Kategoria: uskonto

Julkaistu

KAUPUNKIEN HISTORIALLISIA NIMIÄ

Tulipas taas upottua pohjattomaan kuiluun kaikenlaisten asioiden tutkimisten kanssa – uskokaa pois, näihin juttuihin uppoaa tuntitolkulla tutkittavaa ja sadoittain sivuja ihan vaan kaikkien tietojen tarkistamiseksi.

Jos se ei ole vielä tullut selväksi, Akka ei käytä minkäänlaista tekoälyä ihan periaatteen vuoksi: oikeiden taiteilijoiden pitää saada taiteilla ja oikeiden tutkijoiden pitää saada tutkia ja hutkia, näin se vaan on. Aidan alta meneminen sallitaan vain hätätilanteessa, esim. Bigfootin hyökkäyksessä, joka on tosiaankin varteenotettava uhka ihan kaikille Euroopan kansalaisille. Jep, todellakin! Hah hah!

Unesco World Heritage site of Derbent.

Noh, tekoäly käyttää Akan tietoja lähteenään joissakin asioissa ja merkitsee nämä tiedot lähteenä ”epäluotettaviksi, koska kyseessä on yksityinen blogi.” Haista sinä tekoäly pitkä p***a! Et ole Akan kaveri eikä sellaista suhdetta edes tarvita.

Sukelletaanpa siis (tällä kertaa ei katsahdeta, hah) vanhojen kaupunkien nimiin, ennen kuin niistä tuli niitä nykyisiä meidän tuntemiamme kaupunkeja:

Danzig – Gdansk (Puola)

Pronssikautiset arkeologiset löydöt ajoittavat alueen tullen asutetuksi vähintään v. 2500-1700 eaa. aikana. Kaupunki oli tärkeä satamakaupunki keskiajalta lähtien ja kuului täten tietenkin Hansaliittoon. Danzig-nimellä tunnettu kaupunki vaihtoi kuitenkin nimensä toisen maailmansodan jälkeen Gdanskiksi saksalaisten vallan vihdoinkin loputtua. Gdansk oli siitä lähtien täysin puolalainen kaupunki ja nimi sen mukainen.

Gdansk old town (TripAdvisor).

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hansaliitto

Akan mielestä puolalainen Kleszczewo Koscierskie -niminen kylä on nimeltään loistava esimerkki asuinpaikan nimeämisestä. Kleszcz… lempinimeltään tämä kaupunki voisi olla vaikka KLESI.

https://visitgdansk.com/muzea?setLanguage=en linkki Gdanskin museoihin

Nyk. asukasluku: 487 371

Reval-Rääveli – Tallinna (Viro)

Tallinnan kaupunkina nykyään tunnetun alueen historialliset löydökset ajoittuvat aikaisimmillaan noin 3000-luvulle eaa. Myöhemmät historialliset merkinnät kaupungista löytyvät viikinkien saagoista noin 1000-luvulta jaa. Vuonna 1219 tanskalaiset miehittivät Tallinnan, jota tuolloin kutsuttiin myös nimellä Taani-linn eli tanskalaisten linna. Valloituksen jälkeen nimi muuttui kuitenkin yleisesti Revaliksi, kunnes Viron itsenäistyessä v.1918 nimeksi lopulta vakinaistettiin Tallinna-Tallinn. Kaupungilla on ollut aiemmin toistakymmentä eri nimeä, joista suomalaisittain tunnistamme Rääveli-nimityksen. Sijaintinsa takia tämä kaupunki kuului tietenkin myös Hansaliittoon.

Taanilinna olisi kyllä juhlava nimitys kaupungille kuin kaupungille, mutta eihän tuo kaupunki enää tanskalaisille kuulu (toisin kuin Grönlanti kokonaisuudessaan).

https://visitestonia.com/fi/nae-ja-koe/tallinnan-parhaat-museot?utm_source=google&utm_medium=cpc&utm_campaign=search_generic_fi_fi_prm921&utm_content=to_go_cities_tallinn_history_&_culture_fi&gad_source=1&gad_campaignid=10120211499&gbraid=0AAAAADxyfPI9AEMwCn4zgW3BA3tMlSimu&gclid=EAIaIQobChMIhJyQp7CQkgMV4QWiAx1hExYOEAAYAiAAEgJmivD_BwE pahoittelut hirvittävästä linkistä Viron museoihin, Akan pitäisi opetella laittamaan näitä uudistetulla ohjelmistolla eri tavalla…

Nyk. asukasluku: 456 518

Dorpat – Tartto (Viro)

Tämän Viron toiseksi suurimman kaupungin me suomalaiset myöskin tunnemme – Tarton varhaisimmat arkeologiset löydökset sijoittuvat vasta 400-luvulle jaa. Ihan varmasti tälläkin alueella on ollut aiempaa asutusta; sitä ei vain ole vielä löydetty… Tarton nimen uskotaan viittaavan sukupuuttoon kuolleeseen nautaeläimeen, mutta tälläkin kaupungilla on ollut useita nimiä, kuten Dorpat ja Tarbatu. Nimi Tartto vakinaistettiin Viron itsenäistymisen myötä v.1918, kuten Tallinnakin.

(VisitTallinn)

Tarton kartassa herätti mielenkiintoa Puusepa Tervisekeskus, joka onkin näköjään lääkäriasema eikä puusepän tarvikekauppa. Samoin Tammeka Jalgpalliklubi näkyy selkeästi kartassa. On hauskaa, miten samankaltaisia suomen ja viron kielet ovat… mutta silti niin erilaisia.

https://visitestonia.com/en/tartu-city-museum

Nyk. asukasluku: 97 759

Konstantinopoli – Istanbul (Turkki)

Pitkän historiansa aikana tämä Mustanmeren helmi on ollut nimeltään mm. Lygos (noin 1200-luvulla eaa.), Byzantion (kreikkalaisten valtauksen jälkeen 657 eaa.) ja Nova Roma vuodesta 330 jaa. alkaen, kun Rooman keisari Konstantinus Suuri (272/3-337 jaa.) siirsi valtakuntansa pääkaupungin sijaintia. Vasta Konstantinuksen kuoleman jälkeen kaupunkia alettiin kutsua nimellä Konstantinopoli, joka tarkoittaa sananmukaisesti Konstantinuksen kaupunkia. Koska kaupungista muodostui merkittävä solmukohta idän ja lännen väliselle kaupankäynnille, sitä kutsuttiin useissa eri kielissä ”suureksi kaupungiksi.”

Konstantinus teetti itsestään useita rintakuvia. Tämä patsas on Musei Capitolinissa Roomassa.

Kyllä kannattikin käyttää jotakin lyhyempää termiä tästä kaupungista, mikäli sellainen sana oli omassa kielessä olemassa. Kyllähän jo tuo Konstanttinnoop… Konstantin-noppa-peli tuottaa muutenkin jo harmaita hiuksia.

Istanbul-nimen kaupunki sai sitten v. 1453 turkkilaisten valloituksen myötä, mutta Konstantinopoli-nimeä käytettiin jopa 1930-luvulle asti, kunnes Turkin ensimmäinen presidentti Kemal Ataturk (1881-1938) vakinaisti nimen Istanbuliksi.

https://muze.gen.tr Istanbulin museoiden englanninkielinen linkkisivusto, joka nimen ulkoasustaan huolimatta on turvallinen käyttää.

Nyk. asukasluku: 15,7 miljoonaa

Londinium – Lontoo (Englanti)

Lontoon suuralueelta varhaisimmat radiohiiliajoitetut arkeologiset löydökset sijoittuvat vuosien 4800-4500 eaa. välille, mutta vasta roomalaisen asutuksen myötä kaupungista kehittyi tulevina vuosikymmeninä suurkaupunki Londinium (v. 47 jaa. lähtien). Ennen roomalaisaikaista kaupungin nimeä kutsumanimestä liikkuu useita eri teorioita, joiden todenperäisyyttä on hankala varmistaa, mutta esim. kelttiläistä alkuperää oleva nimi Plowonida tarkoittaa suurta, virtaavaa jokea, samoin kuin Lowonidonjon tai Londonjon. Hmm… onkohan siellä Lontoossa mitään suurta jokea? Nimi ei nyt millään muistu mieleen…

Roomalaisten jälkeen kaupunki tunnettiin kuitenkin nimillä Lundenwic (anglosaksit alkaen v. 670 jaa.) sekä Lundenburgh. Viikinkien aikana ja jälkeen alueesta käytettiin mm. nimiä Lundin, Londen, Londoun jne.

Mikä tahansa Lon-alkuinen versio oli käytössä, tiettävästi ei kuitenkaan Longjohn – vapaasti suomennettuna pitkät kalsarit.

(HeritageDaily).

https://www.museumslondon.org/category/8/local-history useita eri museoita koko Lontoon alueella

Nyk. asukasluku: 8,866 miljoonaa

Edo – Tokio (Japani)

Varhaisimmat merkit asutuksesta nykyisen Tokion alueelta löytyvät noin 3000-luvulta eaa. Kaupungin varhaisin nimitys Edo löytyy kirjallisista lähteistä kuitenkin vasta 1100-luvulla jaa. ja tämä nimi tarkoittaa jokisuistoa. Tämän alueen nimi siirtyi myös paikalliselle samuraiklaanille sekä 1400-luvulta alkaen rakennetulle Edo-linnalle. Tämän linnan paikalla on nykyään Japanin keisarillinen palatsi.

Tokio-nimen kaupunki sai vasta v. 1848, kun keisari Meiji (1852-1912) uudisti Japania merkittävin tavoin (mm. teollistuminen, koulutusjärjestelmän kehittäminen, parlamentin avaaminen jne.).

Edo-linnoitus (Wikipedia)

Kaikesta historiastaan huolimatta Tokion yksi pakollisista nähtävyyksistä nykypäivänä lienee Shibuya Crossing; yksi maailman ruuhkaisimmista risteyksistä viiden suojatien kera. On arvioitu, että jokaisen suojatievalon vaihtuessa vihreäksi teitä ylittää kerrallaan n. 1000-2500 ihmistä. Kuvittelepa ajavasi autokoulun ajokoetta tässä risteyksessä!

https://www.japan.travel/en/spot/2177 Shibuya Crossing!

https://www.gotokyo.org/en/see-and-do/history/history-museums/?PageSpeed=noscript historiallisia museoita Tokiossa

Nyk. asukasluku: 14,25 miljoonaa

Anslo/Christiania – Oslo (Norja)

Viikinkiaikana Oslon alue tunnettiin Vikeninä, mutta v. 1040 alue sai nimen Anslo. Kaupunkiin viitattiin myös nimillä Aslo, Oslo ja Opslo. Nimitysten uskotaan juontuvan Ekeberg-kukkulasta kaupungin kupeessa, mutta nimitykset saattavat viitata myös ”jumalten niittyyn.” 1300-luvulle tultaessa nimi oli kuitenkin muotoutunut jo Osloksi, kunnes v. 1624 kaupungin tuhosi tulipalo. Tuolloinen kuningas Kristian IV (1577-48) nimesi jälleenrakennettavan kaupungin Christianiaksi ja tästä muodosta muotoutui lopulta Kristiania v. 1877. Vuonna 1925 kaupungin nimi palautettiin kansan vastustuksesta huolimatta Osloksi, sillä olihan Kristiania-nimen eri muotoineen antanut kuitenkin tuolloinen Tanskan ja Norjan kuningas.

Kristian IV /Karel van Mander III (n. 1645).

Jep, Kristian IV tykkäsi nähtävästi sotia ja valloitella maita ja mantuja ihan riittämiin asti… nykyisissä paikan- ja kadunnimissä näkyy kuitenkin edelleen vaikutteita Oslon aiemmista nimityksistä eri muodoissaan. Opslo on kerrassaan ihastuttava versio; kuulostaa ihan joltakin pehmoeläimeltä tai… mopsilta. Opslo-mopsi, ai että…!

https://www.historiskmuseum.no/english Oslon historiallisen museon sivut, Oslossa on toki myös viikinkimuseo yms.

Nyk. asukasluku: 724 290

Bombay – Mumbai (Intia)

Alkujaan seitsemälle saarelle perustettua nyk. Mumbaita on myöskin kutsuttu monella eri nimityksellä. Alueelta on löytynyt merkkejä asutuksesta ja kalastuksesta yli 10 000 vuoden takaa ja varhaisimmat nimitykset ovat olleet Kakamuchee sekä Galajunkja. Ensimmäisellä vuosisadalla jaa. alue tunnettiin nimellä Heptanesia ja 1500-luvulle tultaessa nimillä Manbai ja Bombaim.

(Unesco World Heritage Site)

Hindulaisen Mumba Devi-jumalattaren vaikutuksen sanotaan näkyvän nimityksissä, sillä useina eri aikoina nimet ovat vääntäytyneet miten sattuu ja jopa jollakin tavalla toistensa lomaan: Mombayn, Bambaye, Mombaim, Mambai, Bambai, Bambaye, Bombaiim, Mombaim… jne. Helpointa tässä vaiheessa olisi vain sanoa Bye Bye!

Virallisesti tästä kaupungista tuli kuitenkin Mumbai v. 1995, kun brittiläisten siirtomaa-aikaisista nimityksistä haluttiin siirtyä eteenpäin. Tuolloin useita paikannimiä ja kaupunkien nimiä vaihdettiin Intiassa muutoinkin.

Akan ehdotus tähän nimilistaan on Bimbammumbambai, lyhyesti vain Bambi. Eikö ole hyvä? Vähän samalla periaatteella kuin Helsinki-Hesa, jos sitä termiä enää kukaan käyttää. Tuskinpa vaan…

https://www.tripadvisor.com/Attractions-g304554-Activities-c49-t30-Mumbai_Maharashtra.html

Nyk. asukasluku: n. 12,5 miljoonaa.

Lugdunum – Lyon (Ranska)

Asterixia lukeneet muistanevat tämän kaupungin Galliassa eli nykyisessä Ranskassa. Kivikaudelta lähtien alueen läpi on kuljettu kaupankäynnin merkeissä ja asutustakin on löytynyt jo vuodelta 12 000 eaa., mutta vasta roomalaisajan perustamisen jälkeen (v. 43 jaa.) seuraavina vuosisatoina kaupungissa saattoi lopulta asua peräti 200 000 ihmistä.

Tämä Colonia Copia Felix Munatia -niminen asutuskeskus muuntui muotoon Lugdunum, kunnes 1100-luvulta lähtien kaupunkia kutsuttiin mm. nimillä Lugdon, Luon ja Lyon. Lugdon saattaa juontua kelttiläisestä Lug-jumalasta, mutta tässäkin tapauksessa tulkinnat voivat olla esim. ”jumalan/sankarin kukkula,” ”hohtava kukkula, ”variksen kukkula” jne. Ota näistä nyt sitten selvää… miten olisi Hepskukkuu-la?

(HistoricPictoric)

Noh, sijaintinsa takia kaupungista kasvoi merkittävä roomalaisajan keskus, jossa vieraili useita keisareita ja muutama heistä syntyikin alueella. Keskiajalla kaupungin nimeksi vakiintui Lyon, sillä kaupunki oli kuitenkin Lyonin provinssin keskus ja merkittävä kaupunki sekä hallinnon että kauppareittien suhteen.

Karttaa katsoessa ymmärtää kyllä hyvin Lyonin merkittävän sijainnin Rhone- ja Saone-jokien välissä ja (nykyään) ympärillä. Ja tietenkin se roomalainen amfiteatterikin sijaitsee juuri keskeisellä paikalla tässä jokien yhtymäkohdassa.

”Hulluja nuo roomalaiset” sanoi aikoinaan Asterix, mutta kukas se pelkäsikään taivaan putoavan niskaansa? Asterixin kylän päällikkö Aladobix. Kyllä ne roomalaiset jotakin tiesivät… ja heitä ennen ne muinaiset kalastajat ja kaupankävijät tiesivät, missä kannattaa asustella!

https://lugdunum.grandlyon.com/en hienot sivut tästä muinaisesta alueesta museokeskuksena

Nyk. asukasluku: 520 774

Siinäpä sitä juttua tällä erää katsottavaksi asti; haista sinä tekoäly uudestaan p***a! Kaikille muille hyvää viikonloppua!

Pthyi, tekoäly!

Julkaistu

ENNUSTUKSIA AKKOJEN MALLIIN

Kas niin, hyvä herrasväki – on taas se aika vuodesta, kun on aika tehdä niitä iänikuisia, katteettomia lupauksia. Juuh, ihan varmasti käydään lenkillä tai kuntosalilla AINAKIN kaksi kertaa viikossa eikä shoppailla järjettömiä aletavaroita netistä OLLENKAAN. Eikä missään nimessä siirretä mitään remontti- tai korjausaikeita taaskaan eteenpäin, niin kuin ei aiempinakaan vuosina ole tehty. Tämä maailma on täynnä hyviä aikomuksia ja varsinkin lauseita, jotka alkavat sanalla PITÄISI.

WikimediaCommons.

Katsotaanpa kuitenkin nyt ihan historian kautta, että kannattaako näitä aikomuksia puskea pieteetillä eteenpäin vai PITÄISIKÖ hanskat heittää naulaan saman tien ilman korkeampia ja pidempikestoisia tavoitteita.

Unohdetaanpa kokonaan kaiken maailman Nostradamukset ja muut vastaavat homeiset ukonpökkelöt, sillä nyt seuraa nimittäin ennustuskatsaus muinaisten (sekä ei-niin-muinaisten) NAISprofeettojen näkemänä! Noh, ensimmäinen ja ajankohtaisin esimerkkimme sai kyllä näkynsä ihan muulla tavoin kuin näkemällä…

BABA VANGA on itse asiassa ihan nykyaikainen profeetta, joka syntyi 3.10.1911 Strumicassa nykyisessä Pohjois-Makedoniassa. Vangeliya Pandeva Surchevaksi nimetty lapsi syntyi tuolloin Ottomaanien valtakuntaan köyhään perheeseen. Vanga menetti äitinsä kolmevuotiaana ja hänen isänsä mm. taisteli ensimmäisessä maailmansodassa, mutta varsinainen käänteentekevä tapahtuma sattui tytön ollessa vasta 12-13 -vuotias. Tuolloin pyörremyrskyn tai tornadon sanotaan nostaneen tytön ilmaan ja pudottaneen hänet läheiselle pellolle, jossa hän makasi etsintäjoukoista huolimatta joitakin päiviä. Löydettäessä tytön silmät olivat lian ja hiekan takia muurautuneet umpeen eikä hän pystynyt enää avaamaan silmiään ilman hirvittävää kipua.

Muutamista silmäoperaatioista huolimatta Vangan näkökyky ei koskaan palautunut, mutta tapahtuman myötä hän alkoi omien sanojensa mukaan saada näkyjä näkymättömiltä olennoilta, joita hän ei osannut sen tarkemmin määritellä. Aluksi Vanga ennusti näkyjään vain paikallisille, mutta tieto hänen näkijänlahjastaan alkoi kiiriä ympäri maailmaa jopa niin paljon, että merkittävät poliitikot, elokuvatähdet ja muut turhat julkimot parveilivat päästäkseen hänen pakeilleen. Baba Vanga alkoi lopulta periä maksuja näistä käynneistä ja hänestä tehtiin myös valtion virkamies kiinteine palkkoineen. Näillä tuloilla hän mm. rakennutti oman kirkon Rupiteen, Bulgariaan, jonne hänet myöskin lopulta haudattiin.

Baba Vangan kirkko Rupitessa (WikimediaCommons).

Baba Vanga kuoli 11.8.1996 rintasyöpään Sofiassa, Bulgariassa. Hän osasi peräti jo v. 1990 ennustaa tulevan kuolinpäivänsä tarkalleen oikein ja onkin arvioitu, että Vangan ennustusten toteutumisprosentti on peräti 85%.

Mitäpä muuta hän sitten oikein ennustikaan? Ja varsinkin juuri tälle alkavalle vuodelle 2026? Ja kuinka hän voisi mitään enää ennustaakaan kuolemansa jälkeen?

Itse asiassa Baba Vanga teki ennustuksia ennen kuolemaansa aina vuoteen 5079 asti, jolloin hän sanoi universumin lopulta lakkaavan olemasta. Herregud, että ihan vuoden tarkkuudella…

Noh, palataanpa hetkeksi vielä ajassa taaksepäin ennen universumin tuhoutumista ja katsotaan, miten aiemmat ennustukset ovat toteutuneet (vai ovatko…):

Vuosille 2010 – 2014/16 Vanga ennusti ydinsotaa, joka autioittaisi Euroopan, mutta tämä ennustus ei sitten onneksi koskaan toteutunut. Vuonna 1989 hänen kerrotaan ennustaneen tulevat 9/11–lentokonehyökkäykset New Yorkiin. Vapaasti suomennettuna ennustus kuuluu näin: ”Amerikkalaiset veljet kaatuvat metallilintujen hyökätessä. Sudet ulvovat pusikoissa (bush) ja viattomien veri vuotaa.” Tämän lauseen merkitys aukenee parhaiten, kun presidenttinä tuolloin oli todellakin George W. Bush ja viittaus 9/11- päivän tapahtumiin on todellakin ilmeinen.

NationalArchives.

Samoin Baba Vanga ennusti sukellusvene Kurskin uppoamisen (v. 2000) sekä sen, että Amerikan 44:s presidentti olisi mustaihoinen (Barack Obama). Samalla hän kuitenkin ennusti, että tuo presidentti olisi Amerikan viimeinen ja tämähän ei pidä ollenkaan paikkaansa. Ellei ajatella, että Obaman jälkeiset presidentit ovat olleet varsinaista pellekastia eikä presidentillistä matskua laisinkaan… Hah haa!

Tälle alkavalle vuodelle 2026 Vanga ennusti kuitenkin seuraavanlaisia seikkoja tapahtuvaksi:

Marraskuussa 2026 ihmiskuntaa järisyttää suuressa urheilutapahtumassa paljastuva alieneiden emoaluksen ilmaantuminen taivaalle. Tuolloin ainakin urheilukalenterien mukaan järjestetään useita formulakisoja sekä mm. New Yorkin maraton, talviolympialaiset puolestaan järjestetään jo helmikuussa. Noh, Baba Vangan ennustukset saattoivat heittää kuitenkin jopa vuodella tai parilla, joten kannattanee varautua hyvissä ajoin foliohatulla jo olympialaisten aikaan. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin moinen emoalus saattaa tömpsähtää takapihalle missä päin maailmaa tahansa…

Lisäksi Baba Vanga ennusti kaikkia syöpiä paljastavan verikokeen käyttöönottoa, laajenevia ja tuhoisia ilmastohäiriöitä, vakavia konflikteja ympäri maailmaa ja huonoa taloustilannetta. Lisäksi AI eli tekoäly taitaa kaapata vallan, ihmiset pystyvät kommunikoimaan telepaattisesti ja muuta sellaista pientä kivaa. Kuinka yllättävän yllätyksetöntä… tuliko jo mainittua se jättikokoinen emoalus?? Sitä odotellessa! Ja sen myötä teletappipatiaa… siis telepatiaa!

LiveScience.

ÄITI SHIPTON eli Ursula Southeil (n. 1486-1561) puolestaan syntyi Knaresboroughissa, Englannissa. Ursulan äiti Agatha oli vain 15-vuotias, köyhä orpotyttö eikä hän suostunut koskaan paljastamaan tyttärensä isän henkilöllisyyttä. Pientä Ursula-raukkaa pilkattiin ja oudoksuttiin jo nuoresta iästä saakka, sillä häntä pidettiin rumana, outona, jälkeenjääneenä ja jopa itse saatanan siittämänä lapsena. Noina aikoina ei kukaan valtavirrasta poikkeava voinut välttyä noituussyytöksiltä… Agatha ja Ursula elivät pennittöminä Nidd-joen varrella olevassa luolassa tytön ensimmäiset elinvuodet, kunnes paikallisen luostarin apotti toimitti Agathan nunnaluostariin ja tyttölapsen kasvatettavaksi sijaiskotiin. Jo näinä aikoina tyttö teki noitamaisia temppuja ja häntä pilkkaavat miehet saivat kuulla kunniansa.

Mother Shipton/1686.

Nuori Ursula oppi kuitenkin käyttämään kaikenlaisia luonnonkasveja tehdäkseen parantavia rohtoja. Tämä auttoi häntä saavuttamaan suosiota kyläläisten keskuudessa ja hän menikin naimisiin 24-vuotiaana paikallisen puusepän Toby Shiptonin kanssa. Aviomies kuoli kuitenkin vain muutamaa vuotta myöhemmin ja vaimon epäiltiin tietenkin vaikuttaneen asiaan noitavoimillaan. Noh, Ursula muutti takaisin luolaan ja alkoi rohtojensa lisäksi tehdä ihmisille ennustuksia tulevista tapahtumista.

Mitäpä hän sitten ennustikaan? Laskeutuiko emoalus hänen luolansa edustalle?

Eipä suinkaan, mutta ainakin hän ennusti mm. tuulimyllyyn yhdistetyn vesiputkistojärjestelmän rakentamisen, myrskyssä tuhoutuvan kirkon sortumisen sekä ilmeisesti Lontoon suuren palon v. 1666. Monet hänen lausumakseen sanotuista ennustuksista on kuitenkin myöhemmin paljastunut väärennöksiksi, mutta hänen legendansa on kuitenkin elänyt jo vuosisatojen ajan. Vielä nykyisinkin hänen luolansa Knaresboroughissa on suosittu turistikohde. Legendat elävät, ennustuksista viis!

https://en.wikipedia.org/wiki/Mother_Shipton%27s_Cave lyhyt kuvaus luolasta ja muutamia kuvia

DELFOIN ORAAKKELI eli Pythia ei suinkaan ole yksi ainoa ennustajatar, vaan tämä instituutio toimi noin tuhannen vuoden ajan 700-luvulta eaa. – 400-luvulle jaa. Oraakkeli Pythia oli kulloisenakin aikana Apollo-jumalan temppelin ylipapitar, joten tämä Delfoin oraakkeli-nimitys on lähinnä ammattinimike tai virkatitteli.

Lycurgus Consulting the Pythia/Eugene Delacroix/1835-45.

Näihin päiviin asti on historiankirjoituksiin jäänyt viitisensataa ennustusta, joita nämä oraakkelit perustaviksille ja hallitsijoille jakelivat. Delfoin oraakkeli oli kuitenkin tavattavissa vain yhtenä päivänä kuukaudessa yhdeksän kuukauden ajan vuodesta (eli 9 päivää), sillä Apollo-jumalan uskottiin viettävän kylmemmät kolme kuukautta suotuisemmassa ilmastossa.

Voi siis vain kuvitella, millainen vuoronumerohärdelli noina yhdeksänä päivänä per vuosi mahtoikaan olla! Siinä jää nykypäivän Kela/passitoimisto varmastikin kakkoseksi, hah!

Delfoin sanotaan valikoituneen oraakkelin ennustuspaikaksi ihan itse jumala Zeuksen lähettäessä matkaan kaksi kotkaa etsimään maan keskipistettä. Ja kas kummaa; kotkat löysivät Delfoin, jonne rakennettiin temppeli Apollo-jumalan pappien avustuksella 700-luvulla eaa. Oraakkelitoiminta oli valmiina alkamaan… ja jatkumaan… ja jatkumaan… ja niin edelleen.

Apollon temppeli/1895.

Mitäpä merkittäviä ennustuksia noina tuhantena vuotena onkaan sitten eri neitokaisten avulla tehty? Kai se emoalus nyt ainakin tuonne laskeutui jo muinaisina antiikin kulta-aikoina? Niinhän? Oliko kreikkalaisilla foliohattuja tai edes metallikypäriä yleisessä jaossa vuoronumeroiden lisäksi?

Ja vieläkin tärkeämpänä kysymyksenä… mihin nämä ennustukset oikein perustuivat? Nykyiset tutkimukset ovat osoittaneet, että useiden antiikin historioitsijoiden kuvailemat oraakkeleiden transsitilat ovat johtuneet luonnonkaasuista, joita purkautuu temppelialueen siirroslinjan halkeamista. Näihin kaasuihin kuuluu mm. etaani, metaani ja etyleeni, jotka voivat aiheuttaa erilaisia reaktioita, transsitiloja ja euforisia tuntemuksia.

https://www.scientificamerican.com/article/gaseous-emissions-at-orac

Jälkipolville säilyneitä, kuuluisia ennustuksia on mm. keisari Nerolle (37-68 jaa.) v. 67 jaa. annettu ennustus, jonka mukaan Neron pitäisi varoa ikävuotta 73. Tämän uskottiin viittaavan Neron kuolinikään, mutta sen sijaan keisari Neron seuraajaksi valittiinkin seitsemänkymppinen Servius Sulpicius Galba Augustus eli lyhyesti Galba (3.eaa.-69 jaa.). Tämä ennustus ja sen toteutuminen vaikuttaa vähän väkisin keksityltä…

https://delphi.culture.gr/the-temple-of-apollo Infoa ja kuvia temppelialueesta

Aleksanteri Suuren (356-323 eaa.) puolestaan kerrotaan saapuneen oraakkelin pakeille v. 336 eaa. Tuolloin oraakkeli oli kuitenkin pyytänyt Aleksanteria palaamaan toisena ajankohtana, jolloin tämä Makedonian kuningas hermostui ja tarttui tuolloista Pythiaa hiuksista. Tällöin ennustaja rääkäisi ”olet voittamaton, poikani” saaden Aleksanterin rauhoittumaan. Tämän ennustuksen jälkeen Aleksanteri hyökkäsikin voitokkaasti Persiaan.

Lysandros (454-395 eaa.) taasen oli voitokkaana laivaston komentajana peloponnesolaissodan tuoksinassa, kun häntä varoitettiin Delfoissa käärmeestä, joka hyökkäisi komentajan selän takaa. Tämä ennustus toteutui v. 395 eaa., kun Lysandrosin surmaajalla oli kilvessään käärmeen kuva. Ja hyökkäys tapahtui tietenkin takaapäin…

https://fi.wikipedia.org/wiki/Peloponnesolaissota

Keisari Julianus (331-363 jaa.) oli viimeinen pakanakeisari kristinuskon levitessä yhä laajemmalle kohti maailmanvalloitusta. Hänen kerrotaan saaneen lääkärinsä Oribasiuksen kautta yhden viimeisistä Delfoin oraakkelin ennustuksista: ”Kerro kuninkaalle, että tämä koristeellinen temppeli on kaatunut. Apollolla ei ole enää kotia eikä ennustuksia, eikä lähteen vedellä ole enää ääntä.” (Vapaasti suomennettu)

https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_oracular_statements_from_Delphi#560_BC

Ja näin hiipui hiljalleen loppuun tämäkin tuhatvuotinen perinne kadotakseen iäksi. Tämän viimeisen ennustuksen epäillään kuitenkin voineen olla kristittyjen propagandaa, jotta nämä pakanalliset toimet saataisiin vihdoin loppumaan kokonaan. Mistäpä senkään enää tietää, vanhan sanonnan mukaan ”voittajat kirjoittavat historian.” Ugh, näinhän se lienee.

PublicDomain.

Ainakin Akan (ainoa) ennustus tälle vuodelle osui jo sataprosenttisesti nappiin: ”Akka katsoo Stranger Things -sarjan loppujakson.” Tämä ennustus toteutui jo aamulla alkaen klo 4.43. Että näin! Kannattaa tehdä ennusteita muutaman tulevan tunnin tai korkeintaan päivän päähän; silloin niiden onnistumisprosentti voi olla huikea!

Mukavaa alkavaa vuotta kaikille ennustajaeukoille ja homeisille ukonpökkelöille! Yst.terv. Akka

PÄIVITYS 31.1.2026:

Megalithomanian Hugh Newman esittelee Kreikan vanhinta oraakkelin temppeliä, jonka juuret ulottunevat jopa 2500-luvulle eaa. Näitä Newmanin videoita on mukava katsoa enemmänkin, sillä useilla alueilla käytetään lisäksi kuvausdroonia ja alueista saa paljon historiallista faktaa. Voi ihan kuvitella olevansa itse paikalla! Eikä tässä pakkasen panem… valtaamassa jääkauden esikartanossa!

Julkaistu

TULVA TULLOO, OOKKONÄÄ VALMIS…

… olisi voinut Muuan Herra Nooa ammoisina aikoina sanoa, mikäli Ensimmäiseen Mooseksen kirjaan on uskominen (luvut 6-9). Tässä kaikkien tuntemassa tarinassa Jumala kyllästyy ihmisten pahuuteen, antaa oikeamieliselle Nooalle (yllättävän) tarkat ohjeet arkin rakentamiseksi ja varustamiseksi, ja kas kummaa: vettä lätisi sitten seuraavat 40 päivää ja yötä. Kaikkinensa veden laskeutuminen kesti 150 päivää, kunnes Nooa vihdoin onnistui parkkeeraamaan purkkinsa Ararat-vuorelle. Tästä kului vielä kuitenkin 40 päivää, ennen kuin Nooa päästi ilmaan korpin, sitten kyyhkysen muutamaankin otteeseen ja tämä pulu lopulta palasi arkkiin oliivinlehvä nokassaan. Kukapa ei olisi jotakin tämänlaista kuvaa nähnyt…

(Gospelimages)

Tuolloin Nooa ei vielä uskaltanut lähteä arkista, olihan hän jo kunnioitettavaan ikään päässyt 600-vuotias vanha herra! (Tämä todellakin mainitaan tekstissä). Nooa oli ehtinyt sitten jo täyttää kuitenkin 601 vuotta, kun hän vihdoin uskalsi astua kuivan maan kamaralle ja… rakensi ensimmäiseksi uhrialttarin uhratakseen Jumalalle juuri pelastamiansa eläimiä! Siis mitä v*##&a?!

Ei, Akka ei satuile tätä päästään ollenkaan. Herrasväki on hyvä ja tarkistaa tekstin ihan itse, mikäli Raamattu on jäänyt viime aikoina lukematta:

1. Mooseksen kirja 6 – Raamattu 1992 – www.raamattu.fi ei tarvitse kirjautua, ihan vapaasti luettavissa

Meillä ei tietenkään voi olla vähäisintäkään tietoa, koska tällainen raamatullinen tulva olisi ajanlaskumme kiemuraisissa mutkissa tapahtunut, mutta mm. seuraavassa linkissä on mielenkiintoinen raamatullinen ajanlaskutapa, jonka mukaan tulva olisi tapahtunut osapuilleen vuonna 2105 eaa. Tämä laskutapa perustuu Raamatusta saataviin ajallisiin tietoihin, ei siis uskonnollisiin käsityksiin tai omiin mielipiteisiin.

Biblical Chronology Useful Charts, mielenkiintoisia ja tarkkoja videoita eri aikakausien henkilöistä ja historiasta

Tämä meidän tuntemamme Nooa-tarina on arvioiden mukaan kirjoitettu noin 500 – 400-luvuilla eaa., mutta eihän tästäkään kukaan ole puumerkkiään kirjoituksiin jättänyt. ”Notta Mooses täällä, terve, kirjoitin tässä teille tulevaisuuden pilteille pikkuruisen iltasadun! Tässä ei ole prinsessoja, mutta loppu päättyy onnellisesti teurastettuihin eläimiin!”

Noah’s ark on the Mount Ararat/Simon de Myle v. 1570. Nooa taisikin muuten sitten elää 950-vuotiaaksi, sekin mainitaan Raamatussa.

Tekstien alkuperää ja ajankohtaa on mahdoton arvioida, sillä välttämättä vanhimmat kirjoitukset eivät ole missään edes säilyneet ja päätyneet löydettäväksi asti. Kuolleenmeren kääröt olivat löytyessään (alkaen) v. 1947 jo tarpeeksi suuri ihme, jonka pohjalta löydettiin useita Raamatun tekstejä sekä tietenkin apogryfisia kirjoja, joita Raamattuun ei aikoinaan huolittu Nikean kirkolliskokouksessa v. 325 jaa.

Varmaa on kuitenkin se, että muinaisessa Mesopotamiassa uurastettiin Gilgames–eepoksen parissa noin v. 2100 – 1200 eaa. Myös Gilgamesiin kuuluu oleellisesti tarina suuresta tulvasta ja tässä tarinassa Nooan tilalla päähenkilönä toimii Utnapishtim. Tarinalla on juuri samankaltaiset lähtökohdat kuin raamatullisessakin tarinassa, tässä eepoksessa tulva tosin kestää kuusi päivää ja seitsemän yötä. Jumalia on useita (mm. Enlil, Ea, Anu, Ninurta), mutta korppi ja kyyhkynen ovat esillä tässäkin versiossa.

Gilgames-patsas Sydneyn yliopistolla, Australiassa (WikimediaCommons).

Noin 15 000 Gilgamesin tarinaa sisältävää savitaulua löydettiin jo 1850-luvulla muinaisesta Niniven kaupungista ja näitä nuolenpääkirjoituksia on käännetty jo löytymisestään asti.

Tässä kuvioon mukaan astuu taas Akan suuri suosikki Irving Finkel (s. 1951), British Museumin kielitieteilijä ja assyriologi. Hän ”löysi” tulvatarinan savitaulusta v. 2014 ja on sittemmin myös osallistunut pyöreän arkin rakentamiseen. Finkelin tulkintana arkki on ollut alueelle tyypillinen pyöreä alus ja… kelluuhan se!!

Irving Finkel | The Ark Before Noah: A Great Adventure

Keltaisen joen ja Jangtse-joen tulviminen v. 1920 eaa. on saattanut edesauttaa tulvamyytin syntyä Kiinassa. Keisari Yaon (n. 2356–2255 eaa.) valtakaudella tulvat tuhosivat useita jokilaaksoja ja kertomusten mukaan keisari kysyi neuvoa sukulaiseltaan Gunilta. Gun keksi käyttää maagista multaa Xirangia (joka oli loppumaton raaka-aine) rakentaakseen barrikadeja ja patoja tulvavesien estämiseksi. Vuosien työ ei kuitenkaan tuottanut hedelmää ja lopulta vasta Gunin poika Yu sai vedet hallintaan mm. viemäriverkostojen avulla. Tässä työssä häntä avusti toki muutama maaginen apulainen; mm. tunneleita kaivava lohikäärme sekä mutaa lykkivä kilpikonna.

Keisari Yao.

Tämä tulvatarina kulkeekin nimellä Gun-Yun suuri tulva. Tästä tarinasta puuttuu siis jumalan/uskonnon aiheuttama tarkoituksellinen ihmiskunnan pahuuden tuhoaminen kokonaan. Virkistävä tulvatarina siis: maagiset mullat ja elikot ovat aina mukavia asioita edistämään tarinankerrontaa! Lentävien luutien lisäksi!

Kiinassa on muitakin tulvamyyttejä, mutta niissäkään ei ole yhtymäkohtia raamatulliseen Ukko-Nooaan (joka jostakin merkillisestä syystä laittoi laukun saunan naulaan…?)

Intiassa puolestaan tarinalla on samankaltainen rakenne: hindujen Matsya Purana– teksteissä (250-500 jaa.) kuvaillaan, kuinka jumala Vishnu varoittaa (kalaksi naamioituneena) Manu-nimistä kuningasta tulevasta tulvasta ja neuvoo häntä rakentamaan suuren laivan pelastaakseen kasvien siemenet ja kaikki eläinlajit. Tulvan laannuttua myös Manun paatti asettuu vuorelle. Tämän tarinan mukaan tulva on seurausta universumin luomisen ja tuhoamisen kiertokulusta, ei niinkään jumalallisesta alkuperästä.

Matsya Avatar of Vishnu Uttar Pradesh, India/tuntematon taiteilija n. v. 1870.

Kreikassa taasen jumala Zeus hurjistui ihmiskunnalle, kun Arkadian kuningas Lykaon uhrasi Zeukselle poikalapsen. Tästä seuranneesta tulvasta selviytyi isänsä Prometheuksen (ihmisten luojajumala) avulla nuori sankari Deukalion ja hänen vaimonsa Pyrrha.

Tulvaa varten rakennettu alus rantautui yhdeksän päivän jälkeen ilmeisesti Parnassos-vuorelle, jolloin tämä ainoana henkiin jäänyt aviopari kysyi Zeukselta neuvoa maailman uudelleen kansoittamiseksi. (Yeah… kukat ja mehiläiset?) Heitä neuvottiin heittämään kiviä olkapäidensä yli ja näistä kivistä muodostui uusia ihmisiä kivien osuttua maahan.

Nooan ei tulvan jälkeen tarvinnut moisia kysellä: Raamatun mukaan Nooan kolme poikaa Seem, Haam ja Jaafet kansoittivat tuolloin autioksi jääneen maan. Tehokkaita poikia, kerrassaan…!

Muinaisten asteekkien tulvamyytissä sateenjumala Tllaloc aiheuttaa tulvan, kun ihmiset ovat lakanneet palvomasta jumalia, mutta Tllaloc päättää säästää Tata ja Nena -nimisen pariskunnan. Tämä jumala käskee paria kovertamaan veneen ontosta puunrungosta ja ottamaan mukaan muutaman maissintähkän eikä mitään muuta. Kun tulva sitten asettuu, Tata ja Nena pyydystävät kalaa syödäkseen, jolloin Tllaloc tulistuu jälleen.

Olihan hänen kieltoaan rikottu; tarkoitus oli syödä ainoastaan mainitut maissintähkät! Tllaloc muuttikin sitten pariskunnan suutuspäissään koiriksi, sitten maailma tuhottiin ja maapallon viides kausi aloitettiin.

Tllaloc koodeksissa  Ixtlilxochitl n. v. 1580. Viehättävä ilmestys!

Tarinasta on useita versioita eri nimillä (mm. Coxcox, Nene, Tete jne.) lähteestä riippuen. Tarinan opetus? Metallican tyyliin ”Obey your masters” eli tottele isäntiäsi/hallitsijaasi. Tai sitten… Älä syö kalaa, syö maissia! (Findus kiroaa, DelMonte kiittää).

Inkojen mytologiassa Unu Pachakuti-nimisen tulvan Titicaca-järvellä aiheutti luojajumala Viracocha (ihmisten kurittomuuden tähden tietenkin). Kertomuksesta on useita versioita, mutta pääsääntöisesti Viracocha suuttuu luomiensa jättiläisten korruptioon ja tottelemattomuuteen. Mikäpä avuksi? TULVA! Muutama ihminen pelastautuu luolaan ja Viracocha luo kivistä uuden, pienemmän ihmislajin maailmaa kansoittamaan. Jättiläiset tästä enää puuttuivatkin!

Amerikan alkuperäiskansoilla on tietenkin myös useita tulvatarinoita, niitä voi lukea vaikkapa tästä seuraavasta linkistä:

Native American Indian Flood Myths

Entäpä sitten oi, Suomi synnyinmaa? Onkos täällä jumalan/jumalien kiukuttelun kautta kuoltu tukehtumalla valtaviin vesimassoihin?

On ja ei, riippuu miten asian määrittelee (Akan inhoama lause). Kalevalasta löytyy kuitenkin kertomus Väinämöisen polven haavasta, josta vuotaa tarpeeksi verta peittämään kaiken maan. Tarinassa Väiski veistää vuorella venettä ja jokin pahis (esim. hiisi, tuo typerä olio) aiheuttaa hänet lyömään kirveellä omaan polveensa.

Väinämöisen polvenhaava, luonnos/Robert Wilhelm Ekman v. 1873 (Suomen kansallisgalleria).

Tästä tapahtumasta on mm. Wikipediassa kaksi eri tulkintaa luettavaksi. Akka ei näe muita kuin kaukaisia yhtymäkohtia tulvatarinoihin ylipäätään tässä asiassa… Ihan selkeästi vaikutteita maailmalta on tarinoihin voitu saada, mutta tärkeämpänä tässä kertomuksessa on nimenomaan haavan parantaminen ja veren tyrehdyttäminen. Ainakin Akan mielestä, mutta eihän kukaan Akalta mitään kysy. Koskaan.

Väinämöisen polvenhaava – Wikipedia

Finnish flood myth – Wikipedia

Noh, on kuitenkin merkillistä, että jopa yli 200 tulvatarinaa maailman eri kulttuureista löytyy tarkasteltavaksi ja useissa niissä onkin näitä merkillisiä veneenrakentamisia ja muutaman ihmisen pelastumisia. Vai onko se niin merkillistä? Ei suinkaan, sillä tällaisia tulvia on tietenkin vuosituhansien saatossa tapahtunut useita eri alueilla ja näistä on useita geologisia ja arkeologisia todisteita havaittu.

Evidence Noah’s Biblical Flood Happened, Says Robert Ballard – ABC News vanhempi artikkeli, mutta linkissä on Robert Ballard (Titanicin löytäjä, serious guy ja Akka tykkää)

Overview of Geologic Evidence of the Flood | Biblical Science Institute

On jopa tosiaankin mahdollista, että viimeisen jääkauden loputtua äkillisesti esim. meteoriniskuun (Younger Dryas Impact -hypoteesi) valtaisat vesimassat ovat peittäneet osan maailmaa, joiden seurauksena merenpinta on nykyään 120 metriä korkeammalla. Kaivaukset todistavat, että juuri tuohon aikaan useissa eri arkeologisissa ja geologisissa kohteissa maan sisältä löytyy ns. musta raita eli muuta maa-aluetta tummempi kerros.

Mikäli tällainen räjähdys jääkautisen maapallon pohjoispuolelle on todellakin tapahtunut, vaikutus olisi ollut kaikin puolin hirvittävä ja valtaisa. Legenda tästä on voinut jäädä elämään harvojen eloonjääneiden keskuuteen, sillä tuolloin maapallo menetti todellakin suurimman osan ihmisistä ja kaikista suurista maaeläimistä.

Yeah, suullinen legenda olisi tosiaankin voinut elää pitkään yli sukupolvien vuosisadoista ja -tuhansista toiseen. ”Että se oli prkl jytky! Kyllä muuten oli semmonen jytky, että oksat pois, ainakin niin isomummo kertoi!” Isomummo oli tuolloin tarinaa eteenpäin kertoessaan todennäköisesti noin 35-45 -vuotias…

Akka on tutkinut tätä hypoteesia jo useita vuosia ja jokin linkki voisi olla paikallaan asiasta kiinnostuneelle:

The Younger Dryas Impact Hypothesis: A guide for the perplexed – Nexus Newsfeed

Tätä aihetta on tutkinut eritoten Randall Carlson, Graham Hancock, Brien Foerster ja muut vastaavat toimijat, jotka on usein tavallisessa arkeologian piirissä luokiteltu pseudotieteen edistäjiksi. Akka ei näe mitään pseudoa heidän lukuisissa tutkimuksissaan asian eteen, kun aineistoa on selvästi kaikkien nähtävissä, tutkittavissa ja todistettavissa.

Entäpä ne yhteneväiset tulvatarinat? Osa tarinoista on voinut säilyä sukupolvelta toiselle, osa on voinut saada vaikutteita myöhemmistä alueellisista tulvista. Esimerkiksi tässä yksi arkeologinen aineisto todistaa muun muassa, että Välimeren vedet ovat todellakin valuneet Mustallemerelle useita tuhansia vuosia sitten. Aikana, jolloin jääkausi oli jo useita tuhansia vuosia vanha ”eilinen uutinen”:

Evidence for a Flood Smithsonian Magazine

Vastaavanlaisia tapahtumia on maailma pullollaan ja olisikin ihme, jos EI olisi. Ennen kirjoitettua tietoa pienissäkin yhteisöissä on varmasti ollut niitä vanhoja jääriä, jotka viihdyttivät muita ihmisiä (tai säikäyttivät lapsia) omalla perimätiedollaan: ”Se on kuule nyt niin, ipana, ettet mee sinne joenrantaan tai se sortuu ja tulee taas uus KAUHIA tulva! Sitte se on kuule jumalan viha sun päälles ja koko kylän tuho!”

(IFLScience)

Akka ei ihmettelisi tätä meininkiä ollenkaan. Perhanan pelottavat papparaiset (PPP) ennustamassa maailmanloppua tiedetään elokuvamaailmassakin: katastrofielokuvista löytyy aina joku äijänkäppyrä kylttinsä kanssa ”THE END IS NIGH!”

Yeah, niin on useita kertoja historiassa ollutkin! Akka itse haluaisi olla aikamatkaajan ominaisuudessa kärpäsenä katossa katsomassa, mitä tuolloin jääkauden jälkeen oikein tapahtuikaan – mutta tarkemmin ajatellen se ei taitaisikaan olla hyvä idea edes kärpäsille, saati katoille. Aihe on kyllä perhanan mielenkiintoinen ja tutkimusmatka tähän jatkuu edelleen – ja edelleen – ja edelleen…

Julkaistu

YES, I DO… OR DO I?

Näinä kauniina kesäisinä päivinä onkin herttaista ajatella ah, niin auvoisia kesähäitä, joita voidaan usein tarkasti suunnitella jopa muutamia vuosia etukäteen. Varsinkin luonnon maisemissa kaikkien häävieraiden sielu lepää, kun ruusut kukkivat ja perhoset tanssivat lämpimien auringonsäteiden mukaan! Siinä sitä sitten paistatellaan ihanassa, rakkauden täyttämässä ilmapiirissä supisuomalaiseen tapaan!

(public domain)

Forest landscape voted Finland’s most beautiful stamp of the year | Yle

WRONG. Oikein käy sääliksi niitä, jotka vaikkapa jo kaksi vuotta sitten varasivat vihkimispaikkansa autuaan tietämättöminä siitä, että Esterin hana näyttää olevan auki joka halvatun päivä! Esterille voisi soittaa paikalle putkimiehen, sillä luulisi jonkun osaavan tiivistää kyseisen vekottimen (jos ei muuten, niin korkki p**seeseen vaan tylysti)!

Katsahdetaanpa kuitenkin, mitä ja minkälaisia vanhoja traditioita ja tapoja on ennen muinoin häiden yhteyteen kuulunut:

Vanhin tunnettu kirjallinen todiste avioliiton solmimisesta löytyy vuodelta 2350 eaa. Mesopotamiasta. Tämä ei liene kuitenkaan ensimmäinen solmittu avioliitto, sillä näihin aikoihin avioliittoon astuttiin käytännössä pelkästään järkisyistä. Liiton tarkoituksena oli lähinnä taata aviomiehelle varmuus siitä, että tulevat lapsukaiset ovat todellakin hänen jälkeläisiään.

File:Cuneiform Tablet LACMA M.41.5.1b (2 of 2).jpg – Wikimedia Commons

Useissa menneissä kulttuureissa vaimo oli käytännössä miehen omaisuutta eikä hänellä ollut minkäänlaisia omistusoikeuksia tai perimysoikeutta aviomiehensä tai edes perheensä puolelta. Antiikin Kreikassa ja Roomassa oli myös tavallista, että miehellä oli täysi vapaus harjoittaa haluamiaan sivusuhteita ihan kenen kanssa tahansa ilman seuraamuksia. Naiselle tällainen aviorikkomus usein tarkoitti kuolemantuomiota tai karkotusta.

Usein avioliittoja solmittiin myös siksi, että jommankumman naitettavan suvun tarkoituksena oli saada enemmän omaisuutta, titteleitä, maa-alueita tai muutoin vain jonkinlaista valtaa. Tällaiset järjestetyt avioliitot olivatkin lähinnä sopimuksia sukujen kesken, kunnes jälleen kerran kuvioon astui… mikäs muu, kuin kristinusko, joka on lykännyt lusikkansa joka ikiseen historialliseen soppaan ja kulttuuriin.

Tuntematon taiteilija keskiajalta. Mies kylpee, naiset auttavat. Yeah!

Noin 700- luvulta jaa. avioliiton solmimista alettiin pitää kirkollisena, pyhänä sakramenttina ja myöhäisellä keskiajalla kirkossa tehtävät kuulutukset ennen avioliittoa yleistyivät. Olihan koko Eurooppa jo vahvasti kristinuskoinen, joten avioliiton siunaaminen perheen perustamiseksi oli tietenkin ”pakollinen” toimenpide itse kullekin säädylle.

Vasta n. 1700-luvulla avioliittoa alettiin pitää edes jollakin tavalla rakkauteen pohjautuvaksi liitoksi ja tähän lienee vaikuttanut yleinen oppineisuuden ja kirjoitetun materiaalin/sen saatavuuden lisääntyminen. Tätä aikaa kutsutaankin ”valistuksen ajaksi” ja useat eri tieteenalat alkoivat kukoistaa uusien löytöjen, tutkijoiden ja tekniikoiden myötä.

5 citizen scientists of the 18th and 19th centuries | National Oceanic and Atmospheric Administration

Jo 1500-1600 -luvuilla edistystä oli toki tapahtunut, mutta useimmat tieteentekijät olivat käytännössä kuitenkin edelleen aivan liikaa kirkon painostuksen alla (näin karkeasti ilmaistuna).

Leonardo da Vinci (1452 – 1519) | National Gallery, London esimerkkinä tietenkin Leonardo tässä linkissä

Noitavainot olivat melkeinpä pahimmillaan 1600-luvulla sekä Euroopassa että Amerikassa, kun siirtokuntia sinne oli lopulta saatu asutettua pysyvästi. Kuuluisat Salemin noitaoikeudenkäynnit tapahtuivat juurikin vuosina 1692–1693.

The Crushing Death of Giles Corey of Salem, 1692/Library of Congress.

Vanhin todiste aviopuolisoiden sormuksista löytyy puolestaan Egyptistä n. 3000 vuoden takaa. Papyruksesta löytynyt teksti kertoo, että nämä sormukset eivät suinkaan olleet mitään jalometallia, vaan ruokoa tai hamppua. Kysessä lienee siis ollut täysin symbolinen ”rengastaminen” avioliiton merkiksi.

Vuosilta 380–343 eaa. peräisin löytynyt avioliittosopimus Egyptistä. Marriage Contract | Late Period | The Metropolitan Museum of Art

Roomalaisajalla vaimon sormukseen saatettiin liittää kodin avain merkiksi siitä, että vaimo oli tosiaankin miehensä omaisuutta – ärgh! – mutta sormusta käytettiin juurikin vasemmassa nimettömässä. Roomalaisten mielestä tähän sormeen johti rakkauden ”vena amoris”- suoni suoraan sydämeen. Onpas kovasti kahtiajakoista tämä roomalaisten muinainen toiminta rakkauden ja omistuksen suhteen!

Vena amoris – Wikipedia

Entäpä sitten hääkimppu? Egyptissä, Roomassa ja Kreikassa oli tavallista, että morsiamet kantoivat kimppuna kaikenlaisia tuoksuvia yrttejä ja mausteoksia (mm. valkosipulia) karkottaakseen pois pahoja henkiä. Tätä samaa keinoa käytettiin edelleen keskiajalla ihan jo pelkästään ruton, muiden kulkutautien ja ihmisten oman peseytymättömyyden takia, mutta varsinaisten kukkakimppujen käyttö yleistyi vasta viktoriaanisella ajalla.

Keskiajan tiimellyksessä keksittiin myös nykyään yleinen hääkimpun heitto; tällä keinolla morsian pääsi turvallisesti pakoon häntä mahdollisesti jahtaavilta pahoilta hengiltä sekä hääseurueelta, joka yritti varastaa paloja morsiamen hääpuvusta. Näitä paloja pidettiin onnea tuottavina amuletteina…!

Henkien karkotukseen liittyy myös morsiusneitojen samanlaiset asut: jo peräti roomalaisaikaan morsiusneitojen oli tapana pukeutua morsiamen kanssa samanlaisiin pukuihin pahoja henkiä hämätäkseen. Tuolloin uskottiin, että morsiamen kauneus ja arvokas juhlapäivä houkuttelisivat eritoten pahoja henkiä morsiamen luokse, joten tämä erikoinen hämäystemppu oli varmastikin tarpeellinen. Nykypäivänä olisi pyhäinhäväistys, mikäli morsiusneidoilla olisi morsiamen kanssa samanlaiset asut päällään. Oi aikoja, oi tapoja…

35 Vintage Wedding Dresses Through the Years | Woman’s World

Sukkanauhan heitto on puolestaan keskiaikainen tapa, sillä tuolloin tuoreen avioparin tarkoitus oli tosiaankin laittaa avioliitto ”täytäntöön” heti häiden jälkeen. Tämä täytäntöönpano (hups) todistettiin suvulle ja perheenjäsenille sillä, että sulhanen toi näytille morsionsa sukkanauhan – tämä oli selkeä todiste siitä, että hameiden alle oli totisesti päästy!

Wikipedia. Akka ei lisää tähän mitään kommenttia… Lewis Walpole Library

Toisinaan tapana oli myös, että tilaisuutta seurattiin itse tapahtuman ollessa käynnissä tai asiassa opastettiin – tiettävästi mm. Englannin kuningas Henrik VI (1421-1471) ja Ranskan viimeinen kuningas Ludvig XVI (1754-1793) tarvitsivat neuvonantajia tässä toimenpiteessä ylipäätään elämänsä aikana. Kuninkaallisten keskuudessa jälkeläisten aito syntyperä oli tärkein tae kruunun perimysjärjestyksen suhteen, kun dna:ta tai selfieitä ei ollut vielä saatavissa. Jäljelle jäi ainoastaan… silminnäkijät todistajiksi.

Ludvig XVI of France/Joseph-Siffred Duplessis  v. 1775.

Huntujen käyttö juontuu sekin tietenkin roomalaisaikojen pahojen henkien estämisestä. Viktoriaanisella ajalla morsiuspukujen ja huntujen väri alkoi muuttua valkoiseksi, joka kuvasti tietenkin morsiamen puhtautta ja viattomuutta. Kulttuurista ja ajankohdasta riippuen puvun väri saattoi olla keltainen, punainen, violetti tai mitä tahansa näiden väliltä, mutta kuningatar Viktorian (1819-1901) vuoden 1840 hääpuku vakiinnutti käytännössä länsimaisen hääpuvun väriksi valkoisen.

I Do: The History of Wedding Fashion and Tradition – New Canaan Museum and Historical Society muutamia kauniita hääpukuja menneiltä vuosikymmeniltä.

1840 – Queen Victoria’s Wedding Dress | Fashion History Timeline

Vuonna 1947 avioitunut kuningatar Elisabet II (1922-2022) taasen osoitti sodanjälkeiselle kansalle esimerkkiä pitämällä hääpukunsa mahdollisimman yksinkertaisena, sillä monista tarvikkeista ja materiaaleista oli edelleen pulaa.

Queen Elizabeth Wedding Dress – The Queen’s Dress Photos, Details & Cost

Kun hääpäivä on sitten vihdoinkin pulkassa ja taputeltu kasaan, moni aviopari lähtee kuherruskuukaudelle eli honeymoonille. Tämä tapa on peräisin peräti 400-luvulta jaa., jolloin moni sulhanen ns. ”kaappasi” morsiamensa saattaakseen hänet raskaaksi ilman perheen vastusteluja tai välttääkseen maksamasta perheen vaatimia myötäjäisiä.

Toisaalta ”honeymoon”-nimitys juontuu tavasta, jossa tuoreelle avioparille annettiin lahjaksi kuukauden määrä hunajaviiniä hedelmöityksen edistämiseksi. Yeah. Eli tässä on käytännössä ollut morsiamelle kaksi eri vaihtoehtoa: A) sinut kaapataan häiden jälkeen ilman mitään korvausta tai B) sinut kaapataan kuukaudeksi niin, että voit olla viinipöllyssä koko tuon ajan… hmm! Loistavat tulevaisuudennäkymät edessä tilanteesta riippumatta!

Vasta 1800-luvun puolella häiden jälkeinen matkailu muuttui; tuolloin hääpari saattoi tuona aikana käydä vierailemassa esim. kaukaisten sukulaisten luona, jotka olivat olleet estyneitä tulemaan häihin. Tämä tapa koski tietenkin vain varakkaampaa väestöä, tavalliset matti-ja-maija-meikäläiset eivät tällaisia(kaan) hömpötyksiä harrastaneet millään tavalla. Nykyiset hääperinteet ovat siis käytännössä periytyneet näistä ylhäisön tavoista jo antiikin ajoista lähtien – tai ties miten kaukaa menneisyydestä, mistä ei tietenkään ole jäänyt minkäänlaista kirjoitettua tietoa.

Madeleine Astor: How the Widow of John Jacob Astor VI Survived the Titanic John Jacob Astor ei selvinnyt haaksirikosta ja kuten elokuvassakin todetaan, hänen nuorikkonsa oli raskaana tällä häämatkalla. What a scandal indeed.

Tässä kohtaa Akan on taas pitkästä aikaa pakko palata lähimpien serkkujensa (neandertalinihmisten) pariin seuraavanlaisella keskustelulla:

Neandis-miesoletettu Anx ja -naisoletettu Juk tapaavat iltanuotiolla:

Anx: ”Mul on oma luola tual.”
Juk: ”Aha.”
Anx: ”Niinku oltaiks siel?”
Juk: ”Emmätiä.”
Anx: ”Jookojookojookopliis.”
Juk: ”Nojoo ollaan.”

Ja kas näin; ensimmäinen avioliitto on täten solmittu ilman mitään todisteita kyseisestä toiminnasta! Mikäli tarinasta jättää pois isot alkukirjaimet ja välimerkit, teksti alkaa tosin muistuttaa nykyajan teinien omaa kieltä… väliin pitäisi tietenkin laittaa muutamia alati muuttuvia kirjainlyhenneyhdistelmiä, joiden perässä me vanhemmat ihmiset emme mitenkään voi pysyä.

Tämä lienee pieni ongelma näihin aiemmin kerrottuihin seikkoihin verrattuna näin vanhempien näkökannasta katsottuna. Kulttuurista ja ajasta riippuen tytöt ja naiset naitettiin keskimäärin 12-18 -vuotiaina, sillä elinajanodote oli nykyistä huomattavasti lyhyempi ja naiset kuolivat usein jatkuviin synnytyksiin, kuten myös monet niissä syntyvät lapset. Tästä aiheesta löytyy lisää:

MENNEEN AJAN ÄITIPARKOJA – Akalla on asiaa

Saamme siis nykypäivänä olla tyytyväisiä siitä, että lapsemme saattaa kirjoittaa joitakin omituisia teinien kirjainyhdistelmiä sen sijaan, että hänet olisi naitettu lastentekokoneeksi jollekulle maatilan isännälle ihan peruskauppatavarana 1800-luvulla, kun perunamaan sato ei vaan kerta kaikkiaan riittänyt kaikille nälkäisille suille.

IHAN PERUSKAURAA MENNEILTÄ VUOSISADOILTA: jatkuvat nälänhädät, ei antibioottia/ei mitään lääkkeitä, kirkon mielestä Saatana hyökkää joka puolelta ja itse olet täysin syntinen, jatkuvat ruttoepidemiat, huono hygienia, lapsikuolleisuus, pieni jääkausi Euroopassa useita vuosisatoja noin vuosina 1300-1850, jolloin myös ruttotartuntoja oli jatkuvasti pitkin Eurooppaa. Miten ihmeessä me tuolloin ylipäätään selvisimme?

Jep, hyvää hääpäivää kaikille kesän aviopareille! Muistakaa nauttia hääpäivästä, mikäli Esterin hana on tuolloin jo tiivistetty tahi korjattu. Akkaa ei kannata kutsua häärientoihin (juurikin edellä mainituista syistä) pilaamaan sitä ihanaa perhosten ja kyyhkyjen siipien lepatusta.

Tämänkin kuvan aviopuolisoiden nimiä ei edes tiedetä, mutta aikahan oli toki tuolloin toisenlaista. Kuvansa myötä he jäivät kuitenkin historiaan avioliiton solmimisensa myötä kertomaan meille jotakin tuosta ajasta: kyseessä oli jo tuolloin tärkeä tapahtuma!

Hääkuva n. vuodelta 1894/LibraryofCongress.
Julkaistu

KISSA VAI KOIRA – IKUINEN KYSYMYS

It’s raining cats and dogs, sanotaan Englannissa rankkasateen sattuessa (tosin joskus käy myös niin, että It’s raining men, hallelujah/The Weather Girls 1982).

Tälle omituiselle kissa-koira-lausahdukselle on olemassa monta alkuperäoletusta- kuten seuraava linkki osoittaa– mutta juuri nyt keskitymme olennaiseen eli näiden kahden yleisimmän lemmikin historiaan. On siis aika kysyä kukamitähäh eli milloin, missä ja miksi näistä kahdesta lajista tulikaan ihmisen parhaita kavereita.

What is the origin of the phrase ”it’s raining cats and dogs?” | Library of Congress (loc.gov)

Aloitetaanpa koirista, sillä koirien läsnäolo ihmisen läheisyydessä on oletettavasti ollut pitkäkestoisempaa juontuen jopa useiden kymmenien tuhansien vuosien päähän. Koirien ja susien geneettinen linja alkoi eriytyä n. 30-40 000 vuotta sitten, ja susien on arveltu alun perin liikkuneen ihmisen läheisyydessä juurikin metsästyssaaliiden toivossa. Akka ainakin voi nähdä sielunsa silmin, kuinka tuolloinen metsästäjä-keräilijäyhteisön jäsen heittää nuotion äärellä herkullisia lihankimpaleita ja luita jollekin karvakorvalle, joka kieli suusta roikkuen (ja kuolaa valuen) seuraa tarkasti metsästäjän jokaista liikettä.

On jopa arveltu, että tällaiset protokoirat ovat voineet jopa laumassa avustaa ihmisiä metsästyksessä. Ihmisten luota sai suojaa ja varmoja saaliita; mikäpä ettei hengailisi tällaisten kaksijalkaisten kanssa!

Tsekeissä Predmostin arkeologisilta kaivauksilta on löydetty useita paleoliittisia koirien kalloja, joista yhden suuhun oli asetettu oletettavasti mammutinluu. Tämä löytö on 32 000 vuotta vanha.

Koirien kesyttämisen/kesyyntymisen on arvioitu sijoittuneen lähteestä riippuen Siperiaan, Pohjois-Euraasiaan, Koillis-Aasiaan tai Lähi-itään. Osittain koiria on arveltu kesytetyn jopa ruoaksi tai niiden turkkien hankkimiseksi.

Myöhemmältä ajalta mm. Saksasta on löydetty miehen ja naisen hauta, jossa lepäsi myös vammainen/vammautunut koira. Tämä hautalöytö on peräti 14 300 vuotta vanha ja osoittaa, että koirasta on sen elinaikana pidetty huolta – kuten myös kuoleman jälkeenkin.

Mosaic depicting a sitting dog Category: Architecture, architectural components, mosaics
Date: Graeco-Roman Period, Ptolemaic Period, 2nd cent. BCE/WikimediaCommons,

Antiikin Kreikassa ja Roomassa koiria pidettiin sekä seuralaisina että metsästyskavereina. Myös sumerialaiset, kiinalaiset, mesopotamialaiset ja intialaiset kirjoitukset osoittavat koirien olleen luotettavia kumppaneita ja metsästäjiä.

Jopa Homeroksen (800-700-l. eaa) eepoksessa Odysseia päähenkilö Odysseus palaa kotiinsa Ithakaan 20 vuoden seikkailuiltaan naamioituneena, ja hänet ainoana tunnistaa uskollinen koiransa Argos. Heilautettuaan häntäänsä tervehdykseksi Argos valitettavasti kuolee – mutta olihan karvaturrilla ikääkin jo 20+ vuotta…! Aargh, R.I.P Argos!

Odysseus and Nausicaa/Salvator Rosa 1655)

Koirarotuja tiedetään jalostetun jo ainakin n. 11-12 000 vuotta sitten eri yhteisöissä, tuolloin alkoi myös muiden kotieläinten pito ja maatalouskulttuuri. Onkin järkeenkäypää, että koiralta toivotut ominaisuudet on haluttu siirtää eteenpäin – joku yksilö on voinut olla erittäin sosiaalinen, toinen hyvä metsästäjä jne. Mm. roomalaiset ja kiinalaiset arvostivat jo suuresti pieniä seurakoiria, joista sinällään ei ole mitään näkyvää hyötyä (toisin kuin metsästyskoirilla), mutta… eihän niitä pikkuruisia karvapallukoita voi valitettavasti lössöttämättä ohittaa!

Söpöillä pikkukoirilla on pitkä historia — ensimmäiset sylikoirat jalostettiin jo tuhansia vuosia sitten – Tiede – yle.fi

Nykyisten koirarotujen jalostus alkoi n. 150 vuotta varsinkin Englannin mantereen puolella, kun Charles Darwin (1809-1882) julkaisi teoksensa Lajien synty v. 1859. Tuolloin haluttiin jalostaa roduissa esiin juurikin kunkin rodun parhaat ominaisuudet ja tämä on johtanut nykyisten 400+ rodun olemassaoloon. Onneksi nykyään kiinnitetään enemmän huomiota tiettyjen rotujen liikajalostuksen ongelmiin ja eläinten hyvinvointiin, toisin kuin tuolloisessa ”Viktoriaanisessa räjähdyksessä.”

Kuningatar Viktoria (1819-1901) (englishheritage).

Kissojen sanotaan kesyttäneen itsensä kahdesti historian aikana. Tällä sanonnalla tarkoitetaan sitä, että n. 10 000 vuotta sitten tapahtuneen kesyyntymisen jälkeen toinen kissalaji kesyynnytti itsensä Quanhucunissa, Kiinassa n. 5300 vuotta sitten. Tämän löydetyn – leopardikissaksi kutsutun– lajin edustajien dna poikkesi selvästi muista vastaavista protokissoista, joten kyseessä oli uuden kissalajin kesyyntyminen. Kesyyntymisestä todistaa se, että varsinkin yhden yksilön hampaat olivat kovin kuluneet, joten tämä kissa eli selvästikin tavallista vanhemmaksi. Yksi kissayksilö löydettiin haudattuna kokonaisena, joka sekin viittaa näistä eläimistä huolehtimiseen.

Kissojen hakeutuminen ihmisten läheisyyteen alkoi n. 10-15 000 vuotta sitten mm. Lähi-idässä ja nykyisessä Turkissa. Maatalouskulttuuri ja kotieläinten pito lisäsi pienjyrsijöiden määrää, joten kissojen ja ihmisten lähentyminen tapahtui samoista syistä, kuin muinaisilla susillakin. Varmaa ravintoa, suojaa ja lämpöä oli vapaasti tarjolla kaikille itseään kunnioittaville kissoille mielin määrin! Samalla tuolloisten maajussien kannatti tosiaankin pitää kissoja lähettyvillä – pitiväthän ne tosiaankin viljasatoa tuhoavat pienjyrsijät kurissa!

https://www.history.com/news/cats-ancient-egypt

Eräs varhainen hautalöytö Kyproksella osoittaa, että jo 9500 vuotta sitten kissa oli mukana tälle saarelle kulkeneella laivalla – tämä yksilö nimittäin löydettiin haudattuna yhdessä lapsen ruumiin kanssa. Kissakanta on voinut kulkeutua laivojen mukana saarelle jo aiemmin, mutta tämä on varhaisin ihmisen ja kissan hautalöytö.

(The Archaeologist)

Jo seuraavien muutamien tuhansien vuosien aikana kissoja kuljetettiinkin ympäri kauppareittejä, sillä hautalöydöt ympäri Eurooppaa, Aasiaa ja Lähi-itää osoittavat löydettyjen kissojen dna:n yhtäläisyyksiä näihin alkuperäisiin kesyyntyjiin. Akka voi tässä vaiheessa sielunsa silmin kuvitella, miten Jack Sparrow’ksi nimetty kissanpentu nousee omistajansa sylissä matkaan kohti uutta, uljasta maailmaa – jossa lukemattomat rotat ja hiiret odottavat vielä saalistajaansa!

Kuten koiratkin, kissat pääsivät jo varhaisessa vaiheessa eri kulttuurien kirjoituksiin ja taiteeseen. Mm. Kreetalta on löydetty seinämaalaus metsästävistä kissoista, joka ajoittuu 1600-luvulle eaa. Kreikan, Kiinan ja Intian taiteeseen ja kirjoituksiin kissat päätyivät n. vuosien 500-100 eaa. tienoilla.

Muinaisessa Egyptissä kissat pääsivät lopulta jumalaiseen rooliinsa – edustivathan kissat itseään jumalatar Bastetia, joka oli auringonjumala Ran tytär. Aluksi Bastet kuvattiin leijonanpäisenä jumalattarena, mutta n. vuodesta 1000 eaa. alkaen hänet kuvattiin kissanpäisenä hahmona taiteessa. Kissojen muumioita on kaivettu esiin Egyptissä jo miljoonittain, ja peräti eräs itsensä faarao Akhenatenin (kuollut n. 1336 eaa.) visiiri Aperel haudatutti itsensä noin 400 kissamuumion kanssa. Olihan hän todellakin tärkeä mies, ainakin hän halusi tällä teolla niin osoittaa!

Brooklyn Museum.

Kissojen tappaminen oli tietenkin muinaisessa Egyptissä kiellettyä yhtä poikkeusta lukuunottamatta: muumiointia. Onkin uskottavaa, että kissojen kasvattaminen muumiointia varten oli kannattavaa bisnestä, sillä näitä muumioita on löydetty niin jumalattomia määriä. Joukossa on myös krokotiileja, koiria, lintuja, apinoita… mitä tahansa eläimiä, joiden uskottiin olevan jonkin jumalan ilmentymiä.

How Cats Became Divine Symbols in Ancient Egypt | HISTORY

Kissojen jumalallisuus hupeni kuitenkin nopeasti, varsinkin noitavainojen myötä.

Paavi Gregorius IX (1145–1241) julisti jo elinaikanaan, että mustat kissat ovat ”Saatanan inkarnaatioita.” Tämä lausahdus juontunee siitä, että kreikkalaisessa mytologiassa taikuuden ja magian jumalatar Hekate omisti mustan kissan lemmikkinään. Hänen uskottiin myös pystyvän muuntautumaan täksi lemmikiksi – joten tuolloisen, myöhemmän paavin aikomuksena oli poistaa kaikenlainen kristinuskoa uhkaava epäjumaluus maailmasta.

Paavi Gregorius IX. Saunan takana on vielä tilaa, kissoissa saatanaa ei ole vielä nähty tai todistettu.

Nykyään on olemassa useita teorioita ja todisteitakin siitä, että tällainen mustien kissojen vainoaminen/tappaminen saattoi edesauttaa ruttojen leviämistä useiden vuosisatojen ajan; mustien kissojen etunahan oli juurikin olla näkymättömissä yön pimeydessä rottajahdissa. Vielä tänäkin päivänä mustan kissan näkeminen esiintyy taikauskona pahasta onnesta.

Library of Congress.

Japanissa puolestaan musta kissa edustaa hyvää onnea: tämä uskomus perustuu 1600-1800-lukujen Edo-kauteen, jolloin legenda kertoo samurain paenneen sadetta suuren puun alle suojaan. Tällöin samurai näki mustan kissan osoittavan samuraille tietä läheiseen temppeliin – ja kas; legenda oli syntynyt! Japanilaisessa kulttuurissa musta kissa on muutoinkin aina hyvän onnen tuoja, olkoon kyse vaikka kissan silityksestä, näkemisestä tai kättä heiluttavan kissan keraamisesta patsaasta.

Copyright Toshiyoki Enoki, watercolour
THE GREAT CAT – The Cat in History, Art and Literature

Eli kuten taas nähdään: historiasta, asuinpaikasta, uskonnosta ja kulttuurista riippuen ihmisten näkemykset ovat hyvinkin erilaisia.

Mikään ei kuitenkaan voita sitä tunnetta, mitä lemmikki johonkin kotiin kotoutuessaan tuo: nähtävästi vuosituhansien aikana kehitettyä kumppanuutta, läheisyyttä ja väistämätöntä huolehtimista ihan sen perustarpeista. Jokainen lemmikki olkoon perheenjäsen eikä huishais-hankittu, kuten Akka on monesti todennut tällaisia pelastaessaan.

Historia puhuu puolestaan: olemme eläneet yhdessä jo ties miten pitkään (arkeologisia jäänteitä ei välttämättä edes löydy niin kaukaiselta ajalta), joten jatketaan tätä yhteiseloa mahdollisimman hyvin, vaikka kyseessä olisi hämähäkki, käärme, öttiäinen tai kotitonttu.

Kotitonttu tai saunatonttu voi kyllä olla pirullinen riiviö, jonka hankintaa tai karkotusta voi itse kukin harkita.

Kukin tyylillään, kunhan kyseinen otus voi hyvin ja siitä huolehditaan. Jos ei itse voi huolehtia, vastuu siitä pitää antaa jollekulle muulle. Jos kyseessä on puutarhatonttu tai jokin muu outo olio, kannattaa harkita manaajaa tai mitä tahansa terapeuttia.

Nähdään taas historian, huumorin ja sarkasmin merkeissä!

PÄIVITYS 31.1.2026:

https://www.livescience.com/archaeology/vikings/viking-age-woman-was-buried-with-her-dog-in-an-elaborate-boat-grave-excavations-reveal

Artikkelissa kerrotaan Senjan saarelta Norjasta löydetystä venehaudasta n. vuosilta 900-950 jaa. Punottuun 5,4-metriseen veneeseen oli haudattu viikinkiajan nainen, jonka jalkopäähän oli haudattu koiranpentu. Tutkijoiden mielestä tämä kertoo koiran olleen naiselle rakas lemmikki eikä mikään eläinuhri, joka surmattiin naisen kuoleman yhteydessä. Yhteisellä matkalla Valhallaan…!

Julkaistu

HELVETIN HISTORIAA

”Jo muinaiset roomalaiset”… kuuluu vanha lause, jota ei kuulemma missään tapauksessa saa käyttää missään yhteydessä. Syistä viis, mutta eivät ne roomalaiset nyt NIIN muinaisia olleet, kun verrataan esim. sumerialaiseen kulttuuriin 4000-2000 eaa. Eufrat- ja Tigris -jokien alueella.

Roomalaisten valta-ajan katsotaan kuitenkin alkaneen vasta n. 700-luvulta eaa. kaupungistumisen myötä. (Tämä seikka tuli siis mieleen, kun Akka yritti muistella, oliko Haades kreikkalaisten vai roomalaisten manala…)

Jesus Christ saving the souls of the damned/1300-luvulta.

Noh; mennäänpä itse aiheeseen: onko ennen kristinuskoa historiallisissa kulttuureissa ollut käsitystä helvetin olemassaolosta? Miten eri uskonnoissa aihetta on käsitelty tai kuvattu? Tarkoitus ei ole tutkia asiaa teologiselta kantilta (joka on loppumaton suo), vaan ainoastaan katsahtaa, miten meitä syntisiä on ennen muinoin peloteltu kuolemanjälkeisellä taipaleella.

Onhan se nyt aivan selvää, että helvetti-käsitys on kristinuskossa ollut erinomainen keino pitää kansa ruodussa ja kuosissa tässä maanpäällisessä maailmassa.

ELI: Haades oli totta tosiaan sekä Kreikassa että Roomassa kuolemanjälkeinen tuonpuoleinen. Haades oli Kreikassa myös itse jumalan nimi, joka hallitsi tätä maanalaista valtakuntaa, kun taas Roomassa jumalan nimi oli Pluto.

Monet muistanevat kuulleensa Styks-joesta, jonka yli kuolleen oli päästävä lahjomalla kolikolla manalan lautturi Kharon. Vielä nykyäänkin löydetään luurankoja, joiden suuhun on asetettu kultakolikko. Tämä todistaa ainakin, ettei lautturinpentele ole sitten kuitenkaan kolikkoa ottanut…! Roomalaisten Haades-käsitykseen vaikutti suuresti Homeroksen Odysseia-teos ja sielujen puhdistuminen/uudelleensyntyminen on vaikuttanut mm. kristinuskon kiirastuli-käsitykseen.

Entäpä ne sumerilaiset? Tuonpuoleisella olikin monta nimeä: Kur, Irkalla, Kukku, Arali ja Kigal. Erikoista tähän tuonelaan joutumisessa oli se, ettei ihmisiä mitenkään tuomittu pahoista teoistaan, vaan jumalatar Ereshkigal vain julisti henkilön kuolleeksi. Vainajat saivat tuonelassa juodakseen vain ”kuivaa pölyä,” joten menehtyneille annettiin sukulaisten toimesta usein juomauhreja jopa vuosikausien ajan. Onnettomimpia vainajia olivatkin siis lapsettomat, joiden uskottiin tämän takia jopa muuttuvan kummituksiksi ja piinaavaan vielä elossa olevia sukulaisiaan.

Kelttiläiseen kulttuuriin (n. 700 eaa.-400 jaa.) kuului useita erikielisiä kansoja ja heimoja eri alueilla, mutta yhteistä kaikille oli tuonpuoleisen käsitys. Varsinaista helvettiä ei ollut, vaan tuonpuoleinen (yleisin Annwn/Annwyn tai Tir na nOg) sijaitsi usein joko saarella tai maan alla. Tämä maailma olikin siis vain ”Otherworld,” ei helvetti eikä taivas.

Keski-Amerikkaan sijoittunut mayojen muinaiskulttuuri (n. 7000 eaa.-950 jaa.) kutsui alamaailmaa Xibalbaksi, jota hallitsi 12 jumalaa. Tämä tuonela oli täynnä koettelemuksia, ansoja ja testejä sielupoloiselle, joka epäonnistuessaan joutui pilkattavaksi jumalten eteen. Lukuisten luolaverkostojen uskottiin johtavan tähän alamaailmaan, joten usein näistä luolista löytyy esim. rikottuja tai ehjiä uhriastioita.

Muinaisessa Egyptissä tuonpuoleisen nimi oli Duat ja tätä maailmaa hallitsi jumala Osiris. Jotta vainaja pääsisi punnitsemaan sydämensä, hänen tuli suorittaa testejä ja ohittaa demoneita matkallaan manalan läpi. Perillä jumala Anubis (jep, se koiranpää) vertasi sydämen painoa jumalatar Maatin sulkaan. Mikäli sydän oli painavampi, jumalatar Ammit hotkaisi sielun pois kuljeksimasta. Testin läpäisseet pääsivät Aaru-nimiseen rauhaisaan ”paratiisiin.”

Kaikki tietänevät viikinkien Valhallan (jumala Odinin sali), jonne kaikki soturit havittelivat kunniakkaasti pääsevänsä. Vähemmän tunnettu termi lienee Hel/Helheim eli kuolleiden valtakunta, jonne joutuivat vanhuuteen tai sairauteen kuolleet tai muutoin epäkelvot yksilöt. Tätä maanalaista maailmaa hallitsi jumalatar Hel. Norjalaisessa mytologiassa muunkinlainen kuolemanjälkeinen elämä oli mahdollista; esim. merellä kuolleet noudettiin pois haahuilemasta jumalatar Ran verkkoihin.

Pohjois-Amerikan alkuperäisväestön keskuudessa helvetin käsitettä ei ollut olemassa. Kuolemanjälkeisen elämän uskottiin jatkuvan joko entiseen malliin jo edesmenneiden sukulaisten ja ystävien parissa (esim. Pueblo-intiaanit), tai Cheyenne-intiaanien mukaan Linnunrataa pitkin kuolleiden maailmaan samoihin olosuhteisiin. Minkäänlaista järjetöntä rangaistusta eletystä elämästä ei siis ollut odotettavissa, kuten useimmissa muissakaan kulttuureissa. Australian aboriginaaleilla on tällainen samanlainen ajatus kuolemanjälkeisestä elämästä: rangaistuksia eikä koetuksia ole heidänkään puoleltaan tiedossa!

Suomalaisessa ”pakana”maailmassa siirryttiin kuoleman jälkeen tietenkin Tuonelaan, Manalaan tai Vainajalaan… tai mikä parasta: Manan maille. Kuolleiden täytyi ylittää Tuonen virta huolimatta siitä, olivatko he eläessään olleet hyviä vai pahoja, ja tätä virtaa vartioi musta joutsen laulaen kuolonsäveleitä. Tähän virtaan joutuu myös Kalevalan Lemminkäinen epäonnistuttuaan surmaamaan tämän joutsenen (tehtävä, joka hänen täytyi läpäistä saadakseen itselleen Pohjolan Louhen tyttären).

Kuulostaa kummasti ihan samanlaisilta tehtäviltä, joita asetettiin muissakin muinaisissa kulttuureissa… hmm!

On kuitenkin päivänselvää, että Elias Lönnrot keräsi matkoillaan Kalevalan ja Kantelettaren perimätietoa vasta 1800-luvun alkupuolella, joten tällöin kristinusko oli jo ehtinyt vaikuttaa useita vuosisatoja näihin suomalaisiin mytologioihin ja niiden suullisena perimätietona kerrottuihin tarinoihin.

Tällaisten uskonnollisten uskomusten alkuperien selvitys on tietenkin hankalaa, mutta MUINAISIIN aikoihin viitatessa voisi mainita, että mm. Homo Naledi-yksilöt (335 000–236 000 eaa.) todistettavasti suorittivat hautausrituaaleja. Samoin on jo pitkään oletettu kukkien siitepölylöytöjen perusteella, että neandertalinihminen hautasi tarkoituksellisesti kuolleensa. Ohessa hieno artikkeli tällaisesta tutkimustoiminnasta Cambridgen yliopistolta:

Shanidar Z: what did Neanderthals do with their dead? (cam.ac.uk)

Näitä löytöjä (kuten myös uusia ihmislajeja) saattaa putkahdella esiin historian hämäristä uusien löytöjen myötä, mutta näiden lajien uskomuksia kuolemanjälkeisestä elämästä emme voi koskaan tietää. Ainakin tiedämme, että neandertalilaiset huolehtivat vammautuneista ja vanhoista jäsenistään huolella. Tämä linkki kertoo myös Shanidar-luolan löydöistä:

Shanidar Cave – Wikipedia

Human Family Tree | The Smithsonian Institution’s Human Origins Program (si.edu)

Tässä yhteydessä kannattanee lopuksi todeta, että suurin osa maailman ongelmista on seurausta eri uskontojen välisistä ongelmista. Menneessä maailmassa on eletty maan, riistan, sairauksien ja selviytymisen ehdoilla, kunnes on keksitty, että esim. kuu ja aurinko ovatkin jumaluuksia.

Jopa taivaalta putoavat tähdenlennot/meteoriitit/ukkoset ovat olleet enteitä jumalien suuttumisesta, joten jotakin pitäisi tehdä!? Lepyttää suuttuneita jumalia veriuhreilla, tuhansilla suoruumiilla, lasten kasvatuksella pelkästään uhrimenoja varten jne. Akka ei ollenkaan vähättele myöskään eläinuhrien asemaa tässä yhteydessä.

Ehkäpä se selviytymisen helvetti on muinaisille ihmisille ollut jo se maanpäällinen helvetti, joten alkuperäiskansoille(kaan) se termi ei ole ollut tarpeellinen. Sellaisella periaatteella ollaan menty, että ”Jotta vittuakos sitten; tästä etiäpäin kualemahan: parempoo o kuitennii luvassa!”

Akka tykkää tästä ajatuksesta. Pitäkää helvettinne, uskontonne ja tunkkinne, ne ovat moderneja keksintöjä.

Julkaistu

MENNEEN AJAN ÄITIPARKOJA

Huom! Aihe on niin karu, ettei sitä voi suositella raskaana oleville tai sellaista suunnitteleville.

Jo vuonna 1908 Egyptistä löydettiin nuoreksi naiseksi osoittautunut muumio, joka haudattiin kankaisiin käärittynä ja runsaalla suolalla peitettynä vuosien 404-343 eaa. välillä. Erikoista tässä 14-17 -vuotiaassa neitokaisessa oli se, että tytön jalkojen välissä näkyi sikiö, joka oli päästään jumittunut synnytyskanavaan. Jo tuolloin oli siis ilmeistä, että sekä äiti että lapsi menehtyivät synnytykseen.

(LiveScience/Margolis/Hunt 2023)

Sittemmin tämän nuoren äidin pää on joutunut kateisiin, mutta viime joulukuussa CT-kuvaukset paljastivat jotakin yllättävää: tytön rintaontelosta löytyi toinen sikiö. On epäilty, että tytön sisäelinten hajoamisen myötä tämä kaksoslapsi on siirtynyt kehossa ylemmäs eikä toista sikiötä ole havaittu edes hautaamisen yhteydessä: tuohon aikaan menehtyneiden sisäelimiä ei nimittäin poistettu, kuten myöhemmällä ajalla tehtiin.

(Arkeonews)

Tästä kammottavasta tapahtumasta monelle nousee tietenkin esiin ensimmäisenä synnyttäjän ikä, mutta tämän ikäiset tytöt/naiset olivatkin usein ensisynnyttäjiä jo (nykyisin määritellyssä) teini-iässä. Ihmisen elinajanodote oli tuolloin kuitenkin n. 30-40 vuotta tavallisen kansan keskuudessa. Tällainen varhainen perheenperustamisajankohta jatkui kuitenkin vielä vuosisatojakin eteenpäin, sillä vasta nykyaikana lääketieteen, hygienian ja paremman ruokavalion takia elinajanodote huitelee jo 80-90 vuodessa.

bullnyacadmed00167-0035.pdf (nih.gov) pdf v. 1975, jossa käsitellään muinaisia raskausajan ja synnytyksen ongelmia suhteessa naisten kuolleisuuteen

Joka tapauksessa tämä synnyttäjä on harvinainen tapaus pelkästään jo siksi, että synnytykseen kuolleita naisia on löydetty hyvin niukasti; vain n. muutaman kymmenen tutkitun naisen on varmistettu kuolleen kesken synnytyksen. Toisin voisi kyllä luulla: onhan se nyt päivänselvää, että jokaisessa synnytyksessä oli suuri uhka menehtyä ilman nykyaikaista hygieniaa ja hoitotiedettä. Kaksosraskaus ylipäätään on tietenkin vieläkin harvinaisempaa arkeologiassa, sillä nykyäänkin kaksosraskauden mahdollisuus on vain n. 1,3 %. Näiden kaikkien löytöjen vähäisyyttä selittää se, ettei jäänteistä useinkaan pystytä päättelemään, että kyseessä on nimenomaan kuolemaan johtanut, jostakin syystä epäonnistunut synnytys.

(National Museum of Denmark)

Muinaisessa Egyptissä kuitenkin tunnettiin ja tiedettiin synnytyksen vaarat, sillä haudoista on löydetty papyrusrullia, joissa jumalilta pyydetään suojelusta sekä mm. synnytysten onnistumiseen että kaksosraskausten estämiseen. Tällaisia suojelusloitsuja käytettiin amulettien tapaan henkilön eläessä.

Eräs tällainen suojeluspapyrus-amuletti on löydetty Taibakhori-nimisen naisen haudasta n. vuosilta 945-715 eaa. Tässä tekstissä jumalatar Nekhbet lupaa suojella Taibakhoria tämän eläessä lähestulkoon miltä tahansa taivaan ja maan välillä, varsinkin kaikelta syyrialaiselta taikuudelta. Eritoten huojentavaa on tietää, että jumalatar lupaa huolehtia suojattinsa kaikista kymmenestä varpaasta niin, että ne pysyvät terveinä:

Oracular Amuletic Decree – Unknown — Google Arts & Culture ”Minä suojelen sinua kaikelta, mitä ikinä keksitkään pelätä!” – Ultra Bra

Vanhin, tunnettu kaksoshautaus sijoittuu kuitenkin jo 31 000 vuoden taakse Krems-Wachtbergiin, Itävaltaan. Paikalta on löydetty mammutinluun alle haudatut pojat, joista toinen oli kuollut heti synnytyksen jälkeen. Toinen pojista eli vain n. 6 viikkoa, jonka jälkeen hauta oli avattu uudestaan. Tämä menehtynyt lapsi oli asetettu veljensä vierelle ja peitetty punaokralla, joten ilmiselvästi omaisille oli tärkeää asettaa veljekset yhteiseen hautaan viimeiselle matkalleen.

(ArchaeologyMagazine)

Vanhin löytö synnytyksessä kuolleesta äidistä ja kaksosista on löytynyt 7700 vuoden takaa Irkutskista, Etelä-Siperiasta. Aluksi tämän 20-25-vuotiaan äidin luultiin synnyttäneen yhden lapsen, mutta myöhemmissä tutkimuksissa havaittiin, että ensimmäinen vauva oli jumittunut jalat edellä synnytyskanavaan toisen jäädessä kohtuun. Tällainen äärimmäisen harvinainen esimerkki todistaa kyseessä olleen nimenomaan synnytyksen aikainen kaksoskuolema, sillä esim. monissa eri kulttuureissa on noudatettu erilaisia hautaamistapoja eri aikoina.

Joskus synnytyksessä kuollut lapsi/lapset on asetettu äitinsä rintakehän päälle, joskus lapsi/lapset ja äiti on haudattu erikseen ja joskus edes pareittain haudatuista lapsista ei voida saada dna-testeilläkään varmuutta siitä, että kyseessä ovat sisarukset. Monesti testit osoittavat, että kyseessä voi olla esim. serkukset, mutta sen tarkemmasta sukulaisuudesta ei saada varmuutta.

Irkutsk (CBS News).

Järkyttävintä näissä äiti-lapsi -hautauksissa on kuitenkin se, että tunnetaan useita tapauksia äidin kuoleman jälkeen tapahtuneesta syntymästä; mm. vuonna 1896 julkaistu kirja Anomalies and Curiosities of Medicine mainitsee useita tällaisia tapauksia. Tällaisessa syntymässä lapsi syntyy spontaanisti äidin kuolemanjälkeisistä kehonmuutoksista johtuen. Aivan kerta kaikkiaan hirvittävää. Ei suositella heikkohermoisille:

Anomalies and Curiosities of Medicine (public-library.uk) Oi miksi? OI MIKSI?? (pdf)

Eräs raskaana ollut/synnytykseen kuollut nuorehkoksi arvioitu nainen täytynee myös mainita siksi, että tapaus on hieman erikoinen: noin v. 969 eaa. Egyptissä kuoli korkea-arvoinen nainen nimeltään Neskhon. Kuten ylhäisön tapaan kuului, tämä nainen avioitui setänsä ylipappi Pinedjem II:n kanssa ja synnytti nuorehkosta iästään huolimatta neljä lasta ennen kuolemaansa.

Neskhon (EgyptMuseum).

Erikoista tapauksessa on se, että Neskhonin mukana oli haudattu tällainen aiemmin mainittu suojeluspapyrus, jossa jumala Amonilta rukoiltiin suojelusta. Tässä tapauksessa suojelusta tarvittiin kuitenkin sitä vastaan, ettei Neskhonin henki aiheuttaisi harmia entiselle aviomiehelleen Pinedjem II:lle.

Ehkäpä tämä papurys asetettiin hautaan siksi, että tämä Pinedjem meni sitten hautaamaan vaimonsa arkkuun, joka oli tarkoitettu hänen omalle sisarelleen eli ensimmäiselle vaimolleen Isetemkheb D:lle. Aargh, mikä temppu! Naisen raskausaikaa/synnytystä ei siis ole mitenkään huomioitu suojeluksella tämän eläessä ja kuinkas sitten kävikään; papinpentelettä kiinnosti vain, ettei naisen haamu aiheuta hänelle itselleen mitään vahinkoa. Akalla nousee höyry korvista tämän oman tilanteentulkintansa myötä (joka voi tietenkin olla täysin päin honkia)…!

Pinedjem II.

Neskhonin kääreistä oli kuitenkin myöhemmässä vaiheessa anastettu haudanryöstäjien toimesta skarabee-amuletti, mutta esim. joitakin perusastioita ja kanooppiastioita oli jätetty jäljelle (sisäelinten säilytysastia). Ei siis ole oletettavaa, että kiireiset ryövärit olisivat anastaneet jotakin heille merkityksetöntä suojeluspapyrusta Neskhon-vainajalta, kun Pinedjeminkin asettama suojeluspapyrus oli hautaan jätetty.

Akka langettaakin nyt kirouksen tämän ääliöäijän päälle post mortem: ”Olkoon nimesi kirottu ikuisesti ja aina! Syököön skorpioni kaikki kymmenen, tervettä varvastasi ja langetkoon päällesi kaikkien syyrialaisten maagikkojen pahimmat manaukset! Pthyi!”

Kuvan kirjoitus ei liity tapaukseen.

Voi voi, R.I.P kaikille näille(kin) muinoin hirvittävällä tavalla kärsineille ja kuolleille naisparoille. Pinedjemille vielä kerran PTHYI!

”Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää synnyttämän lapsia; mutta mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva”. Näin sanoo Herra Isoherra Eevalle kuuluisassa teoksessa Raamattu (1. Mooseksen kirja 3).

NIINPÄ NIIN! AARGH! Akalla alkaa nousta höyryä korvista uudestaan. Ja uudestaan. Ja uud… Got the point??? PTHYI!

Julkaistu

MUUTAMA MERKKITAPAUS HISTORIASTA

Sotahistoria ylipäätään ei ole missään vaiheessa sopinut Akan pirtaan, mutta nyt oli aivan pakko virkistää muistia ja kaivaa lisäinfoakin muutaman historiallisen tapahtuman osalta. On meinaan sen verran kiristänyt hampaita nämä viime aikojen tapahtumat. Huom! Seuraavat tekstit saattavat aiheuttaa närää tai mielipahaa joillekin ihmisille, mutta siitä on turha valittaa yhtään mitään yhtään minnekään. Akkaa ei nimittäin kiinnosta, ei edes pätkän vertaa.

Pidemmittä puheitta esimerkki nro 1:

Sotapäällikkö Hannibal Barka (kavereiden kesken vain Hannibal) tunnetaan parhaiten sotaretkestään Alppien yli v. 218 eaa. Mukanaan Hannibalilla oli peräti 70 000 miestä, 20 000 hevosta ja 37 SOTANORSUA. Hannibal lähti tähän uskaliaaseen ylitykseen syksyllä ja roomalaisten historioitsijoiden (Titus Livius ja Polybios) mukaan retkue eteni Alppien yli peräti 16 päivässä lumesta, jäästä ja vuoristoisesta ympäristöstä huolimatta.

Hannibal Barka (247 eaa. – 183 eaa.)

Matkan aikana menetettiin varmasti useitakin ukkeleita, heppoja ja norsujakin ihan pelkkään kylmyyteen, mutta matkan tarkoituksena oli tässä toisessa puunilaissodassa (Karthagon ja Rooman valtakunnan välillä) hyökätä roomalaisten kimppuun näiden omilla kotikonnuilla eli Italiassa. Yllätyksellinen matkareitti toikin toivotun lopputuloksen: Hannibal raivasi tieltään ensin joitakin paikallisia heimoja Pohjois-Italiassa ja voitti lopulta roomalaiset sodan ensimmäisessä suurtaistelussa (Trebian taistelussa) joulukuussa. Tästä Hannibalin joukkioineen oli hyvä jatkaa eteenpäin kohti eteläisempää Italiaa ja tietenkin – Roomaa.

Arkeologit ovat yrittäneet kartoittaa Hannibalin kulkemaa reittiä mm. näiden eläinten vanhojen jätösten perusteella, joita on löydetty n. 3000 metrin korkeudelta Col de la Traversette-solasta Ranskan ja Italian rajalla.

Col de la Traversette – Google Maps

(Henri-Paul Motte/1906)

Titus Livius ja Polybios kertovat kumpikin Alppien ylityksen hirvittävistä olosuhteista, mutta kumpikaan ei mainitse, millaista tällaisten sotajoukkojen ja varsinkin norsujen kohtaaminen saattoikaan olla näille paikallisille heimoille. Akka täyttää tämän aukon nyt fiktiivisellä kuvaelmalla, kun paikallinen kylänvanhin kohtaa ensimmäistä kertaa tämän kerrassaan hämmästyttävän joukkion:

”Kas mokomaa, tervetuloa! Kylläpä teitä onkin saapunut lukuisa joukko; käykää toki lämmittelemään nuotion ympärille. Yksi kerrallaan, poijjaat, yksi kerrallaan, muuten tulee ruuhkaa! TALUTTAKAA ne teidän sotanorsunne tuonne sivummalle, ne vievät niin kamalasti tilaa tässä pikkuisessa kyläpahasessa. Olkaa niin hyvät ja majoittukaa mihin tahansa mahdutte; olisikin pitänyt leipasta vähän enempi nisua, jos olisi tiedetty vieraita tulevan näinkin runsaasti. Eihän meillä ole heinääkään kaikille noille hevosille, jestas sentään… mitäs nuo teidän norsunne muuten syövät??”

(Heinrich Leutemann/1865)

Esimerkki nro 2:

Marraskuun 15. päivä v. 1532 espanjalainen konkistadori Francisco Pizarro saapui inkavaltakuntaan Peruun Cajamarcan kaupunkiin, jossa hän kukisti ja vangitsi vain 180 miehen voimin inkakuningas Atahualpan (jolla oli sotilasjoukkoja arvioiden mukaan 40 000-80 000). Kun Atahualpa heitti hänelle ojennetun Raamatun maahan, kuningas vangittiin ja useita inkoja ammuttiin saman tien kuoliaaksi.

Atahualpa (n. 1502-1533). Tuntematon taiteilija.

Atahualpa yritti vapautua lupaamalla Pizarrolle huoneellisen kultaa ja kaksi pienempää huoneellista hopeaa, nykypäivän rahassa pelkästään tämän ”kultahuoneen” arvoksi on laskettu peräti 500 miljoonaa dollaria. Noh, Atahualpaa ei tietenkään lunnaista huolimatta vapautettu, vaan hänelle järjestettiin ”oikeudenkäynti,” jonka lopputuloksena inkavaltias todettiin syylliseksi ja tuomiona oli polttaminen elävältä samaisena yönä. Kun Atahualpa sitten lopulta lupautui ottamaan kasteen ja kääntymään katolilaiseksi, teloittaminen tapahtuikin ”vain” kuristamalla 29.8.1533.

Atahualpan lunnasrahahuone Cajamarcassa, Perussa.

Cajamarca – Google Maps

Pizarron ja hänen jälkeensä lukuisten muiden eurooppalaisten saapumisen myötä arviolta noin 250 000 inkaa kuoli vastustuskyvyttöminä pelkästään isorokkoon. Myös tuhkarokko ja sikotauti olivat inkoille aiemmin tuntemattomia sairauksia ja arvioiden mukaan jopa 90-95 % alkuperäisväestöstä menetti lopulta henkensä näihin tauteihin inkavaltakunnan valloituksen myötä.

Macchu Picchu.

Franciscon serkku Pedro Pizarro oli mukana useilla Perun valloitusretkillä ja hän kirjoitti näistä kokemuksista teoksen ”Relation of the discovery and conquest of the kingdoms of Peru.” Tässä historiikissa ei kuitenkaan mainita seuraavanlaista fiktiivistä tervetulojuhlaa, kun kuningas Atahualpa oli espanjalaisten saapuessa juurikin juhlimassa lopullista voittoaan raastavasta sisällissodasta:

”Mitäs miehiä sieltä nyt oikein lappaa? Tulkaapas ottamaan chichaa (maissipohjainen alkoholijuoma, jota valmistettiin naisten pureskelemista maissinjyvistä), sitä nimittäin riittää nyt yllin kyllin! Mitäs merkillisiä aseita (varhaisia musketteja) teillä on mukananne, ei kai teillä vaan ole pahat mielessänne… noh, eihän teitä ole kuin parisataa; ettehän te meille kuitenkaan mitään mahda. Ei kai teillä muuten vaan ole mitään tauteja? En viittis nyt mitenkään pilata tätä mun loistavaa juhlafiilistä millään pienellä nuhalla.”

Pizarro seizing the Inca of Peru/John Everett Millais v. 1845.

Akalla ei ole näihin mitään lisättävää, Akka on puhunut ja on nyt vaihteeksi hiljaa. Tämä on vain sarkastista, täysin fiktiivistä tarinankerrontaa, joka pohjautuu menneisiin historiallisiin tapahtumiin.

Julkaistu

USKONNOLLISET RELIIKIT

Akka olikin moukkamaisen tietämätön aiheesta, josta heräsi ajatus kirjoittaa jo viikkoja sitten (Jeesukseen liittyvästä Kristuksen keihäästä/Longinuksen keihäästä/Kohtalon keihäästä) siltä osin, että tämä keihäs nähtävästi liittyy uusimpaan Indiana Jones -elokuvaan ”Indiana Jones and the Dial of Destiny.”

Jep, moinen liikkuvien kuvien katsanto on jäänyt Akalta näkemättä, mutta Akalla ei ole ollenkaan mitään Indya vastaan. Kukapa meistä ei haaveilisi seikkailevansa käärmeiden, hämähäkkien ja pölyn täyttämissä luolissa, kunnes lopulta olisi huikea mahdollisuus pelastaa kaikki arvokkaat, arkeologiset aarteet ja viuhutella ruoskaa esim. uhkaavia naazzeja kohti.

(People).

Jokaisen harrastelija-arkeologin unelma, kerrassaan! Noh, pikaisella selvityksellä tässä elokuvassa tavoiteltu keihäs on nähtävästi kopio alkuperäisestä ja sen sijaan keskitytään Antikytheran koneeseen, joka sallii ajassa matkaamisen. Yeah, nyt Akan onkin pakko katsoa tämä mielenkiintoinen viritelmä jonakin päivänä!

Antikythera Mechanism – World History Encyclopedia järkyttävän pitkä juttu, mutta päivämäärältään uusin tältä vuodelta

Antikytheran kone – Wikipedia englannin kieltä taitamattomille

Palataksemme asiaan eli tähän kummalliseen keihääseen: mistä tässä kohutussa keihäässä on oikeastaan kyse, hmm…? Katsotaanpa, mitä Raamattu kertoo tästä asiasta:

”Niinpä sotilaat murskasivat sääriluut niiltä kahdelta (kuoleman nopeuttamiseksi, Akan huomio), jotka oli ristiinnaulittu Jeesuksen kanssa – ensin yhdeltä, sitten toiselta. Jeesuksen kohdalle tullessaan he kuitenkin huomasivat, että hän oli jo kuollut. Siksi he eivät murtaneet hänen sääriluitaan, vaan yksi sotilaista puhkaisi keihäällään hänen kylkensä. Haavasta valui heti verta ja vettä. Se, joka näki tämän, on todistanut siitä, jotta tekin uskoisitte. Hänen todistuksensa on totuudenmukainen, ja hän tietää puhuvansa totta.”

Johanneksen evankeliumi 19

Fra Angelico/Freskenzyklus im Dominikanerkloster San Marco in Florenz, Szene: Kreuzigung mit Lanzenstich des Hauptmanns Longinus n. v. 1450. (Wikipedia, nyt oli pakko käyttää copypastea)

Tämän Raamatun tekstin perusteella on tietenkin täytynyt kaivaa esiin syypää: kuka ruoja kehtasi pistää keihäänsä Jeesuksen kylkeen todetakseen tämän kuolleeksi? Vastaus: roomalaisten sadanpäämies Longinus! Akka kuittaa tämän hapatuksen heti myöhemmäksi keksinnöksi, sillä nimi Longinus löytyy ajoitettuna vasta 300-500 -luvuille jaa. ihan useiden tutkijoiden kertomana.

On myös legendaa, että Jeesuksen veri olisi parantanut Longinuksen näön tämän pistettyä Jesseä kylkeen. Tämakin legenda on myöhemmiltä vuosisadoilta, kuin 100-luvulta jaa.

Nyt täytyy muistaa, että näihin aikoihin tarinoita kerrottiin kuulopuheina suusta suuhun ja sukupolvista toiseen, sillä tavalliset pulliaiset eivät todellakaan osanneet lukea tai kirjoittaa. Alati leviävä kristinusko laittoi ihmiset sittemmin vieläpä kirkkoihin kuulemaan oppineiden sanaa latinaksi luettuna, sillä muutakaan mahdollisuutta heillä ei ollut. Siinäpä sitä on sitten istuttu pitkässä puupenkissä herran sanaa kuulemassa…!

Die Heilige Lanze = The Holy Lance | Graphic Arts (princeton.edu)

Mitäpä keihäälle sitten oikeastaan tapahtui? Kuinka yllättävää: tätä keihästä tiedetään olevan ainakin neljä kappaletta maailman eri kolkissa. Tämä on hyvin yleinen tapa kristinuskossa, sillä reliikit olivat arvossaan varsinkin keskiajalla. Katsahdetaanpa siis näitä neljää tapausta:

Rooman keihäs, Wienin keihäs, Armenian keihäs ja Vatikaanin keihään palanen.

Näistä kaikista ykköseksi eli uskottavimmaksi nousee Wienin keihäs (joka on esillä Hofburgin palatsissa, Wienissä) pelkästään jo sen takia, että sille on ainoana tehty tutkimuksia. Nämä tutkimukset ovat osoittaneet, että keihään materiaalit ajoittuvat n. 600-700 -luvuille jaa., ja täten keihäs olisi (tod.näk.) muidenkin keihäiden ja reliikkihysterian tuotos. On myös väitetty, että keihääseen olisi kiinnitetty Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen kuulunut naula, ja tämän reliikin tutkimukset ovatkin ajoittuneet 100-luvulle jaa… kunnes tämäkin tutkimus uusittiin, ja ajoitus osui samoille vuosisadoille itse keihään kanssa.

(Vienna Muses)

Akka suhtautuu näihin uskonnollisiin reliikkeihin kuitenkin hyvin nuivasti: tällainen toiminta oli hyvin yleistä pienellekin pikkukirkolle missä tahansa kylässä, jotta kirkkoon saatiin uskovaa väkeä ihmettelemään moista jumaluuden lähdettä. Ja anetta myytiin niin maan perhanasti myöhemmällä ajalla…!

(MetMuseum).

Tietenkin tähän asiaan liittyy muuan herra Hitler, jonka kerrotaan avustajiensa avulla metsästäneen jos jonkinmoista reliikkiä arjalaisten uskomustensa pohjaksi. Tämä Wienin keihäs pelastettiin jo keisari Napoleonin kynsistä Nurnbergista Wieniin, mutta sodan melskeiden päättyessä keihäs löytyi kuitenkin piilotettuna Nurnbergista ja on siis täten esillä aiemmin mainitussa palatsissa.

Imperial Palace Vienna – Hofburg Palace (austria.info)

Akka ei puutu tällä erää tämän tietyn henkilön uskomuksiin ja toimiin ollenkaan, sillä se ei ole sen arvoista. Näiden reliikkien kohdalla kyse on aina uskosta: jos henkilö itse uskoo jonkin tällaisen esineen olevan aito, hänen päätään on turha yrittää kääntää tai vaikuttaa hänen mielipiteeseensä millään tavalla. Ja mitä me muut olemme häntä siitä tuomitsemaan: Akan tietämyksen mukaan Suomessa vallitsee kuitenkin uskonnonvapaus. Ja Akalla sananvapaus.

(Muistellaan tässä samalla tapahtumia 22 vuoden takaa 9/11-muistopäivänä ja eritoten Akka muistelee tuona päivänä syntynyttä, edesmennyttä ystäväänsä suurella lämmöllä. RIP pitää taas Akan sanoa tapojensa mukaisesti, vaikka kyse ei olekaan tällä kertaa edes arkeologisista hautalöydöistä.)

edit. Ystävä oli toki syntynyt tuona päivänä vuosikymmeniä aiemmin. Olipa siinä sitten juhlan paikkaa syntymäpäivälle tulevina vuosina. Ei nimittäin ollut.

Julkaistu

MENNEEN AJAN KÄYPÄ HOITO

Huimaako? Kärsitkö korkeasta verenpaineesta, päänsärystä tai kenties koronan jälkeisestä aivosumusta? Ei muuta kuin tohtorin pakeille pyytämään trepanaatiota eli kallonporausta, ja mieluummin tietenkin ilman minkäänlaista anestesiaa tai puudutusta. Termi kallonporaus on sinänsä harhaanjohtava, sillä varhaisimmat työkalut tähän tarkoitukseen ovat olleet teroitettuja liuskekiviä, obsidiaania sekä myöhemmin kupari- ja pronssiteriä.

(MedicalNewsToday)

Tätä hoitokeinoa on käytetty jo vuosituhansia, ja tiettävästi se onkin vanhin lääketieteellinen toimenpide eri sairausten hoidossa. Vanhin, porattu kallo on löydetty Sudanista, ja ikää tällä potilaalla onkin jo huimat 7000 vuotta. Tämä mies oli kuollessaan n. 55-65 -vuotias (tavattoman korkea ikä tuohon aikaan), mutta tästä trepanaatiosta hän ei kuitenkaan enää selvinnyt hengissä: miehen kallosta löytyi 2 cm:n kokoinen kivisellä kaapimella tehty reikä, joka ei ollut alkanut parantua.

Neoliittiselta ajalta (n. 10 000-4000 eaa.) onkin löydetty yhteensä noin 1500 porattua kalloa eri puolilta maailmaa, joten kaikista löydetyistä yksilöistä n. 5-10 % on trepanoitu. Luku on huomattava, sillä kuolleisuus operaation jälkeen aikakaudesta riippuen oli peräti 60-90 %.

Obsidiaaniteriä 8000-9000 vuoden takaa (ArchaeologyNews).

Toimenpide itsessään lienee ollut kivuliasta ilman nykypäivän anestesiaa; mutta on huomattava, että vanhin todiste käyneestä alkoholista on löydetty Jiahun neoliittisestä kylästä Kiinassa vuosilta 7000-6600 eaa. Samoihin aikoihin olutta ja hedelmäviiniä on pantu Lähi-Idässä, joten onkin uskottavaa, että näitä aineksia olisikin käytetty jonkinlaisena ”sisäisesti nautittavana” puudutteena. Etelä-Amerikassa kokapensaan lehtiä on käytetty eri tarkoituksiin todistettavasti jo n. 8000 vuotta, joten aivan ilman puudutetta ei sielläkään ole tarvinnut kärsiä. Vanhin maininta oopiumista taasen on sumerialainen nuolenpääkirjoitus 3000-luvulta eaa.

Unikkopelto Egyptissä v. 1904.

Champ-Durandista, Ranskasta, on löydetty myös lehmän porattu kallo n. vuosilta 3400-3000 eaa. Tästä tapauksesta ei tiedetä, onko kyseessä trepanaation harjoittelu elävällä eläimellä vai onko myös lehmää yritetty parantaa syystä tai toisesta. Joka tapauksessa tämä lehmä menehtyi toimenpiteeseen.

(TheTimes)

Kallonporauksen syistä voi esittää vain arvauksia, mutta ilmeisimmät syyt ovat esim. aivopaineen alentaminen/luunsirujen poistaminen päähän kodistuneen vamman jälkeen, päänsärky, epilepsia tai erilaiset mielenterveyden sairaudet. ”Demonien tai pahojen henkien häätäminen” onkin esitetty yhdeksi syyksi, sillä myös useita lasten porattuja kalloja on löydetty ilman muuta näkyvää syytä. Tietenkin syiksi voi esittää myös rituaalisia tai uskonnollisia tarkoitusperiä, kuten hyvin usein tehdäänkin varmojen vastausten puuttuessa.

Kummallista kyllä, tulehduksen tai aivovamman vaaroista huolimatta osa potilaista jäi kuitenkin henkiin trepanaation jälkeen. Siperiasta on löydetty potilas 2000 vuoden takaa, joka kallon luutumisen perusteella on elänyt vielä useita vuosia toimenpiteen jälkeen. Kiinasta on myös löydetty 5000 vuoden takaa mies sekä 3600 vuoden takaa nainen, jotka elivät vielä vuosia trepanaatiosta.

Kiinalainen miespotilas.

Joistakin kalloista on löydetty useita reikiä, kuten 50-vuotiaalla naisella, joka löydettiin vuosina 500-700 jaa. käytössä olleelta Longobard-hautausmaalta Italiassa. Nainen oli selviytynyt ensimmäisestä toimenpiteestä, mutta menehtynyt sitten nopeasti tämän jälkimmäisen trepanaation jälkeen. Näiden toimenpiteiden syy ei ole tiedossa.

(ArsTechnica)

Väli- ja Etelä-Amerikasta on löydetty useita porattuja kalloja aikakausilta 400 eaa.-1500 jaa., ja näiden vuosisatojen kuluessa selviytymisprosentti nousi 50/50-mahkuista peräti 75-83 prosenttiin. On siis selvää, että toimenpidettä harjoitettiin laajalti ja sen tekijöistä kehittyikin varsinaisia ammattilaisia. Perusta on jopa löydetty kallo, johon on trepanaation yhteydessä aseteltu metallinen ”paikka,” mutta tämän kallon aitous on vielä kyseenalaista.

Ancient surgical implant or modern-day fake? Peru skull leaves mystery. | Live Science

Miten pitkään tätä hoitokeinoa on sitten harjoitettu? Aivan nykypäivään asti, eritoten Afrikassa ja Oseaniassa alkuperäisheimojen toimesta. Varsinkin Keniassa tätä toimenpidettä harjoitetaan edelleen Kisii-heimon keskuudessa kuolleisuuden ollessa vain noin viiden prosentin luokkaa.

Kisii/Leonard Kateete 1997.

1800-luvulla kallonporausta harjoitettiin varsinkin Amerikan sisällissodassa päävammojen yhteydessä, mutta toimenpidettä käytettiin yleisesti edelleen myös mielenterveyden sairauksissa.

Uskomatonta kyllä; v. 1970 brittiläinen kreivitär Amanda Feilding suoritti itselleen trepanaation parantaakseen aivojensa verenkiertoa. Tämä frouva pyrki myös peräti kahdesti parlamenttiin vaatiakseen toimenpidettä tehtäväksi kaikille kansalaisille. Hänen mielipiteisiinsä vaikutti suuresti hollantilainen Bart Huges, joka v. 1965 porasi reiän omaan kalloonsa. Homma lähti sittemmin lapasesta, ja Feilding yritti kahdesti porata myös ystäväänsä Joey Melleniä. Toinen poraus vei miehen sairaalaan, mutta kotiuduttuaan mies porasi itse – tällä kertaa onnistuneesti- omaa kupoliaan. Kolmas kerta toden sanoo, vai mitä?

Itse Paul McCartney on kertonut, että John Lennon ehdotti heille molemmille tehtäväksi trepanaatiota 1960-luvulla. Paul oli kuitenkin tarpeeksi järkevä kieltäytyäkseen tällaisesta toimenpiteestä.

John Lennon (1940-1980).

The Untold Stories of Paul McCartney | GQ

No niin: tähän voi todeta, ettei tätä hoitomenetelmää kannata kokeilla kotona, vaikka miten demonit pyrkisivät ulos itse kunkin pääkopasta. Länsimaisessa lääketieteessä tätä hoitoa tehdään edelleen vain äärimmäisissä tapauksissa, joten on parempi jättää moinen öyhötys asiantuntijoiden tehtäväksi (mikäli sellaiselle on tarvetta).

The Extraction of the Stone of Madness/Hieronymus Bosch/1488–1516).

Reikä päässä ei ainakaan ratkaise sitä ongelmaa, jos yksilölle on noussut ns. k*si päähän, joten porakoneen voi suosiolla jättää työkalupakkiin lojumaan. Hmm… olisikohan tällainen skenaario ollut yksi kallonporauksen syistä, mene ja tiedä… ”Nyt oot kuule ollu niin veemäinen ketku jo pidemmän aikaa, että alapas painella porattavaksi,” on voinut keskiajan Akka todeta ukolleen kiivastuksissaan. Ei ollenkaan mahdoton ajatus, ei ollenkaan…!

Julkaistu

LUURANKOJA KAAPISSA… VAI LATTIAN ALLA?

Useimmat muistanevat seuranneensa tiedotusvälineistä Notre Damen katedraalin äkillisesti alkanutta paloa 15. huhtikuuta 2019. Tämä suosittu turistikohde oli tuolloin lähellä tuhoutua kokonaan, mutta läpi yön jatkuneisiin sammutustöihin osallistuneet viitisensataa palohenkilöä onnistuivat tukahduttamaan liekit aamuneljän aikoihin.

(Paris News)

Katedraalin rakennustyöt alkoivat jo v. 1163 ja rakennustöihin kuluikin sitten peräti muutamia vuosisatoja. Katedraali valmistui vihdoin v. 1345 ja palon jälkeiset korjaustyöt jatkunevat vuoteen 2024, jolloin Pariisi isännöi kesäolympialaisia. Tästä tavoitteesta pidetään kiinni kynsin ja hampain, vaikka urakkaa on hankaloittanut mm. koronapandemia, tuhka ja lyijypöly, sekä rakenteiden heikko kunto. Katedraali aiotaan lisäksi restauroida entiseen loistoonsa, joten melkein tuhatvuotiset rakennusmenetelmät aikojen takaa asettavat omat rajoituksensa.

Vuoden 2022 keväällä rakennustelineiden pystytystöissä kirkon keskilaivan lattian alta löytyi kaikkien yllätykseksi kaksi lyijyarkkua vainajineen. Toinen heistä on tunnistettu kaniikki Antoine de la Porteksi, joka menehtyi peräti 83-vuotiaana 24.12.1710, mutta vainajista toinen on edelleen tunnistamatta. Tämä arviolta 25-40-vuotias mies on lantionsa perusteella viettänyt paljon aikaa ratsastaen, joten häntä on epäilty mm. ritariksi. Tämän miehen kuolinaikaa ei tiedetä, mutta lisätutkimukset auttanevat ajoittamaan miehen kuolinsyyn ja -ajan tarkemmaksi, kuin nyt arvioidut vuosisadat 1300-1700.

Kaniikki de la Porte (ScienceTimes).

Aiemmin mainittu Herra Kirkonmies oli ikäisekseen hyvässä kunnossa hampaitaan myöten, mutta tämä nuorempi John Doe oli menettänyt lähes kaikki hampaansa. Hänen arvellaan kuolleen aivokalvontulehdukseen kallon tutkimusten perusteella. Joka tapauksessa tämäkin mies kuului eliittiin, sillä hänen ruumiinsa oli palsamoitu. Kirkon lattian alle ei myöskään haudattu Matti tai Maija Meikäläisiä, joten tämäkin kertoo miehen statuksesta. Tästä aiheesta on luvattu lisää uutisointia kevään 2023 kuluessa, joten Akka jää sellaista odottamaan.

https://www.livescience.com/notre-dame-sarcophagi-wealthy-men

Keitä sitten ylipäätään haudattiin kirkkojen lattioiden alle? Ja miksi? Tässä yhteydessä ei siis tarkoiteta varta vasten rakennettuja kryptia tai maanalaisia katakombeja, vaan suoraan kirkon lattian alle haudattuja ihmisiä.

Tällainen tapa juontunee jo vanhaan Pietarinkirkkoon Vatikaanissa, jonka pääalttarin alle on uskomusten mukaan haudattu apostoli Pietari hänen ristiinnaulitsemisensa jälkeen v. 67 jaa. Konstantinus Suuri aloitti basilikan rakentamisen v. 324 näiden uskomusten pohjalta, ja arkeologisissa kaivauksissa onkin löytynyt sekä muistolaatta ”Pietari on täällä,” että lukuisia luulöytöjä. Paikalla sijaitsikin keisari Neron aikana teloitettujen kristittyjen hautausmaa, joten nämä löydöt eivät sinänsä ole mitenkään merkillisiä.

1000-1200-luvuille tultaessa kirkkoihin haudattiin ainoastaan yläluokan jäseniä tai merkittäviä kirkonmiehiä. Mitä lähempänä alttaria hautapaikka sijaitsi, sitä suurempi oli henkilön yhteiskunnallinen status ja kirkon vainajaa varjeleva suoja. On sanomattakin selvää, että tällaisista hautapaikoista alettiin nyhtää kelpo massia tulevinakin vuosisatoina, joten tämä selittää lattianalaisten vainajien korkean aseman yhteisöissä.

Köyhälistö kuului kirkkojen ulkopuoliseen hautausmaahan, jonne hautaaminen olikin huomattavasti halvempaa. Useilta hautausmailta on löydetty myös merkitsemättömiä hautoja, joten pyhälle kirkkomaalle saatettiin haudata vaivihkaa myös ns. ilmaisjäseniä (varsinkin, jos vainaja oli pieni lapsi).

Luonnollisesti kirkkojen lattianalaiset makuupaikat alkoivat ennen pitkää huveta, joten varakas eliitti alkoi rakennuttaa itselleen erillisiä hautaholveja tai sukumausoleumeja jo keskiajalta lähtien. Suurimmilla kartanoilla ja sukutiloilla saattoi myös olla oma hautausmaansa, jolloin kirkkoon saatettiin sijoittaa vain muistopatsas tai muistolaatta menehtyneelle. Kelpo massi oli tällöinkin tarpeellista.

Rutto- ja tautiepidemioiden aikaan vainajat haudattiin ulos, sillä tautien uskottiin leviävän kuoleman jälkeenkin lattialautojen alta muuhun väestöön. Jo 1600-luvulle tultaessa lattiahautaamista alettiin kuitenkin kritisoida, sillä tilan puutteessa lattianalaiset hautaukset alkoivat aiheuttaa peräti hajuhaittoja arkkujen sijaitessa suoraan hurskaiden seurakuntalaisten jalkojen alla.

Suomessa vuonna 1686 säädetty kirkkolaki määräsikin, että hautaussyvyyden tuli olla vähintään kolme kyynärää (kyynärä = n. 60-70 cm). Tilan puute alkoi tosin näkyä jo hautausmaillakin, sillä halutuimpien paikkojen loppuessa väkeä piti jo haudata kirkkojen pohjoispuolelle, jonne yleensä haudattiin vain köyhistä köyhimpiä tai muutoin jumalattomia vainajia.

Turun tuomiokapituli määräsi viimein v. 1751 lattiahautauksen kielletyksi, ellei vainajalle oltu tehty tarkoitukseen sopivaa holvia. Lopullisesti lattiahautaus kiellettiin keisari Aleksanteri I:n määräyksestä v. 1822, mutta tapa jatkui jopa 1900-luvun alkupuolille asti. Hautapaikoista saatavat maksut olivat kuitenkin seurakunnissa varsin suuri tulonlähde useiden vuosisatojen ajan, joten tällaisissa tapauksissa sanonta ”rahalla saa ja hevosella pääsee” lienee ollut käytössä.

Muutamia esimerkkejä Suomen kirkkojen lattiahautauksista:

https://www.isonkyronsrk.fi/vanhan-kirkon-hautausmaa

https://www.espoonseurakunnat.fi/hautausmaat/kirkon-hautausmaa/kirkon-hautausmaan-historiaa

Yli 500-vuotiaan kirkon lattia on arkeologin aarreaitta: sen alle on haudattu satoja ihmisiä, eikä alttariosaan ole kurkistettu vuosisatoihin (yle.fi)

Haukiputaan kirkon alla lepää muumioituneita lapsia, jotka on laitettu ”nukkumaan” satoja vuosia sitten – tekstiilit ovat säilyneet poikkeuksellisen hyvin (yle.fi)

Vuosina 2020-2021 toiminut Senaatintorin jättiterassi täyttyi ihmisistä, jotka tuskin ajattelivat litkivänsä oluttaan muinaisella hautausmaalla:

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/arkeologit-nostivat-senaatintorin-alta-120-vainajaa-joiden-elinaikana-parhaista-hautapaikoista-kaytiin-kisaa-nyt-kirkon-pitaa-paattaa-miten-luut-haudataan

Jep; meitä homo sapienseja on nykyisen määritelmän mukaan ollut olemassa jo n. 200 000 vuotta, jonka perusteella meidän lukumääräksemme (tuosta ajankohdasta lähtien) on arvioitu 117 miljardia yksilöä. Olisikin siis perin merkillistä, ellemme jatkuvasti löytäisi luurankoja lattioiden, tietyömaiden tai rakennusprojektien alta. Johonkin kaikki vainajat on kuitenkin jouduttu laittamaan, harvemmin kuitenkaan otsikossa mainittuun kaappiin. Homo sapiens -lajin olemassaolon mittakaavassa kaappi on siis tosiaankin hyvin moderni keksintö.

Pitäkää kaappinne! Meikä on niin vanha, ettei kaappia oltu silloin edes keksitty!

Näillä eväillä aloitetaan vuosi 2023. Jatkuva uutisointi kaikesta mahdollisesta uhasta (Kiinan korona, triplaflunssaepidemia, sote-uudistus ja hoitotilanteen kaatuminen, kolmas maailmansota, sähkön hinta/sähkötoimituksen ongelmat jne.) saavat kohta Akan lukittautumaan siihen mainittuun KAAPPIIN. Sieltä Akka sitten löydetään vuoden lopulla, jolloin Akka voi tosiaankin todeta, että Akalla on luuranko kaapissa. Hah! Että sillä tavalla oikein hyvää uutta vuotta!

PÄIVITYS 10.6.2025: Arkeologit löysivät koskemattomia hautoja turkulaisen kirkon lattian alta: ”Näyttää kuin olisi eilen haudattu” | Kotimaa | Yle

PÄIVITYS 31.1.2026:

https://yle.fi/a/74-20204479

Ylen päivityksessä kerrotaan, että tuosta Turun Maarian kirkon kaivauksista tehty raportti on valmistunut, mutta näytteistä odotetaan tutkimuksia vasta kesään mennessä. Löytöjä lattian alta on tehty kuitenkin peräti 963 ja osa haudoista oli täysin koskemattomia. Huu, mahtoi olla mielenkiintoinen projekti!

Julkaistu

ANTIJOULUIHMISEN PAINAJAISKUVAELMA

Ah, tätä auvoisaa joulun aikaa – tai taikaa, jos tämän ajan sellaiseksi mieltää. Viime päivät ovat pitäneet joulumielen korkealla, kun työmatkalaiset ovat tarponeet lumihangissa vain huomatakseen, ettei yksikään perhanan juna kulje minnekään. Vaakatason lumituiskussa ihmiset ovat olleet oikein hyvällä mielellä ja hymy on ollut herkässä; onhan nyt sentään joulu tulossa ja kaikilla hyväntahtoinen tarkoitus! (Ärgh, tätä sarkasmia Akka ei jatka yhtään pidemmälle.)

Juna-asemat Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla joulukuussa 2022. (Oikeasti Kansasissa v. 1886)

Ah, tätä auvoisaa joulun aikaa, nro 1.

Junat lakkaavat todennäköisesti kulkemasta seuraavallakin viikolla, kun säätila yhtäkkiä lämpenee plussan puolelle ainakin eteläisemmässä Suomessa. Junat ovat siitä kummallisia otuksia, että niille ei sitten kelpaa minkäänlainen säätila.

Samaan aikaan vettyneet lumimassat alkavat kurittaa ihmisten asumuksia: kattoja ja katoksia romahtaa ja joku onneton voi saada tippuvan lumikuorman niskaansakin. Joku toinen voi murtaa koipensa, kun joutuu liukastelemaan sinne juna-asemalle (josta junat eivät taaskaan kulje).

Päivystyspolit ovat jo nyt ruuhkautuneet, joten niihinkään ei ole mitään asiaa, ellei henkikulta ole jo hiuskarvan varassa. Siinä on sitten hyvä maata loskan keskellä miettimässä, kannattiko aamulla ylipäätään herätä.

Sairaanhoitoa v. 1908 (lookandlearn).

Ah, tätä auvoisaa joulun aikaa, nro 2.

Seuraavaksi onkin hyvä hetki kokea maagista joulun taikaa, kun kaikkien keittiöissä uunit pöhisevät jouluaaton vastaisena yönä yhtä aikaa – ja tuntikausia. Riittääköhän sitä virtaa sitten enää joulusaunaan iltasella; tämä jää vielä nähtäväksi. Fingridin mukaan aaton sähkönkulutus on aiemmin ollut huipussaan n. klo 16, joten siihen on fiksua varautua. Ai miten? Noh, ainahan voi istua pimeässä ja kauhoa kylmää hernekeittoa suoraan purkista. Kunnon prepperit ovat kaivaneet jo syksyllä valmiiksi maakuopan, jonne voi laittaa rosvopaistia muhimaan hyvissä ajoin.

https://hp.partio.fi/tapla/vinkit/perinteinen-suomalaisherkku-rosvopaisti-sopii-retkiruoaksi/

Tällaisessa toiminnassa kannattaa kuitenkin olla varovainen, ettei edellisen joulun jälkeisen alennusmyynnistä ostetun untuvatakin lieve ota kipinää ja roihahda liekkeihin; siellä päivystyksessä ei liene edelleenkään tilaa.

Ah, tätä auvoisaa joulun aikaa, nro 3.

Noh, rosvopaistista viis: iltasella useimpien lapsiperheiden tärkein hetki on kuitenkin joulupukin saapuminen. Pukin alkuperäksi on esitetty germaanista jumalaa Odinia, joka nykyisin muistetaan lähinnä viikinkiaikaisena jumalana. Tämä jumaluus on kuitenkin peräisin jo varhaisemmalta ajalta: Euroopassa ja Skandinaviassa Odinin palvonnan yleistyminen ajoittuu n. 400-500-luvuille jaa. Tuolloin uskottiin, että ”jumalien jumala” Odin ajoi talvipäivän seisauksen aikaan kahdeksanjalkaisella hevosellaan Sleipnirillä pitkin taivaankantta. Ja kuinka yllättävää: Odin heitteli matkallaan lahjoja maanpäällisille moukille.

Odin riding Sleipnir (mythology.com).

Roomalaisaikaan ennen kristinuskon yleistymistä vietettiin Saturnalia-juhlaa, jolloin myöskin annettiin lahjoja ystäville, sukulaisille ja jopa palvelijoille. (Saturnalia-juhla oli käytännössä monipäiväiset ryyppäjäiset, tästä Akka on kirjoittanut jo aikaisemminkin.)

Palataksemme nykypäivään: kun kylmää hernaria on pimeässä syöty tai untuvatakin lieve on onnistuneesti sammutettu, on siis hyvä hetki istahtaa odottamaan sitä joulupukkia. Joulupukki saapunee n. 45 min – 1.5 h myöhässä, sillä pukkipoloisen sähköauton akku on jo hyytynyt. Urheasti hän kuitenkin tepastelee jalkaisin (joko hangessa tai loskassa) jakaakseen lapsille ah, niin odotettuja lahjoja.

Kun nääntyneen pukin koputus kuuluu vihdoinkin ovelta, lapset rientävät innoissaan vastaanottamaan pukkia häikäisten tämän silmät megakokoisilla taskulampuillaan. Tällöin pukin silmät alkavat vuotaa vettä, ja kirjaimellisesti kyynelehtien hän astuu torppaan sisään.

Ah, tätä auvoisaa joulun aikaa, nro 4.

Lapsiperheiden teineille mahdollinen sähkökatko on myöskin itkun aihe, sillä useimmat lahjat tarvitsevat jonkinlaista latausta tai ylipäätään sähköverkkoa. Siinä sitten kyynelehditään yhdessä pukin kanssa – pimeässä.

Pienimmät lapset ovat kuitenkin tyytyväisiä mm. patterileluihinsa, mutta jompikumpi/ainoa vanhemmista itkeskelee myöskin etsiessään taskulampun valossa sitä hiivatin minikokoista ruuvimeisseliä, jolla paristokotelon kansi saadaan ylipäätään auki. Samaan aikaan joku lapsista itkee, kun kenelläkään ei ole aikaa purkaa pimeässä hänen barbiaan kotelosta, jossa sekä barbi, että hänen tarvikkeensa ovat sidottuina useilla kierretyillä metallilangoilla (pysyäkseen paikoillaan esim. kuljetuksen aikana).

(Stockmann.com, ei mainos, vain esimerkki!!)

Toista se oli ennen muinoin: vanhin keraaminen hyrrä löytyi Irakista 6000 vuoden takaa. Samoilta ajoilta löydettiin myös keraamisia, vedettäviä eläinleluja liikkuvine pyörineen.

Näitä ei tarvinnut ladata ja näissä näkyy tekijän kädenjälki vuosituhansien takaa.

British Museum.

Ah, tätä auvoisaa joulun aikaa, nro 5.

Kun pukki on kuitenkin onnistuneesti jakanut lahjat ja lähtenyt kiireisesti seuraavalle komennukselleen (jalkaisin, taksilla, hinausautolla, maagisella porojen vetämällä reellä tai ambulanssilla), on kaikilla perheenjäsenillä hetki aikaa hengähtää.

Kun valot syttyvät yllättäen muutaman tunnin katkon jälkeen, kaikkien silmät häikäistyvät mokomasta valosaasteesta taskulamppujen valoon jo tottuneina.

Joulutunnelman tiivistää täydelliseen pakettiin perheen teinin kommentti: ”Vtu, nyt mä lataan nää kaikki ja voinksmä muuten käydä nyt vihdoinkin p*skalla?!”

(Pixabay/public domain).

Ah, tätä auvoisaa joulun aikaa, nro 6.

Akka toivottaa kaikille maagista joulua ja muistuttaa samalla, että hygienia- ja kiiresyistä pukki ei tosiaankaan halua kuljettaa mahdollisten-sähkökatkojen-aiheuttamien-p*skapussien-eteenpäin-vientiä. Tällainen toiminta ei kuulu hänen toimenkuvaansa, joten kannattaa laittaa suoraan sodanaikainen riuku pihalle, jos ei jaksa pidätellä muutamaa tuntia.

Omistettu TJ:lle; olisit nauranut, jos olisit voinut.

Julkaistu

AAPISCUCCO ENNEN WANHAAN

Vanhemman sukupolven tapana on aina ollut kauhistella nuorempaa ikäpolvea. Nuoriso on aina täysin saamatonta, laiskaa ja kaikki on heille tarjottimella eteen kannettu. Onkin hauska katsahtaa, minkälaista oppia on lasten päähän paukutettu aikoina, jolloin kaikki oli mukamas niin kauhean paljon paremmin (olkoon sellainen aikakausi sitten mikä tahansa). Seuraavien hauskojen esimerkkien myötä saa mukavasti käsitystä eri aikakausien aapisista:

Nykypäivän mummot eivät todellakaan enää tee tällaisia asioita lastenlastensa kanssa, vaan riekkuvat mieluummin vaikka Fuengirolassa tai lähibaarin karaokessa. Tuopissa ei myöskään liene maitoa:

Lasten ystäwä: ensimmäinen lukukirja kotona ja koulussa/toim. P. Niukkanen 1898.

Tämän aapisen teksti ”moni meni mereen” on lievästi sanottuna outo, ellei se ole enne Titanicin uppoamisesta v. 1912. Kissan ulkonäköäkin pilkataan ihan surutta, jonka johdosta kissa masentuu ja sille määrätään vahva mielialalääkitys:

Lasten lukukirja; oppikirja kouluja ja kotia varten/toim. Alli Nissinen 1899.

Tätä kuvatekstiä on ihan pakko lukea useampaan kertaan: PAAWO ja PEKKA palloa kääntävät, ei siis PEFFA.

Uusi kuwa-aapinen: lasten ensimmäistä opetusta varten/toim. Aleks. Toukola 1903.

Tässä aapisessa opiskellaan hyödyllisiä sanoja, kuten: happo, pyssyt tappaa, paavon piippu, piiskan. On myös erikoista, että Lapissa asuvat ihmiset esitetään tässä lähes alkuasukkaina:

Uusi hauska aapinen/Turun kansakouluja varten järjestänyt J.L. (Jenny Lindgren) 1910.

Tämän mukavan tarinan opetus on: äiti on kaikkitietävä eikä äidin neuvoa saa koskaan kyseenalaistaa:

Uusi aapinen ja lukukirja: siirtyviä alakansakouluja sekä supistettujen kansakoulujen alimpia osastoja varten/Aukusti Salo 1922.

Kaksi hauskaa tarinaa samalla sivulla: LeppäTERTTU ja Ollin mukava riemu uudesta ilmapallosta:

Aapinen/laatinut Matti Rajamaa 1928.

Näin kauniisti sukupuoliset stereotypiat on esitetty pienestä pitäen:

Kotiaapinen/Haavio, Konttila, Oksala 1937.

Poikaa syyllistetään isoisälle nauramisesta, mutta minkä hiivatin takia sitä isoisää ylipäätään ”säilytetään” uunin päällä? Ei ole ukolle edes sänkyä annettu:

Aapiskukko: lyhyt laitos koteja varten/Aarni Penttilä, kuv. Asmo Alho 1941.

Tässä taasen aiheutetaan ”hirrveitä suorituspaineita,” kuten nykypäivänäkin. Mars yliopistoon, kaikki lukiolaiset:

Aapinen/kuv. Jarl Berglund, kuv. Rauha Kilpi 1948.

Jep, ennen oli tosiaankin kaikki paremmin, hohhoijaa. Kaikissa näissä aapisissa korostuu lisäksi jatkuva uskonnollisen materiaalin tuputus sekä rukousten, että virsien muodossa. Useissa tarinoissa lapset esitetään myös jotenkin vähä-älyisinä, joille pitää jatkuvasti painottaa kuuliaisuutta ja tottelevaisuutta. Ilmeisesti tällainen aivopesu on ollut tarpeellista, jotta hölmöinä pidetyt kakarat ovat pysyneet edes jotenkin kurissa ja Herran nuhteessa. Aika aikaa kutakin… oi aikoja, oi tapoja!

Kaikki kuvat/lähteet: digi.kansalliskirjasto.fi

Julkaistu

SUKUJUHLAT TUTANKHAMONIN MALLIIN

Rippijuhlat, häät, valmistujaisjuhlat, kissanristiäiset, sukujuhlat… just name it; et voi kuitenkaan muistaa kaikkien sukulaisuussuhteita tai edes nimiäkään, kun porukkaa on koolla jopa useiden vuosien takaa. Siinä sitä sitten tervehditään iloisesti ja siirrytään eteenpäin miettien, että kukas perhana se tuokaan mahtoi olla.

Tutankhamon (CNN).

Vaan annapas olla: Egyptin faaraoiden aikaan sekametelisoppa olikin astetta pahempaa laatua, kun jumaluussuku haluttiin pitää puhtaana ja tyttäriä naitettiin peräti isilleen tai veljilleen. Tämä oli aivan yleistä toimintaa, jonka seurauksena useampikin faarao joutui jopa useiden vuosisatojen aikana kärsimään hirvittävistä perinnöllisistä vaivoista. Tutankhamon lienee tästä tunnetuin esimerkki; tämä 19-vuotiaana kuollut nuorukainen ei ollut uljas soturi, vaan todennäköisesti malariaan, sirppisoluanemiaan ja reiden avohaavan aiheuttamaan tulehdukseen kuollut kampurajalka, jonka haudasta löydettiin muiden aarteiden joukosta noin 120 kävelykeppiä.

Tutin hautakammion esineistöä/WikimediaCommons.

Akka kertookin tässä kuvitteellisen kertomuksen Tutankhamonin (näin kavereiden kesken Tut) perhejuhlista, joihin kukin voi ehkä kauhistuen samaistua:

KV55: ”Mä oon muumio KV55, minut nimettiin hautanumeron perusteella v. 1907. Mut on siirretty siihen hautaan jostakin muualta, kuten meitä muitakin. Tutkijat löysivät Akhenatenin eli TUTIN ISÄN nimellä koristeltuja tavaroita, mut en mä voikaan olla Akhenaten, kuten ne luulivat. Oon meinaan liian nuori; semmonen 19-26-vuotias. Akhenaten hallitsi ainakin 17 vuotta, joten emmää se ainakaan ole. Oon kuitenkin Tutin faija; siitä on tehty DNA-testejä, mut nekin voi olla ihan päin helv…ä, kun me ollaan kaikki oltu samaa sukua jo ties miten kauan. Että tää on nyt uusin tieto; unohtakaa se tieto, että olen Akhenaten!!”

KV55-muumion rekonstruktio (AncientOrigins).

KV35YL: ”Mä oonkin TUTIN ÄITI, mut kukaan ei tiedä mun nimeä. Oon siis vaan KV35YL eli Younger Lady. Mut löydettiin v. 1898 ja nimettiin sitten nuoremmaksi naiseksi. Ai miksi? Mun vierellä makas vanhempi nainen ja nuori poika, mut mulla oli ihan kauheimmat vammat näistä kahdesta. Jep, mun naama meni keturalleen jo ennen muumiointia: palsamoijat tunkivat mun poskionteloon sen takia jotain öljyisiä rättejä. Jättivät perhana vielä aivot ja sydämenkin paikoilleen, vaikka ne olis pitäny ottaa veks! Meni sitten oikea käsikin jossain vaiheessa poikki, mut ne oli vaan haudanryöstäjiä, ei se mua enää sillee haitannu. Mutta oon kuitenkin DNA-testattu Tutin äiti; mutta samalla mä oon tuon äskeisen äijän KV55 tytär. Että silleen perinteiseen tapaan ihan kiva avioliitto! Mut: mä kuolin sillai 25-30-ikäisenä, ihan tavallinen ikä muutenki, jos tulee terveysongelmia. Mulle nimittäin tuli; joko hevosenpotkuja tai kirveestä naamaan. Päätelkää ihan itte, ei ne tutkijat nimittäin tiedä.”

Younger Lady KV35.

KUNINGATAR TIY: ”Mut on löydetty tuosta samasta haudasta KV35, ja mä olen se vanhempi nainen. Mä olenkin, kuulkaas, ihan peräti Tutankhamonin isoäiti ja Akhenatenin ylpee äitee. Ette kyllä usko, että Tutin haudasta löyty mun hiuskiehkura, ja mullahan olikin upea tukka! Mutkin on siirretty, perhana vieköön, olin jonkin aikaa vanhan ukkokultani Amenhoptep III:nkin haudassa ja sieltä tutkijat löysivätkin mun nimellä merkityt kanooppiastiat (sisäelinastiat)! Että nää siirtäjät sitten ilkesivätkin jättää mun sisäelimet sinne! Voi voi, että vanhaa ihmistä raastaa tollanen nuorison huolimattomuus! Ja piruako mut piti siirtää tonne noitten muiden sekaan; niinku mulla ei olis mitään arvoa! Mää muuten tiedän, kuka tuo nuorempi muija ja tuo poika on, mutta enpäs kerro, häh hää! Mä oon muuten tuon kohta mainittavan Ayn sisko, jottas tiedätte!”

Kuningatar Tiy KV35.

NEFERTITI: ”Moi vaan kaikki, mulla on ihan hirvee kiire. Mulla on Insta päivittämättä ja kaikki haluu koko ajan kuulla, mis mä oon ja oonksmä Tutin äiti. No en ole, uskokaa nyt jo! Ja etsikää mun hautapaikka jo vihdoinkin, f**k! Voin antaa vinkin, miks en ole Tutin äiti: mun nimeä ei ole sen hautakammiossa ollenkaan (eikä mun vanhempien jumalallista asemaa ole mainittu missään muuallakaan) ja mun isä SAATTOI olla AY, Akhenatenin virkamies, josta tuli faarao Tutin jälkeen. Et mä kuolin niinku ehkä ennen Tutin syntymää, siks mua ei ole mainittu, vaikka Tutin lastenhoitaja mainitaan sen hautakammiossa. Mä saatan kyllä olla tuon KV35:n nuoremman naisen serkku, ehkä… Mut hei; ei mulla oo aikaa tällaiseen just nyt. Heippa, nähdään!”

Nefertiti.

KV35: ”Mä oon se nuori poika haudasta KV35. Kyllä vähän ottaa päähän jäädä näiden naisten varjoon, mutta minkäs teet… totanoin, mä oon kuitenki ehkä Webensebu, Amenhotep II:n poika tai sitte mää oon Thutmose, Amenhotep III:n poika. Ketään ei kauheesti kiinnosta, kun mä kuolin niin nuorena, eikä musta tullu faaraoo. Mun äiti oli ehkä Sitamun, yks Amenhotep III:n ja kuningatar Tiyn tyttäristä. Ei mua sillai kiinnosta, mitä sukua mä olin Tutille. Eihän musta tullu faaraoo, anyway. Että se homma jäi niinku siihen sitte.”

Young Boy KV35.

MERITATEN: ”Hei, c’mon; mä ehdin vasta paikalle ja täällä on jo täysi väittely päällä, vai?! Odotetaan vaan, kun mun mun viis siskoa suvaitsee saapua paikalle: Meketaten, Ankhesenpaaten, Neferneferuaten Tasherit, Neferneferure ja Setepenre! Mut kuitenkin; mä oon Akhenatenin nuorin tytär ja mä EHKÄ olin faaraona nimellä Neferneferuaten, mut sitähän te ette saa koskaan tietää! Mä SAATOIN myös olla naimisissa Smenkharen kanssa, muistakaa se!”

SMENKHARE: ”Ääh, aina samaa scheissea näissä tapaamisissa. Te ette tiedä, että mä SAATOIN olla Nefertiti, Akhenatenin veli tai jopa Akhenatenin rakastaja. Miettikää hei tätä mun keissiä! Mä oon tosi arvoituksellinen, kukaan ei osaa sanoa, kuka mä olin! Ei edes sukupuolta!”

AKHENATEN: ”No niin, lapset, sisaret, veljet, vanhemmat, isovanhemmat… ihan kaikki sukulaiset ylipäätään…! Jospa rauhoitutaan ja istutaan juhlapöydän ääreen ja kunnioitetaan ainoaa jumalaa, Atenia. Olkaa hyvät ja käykää pöytään.”

Akhenaten/WikimediaCommons.

Yleisen metelin (joka johtuu Akhenatenin monoteistisesta jumalkäsityksestä, joka unohdettiin hänen kuolemansa jälkeen Tutin toimesta) jälkeen paikalle saapuu vihdoinkin itse poikakuningas Tutankhamon kävelykeppiinsä nojaten. Pöytä hiljenee, astioiden ja tuolien kolahtelu vaimenee, kun Tut istuu paikalleen muiden seuraan muina miehinä. Kepin hän asettaa huolellisesti nojaamaan kullatun tuolinsa käsinojaa vasten, ennen kuin sylkäisee viereisen ruokailijan viinimaljaan. Kukaan ei sano mitään.

TUTANKHAMON: ”Mitäs tänne? Sitä samaa, ku aina ennenki, vai? Laittakaas niitä vateja tännekin kiertämään. Varsinkin sitä paistivatia.” Kaikki nyökkäilevät ja laittavat astioita eteenpäin hiljaisuuden vallitessa.

TUTANKHAMON: ”Noh; olette vihdoinkin oppinu, että mä oon se ainoa, joka muistetaan enää nykypäivänä sellaset-niinku-vajaa-3000 vuotta myöhemmin. Että pidätte vihdoinkin suunne kiinni!!”

Pöytäseurue pysyy hiljaa ja nyökkäilee, koska poikakuningas on aivan oikeassa.

Akhenaten kuitenkin rykäisee ja sanoo sitten hiljaa: ”Pitääkö se paikkansa, että Howard Carter irroitti v. 1922 vahingossa sun peniksen tutkimusten yhteydessä?” Tutin muumioitu penis löytyi tosiaankin irrallisena arkusta tutkimusten yhteydessä; Akan huomautus.

Pöydän ympäriltä kuuluu vaimeaa tirskuntaa eli asia on kaikkien tiedossa, siitä ei vain puhuta.

TUTANKHAMON: ”Oliko sun ihan pakko ottaa tääkin asia yleiseen tietoon… Kirous sun päälles, ilkiö!!”

Näinkin pahasti asiat voisivat siis mennä sukujuhlissa. Paino sanalla SUKUjuhlissa, kun kaikki ovat kirjaimellisesti toisilleen sukua ihan perheen sisäisesti ja keskenään.

Tupakkipaikalla kulman takana sitten supatellaan aterian jälkeen, että ”hemmetin Tut, olis vaan jäänyt pois, olis ollut kaikilla paljon kivempaa” ja ”niin just, miks sen pitää aina änkeytyä ja olla niinku ainoo faarao ikinä!”

Mikään ei muutu vuosituhansien aikana, kuten Akka on tässäkin kertonut. Ihmisen perusluonne ei ole kuitenkaan juurikaan muuttunut, kuten lukuisat hautakirjoitukset ja asiakirjat myöhemmiltäkin ajoilta todistavat. On riidelty pikkuasioista oikeudessa asti ja näistäkin seikoista on jäänyt lukuisia todisteita kaikille jälkipolville luettavaksi sekä papyruksilla että savitauluissa. Voi meitä ihmisiä, voi meitä; aina löytyy kaikenlaista kärhämän aihetta …!

Akka säälii Tutin tapauksessa arkeologeja, sillä tällaiset sukuhistoriat ovat aivan järkyttäviä tutkittavia: kuka on ollut kenenkin kanssa, ketkä ovat oikeasti DNA-tiedettyjä sukulaisia ja tässä listassa ovat nimenomaan useat sisarukset ja vanhemmat, joita paritetaan pitkin poikin! Nope, kiitti-mulle-riitti, sanoo Akka useiden kymmenien tuntien tutkimusten jälkeen. Ja aivan koska tahansa voi tulla uusin tieto, joka kääntää koko homman päälaelleen!

Yksi Tutin rekonstruktio (CBSNews).

Terveisiä Akalta TUTille tällä erää: harmillista se penishomma! Älä huoli, sellaista voi sattua ihan kaikille miehille/muumioille!

Zahi Hawass Set to Announce Queen Nefertiti Mummy Discovery: What Do We Know? | Ancient Architects – YouTube päivitys 25.9.2022 (juttuun liittyvää matskua).

Tutankhamonin haudassa on sittenkin salaovi – Kuuluisa egyptologi on vakuuttunut siitä löydettyään haudasta ”piilotettuja hieroglyfejä” – Tekniikan Maailma 27.9.2022

Julkaistu

KAUKOMATKAN KAIPUU? NOU HÄTÄ!

Mikäli tämän kesän kaukainen lomakohde on vielä mietinnän alla eikä massin määrällä ole rajaa, niin kannattaa suunnata Tannan saarelle Tyynellemerelle. Tanna kuuluu Vanuatun saarivaltioon, joka muodostuu 83 saaresta. Miksipä näistä kaikista sitten pitäisi valita juuri Tannan saari? Onko tällä saarella todellakin niin upeita hiekkarantoja ja nähtävyyksiä, että kannattaisi näin kauas lähteä? Hmm…!

Ennen matkasuunnitelmaa ja lippujen varaamista kannattaa kuitenkin huomioida, että kevyt pakkaaminen ei todellakaan ole tällä matkalla suotavaa. Itse asiassa; voit joutua jopa vararikkoon, sillä mukaan kannattaa pakata ainakin pari veneen perämoottoria, moottorisahoja, kiväärejä, Coca-colaa ja runsaasti tölkkimuonaa. Pari polkupyörääkin voisi mahduttaa mukaan tai jos haluaa kunnolla hifistellä; pari autoa.

Pitkien lentomatkojen aikana kannattaa myös perehtyä nimiin John Frum, Tom Navy ja prinssi Philip. Perille päästyäsi saatat nimittäin huomata, että olet heistä jonkun jälkeläinen/sukulainen, ja sinut otetaan jumalana vastaan. Jep, ihan oikeasti. Notta mitä v..a, kysyy nimimerkki epätietoinen, voisi joku tässä kohtaa kysyä. Selvennetäänpä siis hieman tätä keissiä:

James Cook saapui Tannan saarelle tutkimusmatkoillaan v. 1774 ollen täten ensimmäinen eurooppalainen, jonka tuolloiset alkuasukkaat kohtasivat. Cookin merkintöjen mukaan saarella asui myös kannibaaliheimoja, joten tällainen länsimainen retkue oli varmaankin melkomoinen shokki paikallisille asukkaille. Joillakin saarilla Cookin saapuminen tulkittiinkin jumalan ilmestymiseksi ja häntä alettiinkin palvoa asianmukaisin riitein. On siis oletettavaa, että Tannankin myöhemmät (kohta mainittavat) jumalkultit ovat lähtöisin jo satojen vuosien takaa; juurikin näistä ensimmäisistä länsimaisista kohtaamisista.

Cook saapuu Australian Botany Bayhin.

1800-luvulla saarille alkoi saapua brittiläisiä lähetyssaarnaajia, jotka tietenkin alkoivat opettaa länsimaista kristinuskoa tapojensa mukaisesti. Samalla natiiviväestö tutustui kaikenlaisiin eurooppalaisiin tavaroihin, joita he eivät koskaan olleet nähneetkään. Jeesuksen ”tulemiseen” alkoi siis voimakkaasti liittyä tällainen materiaalinen aspekti ja voila: lastikultti-käsitys alkoi muodostua.

Toinen maailmansota räjäytti tällaisen ajattelutavan, kun näille lukuisille pienille saarille alettiin sijoittaa amerikkalaisia sotilasjoukkoja. Tällaisten lentotukikohtien tarkoitus oli tarkkailla japanilaisten toimintaa ja olla valmiina reagoimaan kaikkeen nopeasti. Saarille saapuvat sotilaat ja laivoilla toimitetut tai lentokoneista pudotetut tavaralastit ymmärrettiin usein niin, että jumalat saapuivat tavaroineen saarille tuomaan asukkaille uudenlaista, henkistä ohjausta.

Näin kävi myös Tanna-saarella, jonne saapui jumala nimeltään ”John Frum.” Perimätiedon mukaan tämä henkilö elvytti saarelaisten vanhat tavat ja käski unohtaa länsimaisen ajattelutavan kokonaan. Saarelaiset alkoivat siis palvoa tätä sotilasta jumalanaan, kunnes sodan loputtua sotilaat lähtivät tannalaisten harmiksi saarilta lopullisesti. Heidän mukanaan loppuivat myös ah, niin autuaat tavaralähetykset. Saarelaiset alkoivatkin rakentaa puusta ja bambusta lentokonemalleja ja jopa kiitoteitä ja laitureita houkutellakseen jumalaa palaamaan takaisin.

Joidenkin saarelaisten mielestä John tosin asuu paikallisessa, aktiivisessa tulivuoressa Yasurissa, ja jotkut sekoittavat tähän John Frum-hahmoon iloisesti myös Jeesuksen ominaisuuksia. Äh, mitäpä näistä, jumala mikä jumala!

Tiedossa ei kuitenkaan ole, mistä tai kenestä tämä John Frum-kultti on saanut nimensä, mutta tämä uskonnollinen liike on tosiaankin edelleen voimissaan. Tässä uskonnossa odotetaan edelleen tämän valkoiseen pukeutuneen sotilaan paluuta, kuten hän aikoinaan sodan aikana lupasi tehdä. On arveltu, että nimi on muodostunut sanoista ”John from America,” sillä heimolaiset tietävät hänen tulleen Amerikasta. John Frumin uskotaan siis tuovan taas palatessaan mukanaan länsimaisia aarteita, kuten jo aiemmin mainittuja (sinun nyt mukaasi pakkaamia) tavaroita.

(WikimediaCommons).

Johnia juhlitaan joka viikko perjantaisin, mutta varsinainen juhlapäivä vietetään 15. helmikuuta. Tuolloin saarelaiset pukeutuvat vanhoihin sotilaspukuihin ja farkkuihin, maalaavat punavärillä rintaansa tekstin USA ja marssivat bambunvarsista tehtyjen ”kiväärien” kanssa paraatissa.

On tosin myös esitetty, että koko John Frum-aate on saanut lisäpontta ihan vain kava-juomasta, joka liittyy oleellisesti uskonnollisiin riitteihin. Tämä juoma valmistetaan kavapippurin juuresta, ja sillä on todettu olevan hallusinogeenisiä ja päihdyttäviä vaikutuksia. Tämän juoman avulla monet uskovat saavansa yhteyden jumaliin tai esi-isien henkiin ja sitä tarjotaankin, kuten kahvia länsimaissa. Joissakin lähteissä tosin mainitaan, että saarella olisi jo ennen sotaakin ollut John Broom-kultti, josta ei kuitenkaan ole yhtä vahvoja todisteita, kuin tästä John Frumista.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt Tom Navy-kultti, jonka epäillään syntyneen John Frumin tapaan. Onkin helppo kuvitella tämän nimen juontuneen sanoista ”Tom from Navy,” mutta erääksi ehdokkaaksi on ehdotettu Thomas Beatty-nimistä lähetyssaarnaajaa, jonka tiedetään olleen saarella toisen maailmansodan aikaan.

(Smithsonian).

Noh, tästä puuttuu enää alussa mainittu prinssi Philip-kultti. Jep, juuri se prinssi Philip/Edinburghin herttua, joka menehtyi juuri ennen sadannetta syntymäpäiväänsä v. 2021. Tämän kultin synty on epäselvää, mutta on arveltu, että se pohjautuu 1950-60 -luvuille, kun asukkaat näkivät brittiläisten siirtolaisten kunnioituksen kuningatar Elisabetia kohtaan. Tällöin pääteltiin, että prinssi Philipin täytyi olla perimätiedossa mainittu, jonain päivänä saarelle saapuva jumala. Tätä uskomusta lisäsi herttuan ja kuningattaren vierailu saarella v. 1974, jonka jälkeen saarelaisille lähetettiin useita kuvia prinssi Philipistä. Hänen kuolemaansa surtiin surujuhlineen joitakin viikkoja, ja hänen uskotaan nyt lepäävän rauhassa, kunnes hänen sielunsa lopulta palaa saarelle.

Tannalle matkatessa kannattaakin siis miettiä, mitä pukee päällensä. Mikäli aikoo esiintyä valkoisessa sotilaspuvussa ja laskeutua uljaasti vesitasolla suoraan saaren rantaan, voi kohdata ruhtinaallisen vastaanoton. Kannattanee siis miettiä etukäteen myös, millä nimellä aikoo esittäytyä ja miten käyttäytyä. Muutoin me suomalaiset saamme hävetä silmät päästämme, kun koko maailman media raportoi tannalaisten uudesta jumalasta seuraavanlaisesti:

”Monen tannalaisen pitkä odotus on nyt päättynyt, kun heidän John Frum -jumalansa jälkeläinen on vihdoinkin saapunut saarelle. Tämä valkoisiin pukeutunut hahmo sai suuret suosionosoitukset laskeutuessaan näyttävästi vesitason ponttoonilla seisten ja vilkuttaen. Juhlatunnelmaa pilasi hieman se, että tämä kauan ja hartaasti odotettu jumaluus putosi ponttoonilta molskahtaen veteen. Saaren voimakkaimmat miehet auttoivat kuitenkin nopeasti jumalansa kuivalle maalle, ja kysyivät kunnioittavasti tämän nimeä. Riemu olikin suuri, kun jumala nauraen huusi kannattajilleen nimensä: ONXPAARIAUKI.

(PlaneAndPilotMagazine).

Jumalan kunniaksi järjestetään nyt viikon kestävät juhlat, mutta ensimmäisenä iltanaan matkasta väsynyt Onxpaariauki saatettiin lepäämään kaislamajaan, jonne tämä heti nukahtikin. Tannalaiset löysivät kuitenkin tämän lukuisista matkatavaroista siniristilipun, joka vedettiinkin heti salkoon jumalan vielä nukkuessa. Lipusta päätellen jumala on siis tällä kertaa saapunut kaukaisesta Suomesta, joten jatkossakin saamme nähdä tämän lipun liehuvan iloisesti Amerikan lipun vierellä viikottaisessa John Frum-juhlassa. Eläköön Suomi ja sankarillinen Onxpaariauki!”

Että näin tällä kertaa. Torille!

Julkaistu

WANHOJA JUMALUUXIA… JA YXI UUSICIN

Useimmat muistanevat suomalaisesta kansanperinteestä tällaisia nimiä, kuin Ukko ylijumala, Tapio, Ilmarinen, Ahti ja Joukahainen. Kysehän on tietenkin pakanallisista jumalista, jotka me muistamme Kalevalasta.

Kullervo petokarjoineen/Akseli Gallen-Kallela 1917.

Ennen kristinuskoa muinaiset suomalaiset uskoivat kaikenlaisiin jumaliin, jumaluuksiin, haltioihin ja… melkein mihin tahansa. Rajanveto jumalan ja taruolennon välillä onkin usein häilyvä, sillä jokaisella pienellä sammakkolammella ja purkukuntoisella torpallakin saattoi olla oma suojelijansa. Vainajienkin jonkinlainen palvonta on ollut yleistä, ja joistakin menehtyneistä uskottiin muodostuvan suojelushenkiä.

Noh, näin kesäisessä luonnossa liikkuessa voi olla vaikeaa kuvitella, kuinka jokin jääkautinen jättimötikkä (siirtolohkare) saattoi tuolloin olla pienelle ihmiselle hyvinkin pyhä paikka: jättiläinenhän sen on varmastikin siihen heittänyt raivonpuuskassaan keskelle metsää!

Maailmaa on kuitenkin yritetty jäsentää ja ymmärtää jo tuolloin, eikä olekaan ihme, että monet ihan tavallisetkin seikat selitettiin uskonnon tai uskomusten kautta. Kaikenlaisille hengille ”uhraaminen” oli aivan luonnollista, jotta sadosta tulisi hyvä ja elikotkin pysyisivät terveinä ja tuottavina.

Kesälahden Pirunpöytä -kuppikivi/uhrikivi. Tällaisia kiviä saatettiin käyttää esim. viljan tai maidon jättämiseen jumaluuksille, mutta tämä tulkinta on vain oletus. Todellista käyttöä ei tiedetä.

Mikael Agricola listasi jo v. 1551 useita suomalaisia ja karjalaisia epäjumalia, ja tämä runomuotoinen listaus mainitseekin nimeltä useita pakanallisia jumaluuksia ja muita olentoja. Myöhemmänkin perimätiedon keräämisen ja mm. oikeudenkäyntipöytäkirjojen myötä perinnetietoa on onneksi säilynyt nykypäiviin asti. Vielä 1800-luvulla mainitaan pidetyn Ukon vakat -nimisiä, pakanallisia juhlia, joissa pyydettiin Ukko ylijumalalta hyvää satoa. Kristinuskosta huolimatta tällaiset vanhat perinteet pysyivät siis sitkeästi voimissaan.

Dauidin Psalttari – Wikipedia Mikael Agricolan epäjumaluusteksti

Keitäpä muita, pakanallisia hiippareita oli sitten olemassa näiden tunnettujen mahtiäijien ohella? Well, Ukko ylijumalan lisäksi oli tietenkin… Akka, mutta tämän jumalan esiintyminen/olemassaolo on hyvin tulkinnanvarainen seikka. Akan nimen on väitetty olleen Rauni, mutta on myös mahdollista, että Ukkoa kutsuttiin Rauniksi. Ota tästä nyt sitten selvää…!

Yleensä Akka lukee pääsääntöisesti englanninkielisiä lähteitä, mutta näissä asioissa on valitettavasti tutkittava vähää, suomenkielistä matskua. Näihin mytologisiin hahmoihin onkin harvinaisen vaikeaa perehtyä, sillä lähteestä ja alueesta riippuen tietyllä haltijalla voikin olla täysin eri nimitys tai merkitys. Tässäpä vapaasti muotoiltuna hyvä esimerkki eri lähteistä etsittyinä (joka lopetti perehtymisinnon heti alkuunsa):

Hittavainen oli metsänhaltija, joka avusti jänismetsästyksessä, mutta nimi on saattanut olla myös muodossa Huittavainen. Hittavaiseen on liitetty myös metsänhaltija Kuippana, joka voi myös esiintyä muodoissa Kuihkamo, Kuittola, Kuituri, Kuikuli, Kulkia, Kuittia, Kuihtana tai Huuhkana. Kuippana lienee myös sama kuin Hippa, joka voi esiintyä myös nimillä Hiippa, Hiippo, Hippo, Vippo tai Viipeli Viippo.

Että näin. Tarvitaan siis hermeettistä kärsivällisyyttä, aikaa ja vaivaa, jotta pääsisi edes alkuun muinaisten esi-isien uskomuksista. Nähtävästi tutkijatkaan eivät ole perillä kaikesta, kun näiden olentojen yhteydessä mainitaan usein ”saattaa myös olla, että…” tai ylipäätään sana ”ehkä.” Aargh! Aivan samalla tavoin vaihtelevat haltijoiden/henkien kuvauksetkin: ”Hiidet olivat pieniä, ilkeitä olentoja. Jotkut hiidet olivat jättiläisiä.” Ahaa; eli ne olivat siis KAIKENKOKOISIA.

(MymodernMet).

Tai sitten vapaasti muokattuna:
”Parat olivat auttavia kotihaltijoita, tai eritoten noidan apuolentoja, jotka kävivät varastamassa karjaa.” Siis MITÄ?! Hyviksiä vai pahiksia, yrittäkää nyt jo päättää! Mikä parasta; para saattoi olla muodoltaan pallomainen/tuohirulla/kissa/lintu/sammakko tai itse piru. Kiitos näistä harmaista hiuksista, varsinkin Wikipedia, tästä aiheesta!

Näillä tällaisilla periaatteilla onkin parempi, että itse kukin keksii itselleen mukavia kotijumaluuksia ihan omalla sohvallaan istuen. Akka ehtii ensin ja aloittaa:

”KURTTELI on juustonraastimen suojelusolento, jota voidaan säätilasta riippuen kutsua myös nimillä KÄYTSÖ, TÖRTTELI JA TURSUKAS. Mikäli raastettava juusto on erityisen pieni kannikka, myös nimitys HOURSKA on mahdollinen. Tämä haltija on muodoltaan mikroskooppisen pieni, mikäli keittiö sijaitsee talon länsipuolella. Talon itäpuolella taasen haltija esiintyy suurikokoisena, harmaana sumuna, jonka ympärillä ilma väreilee.

Haltijalle on myös ominaista, että se on parillisina päivinä suojeleva omistajaansa kohtaan, mutta parittomina päivinä se viskoo patoja ja kattiloita pitkin seiniä ja kirkuu. On myös huomattava, että mikäli tämä haltija asuu kaapissa, jonka viereisessä kaapissa säilytetään lautasia, voi haltijaa tuolloin kutsua myös astiaston suojelushengeksi. Ks. tällöin linkki kohdasta astiaston suojelushenki RUINUTUS/PEIRU/KEDETTU/TERPPANA, sillä tämänkin taruolennon nimet ja tavat vaihtelevat suuresti.”

Got the point?! Akka ei pistä papereita vetämään ”kansatieteen muinaiset örkit ja öttiäiset”-luennoille yhtään minnekään. Pitäkää jumaluutenne ja haltijanne; varsinkin Akkanne, jonka nimi saattaa olla Rauni; tai ehkä sen Ukon nimi onkin Rauni. Antakee ny jo olla, voi mahroton sentäs teittien kanssa…!

Tähän loppuun hyvä lainaus Kalevalasta:

Hiljan haukkui linnan hiisi, harvoin harmio mureksi.
Sanoi Pohjolan isäntä: ”Käyös, akka, katsomahan,
mitä haukkuvi halikka, linnan luppa luikuttavi!”

Akka tuon sanoiksi virkki: ”En joua, käkeäkänä:
pere on suuri syötettävä, murkinainen suorittava,
leipä paksu leivottava, taikina taputettava;
leipä paksu, jauhot pienet, leipoja vähäväkinen.”

Sanoi Pohjolan isäntä: ”Ainap’ on akoilla kiire,
aina työtä tyttärillä, pankollaki paistuessa,
vuotehellaki venyissä. Mene, poika, katsomahan!”

(runeberg.org)

Jep, Akkaa ei komenneta katsomaan koiran haukuntaa, tai suorittamaan mitään muutakaan tekstissä mainittua aktiviteettia. Pohjolan isännän olisi kannattanut heti ensimmäiseksi pistää se poika asialle, hah haa!!

Julkaistu

TURISTIKRÄÄSÄN ALKULÄHTEILLÄ

Kukaan konmarittaja ei varmastikaan tunnusta, että ”on sitten joskus tullut lomakohteesta ostettua jokin täysin hyödytön vipstaakkeli” matkamuistona. Sittemmin se täysin turha härpäke on jäänyt krääsälaatikkoon tai kaapin perälle, kunnes kauhean vimman vallassa on kaikesta turhasta tavarasta hankkiuduttu eroon. Siinä on sitten posket häpeästä punaisina katseltu esim. sitä käsin maalattua maisemalautasta, jonka reunaan on kirjoitettu tuolloisen matkakohteen nimi.

Kuulostaako tutulta? Jep, sellaiset lautaset eivät kelpaa kenellekään edes kierrätettynä (ellei joku sitten jostakin merkillisestä syystä keräile tällaisia aarteita).

Akka muistaa kuitenkin eläväisesti ensimmäisen matkamuistonsa Viking Linen laivamatkalta, kun Akka oli peräti 7-vuotias. Kyseinen esine oli pitkulainen avaimenperä, jonka sisällä liikkui Viikkarin paatti, kun pötköä kallisteli puolelta toiselle. Akka epäileekin, että tämä pötkö löytynee edelleen äiteensä krääsälaatikoista. Ah, kuinka retroa...!

Koska ja miten tällainen matkamuistojen keräileminen on sitten alkanut? Tiettävästi yksi vanhimmista, selkeästi matkamuistoksi luokiteltava esine löytyi arkeologisissa kaivauksissa Lontoossa. The Thames-joen sivujoen Walbrookin (sittemmin kuivunut) rannalla sijaitsi vuodesta 43 jaa. lähtien roomalaista asutusta, ja alueelta löydettiinkin runsaasti esineistöä. Peräti yli 200:n kirjoituspuikon joukosta löytyi yksi, jonka varteen oli kaiverrettu muistokirjoitus. Tekstissä kerrotaan, että kynän lahjoittaja antaa kynän muistoksi tultuaan ”kaupungista” ja pahoittelee sitä, ettei hänellä ollut varaa parempaan lahjaan. Kynä/puikko on ajoitettu vuodelle 70 jaa.

This Ancient Roman Souvenir Stylus Is Inscribed With a Corny Joke | Smart News| Smithsonian Magazine

Useimmat matkamuistot ovat kuitenkin olleet alkujaan uskonnollisia: jopa jo 300-luvulla jaa. Jerusalemiin tehtiin pyhiinvaellusmatkoja. Nämä matkailijat halusivatkin yleensä jonkin muiston Pyhästä maasta; jopa hiekka, keramiikanpalaset ja kivet kelpasivat matkalaisille mukaan otettaviksi.

Seuraavina vuosisatoina Jerusalemissa alettiinkin myydä pienissä pulloissa pyhää vettä tai siunattua öljyä, jotta matkalaiset voisivat palata kotiinsa onnea ja siunausta tuovan matkamuistonsa kera. Näihin aikoihin mitä tahansa puunpalastakin saatettiin kutsua palaseksi Jeesuksen rististä, ja tälläkin hetkellä näitä ”pyhiä” reliikkejä on kirkoissa ympäri maailmaa. Arvioiden mukaan jopa sen verran, että tällä kaikella puumateriaalilla voisi rakentaa vaikkapa Nooan arkin. Yeah.

Tällaiset pienet pullot tehtiin yleensä tinasta, lyijystä tai hopeasta. Tällaisia puteleita kannettiin mukana matkatavaroissa tai ripustettiin kaulaan suojelemaan matkalaista.

Onkin ymmärrettävää, että tällaiset uskonnolliset esineet ovat säilyneet nykypäiviin asti, sillä ne ovat varmastikin olleet arvokkaita ja arvostettuja esineitä jopa useiden sukupolvien ajan. Jerusalemista on löydetty myös amuletti/kolikko 500-600-luvuilta jaa., joka kuvaa Jeesus-lasta seimessä. Seuranaan hänellä on aasi ja härkä.

Akka voi hyvinkin kuvitella, kuinka jossakin pienessä työpajassa tällaisia matkamuistoja valmistettiin muinoin -hiki hatussa- lähes sarjatyönä. Pyhiinvaeltajien määrät olivat kuitenkin jo tuolloin niin suuria, että heistä riitti varmaa tuloa pienellekin yrittäjälle.

Tällaisia uskonnollisia amuletteja löytyy myös British Museumista (tietenkin, sillä tähän museoon on haalittu tavaraa eri maista kenenkään kyselemättä jo toista vuosisataa. Useat eri maat vaativatkin esineiden repatriaatiota).

Matkamuistoista puheenollen; kaikenlaisilla matkailijoilla on myöskin ollut tarve jättää puumerkkinsä käymäänsä matkakohteeseen.

Gizasta, Egyptistä, on löydetty temppelimuurista kaiverrus peräti vuodelta 1240 eaa. Kaiverruksen mukaan paikalla vieraili muuan Hadnakhte veljensä Panakhtin kanssa. Sillä tavalla, poijjaat, sillä tavalla…! Kiva kuulla teidän mukavasta reissustanne 3000 vuotta myöhemmin!

Pyramidit ja muutkin egyptiläiset kohteet ovat olleet suosittuja riipustelujen kohteita jo vuosituhansien ajan; varsinkin Napoleonin sotaretkien jälkeen jokaisen itseään kunnioittavan kulttuurihenkilön oli päästävä Egyptiin. Näistä käynneistä on edelleen nähtävissä heidän nimikirjoituksiaan useissa historiallisissa kohteissa. On kuitenkin muistettava, että muinaismuistolait ja historiallisten monumenttien kunnioittaminen alkoivat toden teolla vasta 1900-luvun puolella, joten tällaista toimintaa katsottiin tuolloin läpi sormien.

(Public Domain).

Hagia Sofia-moskeijassa (Istanbul, Turkki) on puolestaan vieraillut norjalainen, palkkasoturiksi epäilty herrasmies Halfdan hänen jättämistään riimuista pääteltynä. Tämä äijä on nerokkaasti kaivertanut seinään ”Halfdan oli täällä.” Tämä legendaarinen tapa ilmaista käyntinsä elää edelleen monissa seinissä, kuten varmastikin kaikki tiedämme.

Hagia Sofia.
Halfdanin ”Halfdan was here.”

Jerusalemin ”pyhistä pyhin,” Pyhän Haudan kirkko, on edelleenkin suosittu pyhiinvaellus- ja turistikohde. Tämän kirkon rakennutti Konstantinus Suuri (ensimmäinen kristinuskoon kääntynyt roomalainen keisari) 300-luvulla jaa., ja tästä kirkosta on löydetty useita seinään kaiverrettuja ristejä. Aiemmin epäiltiinkin, että ristiretkeilijät kaiversivat näitä ristejä merkeiksi käynneistään, mutta viime vuoden tutkimukset ovat osoittaneet, että näitä ristejä kaiverrettiin korkeintaan muutaman henkilön toimesta.

Pyhan Haudan kirkko, jonka sisällä sijaitsee oletettu Jeesuksen hautakammio. Sen ympärille on rakennettu erillinen ”mausoleumi” kirkon sisälle.

Yeah, tällainenkin seikka on todettavissa, kun käytössä on useita eri kuvantamismenetelmiä ja -tekniikoita! Onkin siis aihetta epäillä, että ehkä nämä ”muutamat henkilöt” kaiversivat ristejä seinään ristiretkeläisten pyynnöstä (joko hyvää hyvyyttään tai sitten pientä maksua vastaan). On myös arveltu, että tällä tavoin estettiin vaeltajia kahmimasta kiviä ja rakennusmateriaaleja mukaansa, sillä tällaiset Jeesuksen (oletetun) haudan lähellä olleet materiaalit olivat kävijöille tietenkin suuressa arvossaan – olivathan ne peräti itsensä Jeesuksen haudan läheisyydessä! Tällainen maksullinen ristienkaiverrus-toiminta olisikin siis hyvin ymmärrettävää, mikäli sellaista on tosiaan tapahtunut.

Church of the Holy Sepulchre’s mysterious ’graffiti’ crosses may not be what they seem | Live Science

Kiinan muurikaan ei ole poikkeus tässä graffitiasiassa, mutta v. 2014 tähän historialliseen kohteeseen avattiin graffiteille sallittu osuus. Viranomaiset tuskastuivat turisteihin, jotka kielloista huolimatta halusivat kaivertaa puumerkkinsä tähän jopa yli 20 000 kilometriä pitkään rakennelmaan. Noh, tämä nyt on varmastikin paras keino estää luvattomia graffiteja… varsinkin, kun pituutta tällä valtavalla muurilla riittää!

On se nyt kuitenkin merkillistä, että ihmisten geeneistä löytyy tällainen merkillinen vimma jättää itsestään edes jokin jälki tuleville sukupolville – vaikka vain johonkin seinään kirjoitettu ”Se-ja-se kävi täällä.” Nähtävästi tämä taipumus on useita kymmeniä tuhansia vuosia vanha tapa, jonka mm. luolamaalauksista tiedämme.

Kannattaakin huomioida tänä kesänä reissatessa, että jätetään ne turhat krääsät ostamatta. Missä sijaitsee maailman kaikkien matkamuistojen hautausmaa/kaatopaikka?! Jep, siellä sen kaiken muun sekajätteen seassa, jonka viskaamme muutenkin muina miehinä (naisina/henkilöinä/alieneina/minä-tahansa) menemään.

Akka kuitenkin toivoo, että edes jokunen matkamuisto meidän ajaltamme säästyy tulevaisuuden arkeologeille tutkittavaksi: olisikohan parempi haudata keramiikkalautanen tekstillä ”Kuopio-Puijo” vai savikannu, jossa lukee Kypros kreikkalaisilla aakkosilla?

Äh, ihan sama; muutaman tuhannen vuoden päästä kaikki arkeologiset löydöt ovat jo ihan peruskauraa: ”Voi v**tu, minkä hemmetin takia näitä Kuopio-lautasia löytyy joka paikasta? Löytyisi nyt edes kerrankin yksi Saint Vincent ja Grenadiinit-valtion lautanen!!”

Saint-Vincent ja Grenadiinit. Jep, kelpaisi Akalle. Huom! Ainuttakaan matkamuistoa ei ole vahingoitettu/haudattu tämän kirjoituksen aikana, joten Kuopion ja Kyproksen on turha ottaa Akkaan yhteyttä harmistuksissaan. Akka odottaa kuitenkin lahjakorttia tältä Saint-Vincentiltä ja Grenadiineiltä.
Julkaistu

MUUMIOLAPSIA MENNEISYYDESTÄ

Nykypäivänä koulutusvelvollisuutta on pidennetty 18 vuoteen, joten enää ei riitä se, että peruskoulun jälkeen voi lähteä interrailille Eurooppaan tai mennä välivuodeksi töihin. Nope, kouluun on mentävä, olkoon se koulu sitten mikä tahansa.

Inkojen valtakunnassa Etelä-Amerikan länsirannikolla asiat olivat toisin useiden vuosisatojen ajan: jumalien ja sääolosuhteiden takia uhrattiin useita lapsiuhreja, iältään n. 8-16-vuotiaita. Koko yhteisölle ja uhrattavien lasten perheille tällainen ”valituksi tuleminen” oli suuri kunnia. Tätä rituaalia varten lapset valittiin jo noin vuotta aikaisemmin, jolloin heidät vietiin inkojen pääkaupunkiin Cuscoon valmistautumaan tätä pyhää tehtävää varten.

Mistä tiedämme tällaisen seikan? Siitä, että näitä korkeilta vuorilta löytyneitä lapsimuumioita on tutkittu nykyajan menetelmillä hyvinkin tarkoin. Lapsia on tosiaankin löydetty korkeilta vuorenhuipuilta onkaloihin kaivettuina ja haudattuina, jolloin ilmanalan hapen vähyys ja kylmät lämpötilat ovat säilyttäneet ruumiit ällistyttävän hyväkuntoisina. Näiden muumioiden ansiosta tiedämme, että näitä valittuja ruokittiin tavallista kansaa paremmin mm. lihan, kalan ja erilaisten kasvisten myötä, kun tavallinen kansa söi samaan aikaan käytännössä pelkästään peltojensa tuotoksia. Näitä valittuja lapsiuhreja ruokittiin siis tarkoituksellisesti paremmin.

Voi hyvin kuvitella, kuinka tällaista valittua lasta viedään käsipuolesta (jopa perheen toimesta) Cuscoon valituille uhreille tarkoitettuun pyhättöön. Tällainenhan valinta oli perheelle ja lapselle suuri kunnia. Paitsi… jos satuit olemaan n. 12-16-vuotias tyttö. Tämän ikäisiä tyttöjä sijoitettiin pyhättöön tätä ”capacocha”-rituaalia varten, mutta kuten tunnettua; kaikki eivät voi tulla valituiksi. Nämä onnettomat, muut lapset annettiin sitten lahjavaimoiksi tai orjiksi valloittajille tai viereisten kaupunkien tärkeille miehille. Joistakin heistä tuli papittaria, jotka jäivät palvelemaan esim. auringon jumalaa Intiä.

Mitä tapahtui lapsen tultua valituksi uhriksi? Etukäteen suoritettiin varmastikin useita seremonioita ja rituaaleja, ennen kuin papisto, osa kaupunginväestä ja lapsen sukulaisista koostuva joukko alkoi taivaltaa jopa useiden satojen kilometrien matkaa kaikista pyhimmille vuorille.

Tällaisiin uhrauksiin ryhdyttiin, kun haluttiin lepyttää jumalia joko kuivuuden, sadon epäonnistumisen tai muiden luonnonkatastrofien takia. Kuten sanottua, näitä uhreja seurasi suuri joukkio ihmisiä, jotka saattelivat uhria hänen viimeiselle matkalleen. Perille päästyään todennäköisesti papiston edustajat huumasivat lapsen maissioluella (chicha) ja kokapensaan lehdillä. Erään lapsimuumion suusta on löydetty näitä osittain pureskeltuja lehtiä, jotka auttavat nykypäivänkin inkojen perillisiä selviytymään korkeissa olosuhteissa.

Tutkimusten perusteella tiedämme, etteivät nämä lapset kokeneet kuitenkaan väkivaltaista kuolemaa, vaan he menehtyivät nukkuessaan -ennen pitkää- kylmissä olosuhteissa. Ainoastaan yhden päästä on löydetty lyömisjälki, eikä sitä osata selittää millään tavalla. Ehkä tämä onneton raukka alkoi havahtua, ja joku seurueeseen kuulunut perheenjäsen menetti hermonsa ja edesauttoi lapsen menehtymistä omalla tavallaan. Tällainen skenaario on varsin surullista ajateltavaa.

Tämä yksilö, Juanitaksi nimetty, löydettiin v. 1995 perulaisen tulivuoren rinteiltä. Hänen kuolinajakseen on arvioitu n. 1450-1480 jaa.

Juanita löydettiin, kun tulivuorenpurkaus sulatti jäätä hänen ikuiseksi tarkoitetun hautansa ympäriltä. Samasta syystä samalta alueelta löydettiin myöhemmin myös tyttö- ja poikauhri. Tällaiset parilöydöt ovat yleisiä; jostakin syystä tyttö ja poika saatettiin uhrata samaan aikaan.

Tulivuoren yhteydestä löydettiin myös ehkä kuuluisin inkatyttö v. 1999, nimeltään Llullaillacon neito. Tämä n. 15-vuotias tyttö näyttää edelleen vain nukahtaneen kesken läksyjenteon (joita ei koskaan ollut olemassakaan).

Tätä teiniä on tutkittu tarkasti, mutta samasta paikasta löytyneet tyttö ja poika ovat jääneet vähemmälle huomiolle mediassa. Nämä lapset olivat neitoa nuorempia, ja ehkäpä tutkimus onkin keskittynyt enemmän tähän teiniin, sillä hänen hiuksistaan ja luustostaan on todettu jopa kahden vuoden aikana tapahtunutta käyttöä sekä oluen että kokapensaiden osalta. Tämä tyttö on siis ollut todella tärkeä yhteisölleen ja häntä on ”valmisteltu” uhraukseen. Tytöllä oli löydettäessä päässään upea sulkapäähine, jonka tekemiseen on kulunut aikaa ja vaivaa, joten tämä neito on tosiaankin saattanut olla auringonjumala Intin tärkein uhri.

Inkojen tieverkostoa ja nykyisiä kaupunkeja.

Näitä tietoja ja tutkimuksia tarkastellessa mieleen hiipii surumielinen sävy siitä, että tällainen toiminta on tosiaankin ollut hyväksyttävää jopa vain noin 500-600 vuotta sitten. Samalla täytyy kuitenkin ymmärtää se, että tuolloiseen kulttuuriin ja maailmankuvaan kuuluivat jumalat, jotka sijaitsivat taivaalla (aurinko ja kuu), sillä eihän kukaan voinut tietää, mitä nämä taivaan pallukat olivat. Monien alkuperäiskansojen uskonnot ovatkin olleet keskittyneitä juurikin aurinko- ja kuukulttiin. Nykyihmisen on todellakin vaikea ymmärtää, millaista on nähdä maailma sellaisena, kuinka se joskus näyttäytyi: aamuisin aurinko nousee ja illan aikana sen tuoma valo katoaa.

Tilalle nousee kuu, joka muuttaa muotoaan tämän tästä. Akka ei voi muuta kuin aavistella, mitä on muinaisen ukon/akan mielessä liikkunut katsellessaan tätä kummallista näkymää vuosisadoista -vuosituhansista- toiseen. Jonkinlainen järjestys maailmankuvaan oli kuitenkin luotava ja se perustui nimenomaan taivaankappaleisiin, jotka liikkuivat kuitenkin lähes järjestelmällisesti vuodesta toiseen. Vasta myöhemmin keksittiin kuitenkin käsite AIKA ja varsinkin sen kuluminen. Tämä määritelmä ja sen tulkinta ovat edelleen kesken, vaikka monet teoreettiset fyysikot sitä yrittävät ymmärtää.

Toisaalta on lohduttavaa ajatella, että nämä valitut lapset tiesivät olevansa niitä harvoja valittuja, jotka tosiaankin lähetettiin tuonpuoleiseen jumalten huomaan armollisella tavalla. Nuo lapset eivät kuitenkaan kuolleet väkivallan seurauksena (kuten lukuisissa sodissa myöhemmin), vaan he tiesivät rituaalien merkityksen tuolloisessa yhteisössä ja kulttuurissa. Ehkä he kuolivat ajatellen perhettään ja läheisiään, ja ajattelivat olevansa yhteisönsä pelastajia kuolemansa hetkellä.

Akka huokaa syvän huokauksen näiden lapsiuhrien edessä; uskonnon puolesta on tehty hirveitä virheitä koko historian ajan, olkoon uskonto mikä tahansa. Ihan samalla tavalla on harjoitettu uhraamista Euroopassa samoina aikoina, puhumattakaan kristinuskon virheistä. ”Heitetäänpäs pari noitaa roviolle tästä, eikös vaan, pojat?”

Yeah, näistä asioista pitäisi peräti kirjoittaa joitakin kirjoja. ”Ai mitä? Ai, niitä on miljoonittain? No s*it, Sherlock!”

Julkaistu

ALASTOMIA NAISIA (KLIK!) JA HIRVIELÄIMIÄ (EI-KLIK!)

Maailman tunnetuimmasta, ihmistä esittävästä patsaasta voidaan olla montaa mieltä – riippuen tietenkin siitä, mistä päin maailmaa ihminen tätä asiaa katsoo. Jenkeille Vapaudenpatsas ja Mount Rushmoren presidentit ovat tuttuja, mutta buddhalaisille tärkein ja tunnetuin lienee jokin lukuisista Buddha-patsaista… ja niitähän riittää. Etelä-Amerikan Kristus-patsas ja Pääsiäissaaren moai-patsaat ovat tietenkin legendaarisia, nekin. Akkaa ei nyt kiinnosta nämä ”modernit” esimerkit ollenkaan, vaan Akan on taas (jostakin kummallisesta syystä) ujutettava kätensä pidemmälle historian rectumiin… no nih, tulipas taas mieltäylentävä termi…!

Mount Rushmore, Etelä-Dakota, USA.

Peräti 230 000 vuoden takaa on löydetty kaksi patsasta, jotka ovat tällä hetkellä kiistanalaisia. Israelin Berekhat-Ramin venus ja Marokon Tan-Tanin venus ovat vanhimmat figuurit, mikäli ne todellakin ovat ihmisen muovaamia. Löydöt ovat kiistanalaisia, sillä osa tutkijoista uskoo niiden olevan eroosion muovaamia eikä niitä täten lasketa ihmisen aikaansaannoksiksi.

Berekhat-Ramin venus, Israel.

Vaikka kalliotaidetta alettiinkin tehdä jo n. 80 000 vuotta sitten, vanhimmat varmasti ihmistä esittävät patsaat löytyvät vasta n. 40 000 vuoden takaa.

V. 2008 Saksasta löydettiin Hohler Felsin venus, iältään 35-40 000 vuotta. Tämä hahmo kuuluu naisfiguureihin, joita on löydetty Euroopasta ja Siperiasta yhteensä n. 200. Näitä patsaita yhdistää runsas muoto sekä kasvojen ja raajojen puuttuminen/alkeellisuus. Onkin arveltu, että patsaat ovat pienikokoisuudestaan johtuen jonkinlaisia hedelmällisyysamuletteja. Hohlerin venuksessa pään paikalla on lenkki, joten tätä mammutinluusta tehtyä figuriinia on käytetty nahkanauhassa riipuksena.

Hohler Felsin venus (sivusta ja edestä) ja eläinfiguureja.

Samanikäinen patsas on myöskin saksalainen ”Leijonamies”-patsas, joka on samalla vanhin zoomorfinen figuriini (yhdistelmä ihmistä ja eläintä). Tämäkin esine on kaiverrettu mammutinluusta ja sen ikä on n. 27-31 000 vuotta.

Löwenmensch/Leijonamies.

Vanhin keraaminen veistos on Dolni Vestonicen venus, joka löydettiin Tsekeistä v. 1925. Tämä hahmo on poltettu alhaisissa lämpötiloissa 25-29 000 vuotta sitten ja sen pinnalta on löytynyt lapsen jättämä sormenjälki. Ehkä tämä lapsi kiikutti hahmon poltettavaksi jättäen näin jälkensä historiaan!

Dolni Vestonicen venus.

Tunnetuin kaikista venuksista on tietenkin Willendorfin venus, joka on iältään n. 30 000 vuotta. Tämä uhkea täti on kaiverrettu kalkkikivestä ja viimeisimmät tutkimukset kertovat, että alun perin patsaan materiaali on tuotu pohjoisesta Italiasta Itävaltaan, josta patsas sittemmin löytyi. Tämä useiden satojen kilometrien matka osoittaa, että noina aikoina ihmiset liikkuivat pitkiäkin matkoja ympäri Eurooppaa.

Willendorfin venus eri puolilta kuvattuna.

Lausselin venus löydettiin Ranskasta, ja tämä venus on kaiverrettu kalkkikiveen reliefinä n. 20 000 vuotta sitten. Kuviossa on jälkiä punaokrasta; väriaineesta, jota on löydetty myös monien hautausten yhteydessä mm. luurangoista. Tässä kuviossa naishahmo pitelee sarvea, johon on merkitty 13 viivaa. Tämän uskotaan liittyvän joko kuukalenteriin tai menstruaatioon, mutta eihän tätä voi kukaan lopullisesti tietää. Ehkä viivat ovat vain koristeita tai… ehkä viivat näyttävät naisen tekemiä kaatoja (ihmisten/saaliseläinten)! Mene ja tiedä…

Lausselin venus.

Tutkijat ovat lisäksi havainneet näiden naishahmojen runsauden liittyvän jäätiköiden etenemiseen: mitä enemmän jäätä, sitä runsaampia hahmoja tuolta ajanjaksolta löytyy. Onkin siis arveltu, että hahmot ovat nimenomaan olleet ”taikakaluja” tai jumalhahmoja, joilla on yritetty ylläpitää esim. raskaana olevien naisten hyvinvointia aikana, jolloin ravintoa oli niukasti saatavilla. Tämä kuulostaa ihan järkevältä, jos yrittää ajatella asiaa kivikauden ihmisen näkökulmasta. Tällaisia reheviä naisia ei tosiaankaan luontaisesti ollut olemassa, kun olosuhteet olivat kylmät ja karmeat.

Onkin siis kysyttävä: miksi näiden venusten löytöpaikoilta löytyy myös huomattavia määriä eläinveistoksia? Ehkäpä juuri samasta syystä, eläinhahmoilla voitiin esim. toivoa hyvää metsästysonnea. Esim. Vogelherdin luolasta, Saksasta, on löydetty n . 30 000 vuotta vanhoja eläinpatsaita, jotka esittävät hevosia, mammutteja ja luolaleijonia. Nämä figuurit on kaiverrettu hyvin taidokkaasti mammutinluusta.

Vogelherdin luolan mammutti.

Hyönteisenpistoa-nuoleva-biisoni on vipukeihään heittovivun palanen n. 15 000:n vuoden takaa. Tämä upea reliefi löydettiin Ranskasta ja materiaalina tähän käytännölliseen -mutta samalla esteettiseen- työkaluun on käytetty hirvieläimen sarvea. Vipukeihäällä aseeseen saatiin tavallista suurempi lähtönopeus, joten saaliseläintä ei tarvinnut jallittaa ”silmästä silmään.”

Bison Licking Insect Bite.

Ranskasta löydettiin toinenkin, kuuluisa veistos ”uivat hirvet/porot.” Tässä taideteoksessa uivaa naarasporoa seuraa urosporo mammutin syöksyhampaasta tehdyssä kuvaelmassa. Miksiköhän uros seuraa naarasta? Onko tarkoituksena virkistäytyä uimalla ja sen jälkeen suunnata rannalle mukavalle piknikille? Yeah, todellakin…!

Swimming reindeer.

Nyt kun päästiin hirvi-poro-teemaan, täytyy ehdottomasti mainita Huittisten hirvenpää. Tämä kaunis esine on kaiverrettu vuolukivestä ja on iältään n. 8000-9000 vuotta vanha, ollen täten Suomen vanhin kiviveistos. Esineen läpi kulkee reikä puuvartta varten, joten se on saattanut olla rituaalisauvan koriste. Tämä hirvi löytyi perisuomalaisesti perunapellon kaivamisen yhteydessä v. 1904.

Huittisten hirvenpää/Finna.

Tältä samalta ajanjaksolta (n. 9000 vuoden takaa) löytyy myös vanhimmat, lähes-luonnollista-kokoa olevat ihmishahmot. Jordanian Ain Ghazalin patsaiksi kutsutaan 32:a kalkkikivikipsistä tehtyä ihmishahmoa, joista osa on kaksipäisiä rintakuvia. Miksi, oi miksi; voisi tässä epätoivoinen maallikko kysyä vaikeroiden…!

Ain Ghazal, Jordan Archeological Museum.

Näiden hahmojen kasvojen muotoiluun on käytetty aikaa ja silmät ovatkin ilmeikkäät. Onkin hauska ajatella, että nämä patsaat olisivat oikeita muotokuvia tuolloin eläneistä ihmisistä, eivätkä vain symbolisia jumalhahmoja.

Noh, joka tapauksessa nämä ovat Akan mittapuulla maailman vanhimpia mallinukkeja, hah!

Että tässä niitä alastomia naisia tällä erää. Akka pahoittelee tuottaessaan joillekuille pettymyksen… paitsi pervoille, jotka sattuvat innostumaan tällaisista naisfiguriineista. Hyi; hävetkää, mokomat! Akka ei ota edes puheeksi näitä eläinhahmoja tässä yhteydessä…!

Charging Bull, New York/Arturo Di Modica.

Julkaistu

ÖKYVENEITÄ JA SAUNALAUTTOJA

Jostakin kumman syystä on viime aikoina uutisoitu kaikenlaisista veneistä. Onkohan syynä lähestyvä purjehduskausi vai ihan jokin muu syy, hmm…? Akka päätti tutkia tarkemmin maailmalta löytyneitä, vanhoja pursia ihan mielenkiinnosta. Milloin ihmiset ovat alkaneet liikkua mantereilta saarille, tai peräti meren yli toiseen ”maahan?”

Tutkijat George Ferentinos ja Thomas Strasser ovat varmoja siitä, että Välimerellä on vesiteitse kuljettu jo n. 130 000-100 000 vuotta sitten, sillä Kreikan mantereelta ja sen useilta saarilta on löydetty samanlaisia kivityökaluja. Kreetalta löytyneet vanhimmat työkalut on viety saarelle neandertalilaisten toimesta, sillä saari on ollut irrallaan mantereesta jo viisi miljoonaa vuotta.

Puisia aluksia tältä ajalta ei ole löydetty, sillä n. 10 000 vuotta sitten merenpinta alkoi nousta voimakkaasti jääkauden alkaessa hellittää. Merenpinta nousi lopulta peräti 130 metriä. Useimmat tuon aikaiset luksusjahdit ovat siis jääneet syvälle meriin ja järviin pohjalietteen uumeniin ja ajan myötä lahonneet. Floresin saarelta Indonesiasta on löydetty kivityökaluja miljoonan vuoden takaa, joten onkin todennäköistä, että vesialueita on osattu ylittää jo ennen Välimeren alueen löytöjäkin.

Vanhin, säilynyt alus on löydetty Pessen kylästä, Alankomaista. Tämä Pessenin mäntyruuhi löydettiin moottoritien rakennustöiden yhteydessä v. 1955, ja se on rakennettu vuosien 8040-7510 eaa. välillä. Tämä ruuhi on siis peräti jo n. 10 000 vuotta vanha! Ruuhi on pituudeltaan 2,94 m ja leveydeltään 44 cm, joten kovinkaan iso karpaasi ei tämän kyytiin ole mahtunut. Nigeriasta ja Etelä-Koreasta on löydetty n. 8000 vuotta vanhat ruuhet, joista nigerialainen on peräti 8,5 metriä pitkä.

Pessenin ruuhi.

(Cut the crap, Akka, ja mainitse jo se Khufu!!) Khufun aurinkolaiva Egyptissä on tietenkin aivan käsittämätön mestariteos: tämä 43,4-metrinen alus kaivettiin esiin pyramidin vierestä v. 1954, ja sen ikä on n. 4500 vuotta. Alus koottiin 1224:sta palasesta, joten puuhaa riitti pitkäksi aikaa! Kyllä tällä paatilla faarao Khufun kelpasi purjehtia tuonpuoleiseen!

Khufun aurinkolaiva entisessä sijaintipaikassaan pyramidin vierellä.

Aurinkolaiva on siirretty Suureen egyptiläiseen museoon, jonka avajaisia juhlittaneen tämän vuoden marraskuussa. Tämän museon rakennus on maksanut hulppeat 795 miljoonaa dollaria, ja vuonna 2021 järjestetty muumioidensiirto-paraati maksoi useita miljoonia. Tässä hermeettisessä spektaakkelissa 22 muumiota siirrettiin uuteen museoon soittokuntien ja tanssijoiden säestyksellä. Puheitakin pidettiin ja kaikilla oli mukavaa, kun korona unohdettiin hetkellisesti maailmanlaajuisilla televisioinneilla.

Egyptian mummies paraded through Cairo in ancient rulers procession – YouTube The Telegraph-video 1:30 min.

Seuraavaksi on pakko mainita JEESUS-veneen löytö Israelissa v. 1986. Paikalliset kalastajaveljekset löysivät veneen mutaan hautautuneena Galileanmeren rannalta ja arkeologit ymmärsivät nopeasti, että kyseessä olikin harvinainen löytö. Tämä 8-metrinen vene on ajoitettu rakennetun vuosien 80 eaa.- 50 jaa. välisenä aikana, joten tietenkin tämä on Jeesuksen vene! Ihan varmasti! Tämä vene on 8 metriä pitkä, 2 metriä leveä ja siinä on ollut mastokin purjehdusta varten.

Veneen konservoitu hylky museossa/Ginosar, Israel (LiveScience).

Paattia on korjailtu useaan otteeseen, joten se on saattanut olla käytössä useita vuosikymmeniä – peräti kymmentä eri puulaatua on käytettykin näihin korjauksiin. Hmm… jos Jesse olisi tosiaankin ollut tässä veneessä, eikö hän olisi voinut korjata venettä ihan ilman nikkarointiakin? Hah, anyway, vene on kuitenkin loistolöytö tuolta ajanjaksolta ja veneestä onkin tullut suosittu nähtävyys Yigal Alon Museum:issa Ginosarissa, Israelissa.

Suomesta on löydetty useita ruuhien jäännöksiä, eritoten Saimaan alueelta, mutta mitään niistä ei ole juurikaan ajoitettu. Helsingin Kalliosta löytyi 1950-luvulla seitsemänmetrisen ruuhen jäänteet, joka ajoitettiin vuosille 2800-2500 eaa. Nämä jäänteet ovat sittemmin kadonneet. What? Siis mitä?!

Suomen meriarkeologisen seuran mukaan tällaisten ruuhien käyttö lopulta hiipui, kun tilalle tulivat puukehikkoiset nahkaveneet ja vanhimmaksi esinelöydöksi arvellaankin puista hirvenpäätä 5900-luvulta eaa. Tämä löytö on mahdollisesti ollut nahkapohjaisessa veneessä Rovaniemellä.

Random-tyyppejä veneessä (kun ei näistä ruuhista löydy mitään kuvia).

Vanhimmaksi ”hylyksi” kutsutaan Lapurin hylkyä, joka onkin ollut jo ihan …modernia venetyyppiä. Tämä 10-metrinen paatti löytyi 1970-luvulla ja se on ajoitettu rakennetuksi 1200-luvulla. Veneen päälle oli kasattu pari tonnia kiviä, joten alus on nähtävästi tarkoituksellisesti upotettu. Miksiköhän? Ehkä vene haluttiin upottaa taistelun tuoksinassa tai… ehkä vene oli riivattu ja se upotettiin, että siinä asustava pikkupirulainen pysyisi pinnan alla! Ha haa! Alueella sijaitsee toinenkin hylky, jolla on lyhyt ja ytimekäs nimi ”Lapurin hylky 2.” Aplodit laajalle ja monimuotoiselle mielikuvitukselle! Tätä hylkyä ei ole ajoitettu.

lapurin hylky | Hakutulokset | Hylyt.net

Oman osansa venelöytöihin tuovat tietenkin kalliomaalaukset, joita Suomestakin on löydetty useita. Esim. Mikkelin Astuvansalmen maalaukset on ajoitettu vuosiin 4000-2200 eaa., ja näissä kuvissa nähdään veneitä hirvien ja ihmishahmojen ohella. Laukaan Saraakallion maalaukset lienevät peräti 6000-7000-vuotiaita, ja tästä kohteesta löytyykin mielenkiintoinen, hirvenpääkokkainen vene ihmisiä kyydissään.

Hirvivene (Retkipaikka.com).

Kyllä sitä on tuhansia vuosia sitten täälläkin painettu menemään vettä myöten, kyllähän yksi kuva vastaa tuhatta sanaa! Johan sen nyt järkikin sanoo, että tuhansien järvien maassa liikuskellaan kalavesillä muutoinkin, kuin rannalla kahlaten.

Vanhin kuvaus veneestä kallion pinnalla löytyy kuitenkin Azerbaidzanista Kaspianmeren rannalta. Täällä sijaitsee 14 000 vuotta vanha kaiverrus, joka kuvaa kaislavenettä.

Efjordenin vuonosta, Pohjois-Norjasta, on myös löytynyt kalliopiirros 10 000 vuoden takaa; tämä kaiverrus kuvaa hylkeennahkapintaista venettä tutkija Jan Magne Gjerden mukaan. Tällaisia veneitä inuiitit käyttävät vielä nykyäänkin, joten veneestä siis tosiaankin lienee kyse.

Kivessä näkyvän kuvion hahmotelma (Smithsonian).

Äh, onkos kiva päästä brassailemaan tällaisilla vanhoilla löydöillä, kun meillä Suomessa ei ikinä löydetä mitään ”maailman vanhinta sitä ja tätä?” Akka on kuitenkin sitä mieltä, että meikäläisten veneissä on ollut jo tuhansia vuosia sitten saunoja, niitä ei vaan ole kuvattu mihinkään piirroksiin. Ai miksi ei? Noh, sauna on ollut pyhä paikka, jossa puhdistaudutaan kaikesta pahasta, eikä tällaisia pyhiä paikkoja ole vaan viitsitty piirtää rosoisiin kallioihin. Eli meillä onkin maailman vanhimmat ökyjahdit saunoineen, hah haa! (Jep, ei kannata uskoa ihan kaikkea…)

Arkeologi Pekka Sarvas löysi nämä aiemmin mainitut Astuvansalmen maalaukset v. 1968, ja harvinaisen, jousikätisen naishahmon hän nimesikin osuvasti: ”Astuvansalmen Artemis.” Akka on sitä mieltä, että tämä voimakas naishahmo puolustaa oikeuttaan päästä saunaveneeseen seuraavana: ”Lähtekää ny jo helekkariin, äijjäät, s’oon mun vuorro ny!”

Astuvansalmen Artemis (Wikimedia).

Johan täältä Suomesta on paineltu saunalautalla menemään Tallinaankin:

Seuraa IL-TV:n suoraa lähetystä: Janne matkustaa saunalautalla Helsingistä Tallinnaan (iltalehti.fi)

Hatunnosto näille hurjapäille! Jep, kyllä se nyt vain on niin, että meillä on maailman parhaat saunalliset veneet/lautat/tynnyrit tai mitkä tahansa kulkupelit, joissa on sauna. Ei me suomalaiset tarvita vesillä kulkemisen aikana mitään elokuvateattereita tai kuntosaleja, meillä on mukavaa muutenkin (kunhan osattaisiin pitää sepalus kiinni veneessä).

Pyörät alle ja baanalle! Tai ponttoonit alle ja vesille!

Että pitäkää vaan tunkkinne ja Jeesus-veneenne, myö lähretähän klapihommihin, sillä:

”Saunaton talo ja akaton huusholli varmimmin ympäri menee.” (Sortavala/Wikisitaatit)

Akan lisäys tähän sanontaan: ”Akaton ihan-mikä-tahansa varmimmin ympäri menee.”(Akkalandia/Waikikisitaatit)

PÄIVITYS 24.5.2025:

Archaeologists Are Finding Dugout Canoes in the American Midwest as Old as the Great Pyramids of Egypt Wisconsinissa on löydetty 1200-3000 vuotta vanhoja kanoottien jäänteitä.