HELVETIN HISTORIAA

Jo muinaiset roomalaiset”… kuuluu vanha lause, jota ei kuulemma missään tapauksessa saa käyttää missään yhteydessä. Syistä viis, mutta eivät ne roomalaiset nyt NIIN muinaisia olleet, kun verrataan esim. sumerialaiseen kulttuuriin 4000-2000 eaa. Eufrat- ja Tigris -jokien alueella.

Roomalaisten valta-ajan katsotaan kuitenkin alkaneen vasta n. 700-luvulta eaa. kaupungistumisen myötä. (Tämä seikka tuli siis mieleen, kun Akka yritti muistella, oliko Haades kreikkalaisten vai roomalaisten manala…)

Jesus Christ saving the souls of the damned/1300-luvulta.

Noh; mennäänpä itse aiheeseen: onko ennen kristinuskoa historiallisissa kulttuureissa ollut käsitystä helvetin olemassaolosta? Miten eri uskonnoissa aihetta on käsitelty tai kuvattu? Tarkoitus ei ole tutkia asiaa teologiselta kantilta (joka on loppumaton suo), vaan ainoastaan katsahtaa, miten meitä syntisiä on ennen muinoin peloteltu kuolemanjälkeisellä taipaleella.

Onhan se nyt aivan selvää, että helvetti-käsitys on kristinuskossa ollut erinomainen keino pitää kansa ruodussa ja kuosissa tässä maanpäällisessä maailmassa.

ELI: Haades oli totta tosiaan sekä Kreikassa että Roomassa kuolemanjälkeinen tuonpuoleinen. Haades oli Kreikassa myös itse jumalan nimi, joka hallitsi tätä maanalaista valtakuntaa, kun taas Roomassa jumalan nimi oli Pluto.

Monet muistanevat kuulleensa Styks-joesta, jonka yli kuolleen oli päästävä lahjomalla kolikolla manalan lautturi Kharon. Vielä nykyäänkin löydetään luurankoja, joiden suuhun on asetettu kultakolikko. Tämä todistaa ainakin, ettei lautturinpentele ole sitten kuitenkaan kolikkoa ottanut…! Roomalaisten Haades-käsitykseen vaikutti suuresti Homeroksen Odysseia-teos ja sielujen puhdistuminen/uudelleensyntyminen on vaikuttanut mm. kristinuskon kiirastuli-käsitykseen.

Entäpä ne sumerilaiset? Tuonpuoleisella olikin monta nimeä: Kur, Irkalla, Kukku, Arali ja Kigal. Erikoista tähän tuonelaan joutumisessa oli se, ettei ihmisiä mitenkään tuomittu pahoista teoistaan, vaan jumalatar Ereshkigal vain julisti henkilön kuolleeksi. Vainajat saivat tuonelassa juodakseen vain ”kuivaa pölyä,” joten menehtyneille annettiin sukulaisten toimesta usein juomauhreja jopa vuosikausien ajan. Onnettomimpia vainajia olivatkin siis lapsettomat, joiden uskottiin tämän takia jopa muuttuvan kummituksiksi ja piinaavaan vielä elossa olevia sukulaisiaan.

Kelttiläiseen kulttuuriin (n. 700 eaa.-400 jaa.) kuului useita erikielisiä kansoja ja heimoja eri alueilla, mutta yhteistä kaikille oli tuonpuoleisen käsitys. Varsinaista helvettiä ei ollut, vaan tuonpuoleinen (yleisin Annwn/Annwyn tai Tir na nOg) sijaitsi usein joko saarella tai maan alla. Tämä maailma olikin siis vain ”Otherworld,” ei helvetti eikä taivas.

Keski-Amerikkaan sijoittunut mayojen muinaiskulttuuri (n. 7000 eaa.-950 jaa.) kutsui alamaailmaa Xibalbaksi, jota hallitsi 12 jumalaa. Tämä tuonela oli täynnä koettelemuksia, ansoja ja testejä sielupoloiselle, joka epäonnistuessaan joutui pilkattavaksi jumalten eteen. Lukuisten luolaverkostojen uskottiin johtavan tähän alamaailmaan, joten usein näistä luolista löytyy esim. rikottuja tai ehjiä uhriastioita.

Muinaisessa Egyptissä tuonpuoleisen nimi oli Duat ja tätä maailmaa hallitsi jumala Osiris. Jotta vainaja pääsisi punnitsemaan sydämensä, hänen tuli suorittaa testejä ja ohittaa demoneita matkallaan manalan läpi. Perillä jumala Anubis (jep, se koiranpää) vertasi sydämen painoa jumalatar Maatin sulkaan. Mikäli sydän oli painavampi, jumalatar Ammit hotkaisi sielun pois kuljeksimasta. Testin läpäisseet pääsivät Aaru-nimiseen rauhaisaan ”paratiisiin.”

Kaikki tietänevät viikinkien Valhallan (jumala Odinin sali), jonne kaikki soturit havittelivat kunniakkaasti pääsevänsä. Vähemmän tunnettu termi lienee Hel/Helheim eli kuolleiden valtakunta, jonne joutuivat vanhuuteen tai sairauteen kuolleet tai muutoin epäkelvot yksilöt. Tätä maanalaista maailmaa hallitsi jumalatar Hel. Norjalaisessa mytologiassa muunkinlainen kuolemanjälkeinen elämä oli mahdollista; esim. merellä kuolleet noudettiin pois haahuilemasta jumalatar Ran verkkoihin.

Pohjois-Amerikan alkuperäisväestön keskuudessa helvetin käsitettä ei ollut olemassa. Kuolemanjälkeisen elämän uskottiin jatkuvan joko entiseen malliin jo edesmenneiden sukulaisten ja ystävien parissa (esim. Pueblo-intiaanit), tai Cheyenne-intiaanien mukaan Linnunrataa pitkin kuolleiden maailmaan samoihin olosuhteisiin. Minkäänlaista järjetöntä rangaistusta eletystä elämästä ei siis ollut odotettavissa, kuten useimmissa muissakaan kulttuureissa. Australian aboriginaaleilla on tällainen samanlainen ajatus kuolemanjälkeisestä elämästä: rangaistuksia eikä koetuksia ole heidänkään puoleltaan tiedossa!

Suomalaisessa ”pakana”maailmassa siirryttiin kuoleman jälkeen tietenkin Tuonelaan, Manalaan tai Vainajalaan… tai mikä parasta: Manan maille. Kuolleiden täytyi ylittää Tuonen virta huolimatta siitä, olivatko he eläessään olleet hyviä vai pahoja, ja tätä virtaa vartioi musta joutsen laulaen kuolonsäveleitä. Tähän virtaan joutuu myös Kalevalan Lemminkäinen epäonnistuttuaan surmaamaan tämän joutsenen (tehtävä, joka hänen täytyi läpäistä saadakseen itselleen Pohjolan Louhen tyttären).

Kuulostaa kummasti ihan samanlaisilta tehtäviltä, joita asetettiin muissakin muinaisissa kulttuureissa… hmm!

On kuitenkin päivänselvää, että Elias Lönnrot keräsi matkoillaan Kalevalan ja Kantelettaren perimätietoa vasta 1800-luvun alkupuolella, joten tällöin kristinusko oli jo ehtinyt vaikuttaa useita vuosisatoja näihin suomalaisiin mytologioihin ja niiden suullisena perimätietona kerrottuihin tarinoihin.

Tällaisten uskonnollisten uskomusten alkuperien selvitys on tietenkin hankalaa, mutta MUINAISIIN aikoihin viitatessa voisi mainita, että mm. Homo Naledi-yksilöt (335 000–236 000 eaa.) todistettavasti suorittivat hautausrituaaleja. Samoin on jo pitkään oletettu kukkien siitepölylöytöjen perusteella, että neandertalinihminen hautasi tarkoituksellisesti kuolleensa. Ohessa hieno artikkeli tällaisesta tutkimustoiminnasta Cambridgen yliopistolta:

Shanidar Z: what did Neanderthals do with their dead? (cam.ac.uk)

Näitä löytöjä (kuten myös uusia ihmislajeja) saattaa putkahdella esiin historian hämäristä uusien löytöjen myötä, mutta näiden lajien uskomuksia kuolemanjälkeisestä elämästä emme voi koskaan tietää. Ainakin tiedämme, että neandertalilaiset huolehtivat vammautuneista ja vanhoista jäsenistään huolella. Tämä linkki kertoo myös Shanidar-luolan löydöistä:

Shanidar Cave – Wikipedia

Human Family Tree | The Smithsonian Institution’s Human Origins Program (si.edu)

Tässä yhteydessä kannattanee lopuksi todeta, että suurin osa maailman ongelmista on seurausta eri uskontojen välisistä ongelmista. Menneessä maailmassa on eletty maan, riistan, sairauksien ja selviytymisen ehdoilla, kunnes on keksitty, että esim. kuu ja aurinko ovatkin jumaluuksia.

Jopa taivaalta putoavat tähdenlennot/meteoriitit/ukkoset ovat olleet enteitä jumalien suuttumisesta, joten jotakin pitäisi tehdä!? Lepyttää suuttuneita jumalia veriuhreilla, tuhansilla suoruumiilla, lasten kasvatuksella pelkästään uhrimenoja varten jne. Akka ei ollenkaan vähättele myöskään eläinuhrien asemaa tässä yhteydessä.

Ehkäpä se selviytymisen helvetti on muinaisille ihmisille ollut jo se maanpäällinen helvetti, joten alkuperäiskansoille(kaan) se termi ei ole ollut tarpeellinen. Sellaisella periaatteella ollaan menty, että ”Jotta vittuakos sitten; tästä etiäpäin kualemahan: parempoo o kuitennii luvassa!”

Akka tykkää tästä ajatuksesta. Pitäkää helvettinne, uskontonne ja tunkkinne, ne ovat moderneja keksintöjä.

LEGENDAA, KANNIBAALEJA JA KALEVALAA

Tämän hyytävän kylmyyden keskellä on mukava suunnata katse rapakon taakse keskelle huitsin Nevadaa. Kirjaimellisesti. Keskelle-ei-mitään.

Lovelock Cave (TravelNevada).

Lovelock Cave – Google Maps

Keskellä Nevadan osavaltion erämaalakeuksia ja vuorenhuippuja sijaitsee Lovelock Cave, johon liittyy pohjoisen Paiute-intiaaniheimon legenda punahiuksisista jättiläisistä. Tarina kertoo, että muinaisina aikoina tähän luolaan ajettiin sumppuun ”Si-Te-Cah” -heimon viimeiset jättiläiset, koska nämä jätit olivat suuren kokonsa lisäksi myös kannibaaleja.

Kyllästyttyään tämän heimon luomaan jatkuvaan uhkaan muut paikalliset asukkaat yhdistivät siis rintamansa, ajoivat jättiläiset luolaan (n. 46 x 11 m) ja sytyttivät luolan suulle oksia ja risuja palamaan. Luolaan paenneet jätit kuolivat joko tuskissaan palaen tai savuun tukehtuen; tosin muutaman naispuolisen heimon jäsenen kerrotaan päässeen pakoon tästä tulipätsistä.

A Paiute drawing his bow and arrow; two others in festive costume (v. 1872/the National Archives and Records Administration).

Vielä nykyäänkin luolan katossa on nähtävissä merkkejä suuresta palosta ja luolassa on tehty kaivauksia jo 1800-luvun puolella. Ei tosin arkeologisia kaivauksia, vaan luolasta kaivettiin tonnitolkulla guanoa, jota käytettiin mm. lannoitteena ja silloisen ruudin valmistuksessa. Jep, guano on siis lepakoiden scheissea, ja varsinkin rannikkoalueilla merilintujen kakkaa.

Vuonna 1886 kaivosinsinööri John T. Reid johdatettiin paikalle ja hän tekikin luolassa huomattavia löytöjä. Näihin löytöihin viitataan nykyisin termillä ”Reidin kokoelma.” Ukkeli ei siis kuitenkaan suorittanut kaivauksia järjestelmällisesti nykyarkeologian tapaan, mutta tuohon aikaan se ei ollut mitenkään tavatonta. Hän oli paikalla insinöörinä ja amatööriantropologina, ei suinkaan arkeologian edelläkävijänä.

Esineistöä.

Joka tapauksessa tämä arvon herra Reid löysi luolasta esinelöytöjen lisäksi useiden kymmenien yksilöiden luiden jäänteitä ja kokonaisia luurankoja, joiden perusteella hän arveli tosiaankin löytäneensä legendoissa mainitun jättiläisrodun. Käyttäen omaa reisiluutaan pituusvertailussa hän laskeskeli, että kyseisten yksilöiden pituus oli täytynyt olla peräti 230-290 cm:n välillä. Mutta… mm. seuraavassa linkissä Reidin on arveltu jättäneen huomioimatta esim. sellaisen seikan, että reisiluun yläpään palloniveltä ei tule huomioida pituuden arviointimittauksessa, joten tämä lienee vaikuttanut hänen arvioihinsa:

*210777-1984-4Winter.pdf (nv.gov) Nevada Historical Societyn neljännesvuosikatsaus v. 1984 (pdf).

Tässä koosteessa aihetta käsitellään n. 10 sivun verran ja taulukot osoittavat, etteivät Reidin kokoelman luiden pituudet poikkea juurikaan alueen muista hautalöydöistä: pituudet olivat miesyksilöiden kohdalla n. 160-180 cm:n välillä. Reid kuitenkin uskoi teoriaansa löytämästään jättiläisrodusta jo senkin takia, että osissa kalloista oli jäljellä pehmytkudosta ja punaisenruskeita hiuksia. Kyseisessä linkissä mainitaan myös tästä: useat muinaiset kulttuurit käyttivät jo eläessään ja/tai hautauksissa väriaineena punaokraa, joka myös tehokkaasti muuttaa mustien hiusten värin punaruskeaksi ajan kuluessa.

Yksi houkutuslinnuista (1900-luvun alun kuva).

Vuosina 1912 ja 1924 luolassa suoritettiin vihdoin arkeologisia kaivauksia, sillä vuonna 1911 guanonkaivajat olivat tehokkaasti rellestäneet luolassa kaivaen noin 250 tonnia sitä ihteään käytettäväksi teollisuuden tarkoituksiin. L. L. Loud Kalifornian yliopistosta ja myöhemmin mukaan liittynyt M. R. Harrington löysivät luolasta muumioiden ja luiden lisäksi mm. kalaverkkoja, sandaaleita, nuolen- ja keihäänkärkiä, koreja ja taidokkaasti höyhenistä ja meriheinästä tehtyjä ja maalattuja houkutuslintuja. Mm. seuraava sanomalehtiartikkeli vuodelta 1929 kertoo löydöistä tarkemmin:

22 Aug 1929, 6 – Oakdale Leader at Newspapers.com

Sanomalehtiartikkeli mainitsee, että mm. eläintennahoista huolellisesti ommellut viltit ja luusta kaiverretut metsästyspillit osoittavat, ettei tämä heimo voinut olla se alkeellinen, kannibalistinen heimo, josta legendoissa puhutaan. Aiemman linkin materiaalissa mainitaan myös, että löytöihin kuului kalaverkkoon haudattu lapsi, jonka mukaan oli laitettu taidokkaasti tehty helistin. (Kalaverkkojen löytyminen johtuu ylipäätään siitä, että alueella on ollut useitakin pienempiä järviä, jotka sittemmin ovat kokonaan kuivuneet.)

Sisäänkäynti.

Koska ja kuinka kauan luolaa onkaan sitten käytetty? Onko näissä punatukkajätti-legendoissa mitään perää? Berkeleyn yliopiston kirjaston materiaali kertoo, että luolaa olisi käytetty jo niinkin varhain, kuin 2740 eaa. aina 1800-luvun puolelle asti. Varmimmat ajoitukset luumateriaaleista sijoittuvat vuosille 1450 ja 1420 eaa. Luolaa on siis kuitenkin todistettavasti käytetty jo useita vuosituhansia. Guanokerrostumien varhaisimmat ajoitukset ovat vuosituhannelta 5000 eaa., joten lepakoita luolassa on ollut jo kauan ennen ihmislajia. Ilmankos sitä pa*kaa riitti tonnitolkulla lapioitavaksi asti!

Paiute-perhe v. 1906 (Library of Congress).

Noin vuonna 500 jaa. ilmeisesti maanjäristyksen seurauksena luolassa romahti useita suuria kivenlohkareita, joka lienee rajoittanut myöhempää toimintaa. Onkin siis mahdollista, että legenda jättiläisistä on peräti voinut periytyä sukupolvelta toiselle jo ennen tätä aikaa.

arf010-002.pdf (berkeley.edu) Yliopiston kirjaston materiaalia, jonka lopussa on mm. graafisia kuvia alueen/luolan rakenteesta sekä vanhoja valokuvia kaivauksista (pdf).

Eli onko legendoissa sitten mitään perää…? Mene ja tiedä; kaikki on toki mahdollista. Tällaisen luolan historialliset todisteet ajoituksineen ovat mielenkiintoisia: ainakin tuo kalaverkkoon haudattu lapsi helistimineen kertoo siitä, että luolaa on ainakin jossakin vaiheessa käytetty huolelliseen hautaustarkoitukseen. Onhan se ihan mahdollista, että luolan käyttötarkoitus on eri vuosisatoina vaihdellut suurestikin ja kenties joku jättiläiskannibaaliheimo luolaan on sumputettukin.

M. R. Harringtonin löytämä Moapa Paiute-kulttuurin punottu kori v. 1925 (National Museum of the American Indian).

Tällaisessa tilanteessa Akka näkee sielunsa silmin kuvaelman, jossa moiset lajitovereita syövät penteleet (legendoissa mainittu noin 20-30 jättiläisheimon viimeistä yksilöä) on tosiaankin ajettu luolaan ja palavien oksien ja pensaiden avulla tukahdutettu kuoliaaksi. Mitäpä sitten tämän jälkeen tapahtuisi? Akan kuvaelmassa on tietenkin lisätty pökköä pesään, notta ne pahikset varmastikin kärventyisivät ainakin muutamien päivien ajan. Lopuksi olisi oksien rippeet raivattu luolan suulta ja kaikki mahdolliset jäänteet olisi raahattu kuivalle aavikolle korppikotkien ja muiden lentävien öttiäisten mässäiltäväksi, kunnes jäljellä ei olisi enää ollut jänteen ripettäkään.

Klassinen koukkunokka.

”Menit sitten syömään mun mummon, pärkkeles! Siitäs sait!” olisi joku voinut tässä kohtaa todeta kiukuspäissään. Kuka näitä ilkeitä kannibaaleja olisi luolaankaan jättänyt tai niille hautoja kaivanut, jos luolaa aiottiin kuitenkin vielä heidän jälkeensäkin käyttää johonkin tarkoitukseen?

Luolassa on kuitenkin käyty vielä niinkin myöhään, kuin n. 1830-luvun aikana (tuolta ajalta on löydetty ase ja ihmisen scheissea), joten tällainen sumputustapahtuma (kenties peräti) vuosituhansien takaa olisi jo kauan aikaa sitten unohtunut suulliseksi perimätiedoksi ja täten legendaariseksi tarinaksi. Mikäpä ettei! Karttaa katsoessa alueella ei ole kerta kaikkiaan yhtikäs mitään, joten luolan olemassaolo ja sijainti on voinut olla hyvinkin tärkeä muinaisille metsästäjille vaikka miten pitkään. Luolasta on saatu suojaa metsästysretkillä, siellä on voitu korjata verkkoja ja metsästyskeihäitä, varastoida ruokaa ja nähtävästi myös saattaa omaisia haudan lepoon aikojen kuluessa.

Eräs teoria on sekin, että luolasta olisi tosiaankin löytynyt näitä peräti jopa kolmemetristen yksilöiden luurankoja, mutta Smithsonian-instituutti olisi tietenkin tapojensa mukaisesti jemmannut kaikki todisteet perushistoriasta poikkeavista löydöistä.

Tällaisten perimätietona kerrottujen tarinoiden alkuperä kiehtoo aina mieltä, mutta luulöytöjen perusteella Lovelockin jättiläisistä ei kuitenkaan toistaiseksi ole todisteita. Kuten ei ole todisteita sellaisestakaan perimätiedosta, että maailman synty johtui Ilmattaren yksinäisyydestä: hän meni uimaan, tuli raskaaksi meren tuulesta ja raskausaika kestikin peräti yhdeksän vuotta!

Ilmatar/Robert Wilhelm Ekman v. 1860 (Suomen kansallisgalleria).

Lapsi ei kuitenkaan syntynyt, joten sotka muni Ilmattaren polvelle seitsemän munaa. Nämä munat rikkoutuivat ja muodostivat maan, taivaan, tähdet jne. Lopulta lapsi päätti itse syntyä, joten omatoimisesti ihan-ilman-hyvinvointialueiden-apua syntyi tämä merkillinen lapsi Väinämöinen. Väiski osasi jo syntyessään loitsia ja laulaa, ja nykypäivänä Väiski olisikin jo saanut kaiken maailman diagnoosit eri kirjainyhdistelmillä jo heti syntymänsä jälkeen.

Väinämöisen pää/Akseli Gallen-Kallelan luonnos v. 1895 teokseen ”Väinämöisen lähtö.”

Lauloi, mokoma, vielä hauenleuka-kanteleensa avulla Joukahaisen suohon! Päästäkseen suosta Joukahainen lupaa sisarensa Väiskille vaimoksi, mutta tämä päättääkin mieluummin päättää omat päivänsä. Kerrassaan mieltäylentävä kaveri, tämä Väinämöinen!

Että näin! Legendoja on monenlaisia, mutta uskottavammalta tuntuu kuitenkin tämä kannibalistinen intiaaniheimo, kuin meikäläisten oma wannabe-Harry-Potter-ihmepoika Väinämöinen. Itsestään syntyvä ihmelapsi, my ass…!

JOULUN PYHÄ KOLMINAISUUS

Näin joulun alla –niiden hankien, korkeiden nietosten sulaessa– moni tuskailee köökissä eli ruoanlaittotapahtumakeskuksessa tuntikausia: on laitettava viimeisen päälle kystä kyllä koko suvulle ja laajalle ystäväjoukolle, valmisruokaahan kunnon ”joulustelija” ei tarjolle aseta!

Ja sitten on sen seitsemää sorttia leivottava, vaikka henki menisi – joita juurikaan kukaan ei saavu syömään (joko jossakin taudissa kärvistellen tai kaikkia mahdollisia tauteja peläten).

Pakastin huutaa hoosiannaa, kun ahkera joulunrakentaja sulloo itku silmässä vaivalla vääntämänsä juustokierteet, luumu-unelmat ja savulohipasteijat odottamaan parempaa aikaa, jota ei koskaan tule.

Näin; nyt pahimmat synkistelyt on suoritettu, joten mennäänpä itse asiaan.

Useimpien joulupöytään kuuluu ehdottomasti Pyhä Kolminaisuus eli porkkana-, peruna- ja lanttulaatikko.

”Pernaloora” (kuten Akan faija tätä muinoin nimitti) lienee laatikoista suosituin ja kaikilla lienee oma mielipiteensä myöskin imelletystä perunalaatikosta.

The Potato Eaters/Vincent van Gogh 1885.

Perunan alkuperää harvempi kuitenkaan tietää: varhaisimmat löydökset perunanviljelystä on tehty kivityökaluista Perusta, ja ne ajoittuvat vuosiin 3400-2500 eaa. On kuitenkin arveltu, että perunan historian alkuperä ulottuu jopa 8000-5000 eaa. asti.

Eurooppaan peruna saapui konkistadorien tuomana noin vuosien 1536-1570 välisenä aikana, mutta suurempaa suosiota tämä mukulakasvi ei tuolloin vielä saanut. Tavallinen kansa pelkäsi perunan olevan myrkyllistä ja pakanallinen kasvi, jonka kasvattamisesta (kuten tomaatinkin) saattoi saada syytteen noituudesta.

Vasta 1700-luvulla peruna ymmärrettiin suhteellisen helposti viljeltäväksi satokasviksi, joka varsinkin nälänhätien keskellä pelasti jopa usein ihmishenkiä. Perunan yleisyyttä edisti myös mm. Ranskassa sellainen seikka, että peräti itse kuningatar Marie-Antoinette (1774-1792) alkoi käyttää hiuksissaan koristeina perunankukkia.

Suomeen peruna saapui tiettävästi 1720-luvulla Fagervikin kartanoon saksalaisten työmiesten tuomina. Vähitellen peruna syrjäytti aiemmin yleisimmän juureksen eli nauriin ja nykyisin suomalaiset popsivat perunaa 50-60 kg vuodessa/lärvi, mutta vielä 1950-luvulla kulutus oli jopa 188 kg/lärvi. Pasta ja riisi ovat laskeneet potunjyystämisen suosiota, vaikka perunassa on runsaasti erilaisia vitamiineja ja kivennäisaineita.

Fagervikin kartano – Wikipedia

Porkkananviljelyn alkuperä juontuu 3000-luvulle eaa muinaiseen Persiaan (nyk. Iran ja Afganistan), ja Sveitsistä ja Saksasta on löydetty samoilta ajoilta porkkanansiemeniä. Tuolloin porkkanaa viljeltiin vielä muun värisenä, kuin oranssina: lajikkeista on löytynyt sekä mustaa, valkoista, punaista, että violettia väriä. Muinaisesta Egyptistä porkkanan käyttö lääkkeenä siirtyi Kreikkaan ja Roomaan, mutta vasta 1700-luvulla hollantilaiset kasvattajat toivat suuren yleisön tietoisuuteen oranssin lajikkeen, nimeltään ”Long Orange” (pitkä oranssi).

Amerikkaan lähteneet ensimmäisen siirtokunnan jäsenet viljelivät tiettävästi porkkanaa Jamestownissa v. 1609, joten porkkanan maailmanvalloitus oli väistämätöntä.

Suomessa porkkanaa on sekä viljelty, että syöty ainakin parisataa vuotta ja käytetty myöskin lääkinnällisiin tarkoituksiin, kuten muinaisessa Egyptissä. Porkkanaa syödään noin 8-10 kg vuodessa/lärvi, joten perunankulutukseen on vielä viisinkertainen matka!

Joitakin vuosia sitten esiteltiin vegaaninen kylmäsavulohi, eli porkkanasta valmistettu ”porkkala.” Tämä ruokalaji jakanee mielipiteitä erilleen yhtä paljon, kuin imelletty perunalaatikko.

Porkkanalohi eli porkkala | Sesonki | Reseptit | K-Ruoka

Lanttua onkin peräti epäilty joko suomalaiseksi, ruotsalaiseksi tai siperialaiseksi lajiksi, ja tämä uskomus on peräisin kasvitieteilijä Gaspard Bauhinista. Hänen muistiinpanonsa vuodelta 1620 osoittavat, että lanttua kasvoi tuolloin villinä Ruotsissa.

Gaspard Bauhin (1560-1624).

Onkin siis epäilty, että täällä Pohjolassa olisikin jotenkin onnistuttu risteyttämään nauris, rypsi (nauriin alalaji) sekä Siperiasta peräisin oleva lehtikaali? Vuoden 2019 tutkimukset University of Missourissa osoittavat kuitenkin, että tämä väite on mahdoton: näiden lajien erot ovat syntyneet jo hyvin varhain eikä niiden esiastetta tai yhteistä edeltäjää ole enää löydettävissä, sillä sellainen lienee kuollut sukupuuttoon.

New study revises origins of the humble rutabaga – Biological Sciences (missouri.edu)

Noh, ainakin Suomessa lanttua on viljelty 1500-luvulta asti. Se ei olekaan mikään ihme, sillä tämä vähäkalorinen planttu sisältää mm. yllättävän paljon C-vitamiinia. Tämä lienee lantun suosion syy pohjoisilla leveysasteilla jo niinä aikoina, kun mistään vitamiineista ei tiedetty vielä hölkäsen pöläystäkään… C-vitamiinin riittävä saanti esti nimittäin lukuisia sairauksia, tunnetuin niistä lienee keripukki.

Lanttua syödään kuitenkin enää noin kilon verran vuodessa/lärvi. Akka epäilee tämän määrän johtuvan ylipäätään siitä, että keittojuureksissa on lanttua arkiruoassa. Loput lantunkulutuksen määrästä meneekin sitten jo joulun lanttulaatikon myötä…

Otetaanpa tähän vielä Pyhän kolminaisuuden ulkopuolelta yksi juures lisää, joka kuuluu oleellisena osana suomalaisten joulupöytään:

Punajuuri. Tämän mehukkaan vihanneksen jäänteitä on löydetty sekä Hollannista, Mesopotamiasta että Egyptistä noin 5000 vuoden takaa. Erikoista on kuitenkin se, että tuolloisena aikana tämä juures oli pitkä ja kapea, kuten porkkana, ja lähinnä vain sen lehtiä käytettiinkin sittemmin muinaisessa Kreikassa lääkinnällisiin tarkoituksiin.

Nykyisenlainen punajuuri kehittyi jalostuksen myötä Euroopassa 1500-1600-luvuilla, ja toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen tämä kasvis olikin purkitettuna suosittu. Kuten edellisetkin esimerkit, tämä juures sisältää paljon useita ravintoaineita.

Punajuuri on voimajuures (puutarha.net)

Viimeisimpänä, mutta ei yhtään vähäisempänä, Akka kertoo seuraavassa tämän punajuurikkaasta tehdyn alamuodon historiasta suomalaisessa joulupöydässä:

ROSOLLI. Nähtävästi tämä ruokalaji on seuraus 1700-luvun Lounais-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan säätyläispiireistä, joista ruokalaji levisi joulupöytään muuallekin Suomeen 1800-luvun puolella. Kannattaa lukaista seuraava linkki tästä ”melkein pyhästä” aiheesta, sillä tämä aihe jakaa mielipiteitä yhtä paljon, kuin perunalaatikon imellytys. Notta että kuuluuko rosolliin silliä vaiko ei:

Adventtikalenteri 3: Rosolli ja sillisalaatti – Kulttuurihistorian seura

Sillisalaattia – Kotimaisten kielten keskus (kotus.fi)

Noh; summa summarum: yritetään taas tänä jouluna välttää sairastuttamasta ketään ja vedetään näitä kotimaisia vihanneksia ihan vaikka itse tehtyinä tai valmiina ostettuina, jos niitä ylipäätään haluaa syödä.

Akalle tämä on kynnyskysymys, joten kiertoilmauksin Akka poistaa itsensä tästä tilanteesta: ”Juu-ei-kirvesvartta-ohoh-mikäs-tuolla-oli.”

Hyvää joulua itse kullekin säädylle; näillä mennään! Pääasia joulussa on mukava fiilis, eikä hössötys, jos sekin voi joillekin yksilöille aiheuttaa ”Hirveetä ressiä. Sitä ei nimittäin ihminen jaksa. Pitkään.” – Akan faija

NAZCA-LINJOJEN ÄITI

Mikäli nuoren ja lahjakkaan Maria Reichen elämänpolku olisi singonnut hänet johonkin toiseen suuntaan, me tavalliset pulliaiset emme varmastikaan tietäisi näistä mystisistä Nazcan linjoista yhtään mitään. Tämä nainen nimittäin olisi älynsä puolesta varmasti päässyt ihan mihin tahansa muuallekin, mutta sattuma johdatti hänen elämäntyökseen tehtävän, jolle tielle hän sitten tosiaankin jäi.

Nazca-linjojen hämähäkki.

Maria Reiche syntyi Saksan Dresdenissä v. 1903, ja päätyi lopulta opiskelemaan matematiikkaa, astrologiaa, maantiedettä ja useita eri kieliä Dresdenin yliopistoon. Tähän väliin täytyy mainita, että puhutaan 1920-1930-luvuista, joten tuohon aikaan tällainen toiminta ei ollut naisille ollenkaan tavanomaista.

Sisarensa Renate vasemmalla, Maria oikealla.

Noh, Maria päätyi opintojensa jälkeen Peruun, legendaariseen inkojen kaupunkiin Cuscoon v. 1932 kotiopettajattareksi saksalaisen konsulin lapsille. Toivottavasti konsuli oli tyytyväinen saatuaan tällaisen aarteen lastensa kaitsijaksi…! Vuonna 1934 Marialta amputoitiin sormi sen jouduttua kuolioon kaktuksenpiikin piston takia, mutta tällainen seikka ei haitannut Marian elämänuraa millään tavalla. Tämä vain kertoo tuosta ajasta ennen antibiootteja.

Cusco – Google Maps

Maria siirtyi lopulta v. 1939 Perun pääkaupunkiin Limaan sekä tulkiksi, että opettajaksi. Nyt täytyy ymmärtää sekin, että Maria oli syntyjään saksalainen, joten hänen olikin järkevintä jäädä Etelä-Amerikkaan tuona aikana.

V. 1940 hänet palkkasi apulaisekseen (kuultuaan Marian matemaattisista kyvyistä) historioitsija ja arkeologi Paul Kosok Long Island Universitystä, New Yorkista.

Ja sen jälkeen tie Marialle oli auki…!

Maria huomasi nopeasti tutkimustyössään, että jotkut linjat sopivat kesäpäivän seisauksien ajankohtaan. Tästä hän lopulta päättelikin, että nazca-intiaanit käyttivät kuvioita astronomisena kalenterina. Hän alkoi kartoittaa ja laskeskella kuvioita enemmänkin, ja uskoi, että joillakin kuvioilla viitattiin tiettyihin tähtikuvioihin.

The Nazca Lines & Interactive Map – HeritageDaily – Archaeology News

Vuonna 1949 Maria Reiche sai aikaiseksi sen, että Perun armeijan ilmavoimat valjastettiin hänen toiveestaan ilmakuvaamaan näitä merkillisiä, vain ylhäältä nähtäviä muodostelmia. Juurikin tämän ominaisuuden takia on tehty useita kuumailmapallolentoja tai esitetty alien-teorioita ihan riittämiin asti: linjat näkyvät parhaiten juurikin ylhäältä katsottuina. Näiden kuvausten ansiosta linjoja on kuitenkin pidetty yllä ja löydetty myöskin uusia kuvioita ihan nykyaikanakin.

Over 140 New Nazca Lines Have Been Discovered, And We Finally Have Clues to Their Use : ScienceAlert

Mutta: mitä me nyt tiedämme näistä kuvioista ylipäätään? Ainoastaan sen, että tämä uskomaton nainen rakensi itselleen talon Nazca-linjojen lähelle, eli perheettömänä koko elämänsä ja kärsi useista, hirvittävistä sairauksista ennen munasarjasyöpään kuolemistaan 95-vuotiaana v. 1998. Hän etsi ratkaisua tähän asiaan koko elämänsä, kuten niin monet muutkin.

Maria Reiche 15.3.1903-8.6.1998.

Maria Reiche käytti kuitenkin koko elämänsä siihenkin, että näiden kuvioiden merkitys säilyisi nykypolville asti, ja siinä työssä hän tosiaankin onnistui. Vuonna 1994 Nazcan linjat pääsivät Unescon maailmanperintöluetteloon hänen ansiostaan.

Alueella on myös Maria Reichen kunniaksi museo ja näkötorneja.

Linjojen rakennustapaa tai merkitystä voi miettiä kukin tahollaan. Useissa videoissa ja dokumenteissa on todistettu, kuinka narujen ja keppien avulla tällaisia kuvioita voidaan tehdä, mutta niiden kuvioiden merkitystä kukaan meistä ei tosiaankaan voi tietää. Meistä kukaan ei ole niitä ollut tekemässä tuolloin muinaisina aikoina, ja arkeologien perusselitys ”uskonnollinen merkitys” on taas se peruskaura niiden tekemisen syyksi.

Toivottavasti Maria Reiche kohtasi loppupeleissä näiden linjojen tekijät ihan itse tuonpuoleisessa, ja sai vastauksen god-damn-koko-elämänsä-kysymykseen, jota hän koko elinaikansa ajan aprikoi.

Maria vanhuudenpäivillään tikapuilla.

Aivan loistava akka, jonka elämäntyötä ei saa sivuuttaa täällä pohjoisemmallakaan pallonpuoliskolla! Kiitti, Maria, kyselen sitten tarkemmin tämänkin mysteerin ratkaisua ihan naisten kesken siellä tuonpuoleisessa! Sitten jonakin päivänä…

NYKYAIKAAN VAIKUTTANEITA TIEDENAISIA

Tiedenaisista ensimmäisenä tulee mieleen tietenkin Marie Curie. Ihan perustaviksen tiedot hänestä ovat valitettavan puutteelliset: ”Hömm, jonkun alkuaineen se löysi, voitti ainakin Nobelin. Sit se kuoli siihen radioaktiivisuuteen, kun siitä ei tiedetty mitään!”

Itse asiassa Marie Curie (s. 1867) miehensä Pierren kansssa löysi kaksi uutta alkuainetta; poloniumin ja radiumin. Nobelpalkintoja hän sai kaksi, toisen kemiasta ja toisen fysiikasta. Marie edisti myös lääketiedettä, hän mm. kehitti siirrettäviä röntgenlaitteita 1. maailmansodan sotilaiden hoitoon.

Itse muistelin jopa, että miehensä Pierrekin olisi kuollut radioaktiivisuuteen, mutta äijäparka joutuikin hevosvankkureiden yliajamaksi v. 1906.

Marie nimitettiin Sorbonnen yliopiston 1. naisprofessoriksi v. 1908. Marie kuoli aplastiseen anemiaan v. 1934, hänen tyttärensä Irene sai myöhemmin miehensä kanssa Nobelin palkinnon radioaktiivisuuden jatkotutkimuksista.

Curien perhepotretti.

Ihan normiperheeltä vaikuttaa: vedetään nyt sitten useampia Nobeleita, kun sille tielle ollaan lähdetty!

Toisena naisena mieleen tulee Florence Nightingale: sairaanhoidon merkittävä edistäjä 1800-luvulla. Jopa meikäläinen muisti, että Krimin sodassa hän edisti sotilaiden hyvinvointia monin tavoin.

Florence Nightingale.

Florence (s.1820) syntyi hyvätuloiseen perheeseen ja halusi opiskella matematiikkaa. Tätä ei perhe hyväksynyt, sitä ei pidetty sopivana naiselle. Päädyttyään hoitoalalle perhe vastusti tätäkin, sairaanhoitajia pidettiin ammattitaidottomina, karkeina ja juoppoina. Useiden sairaalaharjoittelujen jälkeen perhekin lopulta taipui ja Krimin sodan puhjettua v.1854 Florence lähti Turkkiin johtamaan sairaanhoitoryhmää. Täällä hän kehitti myös diagrammeja sotilaiden kuolleisuudesta eli kehitti täten tilastotiedettäkin.

Sodan jälkeen Florence vaikutti sairaanhoidon kehitykseen ja hoitotyön arvostukseen ympäri maailmaa kuolemaansa asti v. 1910. Florence ei mennyt koskaan naimisiin (Jumala ei halunnut hänen avioituvan) eli hän keskittyi perheen sijasta hoitotyöhön.

Ensimmäinen uraohjus? Lienee parempi määritellä, että hänellä todellakin oli hoitotyössä ”kutsumusammatti”.

Kolmas henkilö onkin perusmaatiaiselle tuntemattomampi tapaus: Ada Lovelace. AI KUKA?

Ada Lovelacea (s. 1815) kutsutaan merkittäväksi tietokoneohjelmoinnin kehittäjäksi. Ada (Lovelacen kreivitär) kehittyi taitavaksi matemaatikoksi ja hän mm. tutki lentävien laitteiden kehittämisen mahdollisuuksia. Hänen merkittävin työnsä oli kuitenkin kehittää konetta, joka laskisi, käsittelisi ja tallentaisi loputtomasti tehtäviä, eli puhutaan tietojenkäsittelytieteestä 1800-luvulla.

Augusta Ada King, Lovelacen kreivitär.

Ada julkaisi kattavan tutkimuksensa, joka perustui reikäkorttitekniikkaan (vanhin tunnettu tietojenkäsittelymetodi). Tähän tutkimukseen sisältyy sanoja kuten ”koodi-algoritmi-aliohjelma-iterointi”, joihin meikäläinen ei puutu sen enempää. Puhutaan kuitenkin maailman ensimmäisestä tietokoneohjelmoijasta eli hänen merkityksensä on ollut suuri nykypäivän tietojenkäsittelylle.

Ada sairasteli paljon koko elämänsä ajan ja kuoli kolmen lapsen jälkeen vain 36-vuotiaana kohtusyöpään v. 1852. Maailma taisi tässä tapauksessa menettää erittäin tärkeän tiedenaisen turhan aikaisin.

Näistä kolmesta naisesta on hankalaa tehdä vertailua:

kuka olisi nykynaisille merkittävin tieteen ja naisten tekemän tutkimustyön edistäjä?


Tässä muutamia havaintoja vertailukohdista näiden naisten osalta:

  • Marie Curie ei ollut varakas, toisin kuin kuin Florence ja Ada, joten Marie ja hänen perheensä joutuivat puurtamaan enemmän saadakseen edes koulutusta Marielle.
  • Florencella (lopulta) ja Adalla oli mahdollisuus perheidensä rahallisen tuen kautta opiskella ja matkustaa.
  • Toisaalta Ada oli jatkuvasti sairas, mutta onnistui jatkamaan tutkimuksiaan sairaudesta ja lapsista huolimatta varhaiseen kuolemaansa asti.
  • Florence kuoli naimattomana vasta 90-vuotiaana.
  • Marie joutui koko elämänsä puolustamaan itseään tieteentekijänä, koska hän oli nainen aviomiehensä ”assistenttina”.

Ei, ei, ei… tämä on mahdoton tehtävä ratkaista…!

Tässä kohtaa pitää varmaan todeta:

Kukaan ei istu koneella! Ikinä!

Ilman sairaanhoidon kehitystä osa meistä nykypäivän naisista ei olisi täällä ollenkaan… käyttämässä internetiä. Sairaanhoitoa kehitteli sekä Florence että Marie, tietotekniikkaa Ada…

Tämä kysymys on alunperinkin järjetön; kuka tällaisia kyselee? En minä ainakaan kysynyt mitään!! (terveenä, käyttämässä internetiä).