LAUTAPELIEN HISTORIAA

“Levis nelostielle lasten Monopoli,” laulaa Arttu Wiskari biisissään Tässäkö tää oli.

Ei ollu eikä levinny, ainakaan Akan puolelta, sillä Akka ei ole koskaan pelannut Monopolia. Tämä on tosiasia, ja Akka kuuluukin tukiryhmään “Aikuiset Monopolineitsyet, joita ei ole koskaan kiinnostanut pelata kyseistä peliä.” Tässä ryhmässä on yksi jäsen (Akka). Onkin siis aika katsahtaa, minkälaisia ja kuinka vanhoja pelejä muinoin on pelattu; ja tietenkin MISSÄ.

V. 2013 Turkista löydettiin yhdeksän haudan kaivausten yhteydessä maailman vanhimmiksi pelinappuloiksi nimettyjä kivisiä esineitä. Osa esitti eläimiä, osa oli pyöreitä tai pyramidin muotoisia. Nämä nappulat löydettiin samasta kätköstä, joten mitään yksittäisiä hautausamuletteja ne eivät täten olleet. Löytöalue oli tuolloisen Mesopotomian vilkkaan
kauppareitin varrella, joten onkin luonnollista, että pelit ja pelivälineet kulkeutuivat ympäri Aasiaa, Lähi-itää ja Eurooppaa. Nämä löydetyt nappulat lienevät n. 5000 vuotta vanhoja, mutta alueella asuttiin jo 7000 vuotta sitten.

(DiscoveryNews).

Maailman vanhimmaksi peliksi kutsuttu Senet oli yleinen peliväline mm. Egyptissä jo n. 3100 vuotta sitten. Tämän pelin alusta koostuu kolmesta 10 ruudun rivistöstä, ja pelin ideana oli päästä ensimmäisenä ruudukon päähän. Nopan sijasta heitettiin luita tai merkkitikkuja, jotka määräsivät kuljettavien ruutujen määrän. Pitkään peli oli hyvin yksinkertainen, mutta myöhemmin peliin lisättiin mm. ruutuja, joista joutui palaamaan alkuun. Lisäksi peliin lisättiin uskonnollisia aspekteja. Tällaisia pelejä onkin löytynyt paljon: hienoimmat niistä on tehty norsunluusta, mutta ihan tavallisia, puisiakin pelialustoja on säilynyt nykypäiviin asti. Sinänsä tällaista peliä on helppo pelata vaikkapa raaputtamalla kepillä maahan ruudukon (vrt. ristinolla), joten pelin suosio ei olekaan mikään yllätys.

Senet-peli (BritishMuseum).

Yhtä vanha peli on Mehen, jonka säännöt ovat jääneet historian hämäryyksiin. Tähän peliin kuuluu kiekkomainen alusta, jonka pinnassa on käärmemäinen spiraali keskustaa kohti. Yeah, tästä voi päätellä jotakin pelin kulusta, mutta sääntöjä ei siis tosiaankaan ole tiedossa. Pelin suosio hiipui Egyptin vanhan valtakunnan myötä. Hmm, pitäisi varmaan kaivertaa kivitauluun Afrikan tähden säännöt… ihan vaan varmuuden vuoksi.

Mehen-peli.

Tätä peliä muistuttaa suuresti nykyinen afrikkalainen peli Hyeena, jossa vastaavanlaisella kiekolla matkataan ensin keskustaan, jossa vapautetaan hyeena. Tämä elukka lähtee sitten nappaamaan vielä pelilaudalle jääneitä nappuloita! Akka voikin mainiosti kuvitella, kuinka tällä pelillä voi olla suorat sukujuuret tähän Mehen-peliin.

Roomalaisten suosiossa oli peli nimeltään Ludus Latrunculorum/Latrunculi eli palkkasoturien peli. Tästä pelistä on löytynyt kirjallisia mainintoja jo vuodelta 100 eaa, mutta pelin säännöt eivät ole kokonaan selvillä. Tämäkin peli pohjautui peliruudukkoon, jossa vastustajat ottivat toisistaan mittaa strategisella sodankäynnillä. Tässä pelissä on selvästi havaittavia yhtymäkohtia myöhempään shakkiin.

Ludus Latrunculorum (Latrunculi) – Ancient Games – Playing the Board Games of the Ancient World

Latrunculin tyyppistä peliä pelattiin myös Skandinaviassa ja Brittein saarilla jo n. 400 eaa. Tällaisia Tafl– tai sen mukaelman Hnefatafl-pelin ideana oli myöskin ruudukko, jossa nappulat saattoivat kuningasta eteenpäin. Peli päättyi, kun kuningas joko antautui tai pääsi turvaan hyökkääjiltään. Löydetyt, muutamat pelit on ajoitettu 600-700 -luvuille jaa., ja ne on löydetty vanhojen luostareiden kaivauksista.

(DailyMail).

Ja niin… se kuuluisa shakki. Kuten edellisistä esimerkeistäkin huomaa, tietyt pelit kehittyvät jopa useiden vuosisatojen aikana erinimisiksi peleiksi, jotka sitten ovat vakiintuneet tietynlaiseen muotoon. Useampikin valtio haluaisi tietenkin julistautua shakin alkuperämaaksi, mutta käytännössä tämä ei ole mahdollista juurikin pelien sekoittumisen takia.

Ja ah, nyt Akka ei malta enää odottaa (rummunpäristyksiä): The Royal Game of Ur eli Urin kuninkaallinen peli on aivan Akan suosikki! Eikä vähintään siksi, että legendaarinen assyriologi Irving Finkel on kääntänyt meille tavallisille pulliaisille nuolenpääkirjoituksista peliohjeetkin! (No nih, Akka; mene asiaan…) Tämä peli on siis maailman vanhin oikeilla ohjeilla pelattava peli, sillä tällaisia pelilautoja löydettiin peräti viisi 1920-30-lukujen kaivauksissa. Ja kuinka ollakaan, muinaisen Mesopotamian Urin kaupungista… Kaikki tiet vievät Mesopotamiaan!

Nämä pelit ovat noin 4600 vuotta vanhoja ja seuraavan videon pelilauta onkin British Museumin kopio, joita he myyvät kaupassaan. Alkuperäinen lauta on tietenkin esillä museossa, kuten niin moni muukin historian syövereissä maailmalta kaapattu muinaisesine. Noh, joka tapauksessa Irving Finkel on legenda ja tämä äijä on siis tosiaankin mainio. Akka suositteleekin katsomaan hänen dokkareitaan juutuubista, mikäli vähänkään tällainen eksentrinen henkilö iskee omaan ytimeen. Varsinkin, kun tämä äijä on guru alallaan ja hänellä on loistava huumorintaju.

Tässä videossa Finkkeli siis pelaa suositun tubettajan kanssa, kerrassaan legendaarista matskua! Ja; nyt kun shakkikin tuli jo mainittua, niin laitetaan myös tämä linkki:

Nämä ihastuttavat Lewisin shakkinappulat on siis löydetty Skotlannin Ulko-Hebrideiltä Lewisin saarelta v. 1831 ja tähän nappulasettiin kuuluu peräti 79 nappulaa. Tämä määrä riittäisi melkein neljään shakkisettiin, mutta osa nappuloista kuitenkin puuttuu. Nappulat on ajoitettu vuosiin 1150-1200 jaa, ja ne on taidokkaasti kaiverrettu mursun ja kaskelottivalaiden luusta.

On myös epäilty, että tekijä/nappulat olisivat peräisin Norjan Trondheimista, sillä tuohon aikaan mursunluu-kaivertaja-gurut toimivat nimenomaan tuolla… JA: paikallisesta kirkosta on löydetty myös kuningatarnappulan palanen ja nappuloiden istuimet näyttävät norjalaisvaikutteisilta.

Huu; siellä on paikallinen Eemeli kaiverrellut puukollaan luuta menemään puuvajassa! Ei nimittäin olisi ollenkaan yllättävää, koska näitä nappuloita on löydetty kuitenkin useita kymmeniä. Olisikin hauska ajatella, että jokin mursunluun-veistämisen-oppipoika olisi laitettu asialle, ja poika olisikin osoittautunut mestaritekijäksi.

Tällaisia tilanteita on tapahtunut aiemminkin; että oppipoika oppiikin paremmaksi, kuin opettajansa. Esimerkkinä mainittakoon Leonardo Da Vinci näin historialliselta kannalta; yleisnero, joka joutui tekemään taitojensa mukaisesti myös tilaustöitä ja suunnitelmia aseteollisuuteen. Leonardoa moinen ei juurikaan kiinnostanut, mutta pakkohan hänen oli saada särvintä leivän päälle, kuten meidän muidenkin.

Leonardon tankki hänen muistiinpanoissaan (ajoitus ei tiedossa; Da Vincin elinaika 1452-1519).

On kuitenkin hauska ajatella, missä vaiheessa muinaisilla ihmisillä oli oikeasti selviytymisen ohella ns. luppoaikaa, jota piti jollakin tavalla täyttää? Että onko sitä vain odoteltu nuotion ääressä lihan kypsymistä, kunnes joku on huvikseen alkanut heittää kiviä huitsin nevadaan. Sitten ollaankin porukassa innostuttu, että kukas heittää pisimmälle…? Tällainen skenaario voisi olla hyvinkin mahdollinen, eikä tällaisesta toiminnasta olisi täten jäänytkään edes mitään jälkiä tai todisteita.

Siellä on nuotion loimussa istunut suvun patriarkka Vanha Äijä keppiinsä nojaten; n. 50-60-vuotias (satoja tuhansia vuosia sitten tuollaisen iän saavuttaminen oli jo hyvin harvinaista). Tämä ukkeli on siinä istuessaan maiskutellut hampaattomalla suullaan haistaessaan paistuvan lihan tuoksun ja katsellut naureskellen nuorempien miesten leikkisää kisailua. “Pirähän poika sukus kunniaa yllä,” on vanhus siinä istuskellessaan saattanut sanoa.

(bbc.com).

Ja kas; tällaisista kisailuista on saattanut muodostua perinteitä, jotka ovat sitten muotoutuneet eri sukupolvien myötä kaikenlaisiksi pelilaudoilla pelattaviksi huvituksiksi. Siihen vaadittiin vain hetkinen luppoaikaa, Vanha Äijä ja kilpailuviettiä, hah hah!

TURISTIKRÄÄSÄN ALKULÄHTEILLÄ

Kukaan konmarittaja ei varmastikaan tunnusta, että “on sitten joskus tullut lomakohteesta ostettua jokin täysin hyödytön vipstaakkeli” matkamuistona. Sittemmin se täysin turha härpäke on jäänyt krääsälaatikkoon tai kaapin perälle, kunnes kauhean vimman vallassa on kaikesta turhasta tavarasta hankkiuduttu eroon. Siinä on sitten posket häpeästä punaisina katseltu esim. sitä käsin maalattua maisemalautasta, jonka reunaan on kirjoitettu tuolloisen matkakohteen nimi.

Kuulostaako tutulta? Jep, sellaiset lautaset eivät kelpaa kenellekään edes kierrätettynä (ellei joku sitten jostakin merkillisestä syystä keräile tällaisia aarteita).

Akka muistaa kuitenkin eläväisesti ensimmäisen matkamuistonsa Viking Linen laivamatkalta, kun Akka oli peräti 7-vuotias. Kyseinen esine oli pitkulainen avaimenperä, jonka sisällä liikkui Viikkarin paatti, kun pötköä kallisteli puolelta toiselle. Akka epäileekin, että tämä pötkö löytynee edelleen äiteensä krääsälaatikoista. Ah, kuinka retroa...!

Koska ja miten tällainen matkamuistojen keräileminen on sitten alkanut? Tiettävästi yksi vanhimmista, selkeästi matkamuistoksi luokiteltava esine löytyi arkeologisissa kaivauksissa Lontoossa. The Thames-joen sivujoen Walbrookin (sittemmin kuivunut) rannalla sijaitsi vuodesta 43 jaa. lähtien roomalaista asutusta, ja alueelta löydettiinkin runsaasti esineistöä. Peräti yli 200:n kirjoituspuikon joukosta löytyi yksi, jonka varteen oli kaiverrettu muistokirjoitus. Tekstissä kerrotaan, että kynän lahjoittaja antaa kynän muistoksi tultuaan “kaupungista” ja pahoittelee sitä, ettei hänellä ollut varaa parempaan lahjaan. Kynä/puikko on ajoitettu vuodelle 70 jaa.

This Ancient Roman Souvenir Stylus Is Inscribed With a Corny Joke | Smart News| Smithsonian Magazine

Useimmat matkamuistot ovat kuitenkin olleet alkujaan uskonnollisia: jopa jo 300-luvulla jaa. Jerusalemiin tehtiin pyhiinvaellusmatkoja. Nämä matkailijat halusivatkin yleensä jonkin muiston Pyhästä maasta; jopa hiekka, keramiikanpalaset ja kivet kelpasivat matkalaisille mukaan otettaviksi.

Seuraavina vuosisatoina Jerusalemissa alettiinkin myydä pienissä pulloissa pyhää vettä tai siunattua öljyä, jotta matkalaiset voisivat palata kotiinsa onnea ja siunausta tuovan matkamuistonsa kera. Näihin aikoihin mitä tahansa puunpalastakin saatettiin kutsua palaseksi Jeesuksen rististä, ja tälläkin hetkellä näitä “pyhiä” reliikkejä on kirkoissa ympäri maailmaa. Arvioiden mukaan jopa sen verran, että tällä kaikella puumateriaalilla voisi rakentaa vaikkapa Nooan arkin. Yeah.

Tällaiset pienet pullot tehtiin yleensä tinasta, lyijystä tai hopeasta. Tällaisia puteleita kannettiin mukana matkatavaroissa tai ripustettiin kaulaan suojelemaan matkalaista.

Onkin ymmärrettävää, että tällaiset uskonnolliset esineet ovat säilyneet nykypäiviin asti, sillä ne ovat varmastikin olleet arvokkaita ja arvostettuja esineitä jopa useiden sukupolvien ajan. Jerusalemista on löydetty myös amuletti/kolikko 500-600-luvuilta jaa., joka kuvaa Jeesus-lasta seimessä. Seuranaan hänellä on aasi ja härkä.

Akka voi hyvinkin kuvitella, kuinka jossakin pienessä työpajassa tällaisia matkamuistoja valmistettiin muinoin -hiki hatussa- lähes sarjatyönä. Pyhiinvaeltajien määrät olivat kuitenkin jo tuolloin niin suuria, että heistä riitti varmaa tuloa pienellekin yrittäjälle.

Tällaisia uskonnollisia amuletteja löytyy myös British Museumista (tietenkin, sillä tähän museoon on haalittu tavaraa eri maista kenenkään kyselemättä jo toista vuosisataa. Useat eri maat vaativatkin esineiden repatriaatiota).

Matkamuistoista puheenollen; kaikenlaisilla matkailijoilla on myöskin ollut tarve jättää puumerkkinsä käymäänsä matkakohteeseen.

Gizasta, Egyptistä, on löydetty temppelimuurista kaiverrus peräti vuodelta 1240 eaa. Kaiverruksen mukaan paikalla vieraili muuan Hadnakhte veljensä Panakhtin kanssa. Sillä tavalla, poijjaat, sillä tavalla…! Kiva kuulla teidän mukavasta reissustanne 3000 vuotta myöhemmin!

Pyramidit ja muutkin egyptiläiset kohteet ovat olleet suosittuja riipustelujen kohteita jo vuosituhansien ajan; varsinkin Napoleonin sotaretkien jälkeen jokaisen itseään kunnioittavan kulttuurihenkilön oli päästävä Egyptiin. Näistä käynneistä on edelleen nähtävissä heidän nimikirjoituksiaan useissa historiallisissa kohteissa. On kuitenkin muistettava, että muinaismuistolait ja historiallisten monumenttien kunnioittaminen alkoivat toden teolla vasta 1900-luvun puolella, joten tällaista toimintaa katsottiin tuolloin läpi sormien.

(Public Domain).

Hagia Sofia-moskeijassa (Istanbul, Turkki) on puolestaan vieraillut norjalainen, palkkasoturiksi epäilty herrasmies Halfdan hänen jättämistään riimuista pääteltynä. Tämä äijä on nerokkaasti kaivertanut seinään “Halfdan oli täällä.” Tämä legendaarinen tapa ilmaista käyntinsä elää edelleen monissa seinissä, kuten varmastikin kaikki tiedämme.

Hagia Sofia.
Halfdanin “Halfdan was here.”

Jerusalemin “pyhistä pyhin,” Pyhän Haudan kirkko, on edelleenkin suosittu pyhiinvaellus- ja turistikohde. Tämän kirkon rakennutti Konstantinus Suuri (ensimmäinen kristinuskoon kääntynyt roomalainen keisari) 300-luvulla jaa., ja tästä kirkosta on löydetty useita seinään kaiverrettuja ristejä. Aiemmin epäiltiinkin, että ristiretkeilijät kaiversivat näitä ristejä merkeiksi käynneistään, mutta viime vuoden tutkimukset ovat osoittaneet, että näitä ristejä kaiverrettiin korkeintaan muutaman henkilön toimesta.

Pyhan Haudan kirkko, jonka sisällä sijaitsee oletettu Jeesuksen hautakammio. Sen ympärille on rakennettu erillinen “mausoleumi” kirkon sisälle.

Yeah, tällainenkin seikka on todettavissa, kun käytössä on useita eri kuvantamismenetelmiä ja -tekniikoita! Onkin siis aihetta epäillä, että ehkä nämä “muutamat henkilöt” kaiversivat ristejä seinään ristiretkeläisten pyynnöstä (joko hyvää hyvyyttään tai sitten pientä maksua vastaan). On myös arveltu, että tällä tavoin estettiin vaeltajia kahmimasta kiviä ja rakennusmateriaaleja mukaansa, sillä tällaiset Jeesuksen (oletetun) haudan lähellä olleet materiaalit olivat kävijöille tietenkin suuressa arvossaan – olivathan ne peräti itsensä Jeesuksen haudan läheisyydessä! Tällainen maksullinen ristienkaiverrus-toiminta olisikin siis hyvin ymmärrettävää, mikäli sellaista on tosiaan tapahtunut.

Church of the Holy Sepulchre’s mysterious ‘graffiti’ crosses may not be what they seem | Live Science

Kiinan muurikaan ei ole poikkeus tässä graffitiasiassa, mutta v. 2014 tähän historialliseen kohteeseen avattiin graffiteille sallittu osuus. Viranomaiset tuskastuivat turisteihin, jotka kielloista huolimatta halusivat kaivertaa puumerkkinsä tähän jopa yli 20 000 kilometriä pitkään rakennelmaan. Noh, tämä nyt on varmastikin paras keino estää luvattomia graffiteja… varsinkin, kun pituutta tällä valtavalla muurilla riittää!

On se nyt kuitenkin merkillistä, että ihmisten geeneistä löytyy tällainen merkillinen vimma jättää itsestään edes jokin jälki tuleville sukupolville – vaikka vain johonkin seinään kirjoitettu “Se-ja-se kävi täällä.” Nähtävästi tämä taipumus on useita kymmeniä tuhansia vuosia vanha tapa, jonka mm. luolamaalauksista tiedämme.

Kannattaakin huomioida tänä kesänä reissatessa, että jätetään ne turhat krääsät ostamatta. Missä sijaitsee maailman kaikkien matkamuistojen hautausmaa/kaatopaikka?! Jep, siellä sen kaiken muun sekajätteen seassa, jonka viskaamme muutenkin muina miehinä (naisina/henkilöinä/alieneina/minä-tahansa) menemään.

Akka kuitenkin toivoo, että edes jokunen matkamuisto meidän ajaltamme säästyy tulevaisuuden arkeologeille tutkittavaksi: olisikohan parempi haudata keramiikkalautanen tekstillä “Kuopio-Puijo” vai savikannu, jossa lukee Kypros kreikkalaisilla aakkosilla?

Äh, ihan sama; muutaman tuhannen vuoden päästä kaikki arkeologiset löydöt ovat jo ihan peruskauraa: “Voi v**tu, minkä hemmetin takia näitä Kuopio-lautasia löytyy joka paikasta? Löytyisi nyt edes kerrankin yksi Saint Vincent ja Grenadiinit-valtion lautanen!!”

Saint-Vincent ja Grenadiinit. Jep, kelpaisi Akalle. Huom! Ainuttakaan matkamuistoa ei ole vahingoitettu/haudattu tämän kirjoituksen aikana, joten Kuopion ja Kyproksen on turha ottaa Akkaan yhteyttä harmistuksissaan. Akka odottaa kuitenkin lahjakorttia tältä Saint-Vincentiltä ja Grenadiineiltä.

MYSTEERIVEMPELEITÄ MAAILMALTA

Akan maailmankuva laajentui taas omituisten löytöjen myötä. Yksi tällainen löytö on roomalainen dodekaedri eli 12-tahokas. Mikä helv…!? Tällaisia kummallisia esineitä on löytynyt ympäri Eurooppaa yli 200 kappaletta. Ne on tehty pronssista, niiden laatat ovat viisikulmioita ja niissä olevat reiät ovat erikokoisia. Kaikissa kulmissa on aina merkillinen nuppi, joten esineiden työstämiseen on kyllä nähty aikaa ja vaivaa. Esineet on ajoitettu 100-200-luvuille jaa.

Dedo… doda… dodekaedri.

Mitä ihmeen virkaa tällaisilla esineillä on ollut?? Kuten sanottua, ei kukaan huvikseen ala tällaisia näpräämään. “Onpas perhanan tylsää, alanpa tässä työstämään tällaista pientä proggista…”

On esitetty, että vehkeet olisivat jonkinlaisia mittavälineitä, kalentereita, pelivälineitä, uskonnollisia esineitä tai jopa kynttilänjalkoja…! Eräs tubettaja näyttää videollaan, kuinka vehkeellä kudotaan sormikkaita (hups, tulipa vahingossa kaksimielinen ilmaisu…). Eipä tuo touhu kovinkaan järkevältä tai helpolta näytä, vaikka Akka onkin näppärä lankojenkesyttäjä. Ei voi edes kuvitella, miten kauan aikaa tuollaisen esineen tekemiseen menee; ovatko sormikkaat sen ajan väärti??

YouTube-video, pituus 4,50 min. (TheMartinHallett)

Varhaispronssikautiset (1300-1000 eaa.) pronssikepukat ovat myös herättäneet ihmetystä tutkijoiden keskuudessa. Näitä kepukoita on kaivettu esiin yli 5000 kappaletta lähinnä Keski-Euroopan alueelta. Koruiksi tällaiset Barbi-nuken jousipyssyt eivät oikein sovellu, sillä niissä ei ole minkäänlaisia kiinnityssolkia tms. On kuitenkin havaittu, että kaikki löydetyt kepukat ovat kooltaan ja painoltaan suhteellisen yhtäläisiä, joten uusi teoria onkin järkeenkäypä: kepukat ovat RAHAA. Eli massia, valuuttaa, tuohta, pätäkkää, fyffee jne. Akka ei keksi järkevämpää selitystä, onneksi joku fiksu esitti tällaisen käyttötavan (eikä Barbi-nuken jousipyssyä…).

Kepukkakasa/M.H.G. Kuijpers

Manchesterissa sijaitseva Science And Industry Museum taasen on keksinyt järkevän keinon esineiden tunnistamiseen: kysytään kansalta! Apua tarvitaan mitä kummallisempien värkkien tunnistamiseen.

Tuikitärkeitä… vipstaakkeleita!

Onhan se nyt ymmärrettävää, että satojen vuosien takaisten esineiden käyttötapa on unohtunut tai esinettä ei tiedetä edes keksityn.

Ilmiselvästi muinainen lumipallokauha!

https://www.theguardian.com/science/gallery/2020/jul/19/mystery-objects-from-the-science-museum-in-pictures

Vuonna 1872 Waynman Dixon löysi Khufun pyramidin kuilusta 3 esinettä: kivipallon, metallikoukun ja puunpalasia. Sittemmin esineet toimitettiin Englantiin, mutta ne mystisesti katosivat. Anna mun kaikki kestää…! Kunnes… lopulta viime vuoden lopulla (nämä ainoat pyramidista koskaan löydetyt) esineet löytyivät Skotlannista pakattuina sikarilaatikkoon.

Kivipallo ja metallikoukku/Vincent Brown.


Puunpalasille tehty radiohiiliajoitus osoitti puun olevan ajalta 3341-3094 eaa., eli huomattavasti ennen Khufun valtakautta vuosina 2580- 2560 eaa. On tosin esitetty, että arvokas seetripuu on saattanut olla käytössä useita vuosisatoja esim. uskonnollisena esineenä, joten satavarmasti sen perusteella ei voida arvioida pyramidin
rakennusajankohtaa. Ihan loogista päättelyä…!

Puunkappaleet laatikossa/University of Aberdeen.

Kivipallo ja metallikoukku ovat herättäneet keskustelua niiden käyttötarkoituksesta ja merkityksestä. Vaihtoehtoina on esitetty tietenkin uskonnollisia käyttötarkoituksia; koukku näyttää esineeltä, jollaisella muumion suu rituaalisesti avattiin kuolemanjälkeistä elämää varten. Toisena vaihtoehtona on, että esineet liittyivät jotenkin astronomiaan tai arkkitehtuuriin: ne pudotettiin kuiluun, jotta tällaiset salaisuudet pysyvät salassa. Yeah, kuulostaa tosi uskottavalta…! Kivipallossa yksi kohta on hieman litteämpi kuin muut kohdat, joten sitä on epäilty vasaraksi. Mitään varmuutta näihin epäilyihin ei ole vielä saatu.

Mitä jos viimeiset rakentajat vain heittivät ne käsistään lähtiessään pyramidista ennen lopullista sulkemista? Tuumivat siinä, että: “Jätetääs vähän jälkipolville pähkäilemistä, häh hää! Siinähän miettivät sitten, mitä me duunarit näillä on tehty!”

Sisältä kuuluu: “Lähetään meneen, jätkät, ja nopeesti!!

Ja näinhän siinä sitten pääsi käymään. Ensin meni “vain” joitakin tuhansia vuosia, ennenkuin tavarakätkö löydettiin ja sitten ne hävisivät taas noin 150 vuodeksi. Kunnes ne sitten taas löydettiin eikä me olla yhtään sen viisaampia. Kunnon jäynä, perhanan egyptiläiset!


Ne roomalaiset dedo… dadeko.. dodekaedrit saa Akan puolesta olla mitä vain, ärsyttäviä mötiköitä ne ovat joka tapauksessa. Sormikkaita, joopa joo…!!

ARKEOLOGISIA LÖYTÖJÄ ODOTELLESSA

Täällä yli puolimetristen kinosten keskellä -polkua lapioidessa- kevät hiipii jo sitä odottavan mieleen. Lumen alta on mukava tehdä löytöjä: katos perhana, tohon se haravakin aiemmin syksyllä jäi! Harmin paikka, ettei pihalta muita mukavia yllätyksiä löydy. Kenties hankien pidempään kestäessä narsissit alkavat kasvaa ja kasvavat puolitoistametrisiksi. Voi että, sitä tylsyyden ihmettä odotellessa…!

Toisen romu on toisen aarre, sanotaan; varsinkin monissa huutokauppa- ja antiikkiohjelmissa. Joku voi pitää tiettyä tavaraa pelkkänä romuna tajuamatta ollenkaan sen arvoa. Mistäpä sitä tavallinen pulliainen tajuaisikaan, että jokin metallinen ruostunut keppi onkin jonkun 1700-luvun laitteen osa ja sinällään historiallisesti arvokas tai että sillä olisi rahallista arvoa. Eihän niitä laitteita ole enää olemassakaan muissa paikoissa kuin museoissa.

Vanhaa s*ittiä… vai onko…??

Eteläisessä Englannissa Whiteparishin kylässä eräs nainen omisti 20 vuotta tietämättään tällaisen tunnistamattoman aarteen, joka huutokaupataan myöhemmin keväällä 2021. Kysessä on 63 cm korkea kivenjärkäle, joka aikoinaan löytyi naisen puutarhasta.

Roomalainen kivi, Daily Mail.


Tätä kiveä hän oli käyttänyt astinkivenä aina noustessaan hevosensa selkään. Kivi oli aina mutainen ja likainen, joten se ei herättänyt sen suurempaa huomiota. Sattumoisin hän sitten vihdoinkin oli havainnut kivessä kaiverruksia ja laakeriseppeleitä. Arkeologit totesivat, että kyseessä on roomalainen kivi, jossa lukee: “Ihmiset ja nuoret miehet kunnioittavat Demetriosta, joka on Metrodorosin poika, joka (taasen) on Leukiosin poika.” (Käännös on Akan tekemä, huono sellainen…)

On se nyt merkillistä, etteivät 20 vuoden aikana teksti ja seppeleet ole tulleet näkyviin sateiden mukana TAI ettei kiveä ole koskaan käännetty, mikäli teksti on ollut maata vasten. 20 vuotta, god damn!!

Akka alkaa heti keväällä kääntelemään kaikenlaisia kivenjärkäleitä ja tutkimaan niitä suurennuslasilla. Parempi olisi, että löytyisi jokin ennen tuntematon kivikaiverrus tai muutamia mukavia maalausjälkiä menneiltä ajoilta. Ihan kohtuullinen toive!

Kiveen palatakseni; arkeologien arvion mukaan kivi on peräisin 100-200-luvuilta jaa. ja se on tehty Turkissa tai Kreikassa. On epäilty, että kivi on aikoinaan kulkeutunut aristokraattien matkamuistona Englantiin 1800-luvun puolella. Whiteparishin alueella on sijainnut muutamakin kartano, jotka on sittemmin purettu. Kivi on ehkä päätynyt kartanoiden purkujätekasoista kyseisen naisen puutarhaan.

Tähän väliin täytyy mainita, että kivi on veistetty MARMORISTA. Marmorista, god damn!! Eikä sitäkään ole aiemmin 20 vuoden aikana huomattu!

Mitäpä sillä nyt on väliä, tuumii ehkä joku. Onhan sillä väliä, kun kiven huutokauppa-arvoksi on määritelty yli 20 000 e. Joku innokas voi sen huutaa isommallakin summalla. Ihan mukava apuväline se kuitenkin on, kun nousee hevosen selkään… God damn tuollaistakin toimintaa historiallisten esineiden kanssa!

Suomessa tilanne on ihan päinvastainen: kaikki yli 100 vuotta vanhemmat esim. metallinetsijöiden löydöt kuuluvat lain mukaan automaattisesti valtiolle. Eli jonkin löydön tehdessään pitää ottaa yhteyttä asiantuntijoihin, jättää löytöpaikka kaivamatta samantien (ettei tuhoa löydön ympäristöä tai maakerroksia) ja istua vaan nätisti hiljaa ilman palkkiota. Onhan se ymmärrettävää, kun omaa kansallista historiaamme tässä suojellaan. Samalla herää kysymys, miksi muissa maissa ei toimita samalla tavalla?

Noh, me täällä pohjolassa tehdään muutenkin kaikki asiat ihan eri tavalla kuin muualla… jatkuvaa debattia voi kukin käydä siitä, onko se oikein tai järkevää.

Joka tapauksessa Akka kestää tämän yllättävän lumi-talvi-pakkas-kauden taas keskittymällä kevääseen. Akka tietää, että pihan perukoilla on tiiliskivikasa. Ne ovat, prkl soikoon, Napoleonin tiiliskiviä! Ja jo aiemmin löytynyt omituinen sileä käppyräkeppi on ihan selvästi muinaisen druidin taikasauva…!

Akan käppyräsauva. Hobittikokoa.

Berliinin Neues Museumissa sijaitsee yksi merkillinen esine: kultainen “taikurinhattu”. Tämä esine on eri lähteiden mukaan löytynyt joko Saksasta tai Sveitsistä ja se ajoittuu myöhemmälle pronssikaudelle eli 1200 eaa.-500 jaa. Tällaisia hattuja on Euroopasta löytynyt yhteensä neljä ja niiden on arvioitu olevan aurinkokultin pappien päähineitä.

Berliinin hatun kuvia.

Hatun koristeluja on tutkittu paljon ja on päätelty, että kuviot kertovat tuikitärkeitä kalenteritietoja. Koristelut ja kultainen hattu kertovat kuitenkin arvokkaasta asemasta.

“Kannanpa tässä tällaista puolen kilon kalenteria päässäni, oon tosi tärkee heppu” tuumi varmaankin tällaisen hatun omistaja.

Akan käppyräkeppi kuuluu selvästi tähän samaan sarjaan, nämä kaksi ovat ihan selvästi pari. Kyllä arvokkaalla pappismiehellä pitää olla hattu ja taikasauva! Akan kepistä “kultaukset” ovat tosin jo lähteneet, mutta eiköhän senkin asian voi korjata ihan helposti pienellä fiksauksella!

Ai miten se hattu päätyi Saksaan/Sveitsiin ja taikasauva Suomeen, jos ne ovat pari? Ei nyt puututa ihan pikkuasioihin, ettei aleta pilkkua viilaamaan…!

Päivitys tekstiin: Gold ‘sun bowl’ discovered near Bronze Age swamp | Live Science

(Lokakuu 2021) Uusin kultamaljalöytö Itävallasta, jossa samankaltaista koristelua, kuin kultahatuissa. Tällaisia maljoja on Euroopasta löydetty artikkelin mukaan 30.

HEI, TONTTU-UKOT HYPPIKÄÄ…

Markettien ja kauppojen krääsäpaljoudesta päätellen joulunaika on käsillä. Ikkunasta katsoessa sitä ei huomaa; taitaa tänä vuonna pukki saapua mönkijällä reen sijaan.

Meille opetetaan jo pienestä pitäen, että joulu on Jeesuksen syntymäjuhla. Tämä lienee höpönlöpöä: joulun ajankohta juontuu roomalaisten viettämästä Saturnalia-juhlasta. Juhla oli pyhitetty maanviljelyksen jumalalle Saturnukselle. Kristinuskon yleistyessä vanhoista, PAKANALLISISTA juhlista haluttiin päästä eroon ja Jeesuksen syntymäajankohta lätkäistiin tämän koko vuoden suosituimman juhlan tilalle.


Eipä ihme, että juhlasta haluttiin eroon, sillä Saturnaliaa juhlittiin jopa 5-7 päivää talvipäivänseisauksen ympärillä. Tällöin meno oli hillitöntä: koko yhteiskunta heitti kuperkeikkaa. Orjat saivat vapaiden ihmisten oikeudet ja heidän isäntänsä toimivat palvelijoina. Orjat saivat ryypiskellä, pelata uhkapelejä ja vastustaa isäntiään. Voi vain kuvitella, millaisia orgioita tuolloin on pidetty. Viikon rellestämisen jälkeen saat kaksi viikkoa kestävän darran ja olet yllättäen lihonut 5 kiloa. Hip hip hurraa, Saturnus! Otetaax uusix?

Meni siinä juhliessa paikat vähän remonttiin… HUPS!

Saturnalian lopuksi ihmiset antoivat toisilleen lahjoja (mm. kynttilöitä ja herkkuja), tästä juontunee nykyinen lahjanantoperinne ja kynttilöiden merkitys jouluna.

Myös misteli on roomalaisen ajan peruja, roomalainen historioitsija Plinius kertoi kelttien leikkaavan mistelinoksia sirpeillään. Misteliä pidettiin hedelmällisyyden symbolina ja sen uskottiin suojaavan pahoilta hengiltä. Kirkkohan tästä ei pitänyt; taas oli kyse PAKANALLISISTA tavoista! 1800-luvulla mistelinoksa oli oiva tapa saada edes yksi suudelma viktoriaanisessa (tiukkapipoisessa) Englannissa, joten tapa on lopulta vakiiintunut joulunajan viettoon.

Idyllistä piirileikkiä kuusen ympärillä.

Kirkko ei pitänyt myöskään 1400-luvulla alkaneesta joulukuusiperinteestä. Talo koristeltiin ikivihreillä kuusenoksilla merkkinä talven pimeyden väistymisestä ja lopulta oksat vaihtuivat kokonaisiksi puiksi. PAKANAT rellestivät jälleen muinaisine uskomuksineen, hyi olkoon! Joulukuusiperinne laajeni Saksasta aina Englannin kuninkaallisiin, jolloin kuusi koki varsinaisen läpimurtonsa jouluun kuuluvana koristeena. 1800-luvulla olikin tapana, että taloon tuotiin kuusi jokaista perheenjäsentä varten; voi sitä neulasten määrää!

Joulupukki perustuu Turkin alueella 300-luvulla jaa. eläneeseen piispa Nikolaokseen. Hänen sanottiin tehneen ihmetekoja ja katoliset julistivatkin hänet myöhemmin pyhimykseksi. Pyhän Nikolaoksen hauta on avattu; alkuperäinen “joulupukki” oli 150 cm pitkä, hintelä mies. Hänen luunsa sijaitsevat nykyään Italiassa kahdessa eri paikassa. Tuollainen pieni, laiha mies kyllä sujahtaisi savupiipusta sisään helpommin kuin nykyinen möhömahapukki… Mutta möhömaha tai ei, se on sitä joulun taikaa!

Onko tällä kamalalla joulupukilla kainalossaan lapsi vai nukke?!

Tonttuihin uskominen oli yleistä jo ennen 1000-lukua. Tämäkin uskomus oli tietenkin… PAKANALLINEN. Kirkko varoitteli, että tontut ovat saatanallisia ja niitä jopa manattiinkin ulos taloista. Kansanväki kuitenkin uskoi vuosisatoja, että kotitonttu pysyi tyytyväisenä, kun sitä lahjottiin oluella, maidolla ja leivonnaisilla. Tässähän on selvästi kyseessä pirullinen, kiristävä alivuokralainen! Hus matkoihisi siitä, hiippalakki hipinkuvatus!

Joulupukin apureiksi tontut siirtyivät vasta 1800-luvulla, tällöin niiden luonnekin muuttui lempeäksi oikullisuuden sijaan. Hiippalakki otti opikseen, kun sai tarpeeksi luudasta persuksiin!

Jenny Nyströmin vanhassa joulukortissa tonttu on varsin leppoisanoloinen hahmo.

Joulusaunan tärkeys suomalaisten joulunvietossa juontuu PAKANALLISESTA kekrijuhlasta eli sadonkorjuun päättymisen juhlasta. Kristinuskon yleistyessä kekrijuhlat hiipuivat pois, mutta monet uskomukset ja tavat siirtyivät joulunviettoon tai uuteen vuoteen. Ennen muinoin uskottiin, että vainajatkin saunovat joulusaunassa ja saunomisen tuli olla hiljaista ja kunnioittavaa. Saunassa tuli käydä aikaisin, jotta vainajat ehtisivät sen jälkeen saunomaan. Sanottiin jopa, että “jos myöhään kylpi, piru tulisi kylvettäjäksi!”

Edellisten tietojen perusteella Akka viettää pakanallista joulua joulukuusineen. Syötän ja juotan kotitontun tainnoksiin ja raahaan hänet saunaan MYÖHÄÄN illalla. Samalla odotan innokkaasti pirun tai aaveiden esilletuloa laulaen otsikon tonttu-ukko-biisiä: “hetken kestää elämää, sekin synkkää ja ikävää!” Kuinka ihana, positiivinen jouluidylli odottaakaan!