TIETO LISÄÄ TUSKAA

Joskus sitä ihminen saa niin pirullisen flunssan (tai minkä-lie-koronavariantin), ettei käsien voima riitä pitelemään edes kirjaa luettavaksi – saati, että aivotoiminta lukemiseen edes riittäisikään. Siinä on turha haikailla sivistävänsä itseään vielä lukemattomilla klassikoilla, kun nivelet ja silmät huutavat hoosiannaa aivojen tolkuttaessa samaan aikaan mantraa: “syö lisää särkylääkettä – monelta otinkaan sen viimeisimmän napin napaan…”

Tässä jutussa paino onkin siis sanoilla “pirullinen” ja “kirja,” joten katsahdetaanpa hermeettistä teosta, jonka pitelemiseen eivät tavallisen pulliaisen voimat riitä edes terveenä: PAHOLAISEN RAAMATTU eli Codex Gigas.

Tämä 1200-luvulta peräisin oleva teos on nykyään esillä Ruotsin kuninkaallisessa kansalliskirjastossa Tukholmassa. Opuksen matka Ruotsiin asti on ollut pitkä, mutta tarkastellaanpa ensin tämän möhkäleen hirvittävää kokoa ja olomuotoa: kirjan korkeus on 92 cm, leveys 50 cm ja paksuus 22 cm. Kirjan kannet ovat rautakoristeista, nahalla päällystettyä puuta ja sen 310 sivua ovat pergamenttia eli yleensä vasikannahasta tehtyä keskiaikaista kirjoitusmateriaalia. Pelkästään kirjan rakenne aiheuttaa siis sen, että koko järkäle painaa 74,8 kg! Well, siinäpä sitä iltalukemista itse kullekin säädylle!

The Codex Gigas – Kungliga biblioteket – Sveriges nationalbibliotek – kb.se

Kirjasta tekee legendaarisen… noh, ihan pelkästään legenda, jonka mukaan kirja olisi kirjoitettu yhden yön aikana ihtensä vihtahousun eli pirun avustuksella. Ennen tätä tarinaa on kuitenkin parempi katsahtaa kirjan syntypaikkaa ja sen matkaa peräti Ruotsin Tukholmaan, jossa se on majaillut vuodesta 1649 asti.

(Kungliga biblioteket).

Useiden lähteiden mukaan kirjan kirjoittajaksi epäillään benediktiiniläisluostarin munkkia Herman the Reclusea, (Akka ei löydä tälle käännöstä, mutta nimi tarkoittaa erakko-Hermania) joka eleli nyk. Tsekin alueella Podlazicen kaupungissa. Tämän jälkeen teos olisi sitten seikkaillut useammankin luostarin kautta – jopa niin, että kirja on peräti pantattu rahavaikeuksien takia, kunnes Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Rudolf II sai sen haltuunsa v. 1594. Teos jäi tällöin Prahaan vuoteen 1648 asti, jolloin ruotsalaiset sotilaat veivät sen mukanaan kolmikymmenvuotisen sodan sotasaaliina. Tällöin teos päätyi Tukholman linnaan, mutta linnapalon seurauksena se siirrettiin nykyiseen, pysyvään olinpaikkaansa nykyiseen Kansalliskirjastoon.

Portrait of Emperor Rudolf II/Hans von Aachen/1590-luku).

Entäpä se legenda? Tarinasta on kaksikin versiota; Akka käyttää tässä epäillystä benediktiiniläismunkista nimeä Herman. Legenda 1 kertoo, että munkki Herman olisi rikkonut munkkivalansa ja hänet olisi täten tuomittu muurattavaksi elävältä seinän sisään (kuollen lopulta nestehukkaan ja nälkään), jolloin Herman olisi pyytänyt luostarin apotilta armoa luvaten, että hän kirjoittaisi yhden yön aikana opuksen, joka kiteyttäisi koko luomakunnan tiedot yhteen teokseen. Apotin suostuttua Herman kirjoitti kirjoittamistaan keskiyöhön asti, mutta huomattuaan urakan toivottomaksi, hän lopulta myi sielunsa paholaiselle saadakseen urakan päätökseen.

Legenda 2 taasen kertoo, että Herman-parka oli tässäkin versiossa syyllistynyt nimeämättömään munkkivalan rikkomiseen, mutta apotti olisi antanut hänelle peräti vuoden aikaa tehdä teos kokonaisuudessaan. Tässäkin versiossa munkkiparka joutui myymään sielunsa, kuten ennalta olikin arvattavissa.

Mitäpä kirja sitten itse asiassa sisältää? Kirja on kirjoitettu latinaksi lukuunottamatta joidenkin kappaleiden alkukirjaimia ja se sisältää useita piirroksia monilla eri väreillä. Pelkästään eri lukujen alkukirjaimet ovat itsessään jo piirroksia, mutta nimen “Paholaisen raamattu” tämä teos on saanut kuvasta, joka sijaitsee sivulla 290. Tässä on kyseessä sellainen pirulainen, että vähemmästäkin alkaa sukat pyöriä jaloissa! Tällainen kuva muistuttaa tosin hieman Akan passikuvaa; hmm…!

Sivu 290 (WikimediaCommons).

Kirjan kirjoitettu sisältö onkin se mielenkiintoinen osio, sillä kirjassa esiintyy useita eri aiheita: alkuun teoksessa kirjoitetaan tietenkin Raamatun Vanhan testamentin kappaleita vanhalla vulgata-käännöksellä, mutta teksteistä löytyy myös mm. eri aikojen historiikkia, lääketieteellisiä tekstejä, Uusi testamentti vaillinaisena, kalenterisivuja yms. On myös huomattava, että jossakin vaiheessa kirjasta on revitty irti 10 sivua, eikä kukaan tiedä kenen toimesta, koska ja miksi.

Image 1 of Devil’s Bible. | Library of Congress (loc.gov) Jokainen sivu nähtävissä kuvasarjana

Nyt pitää kyllä sanoa, ettei Akka ymmärrä tätä teosta ollenkaan. Tuollainen koristeellinen kirjoittaminen/piirtäminen sen aikaisilla välineillä olisi ollut monien vuosikymmenien tehtävä: onkin arvioitu, että yhdeltä tekijältä tällainen työ olisi kestänyt n. 20 vuotta. Samoin on myös tutkimusten mukaan todistettu, että kirjoittaja on kuitenkin ollut niin yhteneväinen kirjoitustyylinsä suhteen, että kyseessä lienee ainoastaan yksi henkilö. God damn, miten ärsyttävää!

Mysteeri kirjan tekotavasta on järkälemäinen; älkäämme kuitenkaan myykö sielujamme vihtahousulle kevein perustein. Siitä ei nähtävästi seuraa mitään hyvää. Akka tosin uskoo, että tämän kirjan legenda on syntynyt ihan jo sen koon, valtaisan työn ja vaivannäön jälkeisinä tulevina vuosisatoina. Ihan samalla tavalla on selitetty legendana Stonehengen kiviä: perimätiedon mukaan niiden kerrotaan leijuneen paikalleen aivan vaivattomasti ilman hikeä, kyyneleitä ja työmiesten persusten revähtämisiä.

Kaiken massiivisen, henkeäsalpaavan tai työlään homman takaa löytyy aina (nainen? Matti ja Teppo kaapissa?) jokin tarina, joka selittää tällaisen harvinaislaatuisen ihmetapahtuman syntymisen. Tekeväthän muurahaisetkin valtavia tunnelisysteemeitä kekoihinsa, vaikka ovatkin niin… nyt on pakko sanoa: PIRUN pieniä, hah haa!

(Kungliga biblioteket).

On tietenkin mahdollista, että tämä Arvoisa Herra Munkki Erakko on toiminut juurikin niin, kuten legendat kertovat, mutta mistäpä me sen saisimme tietää. Onkin siis uskottavaa ajatella, että joskus tuolloin on ollut olemassa nörttimunkki, jolle on annettu tehtäväksi tehdä tällainen opus ja kas kummaa: sen jälkeen tämä nörtti ei liikahtanut tuolistaan ennen kirjan valmistumista! Believe me, tämä on mahdollista ihan kokemuksen syvällä rintaäänellä!

Vincent of Beauvais/1400-luvun loppupuolelta (WikimediaCommons).

Eikä tarvita kuin jonkun pelin päivitys keskellä yötä, niin jopas siinä unenrippeetkin karisevat silmistä ihan hujauksessa. Johan tämän teoksen hifistelymäinen ulkoasu senkin kertoo; ei tätä mikään tavallinen munkinpentele ole nauriiden kaivamisen ohella työstänyt!

Syyllinen ei siis tällä kertaa ole hovimestari eikä ihtensä vihtahousu… vaan maailman ensimmäinen NÖRTTI (kylmät väreet kulkevat Akan läpi… ihan vain flunssan jälkimaininkeina)!

Whitby Abbey – Wikipedia Jep, tällaisiin puitteisiin olisi mahtunut useitakin kirjoitushuoneita ja muutamia nörttejä – jopa yksi Akka! Kuva on vain yksi esimerkki luostareiden hulppeista puitteista noina aikoina. Tämä luostari on nimenomaan benediktiiniläisluostari, joten Akan mielestä kuva on hyvin kertova.

KENEN NIMI ON JÄÄNYT HISTORIAAN ENSIMMÄISENÄ?

Olisi ihan loogista ajatella, että jo puhekielen kehityttyä muita yksilöitä olisi alettu jollakin tavalla nimetä; että tuossa menee tuo veemäinen naapuriluolan Murgh ja sen vaimo Kököl. Niiden riiviöipanat Murde ja Turde näkyvät tulevan perässä – ja aina kiljuen. Olikin siis aika ottaa selvää, mistä ajankohdasta lähtien ihmisten nimiä on säilynyt kirjoitetussa muodossa.

Herra-jonka-nimeä-ei-tiedetä-tai-ehkä-peräti-rouva (phys.org).

Tutkijat ovat nykyään yksimielisiä siitä, että vanhin, kirjoitettu nimi löytyi savitauluista muinaisten sumerilaisten asuttamassa Mesopotamiassa (nyk. Irakissa). Nimi toistuu nuolenpääkirjoituksella yhteensä 18 eri taulussa. Nämä savitaulut on ajoitettu n. 3400-3100 väliselle ajalle eaa., joten tämä kaiffari on taatusti ollut tärkeä tyyppi… eli itse asiassa kirjuri.

Tämä Kushim-kirjuri on siis signeerannut kirjoituksiaan omalla nimellään ja aluksi ajateltiinkin, että kyseessä olisi saattanut olla “vain” ammattinimike. Kaverin signeeraus on siis lopulta kuitenkin tulkittu henkilön nimeksi, joten tämä kirjuri pääsee sillä historiankirjoihin. Eräässä esimerkissä mainitaan tämän arvoisan herran kirjoittaneen mm. ohralastien määriä: “29086 mittaa ohraa 37 kuukautta.” Melkein yhtä legendaarista, kuin: “Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus ihmiskunnalle…” Go, Kushim, go!

Yksi savitauluista, jossa näkyy nimi Kushim (vasemman yläreunan palkki ja nuoli alaspäin). Nuolen alapuolella näkyy nähtävästi naispuolisen henkilön sheivausohjeita (Akka pahoittelee tätä tulkintaa).

Hieman nuorempia nimiä löytyy edelleen Mesopotamiasta/Irakista 3200-3100 eaa. Nyt nimiä mainitaankin peräti kolme: orjat En-pap X (myös muodossa Enpap-X) ja Sukkalgir sekä heidän omistajansa Gal-Sal. Nämäkin tyypit jäivät siis historiaan ihan vain sillä, että heidän orja-isäntä-suhteensa merkittiin ruokokynällä savitauluun kirjanpidollisista syistä. Onneksi taulussa ei sentään ollut esim. mainintaa mistään rangaistuksista, kuten “ruoskittu 10 kertaa persuksille.”

Mesopotamia.

Samanikäinen nimi onkin seuraavaksi ihan oikea kunkku: Ylä-Egyptin kuningas Iry Hor n. 3100 eaa. Hänen haudastaan Abydosissa, Egyptissä, löydettiin saviruukkuja koristettuina tällä nimellä. Epäilyksiä herätti kuitenkin se, ettei nimen hieroglyfejä oltu ympäröity kartussilla (suorakaiteen/ovaalin -muotoinen kaiverrus, joka kertoo kyseessä olevan kuningas tai faarao), mutta myöhemmät hieroglyfilöydöt todistavat hänen kuitenkin olleen kuningas.

Iry Hor -nimi ruukussa.

Tämän äijän hautaa tutki v. 1902 kuuluisa egyptologi Flinders Petrie (1853-1942), joka onkin kaikkien itseään kunnioittavien egyptologien guru. Samalta ajalta ja alueelta löytyi myös kuningas/faarao Ka:n hauta esineistöineen, ja tällä kertaa nimi onkin ympäröity kartussilla. Ihan oikea kunkku siis, tämäkin kaveri. Näiden vanhimpien egyptiläisten nimien jälkeen löytöjä onkin jo runsaasti, joten suunnataanpa katse Välimeren toiselle puolelle.

Flinders Petrie.

Heettiläisten kuninkaan Anittan nimi mainitaan sekä taulujen nuolenpääkirjoituksissa että tikarinterään kaiverrettuna 1700-luvulta eaa. Tuolloiset heetit hallitsivat nykyisen Turkin aluetta ja heidät tiedettiinkin sotaisaksi kansaksi. Kuningas Anitta, kuten hänen isänsäkin Pithana mainitaankin nimenomaan eri kaupunkien ja alueiden valloitusten yhteydessä. Nämä tekstit ovatkin varhaisimpia, tunnettuja heetinkielisiä tekstejä.

Tikarinterä ja teksti (Wikipedia).

Mahtoikohan tauluissa lukea: “Ja sit mä, suuri kuninkas Anitta, ryöväsin ja tapoin kaikki siinäkin typerässä kaupungissa, ihan kuten mun faijakin ryöväs ja tappo kaikki siinä viereisessä läävässä. Hä hää, ja sit me naurettiin ittemme kipiäksi ja rellestettiin koko seuraava viikko! Tämän kirjuutti superkunkku Anitta! Te muut ootte ihan tyhmiä!” Tämä olisi hauska tietää, sillä heettiläisten historia vaikuttaa tosiaankin hyvin sotaisalta.

Entäpä pallon toisella puolella, löytyykö Amerikoista mitään nimiä? Kyllä vain, mutta vasta 90-luvulta jaa. löytyy Yax Ehb Xook -niminen hallitsija, jonka uskotaan ehkä perustaneen mayakaupunki Tikalin. Tästä herrasta ei tiedetä oikein mitään, mutta hänen hallitsijakautensa ajankohta on laskettu muiden, myöhempien ja paremmin tunnettujen mayahallitsijoiden mukaan. Tämän äijän nimi on kuitenkin kaiverrettu jadesta tehtyyn korvakoruun, joten tämä on varhaisin kirjoitettu nimi arkeologisissa maya-kaivauksissa. Tyypin nimi voidaan kirjoittaa myös muodoissa Yax Moch Xok tai Yax Chakte’l Xok. Jep, brassaile vaan nimilläsi ihan rauhassa, dude!

Tikal, Guatemala.

Mutta, mutta… tästä aiheesta herääkin kysymys, minkälaisia symboleita voidaan pitää niminä eli mitä hyväksytään viralliseksi kirjoitukseksi? Mm. Jiahusta, Kiinasta, löytyneistä simpukan- ja kilpikonnankuorista on löydetty piktogrammeja, joita voisi epäillä kirjoitusmerkeiksi. Nämä löydöt on ajoitettu vuosiin 7000 – 5800 eaa. Kuten tyypillistä, tästäkin aiheesta käydään kiivasta taistelua tutkijoiden keskuudessa: onko kyseessä kirjoitettu kieli vai ei.

Kilpikonnankuori ja alueelta löytynyt huilu.

Ihan mainiosti voisi kuvitella, että riitelevien lasten nimet on merkitty kuvina heidän “leluihinsa,” ettei niiden omistajuudesta tarvitsisi koko ajan kinastella. Tai mikä sitten on näiden kuvien kaivertamisen tarkoitus sitten ollutkaan…!

Paleoantropologi Genevieve von Petzinger onkin tutkinut luolamaalauksia jopa 40 000 vuoden takaa ja löytänyt peräti 32 samanlaista symbolia eri puolilta Eurooppaa ja Euraasiaa. Tutkija kertookin, että hänen mielestään nämä samanlaiset symbolit ovat esimerkki yhteisestä kirjoitustavasta: ehkä tällä tavoin viestittiin tärkeitä asioita seuraaville luolaan tulijoille. Tämä olisikin ihan järkeenkäypää alati asumuspaikkaansa vaihtavien metsästäjä-keräilijöiden keskuudessa. Tämän tutkijan havainnot ovatkin erittäin mielenkiintoisia:

Mysterious Markings May Hold Clues to Origin of Writing (nationalgeographic.com)

Varhaisimmat tunnetut nimet eivät siis kuitenkaan taida olla kirjoitetussa muodossa, vaan kädenjälkinä tai merkkeinä luolien seinillä. Pitihän muinaisten taiteilijoiden jättää signeerauksensa tuotoksensa tunnusmerkiksi, kuten nykyäänkin. Näitä voidaan siis pitää vanhimpina “niminä,” ainakin Akan mielestä:

Borneo, Indonesia (The Independent UK).

“Et varmasti tunge sitä isoa räpylääs mun maalaaman biisonin viereen, kuulitko?? Minä maalasin tämän!” voisi muinainen homo sapiens tai homo neanderthalis tokaista toiselle. “Kato nyt, tässä lukee ihan selvästi, että Appipu maalasi tämän. Jos vielä rähmäilet siinä lisää, niin piirrän sut tämän biisonin alle ihan kiusallani! Siitäs saat sitten kirouksen päälles!”

Tällainen kuvaelma voisi olla hyvinkin mahdollinen, sillä nykyään tiedetään näiden luolamaalausten merkinneen hyvin paljon tekijöilleen. Tiedetään? Ei, ei tosiaankaan tiedetä, vaan arvaillaan niiden uskonnollisia merkityksiä, joista ei tiedetä yhtään enempää. Kukaan ei tiedä, minkälaista rituaalia suoritettiin näissä luolissa, kun peruselämänarvo oli kuitenkin selviytyminen karuissa olosuhteissa.

Akkamaisia nimiä näkyy kovin usein graffitien muodossa seinillä, mitä Akka onkin suuresti ihmetellyt. Nämä piktogrammit näyttävät kirkkoveneeltä, vaikka meillä akoilla ei olekaan mitään yhteyttä muinaisten hartaushetkien venekuljetuksiin. Merkillinen juttu, kerrassaan…

Kirkkovene vanhaan malliin: Albert Edelfelt/Lapsen ruumissaatto (v. 1879). Onhan se vaan niin paljon helpompaa lätkäistä sitä kirkkovenettä seinään spraymaalilla, mutta yrittäkää nyt edes vähän…!

KUMMALLINEN KUPARIKÄÄRÖ

Vuonna 1947 Qumranissa, Israelissa, eräs paimenpoika etsiskeli kadonnutta lammastaan alueen kivikkoisilta rinteiltä ja lukuisista luolista. Poika heitteli huvikseen irtokiviä luoliin ja kuulikin eräästä luolasta särkyvän keramiikan kolahduksia. Tästä luolasta löytyikin saviastioihin piilotettuja kirjakääröjä, joiden arvoa poika ei ollenkaan ymmärtänyt. Osaa kääröistä ehdittiinkin käyttää sytykkeenä, ennen kuin arkeologit saivat löydöstä vihiä. Lopulta luolia kääröineen löydettiin peräti 12.

Qumran, Israel. Luolat sijaitsevat vaikeapääsyisillä rinteillä.

Näin löytyi 1900-luvun merkittävimmäksi löydöksi sanotut ja käsitteenä “Kuolleenmeren kääröt” tunnetuksi tulleet kirjakääröt. Kääröjä on löydetty yhteensä n. 900 ja ne sisältävät osia Vanhasta Testamentista, apokryfisiä kirjoituksia (Raamattuun hyväksymättömiä tekstejä) sekä entuudestaan tuntemattomia uskonnollisia kirjoituksia. Useimmat tekstit on kirjoitettu vuosien 200 eaa. – 100 jaa. välisenä aikana.

Poikkeuksen muihin kääröihin muodostaa ns. Kuparikäärö. Tämä käärö löytyi luolasta numero 3Q15 arkeologin toimesta ja se on kirjaimellisesti taottu kuparista. Kääröllä oli pituutta peräti 240 cm ja se jouduttiinkin paloittelemaan osiin, jotta tekstiä päästiin tulkitsemaan.

Kuolleenmeren ympäristö ja Qumran.

Mahtoi tutkijoilta leuat loksahtaa, kun tekstiä päästiin vihdoin kääntämään. Kuparikäärö ei tosiaankaan kerro uskonnollisista tapahtumista tai opetuksista, nou nou! Käärössä listataan peräti 63 kätköpaikkaa erilaisille aarteille. Kyseessä on siis kupariin taottu “aarrekartta”, joka eri arvioiden mukaan on valmistettu vuosien 25-135 jaa. välillä.

Rullaa avataan 1950-luvulla. Hyi helkkari, miten järkyttävä homma tuolla leikkaajalla!

Teksti on nakutettu kupariin taltalla ja vasaralla ja suurin osa siitä on kirjoitettu harvinaisella heprean muodolla. Joitakin tunnistamattomia merkkejä on myöskin löydetty ja joidenkin listausten perässä on merkillisesti muutamia kreikkalaisia kirjaimia. Onkin epäilty, että tekstin nakuttaja ei ole tuntenut kirjoittamaansa hepreaa kunnolla, vaan hän olisi kopioinut tekstiä jostakin muusta “dokumentista.” Tekstissä viitataan myös toiseen kirjoitettuun aarrelistaan, mutta tällaista toista listaa ei missään muodossaan ole löydetty (kuparisena, nahkaisena tai papyrukselle kirjattuna). Tietenkin omituinen kirjoitustyyli voi viitata myöskin väärennökseen.

Kuparikäärön paloja nykyään (NationalCatholicRegister).

Minkäslaista aarretta tässä jättitaoksessa sitten lupaillaan? AIVAN HERMEETTISTÄ, jonka johdosta kääröä on myöskin epäilty väärennökseksi. Kukaan ei myöskään tiedä, keiden aarteista käärössä puhutaan: onko kyseessä esim. juutalaisten huhutut temppeliaarteet vai mistä tällaiset valtavat rikkaudet olisivat peräisin? Uskonnollinen ryhmä essealaiset (jotka todennäköisesti kirjoittivat ainakin osan muista kääröistä) elivät askeettisuudessa, joten heillä nyt ei ainakaan voinut olla hallussaan näin paljon maallista mammonaa.

Esimerkkejä käärön aarteista:
“-Suolakuopassa, joka on askelmien alla: neljäkymmentäkaksi talenttia.
-Vanhan mittaamistalon luolassa, kolmannella tasanteella: kuusikymmentäviisi kultaharkkoa.
-Puisten asumusten pihalla olevan kellarin keskellä on vesisäiliö, jossa on astioita ja seitsemänkymmentä talenttia hopeaa.
-Vesisäiliössä, joka on itäisen portin edessä, viidentoista kyynärän päässä, on astioita. Vesisäiliön kanavassa: kymmenen talenttia.
-Vesisäiliössä, joka on itämuurin alla kallionkielekkeellä: kuusi hopeaharkkoa. Sen sisäänkäynti on suuren kynnyksen alla.”

Joissakin kuvauksissa paikkoja on myös mainittu nimeltä, esim.
“-Luolassa, joka on Ha-Qotsin talon kylmäaltaan vieressä, kaivettuna kuuden kyynärän (syvyyteen): kuusi hopeaharkkoa.
-Bet-Šeamin lähteen suulla: hopeisia astioita ja kultaisia astioita, jotka on pyhitetty, sekä hopeaa kaikkiaan kuusisataa talenttia.
-Suuressa putkessa, joka on Bezekissä: Bezekin talon astiat: koko paino seitsemänkymmentäyksi talenttia ja kaksikymmentä minaa.”
(Talentti on sekä rahayksikkö että painoyksikkö; n. 35 kg. Mina on n. 0,5-1 kg.)

Qumranin keramiikkaa/kääröjen säilytysastioita.

Näistä esimerkeistä voi muodostaa käsitystä siitä, että käärössä puhutaan todellakin järkyttävistä rikkauksista, kun tällaisia aarrevihjeitä on listattu yhteensä 63 kappaletta. Yhtäkään aarrekätköä ei kuitenkaan ole kaivettu esiin lukuisista yrityksistä huolimatta.

Ai miksi? No siksi, että käärö kuvailee kuitenkin melkein 2000 vuotta vanhoja sijainteja. Että hankalapa sitä on esim. kävellä 60 askelta itään pyykkärintuvan seinästä, kun se tupa on kadonnut jo aikapäiviä sitten…!

Suattaapi tualta jotaki löytyä tai suattaapi olla, ettei löydy…

Mikäli Kuparikäärö on aito ja sen luvatut aarteet on todellakin jemmattu eri paikkoihin, kuka ne olisi jo aikoinaan voinut löytää? Noh, vaikkapa Temppeliritarit! Nuo ristiretkiä vartioivat hiipparit, jotka muutenkin kaivelivat innokkaina Pyhää Maata ja rikastuivat merkillisen äkillisesti… tai sitten heitä aiemmin roomalaiset, jotka muutenkin pistivät paikat hyrskyn myrskyn mellastaessaan Jerusalemissa kirjoitusten tekoaikoina.

Temppeliritarit.

Tällöin olisi ihan loogista, että se Kuparikäärössä mainittu toinen “aarrelista” olisi löydetty kumman tahansa syytetyn ryhmän toimesta ja sitten se olisi tarkoituksellisesti hävitetty tai kadonnut muuten vaan. Tästä 2000 vuotta myöhemmin löydetystä kääröstä eivät tuolloiset löytäjät olisi tienneet mitään, joten tämä kappale olisi sitten jäänyt luolaan pölyttymään.

Kyllä tämä nyt vaatisi jonkinlaista Indiana Jonesia, joka voisi lähteä kaivelemaan joitakin listassa nimettyjä paikkoja. Nykyajan metallinpaljastimilla, maaperätutkilla ja LIDAReilla luulisi edes jotakin löytyvän. Jostakin. Jos ei nyt sentään juuri näitä aarteita, niin sitten jotakin muuta yhtä kivaa ja arvokasta!

Näin sitä myllätään!!

Akka ei ainakaan voi ymmärtää, miten kukaan väärentäjä voisi saada päähänsä takoa tällaista kuparirullaa hirveällä vaivalla ja sitten jättää sen vielä luolaan arkeologin löydettäväksi! Mitä se väärentäjä siitä hyötyisi?

Mikäli käärö olisi löytynyt kaupattavana hämärissä olosuhteissa, tilanne olisi tietenkin ihan toinen… Kukas kaivaa nyt kaapistaan sen aiemmin mainitun maaperätutkan (joka-kodin-perustarvike) ja painelee kaivuureissulle? Anybody? Ihan muina miehinä ilman kaivuulupia… yeah, ihan helppo nakki! Eikä mitään seuraamuksia, ei ainakaan vankilakakkua leppoisissa olosuhteissa Israelissa eikä elinikäistä maahantulokieltoa. Anybody?!