KATASTROFIUUTISIA WANHAAN MALLIIN

Jo vuosikausia meitä suomalaisia on peloteltu jos jonkinlaisella uhalla: korona, sähkökatkot, talouden romahtaminen, sotatilanteet, lakot, itärajan jatkuvasti muuttuva tilanne ja kansalaisten oma varautuminen mm. kotivaralla. Tähän listaan voi lisätä jo n. vuoden ajan uutisoitu merivirtojen hidastuminen tai peräti pysähtyminen. Tämän on ennustettu tapahtuvaksi jo vuonna 2025, mutta tutkimus on edelleen kiistanalainen.

Atlantin merivirrat hiipuvat | Ilmasto-opas

Tutkimus: Atlantin AMOC-merivirtaukset voivat olla romahtamassa – tästä on kyse – Ulkomaat – Ilta-Sanomat (is.fi) Artikkeli tänään 14.2.2024

Muistaako kukaan, mitä muuta meille on kerrottu vuodesta 2025? “Notta hankkiutukaa elämänne kuntoon, ruojat, tai muuten ei hyvä heilu.” Tähän kaikki pitkäaikaissairaat ja liikuntarajoitteiset voisivat sanoa muutaman sanasen… Ehkäpä meidän uusi presidenttimme voisi näyttää mallia, kuinka meistä kaikista tulee triathlonin Euroopan mestareita vuoteen 2025 mennessä (Stubb voitti kultaa EM-kisoissa v. 2022).

Kotivaraa taasen on öyhötetty jo vuosikausia, josta Akka onkin jo aiemmin kirjoittanut (salamavauhtia survivalistiksi). On se nyt kumma, ettei meidän tyhmien suomalaisten päähän mene edes useamman vuoden aikana, että siellä kaapissa pitää olla mm. muutamaksi päiväksi sapuskaa koko perheelle ja lemmikeille. Vielä parempi, jos naapurin mummollekin löytyy ylimääräistä nisua jaettavaksi asti. Kuinkas kävikään, kun kaupat olivat äskettäin lakossa yhden päivän ajan? VASTAUS: ihmiset hamstrasivat YHDEN PÄIVÄN TAKIA elintarvikkeita ja härpäkkeitä etukäteen hermeettiset määrät, vaikka lakkopäivänä kaupat olivat auki lähes normaalein aukioloajoin.

Itärajan takaa uutisoidaan päivittäin joka ikinen ininä ja lausahdus, jota siellä suinkin viitsitään suusta päästää. Akan raja menee uutisoinnin suhteen siinä, kun iltapäivälehden uutiset mainitsevat jonkun pässinpään sanoneen, että ydinaseet tulee kääntää kohti Suomea. Akka ei edes viitsi googlata, kuka tämä henkilö oli, koska sillä ei ole mitään väliä. Akka ei nimittäin muista yhtäkään mainitsemisen arvoista nimeä idän suunnalta. Iltapäivälehdet voisivat antaa jokaisen torpan ja töllin Akan ja Ukon ryystää iltapäiväkaffeensa joskus rauhassa.

Cottage in the Forest/ Hubert Robert/1796-97.

Katastrofien uutisointi on siis riistäytynyt käsistä viime vuosina, eikä ole ihmekään, että kansalaisten ahdistus maailmantilanteen suhteen kasvaa ja syvenee. Valitettavasti me joudumme joka päivä elämään valtavan tieto- ja uutismäärän keskellä, ellemme sulje kännyköitämme ja läppäreitämme ihan tarkoituksella. Tällaisessakin tapauksessa mieleen hiipii tietenkin ensimmäiseksi ajatus: “Mitä, jos juuri nyt onkin tapahtunut jotakin, josta pitäisi heti tietää? Apua, ja mulla on puhelin kiinni!”

Toista se oli, kuulkaas, ennen wanhaan. Jo vuonna 59 jaa. Roomassa tiedotettiin mm. oikeudenkäyntien tuloksia virallisissa tiedotteissa; Acta Diurna eli päivittäiset tiedotteet alkoi myöhemmin listata myös tulevia tapahtumia, avioliittoja sekä syntymiä ja kuolemia (kuten nykypäivänkin sanomalehdet). Luonnollisesti näitä tiedotteita kopioitiin kirjurien toimesta käsin jaettavaksi eri puolille Rooman valtakuntaa.

(ancientpages)

Varsinaisena ensimmäisenä painettuna sanomalehtenä pidetään kuitenkin Strasbourgissa, Ranskassa v. 1605 julkaistua “Relation aller Fürnemmen und gedenckwürdigen Historien” -painatusta, jonka julkaisija Johann Carolus oli tullut aiemmin tunnetuksi jakamalla käsinkirjoitettuja uutiskirjeitä. Sanomalehden nimeksi lyhennettiin myöhemmin “Relation.” Ymmärrettävistä syistä.

Suomen vanhin sanomalehti “Tidningar Utgifne Af et Sällskap i Åbo” ilmestyi v. 1771, ensimmäinen suomenkielinen sanomalehti “Suomenkieliset Tieto-Sanomat” alkoi puolestaan ilmestyä kahdesti kuussa v. 1776. Aikaisin on siis täällä korpien keskelläkin saatu tietää maailman menosta!

(Kansalliskirjasto)

Entäpä ne katastrofiuutiset? Esimerkkeinä voisi mainita mm. maailman ensimmäiseksi liikenneonnettomuudeksi mainittu kuolemantapaus vuodelta 1869 Irlannissa. Tuolloin muuan Mary Ward putosi höyrykäyttöisestä ajoneuvosta kohtalokkain seurauksin: hän jäi raskaan kulkupelin pyörien alle ja menehtyi välittömästi. Tapahtumasta uutisoitiin useassakin eri sanomalehdessä:

The British Newspaper Archive Blog World’s First Fatal Car Accident | The British Newspaper Archive Blog

Halifaxin räjähdys 6. 12. 1917 (mikä yhteensattuma Suomen osalta!) oli maailmanlaajuinen uutinen aikanaan. Tuolloin Kanadan Halifaxin satamassa kaksi laivaa (ranskalainen SS Mont Blanc ja norjalainen Imo) törmäsivät, jolloin Mont Blancin sotaan tarkoitettu 2925-tonninen räjähdelasti syttyi tuleen – ja räjähti. Onnettomuudessa kuoli n. 2000 ihmistä, haavoittui 9000 ja n. 12 000 rakennusta koki suuria vaurioita paineaallon ja tsunamin vaikutuksesta.

(theelginmilitarymuseum)
(canadianredcross)

Viiltäjä-Jackin murhista Lontoon Whitechapelissa uutisoitiin tietenkin laajalti v. 1888. Tuohon aikaan sanomalehdissä käytettiin kuvituksena piirroksia, vaikka esim. uhreista on olemassa poliisien ottamia valokuvia. Maailman ensimmäinen valokuvahan otettiin jo v. 1826 Ranskassa (esittäen maalaismaisemaa) ja tämän kuvan valotusaika oli peräti 8 tuntia. Aiheesta kiinnostuneille mm. seuraavalla sivustolla on lukuisia esimerkkejä Viiltäjä-Jackin uhrien uutisoinnista lehdistössä:

The Jack The Ripper Newspaper Archive (jack-the-ripper.org)

Aiheesta ylipäätään löytyy runsaasti tietoa vaikkapa seuraavalta sivustolta:

Jack the Ripper: 1888 Autumn of Terror in Whitechapel, London (whitechapeljack.com)

(Juuh, Akkahan ei ole ollenkaan kahlannut tätä läpi…)

(wikimediacommons)

Titanicin uppoaminen on tietenkin yksi tunnetuimmista katastrofeista viime vuosisadalta. Useimmat muistanevat nähneensä seuraavan kuvan:

16.4.1912 White Star Linen (Titanicin varustamo) toimiston edessä Evening News -sanomalehtiä myy 16-vuotias Ned Parfett. Hänen elämänsä päättyi traagisesti jo 22-vuotiaana ensimmäisen maailmansodan melskeissä vain kaksi viikkoa ennen sodan päättymistä. Mikä järjettömintä, Ned sai surmansa hakiessaan vaatteitaan juuri ennen kotiinlähtöään: juuri tuolloin huoltorakennukseen osui ammus ja Ned oli yksi räjähdyksen kuolonuhreista. Hänet on haudattu Ranskaan Verchainin brittiläiselle hautausmaalle.

Ned Parfett (1896-1918).

Huolimatta lennättimien yleistymisestä -myös laivaliikenteessä- useat sanomalehdet tarjoilivat onnettomuudesta ensin harhaanjohtavia tietoja. Kun Titanic upposi 15. 4. 1912, ensimmäisenä paikalle pääsi Cunard Linen RMS Carpathia -alus. Carpathialta kesti kolme päivää kuljettaa 706 pelastunutta matkustajaa New Yorkiin, joten vasta tuolloin turman laajuus alkoi selvitä maailmanlaajuisesti.

Muun muassa The Vancouver Daily World uutisoi jo uppoamispäivänä 15.4. 1912 lennätintietojen perusteella, että kaikki matkustajat on saatu pelastettua (otsikolla: No Lives Lost). Samana päivänä myös The Washington Times väitti otsikossaan, että Titanicin vesitiiviit osastot ovat pitäneet laivan pinnalla ja sitä oltaisiin hinaamassa paraikaa rannikolle.

(sciencephotolibrary)

Myös The London Daily Mail -sanomalehti uutisoi vielä 16.4. (Nedin kuvanottopäivänä) Titanicin turmasta, että kaikki matkustajat on saatu pelastettua. Hmm, fake news -termiä ei oltu tuolloin edes vielä lanseerattu… mutta nähtävästi jo tuolloin päti sanonta, ettei kannata uskoa kaikkea lukemaansa. Titanicin mukana aaltoihin vaipui peräti 1517 ihmistä. Ja tiettävästi yhdeksän koiraa, kolme pelastui…

Täältä koto-Suomesta katsottuna on vaikeaa nimetä yksittäinen suuri katastrofi historian hämäristä, joka olisi saavuttanut maailmanlaajuisen uutisoinnin. Lapuan patruunatehtaan räjähdys vuonna 1976 uutisoitiin pienenä tekstiosiona mm. The New York Timesissa, mutta näkyvyyttä Suomi on oikeastaan saanut vasta eri lajien urheilutulosten myötä lähihistoriassa. Nykyään poliittinen tilanne on toki nostanut Suomea uutisotsikoihin ihan jo sijaintinsa ja Natoon liittymisen takia.

(thewallstreetjournal)

Mitäpä me suomalaiset sitten teemmekään kaiken tämän maailman kaaoksen keskellä? Noh, näköjään ainakin lähetämme seuraaviin pelleviisupippaloihin housuttoman äijän, joka lopulta saa jalkaansa ihastuttavat, kipinöitä leimuavat farkkushortsit.

Tähän on sitten tultu, poijjaat: mitä hullummaksi kaikki menee, sitä hullummaksi me näköjään haluamme leimautua maailmalla. Eipä siinä mitään; vilpittömästi onnea, menestystä ja eritoten huumoria kevään kisailuihin Akan puolelta. Lekkeriksi tässä pitää kaikki vetääkin, eihän tätä muuten kestä erkkikään (nimi muutettu yksityisyyden suojelemiseksi).

Go, Suomi, go! Ensi kesänä meidän kaikkien pyykkinaruilla liehuu taskupusseja tursuavat minishortsit (toivottavasti niihin saa hommattua tuollaiset kipinähärpäkkeet mukaan)!

Windows95man – No Rules! | Finland 🇫🇮 | National Final Performance | Eurovision 2024 (youtube.com)

Viimeistään tämän videon myötä torppien ja töllien kahveet menevät väärään kurkkuun. Tai sitten papparaiset intoutuvat lehmien tavoin kirmaamaan kevätlaitumilla tämän esityksen innoittamina… ihka omat taskupussit tuulessa lepattaen. Ah, sitä näkyä odotellessa…NOT!

(farmersweekly/Rachel Smith).

REMONTOIJAN JA RAKENTAJAN UNELMIA

Jos Akka ottaisi lekan käteensä ja paukuttaisi sillä osittain-maanalaisen autotallinsa seinää kumoon, niin vastassa olisi todennäköisesti jumalaton juurikkorykelmä ja sen seurauksena ainakin yksi jumalattoman suuri kaatunut puu. Akan tuurilla tämä puu kaatuisi suoraan Akan tönön päälle, rikkoisi muutaman ikkunan siinä sivussa ja tekisi lopulta tuhojaan tiilikatolle.

Näin ei kuitenkaan päässyt käymään v. 1963, kun turkkilainen mies päätti remonttitöidensä yhteydessä kaataa talonsa kellarissa seinän, ja löysi sen takaa 18-kerroksisen maanalaisen kaupungin Derinkuyun.

Derinkuyu Underground City – Google Maps

Derinkuyu, Turkki (WikimediaCommons).

Tämä asuintiloja, temppeleitä, talleja, kouluja ja varastotiloja sisältänyt kaupunki rakennettiin oletetusti vuosien 780-1180 eaa. välisenä aikana. ja sen rakentamisen syiksi on esitetty joko luonnonkatastrofeja tai puolustautumistarkoitusta. Jokainen kerros oli suljettavissa erikseen suurilla kivipaasilla, kuten sen 600 sisäänkäyntiäkin. Tässä valtaisassa tunneliverkostossa kykeni elämään peräti jopa 20 000 ihmistä ja luonnollisesti heidän elämisensä ylläpitoon tarkoitetut kotieläimetkin asustelivat tunneleissa. Ah, sitä auvoa, kun määkivä kilipukki käpertyy viereesi nukkumaan ja seinän takaa kuuluu kivisten seinien voimistamana koko perhanan lauman yhteinen määkiminen!

San Franciscossa autotallin lattian alta löytyi puolestaan remonttitöiden yhteydessä lapsen arkku, joka lienee jääneen talon alle vanhan hautausmaan siirron yhteydessä. Tarkempien selvitysten jälkeen lapsen tunnistettiin olevan 13.10.1876 kuollut Edith Howard Cook, ja hänet haudattiin uudestaan Green Lawn‘n hautausmaalle.

Älyttömintä tässä tarinassa on se, ettei talonomistaja Ericka Karner saanut viranomaisilta lupaa haudata lasta uudestaan ilman tytön kuolintodistusta, joten tunnistamattomien lasten hautausapu Garden of Innocence riensi hätiin tytön identifioimiseksi. Yep, näköjään byrokratia tökkii muuallakin maailmassa, eikä pelkästään Suomessa. Mitä tämän talonomistajan olisi sitten kuulunut tässä tilanteessa tehdä? Laittaa arkku näytille olohuoneeseen? Eikö se jo riittänyt, että sekä Ericka että rakennusmiehet kuulivat yläkerrasta lapsen jalkojen tepsuttelua koko sen ajan, kun lapsi oli hautaamatta… spooky!

Edith Howard Cook (Garden of Innocence).

Englannissa historiallisen Yorkin kaupungin alueella löydettiin kaksion keittiöremontin yhteydessä kaksi suoraan seinään maalattua friisiä, joiden arveltiin olevan peräisin asunnon rakentamisvuodelta 1747. Nämä raamattullisia aiheita sisältämät kuvaelmat paljastuivat kuitenkin perustuvan runoilija Francis Quarlesin teokseen “Emblems” vuodelta 1635, joten maalaukset lienee tehdyn vuosien 1635-1700 välillä. Asiantuntijoiden mukaan taloa on ajon saatossa uudistettu niin, että nämä maalausseinät on jätetty paikoilleen muiden rakenteiden korjaamistöiden yhteydessä.

(DailyExpress).

Valitettavasti toinen friisi on jäänyt löydön jälkeen rempan yhteydessä keittiön yläkaappien taakse eikä teosten kunnostuksiin ole saatu rahoitusta. Jaahas, ainakin Akka heittelisi mieluummin turhat kipponsa ja kuppinsa hiiteen yläkaapeista, kuin peittelisi moiset historialliset maalaukset typerillä lastulevykaapeilla. Noh, kukin tavallaan, mutta silti…! Mitenköhän nämä maalaukset huomioidaan, jos asunto joskus myydään? “Keittiön erikoisuutena satoja vuosia vanhat friisit, joiden takia asunnossa ei saa käryttää mitään rasvaisia ruokia tai harrastaa mitään DIY-kaakelointeja. Pidä näppisi irti koko keittiöstä.”

Lontoon the Thames-joen etelärannalta Southwarkista löydettiin viime kesänä rakennustöiden yhteydessä roomalainen mausoleumi, mosaiikkeja sekä peräti 80 ihmisen jäänteet. Nämä löydöt ajoittuvat n. 200-luvulle jaa. sisältäen myös 100 kolikkoa, keramiikkaa, koruja, kattotiiliä ja lasihelmiä. Kuinka ollakaan: arkeologisten kaivauksien jälkeen mausoleumi, esineet ja mosaiikit on siirretty museoihin rakennustöiden alta ja päälle valmistuvat nykyaikaiset toimistot ja asuinkompleksit. Tämä on varsin ymmärrettävää Lontoon kaltaisessa kaupungissa, jossa jokainen neliösentti tonttimaata on huomattavan arvokasta.

(Museum of London Archaeology).

Toivottavasti edes yksi näistä roomalaisista kummittelee ihan lämpimikseen esim. mahdollisesti paikalle rakennetussa ostarin kahvilassa, jotta totuus ei unohtuisi. “Menitte sitten tonkimaan meikäläisen viimeistä leposijaa, ruojat” voisi kummitus todeta kaataessaan kalliit kahvijuomat viattomien asiakkaiden syliin. Mikäli joku haudatuista oli roomalainen sotilas, olisi hyvä pökkiä samalla asiakkaita kylkiluihin pilumilla (kaksimetrinen, 2 – 5 kilogramman painoinen heittokeihäs).

Tienrakennustöiden yhteydessä Israelissa -arkeologisten löytöjen luvatussa maassa- löydettiin peräti 10 000 vuotta vanhan rakennuksen jäänteet kivikirveiden ja 6000-vuotiaan temppelin ohella. Temppeliä on ilmeisesti käytetty rituaalisiin tarkoituksiin, sillä sen sisällä sijaitsee 1,3-metrinen sivuiltaan siloiteltu kivipaasi. Rakennuksen jäänteet puolestaan kertovat, että sitä on rempattu useaan otteeseen ja varhaisin ajankohta täsmää aikaan, jolloin ihmiset alkoivat asettua aloilleen. Israelissa näköjään löytyy minkä tahansa rakennustyön yhteydessä kaikenlaista, ei tarvita kuin ensimmäinen lapionheilautus ja a vot: “Ohoh, täällähän onkin ihtensä Pelsepuupin temppeli… ja perhana, Lootin vaimo suolapatsaana!”

(LiveScience).

Binnenhofin laajassa valtion virastokompleksissa Haagissa löydettiin remontointitöiden yhteydessä lattian alta (vain n. 20-30 cm:n syvyydessä) kolmen aikuisen ihmisen luurangot. Tämä löytö on tehty kuluvana kesänä, joten näiden ihmisten ikää tai luurankojen ajoitusta ei ole vielä tiedossa. Lisäksi löytöihin kuuluu pronssikolikko vuodelta 1761, joten satojen vuosien ikäisestä löydöstä lienee siis kyse.

Binnenhof – Google Maps

Alueella tehdäänkin nyt paikallisia kaivauksia lisälöytöjen toivossa. Binnenhofin rakennustyöt on aloitettu kuitenkin jo 1200-luvulla, joten luurangot voivat siis olla kolikkoakin vanhempaa perua. Suomalaisiin löytöihin kuuluu se, että pienenkin viisipennisen löytämisestä nousee suuri riemu: “Heii, mä löysin kolikon peräti markka-ajalta, juhuu!”

Binnenhof (WikimediaCommons).

Watfordin kylästä, Northamptonshiresta löydettiin entisen pubin savupiipun purkamisen yhteydessä lasinen noituudenesto-pullo, joka sisälsi ongenkoukkuja, ihmisen hampaan, lasinpaloja sekä jonkinlaista nestettä. Tällaisia pulloja on löydetty useista historiallisista rakennuksista, mutta tämä entinen Star And Garter Inn -pubi on erityisen kuuluisa paikallisen noidan Angeline Tubbsin syntysijana noin v. 1761. Tämä noita muutti sittemmin 15-vuotiaana New Yorkiin ja pullo onkin ajoitettu tehdyksi 1830-luvun jälkeen.

Angeline Tubbsin kuolinilmoitus (Newspapers.com). Kuoli 104-vuotiaana? Noituuksia!!

Ehkäpä joku halusi estää noidan kirouksia tässä sittemmin asuinkäyttöön muutetussa pubissa, ja tällaisten pullolöytöjen yleisyys kertookin vahvasta taikauskosta noihin aikoihin. Kun ei ollut tietoa bakteereista, viruksista, eikä mistään muustakaan, niin meitä mustissa viitoissa huvikseen liehuvia ihmisiä kissoineen oli helppo syyttää noituudesta. Onhan se nyt perhana noituuden syytä, jos naapurin karjaelikot näyttävät voivan paremmin, kuin omat elikot! Pthyi!

(DailyMail).

Cheshiressa, Englannissa asunnonomistaja Kevin Mort päätti asentaa lattialämmityksen itse keittiöönsä, ja löysi yllätyksekseen lattian alta 300 vuotta vanhan kaivon täynnä vettä ja mutaa. Ukko päättikin kaivaa tämän viisimetrisen kuilun pohjalle asti pudoten itse muutamia kertoja tähän sotkuliemeen, eikä sanojensa mukaan löytänyt mitään aarteita kaivon pohjalta. Sittemmin kaivo on jätetty osaksi keittiön lattiaa ja sen päällä voi normaalisti kävellä karkaistulla lasilla. Nope, sanoo Akka. Karkaistua lasia tai ei, Akan kaivosta ryömisi kuitenkin mustahiuksinen nainen The Ring -elokuvan mukaisesti. Nope. Tämä kaivo ei ole edes ainoa tällainen löytö, god damn!!

Edellisestä esimerkistä poiketen aarteen keittiönsä lattian alta löysi nimettömänä pysyttelevä pariskunta. Tämäkin remppaprojekti tehtiin Englannissa, Yorkshiressa, mutta lattian alta paljastuikin ensin kaapeliksi luultu häivähdys kultaa. Lisäkaivausten myötä löytö paljastuikin limutölkin kokoiseksi astiaksi sisältäen peräti 260 kultakolikkoa. Kolikot ovat vuosiluvuiltaan ajalta 1610-1727, ja löydön onkin todennettu kuuluneen Fernley-Maistersin kauppiassuvulle. Tämä suku vaurastui mm. Itämeren kauppareittien myötä ja erikoisuutena saaliissa oli mukana myös harvinainen, brasilialainen kolikko.

(BBCNews).

Tämä koko kyökkiaarre huutokaupattiin lopulta 754 000 punnalla, joten tässä tapauksessa lattian auki repiminen oli kannattava sijoitus. Olisikin hauska tietää, asennettiinko lattiaan sitten astetta parempaa laattaa vai rempattiinko peräti koko talo… vai vaihdettiinko koko talo kuitenkin, kuten “Remppa vai muutto”-ohjelma eri maista meille epätoivoisesti ja yhtä mittaa opettaa. Laittakaapa sellainen kaivotalo yhtenä vaihtoehtona myyntiin tähän formaattiin, niin saadaan sellainenkin hirvitys pois kuljeksimasta. Akka irroittaa sen hemmetin lasin kaivon päältä ja asentaa sinne kuiluun mustaperuukkisen mallinuken, niin johan saadaan vihdoinkin laatuviihdettä aikaiseksi.

Tuotantoyhtiö ei vastaa ohjelman teon aikana pilaantuneista housunpersuuksista eikä tuotantoyhtiö ole vastuussa kenenkään sairaalakuluista tai nitroista tuotannon aikana, sen jälkeen eikä muutoinkaan ikinä. Katsokaa omalla vastuulla ihan mitä tahansa scheissea haluattekin. Akka näkee kuitenkin painajaisia tuostakin mainitusta kaivokeittiöstä, argh!

Laatutalo hyvällä sijainnilla ja suurella tontilla erinomaisten kulkuyhteyksien päässä (mikäli omistat traktorin). Talon pitkästä historiasta todistaa keskellä maalattiaa sijaitseva kaivo, josta voi kömpiä tuulahduksia menneisyydestä ilahduttamaan arkeanne! Lapsetkin saavat liikuntaa puikkiessaan pakoon näitä mukavia kaivoyllätyksiä!

HENKIEN KÄTKEMÄÄ JA HAUTOJEN KERTOMAA

Jaahas, näin kauniina ja aurinkoisena päivänä onkin sopiva hetki tarkastella mm. viimeisintä luurankolöytöä piskuisesta Pienin kylästä Puolassa. Kyseessä on arkeologinen kaivaustyö 1600-luvulta peräisin olevalla hautausmaalla, josta on jo löydetty noin satakunta hautaa. Tämä hautausmaa ei sijaitse kirkon yhteydessä, joten tänne on haudattu vain köyhiä ja “menetettyjä sieluja.” Viimeisin löytö on n. 5-7 -vuotias lapsi, joka on haudattu kasvot alaspäin, ja jonka jalkaan on kiinnitetty riippulukko haudasta nousun estämiseksi. Lapsen sukupuolta ei vielä tiedetä.

Puolan vampyyrilapsi (AncientOrigins).

Viime vuonna samaiselta hautausmaalta löytyi vampyyrinaiseksi kutsuttu luuranko, jonka jalassa oli samantyylinen lukko ja kaulalle oli asetettu sirppi. Tämä nainen oli kuitenkin varakkaasta suvusta, sillä hänen vaatteistaan löytyi kultajäämiä ja hänen kerrotaan nauttineen lääkettä, joka sisälsi kultaa (!). Tämä on saatu selville hänen kallonsa tutkimuksista ja jatkotutkimukset osoittanevat, että nainen oli kuolemansairas. (Vastaavista vampyyrihaudoista Akka on kirjoittanut aiemmin jutussa “Omituisia hautalöytöjä.”)

Puolan vampyyrinainen (DailyExpress).

Well, siinäpä sitä sitten vampyyreja kerrakseen; mitäpä muita mielenkiintoisia luurankoja maailmalta onkaan löydetty? Akalla on merkillinen tapa kirjoitella usein hautalöydöistä, mutta mitäpä muutakaan meistä ihmisistä jälkeen jää muiden ihmeteltäväksi…?

Kennewickin mieheksi kutsuttu yksilö löydettiin Kennewickista, Washingtonista v. 1996. Huomattavan tästä löydöstä tekee se, että luuranko oli lähes kokonainen, erinomaisessa kunnossa ja sen iäksi varmistui n. 9000 vuotta. Täten tämä mieshenkilö oli vanhin luurankolöytö Ameriikkojen mantereella, mutta tätä vanhemmaksi löydöksi on varmistunut teini-ikäinen Naia-tyttö, joka putosi maanalaisessa Sistema Sac Actun -luolaverkostossa kuolemaansa Jukatanin niemimaalla.

Kennewickin mies (Science).

Naian valitettava onnettomuus tapahtui n. 12 000-13 000 vuotta sitten. Kennewickin miehen jäännökset luovutettiin lukuisten oikeustaistelujen jälkeen paikallisille intiaaniheimoille, ja hänet haudattiin salaiseen paikkaan yksityisissä hautajaisissa v. 2017 heimojen arvostettuna esi-isänä.

Naia (Nature).

Naian dna-tutkimukset ovat puolestaan osoittaneet, että hänen alkuperänsä juontaa Itä-Aasiaan ja Siperiaan; eli ensimmäiset Amerikan mantereen asuttajat lienevät tulleet 36 000 vuotta sitten omana ryhmänään näiltä seuduilta. Naian osittainen lantioluu on paljastanut myös, että nuoresta iästään (n. 15 v.) huolimatta hän oli jo ehtinyt synnyttää ainakin yhden lapsen, ja mahdollisesti hän oli pudotessaankin raskaana. Voi tyttöpoloista…!

Sistema Sac Actun – Google Maps

Cheddarin mies. Eehhe he!

Cheddarin mies on puolestaan vanhin eurooppalainen, lähes kokonainen luurankolöytö Cheddarin luolaverkostosta Somersetissa, Englannissa. Tämä v. 1903 löydetty parikymppinen mies koki väkivaltaisen kuoleman n. 10 000 vuotta sitten, sillä hänellä oli kallossaan murtuma. Tarkemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että hänen ihonsa oli hyvin tumma ja hiuksensa kiharaiset, mutta silti hänellä oli siniset silmät. Alueella on tehty 20 vapaaehtoisen dna-tutkimuksia, ja näistä vapaaehtoisista KAKSI on peräti sukua Herra Juustomiehelle. Kuinka yllättävää! Siinäpä sitä onkin hauskaa järjestellä sukujuhlia, joissa tarjotaan alkupaloina pelkästään cheddarilla kuorrutettuja pikkupurtavia! Ja tietenkin cheddarin makuisia juustonaksuja!

Cheddarin mies, osa 2 (NaturalHistoryMuseum).

Björkö-saarella Ruotsissa suoritettiin arkeologisia kaivauksia jo 1880-luvulla. Viikinkiaikana saarella sijaitsi huomattava Birkan kauppakaupunki, ja paikalta onkin löydetty jo yli 3000 hautaa. Yksi näistä haudoista sisälsi huomattavan viikinkisoturin luurangon, jonka hautalahjoihin kuului mm. miekka, kirves, jousi, nuolia, kilpiä, taisteluveitsi, pelinappuloita ja KAKSI hevosta. Oli siis ilmiselvää, että kyseessä saattoi olla peräti viikinkiajan “piällysmiäs.”

Björkö – Google Maps

Viikinkisoturin hauta (piirros Evald Hansen 1889). (Science)

Vasta 1970-luvulla havahduttiin siihen seikkaan, että luiden perusteella kyseessä saattoikin olla soturinainen, ja vasta viime vuosina suoritetut analyysit paljastavat tämän seikan todeksi. Tämän naisen dna paljastaa myös, ettei hän ollut syntynyt alueella, vaan muuttanut Birkaan lapsuusaikansa jälkeen. Hänen perimässään on yhteneväisyyksiä nykyisten Orkney-saarelaisten, englantilaisten, islantilaisten ja skandinaavien piirteisiin. Ihan perus-viikinki-meininkiä! Nuo kaksi heppaa haudassa varsinkin osoittavat, että kyseessä oli ihan kunnon bad ass -soturi!

Tsekkiläinen miesnainen (Historycollection).

Prahasta, Tsekistä on löydetty merkillisesti haudattu mies v. 2011. Tämä mies kuoli n. 2800-2500 eaa., ja hänet on haudattu naisille tyypilliseen tapaan vasemmalle kyljelleen ja kasvot kohti itää. Kuten päätellä voi, miehet haudattiin oikealle kyljelleen kasvot länttä kohti. MIesten haudoista on poikkeuksetta löydetty aseita, kun taas naisten hautalahjat olivat tyypillisesti pronssikoruja ja keramiikkaa. Tälle miehelle oli suotu hautaan mukaan viisi keramiikkakippoa ja naisille tyypillinen säilytyskulho jalkojen viereen – eikä yhtäkään asetta. Tästä onkin päätelty, että tämä mies on elänyt yhteisössään naisena, ja täten sillä tavoin haudattukin. Mikään ei kuitenkaan osoita, että hän olisi elänyt eristettynä yhteisöstään, joten hänet lienee hyväksytty muitta mutkitta “naiseksi” omana aikanaan. Tähän väliin kannattanee mainita, että historiaa käsittelevissä jutuissa on TODELLAKIN PAKKO mainita eri sukupuolia, sillä tämäkään juttu ei mitenkään aukenisi “henkilö oli haudattu henkilölle epätyypillisellä tavalla” -lauseella.

Siperialainen ajuri (LiveScience).

Siperiasta puolestaan löydettiin hiljattain koskematon 3000 vuotta vanha sotavaunujen ajajan hauta, joka ensimmäistä kertaa paljasti hevosvetoisten ajoneuvojen käytön alueella. Tämä seikka paljastui miehen jäänteistä: hänen vyötäröllään oli edelleen nahkainen vyö, jonka metalliset pidikkeet oli tarkoitettu hevosten ohjaksille. Täten soturi sai vapautettua kätensä esim. aseeseen. Hautalahjoina tällä heppakuskilla oli mm. pronssikoruja ja -aseita, joten arvostettu mies oli tässäkin aseteltu viimeiselle leposijalleen kivisen hautapaaden ja hautakummun alle.

Näitä ajurien vöitä on löydetty myös muinaisista kiinalaisista ja mongolialaisista haudoista, ja pitkään niiden tarkoitus tuottikin tutkijoille päänvaivaa, kunnes eräästä haudasta löydettiin vihdoinkin peräti hevoskärryt. Sillä hetkellä tutkijoilla varmaan välkähti lamppu päidensä yläpuolella, kuten sarjakuvissa konsanaan. Notta kas perhana; onpas kätevä ohjasten apuväline!

200-luvulla jaa. Rooman Fidenaessa kuoli puolestaan mies, joka on ensimmäinen todistettu tapaus gigantismista. Tämä v. 1991 löydetty mieshenkilö oli kuollessaan 16-20 -vuotiaana 202 cm pitkä, joten hän on ylittänyt tuon aikaisen keskivertopituuden (167 cm) reippaasti. MIehen kallon tutkimuksissa paljastui aivolisäkkeen kasvain, joka todistaa miehen kärsineen gigantismista. Lisäksi hänen luunsa ovat jatkaneet kasvamista jo aikuisiän saavuttamiseen jälkeenkin, joka osaltaan kertoo kasvuhormonin ylituotannosta. Miehelle rakennettu tavallista suurempi hautaholvi on kuitenkin merkki siitä, että mies oli arvostettu henkilö eläessään. Rooman ylimystöllä oli tapana viihdyttää vieraitaan mm. kääpiöiden ja kyttyräselkien esittelyillä, joten mies lienee ollut haluttu viihdyttäjä ylellisissä illallispidoissa. “Tuakaa se jättiläinen tänne parin viiniamforan kanssa, pärkkeles, mulla on kuppi tyhjänä!!”

Jätin sääriluu vasemmalla (NatGeo/WorldArchaeology).

Clermont-Ferrandin (Ranska) lentokentän arkeologisilta kaivauksilta löydettiin v. 2021 noin yksivuotiaan lapsen ylellinen hauta 2000 vuoden takaa. Lapsi haudattiin yhdessä lemmikkikoiransa kanssa, ja lisäksi haudasta löydettiin lukuisia antimia tuonpuoleiseen: parikymmentä ruukkua, lasiesineitä, kaksi päätöntä kanaa, puolikas possua, kolme pässiä jne. Haudan huomattavan suuri koko ja runsaat eväkset kertovat siis lapsen olleen hyvin rikkaan perheen jälkeläinen ja huolellisesti haudattu. Siinäpä sitä on yksivuotiaan hyvä järsiä muutamilla hampaillaan pässin takajalkaa tuonpuoleisessa; tai ehkäpä nämä runsaat lihalahjat olikin tarkoitettu mukana haudatulle Rekku-koiralle.

(ItalianArtSociety).

Toisenlainen totuus lasten hautaamisesta roomalaisella ajalla löytyy mm. Israelista muinaisen Ashkelonin satamakaupungista, jossa vanhan roomalaisen kylpylän viemäriverkostosta löytyi yli 100:n vauvan luita. Aluksi näitä pieniä luita luultiin kananluiksi, mutta karmiva totuus paljastui tarkemmissa tutkimuksissa. Nämä vauvat jätettiin tarkoituksellisesti epätoivottuina kuolemaan (tai joidenkin tutkijoiden mukaan tukehdutettiin kuoliaiksi), sillä luiden perusteella lapset olivat alle yhden viikon ikäisiä kuollessaan eikä luista paljastunut minkäänlaisia sairauksia. Looginen johtopäätös onkin, että lapset ovat olleet bordellin työntekijöiden epätoivottuja raskauksia, sillä useiden kylpylöiden yhteydessä toimi kuitenkin asiakkaille avoin bordelli. Roomalaisessa yhteiskunnassa vastasyntyneitä vauvoja ei pidetty vielä “kokonaan” ihmisinä, joten tällainen toiminta oli jotakuinkin yleistä.

(HistoryDaily).

Myös Englannin Hambledenista Buckinghamshiressa löydettiin jo v. 1921 jopa 97 vauvan jäänteet roomalaisajoilta, tällä kertaa tosin haudattuina, eikä heitettyinä viemäreihin. Näiden lasten kuolemat ovat edelleen epäselvien tapausten kansiossa, mutta yleinen käsitys on, että lapset tukahdutettiin ihan vain köyhyyden takia: perheillä ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia ruokkia enää yhtäkään ylimääräistä suuta. Tällaisissa tapauksissa lapsen tukahduttaminen lienee tehdyn armomielessä, eikä suinkaan pahantahtoisin tai välinpitämättömin aikein. Karua, kerrassaan karua.

Romans in the Hambleden Valley – Buckinghamshire’s Heritage Portal

Näihin aurinkoisiin kuviin ja näihin tunnelmiin; Akka kaivautuu takaisin arkkuunsa ja mustaan viittaansa käytyään ensin läpi tarkistuslistansa: Ei peilikuvaa? Check! Ei riippulukkoa jaloissa? Check! Ei valkosipulia? Check!

Kirjan kansikuvitus 1820-luvulta.

HÄRPÄKKEITÄ HISTORIAN HÄMÄRISTÄ

Maailman vanhin edelleen toiminnassa oleva lamppu on nimeltään Centennial Light. Tämä Guinnessin ennätysten kirjaankin päässyt hehkulamppu on palanut Kaliforniassa Livermoren paloasemalla jo vuodesta 1901 lähtien. Lamppu on toki elämänsä aikana ehtinyt olla ennen paloasemaa valaisemassa mm. poliisilaitoksen ja paloaseman autotallia, mutta tässä lopullisessa sijoituspaikassaan sitä voi peräti seurailla 24 h/vrk webbikamerasta. Jep, samalla voisi seurata maalin kuivumista seinällä…! Siinäpä sitä jännitystä kerrakseen, kannattaa ottaa nitrot valmiiksi esille.

Centennial Light/Wikipedia.

Maailman vanhin matto on puolestaan löydetty ylhäisöhaudasta Pazyrykin laaksosta, Siperiasta. Valitettavasti haudanryöstäjät olivat ryövänneet haudasta kaiken arvokkaan jo muinaisina aikoina, mutta tämä toiminta auttoi osaltaan maton säilymisessä. Hauta (ja matto) on ajoitettu 500-400 -luvuille eaa., ja avoimeksi jääneeseen hautaan pääsi kertymään vettä ja jäätä. Tämän jääpeitteen ansiosta mm. maton värit ovat säilyneet hyvinä sen löytymiseen asti. Ryövärit eivät vaivautuneet ottamaan mattoa mukaansa, vaikka se jo aikanaan oli huippulaadukasta käsityötä. Nähtävästi haudan muut arvoesineet olivat jo riittävä ryöstösaalis.

(AncientOrigins)

Maailman vanhin huuhdeltava vessanpönttö löytyi viime vuonna Xi’anin arkeologisilta kaivauksilta Kiinassa. Tämä 2400 vuotta vanha Hotelli Helpotus sijaitsi ilmeisesti muinaisessa palatsissa, ja sitä käyttivät todennäköisimmin korkea-arvoiset virkamiehet. “Pöntölläkäynnin” jälkeen palvelijat kaatoivat ämpärillä vettä tähän ylelliseen istuimeen, ja vesiputkisto johdatti tuotokset kätevästi palatsin ulkopuolelle.

Todellakin huipputeknologiaa tuohon aikaan! Hygieniaa nähtävästi arvostettiin muinaisessa Kiinassa, toivottavasti “pönttöjen” lisäksi tarjolla oli myös palvelijoiden suorittama käsipesu… tai ehkä heillä olikin palvelijoiden suorittama per*eenpyyhintä, jolloin virkamiesten ei tarvinnut liata käsiään ollenkaan.

(CNN)

Maailman ensimmäisiä suihkuja (varakkaille ihmisille) alettiin valmistaa 1800-luvun loppupuolella samaan aikaan, kun suurten kaupunkien viemäriverkostoja rakennettiin. Ennennäkemätöntä ylellisyyttä ja luksusta oli täten tarjolla jopa kerrostalohuoneistoihin, kunhan massia vain oli saatavilla. Mm. Sarah Winchesterin mysteerikartanossa Kaliforniassa oli Sarahin itsensä suunnittelema suihkunurkkaus häneen omaan käyttöönsä. Suihkuja alettiinkin arvostaa kylpyammeiden sijaan niiden oletettujen “terveysvaikutusten” myötä. Tuohon aikaan kaikkea uutta markkinoitiin nimenomaan terveyttä parantavina keksintöinä, sillä ihmiset alkoivat kiinnostua entistä enemmän omasta hyvinvoinnistaan ja elämisensä tasosta.

(History/Smithsonian)

TOSIELÄMÄN MYSTEERITALO – Akalla on asiaa vanhempi juttu tästä erikoisesta 160 huonetta sisältävästä talosta ja sen historiasta

Maailman vanhimmat haarukat on löydetty myöskin Kiinasta Gansun arkeologisilta kaivauksilta. Nämä kaksipiikkiset ruokailuvälineet on valmistettu luusta ja ne ajoittuvat aikakauteen 2400-1900 eaa. Euroopasta haarukoita on löydetty ajanlaskun alun jälkeen mm. Rooman valtakunnan alueelta, Egyptistä ja Kreikasta.

Ennen haarukan käyttöönottoa tapana oli syödä ruokaa joko sormin tai lusikalla, jonka valmistus on toki huomattavasti helpompaa ja nopeampaa. Pohjoisemmassa Euroopassa haarukankäyttö yleistyi vasta 1600-luvulla.

Metallisia kaksipiikkisiä haarukoita myöhemmältä ajalta.

Ehkä maailman vanhin kuvaus pizzanpaistosta on löytynyt tänä kesänä Pompeijista, Italiasta. Tutkijoiden mukaan tämä fresko on katukeittiöstä (latinaksi thermopolium), jollaiset olivat hyvin yleisiä sekä Pompeijissa, että Herkulaneumissa. Pelkästään Pompeijissa näitä street food-keittiöitä on löydetty jo 80 kappaletta.

Does This Pompeii Painting Depict a 2,000-Year-Old Pizza? | Smart News| Smithsonian Magazine

Tämä löytö on sinällään pakko mainita, koska pizza on mitä mainioin keksintö/härpäke ruokakulttuurin saralla: pohja vaatii hyvin yksinkertaiset ainekset ja päälle voi laittaa mitä tahansa (nykyisestä) jääkaapista löytyy. Yksi parhaimmista keksinnöistä ikinä; ainakin hävikkiruoan suhteen! Joidenkin arvostelijoiden mielestä tämä fresko kuvaa kuitenkin ennemminkin focaccia-leipää, mutta Akka haistattaa pitkät tällaiselle ajattelulle. Kyseessä on kuitenkin käytännössä sama ajatus, mutta erilainen tekotapa.

(BBC Travel)

Maailman vanhimpia esimerkkejä silityksen mainiosta tekniikasta löytyy myöskin Kiinasta kuvallisessa muodossa noin tuhannen vuoden takaa. Pohjoisemmassa Euroopassa viikinkinaisten haudoista on löydetty lasisia käyttöesineitä, joita on uskottu käytetyn vaatteiden silittämiseen. Tällaiset “tasoittimet” olisivat toimineet mm. pellavakankaalle ilman kuumennusta, mikäli vaate olisi kasteltu etukäteen.

(Oldandinteresting)

Tällaisia tasoittajia on myöhemmältä ajalta löydetty Euroopasta sekä puisina, marmorisina, että lasisina versioina jopa kahvan kanssa varustettuina. Vasta keskiajalla metallisepät alkoivat työstää hirvittävän painavia silitysrautahärpäkkeitä, joita mekin nykyään museoissa pääsemme katselemaan. Näiden rautojen käyttö perustui koko härpäkkeen kuumennukseen valurautaisella hellalla, joten piikatytöillä piti todellakin olla patalaput käytössä ja rutkasti ruista ranteessa. Suurimmissa kartanoissa tällaisia härpäkkeitä oli useita, joten silitysraudan “lakattua toimimasta” uusi, valmiiksi kuumennettu rauta otettiin hellalta valmiiksi käyttöön.

Rautojen hightech-kuumennusteline/-uuni.

Maailman vanhin “patja” on löydetty Etelä-Afrikasta Sibudu Cave:n kaivauksilta 77 000:n vuoden takaa. Tämän makuupaikan tutkimukset ovat osoittaneet, että luolaa käytettiin jopa vuodelle 39 000 eaa. asti ja makuupaikan kaisla- ja ruokopehmikkeet poltettiin aika ajoin syöpäläisten tuhoamiseksi. Päällimmäisenä kerroksena tässä makuualustalla on myös Cryptocarya woodii-puun/pensaan lehtiä, joilla on hyönteisiä torjuva vaikutus. Tämän petipaikan koko on kaksi neliömetriä, joten muinaisina aikoina koko perhe saattoi nukkua yhdessä tässä mukavan pehmeässä makuupaikassa, kuten tutkijat arvelevatkin tapahtuneen.

Oldest Known Mattress Found; Slept Whole Family (nationalgeographic.com)

Ah; sitä onnen auvoa muinaisessa perheessä: kaikki raapivat toistensa kylkiä ja päänahkoja nukkuessaan ihan normimeiningillä! Onneksi heillä oli kuitenkin DeLuxe-patja käytössään noina kaikkina vuosituhansina! Patja, joka sitten poltettiin aika ajoin ihan syystäkin… Tällainen makuupaikka taisi olla sukupolvelta toiselle periytyvä luksusjuttu, kuten kyseinen luolakin. Jopa kymmeniä tuhansia vuosia ehti vierähtää tämän luolan perimyshistoriassa; tästä on paha pistää paremmaksi nykyajan rakennustekniikoilla.

Sibudu Cave (Wikipedia).

Nykypäivänä syöpäläisvaara vanhoissa kalusteissa ja patjoissa on todellakin ongelma suurimmissa kaupungeissa, joten tällaiset härpäkkeet on suositeltu tuhottaviksi tavalla tai toisella.

Osattiin sitä näköjään ennenkin; Akka ei kuitenkaan kehota ketään polttamaan vanhoja patjojaan historian innoittamana omalla takapihallaan. Siitä voi tulla sanomista ja turhaa työtä pelastustoimelle, kun patjatuli leviää naapurin omenapuuhun ja sitä myöten naapurin kattorakenteisiin (tai vanhaan vajaan sen omenapuun vieressä).

ERIKOISIA KUOLEMANTAPAUKSIA KAUTTA HISTORIAN

400-luvulla eaa. kreikkalainen taiteilija Zeuxis nauroi itsensä kuoliaaksi viimeisimmän maalauksensa valmistuttua. Muuan iäkäs nainen oli tilannut taiteilijalta jumalatar Afroditea esittävän maalauksen, mutta tilaaja päättikin itse esiintyä jumalattaren mallina. Lopputulos lienee siis ollut niin huvittava, että jopa taiteilija itse kuoli hillittömään naurukohtaukseen. Tällainen kohtaus saattaa aiheuttaa sydämenpysähdyksen, ja itse asiassa historia tuntee useitakin tällaisia itsensä-kuoliaaksi-naurajia.

Afrodite. Patsas ei liity tapaukseen.

Samaisella vuosisadalla kuoli myös ateenalainen tragediakirjailija Aiskhylos. Vuonna 456 eaa. Aiskhylos kohtasi loppunsa, kun hänen kaljun päänsä ylitse lentänyt kotka pudotti tähän paljaaseen kupoliin kilpikonnan rikkoakseen näin tämän kilpparin kuoren – ilmeisesti kotka luuli Aiskhyloksen päätä kiveksi. Plinius vanhempi, oppinut luonnonhistorioitsija, kertoo myös, että Aiskhylos olisi tuona päivänä poistunut kodistaan ainoastaan siksi, että hän uskoi talonsa romahtavan hänen päällensä. Plinius vanhempi kuoli itse Pompeijissa Vesuviuksen purkauksessa v. 79 jaa. Tästä tapahtumasta kertoo puolestaan Plinius nuorempi; hänen silminnäkijäkertomuksensa purkauksesta on säilynyt nykypäiviin asti.

Aiskhylos.

Länsi-Frankian (nyk. Ranska) kuningas Ludvig III Nuori kuoli 5.8.882 vain noin 17-vuotiaana jahdatessaan ratsain nuorta neitokaista. Neito pakeni isänsä taloon, mutta perässä sisään rientänyt kuningas löi päänsä matalaan ovenkamanaan ja kaatui. Tästä riiausreissusta aiheutui kuninkaalle siis kallonmurtuma ja täten hengenmenetys. Myös Ranskan kuningas Kaarle VIII kuoli samanlaiseen vammaan v. 1498, mutta hän löi päänsä kiviseen ovenkarmiin mennessään seuraamaan kuninkaallista pallopeliä (josta myöhemmin kehittyi nykyisenlainen tennispeli).

Louis III/Charles de Steuben 1837.

30.11.1016 kuoli Englannin kuningas Edmund Rautakylki epäselvissä olosuhteissa. Tuon ajan historioitsijat tosin kertovat, että kuningasta puukotettiin useita kertoja tai ammuttiin varsijousella hänen istuessaan täysistunnossa… käymälässä. Oli miten oli, tämä vessakunkku on kuitenkin nykyistenkin brittimonarkkien esi-isä.

Edmund Rautakylki.

Kaarle II Ilkeä, Navarran kuningas Espanjassa, kuoli 1.1.1387. Hänen erikoisen kuolemansa yksityiskohdista on olemassa erilaisia versioita, mutta pääpiirteissään tarina kuuluu näin: sairastuttuaan kuningas sai hovilääkäreiltään ohjeet, että hänet tuli ommella alkoholissa liotettuun, säkkimäiseen pellavakankaaseen. Eri versioista riippuen tämä kuninkaan “makuupussi” syttyi sitten tuleen joko kynttilänliekistä tai hiilistä, joilla tätä pussukkaa lämmitettiin. Kuningas kuoli sitten tämän seurauksena pahoihin palovammoihin – olipa hyvä hoitokeino!

Kaarle II Ilkeä/WikimediaCommons.

Vuonna 1567 Braunau am Innin pormestari Hans Staininger kuoli kompastuttuaan omaan partaansa. Kaupungissa oli syttynyt tulipalo, ja evakuoinnin yhteydessä äijä tosiaankin kompastui tähän 1,4-metriseen partaansa murtaen niskansa. Yleensä parta oli rullattu nahkaiseen pussukkaan, mutta tulipalosta johtuvan kiireen takia parta ilmeisesti liehui valtoimenaan.

Hans Staininger.

Ranskalainen säveltäjä-muusikko-kapellimestari-tanssija Jean-Baptiste Lully kuoli v. 1687 kuolioon, jonka hän sai iskettyään vahingossa pitkän tahtipuikkonsa omaan jalkaansa. Tämä moniosaaja kieltäytyi jalkansa amputaatiosta voidakseen edelleen tanssia, mutta loppupeleissä äijä menehtyi siis kuoliosta seuranneeseen aivotulehdukseen.

Jean-Baptiste Lully/Jean-Louis Roullet 1600-l.

Itävallan arkkiherttuatar Mathilda kuoli vain 18-vuotiaana 6.6.1867. Mathilda oli pukeutunut hienosti teatteriinlähtöä varten, mutta sytytettyään savukkeen hän kuuli isänsä saapuvan. Isä oli kieltänyt häneltä tupakoinnin, joten Mathilda piilotti savukkeensa hameen laskoksiin aiheuttaen näin tämän helposti syttyvän kankaan roihahtamisen tuleen. Mathilda kuoli palosta aiheutuneisiin toisen ja kolmannen asteen palovammoihin.

Mathilda n. 1864.

Clement Vallandigham, ohiolainen asianajaja ja kongressiedustaja, kuoli vahinkolaukaukseen v. 1871. Tapahtumassa on outoa se, että Vallandigham ampui itse itseään oikeussalissa – hän puolusti murhasta syytettyä miestä ja yritti aseen laukaisulla osoittaa, että murhan uhri oli hyvinkin voinut ampua itseään vahingossa. Valitettavasti ase olikin edelleen ladattu (!) ja Vallandigham kuoli virtsarakkoonsa ampumaansa luotiin. Noh, tämän seurauksena hänen asiakkaansa vapautettiin syytteistä, joten demonstraatio oli varsin… hmm… osuva.

Clement Vallandigham.

Allan Pinkerton – Pinkertonin yksityisetsivätoimiston perustaja – kuoli Chicagossa 1.7.1884 kompastuttuaan jalkakäytävällä ja purtuaan kieleensä. Tästäkin vahingosta seurasi kuolio, johon Pinkerton menehtyi – tosin hän oli jo vuotta aiemmin kärsinyt sydänkohtauksesta, joten kuolio saattoi edesauttaa uuden kohtauksen syntymistä.

Allan Pinkerton.

Melissa Tiemann kuoli 50-vuotiaana Los Angelesissa 7.7.1904. Kuolinsyy? Melissa putosi raitiovaunusta ja löi päänsä katuun, jolloin hänen alumiinisen hiussolkensa piikit upposivat hänen aivoihinsa.

Päivälleen 20 vuotta myöhemmin 7.7.1924 kuoli Amerikan 30:nnen presidentin Calvin Coolidgen nuorin poika Calvin Coolidge Junior vain 16-vuotiaana. Junior oli viikkoa aiemmin pelannut isoveljensä kanssa tennistä Valkoisen talon tenniskentällä – ilman sukkia. Hänen varpaaseensa tullut rakko tulehtui ja poika kuoli verenmyrkytykseen.

Calvin Coolidge Junior.

Näistä edellisistä poiketen ehkä kummallisin kuolemarypäs tapahtui Saksan Erfurtissa 26.7.1184, jolloin Saksan kuningas Henrik VI oli kutsunut Saksan Pyhän keisarikunnan ylimystöä koolle kokoukseen Petersbergin linnoitukseen. Tämän ylhäisen joukkion kokoonnuttua rakennuksen toiseen kerrokseen, puinen lattia romahti heidän painonsa alla pudottaen mm. useita kreivejä suoraan kellarikerroksessa sijaitsevaan käymälälietteeseen. Jopa yli 60:n ihmisen kerrotaan kuolleen joko hukkumalla tähän p*skaan tai tukehtuen lietteen huuruihin. Itse kuningas kuitenkin pelastui, sillä hän istui rakenteiden pettäessä omassa istuinsyvennyksessään kivisen lattian päällä ja hänet pelastettiinkin nopeasti tikapuiden avulla. Long live the King, vai mitä? Tätä tapahtumaa kutsutaan Erfurtin käymäläkatastrofiksi, eikä suotta – kerrassaan hirvittävä tapa heittää henkensä.

Petersbergin linnoitus/WikimediaCommons.

Akka epäileekin, että tämän tapahtuman seurauksena aika monikin rakennusmies taisi pudottaa päänsä ihan kirjaimellisestikin. Täytyykin seurailla, minkälaisia sanktioita seuraa viimeaikaisista parvekelasien tippumisista (Tikkurila/Järvenpää), ja seuraako näistä tapahtumista valtaisa operaatio p*skojen parvekerakenteiden vaihtamiseksi. Syytä nimittäin olisi!

Parvekelasi putosi alas hoivakodissa Järvenpäässä – Kotimaa – Ilta-Sanomat

Nainen putosi parvekkeelta Vantaalla ja kuoli – Tukes selvittää parvekekaiteen turvallisuutta | Yle Uutiset

PUITA JA PÖLKKYPÄITÄ

Tässä kevään hiirenkorvia odotellessa tulee usein katseltua kymmenien metrien korkuisia kuusia ja mäntyjä, joita Akan ympäristössä on riittämiin. Nämä puut lienevät olleen olemassa jo peräti maailmansotien aikaan, ellei jopa kauemminkin – internetin ihana ihmemaa tietääkin kertoa, että männyt voivat kasvaa useita satoja vuosia. Onpa perin merkillistä ajatella, että nämä ylevät jättiläiset ovat tosiaan voineet kasvaa jopa useiden vuosisatojen ajan aikana, jolloin maailma oli vielä mustavalkoinen. Näinhän me olemme valokuvista ja vanhoista filmeistä saaneet huomata. Ensimmäinen värivalokuva otettiin jo v. 1861, joten tästä ajankohdasta lähtien maailma alkoi hissukseen muuttua värilliseksi (hah hah).

Suomen toistaiseksi vanhin puu löydettiin sattumalta Urho Kekkosen kansallispuistosta Lapista. Tästä männystä sahattiin koepala, jonka perusteella puun iäksi saatiin n. 780 vuotta. Puuvanhuksella on kasvupaikallaan otolliset olosuhteet, joten se on saanut rauhassa ikääntyä näinkin kunnioitettavaan ikään asti. Perspektiiviä ikään antaa esim. sellainen seikka, että puun alkaessa kasvaa rakennettiin vimmalla sekä Hämeen, että Turun linnaa. Näistä tapahtumista tämä mänty oli tietenkin autuaan tietämätön ihan jo sijaintinsakin takia.

Suomen vanhin puu yhä pystyssä! | Luonto | yle.fi

Urho Kekkosen kansallispuisto – Google Maps

Noin 800-1000 -vuotias tammi The Major Oak löytyy kuuluisasta Sherwoodin metsästä, Englannista. Tässä metsässä kerrotaan Robin Hoodin kirmailleen iloisine veikkoineen, mikäli tämä legendaarinen hahmo siis pohjautuisi oikeaan henkilöön. Tästä seikasta löytyy useita tulkintoja ja eriäviä mielipiteitä, mutta ainakin Herra Huppupää joukkioineen on auttanut alueen turismia jo viktoriaanisista ajoista lähtien.

Sherwoodin metsä – Google Maps

The Major Oak (VisitNottinghamshire).

Kaksi maailman vanhinta (elossa olevaa ja ajoitettua) puuta sijaitsee White Mountains-vuoristoalueella Kaliforniassa. Toinen näistä männyistä – Metusalemiksi nimetty- on peräti n. 4845-vuotias, ja toinen n. 5062-vuotias. Näiden puiden varhaisina kasvuvuosina Mesopotamiassa kirjoiteltiin savitauluihin nuolenpääkirjoituksia ja Egyptissä alettiin tavoitella kuolemattomuutta muumiointiprosessien myötä.

Metusalem/Methuselah Tree.

Euroopan vanhin puu löytyy Italiasta Napolin lähettyviltä. Puun ikä on karkeat 1230 vuotta, joten tämä Italus-niminen mänty päihitti aiemmin ennätystä hallinneen kreikkalaisen Adonis-männyn. Adoniksen ikä on lähteestä riippuen 1075-1077 vuotta. Näihin aikoihin vallitsi viikinkiaika, samalla kun kristinusko levisi hitaasti Euroopassa pohjolaankin asti.

Italus (LiveScience).

Useita tuhansiakin vuosia vanhempia puita maailmasta toki löytyy kasapäin, mutta näiden puiden kohdalla ikä perustuu vain arvioon. Lisäksi on olemassa jopa kymmeniä tuhansia vuosia vanhoja juuristoja, joista kasvaa edelleen vehreitä ja terveitä kloonipuita. Eräs vanhimmista esimerkeistä löytyy Keski-Ruotsista Fulufjälletin kansallispuistosta. Old Tjikko-kuusen juuristo on radiohiiliajoitettu 9550-vuotiaaksi, runko itsessään on tosin vain muutamia satoja vuosia vanha. Tässä juuristossa on huomionarvoista se, että kasvusto on alkanut kehittyä hyvin nopeasti jääkauden jäätiköiden vetäytymisen jälkeen n. 10 000 vuotta sitten. Tällaiset maanalaiset verkostot taitavat siis olla jokseenkin kuolemattomia, ellei sitten jokin sairaus tai tulipalo tuhoa koko systeemiä.

Old Tjikko (WikimediaCommons).

Tällaisiakin esimerkkejä valitettavasti löytyy. Vuonna 2012 Longwoodissa, Floridassa paloi 3500-vuotiaaksi arvioitu sypressipuu The Senator. Palosta tuomittiin vankeuteen 26-vuotias nainen, joka oli sytyttänyt puun juurella tulen polttaakseen metamfetamiinia. Tulipalon takia tämä 38-metrinen puu lopulta kaatui, jättäen jäljelle n. 6-7-metrisen, hiiltyneen tyngän. Palon alkamisesta löytyi jopa kuvatodisteita naisen kännykältä ja läppäriltä – pölkkypää numero 1.

The Senator Tree v. 1946 (FloridaMemory).

Vuonna 1964 Nevadan Wheeler Peakissa kaadettiin n. 5000-vuotias mänty, nimeltään Prometeus. On epäselvää, miksi Pohjois-Carolinan yliopiston opiskelija Donald R. Currey päätyi puun kaatamiseen, sillä hän oli saanut luvan tutkia alueen puita mm. ottamalla puista poranäytteitä niiden iän määrittämiseksi. Tämä syy jäänee mysteeriksi, mutta joka tapauksessa puun ikä paljastui tietenkin sen kaatamisen jälkeen, joten tämä Herra Wannabe-Dendrologi saa kunnian olla pölkkypää numero 2.

Prometeuksen kanto (WikimediaCommons).

Vielä varhaisemmat pölkkypäät löytyvät vuodelta 1854: William Lapham, George L. Trask ja George Gale sahasivat Kaliforniassa Mother of the Forest-puusta 60 tonnia kaarnaa esiteltäväksi näyttelyissä. Tämän 2500-vuotiaan puun kaarnan paksuus oli useita kymmeniä senttimetrejä, ja nämä palaset päätyivätkin lopulta Lontoon Hyde Parkin Kristallipalatsiin puun muotoon aseteltuina. Tämä Lontoon suureen maailmannäyttelyyn rakennettu palatsi tuhoutui kokonaan tulipalossa v. 1866, jolloin tämä kasaan väkerretty “puu”parkakin tuhoutui. Kaliforniaan jäänyt runko vaurioitui kaarnanpoistossa niin, että jäljelle jäi vain pystyyn kuoleva runko, joka vaurioitui v. 1908 maastopaloissa pahasti. Tämän tapauksen syylliset nimetään virallisesti pölkkypäiksi numeroilla 3, 4 ja 5.

Mother of the Forest Lontoossa v. 1859 (WikimediaCommons).

Mutta; ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin: Kalifornian toistuvissa maastopaloissa on saatu mm. pelastettua Sequoian kansallispuistoissa sijaitsevia jättimäisiä punapuita, suurin ja komein niistä on nimeltään Kenraali Sherman. Tämä 2200-2700 -vuotias jättiläinen suojattiin alumiinipeitteillä v. 2021 paloissa, joten vastaisuudessakin tämä järkäle on lajitoveriensa lisäksi edelleen ihailtavissa. Tuollainen foliohomma tuntuu jokseenkin julkisuustempulta, mutta mitäpä sillä on loppupeleissä väliä. Ainakin tilanteesta saatiin hienoja valokuvia, jos ei muuta.

(LosAngelesTimes)

Näistä viime vuosien paloista ovat kärsineet ainakin punapuut Genesis, King Arthur, Floyd Otter ja Ishi Giant, joten peitelkääpä vain niitä runkoja ihan millä avaruuspeitteellä tahansa haluatte. Akka voi lähettää teille Liiterin ekstravahvaa grillifoliota, sillä saisi mukavasti suojattua… krhm, hyvin pienen alueen tuollaisesta jättiläisestä. Kannattaa siis varmaankin jättää ne foliot odottamaan seuraavaa kesää, jatkakaa vain samaan malliin siellä rapakon takana! Akka tosin edelleen epäilee tuon kuvassa olevan foliosuojan riittävyyttä, mutta mitäpä Akka näistä asioista tietäisi tuon taivaallista…!

LUURANKOJA KAAPISSA… VAI LATTIAN ALLA?

Useimmat muistanevat seuranneensa tiedotusvälineistä Notre Damen katedraalin äkillisesti alkanutta paloa 15. huhtikuuta 2019. Tämä suosittu turistikohde oli tuolloin lähellä tuhoutua kokonaan, mutta läpi yön jatkuneisiin sammutustöihin osallistuneet viitisensataa palohenkilöä onnistuivat tukahduttamaan liekit aamuneljän aikoihin.

(Paris News)

Katedraalin rakennustyöt alkoivat jo v. 1163 ja rakennustöihin kuluikin sitten peräti muutamia vuosisatoja. Katedraali valmistui vihdoin v. 1345 ja palon jälkeiset korjaustyöt jatkunevat vuoteen 2024, jolloin Pariisi isännöi kesäolympialaisia. Tästä tavoitteesta pidetään kiinni kynsin ja hampain, vaikka urakkaa on hankaloittanut mm. koronapandemia, tuhka ja lyijypöly, sekä rakenteiden heikko kunto. Katedraali aiotaan lisäksi restauroida entiseen loistoonsa, joten melkein tuhatvuotiset rakennusmenetelmät aikojen takaa asettavat omat rajoituksensa.

Vuoden 2022 keväällä rakennustelineiden pystytystöissä kirkon keskilaivan lattian alta löytyi kaikkien yllätykseksi kaksi lyijyarkkua vainajineen. Toinen heistä on tunnistettu kaniikki Antoine de la Porteksi, joka menehtyi peräti 83-vuotiaana 24.12.1710, mutta vainajista toinen on edelleen tunnistamatta. Tämä arviolta 25-40-vuotias mies on lantionsa perusteella viettänyt paljon aikaa ratsastaen, joten häntä on epäilty mm. ritariksi. Tämän miehen kuolinaikaa ei tiedetä, mutta lisätutkimukset auttanevat ajoittamaan miehen kuolinsyyn ja -ajan tarkemmaksi, kuin nyt arvioidut vuosisadat 1300-1700.

Kaniikki de la Porte (ScienceTimes).

Aiemmin mainittu Herra Kirkonmies oli ikäisekseen hyvässä kunnossa hampaitaan myöten, mutta tämä nuorempi John Doe oli menettänyt lähes kaikki hampaansa. Hänen arvellaan kuolleen aivokalvontulehdukseen kallon tutkimusten perusteella. Joka tapauksessa tämäkin mies kuului eliittiin, sillä hänen ruumiinsa oli palsamoitu. Kirkon lattian alle ei myöskään haudattu Matti tai Maija Meikäläisiä, joten tämäkin kertoo miehen statuksesta. Tästä aiheesta on luvattu lisää uutisointia kevään 2023 kuluessa, joten Akka jää sellaista odottamaan.

https://www.livescience.com/notre-dame-sarcophagi-wealthy-men

Keitä sitten ylipäätään haudattiin kirkkojen lattioiden alle? Ja miksi? Tässä yhteydessä ei siis tarkoiteta varta vasten rakennettuja kryptia tai maanalaisia katakombeja, vaan suoraan kirkon lattian alle haudattuja ihmisiä.

Tällainen tapa juontunee jo vanhaan Pietarinkirkkoon Vatikaanissa, jonka pääalttarin alle on uskomusten mukaan haudattu apostoli Pietari hänen ristiinnaulitsemisensa jälkeen v. 67 jaa. Konstantinus Suuri aloitti basilikan rakentamisen v. 324 näiden uskomusten pohjalta, ja arkeologisissa kaivauksissa onkin löytynyt sekä muistolaatta “Pietari on täällä,” että lukuisia luulöytöjä. Paikalla sijaitsikin keisari Neron aikana teloitettujen kristittyjen hautausmaa, joten nämä löydöt eivät sinänsä ole mitenkään merkillisiä.

1000-1200-luvuille tultaessa kirkkoihin haudattiin ainoastaan yläluokan jäseniä tai merkittäviä kirkonmiehiä. Mitä lähempänä alttaria hautapaikka sijaitsi, sitä suurempi oli henkilön yhteiskunnallinen status ja kirkon vainajaa varjeleva suoja. On sanomattakin selvää, että tällaisista hautapaikoista alettiin nyhtää kelpo massia tulevinakin vuosisatoina, joten tämä selittää lattianalaisten vainajien korkean aseman yhteisöissä.

Köyhälistö kuului kirkkojen ulkopuoliseen hautausmaahan, jonne hautaaminen olikin huomattavasti halvempaa. Useilta hautausmailta on löydetty myös merkitsemättömiä hautoja, joten pyhälle kirkkomaalle saatettiin haudata vaivihkaa myös ns. ilmaisjäseniä (varsinkin, jos vainaja oli pieni lapsi).

Luonnollisesti kirkkojen lattianalaiset makuupaikat alkoivat ennen pitkää huveta, joten varakas eliitti alkoi rakennuttaa itselleen erillisiä hautaholveja tai sukumausoleumeja jo keskiajalta lähtien. Suurimmilla kartanoilla ja sukutiloilla saattoi myös olla oma hautausmaansa, jolloin kirkkoon saatettiin sijoittaa vain muistopatsas tai muistolaatta menehtyneelle. Kelpo massi oli tällöinkin tarpeellista.

Rutto- ja tautiepidemioiden aikaan vainajat haudattiin ulos, sillä tautien uskottiin leviävän kuoleman jälkeenkin lattialautojen alta muuhun väestöön. Jo 1600-luvulle tultaessa lattiahautaamista alettiin kuitenkin kritisoida, sillä tilan puutteessa lattianalaiset hautaukset alkoivat aiheuttaa peräti hajuhaittoja arkkujen sijaitessa suoraan hurskaiden seurakuntalaisten jalkojen alla.

Suomessa vuonna 1686 säädetty kirkkolaki määräsikin, että hautaussyvyyden tuli olla vähintään kolme kyynärää (kyynärä = n. 60-70 cm). Tilan puute alkoi tosin näkyä jo hautausmaillakin, sillä halutuimpien paikkojen loppuessa väkeä piti jo haudata kirkkojen pohjoispuolelle, jonne yleensä haudattiin vain köyhistä köyhimpiä tai muutoin jumalattomia vainajia.

Turun tuomiokapituli määräsi viimein v. 1751 lattiahautauksen kielletyksi, ellei vainajalle oltu tehty tarkoitukseen sopivaa holvia. Lopullisesti lattiahautaus kiellettiin keisari Aleksanteri I:n määräyksestä v. 1822, mutta tapa jatkui jopa 1900-luvun alkupuolille asti. Hautapaikoista saatavat maksut olivat kuitenkin seurakunnissa varsin suuri tulonlähde useiden vuosisatojen ajan, joten tällaisissa tapauksissa sanonta “rahalla saa ja hevosella pääsee” lienee ollut käytössä.

Muutamia esimerkkejä Suomen kirkkojen lattiahautauksista:

https://www.isonkyronsrk.fi/vanhan-kirkon-hautausmaa

https://www.espoonseurakunnat.fi/hautausmaat/kirkon-hautausmaa/kirkon-hautausmaan-historiaa

Yli 500-vuotiaan kirkon lattia on arkeologin aarreaitta: sen alle on haudattu satoja ihmisiä, eikä alttariosaan ole kurkistettu vuosisatoihin (yle.fi)

Haukiputaan kirkon alla lepää muumioituneita lapsia, jotka on laitettu “nukkumaan” satoja vuosia sitten – tekstiilit ovat säilyneet poikkeuksellisen hyvin (yle.fi)

Vuosina 2020-2021 toiminut Senaatintorin jättiterassi täyttyi ihmisistä, jotka tuskin ajattelivat litkivänsä oluttaan muinaisella hautausmaalla:

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/arkeologit-nostivat-senaatintorin-alta-120-vainajaa-joiden-elinaikana-parhaista-hautapaikoista-kaytiin-kisaa-nyt-kirkon-pitaa-paattaa-miten-luut-haudataan

Jep; meitä homo sapienseja on nykyisen määritelmän mukaan ollut olemassa jo n. 200 000 vuotta, jonka perusteella meidän lukumääräksemme (tuosta ajankohdasta lähtien) on arvioitu 117 miljardia yksilöä. Olisikin siis perin merkillistä, ellemme jatkuvasti löytäisi luurankoja lattioiden, tietyömaiden tai rakennusprojektien alta. Johonkin kaikki vainajat on kuitenkin jouduttu laittamaan, harvemmin kuitenkaan otsikossa mainittuun kaappiin. Homo sapiens -lajin olemassaolon mittakaavassa kaappi on siis tosiaankin hyvin moderni keksintö.

Pitäkää kaappinne! Meikä on niin vanha, ettei kaappia oltu silloin edes keksitty!

Näillä eväillä aloitetaan vuosi 2023. Jatkuva uutisointi kaikesta mahdollisesta uhasta (Kiinan korona, triplaflunssaepidemia, sote-uudistus ja hoitotilanteen kaatuminen, kolmas maailmansota, sähkön hinta/sähkötoimituksen ongelmat jne.) saavat kohta Akan lukittautumaan siihen mainittuun KAAPPIIN. Sieltä Akka sitten löydetään vuoden lopulla, jolloin Akka voi tosiaankin todeta, että Akalla on luuranko kaapissa. Hah! Että sillä tavalla oikein hyvää uutta vuotta!

AAPISCUCCO ENNEN WANHAAN

Vanhemman sukupolven tapana on aina ollut kauhistella nuorempaa ikäpolvea. Nuoriso on aina täysin saamatonta, laiskaa ja kaikki on heille tarjottimella eteen kannettu. Onkin hauska katsahtaa, minkälaista oppia on lasten päähän paukutettu aikoina, jolloin kaikki oli mukamas niin kauhean paljon paremmin (olkoon sellainen aikakausi sitten mikä tahansa). Seuraavien hauskojen esimerkkien myötä saa mukavasti käsitystä eri aikakausien aapisista:

Nykypäivän mummot eivät todellakaan enää tee tällaisia asioita lastenlastensa kanssa, vaan riekkuvat mieluummin vaikka Fuengirolassa tai lähibaarin karaokessa. Tuopissa ei myöskään liene maitoa:

Lasten ystäwä: ensimmäinen lukukirja kotona ja koulussa/toim. P. Niukkanen 1898.

Tämän aapisen teksti “moni meni mereen” on lievästi sanottuna outo, ellei se ole enne Titanicin uppoamisesta v. 1912. Kissan ulkonäköäkin pilkataan ihan surutta, jonka johdosta kissa masentuu ja sille määrätään vahva mielialalääkitys:

Lasten lukukirja; oppikirja kouluja ja kotia varten/toim. Alli Nissinen 1899.

Tätä kuvatekstiä on ihan pakko lukea useampaan kertaan: PAAWO ja PEKKA palloa kääntävät, ei siis PEFFA.

Uusi kuwa-aapinen: lasten ensimmäistä opetusta varten/toim. Aleks. Toukola 1903.

Tässä aapisessa opiskellaan hyödyllisiä sanoja, kuten: happo, pyssyt tappaa, paavon piippu, piiskan. On myös erikoista, että Lapissa asuvat ihmiset esitetään tässä lähes alkuasukkaina:

Uusi hauska aapinen/Turun kansakouluja varten järjestänyt J.L. (Jenny Lindgren) 1910.

Tämän mukavan tarinan opetus on: äiti on kaikkitietävä eikä äidin neuvoa saa koskaan kyseenalaistaa:

Uusi aapinen ja lukukirja: siirtyviä alakansakouluja sekä supistettujen kansakoulujen alimpia osastoja varten/Aukusti Salo 1922.

Kaksi hauskaa tarinaa samalla sivulla: LeppäTERTTU ja Ollin mukava riemu uudesta ilmapallosta:

Aapinen/laatinut Matti Rajamaa 1928.

Näin kauniisti sukupuoliset stereotypiat on esitetty pienestä pitäen:

Kotiaapinen/Haavio, Konttila, Oksala 1937.

Poikaa syyllistetään isoisälle nauramisesta, mutta minkä hiivatin takia sitä isoisää ylipäätään “säilytetään” uunin päällä? Ei ole ukolle edes sänkyä annettu:

Aapiskukko: lyhyt laitos koteja varten/Aarni Penttilä, kuv. Asmo Alho 1941.

Tässä taasen aiheutetaan “hirrveitä suorituspaineita,” kuten nykypäivänäkin. Mars yliopistoon, kaikki lukiolaiset:

Aapinen/kuv. Jarl Berglund, kuv. Rauha Kilpi 1948.

Jep, ennen oli tosiaankin kaikki paremmin, hohhoijaa. Kaikissa näissä aapisissa korostuu lisäksi jatkuva uskonnollisen materiaalin tuputus sekä rukousten, että virsien muodossa. Useissa tarinoissa lapset esitetään myös jotenkin vähä-älyisinä, joille pitää jatkuvasti painottaa kuuliaisuutta ja tottelevaisuutta. Ilmeisesti tällainen aivopesu on ollut tarpeellista, jotta hölmöinä pidetyt kakarat ovat pysyneet edes jotenkin kurissa ja Herran nuhteessa. Aika aikaa kutakin… oi aikoja, oi tapoja!

Kaikki kuvat/lähteet: digi.kansalliskirjasto.fi

EDULLISEN AARTEEN METSÄSTÄJÄT

Jokohan olisi aiheellista vaihtaa “kirpputori”-termi joksikin ihan muuksi? Tämä kalsea nimitys on peräisin Ranskasta, Saint Ouenin kaupungista, jonne perustettiin laaja kirpputorialue 1800-luvun loppupuolella. Tuolloin olikin tuiki tavallista, että vanhat vaatteet kuhisivat kirppuja, joten sinänsä tämä termi on tosiaankin kirjaimellisesti oikea. Akka ei kyllä tähän hätään keksi mitään parempaakaan termiä kirpparin tilalle, mutta… laitetaanpa asia mietintämyssyyn!

Marché Aux Puces-kirpputori 1800-luvulla (bonjourparis.com).

Kirppareiden viehätyshän piilee siinä, ettei koskaan voi tietää, mitä aarteita niistä voi löytää – ja usein aivan tolkuttoman edullisesti! Katsotaanpa siis, minkälaisia aarteita jotkut onnekkaat hannuhanhet ovat löytäneet:

  • Yksi kuuluisimmista löydöistä on tietenkin vanha valokuva, joka esittää Billy the Kidiä seurueineen pelaamassa krokettia hääjuhlan yhteydessä. Tämä vanha kuva löytyi sattumalta kahden dollarin laatikosta muiden valokuvien seasta. Keräilijä Randy Guijarro käytti runsaasti aikaa, rahaa ja vaivaa saadakseen kuvan autenttisuuden selvitettyä, ja lopulta kuva myytiinkin aidoksi todennettuna 2,3 miljoonalla dollarilla v. 2011.
Billy the Kid kuvassa suurennettuna. Itse kuvan ottopaikkakin on löydetty kuvan ostajan tekemän tutkimustyön ansiosta.
  • Vuonna 2004 eräs onnekas romumetallikauppias löysi Lontoon kirpputorilta munanmuotoisen pöytäkellon, joka paljastui sittemmin itsensä Fabergén tekemäksi kadonneeksi munaksi. Kellon ostohinta oli n. 14 000 dollaria, mutta sen arvoksi on arvioitu n. 33-36 miljoonaa dollaria. Kello on sittemmin myyty keräilijälle, joka ei halunnut paljastaa ostohintaa. Tämä huikea, jalokivin koristeltu esine on kuitenkin todennettu Aleksanteri III:n vaimon Maria Fjodorovnan saamaksi lahjaksi vuodelta 1887.
Munakello/kellomuna (bloomberg.com).
  • Pennsylvaniassa v. 1989 eräs onnekas mies osti neljällä dollarilla arvottoman maalauksen kirpputorilta, sillä hän piti taulun vanhoista, puisista kehyksistä. Kotiin päästyään mies irroitti maalatun kanvaasin kehyksistä, ja löysi samalla tauluun piilotetun, taitetun paperin. Tämä paperi paljastui yhdeksi niistä 25:sta kopiosta, jotka tehtiin Amerikan itsenäisyysjulistuksesta v. 1776! Kun kopio oli todistettu aidoksi (tässä yhteydessä kopio tarkoittaa tietenkin käsin kopioitua dokumenttia…), julistus laitettiin huutokaupattavaksi kuuluisalle Sotheby’s -yritykselle. Kaikkien yllätykseksi hinta nousi lopulta 8,14 miljoonaan dollariin, vaikka hinnaksi oli aluksi arvioitu noin 2,4 miljoonaa dollaria.
(history.com)
  • Muuan teksasilainen Emil Knodell löysi pihakirppikseltä mieleisensä pähkinäpuisen lipaston vain sadalla dollarilla. Lipasto oli valmistettu käsityönä 1800-luvun loppupuolella, ja siinä oli peräti marmorinen kansilevy. Kun painavaa lipastoa nostettiin autoon, siitä alkoi kuulua merkillistä, metallista kolinaa, jonka syytä Knodell alkoikin kotonaan selvittää. Tällöin lipastosta paljastui salalokero, jossa oli mm. timantti- ja helmikoruja, kultainen rannerengas, hopeakolikoita, rubiineja ja smaragdeja. Eikä siinä vielä kaikki: laatikkoon oli piilotettu myös sisällissodan aikaisia mitaleja ja kirjeitä ja postimerkkejä eri aikakausilta. Rehtinä miehenä Knodell palautti tämän aarteen sen alkuperäisille omistajilleen, ja tälle teolle Akka nostaa hattuaan.
Aarrelipasto (abcnews.com).
  • Vuonna 2007 myöskin pihakirppikseltä ostettu kolmen dollarin kulho paljastui 1000-vuotiaaksi kiinalaiseksi koriste-esineeksi New Yorkissa. Tämä kulho päätyi ostajansa olohuoneen pöydälle useiksi vuosiksi, kunnes sen alkuperä alkoi lopulta kiehtoa omistajansa mieltä ja kulho vietiinkin asiantuntijan arvioitavaksi. Tällöin paljastuikin, että kulho oli tosiaankin Pohjoisen Song-Dynastian aikainen (960–1279 jaa.) koriste-esine, joka lopulta huutokaupattiin peräti 2,225 000 punnalla.
Kiinalainen kulho (news.com.au).
  • Norma Ifill Brooklynista osti v. 2005 kirpputorilta erikoisen kaulakorun 15 dollarilla. Tämä koru osoittautui myöhemmin maineikkaan, amerikkalaisen kuvanveistäjä Alexander Calderin (1898 – 1976) uniikiksi käsityöksi. Tällä kuvanveistäjällä oli tapana tehdä tällaisia koruja lahjoiksi ystävilleen, ja Norma tunnistikin korunsa vasta nähdessään esitteen Calderin näyttelystä. Tässä näyttelyssä oli esillä samantyyppinen kaulakoru, joten Norma veikin korun arvioitavaksi. Kun koru oli todistettu aidoksi, se myytiin huutokaupassa huimaan 267 750 dollarin hintaan.
Calderin kaulakoru (artfixdaily/christie’s).
  • Brittiläinen Andy Fields osti v. 2010 Las Vegasissa viisi taulua huippuedulliseen viiden dollarin hintaan. Vasta kotona hän huomasi, että yhden taulun taakse oli piilotettu luonnos miehestä, jonka vieressä oli signeeraus Andy Warhol. Tarkemmissa tutkimuksissa paljastui, että luonnos on tosiaankin n. 10-vuotiaan Warholin piirros laulaja Rudy Valleesta. Omistaja Fields on kuitenkin kieltäytynyt myymästä piirrosta, vaikka sen arvoksi on arvioitu 1,5-2 miljoonaa dollaria.
Andy Warholin piirros (bbcnews).
  • Vuonna 2008 Tony Marohn löysi Kaliforniassa pihakirppikseltä laatikon, joka näytti olevan täynnä vanhoja paperidokumentteja. Hän osti paperit pois kuljeksimasta viidellä dollarilla, ja hämmästyksekseen löysi papereiden seasta Palmer Union Oil Companyn osakekirjoja vuodelta 1924. Tämä yritys yhdistyi myöhemmin mm. Coca-colaan, joten nämä löydetyt 1625 osaketta olisivat noin 180 miljoonan dollarin arvoisia nykyaikana. Tony Marohn kuoli v. 2010 kesken asiasta käytävän oikeudenkäynnin, mutta perhe jatkoi oikeustoimia tämänkin jälkeen. Lopulta asia ratkaistiin Coca-colan hyväksi, eikä perhe saanut kiivaasti tavoittelemaansa jättiomaisuutta. Ilmeisesti kanne ratkesi, koska Tony Marohn ei ollut osakekirjojen alkuperäinen omistaja.

Että näinkin voi joskus käydä; aarre ei lopulta olekaan minkään arvoinen! Mikäpä sitten on Akan arvokkain kirpputorilöytö? Ei yhtään mikään, sillä onni ei koskaan suosi Akkaa: edes 50-senttistä ei ole löytynyt kierrätettyjen takkien tai laukkujen taskuista. Akan äitee puolestaan löysi pienen aarteen kirpputorilta jo useita vuosia sitten; aarteen, jota Akka kutsui “lampaanaivoiksi” nähdessään tämän alle kympin arvoisen ostoksen ensimmäistä kertaa. Kyseessä oli tosiaankin Pentikin 1970-luvun tuotantoon kuulunut 11/12-haarainen, keraaminen kynttilänjalka “Kaamoskivi.” Tämä möhkäle on nykyisin arvoltaan noin 110 euroa, ainakin nettikauppojen mukaan. Yeah.

Kaamoskivi (kodinkuvalehti.fi).

Entäpä se kirpputori-termi? Ehkäpä nimitys on kuitenkin niin vakiintunut, että sitä on turha lähteä muuttamaan. Ainakaan Akan mieleen tulleet “Miksmäenikinälöydämitään” tai “Täältäeipoistutatyhjinkäsin” eivät ole yhtään sen parempia. Nykypäivänä huonekalujen osalta nimitys “Lutikkamarket” voisi tosin olla korrektimpi (näitäkin tapauksia on nimittäin tullut ilmi ainakin pk-seudulla). Noh; onnea vaan aarteenmetsästykseen itse kullekin säädylle! Kirpputorien yllätyksellisyys ei koskaan lakkaa viehättämästä, kierrätysperiaatteesta puhumattakaan… kunhan ei kierrätetä minkäänlaisia öttiäisiä, niin kaikille jää hyvä mieli!

KUKA LOPULTA VALLOITTI MOUNT EVERESTIN?

Mount Everest on vaatinut tiettävästi jo yli 300:n kiipeilijän hengen, mutta siltikään tämä 8849-metrinen järkäle ei lakkaa kiinnostamasta yhä uusia huimapäitä. Huipulle on päästävä, vaikka se veisi kuolemaan – mitäpä pienistä; kuten hengestä!

Norgay ja Hillary v. 1953.

Yleisessä tiedossa on, että huippu valloitettiin virallisesti 29.5.1953 Edmund Hillaryn (Uusi-Seelanti) ja sherpa Tenzing Norgayn (Nepal) toimesta. Tällä kertaa aiheena ei kuitenkaan ole tämä kiipeilijäkaksikko, vaan jopa todennäköinen, onnistunut huipun valloitus jopa 29 vuotta aiemmin:

8.6.1924 huipun valloitusta yrittivät George Mallory, 37 ja Andrew “Sandy” Irvine, 22. Nämä brittimiehet eivät olisi varmastikaan uskoneet, että heidän kohtaloaan ihmetellään vielä melkein 100 vuotta myöhemmin: pääsikö edes toinen heistä huipulle jo noinkin varhain?

George Mallory (1886-1924).

Mitäpä me sitten tiedämme näistä herroista ja heidän vuoren valloittamisestaan? Akka ei puutu tässä heidän henkilökohtaiseen historiaansa, vaan itse tapahtumiin tuona kohtalokkaana päivänä:

Andrew Irvine (1902-1924).

Viimeisen näköhavainnon heistä tuona päivänä teki retkikunnan geologi Noel Odell klo 12.50, jolloin hän mielestään näki parivaljakon toisella askeleella (The Second Step), joka sijaitsee vuoren pohjoispuolella. Tällä reitillä on kolme “steppiä,” ja Odell mainitsi miesten tosiaankin pyrkivän ylöspäin. Myöhemmin tätä lausuntoa on kyseenalaistettu eikä Odell ollut enää itsekään varma näköhavaintonsa sijainnista.

Takaisin miehet eivät koskaan palanneet, ja heidän kohtalonsa jäi epäselväksi 75 vuodeksi.

Vuonna 1933 rinteeltä löydettiin jäähakku n. 230 metriä ensimmäisen stepin alapuolelta, ja se tunnistettiin valmistajan merkistä kuuluvaksi Malloryn ja Irvinen varusteisiin. Jäähakusta on kehitetty erilaisia teorioita: sitä pitänyt putoaja on yrittänyt hidastaa luisuaan alaspäin, tai sitten se on jätetty tarkoituksellisesti paikalleen. Ylempänä rinteessä siitä ei olisi enää ollut hyötyä, ja hakku olisi voitu noukkia takaisin haltuun sitten alas laskeutuessa. Hakku tunnistettiin Irvinelle kuuluvaksi siihen tehdyistä merkeistä. On myös mahdollista, että hakku jäi rinteelle, kun putoaja yritti irroittaa itsensä miehiä yhdistävästä köydestä.

Vuonna 1960 kiinalainen retkikunta oli ensimmäinen, joka väitti päässeensä huipulle Malloryn ja Irvinen reitin kautta. Retkue ei ottanut huipulta kuvia, koska he saavuttivat huipun yöllä. Sittemmin useiden ilmi tulleiden todisteiden myötä tämä saavutus lienee pätevä, vaikka sitä aluksi epäiltiin.

Vuonna 1979 kiinalainen Wang Hong-bao kertoi nähneensä pohjoisrinteellä v. 1975 vanhan, brittiläisen ruumiin 8100 metrin korkeudella. Tämän lausunnon vahvisti myöhemmin hänen retkueeseensa kuulunut mies, jolle Wang oli kertonut asiasta. Wang tunnisti miehen eurooppalaiseksi vaatteista ja ulkomuodosta, eikä tuossa paikassa ollut tiettävästi käynyt muita, kuin britit Mallory ja Irvine. Wangin mukaan ruumiin poskessa oli suuri haava ja ruumis makasi kyljellään, mutta Wang menehtyi kertomuksensa jälkeisenä päivänä lumivyöryssä.

Vuonna 1991 rinteeltä löydettiin vanhoja happipulloja, joiden tiedetään kuuluneen Mallorylle ja Irvinelle.

Vuonna 1999 järjestettiin retkikunta Mallory and Irvine Research Expedition, jonka tarkoitus oli löytää miehistä edes toinen. Ja kuinka ollakaan; George Malloryn ruumis löydettiin Wangin kuvailemasta paikasta!

RIP George Mallory (Secretsoftheice).

Mallory makasi vatsallaan, hänen toisen jalkansa sääriluut olivat poikki (sekä fibula, että tibia), hänen päänsä oli käytännössä hautautunut vuosien aikana vyöryneisiin kiviin ja otsassaan hänellä oli suuri haava, jota arveltiin kuolinsyyksi. Olisi siis mahdollista, että pudotessaan Mallory olisi esim. pudotessaan hakulla irrottanut suuren kiven, joka olisi kimmonnut rinteeltä hänen otsaansa. Miehen vyötäröllä ollut köysi (tuohon aikaan pellavasta punottu) oli joko revitty tai repeytynyt pudotuksen myötä, sillä se oli aiheuttanut hänen keskivartaloonsa selvästi näkyviä ruhjeita.

Mitäpä Malloryn ruumiilta sitten löydettiin/ei löydetty?

Hänen taskuistaan ei löytynyt hänen vaimonsa Ruthin valokuvaa, jonka hän oli todistettavasti luvannut jättää huipulle vaimonsa kunniaksi. Tämä seikka on tietenkin herättänyt spekulaatioita, että ainakin Mallory olisi selvinnyt huipulle asti ja jättänyt valokuvan sinne, josta se myöhemmin olisi lähtenyt virtausten mukana maailman tuuliin. Täten Mallory olisi pudonnut kuolemaansa laskeutuessaan alas, eikä pyrkiessään huipulle.

(topchinatravel.com)

Malloryn taskusta löydettiin lumilasit, joten tämän perusteella on arveltu, että Mallory olisi saavuttanut huipun pimeän aikaan eli jättänyt sitten lasit taskuunsa tarpeettomina. On myös mahdollista, että näitä laseja olisi ollut kaksi paria, ja toiset olisivat sitten pyyhkiytyneet rinnelaskussa ties minne.

Mallorylla ja Irvinella oli mukanaan Kodak-kamera, jonka käytöstä vastasi Irvine. Tätä kameraa, kuten Irvinen ruumistakaan, ei ole löydetty. Kodakin asiantuntijat ovat jopa tehneet nykypäivän kiipeilijöille ohjeet, kuinka tulee toimia, jos tämä kamera ikinä löydetään. Heidän mukaansa on varsin mahdollista, että filmi on säilynyt ja kehitettävissä.

Mikä sitten puoltaa teoriaa, että nämä miehet saavuttivat huipun todellakin jo vuonna 1924?

Huipun saavuttamista yöaikaan puoltaa ainakin se, että lukuisat kiipeilijät kertovat ns. Everest-kuumeesta: mitä lähempänä huippua olet, sitä enemmän haluat kiivetä eteenpäin välittämättä mistään muusta. Jotenkin olisi ymmärrettävää, että tämä sama efekti olisi ollut olemassa jo tuolloin 1920-luvulla, kun huipulle ei tosiaankaan oltu vielä päästy lukuisista yrityksistä huolimatta.

Malloryn vaimon valokuva on voinut pudota hänen taskustaan koska tahansa, tai sitten se on todellakin jätetty huipulle.

Ruth Turner Mallory, Georgen vaimo.

1960-luvun kiinalaisen retkikunnan jäsentä Xu Jingia haastateltiin v. 2001, ja hän mainitsi havainneensa pohjoisrinteellä vanhan ruumiin selällään jalat kohti taivasta, mutta ei osannut kertoa tarkempaa sijaintia. On siis mahdollista, että hän on sattumalta nähnyt vilauksen Irvinen ruumiista, sillä tuolla rinteellä ainoat mahdolliset kävijät olivat Mallory ja Irvine (ennen vuotta 1960).

On epäilty sitäkin, että vuoden 1924 vaatetuksen ja varusteiden suhteen olisi ollut mahdotonta selviytyä Everestin olosuhteissa. Tuolloin ei ollut käytössä nykyajan vaateteknologiaa, joten kerrospukeutuminen ja luonnonmateriaalit olivat kiipeilijöiden elinehto. George Mallorylla tiedetään olleen Burberryn veden- ja tuulenkestävä asu, joka tuolloiseen aikaan oli aivan hifiä (tietenkin lukuisten puuvilla- ja pellavavaatteiden lisäksi).

Useat kiipeilijät ovat selviytyneet nykyaikanakin ilman happilaitteita Everestillä; toisin kuin Mallory ja Irvine, joilla kuitenkin oli useita happipulloja käytössään. Niiden tilavuus oli pieni verrattuna nykyaikaisiin varusteisiin, mutta näitä tyhjiä pulloja on kuitenkin rinteeltä löydetty. Tiettävästi viimeiselle etapille pulloja oli varattu neljä kappaletta, joista kolme on löydetty tyhjinä. Tämä seikka voisi osoittaa sen, että huipulle on tosiaankin menty apinan raivolla ja yksi happipullo olisi sitten jäänyt käyttämättä alas laskeutumisen yhteydessä, kun putoaminen on tapahtunut.

1960-luvun kiinalaisten retkueen osalta on esitetty teorioita, että he olisivat peräti löytäneet Irvinen ruumiin ja tämän mukana olleen kameran. Isänmaan kunniaa edistääkseen he olisivat sitten siirtäneet/pudottaneet mokomat pois kuljeksimasta, jotta pohjoisrinteen valloitus olisi saatu kiinalaisten nimiin. Tähän teoriaan Akka ei paneudu sen enempää; tokihan se mahdollista olisi, mutta menee panettelun puolelle.

Mihin George Mallory sitten joutui löytymisensä jälkeen?

Kaikki Everestin ruumiit ovat edelleen siellä, mistä niitä sitten ikinä löydetäänkään. Joidenkin menehtyneiden ruumiita pudotetaan notkelmiin ja rotkoihin ihan vain oppaidenkin toimesta, sillä ne “häiritsevät” yleisimpiä kiipeilyreittejä. Jotkut ruumiit tosin toimivat kiintopisteinä, joiden avulla rinteillä suunnistetaan. Kuinka karua; mutta toisaalta jokainen vuorelle lähtijä tietää vaarat ja kuoleman mahdollisuuden.

George Mallory kuitenkin peitettiin kivillä, paikalla pidettiin pieni muistotilaisuus ja herra sai jäädä niille sijoilleen. Tämä ratkaisu oli jälkipolvillekin sopiva, kuten Malloryn poika John 80-vuotiaana kertoi medialle. Hänen isänsä oli kuollut pojan itsensä ollessa 3-vuotias.

Kamera ja Irvinen ruumis ovat siis edelleen teillä tietymättömillä, tai ehkä ne tosiaankin kaapattiin/siirrettiin 1960-luvun kiinalaisen retkueen myötä, kuten salaliittoteoriat väittävät. Eipä tuolla seikalla ole kuitenkaan paljon väliä, kun miettii 1920-luvun varusteita ja olosuhteita: sankareita, huimapäitä, hulluja visionäärejä nämä äijät kuitenkin olivat! Paineltiin menemään muina miehinä alkeellisilla vehkeillä ja vaatetuksella, ja legenda jäi elämään Malloryn lausahduksen myötä: toimittaja kysyi, miksi hän aikoo lähteä valloittamaan Mount Everestin ja vastaus oli: “koska se on siellä.”

Mount Everestiltä löytyy myös roskia ruumiiden lisäksi.

Akka nostaa hattua ja poistuu taas takavasemmalle, sillä Akasta ei ole vuorikiipeilijäksi. Kunnia heille, kelle kunnia kuuluu ja RIP George Mallory ja Andrew Sandy Irvine: kunnianhimoiset äijät, jotka jäivät yrityksellään historiaan eri tavalla, kuin olivat aikoneet.

List of people who died climbing Mount Everest – Wikipedia

Akan toiveissa onkin, että edes toinen heistä olisi kuollut tietäen saavuttaneensa sen huipun; hän olisi sitten ainakin kuollut onnellisena siitä, että on saavuttanut oman tavoitteensa. Minkä takia sinne pitää ylipäätään enää kenenkään lähteä haahuilemaan?

“Koska se on siellä.”

Veikka Gustafsson tekee tärkeän huomion Himalajan suru-uutisista – Urheilu – Ilta-Sanomat

Ainakin 19 on kuollut lumivyöryssä Intiassa | Uutissuomalainen | Etelä-Suomen Sanomat (ess.fi)

BILEMUOTIA MENNEELTÄ AJALTA

Jaahas, jokohan tänä vuonna olisi aiheellista valmistautua ajoissa tulevaan pikkujoulukauteen? Vai onko vielä liian aikaista? Ääh; ei todellakaan! Akka aikoo sonnustautua parhaimpiinsa ja luonnollisesti hyvä pukeutuminen alkaa alusvaatteista. Akan valinta juhlavaan tilaisuuteen on selvä: Lengbergin linnasta, Itävallasta, löydettiin remontoinnin yhteydessä useita vaatekappaleita. Naisten rintaliivit ja miesten alushousut on ajoitettu vuosille 1390-1485 jaa. Oiva valinta kerrassaan! Akkaa ei haittaa, että pöksyt ovat miesten mallia, sillä vauhdikkaassa menossa sillä ei ole niin väliä.

(The Atlantic)
(boredpanda.com)

Seuraavaksi onkin edessä kiperä valinta: pukeako päälle ihan mekko, vai pitäisikö tyytyä pelkistettyyn housut+pusero -yhdistelmään? Tätä kannattaa harkita tutkailemalla erilaisia vaihtoehtoja:

Maailman vanhimmaksi kudotuksi vaatteeksi mainittu egyptiläinen Tarkhanin mekko on iältään n. 5000 vuotta. Paha kyllä; mekko on ilmeisesti alun perin ollut täyspitkä, mutta ajan hammas on muokannut tästä muinaisesta käsityöstä lyhyehkön puseron. Alaosaan täytyisi sitten miettiä joko housuja tai erillistä hametta.

Maailman vanhimmat housut löytyivät Kiinasta v. 2014, ja ikää näillä pöksyillä on 3300 vuotta. Tässäpä hyvä vaihtoehto hameelle!

Armeniasta on löydetty sekä palanen maailman vanhimmasta hameesta, että maailman vanhin heinätäytteinen nahkakenkä. Nämä kyseiset pukineet ovat n. 5500 vuotta vanhoja.

Tuollainen kankaanriekale ei kuitenkaan riitä Akalle hameeksi, eikä yksi kenkä sovellu juhlatilaisuuteen (paitsi loppuillasta, kun toinen kenkä on jo siihen mennessä todennäköisesti kadonnut). Akka ottaakin siis mielellään jalkaansa maailman vanhimman kenkäparin, eli Oregonin Fort Rockin punotut sandaalit. Nämä mukavat tossukat ovat peräti yli 9000 vuotta vanhat.

(CentralOregonDaily).

Kokonaista, pitkää hametta ei nyt oikein tunnu Akalle löytyvän tuhansien vuosien takaa, mutta kelpuutetaan nyt sitten nuo housut juhla-asun alaosaksi. Sukkia tämä asu ei kaipaa, mutta sellaisetkin olisi saatavilla: nämä sandaaleihin tarkoitetut kudotut sukat ovat 1500 vuotta vanhat ja alkuperältään kreikkalaiset, vaikka löytyivätkin Egyptistä.

Leipzigista, Saksasta, on löydetty koiran hampailla koristeltu käsilaukku, jolla on ikää 4000-4500 vuotta.

Tällainen asuste saattaisi herättää pahennusta koiraihmisten keskuudessa, joten Akka valitseekin tyylikkäämmän vaihtoehdon: 1300-luvulta peräisin olevan koristeellisen, irakilaisen käsilaukun. Tämä upea messinkilaukku on hämmästyttävän moderni muodoltaan, ja passaakin mainiosti Akalle.

(bbc.co.uk)

Vaatetusosaston ollessa kunnossa onkin syytä miettiä kampausta ja meikkiosastoa. Vanhin tunnettu kampausmalli löytyy Willendorfin Venus-patsaalta, joka lienee peräti 25-30 000 vuotta vanha. Figuurilla on selvästi näkyvissä pään ympäri letitetty tukka, joten sellaisen Akkakin sitten näihin pippaloihin valitsee.

(MetMuseum)

Kiinalaisesta haudasta on löydetty 2700 vuotta vanhaa ihon vaalennusmeikkiä, joka sisälsi mm. lyijyä. Tämän kosmeettiseen tuotteen Akka siis jättää pois laskuista, kuten kehon koristelun punaokralla. Tällainen tapa lienee ollut yleistä jo homo sapiensin alkuajoista asti, mutta Akan mielestä tämä menisi liiallisuuksiin. Lisäksi tarkasti harkittua asukokonaisuutta ei kannata sotkea punertavalla maavärillä, ettei pesulalasku karkaa käsistä.

(AncientOrigins)

Hiiltä käytettiin yleisesti silmien rajaamiseen sekä Egyptissä, että Lähi-Idässä jopa 7000 vuotta sitten. Luomiväriksi jauhettiin mm. malakiittia; vihreäsävyistä mineraalia, jonka jäänteitä on löydetty useista haudoista. Hiiltä ja mineraaleja sekoitettiin öljyyn tai vahaan, jolloin ne muodostivat meikiksi sopivan tahnan. Samalla tavoin valmistettiin huulipunaa – tosin punaisen värin aikaansaamiseksi sekaan jauhettiin jopa joitakin hyönteisiä. Että sillä tavalla pusutellessa!

Mitäpä muuta tämä tyylikäs asukokonaisuus enää vaatii?

Hmm… varmuuden vuoksi on hyvä pitää mukana vähän käteistä rahaa, jos korttikoneet eivät toimi tai kortin tunnusluku häviää mystisesti mielestä. Akka ei halua pakata oravannahkoja tyylikkääseen käsilaukkuunsa – eikä myöskään 3000 vuotta sitten rahana käytettyjä kiinalaisia simpukankuoriakaan, joten vanhimmaksi vaihtoehdoksi jää mesopotamialaiset shekelit/sekelit, joita on arvioitu käytetyn jo n. 5000 vuotta sitten. Tällaiset kolikot tehtiin yleensä hopeasta ja ne painoivat n. 11 grammaa. Ihan kätevän kokoisia sujautettaviksi käsilaukkuun!

(TheTimesOfIsrael)

Kun Akka sitten lopulta saapuu tällaista tyylikkyyttä uhkuen juhlapaikalle, on hämmästys suuri ja huone hiljenee. Akka ottaa ihailun ilolla vastaan, kunnes joku ääliö kehtaa avata suunsa: “Päätit sitten tulla paperisilppurin kautta bilettämään, vai?” viitaten lausahduksellaan ilmeisesti pukineiden hieman… krhm… autenttiseen ulkomuotoon.

Että näin sitä yksi pönttöaivo ehti taas pilaamaan mukavan juhlatunnelman keskittyessään liikaa toisen huolella ja harkiten valitsemaan asukokonaisuuteen! Loppuillasta tämä henkilö löytynee itse sieltä silppurista, perhana vieköön!

LAUTAPELIEN HISTORIAA

“Levis nelostielle lasten Monopoli,” laulaa Arttu Wiskari biisissään Tässäkö tää oli.

Ei ollu eikä levinny, ainakaan Akan puolelta, sillä Akka ei ole koskaan pelannut Monopolia. Tämä on tosiasia, ja Akka kuuluukin tukiryhmään “Aikuiset Monopolineitsyet, joita ei ole koskaan kiinnostanut pelata kyseistä peliä.” Tässä ryhmässä on yksi jäsen (Akka). Onkin siis aika katsahtaa, minkälaisia ja kuinka vanhoja pelejä muinoin on pelattu; ja tietenkin MISSÄ.

V. 2013 Turkista löydettiin yhdeksän haudan kaivausten yhteydessä maailman vanhimmiksi pelinappuloiksi nimettyjä kivisiä esineitä. Osa esitti eläimiä, osa oli pyöreitä tai pyramidin muotoisia. Nämä nappulat löydettiin samasta kätköstä, joten mitään yksittäisiä hautausamuletteja ne eivät täten olleet. Löytöalue oli tuolloisen Mesopotomian vilkkaan
kauppareitin varrella, joten onkin luonnollista, että pelit ja pelivälineet kulkeutuivat ympäri Aasiaa, Lähi-itää ja Eurooppaa. Nämä löydetyt nappulat lienevät n. 5000 vuotta vanhoja, mutta alueella asuttiin jo 7000 vuotta sitten.

(DiscoveryNews).

Maailman vanhimmaksi peliksi kutsuttu Senet oli yleinen peliväline mm. Egyptissä jo n. 3100 vuotta sitten. Tämän pelin alusta koostuu kolmesta 10 ruudun rivistöstä, ja pelin ideana oli päästä ensimmäisenä ruudukon päähän. Nopan sijasta heitettiin luita tai merkkitikkuja, jotka määräsivät kuljettavien ruutujen määrän. Pitkään peli oli hyvin yksinkertainen, mutta myöhemmin peliin lisättiin mm. ruutuja, joista joutui palaamaan alkuun. Lisäksi peliin lisättiin uskonnollisia aspekteja. Tällaisia pelejä onkin löytynyt paljon: hienoimmat niistä on tehty norsunluusta, mutta ihan tavallisia, puisiakin pelialustoja on säilynyt nykypäiviin asti. Sinänsä tällaista peliä on helppo pelata vaikkapa raaputtamalla kepillä maahan ruudukon (vrt. ristinolla), joten pelin suosio ei olekaan mikään yllätys.

Senet-peli (BritishMuseum).

Yhtä vanha peli on Mehen, jonka säännöt ovat jääneet historian hämäryyksiin. Tähän peliin kuuluu kiekkomainen alusta, jonka pinnassa on käärmemäinen spiraali keskustaa kohti. Yeah, tästä voi päätellä jotakin pelin kulusta, mutta sääntöjä ei siis tosiaankaan ole tiedossa. Pelin suosio hiipui Egyptin vanhan valtakunnan myötä. Hmm, pitäisi varmaan kaivertaa kivitauluun Afrikan tähden säännöt… ihan vaan varmuuden vuoksi.

Mehen-peli.

Tätä peliä muistuttaa suuresti nykyinen afrikkalainen peli Hyeena, jossa vastaavanlaisella kiekolla matkataan ensin keskustaan, jossa vapautetaan hyeena. Tämä elukka lähtee sitten nappaamaan vielä pelilaudalle jääneitä nappuloita! Akka voikin mainiosti kuvitella, kuinka tällä pelillä voi olla suorat sukujuuret tähän Mehen-peliin.

Roomalaisten suosiossa oli peli nimeltään Ludus Latrunculorum/Latrunculi eli palkkasoturien peli. Tästä pelistä on löytynyt kirjallisia mainintoja jo vuodelta 100 eaa, mutta pelin säännöt eivät ole kokonaan selvillä. Tämäkin peli pohjautui peliruudukkoon, jossa vastustajat ottivat toisistaan mittaa strategisella sodankäynnillä. Tässä pelissä on selvästi havaittavia yhtymäkohtia myöhempään shakkiin.

Ludus Latrunculorum (Latrunculi) – Ancient Games – Playing the Board Games of the Ancient World

Latrunculin tyyppistä peliä pelattiin myös Skandinaviassa ja Brittein saarilla jo n. 400 eaa. Tällaisia Tafl– tai sen mukaelman Hnefatafl-pelin ideana oli myöskin ruudukko, jossa nappulat saattoivat kuningasta eteenpäin. Peli päättyi, kun kuningas joko antautui tai pääsi turvaan hyökkääjiltään. Löydetyt, muutamat pelit on ajoitettu 600-700 -luvuille jaa., ja ne on löydetty vanhojen luostareiden kaivauksista.

(DailyMail).

Ja niin… se kuuluisa shakki. Kuten edellisistä esimerkeistäkin huomaa, tietyt pelit kehittyvät jopa useiden vuosisatojen aikana erinimisiksi peleiksi, jotka sitten ovat vakiintuneet tietynlaiseen muotoon. Useampikin valtio haluaisi tietenkin julistautua shakin alkuperämaaksi, mutta käytännössä tämä ei ole mahdollista juurikin pelien sekoittumisen takia.

Ja ah, nyt Akka ei malta enää odottaa (rummunpäristyksiä): The Royal Game of Ur eli Urin kuninkaallinen peli on aivan Akan suosikki! Eikä vähintään siksi, että legendaarinen assyriologi Irving Finkel on kääntänyt meille tavallisille pulliaisille nuolenpääkirjoituksista peliohjeetkin! (No nih, Akka; mene asiaan…) Tämä peli on siis maailman vanhin oikeilla ohjeilla pelattava peli, sillä tällaisia pelilautoja löydettiin peräti viisi 1920-30-lukujen kaivauksissa. Ja kuinka ollakaan, muinaisen Mesopotamian Urin kaupungista… Kaikki tiet vievät Mesopotamiaan!

Nämä pelit ovat noin 4600 vuotta vanhoja ja seuraavan videon pelilauta onkin British Museumin kopio, joita he myyvät kaupassaan. Alkuperäinen lauta on tietenkin esillä museossa, kuten niin moni muukin historian syövereissä maailmalta kaapattu muinaisesine. Noh, joka tapauksessa Irving Finkel on legenda ja tämä äijä on siis tosiaankin mainio. Akka suositteleekin katsomaan hänen dokkareitaan juutuubista, mikäli vähänkään tällainen eksentrinen henkilö iskee omaan ytimeen. Varsinkin, kun tämä äijä on guru alallaan ja hänellä on loistava huumorintaju.

Tässä videossa Finkkeli siis pelaa suositun tubettajan kanssa, kerrassaan legendaarista matskua! Ja; nyt kun shakkikin tuli jo mainittua, niin laitetaan myös tämä linkki:

Nämä ihastuttavat Lewisin shakkinappulat on siis löydetty Skotlannin Ulko-Hebrideiltä Lewisin saarelta v. 1831 ja tähän nappulasettiin kuuluu peräti 79 nappulaa. Tämä määrä riittäisi melkein neljään shakkisettiin, mutta osa nappuloista kuitenkin puuttuu. Nappulat on ajoitettu vuosiin 1150-1200 jaa, ja ne on taidokkaasti kaiverrettu mursun ja kaskelottivalaiden luusta.

On myös epäilty, että tekijä/nappulat olisivat peräisin Norjan Trondheimista, sillä tuohon aikaan mursunluu-kaivertaja-gurut toimivat nimenomaan tuolla… JA: paikallisesta kirkosta on löydetty myös kuningatarnappulan palanen ja nappuloiden istuimet näyttävät norjalaisvaikutteisilta.

Huu; siellä on paikallinen Eemeli kaiverrellut puukollaan luuta menemään puuvajassa! Ei nimittäin olisi ollenkaan yllättävää, koska näitä nappuloita on löydetty kuitenkin useita kymmeniä. Olisikin hauska ajatella, että jokin mursunluun-veistämisen-oppipoika olisi laitettu asialle, ja poika olisikin osoittautunut mestaritekijäksi.

Tällaisia tilanteita on tapahtunut aiemminkin; että oppipoika oppiikin paremmaksi, kuin opettajansa. Esimerkkinä mainittakoon Leonardo Da Vinci näin historialliselta kannalta; yleisnero, joka joutui tekemään taitojensa mukaisesti myös tilaustöitä ja suunnitelmia aseteollisuuteen. Leonardoa moinen ei juurikaan kiinnostanut, mutta pakkohan hänen oli saada särvintä leivän päälle, kuten meidän muidenkin.

Leonardon tankki hänen muistiinpanoissaan (ajoitus ei tiedossa; Da Vincin elinaika 1452-1519).

On kuitenkin hauska ajatella, missä vaiheessa muinaisilla ihmisillä oli oikeasti selviytymisen ohella ns. luppoaikaa, jota piti jollakin tavalla täyttää? Että onko sitä vain odoteltu nuotion ääressä lihan kypsymistä, kunnes joku on huvikseen alkanut heittää kiviä huitsin nevadaan. Sitten ollaankin porukassa innostuttu, että kukas heittää pisimmälle…? Tällainen skenaario voisi olla hyvinkin mahdollinen, eikä tällaisesta toiminnasta olisi täten jäänytkään edes mitään jälkiä tai todisteita.

Siellä on nuotion loimussa istunut suvun patriarkka Vanha Äijä keppiinsä nojaten; n. 50-60-vuotias (satoja tuhansia vuosia sitten tuollaisen iän saavuttaminen oli jo hyvin harvinaista). Tämä ukkeli on siinä istuessaan maiskutellut hampaattomalla suullaan haistaessaan paistuvan lihan tuoksun ja katsellut naureskellen nuorempien miesten leikkisää kisailua. “Pirähän poika sukus kunniaa yllä,” on vanhus siinä istuskellessaan saattanut sanoa.

(bbc.com).

Ja kas; tällaisista kisailuista on saattanut muodostua perinteitä, jotka ovat sitten muotoutuneet eri sukupolvien myötä kaikenlaisiksi pelilaudoilla pelattaviksi huvituksiksi. Siihen vaadittiin vain hetkinen luppoaikaa, Vanha Äijä ja kilpailuviettiä, hah hah!

ILMASTONMUUTOKSEN ARKEOLOGIAA

Lehdistössä hehkutetaan “täydellistä juhannussäätä,” josta me kaikki saamme nauttia paraikaa. Noh; kuka nauttii helteestä ja kuka ei, mutta samalla unohtuu asian toinen kääntöpuoli. Tällaiset hellekaudet ja jatkuvasti kohoavat lämpötilat tulevat olemaan “uutta normaalia” seuraavienkin vuosien ja vuosikymmenien aikana.

Ehkäpä tulevina vuosina lehtien uutisotsikot voisivat juhannuksena olla muotoa “Helle ei lopu juhannuksenakaan” tai “Eikö tämä piina jo riitä? Mittarissa on ollut 30 astetta jo kuukauden ajan!” Akka ei kuitenkaan ole ilmastonmuutoksen asiantuntija, joten onkin parempi keskittyä sen aiheuttamiin arkeologisiin löytöihin, jotka siis tässä tapauksessa ovat suoraa seurausta kohoavista lämpötiloista.

(Secrets Of The Ice.)

Tavallisen pulliaisenkin järki sanoo, ettei jäätiköiden sulaminen ole ollenkaan hyvä juttu, mutta samalla sulavan jään keskeltä paljastuu yllättäviä löytöjä historialliselta ajalta. Tunnetuin, täydellisin ja vanhin on tietenkin v. 1991 löydetty herrasmies Ötzi, joka kuollessaan 5300 vuotta sitten tarjoaa edelleenkin tutkijoille yllätyksiä. Akka on kirjoittanut tästä aiemminkin, joten tarkastellaanpa muita, uudempia ja ajankohtaisempia löytöjä:

Mongolian Altai-vuorilla jopa 10 000 vuotta sitten muodostuneet jäätiköt ovat alkaneet sulaa jo vuosia sitten. Jään alta onkin paljastunut kunnianarvoisille tutkijoille paljon materiaalia, jota on yritetty kiireellisesti pelastaa. Kaikki jäähän jääneet “aikakapselit” tuhoutuvat nopeasti joutuessaan ilman ja auringonvalon kanssa kosketuksiin, mikäli niissä on orgaanisia materiaaleja.

Altai-vuorilta on löydetty mm. yli 3000 vuotta vanhoja nuolenkärkiä, joissa oli yhä eläinten jänteistä tehtyjä sidoksia, joilla kärki kiinnitettiin puiseen nuolenvarteen. Jänteitä on käytetty myös jousien tekemiseen, ja näitäkin on löydetty peräti useita!

Liikuttavin ja persoonallisin lienee ehkä hevosen kavioihin tehty lumikenkä n. vuodelta 300 eaa. Tällainen löytö kertoo paljon elämän olosuhteista, joita tuolloisina aikoina jouduttiin tosiaankin elämään. Kun ruokaa oli haettava, se metsästettiin kylmiltä vuorilta ja ihan perusmateriaaleista keksittiin uusia vempeleitä tätä työtä helpottamaan. Akka nostaa hattua näille menneisyyden keksijöille!

Mittakaava tässä kuvassa on todellakin pielessä, mutta esine itsessään on järkyttävän kekseliäs ja taidokas.

Ihan perusäijäkin/-akkakin/-henkilökin tajuaa, että tällainen materiaali ei kauaa kestä suorassa auringonvalossa ja hapessa vuosisatojen tai jopa vuosituhansien jälkeen! On kammottavaa ajatella, että tässä tosiaankin taistellaan aikaa vastaan sekä ekologiselta kannalta, että arkeologiselta kannalta.

Tunika konservoituna (secretsoftheice.com)

Norjan länsirannikon vuoristoalueelta Lendbreenista on löydetty mm. kokonainen tunika vuodelta 300 jaa. Tekstiililöydöt ovat erittäin harvinaisia, joten tällainen pitkä paita oli todellakin upea löytö! Samoilta alueilta löytyi myös kudottu lapanen, jonka kunto on erinomainen.

(Secretsoftheice.com).

Akan sydäntä lämmittää eritoten tällainen löytö; onhan Akka sentään sukkien kutomisen taitaja! Tämä lapanen on peräisin viikinkiajalta eli n. v. 900-1000 jaa. Joku viikinkiäiti on kutonut pojalleen lapaset tämän lähtiessä matkaan, jolta hän ei ehkä koskaan palannut! Oi voi ja nyyh!

Tosiasiassa lapanen voi olla vain paikallisen, huolimattoman lammaspaimenen hukkaama; mistäpä sen voisi tietää! Ärgh anyway, sillä kudottuja tuotteita ei noin vain “hukata,” poijjaat!

Tutkijoiden löytämiä todisteita keinoista, joilla on liikuttu paikasta toiseen: jonkinlaista rekeä tai kelkkaa on vedetty mukana tällaisten rakenteiden avulla.

Tämä Norjan vuoristoalue onkin ollut tutkijoille varsinainen helmi kaikkien löytöjen perusteella, sillä alueelta on löydetty myös useita käsintehtyjä kenkiä. Niistä täydellisin on vuodelta 1000 jaa. ja se on tehty turkiksesta niin, että karvat ovat olleet kengän ulkopuolella. Tämä on saattanut parantaa kengän pitoa lumihangessa, kuten tutkijat epäilevät.

Norjalainen kenkä (Smithsonian Magazine).

Noh, tähän aiheeseen liittyy tietenkin Alpit; herrasmies Ötzikin löytyi nimenomaan Alpeilta Italian ja Itävallan rajalta muutamien retkeilijöiden toimesta. Jää on paljastanut jopa 5000 vuotta vanhan, koivuntuohesta tehdyn nuoliviinin uumenistaan, nahkahousujen ja -kenkien jäännökset sekä useita muita perustarvikkeita tuolta ajalta. Vanhin löytö on jopa 6000 vuotta vanha punotun korin pohja.

Tällainenkin löytö paljastaa jotakin hyvin henkilökohtaista eletystä elämästä: korinpunontaan tarvittiin aikaa, kärsivällisyyttä ja taitoa. Miksi kori ja muut löydetyt tavarat ovat sitten jääneet löytöpaikkaan tuhansiksi vuosiksi, liittyykö tarinaan jokin mysteeri? Ärgh; kaikkeen liittyy aina mysteeri, sanoo Akka! Tai jos ei löydy, niin sellaiseksi se muuttuu Akan toimesta, hah!

Ötzin rekonstruktio. Ötzi on kuollut n. 45 vuoden iässä, mutta tuohon aikaan hän eli jo vanhuuttaan. Ötzillä oli matoja suolistossaan, reumaa nivelissään ja oletettavasti jatkuvia kipuja. Nuolenkärki hänen olkapäässään kuitenkin kertoo, että Ötzi tapettiin vuorenrinteelle. Hänen arvokkaat varusteensa kuitenkin kertovat, että kyseessä saattoi olla yhteisönsä arvostettu jäsen, joka on mennyt vuorille joko omatoimisesti tai karkotettuna.

Jäiden sulaessa on tehty myöskin ruumis- ja eläinlöytöjä, jotka ovat säilyneet jäässä jopa useita vuosituhansia. Siperiasta löytyi lähes täydellinen koiranpentu v. 2018, ja tämä pentu nimettiin Dogoriksi. Koira näyttää tosiaankin vain nukkuvan, sillä hampaat ja viiksikarvatkin ovat säilyneet jään keskellä. Voih ja nyyh tällekin pikkukaverille! Tällainen löytö saattaa kuitenkin valottaa käsitystä siitä, koska ja miten koirasta tuli kotieläin ja ihmisen paras kaveri. Tähän Akka ei kissaihmisenä puutu ollenkaan.

(Public Domain).

Mistäpä sitten mahtaa löytyä näitä mammuttilöytöjä, jotka paljastuvat myöskin jäätiköiden alta? Jep, Siperiasta tietenkin! 1 ja 2 kuukautta vanhat mammutinpoikaset löytyivät lähes täydellisinä jään alta v. 2007-08. Nämä poikaset – Luyba ja Khroma – tukehtuivat mutavyöryyn ja säilyivät uskomattoman hyvässä kunnossa löytymiseensä asti. Siihen meni noin 40 000 vuotta, god damn! R.I.P näille pikkuisille, joiden lähes täydellisiä ruumiita me käytämme tieteen edistämisen nimessä.

Luyba-mammutti (The Washington Post).

Ilmastonmuutoksen myötä vähentyvä jäätikkö huolestuttaa tietenkin usean eri tieteenalan tutkijoita, mutta samalla tosiaankin paljastuu näitä äärettömän tärkeitä löytöjä jään alta. Että nyt olisi sitten ihan perusihmisten aika kiipeillä jäätikköseuduilla ja ilmoittaa kaikki mahdolliset löydöt tutkijoille; jos sellaisia löytyy! Tällaiset jäästä paljastuvat löydöt tuhoutuvat noin 20 vuoden aikana, mikäli niitä ei kukaan havaitse, kertovat asiantuntijat.

Tällaisten jäätikkö-arkeologien työ on käytännössä arpapeliä, ellei paikallisten ihmisten perinteitä tai tutkimuksia oteta huomioon. Tätä keinoa monet tutkijat ovatkin käyttäneet hyväkseen ja saaneet tietää, että jo vuosisatojen ajan mm. poroja on viety kesäisin jäätiköille viilentymään. Porot lepäilevät onnellisina jäätiköillä eivätkä täten joudu hirvikärpästen rasittamiksi. Jumankauta, miten nerokasta! Tällainen metodi todistaa siitä, miten pienillä keinoilla ihminen on selviytynyt ainoastaan tarkkailemalla ympäristöään ja toimimalla sen mukaan.

“Suuntaanpa tässä kylmyyttä kohti!”

Poronhoitoon liittyen on löytynyt myös pelotekeppejä/-laattoja/-vipstaakkeleita, joiden avulla lauman johtoporo on suunnattu kovan äänen avulla johtamaan laumansa haluttuun suuntaan. Tällaiset pelotteluvehkeet ovat löytöjä jopa useiden tuhansien vuosien takaa. Tällaisistakaan vempeleistä me kaupunki-ihmiset emme tiedä hölkäsen pöläystä. Akka äimistelee muinaisten ihmisten käsittämätöntä nerokkuutta, josta on jäänyt tällaisia jälkiä löydettäväksi asti.

Arvoisat tutkijat ovat huomanneet myöskin, että auringon massiivisimmat, 11 vuoden sykleissä tapahtuvat purkaukset ovat voimistuneet. Odotettavissa on siis järkälemäinen purskaus ehkä vuoden 2024-2025 vaihteessa.

Yeah; kivoja uutisia koko ihmiskunnalle, joka perustuu täysin sähköön ja satelliitteihin, eikä poronhoitoon tai metsästykseen ollenkaan. Että vedetään tässä nyt sitten sekä ilmastonmuutos, että muutkin katastrofit samalle sivulle…

Tuolloin 2024-25 me kaikki joudumme laittamaan poromme (joita me kaikki tosiaankin omistamme) jäätiköille (jotka ovat jo enimmäkseen sulaneet) ja unohtamaan tilitietomme ja Google Mapsin; somesta puhumattakaan. Siinä aletaan sitten värkkäilemään kaikenlaista mukavaa hyödykettä mm. muovikulhoista ja jeesusteipeistä, ennen kuin joudutaan totaaliseen kaaokseen. Kannattaakin siis etukäteen katsella netistä videoita, mihin kaikkeen glitteriä voi käyttää, sillä glitter on elintärkeää selviytymisen kannalta. Maailmanlopussakin voi näyttää hyvältä ja kännykänkin (joka ei tuolloin toimi) voi koristella kivasti eri tavoilla!

Jep, summa summarum: kannattaa hamstrata taas vessapaperia, glitteriä, poroja ja kaikenlaista muuta tarpeellista, joita voi tarvita planetaarisen kriisin koittaessa. Vessapaperi näistä lienee se oleellisin; arvelee Akka huumorimielessä. Useita tällaisia vessapaperin riekaleita on löydetty Norjankin vuoristoilta keihäänkärkien ohella. (Yeah…!!)

Hyvää juhannusta; älkää hukkuko ja pitäkää kaverista huolta! Maailmanloppu ei tule tänä juhannuksena, kunhan sepalus pysyy kiinni.

ALASTOMIA NAISIA (KLIK!) JA HIRVIELÄIMIÄ (EI-KLIK!)

Maailman tunnetuimmasta, ihmistä esittävästä patsaasta voidaan olla montaa mieltä – riippuen tietenkin siitä, mistä päin maailmaa ihminen tätä asiaa katsoo. Jenkeille Vapaudenpatsas ja Mount Rushmoren presidentit ovat tuttuja, mutta buddhalaisille tärkein ja tunnetuin lienee jokin lukuisista Buddha-patsaista… ja niitähän riittää. Etelä-Amerikan Kristus-patsas ja Pääsiäissaaren moai-patsaat ovat tietenkin legendaarisia, nekin. Akkaa ei nyt kiinnosta nämä “modernit” esimerkit ollenkaan, vaan Akan on taas (jostakin kummallisesta syystä) ujutettava kätensä pidemmälle historian rectumiin… no nih, tulipas taas mieltäylentävä termi…!

Mount Rushmore, Etelä-Dakota, USA.

Peräti 230 000 vuoden takaa on löydetty kaksi patsasta, jotka ovat tällä hetkellä kiistanalaisia. Israelin Berekhat-Ramin venus ja Marokon Tan-Tanin venus ovat vanhimmat figuurit, mikäli ne todellakin ovat ihmisen muovaamia. Löydöt ovat kiistanalaisia, sillä osa tutkijoista uskoo niiden olevan eroosion muovaamia eikä niitä täten lasketa ihmisen aikaansaannoksiksi.

Berekhat-Ramin venus, Israel.

Vaikka kalliotaidetta alettiinkin tehdä jo n. 80 000 vuotta sitten, vanhimmat varmasti ihmistä esittävät patsaat löytyvät vasta n. 40 000 vuoden takaa.

V. 2008 Saksasta löydettiin Hohler Felsin venus, iältään 35-40 000 vuotta. Tämä hahmo kuuluu naisfiguureihin, joita on löydetty Euroopasta ja Siperiasta yhteensä n. 200. Näitä patsaita yhdistää runsas muoto sekä kasvojen ja raajojen puuttuminen/alkeellisuus. Onkin arveltu, että patsaat ovat pienikokoisuudestaan johtuen jonkinlaisia hedelmällisyysamuletteja. Hohlerin venuksessa pään paikalla on lenkki, joten tätä mammutinluusta tehtyä figuriinia on käytetty nahkanauhassa riipuksena.

Hohler Felsin venus (sivusta ja edestä) ja eläinfiguureja.

Samanikäinen patsas on myöskin saksalainen “Leijonamies”-patsas, joka on samalla vanhin zoomorfinen figuriini (yhdistelmä ihmistä ja eläintä). Tämäkin esine on kaiverrettu mammutinluusta ja sen ikä on n. 27-31 000 vuotta.

Löwenmensch/Leijonamies.

Vanhin keraaminen veistos on Dolni Vestonicen venus, joka löydettiin Tsekeistä v. 1925. Tämä hahmo on poltettu alhaisissa lämpötiloissa 25-29 000 vuotta sitten ja sen pinnalta on löytynyt lapsen jättämä sormenjälki. Ehkä tämä lapsi kiikutti hahmon poltettavaksi jättäen näin jälkensä historiaan!

Dolni Vestonicen venus.

Tunnetuin kaikista venuksista on tietenkin Willendorfin venus, joka on iältään n. 30 000 vuotta. Tämä uhkea täti on kaiverrettu kalkkikivestä ja viimeisimmät tutkimukset kertovat, että alun perin patsaan materiaali on tuotu pohjoisesta Italiasta Itävaltaan, josta patsas sittemmin löytyi. Tämä useiden satojen kilometrien matka osoittaa, että noina aikoina ihmiset liikkuivat pitkiäkin matkoja ympäri Eurooppaa.

Willendorfin venus eri puolilta kuvattuna.

Lausselin venus löydettiin Ranskasta, ja tämä venus on kaiverrettu kalkkikiveen reliefinä n. 20 000 vuotta sitten. Kuviossa on jälkiä punaokrasta; väriaineesta, jota on löydetty myös monien hautausten yhteydessä mm. luurangoista. Tässä kuviossa naishahmo pitelee sarvea, johon on merkitty 13 viivaa. Tämän uskotaan liittyvän joko kuukalenteriin tai menstruaatioon, mutta eihän tätä voi kukaan lopullisesti tietää. Ehkä viivat ovat vain koristeita tai… ehkä viivat näyttävät naisen tekemiä kaatoja (ihmisten/saaliseläinten)! Mene ja tiedä…

Lausselin venus.

Tutkijat ovat lisäksi havainneet näiden naishahmojen runsauden liittyvän jäätiköiden etenemiseen: mitä enemmän jäätä, sitä runsaampia hahmoja tuolta ajanjaksolta löytyy. Onkin siis arveltu, että hahmot ovat nimenomaan olleet “taikakaluja” tai jumalhahmoja, joilla on yritetty ylläpitää esim. raskaana olevien naisten hyvinvointia aikana, jolloin ravintoa oli niukasti saatavilla. Tämä kuulostaa ihan järkevältä, jos yrittää ajatella asiaa kivikauden ihmisen näkökulmasta. Tällaisia reheviä naisia ei tosiaankaan luontaisesti ollut olemassa, kun olosuhteet olivat kylmät ja karmeat.

Onkin siis kysyttävä: miksi näiden venusten löytöpaikoilta löytyy myös huomattavia määriä eläinveistoksia? Ehkäpä juuri samasta syystä, eläinhahmoilla voitiin esim. toivoa hyvää metsästysonnea. Esim. Vogelherdin luolasta, Saksasta, on löydetty n . 30 000 vuotta vanhoja eläinpatsaita, jotka esittävät hevosia, mammutteja ja luolaleijonia. Nämä figuurit on kaiverrettu hyvin taidokkaasti mammutinluusta.

Vogelherdin luolan mammutti.

Hyönteisenpistoa-nuoleva-biisoni on vipukeihään heittovivun palanen n. 15 000:n vuoden takaa. Tämä upea reliefi löydettiin Ranskasta ja materiaalina tähän käytännölliseen -mutta samalla esteettiseen- työkaluun on käytetty hirvieläimen sarvea. Vipukeihäällä aseeseen saatiin tavallista suurempi lähtönopeus, joten saaliseläintä ei tarvinnut jallittaa “silmästä silmään.”

Bison Licking Insect Bite.

Ranskasta löydettiin toinenkin, kuuluisa veistos “uivat hirvet/porot.” Tässä taideteoksessa uivaa naarasporoa seuraa urosporo mammutin syöksyhampaasta tehdyssä kuvaelmassa. Miksiköhän uros seuraa naarasta? Onko tarkoituksena virkistäytyä uimalla ja sen jälkeen suunnata rannalle mukavalle piknikille? Yeah, todellakin…!

Swimming reindeer.

Nyt kun päästiin hirvi-poro-teemaan, täytyy ehdottomasti mainita Huittisten hirvenpää. Tämä kaunis esine on kaiverrettu vuolukivestä ja on iältään n. 8000-9000 vuotta vanha, ollen täten Suomen vanhin kiviveistos. Esineen läpi kulkee reikä puuvartta varten, joten se on saattanut olla rituaalisauvan koriste. Tämä hirvi löytyi perisuomalaisesti perunapellon kaivamisen yhteydessä v. 1904.

Huittisten hirvenpää/Finna.

Tältä samalta ajanjaksolta (n. 9000 vuoden takaa) löytyy myös vanhimmat, lähes-luonnollista-kokoa olevat ihmishahmot. Jordanian Ain Ghazalin patsaiksi kutsutaan 32:a kalkkikivikipsistä tehtyä ihmishahmoa, joista osa on kaksipäisiä rintakuvia. Miksi, oi miksi; voisi tässä epätoivoinen maallikko kysyä vaikeroiden…!

Ain Ghazal, Jordan Archeological Museum.

Näiden hahmojen kasvojen muotoiluun on käytetty aikaa ja silmät ovatkin ilmeikkäät. Onkin hauska ajatella, että nämä patsaat olisivat oikeita muotokuvia tuolloin eläneistä ihmisistä, eivätkä vain symbolisia jumalhahmoja.

Noh, joka tapauksessa nämä ovat Akan mittapuulla maailman vanhimpia mallinukkeja, hah!

Että tässä niitä alastomia naisia tällä erää. Akka pahoittelee tuottaessaan joillekuille pettymyksen… paitsi pervoille, jotka sattuvat innostumaan tällaisista naisfiguriineista. Hyi; hävetkää, mokomat! Akka ei ota edes puheeksi näitä eläinhahmoja tässä yhteydessä…!

Charging Bull, New York/Arturo Di Modica.

ÖKYVENEITÄ JA SAUNALAUTTOJA

Jostakin kumman syystä on viime aikoina uutisoitu kaikenlaisista veneistä. Onkohan syynä lähestyvä purjehduskausi vai ihan jokin muu syy, hmm…? Akka päätti tutkia tarkemmin maailmalta löytyneitä, vanhoja pursia ihan mielenkiinnosta. Milloin ihmiset ovat alkaneet liikkua mantereilta saarille, tai peräti meren yli toiseen “maahan?”

Tutkijat George Ferentinos ja Thomas Strasser ovat varmoja siitä, että Välimerellä on vesiteitse kuljettu jo n. 130 000-100 000 vuotta sitten, sillä Kreikan mantereelta ja sen useilta saarilta on löydetty samanlaisia kivityökaluja. Kreetalta löytyneet vanhimmat työkalut on viety saarelle neandertalilaisten toimesta, sillä saari on ollut irrallaan mantereesta jo viisi miljoonaa vuotta.

Puisia aluksia tältä ajalta ei ole löydetty, sillä n. 10 000 vuotta sitten merenpinta alkoi nousta voimakkaasti jääkauden alkaessa hellittää. Merenpinta nousi lopulta peräti 130 metriä. Useimmat tuon aikaiset luksusjahdit ovat siis jääneet syvälle meriin ja järviin pohjalietteen uumeniin ja ajan myötä lahonneet. Floresin saarelta Indonesiasta on löydetty kivityökaluja miljoonan vuoden takaa, joten onkin todennäköistä, että vesialueita on osattu ylittää jo ennen Välimeren alueen löytöjäkin.

Vanhin, säilynyt alus on löydetty Pessen kylästä, Alankomaista. Tämä Pessenin mäntyruuhi löydettiin moottoritien rakennustöiden yhteydessä v. 1955, ja se on rakennettu vuosien 8040-7510 eaa. välillä. Tämä ruuhi on siis peräti jo n. 10 000 vuotta vanha! Ruuhi on pituudeltaan 2,94 m ja leveydeltään 44 cm, joten kovinkaan iso karpaasi ei tämän kyytiin ole mahtunut. Nigeriasta ja Etelä-Koreasta on löydetty n. 8000 vuotta vanhat ruuhet, joista nigerialainen on peräti 8,5 metriä pitkä.

Pessenin ruuhi.

(Cut the crap, Akka, ja mainitse jo se Khufu!!) Khufun aurinkolaiva Egyptissä on tietenkin aivan käsittämätön mestariteos: tämä 43,4-metrinen alus kaivettiin esiin pyramidin vierestä v. 1954, ja sen ikä on n. 4500 vuotta. Alus koottiin 1224:sta palasesta, joten puuhaa riitti pitkäksi aikaa! Kyllä tällä paatilla faarao Khufun kelpasi purjehtia tuonpuoleiseen!

Khufun aurinkolaiva entisessä sijaintipaikassaan pyramidin vierellä.

Aurinkolaiva on siirretty Suureen egyptiläiseen museoon, jonka avajaisia juhlittaneen tämän vuoden marraskuussa. Tämän museon rakennus on maksanut hulppeat 795 miljoonaa dollaria, ja vuonna 2021 järjestetty muumioidensiirto-paraati maksoi useita miljoonia. Tässä hermeettisessä spektaakkelissa 22 muumiota siirrettiin uuteen museoon soittokuntien ja tanssijoiden säestyksellä. Puheitakin pidettiin ja kaikilla oli mukavaa, kun korona unohdettiin hetkellisesti maailmanlaajuisilla televisioinneilla.

Egyptian mummies paraded through Cairo in ancient rulers procession – YouTube The Telegraph-video 1:30 min.

Seuraavaksi on pakko mainita JEESUS-veneen löytö Israelissa v. 1986. Paikalliset kalastajaveljekset löysivät veneen mutaan hautautuneena Galileanmeren rannalta ja arkeologit ymmärsivät nopeasti, että kyseessä olikin harvinainen löytö. Tämä 8-metrinen vene on ajoitettu rakennetun vuosien 80 eaa.- 50 jaa. välisenä aikana, joten tietenkin tämä on Jeesuksen vene! Ihan varmasti! Tämä vene on 8 metriä pitkä, 2 metriä leveä ja siinä on ollut mastokin purjehdusta varten.

Veneen konservoitu hylky museossa/Ginosar, Israel (LiveScience).

Paattia on korjailtu useaan otteeseen, joten se on saattanut olla käytössä useita vuosikymmeniä – peräti kymmentä eri puulaatua on käytettykin näihin korjauksiin. Hmm… jos Jesse olisi tosiaankin ollut tässä veneessä, eikö hän olisi voinut korjata venettä ihan ilman nikkarointiakin? Hah, anyway, vene on kuitenkin loistolöytö tuolta ajanjaksolta ja veneestä onkin tullut suosittu nähtävyys Yigal Alon Museum:issa Ginosarissa, Israelissa.

Suomesta on löydetty useita ruuhien jäännöksiä, eritoten Saimaan alueelta, mutta mitään niistä ei ole juurikaan ajoitettu. Helsingin Kalliosta löytyi 1950-luvulla seitsemänmetrisen ruuhen jäänteet, joka ajoitettiin vuosille 2800-2500 eaa. Nämä jäänteet ovat sittemmin kadonneet. What? Siis mitä?!

Suomen meriarkeologisen seuran mukaan tällaisten ruuhien käyttö lopulta hiipui, kun tilalle tulivat puukehikkoiset nahkaveneet ja vanhimmaksi esinelöydöksi arvellaankin puista hirvenpäätä 5900-luvulta eaa. Tämä löytö on mahdollisesti ollut nahkapohjaisessa veneessä Rovaniemellä.

Random-tyyppejä veneessä (kun ei näistä ruuhista löydy mitään kuvia).

Vanhimmaksi “hylyksi” kutsutaan Lapurin hylkyä, joka onkin ollut jo ihan …modernia venetyyppiä. Tämä 10-metrinen paatti löytyi 1970-luvulla ja se on ajoitettu rakennetuksi 1200-luvulla. Veneen päälle oli kasattu pari tonnia kiviä, joten alus on nähtävästi tarkoituksellisesti upotettu. Miksiköhän? Ehkä vene haluttiin upottaa taistelun tuoksinassa tai… ehkä vene oli riivattu ja se upotettiin, että siinä asustava pikkupirulainen pysyisi pinnan alla! Ha haa! Alueella sijaitsee toinenkin hylky, jolla on lyhyt ja ytimekäs nimi “Lapurin hylky 2.” Aplodit laajalle ja monimuotoiselle mielikuvitukselle! Tätä hylkyä ei ole ajoitettu.

lapurin hylky | Hakutulokset | Hylyt.net

Oman osansa venelöytöihin tuovat tietenkin kalliomaalaukset, joita Suomestakin on löydetty useita. Esim. Mikkelin Astuvansalmen maalaukset on ajoitettu vuosiin 4000-2200 eaa., ja näissä kuvissa nähdään veneitä hirvien ja ihmishahmojen ohella. Laukaan Saraakallion maalaukset lienevät peräti 6000-7000-vuotiaita, ja tästä kohteesta löytyykin mielenkiintoinen, hirvenpääkokkainen vene ihmisiä kyydissään.

Hirvivene (Retkipaikka.com).

Kyllä sitä on tuhansia vuosia sitten täälläkin painettu menemään vettä myöten, kyllähän yksi kuva vastaa tuhatta sanaa! Johan sen nyt järkikin sanoo, että tuhansien järvien maassa liikuskellaan kalavesillä muutoinkin, kuin rannalla kahlaten.

Vanhin kuvaus veneestä kallion pinnalla löytyy kuitenkin Azerbaidzanista Kaspianmeren rannalta. Täällä sijaitsee 14 000 vuotta vanha kaiverrus, joka kuvaa kaislavenettä.

Efjordenin vuonosta, Pohjois-Norjasta, on myös löytynyt kalliopiirros 10 000 vuoden takaa; tämä kaiverrus kuvaa hylkeennahkapintaista venettä tutkija Jan Magne Gjerden mukaan. Tällaisia veneitä inuiitit käyttävät vielä nykyäänkin, joten veneestä siis tosiaankin lienee kyse.

Kivessä näkyvän kuvion hahmotelma (Smithsonian).

Äh, onkos kiva päästä brassailemaan tällaisilla vanhoilla löydöillä, kun meillä Suomessa ei ikinä löydetä mitään “maailman vanhinta sitä ja tätä?” Akka on kuitenkin sitä mieltä, että meikäläisten veneissä on ollut jo tuhansia vuosia sitten saunoja, niitä ei vaan ole kuvattu mihinkään piirroksiin. Ai miksi ei? Noh, sauna on ollut pyhä paikka, jossa puhdistaudutaan kaikesta pahasta, eikä tällaisia pyhiä paikkoja ole vaan viitsitty piirtää rosoisiin kallioihin. Eli meillä onkin maailman vanhimmat ökyjahdit saunoineen, hah haa! (Jep, ei kannata uskoa ihan kaikkea…)

Arkeologi Pekka Sarvas löysi nämä aiemmin mainitut Astuvansalmen maalaukset v. 1968, ja harvinaisen, jousikätisen naishahmon hän nimesikin osuvasti: “Astuvansalmen Artemis.” Akka on sitä mieltä, että tämä voimakas naishahmo puolustaa oikeuttaan päästä saunaveneeseen seuraavana: “Lähtekää ny jo helekkariin, äijjäät, s’oon mun vuorro ny!”

Astuvansalmen Artemis (Wikimedia).

Johan täältä Suomesta on paineltu saunalautalla menemään Tallinaankin:

Seuraa IL-TV:n suoraa lähetystä: Janne matkustaa saunalautalla Helsingistä Tallinnaan (iltalehti.fi)

Hatunnosto näille hurjapäille! Jep, kyllä se nyt vain on niin, että meillä on maailman parhaat saunalliset veneet/lautat/tynnyrit tai mitkä tahansa kulkupelit, joissa on sauna. Ei me suomalaiset tarvita vesillä kulkemisen aikana mitään elokuvateattereita tai kuntosaleja, meillä on mukavaa muutenkin (kunhan osattaisiin pitää sepalus kiinni veneessä).

Pyörät alle ja baanalle! Tai ponttoonit alle ja vesille!

Että pitäkää vaan tunkkinne ja Jeesus-veneenne, myö lähretähän klapihommihin, sillä:

“Saunaton talo ja akaton huusholli varmimmin ympäri menee.” (Sortavala/Wikisitaatit)

Akan lisäys tähän sanontaan: “Akaton ihan-mikä-tahansa varmimmin ympäri menee.”(Akkalandia/Waikikisitaatit

ERIKOINEN YLLÄTYS AIKOJEN TAKAA

1700-luvulla Etelä-Siperiassa sijaitsevassa luolassa asusteli ylhäisessä yksinäisyydessään erakko Denis (Dyonisiy). Vähänpä ukko tiesi, että hänen mukaansa nimettäisiin uusi ihmislaji 300 vuotta myöhemmin! Ukko taisi vain asetella muina miehinä ansalankoja ympäristöönsä henkensä pitimiksi, eikä tiennyt ollenkaan, mitä hänen suojaisan luolansa lattian alla piileskeli…!

Luolan sisäänkäynti, Altai/Siperia.

2000-luvulla luolaa alettiin tutkia arkeologien toimesta, ja luolasta paljastuikin neandertalilaisiksi oletettuja ihmisjäännöksiä ja esineistöä. Vanha ukko Denis varmaan hiippaili aaveena luolan katossa ihmettelemässä, että hänenkö nuotionsa pohjia nämä kutsumattomat kaiffarit kaivelivat!

Luolasta löytyi pikkusormen palanen sekä kaksi harvinaisen isokokoista poskihammasta, jotka dna-tutkimusten myötä paljastuivatkin neandertalilaisista ja homo sapiensista poikkeavaksi lajiksi. Tämä uusi laji sai siis nimekseen denisovanihminen. Tässä vaiheessa vanha ukko Denis varmaankin hykerteli tyytyväisenä käsiään hieroen: hän sai lopultakin yksinäisen elämänsä jälkeen tunnustusta osakseen! Sittemmin luolasta löytyi myös neandertalilaisen varvasluu sekä hybridilöytö, joka todisti neandiksen ja denisovan pariutuneen keskenään.

Nuoren denisovalaistytön/-naisen luu.

Kuinka vanhoista löydöistä sitten on kyse? Niin vanhoista, että tutkijoilta meinasi päästä löysät pöksyyn ja vanha ukko Deniskin putosi leijaillessaan persiilleen. Aiemmat arviot sijoittuivat 30-50 000:n vuoden välille, mutta tutkimukset vuodelta 2021 osoittavat vanhimpien luiden ajoittuvan jopa 200 000:n vuoden taakse (LiveScience). Nämä pienet luujäänteet ovatkin vanhimpia, löydettyjä todisteita denisovanihmisestä. Nykyisten melanesialaisten ja australialaisten dna:ssa on jäänteitä denisovalaisista, joten tämä ihmislaji on tosiaankin lähtenyt liikkeelle eikä asettunut paikoilleen asumaan.

Mitä muuta luolasta löydettiin? Luusta ja mammutin syöksyhampaista valmistettuja neuloja, helmiä, riipuksia, patsaita, kivisiä työkaluja ja tietenkin jäänteitä useista eri eläimistä: luolaleijona, mammutti, pikkunisäkkäitä, matelijoita ja lintuja. Onpa luolasta löytynyt peräti strutsin munankuoren palanenkin! Luolassa on siis syöty monipuolisesti saaliseläimiä, jota vanha ukko Denis huokaileekin. “Oispa kerrankin saanut maistaa luolaleijonaa, pentele! Tai edes hyeenaa!”

“Esitän tähän kovaäänisen vastalauseeni koko leijonasuvun puolesta!!”

Neulojen ja riipusten on arvioitu olevan jopa 50-70 000 vuoden takaa, sillä ne löytyivät maakerroksesta, josta löytyi saman ikäisiä fossiileja. Tutkimuksissa todennettiin, että niitä ei ole voitu kaivaa maahan myöhempinä aikoina, sillä maakerrokset olivat täysin koskemattomia. Tämä seikka yksistään on ihmetyttänyt tutkijoita: taidokkaasti linnunluusta tehty 7,6 cm pitkä neula osoittaa tuon aikaiset ihmislajit paljon kehittyneemmiksi, kuin aikaisemmin on luultu.

Esineistöä ja työkaluja (WikimediaCommons).

Eikä tässä vielä kaikki: seuraava löytö päästikin tutkijoille löysät housuun ja Denis-parkakin pyörtyi päästäen ektoplasmaiset löysät spiritualistisiin pöksyihinsä. Luolasta löytyi nimittäin rannekorun puolikas, johon oli selvästikin porattu reikä. Tämän korun iäksi on arvioitu jopa n. 65-70 000 vuotta! Ajoitus on todettu maaperäkerroksesta, josta koru alun perin löytyi.

Korun palanen ja siitä päätelty malli.

Korusta tiedetään hyvinkin paljon: sen koosta on päätelty, että sitä on käyttänyt nainen oikeassa kädessään ja poratussa reiässä on roikkunut nahkanauhassa erillinen riipus. Rengas on tehty klorastroliitista, tumman vihreästä kivestä, jonka lähin löytöpaikka sijaitsee yli 200 km luolasta. Tämä koru on todellinen ihmetys, sillä reiän poraamiseen on tosiaankin tarvittu hyvin nopeasti pyörivää työkalua, jota tutkijat eivät todellakaan osaa selittää. Tähän koruun on siis käytetty aikaa ja vaivaa, joten se lienee ollut erityisen tärkeä kantajalleen. Korun rikkoutuminen ja lukuisat naarmut ja kolhut nahalla kiillotetussa pinnassa voivat kertoa siitä, että koruun (ja sen kantajaan) on voinut kohdistua voimakas isku, mutta tätä seikkaa ei ole virallisesti todistettu.

(TheDailyMail).

No nih: johtopäätöksiä kehiin! Onko siellä luolassa käyneet aikamatkaavat Ryobin tai Makitan (Akka ei saa lahjuksia näiden maininnasta) edustajat porakoneineen ja poranterineen? Miten muuten selitetään “erittäin voimakas, nopeasti pyörivä poranjälki,” joka on jättänyt reikään selviä merkkejään? Tämä menee Akalta ihan yli hilseen. Jos denisovalaiset ovat kuitenkin jo käyttäneet taitavasti tehtyjä neuloja (joiden langansilmissä on samankaltaisia porausjälkiä), niin onko heillä ollut käytössään jonkinlaista tietotaitoa, joka on sittemmin jäänyt unohduksiin? Voiko tällaisia porausjälkiä tehdä esim. valtavan kuumuuden avulla? Nyt äkkiä joku kiviekspertti selittämään tätä asiaa samalla, kun vanha ukko Denis huuhtelee ektoplasmaisia housujaan.

“Varokaa, jätkät! Denisin ektoplasmaa saattaa valua katonrajasta!”

Tämä koru kuuluu tosiaankin sarjaan “Out-Of-Place-Artifact” eli lyhennettynä “OOPArt.” Tällaisiksi löydöiksi kutsutaan esineitä, joiden ei pitäisi sijaintinsa tai ikänsä puolesta olla mahdollisia (nykytietämyksen valossa). Tällaisiin esinelöytöihin lukeutuu mm. Antikytheran kone, Bagdadin patteri ja Denderan lamput. Näistä lisää esim. seuraavissa linkeissä:

The Dendera Lightbulb | Ancient Egypt Online

Scientists May Have Discovered How the Ancient Greeks’ ‘First Computer’ Tracked the Cosmos | Smart News| Smithsonian Magazine

Baghdad Battery – Wikipedia

Foliohattujen mielestä tämäkin koru on alieneiden aikaansaannosta, tietenkin. Akka ei (edelleenkään) ymmärrä, miksi alienit olisivat vaivautuneet tässä tapauksessa avustamaan huippuhienolla teknologiallaan tällaisen korun tekoa samalla, kun näillä muinaisilla ihmisillä oli kuitenkin käytössään vain luusta tai kivestä tehtyjä työkaluja. “Porataanpa tuohon koruun pikkuinen reikä tällä mun hienolla Xyltrr’k -porakoneella, mutta annetaan niiden muuten kaapia noita eläinten nahkoja kivisillä kaapimilla!” Jep, näin sen on täytynyt tosiaankin mennä. Akka odottaa lahjuksia tältä alien-valmisteiselta porakonemerkiltä.

Ehkäpä arkeologien täytyisi vain harkita sitä mahdollisuutta, että nykykäsitys muinaisten ihmislajien alkeellisuudesta on täyttä puppua. Onhan se nyt päivänselvää, että jopa nykyisinkin keksintöjä on syntynyt ihan sattumalta (esim. penisilliini ja post-it -laput). Kymmeniä -jopa satoja tuhansia- vuosia sitten on voinut elää joitakin pellepelottomia, jotka ovat pähkäilleet kaikenlaisten probleemien parissa ja yrityksen ja erehdyksen kautta onnistuneet keksimään erilaisia tapoja duunata juttujaan. “Oho, pärkkeles, mun mammutinposki putos nuotioon… onpas muuten, poijjaat, makoisaa!”

Käsitys neandertalilaisista v. 1909 (SciencePhotoLibrary/Paul D. Steward).

Näille neuloille täytyy kyllä keksiä jokin syy, miten niitä on osattu keksiä ja käyttää… ehkä ajatus on syntynyt vain terävän piikkipensaan lävistäessä omaa ihoa? Ja voila; ajatus on jalostettu pidemmälle!

“Juuh, niinhän se tosiaan kävi. Ajatus kuitenkin syntyi, kun anopinrutjake pisteli meikäläistä jatkuvasti niillä okailla…!”(PopularArchaeology).

Todennäköisesti noin 10 000 vuotta sitten joku keksi senkin, että viikko sitten aurinkoon unohtunut puuro kehittikin mielenkiintoisen sivumaun ja siitä lähtikin kehkeytymään ensimmäinen alkomahooliliike. Tämän seurauksena “shamaanit” alkoivatkin saada merkillisiä näkyjä ja viestejä kaikenlaisilta jumalilta huuruspäissään. Hah haa, näin sitä Akka selittää taas asioita käytännöllisen realistiselta kannalta!

Pitäkää vain tohtorinhattunne päässänne, arvoisat tutkijat, älkääkä kysykö Akalta mitään. Johan tässäkin tekstissä on mainittu sanat “ektoplasma” ja “spiritualistiset pöksyt,” joten katu-uskottavuus on taas onnistuneesti mennyttä!

Vanha ukko Denis jäi puolestaan historiaan, vaikka hänellä ei ollutkaan mitään tekemistä luolalöytöjen kanssa: hän vain onnistui valitsemaan asuinpaikakseen historiallisesti merkittävän luolan siitä mitään tietämättä. “Häh hää ja lällätilää,” kuittailee Denis Akalle ripustaessaan näkymättömiä housujaan näkymättömälle narulle.

KENEN NIMI ON JÄÄNYT HISTORIAAN ENSIMMÄISENÄ?

Olisi ihan loogista ajatella, että jo puhekielen kehityttyä muita yksilöitä olisi alettu jollakin tavalla nimetä; että tuossa menee tuo veemäinen naapuriluolan Murgh ja sen vaimo Kököl. Niiden riiviöipanat Murde ja Turde näkyvät tulevan perässä – ja aina kiljuen. Olikin siis aika ottaa selvää, mistä ajankohdasta lähtien ihmisten nimiä on säilynyt kirjoitetussa muodossa.

Herra-jonka-nimeä-ei-tiedetä-tai-ehkä-peräti-rouva (phys.org).

Tutkijat ovat nykyään yksimielisiä siitä, että vanhin, kirjoitettu nimi löytyi savitauluista muinaisten sumerilaisten asuttamassa Mesopotamiassa (nyk. Irakissa). Nimi toistuu nuolenpääkirjoituksella yhteensä 18 eri taulussa. Nämä savitaulut on ajoitettu n. 3400-3100 väliselle ajalle eaa., joten tämä kaiffari on taatusti ollut tärkeä tyyppi… eli itse asiassa kirjuri.

Tämä Kushim-kirjuri on siis signeerannut kirjoituksiaan omalla nimellään ja aluksi ajateltiinkin, että kyseessä olisi saattanut olla “vain” ammattinimike. Kaverin signeeraus on siis lopulta kuitenkin tulkittu henkilön nimeksi, joten tämä kirjuri pääsee sillä historiankirjoihin. Eräässä esimerkissä mainitaan tämän arvoisan herran kirjoittaneen mm. ohralastien määriä: “29086 mittaa ohraa 37 kuukautta.” Melkein yhtä legendaarista, kuin: “Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus ihmiskunnalle…” Go, Kushim, go!

Yksi savitauluista, jossa näkyy nimi Kushim (vasemman yläreunan palkki ja nuoli alaspäin). Nuolen alapuolella näkyy nähtävästi naispuolisen henkilön sheivausohjeita (Akka pahoittelee tätä tulkintaa).

Hieman nuorempia nimiä löytyy edelleen Mesopotamiasta/Irakista 3200-3100 eaa. Nyt nimiä mainitaankin peräti kolme: orjat En-pap X (myös muodossa Enpap-X) ja Sukkalgir sekä heidän omistajansa Gal-Sal. Nämäkin tyypit jäivät siis historiaan ihan vain sillä, että heidän orja-isäntä-suhteensa merkittiin ruokokynällä savitauluun kirjanpidollisista syistä. Onneksi taulussa ei sentään ollut esim. mainintaa mistään rangaistuksista, kuten “ruoskittu 10 kertaa persuksille.”

Mesopotamia.

Samanikäinen nimi onkin seuraavaksi ihan oikea kunkku: Ylä-Egyptin kuningas Iry Hor n. 3100 eaa. Hänen haudastaan Abydosissa, Egyptissä, löydettiin saviruukkuja koristettuina tällä nimellä. Epäilyksiä herätti kuitenkin se, ettei nimen hieroglyfejä oltu ympäröity kartussilla (suorakaiteen/ovaalin -muotoinen kaiverrus, joka kertoo kyseessä olevan kuningas tai faarao), mutta myöhemmät hieroglyfilöydöt todistavat hänen kuitenkin olleen kuningas.

Iry Hor -nimi ruukussa.

Tämän äijän hautaa tutki v. 1902 kuuluisa egyptologi Flinders Petrie (1853-1942), joka onkin kaikkien itseään kunnioittavien egyptologien guru. Samalta ajalta ja alueelta löytyi myös kuningas/faarao Ka:n hauta esineistöineen, ja tällä kertaa nimi onkin ympäröity kartussilla. Ihan oikea kunkku siis, tämäkin kaveri. Näiden vanhimpien egyptiläisten nimien jälkeen löytöjä onkin jo runsaasti, joten suunnataanpa katse Välimeren toiselle puolelle.

Flinders Petrie.

Heettiläisten kuninkaan Anittan nimi mainitaan sekä taulujen nuolenpääkirjoituksissa että tikarinterään kaiverrettuna 1700-luvulta eaa. Tuolloiset heetit hallitsivat nykyisen Turkin aluetta ja heidät tiedettiinkin sotaisaksi kansaksi. Kuningas Anitta, kuten hänen isänsäkin Pithana mainitaankin nimenomaan eri kaupunkien ja alueiden valloitusten yhteydessä. Nämä tekstit ovatkin varhaisimpia, tunnettuja heetinkielisiä tekstejä.

Tikarinterä ja teksti (Wikipedia).

Mahtoikohan tauluissa lukea: “Ja sit mä, suuri kuninkas Anitta, ryöväsin ja tapoin kaikki siinäkin typerässä kaupungissa, ihan kuten mun faijakin ryöväs ja tappo kaikki siinä viereisessä läävässä. Hä hää, ja sit me naurettiin ittemme kipiäksi ja rellestettiin koko seuraava viikko! Tämän kirjuutti superkunkku Anitta! Te muut ootte ihan tyhmiä!” Tämä olisi hauska tietää, sillä heettiläisten historia vaikuttaa tosiaankin hyvin sotaisalta.

Entäpä pallon toisella puolella, löytyykö Amerikoista mitään nimiä? Kyllä vain, mutta vasta 90-luvulta jaa. löytyy Yax Ehb Xook -niminen hallitsija, jonka uskotaan ehkä perustaneen mayakaupunki Tikalin. Tästä herrasta ei tiedetä oikein mitään, mutta hänen hallitsijakautensa ajankohta on laskettu muiden, myöhempien ja paremmin tunnettujen mayahallitsijoiden mukaan. Tämän äijän nimi on kuitenkin kaiverrettu jadesta tehtyyn korvakoruun, joten tämä on varhaisin kirjoitettu nimi arkeologisissa maya-kaivauksissa. Tyypin nimi voidaan kirjoittaa myös muodoissa Yax Moch Xok tai Yax Chakte’l Xok. Jep, brassaile vaan nimilläsi ihan rauhassa, dude!

Tikal, Guatemala.

Mutta, mutta… tästä aiheesta herääkin kysymys, minkälaisia symboleita voidaan pitää niminä eli mitä hyväksytään viralliseksi kirjoitukseksi? Mm. Jiahusta, Kiinasta, löytyneistä simpukan- ja kilpikonnankuorista on löydetty piktogrammeja, joita voisi epäillä kirjoitusmerkeiksi. Nämä löydöt on ajoitettu vuosiin 7000 – 5800 eaa. Kuten tyypillistä, tästäkin aiheesta käydään kiivasta taistelua tutkijoiden keskuudessa: onko kyseessä kirjoitettu kieli vai ei.

Kilpikonnankuori ja alueelta löytynyt huilu.

Ihan mainiosti voisi kuvitella, että riitelevien lasten nimet on merkitty kuvina heidän “leluihinsa,” ettei niiden omistajuudesta tarvitsisi koko ajan kinastella. Tai mikä sitten on näiden kuvien kaivertamisen tarkoitus sitten ollutkaan…!

Paleoantropologi Genevieve von Petzinger onkin tutkinut luolamaalauksia jopa 40 000 vuoden takaa ja löytänyt peräti 32 samanlaista symbolia eri puolilta Eurooppaa ja Euraasiaa. Tutkija kertookin, että hänen mielestään nämä samanlaiset symbolit ovat esimerkki yhteisestä kirjoitustavasta: ehkä tällä tavoin viestittiin tärkeitä asioita seuraaville luolaan tulijoille. Tämä olisikin ihan järkeenkäypää alati asumuspaikkaansa vaihtavien metsästäjä-keräilijöiden keskuudessa. Tämän tutkijan havainnot ovatkin erittäin mielenkiintoisia:

Mysterious Markings May Hold Clues to Origin of Writing (nationalgeographic.com)

Varhaisimmat tunnetut nimet eivät siis kuitenkaan taida olla kirjoitetussa muodossa, vaan kädenjälkinä tai merkkeinä luolien seinillä. Pitihän muinaisten taiteilijoiden jättää signeerauksensa tuotoksensa tunnusmerkiksi, kuten nykyäänkin. Näitä voidaan siis pitää vanhimpina “niminä,” ainakin Akan mielestä:

Borneo, Indonesia (The Independent UK).

“Et varmasti tunge sitä isoa räpylääs mun maalaaman biisonin viereen, kuulitko?? Minä maalasin tämän!” voisi muinainen homo sapiens tai homo neanderthalis tokaista toiselle. “Kato nyt, tässä lukee ihan selvästi, että Appipu maalasi tämän. Jos vielä rähmäilet siinä lisää, niin piirrän sut tämän biisonin alle ihan kiusallani! Siitäs saat sitten kirouksen päälles!”

Tällainen kuvaelma voisi olla hyvinkin mahdollinen, sillä nykyään tiedetään näiden luolamaalausten merkinneen hyvin paljon tekijöilleen. Tiedetään? Ei, ei tosiaankaan tiedetä, vaan arvaillaan niiden uskonnollisia merkityksiä, joista ei tiedetä yhtään enempää. Kukaan ei tiedä, minkälaista rituaalia suoritettiin näissä luolissa, kun peruselämänarvo oli kuitenkin selviytyminen karuissa olosuhteissa.

Akkamaisia nimiä näkyy kovin usein graffitien muodossa seinillä, mitä Akka onkin suuresti ihmetellyt. Nämä piktogrammit näyttävät kirkkoveneeltä, vaikka meillä akoilla ei olekaan mitään yhteyttä muinaisten hartaushetkien venekuljetuksiin. Merkillinen juttu, kerrassaan…

Kirkkovene vanhaan malliin: Albert Edelfelt/Lapsen ruumissaatto (v. 1879). Onhan se vaan niin paljon helpompaa lätkäistä sitä kirkkovenettä seinään spraymaalilla, mutta yrittäkää nyt edes vähän…!

VALKOISIA HEVOSIA, PRINSSEJÄ JA… HMM…

Hevoset ovat ilmeisesti mukavia ja uljaita eläimiä. Jokaiseen ihastuttavaan satuun tai ritaritarinaan kuuluu kuitenkin mukaan uljas komistus, joka karauttaa paikalle valkoisella hevosella pelastamaan linnaan vangiksi jääneen prinsessan.

Kukaan ei ole koskaan kuullut prinssistä, joka karauttaa paikalle täplikkäällä, vanhalla kaakilla, joka kupsahtaa rasituksesta kuoliaaksi prinsessan edessä. Samalla prinssi murskautuu kaatuvan hevosensa alle ja prinsessa putoaa kohtalokkain seurauksin torninsa parvekkeelta. Paikalle kiiruhtava prinsessan kamaripalvelija saa myös sydänkohtauksen, kuten myös kuningaspari, joka järkyttyy ainoan tyttärensä kauheasta onnettomuudesta.

Pelastustarpeen alun perin aiheuttanut lohikäärmekin menehtyy ihan vain v*tutukseen siitä, ettei häntä huomioida enää millään tavalla. “Että v’ttuakos tässä sitten…”

Brittejä nämä valkoiset hevoset ovat kuitenkin kiinnostaneet jopa siinä määrin, että näitä valkoisia hevoskuvioita löytyy kukkuloiden kupeista useita kymmeniä yksilöitä. Vanhin ja tunnetuin näistä lienee Uffingtonin valkoinen hevonen, joka on ajoitettu muodostetuksi vuosien 1380-550 eaa. välisenä aikana.

Uffington White Horse.

Tämä 110×40 -metrinen elukka vaatii edelleenkin vuosittaista huolenpitoa, ettei se jää kasvillisuuden peittoon. Tutkimuksissa on selvitetty, että ääriviivoja varten on kaivettu jopa metrin syvyisiä ojia, jotka on sitten täytetty kalkkikivellä. Alueella hilluneet heimot ja sittemmin keltit pitivät hevosia suuressa arvossa, tosin kuviota on arveltu myös koiraksi tai kissaeläimeksi. Ensimmäinen kirjallinen maininta “hevosesta” löytyy jo 1000-luvun alkupuolelta, joten nimitys on jäänyt pysyväksi.

Wiltshiressä, Englannissa, sijaitseekin peräti 8 hevoskuviota. Toiseksi vanhin hevonen on Cherchillin valkoinen hevonen, joka muodostettiin v. 1780. Vuonna 2002 kuvio uudistettiin peräti 160 tonnilla kalkkikiveä ja sitä ylläpidetään edelleen National Trustin toimesta, jonka nettisivuilta löytyykin upeita, kansallishistoriallisesti tärkeitä ja arvokkaita kohteita.

Home | National Trust

Cherchill White Horse.

Westburyn hevosen on arveltu tehdyn vuonna 878 jaa. kuningas Alfred Suuren kunniaksi, joka tuolloin kukisti viikinkipäällikkö Guthrumin Edingtonin taistelussa. Tätä ei kuitenkaan voida todistaa, sillä kuviota “paranneltiin” ja muokattiin 1700-luvun loppupuolella eikä aiempia kirjallisia todisteita hevosesta ole löydetty.

Westbury White Horse.

Useita hevoskuvioita on myös menetetty aikojen saatossa, mutta samalla tällaiset kuviot ovat innoittaneet ihmisiä tekemään vastaavia kuvioita eri aikoina:

Pienin Wiltshiren alueen hevosista juontuu vuoteen 1804, jolloin Marlborough’n akatemian koulupojat toteuttivat tämän rinnekuvion. Ajatuksen sai päähänsä paikallisen kartanon poika William Canning, kaikki kunnia hänelle ja hänen posselleen, joka tällaista urakkaa lähti suorittamaan…! Kuviota ylläpidetään edelleen Marlborough Collegen toimesta vuosittaisessa perinnetapahtumassa. (Ei, Akka ei usko, että tässä tapahtumassa jaetaan ilmaisia savukkeita…)

Marlborough White Horse.

Aveburyn kylässä (juurikin tällä Wiltshiren alueella) sijaitsee myös maailman suurin kivikehä, jonka ajoitusta ei tarkalleen tiedetä. Tätä kivikehää rakennettiin kuitenkin useiden vuosisatojen ajan n. vuosien 2850-2200 eaa. aikana (kuten Stonehengeäkin). Ei siis ole ihme, että näitä heppojakin alueen ympäristöstä löytyy… tai on löytynyt, mutta niitä on myöskin menetetty. Jotakin hyvin pyhää tällä paikalla on kuitenkin harjoitettu vuosisatojen ajan.

Avebury – Google Maps

Mutta… entäs se prinssi/ritari, joka tällaisella hevosella karauttaa paikalle? NOU HÄTÄ, sellainenkin löytyy eteläisestä Englannista: Cerne Abbasin jättiläinen. Tämän 55×50 – metrisen hahmon ajoitus on … kuinka yllättävää, kiistanalainen.

Cerne Abbas Giant (NewScientist).

Vuonna 987 jaa. lähistölle rakennettiin luostari, joten on erittäin epätodennäköistä, että hahmo olisi tätä vanhempi, ellei se olisi jo tuossa vaiheessa peittynyt kasvillisuuden alle. Kristinuskon edustajat eivät olisi todellakaan sietäneet tällaista pakanallista kuviota. Aluetta aiemmin asuttaneet saksit noudattivat luonnonuskontoja, joten tällainen tyyppi olisi nimenomaan heille ollut oiva palvontapaikka. Tämän jätin ajoituksesta on esitetty kuitenkin useita eri mahdollisuuksia, vanhin niistä sijoittuu 700-luvulle jaa.

Kelttien asumuksia Britanniassa taiteilijan kuvaelmana.

Noh, nykyaikoihin asti on kuitenkin säilynyt perimätieto, että tämän hahmon 11-METRISEN falloskuvion sisäpuolella pelehtiminen edistää hedelmällisyyttä. Tutkimuksia tästä ei tietenkään ole, mutta Akan järjellä ajatellen tämä olisi ollut hyvä syy muodostaa tällainen hahmo rinteelle, mikäli pakanauskonnot olivat kyseessä saksien toimesta. Muitakin vanhoja uskomuksia on muuallakin säilynyt pilvin pimein, kuten esim. usko siitä, että kirves sängyn alla edesauttaa poikalapsen syntymistä. Huom; sarjamurhaajat: tällaista uskomusta ei kannata selittää poliisille, jos kirveessä on verta!

Akan “ihannesadussa” tämä prinssihahmo sopii juurikin Uffingtonin hevosen selkään: heppa 110×40 m ja prinssi 55×50 m. Tapahtumat etenevätkin siis seuraavalla tavalla:

Hevonen uupuu matkan aikana, kun prinssin lerssi ja painava nuija lisäävät liikaa painoa. Hepan läkähtyessä aivan loppumetreillä prinsessan parvekkeen edessä koko hoviväki kuolee sydänkohtaukseen ihan jo tällaisesta näystä: jättikokoinen heppa ja prinssi saapuvat linnaan nähtävästi hirvittävin aikein. 11- metrinen lerssi ei todellakaan herätä luottamusta tässä ensitapaamisessa, ainakaan kuninkaan mielestä. Tai prinsessan.

Lohikäärme kuolee edelleenkin ihan vaan v*tutukseen siitä, että häntä ei huomioida millään tavalla tai sitten ihan vaan siihen, että lohikäärmeen lerssi ei ole yhtä pitkä, kuin prinssin. Terveisiä vaan Sigmund Freudille, joka itse oli täysin fanaattinen ja häiriintynyt seksuaaliteorioidensa kanssa.

Sigmund Freud. Monen haitan ja harmin aiheuttaja menneinä vuosina.

Disney/Pixar ei ole ottanut yhteyttä Akkaan tämän tarinan tiimoilta. Kuinka merkillistä! Heitä ei kiinnosta tällaiset historialliset faktat, joista voisi tehdä upean elokuvan!

Samalla Akan puhelin soi ja möreä ääni kysyy huonolla englannilla:

“Sulla oli jogu mergiillisen pitkä peenis, ongo totta?”
Akka: “Onko tämä nyt Disney/Pixar, kun soittaa?”
Soittaja: “Juu juu, ihan guka vaan, kunhan sulla on mergiillisen pitkä peenis.”

Akka luovuttaa taas toivonsa ihmiskuntaa kohtaan tällä sarkastisella kuvaelmalla, jota ei ole oikeasti tapahtunut. Hevonen ei ole missään tapauksessa syyllinen tapahtumiin.

“Emmää niin ajatellutkaan, että olisin syyllinen. Oon ruskea.”

ASUMUSTEN AATELIA

Akan asuttama tönö täyttää tänä vuonna 70 vuotta – ihan kunniallinen ikä talolle, ja sen kyllä huomaa. Pientä kasvojenkohotusta on jatkuvasti tehtävä (talolle, ei Akalle…) eikä lattioiden narinalta voi välttyä. Meillä ei todellakaan hiippailla salamyhkäisesti nurkissa! Mutta: mikä mahtaakaan olla maailman vanhin asumus? Tai edes rakennus? Tai mistä löytyy todisteita vanhimmasta, pitkäaikaisesta asutuksesta? Akkapa ottaa tästä selvää!

Göbekli Tepe/Sanliurfa, Turkki.

Tiettävästi maailman vanhimmat rakennelmat ovat Göbekli Tepe ja Karahan Tepe Turkissa. Nämä valtavat, kiviset rakennelmat on rakennettu n. 12 000-11 500 vuotta sitten, mutta asuntojahan nämä laajat kivestä tehdyt alueet eivät kuitenkaan ole. Molemmissa paikoissa on arveltu vietetyn kaikenlaisia, mukavia rituaaleja ja kokoontumisia, joista emme kuitenkaan voi koskaan saada varmuutta. Molemmissa paikoissa esiintyy kuitenkin runsaasti kiveen kaiverrettuja eläinhahmoja ja muita symbolisia kuvia, joten aikaa ja vaivaa rakennelmien koristeluun(kin) on käytetty runsaasti.

Karahan Tepe/Sanliurfa, Turkki.
Karahan Tepen 11 fallospylvästä ja reunan kasvokuva kaiverrettuina suoraan peruskalliosta (Arkeonews).

Ain Mallaha-kylä Israelissa ajoittuu vuosiin 10 000-8000 eaa. Tässä kylässä asuttiin kivirakennelmissa, mutta asukkaat eivät vielä viljelleet itse mitään. On arvioitu, että tuolloiset metsästäjä-keräilijät elivät (tietenkin) metsästäen, kalastaen ja luonnonantimia keräten. Eräästä haudasta on löytynyt maailman vanhin todiste koirasta kotieläimenä: vainajan mukana on haudattu koiranpentu. Menehtyneen käsi on sijoitettu (hellyyttävästi) koiran ruumiin päälle.

Ain Mallaha (myös nimellä Eynan)/Israel.

Tell Qaramel-hautakumpu Syyriassa on ajoitettu n. 11 000 vuotta vanhaksi. Tältä alueelta on kaivettu esiin 20 yksilön luurangot, ja hautakummun vieressä on selvästi havaittavia jäänteitä torneista. Täällä on asuttu v. 9000 eaa. ja asutaan edelleen. Hautakummun vieressä on kylä ja alueen halki kulkee rautatie. Laakso on hedelmällistä viljelysmaata, jonka läpi virtaa joki, joten mikäpä siinä on asustellessa. Vuosituhansien ajan, herregud.

Tell Qaramel/Syyria (Alchetron).

Jerikon torni Israelissa on n. 10 000 vuotta vanha 8,5 -metrinen rakennus, jota on arveltu käytetyn astronomisiin tarkoituksiin. Mitään viitteitä hautarituaaleihin tai hautauksiin ei ole löydetty, joten torni lieneekin sitten ollut tärkeä taivaan tiirailun kannalta. Tornin ympärillä on asunut n. 2000-3000 ihmistä ja aluetta ympäröi tuolloin (kuuluisa) Jerikon muuri.

Jeriko/Israel.

Çatal Hüyük-kylässä Turkissa asuttiin jo v. 7400 eaa. Alueella asuttiin tiiviisti; talot on rakennettu vieri viereen ja niiden ulko-ovet sijaitsivat katolla. Asukkaita oli arvioiden mukaan eri aikoina 3500-8000. Suomen mittakaavassa asutusta voi verrata pienimmillään Kuortaneen kokoiseen kylään (3528 asukasta) tai suurimmillaan Asikkalaan (8038). Kylässä on pidetty karjaeläimiä, lampaita ja vuohia, sekä viljelty viljaa ja ohraa. Tätä voi jo kutsua ihan toimivaksi kyläyhteisöksi. Kuortaneen tai Asikkalan tilanteista Akka ei osaa sanoa mitään.

Çatal Hüyük/Turkki (Wikimedia Commons).

Choirokoitian kylä Kyproksella ajoittuu vuoteen 6800 eaa. Pyöreäpohjaisissa kivitaloissa asusteli arviolta 1500-2000 ihmistä ja jotkut talot olivat peräti kaksikerroksisia. Täällä elettiin karjanhoidolla ja maanviljelyllä, mutta tuntemamattomasta syystä kylä hylättiin jo v. 6000 eaa. Koko Kypros näyttää olleen asumaton seuraavan vuosituhannen, joten jonkinlainen luonnonkatastrofi lienee aiheuttaneen asukaskadon.

Choirokoitia/Kypros.

Perperikonissa, Bulgariassa, on asuttu jo v. 5000 eaa. Kukkulalle rakennetussa kyläyhteisössä asuttiin jopa 1200-luvulle jaa. asti (!). Paikka oli tärkeä traakialaisille ja myöhemmin roomalaisille ja keskiajalla Perperikon toimi linnoituksena. Alueella on mm. kallioon hakattu pyöreä alttari, palatsi, temppeleitä, taloja ja aluetta ympäröi jopa 2,8 metriä paksut muurit. Kerrassaan vaikuttava paikka, eikä ole ihmekään, että siellä on asuttu useita tuhansia vuosia.

Perperikon/Bulgaria.

Valtava Barnenez-hautakumpu sijaitsee Bretagnessa, Ranskassa. Tässä 72x25x8-metrisessä jättiläisessä on 11 hautakammiota, joista ensimmäiset on rakennettu noin v. 4500 eaa. Koko monumentin on arvioitu painavan n. 14 000 tonnia. Alueelta on löydetty myös esineistöä: nuolenkärkiä, kivikirveitä ja keramiikkaa. Sisään johtavat käytävät ovat 7-12 metriä pitkiä, ja niiden seinillä on symbolisia kivikaiverruksia.

Barnenez/Ranska.
Hautakuilut/Barnenez (Wikimedia Commons).

Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä, mainittakoon Knap of Howar Orkney-saarilla: Pohjois-Euroopan vanhin, säilynyt kivitalo. Tämä idyllinen, kaksihuoneinen asumus muistuttaa Skara Braen rakennuksia, mutta on useita satoja vuosia niitä vanhempi (3700 eaa.) Huoneita yhdistää käytävä ja toinen huone lienee ollut jonkinlainen työpaja ja varasto. Kuten Skara Braessa, huonekalut on rakennettu kivistä ja katot lienevät olleen nurmipeitteisiä.

NAAPURISOPUA KIVIMÖKKIKYLÄSSÄ – Akalla on asiaa (Skara Braen tarina)

Knap of Howar/Orkney-saaret, Skotlanti.

Huoneista on löydetty jauhinkiviä, kivityökaluja ja keramiikkaa. Talossa on asuttu peräti 900 vuoden ajan, joten kyseessä onkin ollut todellinen perintömökki. Kotieläinten pito, kalastus ja maanviljely on ollut tuttua tämänkin kaksion asukkaille. Tällaisessa idyllissä Akkakin mielellään majailisi, kaukana nykyajan teknologiasta!

Mutta, mutta… jos nyt oikein aletaan pilkkua viilaamaan, niin maailman vanhin koti on löydetty Kalaharin autiomaasta, Etelä-Afrikasta. Wonderwerkin luolassa on asuttu jo 2 miljoonaa vuotta sitten. Luolasta on löydetty kivityökaluja, eläinten luita ja tulisija miljoonan vuoden takaa. Ihmisjäännöksiä luolasta ei ole löytynyt, joten luola on ollut puhtaasti asuinkäytössä.

Wonderwerk Cave/Etelä-Afrikka.

Mikäpä esi-isämme täällä sitten asusteli 2 miljoonaa vuotta sitten, sillä tuohon aikaan lajeja oli useita? Kivityökalujen perusteella on päätelty, että luola asutettiin homo habiliksen toimesta. Luolalla on pituutta peräti 130 metriä, joten habilis-perheellä on ollut runsaasti tilaa temmeltää. Akka näkee sielunsa silmin, kuinka pieni Leena Maria Habilis istuu nuotion äärellä järsimässä gasellinkoipea, jonka perheenäiti Terttu Marja Habilis on huolellisesti kypsentänyt. Aijai, kylläpä siinä on mukavat oltavat, kun tulenkajo loimottaa kotoisan kotiluolan seinämillä!

Site – Wonderwerk Cave (zamaniproject.org) (3D-malli luolasta)

Tuntematon homo habilis. Ei ole tiedossa, onko kyseessä rippikuva, valmistujaiskuva, vai passikuva.

Akan seinällä loimottaa vain valomato, ja uunissa pöhisee kinkkukiusaus, ei gasellin takajalka. Kuinka tylsän arkipäiväistä! Mutta toisaalta: Akan ei tarvitse kotinsa (luolansa) ulko-ovella tähyillä, vaaniiko ulkopuolella jokin megahermeettinen, esihistoriallinen elukka suupalaa vaanimassa. Sentään jotain positiivista tässä nykyajassakin, kun tarkemmin ajattelee…

Tällainen norsun kokoinen, seitsemän tonnia painava MEGATHERIUM olisi mukava näky omalla ulko-ovella tai pihamaalla. Tämän karvaisen öttiäisen on uskottu syöneen kasvien ohella lihaakin. Yeah! Saa silittää!

ETÄKOULU 120 000 VUOTTA SITTEN

V. 2020 kunnianarvoisat tutkijat löysivät Espanjan Playa de la Castilla -rannalta kivettyneitä jalanjälkiä. Nämä jäljet paljastuivat, kun rankat myrskyt huuhtoivat hiekkaa pois kallion päältä jopa 20 metrin matkalta. Eläinten sorkan- ja tassunjälkien lisäksi löytyi peräti 87 ihmisen jättämää jalanjälkeä. Nämä jalanjäljet ajoitettiin 80 – 120 000 vuotta vanhoiksi, joten kyseessä oli selvästikin tutkijoiden mukaan neandertalilaisten piknik tai luontoretki. Vai etäkoulu luonnon helmassa, sittenkin, hmm…?

70% jäljistä paljastui lasten jättämiksi, lapset olivat iältään kuusivuotiaasta teini-ikäiseen. Eli aivan selvästikin siellä on ollut “Neandis”-ope (Akan termi) viemässä lapsia rantaan tutkimaan luonnon monimuotoisuutta, eikös vain?

Itse asiassa: tutkijat ovat päätelleet jäljistä, että nämä nuoret neandertalilaiset ovat todennäköisesti vaanineet pienriistaa tai kaloja matalassa rantavedessä, joten oletuksena onkin, että nämä lapsukaiset opetettiin pienestä pitäen mukaan ruoanhankintaan. On päivänselvää, että jokapäiväinen Survival Game koski myös lapsia, sillä eliniänodote noina aikoina ei ollut kovinkaan pitkä ja pienikin onnettomuus tai sairaus saattoi koitua kuolemaksi kenelle tahansa.

Jälkien perusteella on pystytty myös päättelemään, että osa lapsukaisista taisi leikitellä vedessä, kuten nykyajankin homo sapiensit. (Oh, really? Akka ei olisi ikinä uskonut… lapset ovat lapsia, ja veden roiskuttelu on kivaa!)

Mitäpä muuta näistä serkkujemme lapsuusajoista tiedetään? Valitettavasti (neandis-lasten kannalta) tai onneksi (nykyajan tutkijoiden kannalta) eri-ikäisiä yksilöitä on löydetty runsaasti ympäri Eurooppaa. Luista on pystytty päättelemään, että jo syntyessään neandertalilaisten kallo oli pidemmän muotoinen, kuin meidän, mutta aivot kehittyivät molemmilla lajeilla kuitenkin samaan tapaan. Neandertalilaisten aivojen tilavuus kehittyi kuitenkin meidän lajiamme hieman suuremmaksi. Kieliluista on myös huomattu, että heillä oli todennäköisesti kyky oppia ja tuottaa puhetta, jota onkin pitkään aprikoitu. Akan veikkaus onkin, että tämä pitänee paikkansa: miten tällainen laji olisi selviytynyt useita satoja tuhansia vuosia ilman kykyä kommunikointiin?

Playa de la Castilla, Espanja.

Useat arkeologiset kaivaukset ovat paljastaneet, että neandikset elelivät yhteisöissä, hautasivat vainajiaan ja huolehtivat myös vammaisista/vammautuneista niin, että nämä elivät pidempään. Tällainen kulttuuri ei ole mahdollista ilman jonkinlaista keskinäistä
kommunikaatiota. Myös korvan kuuloluut ovat samankaltaisia, kuin homo sapiensilla, joten puheen ymmärtämisessäkään ei ole ollut eroavaisuuksia.

Irakilaislöytö 70 000 vuotta sitten tapahtuneesta hautaamisesta (NewScientist).

Lasten kehitys on kuitenkin ollut hieman nopeampaa, kuin meillä. Löydöistä on paljastunut, että keskimäärin ensimmäiset hampaat puhkesivat neandis-lapsilla jo noin neljän kuukauden iässä. Lapsukaisia myös rintaruokittiin jopa neljään ikävuoteen asti: hampaiden koostumus on kertonut meille tällaisenkin, hellyyttävän seikan. Kiinteää ruokaa on kuitenkin annettu jo 5-6 kuukauden ikäisille, kuten nykyäänkin. On myös arveltu, että sitkeää lihaa tai kasviksia äiti on ensin pureskellut suussaan ja antanut sitä sitten lapselleen, mutta tätä teoriaa ei tietenkään pystytä todistamaan.

Sekä neandis-lajin, että meidän homo sapiensien aivot jatkoivat kasvuaan alkeellisempiin esi-isiimme nähden, joten ruokavalion täytyi olla hyvin monipuolista: jatkuvasti kasvavat aivot tarvitsivat paljon glukoosia eli sokeria. On siis esitetty tutkimustuloksia siitäkin, että molemmat lajit keräsivät paljon tärkkelyspitoisia kasveja ja kypsensivät niitä. Tulenkäyttö on kuitenkin keksitty jo muutamia miljoonia vuosia sitten, joten kyllähän tuollainen taito oli varmastikin kaikille lajeille tuttu! Siellä Espanjan rannikollakin lapsia retkeilemään vienyt opettaja oli varmastikin pakannut mukaan kunnon makkarat ja tulentekotarpeet. Sinappi, ketsuppi ja ranskalaiset eivät tainneet tulla mukaan sillä kertaa. Tai edes makkarat.

On kuitenkin karmivaa huomata, että meitä paljon pidempään Euroopassa eläneet neandikset kärsivät alueellisista ominaisuuksista tai erilaisista sairauksista olosuhteiden ollessa huonoja. Joillakin neandis-lapsilla todettiin hampaiden perusteella suuria lyijypitoisuuksia heidän kuollessaan pieninä Ranskassa 250 000 vuotta sitten, ja alueelta onkin tosiaan löydetty myöhemmin lyijykaivoksia. Toinen, karmiva hammastutkimus kertoo, että neandis-lapsi joutui vieroitetuksi äidinmaidosta hyvin yllättäen vain vuoden ikäisenä. Tämä kertoo siitä, että äidille oli tapahtunut jotakin. Voi ei, ja nyyh.

Useat löydöt hampaista kertovat myös siitä, että karut ja kylmät talvet koettelivat neandis-yhteisöjä: kuolleisuus oli suurta ja ravintoa oli vähän saatavilla.

Eräs esimerkki Italiasta kertoo kuitenkin teinien päättäväisyydestä jopa 350 000 vuotta sitten: kolmen teini-ikäisen neandis-yksilön jalanjälkiä on löydetty Roccamonfinan tulivuoren jähmettyneessä laavassa.

Onkin arveltu, että nämä teini-ikäiset huimapäät käyttivät tilaisuutta hyväkseen ja seurasivat jähmettyvää laavaa pakenevia eläimiä niiden jälkien perusteella. Näiden yksilöiden keskipituus oli noin 135 cm, joten teineistä oli selvästikin kyse. Aikuiset neandikset olivat kuitenkin keskimäärin 150-165 cm pitkiä. Ehkäpä tällainen teinijoukkio päätti todistaa fiksuutensa ja lähteä seuraamaan näitä eläinten jälkiä: helppoa saalista olisi varmaankin luvassa illallispöytään! Siinä tilanteessa ei varmaankaan keskusteltu siitä, kuinka etäyhteydet eivät toimi tai kuinka kaikki ottaa päähän:

Rane: “Lähetään meneen, jätkät. Nopeesti nyt. Ei oo aikaa hukattavaks.”
Pera: “Joo, lähetään. Kai noi tytöt nyt näkee, kun me mennään?”
Mara: “Näkee, näkee, ne kattoo meitä just. Me ollaan tänään ihan sankareita!!”
Rane: “Huudetaanko samalla helvetin kovaa, kun lähetään?”
Mara: “Hyvä idea. Aletaan huutaa, kun mä lasken kolmeen. Sit ne näkee, kuinka me ollaan tosimiehiä!”
Pera: “Älä ihan vielä, mä käyn ku*ella ensin.”
Mara: “Olisit käyny aikaisemmin, prkl!!”

Akka ei ihmettelisi tällaista sananvaihtoa yhtään näiden nuorten välillä. Ajat muuttuvat, tavat (ja tarkoitukset) eivät.