Kun kapteeni Reinhold Lorenz astui kauppalaivaansa Amsterdamin satamassa 5.9.1771, hän tuskin tiesi, että määränpäänsä Pietarin sijasta hän päätyisi värjöttelemään luodolle Turun saaristossa. Ei hän voinut tietää sitäkään, että laiva arvokkaine lasteineen päätyisi noin 40 metrin syvyyteen merenpohjaan tässä myrskyisessä kolkassa, jonne hänen ei ylipäätään olisi pitänyt joutuakaan.
Toisin kuitenkin kävi: matkallaan Pietariin alus ilmoittautui Tanskassa Juutinrauman tullissa, jolloin sen lastiksi ilmoitettiin mm. noin 33 000 kg sokeria, kahvia 158 laatikkoa, kymmenen hopeatynnyriä, noin 10 000 kg arvokkaita värjäysaineita, elohopeaa n. 100 kg sekä sinkkiä 6758 kg. Lisäksi laivassa oli sadoittain kangaspakkoja ym. ylellistä käyttötavaraa, jota varsinkin Pietarin eliitti kovasti arvosti ja odotti.
Lasti oli siis suunnattoman arvokas, mutta… lisäksi laivan lastina saattoi olla peräti 35 kappaletta keisarinna Katariina II Suuren (1729-1796) Hollannista hankkimia arvokkaita maalauksia! Palataanpa tähän taideaarteeseen tarkemmin hieman myöhemmin.
Kun tämä Vrouw Maria-alus karahti kuitenkin Nauvossa karille syysmyrskyn yhteydessä 3.10.1771, se ei suinkaan uponnut heti pinnan alle. Alus pysyi pinnalla kuin ihmeen kaupalla peräti viisi päivää, jolloin miehistöllä ja apuun rientäneillä saariston asukkailla oli aikaa pumpata vettä pois laivasta ja pelastaa sen lastia. Vihdoin 9.10.1771 alus vajosi meren syvyyksiin, jossa se vieläkin näyttäisi kuin purjehtivan merenpohjassa 41 metrin syvyydessä.
Voi vain kuvitella aluksen kapteenin mielenliikkeet, kun kesken miehistön rukoushetken alus kopsahti karille ja keisarinnan maalaukset huusivat lastiruumassa hoosiannaa… itse kullakin säädyllä oli varmaan vetelät pöksyissä, sillä aluksen ei olisi millään muotoa pitänyt ajautua kohti Suomen rannikkoa! Mitkä saattoivat olla miehistön ja kapteenin kohtalot näiden kaikkien kalleuksien vajotessa aaltoihin?
Osa pelastetusta lastista huutokaupattiin Turussa ja osa kuljetettiin sääntöjen vastaisesti Venäjälle. Ainakin kaikki hopeatynnyrit, osa kahvilastista, kankaista, väriaineista yms. saatiin pelastettua, kuten osa muistakin ylellisyystavaroista, mutta… mitäpä siinä viiden kiireisen pelastuspäivän aikana sitten ehtiikään pelastaa täysin armottomissa olosuhteissa?
Sukellustutkimuksissa ei ole nähty mm. miehistöön liittyviä henkilökohtaisia esineitä, joten voikin hyvin kuvitella, kuinka omat tavarat on haalittu ensimmäiseksi turvaan myrskyiselle luodolle. Niinhän sitä nykyaikanakin tehdään: hätätilanteissa esim. lentokoneessa yritetään pelastaa ensin omat matkatavarat muista ihmisistä välittämättä!
Lastin ja laivan menetyksestä maksettiin myös vakuutuskorvauksia omistajille, mutta tarkkoja tietoja kaiken tavaran kohtalosta ei kuitenkaan ole tiedossa. Pelastetuiksi on kuitenkin tuolloin ilmoitettu ainakin kuusi pienempää maalausta, jotka pelastettiin pakattuina puulaatikkoon ja kuljetettiin Turkuun. Itse keisarinna Katariinakin vaati jo tuolloin taulujensa nostamista hylystä, mutta jo v. 1772 lastin nostoajatuksesta luovuttiin: se nyt vain oli kerta kaikkiaan mahdotonta. Katariina olikin jo tuolloin harkinnut hankkivansa lisää uusia teoksia Ranskasta, joten… rahalla saa ja hevosella pääsee!
Hylyn sijaintikin ehti jo unohtua seuraavien vuosisatojen kuluessa, kunnes 1970-luvulla merihistorian tutkija Christian Ahlström löysi arkistoista hylkyyn liittyvää aineistoa ja vihdoin hylky paikallistettiin Pro Vrouw Maria -sukellusryhmän toimesta v. 1999. Hylky (pit. 26 m, lev. 7 m) malliltaan snaulaiva makaa merenpohjassa kölinsä päällä ja kaksi mastoakin on edelleen pystyssä. Sijaintipaikkaa suojaa ympäri vuoden 1500-metrinen suoja-alue eli laitesukellusta tällä alueella ei ole luvallista harrastaa.
Jo hylyn löytymisen yhteydessä aluksen nostosta alettiin tehdä suunnitelmia ja arvioita, näistä eri vaihtoehdoista löytyy linkki jutun lopussa. Esimerkkilaskelmat ovat vuodelta 2007, joten kannattaa muistaa rahan arvon muuttuminen jo pelkästään viimeisten 20 vuoden aikana. On siis kuitenkin äärimmäisen kallista edes nostaa mitään aluksia merestä, kun jo pelkästään konservointi ja ylläpito muodostavat tulevat, suuremmat menoerät! Tämä pätee varsinkin Ruotsin Vasa-laivan kohdalla, kuten tutkimuksestakin ilmenee.
Noh, palataanpa nyt sitten kuitenkin näin PINNALLISENA (merenpinnan yllä) ihmisenä takaisin tähän arvolastiin; sehän meitä kaikkia kuitenkin kiinnostaa. Mitä siellä MERENPINNAN ALLA oikein on, onko niitä Katariinan tauluja tässä noin 26 vuoden aikana löydetty ja nostettu? Entäpä ne kaikki muutkin tavarat, tonnitolkulla väriaineita, kankaita ja kaikenlaista luksuskrääsää? Ja merirosvoarkku?
Vastaus näihin kysymyksiin on yksiselitteinen: ei ole eikä ole nostettu kuin liitupiippuja, savipullo, lasipullo, sinkkiharkko, lyijysinetti, puutappi ja köysiohjuri. Tutkimusten perusteella laivan sisälle ei sukeltajilla ole mitään asiaa mm. romahtamisvaaran vuoksi, mutta robottikamerallakaan ei ole saatu kuvattua esim. suurikokoisia, hyvin pakattuja puulaatikoita tai muutakaan vastaavaa materiaalia, mikä voisi viitata näihin kadonneisiin arvoteoksiin.
On siis toki mahdollista, että ainakin osa Katariinan maalauksista saatiin pelastettua ennen uppoamista ja toimitettiin ilman listauksia vaivihkaa eteenpäin, mutta tämä on vain spekulointia. Museoviraston tutkimuksessa s. 115 on lastiluettelo; onneksi saivat pelastettua tukon sammalta!
Itse asiassa juuri tästä tutkimuksesta käykin ilmi, että hollantilaisen Braamcampin huutokaupan jäljiltä on kadoksissa 35 taulua, joista 11 lienee ollut Vrouw Marian lastissa mukana matkalla Pietariin. Tutkimuksessa mainitaan myös nimeltä näiden teosten taiteilijat sekä se, että Vrouw Marian elohopealastia (110 kg) ei oltu merkitty pelastetuksi. Ainakaan mittausten mukaan elohopeaa ei ole vuotanut ympäristöön, eikä se määrällisesti myöskään ole vakava ympäristöriski. Kysykääpä tätä lähistöllä uiskentelevilta merieläimiltä ja merenneidoilta…!
Vrouw Maria on siis selviytynyt jo kohta 255 vuotta merenpohjassa suhteellisen hyvässä kunnossa, sillä Itämeren olosuhteet ovat sille(kin) otolliset. Meille taviksille hylystä on tehty sukellusvideoita ja 3D-mallinnuksia, sillä matalasta syvyydestä huolimatta sille suojellulle alueelle ei saa huvikseen mennä pällistelemään. Itämerellä näitä hylkyjä riitää satamäärin, kuten jokainen voi tarkistaa hylyt.net-sivustolta:
Onneksi kuitenkin tässä turmassa koko miehistö pelastui kapteeneineen (ja se sammaltukko!), mutta vain kapteenin ja kolmen miehistön jäsenen nimet ovat säilyneet nykypäivään asti: kapteeni siis (ilmeisesti) tanskalaissyntyinen Reinhold Lorenz, perämies Reidert Janssen, puosu Tönnes Koertsen ja kokki Johan Hansen. Haaksirikon jälkeen heistä tiedetään vain se, että tullilistojen perusteella kapteeni jatkoi kipparoimistaan kauppareiteillä Itämerellä. Hyvä niin! Ja varmastikin uusin housuin! Tässä vaiheessa voi kuitenkin jo perinteisesti sanoa R.I.P koko miehistölle.
Onkin mielenkiintoista ajatella, josko hylky saataisiin jollakin rahoituksella Vasa-laivan tavoin kansalliseksi kulttuuriaarteeksi, mutta tämän pitäisi ehdottomasti olla eurooppalainen yhteistyöprojekti. Vrouw Maria on kuitenkin hollantilainen kauppa-alus, joka oli matkalla Amsterdamista Pietariin. Suomen alueelle laiva ajautui myrskyssä eikä näin ollen ole millään muotoa suomalainen kulttuuriaarre. Historiallinen, vaikuttava ja merkittävä aarre toki, mutta ei suomalainen sellainen eikä lasku tästä kuulu kokonaisuudessaan Suomen maksettavaksi.
Hyvä esimerkki vuosikausia jatkuvista omistajuuskiistoista on edelleen maailman arvokkaimmaksi aarrelaivaksi tituleerattu San Jose, josta Akka on aiemmin lyhyesti kirjoittanut:
https://akallaonasiaa.fi/tiede/aarrejahti-alkakoon/
Tämän todellakin noin 17 miljardin dollarin arvoiseksi arvioidun aarrelaivan omistajuutta on havitellut mm. hylyn löytöryhmä (USA), Espanja, Kolumbia, Bolivian alkuperäisväestön jäsenet (joiden esi-isät kaivoivat lastina ollutta hopeaa) sekä pienet, vihreät huru-ukot ties mistä galaksista. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Kolumbia ”ownaa” eli määrittelee laivan omaisuudekseen ja tekee siellä mm. esinenostoja:
Smithsonianin pitkähkö artikkeli hylyn haaksirikosta, löytymisestä ja sen jälkeisistä omistusvaateista. Uusin artikkeli aiheesta tammikuulta tänä vuonna kuitenkin.
Kuten Museovirastonkin tutkimuksessa mainittiin, Katariinan taulujen löytäminenkään ei välttämättä olisi kovinkaan mieltä ylentävää, sillä teosten kunnosta tai niiden säilymisestä ei ole mitään takeita. Ei niitä elintarvikkeitakaan kukaan enää halua, joten pitäköön Itämeren sillit ja muut merenelävät Vrouw Mariaa ihan omana ruokabaarinaan edelleen.
Siellä sitä merenneidot ja merenmiehetkin kerivät auki näitä arvokkaita kangaspakkoja aina uusia vaatteita halutessaan… hmm, vaatteita… siis bikiniyläosia? Akka ei nyt ihan ajatellut loppuun asti tätä ajatusta, hah!
Sammaltukon lisäksi pelastettiin neljä punottua koria linnunpesiksi?! Kyllä oli miehistöllä ja pelastajilla arvot kohdillaan… ”jätetään nämä järjettömän kalliit, kaukaa itämaista tuodut väriaineet ja kankaat suosiolla laivaan ja pelastetaan nämä linnunpesät kevään kottaraisille, joohan?” Sillä tavalla, poijjaat, sillä tavalla!
LINKKEJÄ:
https://www.kyppi.fi/palveluikkuna/mjreki/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=1658
Kyppi.fi eli Museoviraston ylläpitämä arkeologisten kohteiden hakemisto
Museoviraston tutkimusraportti, johon Akka viittaa jutussa
https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/talous/vrouw-marian-matka-jatkuu Helsingin yliopiston juttu, jossa on mielenkiintoista infoa näistä lastissa olleista väriaineista
