AAPISCUCCO ENNEN WANHAAN

Vanhemman sukupolven tapana on aina ollut kauhistella nuorempaa ikäpolvea. Nuoriso on aina täysin saamatonta, laiskaa ja kaikki on heille tarjottimella eteen kannettu. Onkin hauska katsahtaa, minkälaista oppia on lasten päähän paukutettu aikoina, jolloin kaikki oli mukamas niin kauhean paljon paremmin (olkoon sellainen aikakausi sitten mikä tahansa). Seuraavien hauskojen esimerkkien myötä saa mukavasti käsitystä eri aikakausien aapisista:

Nykypäivän mummot eivät todellakaan enää tee tällaisia asioita lastenlastensa kanssa, vaan riekkuvat mieluummin vaikka Fuengirolassa tai lähibaarin karaokessa. Tuopissa ei myöskään liene maitoa:

Lasten ystäwä: ensimmäinen lukukirja kotona ja koulussa/toim. P. Niukkanen 1898.

Tämän aapisen teksti “moni meni mereen” on lievästi sanottuna outo, ellei se ole enne Titanicin uppoamisesta v. 1912. Kissan ulkonäköäkin pilkataan ihan surutta, jonka johdosta kissa masentuu ja sille määrätään vahva mielialalääkitys:

Lasten lukukirja; oppikirja kouluja ja kotia varten/toim. Alli Nissinen 1899.

Tätä kuvatekstiä on ihan pakko lukea useampaan kertaan: PAAWO ja PEKKA palloa kääntävät, ei siis PEFFA.

Uusi kuwa-aapinen: lasten ensimmäistä opetusta varten/toim. Aleks. Toukola 1903.

Tässä aapisessa opiskellaan hyödyllisiä sanoja, kuten: happo, pyssyt tappaa, paavon piippu, piiskan. On myös erikoista, että Lapissa asuvat ihmiset esitetään tässä lähes alkuasukkaina:

Uusi hauska aapinen/Turun kansakouluja varten järjestänyt J.L. (Jenny Lindgren) 1910.

Tämän mukavan tarinan opetus on: äiti on kaikkitietävä eikä äidin neuvoa saa koskaan kyseenalaistaa:

Uusi aapinen ja lukukirja: siirtyviä alakansakouluja sekä supistettujen kansakoulujen alimpia osastoja varten/Aukusti Salo 1922.

Kaksi hauskaa tarinaa samalla sivulla: LeppäTERTTU ja Ollin mukava riemu uudesta ilmapallosta:

Aapinen/laatinut Matti Rajamaa 1928.

Näin kauniisti sukupuoliset stereotypiat on esitetty pienestä pitäen:

Kotiaapinen/Haavio, Konttila, Oksala 1937.

Poikaa syyllistetään isoisälle nauramisesta, mutta minkä hiivatin takia sitä isoisää ylipäätään “säilytetään” uunin päällä? Ei ole ukolle edes sänkyä annettu:

Aapiskukko: lyhyt laitos koteja varten/Aarni Penttilä, kuv. Asmo Alho 1941.

Tässä taasen aiheutetaan “hirrveitä suorituspaineita,” kuten nykypäivänäkin. Mars yliopistoon, kaikki lukiolaiset:

Aapinen/kuv. Jarl Berglund, kuv. Rauha Kilpi 1948.

Jep, ennen oli tosiaankin kaikki paremmin, hohhoijaa. Kaikissa näissä aapisissa korostuu lisäksi jatkuva uskonnollisen materiaalin tuputus sekä rukousten, että virsien muodossa. Useissa tarinoissa lapset esitetään myös jotenkin vähä-älyisinä, joille pitää jatkuvasti painottaa kuuliaisuutta ja tottelevaisuutta. Ilmeisesti tällainen aivopesu on ollut tarpeellista, jotta hölmöinä pidetyt kakarat ovat pysyneet edes jotenkin kurissa ja Herran nuhteessa. Aika aikaa kutakin… oi aikoja, oi tapoja!

Kaikki kuvat/lähteet: digi.kansalliskirjasto.fi

OMITUISIA HAUTALÖYTÖJÄ

Akka törmäsi uutiseen 300 vuotta sitten haudatusta 10-12-vuotiaasta tytöstä Puolassa. Hautauksen ajankohta on varmistettu radiohiiliajoituksella, mutta tytön löytöpaikka on outo: luola. Tuohon aikaan ei enää tehty luolahautauksia, mutta se ei ollut tässä tapauksessa erikoisinta. Tytön suuhun oli tungettu peipon pää hautauksen yhteydessä. Tämä on ensimmäinen löytö laatuaan Euroopassa.

(livescience.com)

Tutkijat ovat määrittäneet tytön alkuperäksi Karjalan tai eteläisen Suomen alueen; tyttö on voinut olla vuosina 1655-1667 Ruotsin kuninkaan Kaarle V:n armeijan sotilaan perhettä. Tuohon aikaan oli tavallista, että arvoasteikossa ylemmät sotilaat kuljettivat perheitä mukanaan. Mikään ei silti selitä luolahautausta eikä peippoa suussa; kenelläkään tutkijalla ei ole tälle ainutlaatuiselle hautaukselle selitystä. On esitetty, että lasten henget saattoivat esiintyä kuoleman jälkeen lintuina, mutta tämä on vain uskomus, josta ei ole löytynyt vielä muita todisteita.

Italiasta La Necropoli dei Bambini– hautausmaalta on löytynyt 400-luvulta jaa. peräisin oleva pojan luuranko, jonka suussa on kivi. Poika on 10-vuotias, kun useimmat muut alueelle haudatut ovat vastasyntyneitä tai taaperoita. Erään 3-vuotiaan käsien ja jalkojen päälle oli laitettu kiviä; ilmeisesti painoiksi. Tutkijat otaksuvat, että tällaisilla keinoilla yritettiin pitää tauteihin menehtyneet pienokaiset haudoissaan: useissa luurangoissa on merkkejä malariasta.

(usatoday.com)

Venetsiassa kivi oli asetettu 1500-luvulla kuolleen iäkkään naisen suuhun. Tätä yksilöä kutsutaan “Venetsian vampyyriksi.” Hän oli kuollessaan n. 60-70-vuotias, mikä tuohon aikaan oli korkea ikä. Hänen uskotaan kuolleen ruttoon.

Drawkon hautausmaalta Puolasta on löydetty satojen muiden luurankojen lisäksi neljä yksilöä, joiden kaulan päälle oli asetettu sirppi. Yhdelle vanhalle naiselle sirppi oli asetettu lantion päälle. Ei ole varmuutta siitä, onko tarkoitus ollut estää näitä yksilöitä nousemasta haudoistaan, vai onko sirppien tarkoitettu suojelevan menehtyneiden sieluja pahoilta hengiltä. Jotakin erityistä näissä henkilöissä on kuitenkin täytynyt olla. Hautaukset on tehty 1600-1700-luvuilla, joten kristinuskosta huolimatta tällaisia pakanallisia uskomuksia alueella on kuitenkin esiintynyt. Puolasta löydettiin myös luurankoja, joiden pää oli irroittamisen jälkeen asetettu jalkojen väliin.

(SmithsonianMagazine)

Lesboksen saarelta Kreikasta löydettiin 1800-luvulla kuollut mies, jonka kaulan, lantion ja nilkan läpi oli hakattu 20 cm pitkiä metellikeppejä: tässä tapauksessa on päivänselvää, että ukon oli tarkoitus pysyä haudassaan.

Osataan sitä Amerikassakin: Connecticutista löydettiin luuranko, jonka sääriluut ja kallo oli asetettu piraattityyliseksi asetelmaksi. Mies oli kuollessaan yli 50-vuotias ja hänen luissaan oli merkkejä tuberkuloosista.

Kivien asettelu vainajien suuhun tai vartalolle oli siis yleinen keino estää tällaisen henkilön paluu maan pinnalle, mutta karumpiakin keinoja käytettiin. Vielä 1800-luvun lopulla erään amerikkalaisen tuberkuloosipotilaan hauta kaivettiin auki, hänen sydämensä kaivettiin esiin ja poltettiin. Tuhkasta valmistettiin juoma, jonka tuli estää vainajan veljen sairastuminen. Toisin kävi: velikin kuoli tuberkuloosiin. Elokuvista tuttu tapa seivästää vainajan sydän pohjautuu myös faktoihin; näin on todellakin tehty eri vuosisatojen aikana sekä puisin että metallisin vaarnoin.

Yleisesti katsoen ympäri maailmaa on siis useina vuosisatoina uskottu, että sairauksiin menehtyneet ihmiset voivat palata haudoistaan takaisin maan pinnalle ja levittää kulkutauteja edelleen. Laajojen epidemioiden aikana hautaholveja availtiin uusia vainajia varten ja tuolloin on saatettu huomata, että luonnollisen prosessin seurauksena aiempien vainajien suusta tai nenästä on valunut tummaa nestettä. Ja voila: myytti verta juovista vampyyreistä oli mainio selitys tälle ilmiölle. Kukaan ei tiennyt, mikä aiheutti erilaisten tautien leviämisen, joten oli vain luonnollista epäillä, että näihin tauteihin sairastuneet palasivat kuolleista kiusaamaan elossa olevia läheisiään.

Vuonna 2003 Romanian syrjäisessä Marotinu de Sus– kylässä 6 kyläläistä kaivoivat esiin joitakin viikkoja aiemmin kuolleen Petre Toman ruumiin. Hänet seivästettiin ja hänen päälleen heiteltiin valkosipulia. Hänen sydämestään valmistettiin tuhkajuoma, jonka paikallinen, sairastunut nainen joi. Hän parantui, mutta linnatuomion saaneet miehet eivät kuitenkaan joutuneet vankilaan. Romanian kylissä uskotaan yleisesti strigoi– eli vampyyritaruihin, joten paikalliset katsovat tällaisten toimenpiteiden olevan ihan oikeutettuja.

Tällaisella hienolla logiikalla arkeologisesta “peipon pää suussa”-löydöstä päädyttiin vampyyrien seivästämiseen.

Niin että voisiko joku nyt selittää, miksi se peipon pää laitettiin sen tytön suuhun, häh?

Peippo.

LASTEN CASVATUSTA ENNEN JA NYT (WANHAAN AIKAAN)

“Joka kuritta kuolee, se kunniatta kasvaa” on Raamatusta peräisin oleva sananlasku. Sama asia on ilmaistu myös muodossa “joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan; mutta joka häntä rakastaa, se häntä ajoissa kurittaa”. Aikalailla nykypäivään sopimatonta kasvatusoppia, sillä ruumiillinen kuritus on nykyään rikos.

Joka toisella on nykyään mielipide erilaista kasvatusmetodeista. Pahinta ääripäätä edustavat nämä imetyshihhulit, jotka ovat oman mielipiteensä kanssa aina oikeassa. Siitäkin pitää vääntää kättä, että miten imetetään. Yksi maailman luonnollisimmista asioista on väännetty eriskummalliseksi mielipidekamppailuksi.

Pitäisi varmaan perustaa keskusteluryhmä, jossa pohditaan kiivaasti saako imettäviä eläinemoja katsella vai pitäisikö sekin kieltää ihan pervona toimintana…

Juu, ei se ole ollenkaan sama asia, kun kissaäiti adoptoi orpoja oravanpentuja ja imettää niitä. Sitten katsellaan siitä videota: “Eiii, tää on ihan ylisöpöö, mä en kestä!”

On ymmärrettävää, että Raamattu oli tärkeä osa kasvatusta ennen muinoin. Asiat olivat vielä 100-150 vuotta sitten ihan toisin (sekä Suomessa että koko maailmassa). Lapsikuolleisuus oli suurta; imeväiset kuolivat ihan perustauteihin, joita nykyään hoidetaan mennen ja tullen antibiooteilla.

Menneen ajan lääkearsenaali-mainos.

Yleisesti leviäviä tauteja olivat hinkuyskä, tuhkarokko, kurkkumätä, keuhkokuume, tuberkuloosi, kolera ja isorokko. Perhe saattoi esim. 1800-luvulla saada 8 lasta, joista puolet selvisi hengissä hyvällä tuurilla aikuisikään asti.

Hygieniasta ei tiedetty mitään, ja se olikin sen ajan suurimpia ongelmia. Varakkailla perheillä saattoi olla imettäjiä, mutta esim. Englannissa kehitettiin jo pulloruokintaa. Alkeellisia tutteja ja pulloja ei juurikaan pesty, joten mikäpä sen otollisempi paikka bakteerien pesiytymiseen kuin likainen maitopullo…

Ennen vanhaan oli myös tavallista antaa lapsen itkeä niin kauan kuin jaksaa. Tämä liittyi lasten karaistumiseen. Vaippoina käytetyt rätit jätettiin pesemättä, ne vain kuivatettiin ja käytettiin uudelleen.

Tällainen “happy family”-kuva oli kaukana todellisuudesta.

Mm. USA:ssa tuli myyntiin voide, jota mainostettiin sopivaksi myös pikkuvauvoille. Tuote sisälsi arsenikkia. Myös oopiumia eli heroiininsukuista huumaavaa lääkettä on annettu ihan pienille lapsille.
Äideille suositeltiin vielä 1900-luvun puolella konjakkia lääkkeeksi ihan loppuraskaudessakin. Ja niin edelleen…

Englannissa lapset olivat yleistä työvoimaa teollistumisen alkukausina 1800-luvulla. Lapset olivat pieniä ja sopivat hiilikaivoskuiluihin avustamaan kaivosmiehiä. Useita räjähdyksiäkin tapahtui; monet hiilikaivostyöläiset ja lapset menettivät henkensä (he olisivat kuitenkin lopulta kuolleet hiilipölykeuhkoon, aargh!).

Hiilikaivoksessa Puolassa.

Tällaista menneiden aikojen lasten normielämää tutkiessa ei kiinnosta pätkääkään, ketä imetetään ja kuinka pitkään.

Pitäisi vaan olla iloinen, että neuvolatoimintaa on olemassa eikä pidä miettiä, että lähteekö se 6-vuotias poika nyt sitten isän mukana kaivokselle töihin tienaamaan rahaa. Ei lähde.

Se 6-vuotias on eskarissa ja todennäköisesti hän tuo jonkun järkyttävän dinosaurus-munakenno-härpäkkeen äitienpäiväaskarteluna kotiin. Jos perheessä on vanhempia lapsia; voi olla tyytyväinen, että he ovat selviytyneet hengissä toisin kuin lapset 100 vuotta sitten.

Hyvää äitienpäivää näiden tietojen myötä!