MAINONNAN HISTORIAA

”Mikä teitä oikein vaivaa?” voisi Akka kysyä arvoisilta mainosmiehiltä ja -naisilta, sillä pikkuhiljaa alkaa pinna palamaan joka tuutista suollettuun, tauottomaan mainontaan. Tarkemmin ajateltuna hihat ovat jo palaneet, käämi on mennyt ja hermot revenneet jo aikoja sitten, sillä mainoksilta ei kerta kaikkiaan voi nykypäivänä välttyä mitenkään. Järjettömintä ylipäätään on ajatus, että henkilön pitäisi maksaa välttyäkseen mainoksilta (esim. Youtube ja jotkut suoratoistokanavat).

Miten tästä on tullut normaalia, että meitä saa aivopestä vuorokauden ympäri, jotta tavoittelisimme jotakin olematonta, upeaa elämää ihan vaikka ostamalla –piru vie– stressiä lieventävää, laventelilta tuoksuvaa huuhteluainetta! Tällainen aromaattinen tuoksu auttaa varmaankin unohtamaan, että ihmisten likaiset vaatteet oikeasti haisevat pyykkikorissa.

Saippuamainos v. 1898.

Alun kysymys johtuu ylipäätään siitä, että Akka jätti (piru vie again) yhden mielenkiintoisen dokkarin juutuubissa kokonaan katsomatta, kun viiden minuutin välein ruutuun pelmahti mielipuolinen nuori herrasmies naamioituneena italialaiseksi kokkimuoriksi. KAIKKI VARMASTIKIN TIETÄVÄT TÄMÄN MAINOKSEN! Eli jonkun mainoshenkilön mielestä on hauskaa, kun tämä nuoriherra repäisee iljettävästi pelkällä kädenheilautuksella mummoasunsa yltään. Ei yhtään creepya…? Kuten sanottua, Akka ei suostu maksamaan senttiäkään siitä, että nimenomaan tällaisesta scheissesta voisi vapautua lopullisesti, kokonaan ja ikihyviksi!! Ärgh, Akka on puhunut.

Mainos v. 1922.

No niin, jätetäänpä nuoriherra repimään mummopäätänsä -kun höyry on purkautunut korvista- ja tarkastellaanpa, miten tämä maailma on alkanut pyörimään tämän jatkuvan mainonnan ympärillä. Pidemmittä puheitta:

Esihistorialliselta ajalta ei tietenkään ole tiedossa, onko esim. hyvän metsästäjän tai piikivenlohkojan maine kiirinyt muihinkin yhteisöihin asti, mutta näin voisi hyvinkin kuvitella tapahtuneen. Ihmisen elinympäristö on kuitenkin voinut olla hyvinkin vaihteleva, ja erilaisten kiventyöstömenetelmien on havaittu olevan eri alueilla hyvinkin samankaltaisia. Voi tietenkin olla mahdollista, että kiven lohkominen juuri tietyllä tavalla on opittua taitoa ilmankin eri yhteisöjen välistä vuorovaikutusta, mutta spekulaation asteellehan tällainen pohdiskelu jää.

(SciencePhotoLibrary)

Historiallisella ajalla (ammattien ja yksilön erityistaitojen kehittyessä) tieto jostakin hyvästä tekijästä, tuotteesta tai osaajasta on varmastikin kulkeutunut suullisesti laajojen kauppareittien kautta. Eräs hyvä esimerkki ylivertaisesta tuotteesta jo aikanaan ovat Ulfberht-miekat eli 900-1000-luvuilla valmistetut viikinkien aseet.

Näiden miekkojen teräksen korkea hiilipitoisuus teki aseista erittäin kestäviä ja miekkoja arvostettiin jopa niin, että niistä valmistettiin halvempia kopioita ”tuotemerkillä” +ULFBERHT+. Aitojen miekkojen teräs on peräisin muinaisen Persian alueelta, vaikka pitkään arkeologit luulivat niitä valmistetun Pohjois-Euroopassa.

Ulfberht (WikimediaCommons).

Noh, näitä miekkoja ja niiden kopioita on löydetty laajalti ympäri Eurooppaa, ja varmastikin aseen maine on kiirinyt kauppamatkojen ansiosta idästä pohjoiseen. Voi vain kuvitella, kuinka 1000 vuotta sitten olisi Ulfberht-miekan hankkiminen voinut olla jokaisen soturin unelma… olihan kyseessä kuitenkin aikansa Porsche tai Rolex, jonka avulla soturi saisi mainetta, kunniaa, paikan Valhallassa ja tietenkin ylhäisönaisen, joka osoittaisi soturille suurta suosiotaan. Mikäli massia aitoon ei riittänyt, halvempien kopioidenkin myyjillä taisi riittää ihan mukavasti työsarkaa.

Vanhin, kirjoitettu mainos on kuitenkin säilynyt noin viidentuhannen vuoden takaa: Thebassa, Egyptissä eräs herrasmies teki/teetti papyrukselle julkisen ilmoituksen, jossa hän sekä etsi karannutta orjaansa että mainosti omaa kudontayritystään. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla!

Kiinassa on säilynyt Song-dynastian aikainen (960-1279 jaa.) pronssinen painolaatta, joka on tehty varta vasten mainoksen painamiseen massatuotantona. Vapaasti suomennettuna laatassa mainostetaan seuraavasti: ”Ostamme korkealaatuisia terästankoja ja teemme huippulaatuisia neuloja joka kotiin.” Tämä löytö on siis varhaisin todiste siitä, että mainoksia tuotettiin jo ihan useana kappaleenakin laajemmalle asiakaskunnalle, eikä vain esim. puisena kylttinä puodin ulkoseinustalla. Tuollaisen pronssilaatan valmistus mahtoi olla kuitenkin kallista, eikä siihen liene kaikilla yrittäjillä ollut edes varaakaan. Ilmeisesti neulabisnes oli kuitenkin kannattavaa toimintaa!

(ResearchGate)

Roomalaisajalta on tietenkin olemassa lukuisia hyviä esimerkkejä kaikenlaisesta mainonnasta, josta lienee ”kiittäminen” tulivuori Vesuviusta. Pompeiji ja Herculaneum hautautuivat tuhkaan v. 79 jaa., joten nämä aikakapselit ovat säilöneet huonekaluja, taidetta, arkkitehtuuria, ihmisten ja eläinten jäännöksiä ja tietenkin myös mainoksia. Varsinkin poliittinen mainonta Pompeijissa oli yleistä, eli ehdokkaat maalauttivat itsestään ”kampanjajulisteita” suoraan talojen seinille – omistajien luvalla, kuten seuraava artikkeli kertoo:

Pompeii ’Wall Posts’ Reveal Ancient Social Networks | Live Science
(Suomalainen tutkija – TORILLE!)

Mainonta oli kuitenkin näissä kaupungeissa jo niin yleistä, että mikä tahansa kelpasi mainostettavaksi seinälle: gladiaattorikisat, leipomot, viinikaupat, orjamyyjät ja jopa bordellit. Jep, pelkästään Pompeijista on löydetty 25 bordellia, joista tunnetuin lienee Lupanar-ilotalo, jonka seinille on maalattu erilaisia asentoja lempimistarkoitusta varten. Melkein voisi todeta, että kuvasto on ainakin selkeästi nähtävillä; päihittänee monet nykyiset kebab-mestat järkyttävine annoskuvineen!

(WikimediaCommons)

Painettua mainontaa alettiin tietenkin laajentaa kirjapainotaidon myötä 1400-luvulla. Aiemmin luku- ja kirjoitustaidottomalle väestölle (jolla ei ollut varaa yksittäisesti käsinkirjoitettuihin kirjoihin eikä ylipäätään mihinkään koulunkäyntiin) esim. yritysten liikemerkit puotien kulmilla olivat symbolisia: hattujen kuvia, viljasäkkien kuvia tai nautaeläimiä kuvattiin puisissa kylteissä osoittamassa, mistä kaupasta mahtoikaan olla kyse.

Johannes Gutenberg (1398-1468) mullisti kuitenkin käytännössä kaiken; ei heti eläessään, mutta myöhempänä perintönään. Kirjapainon myötä perustavisten mahdollisuudet parempaan elämään lisääntyivät seuraavina vuosisatoina huomattavasti, koska tietoa oli helpommin ja halvemmin saatavilla. Gutenberg ei kuitenkaan ns. keksinyt kirjapainoa, kuten aiempikin Kiinan esimerkki osoittaa; hän vain teki siitä vieläkin tehokkaampaa massatuotantoon. Voi vain kuvitella tässäkin tapauksessa, kuinka innokkaimmat enterpreneurit eli yrittäjät juoksivat kieli vyön alla Gutenbergin masiinalle tekemään reklaamia (mainosta tarkoittavaa sana, jonka korvasi kielentutkija E.A.Saarimaa sanalla ”mainos” v. 1928).

Noh, tietenkin seuraavina vuosisatoina kirjapainotaitoa käytettiin hyväksi mm. ensimmäisten ammatillisten käyntikorttien ja flyereiden muodossa, ja jo 1600-luvun puolen sanomalehdissä mainoksia alkoi esiintyä esim. Venetsiassa ja sittemmin Britanniassa. Aluksi nämä mainokset koskivat luonnollisesti kirjoja ja omatekoisia lääkkeitä (joita ei tuohon aikaan ollut tieteen pohjalta saatavissa), mutta esim. Ameriikassa väitetään ensimmäiseksi sanomalehtimainokseksi v. 1704 Boston News-Letterin kiinteistönmyyntimainosta.

(MassachusettsHistoricalSociety)

Ensimmäinen radiomainos tehtiin vuoden 1922 elokuussa, kun peräti 15 minuutin ajan mainostettiin myytävää uutta asuntokompleksialuetta Ameriikan mantereella. Tuolloin AT&T-yhtiö (tunnettu puhelinyhtiö) oli maksanut tästä markkinoinnista radiokanavan kautta oman osuutensa. Tämän jälkeen muut kanavat ottivat opista vaarin, ja peli oli siis jo menetetty meidän viattomien, tavallisten kaduntallaajien aivopesun osalta.

Tv-mainosten osalta tämän tienraivaajan kyseenalaisen kunnian saa ennen televisioitua baseball-peliä mainostettu Bulova-rannekellomerkki heinäkuussa v. 1941. Kelloja mainosti seuraavaksi myös Japanissa Seiko, mutta tämä tapahtui vasta vuonna 1953. 1950-luvulla tv-mainonta laajenikin kansainvälisesti toden teolla: jopa niin paljon, että 1970-90 -lukujen aikana tyypillinen mainoskatko piteni yhdeksästä peräti 19 minuuttiin.

The World’s First Ever TV Ad (youtube.com)

1970-luvulla alettiin kuitenkin jo huolestua haitallisesta mainonnasta, joten esim. tupakan mainonta kiellettiin yleisesti.

1990-luvulla lanseerattu WWW alkoi suoltaa joka kotiin ja yritykseen aivan uudenlaista maailmanvalloitusverkkoaan. Lopputulokset tästä ovat nähtävissä: yhä enenevässä määrin mainonta keskittyy henkilökohtaisiin mieltymyksiin ja hankintoihin ihan vain perusgooglea selailemalla; puhumattakaan lukuisista somekanavista. Näistä Akka ei mainitse kuitenkaan mitään, sillä Akka ignores some. Turhempaa scheissea tästä maailmasta saa hakemalla hakea.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin: onneksi näin aurinkoisina päivinä voi paeta tätä materiaalista maailmaa ihan vain sulkemalla kaikki mahdolliset sähkölaitteet ja/tai akulliset vempeleet, joissa on edes jonkinlainen ruutu. Ainakaan toistaiseksi ruohonleikkuri ei pajata tulemaan mainontaa oman metelinsä yli tai heijasta mainoskuvia vasta leikkaamaansa ruohikkoon. Ja ei, ei sen niin pitäisikään tehdä; tämä ei ollut mikään vinkki. Jotain rajaa sentään, goddamnit.

Akka ei myöskään koskaan ole ymmärtänyt sitä Puuilon mainoksen logiikkaa, jossa mies sanoo lopuksi (tuletko Puuiloon): ”En. Tuun.” Yritä nyt päättää, hyvä mies, ja lopeta se arpominen!! Mene nyt sitten tai älä mene, your choice!

Toivottavasti edes joku tutkija tutkii kielteisiä mielikuvia aiheuttavaa mainontaa, sillä ainakin Akalla on boikotissa useampikin mesta tai tuotemerkki ihan vain ärsyttävän/jatkuvan mainonnan takia. Notta siitäs saitte: liika on liikaa ja taas yksi hyvä syy sanoa, että pitäkää tunkkinne.

KATASTROFIUUTISIA WANHAAN MALLIIN

Jo vuosikausia meitä suomalaisia on peloteltu jos jonkinlaisella uhalla: korona, sähkökatkot, talouden romahtaminen, sotatilanteet, lakot, itärajan jatkuvasti muuttuva tilanne ja kansalaisten oma varautuminen mm. kotivaralla. Tähän listaan voi lisätä jo n. vuoden ajan uutisoitu merivirtojen hidastuminen tai peräti pysähtyminen. Tämän on ennustettu tapahtuvaksi jo vuonna 2025, mutta tutkimus on edelleen kiistanalainen.

Atlantin merivirrat hiipuvat | Ilmasto-opas

Tutkimus: Atlantin AMOC-merivirtaukset voivat olla romahtamassa – tästä on kyse – Ulkomaat – Ilta-Sanomat (is.fi) Artikkeli tänään 14.2.2024

Muistaako kukaan, mitä muuta meille on kerrottu vuodesta 2025? ”Notta hankkiutukaa elämänne kuntoon, ruojat, tai muuten ei hyvä heilu.” Tähän kaikki pitkäaikaissairaat ja liikuntarajoitteiset voisivat sanoa muutaman sanasen… Ehkäpä meidän uusi presidenttimme voisi näyttää mallia, kuinka meistä kaikista tulee triathlonin Euroopan mestareita vuoteen 2025 mennessä (Stubb voitti kultaa EM-kisoissa v. 2022).

Kotivaraa taasen on öyhötetty jo vuosikausia, josta Akka onkin jo aiemmin kirjoittanut (salamavauhtia survivalistiksi). On se nyt kumma, ettei meidän tyhmien suomalaisten päähän mene edes useamman vuoden aikana, että siellä kaapissa pitää olla mm. muutamaksi päiväksi sapuskaa koko perheelle ja lemmikeille. Vielä parempi, jos naapurin mummollekin löytyy ylimääräistä nisua jaettavaksi asti. Kuinkas kävikään, kun kaupat olivat äskettäin lakossa yhden päivän ajan? VASTAUS: ihmiset hamstrasivat YHDEN PÄIVÄN TAKIA elintarvikkeita ja härpäkkeitä etukäteen hermeettiset määrät, vaikka lakkopäivänä kaupat olivat auki lähes normaalein aukioloajoin.

Itärajan takaa uutisoidaan päivittäin joka ikinen ininä ja lausahdus, jota siellä suinkin viitsitään suusta päästää. Akan raja menee uutisoinnin suhteen siinä, kun iltapäivälehden uutiset mainitsevat jonkun pässinpään sanoneen, että ydinaseet tulee kääntää kohti Suomea. Akka ei edes viitsi googlata, kuka tämä henkilö oli, koska sillä ei ole mitään väliä. Akka ei nimittäin muista yhtäkään mainitsemisen arvoista nimeä idän suunnalta. Iltapäivälehdet voisivat antaa jokaisen torpan ja töllin Akan ja Ukon ryystää iltapäiväkaffeensa joskus rauhassa.

Cottage in the Forest/ Hubert Robert/1796-97.

Katastrofien uutisointi on siis riistäytynyt käsistä viime vuosina, eikä ole ihmekään, että kansalaisten ahdistus maailmantilanteen suhteen kasvaa ja syvenee. Valitettavasti me joudumme joka päivä elämään valtavan tieto- ja uutismäärän keskellä, ellemme sulje kännyköitämme ja läppäreitämme ihan tarkoituksella. Tällaisessakin tapauksessa mieleen hiipii tietenkin ensimmäiseksi ajatus: ”Mitä, jos juuri nyt onkin tapahtunut jotakin, josta pitäisi heti tietää? Apua, ja mulla on puhelin kiinni!”

Toista se oli, kuulkaas, ennen wanhaan. Jo vuonna 59 jaa. Roomassa tiedotettiin mm. oikeudenkäyntien tuloksia virallisissa tiedotteissa; Acta Diurna eli päivittäiset tiedotteet alkoi myöhemmin listata myös tulevia tapahtumia, avioliittoja sekä syntymiä ja kuolemia (kuten nykypäivänkin sanomalehdet). Luonnollisesti näitä tiedotteita kopioitiin kirjurien toimesta käsin jaettavaksi eri puolille Rooman valtakuntaa.

(ancientpages)

Varsinaisena ensimmäisenä painettuna sanomalehtenä pidetään kuitenkin Strasbourgissa, Ranskassa v. 1605 julkaistua ”Relation aller Fürnemmen und gedenckwürdigen Historien” -painatusta, jonka julkaisija Johann Carolus oli tullut aiemmin tunnetuksi jakamalla käsinkirjoitettuja uutiskirjeitä. Sanomalehden nimeksi lyhennettiin myöhemmin ”Relation.” Ymmärrettävistä syistä.

Suomen vanhin sanomalehti ”Tidningar Utgifne Af et Sällskap i Åbo” ilmestyi v. 1771, ensimmäinen suomenkielinen sanomalehti ”Suomenkieliset Tieto-Sanomat” alkoi puolestaan ilmestyä kahdesti kuussa v. 1776. Aikaisin on siis täällä korpien keskelläkin saatu tietää maailman menosta!

(Kansalliskirjasto)

Entäpä ne katastrofiuutiset? Esimerkkeinä voisi mainita mm. maailman ensimmäiseksi liikenneonnettomuudeksi mainittu kuolemantapaus vuodelta 1869 Irlannissa. Tuolloin muuan Mary Ward putosi höyrykäyttöisestä ajoneuvosta kohtalokkain seurauksin: hän jäi raskaan kulkupelin pyörien alle ja menehtyi välittömästi. Tapahtumasta uutisoitiin useassakin eri sanomalehdessä:

The British Newspaper Archive Blog World’s First Fatal Car Accident | The British Newspaper Archive Blog

Halifaxin räjähdys 6. 12. 1917 (mikä yhteensattuma Suomen osalta!) oli maailmanlaajuinen uutinen aikanaan. Tuolloin Kanadan Halifaxin satamassa kaksi laivaa (ranskalainen SS Mont Blanc ja norjalainen Imo) törmäsivät, jolloin Mont Blancin sotaan tarkoitettu 2925-tonninen räjähdelasti syttyi tuleen – ja räjähti. Onnettomuudessa kuoli n. 2000 ihmistä, haavoittui 9000 ja n. 12 000 rakennusta koki suuria vaurioita paineaallon ja tsunamin vaikutuksesta.

(theelginmilitarymuseum)
(canadianredcross)

Viiltäjä-Jackin murhista Lontoon Whitechapelissa uutisoitiin tietenkin laajalti v. 1888. Tuohon aikaan sanomalehdissä käytettiin kuvituksena piirroksia, vaikka esim. uhreista on olemassa poliisien ottamia valokuvia. Maailman ensimmäinen valokuvahan otettiin jo v. 1826 Ranskassa (esittäen maalaismaisemaa) ja tämän kuvan valotusaika oli peräti 8 tuntia. Aiheesta kiinnostuneille mm. seuraavalla sivustolla on lukuisia esimerkkejä Viiltäjä-Jackin uhrien uutisoinnista lehdistössä:

The Jack The Ripper Newspaper Archive (jack-the-ripper.org)

Aiheesta ylipäätään löytyy runsaasti tietoa vaikkapa seuraavalta sivustolta:

Jack the Ripper: 1888 Autumn of Terror in Whitechapel, London (whitechapeljack.com)

(Juuh, Akkahan ei ole ollenkaan kahlannut tätä läpi…)

(wikimediacommons)

Titanicin uppoaminen on tietenkin yksi tunnetuimmista katastrofeista viime vuosisadalta. Useimmat muistanevat nähneensä seuraavan kuvan:

16.4.1912 White Star Linen (Titanicin varustamo) toimiston edessä Evening News -sanomalehtiä myy 16-vuotias Ned Parfett. Hänen elämänsä päättyi traagisesti jo 22-vuotiaana ensimmäisen maailmansodan melskeissä vain kaksi viikkoa ennen sodan päättymistä. Mikä järjettömintä, Ned sai surmansa hakiessaan vaatteitaan juuri ennen kotiinlähtöään: juuri tuolloin huoltorakennukseen osui ammus ja Ned oli yksi räjähdyksen kuolonuhreista. Hänet on haudattu Ranskaan Verchainin brittiläiselle hautausmaalle.

Ned Parfett (1896-1918).

Huolimatta lennättimien yleistymisestä -myös laivaliikenteessä- useat sanomalehdet tarjoilivat onnettomuudesta ensin harhaanjohtavia tietoja. Kun Titanic upposi 15. 4. 1912, ensimmäisenä paikalle pääsi Cunard Linen RMS Carpathia -alus. Carpathialta kesti kolme päivää kuljettaa 706 pelastunutta matkustajaa New Yorkiin, joten vasta tuolloin turman laajuus alkoi selvitä maailmanlaajuisesti.

Muun muassa The Vancouver Daily World uutisoi jo uppoamispäivänä 15.4. 1912 lennätintietojen perusteella, että kaikki matkustajat on saatu pelastettua (otsikolla: No Lives Lost). Samana päivänä myös The Washington Times väitti otsikossaan, että Titanicin vesitiiviit osastot ovat pitäneet laivan pinnalla ja sitä oltaisiin hinaamassa paraikaa rannikolle.

(sciencephotolibrary)

Myös The London Daily Mail -sanomalehti uutisoi vielä 16.4. (Nedin kuvanottopäivänä) Titanicin turmasta, että kaikki matkustajat on saatu pelastettua. Hmm, fake news -termiä ei oltu tuolloin edes vielä lanseerattu… mutta nähtävästi jo tuolloin päti sanonta, ettei kannata uskoa kaikkea lukemaansa. Titanicin mukana aaltoihin vaipui peräti 1517 ihmistä. Ja tiettävästi yhdeksän koiraa, kolme pelastui…

Täältä koto-Suomesta katsottuna on vaikeaa nimetä yksittäinen suuri katastrofi historian hämäristä, joka olisi saavuttanut maailmanlaajuisen uutisoinnin. Lapuan patruunatehtaan räjähdys vuonna 1976 uutisoitiin pienenä tekstiosiona mm. The New York Timesissa, mutta näkyvyyttä Suomi on oikeastaan saanut vasta eri lajien urheilutulosten myötä lähihistoriassa. Nykyään poliittinen tilanne on toki nostanut Suomea uutisotsikoihin ihan jo sijaintinsa ja Natoon liittymisen takia.

(thewallstreetjournal)

Mitäpä me suomalaiset sitten teemmekään kaiken tämän maailman kaaoksen keskellä? Noh, näköjään ainakin lähetämme seuraaviin pelleviisupippaloihin housuttoman äijän, joka lopulta saa jalkaansa ihastuttavat, kipinöitä leimuavat farkkushortsit.

Tähän on sitten tultu, poijjaat: mitä hullummaksi kaikki menee, sitä hullummaksi me näköjään haluamme leimautua maailmalla. Eipä siinä mitään; vilpittömästi onnea, menestystä ja eritoten huumoria kevään kisailuihin Akan puolelta. Lekkeriksi tässä pitää kaikki vetääkin, eihän tätä muuten kestä erkkikään (nimi muutettu yksityisyyden suojelemiseksi).

Go, Suomi, go! Ensi kesänä meidän kaikkien pyykkinaruilla liehuu taskupusseja tursuavat minishortsit (toivottavasti niihin saa hommattua tuollaiset kipinähärpäkkeet mukaan)!

Windows95man – No Rules! | Finland 🇫🇮 | National Final Performance | Eurovision 2024 (youtube.com)

Viimeistään tämän videon myötä torppien ja töllien kahveet menevät väärään kurkkuun. Tai sitten papparaiset intoutuvat lehmien tavoin kirmaamaan kevätlaitumilla tämän esityksen innoittamina… ihka omat taskupussit tuulessa lepattaen. Ah, sitä näkyä odotellessa…NOT!

(farmersweekly/Rachel Smith).

TIETO LISÄÄ TUSKAA

Joskus sitä ihminen saa niin pirullisen flunssan (tai minkä-lie-koronavariantin), ettei käsien voima riitä pitelemään edes kirjaa luettavaksi – saati, että aivotoiminta lukemiseen edes riittäisikään. Siinä on turha haikailla sivistävänsä itseään vielä lukemattomilla klassikoilla, kun nivelet ja silmät huutavat hoosiannaa aivojen tolkuttaessa samaan aikaan mantraa: ”syö lisää särkylääkettä – monelta otinkaan sen viimeisimmän napin napaan…”

Tässä jutussa paino onkin siis sanoilla ”pirullinen” ja ”kirja,” joten katsahdetaanpa hermeettistä teosta, jonka pitelemiseen eivät tavallisen pulliaisen voimat riitä edes terveenä: PAHOLAISEN RAAMATTU eli Codex Gigas.

Tämä 1200-luvulta peräisin oleva teos on nykyään esillä Ruotsin kuninkaallisessa kansalliskirjastossa Tukholmassa. Opuksen matka Ruotsiin asti on ollut pitkä, mutta tarkastellaanpa ensin tämän möhkäleen hirvittävää kokoa ja olomuotoa: kirjan korkeus on 92 cm, leveys 50 cm ja paksuus 22 cm. Kirjan kannet ovat rautakoristeista, nahalla päällystettyä puuta ja sen 310 sivua ovat pergamenttia eli yleensä vasikannahasta tehtyä keskiaikaista kirjoitusmateriaalia. Pelkästään kirjan rakenne aiheuttaa siis sen, että koko järkäle painaa 74,8 kg! Well, siinäpä sitä iltalukemista itse kullekin säädylle!

The Codex Gigas – Kungliga biblioteket – Sveriges nationalbibliotek – kb.se

Kirjasta tekee legendaarisen… noh, ihan pelkästään legenda, jonka mukaan kirja olisi kirjoitettu yhden yön aikana ihtensä vihtahousun eli pirun avustuksella. Ennen tätä tarinaa on kuitenkin parempi katsahtaa kirjan syntypaikkaa ja sen matkaa peräti Ruotsin Tukholmaan, jossa se on majaillut vuodesta 1649 asti.

(Kungliga biblioteket).

Useiden lähteiden mukaan kirjan kirjoittajaksi epäillään benediktiiniläisluostarin munkkia Herman the Reclusea, (Akka ei löydä tälle käännöstä, mutta nimi tarkoittaa erakko-Hermania) joka eleli nyk. Tsekin alueella Podlazicen kaupungissa. Tämän jälkeen teos olisi sitten seikkaillut useammankin luostarin kautta – jopa niin, että kirja on peräti pantattu rahavaikeuksien takia, kunnes Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Rudolf II sai sen haltuunsa v. 1594. Teos jäi tällöin Prahaan vuoteen 1648 asti, jolloin ruotsalaiset sotilaat veivät sen mukanaan kolmikymmenvuotisen sodan sotasaaliina. Tällöin teos päätyi Tukholman linnaan, mutta linnapalon seurauksena se siirrettiin nykyiseen, pysyvään olinpaikkaansa nykyiseen Kansalliskirjastoon.

Portrait of Emperor Rudolf II/Hans von Aachen/1590-luku).

Entäpä se legenda? Tarinasta on kaksikin versiota; Akka käyttää tässä epäillystä benediktiiniläismunkista nimeä Herman. Legenda 1 kertoo, että munkki Herman olisi rikkonut munkkivalansa ja hänet olisi täten tuomittu muurattavaksi elävältä seinän sisään (kuollen lopulta nestehukkaan ja nälkään), jolloin Herman olisi pyytänyt luostarin apotilta armoa luvaten, että hän kirjoittaisi yhden yön aikana opuksen, joka kiteyttäisi koko luomakunnan tiedot yhteen teokseen. Apotin suostuttua Herman kirjoitti kirjoittamistaan keskiyöhön asti, mutta huomattuaan urakan toivottomaksi, hän lopulta myi sielunsa paholaiselle saadakseen urakan päätökseen.

Legenda 2 taasen kertoo, että Herman-parka oli tässäkin versiossa syyllistynyt nimeämättömään munkkivalan rikkomiseen, mutta apotti olisi antanut hänelle peräti vuoden aikaa tehdä teos kokonaisuudessaan. Tässäkin versiossa munkkiparka joutui myymään sielunsa, kuten ennalta olikin arvattavissa.

Mitäpä kirja sitten itse asiassa sisältää? Kirja on kirjoitettu latinaksi lukuunottamatta joidenkin kappaleiden alkukirjaimia ja se sisältää useita piirroksia monilla eri väreillä. Pelkästään eri lukujen alkukirjaimet ovat itsessään jo piirroksia, mutta nimen ”Paholaisen raamattu” tämä teos on saanut kuvasta, joka sijaitsee sivulla 290. Tässä on kyseessä sellainen pirulainen, että vähemmästäkin alkaa sukat pyöriä jaloissa! Tällainen kuva muistuttaa tosin hieman Akan passikuvaa; hmm…!

Sivu 290 (WikimediaCommons).

Kirjan kirjoitettu sisältö onkin se mielenkiintoinen osio, sillä kirjassa esiintyy useita eri aiheita: alkuun teoksessa kirjoitetaan tietenkin Raamatun Vanhan testamentin kappaleita vanhalla vulgata-käännöksellä, mutta teksteistä löytyy myös mm. eri aikojen historiikkia, lääketieteellisiä tekstejä, Uusi testamentti vaillinaisena, kalenterisivuja yms. On myös huomattava, että jossakin vaiheessa kirjasta on revitty irti 10 sivua, eikä kukaan tiedä kenen toimesta, koska ja miksi.

Image 1 of Devil’s Bible. | Library of Congress (loc.gov) Jokainen sivu nähtävissä kuvasarjana

Nyt pitää kyllä sanoa, ettei Akka ymmärrä tätä teosta ollenkaan. Tuollainen koristeellinen kirjoittaminen/piirtäminen sen aikaisilla välineillä olisi ollut monien vuosikymmenien tehtävä: onkin arvioitu, että yhdeltä tekijältä tällainen työ olisi kestänyt n. 20 vuotta. Samoin on myös tutkimusten mukaan todistettu, että kirjoittaja on kuitenkin ollut niin yhteneväinen kirjoitustyylinsä suhteen, että kyseessä lienee ainoastaan yksi henkilö. God damn, miten ärsyttävää!

Mysteeri kirjan tekotavasta on järkälemäinen; älkäämme kuitenkaan myykö sielujamme vihtahousulle kevein perustein. Siitä ei nähtävästi seuraa mitään hyvää. Akka tosin uskoo, että tämän kirjan legenda on syntynyt ihan jo sen koon, valtaisan työn ja vaivannäön jälkeisinä tulevina vuosisatoina. Ihan samalla tavalla on selitetty legendana Stonehengen kiviä: perimätiedon mukaan niiden kerrotaan leijuneen paikalleen aivan vaivattomasti ilman hikeä, kyyneleitä ja työmiesten persusten revähtämisiä.

Kaiken massiivisen, henkeäsalpaavan tai työlään homman takaa löytyy aina (nainen? Matti ja Teppo kaapissa?) jokin tarina, joka selittää tällaisen harvinaislaatuisen ihmetapahtuman syntymisen. Tekeväthän muurahaisetkin valtavia tunnelisysteemeitä kekoihinsa, vaikka ovatkin niin… nyt on pakko sanoa: PIRUN pieniä, hah haa!

(Kungliga biblioteket).

On tietenkin mahdollista, että tämä Arvoisa Herra Munkki Erakko on toiminut juurikin niin, kuten legendat kertovat, mutta mistäpä me sen saisimme tietää. Onkin siis uskottavaa ajatella, että joskus tuolloin on ollut olemassa nörttimunkki, jolle on annettu tehtäväksi tehdä tällainen opus ja kas kummaa: sen jälkeen tämä nörtti ei liikahtanut tuolistaan ennen kirjan valmistumista! Believe me, tämä on mahdollista ihan kokemuksen syvällä rintaäänellä!

Vincent of Beauvais/1400-luvun loppupuolelta (WikimediaCommons).

Eikä tarvita kuin jonkun pelin päivitys keskellä yötä, niin jopas siinä unenrippeetkin karisevat silmistä ihan hujauksessa. Johan tämän teoksen hifistelymäinen ulkoasu senkin kertoo; ei tätä mikään tavallinen munkinpentele ole nauriiden kaivamisen ohella työstänyt!

Syyllinen ei siis tällä kertaa ole hovimestari eikä ihtensä vihtahousu… vaan maailman ensimmäinen NÖRTTI (kylmät väreet kulkevat Akan läpi… ihan vain flunssan jälkimaininkeina)!

Whitby Abbey – Wikipedia Jep, tällaisiin puitteisiin olisi mahtunut useitakin kirjoitushuoneita ja muutamia nörttejä – jopa yksi Akka! Kuva on vain yksi esimerkki luostareiden hulppeista puitteista noina aikoina. Tämä luostari on nimenomaan benediktiiniläisluostari, joten Akan mielestä kuva on hyvin kertova.

ERIKOISIA KUOLEMANTAPAUKSIA KAUTTA HISTORIAN

400-luvulla eaa. kreikkalainen taiteilija Zeuxis nauroi itsensä kuoliaaksi viimeisimmän maalauksensa valmistuttua. Muuan iäkäs nainen oli tilannut taiteilijalta jumalatar Afroditea esittävän maalauksen, mutta tilaaja päättikin itse esiintyä jumalattaren mallina. Lopputulos lienee siis ollut niin huvittava, että jopa taiteilija itse kuoli hillittömään naurukohtaukseen. Tällainen kohtaus saattaa aiheuttaa sydämenpysähdyksen, ja itse asiassa historia tuntee useitakin tällaisia itsensä-kuoliaaksi-naurajia.

Afrodite. Patsas ei liity tapaukseen.

Samaisella vuosisadalla kuoli myös ateenalainen tragediakirjailija Aiskhylos. Vuonna 456 eaa. Aiskhylos kohtasi loppunsa, kun hänen kaljun päänsä ylitse lentänyt kotka pudotti tähän paljaaseen kupoliin kilpikonnan rikkoakseen näin tämän kilpparin kuoren – ilmeisesti kotka luuli Aiskhyloksen päätä kiveksi. Plinius vanhempi, oppinut luonnonhistorioitsija, kertoo myös, että Aiskhylos olisi tuona päivänä poistunut kodistaan ainoastaan siksi, että hän uskoi talonsa romahtavan hänen päällensä. Plinius vanhempi kuoli itse Pompeijissa Vesuviuksen purkauksessa v. 79 jaa. Tästä tapahtumasta kertoo puolestaan Plinius nuorempi; hänen silminnäkijäkertomuksensa purkauksesta on säilynyt nykypäiviin asti.

Aiskhylos.

Länsi-Frankian (nyk. Ranska) kuningas Ludvig III Nuori kuoli 5.8.882 vain noin 17-vuotiaana jahdatessaan ratsain nuorta neitokaista. Neito pakeni isänsä taloon, mutta perässä sisään rientänyt kuningas löi päänsä matalaan ovenkamanaan ja kaatui. Tästä riiausreissusta aiheutui kuninkaalle siis kallonmurtuma ja täten hengenmenetys. Myös Ranskan kuningas Kaarle VIII kuoli samanlaiseen vammaan v. 1498, mutta hän löi päänsä kiviseen ovenkarmiin mennessään seuraamaan kuninkaallista pallopeliä (josta myöhemmin kehittyi nykyisenlainen tennispeli).

Louis III/Charles de Steuben 1837.

30.11.1016 kuoli Englannin kuningas Edmund Rautakylki epäselvissä olosuhteissa. Tuon ajan historioitsijat tosin kertovat, että kuningasta puukotettiin useita kertoja tai ammuttiin varsijousella hänen istuessaan täysistunnossa… käymälässä. Oli miten oli, tämä vessakunkku on kuitenkin nykyistenkin brittimonarkkien esi-isä.

Edmund Rautakylki.

Kaarle II Ilkeä, Navarran kuningas Espanjassa, kuoli 1.1.1387. Hänen erikoisen kuolemansa yksityiskohdista on olemassa erilaisia versioita, mutta pääpiirteissään tarina kuuluu näin: sairastuttuaan kuningas sai hovilääkäreiltään ohjeet, että hänet tuli ommella alkoholissa liotettuun, säkkimäiseen pellavakankaaseen. Eri versioista riippuen tämä kuninkaan ”makuupussi” syttyi sitten tuleen joko kynttilänliekistä tai hiilistä, joilla tätä pussukkaa lämmitettiin. Kuningas kuoli sitten tämän seurauksena pahoihin palovammoihin – olipa hyvä hoitokeino!

Kaarle II Ilkeä/WikimediaCommons.

Vuonna 1567 Braunau am Innin pormestari Hans Staininger kuoli kompastuttuaan omaan partaansa. Kaupungissa oli syttynyt tulipalo, ja evakuoinnin yhteydessä äijä tosiaankin kompastui tähän 1,4-metriseen partaansa murtaen niskansa. Yleensä parta oli rullattu nahkaiseen pussukkaan, mutta tulipalosta johtuvan kiireen takia parta ilmeisesti liehui valtoimenaan.

Hans Staininger.

Ranskalainen säveltäjä-muusikko-kapellimestari-tanssija Jean-Baptiste Lully kuoli v. 1687 kuolioon, jonka hän sai iskettyään vahingossa pitkän tahtipuikkonsa omaan jalkaansa. Tämä moniosaaja kieltäytyi jalkansa amputaatiosta voidakseen edelleen tanssia, mutta loppupeleissä äijä menehtyi siis kuoliosta seuranneeseen aivotulehdukseen.

Jean-Baptiste Lully/Jean-Louis Roullet 1600-l.

Itävallan arkkiherttuatar Mathilda kuoli vain 18-vuotiaana 6.6.1867. Mathilda oli pukeutunut hienosti teatteriinlähtöä varten, mutta sytytettyään savukkeen hän kuuli isänsä saapuvan. Isä oli kieltänyt häneltä tupakoinnin, joten Mathilda piilotti savukkeensa hameen laskoksiin aiheuttaen näin tämän helposti syttyvän kankaan roihahtamisen tuleen. Mathilda kuoli palosta aiheutuneisiin toisen ja kolmannen asteen palovammoihin.

Mathilda n. 1864.

Clement Vallandigham, ohiolainen asianajaja ja kongressiedustaja, kuoli vahinkolaukaukseen v. 1871. Tapahtumassa on outoa se, että Vallandigham ampui itse itseään oikeussalissa – hän puolusti murhasta syytettyä miestä ja yritti aseen laukaisulla osoittaa, että murhan uhri oli hyvinkin voinut ampua itseään vahingossa. Valitettavasti ase olikin edelleen ladattu (!) ja Vallandigham kuoli virtsarakkoonsa ampumaansa luotiin. Noh, tämän seurauksena hänen asiakkaansa vapautettiin syytteistä, joten demonstraatio oli varsin… hmm… osuva.

Clement Vallandigham.

Allan Pinkerton – Pinkertonin yksityisetsivätoimiston perustaja – kuoli Chicagossa 1.7.1884 kompastuttuaan jalkakäytävällä ja purtuaan kieleensä. Tästäkin vahingosta seurasi kuolio, johon Pinkerton menehtyi – tosin hän oli jo vuotta aiemmin kärsinyt sydänkohtauksesta, joten kuolio saattoi edesauttaa uuden kohtauksen syntymistä.

Allan Pinkerton.

Melissa Tiemann kuoli 50-vuotiaana Los Angelesissa 7.7.1904. Kuolinsyy? Melissa putosi raitiovaunusta ja löi päänsä katuun, jolloin hänen alumiinisen hiussolkensa piikit upposivat hänen aivoihinsa.

Päivälleen 20 vuotta myöhemmin 7.7.1924 kuoli Amerikan 30:nnen presidentin Calvin Coolidgen nuorin poika Calvin Coolidge Junior vain 16-vuotiaana. Junior oli viikkoa aiemmin pelannut isoveljensä kanssa tennistä Valkoisen talon tenniskentällä – ilman sukkia. Hänen varpaaseensa tullut rakko tulehtui ja poika kuoli verenmyrkytykseen.

Calvin Coolidge Junior.

Näistä edellisistä poiketen ehkä kummallisin kuolemarypäs tapahtui Saksan Erfurtissa 26.7.1184, jolloin Saksan kuningas Henrik VI oli kutsunut Saksan Pyhän keisarikunnan ylimystöä koolle kokoukseen Petersbergin linnoitukseen. Tämän ylhäisen joukkion kokoonnuttua rakennuksen toiseen kerrokseen, puinen lattia romahti heidän painonsa alla pudottaen mm. useita kreivejä suoraan kellarikerroksessa sijaitsevaan käymälälietteeseen. Jopa yli 60:n ihmisen kerrotaan kuolleen joko hukkumalla tähän p*skaan tai tukehtuen lietteen huuruihin. Itse kuningas kuitenkin pelastui, sillä hän istui rakenteiden pettäessä omassa istuinsyvennyksessään kivisen lattian päällä ja hänet pelastettiinkin nopeasti tikapuiden avulla. Long live the King, vai mitä? Tätä tapahtumaa kutsutaan Erfurtin käymäläkatastrofiksi, eikä suotta – kerrassaan hirvittävä tapa heittää henkensä.

Petersbergin linnoitus/WikimediaCommons.

Akka epäileekin, että tämän tapahtuman seurauksena aika monikin rakennusmies taisi pudottaa päänsä ihan kirjaimellisestikin. Täytyykin seurailla, minkälaisia sanktioita seuraa viimeaikaisista parvekelasien tippumisista (Tikkurila/Järvenpää), ja seuraako näistä tapahtumista valtaisa operaatio p*skojen parvekerakenteiden vaihtamiseksi. Syytä nimittäin olisi!

Parvekelasi putosi alas hoivakodissa Järvenpäässä – Kotimaa – Ilta-Sanomat

Nainen putosi parvekkeelta Vantaalla ja kuoli – Tukes selvittää parvekekaiteen turvallisuutta | Yle Uutiset

EDULLISEN AARTEEN METSÄSTÄJÄT

Jokohan olisi aiheellista vaihtaa ”kirpputori”-termi joksikin ihan muuksi? Tämä kalsea nimitys on peräisin Ranskasta, Saint Ouenin kaupungista, jonne perustettiin laaja kirpputorialue 1800-luvun loppupuolella. Tuolloin olikin tuiki tavallista, että vanhat vaatteet kuhisivat kirppuja, joten sinänsä tämä termi on tosiaankin kirjaimellisesti oikea. Akka ei kyllä tähän hätään keksi mitään parempaakaan termiä kirpparin tilalle, mutta… laitetaanpa asia mietintämyssyyn!

Marché Aux Puces-kirpputori 1800-luvulla (bonjourparis.com).

Kirppareiden viehätyshän piilee siinä, ettei koskaan voi tietää, mitä aarteita niistä voi löytää – ja usein aivan tolkuttoman edullisesti! Katsotaanpa siis, minkälaisia aarteita jotkut onnekkaat hannuhanhet ovat löytäneet:

  • Yksi kuuluisimmista löydöistä on tietenkin vanha valokuva, joka esittää Billy the Kidiä seurueineen pelaamassa krokettia hääjuhlan yhteydessä. Tämä vanha kuva löytyi sattumalta kahden dollarin laatikosta muiden valokuvien seasta. Keräilijä Randy Guijarro käytti runsaasti aikaa, rahaa ja vaivaa saadakseen kuvan autenttisuuden selvitettyä, ja lopulta kuva myytiinkin aidoksi todennettuna 2,3 miljoonalla dollarilla v. 2011.
Billy the Kid kuvassa suurennettuna. Itse kuvan ottopaikkakin on löydetty kuvan ostajan tekemän tutkimustyön ansiosta.
  • Vuonna 2004 eräs onnekas romumetallikauppias löysi Lontoon kirpputorilta munanmuotoisen pöytäkellon, joka paljastui sittemmin itsensä Fabergén tekemäksi kadonneeksi munaksi. Kellon ostohinta oli n. 14 000 dollaria, mutta sen arvoksi on arvioitu n. 33-36 miljoonaa dollaria. Kello on sittemmin myyty keräilijälle, joka ei halunnut paljastaa ostohintaa. Tämä huikea, jalokivin koristeltu esine on kuitenkin todennettu Aleksanteri III:n vaimon Maria Fjodorovnan saamaksi lahjaksi vuodelta 1887.
Munakello/kellomuna (bloomberg.com).
  • Pennsylvaniassa v. 1989 eräs onnekas mies osti neljällä dollarilla arvottoman maalauksen kirpputorilta, sillä hän piti taulun vanhoista, puisista kehyksistä. Kotiin päästyään mies irroitti maalatun kanvaasin kehyksistä, ja löysi samalla tauluun piilotetun, taitetun paperin. Tämä paperi paljastui yhdeksi niistä 25:sta kopiosta, jotka tehtiin Amerikan itsenäisyysjulistuksesta v. 1776! Kun kopio oli todistettu aidoksi (tässä yhteydessä kopio tarkoittaa tietenkin käsin kopioitua dokumenttia…), julistus laitettiin huutokaupattavaksi kuuluisalle Sotheby’s -yritykselle. Kaikkien yllätykseksi hinta nousi lopulta 8,14 miljoonaan dollariin, vaikka hinnaksi oli aluksi arvioitu noin 2,4 miljoonaa dollaria.
(history.com)
  • Muuan teksasilainen Emil Knodell löysi pihakirppikseltä mieleisensä pähkinäpuisen lipaston vain sadalla dollarilla. Lipasto oli valmistettu käsityönä 1800-luvun loppupuolella, ja siinä oli peräti marmorinen kansilevy. Kun painavaa lipastoa nostettiin autoon, siitä alkoi kuulua merkillistä, metallista kolinaa, jonka syytä Knodell alkoikin kotonaan selvittää. Tällöin lipastosta paljastui salalokero, jossa oli mm. timantti- ja helmikoruja, kultainen rannerengas, hopeakolikoita, rubiineja ja smaragdeja. Eikä siinä vielä kaikki: laatikkoon oli piilotettu myös sisällissodan aikaisia mitaleja ja kirjeitä ja postimerkkejä eri aikakausilta. Rehtinä miehenä Knodell palautti tämän aarteen sen alkuperäisille omistajilleen, ja tälle teolle Akka nostaa hattuaan.
Aarrelipasto (abcnews.com).
  • Vuonna 2007 myöskin pihakirppikseltä ostettu kolmen dollarin kulho paljastui 1000-vuotiaaksi kiinalaiseksi koriste-esineeksi New Yorkissa. Tämä kulho päätyi ostajansa olohuoneen pöydälle useiksi vuosiksi, kunnes sen alkuperä alkoi lopulta kiehtoa omistajansa mieltä ja kulho vietiinkin asiantuntijan arvioitavaksi. Tällöin paljastuikin, että kulho oli tosiaankin Pohjoisen Song-Dynastian aikainen (960–1279 jaa.) koriste-esine, joka lopulta huutokaupattiin peräti 2,225 000 punnalla.
Kiinalainen kulho (news.com.au).
  • Norma Ifill Brooklynista osti v. 2005 kirpputorilta erikoisen kaulakorun 15 dollarilla. Tämä koru osoittautui myöhemmin maineikkaan, amerikkalaisen kuvanveistäjä Alexander Calderin (1898 – 1976) uniikiksi käsityöksi. Tällä kuvanveistäjällä oli tapana tehdä tällaisia koruja lahjoiksi ystävilleen, ja Norma tunnistikin korunsa vasta nähdessään esitteen Calderin näyttelystä. Tässä näyttelyssä oli esillä samantyyppinen kaulakoru, joten Norma veikin korun arvioitavaksi. Kun koru oli todistettu aidoksi, se myytiin huutokaupassa huimaan 267 750 dollarin hintaan.
Calderin kaulakoru (artfixdaily/christie’s).
  • Brittiläinen Andy Fields osti v. 2010 Las Vegasissa viisi taulua huippuedulliseen viiden dollarin hintaan. Vasta kotona hän huomasi, että yhden taulun taakse oli piilotettu luonnos miehestä, jonka vieressä oli signeeraus Andy Warhol. Tarkemmissa tutkimuksissa paljastui, että luonnos on tosiaankin n. 10-vuotiaan Warholin piirros laulaja Rudy Valleesta. Omistaja Fields on kuitenkin kieltäytynyt myymästä piirrosta, vaikka sen arvoksi on arvioitu 1,5-2 miljoonaa dollaria.
Andy Warholin piirros (bbcnews).
  • Vuonna 2008 Tony Marohn löysi Kaliforniassa pihakirppikseltä laatikon, joka näytti olevan täynnä vanhoja paperidokumentteja. Hän osti paperit pois kuljeksimasta viidellä dollarilla, ja hämmästyksekseen löysi papereiden seasta Palmer Union Oil Companyn osakekirjoja vuodelta 1924. Tämä yritys yhdistyi myöhemmin mm. Coca-colaan, joten nämä löydetyt 1625 osaketta olisivat noin 180 miljoonan dollarin arvoisia nykyaikana. Tony Marohn kuoli v. 2010 kesken asiasta käytävän oikeudenkäynnin, mutta perhe jatkoi oikeustoimia tämänkin jälkeen. Lopulta asia ratkaistiin Coca-colan hyväksi, eikä perhe saanut kiivaasti tavoittelemaansa jättiomaisuutta. Ilmeisesti kanne ratkesi, koska Tony Marohn ei ollut osakekirjojen alkuperäinen omistaja.

Että näinkin voi joskus käydä; aarre ei lopulta olekaan minkään arvoinen! Mikäpä sitten on Akan arvokkain kirpputorilöytö? Ei yhtään mikään, sillä onni ei koskaan suosi Akkaa: edes 50-senttistä ei ole löytynyt kierrätettyjen takkien tai laukkujen taskuista. Akan äitee puolestaan löysi pienen aarteen kirpputorilta jo useita vuosia sitten; aarteen, jota Akka kutsui ”lampaanaivoiksi” nähdessään tämän alle kympin arvoisen ostoksen ensimmäistä kertaa. Kyseessä oli tosiaankin Pentikin 1970-luvun tuotantoon kuulunut 11/12-haarainen, keraaminen kynttilänjalka ”Kaamoskivi.” Tämä möhkäle on nykyisin arvoltaan noin 110 euroa, ainakin nettikauppojen mukaan. Yeah.

Kaamoskivi (kodinkuvalehti.fi).

Entäpä se kirpputori-termi? Ehkäpä nimitys on kuitenkin niin vakiintunut, että sitä on turha lähteä muuttamaan. Ainakaan Akan mieleen tulleet ”Miksmäenikinälöydämitään” tai ”Täältäeipoistutatyhjinkäsin” eivät ole yhtään sen parempia. Nykypäivänä huonekalujen osalta nimitys ”Lutikkamarket” voisi tosin olla korrektimpi (näitäkin tapauksia on nimittäin tullut ilmi ainakin pk-seudulla). Noh; onnea vaan aarteenmetsästykseen itse kullekin säädylle! Kirpputorien yllätyksellisyys ei koskaan lakkaa viehättämästä, kierrätysperiaatteesta puhumattakaan… kunhan ei kierrätetä minkäänlaisia öttiäisiä, niin kaikille jää hyvä mieli!

KUKA LOPULTA VALLOITTI MOUNT EVERESTIN?

Mount Everest on vaatinut tiettävästi jo yli 300:n kiipeilijän hengen, mutta siltikään tämä 8849-metrinen järkäle ei lakkaa kiinnostamasta yhä uusia huimapäitä. Huipulle on päästävä, vaikka se veisi kuolemaan – mitäpä pienistä; kuten hengestä!

Norgay ja Hillary v. 1953.

Yleisessä tiedossa on, että huippu valloitettiin virallisesti 29.5.1953 Edmund Hillaryn (Uusi-Seelanti) ja sherpa Tenzing Norgayn (Nepal) toimesta. Tällä kertaa aiheena ei kuitenkaan ole tämä kiipeilijäkaksikko, vaan jopa todennäköinen, onnistunut huipun valloitus jopa 29 vuotta aiemmin:

8.6.1924 huipun valloitusta yrittivät George Mallory, 37 ja Andrew ”Sandy” Irvine, 22. Nämä brittimiehet eivät olisi varmastikaan uskoneet, että heidän kohtaloaan ihmetellään vielä melkein 100 vuotta myöhemmin: pääsikö edes toinen heistä huipulle jo noinkin varhain?

George Mallory (1886-1924).

Mitäpä me sitten tiedämme näistä herroista ja heidän vuoren valloittamisestaan? Akka ei puutu tässä heidän henkilökohtaiseen historiaansa, vaan itse tapahtumiin tuona kohtalokkaana päivänä:

Andrew Irvine (1902-1924).

Viimeisen näköhavainnon heistä tuona päivänä teki retkikunnan geologi Noel Odell klo 12.50, jolloin hän mielestään näki parivaljakon toisella askeleella (The Second Step), joka sijaitsee vuoren pohjoispuolella. Tällä reitillä on kolme ”steppiä,” ja Odell mainitsi miesten tosiaankin pyrkivän ylöspäin. Myöhemmin tätä lausuntoa on kyseenalaistettu eikä Odell ollut enää itsekään varma näköhavaintonsa sijainnista.

Takaisin miehet eivät koskaan palanneet, ja heidän kohtalonsa jäi epäselväksi 75 vuodeksi.

Vuonna 1933 rinteeltä löydettiin jäähakku n. 230 metriä ensimmäisen stepin alapuolelta, ja se tunnistettiin valmistajan merkistä kuuluvaksi Malloryn ja Irvinen varusteisiin. Jäähakusta on kehitetty erilaisia teorioita: sitä pitänyt putoaja on yrittänyt hidastaa luisuaan alaspäin, tai sitten se on jätetty tarkoituksellisesti paikalleen. Ylempänä rinteessä siitä ei olisi enää ollut hyötyä, ja hakku olisi voitu noukkia takaisin haltuun sitten alas laskeutuessa. Hakku tunnistettiin Irvinelle kuuluvaksi siihen tehdyistä merkeistä. On myös mahdollista, että hakku jäi rinteelle, kun putoaja yritti irroittaa itsensä miehiä yhdistävästä köydestä.

Vuonna 1960 kiinalainen retkikunta oli ensimmäinen, joka väitti päässeensä huipulle Malloryn ja Irvinen reitin kautta. Retkue ei ottanut huipulta kuvia, koska he saavuttivat huipun yöllä. Sittemmin useiden ilmi tulleiden todisteiden myötä tämä saavutus lienee pätevä, vaikka sitä aluksi epäiltiin.

Vuonna 1979 kiinalainen Wang Hong-bao kertoi nähneensä pohjoisrinteellä v. 1975 vanhan, brittiläisen ruumiin 8100 metrin korkeudella. Tämän lausunnon vahvisti myöhemmin hänen retkueeseensa kuulunut mies, jolle Wang oli kertonut asiasta. Wang tunnisti miehen eurooppalaiseksi vaatteista ja ulkomuodosta, eikä tuossa paikassa ollut tiettävästi käynyt muita, kuin britit Mallory ja Irvine. Wangin mukaan ruumiin poskessa oli suuri haava ja ruumis makasi kyljellään, mutta Wang menehtyi kertomuksensa jälkeisenä päivänä lumivyöryssä.

Vuonna 1991 rinteeltä löydettiin vanhoja happipulloja, joiden tiedetään kuuluneen Mallorylle ja Irvinelle.

Vuonna 1999 järjestettiin retkikunta Mallory and Irvine Research Expedition, jonka tarkoitus oli löytää miehistä edes toinen. Ja kuinka ollakaan; George Malloryn ruumis löydettiin Wangin kuvailemasta paikasta!

RIP George Mallory (Secretsoftheice).

Mallory makasi vatsallaan, hänen toisen jalkansa sääriluut olivat poikki (sekä fibula, että tibia), hänen päänsä oli käytännössä hautautunut vuosien aikana vyöryneisiin kiviin ja otsassaan hänellä oli suuri haava, jota arveltiin kuolinsyyksi. Olisi siis mahdollista, että pudotessaan Mallory olisi esim. pudotessaan hakulla irrottanut suuren kiven, joka olisi kimmonnut rinteeltä hänen otsaansa. Miehen vyötäröllä ollut köysi (tuohon aikaan pellavasta punottu) oli joko revitty tai repeytynyt pudotuksen myötä, sillä se oli aiheuttanut hänen keskivartaloonsa selvästi näkyviä ruhjeita.

Mitäpä Malloryn ruumiilta sitten löydettiin/ei löydetty?

Hänen taskuistaan ei löytynyt hänen vaimonsa Ruthin valokuvaa, jonka hän oli todistettavasti luvannut jättää huipulle vaimonsa kunniaksi. Tämä seikka on tietenkin herättänyt spekulaatioita, että ainakin Mallory olisi selvinnyt huipulle asti ja jättänyt valokuvan sinne, josta se myöhemmin olisi lähtenyt virtausten mukana maailman tuuliin. Täten Mallory olisi pudonnut kuolemaansa laskeutuessaan alas, eikä pyrkiessään huipulle.

(topchinatravel.com)

Malloryn taskusta löydettiin lumilasit, joten tämän perusteella on arveltu, että Mallory olisi saavuttanut huipun pimeän aikaan eli jättänyt sitten lasit taskuunsa tarpeettomina. On myös mahdollista, että näitä laseja olisi ollut kaksi paria, ja toiset olisivat sitten pyyhkiytyneet rinnelaskussa ties minne.

Mallorylla ja Irvinella oli mukanaan Kodak-kamera, jonka käytöstä vastasi Irvine. Tätä kameraa, kuten Irvinen ruumistakaan, ei ole löydetty. Kodakin asiantuntijat ovat jopa tehneet nykypäivän kiipeilijöille ohjeet, kuinka tulee toimia, jos tämä kamera ikinä löydetään. Heidän mukaansa on varsin mahdollista, että filmi on säilynyt ja kehitettävissä.

Mikä sitten puoltaa teoriaa, että nämä miehet saavuttivat huipun todellakin jo vuonna 1924?

Huipun saavuttamista yöaikaan puoltaa ainakin se, että lukuisat kiipeilijät kertovat ns. Everest-kuumeesta: mitä lähempänä huippua olet, sitä enemmän haluat kiivetä eteenpäin välittämättä mistään muusta. Jotenkin olisi ymmärrettävää, että tämä sama efekti olisi ollut olemassa jo tuolloin 1920-luvulla, kun huipulle ei tosiaankaan oltu vielä päästy lukuisista yrityksistä huolimatta.

Malloryn vaimon valokuva on voinut pudota hänen taskustaan koska tahansa, tai sitten se on todellakin jätetty huipulle.

Ruth Turner Mallory, Georgen vaimo.

1960-luvun kiinalaisen retkikunnan jäsentä Xu Jingia haastateltiin v. 2001, ja hän mainitsi havainneensa pohjoisrinteellä vanhan ruumiin selällään jalat kohti taivasta, mutta ei osannut kertoa tarkempaa sijaintia. On siis mahdollista, että hän on sattumalta nähnyt vilauksen Irvinen ruumiista, sillä tuolla rinteellä ainoat mahdolliset kävijät olivat Mallory ja Irvine (ennen vuotta 1960).

On epäilty sitäkin, että vuoden 1924 vaatetuksen ja varusteiden suhteen olisi ollut mahdotonta selviytyä Everestin olosuhteissa. Tuolloin ei ollut käytössä nykyajan vaateteknologiaa, joten kerrospukeutuminen ja luonnonmateriaalit olivat kiipeilijöiden elinehto. George Mallorylla tiedetään olleen Burberryn veden- ja tuulenkestävä asu, joka tuolloiseen aikaan oli aivan hifiä (tietenkin lukuisten puuvilla- ja pellavavaatteiden lisäksi).

Useat kiipeilijät ovat selviytyneet nykyaikanakin ilman happilaitteita Everestillä; toisin kuin Mallory ja Irvine, joilla kuitenkin oli useita happipulloja käytössään. Niiden tilavuus oli pieni verrattuna nykyaikaisiin varusteisiin, mutta näitä tyhjiä pulloja on kuitenkin rinteeltä löydetty. Tiettävästi viimeiselle etapille pulloja oli varattu neljä kappaletta, joista kolme on löydetty tyhjinä. Tämä seikka voisi osoittaa sen, että huipulle on tosiaankin menty apinan raivolla ja yksi happipullo olisi sitten jäänyt käyttämättä alas laskeutumisen yhteydessä, kun putoaminen on tapahtunut.

1960-luvun kiinalaisten retkueen osalta on esitetty teorioita, että he olisivat peräti löytäneet Irvinen ruumiin ja tämän mukana olleen kameran. Isänmaan kunniaa edistääkseen he olisivat sitten siirtäneet/pudottaneet mokomat pois kuljeksimasta, jotta pohjoisrinteen valloitus olisi saatu kiinalaisten nimiin. Tähän teoriaan Akka ei paneudu sen enempää; tokihan se mahdollista olisi, mutta menee panettelun puolelle.

Mihin George Mallory sitten joutui löytymisensä jälkeen?

Kaikki Everestin ruumiit ovat edelleen siellä, mistä niitä sitten ikinä löydetäänkään. Joidenkin menehtyneiden ruumiita pudotetaan notkelmiin ja rotkoihin ihan vain oppaidenkin toimesta, sillä ne ”häiritsevät” yleisimpiä kiipeilyreittejä. Jotkut ruumiit tosin toimivat kiintopisteinä, joiden avulla rinteillä suunnistetaan. Kuinka karua; mutta toisaalta jokainen vuorelle lähtijä tietää vaarat ja kuoleman mahdollisuuden.

George Mallory kuitenkin peitettiin kivillä, paikalla pidettiin pieni muistotilaisuus ja herra sai jäädä niille sijoilleen. Tämä ratkaisu oli jälkipolvillekin sopiva, kuten Malloryn poika John 80-vuotiaana kertoi medialle. Hänen isänsä oli kuollut pojan itsensä ollessa 3-vuotias.

Kamera ja Irvinen ruumis ovat siis edelleen teillä tietymättömillä, tai ehkä ne tosiaankin kaapattiin/siirrettiin 1960-luvun kiinalaisen retkueen myötä, kuten salaliittoteoriat väittävät. Eipä tuolla seikalla ole kuitenkaan paljon väliä, kun miettii 1920-luvun varusteita ja olosuhteita: sankareita, huimapäitä, hulluja visionäärejä nämä äijät kuitenkin olivat! Paineltiin menemään muina miehinä alkeellisilla vehkeillä ja vaatetuksella, ja legenda jäi elämään Malloryn lausahduksen myötä: toimittaja kysyi, miksi hän aikoo lähteä valloittamaan Mount Everestin ja vastaus oli: ”koska se on siellä.”

Mount Everestiltä löytyy myös roskia ruumiiden lisäksi.

Akka nostaa hattua ja poistuu taas takavasemmalle, sillä Akasta ei ole vuorikiipeilijäksi. Kunnia heille, kelle kunnia kuuluu ja RIP George Mallory ja Andrew Sandy Irvine: kunnianhimoiset äijät, jotka jäivät yrityksellään historiaan eri tavalla, kuin olivat aikoneet.

List of people who died climbing Mount Everest – Wikipedia

Akan toiveissa onkin, että edes toinen heistä olisi kuollut tietäen saavuttaneensa sen huipun; hän olisi sitten ainakin kuollut onnellisena siitä, että on saavuttanut oman tavoitteensa. Minkä takia sinne pitää ylipäätään enää kenenkään lähteä haahuilemaan?

”Koska se on siellä.”

Veikka Gustafsson tekee tärkeän huomion Himalajan suru-uutisista – Urheilu – Ilta-Sanomat

Ainakin 19 on kuollut lumivyöryssä Intiassa | Uutissuomalainen | Etelä-Suomen Sanomat (ess.fi)

PÄIVITYS 24.5.2025: Jostakin syystä Akalta oli jäänyt pimentoon uutinen, jonka mukaan Sandy Irvinen sukka ja kenkä löytyivät Everestiltä syksyllä 2024. Kyseessä ei ole mysteeri, sillä sukassa on todellakin nimilappu ”A. C. IRVINE.” Voi hyvä ihme, millaista on löytää tällainen jäänne sieltä korkealta vuoristosta kaikkien näiden vuosikymmenien jälkeen…? Kunhan se kamera löytyisi vielä jostakin…

Remains of Sandy Irvine believed found on Everest after 100 years National Geographic

(allthatsinteresting/natgeo)

TRAAGINEN RAKKAUSTARINA 80 VUODEN TAKAA

”Frankly, my dear, I don’t give a damn.” Kaikki vähänkään historiallisesta draamasta kiinnostuneet tietävät, mistä tämä lause on peräisin: legendaarisesta Tuulen viemää-elokuvasta, joka aikanaan ilmestyessään v. 1939 olikin varsinainen kassamagneetti. Nämä kuuluisat sanat lausui iki-ihana Clark Gable, joka esitti Rhett Butleria. Tiettävästi Gable suoritti tämän työnsä vastentahtoisesti rooliaan inhoten, mutta mitäpä sitä ei mies tekisi maineensa ja massinsa eteen…

Clark Gable (1901-1960).

Clark Gable (Herra Larkki Kaapeli, heh…) ehti olla elämänsä aikana naimisissa peräti viisi kertaa, mutta kolmannen vaimon, Carole Lombardin, on sanottu olleen hänen elämänsä rakkaus. Kuka muistaa tällaisen näyttelijättären tai mitään hänen roolitöistään? Ei Akka ainakaan muista. Itse asiassa Lombard oli jo 1920-luvulla kuuluisa mykkäfilminäyttelijä, ja 1930-luvulle tultaessa erittäin suosittu esiintyjä myös äänielokuvissa. Häpeillen täytyy kyllä myöntää, että tämä upea kaunotar on jäänyt kyllä unohduksiin ajan hampaisiin.

Carole Lombard (1908-1942).

Noh, joka tapauksessa kumpikin näyttelijä oli jo naimisissa tavatessaan toisensa ensimmäisen kerran v. 1932 elokuvan ”No Man of Her Own/Mies minua varten” kuvauksissa. Tuolloin rakkauden liekki ei vielä päässyt syttymään, mutta joitakin vuosia myöhemmin Lombard oli jo eronnut miehestään ja Gable asui asumuserossa. Kas kummaa; tilanne alkoi kehkeytyä ja pariskunta nähtiinkin usein yhteisissä seurapiiritapahtumissa umpirakastuneina. Herra Kaapeli erosi lopulta vaimostaan v. 1939 ja samana vuonna hän ja Carole Lombard avioituivat nopeasti. Koko Hollywoodin kerma juhlisti tätä upeaa paria ja heitä kutsuttiinkin koko kaupungin unelmapariksi.

Parin maatila Kaliforniassa (Wikimedia Commons).

Tämä kukkea onni päättyi kuitenkin jo v. 1942, kun MGM-filmiyhtiö halusi lähettää edustavan lähettiläänsä Lombardin kiertueelle myymään sotavelkakirjoja v. 1941 lähtien. Näin tapahtuikin samalla, kun Kaapeli oli uusimman filminsä kuvauksissa Los Angelesissa (Somewhere I’ll find you/Sotareportteri). Lombard kierteli samaan aikaan junalla kotiosavaltiossaan Indianassa, mutta kotiinpaluun hän halusi välttämättä tehdä lentokoneella. On väitetty, että Lombard oli huolissaan aviomiehestään, olihan tämän vastanäyttelijänä elokuvassa kuitenkin aikansa seksisymboli Lana Turner. Joten: Lombard hylkäsi pitkän ja puuduttavan junamatkan ja turvautui nopeampaan lentokoneeseen päästäkseen pikaisesti kotiin. Kyydissä oli yhteensä 22 henkilöä; mukaan lukien Lombardin äiti.

Lana Turner (1921-1995).

Pian nousun jälkeen kone törmäsi kuitenkin Mount Potosi-vuorenseinämään Nevadassa ja hajosi tuhannen pärskeiksi tappaen kaikki kyydissä olleet ihmiset.

Potosi Mountain – Google Maps

Herra Kaapeli oli murheenmurtama saatuaan tiedon onnettomuudesta ja karautti paikalle saadakseen lisätietoja tapahtuneesta. Vuorta lähinnä sijaitsevassa baarissa (Pioneer Saloon) Herra Kaapeli marssi hermostuneena edestakaisin, poltteli ketjussa ja ryyppäsi odottaessaan tietoja vaimostaan. Kun kävi ilmi, että kaikki matkustajat koneessa olivat kuolleet, Herra Kaapeli masentui pahanpäiväisesti. Lopulta hän kuitenkin ilmoittautui myöhemmin armeijan palvelukseen ja mm. lensi pommituslentoja Euroopassa. Elokuvaurakin jatkui sitten entiseen tapaansa sodan jälkeen.

Pioneer Saloon, Goodsprings, Nevada.

On kuitenkin kerrottu, että Herra Kaapeli jatkoi elämäänsä kipinänsä menettäneenä eikä päässyt koskaan onnettomuudesta yli. Hänet haudattiin v. 1960 Carole Lombardin viereen Glendalen hautausmaalle, Kaliforniaan. Rest in peace, Rhett… äh, Herra Kaapeli!

Tällaisesta ihastuttavasta ikuisesta rakkaudesta vaikuttuneina on tietenkin esitetty lukuisia tarinoita, kuinka Herra Kaapelin rauhaton sielu vaeltelee edelleenkin tässä pikkuruisessa Pioneer Saloon -baarissa. Samaa on tietenkin kerrottu Oatman-hotellista (ent. Durlin Hotel) Arizonassa, jossa tämä unelmapari vietti hääyönsä. Pitäähän tällaisesta tragediasta saada kaikki mahdollinen hyöty irti, jos ei muuten; niin kunnon aavetarinoilla! Kyllä Akkakin majoittuisi mielellään samaan sviittiin, jossa ah, niin karismaattinen Rhett… Herra Kaapelikin makoili. Akka ajattelisi tosin vain ilmastonmuutosta, verotusta ja kaikkea muuta synkeää, eikä ollenkaan mitään Rhettiä. Yeah…!

Oatman Hotel, Oatman, Arizona.

Sinänsä kyllä ihmetyttää tällainen satumainen rakkaustarina, kun Herra Kaapelilla tiedettiin kuitenkin olevan useita sivusuhteita useiden vastanäyttelijöidensä kanssa. Eräästä tällaisesta sivusuhteesta syntyi avioton lapsikin v. 1935, mutta tämä seikka pidettiin piilossa ja paljastettiin vasta Herra Kaapelin kuoleman jälkeen. Jopa Carole Lombardkin oli huolissaan aviomiehensä ja Lana Turnerin yhteisestä elokuvaproggiksesta, joten kieltämättä tilanne vaikuttaa merkilliseltä. Kaapelin seuraavat kaksi avioliittoa onnettomuuden jälkeen kestivät vain kolme (Sylvia Ashley) ja viisi vuotta (Kay Williams). Ainoan ”virallisen” lapsensa Herra Kaapeli saikin tämän viimeisen vaimonsa kanssa, mutta lapsi syntyi vasta v. 1961, kun hänen isänsä oli jo menehtynyt sydänkohtaukseen.

Kenenköhän ajatus oli haudata Herra Kaapeli Carole Lombardin viereen? Oliko tämä lyhytkestoinen unelmasatu vain niin hieno, että sitä utopiaa piti jatkaa vielä kuolemankin jälkeen? Tai ehkäpä Herra Kaapeli oli itse toivonut niin? No, samapa tuo, kun kerran molemmat kummittelevat siellä sun täällä, yhdessä ja erikseen. Lento-onnettomuudessa kuoli kuitenkin yhteensä 22 ihmistä; missäs he sitten hilluvat? Ehkäpä mukana ollut Lombardin äiti komentelee tytärtään hakemaan tätä kuuluisaa aviomiestä pois sieltä pikkubaarista, mutta ketään turistia ei tällainen vanharouva kiinnosta.

Elizabeth Knight (Carolen äiti), Gable ja Lombard.

Onhan se nyt vaan niin paljon hienompaa ajatella, kuinka nämä ”Hollywoodin supertähdet” viuhahtelevat seinien läpi ja vaikeroivat traagista kohtaloaan, joka erotti heidät tässä maallisessa elämässä. Siinä ei yhdellä anopilla ole mitään virkaa, saati niillä 15:llä armeijan sotilaalla, jotka myöskin menehtyivät turmassa. ”Frankly, my dear, I don’t give a damn,” voisi turisti sanoa, vaikka Herra Kaapelin anoppi nykisi tätä hurmoksellista aaveturistia suoraan hihasta. Että missäs rouvan vävypoika mahtaakaan piilotella, häh? Rouva on nyt hyvä vaan ja tekee tilaa!

”Hus, rouva, hus! Rhett Butler tulee kohta!”

KÄYTÖSTAWAT KUNNIAAN!

Akalla on onni omistaa käytösopas 1950-luvulta; ajalta, jolloin tällaisiin seikkoihin kiinnitettiin erityisen paljon huomiota. Nyt yhteiskunnan avautuessa kannattaakin kerrata joitakin perusasioita, jottemme pilaa mainettamme käyttäytymällä tökerösti ”ulkomaailmassa.”

KADULLA SYÖMINEN: ”Kadulla ei sovi mutustella. Ihminen, joka jauhaa purukumia tai kulkee kadulla suu täynnä makeisia, haukaten omenaa tai nuoleskellen jäätelöä, vie ajatukset hyvin helposti märehtivään eläimeen.”
Hyvästi, street food!

MUSIIKKIESITYKSET: ”Suurissa ravintoloissa, joissa on hyvä orkesteri, sama orkesteri VOI illan kuluessa esittää sekä konserttiohjelmaa että tanssimusiikkia.”
Että ensin kuunnellaan Johann Sebastian Bachia ja sitten voi leikkisästi kuunnella Olavi Virtaa? Että tällainen on tosiaankin ihan sallittua?

VIERAANA KUTSUILLA: ”Vieras, joka kaataa lasin pöytäliinalle, särkee esineen tms., on sangen onneton, minkä vuoksi hyvä emäntä silmänräpäyksessä koettaa keksiä jotakin humoristista, kevyttä ja hauskaa huomautettavaa, jotta koko tapaus häipyisi niin kivuttomasti kuin suinkin yleisen ilonpidon hyrskyihin.”
Akka kannattaa yleisen ilonpidon ’hyrskyjä,’ mitä ne sitten ovatkaan!

”Useimmat niistä jatkoista, joita meidän sukupolvemme tuntee, ovat vailla suurten teemojen innoittavaa hohdetta. Sen sijaan ne ovat paljon ylitsevuotavampia alkoholin ja riidan tai tyhjän lörpötyksen puolesta.”
Ihanko totta, arvon Watson?

HIUSVÄRIT: ”Tukanvärjääminen näyttää useimmiten arveluttavalta ja tuo mieleen joidenkin romaanien sirkustirehtöörikuvaukset.”
Damn, jokaisessa romaanissahan tosiaan kuvaillaan sirkustirehtöörejä!

PÄIVÄLLISKUTSU: ”Vanhan tavan mukaan olisi kohteliaan vieraan saavuttava viisi minuuttia ennen määräaikaa, mikäli on kysymyksessä kutsu aterialle. Viiden minuutin myöhästyminen on kuitenkin sallittu eikä sitä voi vielä pitää myöhästymisenä – kuusi minuuttia on jo vakava virhe!”
Miten se yksi minuutti nyt muuttuu yhtäkkiä hirveäksi kämmiksi… äkkiä asettamaan kelloa sekunnilleen oikeaan aikaan!

TERVEHTIMINEN: ”Kädelle suuteleminen edellyttää tietenkin, ettei nainen ole kovin pohjoismaisen jäykkä ja tottumaton.”
Tällaisessa tilanteessa Akka näyttäisi hyvin nopeasti, kuinka pohjoismaisen jäykkä Akan nyrkki on.

JULKINEN LIIKENNE: ”Raitiovaunun jäljestä ei ainakaan pidä juosta, siitäkään syystä, että ihminen on mitä epäesteettisin läähättäessään, puhkuessaan ja huitoessaan.”
Nimenomaan! Älkää läähättäkö ratikoiden perässä, pervot!

PUKEUTUMINEN: ”Kauneinkaan puku ei voi viehättää naisen yllä, joka ei huolehdi siitä, että hän ainakin kerran päivässä puhdistaa ihonsa kaikkia ruumiinosia myöten.”
Herregud, me naisethan haluamme nimenomaan viehättää!

KUTSUT KOTONA: ”Herrakutsujen ruokalistaan kuuluu tavallista maustetumpia, vahvempia ja mieluimmin erikoisia ruokalajeja sekä kuivia viinejä. Myöhemmin illalla herrat panevat arvoa makkaroille, sinapille ja vahvoille juustoille oluen ja viinaryypyn kera.”
Akka änkeää mukaan herrojen kutsuille, sanokaa mitä sanotte, ukot!

(Lookandlearn/William Hogarth (1697-1764).)

”Isännän velvollisuuksiin kuuluu (kutsuilla) juoda malja emännän kanssa. Hän onkin sitten ainoa mies, jolla on tämä oikeus. Samoin sanotaan vanhan tavan määräävän, että aviomies, joka ei muista juoda maljaa vaimonsa kanssa, on velvollinen ostamaan hänelle silkkisukkaparin.”
Pitäkää sukkanne ja maljanne, Akka on jo siellä herrakutsuilla.

”Makuuhuoneeseen emme täällä Suomessa yleensä vie vieraita, päinvastoin kuin esim. anglosaksisissa maissa, joissa naisvieraat päivällisen päätyttyä viedään makuuhuoneeseen ja sen yhteydessä olevaan kylpyhuoneeseen, missä he voivat puuteroida itsensä ja järjestää tukkansa ym.”
Eijjumaliste… Akka sulle puuteroinnit näyttää!!

PERHE: ”Vanhemmat valittavat usein, että heidän lapsensa ovat tottelemattomia – mikä tietysti on heidän omaa syytänsä – ja lapset pitävät vanhempiaan ikävystyttävinä.”

”Lapsia ei voi ottaa täysihoitolaan, ellei saa heitä tottelemaan ja noudattamaan määräyksiä silloinkin, kun joku ei ole heitä paimentamassa.”
Jotkut asiat eivät ikinä muutu – vanhempia saa syyllistää ja tietenkin vanhemmat ovat ikävystyttäviä lapsen mielestä!

PUHELIN: ”Mikäli on erehdyksessä soittanut väärään paikkaan ja huomaa sen, on pyydettävä kohteliaasti anteeksi eikä pantava kuulotorvea nopeasti pois.”
Kuulitkos, sähkönmyyjä; ei vaihdeta sähköyhtiötä vaan asetetaan kuulotorvi alas!

HISSISSÄ: ”Hissiin astuessaan herrasmies tarjoaa tietä takanaan tulevalle vanhemmalle naiselle, ottaa hatun päästään naisen ollessa hississä ja mikäli hän polttaa, heittää pois savukkeensa.”
No nih, piponreuhkat ja tupakit veks, kun naisia on hississä!

ULKOMAILLA: ”Ulkomailla on tanssiravintoloissa nk. gigoloita – niin mies- kuin naispuolisia, joita ravintolavieras saa ’vuokrata’ tanssiparikseeen.”
Ilmankos niitä lentolippuja on alettu myydä kamalalla vimmalla.

”Ei pidä ehdoin tahdoin ryhtyä valokuvaamaan tärkeiden linnoitusten lähellä ja siten syyttä suotta vaivata oman maan lähetystöä, jonka täytyy ryhtyä toimenpiteisiin estääkseen asianomaista joutumasta vakoojan kirjoihin.”
Pois linnoituksilta, suomalaiset! Pois linnoituksilta ja sassiin!

No niin. Eiköhän me näillä opeilla pärjätä pitkälle tulevaisuuteen!

Lainaukset: Käytöksen kultainen kirja, WSOY 1957