Tämä otsikko viittaa tietenkin erääseen vanhaan elokuvaan ”Neljät häät ja yhdet hautajaiset”… jos se nyt jäi jollekulle epäselväksi. Akka ei nyt keksinyt tähän mitään parempaa, joten tällä mennään! Häitä ei siis tietenkään ole luvassa! Höh!

Tällä kertaa pääsemme tutustumaan Akan yhteen lempiaiheeseen eli Jerusalemista löytyneisiin hautoihin, joita kukin voi tulkita haluamallaan tavalla. Kuten aina uskonnollisessa arkeologiassa, aiheet herättävät väistämättä kiivaita puolesta ja vastaan -tulkintoja, mutta katsotaan nyt samalla, mitä näistä todisteista kukin voikaan päätellä. Akan tarkoitus ei ole aiheuttaa harmaita hiuksia ja päänsärkyä, vaan kertoa aiheesta tiedettyjen tosiasioiden pohjalta. Let’s sukelletaan näihin neljään hautaan, mars! Ensin täytyy määritellä, mistä tässä jutussa oikein höpistään, kun mainitaan tietynlaisia sanoja:
OSSUAARI: Hiekkakivestä kaiverrettu suorakaiteen muotoinen kannellinen astia, johon ruumiista jääneet luut kerättiin n. vuoden kalliohaudassa maatumisen jälkeen. Ossuaarit sijoitettiin usein kalliohautaan kaiverrettuihin pieniin ja syviin onkaloihin. Ossuaarihautaus oli käytössä n. 30-70 jaa. erityisesti Jerusalemissa ja yhdestä haudasta saattaa löytyä jopa kymmenien eri ihmisten jäänteitä.
Yhdestä ossuaarista saattaa tutkimuksissa löytyä monen eri ihmisen dna:ta luujäämistössä, mutta useimmiten yhdessä astiassa lepää yksi henkilö. Korkea-arvoisten ihmisten ossuaarit on usein kauniisti tilaustyönä koristeltu ja niiden kylkeen on esim. joku perheenjäsen saattanut kirjoittaa myöhemmin kyseisen henkilön nimen. Usein käytetyt kuva-aiheet ovat kukkia, pylväitä ja geometrisiä muotoja, ei koskaan ihmisten tai eläinten kuvia, sillä niitä ei sallittu juutalaisessa hautauksessa.
APOKRYFISET TEKSTIT: Raamatun ulkopuolelle jääneet uskonnolliset kirjoitukset, joita aikaisemmin pidettiin kerettiläisinä tai niitä ei vain oltu vielä löydetty. Keisari Konstantinus Suuren (272/273-337 jaa.) koolle kutsuma Nikean kirkolliskokous v. 325 jaa. päätti, mitä kirjoituksia Raamattuun sallitaan ja mitä siitä jätetään pois. Nykyajan tunnetuimmat löydetyt kirjoitukset ovat Kuolleenmeren kääröt (Qumran 1947-1956) ja Nag Hammadin kääröt (1945).

Tehdäänpä haudoista tällainen ylimalkainen katselmus, jotta kokonaiskuva avartuu:
HAUTA NUMERO 1: YLIPAPPI KAIFAS
Sijainti: Jerusalem, Peace Forest -nimisellä alueella metsikön läheisyydessä
Löydetty: Rakennustöiden yhteydessä v. 1990
Sisältö: Kuusi ehjää ja kuusi rikkoutunutta ossuaaria, luujäänteitä, öljylamppuja, lasiesine, keramiikkaa ja kuningas Herodes Agrippan aikainen kolikko vuosilta 37-44 jaa.
Erityistä: Kaifaan ossuaarista löytyi ristiinnaulitsemisessa käytetty naula, toinen samanlainen löytyi haudan lattialta.
Tässä kirjailija ja dokumentaristi Simcha Jacobovichin video tilanteesta:
HAUTA NUMERO 2: NS. PATIO-HAUTA
Sijainti: Jerusalem, Dov Groner Street
Löydetty: Rakennustöiden yhteydessä v. 1981
Sisältö: Kahdeksan ossuaaria, luujäämistöjä, keraamisia keittoastioita. Yksi ossuaari ja yksi keittoastia museoitu Jerusalemissa.
Erityistä: Äärijuutalaisten ryhmittymien protestien takia hauta jouduttiin sulkemaan nopeasti ja ossuaarit eivät ole haudan sisällä enää alkuperäisessä järjestyksessään. Myöhemmät tutkimukset ovat olleet mahdollisia vain kaapelikameralla ja ossuaarit on kuvattu. Hauta sijaitsee osittain asuinrakennuksen alapuolella.
https://bibleinterp.arizona.edu/sites/bibleinterp.arizona.edu/files/docs/Tabor2!!!.pdf
Vapaasti netissä saatavilla oleva uskontojen tutkimuksen professori James Taborin tutkielma tästä haudasta valokuvineen ja piirroksineen. Erittäin havainnollinen ja kuvat ja piirrokset löytyvät tutkimussivujen loppupuolelta, mikäli koko juttua ei halua tarkastella.
HAUTA NUMERO 3: NS. JEESUS-HAUTA (tai TALPIOT-HAUTA)
Sijainti: 45 metrin päässä patio-haudasta tällä Talpiot-asuinalueella
Löydetty: Rakennustöiden yhteydessä v. 1980
Sisältö: Kymmenen ossuaaria, joissa esiintyy nimiä Jeesuksen lähiperheestä (mukaan lukien Maria Magdaleena). Yksi ossuaari löydettiin myöhemmin antiikinkeräilijältä, jota syytettiin nimen väärennöksestä (”James, Jeesuksen veli”). Teksti on sittemmin todistettu aidoksi. Uskonnolliset ryhmittymät hautasivat ossuaareissa olleet jäännökset tuntemattomaan paikkaan ja tämäkin hauta suljettiin jo muutamia päiviä löydön jälkeen. Osa ossuaareista sijaitsee Jerusalemin museossa. Hauta on suljettu betonilaatalla ja sijaitsee asuintalon vieressä. Tämäkin on käsitelty jo vuosia sitten Simchan yhdessä dokumentissa:
HAUTA NUMERO 4: TUHOTTU HAUTA
Sijainti: Vain 20 metriä Talpiot-haudan pohjoispuolella.
Löydetty: Rakennustöiden yhteydessä v. 1980 ja räjäytetty.
Sisältö: Jäljellä on vain yksi seinä, jossa näkyy merkkejä syvennyksistä, joissa ossuaareja säilytettiin. Hautaa ei ole koskaan päästy tutkimaan ennen sen räjäytystä.
Erityistä: Läheisten sijaintiensa takia nämä kolme viimeksi mainittua hautaa ovat todennäköisesti kuuluneet yhdelle varakkaalle suvulle ennen vuotta 70 jaa. Alueella on sijainnut myös oliiviöljyn tuotannossa käytetty puristamo, useita vesisäiliöitä ja rituaaleissa käytetty kylpyallas.
Tästä neljännestä kohteesta ei ole materiaalia näytettäväksi, joten menkäämme tarkastelemaan muita kohteita lähemmin:
Aloitetaanpa tästä ykkösestä eli ylipappi Kaifaan haudasta. Me kaikki muistanemme, että Kaifaalla oli tärkeä rooli erään herra Jeesuksen ristiinnaulitsemisessa pääsiäisenä noin 2000 vuotta sitten. Kaifas (Josef Bar Kaifas, virassa 18-37 jaa.) meni naimisiin aiemman ylipapin Annaksen tyttären kanssa ja ilmeisesti Jeesus tuotiinkin ensin Annaksen eteen, sillä Annas oli edelleen vaikutusvaltainen mies. Lopulta sekä Kaifas että Rooman prokuraattori Pontius Pilatus tuomitsivat Jeesuksen jumalanpilkasta ja niin edelleen. Näistä kahdesta herrasta on olemassa historiallista, kirjoitettua tietoa, joten tutkijoiden mukaan henkilöt ovat olleet oikeasti eläneitä ihmisiä. Jeesuksesta kirjoitetut useat historialliset lähteet osoittavat hänenkin olleen elävä ihminen ja siitä ei kukaan tutkija enää edes kiistele.
Kaifaan koristeellinen ossuaari löytyi v. 1990 haudasta, joka (tietenkin) oli jäämässä rakennustyömaan alle. Ossuaarin luut kuuluivat noin 60-vuotiaalle miehelle ja ossuaariin kahdesti kirjoitettu nimi oli ”Joseph, son of Caiaphas” englanniksi käännettynä. Alkuperäinen kaiverruksen kieli on arameaa ja kaiverrus on todistettu aidoksi.

Merkittävää haudan löytymisessä on tosiaankin se, että ristiinnaulitsemisessa käytetyt naulat ovat myös aitoja, sillä viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että niissä on jäänteitä luumateriaalista ja sienestä, jota kasvaa vain tässä mainitussa Kaifaan haudassa. Naulat ovat vääntyneet kärjistään, joten niitä on todennäköisimmin käytetty ristiinnaulitun henkilön käsissä: naulat on hakattu vinoon, jotta käsiä ei saa vedetyksi irti ristiltä.
Naulojen löytyminen haudan lattialta ja ossuaarista on kuitenkin outoa, joten spekulaatioita tästä on helppo esittää: Kaifas halusi pitää Jeesuksen ristiinnaulitsemisessa käytetyt naulat, sillä hän uskoi niissä olevan jonkinlaista maagista voimaa. Tämä on toki mahdollista…

Ristiinnaulitsemisessa käytettyjä nauloja on ylipäätään löydetty vain muutamia (sellaisia, jotka aivan varmasti liittyvät tähän makaaberiin teloitustapaan), sillä yleensä mikä tahansa kuollutta henkilöä koskenut materiaali oli epäpuhdasta ja siitä haluttiin vain päästä eroon. Mikäli Kaifas todellakin halusi pitää nämä naulat mukanaan aina hautaansa saakka, todennäköisesti ne ovatkin juuri Jeesuksen nauloja. Mene ja tiedä, mutta harvinaisia tällaiset löydökset kyllä ovat.
https://biblearchaeologyreport.com/2025/04/17/caiaphas-an-archaeological-biography
Kaifaan roolista ja ossuaarista infoa tässä linkissä enemmän.
Hauta numero kaksi eli PATIO-hauta on jäänyt vähemmälle huomiolle kuin Kaifaan ossuaari ja Talpiotin Jeesus-hauta. V. 2010 uskontotieteiden professori James Tabor tiimeineen tutki hautaa ilmanvaihtoputken kautta kaapelikameralla ja löydetyt ossuaarit olivatkin koristeellisia. Niihin kaiverretuista kirjoituksista on monia erilaisia tulkintoja, kuten herra Taborin tutkimus tässä kertoo:
https://bibleinterp.arizona.edu/sites/bibleinterp.arizona.edu/files/docs/Tabor2!!!.pdf
Tutkimuksen lopussa on erinomaisia valokuvia ja piirroksia haudan sisällöstä ja sijainnista.
Huomionarvoista tässä haudassa on tietenkin se, että yhdessä ossuaarissa on kaiverrus kreikaksi ”MAPA” eli MARA. Tästä nimityksestä kerrotaan enemmän seuraavan haudan kohdalla. Lisäksi toinen ossuaari on koristeltu piirretyllä kuvalla, joka nähtävästi esittää suurta kalaa nielaisemassa ihmistä. Tämän herra prof. Tabor uskoo olevan kuvaus Joonasta valaan vatsassa ja täten varhaisin löydetty kuva tästä tapahtumasta.
Hän uskookin, että tässä haudassa saattaa olla jäänteitä Jeesuksen varhaisesta seuraajakunnasta, sillä tästä haudasta löydetyt ossuaarien kaiverrukset ovat ennen näkemättömiä juutalaisessa hautauskulttuurissa (kala ja kaiverrusten mahdolliset viittaukset ylösnousemukseen). Mikäli näin on, on loogista ajatella koko hauta-alueen olleen tosiaankin vain yhden suvun käytössä joitakin kymmeniä vuosia.

Tästä pääsemmekin kyseenalaisimpaan ja mielenkiintoisimpaan hautaan numero kolme. Akka kutsuu tätä Talpiot-haudaksi, sillä nimellä Talpiot Tomb se on tullut tutuksi jo useita vuosia sitten. Kuten muutkin, tämäkin hauta löytyi rakennustöiden yhteydessä ja sen seitsemän nimettyä ossuaaria ovat (englanniksi):
1)Jesus, son of Joseph 2)Judah, son of Jesus 3) aiemmin mainittu James, brother of Jesus 4) Yoseh 5) Mariamene Mara 6) Matthew 7) Maria.
Hmm… herättääkö tämä mitään mielleyhtymiä yhteen raamatulliseen perheeseen? Katsahdetaanpa tarkemmin näiden nimien tulkintoja ja merkityksiä:
1) Yeshua bar Yehosef arameaksi. Jeesus, Joosefin poika viittaisi usean tutkijan tulkinnan mukaan ristiinnaulittuun Jeesukseen, joka usein mainitaan Raamatussa Joosefin poikana. Ossuaari on koristelematon ja yksinkertaisuudessaan samankaltainen, kuin muut Jeesuksen lähiperheen nimetyt ossuaarit.
2) Yehuda bar Yeshua arameaksi. Juudas, Jeesuksen poika. Ossuaari on koristeltu ja viittaisi nimellään siis Jeesuksen jälkeläiseen. Tällaisesta ei ole mitään historiallisia tietoja eikä uskonnollisissa lähteissä mainita Jeesuksen lapsia.
3) Ya’akov bar Yosef Achui DeYeshua arameaksi. Jaakob, Joosefin poika, Jeesuksen veli. Tämä ossuaari ilmeisesti katosi Talpiotin haudasta joskus sen aikaisina löytöaikoina ja sen antiikkikauppiaalta hankkima omistaja Oded Golan haastettiin oikeuteen mm. väärennöksestä. Sittemmin syytteet hylättiin ja teksti on todistettu aidoksi. Myös patina ja kemialliset tutkimukset ovat osoittaneet tämän ossuaarin olevan todellakin peräisin Talpiotin haudasta, joten todennäköisyydet näille Jeesuksen perheen jäsenille nousevat kohisten. Kuten seuraavakin nimi…
4) Yoseh tai Yose arameaksi. Tämä nimi on historiallisissa lähteissä mainittu lempinimi Jeesuksen veljelle Joosefille ja äärimmäisen harvinainen – prof. Taborin mukaan nimi esiintyy arameaksi vain tässä Talpiotin haudassa. Muut löydetyt viisi nimeä on kirjoitettu muissa haudoissa kreikaksi muodossa Ioses tai Iose. Tämä on siis kirjaimellisesti ainutlaatuinen tapaus.
5) Mariamene Mara kreikaksi. Tämä nimi on herättänyt monia tulkintoja: nimi saattaisikin olla muotoa ”Maria ja Martha” joidenkin tutkijoiden mielestä. Tässä muodossaan nimi Mara tarkoittaa lähinnä mestaria, opettajaa, vaikutusvaltaista henkilöä ja englanniksi sen lähin vastine olisi lähinnä nimitys ”Sir” feminiinimuodossa. Mikäli tässä on kyse Maria Magdaleenasta, hänen olisi sukuun kuulumattomana täytynyt päätyä tähän hautaan ainoastaan avioliiton kautta.
Ossuaareissa olleita (jo aikoinaan uudestaan haudattuja) mikroskooppisia jäänteitä on tutkittu eivätkä Jeesuksen ja tämän naisen jäänteet osoittaneet mitään sukulaisuutta keskenään. Maria Magdaleena mainitaan useasti Raamatussa: hän oli paikalla, kun Jeesus ristiinnaulittiin, haudattiin (ja nimenomaan osallistui ruumiin PESUUN, joka olisi perheen ulkopuoliselle naiselle ollut mahdotonta) ja palasi seuraavanakin päivänä haudalle.
Apokryfisissä teksteissä apostoli Pietarin mainitaan valittaneen sitä, että Maria oli Jeesukselle tärkeämpi kuin muut opetuslapset (eli kaikki ne miehet). Maria Magdaleenasta tehtiin näkymätön henkilö varhaisen kirkon toimesta; hänen osuuttaan vähäteltiin ja hänet leimattiin prostituoiduksi jo alkutaipaleella. Kukaan ei halunnut, että nainen olisi johtanut Jeesuksen jälkeistä uskontoa.
6) Matya arameaksi, englanniksi Matthew. Jeesuksen yksi veljistä oli tämän niminen, mutta todellisuudessa emme tiedä, kuka tämä nimenomainen Matthew on. Ottaen huomioon kaikki haudassa esiintyvät nimet… tämä voisi olla yksi sopiva pala koko palapeliin.
7) Maria arameaksi. Tällä nimellä viitataan tietenkin Jeesuksen äitiin Neitsyt Mariaan. Mutta: huomionarvoista on sekin, että Jeesuksella oli myös sisar nimeltään Maria. Useat tutkijat ovatkin sitä mieltä, että nämä Jeesuksen perheen nimet ovat hyvin yleisiä löydetyissä haudoissa, mutta kaikkien näiden nimien löytyessä samasta hautakompleksista on jo ihan toinen juttu. Akka ymmärtää todennäköisyyksien päälle jonkin verran ja tällöin kaikkien näiden nimien ollessa yhteydessä toisiinsa samassa paikassa mahdollisuudet Jeesuksen sukuhaudan olemassaolosta ovat jo kovin korkealla.
MUTTA KUINKA KORKEALLA? Tätäkin on tietysti tutkittu yllin ja kyllin, joten… järkeviä tuloksia on kuitenkin vaikea löytää, joten Akka heittää haastetta muille eteenpäin. On ymmärrettävää, että tiedehenkilöt eivät halua millään tavalla ottaa kantaa näihin vaikeisiin, uskonnollisiin kysymyksiin, mutta c’mon… uskonnolliset sivustot sanovat tietenkin kaiken olevan täyttä humpuukia, mikä sinänsä on heidän kannaltaan täysin ymmärrettävää. Tässä kuitenkin muutamia lähteitä:
https://en.wikipedia.org/wiki/Talpiot_Tomb Loppupuolella joitakin lukemia, mutta Akka ei luota Wikiin juurikaan.
Tämän viimeisen linkin mukaan suhde sille, että nämä nimet esiintyisivät samassa haudassa on noin 1:600, mutta voi nousta jopa tasolle 1:1 000 000. Siinäpä teille tiedettä: riippuu ihan siitä, miten sitä kukin katsoo…
Akka jättää tämän jutun pohdittavaksi, sillä siitä neljännestä haudasta ei siis tietenkään ole minkäänlaista tutkimustietoa saatavilla. Se vain sitoo yhteen tämän koko hauta-alueen yhteen kolkkaan, jolla tällä hetkellä sijaitsee mukavia asuintaloja elää ja olla.
Laitetaanpa lisää näitä infolinkkejä tähän loppuun, tietenkin tietoa on saatavilla tuhansilla sivuilla puolesta ja vastaan, mutta tässäpä vasta alkua etsintään:
https://allthatsinteresting.com/jesus-christ-crucifixion-nails All That’s Interesting-sivusto, jolla on mukavasti ymmärrettäviä juttuja historiasta
https://jamestabor.com jutussa mainitun proffan kotisivut
https://www.jamesossuary.com Lisäinfoa tästä Jeesuksen veljen ossuaarista
https://ehrmanblog.org/we-have-crucifixion-nails-isnt-that-evidence-for-jesus-burial Bart Ehrman on arvostettu uskontotieteilijä ja tämä juttu on häntä itseään hyvällä tavalla.
https://en.wikipedia.org/wiki/Caiaphas_ossuary perusfaktaa.
https://www.nationalgeographic.com/culture/article/why-caiaphas-broke-jewish-law-indict-jesus NatGeon juttu Kaifaan roolista Jeesuksen yhteydessä, ei viittauksia näihin hautoihin.
Seuraava linkki on yhteen monista Maria Magdaleenasta tehtyihin dokkareihin, niitähän riittää.
Akka rests her case, olkaa te muut mitä mieltä tahansa tästä aiheesta. Akkaa kiinnostaa vain totuus ja sellaista on vaikeaa löytää monista näistä mysteereistä, vaikka sitä yrittäisi mistä tahansa kaivaa.
Kai tässä vaiheessa pitäisi lohkaista Akan tyyliin ”God damn!” tai Josh Gatesin tyyliin ”Oh my word! Look at that!”
Noh, näillä mennään, mitä meille annetaan ja kiitos kysymästä; silmätilanne done and over! Mennään eteenpäin. Nothing to see here.

