TRAAGINEN RAKKAUSTARINA 80 VUODEN TAKAA

“Frankly, my dear, I don’t give a damn.” Kaikki vähänkään historiallisesta draamasta kiinnostuneet tietävät, mistä tämä lause on peräisin: legendaarisesta Tuulen viemää-elokuvasta, joka aikanaan ilmestyessään v. 1939 olikin varsinainen kassamagneetti. Nämä kuuluisat sanat lausui iki-ihana Clark Gable, joka esitti Rhett Butleria. Tiettävästi Gable suoritti tämän työnsä vastentahtoisesti rooliaan inhoten, mutta mitäpä sitä ei mies tekisi maineensa ja massinsa eteen…

Clark Gable (1901-1960).

Clark Gable (Herra Larkki Kaapeli, heh…) ehti olla elämänsä aikana naimisissa peräti viisi kertaa, mutta kolmannen vaimon, Carole Lombardin, on sanottu olleen hänen elämänsä rakkaus. Kuka muistaa tällaisen näyttelijättären tai mitään hänen roolitöistään? Ei Akka ainakaan muista. Itse asiassa Lombard oli jo 1920-luvulla kuuluisa mykkäfilminäyttelijä, ja 1930-luvulle tultaessa erittäin suosittu esiintyjä myös äänielokuvissa. Häpeillen täytyy kyllä myöntää, että tämä upea kaunotar on jäänyt kyllä unohduksiin ajan hampaisiin.

Carole Lombard (1908-1942).

Noh, joka tapauksessa kumpikin näyttelijä oli jo naimisissa tavatessaan toisensa ensimmäisen kerran v. 1932 elokuvan “No Man of Her Own/Mies minua varten” kuvauksissa. Tuolloin rakkauden liekki ei vielä päässyt syttymään, mutta joitakin vuosia myöhemmin Lombard oli jo eronnut miehestään ja Gable asui asumuserossa. Kas kummaa; tilanne alkoi kehkeytyä ja pariskunta nähtiinkin usein yhteisissä seurapiiritapahtumissa umpirakastuneina. Herra Kaapeli erosi lopulta vaimostaan v. 1939 ja samana vuonna hän ja Carole Lombard avioituivat nopeasti. Koko Hollywoodin kerma juhlisti tätä upeaa paria ja heitä kutsuttiinkin koko kaupungin unelmapariksi.

Parin maatila Kaliforniassa (Wikimedia Commons).

Tämä kukkea onni päättyi kuitenkin jo v. 1942, kun MGM-filmiyhtiö halusi lähettää edustavan lähettiläänsä Lombardin kiertueelle myymään sotavelkakirjoja v. 1941 lähtien. Näin tapahtuikin samalla, kun Kaapeli oli uusimman filminsä kuvauksissa Los Angelesissa (Somewhere I’ll find you/Sotareportteri). Lombard kierteli samaan aikaan junalla kotiosavaltiossaan Indianassa, mutta kotiinpaluun hän halusi välttämättä tehdä lentokoneella. On väitetty, että Lombard oli huolissaan aviomiehestään, olihan tämän vastanäyttelijänä elokuvassa kuitenkin aikansa seksisymboli Lana Turner. Joten: Lombard hylkäsi pitkän ja puuduttavan junamatkan ja turvautui nopeampaan lentokoneeseen päästäkseen pikaisesti kotiin. Kyydissä oli yhteensä 22 henkilöä; mukaan lukien Lombardin äiti.

Lana Turner (1921-1995).

Pian nousun jälkeen kone törmäsi kuitenkin Mount Potosi-vuorenseinämään Nevadassa ja hajosi tuhannen pärskeiksi tappaen kaikki kyydissä olleet ihmiset.

Potosi Mountain – Google Maps

Herra Kaapeli oli murheenmurtama saatuaan tiedon onnettomuudesta ja karautti paikalle saadakseen lisätietoja tapahtuneesta. Vuorta lähinnä sijaitsevassa baarissa (Pioneer Saloon) Herra Kaapeli marssi hermostuneena edestakaisin, poltteli ketjussa ja ryyppäsi odottaessaan tietoja vaimostaan. Kun kävi ilmi, että kaikki matkustajat koneessa olivat kuolleet, Herra Kaapeli masentui pahanpäiväisesti. Lopulta hän kuitenkin ilmoittautui myöhemmin armeijan palvelukseen ja mm. lensi pommituslentoja Euroopassa. Elokuvaurakin jatkui sitten entiseen tapaansa sodan jälkeen.

Pioneer Saloon, Goodsprings, Nevada.

On kuitenkin kerrottu, että Herra Kaapeli jatkoi elämäänsä kipinänsä menettäneenä eikä päässyt koskaan onnettomuudesta yli. Hänet haudattiin v. 1960 Carole Lombardin viereen Glendalen hautausmaalle, Kaliforniaan. Rest in peace, Rhett… äh, Herra Kaapeli!

Tällaisesta ihastuttavasta ikuisesta rakkaudesta vaikuttuneina on tietenkin esitetty lukuisia tarinoita, kuinka Herra Kaapelin rauhaton sielu vaeltelee edelleenkin tässä pikkuruisessa Pioneer Saloon -baarissa. Samaa on tietenkin kerrottu Oatman-hotellista (ent. Durlin Hotel) Arizonassa, jossa tämä unelmapari vietti hääyönsä. Pitäähän tällaisesta tragediasta saada kaikki mahdollinen hyöty irti, jos ei muuten; niin kunnon aavetarinoilla! Kyllä Akkakin majoittuisi mielellään samaan sviittiin, jossa ah, niin karismaattinen Rhett… Herra Kaapelikin makoili. Akka ajattelisi tosin vain ilmastonmuutosta, verotusta ja kaikkea muuta synkeää, eikä ollenkaan mitään Rhettiä. Yeah…!

Oatman Hotel, Oatman, Arizona.

Sinänsä kyllä ihmetyttää tällainen satumainen rakkaustarina, kun Herra Kaapelilla tiedettiin kuitenkin olevan useita sivusuhteita useiden vastanäyttelijöidensä kanssa. Eräästä tällaisesta sivusuhteesta syntyi avioton lapsikin v. 1935, mutta tämä seikka pidettiin piilossa ja paljastettiin vasta Herra Kaapelin kuoleman jälkeen. Jopa Carole Lombardkin oli huolissaan aviomiehensä ja Lana Turnerin yhteisestä elokuvaproggiksesta, joten kieltämättä tilanne vaikuttaa merkilliseltä. Kaapelin seuraavat kaksi avioliittoa onnettomuuden jälkeen kestivät vain kolme (Sylvia Ashley) ja viisi vuotta (Kay Williams). Ainoan “virallisen” lapsensa Herra Kaapeli saikin tämän viimeisen vaimonsa kanssa, mutta lapsi syntyi vasta v. 1961, kun hänen isänsä oli jo menehtynyt sydänkohtaukseen.

Kenenköhän ajatus oli haudata Herra Kaapeli Carole Lombardin viereen? Oliko tämä lyhytkestoinen unelmasatu vain niin hieno, että sitä utopiaa piti jatkaa vielä kuolemankin jälkeen? Tai ehkäpä Herra Kaapeli oli itse toivonut niin? No, samapa tuo, kun kerran molemmat kummittelevat siellä sun täällä, yhdessä ja erikseen. Lento-onnettomuudessa kuoli kuitenkin yhteensä 22 ihmistä; missäs he sitten hilluvat? Ehkäpä mukana ollut Lombardin äiti komentelee tytärtään hakemaan tätä kuuluisaa aviomiestä pois sieltä pikkubaarista, mutta ketään turistia ei tällainen vanharouva kiinnosta.

Elizabeth Knight (Carolen äiti), Gable ja Lombard.

Onhan se nyt vaan niin paljon hienompaa ajatella, kuinka nämä “Hollywoodin supertähdet” viuhahtelevat seinien läpi ja vaikeroivat traagista kohtaloaan, joka erotti heidät tässä maallisessa elämässä. Siinä ei yhdellä anopilla ole mitään virkaa, saati niillä 15:llä armeijan sotilaalla, jotka myöskin menehtyivät turmassa. “Frankly, my dear, I don’t give a damn,” voisi turisti sanoa, vaikka Herra Kaapelin anoppi nykisi tätä hurmoksellista aaveturistia suoraan hihasta. Että missäs rouvan vävypoika mahtaakaan piilotella, häh? Rouva on nyt hyvä vaan ja tekee tilaa!

“Hus, rouva, hus! Rhett Butler tulee kohta!”

ETÄKOULU 120 000 VUOTTA SITTEN

V. 2020 kunnianarvoisat tutkijat löysivät Espanjan Playa de la Castilla -rannalta kivettyneitä jalanjälkiä. Nämä jäljet paljastuivat, kun rankat myrskyt huuhtoivat hiekkaa pois kallion päältä jopa 20 metrin matkalta. Eläinten sorkan- ja tassunjälkien lisäksi löytyi peräti 87 ihmisen jättämää jalanjälkeä. Nämä jalanjäljet ajoitettiin 80 – 120 000 vuotta vanhoiksi, joten kyseessä oli selvästikin tutkijoiden mukaan neandertalilaisten piknik tai luontoretki. Vai etäkoulu luonnon helmassa, sittenkin, hmm…?

70% jäljistä paljastui lasten jättämiksi, lapset olivat iältään kuusivuotiaasta teini-ikäiseen. Eli aivan selvästikin siellä on ollut “Neandis”-ope (Akan termi) viemässä lapsia rantaan tutkimaan luonnon monimuotoisuutta, eikös vain?

Itse asiassa: tutkijat ovat päätelleet jäljistä, että nämä nuoret neandertalilaiset ovat todennäköisesti vaanineet pienriistaa tai kaloja matalassa rantavedessä, joten oletuksena onkin, että nämä lapsukaiset opetettiin pienestä pitäen mukaan ruoanhankintaan. On päivänselvää, että jokapäiväinen Survival Game koski myös lapsia, sillä eliniänodote noina aikoina ei ollut kovinkaan pitkä ja pienikin onnettomuus tai sairaus saattoi koitua kuolemaksi kenelle tahansa.

Jälkien perusteella on pystytty myös päättelemään, että osa lapsukaisista taisi leikitellä vedessä, kuten nykyajankin homo sapiensit. (Oh, really? Akka ei olisi ikinä uskonut… lapset ovat lapsia, ja veden roiskuttelu on kivaa!)

Mitäpä muuta näistä serkkujemme lapsuusajoista tiedetään? Valitettavasti (neandis-lasten kannalta) tai onneksi (nykyajan tutkijoiden kannalta) eri-ikäisiä yksilöitä on löydetty runsaasti ympäri Eurooppaa. Luista on pystytty päättelemään, että jo syntyessään neandertalilaisten kallo oli pidemmän muotoinen, kuin meidän, mutta aivot kehittyivät molemmilla lajeilla kuitenkin samaan tapaan. Neandertalilaisten aivojen tilavuus kehittyi kuitenkin meidän lajiamme hieman suuremmaksi. Kieliluista on myös huomattu, että heillä oli todennäköisesti kyky oppia ja tuottaa puhetta, jota onkin pitkään aprikoitu. Akan veikkaus onkin, että tämä pitänee paikkansa: miten tällainen laji olisi selviytynyt useita satoja tuhansia vuosia ilman kykyä kommunikointiin?

Playa de la Castilla, Espanja.

Useat arkeologiset kaivaukset ovat paljastaneet, että neandikset elelivät yhteisöissä, hautasivat vainajiaan ja huolehtivat myös vammaisista/vammautuneista niin, että nämä elivät pidempään. Tällainen kulttuuri ei ole mahdollista ilman jonkinlaista keskinäistä
kommunikaatiota. Myös korvan kuuloluut ovat samankaltaisia, kuin homo sapiensilla, joten puheen ymmärtämisessäkään ei ole ollut eroavaisuuksia.

Irakilaislöytö 70 000 vuotta sitten tapahtuneesta hautaamisesta (NewScientist).

Lasten kehitys on kuitenkin ollut hieman nopeampaa, kuin meillä. Löydöistä on paljastunut, että keskimäärin ensimmäiset hampaat puhkesivat neandis-lapsilla jo noin neljän kuukauden iässä. Lapsukaisia myös rintaruokittiin jopa neljään ikävuoteen asti: hampaiden koostumus on kertonut meille tällaisenkin, hellyyttävän seikan. Kiinteää ruokaa on kuitenkin annettu jo 5-6 kuukauden ikäisille, kuten nykyäänkin. On myös arveltu, että sitkeää lihaa tai kasviksia äiti on ensin pureskellut suussaan ja antanut sitä sitten lapselleen, mutta tätä teoriaa ei tietenkään pystytä todistamaan.

Sekä neandis-lajin, että meidän homo sapiensien aivot jatkoivat kasvuaan alkeellisempiin esi-isiimme nähden, joten ruokavalion täytyi olla hyvin monipuolista: jatkuvasti kasvavat aivot tarvitsivat paljon glukoosia eli sokeria. On siis esitetty tutkimustuloksia siitäkin, että molemmat lajit keräsivät paljon tärkkelyspitoisia kasveja ja kypsensivät niitä. Tulenkäyttö on kuitenkin keksitty jo muutamia miljoonia vuosia sitten, joten kyllähän tuollainen taito oli varmastikin kaikille lajeille tuttu! Siellä Espanjan rannikollakin lapsia retkeilemään vienyt opettaja oli varmastikin pakannut mukaan kunnon makkarat ja tulentekotarpeet. Sinappi, ketsuppi ja ranskalaiset eivät tainneet tulla mukaan sillä kertaa. Tai edes makkarat.

On kuitenkin karmivaa huomata, että meitä paljon pidempään Euroopassa eläneet neandikset kärsivät alueellisista ominaisuuksista tai erilaisista sairauksista olosuhteiden ollessa huonoja. Joillakin neandis-lapsilla todettiin hampaiden perusteella suuria lyijypitoisuuksia heidän kuollessaan pieninä Ranskassa 250 000 vuotta sitten, ja alueelta onkin tosiaan löydetty myöhemmin lyijykaivoksia. Toinen, karmiva hammastutkimus kertoo, että neandis-lapsi joutui vieroitetuksi äidinmaidosta hyvin yllättäen vain vuoden ikäisenä. Tämä kertoo siitä, että äidille oli tapahtunut jotakin. Voi ei, ja nyyh.

Useat löydöt hampaista kertovat myös siitä, että karut ja kylmät talvet koettelivat neandis-yhteisöjä: kuolleisuus oli suurta ja ravintoa oli vähän saatavilla.

Eräs esimerkki Italiasta kertoo kuitenkin teinien päättäväisyydestä jopa 350 000 vuotta sitten: kolmen teini-ikäisen neandis-yksilön jalanjälkiä on löydetty Roccamonfinan tulivuoren jähmettyneessä laavassa.

Onkin arveltu, että nämä teini-ikäiset huimapäät käyttivät tilaisuutta hyväkseen ja seurasivat jähmettyvää laavaa pakenevia eläimiä niiden jälkien perusteella. Näiden yksilöiden keskipituus oli noin 135 cm, joten teineistä oli selvästikin kyse. Aikuiset neandikset olivat kuitenkin keskimäärin 150-165 cm pitkiä. Ehkäpä tällainen teinijoukkio päätti todistaa fiksuutensa ja lähteä seuraamaan näitä eläinten jälkiä: helppoa saalista olisi varmaankin luvassa illallispöytään! Siinä tilanteessa ei varmaankaan keskusteltu siitä, kuinka etäyhteydet eivät toimi tai kuinka kaikki ottaa päähän:

Rane: “Lähetään meneen, jätkät. Nopeesti nyt. Ei oo aikaa hukattavaks.”
Pera: “Joo, lähetään. Kai noi tytöt nyt näkee, kun me mennään?”
Mara: “Näkee, näkee, ne kattoo meitä just. Me ollaan tänään ihan sankareita!!”
Rane: “Huudetaanko samalla helvetin kovaa, kun lähetään?”
Mara: “Hyvä idea. Aletaan huutaa, kun mä lasken kolmeen. Sit ne näkee, kuinka me ollaan tosimiehiä!”
Pera: “Älä ihan vielä, mä käyn ku*ella ensin.”
Mara: “Olisit käyny aikaisemmin, prkl!!”

Akka ei ihmettelisi tällaista sananvaihtoa yhtään näiden nuorten välillä. Ajat muuttuvat, tavat (ja tarkoitukset) eivät.

MERKILLINEN TAIVASKIEKKO

V. 1999 tuhmat aarteenmetsästäjät kaivoivat Nebran kylän liepeillä, Saksassa, maasta esiin kummallisen pronssiesineen. Kiekko painaa peräti kaksi kiloa ja se on halkaisijaltaan 32 cm. Kiekon pinnassa on kultakoristeita, joiden on arvioitu kuvaavan taivaankantta. Innokkaat rosmot rikkoivat kuitenkin kiekkoa niin, että kaksi tähteä katosi ja reunasta irtosi palanen. Hemmetin hätähousut!

Nebra Sky Disk.

Noh, äijät yrittivät tietenkin myydä löytämiään aarteita (miekkoja, kirveitä, koruja) kiekon mukana keräilijöille, mutta v. 2003 heidät saatiin kiinni ovelalla juonella.

Tuhmeliinit sopivat tapaamisen sveitsiläisen Hilton-hotellin baariin ja paikalle saapuikin sovitusti mahdollinen ostaja. Tämä ostaja toimi kuitenkin peitetehtävässä ja pian tapaamisen yhteydessä äijät laitettiinkin käsirautoihin akuankkamaiseen tyyliin. Paljonkos aarteista sitten olisi pitänyt yhteensä maksaa? Sellaiset 400 000 dollaria. Ihan pikkuraha moiselle muinaisaarteita kaivelevalle Karhukoplalle.

Kiekko sai nimensä löytöpaikkansa mukaan: “Nebra Sky Disk.” Tarkemmissa tutkimuksissa aarretta epäiltiin ensin huijaukseksi, mutta kokeet ovat osoittaneet, ettei kiekon pintaa pystytä jäljittelemään millään kemikaaleilla. Kiekko on vanha ja tutkimuksissa kävikin ilmi, että kiekkoa oli käytetty 200 vuoden ajan ennen sen hautaamista. Akka ei tosin ymmärrä, miten tällainen seikka tutkitaan, mutta eipä se Akalle kuulukaan.

Kiekon kanssa löytyneitä esineitä (BusinessInsider).

Mitäpä kiekko sitten tarkalleen ottaen kuvastaa? Pinnassa on yhteensä 32 tähteä, joista kaksi on piilossa reunan kultakoristeen alla, joten tämä osa lienee liitetty kiekkoon myöhemmin. Iso pallo on tietenkin aurinko tai täysikuu (tai rantapallo), ja alareunan kaari lienee jonkinlainen aurinkolaiva. Oikeanpuoleinen kaari kuvastaa ilmeisesti horisonttia, vastaavanlainen kaari vasemmalta on kadonnut. Tähtijoukosta seitsemän tähden rykelmä on tunnistettu Plejadeiksi (Seulaset). Kupari on tietenkin aikojen saatossa vihertynyt, mutta tutkimusten mukaan kiekon alkuperäinen väri on ollut tumma violetti. Tämä väri on todennäköisesti saatu aikaan kemiallisella reaktiolla mätien kanamunien aiheuttamana. Naminami.

Plejadit.

Kiekon tarkoitusta ja merkitystä voi vain arvailla, mutta eihän kukaan lähde tällaista arvokasta työtä tekemään tai teettämään huvikseen. Kuten arvata saattaa, tällaiseen esineeseen TÄYTYY kuulua kevät- ja syyspäiväntasaukset, jotta hölmö kansa tietää, koska niitetään ja koska kylvetään. Tähän vielä lisätään talvi- ja kesäpäivänseisaukset ja a vot;
kansa on ollut hyvin perillä vuoden kulusta! Juuri näinä päivinä mm. Stonehengessä ja muissa muinaisissa kivikehissä/haudoissa alkaa tapahtua kummallisia asioita. Ei, Akka ei tarkoita tällä muinaisten henkien ilmestymisiä tai pikku-ukkoja saapumassa joukoittain katsomaan meitä maakalaisia, vaan auringonsäteiden asettumista linjaan näiden muinaismuistojen kanssa.

Newgrangen hautakumpu, Irlanti.

Ja kas kummaa: tutkijat ovatkin juuri sitä mieltä, että kiekko on tosiaankin valmistettu siellä, missä sitä käytettiin: juuri tällä Saksan alueella, sillä kiekon horisonttikaarien kulma on 82 astetta. Tämä sama kulma on mitattu kiekon löytöalueella keskikesän auringonlaskusta keskitalven auringonlaskuun. Tällä ajanjaksolla siis Iso Pallukka Taivaalla/Arska matkaa juuri tuon mainitun 82 astetta, mikäli Akka osasi tulkita tämän asian oikein. (Akkaa ärsyttää, kun 3000 vuotta sitten ihmiset kikkailivat hienosti kaiken maailman astekulmilla, joilla ei ole Akalle hevonp*skan merkitystä. Akalla on kulmaviivain näitä asioita varten. 90 astetta rules, that’s it.)

Kukapa tätä kiekkoa sitten on käyttänyt? Poppamies, shamaani, muinainen Merlin? Noh, joku törkeän tärkeä heebo tietenkin. Ehkäpä ne kultahatut ja aurinkovaunut ovat olleet ihan samoissa juhlallisuuksissa mukana, kun Tärkeä Heebo on opastanut kansaa laajalla tietämyksellään.

ARKEOLOGISIA LÖYTÖJÄ ODOTELLESSA – Akalla on asiaa

3600-VUOTIAS TEINI – Akalla on asiaa

Mutta, matkassa on tietenkin myös myös yksi MUTTA: kiekko on ajoitettu tehdyksi sen mukana löytyneiden esineiden mukaan. Tällöin sen tekoajankohdaksi on saatu arvioitua n. 1600 eaa., sillä samassa yhteydessä löytyneet kirveet ja miekat sopivat tuohon ajanjaksoon. Tällaista kiekkoa ei ole koskaan aiemmin löydetty, joten vertailukohtaakaan ei vain ole. Saksalaiset tutkijat Rudiger Krause ja Rupert Gebhard ovat kuitenkin sitä mieltä, että kiekko on näitä aseita huomattavasti nuorempi. Kiekon isotooppi-iänmääritys ei vastaa näiden aseiden ikää eikä tietenkään voida olla edes varmoja, että nämä tuhmat rosvot ovat löytäneet esineet samaan aikaan ja samasta paikasta. Lisäksi kiekon ulkoasu täsmää enemmän kelttiläiseen tyyliin, joten sopivampi ajoitus olisi n. 800-50 eaa. Näiden tutkimusten myötä kiekon iästä putoaa siis pois jopa yli tuhat vuotta.

Nebran alue Saksassa.

Olkoon kiekko sitten miten vanha tahansa, se on ainoa laatuaan (ainakin toistaiseksi). Mistäpä sen tietää, vaikka joku Rikas Heebo olisi teettänyt kiekon ihan vain lahjaksi lapselleen kaikkien muiden kateudeksi. “Leikihän nyt vähän aikaa isin hienolla kiekolla, Pikku-Petteri. Isin täytyy nyt duunata huisin tärkeitä juttuja.”

Ja niin Pikku-Petteri on onnellisena kuvitellut liitelevänsä maailmankaikkeuden keskellä ja asetellut käpylehmiä laiduntamaan kiekon päälle, kun isi on duunaillut tärkeitä juttujaan. Ah, sitä pienen lapsen onnea ja ihmetystä, kun koko kosmos on ollut hänen käsissään! Siinä ei ketään kiinnosta mitkään kylvöajat, kun Pikku-Petteri lennättää taivaslehmiään tällä ainutlaatuisella lelukiekolla. Pikku-Petterin jälkeläiset keksivät sitten hyvin paljon myöhemmin frisbeen…!

“Fly, you little s*its, fly…!”