WILLIN LÄNNEN GENTLEMANNI

Ai, että mustaa joulua povataan taas (ainakin tänne eteläiseen Suomeen)? Mikäpä sen parempi sitten, kuin tutustua herrasmieheen nimeltään Black Bart. Tulee jouluista tunnelmaa…!

Black Bart.

Charles E. Boles/Bolton -niminen herra syntyi Norfolkissa, Englannissa n. vuonna 1829-1830, mutta päätyi Amerikan siirtolaiseksi jo kaksivuotiaana vanhempiensa muuttaessa luvattuun kultamaahan. Charles innostui veljiensä kanssa täysikasvuisina osallistumaan Kalifornian kultaryntäyksiin, mutta kuten niin monien muidenkin kohdalla; äkkirikastumista ei niin helpolla tapahtunutkaan. Kahden vanhemman veljen kuoltua Charles palasi kotiin Jefferson Countyyn, New Yorkiin ja avioitui Mary Elizabeth Johnsonin kanssa. Pariskunta sai neljä lasta ja eleli lopulta tavallista perhe-elämää Decaturissa, Illinoisissa.

Amerikan sisällissota (1861-1865) taisi vaikuttaa tähän kuuliaiseen perheenisään ikävällä tavalla, sillä kotiuduttuaan sodasta Charles lähti taas turhaan etsimään kultaa, kunnes v. 1871 hänestä ei kuultu enää mitään. Charlesin vaimo luuli miehensä kuolleen kullanetsintämatkoillaan, mutta ennen katoamistaan Charles oli kuitenkin ehtinyt kertoa vaimolleen kirjeessä epämiellyttävästä kohtaamisestaan Wells Fargo & Companyn edustajien kanssa. Tälle yritykselle Charles vannoikin kostoa kirjeessään.

Wells Fargo & Company oli (ja on edelleen) rahoitus- ja pankkialan suuryritys, joka perustettiin v. 1852. Aluksi yritys keskittyi koko Amerikan kattavaan postivaunutoimintaan, mutta nykyisin yrityksen liikevaihto pyörii 90-100 MILJARDIN dollarin kieppeillä. Tässä firmassa osattiin tehdä nokialaiset: vaihdettiin sitten kumi (postivaunut) ihan johonkin toiseen, tuottavampaan alaan!

Wells & Fargo Companyn postivaunu esillä museoituna.

Näitä Wells Fargon postivaunuja ryöstettiinkin ahkerasti, sillä kyseessä oli kuitenkin maan suurin ja kattavin kuljetusjärjestelmä, jonka mukana liikkui mm. arvotavaroita, palkkasaatavia, kultaa ja kaikenlaista muuta mukavaa ryöstettävää. Yritys palkkasikin useita etsiviä jahtaamaan tällaisia postivaunuryöstäjiä, jollaiseksi Charleskin jostakin syystä muuttui.

Vuosien 1875-1883 välisenä aikana Charles ryösti ainakin 28 postivaunua KalifornianOregonin välillä ja hänestä tulikin eräänlainen kulttihenkilö. Ai miksi? Toisen ryöstönsä yhteydessä hän jätti rikospaikalle itse kirjoittamansa runon:

”I’ve labored long and hard for bread,
For honor, and for riches,
But on my corns too long you’ve tread,
You fine-haired sons of bitches.”
-Black Bart, 1877 (Wikipedia)

Ensimmäisen ryöstönsä aikana Black Bart/Charles hämäsi postivaunun kuljettajaa asettamalla pensaikkoon oksia, jotka näyttivät kauempaa katsottuna kiväärien piipuilta. Black Bart myös puhui pusikoille; antaen täten ymmärtää, että hänellä todellakin oli rikoskumppaneita mukana.

Tyypillinen kulkuneuvo tuohon aikaan (Library Of Congress).

Ryöstöjen yhteydessä tätä ryöväriä kuvailtiin herrasmieheksi, joka puhui kauniisti ja kohteliaasti, ei ryöstänyt matkustajien henkilökohtaista omaisuutta eikä hänen aikomuksenaan tuntunut olevan vahingoittaa ketään. Näin kävikin: Black Bart ei koskaan ampunut tai uhkaillut ketään millään väkivallalla, vaan hän puhui ihmiset ympäri toimimaan oman tahtonsa mukaan. Black Bartille oli ominaista, että hänellä oli päässään jauhosäkki kaksine silmänreikineen ja tämän päällä koreili vielä tyylikäs hattu: kaikin puolin oikein edustava ulkomuoto mainittiin usein ryöstäjää kuvailtaessa.

Viidennen ryöstönsä yhteydessä Black Bart jätti taas jälkeensä runon:

”Here I lay me down to sleep
To wait the coming morrow,
Perhaps success, perhaps defeat
And everlasting sorrow.
Let come what will, I’ll try it on,
My condition can’t be worse;
And if there’s money in that box
’Tis munny in my purse.”
-Black Bart, 1878 (Wikipedia)

Joidenkin muidenkin ryöstöjen yhteydessä jätettiin myös runoja, mutta asiantuntijat selvittivät niiden olevan ihan perus-copycat-toimintaa. Joka tapauksessa, Black Bartin ryöstöjen ja maineen myötä hän sai Wells & Fargon etsivät peräänsä, mutta he vetivät aina vesiperän. Lopulta, v. 1883, Black Bartille kävi köpelösti: postivaunun kuljettaja ampui häntä neljästi ja yksi luoti osuikin Bartia käteen. Myöhemmin kuljettaja brassaili uroteollaan, kuinkas muuten…!

(Heritage Auctions/Public Domain).

Mutta: Black Bart jätti jälkeensä nenäliinan, jonka hän oli kietonut vertavuotavan kätensä ympärille. Oliko sillä väliä, kun dna-tekniikkaa ei ollut vielä olemassa? Kyllä vain oli, sillä nenäliinassa oli pesulan merkintälappu, jossa kerrottiin nenäliinan omistaja. Wells & Fargon etsivät kiersivät läpi noin 90 pesulaa, ennen kuin yhdessä niistä tunnistettiin nenäliinan omistaja ja hänen ilmoittamansa osoite. Voi Black Bart; mikä moka…! Hänet pidätettiin matkustajakodista, jonne hän oli ilmoittanut ammatikseen ”kaivosinsinööri” ja työn takia hän matkustelikin ympäriinsä. Yeah…

Kaikesta huolimatta Wells & Fargo syytti Black Bartia vain viimeisestä ryöstöstä. Ehkäpä yritys ymmärsi, että kansan ollessa ryöstäjän puolella, olisi muista ryöstöistä syyttäminen vain haitaksi yrityksen imagolle…! Täten herra gentlemanni sai vain kuuden vuoden tuomion, josta hän lopulta istui vain neljä vuotta San Quentinissa, Kaliforniassa.

Vapautumisensa jälkeen lehdistö kyseli Black Bartilta, vieläkö tämä aikoi jatkaa ryöstelyään. Vankeuden aikana Black Bartin terveys oli huonontunut merkittävästi, joten hän totesi vain: ”No, gentlemen, I’m through with crime.”

Vapauduttuaan tämä herrasmies ei nähnyt enää koskaan perhettään, vaikka kirjoittelikin edelleen vaimolleen joskus. Hänen kohtalonsa on siis tuntematon, mutta tietenkin asiasta löytyy useita spekulaatioita: hänen on väitetty olleen mm. (apteekkarina) Marysvillessa, Kaliforniassa, Japanissa, New Yorkissa, Montanassa, Nevadassa ym. ym.

On arvioitu, että näiden todennetun 28:n ryöstön yhteydessä Black Bartin saalis olisi ollut yhteensä noin 18 000 dollaria, mikä oli toki tuona aikana messevä rahamäärä! Akan veikkaus on, että äijä laittoi massia menemään perheelleen eikä vain häpeän takia kehdannut enää tavata lapsiaan: hänelle oli vain tärkeintä, että perheen elanto oli turvattu!

Voi voi, Black Bart: R.I.P ja mustaa joulua sinullekin; arvon herra-ryöstäjä-runoilija, minne ikinä päädyitkään. Herrasmies loppuun asti!

MYYDÄÄN: VAPAUDENPATSAS! VÄHÄN KÄYTETTY, AJAN PATINOIMA!

New Yorkin edustalla seisova Lady Liberty on kaikille tuttu ikoninen maamerkki. Tämä kuparilla verhottu teräspatsas on Ranskan lahja Amerikalle. Alunperin lahjaa ehdotti ranskalainen Édouard de Laboulaye v. 1865. Monien mutkien jälkeen patsas vihdoin paljastettiin kansalle v. 1886. Amerikkalaiset itse kustansivat lahjoitusvaroilla patsaan jalustan, joka lopulta maksoi yhtä paljon kuin teräsrouva itse (n. 100 000 dollaria silloista rahaa).

Lady Liberty.

Yli satavuotisen historiansa aikana patsaan väri on muuttunut vihreäksi kuparin hapettumisen johdosta, alkuperäinen väri oli (tietenkin) kuparinruskea. Patsas koki myös suuria vahinkoja v. 1916, kun saksalaiset räjäyttivät pommin läheisellä saarella. Tästä johtuen lyhtyyn ei ole enää yleisölle pääsyä korjauksista ja lyhdyn vaihdosta huolimatta.

Amerikkaan saapuvat siirtolaiset näkivät aina patsaan matkatessaan viereiselle Ellis Islandille vastaanottokeskukseen.

Patsaan suunnittelutyöstä oli vastuussa Frédéric Auguste Bartholdi, mukaansa hän sai myöhemmin insinööri Gustave Eiffelin. Ei liene tarvetta mainita, mistä Eiffelin nimi on kuuluisa. Eiffel suunnitteli Vapaudenpatsaan sisäiset teräsrakenteet.

Kruunuun sentään vielä pääsee, kunhan varaa lipun puoli vuotta etukäteen. Kruunuun päästetään vain n. 240 ihmistä päivässä. Vuosittaisen 4 miljoonan turistimäärässä tämä on aika vähän…

Herra Eiffel ei lopulta ollut patsaan paljastustilaisuudessa, sillä hän oli samaan aikaan kiireinen toisen proggiksensa parissa. Eiffel-torni valmistui Pariisin maailmannäyttelyyn v. 1889. Pariisilaiset itse inhosivat ensin koko tornia, ja se olikin tarkoitettu myöhemmin purettavaksi.

Torni suunniteltiin maailman korkeimmaksi rakennukseksi (antennin kanssa 324 m), eli pytinki on noin 3 Vapaudenpatsaan kokoinen (jalustan kanssa 93 m). Tätä saavutusta torni pitikin hallussaan 40 vuotta, kunnes Chrysler Building ohitti sen korkeuden.

Rakennustöissä kuoli ainoastaan 1 työmies, mikä on uskomaton saavutus 1800-luvun työolosuhteissa. Herra Eiffel piti huolta työturvallisuudesta! Tornia ei sitten kuitenkaan purettu, sillä sitä käytettiin tehokkaana antennimastona. Nykypäivänä tornissa käy 6,7 milj. turistia vuodessa.

Herra Eiffel vasemmalla.

Gustave Eiffelin lisäksi Vapaudenpatsaalla ja Eiffel-tornilla on muutakin yhteistä: ne molemmat on myyty. Siis todellakin MYYTY.

Huijari nimeltään Arthur Ferguson myi Vapaudenpatsaan eräälle australialaiselle 100 000 dollarilla. Myynnin syynä oli mukamas ”sataman laajennus, jonka johdosta patsas halutaan purkaa”. Hän oli aiemmin höynäyttänyt useita muitakin hyväuskoisia ja myynyt mm. Lontoon Big Benin ja Buckinghamin palatsin. Lisäksi hän oli ”vuokrannut” Valkoisen talon 100 000 dollarin vuosihinnalla. Heppu jäi sitten kuitenkin lopulta kiinni ja istui vankilassa 5 vuotta rikoksistaan. Vankilakakun jälkeen hän eli loppuikänsä ylellistä elämää edelleen ihmisiä huijaten; kuolemaansa saakka v. 1938. (Tässä kohdassa pitää kysyä WHAT?! Vain 5 vuoden tuomio, jatkoi huijauksiaan eikä jäänyt enää ikinä kiinni??)

Tarinan opetus? Älä usko mitään, mikä vaikuttaa liian hyvältä! Äläkä usko ihan ketä tahansa!

Vanhaa selliosastoa (v. 1898).

Eiffel-tornin myynnistä oli vastuussa kuuluisa huijari ”kreivi” Victor Lustig. Tämä herra eli koko elämänsä pelkillä huijauksilla ja höynäytti myös mm. Al Caponea. Victor Lustig käytti hyväkseen Eiffel-tornin purkuaikeita ja halusi myydä sen ”romurautana” hyvällä hinnalla. Victoria ei saatu kiinni, sillä hänen uhreikseen joutuneet ihmiset häpeilivät liikaa todistaakseen häntä vastaan. Valekreivin hyvä onni loppui kuitenkin ennen pitkää ja hän istui tuomiotaan mm. Alcatrazissa yhdessä veropetoksesta tuomitun Al Caponen kanssa. Kuinka ironista.
Victor Lustig kuoli vankilassa keuhkokuumeeseen v. 1947.

Voi Victor, mitäs menit tekemään! (Victor Lustig keskellä).

Tarinan opetus? Samat kuin edellä.

Tällaiset tarinat tuovat mieleen esim. nykyajan nigerialaiskirjeet, joihin turhan moni lankeaa. Näillä mainituilla herroilla oli tosin kanttia esiintyä ihan naamatusten uhriensa kanssa ja esittää tilanteista riippuen erilaisia rooleja. Merkillistä ajatella, millainen luonne tällaisilta huijareilta vaaditaan: tyypit ovat ihan kuin suoraan elokuvista. Agentti- tai vakoojameininkiä!

Tai sitten vaan tarvitaan jollain lailla häiriintynyt persoonallisuus; mene ja tiedä… aika veijareita kuitenkin!