…kaikkia näitä löytyy ihmeteltäväksi asti St. Louisissa, Missourissa, Amerikassa. Kyseessä on Lempin perheen kartano ja panimo.
Perheen tarina alkaa saksalaissyntyisestä Johann ”Adam” Lempistä, joka Amerikkaan muutettuaan (1838) perusti sekatavarakaupan ja lopulta panimon St. Louisiin. Aluella on laaja luolaverkosto, joten panimon laajennus tuli mahdolliseksi luonnon muovaamien kylmäsäilytystilojen myötä. Luolia laajennettiin ja tuettiin valtaviksi olutvarastoiksi, sillä jääkaappejahan ei luonnollisesti tuolloin ollut olemassa. Perheestä tuli sitten yritystoiminnan kautta miljönäärejä ja kartano rakennutettiin v. 1890. Kartanosta oli tunneliyhteys suoraan olutvarastoihin ja panimoon. Ai että, miten lyhyt työmatka töihin… ja tuopille!
Adamin poika William senior jatkoi isänsä työtä tämän kuoleman jälkeen ja yritys menestyi mainiosti, rahaa virtasi ovista ja ikkunoista. Takapakkia alkoi tulla, kun William seniorin oma poika Frederick kuoli sydänvaivoihin v. 1901. Muutamaa vuotta myöhemmin Williamin paras ystäväkin kuoli. Tällöin William senior ampui itsensä kartanossa v. 1904. Itsemurha nro 1.
William seniorin tytär Elsa ampui itsensä avioerosotkujen jälkeen v. 1920. Itsemurha nro 2.
William seniorin jälkeen yritystä jatkoi hänen poikansa William junior. Kieltolain aikaan yritys joutui vaikeuksiin ja panimo myytiin. Rahaa perheellä oli kuitenkin säkkitolkulla, joten taloudellisiin vaikeuksiin tilanne ei johtanut. William junior kuitenkin ampui itsensä v. 1922. Itsemurha nro 3.
Kartanon työntekijät kertoivat myöhemmin, että William juniorilla oli myös avioton Downin syndrooma-poika. Tätä poikaa pidettiin piilossa ullakolla, jottei perhe joutuisi häpeämään. Poika kuoli n. 30-vuotiaana ja hänet on tiettävästi haudattu Lempien hautapaikkaan vain nimikyltillä ”Lemp”.
Pojan väitetään kummittelevan kartanossa. Ei mikään ihme, kun ullakolla joutui elämään lyhyen elämänsä! Kyllä se pistäisi vit…harmittamaan itse kutakin! Meikäläinen potkisi ovia tämän tästä ihan kettuillakseen!
William juniorin kolmas poika Charles, viimeinen kartanossa asuja, ampui itsensä v. 1949. Ennen omaa kuolemaansa Charles ampui koiransakin. Omituista…! Itsemurha nro 4.
William juniorin viides poika Edwin oli jo aiemmin rakennuttanut itselleen oman kartanonsa ja kuoli luonnollisiin syihin vasta 90-vuotiaana v. 1970. (Toinen poika, Louis, oli kuollut jo aiemmin luonnollisista syistä johtuen v. 1931.)
Tämän jälkeen Lempien kartano myytiin matkustajakodiksi, mutta menestys oli huono. Työntekijöitä oli vaikea saada, sillä kartanossa väitettiin kummittelevan. Ovet avautuivat ja sulkeutuivat itsestään, tavaroita lenteli lattialle, ääniä ja askelia kuului ympäri taloa ja jopa pianonsoittoakin kuului ilman soittajaa.
V. 1975 kartano sai uuden omistajan, paikasta tuli bed&breakfast ja ravintola. Nykyään kartanossa järjestetään tietenkin kiertokäyntejä, kuten luolissakin. Monet aaveenmetsästäjät ovat tutkineet kiinteistöä ja luolaverkostoa.
On myös löydetty todisteita siitä, että intiaanit ovat käyttäneet luolia ehkä seremoniapaikkoina; mene ja tiedä, mutta intiaanithan eivät tunnetusti tykkää siitä, että heidän pyhiä paikkojaan häiritään. Kartanon rakentaminen luolien päälle ja luolien käyttäminen olutvarastoina kuulostavat juuri tällaiselta ”häirinnältä”. Yksi osa luolastosta, nimeltään ”Cherokee cave” jopa räjäytettiin maantierakentamisen yhteydessä. Ai jai jai jai… minkäs menittekään tekemään, pojat!
Mistä sitten johtuukaan; 4 itsemurhaa samassa perheessä on aikamoinen määrä. Ei ole ollenkaan kummallista, että paikka on suosittu kummitusnähtävyys tällaisesta aktiivisuudesta johtuen. Intiaanit haluavat kaikki pyhäinhäpäisijät pois omista luolistaan, intiaanien riivaamat Lempin jälkeläiset kummittelevat ihan muina miehinä kostaakseen oman kuolemansa ja ullakolla asunut poika kummittelee ihan ymmärrettävistä syistä. (Potkaise ihan kunnolla sitä ullakon ovea, poika ”Lemp”!)
Taitaa siellä muutama kummitus olla ihan Lempien yritystoiminnastakin johtuen: tulevat sinne janoisina tarkastamaan, onko varastoissa olutta jäljellä! No ei ole enää!