TIETO LISÄÄ TUSKAA

Joskus sitä ihminen saa niin pirullisen flunssan (tai minkä-lie-koronavariantin), ettei käsien voima riitä pitelemään edes kirjaa luettavaksi – saati, että aivotoiminta lukemiseen edes riittäisikään. Siinä on turha haikailla sivistävänsä itseään vielä lukemattomilla klassikoilla, kun nivelet ja silmät huutavat hoosiannaa aivojen tolkuttaessa samaan aikaan mantraa: “syö lisää särkylääkettä – monelta otinkaan sen viimeisimmän napin napaan…”

Tässä jutussa paino onkin siis sanoilla “pirullinen” ja “kirja,” joten katsahdetaanpa hermeettistä teosta, jonka pitelemiseen eivät tavallisen pulliaisen voimat riitä edes terveenä: PAHOLAISEN RAAMATTU eli Codex Gigas.

Tämä 1200-luvulta peräisin oleva teos on nykyään esillä Ruotsin kuninkaallisessa kansalliskirjastossa Tukholmassa. Opuksen matka Ruotsiin asti on ollut pitkä, mutta tarkastellaanpa ensin tämän möhkäleen hirvittävää kokoa ja olomuotoa: kirjan korkeus on 92 cm, leveys 50 cm ja paksuus 22 cm. Kirjan kannet ovat rautakoristeista, nahalla päällystettyä puuta ja sen 310 sivua ovat pergamenttia eli yleensä vasikannahasta tehtyä keskiaikaista kirjoitusmateriaalia. Pelkästään kirjan rakenne aiheuttaa siis sen, että koko järkäle painaa 74,8 kg! Well, siinäpä sitä iltalukemista itse kullekin säädylle!

The Codex Gigas – Kungliga biblioteket – Sveriges nationalbibliotek – kb.se

Kirjasta tekee legendaarisen… noh, ihan pelkästään legenda, jonka mukaan kirja olisi kirjoitettu yhden yön aikana ihtensä vihtahousun eli pirun avustuksella. Ennen tätä tarinaa on kuitenkin parempi katsahtaa kirjan syntypaikkaa ja sen matkaa peräti Ruotsin Tukholmaan, jossa se on majaillut vuodesta 1649 asti.

(Kungliga biblioteket).

Useiden lähteiden mukaan kirjan kirjoittajaksi epäillään benediktiiniläisluostarin munkkia Herman the Reclusea, (Akka ei löydä tälle käännöstä, mutta nimi tarkoittaa erakko-Hermania) joka eleli nyk. Tsekin alueella Podlazicen kaupungissa. Tämän jälkeen teos olisi sitten seikkaillut useammankin luostarin kautta – jopa niin, että kirja on peräti pantattu rahavaikeuksien takia, kunnes Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Rudolf II sai sen haltuunsa v. 1594. Teos jäi tällöin Prahaan vuoteen 1648 asti, jolloin ruotsalaiset sotilaat veivät sen mukanaan kolmikymmenvuotisen sodan sotasaaliina. Tällöin teos päätyi Tukholman linnaan, mutta linnapalon seurauksena se siirrettiin nykyiseen, pysyvään olinpaikkaansa nykyiseen Kansalliskirjastoon.

Portrait of Emperor Rudolf II/Hans von Aachen/1590-luku).

Entäpä se legenda? Tarinasta on kaksikin versiota; Akka käyttää tässä epäillystä benediktiiniläismunkista nimeä Herman. Legenda 1 kertoo, että munkki Herman olisi rikkonut munkkivalansa ja hänet olisi täten tuomittu muurattavaksi elävältä seinän sisään (kuollen lopulta nestehukkaan ja nälkään), jolloin Herman olisi pyytänyt luostarin apotilta armoa luvaten, että hän kirjoittaisi yhden yön aikana opuksen, joka kiteyttäisi koko luomakunnan tiedot yhteen teokseen. Apotin suostuttua Herman kirjoitti kirjoittamistaan keskiyöhön asti, mutta huomattuaan urakan toivottomaksi, hän lopulta myi sielunsa paholaiselle saadakseen urakan päätökseen.

Legenda 2 taasen kertoo, että Herman-parka oli tässäkin versiossa syyllistynyt nimeämättömään munkkivalan rikkomiseen, mutta apotti olisi antanut hänelle peräti vuoden aikaa tehdä teos kokonaisuudessaan. Tässäkin versiossa munkkiparka joutui myymään sielunsa, kuten ennalta olikin arvattavissa.

Mitäpä kirja sitten itse asiassa sisältää? Kirja on kirjoitettu latinaksi lukuunottamatta joidenkin kappaleiden alkukirjaimia ja se sisältää useita piirroksia monilla eri väreillä. Pelkästään eri lukujen alkukirjaimet ovat itsessään jo piirroksia, mutta nimen “Paholaisen raamattu” tämä teos on saanut kuvasta, joka sijaitsee sivulla 290. Tässä on kyseessä sellainen pirulainen, että vähemmästäkin alkaa sukat pyöriä jaloissa! Tällainen kuva muistuttaa tosin hieman Akan passikuvaa; hmm…!

Sivu 290 (WikimediaCommons).

Kirjan kirjoitettu sisältö onkin se mielenkiintoinen osio, sillä kirjassa esiintyy useita eri aiheita: alkuun teoksessa kirjoitetaan tietenkin Raamatun Vanhan testamentin kappaleita vanhalla vulgata-käännöksellä, mutta teksteistä löytyy myös mm. eri aikojen historiikkia, lääketieteellisiä tekstejä, Uusi testamentti vaillinaisena, kalenterisivuja yms. On myös huomattava, että jossakin vaiheessa kirjasta on revitty irti 10 sivua, eikä kukaan tiedä kenen toimesta, koska ja miksi.

Image 1 of Devil’s Bible. | Library of Congress (loc.gov) Jokainen sivu nähtävissä kuvasarjana

Nyt pitää kyllä sanoa, ettei Akka ymmärrä tätä teosta ollenkaan. Tuollainen koristeellinen kirjoittaminen/piirtäminen sen aikaisilla välineillä olisi ollut monien vuosikymmenien tehtävä: onkin arvioitu, että yhdeltä tekijältä tällainen työ olisi kestänyt n. 20 vuotta. Samoin on myös tutkimusten mukaan todistettu, että kirjoittaja on kuitenkin ollut niin yhteneväinen kirjoitustyylinsä suhteen, että kyseessä lienee ainoastaan yksi henkilö. God damn, miten ärsyttävää!

Mysteeri kirjan tekotavasta on järkälemäinen; älkäämme kuitenkaan myykö sielujamme vihtahousulle kevein perustein. Siitä ei nähtävästi seuraa mitään hyvää. Akka tosin uskoo, että tämän kirjan legenda on syntynyt ihan jo sen koon, valtaisan työn ja vaivannäön jälkeisinä tulevina vuosisatoina. Ihan samalla tavalla on selitetty legendana Stonehengen kiviä: perimätiedon mukaan niiden kerrotaan leijuneen paikalleen aivan vaivattomasti ilman hikeä, kyyneleitä ja työmiesten persusten revähtämisiä.

Kaiken massiivisen, henkeäsalpaavan tai työlään homman takaa löytyy aina (nainen? Matti ja Teppo kaapissa?) jokin tarina, joka selittää tällaisen harvinaislaatuisen ihmetapahtuman syntymisen. Tekeväthän muurahaisetkin valtavia tunnelisysteemeitä kekoihinsa, vaikka ovatkin niin… nyt on pakko sanoa: PIRUN pieniä, hah haa!

(Kungliga biblioteket).

On tietenkin mahdollista, että tämä Arvoisa Herra Munkki Erakko on toiminut juurikin niin, kuten legendat kertovat, mutta mistäpä me sen saisimme tietää. Onkin siis uskottavaa ajatella, että joskus tuolloin on ollut olemassa nörttimunkki, jolle on annettu tehtäväksi tehdä tällainen opus ja kas kummaa: sen jälkeen tämä nörtti ei liikahtanut tuolistaan ennen kirjan valmistumista! Believe me, tämä on mahdollista ihan kokemuksen syvällä rintaäänellä!

Vincent of Beauvais/1400-luvun loppupuolelta (WikimediaCommons).

Eikä tarvita kuin jonkun pelin päivitys keskellä yötä, niin jopas siinä unenrippeetkin karisevat silmistä ihan hujauksessa. Johan tämän teoksen hifistelymäinen ulkoasu senkin kertoo; ei tätä mikään tavallinen munkinpentele ole nauriiden kaivamisen ohella työstänyt!

Syyllinen ei siis tällä kertaa ole hovimestari eikä ihtensä vihtahousu… vaan maailman ensimmäinen NÖRTTI (kylmät väreet kulkevat Akan läpi… ihan vain flunssan jälkimaininkeina)!

Whitby Abbey – Wikipedia Jep, tällaisiin puitteisiin olisi mahtunut useitakin kirjoitushuoneita ja muutamia nörttejä – jopa yksi Akka! Kuva on vain yksi esimerkki luostareiden hulppeista puitteista noina aikoina. Tämä luostari on nimenomaan benediktiiniläisluostari, joten Akan mielestä kuva on hyvin kertova.

YHDET KRUUNAJAISET, YHDET HAUTAJAISET

Varoitus: seuraava fiktiivinen tarina saattaa aiheuttaa mielipahaa kuninkaallisfaneissa, sillä kuninkaalliset esitetään tarinassa…krhm… ehkä hieman epäedullisessa valossa. Kannattaa siis lakata lukemasta eteenpäin, jos pipoa alkaa moinen seikka heti pahasti kiristää. Akka ei pahoittele aiheuttamaansa mielipahaa kenellekään, sillä jokaisella on vapaus lukea tai olla lukematta.

(LondonWorld)

Historiallisena päivänä 6.5.2023 tuleva-kunkku Charles (74) istuskelee mietteissään ylellisen luksussänkynsä reunalla. Hänen vieressään nukkuu vielä tuleva-kuningatar Camilla, jonka yöunia tulevan päivän koitokset eivät ole häirinneet. Charlesia kuitenkin jännittää: onhan kyseessä sentään ensimmäiset kruunajaiset 70 vuoteen, joten päivä on kaikille todellakin historiallinen. Charlesia harmittaa ainoastaan se, ettei hän tule koskaan hallitsemaan yhtä pitkään kuin hänen äitinsä kuningatar Elisabet, mutta sille asialle kukaan ei mahda mitään. Charles saa olla kuitenkin tyytyväinen, ettei kansa vaatinut häntä luovuttamaan kruunua paljon suositummalle prinssi Williamille. “Pitikö senkin lähteä Katen kanssa ajelemaan metrolla ja päräyttivät sitten vielä pubiin kaiken rahvaan keskelle. Kuinka moukkamaista,” tuumii Charles itsekseen.

(DailyExpress)

Samoihin aikoihin koto-Suomessa istuskelee myöskin mietteissään oman elämänsä kuningas Kalle (74), mutta hän istuskeleekin hoitokodin pyörätuolissa vaipoissaan. Kunkku Kalle ei tiedä tuon taivaallista näistä kruunajaisista, sillä hänen lähimuistinsa on jo aikaa sitten kadonnut. Kalle katselee ikkunasta ulos ja huomaa, että hänhän onkin näköjään taas lapsuutensa maisemissa Pielavedellä, jossa hän pienenä poikana katseli juurikin näitä samoja sirkuttavia lintusia ikkunan takana. Kalle hymyilee, eikä katsele nukkuvaa vaimoaan, sillä vaimo menehtyi jo yli kymmenen vuotta sitten. Kalle on siis maailmassa ypöyksin ja nälkä alkaa jo kurnia vatsalaukussa.

Kuningas Charlesin ja kuningatar Camillan matka kruunajaiskirkkoon Westminster Abbeyyn alkaa runsaan aamiaisen jälkeen puoliltapäivin. Matkaa taitetaan The Diamond Jubilee State Coach -vaunuilla, jotka valmistuivat v. 2014. Nämä kiesit painavat 2,75 tonnia ja niissä on mm. lämmitin ja ilmastointi. Puhumattakaan ovenkahvoista, jotka on koristeltu 24:lla timantilla ja 130:lla safiirilla. “Näillä kieseillä kelpaa ajella kuuden hevosen vetämänä,” tuumii Charles ja vilkuttaa kuninkaallista vilkutustaan matkaa seuraavalle rahvaalle.

The Diamond Jubilee State Coach (BBCNews).

Kuningas Kalle muistelee istuskellessaan vuosikymmenten takaista kalastusreissuaan, eikä huomaa vaippansa kastuvan hiljalleen. “Kyllä siinä naapurin Penaa sapetti niin vietävästi, kun nappasin sen suurimman ahvenan suoraan sen nenän edestä,” hihittelee Kalle itsekseen ja maiskuttaa. “Josko tänään saisikin kalasoppaa ja leivänkannikan kylkiäisiksi,” miettii Kalle. Aamuvelli ei enää nälkää pitele, kun Kalle katselee kaukaisuuteen ja muistelee kotona paistetun leivän tuoksua kesäaamuina. Sylkeä herahtaa suupieleen, ai että…!

Westminster Abbeyssa kuningas Charles kruunataan juhlallisessa kahden tunnin seremoniassa. Kuninkaan päähän asetetaan Pyhän Edvardin kruunu, joka on peräisin 1600-luvulta. Tämä järkäle painaa 2,23 kiloa, joten kuningas Charlesin niskaa pakottaa. Camilla kruunataan kuningatar Maryn kruunulla, joka valmistettiin vuoden 1911 kruunajaisiin. Camillalle on samantekevää, asetetaanko hänen päähänsä tämä kruunu vai Harry Potterin lajittelijahattu, kunhan hän saa päähänsä edes jotakin. Kuningatar Camilla hymyilee; vihdoinkin hän on saanut ansaitsemansa arvostuksen! Nyt kansalaiset varmaankin rakastavat häntä, kuten prinsessa Dianaa aikoinaan!

(DeltaDemocratTimes)

Seremoniassa kuningas Charlesin vanhin poika William vannoo uskollisuuttaan kuninkaalle; hänen oma 9-vuotias poikansa George on saanut seremoniassa kunnian kantaa kuninkaan viitanlievettä muiden poikien ohella. George on ylpeä tehtävästään, jonakin päivänä hän saa itsekin käyttää tätä viittaa!

(ABCNews)

Kuningas Kalle on saanut syötyä päivällisensä: “Ei sitten tullut kalasoppaa, ei,” harmittelee Kalle. Vetinen muusi, lihapullat ja vetiset herneet maistuivat kuitenkin Kallelle, joka ei nyt mitenkään muista, onko tänään suihkupäivä vai ei. Kallen päätä tuntuu pakottavan jokin paino, joka estää häntä juuri nyt muistamasta moisia.

Kallen pyörätuolia ei työntele poika, eikä tytär; tai edes lapsenlapsi, sillä lapsia Kallelle ei koskaan siunaantunut. Ei ole viitanpitelijää, eikä vierailijoita muutenkaan, mutta silloin tällöin Kalle sentään pääsee ulos pyörätuolissaan. Kunhan jollakulla on aikaa häntä pukea ja työntää talon seinustalle, sekin on sentään jotain. Suihkulla ei ole niin väliä, mutta mökkisaunaa Kalle kaipaa usein niin paljon, että sydänalasta riipaisee.

(Wikiwand)

Vastakruunattu kuningaspari poistuu kirkosta Gold State Coach -vaunuilla. Tämä neljätonninen, kahdeksan hevosen vetämä kullattu ökyvaunu on valmistunut v. 1762, ja sitä on käytetty 1800-luvulta lähtien kaikissa kruunajaisissa. Näiden vaunujen kyytiä on arvostellut mm. kuningatar Elisabet, jonka mukaan kyytiläisenä olo oli “hirvittävää.” Kuningas Vilhelm IV (1765-1837) vertasi vaunukyytiä kovaan merenkäyntiin, mutta kuningas Charles ei matkan hankaluuksista välitä. Hän on nyt ihan oikea kunkku, piru vieköön! Nyt on aika suunnata Buckinghamin palatsin parvekkeelle, josta on mukava katsella nöyriä alamaisia ja hävittäjälentueen ylilentoa!

The Gold State Coach (Wikimedia).

Kuningas Kalle huomaa vihdoin märän vaippansa vuotaneen yli, ja nyt on pyörätuolin istuinkin kastunut. Kalle murahtaa; kuinkas tässä nyt näin pääsi käymään, piru vie! Kalle rullaa tuolinsa hoitajan kutsunapin luo ja huokaisee. “Tulipas tästä nyt taas sotkua ja hälyä,” tuskastelee Kalle itsekseen ja kiittää onneaan, ettei vaippaan tullut sentään sitä tuhdimpaa tavaraa. Siitä Kallella on kokemusta ja hän tosiaankin muistaa sen, miltä tuntuu istua vetelässä vellissä ikuisuudelta tuntuvan ajan. Sitä Kalle yrittää välttää, mutta eihän sille aina tosiaankaan mitään mahda.

Kalle värähtää ja katsoo taas ikkunaan. Ikkunan ulkopuolella istuu talitiainen, joka tuijottaa Kallea suoraan silmiin päätään käännellen. “Se on Terttu tullut minua lintusena katsomaan,” tuumii Kalle muistellen kuollutta vaimoaan. Hymy nousee suupieliin, kun Kalle jää taas omiin aatoksiinsa. Joku kyllä ehtii hoitaa Kallen vaipan, kunhan vain jaksaa odottaa.

Kuningaspari seisoskelee jo palatsin parvekkeella muiden kuninkaallisten ohella. Prinssi Harry lähti kirkosta hippulat vinkuen suoraan lentokentälle: häntä ei oltu kutsuttu edes tähän julkiseen parvekepelleilyyn, joten Britannian maaperä saa Harryn mielestä jäädä niin nopeasti, kuin vain mahdollista! “Toivottavasti Archien synttärikakkua on vielä jäljellä, täytyykin soittaa Meghanille,” ajattelee Harry kiukuissaan lentokentällä. Onhan sentään hänen oman poikansa 4-vuotispäivä, hemmetti soikoon! Pitikin isäukon sitten järjestää omat “pikku bileensä” juuri samana päivänä! Harryn korvista nousee savua samaan aikaan, kun parvekkeella odotellaan hävittäjiä.

(LondonWorld)

Kuningasta hymyilyttää; hän odottaa jo innolla tuhtia ateriaa, joka heitä kaikkia seuraavaksi odottaa. Sunnuntain juhlakonsertti päättää hienon kruunajaisviikonlopun: onhan tiedossa sentään maailman tähtiesiintyjiä, kuten Kate Perry!

Kuningas on mielissään, kuinka hän ja hänen kuningattarensa ovat armollisesti julkaisseet kaikelle kansalle kruunajaispiirakan reseptin: piirakan täytteessä on cheddar-juustoa, pinaattia ja papuja. Ei puhettakaan, että kuninkaallinen juhlapiirakka olisi perinteinen englantilainen lihapiiras, ei suinkaan! Vegeä ja luomua sen olla pitää!

Kuningas Charlesin kruunajaispiirakka – Resepti | Makuja | MTV Uutiset

Illan mittaan oman elämänsä kuningas Kalle nostetaan sänkyynsä kevyen iltapalan jälkeen. Ulkona on vielä valoisaa, mutta Kallea nukuttaa jo kovasti. Hän vetää peitteensä leukaan asti ja tuijottaa kattoon, jossa ei näy hävittäjälentuetta eikä ulkoa kuulu hurraavien väkijoukkojen meteliä. Kallen silmäluomet tuntuvat raskailta ja hän vaipuu hiljalleen uneen kuninkaan ja kuningattaren jatkaessa suureellisia iltajuhliaan.

Aamulla Kalle löydetään sängystään kylmenneenä, hänen jo pitkään jatkunut matkansa lapsuuden poikavuosiin on siirtynyt yllättäen rajan toiselle puolen. Kuningas Kalle pääsee vihdoinkin istuskelemaan (ilman vaippoja) itse vuollun onkensa kanssa sille samalle rannalle, josta hän suuren ahvenensa aikoinaan nappasi. Jospa vain kalaonni olisi taas myötä kaikkien näiden vuosikymmenten jälkeen!

Long live the King Charles III, RIP oman elämänsä kuningas Kalle!

KUSTI POLKEE JA… POSTI KULKEE

Maailman vanhin, varhaisilla aakkosilla kirjoitettu lause löydettiin Tel Lachishin arkeologisilta kaivauksilta Israelissa muutamia vuosia sitten. Tämä lause ei kerro mitään ylevää; siinä ei mainita esim. voitokkaista sotaretkistä tai mistään jumalallisesta ilmestyksestä sanaakaan, sillä tämä lause ei ole suinkaan säilynyt missään historiallisessa dokumentissa.

Tämä lause on kaiverrettu norsunluiseen kampaan 17:llä pienellä varhaisaakkosella, ja se kuuluu jotakuinkin seuraavanlaisesti:” Poistakoon tämä kampa täit hiuksista ja parrasta.”

(ScienceAlert.com)

Tässähän onkin siis kyseessä muinainen hittituote hiusten- ja parranhoitoon; muinainen Tangle Teezer kerrassaan. Ja kuinka ollakaan: tässä pikkuruisessa kammassa on peräti säilynyt päätäi kamman piikkien lomassa, joten ainakin kampa on ollut kovassa käytössä ja tehnyt sen, mitä siinä on luvattukin. Päätäit ovat olleet ihmisten vitsaus jo vuosituhansien ajan, ja tämä taidokkaasti valmistettu kampa lieneekin ollut jonkun eliitin jäsenen päivittäinen varuste.

Tästäpä Akan mieleen tulikin tarkastella muita muinaisia, säilyneitä lauseita ja toivotuksia ihmisten arkipäiväisestä elämästä. Eli kirjeistä, tuosta nykyään jo unohtuneesta tavasta lähettää viestejä ystäville ja perheenjäsenille POSTITSE. Tämän tavan unohtumisesta voi ihan vapaasti syyttää postilaitosta, jonka toiminnan ansiosta mitään ei kannata lähettää eteenpäin ilman vakuutusta tai kirjausta. Kiitos, posti, siitäkin joulukortista, jonka Akka vastaanotti helmikuun alkupuolella.

Maailman vanhinta postireittiä kehitti persialainen kuningas Kyyros Suuri (n.576–529 eaa.). Viestienkulkua oli jo toki aiemminkin mm. Egyptissä ja Kiinassa, mutta tämä kuninkaallinen reitti toimi ennennäkemättömällä tehokkuudella, sillä matkaa taitettiin usean kuriirin voimin. Hevosia vaihdettiin tiuhaan matkan aikana, ja tämä takasikin tämän nyk.Iranista Turkkiin ulottuvan reitin (n. 2600 km) taittamisen jopa viikossa. Kuninkaallinen reitti oli kuitenkin tarkoitettu vain hallinnolliseen postiin.

Reitti kulki Susan kaupungista Turkin rannikolle (Copyright kuvassa/public domain).

Rooman valtakunnan postijärjestelmää kehitti keisari Augustus ensimmäisellä vuosisadalla jaa. Cursus publicus ei ollut niinkään postilaitos, vaan matkareittien ja taukopaikkojen verkosto, jonka avulla keisari sai nopeasti tietoja valtaisan valtakuntansa eri kolkista. Roomalaiset olivat tosin kehittäneet tehokkaan “lennätinjärjestelmän” jo 200-luvulla eaa., jonka viestintä perustui lyhyin välimatkoin näytettävien soihtujen lukumäärään. Kerrassaan edistyksellistä!

Mutta mutta: entäpä ne tavallisten pulliaisten kirjeet ja viestit? Mitäpä näistä onkaan säilynyt meidänkin luettavaksemme?

Ensimmäiseltä vuosisadalta jaa. on säilynyt kirje Egyptistä, jonka Hilarion-niminen mies on lähettänyt raskaana olleelle vaimolleen Alisille. Kirjeestä paljastuu, että Hilarion on työmatkalla Aleksandriassa ja hän lupaa lähettää vaimolleen rahaa heti, kun hän saa palkkansa. Lisähuomautuksena hän toteaa, että jos syntyvä lapsi on tyttö, siitä voi hankkiutua eroon. Poikalapsen voi toki säästää.

(Earlychurchhistory.com)

Tällainen toiminta ei ollut mitenkään harvinaista ja useita tyttölasten “dumppauspaikkoja” onkin näiltä ajoilta löydetty. Poikia suosittiin, sillä heistä olisi kasvettuaan rahallista hyötyä perheen elatuksessa.

The Horrific Infanticide And the Ancient Romans | Short History (short-history.com)

Tähän väliin on pakko ottaa esille 1900-luvun alkupuolen LASTEN POSTITTAMINEN Ameriikan mantereella, kunnes tällainen toiminta vihdoin kiellettiin. On kuitenkin huomattava, että näissä tapauksissa lasta ei annettu ventovieraan käsiin, vaan tunnetulle ja luotetulle postilaitoksen edustajalle ja osa kuvista on lavastettu vitsailumielessä.

A Brief History of Children Sent Through the Mail | Smart News| Smithsonian Magazine

Noh, Rooman valtakuntahan käsitti laajimmillaan lähes koko Euroopan alueen ja sen vartiointiin tarvittiin tuhansittain sotilasväkeä. Arviolta vuodelta 212 jaa. on peräisin tällaisen sotilaan kotiinsa lähettämä kirje, joka käännettiin ensimmäistä kertaa vasta 2000-luvulla. Tässä kirjeessä nykyiseen Unkariin sijoitettu egyptiläinen sotilaspoika Aurelius Polion anelee perhettään vastaamaan hänen lähettämiinsä kirjeisiin. Tämä sotilas kertoo myös, että mikäli hän saa viestiä perheeltään, hän pyytää heti vapaata päästäkseen käymään kotona. Tässä tapauksessa on huomattavaa se, että sotilas osaa ylipäätään lukea ja kirjoittaa ja kirjeen kääntäjä uskookin, että tämä kotiinsa ikävöinyt henkilö on osannut useita kieliä.

“Dear Mom, I Miss You!” – 1,800-Year-Old Letter Home From Roman Soldier Translated – MilitaryHistoryNow.com

(AncientOrigins).

Tällaisesta samanlaisesta viestinnästä on säilynyt myöskin egyptiläisen sotilaan kirje kotiinsa, mutta tämän kirjeen kirjoittamiseen onkin käytetty tehtävään palkattua kirjuria. Italiaan, Napolin lähelle silloiseen Misenumin kaupunkiin sijoitettu sotilas Apion kirjoittaa perheelleen terveisensä ja kyselee heidän kuulumisiaan. Kirjeen mukana hän lähetti myöskin pienen, maalatun muotokuvansa (tämä kuva ei ole säilynyt) ja kertoo, että merimatkan aikana laiva joutui hirvittävään myrskyyn. Tämä sotilas kertoo myös roomalaiseksi vaihdetun nimensä: Antonius Maximus.

Artikkelin kirjoittaja kertoo, että kirje päätyi tosiaankin perille kotiin ja löydettiin arkeologien toimesta romahtaneen kotitalon kaivauksista. Samoin löytyi myös hänen toinenkin kirjeensä sisarelleen, jossa hän kertoi olleensa valtakunnan rajamailla ja hänellä olikin kirjettä kirjoitettaessa jo oma perhe vaimoineen ja lapsineen.

A Real Letter from a Roman Soldier | Great Names in History (wordpress.com)

On täysin käsittämätöntä, että tällaiset kirjeet ovat säilyneet nykypäivään asti luettavassa kunnossa. Voi vain kuvitella, kuinka rankkaa ja pelottavaa on ollut lähteä turvallisesta kotikylästä jonnekin “valtakunnan ääriin” silloisilla matkustuskeinoilla. Tämäkin urhea sotilaspoika joutui myrskyn kouriin ylittäessään Välimerta ja hän kiitteleekin kirjeessään Serapis-jumalaa omasta pelastumisestaan. On tosiaankin harvinaista, että olemme saaneet ylipäätään tietää hänen perustaneen perheen sotilasuransa jälkeen, mutta muista olosuhteista, tilanteista ja paikoista emme tiedä mitään.

Meidän nykyihmisten tallentama materiaali lienee täysin käyttökelvotonta muutaman tuhannen vuoden päästä, kuten Akka on aiemminkin arvellut. Savitaulujen, seinäkaiverrusten ja kirjoitettujen papyrusten säilyminen on ymmärrettävää, sillä kirjoitusmustekin koostui luonnollisista aineksista ja olikin tarkoitettu säilymään jälkipolville.

Viestienvaihdannaksi on luettava myös lukuisat Herculaneumista ja Pompeijista säilyneet graffitit, joiden perusteella saa hyvän käsityksen silloista arkea eläneiden ihmisten toiminnasta: mm. Pompeijin bordellin läheisyydestä löytynyt seinäkirjoitus kertoo, että ensimmäisen kohortin sotilas Gaius Valerius Venustus kävi paikalla h*ssimässä naisia.

Kiitos, Gaius; tämä on yksi lukuisista vastaavista esimerkeistä. Ehkä aikaa vievin tällaisista projekteista on ollut nyk. Britannian Vindolandan sotilastukikohdasta löydetty kivinen peniskaiverrus teksteineen 200-luvulta jaa.: Secundius cacor eli Secundius the Shitter. Käännöstä ei tässä tapauksessa varmaankaan tarvita.

(Vindolanda.com)

Samalta paikalta on löydetty suuri, puinen dildo, jota tutkimusten mukaan on runsaasti käytetty.

(LiveScience)

Voi meitä ihmisiä; voi Akka taas todeta. Mikään ei muutu miksikään, ei edes vuosisatojen muuttuessa vuosituhansiksi…! Meistä jää nähtävästi jäljelle ainoastaan hirvittävä kasa muovisia esineitä Tupperwareista dildoihin! Kuulakärkikynäkin on keksitty vasta v. 1938, eikä kukaan tiedä sen musteen säilymisestä tuhansien vuosien päähän. Noh, ehkäpä niitäkään tekstejä ei kukaan tuolloin olisi lukemassakaan, kun me ihmiset emme näköjään miksikään muutu.

KETTUMAINEN KUNKKU

Richard III (Englannin kuninkaana 1483-85) taisikin olla murhamies, mikäli uusiin tutkimuksiin on uskomista. Jo vuosisatoja on epäilty, että tämä kunkku Rikhard murhautti veljenpoikansa: 12-vuotiaan Edvard V:n ja tämän 9-vuotiaan veljen Rikhardin.

Richard III (taiteilija tuntematon).

Ai miksikö? No siksi, että kruunu kuului lain mukaan tälle 12-vuotiaalle Edvardille. Tällä tavalla Rikhardin oli helppo julistaa itsensä kuninkaaksi. Prinssien isä, kuningas Edvard IV, oli hiljattain menehtynyt vain 41-vuotiaana. Ennen kuolemaansa hän ehti antaa veljelleen (tuleva-kunkku) Rikhardille vastuun poikien hyvinvoinnista. Hyvinpä äijä hoiti homman kotiin, prkl!

Menehtynyt kuningas Edvard IV istumassa (James Edmund William Doyle 1864).

Poikaparat vangittiin samantien Lontoon Toweriin, josta he sittemmin katosivat. Towerissa oli tuohon aikaan pahamaineinen vankila, jossa mm. vankeja kidutettiin. Tuhatvuotisen historiansa aikana Towerissa menetti henkensä yksi jos toinenkin…

Tower of London.

Mistä murhaepäilyt sitten juontuvat? Tällä epäilyllä on pitkät perinteet. Vuonna 1535 mestattu kirjailija sir Thomas More kirjoitti aiheesta kirjassaan “Kuningas Rikhard III:n historia”. Tässä teoksessa More väittää, että kunkku Rikhard antoi murhakäskyn sisäpiiriläiselleen sir JamesTyrellille. Sir Tyrell laittoi kaksi miestä asialle: hevostenhoitaja John Dighton ja Towerin vartija Miles Forest saisivat liata kätensä!

Prinssit Edvard V (12 v) ja Rikhard (9 v). (John Everett Millais 1878).

Kertoman mukaan miehet tekivät työtä käskettyä ja tukahduttivat pikkuprinssit heidän omiin tyynyihinsä. Pirulaiset, lapsenmurhaajat!! Mutta onko tästä mitään todisteita? Asiakirjat osoittavat, että sir Thomas Moren kirjoittaessa tarinaansa vartija Forestin kaksi poikaa olivat vaikutusvaltaisessa asemassa hovissa. On siis hyvinkin mahdollista, että sir More sai näitä yksityiskohtaisia tietoja murhista juuri näiltä aikuisilta pojilta, joille isä oli murhat tunnustanut.

William Shakespearen näytelmässä “Rikhard III” (oletettavasti vuodelta 1591) kunkku Rikhard esitetään itsekkäänä tyrannina, joka tapattaa veljenpoikansa ja muutaman muunkin siinä sivussa. Kyseessä on kuitenkin vain näytelmä, jolla ei ole mitään todistusarvoa; mutta se osoittaa, miten sinnikkäästi käsitys kunkun toimeenpanemista lapsenmurhista on ollut olemassa.

Näytelmän kansilehti v. 1597. “The pittiefull murther of his iunocent nephewes…”

Vuonna 1674 Towerin kunnostustöiden yhteydessä portaiden alta haudattuina löydettiin kahdelle nuorelle pojalle kuuluvat luut. Tutkimukset ovat osoittaneet, että nämä luut sopivat juuri mainittujen pikkuprinssien ikään. Eiköhän tämä keissi ole täten ratkaistu? Sinne ne pienet prinssiparat sitten päätyivät, todennäköisesti juuri tämän vallanhimoisen k*sipään toimesta. RIP ja nyyh.

Richardin kallon perusteella tehty kasvomallinnus (Richard III Society).

Mitä sitten tapahtui kunkku Rikhardille, joka hallitsi ainoastaan kaksi vuotta? Joutuiko hän syytteeseen murhista, teloitettiinko hänet syyllisenä? Eipä suinkaan. Vuonna 1485 oli käynnissä kuuluisa Ruusujen sota, jossa kaksi eri sukua tappeli Englannin kruunusta. Kunkku Rikhard sai surmansa taistelun tuoksinassa elokuun 22. päivä 1485. Mikä merkillisintä, vasta vuonna 2012 kunkun luuranko löytyi parkkipaikan alta Leicesterissä. Miten hitossa hän sinne päätyi??

Richardin luuranko parkkipaikan alla (Smithsonian Magazine).

Kunkku haudattiin pikaisesti taistelun jälkeen. Paikalla sijaitsi tuolloin kirkko ja luostari, joiden jäänteitä on myös tullut esille kaivauksissa. Kunkun luista pystyttiin osoittamaan, että kunkku sai yhteensä 11 miekaniskua, joista 9 pään alueelle. Kunkun on siis täytynyt riisua kypäränsä, luonnollisesti hän olisi ollut haarniskoitu. On myös osoitettu, että kuoleman jälkeen hänet on riisuttu kokonaan haarniskasta ja häntä on ilmeisesti häpäisymielessä sivallettu vielä persuksiin miekalla. Jaloa toimintaa! Siitäs sait, murhaaja!!

Tyypillinen kokohaarniska keskiajalta.

Luista kävi ilmi myös erittäin vääntynyt selkäranka; kunkulla oli skolioosi. Mitä ihmeen tekemistä hänellä oli taistelussa ylipäätään…?

Kunkku Rikhard haudattiin tutkimusten jälkeen uudelleen v. 2015 Leicesterin katedraaliin. Äijä sai ihan televisioidut hautajaiset kuninkaalliseen tyyliin. Toisin kuin ne hiljaisuudessa murhatut ja haudatut pikkuprinssit. Ärgh.

Hauta Leicesterin katedraalissa (BBC).

Akka on vain tyytyväinen, että tämä murhaaja sai lopulta miekasta pers**seensäkin, sanokaa mitä sanotte. Akka olisi mäiskinyt menemään enemmänkin, ihan silkasta pieksemisen ilosta. Hemmetin häikäilemätön p*skiainen, tämä run… kunkku Rikhard!!