TAIDEAARRE SAARISTOMERELLÄ?

Kun kapteeni Reinhold Lorenz astui kauppalaivaansa Amsterdamin satamassa 5.9.1771, hän tuskin tiesi, että määränpäänsä Pietarin sijasta hän päätyisi värjöttelemään luodolle Turun saaristossa. Ei hän voinut tietää sitäkään, että laiva arvokkaine lasteineen päätyisi noin 40 metrin syvyyteen merenpohjaan tässä myrskyisessä kolkassa, jonne hänen ei ylipäätään olisi pitänyt joutuakaan.

Turun saaristoa.

Toisin kuitenkin kävi: matkallaan Pietariin alus ilmoittautui Tanskassa Juutinrauman tullissa, jolloin sen lastiksi ilmoitettiin mm. noin 33 000 kg sokeria, kahvia 158 laatikkoa, kymmenen hopeatynnyriä, noin 10 000 kg arvokkaita värjäysaineita, elohopeaa n. 100 kg sekä sinkkiä 6758 kg. Lisäksi laivassa oli sadoittain kangaspakkoja ym. ylellistä käyttötavaraa, jota varsinkin Pietarin eliitti kovasti arvosti ja odotti.

Lasti oli siis suunnattoman arvokas, mutta… lisäksi laivan lastina saattoi olla peräti 35 kappaletta keisarinna Katariina II Suuren (1729-1796) Hollannista hankkimia arvokkaita maalauksia! Palataanpa tähän taideaarteeseen tarkemmin hieman myöhemmin.

Catherine II of Russia/Alexander Roslin/1780-luku ((WikimediaCommons).

Kun tämä Vrouw Maria-alus karahti kuitenkin Nauvossa karille syysmyrskyn yhteydessä 3.10.1771, se ei suinkaan uponnut heti pinnan alle. Alus pysyi pinnalla kuin ihmeen kaupalla peräti viisi päivää, jolloin miehistöllä ja apuun rientäneillä saariston asukkailla oli aikaa pumpata vettä pois laivasta ja pelastaa sen lastia. Vihdoin 9.10.1771 alus vajosi meren syvyyksiin, jossa se vieläkin näyttäisi kuin purjehtivan merenpohjassa 41 metrin syvyydessä.

Voi vain kuvitella aluksen kapteenin mielenliikkeet, kun kesken miehistön rukoushetken alus kopsahti karille ja keisarinnan maalaukset huusivat lastiruumassa hoosiannaaitse kullakin säädyllä oli varmaan vetelät pöksyissä, sillä aluksen ei olisi millään muotoa pitänyt ajautua kohti Suomen rannikkoa! Mitkä saattoivat olla miehistön ja kapteenin kohtalot näiden kaikkien kalleuksien vajotessa aaltoihin?

Osa pelastetusta lastista huutokaupattiin Turussa ja osa kuljetettiin sääntöjen vastaisesti Venäjälle. Ainakin kaikki hopeatynnyrit, osa kahvilastista, kankaista, väriaineista yms. saatiin pelastettua, kuten osa muistakin ylellisyystavaroista, mutta… mitäpä siinä viiden kiireisen pelastuspäivän aikana sitten ehtiikään pelastaa täysin armottomissa olosuhteissa?

Storm at Sea/Ivan Aivazovsky/1873.

Sukellustutkimuksissa ei ole nähty mm. miehistöön liittyviä henkilökohtaisia esineitä, joten voikin hyvin kuvitella, kuinka omat tavarat on haalittu ensimmäiseksi turvaan myrskyiselle luodolle. Niinhän sitä nykyaikanakin tehdään: hätätilanteissa esim. lentokoneessa yritetään pelastaa ensin omat matkatavarat muista ihmisistä välittämättä!

Lastin ja laivan menetyksestä maksettiin myös vakuutuskorvauksia omistajille, mutta tarkkoja tietoja kaiken tavaran kohtalosta ei kuitenkaan ole tiedossa. Pelastetuiksi on kuitenkin tuolloin ilmoitettu ainakin kuusi pienempää maalausta, jotka pelastettiin pakattuina puulaatikkoon ja kuljetettiin Turkuun. Itse keisarinna Katariinakin vaati jo tuolloin taulujensa nostamista hylystä, mutta jo v. 1772 lastin nostoajatuksesta luovuttiin: se nyt vain oli kerta kaikkiaan mahdotonta. Katariina olikin jo tuolloin harkinnut hankkivansa lisää uusia teoksia Ranskasta, joten… rahalla saa ja hevosella pääsee!

Hylyn sijaintikin ehti jo unohtua seuraavien vuosisatojen kuluessa, kunnes 1970-luvulla merihistorian tutkija Christian Ahlström löysi arkistoista hylkyyn liittyvää aineistoa ja vihdoin hylky paikallistettiin Pro Vrouw Maria -sukellusryhmän toimesta v. 1999. Hylky (pit. 26 m, lev. 7 m) malliltaan snaulaiva makaa merenpohjassa kölinsä päällä ja kaksi mastoakin on edelleen pystyssä. Sijaintipaikkaa suojaa ympäri vuoden 1500-metrinen suoja-alue eli laitesukellusta tällä alueella ei ole luvallista harrastaa.

Museovirasto/piirros Tiina Miettinen.

Jo hylyn löytymisen yhteydessä aluksen nostosta alettiin tehdä suunnitelmia ja arvioita, näistä eri vaihtoehdoista löytyy linkki jutun lopussa. Esimerkkilaskelmat ovat vuodelta 2007, joten kannattaa muistaa rahan arvon muuttuminen jo pelkästään viimeisten 20 vuoden aikana. On siis kuitenkin äärimmäisen kallista edes nostaa mitään aluksia merestä, kun jo pelkästään konservointi ja ylläpito muodostavat tulevat, suuremmat menoerät! Tämä pätee varsinkin Ruotsin Vasa-laivan kohdalla, kuten tutkimuksestakin ilmenee.

Vasa-laiva (LibraryofCongress/HeatherCasey)

Noh, palataanpa nyt sitten kuitenkin näin PINNALLISENA (merenpinnan yllä) ihmisenä takaisin tähän arvolastiin; sehän meitä kaikkia kuitenkin kiinnostaa. Mitä siellä MERENPINNAN ALLA oikein on, onko niitä Katariinan tauluja tässä noin 26 vuoden aikana löydetty ja nostettu? Entäpä ne kaikki muutkin tavarat, tonnitolkulla väriaineita, kankaita ja kaikenlaista luksuskrääsää? Ja merirosvoarkku?

Vastaus näihin kysymyksiin on yksiselitteinen: ei ole eikä ole nostettu kuin liitupiippuja, savipullo, lasipullo, sinkkiharkko, lyijysinetti, puutappi ja köysiohjuri. Tutkimusten perusteella laivan sisälle ei sukeltajilla ole mitään asiaa mm. romahtamisvaaran vuoksi, mutta robottikamerallakaan ei ole saatu kuvattua esim. suurikokoisia, hyvin pakattuja puulaatikoita tai muutakaan vastaavaa materiaalia, mikä voisi viitata näihin kadonneisiin arvoteoksiin.

On siis toki mahdollista, että ainakin osa Katariinan maalauksista saatiin pelastettua ennen uppoamista ja toimitettiin ilman listauksia vaivihkaa eteenpäin, mutta tämä on vain spekulointia. Museoviraston tutkimuksessa s. 115 on lastiluettelo; onneksi saivat pelastettua tukon sammalta!

Itse asiassa juuri tästä tutkimuksesta käykin ilmi, että hollantilaisen Braamcampin huutokaupan jäljiltä on kadoksissa 35 taulua, joista 11 lienee ollut Vrouw Marian lastissa mukana matkalla Pietariin. Tutkimuksessa mainitaan myös nimeltä näiden teosten taiteilijat sekä se, että Vrouw Marian elohopealastia (110 kg) ei oltu merkitty pelastetuksi. Ainakaan mittausten mukaan elohopeaa ei ole vuotanut ympäristöön, eikä se määrällisesti myöskään ole vakava ympäristöriski. Kysykääpä tätä lähistöllä uiskentelevilta merieläimiltä ja merenneidoilta…!

Vrouw Maria on siis selviytynyt jo kohta 255 vuotta merenpohjassa suhteellisen hyvässä kunnossa, sillä Itämeren olosuhteet ovat sille(kin) otolliset. Meille taviksille hylystä on tehty sukellusvideoita ja 3D-mallinnuksia, sillä matalasta syvyydestä huolimatta sille suojellulle alueelle ei saa huvikseen mennä pällistelemään. Itämerellä näitä hylkyjä riitää satamäärin, kuten jokainen voi tarkistaa hylyt.net-sivustolta:

https://hylyt.net

Onneksi kuitenkin tässä turmassa koko miehistö pelastui kapteeneineen (ja se sammaltukko!), mutta vain kapteenin ja kolmen miehistön jäsenen nimet ovat säilyneet nykypäivään asti: kapteeni siis (ilmeisesti) tanskalaissyntyinen Reinhold Lorenz, perämies Reidert Janssen, puosu Tönnes Koertsen ja kokki Johan Hansen. Haaksirikon jälkeen heistä tiedetään vain se, että tullilistojen perusteella kapteeni jatkoi kipparoimistaan kauppareiteillä Itämerellä. Hyvä niin! Ja varmastikin uusin housuin! Tässä vaiheessa voi kuitenkin jo perinteisesti sanoa R.I.P koko miehistölle.

Onkin mielenkiintoista ajatella, josko hylky saataisiin jollakin rahoituksella Vasa-laivan tavoin kansalliseksi kulttuuriaarteeksi, mutta tämän pitäisi ehdottomasti olla eurooppalainen yhteistyöprojekti. Vrouw Maria on kuitenkin hollantilainen kauppa-alus, joka oli matkalla Amsterdamista Pietariin. Suomen alueelle laiva ajautui myrskyssä eikä näin ollen ole millään muotoa suomalainen kulttuuriaarre. Historiallinen, vaikuttava ja merkittävä aarre toki, mutta ei suomalainen sellainen eikä lasku tästä kuulu kokonaisuudessaan Suomen maksettavaksi.

Hyvä esimerkki vuosikausia jatkuvista omistajuuskiistoista on edelleen maailman arvokkaimmaksi aarrelaivaksi tituleerattu San Jose, josta Akka on aiemmin lyhyesti kirjoittanut:

https://akallaonasiaa.fi/tiede/aarrejahti-alkakoon/

Tämän todellakin noin 17 miljardin dollarin arvoiseksi arvioidun aarrelaivan omistajuutta on havitellut mm. hylyn löytöryhmä (USA), Espanja, Kolumbia, Bolivian alkuperäisväestön jäsenet (joiden esi-isät kaivoivat lastina ollutta hopeaa) sekä pienet, vihreät huru-ukot ties mistä galaksista. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Kolumbia ”ownaa” eli määrittelee laivan omaisuudekseen ja tekee siellä mm. esinenostoja:

https://www.smithsonianmag.com/history/archaeologists-discovered-the-holy-grail-of-shipwrecks-a-decade-ago-now-theyre-finally-beginning-to-unravel-the-secrets-of-the-san-jose-180988050

Smithsonianin pitkähkö artikkeli hylyn haaksirikosta, löytymisestä ja sen jälkeisistä omistusvaateista. Uusin artikkeli aiheesta tammikuulta tänä vuonna kuitenkin.

Kuten Museovirastonkin tutkimuksessa mainittiin, Katariinan taulujen löytäminenkään ei välttämättä olisi kovinkaan mieltä ylentävää, sillä teosten kunnosta tai niiden säilymisestä ei ole mitään takeita. Ei niitä elintarvikkeitakaan kukaan enää halua, joten pitäköön Itämeren sillit ja muut merenelävät Vrouw Mariaa ihan omana ruokabaarinaan edelleen.

Harmillisesti tämän maalauksen tekijän nimi on jäänyt historiaan nimellä unknown.

Siellä sitä merenneidot ja merenmiehetkin kerivät auki näitä arvokkaita kangaspakkoja aina uusia vaatteita halutessaan… hmm, vaatteita… siis bikiniyläosia? Akka ei nyt ihan ajatellut loppuun asti tätä ajatusta, hah!

Sammaltukon lisäksi pelastettiin neljä punottua koria linnunpesiksi?! Kyllä oli miehistöllä ja pelastajilla arvot kohdillaan… ”jätetään nämä järjettömän kalliit, kaukaa itämaista tuodut väriaineet ja kankaat suosiolla laivaan ja pelastetaan nämä linnunpesät kevään kottaraisille, joohan?” Sillä tavalla, poijjaat, sillä tavalla!

LINKKEJÄ:

https://www.kyppi.fi/palveluikkuna/mjreki/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=1658

Kyppi.fi eli Museoviraston ylläpitämä arkeologisten kohteiden hakemisto

https://www.sadanvuodensatoa.fi/artikkelit/vrouw-maria-miten-hollantilaisesta-kauppa-aluksesta-tuli-osa-suomen-historiaa

https://www.hel.fi/static/public/hela/Kaupunginvaltuusto/Suomi/Paatos/2017/Keha_2017-09-27_Kvsto_16_Pk/C45DC646-619F-C430-B0D1-5CC9C7A00001/Liite.pdf

Museoviraston tutkimusraportti, johon Akka viittaa jutussa

https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/talous/vrouw-marian-matka-jatkuu Helsingin yliopiston juttu, jossa on mielenkiintoista infoa näistä lastissa olleista väriaineista

https://www.museovirasto.fi/fi/ajankohtaista/vrouw-maria-hylyn-loytymisesta-20-vuotta-nyt-hylysta-kuvataan-3d-malli

MAAILMANPERINTÖKOHTEET SUOMESSA (JA ATSIUH!)

Kuinka aika rientääkään, kun on hauskaa – Akka muistaa joskus kuulleensa tällaisen sanonnan (yleensä silloin, kun sitä käytetään sarkastisessa merkityksessä esim. tylsässä tilaisuudessa kelloa vilkuillessa tms.).

VÄÄRIN. Akan kohdalla tämä lausahdus kuuluu seuraavasti: kuinka aika rientääkään, kun on jatkuvasti jonkin sortin flunssanpoikasessa kerta toisensa jälkeen! Joulukuusta lähtien Akkaa on piinannut ensin narnialainen kaappikuppa, sen jälkeen ilmestyi Tylypahkan lyhytjännä ja paraikaa meneillään lienee Keski-Maan kääpiökaato.

CDC Archive, 1918 flu (nk. espanjantauti).

Onko tämä jatkuva sairastelu mikään ihmekään, kun edellisistä pöpöistä johtuen vastustuskyky on jo mennyttä; seuraavana vuorossa lienee Puolen hehtaarin metsän hunajahelvetti tai vastaava taudinkurimus! Sitä sitten odotellessa! Hunajahelvetin taudinkuvaan kuuluu kaiken fyysisen vaivan lisäksi hallusinaatioita Nalle Puhista, joka ei kerta kaikkiaan saa sitä päätään irti hunajapurkista ja pyristelee pe*se pystyssä silmien edessä yötä päivää. Aaaaargh…!

Miksi, oi miksi…?

Ruikutukset sikseen ja asiaan, tultiinko tänne jauhamaan scheissea vai saunomaan? Eiku… nyt Akka jatkaa aiheesta, joka jäi juuri mainituista syistä kesken jo joulukuussa, sillä eritoten nämä mainitut taudit vaikuttavat pahiten älylliseen toimintaan. Mikäli sellaista on koskaan ollut Akalla havaittavissa… Kutsuttakoon tätä ilmiötä atsiuh-aivodementiaksi.

Tuolloin joulukuussa Akka tutkiskeli Suomen UNESCON maailmanperintökohteita aivan samankaltaisessa olotilassa, joten palataanpa tähän aiheeseen uusin voimin. (Mitä? Missä? Supervoimia?) Akka pahoittelee jo etukäteen, että näissä aiheissa on runsaasti linkkejä eikä varsinaista omatoimista ja laajaa tutkimustyötä, kuten yleensä. Jos tällä kerralla sallittaisiin Akan päästä eteenpäin siitä, missä aita on matalin… Atsiuh ja goddamn.

UNESCO World Heritage Centre – World Heritage List UNESCON maailmanperintökohdelista maittain

Kuinka ollakaan ja jopas jotakin; UNESCOn maailmanperintökohteita löytyy Suomesta peräti seitsemän (Akka muisti, että niitä olisi ollut viisi). Nämä kohteet ovat kuitenkin sen verran erikoisia, että hankalahan näitä on ulkomuistista luetella: Suomenlinna, Vanha Rauma, Petäjäveden vanha kirkko, Verlan puuhiomo ja pahvitehdas, Sammallahdenmäen pronssikautinen röykkiöalue, Struven ketju ja Merenkurkun saaristo.

Näistä varsinkin kaksi jälkimmäistä on maallikon hankalasti ymmärrettävissä (ne eivät selkeästi ole historiallisia/arkeologisia kohteita), joten katsahdetaanpa vaikka näitä ensin:

Struven ketju tarkoittaa kolmiomittauspisteitä, joiden avulla maapallon muotoa ja kokoa mitattiin 1800-luvulla. Ketju sai nimensä ideoijansa tähtitieteilijä F. G. W. Struven (1793-1864) mukaan ja näitä mittauspisteitä kulkee nykyisin 10 valtion kautta. Hauska detalji on, että näihin mittauspisteisiin porattiin tuolloin reikä ja kiinnitettiin kuparilaatta, mutta nämä kuparilaatat on sittemmin ilmeisesti sulatettu metsästäjien luodeiksi. Struven ketjusta linkkejä seuraavaksi asiasta kiinnostuneille:

Maailmanperintökohde Struven ketju maapallon mittanauhana | Maanmittauslaitos

Struven ketju – Wikipedia

Maanmittauslaitos/Struven ketju kartalla v. 1860.

Merenkurkun saaristo taasen liittyy vahvasti Ruotsin rannikkoon: High Coast/Kvarken Archipelago on yhteinen jääkauden jälkeinen geologinen ympäristö, jossa maankohoamista tapahtuu edelleen n. 8 millimetriä vuodessa. On mielenkiintoista huomata, että ihan pelkästään luonnosta johtuvat ilmiöt lasketaan myös maailmanperintökohteiksi. Jotenkin nämä ihmisten muodostamat rakennelmat ja historiallisesti arvokkaat alueet tavallinen pulliainen ymmärtää, mutta tällaisia ilmiöitä on vaikeampi arvostaa (varsinkin, kun ei itse omalla silmällä näe sitä 8 mm:n kohoumaa/vuosi). Maailmanperintökohteeksi tämä kohde otettiin Suomen osalta vasta v. 2006.

Merenkurkun saariston maailmanperintökohde | Vaasa

Merenkurkun maailmanperintöalue – Luontoon

(museot.fi)

Nyt on kyllä pakko katsahtaa seuraavaksi tuo Verlan puuhiomo ja pahvitehdas, nimenomaan tämän PAHVITEHTAAN takia. Mitä erikoista on jossakin vanhassa pahvitehtaassa? Let’s find out:

Verlan kylässä Kymenlaaksossa sijaitseva puuhiomo ja pahvitehdas perustettiin v. 1872 ja toiminta lakkasi kokonaisuudessaan v. 1966. Katsahdetaan tämän kokonaisuuden alkutaipaleeseen pikaisesti: Hugo Neumanin (1847-1906) perustama puuhiomo työllisti alkuun vain n. 10-12 henkeä ja hiomo paloikin poroksi jo v. 1874. Seuraavat yrittäjät perustivat uuden hiomon v. 1882, joka tuokin paloi poroksi! Seuraavaksi rakennettiin tiilirakennuksia, jotka… eivät ilmeisesti palaneet poroksi!

Tämä alue on maailmanperintölistassa ymmärrettävä kohde, sillä alueella on nähtävästi alkuperäiset (eivät-poroiksi-palaneet) rakennukset, koneet ja kaikenlainen ihmisen järjestämä asutustoiminta edelleen nähtävissä. Näitä rakennuksia lienee noin viitisenkymmentä UNESCON oman listauksen mukaan.

Wau; täällä olisi mukava päästä käymään: historian havinaa seinistä ja koneista lähtien! Maailmanperintöluetteloon kohde pääsi v. 1996.

Restauroijat ovat ehostaneet upeaa 1800-luvun uusrenesanssitaloa jo puolitoista vuotta – tältä siellä nyt näyttää | Kymenlaakso | Yle Kuinka sattuikaan: juuri tänään julkaistu artikkeli Verlan päärakennuksen kunnostustöiden etenemisestä; upeaa työtä tekevät ihmiset tuolla!

Historia / UPM Verlan tehdasmuseo

Sammallahdenmäki taasen on Suomen ensimmäinen maailmanperintöluetteloon hyväksytty arkeologinen kohde v. 1999 Raumalla. Kohteessa sijaitsee eri lähteiden mukaan 33-36 kivistä hautaröykkiötä. Vanhimmat haudat ovat ajalta 1300-1000 eaa., nuorimmat jopa ajalta 30 jaa. Tämä on mielenkiintoinen yksityiskohta ihan ajallisesti: alue ja paikka on pyhitetty kuolleille useiden satojen vuosien ajan.

Sammallahdenmäen pronssikautinen hautaröykkiöalue – Visit Rauma

(sadanvuodensatoa)

Alue on ollut aikoinaan merenrannalla, mutta myöhempinä aikoina maa on noussut ja röykkiöt sijaitsevat nykyään useita kymmeniä metrejä rantaviivasta. Alueelta löytyy useita erilaisia hautapaikkoja ja kivilatomuksia, tunnetuimmat näistä ovat nimiltään Huilun pitkä raunio ja Kirkonlaattia. Tämä kohde on sen verran mielenkiintoinen, että tänne Akka suuntaa jonakin päivänä selvittyään seuraavasta Nalle Puhin hunajahelvetistä (optimistinen asenne ennen kaikkea…)

Petäjäveden vanha kirkko on rakennettu vuosien 1763–1764 aikana kirkonrakentajamestari Jaakko Klemetinpoika Leppäsen (s. 1714–1721) johdolla. Huomattavaa tässä rakentajien tarinassa on se, että kirkonrakennuksen tekniikat ja opit periytyivät kolmelle sukupolvelle: sekä oma lapsi, että lapsenlapsi pitivät tätä perinnettä yllä. Maailmanperintökohteeksi kirkko otettiin v. 1994.

Petäjäveden vanha kirkko – Visit Jyväskylä Region

Kirkon tarina – Petäjäveden Vanha Kirkko

Jaakko Klemetinpoika Leppänen – Wikipedia

Vanhan Rauman kaupunkirakenne perustuu 1600 – 1800 -luvuilla sijainneisiin taloihin ja keskiajalta peräisin olevaan katujärjestelmään, joka palojen jälkeen säilyi ennallaan. Merkittävin palo tapahtui v. 1682, jonka jälkeen asemakaava säilyi kuitenkin yhtenäisenä ja muuttumattomana. Mitäpä sitä hyviä systeemejä muuttamaan, mikäli niissä ei ole virheitä…

Usein kysyttyä – Visit Rauma

UNESCOn maailmanperintökohteet – Visit Rauma

Raumalla sijaitsee myös Suomen kapein (leveydeltään keskimäärin n. kaksi metriä) katu Kitukränn. Tästä kadusta Akalle tulee heti mieleen Harry Potterin Viistokuja… jonka innoittajana puolestaan on ehkä ollut kauppakatu Victoria Street Edinburghissa. Myös Shambles-katua Yorkissa on ehdotettu kujan esikuvaksi... offtopic, pahoittelut!

Vanhalla Raumalla onkin Pohjoismaiden suurin ja parhaiten säilynyt puukaupunkirakenne ja Maailmanperintöluetteloon alue pääsi v. 1991.

Kitukränn – Google Maps Vanha Rauma on nähtävästi koettava tämän elämän aikana, siitä ei päästä yli eikä ympäri…

Shambles – Google Maps

Vanha Rauma – Visit Rauma

Viimeisenä listalla on tietenkin Suomenlinna, joka lienee tuttu jokaiselle Helsingin kävijälle. Mitäpä tästä kohteesta voisi sanoa sellaiselle ihmiselle, joka ei ole koskaan siellä kuitenkaan käynyt?

Jo itsessään lauttamatka saarelle on turistille hieno kokemus, samoin kuin saapuminen saarelle suoraan mukulakivikatujen ja linnoitusten keskelle, jotka vievät heti ajatukset historiaan. Oma lukunsa on tietenkin Suomenlinnan kirkko, jonka kupoli näkyy heti alueelle saavuttaessa. Saarella on tietenkin aivan oma tunnelmansa, jota ei voi kuvailla kaiken kattavasti.

Suomenlinna maailmanperintö­kohteena – Suomenlinnan viralliset sivut

Suomenlinnan hoitokunta

Kesäisin turistiruuhkat ovat tietenkin huipussaan, joten kovin tiukalla aikataululla saarelle ei tuolloin kannata tungeksia; matkustajakapasiteetti lautoilla on nimittäin tietenkin rajallinen. Mikäli Suomenlinnassa ei kuitenkaan ole koskaan tullut käytyä, on moni voinut ainakin nähdä kuuluisan Kustaanmiekan Kuninkaanportin, jonka ohi risteilylaivat pujottelevat vain 81 metriä leveän väylän läpi, jota kutsutaankin ainutlaatuiseksi, jopa maailmanlaajuisesti erikoiseksi väyläksi.

Wikipedia.

Kas näin, nojatuolimatkailu edistää terveyttäsi (as if…) ja hellii lompakkoasi; Akan toiveissa olisi ainakin jonakin päivänä katsahtaa näistä muutamaakin kohdetta ihan omin silmin nähtynä. Struven ketjun kaikkia mittauspisteitä Akka ei lähde kartoittamaan, sen verran laajasta hankkeesta olisi kuitenkin kyse.

Varsinkin, kun ne kuparilaatatkin on pöllitty jo aikapäiviä sitten… todellinen hifistelijä lähtisi tietenkin reppureissulle koko ketjun läpi, tällöin reissulle tulisi linnuntietä pituutta… hmm… n. 3500-4000 km Norjan Fuglenesista Mustanmeren rannalle Stara Nekrasivkaan… Ukrainaan. Jep, ei ehkä ihan heti kannata laittaa rinkkaa lähtövalmiiksi. Näitä seuraavia linkkejä kannattaa kuitenkin eritoten katsoa:

Etusivu – Suomen maailmanperintökohteiden yhdistys ry erittäin kauniit ja informatiiviset sivut

Maailmanperintö – OKM – Opetus- ja kulttuuriministeriö , jonka perusteella:

Suomalainen saunaperinne (2020), Kaustislainen viulunsoittoperinne (2021), Limisaumavenerakennusperinne (yhteispohjoismainen kohde, 2021), sekä Käsityönä valmistettuun lasiin liittyvä tiedonanto (yhteiskohde Espanja, Ranska, Saksa, Suomi, Tšekki ja Unkari, 2023) ovat lisäksi aineetonta maailmanperintöä suojelukohteina!

Jopas jotakin, voisi tässä kohtaa todeta näiden kohdalla! Aineeton kulttuuriperintö eli osaaminen, jopa saunominen voi olla tällainen, suojeltava kohde!

Kyllä me suomalaiset osataan ja yritetään: vaikka ei osattaiskaan, niin opetellaan ja yritetään perkele silti vaikka menis pieleen (jaahas; nähtävästi flunssan jälkimainingeissa Akan edesmennyt faija päätti tuoda mielipiteensä julki). Näillä mennään, faijan opeilla!