Armollista akkainpäivää itse kullekin säädylle! Kuten arvata saattaa, tänään keskitymme pelkästään menneiden aikojen WonderWomaneihin ja kaikenlaisiin muihin historian supernaisiin! TRÖÖÖT! (vapputorven töräytys)
VÄÄRIN, parahin Watson. Tänään ihmettelemme, mikä ihme (WTF) mahtaakaan olla TRANSIENT LUNAR PHENOMENON ja milloin tällainen vähän tunnettu ilmiö on kirjattu ensimmäisen kerran historiankirjoihin. Tällaisesta ilmiöstä ei Akka muista Tylypahkassa kuulleensa, mutta niistä ajoista onkin vierähtänyt jo tovi ja Nimbus2000:kin on jo auttamattomasti vanhentunut… Aloittakaamme siis katsauksemme tähän hirvittävältä sanahelinältä kuulostavaan ilmiöön:
Transient Lunar Phenomenon (TLP) voidaan suomentaa Kuun lyhytkestoiseksi ilmiöksi. Tällaisesta merkillisestä ilmiöstä löytyy kirjallinen merkintä peräti tuhannen vuoden takaa 18.6.1178 Canterburyn munkkien kirjaamana tapahtumana: (vapaa suomennos)
”Uuden kuun aikaan sen sirpit osoittivat itään ja yhtäkkiä ylempi sirppi jakautui kahtia. Tästä jakautumasta roihusi liekehtivä soihtu, tulta, palavaa hiiltä ja kipinöitä. Sen alapuolella Kuu kiemurteli ja vääntelehti kuin haavoitettu käärme. Ilmiö toistui ainakin 12 kertaa, kunnes koko kuu näytti lopulta mustuvan.”
Hmm, kerrassaan merkillinen kuvaus…
1970-luvulla ajateltiin tämän vanhan kuvauksen perusteella, että kyseinen tapahtuma olisi kuvannut Giordano Bruno -kraatterin syntyajankohtaa, mutta sittemmin tämä teoria on hylätty. Tämän 22-kilometrisen kraatterin syntymä olisi näkynyt maapallolla ainakin viikon kestävänä meteorisateena, eikä tällaisesta tapahtumasta ole tuohon aikaan mitään kirjoitettua aineistoa.
Joka tapauksessa vastaavanlaisia havaintoja on kirjattu vuosisatojen aikana useitakin, mm. 19.4.1787 kuuluisa astronomi William Herschel todisti useita tunteja kestävää valoilmiötä: kolme punertavaa valoa uuden kuun aikaan tuon aikaisesta kaukoputkesta katsottuna. Kolme vuotta myöhemmin hän näki myös tähden kaltaisia ilmiöitä kuun pimeällä alueella uuden kuun aikaan.
Kaukoputkien ja teleskooppien kehittyessä ilmiöistä alkoi tulla lisää havaintoja ja myös niiden ominaisuuksissa alkoi olla suuria eroavaisuuksia:
4.1.1873 astronomi Etienne Leopold Trouvelot havaitsi Kant-kraatterin olevan täynnä sumua.
31.8.1877 amatööriastronomi Arthur Stanley Williams havaitsi fosforin kaltaista valoa Platon-kraatterilla.
10.7.1941 amatööriastronomi Walter H. Haas havaitsi liikkuvan valopisteen Hansten-kraatterilla.
Tällaista listaa voisi jatkaa loputtomiin noin 3000 havainnon myötä, mutta kaikkien näiden raportointien perusteella ilmiölle alkoi löytyä erilaisia ilmenemismuotoja. Jotkut tarkkailijat näkivät sumumaista usvaa, useat näkivät punertavia valoja, mutta raportoiduissa havainnoissa esiintyy myös valkoisia, sinisiä, keltaisia ja vihreitä valoja. Ilmiöiksi luetaan myös merkilliset Kuun pinnan himmentymiset tai kirkastumiset.
Osa ilmiöistä on näkynyt vain sekunnin ajan, kun taas toiset ilmiöt ovat toistuneet tai jatkuneet jopa useita tunteja. On siis selvää, ettei kyseessä voi olla mikään YKSI AINOA kaiken selittävä tekijä. Mistä siis on oikein kyse?
ESA eli Euroopan avaruusjärjestö tarkkaili näitä ilmiöitä vuosien 2017-2023 välisenä aikana NELIOTA-projektissaan (Near-Earth Object Lunar Impacts and Optical Transients). Tuona aikana kootun datan perusteella tutkijat arvioivat, että Kuussa välähtää noin 8 kertaa tunnissa ja näiden aiheuttajana pidetään yleensä golfpallon tai jopa biljardipallon kokoisia meteoroideja. Valoilmiön aiheuttaisi tällöin iskun voimasta purkautuva energia, joka kuumentaisi hetkellisesti tällaisen mötikän Kuun pinnalla. On huomionarvoista, että meteoriparvien aikana ilmiöitä havaittiin jopa 12 kertaa tunnissa, joten tämä selitys kuulostaa hyvinkin todelliselta ja mahdolliselta.
https://www.esa.int/Space_Safety/Learning_from_lunar_lights ESA:n katsaus aiheeseen
Erääksi ilmiöitä selittäväksi tekijäksi on ehdotettu radon-kaasun purkautumista Kuun sisuksista. Vuosina 2008-2009 julkaistut tutkimukset osoittavat, että pienet kuunjäristykset ja vulkaaninen toiminta vapauttavat radioaktiivista radonia, joka hajotessaan näkyy Maan pinnalle valonvälähdyksenä. Useat havainnot onkin tehty alueilta, joissa on suuria radonpitoisuuksia, esimerkkinä mainittakoon Aristarkhos-kraatteri. Ihan järkeenkäypää, tai siltä se ainakin kuulostaa maallikon korvissa.
Yhdeksi syyksi on esitetty aurinkotuulta: aurinkotuuli ionisoi Kuun pinnan pieniä hiukkasia ja nostaa ne korkealle sadan kilometrin korkeudelle. Tällöin nämä hiukkaset ovat todellisuudessa korkealla Kuun kamaran yläpuolella, mutta Maasta katsottuna ne näyttävät olevan pinnallisia ilmiöitä. Järkeenkäypää tämäkin, tuumaa Akka.
Tietenkin osa ilmiöistä ja havainnoista voi johtua ihan havainnoijan virheellisestä tulkinnasta; esimerkiksi satelliitti saattaa aiheuttaa äkillisen, ohimenevän heijastuksen kiertoradallaan tai esim. revontulet Maan ilmakehässä voivat vääristää katsojan havainnointia. Katsojan havainnointia vääristää varmastikin eniten se, jos katsoja odottaa näkevänsä outoa toimintaa Kuun pinnalla: ”Nymmää kyllä kuvaan, mitä ne alienit siällä oikein puuhailee, prkl…”
Näistä kaikista selityksistä ja havainnoista tulee tietenkin mieleen: ONKO NIILTÄ KUULUISILTA APOLLO-LENNOILTA TEHTY NÄITÄ HAVAINTOJA? Vastaus tähän on lyhyt ja ytimekäs: KYLLÄ ON.
Jo peräti Apollo 11 -lennolla v. 1969 miehistölle (Neil Armstrong, Buzz Aldrin, Michael Collins) tiedotettiin Houstonista käsin, että näitä ilmiöitä oli havaittu juurikin aiemmin mainitun Aristarkhos-kraatterin liepeillä. Astronautti Neil Armstrong vastasi komentokeskukselle radioitse, että kraatterissa näytti todellakin olevan jotakin fluoresoivaa valoa ja jotkin alueet näyttivät toisia valoisemmalta.
Joulukuussa 1972 Apollo 17 -lennolla havaittiin myös näitä ilmiöitä. Astronautti Ronald Evans havaitsi valonvälähdyksen Mare Orientale -meren liepeillä ja astronautti Harrison Schmitt havaitsi vastaavanlaisen välähdyksen Grimaldi-kraatterin pohjoispuolella.
Yeah, nämä Apollo-miehistöjen havainnot saavat tämän merkillisen ilmiön tuntumaan… jopa arkipäiväiseltä. Miksi tällaisesta (jo ainakin tuhat vuotta esiintyneestä) oudosta ja monimuotoisesta ilmiöstä ei juurikaan puhuta? Mikäli tutkijatkaan eivät yksiselitteisesti osaa tällaisia havaintoja selittää, eikö olisi jo korkea aika kaikkien avaruusvirastojen kokoontua yhteen (= yhdistää voimavaransa, massinsa, teknologiansa ja kaikki tietonsa) ja selvittää, mitä ne alienit siällä oikein puuhailee. Hah haa!
Onkin mielenkiintoista havaita, että Apollo 12 -lennon kuumoduuli pudotettiin takaisin Kuun pinnalle marraskuun 1969 lennon yhteydessä. Pudotuksen paineaalto kesti kahdeksan minuuttia ja sen laantumiseen kului peräti tunti.
https://www.popsci.com/does-moon-sound-like-bell Popular Science-artikkeli
Myös epäonnistuneelta Apollo 13 -lennolta pudotettiin Kuun kamaralle Saturn V -raketin kolmas vaihe, jota kutsuttiin nimellä S-IVB. Tämä pudotus aiheutti huomattavasti suuremman paineaallon ja pidemmän keston, kuin aiemmin pudotettu kuumoduuli. Mm. näiden kokeilujen perusteella on todettu, että Kuussa nämä kuunjäristykset kestävät pidempään, koska Kuun rakenne on niin kuivaa ja käytännössä pelkkää kiveä ilman kosteutta. Uskokoon, ken uskoo, Akalla ei ole tähän mielipidettä ilman useita tohtorintutkintoja.
https://svs.gsfc.nasa.gov/4803 NASA:n video ja radiokeskustelu pudotuksesta
Jep, Akka on kuitenkin jo tullut siihen tulokseen, että me kaikki Wonderwomanit olemme asuttaneet Kuun jo aikapäiviä sitten. Ei siellä mitään alieneita ole, vain SuperAkkoja elelemässä mukavissa bunkkereissaan Kuun sisäpuolella.
Kaikki nämä TLP-ilmiöt (Akan kielellä WTF-ilmiöt) johtuvat vain siitä, että aina välillä on mukava pitää vaikkapa valoshow’ta, ilotulituksia tai hajukynttilöitä kuistilla ihan vain huvikseen. Onneksi näitä Apollo-miehistöjä ei ole viimeisinä vuosikymmeninä enää näkynyt, sillä ne aiemmat järistykset pudottivat kaikki pelargoniat kuistien kaiteilta. Me kaikki Akathan tykkäämme pelargonioista, eikö vain? (NOPE!!)
Heh, hyvää naistenpäivää tai sitten ihan vain tavallista sunnuntaita kaikille!