin raskasta ruumiillista työtä tekevät) 425 g/vrk.
Elintarviketilanteen ollessa kriittisimmillä kevään ja alkukesän 1942 aikana kuului B-kortin saaneiden henkilöiden annoksiin (niukan leipävilja-annoksen lisäksi) muun muassa:

2 dl maitoa päivää kohden
150 g voita kuukaudessa
433 g lihaa kuukaudessa
750 g sokeria kuukaudessa.”

Wikipediasta löytyy myös mm. talvisodan aikaiset sotilasmuona-annokset, asiasta kiinnostuneille suora linkki:

Elintarvikkeiden säännöstely Suomessa toisen maailmansodan aikana – Wikipedia

(Yle)

On tietenkin selvää, että tällaisten rajoitusten myötä mustan pörssin kauppa kukoisti. Kansalaisten suurin puute oli varmaan tuolloinkin VESSAPAPERI. Hah hah, osa 4.

Pula-ajan säännöstelyä ja korvikkeita | Elävä arkisto | yle.fi

Elintarvikkeiden säännöstely loppui vasta vuonna 1954, viimeisimpinä vapautettiin… yllätys, yllätys; sokeri ja kahvi. Kaikki lienevät kuulleet voikukanjuurista/sokerijuurikkaasta tehdystä kahvinkorvikkeesta ja pettuleivästä, vaikka nämä käsitteet ovatkin nykypäivänä
täysin käsittämättömiä.

Pettuleipä elätti nälän varjossa elänyttä kansaa – teoriassa ihminen pysyy hengissä syömällä 1,5 kiloa pettua päivässä – Ruoka – Maaseudun Tulevaisuus

Pula-ajan paperinarutöitä/Suomen käsityön museo.

Vähemmän tunnettu tieto lienee se, että Suomessa oli myös käytössä alkoholin ostoa rajoittava virallinen henkilötodistus eli nk. viinakortti vuosina 1944-1970. Varhaisina vuosina tarkoitus oli estää alkoholin suurkulutus, salakauppa ja väärinkäyttö, jolloin kortti oli ainoa keino asioida alkoholiostoksilla ja ostot peräti rekisteröitiin. Myöhempinä vuosina ostot merkittiin vain väärinkäytöstä epäiltyjen kortteihin, ja liikakäytöstä saattoi menettää viinakorttinsa (kuten nykyään ajokortti voi joutua “kuivumaan”). Akka muistaa nähneensä männävuosina tällaisen viinakortin isänsä piironginlaatikossa; ainakaan isän kortti ei täten todistettavasti ollut joutunut pyykkinarulle…!

Vanha viinakortti/Alko/Alkon historia.

Tällainen useiden vuosikymmenien säännöstelytoimenpide on nykypäivänä mahdoton ajatus. Nyt on jo vuosikausia kitisty siitäkin, että viiniä tulisi saada ostaa ruokakaupoista, hohhoijaa…! Perspektiiviä tähän antaa sekin, että Suomessa vuosina 1919-1932 käytössä ollut kieltolaki oli jo osaltaan rajoittanut kansalaisten alkoholinkäyttöä tehokkaasti (tai miten sen nyt ottaa salakuljetuksen myötä), joten käytännössä viinaksilla läträystä yritettiin rajoittaa useita vuosikymmeniä. Viinan kotipolttokin oli jo kielletty peräti v. 1866! Siinäpä sitä ajateltavaa heille, jotka vielä nykypäivänä “harrastusmielessä” tekevät kotiviiniä tai olutta ihan muina mieh… henkilöinä. Samalla voi miettiä pula-ajan sokerin säännöstelyä; kahdella kilolla sokeria ei pitkälle pötkitä ainakaan kotiviinin teossa. Hah hah, osa 5.

The Drinkers/Vincent Van Gogh 1890 (The Art Institute of Chicago).

Noh; summa summarum ja lopputulemana Akka ehdottaakin sähköasioissa seuraavanlaisia tukimuotoja/hyvityksiä/vähennyksiä/korvauksia/just-name-it-hakemuksia kansalaisille haettavaksi:

  • “Uhkailitte viattomia kansalaisia toistuvasti tulevilla sähkökatkoilla ja räjähdysmäisillä sähkönhinnoilla, vaadin korvausta henkisestä kivusta ja särystä” –korvaus Kelalta
  • “Olkiluoto 3 on muuttunut kansalliseksi vitsiksi ja häpeän sen takia omaa suomalaisuuttani” –hyvitys valtiolta siihen asti, kunnes Olkiluoto toimii
  • “Olen seurannut tarpeeksi naapurini ‘työmiehen hymyä’ itse sähköä säästäen, vaadin naapurini paljun menetystä valtiolle” –hakemus Verohallinnolle
  • “En ymmärrä mistään hakemuksista mitään, eikä ymmärrä kukaan muukaan, minua v*tuttaa ihan kaikki” – yhden euron hyvitys kaikille kansalaisille (muuhun valtiolla ei ole enää varaa)
  • “Elän korvessa ilman sähköä ja vesiputkia, syön luomuporkkanoita eikä minua kiinnosta sähkönhinnat ollenkaan” –kertaluonteinen tuki määräytyen luomuporkkanoiden kilohinnan mukaan
  • “Olen rakentanut maanalaisen bunkkerin ja hankkinut KOLMEN VUODEN kotivaran 72 tunnin sijaan, kuka maksaa?” –vähennys veroprosenttiin 72 tunnin ajaksi (muuhun valtiolla ei ole enää varaa).

Näitä tukia voi hakea Kelan ja Verohallinnon kautta heti, kun lehmät lentävät. Varautukaa esittämään verotustodistukset 100 vuoden ajalta, pikkuserkkunne viimeisen vuoden kauppakuitit, alakoulun biologiantunnin kokeenne (arvosana vähintään 6+) sekä vapaavalintaisen almanakan lokakuun sivu vuodelta 1966. Hah hah, osa 6.

Akka ehdottaa myös unohtamaan dinosaurusten tai mammuttien kloonaukset; kloonatkaa mieluummin takaisin Nikola Tesla, joka eleli vuosikymmeniä aikaansa edellä ja keksi sähkön parissa jos jonkinlaista maailmaa mullistavaa tekniikkaa. ”Minua ei kiinnosta raha, vaan hyvän tekeminen ihmiskunnalle.” Yeah, kloonataan Tesla, niin maailma pelastuu!

Automaattinen sähköhyvitys uhkaa myöhästyä – Taloussanomat – Ilta-Sanomat (is.fi) 9.3.2023

KUINKA TEHDÄÄN KUNNON HALLOWEEN-ASETELMA

Tästä löytyy opastusta jokaiselle halloween-intoilijalle Akan ohjeilla ja kuvilla:

Alkuun kannattaa hankkia anopin ainakin yli 20 vuotta vanha, tukevahko banaanipahvilaatikko ja sen lisäksi hyödyntää ainakin 15 vuotta vanhaa lapsen patjan vaahtomuovia. Tässä vaiheessa kannattaa kuitenkin huomioida, että kissa saattaa olla kiinnostunut tästä projektista ja asettaa jalkansa juurikin siihen vaivalla nykerrettyyn hautapaikkaan. Ohjeena: kissa kannattaa poistaa tässä vaiheessa lempeästi siirtämällä. Jos anoppi on itse paikalla, siihen kannattaa suhtautua myöskin lempeällä otteella. Anoppia ei kuitenkaan kannata siirtää itse, ellei anoppi sitä halua.

Banaanilaatikkoa on tässä leikelty, kuten vaahtomuoviakin. Anoppi ja kissa on jätetty rauhaan, kuten asiaan kuuluukin. Risuja on kerätty, liimattu ja vaahtomuovia maalattu.

Homma on edennyt. Banaanilaatikkoa ja anoppia ei tarvitse tässä vaiheessa enää ajatella.

Kunnes… kissa-Godzilla on taas maisemissa. Muutamia tavaroita on hankittu. Osa tavaroista ja ideasta ovat peräisin aiemmasta Akan tekemästä hobitti-kylästä, joka oli suurempi ja oikeasta sammaleesta tehty. (Tästä ei ole kuvia julkaistu.) Kuva näyttää kummallisesti jotenkin käsitellyltä, mutta Akka ei tosiaankaan osaa sellaista tehdä. Joki on maalattu akryylimaaleilla, kivet ovat oikeita kiviä sillan ympärillä. Ylemmällä tasolla (hautatasolla) kivet ovat vaahtomuovia.

Meet Luigi the Luuranco; Akan hajonnut caveri vuosien takaa!
Patterivaloja säädetään vielä.

Jep, banaanilaatikot ovat hyödyllisiä, kuten vaahtomuovitkin, anopit, maalit ja mielikuvitus. Happy halloween, joka on sinänsä typerä juhla. Aina voi viettää omanlaistaan juhlaa omalla tavallaan, mutta Akka veteli nyt banaanilaatikkoon hautausmaan ihan omaksi huvikseen. Kivet ja muut perkeet löytyivät kuitenkin ihan omasta takaa, joten:

RIP Luigi the Luuranco.

WANHOJA JUMALUUXIA… JA YXI UUSICIN

Useimmat muistanevat suomalaisesta kansanperinteestä tällaisia nimiä, kuin Ukko ylijumala, Tapio, Ilmarinen, Ahti ja Joukahainen. Kysehän on tietenkin pakanallisista jumalista, jotka me muistamme Kalevalasta.

Kullervo petokarjoineen/Akseli Gallen-Kallela 1917.

Ennen kristinuskoa muinaiset suomalaiset uskoivat kaikenlaisiin jumaliin, jumaluuksiin, haltioihin ja… melkein mihin tahansa. Rajanveto jumalan ja taruolennon välillä onkin usein häilyvä, sillä jokaisella pienellä sammakkolammella ja purkukuntoisella torpallakin saattoi olla oma suojelijansa. Vainajienkin jonkinlainen palvonta on ollut yleistä, ja joistakin menehtyneistä uskottiin muodostuvan suojelushenkiä.

Noh, näin kesäisessä luonnossa liikkuessa voi olla vaikeaa kuvitella, kuinka jokin jääkautinen jättimötikkä (siirtolohkare) saattoi tuolloin olla pienelle ihmiselle hyvinkin pyhä paikka: jättiläinenhän sen on varmastikin siihen heittänyt raivonpuuskassaan keskelle metsää!

Maailmaa on kuitenkin yritetty jäsentää ja ymmärtää jo tuolloin, eikä olekaan ihme, että monet ihan tavallisetkin seikat selitettiin uskonnon tai uskomusten kautta. Kaikenlaisille hengille “uhraaminen” oli aivan luonnollista, jotta sadosta tulisi hyvä ja elikotkin pysyisivät terveinä ja tuottavina.

Kesälahden Pirunpöytä -kuppikivi/uhrikivi. Tällaisia kiviä saatettiin käyttää esim. viljan tai maidon jättämiseen jumaluuksille, mutta tämä tulkinta on vain oletus. Todellista käyttöä ei tiedetä.

Mikael Agricola listasi jo v. 1551 useita suomalaisia ja karjalaisia epäjumalia, ja tämä runomuotoinen listaus mainitseekin nimeltä useita pakanallisia jumaluuksia ja muita olentoja. Myöhemmänkin perimätiedon keräämisen ja mm. oikeudenkäyntipöytäkirjojen myötä perinnetietoa on onneksi säilynyt nykypäiviin asti. Vielä 1800-luvulla mainitaan pidetyn Ukon vakat -nimisiä, pakanallisia juhlia, joissa pyydettiin Ukko ylijumalalta hyvää satoa. Kristinuskosta huolimatta tällaiset vanhat perinteet pysyivät siis sitkeästi voimissaan.

Dauidin Psalttari – Wikipedia Mikael Agricolan epäjumaluusteksti

Keitäpä muita, pakanallisia hiippareita oli sitten olemassa näiden tunnettujen mahtiäijien ohella? Well, Ukko ylijumalan lisäksi oli tietenkin… Akka, mutta tämän jumalan esiintyminen/olemassaolo on hyvin tulkinnanvarainen seikka. Akan nimen on väitetty olleen Rauni, mutta on myös mahdollista, että Ukkoa kutsuttiin Rauniksi. Ota tästä nyt sitten selvää…!

Yleensä Akka lukee pääsääntöisesti englanninkielisiä lähteitä, mutta näissä asioissa on valitettavasti tutkittava vähää, suomenkielistä matskua. Näihin mytologisiin hahmoihin onkin harvinaisen vaikeaa perehtyä, sillä lähteestä ja alueesta riippuen tietyllä haltijalla voikin olla täysin eri nimitys tai merkitys. Tässäpä vapaasti muotoiltuna hyvä esimerkki eri lähteistä etsittyinä (joka lopetti perehtymisinnon heti alkuunsa):

Hittavainen oli metsänhaltija, joka avusti jänismetsästyksessä, mutta nimi on saattanut olla myös muodossa Huittavainen. Hittavaiseen on liitetty myös metsänhaltija Kuippana, joka voi myös esiintyä muodoissa Kuihkamo, Kuittola, Kuituri, Kuikuli, Kulkia, Kuittia, Kuihtana tai Huuhkana. Kuippana lienee myös sama kuin Hippa, joka voi esiintyä myös nimillä Hiippa, Hiippo, Hippo, Vippo tai Viipeli Viippo.

Että näin. Tarvitaan siis hermeettistä kärsivällisyyttä, aikaa ja vaivaa, jotta pääsisi edes alkuun muinaisten esi-isien uskomuksista. Nähtävästi tutkijatkaan eivät ole perillä kaikesta, kun näiden olentojen yhteydessä mainitaan usein “saattaa myös olla, että…” tai ylipäätään sana “ehkä.” Aargh! Aivan samalla tavoin vaihtelevat haltijoiden/henkien kuvauksetkin: “Hiidet olivat pieniä, ilkeitä olentoja. Jotkut hiidet olivat jättiläisiä.” Ahaa; eli ne olivat siis KAIKENKOKOISIA.

(MymodernMet).

Tai sitten vapaasti muokattuna:
Parat olivat auttavia kotihaltijoita, tai eritoten noidan apuolentoja, jotka kävivät varastamassa karjaa.” Siis MITÄ?! Hyviksiä vai pahiksia, yrittäkää nyt jo päättää! Mikä parasta; para saattoi olla muodoltaan pallomainen/tuohirulla/kissa/lintu/sammakko tai itse piru. Kiitos näistä harmaista hiuksista, varsinkin Wikipedia, tästä aiheesta!

Näillä tällaisilla periaatteilla onkin parempi, että itse kukin keksii itselleen mukavia kotijumaluuksia ihan omalla sohvallaan istuen. Akka ehtii ensin ja aloittaa:

KURTTELI on juustonraastimen suojelusolento, jota voidaan säätilasta riippuen kutsua myös nimillä KÄYTSÖ, TÖRTTELI JA TURSUKAS. Mikäli raastettava juusto on erityisen pieni kannikka, myös nimitys HOURSKA on mahdollinen. Tämä haltija on muodoltaan mikroskooppisen pieni, mikäli keittiö sijaitsee talon länsipuolella. Talon itäpuolella taasen haltija esiintyy suurikokoisena, harmaana sumuna, jonka ympärillä ilma väreilee.

Haltijalle on myös ominaista, että se on parillisina päivinä suojeleva omistajaansa kohtaan, mutta parittomina päivinä se viskoo patoja ja kattiloita pitkin seiniä ja kirkuu. On myös huomattava, että mikäli tämä haltija asuu kaapissa, jonka viereisessä kaapissa säilytetään lautasia, voi haltijaa tuolloin kutsua myös astiaston suojelushengeksi. Ks. tällöin linkki kohdasta astiaston suojelushenki RUINUTUS/PEIRU/KEDETTU/TERPPANA, sillä tämänkin taruolennon nimet ja tavat vaihtelevat suuresti.”

Got the point?! Akka ei pistä papereita vetämään “kansatieteen muinaiset örkit ja öttiäiset”-luennoille yhtään minnekään. Pitäkää jumaluutenne ja haltijanne; varsinkin Akkanne, jonka nimi saattaa olla Rauni; tai ehkä sen Ukon nimi onkin Rauni. Antakee ny jo olla, voi mahroton sentäs teittien kanssa…!

Tähän loppuun hyvä lainaus Kalevalasta:

Hiljan haukkui linnan hiisi, harvoin harmio mureksi.
Sanoi Pohjolan isäntä: “Käyös, akka, katsomahan,
mitä haukkuvi halikka, linnan luppa luikuttavi!”

Akka tuon sanoiksi virkki: “En joua, käkeäkänä:
pere on suuri syötettävä, murkinainen suorittava,
leipä paksu leivottava, taikina taputettava;
leipä paksu, jauhot pienet, leipoja vähäväkinen.”

Sanoi Pohjolan isäntä: “Ainap’ on akoilla kiire,
aina työtä tyttärillä, pankollaki paistuessa,
vuotehellaki venyissä. Mene, poika, katsomahan!”

(runeberg.org)

Jep, Akkaa ei komenneta katsomaan koiran haukuntaa, tai suorittamaan mitään muutakaan tekstissä mainittua aktiviteettia. Pohjolan isännän olisi kannattanut heti ensimmäiseksi pistää se poika asialle, hah haa!!

TURISTIKRÄÄSÄN ALKULÄHTEILLÄ

Kukaan konmarittaja ei varmastikaan tunnusta, että “on sitten joskus tullut lomakohteesta ostettua jokin täysin hyödytön vipstaakkeli” matkamuistona. Sittemmin se täysin turha härpäke on jäänyt krääsälaatikkoon tai kaapin perälle, kunnes kauhean vimman vallassa on kaikesta turhasta tavarasta hankkiuduttu eroon. Siinä on sitten posket häpeästä punaisina katseltu esim. sitä käsin maalattua maisemalautasta, jonka reunaan on kirjoitettu tuolloisen matkakohteen nimi.

Kuulostaako tutulta? Jep, sellaiset lautaset eivät kelpaa kenellekään edes kierrätettynä (ellei joku sitten jostakin merkillisestä syystä keräile tällaisia aarteita).

Akka muistaa kuitenkin eläväisesti ensimmäisen matkamuistonsa Viking Linen laivamatkalta, kun Akka oli peräti 7-vuotias. Kyseinen esine oli pitkulainen avaimenperä, jonka sisällä liikkui Viikkarin paatti, kun pötköä kallisteli puolelta toiselle. Akka epäileekin, että tämä pötkö löytynee edelleen äiteensä krääsälaatikoista. Ah, kuinka retroa...!

Koska ja miten tällainen matkamuistojen keräileminen on sitten alkanut? Tiettävästi yksi vanhimmista, selkeästi matkamuistoksi luokiteltava esine löytyi arkeologisissa kaivauksissa Lontoossa. The Thames-joen sivujoen Walbrookin (sittemmin kuivunut) rannalla sijaitsi vuodesta 43 jaa. lähtien roomalaista asutusta, ja alueelta löydettiinkin runsaasti esineistöä. Peräti yli 200:n kirjoituspuikon joukosta löytyi yksi, jonka varteen oli kaiverrettu muistokirjoitus. Tekstissä kerrotaan, että kynän lahjoittaja antaa kynän muistoksi tultuaan “kaupungista” ja pahoittelee sitä, ettei hänellä ollut varaa parempaan lahjaan. Kynä/puikko on ajoitettu vuodelle 70 jaa.

This Ancient Roman Souvenir Stylus Is Inscribed With a Corny Joke | Smart News| Smithsonian Magazine

Useimmat matkamuistot ovat kuitenkin olleet alkujaan uskonnollisia: jopa jo 300-luvulla jaa. Jerusalemiin tehtiin pyhiinvaellusmatkoja. Nämä matkailijat halusivatkin yleensä jonkin muiston Pyhästä maasta; jopa hiekka, keramiikanpalaset ja kivet kelpasivat matkalaisille mukaan otettaviksi.

Seuraavina vuosisatoina Jerusalemissa alettiinkin myydä pienissä pulloissa pyhää vettä tai siunattua öljyä, jotta matkalaiset voisivat palata kotiinsa onnea ja siunausta tuovan matkamuistonsa kera. Näihin aikoihin mitä tahansa puunpalastakin saatettiin kutsua palaseksi Jeesuksen rististä, ja tälläkin hetkellä näitä “pyhiä” reliikkejä on kirkoissa ympäri maailmaa. Arvioiden mukaan jopa sen verran, että tällä kaikella puumateriaalilla voisi rakentaa vaikkapa Nooan arkin. Yeah.

Tällaiset pienet pullot tehtiin yleensä tinasta, lyijystä tai hopeasta. Tällaisia puteleita kannettiin mukana matkatavaroissa tai ripustettiin kaulaan suojelemaan matkalaista.

Onkin ymmärrettävää, että tällaiset uskonnolliset esineet ovat säilyneet nykypäiviin asti, sillä ne ovat varmastikin olleet arvokkaita ja arvostettuja esineitä jopa useiden sukupolvien ajan. Jerusalemista on löydetty myös amuletti/kolikko 500-600-luvuilta jaa., joka kuvaa Jeesus-lasta seimessä. Seuranaan hänellä on aasi ja härkä.

Akka voi hyvinkin kuvitella, kuinka jossakin pienessä työpajassa tällaisia matkamuistoja valmistettiin muinoin -hiki hatussa- lähes sarjatyönä. Pyhiinvaeltajien määrät olivat kuitenkin jo tuolloin niin suuria, että heistä riitti varmaa tuloa pienellekin yrittäjälle.

Tällaisia uskonnollisia amuletteja löytyy myös British Museumista (tietenkin, sillä tähän museoon on haalittu tavaraa eri maista kenenkään kyselemättä jo toista vuosisataa. Useat eri maat vaativatkin esineiden repatriaatiota).

Matkamuistoista puheenollen; kaikenlaisilla matkailijoilla on myöskin ollut tarve jättää puumerkkinsä käymäänsä matkakohteeseen.

Gizasta, Egyptistä, on löydetty temppelimuurista kaiverrus peräti vuodelta 1240 eaa. Kaiverruksen mukaan paikalla vieraili muuan Hadnakhte veljensä Panakhtin kanssa. Sillä tavalla, poijjaat, sillä tavalla…! Kiva kuulla teidän mukavasta reissustanne 3000 vuotta myöhemmin!

Pyramidit ja muutkin egyptiläiset kohteet ovat olleet suosittuja riipustelujen kohteita jo vuosituhansien ajan; varsinkin Napoleonin sotaretkien jälkeen jokaisen itseään kunnioittavan kulttuurihenkilön oli päästävä Egyptiin. Näistä käynneistä on edelleen nähtävissä heidän nimikirjoituksiaan useissa historiallisissa kohteissa. On kuitenkin muistettava, että muinaismuistolait ja historiallisten monumenttien kunnioittaminen alkoivat toden teolla vasta 1900-luvun puolella, joten tällaista toimintaa katsottiin tuolloin läpi sormien.

(Public Domain).

Hagia Sofia-moskeijassa (Istanbul, Turkki) on puolestaan vieraillut norjalainen, palkkasoturiksi epäilty herrasmies Halfdan hänen jättämistään riimuista pääteltynä. Tämä äijä on nerokkaasti kaivertanut seinään “Halfdan oli täällä.” Tämä legendaarinen tapa ilmaista käyntinsä elää edelleen monissa seinissä, kuten varmastikin kaikki tiedämme.

Hagia Sofia.
Halfdanin “Halfdan was here.”

Jerusalemin “pyhistä pyhin,” Pyhän Haudan kirkko, on edelleenkin suosittu pyhiinvaellus- ja turistikohde. Tämän kirkon rakennutti Konstantinus Suuri (ensimmäinen kristinuskoon kääntynyt roomalainen keisari) 300-luvulla jaa., ja tästä kirkosta on löydetty useita seinään kaiverrettuja ristejä. Aiemmin epäiltiinkin, että ristiretkeilijät kaiversivat näitä ristejä merkeiksi käynneistään, mutta viime vuoden tutkimukset ovat osoittaneet, että näitä ristejä kaiverrettiin korkeintaan muutaman henkilön toimesta.

Pyhan Haudan kirkko, jonka sisällä sijaitsee oletettu Jeesuksen hautakammio. Sen ympärille on rakennettu erillinen “mausoleumi” kirkon sisälle.

Yeah, tällainenkin seikka on todettavissa, kun käytössä on useita eri kuvantamismenetelmiä ja -tekniikoita! Onkin siis aihetta epäillä, että ehkä nämä “muutamat henkilöt” kaiversivat ristejä seinään ristiretkeläisten pyynnöstä (joko hyvää hyvyyttään tai sitten pientä maksua vastaan). On myös arveltu, että tällä tavoin estettiin vaeltajia kahmimasta kiviä ja rakennusmateriaaleja mukaansa, sillä tällaiset Jeesuksen (oletetun) haudan lähellä olleet materiaalit olivat kävijöille tietenkin suuressa arvossaan – olivathan ne peräti itsensä Jeesuksen haudan läheisyydessä! Tällainen maksullinen ristienkaiverrus-toiminta olisikin siis hyvin ymmärrettävää, mikäli sellaista on tosiaan tapahtunut.

Church of the Holy Sepulchre’s mysterious ‘graffiti’ crosses may not be what they seem | Live Science

Kiinan muurikaan ei ole poikkeus tässä graffitiasiassa, mutta v. 2014 tähän historialliseen kohteeseen avattiin graffiteille sallittu osuus. Viranomaiset tuskastuivat turisteihin, jotka kielloista huolimatta halusivat kaivertaa puumerkkinsä tähän jopa yli 20 000 kilometriä pitkään rakennelmaan. Noh, tämä nyt on varmastikin paras keino estää luvattomia graffiteja… varsinkin, kun pituutta tällä valtavalla muurilla riittää!

On se nyt kuitenkin merkillistä, että ihmisten geeneistä löytyy tällainen merkillinen vimma jättää itsestään edes jokin jälki tuleville sukupolville – vaikka vain johonkin seinään kirjoitettu “Se-ja-se kävi täällä.” Nähtävästi tämä taipumus on useita kymmeniä tuhansia vuosia vanha tapa, jonka mm. luolamaalauksista tiedämme.

Kannattaakin huomioida tänä kesänä reissatessa, että jätetään ne turhat krääsät ostamatta. Missä sijaitsee maailman kaikkien matkamuistojen hautausmaa/kaatopaikka?! Jep, siellä sen kaiken muun sekajätteen seassa, jonka viskaamme muutenkin muina miehinä (naisina/henkilöinä/alieneina/minä-tahansa) menemään.

Akka kuitenkin toivoo, että edes jokunen matkamuisto meidän ajaltamme säästyy tulevaisuuden arkeologeille tutkittavaksi: olisikohan parempi haudata keramiikkalautanen tekstillä “Kuopio-Puijo” vai savikannu, jossa lukee Kypros kreikkalaisilla aakkosilla?

Äh, ihan sama; muutaman tuhannen vuoden päästä kaikki arkeologiset löydöt ovat jo ihan peruskauraa: “Voi v**tu, minkä hemmetin takia näitä Kuopio-lautasia löytyy joka paikasta? Löytyisi nyt edes kerrankin yksi Saint Vincent ja Grenadiinit-valtion lautanen!!”

Saint-Vincent ja Grenadiinit. Jep, kelpaisi Akalle. Huom! Ainuttakaan matkamuistoa ei ole vahingoitettu/haudattu tämän kirjoituksen aikana, joten Kuopion ja Kyproksen on turha ottaa Akkaan yhteyttä harmistuksissaan. Akka odottaa kuitenkin lahjakorttia tältä Saint-Vincentiltä ja Grenadiineiltä.

MISTÄ TIEDÄT, ETTÄ…?

Huumoripläjäyksiä sateisiin päiviin.

… lemmikkisi kaipaa enemmän aktiviteetteja?

  • Kissasi on yrittänyt ladata tabletillesi hiiripeliä (siinä onnistumatta) ja päätynyt katsomaan “awesome-cute-kittens” -videota 138 kertaa.
  • Koirasi on googlannut hotelleja, joihin saa ottaa lemmikin mukaan. Visakortin käyttö ei onnistunut, joten kortti ja esille jättämäsi keskeneräiset veropaperit löytyvät revittyinä lattialta. Ja sohvalta (tai siitä rungosta, mikä sohvasta on jäljellä).

… talosi katolle on oikeasti laskeutunut ufo?

  • Naapurin pask… urpo on lomamatkalla, joten se ei voi olla hänen typerä pilailuyrityksensä.

… takapihasi metsikössä vilahti oikeasti Isojalka?

  • Ks. edellinen kohta.

… tyylitajusi pukeutumisen suhteen kaipaa päivittämistä?

  • Ostit mielestäsi ihanat, nuorekkaat leggingsit ja menet kauppaan tuntien itsesi läpikotaisin uudistuneeksi. Kaupan nurkalla notkuvat teinit kierivät maassa nauraen ja sinua osoitellen.

… lapsellasi on uhmaikä?

  • Olet ottamassa keittiön kaapista ruokatarvikkeita. Lapsesi huutaa “eiiii, minä itte avaan!!!” Kaapin avattuaan lapsen huuto jatkuu: “eiiii, miks mun piti se avata!!!”

… autosi kannattaisi vaihtaa uuteen?

  • Autosi on kysellyt läheiseltä romuttamolta, saako sieltä eutanasiaa ja ottavatko he vastaan autojen elinluovutustestamenttia.

… olet huono historiassa?

  • Tietokilpailupeleissä vastaat kaikkiin historiakysymyksiin joko “Kanada”, “1923” tai “Napoleon” kysymyksen laadusta riippuen.

… olet omasta mielestäsi hyvä laulaja, mutta muut eivät välttämättä ole samaa mieltä?

  • Mennessäsi suihkuun peililläsi on kuulosuojaimet, shampoosi ja hoitoaineesi löytyvät piilosta pyykkikasan alta ja hammasharjasi on hukkunut tyhjiinpuserrettuun hammastahnaputkiloon.

… olet onnistunut lastenkasvatuksessa?

  • Lapsesi lähtee päiväkotiin/kouluun suurin piirtein vaatteet oikeinpäin päällä ja suurin piirtein hereillä. Tämä on jo hyvä saavutus.

… olet onnistunut ruoanlaitossasi?

  • Uhrasit tuntitolkulla aikaa valmistamaasi uunipataan, teit kylkiäisiksi kermaperunoita ja pilkoit kauniisti salaatin tarjolle. Ruoka lapioitiin kahdessa minuutissa napaan ja kommenttina oli “joo, iha jees!” Tämä vastaa kokkien kehumia annoksia Master Chefissä, et ole toistaiseksi pudotusuhan alla.

… kuntosi on pahasti retuperällä?

  • Kuntosi lähetti sinulle postikortin Bahamalta. Kortissa luki: “Moii, mä chillaan tääl palmun alla, nähään taas tammikuussa ku alat rehkiä uudenvuoden jälkeen sen kokonaiset 2 päivää!”

… sinun kannattaisi harkita työpaikan vaihtoa?

  • Mennessäsi töihin näet aina merkillisesti pomosi huoneessa banaaniterttua repivän apinan ja työkaverisi tarjotessa kahvimukia luulet sen olevan kranaatti, joka räjähtää millä sekunnilla hyvänsä.

… kannattaisi siivota useammin?

  • Lemmikin karvoista kertyneet palloset ovat järjestäytyneet imurin viereen heiluttamaan pikkuruisia mielenosoituskylttejä: “Meilläkin on arvoa!” ja “Ryhmässä olemme vahvoja!”

… kärsit kaamosmasennuksen oireista?

  • Tiedostamattomasti olet iltojen pimentyessä alkanut kerätä kuivia heiniä sänkyysi. Sinulla ei ole mitään tietoa siitä, mistä heinät ovat peräisin. Katsoessasi peiliin näet silmäkulmassasi valkoisen, pitkäkuonoisen, muumimaisen hahmon. Katsoessasi puhelintasi olet mm. twiittaillut #hyvää talviunta ja #nähdään keväällä yms. Häpeällisintä on ehkä eri keskustelupalstoille lähettämäsi viestit: “Nuuskamuikkunen, I love youuu! Miss you so much! Where are youuu??”

Näiden havaintojen jälkeen todellakin kaivaudut heiniin, unohdat joululoman Lapissa ja heräät viiden kuukauden päästä.