KUKA LOPULTA VALLOITTI MOUNT EVERESTIN?

Mount Everest on vaatinut tiettävästi jo yli 300:n kiipeilijän hengen, mutta siltikään tämä 8849-metrinen järkäle ei lakkaa kiinnostamasta yhä uusia huimapäitä. Huipulle on päästävä, vaikka se veisi kuolemaan – mitäpä pienistä; kuten hengestä!

Norgay ja Hillary v. 1953.

Yleisessä tiedossa on, että huippu valloitettiin virallisesti 29.5.1953 Edmund Hillaryn (Uusi-Seelanti) ja sherpa Tenzing Norgayn (Nepal) toimesta. Tällä kertaa aiheena ei kuitenkaan ole tämä kiipeilijäkaksikko, vaan jopa todennäköinen, onnistunut huipun valloitus jopa 29 vuotta aiemmin:

8.6.1924 huipun valloitusta yrittivät George Mallory, 37 ja Andrew “Sandy” Irvine, 22. Nämä brittimiehet eivät olisi varmastikaan uskoneet, että heidän kohtaloaan ihmetellään vielä melkein 100 vuotta myöhemmin: pääsikö edes toinen heistä huipulle jo noinkin varhain?

George Mallory (1886-1924).

Mitäpä me sitten tiedämme näistä herroista ja heidän vuoren valloittamisestaan? Akka ei puutu tässä heidän henkilökohtaiseen historiaansa, vaan itse tapahtumiin tuona kohtalokkaana päivänä:

Andrew Irvine (1902-1924).

Viimeisen näköhavainnon heistä tuona päivänä teki retkikunnan geologi Noel Odell klo 12.50, jolloin hän mielestään näki parivaljakon toisella askeleella (The Second Step), joka sijaitsee vuoren pohjoispuolella. Tällä reitillä on kolme “steppiä,” ja Odell mainitsi miesten tosiaankin pyrkivän ylöspäin. Myöhemmin tätä lausuntoa on kyseenalaistettu eikä Odell ollut enää itsekään varma näköhavaintonsa sijainnista.

Takaisin miehet eivät koskaan palanneet, ja heidän kohtalonsa jäi epäselväksi 75 vuodeksi.

Vuonna 1933 rinteeltä löydettiin jäähakku n. 230 metriä ensimmäisen stepin alapuolelta, ja se tunnistettiin valmistajan merkistä kuuluvaksi Malloryn ja Irvinen varusteisiin. Jäähakusta on kehitetty erilaisia teorioita: sitä pitänyt putoaja on yrittänyt hidastaa luisuaan alaspäin, tai sitten se on jätetty tarkoituksellisesti paikalleen. Ylempänä rinteessä siitä ei olisi enää ollut hyötyä, ja hakku olisi voitu noukkia takaisin haltuun sitten alas laskeutuessa. Hakku tunnistettiin Irvinelle kuuluvaksi siihen tehdyistä merkeistä. On myös mahdollista, että hakku jäi rinteelle, kun putoaja yritti irroittaa itsensä miehiä yhdistävästä köydestä.

Vuonna 1960 kiinalainen retkikunta oli ensimmäinen, joka väitti päässeensä huipulle Malloryn ja Irvinen reitin kautta. Retkue ei ottanut huipulta kuvia, koska he saavuttivat huipun yöllä. Sittemmin useiden ilmi tulleiden todisteiden myötä tämä saavutus lienee pätevä, vaikka sitä aluksi epäiltiin.

Vuonna 1979 kiinalainen Wang Hong-bao kertoi nähneensä pohjoisrinteellä v. 1975 vanhan, brittiläisen ruumiin 8100 metrin korkeudella. Tämän lausunnon vahvisti myöhemmin hänen retkueeseensa kuulunut mies, jolle Wang oli kertonut asiasta. Wang tunnisti miehen eurooppalaiseksi vaatteista ja ulkomuodosta, eikä tuossa paikassa ollut tiettävästi käynyt muita, kuin britit Mallory ja Irvine. Wangin mukaan ruumiin poskessa oli suuri haava ja ruumis makasi kyljellään, mutta Wang menehtyi kertomuksensa jälkeisenä päivänä lumivyöryssä.

Vuonna 1991 rinteeltä löydettiin vanhoja happipulloja, joiden tiedetään kuuluneen Mallorylle ja Irvinelle.

Vuonna 1999 järjestettiin retkikunta Mallory and Irvine Research Expedition, jonka tarkoitus oli löytää miehistä edes toinen. Ja kuinka ollakaan; George Malloryn ruumis löydettiin Wangin kuvailemasta paikasta!

RIP George Mallory (Secretsoftheice).

Mallory makasi vatsallaan, hänen toisen jalkansa sääriluut olivat poikki (sekä fibula, että tibia), hänen päänsä oli käytännössä hautautunut vuosien aikana vyöryneisiin kiviin ja otsassaan hänellä oli suuri haava, jota arveltiin kuolinsyyksi. Olisi siis mahdollista, että pudotessaan Mallory olisi esim. pudotessaan hakulla irrottanut suuren kiven, joka olisi kimmonnut rinteeltä hänen otsaansa. Miehen vyötäröllä ollut köysi (tuohon aikaan pellavasta punottu) oli joko revitty tai repeytynyt pudotuksen myötä, sillä se oli aiheuttanut hänen keskivartaloonsa selvästi näkyviä ruhjeita.

Mitäpä Malloryn ruumiilta sitten löydettiin/ei löydetty?

Hänen taskuistaan ei löytynyt hänen vaimonsa Ruthin valokuvaa, jonka hän oli todistettavasti luvannut jättää huipulle vaimonsa kunniaksi. Tämä seikka on tietenkin herättänyt spekulaatioita, että ainakin Mallory olisi selvinnyt huipulle asti ja jättänyt valokuvan sinne, josta se myöhemmin olisi lähtenyt virtausten mukana maailman tuuliin. Täten Mallory olisi pudonnut kuolemaansa laskeutuessaan alas, eikä pyrkiessään huipulle.

(topchinatravel.com)

Malloryn taskusta löydettiin lumilasit, joten tämän perusteella on arveltu, että Mallory olisi saavuttanut huipun pimeän aikaan eli jättänyt sitten lasit taskuunsa tarpeettomina. On myös mahdollista, että näitä laseja olisi ollut kaksi paria, ja toiset olisivat sitten pyyhkiytyneet rinnelaskussa ties minne.

Mallorylla ja Irvinella oli mukanaan Kodak-kamera, jonka käytöstä vastasi Irvine. Tätä kameraa, kuten Irvinen ruumistakaan, ei ole löydetty. Kodakin asiantuntijat ovat jopa tehneet nykypäivän kiipeilijöille ohjeet, kuinka tulee toimia, jos tämä kamera ikinä löydetään. Heidän mukaansa on varsin mahdollista, että filmi on säilynyt ja kehitettävissä.

Mikä sitten puoltaa teoriaa, että nämä miehet saavuttivat huipun todellakin jo vuonna 1924?

Huipun saavuttamista yöaikaan puoltaa ainakin se, että lukuisat kiipeilijät kertovat ns. Everest-kuumeesta: mitä lähempänä huippua olet, sitä enemmän haluat kiivetä eteenpäin välittämättä mistään muusta. Jotenkin olisi ymmärrettävää, että tämä sama efekti olisi ollut olemassa jo tuolloin 1920-luvulla, kun huipulle ei tosiaankaan oltu vielä päästy lukuisista yrityksistä huolimatta.

Malloryn vaimon valokuva on voinut pudota hänen taskustaan koska tahansa, tai sitten se on todellakin jätetty huipulle.

Ruth Turner Mallory, Georgen vaimo.

1960-luvun kiinalaisen retkikunnan jäsentä Xu Jingia haastateltiin v. 2001, ja hän mainitsi havainneensa pohjoisrinteellä vanhan ruumiin selällään jalat kohti taivasta, mutta ei osannut kertoa tarkempaa sijaintia. On siis mahdollista, että hän on sattumalta nähnyt vilauksen Irvinen ruumiista, sillä tuolla rinteellä ainoat mahdolliset kävijät olivat Mallory ja Irvine (ennen vuotta 1960).

On epäilty sitäkin, että vuoden 1924 vaatetuksen ja varusteiden suhteen olisi ollut mahdotonta selviytyä Everestin olosuhteissa. Tuolloin ei ollut käytössä nykyajan vaateteknologiaa, joten kerrospukeutuminen ja luonnonmateriaalit olivat kiipeilijöiden elinehto. George Mallorylla tiedetään olleen Burberryn veden- ja tuulenkestävä asu, joka tuolloiseen aikaan oli aivan hifiä (tietenkin lukuisten puuvilla- ja pellavavaatteiden lisäksi).

Useat kiipeilijät ovat selviytyneet nykyaikanakin ilman happilaitteita Everestillä; toisin kuin Mallory ja Irvine, joilla kuitenkin oli useita happipulloja käytössään. Niiden tilavuus oli pieni verrattuna nykyaikaisiin varusteisiin, mutta näitä tyhjiä pulloja on kuitenkin rinteeltä löydetty. Tiettävästi viimeiselle etapille pulloja oli varattu neljä kappaletta, joista kolme on löydetty tyhjinä. Tämä seikka voisi osoittaa sen, että huipulle on tosiaankin menty apinan raivolla ja yksi happipullo olisi sitten jäänyt käyttämättä alas laskeutumisen yhteydessä, kun putoaminen on tapahtunut.

1960-luvun kiinalaisten retkueen osalta on esitetty teorioita, että he olisivat peräti löytäneet Irvinen ruumiin ja tämän mukana olleen kameran. Isänmaan kunniaa edistääkseen he olisivat sitten siirtäneet/pudottaneet mokomat pois kuljeksimasta, jotta pohjoisrinteen valloitus olisi saatu kiinalaisten nimiin. Tähän teoriaan Akka ei paneudu sen enempää; tokihan se mahdollista olisi, mutta menee panettelun puolelle.

Mihin George Mallory sitten joutui löytymisensä jälkeen?

Kaikki Everestin ruumiit ovat edelleen siellä, mistä niitä sitten ikinä löydetäänkään. Joidenkin menehtyneiden ruumiita pudotetaan notkelmiin ja rotkoihin ihan vain oppaidenkin toimesta, sillä ne “häiritsevät” yleisimpiä kiipeilyreittejä. Jotkut ruumiit tosin toimivat kiintopisteinä, joiden avulla rinteillä suunnistetaan. Kuinka karua; mutta toisaalta jokainen vuorelle lähtijä tietää vaarat ja kuoleman mahdollisuuden.

George Mallory kuitenkin peitettiin kivillä, paikalla pidettiin pieni muistotilaisuus ja herra sai jäädä niille sijoilleen. Tämä ratkaisu oli jälkipolvillekin sopiva, kuten Malloryn poika John 80-vuotiaana kertoi medialle. Hänen isänsä oli kuollut pojan itsensä ollessa 3-vuotias.

Kamera ja Irvinen ruumis ovat siis edelleen teillä tietymättömillä, tai ehkä ne tosiaankin kaapattiin/siirrettiin 1960-luvun kiinalaisen retkueen myötä, kuten salaliittoteoriat väittävät. Eipä tuolla seikalla ole kuitenkaan paljon väliä, kun miettii 1920-luvun varusteita ja olosuhteita: sankareita, huimapäitä, hulluja visionäärejä nämä äijät kuitenkin olivat! Paineltiin menemään muina miehinä alkeellisilla vehkeillä ja vaatetuksella, ja legenda jäi elämään Malloryn lausahduksen myötä: toimittaja kysyi, miksi hän aikoo lähteä valloittamaan Mount Everestin ja vastaus oli: “koska se on siellä.”

Mount Everestiltä löytyy myös roskia ruumiiden lisäksi.

Akka nostaa hattua ja poistuu taas takavasemmalle, sillä Akasta ei ole vuorikiipeilijäksi. Kunnia heille, kelle kunnia kuuluu ja RIP George Mallory ja Andrew Sandy Irvine: kunnianhimoiset äijät, jotka jäivät yrityksellään historiaan eri tavalla, kuin olivat aikoneet.

List of people who died climbing Mount Everest – Wikipedia

Akan toiveissa onkin, että edes toinen heistä olisi kuollut tietäen saavuttaneensa sen huipun; hän olisi sitten ainakin kuollut onnellisena siitä, että on saavuttanut oman tavoitteensa. Minkä takia sinne pitää ylipäätään enää kenenkään lähteä haahuilemaan?

“Koska se on siellä.”

Veikka Gustafsson tekee tärkeän huomion Himalajan suru-uutisista – Urheilu – Ilta-Sanomat

Ainakin 19 on kuollut lumivyöryssä Intiassa | Uutissuomalainen | Etelä-Suomen Sanomat (ess.fi)

FOLIOHATUT ESIIN!

Elämme salaliittoteorioiden kulta-aikaa. Akka ei puutu tässä pöljiin covid19-teorioihin, vaan muihin, omituisiin salaliittoväitteisiin. Kiistellyimmät ja tunnetuimmat salaliittoteoriat koskevat tietenkin seuraavanlaisia tapahtumia/paikkoja:

  • John F. Kennedyn salamurha – useita kymmeniä eri teorioita, useista kymmenistä eri syistä.
  • Kuussakäynti oli lavastettu – Stanley Kubrick ohjasi ja kuvasi väitetyt filmaukset Kuusta.
  • Area 51 vilisee sekä ufoja, niiden uudelleenmallinnuksia että pieniä, vihreitä ukkeleita, joista hallitus ei kerro mitään. Alienit pörräävät ympärillämme koko ajan, siitäkään ei puhuta.
  • Illuminati/Vapaamuurarit/Skientologit hallitsevat koko maailmaa meidän tietämättämme.
  • 9/11 oli sekin hallituksen järjestämä juttu – WTC-tornit räjäytettiin tarkoituksellisesti.
  • Prinsessa Diana salamurhattiin – Hovi ei halunnut prinsessan avioituvan muslimin kanssa.
  • Djatlovin solan tapaus Venäjällä v. 1959 (9 kuolonuhria) – useita kymmeniä teorioita: mm. hallituksen epäonnistuneet ohjus-/rakettikokeet ja niiden peittely-yritykset.
Djatlovin solassa kuoli 9 retkeilijää merkillisissä olosuhteissa (engl. Dyatlov Pass). Eri teorioita pohditaan edelleen maailmanlaajuisesti yli 60 vuotta myöhemmin.

Isojalka/jeti ja Loch Nessin hirviö yms. eivät kuulu tähän listaan, sillä niiden ympärille ei ole muodostettu ns. salaliittoa. Kyse on vain mysteereistä.

Katsotaanpa seuraavana joitakin omituisia, ehkä vähemmän tunnettuja salaliittoteorioita:

1. Maa on ontto ja siellä asuu kokonaan toinen älyllinen sivilisaatio. Tätä teoriaa kannatti jopa itse Edmond Halley 1600-luvulla (jep, hänen mukaansa nimettiin Halleyn komeetta). Teoriaa kuulemma puoltaa se, että maan magneettikentässä on muutoksia. Maan sisuksiin pääsee joko etelä- tai pohjoisnavalta.

Jep. Ainakin Aku Ankassa maan sisuksiin on menty useita kertoja.

Kuvakudos vuodelta 1066 esittää komeetan saapumista – Halleyn komeetaksi se nimettiin vuosisatoja myöhemmin. Ehkäpä komeetta on menossa maan sisuksiin!! (Mitä tuo kuningas oikealla oikein tekee??)

2. Maapalloa hallitsee reptiliaanit eli liskoihmiset. Tämä laji on tietenkin saapunut maapallolle Lohikäärmeen tähdistöstä. He osaavat muuttaa muotoaan, joten normaalisti he näyttävät ihan tavallisilta pulliaisilta. Useat julkisuuden henkilöt ovat tällaisia reptiliaaneja: mm. kuningatar Elisabet, Madonna, Barack Obama, Angelina Jolie, Bill Clinton, Mark Zuckerberg ja edesmennyt Michael Jackson.

Jep. Mitenköhän tätä “maailman hallitsemista” edisti Madonnan biisi “I’m A Virgin”? Ehkä hänen olisi pitänyt laulaa “I’m A Lizard”.

“Well, hello… Madonna tässä!”

3. Englannin hovista puheenollen: kuningatar on siis lisko, mutta prinssi Charles on VAMPYYRI. Itse asiassa Charlesin sukulinjat juontavat peräti itse Vlad Seivästäjään, Draculan esikuvaan, joka eli 1400-luvulla. Jotkut kuitenkin epäilevät, että prinssi Charles ei ainoastaan ole sukua tälle murhanhimoiselle ruhtinaalle, vaan että heillä olisi “samanlaiset mieltymykset” veren suhteen.

Jep. Prinssi Charles on tunnettu luomuruokaintoilustaan, ihan ensimmäiseksi ei tule mieleen, että Charles vetelisi nautinnollisia veriaterioita yrttipiperrystensä lisäksi. Kaipa se olisi jo tullut julki, että palatsista katoaa mystisesti ihmisiä tämän tästä. Tai että Charlesin nähdään usein hiippailevan nurkissa veripisaroita suurilla korvillaan.

“Mitään en oo ottanut! En pisaraakaan!”

4. Paul McCartney on kuollut, häntä esittää kaksoisolento. Hänen väitetään kuolleen autokolarissa jo v. 1966. Tätä perustellaan useilla eri tavoilla: mm. kappaletta “A Day In the Life” takaperin soitettaessa kuuluu “Paul is dead, miss him, miss him”. Kappaleessa “Strawberry Fields Forever” Lennon mumisee “I buried Paul”. Albumin “Abbey Road” kansikuva esittää hautajaiskulkuetta, jossa Lennon on valkoiseen pukeutunut pappi.

Jep. Soittakaa takaperin mitä tahansa; kuulette juuri sen, mitä haluatte kuulla. Akka soittelee takaperin kappaletta “Paljon onnea vaan” ja kuulee sanat “Olen piru suoraan helvetistä ja tulin syömään sinun pääsi!!”

The Beatles: Abbey Road – albumin kansi. Itse ruumis kävelee kulkueen mukana.

5. Suomea ei ole olemassa. Tämä väite nousi maailmalla esiin vitsimielessä v. 2016. Eikös siitäkin sitten joidenkin mielestä tullut totisinta totta. Väitteen mukaan Venäjä ja Japani keksivät Suomen v. 1918, jotta Japani saisi rauhassa kalastella Suomen aluevesillä (Suomen tilalla on siis pelkkää merta). Teoriaa perustellaan myös väitteillä, että mikään maa maailmassa ei voi olla näin hyvä: paras terveydenhuolto, koulutus, onnellisin kansa, vähiten korruptoitunut jne.

Jep. Suomi ratkaisi vihdoinkin koronakriisin tehokkaasti: meitä ei ole olemassa.

Ihan tekaistu maisema Suomesta! Pelkkää propagandaa!

6. CERNin suuri hadronitörmäytin Sveitsin ja Itävallan rajalla on muodostanut portin toiseen todellisuuteen. Kun törmäytin käynnistettiin v. 2008, sen pelättiin muodostavan mustan aukon, joka nielaisee maapallon. Kun tätä ei tapahtunut, porttiteoria nousi esiin. Jotkut myös uskovat, että Cernin tutkijat itse asiassa manaavat esiin Shivaa – tuhon jumalaa. Todisteena tästä on Intian lahjoittama Shiva-patsas laitoksen edessä.

Jep. Kaiken järjen mukaan Cernin tutkijat olisivat jo kadonneet sinne toiseen todellisuuteen tai Shiva olisi jo tuhonnut koko mestan. Kun nämäkään teoriat eivät tunnu käyvän toteen, niin keksitäänpä taas joku uusi teoria: jospa siellä vaikkapa tutkitaan alkeishiukkasia! Hui kamala!!

“Oon just menossa toiseen todellisuuteen… eiku manaamaan Shivaa… eiku… unohda!!”

7. Denverin lentokenttä Coloradossa ei ole suinkaan vain lentokenttä. Se on naamioitu päämaja maailmaneliitille, natseille, Illuminateille tai jopa portti helvettiin. Lentokentän maanalaiset tunnelit ovat bunkkereita, joihin valitse-minkä-ryhmän-jäsenet voivat paeta maailmanlopun koittaessa. Lentokentällä on omituista taidetta, omituisia patsaita ja suurimpana näistä on sininen hevonen punaisine silmineen. (Tämä patsas itse asiassa tappoi veistäjänsä, kun heppa kaatui onnettoman taiteilijan päälle). Kentän kiitoratojen muoto ja suunnat muistuttavat hakaristiä. Teorioita esiintyy niin paljon, että kentällä ei enää edes yritetä hillitä niitä.

Jep. Kieltämättä tuo sininen heppa on aika karmiva, mutta mitä se todistaa? Se todistaa, että… sininen hevospatsas on olemassa. Huu! Ainakin lentokenttä saa hyvin matkustajavirtaa kaikkien omituisuuksien myötä, joten ehkä tämä on kaikessa yksinkertaisuudessaan vain hyvin onnistunut markkinointikikka.

“Älä tuijota! Tällainen sininen jättiheppa lentokentällä on ihan normaali näky!”

Akka asettelee foliohatun päähänsä, kuuntelee levyjä takaperin, kaivaa pihalleen portin helvettiin ja lähettää terveisiä maasta, jota ei ole olemassa. Kappas, Akan ovikello soi! “Ohhoh, päivää, sehän onkin itse prinssi Charles…! Älä pure, Charles, älä pure…!!”

Päivällinen on katettu! Luomuituja, luomusalaattia ja tuoreverikastiketta!

JOS METSÄÄN HALUAT MENNÄ NYT…

…niin takuulla yllätyt! Akka ei kuitenkaan puhu viime aikojen yllättävistä metsästäjien vahinkolaukauksista, vaan ihan muista metsistä maailmalla.

Mikäs ihmeen juttu siinä on, että joidenkin metsien sanotaan olevan kirottuja? Ja miksi Akka törmää aina näihin kirottuihin asioihin? Akka taitaa olla ihan p*skamagneetti näiden juttujen suhteen. Keep them coming, Akka ei pienestä säikähdä!

Ensimmäisenä mainittakoon Hoia-Baciun metsäalue. Missäköhän ihmeessä tämä metsä saattaa sijaita? Hmm… NOH, TRANSILVANIASSA, Romaniassa! Juuripa siellä Vlad Tepesin eli Draculan syntysijoilla, kuinka yllättävää!

Tai ainakin häntä on kreivi Draculan innoittajaksi väitetty… alueella sijaitsee (tietenkin) hieno turistikohde eli kyseisen herran linna. Linnan alkuperä on 1200-luvulta, mutta Herra wannabe-vampyyri asui itse siellä vasta 1400-luvulla.

Bran Castle, Romania.

Hoia-Baciun metsä ei kuitenkaan sijaitse linnan lähistöllä, vaan tällä metsällä on ihan oma historiansa. Alueella on tehty arkeologisia tutkimuksia: temppeleitä ja rakennuksia on löydetty jopa neoliittiselta ajalta n. 8000 vuotta sitten. Metsäalueen on väitetty olevan kirottu jo satoja vuosia ja tarinoita löytyy runsaasti.

Tunnetuin lienee pienen pikkutytön katoaminen: tyttö katosi yllättäen metsään vanhemmiltaan eikä häntä koskaan löydetty. 5 vuoden kuluttua tyttö käveli ulos metsästä samoissa vaatteissa ja samanikäisenä kuin sinne kadotessaankin. Mitään muistikuvia tapahtumista hänellä ei ollut kuluneen viiden vuoden ajalta.

Tämä vaikuttaa mukavalta retkikohteelta. Akka pakkaa laukkunsa heti tilanteen niin salliessa ja häipyy unohtamaan koko tämän 2020- hässäkän. Ja naamarypyt siinä samalla. (Noh; ei nyt sentään, Akka ei lennä minnekään vaikka maksettaisiin.)

Metsän keskellä sijaitsee myös omituinen aukio, jota on tutkijoidenkin toimesta ihmetelty ja tutkittu. Aukiolla ei kasva mitään puita eikä pensaita, mutta mitään syytä tälle ei ole löydetty. Tämä aukio on koko metsän pahamaineisin paikka, sillä sen laitamilla näkyy usein merkillisiä valoilmiöitä. On väitetty, että tällä aukiolla on portaali toiseen todellisuuteen tai jotenkin muutoin aukio on ufojen kokoontumispaikka, energian keskittymä jne.jne.

Aukio metsän keskellä.

Niin. Samalla periaatteella kaikilla kaljuuntuvilla ihmisillä on päälaellaan energian keskittymäkohta, josta voi koska tahansa putkahtaa kummallisia valoilmiöitä tai menninkäisiä.

Miten olisi ratkaisu: siellä aukiolla ramppaa ihmisiä tällaisten uskomusten kanssa koko ajan ja maa tallautuu jatkuvasti kasvukelvottomaan kuntoon?!

Akalla palaa hermot, kun kaikki “selittämätön” selitetään yliluonnolliseksi tapahtumaksi.

Mene ja tiedä; jos siellä jotakin outoa on meneillään, niin hankalampi on nyt lähteä mitään todistamaan! Jos Akka asuisi tuon metsän lähellä, niin Akka menisi kyllä kyttäämään ihan mielenkiinnosta kaikenlaista aktiviteettia (useiden muiden ihmisten seurassa tosin, ei yksin…!).

Tästä pääsemmekin seuraavaan metsään, joka on varsin “hilpeä” luonteeltaan: Japanin itsemurhametsä. Fuji-vuoren luoteispuolella sijaitsee tämä hyvin hiljainen ja autio metsäalue, jossa joka vuosi jopa sadat japanilaiset yrittävät itsemurhaa. Sittemmin alueelle on laitettu kylttejä neuvontapuhelinnumeroista ja hätänumeroista; kuten Golden Gatellakin, San Fransiscossa.

Metsän nimi on Aokigahara. Tässä metsässä mm. eräs tubettaja löysi itsemurhan tehneen miehen ruumiin ja laittoi videon eteenpäin Youtubeen. Tästä asiasta Akka ei kerro enempää, sillä tämä k*sipää ei tarvitse mitään lisämainintaa.

Japanin viranomaiset eivät kerro mitään lukuja itsemurhamääristä, sillä he eivät halua metsästä muodostuvan mitään kultti- tai itsemurhien ennätyspaikkaa. Metsän itsemurhahistorian on kuitenkin epäilty juontuvan jo ainakin 800-luvulle jaa. asti ja jo satoja vuosia metsässä on väitetty asuvan “yureita” eli japanilaiseen mytologiaan kuuluvia aaveita.

Tällainen aave muodostuu, kun henkilö on kuollut väkivaltaisesti murhan tai itsemurhan kautta ja sielu on jäänyt vaeltamaan maanpäälliseen olotilaan. Yurein voi saattaa eteenpäin rituaaleilla, joilla aave saa henkisen rauhan.

Niin. Akka on nyt hyvin hiljaa, jottei mikään “yurei” lähde kömpimään omasta lähimetsästä. Taitaa olla niin, että syksyn pimeys lyö taas Akankin päälle; täytyy lisätä ulkovaloja!

Mistään muista metsistä Akka ei enää mainitse. Meni jo ihan maku metsäretkiin näiden tapausten myötä. Jotain pa*kaa sieltä kuitenkin ryömii esiin; sieltä kaikesta pimeydestä…!

LISÄÄ METSÄVALOJA (joita kukaan ei ole vielä keksinyt) ja valoja ylipäätään joka paikkaan, yst.terv. Akka

DINOSAURUKSIA, HYÖNTEISIÄ, TAIDETTA JA NATSEJA!

Akka ei edes muistanut passinsa vanhentumista tämän toukokuun aikana. Eipä silti, että sillä mitään tekisikään; muuta kuin henkilöllisyystodistuksena… Laivamatkalle tekisi kyllä mieli; mutta eipäs nyt hätiköidä tämänkään asian suhteen.

Tästä inhimillisestä unohduksesta kuitenkin juolahti mieleeni kaunis meripihkakoru, joka Tallinnasta joskus vuosia sitten tuli hankittua lahjaksi. Mitä ihmettä meripihka edes onkaan?

Meripihka on 20 – 100 miljoonaa vuotta vanhaa kivettynyttä havupuiden pihkaa. Siis todellakin dinosaurusten aikaista materiaalia! Kopaalia myydään usein meripihkana, sekin on toki pihkaa; mutta vain noin 10 000 vuotta vanhaa.

Hyönteinen meripihkassa/Wikimedia Commons.

Nykypäivän mittakaavassa tätä halvempaa materiaalia lienevät kaikki matkamuistoiksi myytävät korut ja koriste-esineet. Ne aidot meripihkat ovat kallista herkkua ja arvokasta tutkimusmateriaalia tutkijoille.

Baltian meripihkakoruja on löytynyt jopa 5000 vuoden takaa Egyptistä; meripihka on aina ollut arvokasta materiaalia kauppatavarana.

Legendaarisissa Jurassic Park -elokuvissa dinot saatiin heräämään henkiin hyttysen avulla. Öttiäinen oli jäänyt kiinni meripihkaan dinosauruksen verta imettyään ja tästä saatiin dinosauruksen dna:ta. Yeah, kaikki alle 5-vuotiaat uskovat tämän tosiseikan.

Tästä tehdään dinoja! Ei todellakaan tehdä… (Wikimedia Commons)

Tänä keväänä Australiasta tosin löytyi 40 miljoonaa vuotta vanha meripihkalöytö, tässä löydössä esiintyi kaksi parittelevaa hyönteistä. Jo nykyään kadonneita hyönteislajejakin on löydetty tallentuneina tähän merkilliseen materiaaliin.

Eräästä pihkapalasta löytyi mm. hämähäkin munia ja juuri kuoriutuneita hämppis-poikasia. Joistakin on löydetty esihistoriallisten piennisäkkäiden karvaa ja pienten dinosaurusten (teropodien) sulkamateriaalia. Nämä linnunlantioiset dinot todistettavasti lensivät ja olivat höyhenpeitteisiä. Yhdessä palasessa oli peräti 100 miljoonaa vuotta vanha punkki ja dinosauruksen höyhen! Punkki, perhana vieköön!!

Hyönteisiä meripihkan sisällä.

Eivätkö ne punkit voineet kuolla samaan aikaan dinojen kanssa 65 miljoonaa vuotta sitten, damn!!

Ainutlaatuisia näistä löydöistä tekee kuitenkin se, että pihka todellakin taltioi kyseisen hetken olosuhteet sellaisena kuin ne ovat; joistakin palasista on pystytty jopa määrittämään siitepölypitoisuuksia, ilmanlaatua ja kasvilajeja. Tämä alkaa kuulostamaan ihan oikealta Jurassic -hommalta!

Meripihkasta puhuttaessa pitää tietenkin mainita legendaarinen, kadonnut meripihkahuone (Amber Room):

Meripihkahuone rakennettiin Pietarin lähelle Katariinan palatsiin v. 1755. Huone lahjoitettiin Pietari Suurelle Preussin kuninkaan toimesta. Lahjoitukseen sisältyi seinäpaneeleja meripihkaisine ja lehtikultaisine koristeineen, seinäpaneeleissa oli jopa jalokiviä yms. On arvioitu, että nykyrahassa huoneen arvo olisi n. 300-400 miljoonaa dollaria.

Meripihkahuoneen kopio.

Ihan kiva pikku lahja, jos Akalta kysytään! Kelpaisi! Vaikka mökkikäyttöön!

Saksalaisten väitetään toisen maailmansodan aikana purkaneen meripihkahuoneen ja kuljettaneen paneelit (lähteestä riippuen) joko Saksaan, Venäjälle tai Puolaan.

Lopulta huoneen sijaintipaikka kuitenkin vain… katosi, kuten niin monet muutkin natsien aarrekätköt. Aarteenmetsästäjät ovat etsineet huonetta siitä lähtien huonolla menestyksellä.

Yksityiskohtia meripihkahuoneesta.

Osia meripihkahuoneesta tosin löydettiin Saksasta 2000-luvulla; mm. lipasto ja joitakin marmorimosaiikkeja. Nämä luovutettiin takaisin Pietariin. Vuonna 2003 valmistui meripihkahuoneen kopio Pietarin kaupungin 300-vuotisjuhliin. Kopiota valmistettiin 20 vuotta.

Vuonna 2016 mediaan tuli uutinen, että meripihkahuone olisi löydetty puolalaisesta, natsien hylätystä bunkkerista. Tai ainakin sieltä löydettiin salainen kammio… Tämän jälkeen mitään uutisointia aiheesta ei ole löytynyt.

Useita tutkimuksia ja dokumentteja on tehty natsien salaisten aarteiden metsästyksestä ilman tuloksia, mutta joskus löytyy positiivisiakin uutisia: useita mittaamattoman arvokkaita taidelöytöjä on tehty yksityishenkilöiden ullakoilta/varastoista,
jopa museoista ja kuolinvuoteiden tunnustuksien tai testamenttien perusteella löydettyinä.

Kuuluisaa saksalaisten kultajunaakin etsitään tiettävästi vieläkin, senkin piti oletettavasti löytyä vuonna 2015. Yeah, mitäköhän näille kaikille “löydöille” lopulta tapahtuu…!

Mm. Graalin maljaa, Liiton Arkkia, Nooan venettä, Kleopatran hautaa ja montaa muutakin arkeologisesti merkittävää esinettä ja kohdetta etsitään edelleen; onnea kaikille etsijöille!

Väitetty, mutta todistamaton veneen jäännös Ararat-vuorella. (Wikimedia Commons).

Toivottavasti jonakin päivänä kuulemme hyviä uutisia tällaisten etsintöjen tuloksina. Näitä tietoja Akka odottaa innolla.

Pikku vinkki: mikäli sitä Nooan laivaa ei ole löytynyt 5000 vuoteen; kannattaako enää odotella… puumateriaalilla on taipumus lahota otollisissa olosuhteissa. No, mistäpä sitä koskaan tietää!

OLETKO KOSKAAN KUULLUT, ETTÄ… (OSA 2)

Lisää turhaa knoppitietoa koronauutisten keskelle.

…Jäämies Ötzi löydettiin Itävallan ja Italian rajalta v. 1991. Tämä jäätynyt n.46-vuotias mies eli 3300-luvulla eaa. Ruumis oli niin hyvin säilynyt, että jopa hänen viimeiset ateriansa ovat tiedossa: hänen mahalaukustaan löytyi mm. alppivuohenlihaa, kauriinlihaa, viljanjäänteitä, hedelmienkuoria ja vihanneksia. Kuulostaa ihan makoisalta ja monipuoliselta aterialta: luomupihviä, leipää, salaattia ja jälkkärinä hedelmiä! Maistuis varmaan sullekin! … Kunnes kuulet, että kauriinlihassa oli matoja, eli tämä nautittu liha ei missään tapauksessa ollut tuoretta. Omnomnom.

Herra Ötzi, melkein 5000-vuotiaaksi ihan hyvässä kunnossa.

… Israelista löydettiin männävuosina täysin eristyksissä oleva kalkkikiviluola. Luolasta on löydetty uusia eliölajeja, joilla ei ole lainkaan silmiä. Mitäs katsottavaa siellä pilkkopimeässä olisikaan! Luolaan ei ole päässyt ollenkaan vettä eikä ravintoa, joten eliöiden pääasiallinen ravinnonlähde onkin bakteerit. Kuulostaa ihan unelmien asuinpaikalta: ei valoa eikä mitään muuta mussutettavaa kuin pahuksen pöpöjä!

Keuhkokalat ovat omituisia otuksia. Niitä tavataan etelä-Amerikan ja Afrikan makeista vesistä. Kalat nousevat veden pinnalle ja hengittävät keuhkoillaan ilmaa! Ei piru vie; kyllä kaloilla pitää olla kidukset! Eikä siinä vielä kaikki: kuivina kausina jotkin lammet ja joet voivat kuivua tyystin, tällöin keuhkokalat kaivautuvat pohjamutaan ja vaipuvat horrokseen. Etiopiankeuhkokalan on todettu horrostavan jopa 4 vuotta. Kala lähtee muina miehinä uimaan, kun kuivat vuodet ovat ohi. Ei hyvää päivää, ei tällaisia eläimiä voi olla olemassa! “Oho, tuli sitte otettua vähä pidemmät nokkaunet. Onkohan se naapurin Keuhkis nukkunu kans yhtä pitkään…”

… Tutkimusretkeilijä James Cook sai surmansa Havaijilla v. 1779. Häntä iskettiin nuijalla ja tikarilla päähän, häntä kivitettiin ja lopulta hakattiin kuoliaaksi. Hänen ruumiinsa paloiteltiin. Kyseessä eivät kuitenkaan olleet kannibaalit ateriaa valmistelemassa, vaan Cookia pidettiin Havaijilla “Lono”- jumalana. Samalla tavoin paloiteltiin kunnioittavasti kuolleiden päälliköiden ruumiit (kuka tietää miksi…). Cookin luita kanniskeltiin juhlakulkueissa 1800-luvun puolelle asti. Ennen kuolemaansa Cook oli ampunut muutaman alkuasukkaan. Hänen mielenterveytensä oli alkanut horjua jo aiemmin; ilmeisesti sukkulamatojen takia. Ihan ilman syytä hänen kimppuunsa ei siis hyökätty. Varsinainen paratiisisaari: tervetuloa lomailemaan, parhaassa tapauksessa luusi päätyvät vuosittaisen juhlakulkueen päätähdeksi! Aloha vaan!

Kapteeni James Cook.

… New Yorkin pörssikadun nimi Wall Street viittaa suojamuuriin, jonka hollantilaiset rakensivat 1600-luvulla. 4 metriä korkea muuri rakennettiin suojaamaan Uuden Amsterdamin siirtokuntaa alkuasukkailta ja merirosvoilta. Manhattanin alkuperäinen nimi Mannahatta tarkoitti kukkulaista saarta. Kadunnimi jäi elämään, vaikka muuri sittemmin purettiin. Mannahatta-nimityskin muuttui Manhattaniksi hollantilaisten toimesta. Tässä tapauksessa siis “Meksiko maksaa muurin” oli muotoa “Hollanti maksaa muurin”…

… synnytyslääkäri Stephan Tarnier keksi keskoskaapin v.1880 nähtyään eläintarhassa linnunmunien haudontalaatikoita. Keskoskaapit olivat aluksi puisia, kannellisia laatikoita, joita lämmitettiin lämmintä vettä sisältävillä astioilla. Varsinainen neronleimaus, ei muuta voi sanoa.

… Aurinkokuningas Ludvig XIV:n salaiseksi kaksoisveljeksi epäilty Rautanaamio olikin todellisuudessa Eustache Dauger, rahastonhoitajan palvelija. Rahastonhoitaja “yllättäen” järjesteli itselleen massia varastamalla kuninkaalta. Palvelija vangittiin, jotta hän ei puhuisi kavalluksista. Ihan kiva homma; pahispomo ryövää rahaa ja palvelija saa kärsiä!

Rautanaamio.

… Lapsille tarkoitettuja leluja on säilynyt jopa 2600-luvulta eaa. Alunperin lelut olivat oikeiden esineiden pienoismalleja, mutta mm. Egyptistä ja Roomasta on löytynyt myöhemmältä kaudelta nukkejakin. Saksassa leikkikaluteollisuus alkoi kehittyä 1500-luvulla. Ja mihin ollaankaan tultu: maailma on täytetty järkyttävällä määrällä muovikrääsää. Leikkikää mieluummin käpylehmillä, niin maailma pelastuu!

… Maissilastujen keksijä W.K. Kellogg oli vakuuttunut, että murojen syönti edisti terveyttä ja vähensi masturbointihaluja. 1890- luvulla moinen puuhastelu olikin ihan perisyntiä. “Tulepas poika pois sieltä kaapista syömään muroja, mitä sä aina nysväät siellä…”

… Pohjois-Amerikan lakotaintiaanit ovat vuosisatoja käyneet saunan kaltaisessa “hikimajassa”. Maja rakennetaan puhvelinnahkoista ja teltan keskellä kiukaan virkaa toimittaa kivikasa. Myös hikimajassa heitetään vettä kuumille kiville, mutta hikoilun jälkeen ei käydä vesipesulla. Hikoilu itsessään on puhdistautumista ja saunominen on pyhä toimitus. Tähän pyhään toimitukseen kuuluu olennaisesti piipunpoltto. Kylmän kaljan kittaaminen saunomisen yhteydessä ei kuulu pyhään toimitukseen, ei myöskään kiuasmakkara; vaikka miten yrittäisit näin väittää.

Lakota-intiaanien päälliköt kokoustavat v. 1868.

…Yhdysvaltojen kolmannella presidentillä Thomas Jeffersonilla oli vaimonsa kuoleman jälkeen rakkaussuhde oman orjansa Sally Hemingsin kanssa. 1800-luvun alkupuolella tällainen oli ennenkuulumatonta, mutta suhde pidettiinkin salassa. On esitetty, että Jefferson sai myös 6 lasta Sallyn kanssa. Tätä käsitystä tukee se, että Jeffersson vapautti kaikki 4 eloonjäänyttä lasta orjuudesta (2 lasta valitettavasti menehtyi). Myös Sally eli vapaana elämänsä loppuajat. Jeffersonin taloa Monticelloa remontoidessa löydettiin kadoksiin jäänyt asuintila; Sally Hemingsin huone. Huone sijaitsi lähellä Thomas Jeffersonin omaa makuuhuonetta. Äijä omisti yhteensä yli 500 orjaa; mutta nähtävästi yhdestä orjasta tuli sitten hänen rakastajattarensa ja lastensa äiti. Mikäli suhde olisi tuolloin tullut julki, olisi äijän maine ollut lopullisesti mennyttä. Siinä olisi voinut jäädä itsenäisyysjulistus allekirjoittamatta ja presidenttiys olisi ollut mennyttä. Äijä on saanut pärstänsäkin Yhdysvaltain rahoihin ja Mount Rushmore -vuorelle. Onneksi Mister President sentään tajusi vapauttaa omat lapsensa, eikä pakottanut näitä poimimaan puuvillaa pelloillaan. “Vuoden isä”- palkinto olisi ollut paikallaan, höh…

Thomas Jefferson ja Monticello 2 dollarin setelissä.