USKONNOLLISET RELIIKIT

Akka olikin moukkamaisen tietämätön aiheesta, josta heräsi ajatus kirjoittaa jo viikkoja sitten (Jeesukseen liittyvästä Kristuksen keihäästä/Longinuksen keihäästä/Kohtalon keihäästä) siltä osin, että tämä keihäs nähtävästi liittyy uusimpaan Indiana Jones -elokuvaan “Indiana Jones and the Dial of Destiny.”

Jep, moinen liikkuvien kuvien katsanto on jäänyt Akalta näkemättä, mutta Akalla ei ole ollenkaan mitään Indya vastaan. Kukapa meistä ei haaveilisi seikkailevansa käärmeiden, hämähäkkien ja pölyn täyttämissä luolissa, kunnes lopulta olisi huikea mahdollisuus pelastaa kaikki arvokkaat, arkeologiset aarteet ja viuhutella ruoskaa esim. uhkaavia naazzeja kohti.

(People).

Jokaisen harrastelija-arkeologin unelma, kerrassaan! Noh, pikaisella selvityksellä tässä elokuvassa tavoiteltu keihäs on nähtävästi kopio alkuperäisestä ja sen sijaan keskitytään Antikytheran koneeseen, joka sallii ajassa matkaamisen. Yeah, nyt Akan onkin pakko katsoa tämä mielenkiintoinen viritelmä jonakin päivänä!

Antikythera Mechanism – World History Encyclopedia järkyttävän pitkä juttu, mutta päivämäärältään uusin tältä vuodelta

Antikytheran kone – Wikipedia englannin kieltä taitamattomille

Palataksemme asiaan eli tähän kummalliseen keihääseen: mistä tässä kohutussa keihäässä on oikeastaan kyse, hmm…? Katsotaanpa, mitä Raamattu kertoo tästä asiasta:

“Niinpä sotilaat murskasivat sääriluut niiltä kahdelta (kuoleman nopeuttamiseksi, Akan huomio), jotka oli ristiinnaulittu Jeesuksen kanssa – ensin yhdeltä, sitten toiselta. Jeesuksen kohdalle tullessaan he kuitenkin huomasivat, että hän oli jo kuollut. Siksi he eivät murtaneet hänen sääriluitaan, vaan yksi sotilaista puhkaisi keihäällään hänen kylkensä. Haavasta valui heti verta ja vettä. Se, joka näki tämän, on todistanut siitä, jotta tekin uskoisitte. Hänen todistuksensa on totuudenmukainen, ja hän tietää puhuvansa totta.”

Johanneksen evankeliumi 19

Fra Angelico/Freskenzyklus im Dominikanerkloster San Marco in Florenz, Szene: Kreuzigung mit Lanzenstich des Hauptmanns Longinus n. v. 1450. (Wikipedia, nyt oli pakko käyttää copypastea)

Tämän Raamatun tekstin perusteella on tietenkin täytynyt kaivaa esiin syypää: kuka ruoja kehtasi pistää keihäänsä Jeesuksen kylkeen todetakseen tämän kuolleeksi? Vastaus: roomalaisten sadanpäämies Longinus! Akka kuittaa tämän hapatuksen heti myöhemmäksi keksinnöksi, sillä nimi Longinus löytyy ajoitettuna vasta 300-500 -luvuille jaa. ihan useiden tutkijoiden kertomana.

On myös legendaa, että Jeesuksen veri olisi parantanut Longinuksen näön tämän pistettyä Jesseä kylkeen. Tämakin legenda on myöhemmiltä vuosisadoilta, kuin 100-luvulta jaa.

Nyt täytyy muistaa, että näihin aikoihin tarinoita kerrottiin kuulopuheina suusta suuhun ja sukupolvista toiseen, sillä tavalliset pulliaiset eivät todellakaan osanneet lukea tai kirjoittaa. Alati leviävä kristinusko laittoi ihmiset sittemmin vieläpä kirkkoihin kuulemaan oppineiden sanaa latinaksi luettuna, sillä muutakaan mahdollisuutta heillä ei ollut. Siinäpä sitä on sitten istuttu pitkässä puupenkissä herran sanaa kuulemassa…!

Mitäpä keihäälle sitten oikeastaan tapahtui? Kuinka yllättävää: tätä keihästä tiedetään olevan ainakin neljä kappaletta maailman eri kolkissa. Tämä on hyvin yleinen tapa kristinuskossa, sillä reliikit olivat arvossaan varsinkin keskiajalla. Katsahdetaanpa siis näitä neljää tapausta:

Rooman keihäs, Wienin keihäs, Armenian keihäs ja Vatikaanin keihään palanen.

Näistä kaikista ykköseksi eli uskottavimmaksi nousee Wienin keihäs (joka on esillä Hofburgin palatsissa, Wienissä) pelkästään jo sen takia, että sille on ainoana tehty tutkimuksia. Nämä tutkimukset ovat osoittaneet, että keihään materiaalit ajoittuvat n. 600-700 -luvuille jaa., ja täten keihäs olisi (tod.näk.) muidenkin keihäiden ja reliikkihysterian tuotos. On myös väitetty, että keihääseen olisi kiinnitetty Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen kuulunut naula, ja tämän reliikin tutkimukset ovatkin ajoittuneet 100-luvulle jaa… kunnes tämäkin tutkimus uusittiin, ja ajoitus osui samoille vuosisadoille itse keihään kanssa.

(Vienna Muses)

Akka suhtautuu näihin uskonnollisiin reliikkeihin kuitenkin hyvin nuivasti: tällainen toiminta oli hyvin yleistä pienellekin pikkukirkolle missä tahansa kylässä, jotta kirkkoon saatiin uskovaa väkeä ihmettelemään moista jumaluuden lähdettä. Ja anetta myytiin niin maan perhanasti myöhemmällä ajalla…!

(MetMuseum).

Tietenkin tähän asiaan liittyy muuan herra Hitler, jonka kerrotaan avustajiensa avulla metsästäneen jos jonkinmoista reliikkiä arjalaisten uskomustensa pohjaksi. Tämä Wienin keihäs pelastettiin jo keisari Napoleonin kynsistä Nurnbergista Wieniin, mutta sodan melskeiden päättyessä keihäs löytyi kuitenkin piilotettuna Nurnbergista ja on siis täten esillä aiemmin mainitussa palatsissa.

Akka ei puutu tällä erää tämän tietyn henkilön uskomuksiin ja toimiin ollenkaan, sillä se ei ole sen arvoista. Näiden reliikkien kohdalla kyse on aina uskosta: jos henkilö itse uskoo jonkin tällaisen esineen olevan aito, hänen päätään on turha yrittää kääntää tai vaikuttaa hänen mielipiteeseensä millään tavalla. Ja mitä me muut olemme häntä siitä tuomitsemaan: Akan tietämyksen mukaan Suomessa vallitsee kuitenkin uskonnonvapaus. Ja Akalla sananvapaus.

(Muistellaan tässä samalla tapahtumia 22 vuoden takaa 9/11-muistopäivänä ja eritoten Akka muistelee tuona päivänä syntynyttä, edesmennyttä ystäväänsä suurella lämmöllä. RIP pitää taas Akan sanoa tapojensa mukaisesti, vaikka kyse ei olekaan tällä kertaa edes arkeologisista hautalöydöistä.)

edit. Ystävä oli toki syntynyt tuona päivänä vuosikymmeniä aiemmin. Olipa siinä sitten juhlan paikkaa syntymäpäivälle tulevina vuosina. Ei nimittäin ollut.

TURISTIKRÄÄSÄN ALKULÄHTEILLÄ

Kukaan konmarittaja ei varmastikaan tunnusta, että “on sitten joskus tullut lomakohteesta ostettua jokin täysin hyödytön vipstaakkeli” matkamuistona. Sittemmin se täysin turha härpäke on jäänyt krääsälaatikkoon tai kaapin perälle, kunnes kauhean vimman vallassa on kaikesta turhasta tavarasta hankkiuduttu eroon. Siinä on sitten posket häpeästä punaisina katseltu esim. sitä käsin maalattua maisemalautasta, jonka reunaan on kirjoitettu tuolloisen matkakohteen nimi.

Kuulostaako tutulta? Jep, sellaiset lautaset eivät kelpaa kenellekään edes kierrätettynä (ellei joku sitten jostakin merkillisestä syystä keräile tällaisia aarteita).

Akka muistaa kuitenkin eläväisesti ensimmäisen matkamuistonsa Viking Linen laivamatkalta, kun Akka oli peräti 7-vuotias. Kyseinen esine oli pitkulainen avaimenperä, jonka sisällä liikkui Viikkarin paatti, kun pötköä kallisteli puolelta toiselle. Akka epäileekin, että tämä pötkö löytynee edelleen äiteensä krääsälaatikoista. Ah, kuinka retroa...!

Koska ja miten tällainen matkamuistojen keräileminen on sitten alkanut? Tiettävästi yksi vanhimmista, selkeästi matkamuistoksi luokiteltava esine löytyi arkeologisissa kaivauksissa Lontoossa. The Thames-joen sivujoen Walbrookin (sittemmin kuivunut) rannalla sijaitsi vuodesta 43 jaa. lähtien roomalaista asutusta, ja alueelta löydettiinkin runsaasti esineistöä. Peräti yli 200:n kirjoituspuikon joukosta löytyi yksi, jonka varteen oli kaiverrettu muistokirjoitus. Tekstissä kerrotaan, että kynän lahjoittaja antaa kynän muistoksi tultuaan “kaupungista” ja pahoittelee sitä, ettei hänellä ollut varaa parempaan lahjaan. Kynä/puikko on ajoitettu vuodelle 70 jaa.

This Ancient Roman Souvenir Stylus Is Inscribed With a Corny Joke | Smart News| Smithsonian Magazine

Useimmat matkamuistot ovat kuitenkin olleet alkujaan uskonnollisia: jopa jo 300-luvulla jaa. Jerusalemiin tehtiin pyhiinvaellusmatkoja. Nämä matkailijat halusivatkin yleensä jonkin muiston Pyhästä maasta; jopa hiekka, keramiikanpalaset ja kivet kelpasivat matkalaisille mukaan otettaviksi.

Seuraavina vuosisatoina Jerusalemissa alettiinkin myydä pienissä pulloissa pyhää vettä tai siunattua öljyä, jotta matkalaiset voisivat palata kotiinsa onnea ja siunausta tuovan matkamuistonsa kera. Näihin aikoihin mitä tahansa puunpalastakin saatettiin kutsua palaseksi Jeesuksen rististä, ja tälläkin hetkellä näitä “pyhiä” reliikkejä on kirkoissa ympäri maailmaa. Arvioiden mukaan jopa sen verran, että tällä kaikella puumateriaalilla voisi rakentaa vaikkapa Nooan arkin. Yeah.

Tällaiset pienet pullot tehtiin yleensä tinasta, lyijystä tai hopeasta. Tällaisia puteleita kannettiin mukana matkatavaroissa tai ripustettiin kaulaan suojelemaan matkalaista.

Onkin ymmärrettävää, että tällaiset uskonnolliset esineet ovat säilyneet nykypäiviin asti, sillä ne ovat varmastikin olleet arvokkaita ja arvostettuja esineitä jopa useiden sukupolvien ajan. Jerusalemista on löydetty myös amuletti/kolikko 500-600-luvuilta jaa., joka kuvaa Jeesus-lasta seimessä. Seuranaan hänellä on aasi ja härkä.

Akka voi hyvinkin kuvitella, kuinka jossakin pienessä työpajassa tällaisia matkamuistoja valmistettiin muinoin -hiki hatussa- lähes sarjatyönä. Pyhiinvaeltajien määrät olivat kuitenkin jo tuolloin niin suuria, että heistä riitti varmaa tuloa pienellekin yrittäjälle.

Tällaisia uskonnollisia amuletteja löytyy myös British Museumista (tietenkin, sillä tähän museoon on haalittu tavaraa eri maista kenenkään kyselemättä jo toista vuosisataa. Useat eri maat vaativatkin esineiden repatriaatiota).

Matkamuistoista puheenollen; kaikenlaisilla matkailijoilla on myöskin ollut tarve jättää puumerkkinsä käymäänsä matkakohteeseen.

Gizasta, Egyptistä, on löydetty temppelimuurista kaiverrus peräti vuodelta 1240 eaa. Kaiverruksen mukaan paikalla vieraili muuan Hadnakhte veljensä Panakhtin kanssa. Sillä tavalla, poijjaat, sillä tavalla…! Kiva kuulla teidän mukavasta reissustanne 3000 vuotta myöhemmin!

Pyramidit ja muutkin egyptiläiset kohteet ovat olleet suosittuja riipustelujen kohteita jo vuosituhansien ajan; varsinkin Napoleonin sotaretkien jälkeen jokaisen itseään kunnioittavan kulttuurihenkilön oli päästävä Egyptiin. Näistä käynneistä on edelleen nähtävissä heidän nimikirjoituksiaan useissa historiallisissa kohteissa. On kuitenkin muistettava, että muinaismuistolait ja historiallisten monumenttien kunnioittaminen alkoivat toden teolla vasta 1900-luvun puolella, joten tällaista toimintaa katsottiin tuolloin läpi sormien.

(Public Domain).

Hagia Sofia-moskeijassa (Istanbul, Turkki) on puolestaan vieraillut norjalainen, palkkasoturiksi epäilty herrasmies Halfdan hänen jättämistään riimuista pääteltynä. Tämä äijä on nerokkaasti kaivertanut seinään “Halfdan oli täällä.” Tämä legendaarinen tapa ilmaista käyntinsä elää edelleen monissa seinissä, kuten varmastikin kaikki tiedämme.

Hagia Sofia.
Halfdanin “Halfdan was here.”

Jerusalemin “pyhistä pyhin,” Pyhän Haudan kirkko, on edelleenkin suosittu pyhiinvaellus- ja turistikohde. Tämän kirkon rakennutti Konstantinus Suuri (ensimmäinen kristinuskoon kääntynyt roomalainen keisari) 300-luvulla jaa., ja tästä kirkosta on löydetty useita seinään kaiverrettuja ristejä. Aiemmin epäiltiinkin, että ristiretkeilijät kaiversivat näitä ristejä merkeiksi käynneistään, mutta viime vuoden tutkimukset ovat osoittaneet, että näitä ristejä kaiverrettiin korkeintaan muutaman henkilön toimesta.

Pyhan Haudan kirkko, jonka sisällä sijaitsee oletettu Jeesuksen hautakammio. Sen ympärille on rakennettu erillinen “mausoleumi” kirkon sisälle.

Yeah, tällainenkin seikka on todettavissa, kun käytössä on useita eri kuvantamismenetelmiä ja -tekniikoita! Onkin siis aihetta epäillä, että ehkä nämä “muutamat henkilöt” kaiversivat ristejä seinään ristiretkeläisten pyynnöstä (joko hyvää hyvyyttään tai sitten pientä maksua vastaan). On myös arveltu, että tällä tavoin estettiin vaeltajia kahmimasta kiviä ja rakennusmateriaaleja mukaansa, sillä tällaiset Jeesuksen (oletetun) haudan lähellä olleet materiaalit olivat kävijöille tietenkin suuressa arvossaan – olivathan ne peräti itsensä Jeesuksen haudan läheisyydessä! Tällainen maksullinen ristienkaiverrus-toiminta olisikin siis hyvin ymmärrettävää, mikäli sellaista on tosiaan tapahtunut.

Church of the Holy Sepulchre’s mysterious ‘graffiti’ crosses may not be what they seem | Live Science

Kiinan muurikaan ei ole poikkeus tässä graffitiasiassa, mutta v. 2014 tähän historialliseen kohteeseen avattiin graffiteille sallittu osuus. Viranomaiset tuskastuivat turisteihin, jotka kielloista huolimatta halusivat kaivertaa puumerkkinsä tähän jopa yli 20 000 kilometriä pitkään rakennelmaan. Noh, tämä nyt on varmastikin paras keino estää luvattomia graffiteja… varsinkin, kun pituutta tällä valtavalla muurilla riittää!

On se nyt kuitenkin merkillistä, että ihmisten geeneistä löytyy tällainen merkillinen vimma jättää itsestään edes jokin jälki tuleville sukupolville – vaikka vain johonkin seinään kirjoitettu “Se-ja-se kävi täällä.” Nähtävästi tämä taipumus on useita kymmeniä tuhansia vuosia vanha tapa, jonka mm. luolamaalauksista tiedämme.

Kannattaakin huomioida tänä kesänä reissatessa, että jätetään ne turhat krääsät ostamatta. Missä sijaitsee maailman kaikkien matkamuistojen hautausmaa/kaatopaikka?! Jep, siellä sen kaiken muun sekajätteen seassa, jonka viskaamme muutenkin muina miehinä (naisina/henkilöinä/alieneina/minä-tahansa) menemään.

Akka kuitenkin toivoo, että edes jokunen matkamuisto meidän ajaltamme säästyy tulevaisuuden arkeologeille tutkittavaksi: olisikohan parempi haudata keramiikkalautanen tekstillä “Kuopio-Puijo” vai savikannu, jossa lukee Kypros kreikkalaisilla aakkosilla?

Äh, ihan sama; muutaman tuhannen vuoden päästä kaikki arkeologiset löydöt ovat jo ihan peruskauraa: “Voi v**tu, minkä hemmetin takia näitä Kuopio-lautasia löytyy joka paikasta? Löytyisi nyt edes kerrankin yksi Saint Vincent ja Grenadiinit-valtion lautanen!!”

Saint-Vincent ja Grenadiinit. Jep, kelpaisi Akalle. Huom! Ainuttakaan matkamuistoa ei ole vahingoitettu/haudattu tämän kirjoituksen aikana, joten Kuopion ja Kyproksen on turha ottaa Akkaan yhteyttä harmistuksissaan. Akka odottaa kuitenkin lahjakorttia tältä Saint-Vincentiltä ja Grenadiineiltä.