HELVETIN HISTORIAA

Jo muinaiset roomalaiset“… kuuluu vanha lause, jota ei kuulemma missään tapauksessa saa käyttää missään yhteydessä. Syistä viis, mutta eivät ne roomalaiset nyt NIIN muinaisia olleet, kun verrataan esim. sumerialaiseen kulttuuriin 4000-2000 eaa. Eufrat- ja Tigris -jokien alueella.

Roomalaisten valta-ajan katsotaan kuitenkin alkaneen vasta n. 700-luvulta eaa. kaupungistumisen myötä. (Tämä seikka tuli siis mieleen, kun Akka yritti muistella, oliko Haades kreikkalaisten vai roomalaisten manala…)

Jesus Christ saving the souls of the damned/1300-luvulta.

Noh; mennäänpä itse aiheeseen: onko ennen kristinuskoa historiallisissa kulttuureissa ollut käsitystä helvetin olemassaolosta? Miten eri uskonnoissa aihetta on käsitelty tai kuvattu? Tarkoitus ei ole tutkia asiaa teologiselta kantilta (joka on loppumaton suo), vaan ainoastaan katsahtaa, miten meitä syntisiä on ennen muinoin peloteltu kuolemanjälkeisellä taipaleella.

Onhan se nyt aivan selvää, että helvetti-käsitys on kristinuskossa ollut erinomainen keino pitää kansa ruodussa ja kuosissa tässä maanpäällisessä maailmassa.

ELI: Haades oli totta tosiaan sekä Kreikassa että Roomassa kuolemanjälkeinen tuonpuoleinen. Haades oli Kreikassa myös itse jumalan nimi, joka hallitsi tätä maanalaista valtakuntaa, kun taas Roomassa jumalan nimi oli Pluto.

Monet muistanevat kuulleensa Styks-joesta, jonka yli kuolleen oli päästävä lahjomalla kolikolla manalan lautturi Kharon. Vielä nykyäänkin löydetään luurankoja, joiden suuhun on asetettu kultakolikko. Tämä todistaa ainakin, ettei lautturinpentele ole sitten kuitenkaan kolikkoa ottanut…! Roomalaisten Haades-käsitykseen vaikutti suuresti Homeroksen Odysseia-teos ja sielujen puhdistuminen/uudelleensyntyminen on vaikuttanut mm. kristinuskon kiirastuli-käsitykseen.

Entäpä ne sumerilaiset? Tuonpuoleisella olikin monta nimeä: Kur, Irkalla, Kukku, Arali ja Kigal. Erikoista tähän tuonelaan joutumisessa oli se, ettei ihmisiä mitenkään tuomittu pahoista teoistaan, vaan jumalatar Ereshkigal vain julisti henkilön kuolleeksi. Vainajat saivat tuonelassa juodakseen vain “kuivaa pölyä,” joten menehtyneille annettiin sukulaisten toimesta usein juomauhreja jopa vuosikausien ajan. Onnettomimpia vainajia olivatkin siis lapsettomat, joiden uskottiin tämän takia jopa muuttuvan kummituksiksi ja piinaavaan vielä elossa olevia sukulaisiaan.

Kelttiläiseen kulttuuriin (n. 700 eaa.-400 jaa.) kuului useita erikielisiä kansoja ja heimoja eri alueilla, mutta yhteistä kaikille oli tuonpuoleisen käsitys. Varsinaista helvettiä ei ollut, vaan tuonpuoleinen (yleisin Annwn/Annwyn tai Tir na nOg) sijaitsi usein joko saarella tai maan alla. Tämä maailma olikin siis vain “Otherworld,” ei helvetti eikä taivas.

Keski-Amerikkaan sijoittunut mayojen muinaiskulttuuri (n. 7000 eaa.-950 jaa.) kutsui alamaailmaa Xibalbaksi, jota hallitsi 12 jumalaa. Tämä tuonela oli täynnä koettelemuksia, ansoja ja testejä sielupoloiselle, joka epäonnistuessaan joutui pilkattavaksi jumalten eteen. Lukuisten luolaverkostojen uskottiin johtavan tähän alamaailmaan, joten usein näistä luolista löytyy esim. rikottuja tai ehjiä uhriastioita.

Muinaisessa Egyptissä tuonpuoleisen nimi oli Duat ja tätä maailmaa hallitsi jumala Osiris. Jotta vainaja pääsisi punnitsemaan sydämensä, hänen tuli suorittaa testejä ja ohittaa demoneita matkallaan manalan läpi. Perillä jumala Anubis (jep, se koiranpää) vertasi sydämen painoa jumalatar Maatin sulkaan. Mikäli sydän oli painavampi, jumalatar Ammit hotkaisi sielun pois kuljeksimasta. Testin läpäisseet pääsivät Aaru-nimiseen rauhaisaan “paratiisiin.”

Kaikki tietänevät viikinkien Valhallan (jumala Odinin sali), jonne kaikki soturit havittelivat kunniakkaasti pääsevänsä. Vähemmän tunnettu termi lienee Hel/Helheim eli kuolleiden valtakunta, jonne joutuivat vanhuuteen tai sairauteen kuolleet tai muutoin epäkelvot yksilöt. Tätä maanalaista maailmaa hallitsi jumalatar Hel. Norjalaisessa mytologiassa muunkinlainen kuolemanjälkeinen elämä oli mahdollista; esim. merellä kuolleet noudettiin pois haahuilemasta jumalatar Ran verkkoihin.

Pohjois-Amerikan alkuperäisväestön keskuudessa helvetin käsitettä ei ollut olemassa. Kuolemanjälkeisen elämän uskottiin jatkuvan joko entiseen malliin jo edesmenneiden sukulaisten ja ystävien parissa (esim. Pueblo-intiaanit), tai Cheyenne-intiaanien mukaan Linnunrataa pitkin kuolleiden maailmaan samoihin olosuhteisiin. Minkäänlaista järjetöntä rangaistusta eletystä elämästä ei siis ollut odotettavissa, kuten useimmissa muissakaan kulttuureissa. Australian aboriginaaleilla on tällainen samanlainen ajatus kuolemanjälkeisestä elämästä: rangaistuksia eikä koetuksia ole heidänkään puoleltaan tiedossa!

Suomalaisessa “pakana”maailmassa siirryttiin kuoleman jälkeen tietenkin Tuonelaan, Manalaan tai Vainajalaan… tai mikä parasta: Manan maille. Kuolleiden täytyi ylittää Tuonen virta huolimatta siitä, olivatko he eläessään olleet hyviä vai pahoja, ja tätä virtaa vartioi musta joutsen laulaen kuolonsäveleitä. Tähän virtaan joutuu myös Kalevalan Lemminkäinen epäonnistuttuaan surmaamaan tämän joutsenen (tehtävä, joka hänen täytyi läpäistä saadakseen itselleen Pohjolan Louhen tyttären).

Kuulostaa kummasti ihan samanlaisilta tehtäviltä, joita asetettiin muissakin muinaisissa kulttuureissa… hmm!

On kuitenkin päivänselvää, että Elias Lönnrot keräsi matkoillaan Kalevalan ja Kantelettaren perimätietoa vasta 1800-luvun alkupuolella, joten tällöin kristinusko oli jo ehtinyt vaikuttaa useita vuosisatoja näihin suomalaisiin mytologioihin ja niiden suullisena perimätietona kerrottuihin tarinoihin.

Tällaisten uskonnollisten uskomusten alkuperien selvitys on tietenkin hankalaa, mutta MUINAISIIN aikoihin viitatessa voisi mainita, että mm. Homo Naledi-yksilöt (335 000–236 000 eaa.) todistettavasti suorittivat hautausrituaaleja. Samoin on jo pitkään oletettu kukkien siitepölylöytöjen perusteella, että neandertalinihminen hautasi tarkoituksellisesti kuolleensa. Ohessa hieno artikkeli tällaisesta tutkimustoiminnasta Cambridgen yliopistolta:

Shanidar Z: what did Neanderthals do with their dead? (cam.ac.uk)

Näitä löytöjä (kuten myös uusia ihmislajeja) saattaa putkahdella esiin historian hämäristä uusien löytöjen myötä, mutta näiden lajien uskomuksia kuolemanjälkeisestä elämästä emme voi koskaan tietää. Ainakin tiedämme, että neandertalilaiset huolehtivat vammautuneista ja vanhoista jäsenistään huolella. Tämä linkki kertoo myös Shanidar-luolan löydöistä:

Shanidar Cave – Wikipedia

Human Family Tree | The Smithsonian Institution’s Human Origins Program (si.edu)

Tässä yhteydessä kannattanee lopuksi todeta, että suurin osa maailman ongelmista on seurausta eri uskontojen välisistä ongelmista. Menneessä maailmassa on eletty maan, riistan, sairauksien ja selviytymisen ehdoilla, kunnes on keksitty, että esim. kuu ja aurinko ovatkin jumaluuksia.

Jopa taivaalta putoavat tähdenlennot/meteoriitit/ukkoset ovat olleet enteitä jumalien suuttumisesta, joten jotakin pitäisi tehdä!? Lepyttää suuttuneita jumalia veriuhreilla, tuhansilla suoruumiilla, lasten kasvatuksella pelkästään uhrimenoja varten jne. Akka ei ollenkaan vähättele myöskään eläinuhrien asemaa tässä yhteydessä.

Ehkäpä se selviytymisen helvetti on muinaisille ihmisille ollut jo se maanpäällinen helvetti, joten alkuperäiskansoille(kaan) se termi ei ole ollut tarpeellinen. Sellaisella periaatteella ollaan menty, että “Jotta vittuakos sitten; tästä etiäpäin kualemahan: parempoo o kuitennii luvassa!”

Akka tykkää tästä ajatuksesta. Pitäkää helvettinne, uskontonne ja tunkkinne, ne ovat moderneja keksintöjä.

MURHA EI VANHENE KOSKAAN… NIINKÖ?

Meistä useimpien mieleen lienee piirtynyt kuva väkivaltaisesta luolamiehestä, joka kanniskelee valtavaa puunuijaa leopardinnahkaan pukeutuneena – ja vieläpä kiskoo avutonta naispuolista henkilöä hiuksista vetäen kotiluolaansa. Tässä kliseisessä kuvaelmassa totta on ainakin toinen puoli; nimittäin se väkivaltaisuus.

Todisteet maailman vanhimmasta tarkoituksellisesta taposta/murhasta löytyvät 430 000 vuoden takaa. Haloo: ei siis edes meidän oman lajimme toimesta tehtynä, vaan oletettavasti homo heidelbergensiksen suorittamana surmatyönä. Tämä laji esiintyi maapallolla n. vuosina 800 000-200 000 eaa, ja useimpien tutkijoiden näkemyksen mukaan tämä heidelberginihminen on ollut mm. neandertalien, denisovanihmisen ja nykyihmisen esi-isä.

Noh, mitäpä nämä todisteet sitten kertovat: kuka on murhattu, miten, miksi ja missä?

Tutkijat löysivät Espanjassa v. 1984 Sima de los huesos (luukuilu)- luolasta 28:n yksilön jäänteet. Tämä luola avautuu 13-metrisen kuilun pohjalle, joten selkeästi nämä ruumiit on pudotettu tarkoituksellisesti alas kuolemansa jälkeen. Sitä ei tosin tiedetä, pidettiinkö näissä tapauksissa rituaalisia hautajaismenoja, mutta löydettyjen yksilöiden ikäjakauma vaihteli suuresti. Osalla oli merkittäviä liikkumista haittaavia sairauksia, joten on selvää, että heistä huolehdittiin ennen menehtymistä.

Kuilun/luolan rakennekuva.

Tutkijoiden huomion kiinnitti kuitenkin 52 palaan hajonnut kallo, jonka otsassa näkyi kaksi -myöhemmin todistettua- kovan esineen lyöntijälkeä. Nämä vammat eivät ole syntyneet kuoleman jälkeen, vaan ne on tehty joko puisella tai kivisellä lyöntiaseella. Vammat eivät ole alkaneet parantua, joten kuolema on ollut suora seuraus näistä iskuista.

Tapauksen uhri/WikimediaCommons.

Uhrin ikää tai edes sukupuolta ei tiedetä, mutta kyseessä on kuitenkin ollut nuori aikuinen. Murha-asetta paikalta ei ole löydetty, eikä tietenkään voida varmuudella tietää, miksi juuri tämä yksilö tapettiin näin raa’asti päähän kohdistuneilla iskuilla. Ehkäpä hän olikin juuri raahaamassa heidelberg-naista tukasta luolaansa, kunnes joku päättikin puuttua tähän kaappaukseen ryöstämällä naisen omakseen. Hah, kuinka ihastuttavan nuiva kuvaelma. Käräjille; murha ei vanhene koskaan, osa 1.

Oman lajimme suorittama vanhin murhatapaus löytyy paljon myöhemmältä ajalta Irakista 1950-luvulla löydettynä: noin 75 000-50 000 eaa. homo sapiens on tappanut neandertalinihmisen vipukeihäällä. Onkin arveltu, että tällaisen vipukeihään keksiminen asetti homo sapiensit etulyöntiasemaan kiivaassa eloonjääntitaistelussa, sillä vipukeihään lähtönopeus ja kantama ovat tavallista keihästä suuremmat. Tämä uhri (Shanidar 3) on ollut n. 40-50-vuotias mies, joka on menehtynyt vipukeihään aiheuttamaan haavaan kylkiluussaan. Kuolema on tapahtunut muutamien viikkojen sisällä iskusta, sillä luussa näkyy paranemisen merkkejä. On siis mahdollista, että mies on lopulta menehtynyt iskussa syntyneeseen keuhkovammaan tai sen aiheuttamaan tulehdukseen. Käräjille; murha ei vanhene koskaan, osa 2.

Shanidar 2; tapauksen uhri.

V. 1979 Ranskasta löydettiin 36 000 vuotta vanha neandertalmiehen kallo, jossa näkyy keskellä päälakea kuolemaan johtanut tylpästä esineestä johtuva vamma. Tutkijat eivät ole varmoja, onko isku syntynyt onnettomuudessa, vai onko miestä isketty kivikirveellä brutaalisti päähän. Tämän vamman kanssa mies on kuitenkin elänyt jopa muutaman kuukauden ajan, joten on selvää, että hänestäkin on huolehdittu muiden neandertalinihmisten toimesta. Mikäli vamma on tosiaankin seurausta tarkoituksellisesta iskusta: käräjille, murha ei vanhene koskaan, osa 3.

Neandertalien ja sapiensien välisestä väkivaltaisuudesta löytyy kuitenkin merkkejä jo n. 100 000 vuoden takaa. Useilta kummankin lajin edustajilta on löydetty lukuisia kallonmurtumia, murtuneita käsivarsia ja jalan luita sekä puolustautumiseen viittaavia vammoja käsivarsissa. Onkin arveltu, että neandertalit ja sapiensit kävivät kiivasta kilvoittelua reviireistä meidän sapiensien tunkeutuessa Eurooppaan ja Aasiaan, joissa neandertalit olivat eläneet jo satoja tuhansia vuosia.

Onkin huomattava, että esimerkiksi simpanssit surmaavat raa’asti kilpailevien laumojen yksilöitä puolustaakseen reviiriään, joten tällainen käyttäytyminen lienee ollut luontaista jo varhaisemmillekin ihmislajeille – kyse on kuitenkin aina ollut eloonjäämiskamppailusta lajien, heimojen tai jopa pienten yhteisöjen välillä. Loppupeleissä neandertalilaiset sulautuivat osaksi homo sapiens -lajia, kunnes hävisivät kokonaan n. 30 000 vuotta sitten monen eri tekijän summana.

Mitäpä sitten tapahtui tämän jälkeen, kun reviireistä eikä saaliista enää taisteltu toisen, rinnakkaisen lajin kanssa? Osaako kukaan arvata, hmm? Homo sapiensit elivät ja antoivat toistenkin elää?

Eräs vanhimmista esimerkeistä lajin sisäisestä sodankäynnistä löytyy Kenian Turkanajärven läheltä Natarukista 10 000 vuoden takaa: 27:n homo sapiens -yksilön jäänteet löytyivät hautaamattomina, ja kymmenellä heistä oli luissaan selviä merkkejä raa’asta väkivallasta. Tämä ryhmä koostui lähinnä naisista ja lapsista, ja osalla heistä oli kädet ja jalat sidottu ennen tappavia iskuja. Uhreista löytyi myös kivikärkisten nuolien aiheuttamia vammoja. Murhapaikalta löytyneet obsidiaanista valmistetut aseet eivät ole tyypillisiä alueelle, joten onkin epäilty, että hyökkääjät ovat kilpailevien heimojen jäseniä alueen ulkopuolelta. Tuolloin paikalla sijaitsi rehevä laguuni, joten se lienee osasyy hyökkäykseen.

(UniversityOfCambridge)

Tässä yhteydessä teini-ikäisten ja soturi-ikäisten miesten puuttuminen viittaa siihen, että taistelukykyiset henkilöt on alistettu hyökkääjien matkaan tai he ovat hyökkäyksen alkaessa ehtineet paeta. Tätä jälkimmäistä Akka ei usko; kyllä perheitä on puolustettu viimeiseen asti, perhana vieköön. Varsinkin, kun yksi murhatuista naisista oli peräti raskaana. Käräjille; murha ei vanhene koskaan, osa 4.

Eräs merkillinen massamurhamysteeri tapahtui nykyisen Saksan Herxheimissa n. 4950 eaa. Vuonna 2009 tältä 10 asumuksen kivikautiselta asuinpaikalta löydettiin jopa 1000 ihmisen jäänteet. Uhrit olivat kaikenikäisiä miehiä, naisia ja lapsia (jopa vauvaikäisiä ja sikiöitä), mutta huomiota herättävin seikka oli ruumiiden käsittely heti kuolemien jälkeen. Lihat oli kaavittu luista, suuret luut katkottu ja jopa kallot oli nyljetty ja rikottu. Ei siis olekaan ihme, että epäilys kannibalismista heräsi nopeasti, mutta myös rituaalista uhraamista on esitetty joukkomurhan syyksi. Uhrit eivät olleet kotoisin alueelta, joten on epäilty sitäkin, että nämä murhatut tulivat kauempaa vapaaehtoisesti paikalle uhrattavaksi. Anna mun kaikki kestää…!

(Nature)

Tutkijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että näiden ruumiiden silpominen on ollut ammattimaisen tarkkaa, joten tekijät ovat osanneet asiansa. Kalloista oli huolellisesti leikattu kuppimaisia maljoja ja niihin oli myöhemmin kaiverrettu koristeellisia symboleja. Mitään merkkejä niiden käyttämisestä juoma-astiana ei kuitenkaan löytynyt eikä se olisi edes ollut mahdollistakaan kivityökalujen aiheuttamien terävien reunojen takia. Joten mysteeriksi jää, mitä hittoa tässä pikkukylässä oikein on tapahtunut???

Brittiläinen kallokuppi melkein 15 000 vuoden takaa (NaturalHistoryMuseum).

Lukuisat, rikotut saviastiat uhrien seassa viittaavat kyllä uskonnollisiin syihin, mutta miksi nähdä moista vaivaa ihmisten tarkassa teurastamisessa, nylkemisessä ja luiden rikkomisessa… Tämän massamurhan jälkeen kylä on joka tapauksessa kokonaan hylätty, joten ainakaan paikkaa ei sittemmin käytetty mihinkään (edes rituaaliseen) tarkoitukseen. Kukaan ei myöskään voi uskoa, että nämä JOPA TUHAT ihmistä on syöty, sillä johan tällaisen tolkuttoman lihamäärän syömiseen tarvitaan jo useita tuhansia muita ihmisiä samanaikaisesti, ennen kuin… krhm… raaka-aineen pilaantuminen alkaa! Joten, käräjille; murha ei vanhene koskaan, osa 5.

Herxheim(Spiegel).

Lycka till vaan kaikille näiden mainittujen esimerkkien syyllisten etsijöille. Vinkkinä annettakoon, että kannattaa paneutua tarkasti aikalaisten ja silminnäkijöiden kertomuksiin, mutta samalla tulee huomioida, että aika lienee vääristänyt joitakin muistikuvia. Ehkä on sittenkin parempi vain käydä tarkasti läpi kaikki mahdolliset valvontakameratallenteet näistä tapauksista. Kyllä ne syylliset sieltä saadaan lopulta kammettua käräjille, mutta puolustusasianajajien kannattaa varautua jo etukäteen nk. rasismikorttiin. Ainakin osassa näistä tapauksista syylliset tukeutunevat todennäköisesti siihen, että heitä syytetään ihan pelkästään erirotuisuuden perusteella. Hah!

Kummallisesti oikeussali on toistaiseksi ihan tyhjänä.