ENNUSTUKSIA AKKOJEN MALLIIN

Kas niin, hyvä herrasväki – on taas se aika vuodesta, kun on aika tehdä niitä iänikuisia, katteettomia lupauksia. Juuh, ihan varmasti käydään lenkillä tai kuntosalilla AINAKIN kaksi kertaa viikossa eikä shoppailla järjettömiä aletavaroita netistä OLLENKAAN. Eikä missään nimessä siirretä mitään remontti- tai korjausaikeita taaskaan eteenpäin, niin kuin ei aiempinakaan vuosina ole tehty. Tämä maailma on täynnä hyviä aikomuksia ja varsinkin lauseita, jotka alkavat sanalla PITÄISI.

WikimediaCommons.

Katsotaanpa kuitenkin nyt ihan historian kautta, että kannattaako näitä aikomuksia puskea pieteetillä eteenpäin vai PITÄISIKÖ hanskat heittää naulaan saman tien ilman korkeampia ja pidempikestoisia tavoitteita.

Unohdetaanpa kokonaan kaiken maailman Nostradamukset ja muut vastaavat homeiset ukonpökkelöt, sillä nyt seuraa nimittäin ennustuskatsaus muinaisten (sekä ei-niin-muinaisten) NAISprofeettojen näkemänä! Noh, ensimmäinen ja ajankohtaisin esimerkkimme sai kyllä näkynsä ihan muulla tavoin kuin näkemällä…

BABA VANGA on itse asiassa ihan nykyaikainen profeetta, joka syntyi 3.10.1911 Strumicassa nykyisessä Pohjois-Makedoniassa. Vangeliya Pandeva Surchevaksi nimetty lapsi syntyi tuolloin Ottomaanien valtakuntaan köyhään perheeseen. Vanga menetti äitinsä kolmevuotiaana ja hänen isänsä mm. taisteli ensimmäisessä maailmansodassa, mutta varsinainen käänteentekevä tapahtuma sattui tytön ollessa vasta 12-13 -vuotias. Tuolloin pyörremyrskyn tai tornadon sanotaan nostaneen tytön ilmaan ja pudottaneen hänet läheiselle pellolle, jossa hän makasi etsintäjoukoista huolimatta joitakin päiviä. Löydettäessä tytön silmät olivat lian ja hiekan takia muurautuneet umpeen eikä hän pystynyt enää avaamaan silmiään ilman hirvittävää kipua.

Muutamista silmäoperaatioista huolimatta Vangan näkökyky ei koskaan palautunut, mutta tapahtuman myötä hän alkoi omien sanojensa mukaan saada näkyjä näkymättömiltä olennoilta, joita hän ei osannut sen tarkemmin määritellä. Aluksi Vanga ennusti näkyjään vain paikallisille, mutta tieto hänen näkijänlahjastaan alkoi kiiriä ympäri maailmaa jopa niin paljon, että merkittävät poliitikot, elokuvatähdet ja muut turhat julkimot parveilivat päästäkseen hänen pakeilleen. Baba Vanga alkoi lopulta periä maksuja näistä käynneistä ja hänestä tehtiin myös valtion virkamies kiinteine palkkoineen. Näillä tuloilla hän mm. rakennutti oman kirkon Rupiteen, Bulgariaan, jonne hänet myöskin lopulta haudattiin.

Baba Vangan kirkko Rupitessa (WikimediaCommons).

Baba Vanga kuoli 11.8.1996 rintasyöpään Sofiassa, Bulgariassa. Hän osasi peräti jo v. 1990 ennustaa tulevan kuolinpäivänsä tarkalleen oikein ja onkin arvioitu, että Vangan ennustusten toteutumisprosentti on peräti 85%.

Mitäpä muuta hän sitten oikein ennustikaan? Ja varsinkin juuri tälle alkavalle vuodelle 2026? Ja kuinka hän voisi mitään enää ennustaakaan kuolemansa jälkeen?

Itse asiassa Baba Vanga teki ennustuksia ennen kuolemaansa aina vuoteen 5079 asti, jolloin hän sanoi universumin lopulta lakkaavan olemasta. Herregud, että ihan vuoden tarkkuudella…

Noh, palataanpa hetkeksi vielä ajassa taaksepäin ennen universumin tuhoutumista ja katsotaan, miten aiemmat ennustukset ovat toteutuneet (vai ovatko…):

Vuosille 2010 – 2014/16 Vanga ennusti ydinsotaa, joka autioittaisi Euroopan, mutta tämä ennustus ei sitten onneksi koskaan toteutunut. Vuonna 1989 hänen kerrotaan ennustaneen tulevat 9/11lentokonehyökkäykset New Yorkiin. Vapaasti suomennettuna ennustus kuuluu näin: ”Amerikkalaiset veljet kaatuvat metallilintujen hyökätessä. Sudet ulvovat pusikoissa (bush) ja viattomien veri vuotaa.” Tämän lauseen merkitys aukenee parhaiten, kun presidenttinä tuolloin oli todellakin George W. Bush ja viittaus 9/11- päivän tapahtumiin on todellakin ilmeinen.

NationalArchives.

Samoin Baba Vanga ennusti sukellusvene Kurskin uppoamisen (v. 2000) sekä sen, että Amerikan 44:s presidentti olisi mustaihoinen (Barack Obama). Samalla hän kuitenkin ennusti, että tuo presidentti olisi Amerikan viimeinen ja tämähän ei pidä ollenkaan paikkaansa. Ellei ajatella, että Obaman jälkeiset presidentit ovat olleet varsinaista pellekastia eikä presidentillistä matskua laisinkaan… Hah haa!

Tälle alkavalle vuodelle 2026 Vanga ennusti kuitenkin seuraavanlaisia seikkoja tapahtuvaksi:

Marraskuussa 2026 ihmiskuntaa järisyttää suuressa urheilutapahtumassa paljastuva alieneiden emoaluksen ilmaantuminen taivaalle. Tuolloin ainakin urheilukalenterien mukaan järjestetään useita formulakisoja sekä mm. New Yorkin maraton, talviolympialaiset puolestaan järjestetään jo helmikuussa. Noh, Baba Vangan ennustukset saattoivat heittää kuitenkin jopa vuodella tai parilla, joten kannattanee varautua hyvissä ajoin foliohatulla jo olympialaisten aikaan. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin moinen emoalus saattaa tömpsähtää takapihalle missä päin maailmaa tahansa…

Lisäksi Baba Vanga ennusti kaikkia syöpiä paljastavan verikokeen käyttöönottoa, laajenevia ja tuhoisia ilmastohäiriöitä, vakavia konflikteja ympäri maailmaa ja huonoa taloustilannetta. Lisäksi AI eli tekoäly taitaa kaapata vallan, ihmiset pystyvät kommunikoimaan telepaattisesti ja muuta sellaista pientä kivaa. Kuinka yllättävän yllätyksetöntä… tuliko jo mainittua se jättikokoinen emoalus?? Sitä odotellessa! Ja sen myötä teletappipatiaa… siis telepatiaa!

LiveScience.

ÄITI SHIPTON eli Ursula Southeil (n. 1486-1561) puolestaan syntyi Knaresboroughissa, Englannissa. Ursulan äiti Agatha oli vain 15-vuotias, köyhä orpotyttö eikä hän suostunut koskaan paljastamaan tyttärensä isän henkilöllisyyttä. Pientä Ursula-raukkaa pilkattiin ja oudoksuttiin jo nuoresta iästä saakka, sillä häntä pidettiin rumana, outona, jälkeenjääneenä ja jopa itse saatanan siittämänä lapsena. Noina aikoina ei kukaan valtavirrasta poikkeava voinut välttyä noituussyytöksiltä… Agatha ja Ursula elivät pennittöminä Nidd-joen varrella olevassa luolassa tytön ensimmäiset elinvuodet, kunnes paikallisen luostarin apotti toimitti Agathan nunnaluostariin ja tyttölapsen kasvatettavaksi sijaiskotiin. Jo näinä aikoina tyttö teki noitamaisia temppuja ja häntä pilkkaavat miehet saivat kuulla kunniansa.

Mother Shipton/1686.

Nuori Ursula oppi kuitenkin käyttämään kaikenlaisia luonnonkasveja tehdäkseen parantavia rohtoja. Tämä auttoi häntä saavuttamaan suosiota kyläläisten keskuudessa ja hän menikin naimisiin 24-vuotiaana paikallisen puusepän Toby Shiptonin kanssa. Aviomies kuoli kuitenkin vain muutamaa vuotta myöhemmin ja vaimon epäiltiin tietenkin vaikuttaneen asiaan noitavoimillaan. Noh, Ursula muutti takaisin luolaan ja alkoi rohtojensa lisäksi tehdä ihmisille ennustuksia tulevista tapahtumista.

Mitäpä hän sitten ennustikaan? Laskeutuiko emoalus hänen luolansa edustalle?

Eipä suinkaan, mutta ainakin hän ennusti mm. tuulimyllyyn yhdistetyn vesiputkistojärjestelmän rakentamisen, myrskyssä tuhoutuvan kirkon sortumisen sekä ilmeisesti Lontoon suuren palon v. 1666. Monet hänen lausumakseen sanotuista ennustuksista on kuitenkin myöhemmin paljastunut väärennöksiksi, mutta hänen legendansa on kuitenkin elänyt jo vuosisatojen ajan. Vielä nykyisinkin hänen luolansa Knaresboroughissa on suosittu turistikohde. Legendat elävät, ennustuksista viis!

https://en.wikipedia.org/wiki/Mother_Shipton%27s_Cave lyhyt kuvaus luolasta ja muutamia kuvia

DELFOIN ORAAKKELI eli Pythia ei suinkaan ole yksi ainoa ennustajatar, vaan tämä instituutio toimi noin tuhannen vuoden ajan 700-luvulta eaa. – 400-luvulle jaa. Oraakkeli Pythia oli kulloisenakin aikana Apollo-jumalan temppelin ylipapitar, joten tämä Delfoin oraakkeli-nimitys on lähinnä ammattinimike tai virkatitteli.

Lycurgus Consulting the Pythia/Eugene Delacroix/1835-45.

Näihin päiviin asti on historiankirjoituksiin jäänyt viitisensataa ennustusta, joita nämä oraakkelit perustaviksille ja hallitsijoille jakelivat. Delfoin oraakkeli oli kuitenkin tavattavissa vain yhtenä päivänä kuukaudessa yhdeksän kuukauden ajan vuodesta (eli 9 päivää), sillä Apollo-jumalan uskottiin viettävän kylmemmät kolme kuukautta suotuisemmassa ilmastossa.

Voi siis vain kuvitella, millainen vuoronumerohärdelli noina yhdeksänä päivänä per vuosi mahtoikaan olla! Siinä jää nykypäivän Kela/passitoimisto varmastikin kakkoseksi, hah!

Delfoin sanotaan valikoituneen oraakkelin ennustuspaikaksi ihan itse jumala Zeuksen lähettäessä matkaan kaksi kotkaa etsimään maan keskipistettä. Ja kas kummaa; kotkat löysivät Delfoin, jonne rakennettiin temppeli Apollo-jumalan pappien avustuksella 700-luvulla eaa. Oraakkelitoiminta oli valmiina alkamaan… ja jatkumaan… ja jatkumaan… ja niin edelleen.

Apollon temppeli/1895.

Mitäpä merkittäviä ennustuksia noina tuhantena vuotena onkaan sitten eri neitokaisten avulla tehty? Kai se emoalus nyt ainakin tuonne laskeutui jo muinaisina antiikin kulta-aikoina? Niinhän? Oliko kreikkalaisilla foliohattuja tai edes metallikypäriä yleisessä jaossa vuoronumeroiden lisäksi?

Ja vieläkin tärkeämpänä kysymyksenä… mihin nämä ennustukset oikein perustuivat? Nykyiset tutkimukset ovat osoittaneet, että useiden antiikin historioitsijoiden kuvailemat oraakkeleiden transsitilat ovat johtuneet luonnonkaasuista, joita purkautuu temppelialueen siirroslinjan halkeamista. Näihin kaasuihin kuuluu mm. etaani, metaani ja etyleeni, jotka voivat aiheuttaa erilaisia reaktioita, transsitiloja ja euforisia tuntemuksia.

https://www.scientificamerican.com/article/gaseous-emissions-at-orac

Jälkipolville säilyneitä, kuuluisia ennustuksia on mm. keisari Nerolle (37-68 jaa.) v. 67 jaa. annettu ennustus, jonka mukaan Neron pitäisi varoa ikävuotta 73. Tämän uskottiin viittaavan Neron kuolinikään, mutta sen sijaan keisari Neron seuraajaksi valittiinkin seitsemänkymppinen Servius Sulpicius Galba Augustus eli lyhyesti Galba (3.eaa.-69 jaa.). Tämä ennustus ja sen toteutuminen vaikuttaa vähän väkisin keksityltä…

https://delphi.culture.gr/the-temple-of-apollo Infoa ja kuvia temppelialueesta

Aleksanteri Suuren (356-323 eaa.) puolestaan kerrotaan saapuneen oraakkelin pakeille v. 336 eaa. Tuolloin oraakkeli oli kuitenkin pyytänyt Aleksanteria palaamaan toisena ajankohtana, jolloin tämä Makedonian kuningas hermostui ja tarttui tuolloista Pythiaa hiuksista. Tällöin ennustaja rääkäisi ”olet voittamaton, poikani” saaden Aleksanterin rauhoittumaan. Tämän ennustuksen jälkeen Aleksanteri hyökkäsikin voitokkaasti Persiaan.

Lysandros (454-395 eaa.) taasen oli voitokkaana laivaston komentajana peloponnesolaissodan tuoksinassa, kun häntä varoitettiin Delfoissa käärmeestä, joka hyökkäisi komentajan selän takaa. Tämä ennustus toteutui v. 395 eaa., kun Lysandrosin surmaajalla oli kilvessään käärmeen kuva. Ja hyökkäys tapahtui tietenkin takaapäin…

https://fi.wikipedia.org/wiki/Peloponnesolaissota

Keisari Julianus (331-363 jaa.) oli viimeinen pakanakeisari kristinuskon levitessä yhä laajemmalle kohti maailmanvalloitusta. Hänen kerrotaan saaneen lääkärinsä Oribasiuksen kautta yhden viimeisistä Delfoin oraakkelin ennustuksista: ”Kerro kuninkaalle, että tämä koristeellinen temppeli on kaatunut. Apollolla ei ole enää kotia eikä ennustuksia, eikä lähteen vedellä ole enää ääntä.” (Vapaasti suomennettu)

https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_oracular_statements_from_Delphi#560_BC

Ja näin hiipui hiljalleen loppuun tämäkin tuhatvuotinen perinne kadotakseen iäksi. Tämän viimeisen ennustuksen epäillään kuitenkin voineen olla kristittyjen propagandaa, jotta nämä pakanalliset toimet saataisiin vihdoin loppumaan kokonaan. Mistäpä senkään enää tietää, vanhan sanonnan mukaan ”voittajat kirjoittavat historian.” Ugh, näinhän se lienee.

PublicDomain.

Ainakin Akan (ainoa) ennustus tälle vuodelle osui jo sataprosenttisesti nappiin: ”Akka katsoo Stranger Things -sarjan loppujakson.” Tämä ennustus toteutui jo aamulla alkaen klo 4.43. Että näin! Kannattaa tehdä ennusteita muutaman tulevan tunnin tai korkeintaan päivän päähän; silloin niiden onnistumisprosentti voi olla huikea!

Mukavaa alkavaa vuotta kaikille ennustajaeukoille ja homeisille ukonpökkelöille! Yst.terv. Akka

TULVA TULLOO, OOKKONÄÄ VALMIS…

… olisi voinut Muuan Herra Nooa ammoisina aikoina sanoa, mikäli Ensimmäiseen Mooseksen kirjaan on uskominen (luvut 6-9). Tässä kaikkien tuntemassa tarinassa Jumala kyllästyy ihmisten pahuuteen, antaa oikeamieliselle Nooalle (yllättävän) tarkat ohjeet arkin rakentamiseksi ja varustamiseksi, ja kas kummaa: vettä lätisi sitten seuraavat 40 päivää ja yötä. Kaikkinensa veden laskeutuminen kesti 150 päivää, kunnes Nooa vihdoin onnistui parkkeeraamaan purkkinsa Ararat-vuorelle. Tästä kului vielä kuitenkin 40 päivää, ennen kuin Nooa päästi ilmaan korpin, sitten kyyhkysen muutamaankin otteeseen ja tämä pulu lopulta palasi arkkiin oliivinlehvä nokassaan. Kukapa ei olisi jotakin tämänlaista kuvaa nähnyt…

(Gospelimages)

Tuolloin Nooa ei vielä uskaltanut lähteä arkista, olihan hän jo kunnioitettavaan ikään päässyt 600-vuotias vanha herra! (Tämä todellakin mainitaan tekstissä). Nooa oli ehtinyt sitten jo täyttää kuitenkin 601 vuotta, kun hän vihdoin uskalsi astua kuivan maan kamaralle ja… rakensi ensimmäiseksi uhrialttarin uhratakseen Jumalalle juuri pelastamiansa eläimiä! Siis mitä v*##&a?!

Ei, Akka ei satuile tätä päästään ollenkaan. Herrasväki on hyvä ja tarkistaa tekstin ihan itse, mikäli Raamattu on jäänyt viime aikoina lukematta:

1. Mooseksen kirja 6 – Raamattu 1992 – www.raamattu.fi ei tarvitse kirjautua, ihan vapaasti luettavissa

Meillä ei tietenkään voi olla vähäisintäkään tietoa, koska tällainen raamatullinen tulva olisi ajanlaskumme kiemuraisissa mutkissa tapahtunut, mutta mm. seuraavassa linkissä on mielenkiintoinen raamatullinen ajanlaskutapa, jonka mukaan tulva olisi tapahtunut osapuilleen vuonna 2105 eaa. Tämä laskutapa perustuu Raamatusta saataviin ajallisiin tietoihin, ei siis uskonnollisiin käsityksiin tai omiin mielipiteisiin.

Biblical Chronology Useful Charts, mielenkiintoisia ja tarkkoja videoita eri aikakausien henkilöistä ja historiasta

Tämä meidän tuntemamme Nooa-tarina on arvioiden mukaan kirjoitettu noin 500 – 400-luvuilla eaa., mutta eihän tästäkään kukaan ole puumerkkiään kirjoituksiin jättänyt. ”Notta Mooses täällä, terve, kirjoitin tässä teille tulevaisuuden pilteille pikkuruisen iltasadun! Tässä ei ole prinsessoja, mutta loppu päättyy onnellisesti teurastettuihin eläimiin!”

Noah’s ark on the Mount Ararat/Simon de Myle v. 1570. Nooa taisikin muuten sitten elää 950-vuotiaaksi, sekin mainitaan Raamatussa.

Tekstien alkuperää ja ajankohtaa on mahdoton arvioida, sillä välttämättä vanhimmat kirjoitukset eivät ole missään edes säilyneet ja päätyneet löydettäväksi asti. Kuolleenmeren kääröt olivat löytyessään (alkaen) v. 1947 jo tarpeeksi suuri ihme, jonka pohjalta löydettiin useita Raamatun tekstejä sekä tietenkin apogryfisia kirjoja, joita Raamattuun ei aikoinaan huolittu Nikean kirkolliskokouksessa v. 325 jaa.

Varmaa on kuitenkin se, että muinaisessa Mesopotamiassa uurastettiin Gilgameseepoksen parissa noin v. 2100 – 1200 eaa. Myös Gilgamesiin kuuluu oleellisesti tarina suuresta tulvasta ja tässä tarinassa Nooan tilalla päähenkilönä toimii Utnapishtim. Tarinalla on juuri samankaltaiset lähtökohdat kuin raamatullisessakin tarinassa, tässä eepoksessa tulva tosin kestää kuusi päivää ja seitsemän yötä. Jumalia on useita (mm. Enlil, Ea, Anu, Ninurta), mutta korppi ja kyyhkynen ovat esillä tässäkin versiossa.

Gilgames-patsas Sydneyn yliopistolla, Australiassa (WikimediaCommons).

Noin 15 000 Gilgamesin tarinaa sisältävää savitaulua löydettiin jo 1850-luvulla muinaisesta Niniven kaupungista ja näitä nuolenpääkirjoituksia on käännetty jo löytymisestään asti.

Tässä kuvioon mukaan astuu taas Akan suuri suosikki Irving Finkel (s. 1951), British Museumin kielitieteilijä ja assyriologi. Hän ”löysi” tulvatarinan savitaulusta v. 2014 ja on sittemmin myös osallistunut pyöreän arkin rakentamiseen. Finkelin tulkintana arkki on ollut alueelle tyypillinen pyöreä alus ja… kelluuhan se!!

Irving Finkel | The Ark Before Noah: A Great Adventure

Keltaisen joen ja Jangtse-joen tulviminen v. 1920 eaa. on saattanut edesauttaa tulvamyytin syntyä Kiinassa. Keisari Yaon (n. 2356–2255 eaa.) valtakaudella tulvat tuhosivat useita jokilaaksoja ja kertomusten mukaan keisari kysyi neuvoa sukulaiseltaan Gunilta. Gun keksi käyttää maagista multaa Xirangia (joka oli loppumaton raaka-aine) rakentaakseen barrikadeja ja patoja tulvavesien estämiseksi. Vuosien työ ei kuitenkaan tuottanut hedelmää ja lopulta vasta Gunin poika Yu sai vedet hallintaan mm. viemäriverkostojen avulla. Tässä työssä häntä avusti toki muutama maaginen apulainen; mm. tunneleita kaivava lohikäärme sekä mutaa lykkivä kilpikonna.

Keisari Yao.

Tämä tulvatarina kulkeekin nimellä Gun-Yun suuri tulva. Tästä tarinasta puuttuu siis jumalan/uskonnon aiheuttama tarkoituksellinen ihmiskunnan pahuuden tuhoaminen kokonaan. Virkistävä tulvatarina siis: maagiset mullat ja elikot ovat aina mukavia asioita edistämään tarinankerrontaa! Lentävien luutien lisäksi!

Kiinassa on muitakin tulvamyyttejä, mutta niissäkään ei ole yhtymäkohtia raamatulliseen Ukko-Nooaan (joka jostakin merkillisestä syystä laittoi laukun saunan naulaan…?)

Intiassa puolestaan tarinalla on samankaltainen rakenne: hindujen Matsya Purana– teksteissä (250-500 jaa.) kuvaillaan, kuinka jumala Vishnu varoittaa (kalaksi naamioituneena) Manu-nimistä kuningasta tulevasta tulvasta ja neuvoo häntä rakentamaan suuren laivan pelastaakseen kasvien siemenet ja kaikki eläinlajit. Tulvan laannuttua myös Manun paatti asettuu vuorelle. Tämän tarinan mukaan tulva on seurausta universumin luomisen ja tuhoamisen kiertokulusta, ei niinkään jumalallisesta alkuperästä.

Matsya Avatar of Vishnu Uttar Pradesh, India/tuntematon taiteilija n. v. 1870.

Kreikassa taasen jumala Zeus hurjistui ihmiskunnalle, kun Arkadian kuningas Lykaon uhrasi Zeukselle poikalapsen. Tästä seuranneesta tulvasta selviytyi isänsä Prometheuksen (ihmisten luojajumala) avulla nuori sankari Deukalion ja hänen vaimonsa Pyrrha.

Tulvaa varten rakennettu alus rantautui yhdeksän päivän jälkeen ilmeisesti Parnassos-vuorelle, jolloin tämä ainoana henkiin jäänyt aviopari kysyi Zeukselta neuvoa maailman uudelleen kansoittamiseksi. (Yeah… kukat ja mehiläiset?) Heitä neuvottiin heittämään kiviä olkapäidensä yli ja näistä kivistä muodostui uusia ihmisiä kivien osuttua maahan.

Nooan ei tulvan jälkeen tarvinnut moisia kysellä: Raamatun mukaan Nooan kolme poikaa Seem, Haam ja Jaafet kansoittivat tuolloin autioksi jääneen maan. Tehokkaita poikia, kerrassaan…!

Muinaisten asteekkien tulvamyytissä sateenjumala Tllaloc aiheuttaa tulvan, kun ihmiset ovat lakanneet palvomasta jumalia, mutta Tllaloc päättää säästää Tata ja Nena -nimisen pariskunnan. Tämä jumala käskee paria kovertamaan veneen ontosta puunrungosta ja ottamaan mukaan muutaman maissintähkän eikä mitään muuta. Kun tulva sitten asettuu, Tata ja Nena pyydystävät kalaa syödäkseen, jolloin Tllaloc tulistuu jälleen.

Olihan hänen kieltoaan rikottu; tarkoitus oli syödä ainoastaan mainitut maissintähkät! Tllaloc muuttikin sitten pariskunnan suutuspäissään koiriksi, sitten maailma tuhottiin ja maapallon viides kausi aloitettiin.

Tllaloc koodeksissa  Ixtlilxochitl n. v. 1580. Viehättävä ilmestys!

Tarinasta on useita versioita eri nimillä (mm. Coxcox, Nene, Tete jne.) lähteestä riippuen. Tarinan opetus? Metallican tyyliin ”Obey your masters” eli tottele isäntiäsi/hallitsijaasi. Tai sitten… Älä syö kalaa, syö maissia! (Findus kiroaa, DelMonte kiittää).

Inkojen mytologiassa Unu Pachakuti-nimisen tulvan Titicaca-järvellä aiheutti luojajumala Viracocha (ihmisten kurittomuuden tähden tietenkin). Kertomuksesta on useita versioita, mutta pääsääntöisesti Viracocha suuttuu luomiensa jättiläisten korruptioon ja tottelemattomuuteen. Mikäpä avuksi? TULVA! Muutama ihminen pelastautuu luolaan ja Viracocha luo kivistä uuden, pienemmän ihmislajin maailmaa kansoittamaan. Jättiläiset tästä enää puuttuivatkin!

Amerikan alkuperäiskansoilla on tietenkin myös useita tulvatarinoita, niitä voi lukea vaikkapa tästä seuraavasta linkistä:

Native American Indian Flood Myths

Entäpä sitten oi, Suomi synnyinmaa? Onkos täällä jumalan/jumalien kiukuttelun kautta kuoltu tukehtumalla valtaviin vesimassoihin?

On ja ei, riippuu miten asian määrittelee (Akan inhoama lause). Kalevalasta löytyy kuitenkin kertomus Väinämöisen polven haavasta, josta vuotaa tarpeeksi verta peittämään kaiken maan. Tarinassa Väiski veistää vuorella venettä ja jokin pahis (esim. hiisi, tuo typerä olio) aiheuttaa hänet lyömään kirveellä omaan polveensa.

Väinämöisen polvenhaava, luonnos/Robert Wilhelm Ekman v. 1873 (Suomen kansallisgalleria).

Tästä tapahtumasta on mm. Wikipediassa kaksi eri tulkintaa luettavaksi. Akka ei näe muita kuin kaukaisia yhtymäkohtia tulvatarinoihin ylipäätään tässä asiassa… Ihan selkeästi vaikutteita maailmalta on tarinoihin voitu saada, mutta tärkeämpänä tässä kertomuksessa on nimenomaan haavan parantaminen ja veren tyrehdyttäminen. Ainakin Akan mielestä, mutta eihän kukaan Akalta mitään kysy. Koskaan.

Väinämöisen polvenhaava – Wikipedia

Finnish flood myth – Wikipedia

Noh, on kuitenkin merkillistä, että jopa yli 200 tulvatarinaa maailman eri kulttuureista löytyy tarkasteltavaksi ja useissa niissä onkin näitä merkillisiä veneenrakentamisia ja muutaman ihmisen pelastumisia. Vai onko se niin merkillistä? Ei suinkaan, sillä tällaisia tulvia on tietenkin vuosituhansien saatossa tapahtunut useita eri alueilla ja näistä on useita geologisia ja arkeologisia todisteita havaittu.

Evidence Noah’s Biblical Flood Happened, Says Robert Ballard – ABC News vanhempi artikkeli, mutta linkissä on Robert Ballard (Titanicin löytäjä, serious guy ja Akka tykkää)

Overview of Geologic Evidence of the Flood | Biblical Science Institute

On jopa tosiaankin mahdollista, että viimeisen jääkauden loputtua äkillisesti esim. meteoriniskuun (Younger Dryas Impact -hypoteesi) valtaisat vesimassat ovat peittäneet osan maailmaa, joiden seurauksena merenpinta on nykyään 120 metriä korkeammalla. Kaivaukset todistavat, että juuri tuohon aikaan useissa eri arkeologisissa ja geologisissa kohteissa maan sisältä löytyy ns. musta raita eli muuta maa-aluetta tummempi kerros.

Mikäli tällainen räjähdys jääkautisen maapallon pohjoispuolelle on todellakin tapahtunut, vaikutus olisi ollut kaikin puolin hirvittävä ja valtaisa. Legenda tästä on voinut jäädä elämään harvojen eloonjääneiden keskuuteen, sillä tuolloin maapallo menetti todellakin suurimman osan ihmisistä ja kaikista suurista maaeläimistä.

Yeah, suullinen legenda olisi tosiaankin voinut elää pitkään yli sukupolvien vuosisadoista ja -tuhansista toiseen. ”Että se oli prkl jytky! Kyllä muuten oli semmonen jytky, että oksat pois, ainakin niin isomummo kertoi!” Isomummo oli tuolloin tarinaa eteenpäin kertoessaan todennäköisesti noin 35-45 -vuotias…

Akka on tutkinut tätä hypoteesia jo useita vuosia ja jokin linkki voisi olla paikallaan asiasta kiinnostuneelle:

The Younger Dryas Impact Hypothesis: A guide for the perplexed – Nexus Newsfeed

Tätä aihetta on tutkinut eritoten Randall Carlson, Graham Hancock, Brien Foerster ja muut vastaavat toimijat, jotka on usein tavallisessa arkeologian piirissä luokiteltu pseudotieteen edistäjiksi. Akka ei näe mitään pseudoa heidän lukuisissa tutkimuksissaan asian eteen, kun aineistoa on selvästi kaikkien nähtävissä, tutkittavissa ja todistettavissa.

Entäpä ne yhteneväiset tulvatarinat? Osa tarinoista on voinut säilyä sukupolvelta toiselle, osa on voinut saada vaikutteita myöhemmistä alueellisista tulvista. Esimerkiksi tässä yksi arkeologinen aineisto todistaa muun muassa, että Välimeren vedet ovat todellakin valuneet Mustallemerelle useita tuhansia vuosia sitten. Aikana, jolloin jääkausi oli jo useita tuhansia vuosia vanha ”eilinen uutinen”:

Evidence for a Flood Smithsonian Magazine

Vastaavanlaisia tapahtumia on maailma pullollaan ja olisikin ihme, jos EI olisi. Ennen kirjoitettua tietoa pienissäkin yhteisöissä on varmasti ollut niitä vanhoja jääriä, jotka viihdyttivät muita ihmisiä (tai säikäyttivät lapsia) omalla perimätiedollaan: ”Se on kuule nyt niin, ipana, ettet mee sinne joenrantaan tai se sortuu ja tulee taas uus KAUHIA tulva! Sitte se on kuule jumalan viha sun päälles ja koko kylän tuho!”

(IFLScience)

Akka ei ihmettelisi tätä meininkiä ollenkaan. Perhanan pelottavat papparaiset (PPP) ennustamassa maailmanloppua tiedetään elokuvamaailmassakin: katastrofielokuvista löytyy aina joku äijänkäppyrä kylttinsä kanssa ”THE END IS NIGH!”

Yeah, niin on useita kertoja historiassa ollutkin! Akka itse haluaisi olla aikamatkaajan ominaisuudessa kärpäsenä katossa katsomassa, mitä tuolloin jääkauden jälkeen oikein tapahtuikaan – mutta tarkemmin ajatellen se ei taitaisikaan olla hyvä idea edes kärpäsille, saati katoille. Aihe on kyllä perhanan mielenkiintoinen ja tutkimusmatka tähän jatkuu edelleen – ja edelleen – ja edelleen…

MUINAISIA ELOKUUN JUHLIA

Säiden puolesta tämä kesä ei taidakaan olla ohi, vaikka elokuu onkin päässyt reippaasti jo puoliväliin asti. Osittaisista sateista huolimatta elokuun lopulle lupaillaan vielä mukavia, aurinkoisia päiviä, mutta eihän sitä koskaan tiedä… eiväthän sadetutkatkaan koskaan tiedä, voisi sarkastisesti tässä mainita. On aina parempi katsoa ikkunasta ulos, kuin tsekkailla alati muuttuvaa sadetutkaennustetta…

Perinteisesti puhutaan syksyn aloituksesta samaan aikaan, kun koulut aloittavat uuden lukuvuotensa – ei sitä turhaan olekaan nimetty syyslukukaudeksi! Nähtäväksi jää, tuleeko tällaisista pitkittyneistä kesistä sitten ”uusi normaali” jossakin vaiheessa. Odotetaan nyt ensin, kun Golf-virta pysähtyy, kuten tutkijat meitä varoittelivat jo muutama vuosi sitten ja vielä edelleenkin:

Gulf Stream could collapse as early as 2025, study suggests | Climate crisis | The Guardian

Okei, aikahaarukat heittelevät lähteestä riippuen ja nämä tuomiopäivän skenaariot ulottuvat jopa vuoteen 2095 asti. Seuraillaan tilannetta ja eletään edes jotenkin sillä aikaa.

Noh, Akalle syysaika ei kuitenkaan ole se mieluisin vuodenaika, kun illat pimenevät ja ainoa edessä siintävä juhlanaihe on taas se Halloween keskellä pahinta pimeyttä ja märkyyttä. Akkahan tosin tykkää moisesta kauhuteemasta ympäri vuoden, mutta jotenkin kaipaisi jotakin muutakin tähän vuodenaikaan. Onkin jotenkin omituista, että näin elo-syyskuulle ei ole jäänyt historiasta mitään suurempia juhlapäiviä tai edes nykyaikana väkisin keksittyjä ”osta-lisää-kausiluonteista-muovikrääsää” -pippaloita.

(Halloweenin ajankohta aikaistuu nykyään vuosi vuodelta, kuten joulunkin. Akan veikkaus on, että hämähäkinverkot asettuvat kauppojen hyllyille jo syyskuun viimeisillä viikoilla. Seuraavana vuonna ne ilmestyvät jo toukokuussa heti vapunvieton jälkeen. Hah!)

Ursan mukaan tämän vuoden perseidien meteoriparvi esiintyy juurikin nyt ajankohdalla 17.7.–24.8, joten ainakin siinä on sitten jotakin möllötettävää edes fyysisen taivaan korkeuksissa (kirkollisia pyhiä on ihan tarpeeksi muutenkin, kiitos ja näkemiin). Onnea heille, jotka saattoivat ikuistaa hienoja lentoja aktiivisimmalla ajalla 10. – 14.8!

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa: Elokuu 2025

Nykyään pakanallisiksi kutsutuista uskonnoista löytyy kuitenkin runsaasti esimerkkejä juhlien järjestämiseen; jopa niin paljon, että vaikka jokaiselle päivälle löytyy jos jonkinlaista tekosyytä kekkereihin (… ken sellaisia syitä sitten ikinä tarvitseekaan).

Suomalaisessa muinaisuskossa on kyllä varmastikin juhlittu syksymmällä muutakin kuin sadonkorjuujuhlana pidettyä kekriä, mutta tällaisista muista alkusyksyn juhlista ei ole oikein jäänyt suullista tai kirjoitettua perimätietoa. Kekrinkin ajankohta on aiemmin määräytynyt satokauden mukaan, joten sitä on useimmiten kuitenkin vietetty vasta reippaasti syyskuun loppupuolella.

Henry Mosler/Harvest Festival v. 1884 (Cincinnati Art Museum)

Kekri – Wikipedia

Sadonkorjuujuhlaksi kutsuttiin kuitenkin jo kelttien/gaelien viettämää Lughnasadh-juhlaa elokuun alkupäivinä. Anglosakseille tämä juhla oli nimeltään Lammas ja juhlasta löytyy ensimmäinen kirjallinen merkintä noin v. 921 jaa. Juhlan ajatus oli kuitenkin nimien eroista huolimatta hyvin samankaltainen: sadonkorjuu, siihen liittyvät erilaiset rituaaliset toimet ja juhliminen. Tätä juhlaa vietetään edelleenkin mm. wicca-luonnonuskonnon kannattajien parissa. Tuolloin tähän juhlaan saatetaan tehdä oljista nukkeja, jotka edustavat äitijumalattaren sadonkorjuuta suojelevaa läsnäoloa.

Pagan Community Notes: Lughnasadh, 2025 – News, Paganism, Religion, The Wild Hunt, Witchcraft, World

Japanissa kuun alkupäivien historiallista juhlaa vietetään joka vuosi 2.-7. elokuuta Aomorin kaupungissa ja Aomori Nebuta -juhlaan osallistuu jopa 3 miljoonaa vierailijaa. Juhlan on ajateltu syntyneen alueen omien perinteiden ja kiinalaisen Tanabata-juhlan yhdistymisestä, mutta tämä ei ole mitenkään varmaa tietoa. Tässä Japanin juhlassa valtavia, valaistuja paperihahmoja johdatetaan halki kaupungin tanssin ja laulun säestyksellä lastattavaksi veneisiin. Juhla huipentuu tietenkin ilotulituksiin veneiden ajellessa yleisön ihailtavana.

(AomoriTravel)

Alun perin juhlaan kuului vaatimattomia, itse tehtyjä tai jopa sukupolvien yli saatuja paperilyhtyjä kynttilöillä, mutta nykypäivänä mainokset ja yritykset hallitsevat tätäkin kulttuurisesti merkittävää perinnettä. Ah, kuinka yllättävää! Toisaalta näitä linkin kuvia katsoessa ei voisi kuvitellakaan, että ilman pikku massia tällaisia teoksia voisi toteuttaa:

Aomori Nebuta Festival|Attractions|Amazing AOMORI – The Official Aomori Travel Guide

Muinaisessa antiikin Kreikassa alettiin järjestää suuria urheilujuhlia aina elokuun täysikuun aikaan noin v. 776 eaa. noin vuoteen 393 jaa. asti. Näissä vuosissa on tosin heittoja lähteistä riippuen, sillä varmuutta näistä ei ole tietenkään tiedossa.

Mahtoikohan kyseessä olla suojalkapallo vai eukonkanto noina vuosisatoina…? Yeah, näitä olympialaisia järjestettiin yleensä noin elokuun puolivälin paikkeilla jumala Zeuksen kunniaksi. Tai näin ainakin kuvitellaan, sillä useinhan näissä vuosiluvuissa, eri asioiden merkityksissä ja jumalissa varsinkin on useita eri mielipiteitä.

Kreikkalaiset painijat v. 510 eaa. (National Archaeological Museum, Ateena)

Seuraavassa linkissä antiikin Kreikan historian professori Paul Christesen kertoo meille, miten vuosisatojen aikana tätä kuuluisaa Olympian ”urheilukeskusta” muokattiin ja muutettiin eri jumalille sopiviksi:

Olympic History – from the home of Zeus in Olympia to the modern Games

Antiikin Roomassa puolestaan järkättiin pikkuruisia illanviettoja milloin haluttiin, mikäli historian eri lähteitä on uskominen! Ainakin termi ”bakkanaalit” on näistä lähteistä jäänyt elämään ja tarkoittaa eritoten viinin jumala Bacchukselle pyhitettyä juhlaa. Näitä illanviettoja kunkin talon isäntä sai järjestää koska tahansa ja syötävää/juotavaa todellakin riitti. Mikäli siis isännällä massia riitti…

A bacchanal in a grotto/Simon de Vos v. 1620-76 välillä. Tuon ajan kuvitelma muinaisista bakkanaaleista.

Historian kertomukset tietävät useitakin tällaisia poliittisia ökymässäilijöitä, joille valta oli lievästi sanottuna noussut hattuun ja sitä valtaa korostettiin kiertämällä pippaloista pippaloihin ja talosta toiseen jopa saman illan aikana.

(Kreikassa tämä Bacchusta vastaava jumala oli Dionysos. Akkakin saattaa mennä usein sekaisin näissä Kreikan ja Rooman jumalissa ihan sen takia, ettei muista koskaan mitään muitakaan (ihmisten) nimiä. Tässä onkin jonkinlainen lista avuksi tällaisille minkä-tahansa-nimen unohtajille:

Greek & Roman Mythology – Homer

Roomalaisten elokuun jumalajuhliin kuului myös mm. Vesta (kotilieden jumalatar), Diana (mm. metsästyksen ja synnytyksen jumalatar), Herakles (Zeuksen poika) sekä Vulkanus (tulen ja tulivuorten jumala). Roomalaisiin juhliin kuului usein uhrauksia, kulkueita, urheilukisoja ja hevosajoja kaikenlaisen edellä mainitun mässäilyn lisäksi.

Hulluja nuo roomalaiset! ”- Ystävällisin terveisin Obelix

Egyptissä puolestaan juhlittiin elokuussa Niilin hedelmällisyyttä: tuota ainoata asiaa, joka tuossa maassa vieläkin pitää yllä maataloutta tuhansien vuosien jälkeen! (Turismin ohella …)

Vielä tänä päivänäkin Wafaa El-Nil -juhlassa kunnioitetaan maailman pisintä (6650 km) jokea, jota ilman Egypti olisi vain osa Saharan karua aavikkoa. Tänä vuonna tämä kaksiviikkoinen juhla järjestetään 15.-29.8.

How Ancient Egyptians Celebrated ’Wafaa El-Nil’ and Truth behind Nile Bride Sacrifice | Sada Elbalad

Irlannin yksi vanhimmista juhlista tapahtui tänä vuonna juurikin tällä viikolla 10. – 12. elokuuta. Tämä mahdollisesti yli 400 vuotta vanha juhla kokoaa joka vuosi yhteen Killorglinin kaupungin väestön ja juhlan erityispiirteisiin kuuluu, että juhlan kuningatar (yleensä paikallinen koulutyttö) kruunaa vuohen kuninkaaksi.

Puck Fair | Official Site for Ireland’s Legendary Festival in Killorglin, County Kerry

Noituuden ystäville puolestaan Salemissa, Massachusettsissa, järjestetään vuosittain viikon kestävä Salemin perintökohde -juhla. Useimmat varmaan tietänevät Salemin kaupungin noitavainojen ja -oikeudenkäyntien tarinoista jotakin ja tämä viikko tarjoaakin sellaisen ystäville kaikenlaisia tapahtumia. Tämä viikko vietettiin tänä vuonna 2.- 10. elokuuta.

Accused of Witchcraft/Douglas Volk/1884 (Corcoran Gallery).

News Flash • City of Salem Announces Heritage Days 2025 Sche

Samoihin aikoihin Nepalissa puolestaan juhlitaan Ghanta Karna– juhlaa, jossa juhlan aiheena on muinaisen demonin kukistaminen. Paikallisen Newari-kansan mytologian mukaan tämän niminen demoni käytti kiliseviä kelloja korvissaan hämätäkseen kansaa kuulemasta Shiva-jumalan nimeä. Tämä julma demoni ryösteli lapsia, teki varkauksia ja murhasi ihmisiä, joten tokihan tällaisen olion kukistaminen vaatii juhlallisuuksia!

Elokuussa myös hindut juhlivat mm. Krishnan syntymäpäivää:

In pictures: Hindus celebrate Krishna’s birthday – BBC News

Ja kuinka yllättävää; itse asiassa hindujen elokuun juhlakalenteri näyttää aika samalta kuin muinaisten roomalaisten kalenterikin eli jumalien juhlapäiviä on ylenpalttisesti tarjolla:

Hindu Festivals in August 2025: Raksha Bandha, Krishna Janmashtami and Ganesh Chaturthi – Times of India

Jopa viikingeille löytyy useita juhlia kuukausittain ympäri maailmaa, kuten seuraava linkki osoittaa:

Viking Festivals 2025 – The Jelling Dragon – Viking Crafts & Living History Supplies

Viking Warriors Charging/Jef Louis van Leemputten v.1894 (Watford Museum)

Mikäpä siinä, onhan näitä juhlia aina mukava pitää, oli kyseessä sitten uskonnollinen/pakanajuhla tai ei kumpikaan edellä mainituista! Akan ajatuksena on keksiä ihan oma juhla elokuun puolelle; hiiteen vaan kaikki suomalaisen muinaisuskon Ukko ja Ukonvakat, joista seuraavassa linkissä kerrotaan:

» Ukonvakat Taivaannaula.org-sivusto

Akanvakat tulevat siis sisältämään ihan näistä mainituista maailman kulttuureista ja uskomuksista johdettua perintöä, joten mietittävää riittää… hmm… täytyisi olla esimerkiksi divaaneja roomalaiseen tyyliin… ökyilyä tarjoilujen suhteen… urheilukisoja… hemmetisti kerättyä satoa… paraateja ja kulkueita… itse tehtyjä maskeja ja kiliseviä kelloja… metsästettävä vuohi ja kruunu… pikapyrähdys luudalla Salemiin… (jonka malli voisi olla Harry Potterin Nimbus 2000 -mallin voittava Dysonin uusin malli (about tonnin luokkaa oleva varsi-imuri). Huoh.

Nimbus 2000 | Harry Potter Wiki | Fandom

Hmm, kyllä vaikeaksi ja kalliiksi tällaisen monikulttuurisen ja historiallisen juhlan järjestäminen tulisi… ainoa järkevä vaihtoehto lienee bAKKAnaalit eli laatikkoviini, ihan tavalliset trikoovaatteet ja Netflix. Omat tohvelit ja kalsarit voisi tuoda mukana, jotta olo olisi mahdollisimman kotoisa! Ai että, siinä sitä sitten köllötellään television edessä muovilaseja kilistellen Tokmannin tarjous-fleecepeiton alla kauhtuneissa trikoohousuissa! Ilmaisia ämpäreitä ei tilaisuudessa kuitenkaan jaeta.

Näin sitä perintöä luodaan tuleville jälkipolville suoratoistopalvelujen avulla mukavasti ja kulutkin jäävät pieneksi.

Historialliset, kirjoitetut ja jopa jonkun toisen muistiin kirjoittamat suulliset lähteet kertovat meille omaa tarinaansa jopa vuosituhansien takaa, mutta meidän ajastamme jää varmastikin vain rippeitä jäljelle.

Perhe television ääressä v. 1958 (NationalArchives)

Meidän käyttämämme teknologia ei varmastikaan toimi edes 50 vuoden päästä millään tavalla, sillä ihmisellä on tarve hävittää vanhaa uuden teknologian tullessa. Nykypäivänä tämä onkin ihan kierrätyksen periaatteen kannalta toivottavaa ja järkevää, mutta menneinä aikoina tärkeät tavarat tehtiin kestämään ja siirtyivät usein sukupolvelta toiselle.

Ihan vain muutamien vuosikymmenien aikana vanhat kaitafilmit, -kamerat ja kelanauhurit jäivät historiaan, kun c-kasetit ja videokamerat yleistyivät. Lp-levyt, Polaroid-kamerat ja vanhat digikamerat menneiltä vuosikymmeniltä kännyköiden lisäksi alkavat olla taas kysyttyä tavaraa, mikäli sellaisia on vielä kenelläkään säästössä.

Gramofoni vuodelta 1914.

Jep, Akanvakat tulevatkin sisältämään myös seuraavanlaisia juhlahetkiä: vanhan rikkinäisen rukin tuijottelua ullakolla, usean kirjalaatikon tuijottelua myöskin ullakolla (kirjoja ei nykyään enää kukaan halua) sekä kaikkien v. 1996 jälkeen ostettujen kännyköiden tuijottamista hiljaisuudessa vähintään minuutin ajan. RIP kaikki vanhat luurit.

Vanhoja kirjoja. Näitä luettiin joskus ilman tietokoneita ja puhelimia, mikäli et ole sellaisesta kuullut (WikimediaCommons).

Seuraavaksi siirrymme sitten vihdoinkin hiljaisuuden vallitessa katsomaan Netflixiä tai vastaavaa suoratoistopalvelua. Kunnioittavassa hiljaisuudessa, sillä kyseessähän on meitä turruttava uusi jumaluus kuitenkin! Uhraamme uudelle/uusille jumaluuksille sentään perunalastumuruja ja dippisotkua, mikäli nämä uudet jumaluudet sellaista arvostavat!

Hyvin harva meistä osaisi enää toimia oikein, jos jotakin katastrofaalista tapahtuisi, mutta se ei ole meidän kenenkään vika: meitä on jo useita vuosikymmeniä kasvatettu olemaan tässä teknologisessa maailmassa ja toimimaan ainoastaan sen mukaan. On kuitenkin hienoa huomata, että useissa kulttuureissa noudatetaan vanhoja perinteitä juhlienkin suhteen – you’ll never know, when it is the last one!

Arthur Rackhamin teos Charles Dickensin tarinaan ”Joulukertomus” vuodelta 1914. Näyttää Akan ullakoilta, tässä on vain enemmän tilaa tuon haamun haahuilla.

Ah, tätä Akanvakkojen juhlan tuntua; melkein voi taian tuntea väreilevän ilmassa… ai, se olikin vain sen fleecepeiton ärsyttävää sähköistymistä, ärgh!

Koko Akanvakkojen idea täytyy varmaan miettiä uusiksi, näin tarkemmin ajatellen… (lievää sarkasmia havaittavissa). Aiempi ehdotus lienee sieltä, mihin aurinko ei ollenkaan paista – any ideas? (Lievää sarkasmia havaittavissa)

(Nämä suluissa olleet kommentit eivät ole AI:n tuottamia, vaan Akan itsensä kirjoittamia. Pitäähän sitä AI-scheissea morkata edes jollakin tavalla ihan periaatteesta, hah!)

TUNNETUIMPIA MATKAKOHTEITA MYTOLOGIASSA

Tässä lottomiljoonia odotellessa onkin mukava haaveilla tulevien, historiallisten paikkojen näkemisestä, mutta vanhoissa mytologioissa kerrotaan myös toisenlaisia tarinoita.

René-Antoine Houasse/Story of Minerva – Dispute between Minerva and Neptune over the Naming of the City of Athens/1696.

On nimittäin runsaastikin sellaisia legendaarisia kohteita, jonne tavallinen tallaaja miljoonineenkaan ei pääse: myyttisiä paikkoja, joihin ei Onnibus eikä Finnair ainakaan toistaiseksi kulje. Katsahdetaanpa seuraavaksi, mitä kaikkea entisaikojen kansat ja mytologiat yrittivät aikanaan meille kertoa näistä kohteista (tyrkyttivät meille turistikohteita ihan ilman viiden tähden arvosteluita, pthyi):

AVALON

Kuningas Arthurin legendasta tuttua Avalon-saarta on kutsuttu paikaksi, jonne kyseinen, kuuluisa (legenda)kuningas haudattiin. Arthurin ei kuitenkaan uskota olleen todellinen henkilö, vaan 500-600-luvuilta peräisin oleva taruhahmo, jonka teki tunnetuksi v. 1136 jaa. muuan brittiläinen pappi Geoffrey of Monmouth teoksessaan Historia Regum Britanniae.

Glastonbury Abbey (VintageNews).

Avalonissa kerrotaan asuneen yhdeksän valtiatarta – mukaan lukien Arthurin noitasisar Morgan Le Fey – sekä tietenkin itse velho Merlin. Myös Arthurin kuninkaaksi nostanut miekka Excalibur taottiin kertoman mukaan Avalonin saarella.

Glastonburyn kaupunki Somersetin piirikunnassa on liitetty usein Avaloniin, sillä v. 1190 Glastonburyn luostarin munkit väittivät löytäneensä kuninkaan ja kuningatar Guineveren luurangot haudattuina luostarin mailta. Historioitsijat eivät nykyään usko löytöä todeksi, vaan mainostempuksi luostarin jälleenrakentamisen rahoittamiseksi v. 1184 palon jälkeen. Avalonin sijainniksi on esitetty myös lukuisia muita saaria mm. Englannin ja Ranskan rannikoilla, mutta myös esim. Grönlantia ja Mallorcaa on ehdotettu.

WikimediaCommons/freeshare).

Glastonbury – Google Maps

ATLANTIS

Atlantiksen määrittely lienee itse kullekin tuttu, mutta palautetaanpa mieleen tarinan lähtöasetelma ja pääpiirteet. Tarina on lähtöisin filosofi Platonin (427-347 eaa.) kirjoituksista Timaios ja Kritias. Platonin dialogissa tarina on peräisin Solonin (ateenalainen valtiomies n. 638 eaa. – 558 eaa.) matkoilta Egyptissä. Solonille oli tuolloin kerrottu egyptiläisen papin toimesta, että Atlantiksen tuho tapahtui n. 9000 vuotta aiemmin ja tuhon aiheutti jumalten suuttumus atlantislaisten paheellisuuteen.

(history.com)

Tuhon sanotaan sisältäneen maanjäristyksiä ja tulvia ja saaren sanotaan vajonneen mereen vain yhden vuorokauden aikana. Tuosta mainitusta ajasta on nyt n. 11 600 vuotta, joka monen tutkijan mielestä sopii jo todeksi tutkittuun katastrofiin jääkauden päättyessä äkillisesti juuri tuona aikana. Tämä ”Younger Drias Cataclysmic Event”-teoria on edelleen tutkinnan alla.

Ulkoasultaan Atlantiksen rengasmainen kaupunkirakenne lienee useimmille tuttu, mutta Platonin kirjoituksista käy myös ilmi kaupungin koko: n. 385×580 km. Tässä mittayksikkönä on kreikkalainen stadion, mutta mittayksiköksi on epäilty myös egyptiläistä khetiä. Tällöin kaupunki olisi huomattavasti pienempi, mutta Platon väitti myös Atlantiksen olevan ”suurempi kuin Libya ja (tuolloinen) Aasia yhteensä.” Lisäksi Atlantiksella olisi ollut miljoonapäinen armeijajoukko, joten kirjoitusten pohjalta kyseessä olisikin täytynyt olla hyvin suuri saari miljoonine muine asukkaineen, jotka viljelivät ja ylläpitivät koko systeemiä.

Noh, koosta viis; mutta tärkein tunnusmerkki Atlantiksen sijaintiin on Platonin sanat: ”Herakleen pylväiden takana.” Näillä pylväillä on antiikin aikana viitattu Gibraltarinsalmen molemmin puolin oleviin kallioihin, mutta muitakin tulkintoja tästä on toki esitetty.

Detail of Pillars of Hercules from Tabula Peutingeriana, 1-4th century CE.

Atlantiksen sijainnista on tuhansia ehdotuksia, kuten noin v. 1600 eaa. tulivuorenpurkauksen räjäyttämä Santorini/Theran saari. Myös Bahaman Bimini Road on suosittu kohde, varsinkin kun tämä merenalainen ”highway” löydettiin v. 1968.

Bimini Road: Natural Rock Formation Or Path To Atlantis? (allthatsinteresting.com)

Mauritaniassa sijaitseva Saharan silmä (Richat Structure) on myös ehdokkaiden listalla juurikin rakenteensa puolesta; lisäksi näistä Saharan renkaista on löydetty mm. merisuolaa ja merinilviäisten jäänteitä. Nykyään onkin tiedossa, että vielä n. 5000 vuotta sitten Sahara oli rehevämpi, kuin aiemmin oli luultu.

Richat/ISS-Nasa-31.12.2021/publicdomain.

Atlantiksesta onkin sanottu, että sormen voi tökätä kartalle mihin kohtaan tahansa ja todennäköisesti sitäkin paikkaa on ehdotettu tämän kaupungin sijaintikohdaksi. Mikäli enemmän aihetta tutkii, tämä väite pitää paikkansa! Akka väittää Atlantiksen olleen omalla eteläpihallaan; se on tällä hetkellä täysin saavuttamaton manner!

LEMURIA/MU – KADONNUT MANNER

Atlantikseen liittyy myös v. 1864 eläintieteilijä Philip Sclaterin ehdotus Intian valtamerellä muinoin sijainneesta mantereesta. Teoria oli laajalti suosittu tiedepiireissä muutoinkin, mutta myöhemmällä ajalla varsinkin teosofiset ja antroposofiset seurat ovat olleet teorian kannattajia. Mm. spiritualisti Helena Blavatsky/Madame Blavatsky (1831-1891), Teosofisen seuran perustaja, uskoi Lemurian olleen nykyihmisen edeltäjien alkukoti.

”The Lost Continent of Mu”/James Churchward 1926.

Tämän ajatuksen esitti tosin myös saksalainen biologi Ernst Haeckel (1834-1919) v. 1870. Haeckel oli innostunut tiedemies ja vaikuttava tieteellinen piirtäjä, jonka useita piirroksia on kuitenkin myöhemmin kritisoitu niiden oikeellisuudesta. Ottaen huomioon mm. darwinin teorian synnyn ja lääketieteen kehityksen miehen elinaikana, tämä lienee kuitenkin jotenkin ymmärrettävää…

Ernst Haeckel: Natürliche Schöpfungsgeschichte, Georg Reimer, Berlin 1868.

KULTAINEN EL DORADO

Tämän kaupungin legenda syntyi 1500-luvulla, kun espanjalaiset konkistadorit kuulivat muisca-intiaaneilta kullatun kuninkaan rituaaleista Guatavita-järvellä (lähellä Bogotaa nykyisessä Kolumbiassa). Tarinoiden mukaan kruunattava kuningas peitettiin kultapölyllä, hän sukelsi järveen ja veteen uhrattiin kansalaisten toimesta useita kultaesineitä seremonian aikana. (El Dorado tarkoittaakin siis kullattua miestä, ei todellakaan kaupunkia, joksi legenda jäi elämään…)

Lake Guatavita – Google Maps

Seremonia ilmeisesti kuitenkin lopetettiin, kun toinen, hyökännyt intiaaniheimo valloitti alueen. Espanjalaiset yrittivät kuitenkin kultakuumeessaan tyhjentää järven ja löysivätkin useita uhrattuja esineitä, mutta heidän uskomustensa mukaan järven lähistöllä piti kuitenkin olla varsinainen, näiden kullattujen esineiden teko-/lähtöpaikka eli… kaupunki.

Gold Museum, Bogota (36145671394) – El Dorado – Wikipedia. Muisca-intiaanien kultainen esine Bogotassa, joka esittää tätä seremonian suorittamista/freeshare.

Tällaista Manoaksi nimettyä kaupunkia ei kuitenkaan useiden vuosisatojen aikana tehdyistä etsinnöistä huolimatta löytynyt. Jopa Roanoke-siirtokunnassa mukana ollut britti Sir Walter Raleigh (1552-1618) etsi El Doradoa v. 1595, kuten myöskin tutkimusmatkallaan kadonnut legendaarinen tutkimusmatkailija Percy Fawcett. Jep, Percy tunnetaan Etelä-Amerikan tutkimusmatkailijana, joka kiersi useilla reissuillaan täysin tuntemattomissa olosuhteissa.

Noh, Fawcett oli tietenkin kuullut tarinoita näistä useiden vuosisatojen etsinnöistä, ja lähtiessään matkalleen Jack-poikansa kanssa v. 1925 hän uskoi löytävänsä kadonneen Z-kaupungin. Näin hän ainakin itse löytöä nimitti. Tästä Akka on kirjoittanutkin viimeksi n. 100 vuotta sitten:

syyskuu 2019 – Akalla on asiaa Percy Fawcett

Fawcettin kohtalo on edelleenkin epäselvä, kuten jo tuolloisessa jutussa todetaan. Kullattu kaupunki/Eldorado/mystinen Z-kaupunki-legenda lienee siis peräisin tarinan paisumisesta valtaviin mittoihin vuosisatojen aikana – aikana, jolloin tutkimusmatkailu muutoinkin oli kukoistuksessaan. Tällaiset tarinat ja legendat ovat olleet omiaan saamaan rahoitusta erilaisille tutkimusmatkoille, joka tietenkin hyödyttää meitä nykypäivän pulliaisia.

The Enduring Mystery Behind Percy Fawcett’s Disappearance | HISTORY

Lake Guatavita – Google Maps

1900-luvun puolella tutkimusmatkailu alkoikin jo muuttua enemmän ”kuka ehtii ensin”-tyyppiseksi kamppailuksi sekä lentokoneiden, vuorenharjanteiden että ääriolosuhteiden parissa. Kun maailma alkoi olla jotakuinkin kartoitettu, piti alkaa keksiä seuraavia kohteita erilaisten ennätysten ja rajapyykkien saavuttamiseksi. Ajan hiljalleen muuttuessa ennätykset alkoivat olla myös muotoa ”ensimmäinen nainen, joka…” Otettakoon tästä esimerkkeinä vaikkapa… hmm… Marie Curie (Nobel-palkinto 1903), Gertrude Ederle (ui yli Englannin kanaalin 1926), Annie G. Fox (Purppurasydän-kunniamerkki 1941).

Gertrude Ederle/George Grantham Bain/Library of Congress.

OLYMPOS-VUORI

Muinainen, kreikkalaisten jumalten olinpaikkaa Olympos kuvaillaan runoilija Homeroksen (800-700-luku eaa.) teoksessa Ilias. Hänen mukaansa tässä palatsikompleksissa oli kultaiset portit vartijoineen ja suurin palatsi oli tietenkin pääjumala Zeuksen käytössä. Rakennukset oli rakennettu kivestä pronssisine perustuksineen, mutta kävelytiet ja lattiat olivat peräti kullattuja. Lisäksi Olympoksella sijaitsi mm. talleja kuolemattomille hevosille! Wow! Ja varmastikin suuri, kultainen uima-allas tiki-baareineen… aahh!

Who was Homer? | British Museum

Olympoksen sijainti taivaalla uskottiin olevan eetterissä, ns. puhtaaksi aineeksi kuvatussa tai jumalten hengittämässä välitilassa. Eetteri oli kuitenkin pitkään antiikin ajalla viides alkuaine maan, tulen, veden ja ilman lisäksi. Tämä uskomus jonkinlaisesta ”väliaineesta” jatkui erilaisine tutkimuksineen pitkälle 1800- ja 1900-luvuille asti, kunnes Albert Einsteinin (1879-1955) suhteellisuusteoria julkaistiin v. 1905.

Albert Einstein v. 1905.

Näistä kohteista on paha valita, mutta onneksi ei edes tarvitsekaan. Näihin ei kuitenkaan pääse edes massilla, vaikka lottomiljoonat tilillä polttelisivatkin. Siksipä onkin hauska taas katsoa, kun muutaman euron lottoarvonnasta tulee hyvässä lykyssä tilille taas se about 0,60 euroa: eipä sillä olis muailmaa kierrellytkään! Nope!

Näillä mennään taas ja palataan asiaan ensi viikolla lemmikkien historian merkeissä!

MYSTEEREISTÄ YLIPÄÄTÄÄN

On hauska leikitellä ajatuksella, että saisi valita yhden ratkaistavan arvoituksen, joka piinaa ihmiskuntaa. (Siis jonkun ihan muun kuin maailmanrauha, ilmastonmuutos ja nälänhätä, mitäs niille tehdään…  se on toinen juttu, se.)

Tässä skenaariossa Mysteeri-keiju pölähtäisi kimaltaen paikalle; todennäköisesti mitä epäsopivimpaan aikaan kun ruoanvalmistus on kesken. Hän esittäisi juhlallisin äänenpainoin, että mikä tahansa askarruttava mysteeri saisi vastauksen. ”Valitse viisaasti, oi ihminen!” olisi keijun varoittava lausahdus ennen päätöstä.

Puehan vähän enemmän päälles, kun tulet Akan keittiöön, Mysteeri-keiju!

”Valitse nyt, prkl, tässä, kun spagetit on hellalla, saanko 2 vuotta aikaa?” olisi ihmisen ensimmäinen ajatus. Tai vanhan vitsin mukaan: ”Saanko valita, että valitsen kaikki?”

Joka tapauksessa, tässä ehkä 10 tunnetuinta, tutkituinta ja kiistellyintä mysteeriä:

1. Loch Nessin hirviö
2. Isojalka
3. Bermudan kolmio
4. JFK:n murha
5. Alienit
6. Kummitukset
7. Stonehenge
8. Jeesuksen mahdollinen avioliitto ja jälkeläiset
9. Atlantis
10. Nazcan linjat

Listaahan voi jatkaa loputtomiin ja tietoa kustakin aiheesta löytyy enemmän kuin tarpeeksi, mutta seuraavassa lyhyet tiivistelmät kustakin:

1. Loch Nessin hirviö: ensimmäinen maininta Loch Ness- järven hirviöstä (Nessie) ajoittuu vuodelle 565 irlantilaisen munkin toimesta. Nykyajan havainnot alkoivat lisääntyä 1930-luvulla, tällöin otettiin myös kuuluisin huijaukseksi paljastunut valokuva pitkäkaulaisesta Nessiestä.

Yleisimmin on esitetty, että Nessie olisi plesiosaurus eli joutsenlisko; jäänne muinaisilta ajoilta.

Tutkinnoista huolimatta pitäviä todisteita ei ole löytynyt. Loch Nessin järvi on poikkeuksellisen hankala tutkimuskohde laajuuden, huonon näkyvyyden ja syvyyden takia (jopa 230 m.).

Legendoja/havaintoja järvihirviöistä on ympäri maailmaa, joten Nessie ei ole ainoa lajiaan; vain tunnetuin.

Plesiosaurus eli joutsenlisko.

2. Isojalka: nimi tarkoittaa pohjois-Amerikassa tehtyjä havaintoja (Bigfoot). Aasiassa vastaava nimitys on Jeti. Siperiassa kyseinen olento on nimeltään Alma/Almas. Eli tässäkin tapauksessa havaintoja on ympäri maailmaa, enemmänkin kuin edellämainitut olennot.

Yhteistä kaikille ”mysteeriapinoille” on gorillamainen olemus, turkki ja valtaisa koko. Todennäköisesti kyseessä olisi myöskin jäänne menneiltä ajoilta: Gigantopithecus, suurin koskaan elänyt kädellislaji (painoltaan 300-500 kg)..

Havaintoja pohjois-Amerikassa ja Kanadassa.

3. Bermudan kolmio: alue sijoittuu Floridan, Puerto Ricon ja Bermudan väliselle alueelle, josta muodostuu kolmio. Tällä alueella on tunnetusti monia laivojen haaksirikkoja ja lentokoneiden putoamisia. Tunnetuin lienee v. 1945 lentokonelaivueen nro 19 katoaminen sekä sen pelastuskoneiden samankaltainen katoaminen. On esitetty, että alueella olisi omituinen sähkömagneettinen varaus ja alueella lentävät koneet joutuvat joko toiseen todellisuuteen tai muutoin erikoiseen aikasilmukkaan. Toisaalta alueella esiintyvät vaihtuvat ilmavirtaukset vaikuttavat paljonkin alueella lentämiseen mm. Golf-virran vaikutuksesta.

Laivojen uppoamisen osalta on esitetty ns. roistoaaltoa. Tällaisessa tilanteessa kyse ei ole tsunamista; vaan laivaa kohti hyökkää yllättäen jopa 7-10 metrin aaltoseinämä otollisissa olosuhteissa. Merirosvojen tiedettiin aikoinaan puhuvan tällaisista ja asiaa on nykyään tutkittu merentutkimuslaitosten toimesta.

Bermudan kolmio.

4. JFK:n murha: John F. Kennedy kuoli Dallasissa Teksasissa 22.11.1963. Tutkintakomission loppuraportin mukaan Lee Harvey Oswald ampui kolme laukausta kohti presidentin autosaattuetta kohtaloikkain seurauksin. Jack Ruby puolestaan ampui Oswaldin, ennenkuin oikeudenkäyntiä päästiin edes aloittamaan.

Salamurha on poikinut lukuisia salaliittoteorioita ja on yksi historian tutkituimpia murhatapauksia.

JFK ja Jackie Dallasissa.
Älä ala Akalle isottelemaan!

5. Alienit: Roswellin tapaus herätti valtaisan ufobuumin, kun väitteiden mukaan alueelle putosi ufo v. 1947. Tapauksesta muodostui merkillinen selittelyjen kirjo, kun armeija myönsi löytäneensä ufon jäänteitä. Myöhemmin lausuntoa muunnettiin ja kyseessä olikin säähavaintopallo. Joka tapauksessa ufohavainnot ja mielenkiinto scifi-elokuviin ja -sarjoihin on kasvanut tapauksesta lähtien. Roswell oli siis alkusysäys kokonaan uudenlaiselle genrelle.

”The truth is out there”…

6. Kummitukset: termillä viitataan usein henkeen tai sieluun, joka on jäänyt syystä tai toisesta välitilaan pääsemättä jatkamaan eteenpäin. Kummitusten sanotaan usein esiintyvän tietyssä asuinpaikassaan eli ilmiöt ovat pitkälti paikkasidonnaisia. Kummitustaloja löytyy ympäri maailmaa; katolilaisissa maissa kummituksiin uskominen on yleisempää kuin luterilaisissa maissa.

1850-luvun jälkeen spiritistiset istunnot olivat suuressa suosiossa huolimatta useista huijareiksi paljastuneista ”meedioista”. Ensimmäinen maailmansota kasvatti myös kiinnostusta ottaa yhteyttä henkimaailmaan. Kirjailija Arthur Conan Doyle oli vakaasti spiritismin puolestapuhuja, kun taas taikuri Harry Houdini oli ehdoton skeptikko. Houdini oli ennen kuolemaansa sopinut vaimonsa kanssa koodin, jonka hän tulisi toimittamaan vaimolleen tuonpuoleisesta. Koodia ei koskaan tullut.

”Seeing is believing”…

Tällainen ilmestys makuuhuoneessa herättäisi lähinnä naurua.

7. Stonehenge: Englannin Wiltshiressa sijaitseva maailman kuuluisin kivimonumentti on nykyarvion mukaan n. 5000 vuotta vanha. Itse monumentin ulkoasu on vuosisatojen aikana vaihdellut paljonkin
mutta merkillisintähän tässä on itse rakentamistyö; jopa 50 tonnien painoisten paasien kuljetukset sekä paikoilleen asettaminen. Erilaisia menetelmiä on tutkittu paljonkin sekä hyvällä että huonolla  menestyksellä. Eräässä testikuljetuksessa kivipaasi luiskahti lopulta veneestä Englannin kanaaliin…

Stonehengen käyttötarkoituskin on epäselvä, mutta varmasti kyseessä on ollut merkityksellinen paikka koko 1500-vuotisen käyttöaikansa ajan.

Vastaavia kivikehiä löytyy muualtakin maailmasta, mutta Stonehengen massiivisuus lienee tehnyt siitä suosituimman monoliitti-turistikohteen. Vuosittain paikalla käy miljoona turistia.

Stonehengen ennallistus.

8. Jeesuksen mahdollinen avioliitto ja jälkeläiset: teoria Jeesuksen sukulinjasta on peräisin kirjasta ”Pyhä veri, pyhä Graal” vuodelta 1982 (Baigent-Leigh-Lincoln). Myöhemmin Dan Brown kirjoitti teorian pohjalta kuuluisan Da Vinci-romaaninsa. Alkuperäinen hypoteesi esittää, että Jeesus ja Magdalan Maria olivat naimisissa, saivat lapsia ja heidän jälkeläisiään on edelleen olemassa.

Maria Magdaleena (Giovanni Bellini).

Myös apokryfinen (ei-Raamattuun-kuuluva) Filippuksen evankeliumi antaa monen mielestä lisäpontta Jeesuksen ja Marian väliseen suhteeseen. Teksti on vaurioitunutta, mutta siinä annetaan ymmärtää, että Jeesus suuteli usein Mariaa ja rakasti häntä enemmän kuin muita opetuslapsia. Tekstissä Mariasta käytetty sana viittaa kyllä enemmän kumppaniin kuin vaimoon. (Evankeliumi löytyi v. 1945 Nag Hammadista, Egyptistä.) Jeesuksen aikana oli yleistä, että hengelliset johtajat pysyivät naimattomina, vaikka avioliitto oli kaikkien muiden miesten ”velvollisuus”.

”Pyhä veri, pyhä Graal”-kirjan kirjoittajat nostivat oikeusjutun Dan Brownia vastaan tekijänoikeuksien rikkomisesta, mutta lopulta hävisivät kiistan.

9. Atlantis: Atlantiksen tarina esiintyy kreikkalaisen filosofin Platonin teksteissä n. vuodelta 360 eaa. Platonin mukaan Atlantiksen saari olisi uponnut mereen vain yhden vuorokauden aikana yli 11 000 vuotta sitten. Upotuksen syynä oli ylijumala Zeus, joka kyllästyi atlantislaisten pahuuteen.

Jo antiikin aikana teoriasta kiisteltiin; sittemmin Atlantiksen mannerta on yritetty sijoittaa sinne sun tänne. Villeimmät arviot sijainnista yltävät jopa Bermudalle ja Grönlantiin asti. Mm. Adolf Hitler oli innokas löytämään Atlantiksen.

Aiheesta on olemassa lukuisia kirjoja ja tutkimuksia, joidenkin tutkijoiden mielestä Platon halusi ainoastaan esittää esimerkin ihanteellisesta valtiosta. Ainakin teoriaan on käytetty miljoonia työtunteja ja tahkottu säkkikaupalla rahaa myöhemmässä kirjallisuudessa.

Vanha kartta, Atlantis on sijoitettu Atlantille.

10. Nazcan linjat: Nazcassa Perussa on tuhansittain kuivaan maahan tehtyjä piirroskuvioita. Kuviot ovat syntyneet, kun tummaa pintamaata on poistettu ja alta on paljastunut vaaleampi hiekkakerros. Kuviot ovat säilyneet yli 2000 vuotta kuivan ilmaston takia. Kuvioissa on paljon kymmenien metrien pituisia eläimiä, mutta suoria viivoja löytyy yli tuhat. Geometriset kuviot ovat myös yleisiä.

Linjat havaittiin lentokoneesta vasta 1920-luvulla. Maasta käsin niitä ei juuri huomaa, joten teoria niiden merkityksestä alkoi tietenkin villiintyä. Aluetta on epäilty ufojen lentokentäksi, mutta mm. koko elämänsä aluetta tutkinut Marie Reiche totesi maaperän olevan liian pehmeää laskeutumisalustaksi millekään lentävälle alukselle.

Linjoja on rakennettu testimielessä; kepit ja linjanarut ovat tehokkaita apuvälineitä kuvioiden hahmottamiseksi piirrosvaiheessa. Alunperin väitettiin, että kyetäkseen näin suuriin kuvioihin Nazca-intiaanien olisi pitänyt lentää kuumailmapallolla tai muulla vastaavalla lentävällä laitteella. Tällaisestakin kuumailmapallo-ajelusta on tehty tutkimuksia hyvin lopputuloksin.

Linjojen käyttötarkoitus on edelleen epäselvä. Pitkien suorien linjojen (jopa 13 km) on arveltu olleen seremoniallisia polkuja jumalien palvontamenoissa. Paikan kuivuuden takia vesi oli tärkeä elementti eli vedenjumala lienee ollut tärkeä yhteisön palvontamenoissa. Yhteyksiä taivaankanteen on myös paljon tutkittu ja löydetty.

Nazcan kolibri.

NO ENTÄS SE MYSTEERI-KEIJU? Tätä pitää pohtia se 2 vuotta.

Ottaisin kyllä lopulta alienit, se vaikuttaisi koko ihmislajiin eniten. Niillä voisi myös olla ratkaisut näihin esitettyihin tapauksiin, mikäli he ovat täällä tuhansia vuosia vierailleet.

”Joo, se JFK oli meidän katsotuin tosi-tv siihen aikaan!” tai ”Toi Jeesus-asia pitää kysyä mummolta, se oli nuori silloin!”