ERIKOISIA KUOLEMANTAPAUKSIA KAUTTA HISTORIAN

400-luvulla eaa. kreikkalainen taiteilija Zeuxis nauroi itsensä kuoliaaksi viimeisimmän maalauksensa valmistuttua. Muuan iäkäs nainen oli tilannut taiteilijalta jumalatar Afroditea esittävän maalauksen, mutta tilaaja päättikin itse esiintyä jumalattaren mallina. Lopputulos lienee siis ollut niin huvittava, että jopa taiteilija itse kuoli hillittömään naurukohtaukseen. Tällainen kohtaus saattaa aiheuttaa sydämenpysähdyksen, ja itse asiassa historia tuntee useitakin tällaisia itsensä-kuoliaaksi-naurajia.

Afrodite. Patsas ei liity tapaukseen.

Samaisella vuosisadalla kuoli myös ateenalainen tragediakirjailija Aiskhylos. Vuonna 456 eaa. Aiskhylos kohtasi loppunsa, kun hänen kaljun päänsä ylitse lentänyt kotka pudotti tähän paljaaseen kupoliin kilpikonnan rikkoakseen näin tämän kilpparin kuoren – ilmeisesti kotka luuli Aiskhyloksen päätä kiveksi. Plinius vanhempi, oppinut luonnonhistorioitsija, kertoo myös, että Aiskhylos olisi tuona päivänä poistunut kodistaan ainoastaan siksi, että hän uskoi talonsa romahtavan hänen päällensä. Plinius vanhempi kuoli itse Pompeijissa Vesuviuksen purkauksessa v. 79 jaa. Tästä tapahtumasta kertoo puolestaan Plinius nuorempi; hänen silminnäkijäkertomuksensa purkauksesta on säilynyt nykypäiviin asti.

Aiskhylos.

Länsi-Frankian (nyk. Ranska) kuningas Ludvig III Nuori kuoli 5.8.882 vain noin 17-vuotiaana jahdatessaan ratsain nuorta neitokaista. Neito pakeni isänsä taloon, mutta perässä sisään rientänyt kuningas löi päänsä matalaan ovenkamanaan ja kaatui. Tästä riiausreissusta aiheutui kuninkaalle siis kallonmurtuma ja täten hengenmenetys. Myös Ranskan kuningas Kaarle VIII kuoli samanlaiseen vammaan v. 1498, mutta hän löi päänsä kiviseen ovenkarmiin mennessään seuraamaan kuninkaallista pallopeliä (josta myöhemmin kehittyi nykyisenlainen tennispeli).

Louis III/Charles de Steuben 1837.

30.11.1016 kuoli Englannin kuningas Edmund Rautakylki epäselvissä olosuhteissa. Tuon ajan historioitsijat tosin kertovat, että kuningasta puukotettiin useita kertoja tai ammuttiin varsijousella hänen istuessaan täysistunnossa… käymälässä. Oli miten oli, tämä vessakunkku on kuitenkin nykyistenkin brittimonarkkien esi-isä.

Edmund Rautakylki.

Kaarle II Ilkeä, Navarran kuningas Espanjassa, kuoli 1.1.1387. Hänen erikoisen kuolemansa yksityiskohdista on olemassa erilaisia versioita, mutta pääpiirteissään tarina kuuluu näin: sairastuttuaan kuningas sai hovilääkäreiltään ohjeet, että hänet tuli ommella alkoholissa liotettuun, säkkimäiseen pellavakankaaseen. Eri versioista riippuen tämä kuninkaan “makuupussi” syttyi sitten tuleen joko kynttilänliekistä tai hiilistä, joilla tätä pussukkaa lämmitettiin. Kuningas kuoli sitten tämän seurauksena pahoihin palovammoihin – olipa hyvä hoitokeino!

Kaarle II Ilkeä/WikimediaCommons.

Vuonna 1567 Braunau am Innin pormestari Hans Staininger kuoli kompastuttuaan omaan partaansa. Kaupungissa oli syttynyt tulipalo, ja evakuoinnin yhteydessä äijä tosiaankin kompastui tähän 1,4-metriseen partaansa murtaen niskansa. Yleensä parta oli rullattu nahkaiseen pussukkaan, mutta tulipalosta johtuvan kiireen takia parta ilmeisesti liehui valtoimenaan.

Hans Staininger.

Ranskalainen säveltäjä-muusikko-kapellimestari-tanssija Jean-Baptiste Lully kuoli v. 1687 kuolioon, jonka hän sai iskettyään vahingossa pitkän tahtipuikkonsa omaan jalkaansa. Tämä moniosaaja kieltäytyi jalkansa amputaatiosta voidakseen edelleen tanssia, mutta loppupeleissä äijä menehtyi siis kuoliosta seuranneeseen aivotulehdukseen.

Jean-Baptiste Lully/Jean-Louis Roullet 1600-l.

Itävallan arkkiherttuatar Mathilda kuoli vain 18-vuotiaana 6.6.1867. Mathilda oli pukeutunut hienosti teatteriinlähtöä varten, mutta sytytettyään savukkeen hän kuuli isänsä saapuvan. Isä oli kieltänyt häneltä tupakoinnin, joten Mathilda piilotti savukkeensa hameen laskoksiin aiheuttaen näin tämän helposti syttyvän kankaan roihahtamisen tuleen. Mathilda kuoli palosta aiheutuneisiin toisen ja kolmannen asteen palovammoihin.

Mathilda n. 1864.

Clement Vallandigham, ohiolainen asianajaja ja kongressiedustaja, kuoli vahinkolaukaukseen v. 1871. Tapahtumassa on outoa se, että Vallandigham ampui itse itseään oikeussalissa – hän puolusti murhasta syytettyä miestä ja yritti aseen laukaisulla osoittaa, että murhan uhri oli hyvinkin voinut ampua itseään vahingossa. Valitettavasti ase olikin edelleen ladattu (!) ja Vallandigham kuoli virtsarakkoonsa ampumaansa luotiin. Noh, tämän seurauksena hänen asiakkaansa vapautettiin syytteistä, joten demonstraatio oli varsin… hmm… osuva.

Clement Vallandigham.

Allan Pinkerton – Pinkertonin yksityisetsivätoimiston perustaja – kuoli Chicagossa 1.7.1884 kompastuttuaan jalkakäytävällä ja purtuaan kieleensä. Tästäkin vahingosta seurasi kuolio, johon Pinkerton menehtyi – tosin hän oli jo vuotta aiemmin kärsinyt sydänkohtauksesta, joten kuolio saattoi edesauttaa uuden kohtauksen syntymistä.

Allan Pinkerton.

Melissa Tiemann kuoli 50-vuotiaana Los Angelesissa 7.7.1904. Kuolinsyy? Melissa putosi raitiovaunusta ja löi päänsä katuun, jolloin hänen alumiinisen hiussolkensa piikit upposivat hänen aivoihinsa.

Päivälleen 20 vuotta myöhemmin 7.7.1924 kuoli Amerikan 30:nnen presidentin Calvin Coolidgen nuorin poika Calvin Coolidge Junior vain 16-vuotiaana. Junior oli viikkoa aiemmin pelannut isoveljensä kanssa tennistä Valkoisen talon tenniskentällä – ilman sukkia. Hänen varpaaseensa tullut rakko tulehtui ja poika kuoli verenmyrkytykseen.

Calvin Coolidge Junior.

Näistä edellisistä poiketen ehkä kummallisin kuolemarypäs tapahtui Saksan Erfurtissa 26.7.1184, jolloin Saksan kuningas Henrik VI oli kutsunut Saksan Pyhän keisarikunnan ylimystöä koolle kokoukseen Petersbergin linnoitukseen. Tämän ylhäisen joukkion kokoonnuttua rakennuksen toiseen kerrokseen, puinen lattia romahti heidän painonsa alla pudottaen mm. useita kreivejä suoraan kellarikerroksessa sijaitsevaan käymälälietteeseen. Jopa yli 60:n ihmisen kerrotaan kuolleen joko hukkumalla tähän p*skaan tai tukehtuen lietteen huuruihin. Itse kuningas kuitenkin pelastui, sillä hän istui rakenteiden pettäessä omassa istuinsyvennyksessään kivisen lattian päällä ja hänet pelastettiinkin nopeasti tikapuiden avulla. Long live the King, vai mitä? Tätä tapahtumaa kutsutaan Erfurtin käymäläkatastrofiksi, eikä suotta – kerrassaan hirvittävä tapa heittää henkensä.

Petersbergin linnoitus/WikimediaCommons.

Akka epäileekin, että tämän tapahtuman seurauksena aika monikin rakennusmies taisi pudottaa päänsä ihan kirjaimellisestikin. Täytyykin seurailla, minkälaisia sanktioita seuraa viimeaikaisista parvekelasien tippumisista (Tikkurila/Järvenpää), ja seuraako näistä tapahtumista valtaisa operaatio p*skojen parvekerakenteiden vaihtamiseksi. Syytä nimittäin olisi!

Parvekelasi putosi alas hoivakodissa Järvenpäässä – Kotimaa – Ilta-Sanomat

Nainen putosi parvekkeelta Vantaalla ja kuoli – Tukes selvittää parvekekaiteen turvallisuutta | Yle Uutiset

EDULLISEN AARTEEN METSÄSTÄJÄT

Jokohan olisi aiheellista vaihtaa “kirpputori”-termi joksikin ihan muuksi? Tämä kalsea nimitys on peräisin Ranskasta, Saint Ouenin kaupungista, jonne perustettiin laaja kirpputorialue 1800-luvun loppupuolella. Tuolloin olikin tuiki tavallista, että vanhat vaatteet kuhisivat kirppuja, joten sinänsä tämä termi on tosiaankin kirjaimellisesti oikea. Akka ei kyllä tähän hätään keksi mitään parempaakaan termiä kirpparin tilalle, mutta… laitetaanpa asia mietintämyssyyn!

Marché Aux Puces-kirpputori 1800-luvulla (bonjourparis.com).

Kirppareiden viehätyshän piilee siinä, ettei koskaan voi tietää, mitä aarteita niistä voi löytää – ja usein aivan tolkuttoman edullisesti! Katsotaanpa siis, minkälaisia aarteita jotkut onnekkaat hannuhanhet ovat löytäneet:

  • Yksi kuuluisimmista löydöistä on tietenkin vanha valokuva, joka esittää Billy the Kidiä seurueineen pelaamassa krokettia hääjuhlan yhteydessä. Tämä vanha kuva löytyi sattumalta kahden dollarin laatikosta muiden valokuvien seasta. Keräilijä Randy Guijarro käytti runsaasti aikaa, rahaa ja vaivaa saadakseen kuvan autenttisuuden selvitettyä, ja lopulta kuva myytiinkin aidoksi todennettuna 2,3 miljoonalla dollarilla v. 2011.
Billy the Kid kuvassa suurennettuna. Itse kuvan ottopaikkakin on löydetty kuvan ostajan tekemän tutkimustyön ansiosta.
  • Vuonna 2004 eräs onnekas romumetallikauppias löysi Lontoon kirpputorilta munanmuotoisen pöytäkellon, joka paljastui sittemmin itsensä Fabergén tekemäksi kadonneeksi munaksi. Kellon ostohinta oli n. 14 000 dollaria, mutta sen arvoksi on arvioitu n. 33-36 miljoonaa dollaria. Kello on sittemmin myyty keräilijälle, joka ei halunnut paljastaa ostohintaa. Tämä huikea, jalokivin koristeltu esine on kuitenkin todennettu Aleksanteri III:n vaimon Maria Fjodorovnan saamaksi lahjaksi vuodelta 1887.
Munakello/kellomuna (bloomberg.com).
  • Pennsylvaniassa v. 1989 eräs onnekas mies osti neljällä dollarilla arvottoman maalauksen kirpputorilta, sillä hän piti taulun vanhoista, puisista kehyksistä. Kotiin päästyään mies irroitti maalatun kanvaasin kehyksistä, ja löysi samalla tauluun piilotetun, taitetun paperin. Tämä paperi paljastui yhdeksi niistä 25:sta kopiosta, jotka tehtiin Amerikan itsenäisyysjulistuksesta v. 1776! Kun kopio oli todistettu aidoksi (tässä yhteydessä kopio tarkoittaa tietenkin käsin kopioitua dokumenttia…), julistus laitettiin huutokaupattavaksi kuuluisalle Sotheby’s -yritykselle. Kaikkien yllätykseksi hinta nousi lopulta 8,14 miljoonaan dollariin, vaikka hinnaksi oli aluksi arvioitu noin 2,4 miljoonaa dollaria.
(history.com)
  • Muuan teksasilainen Emil Knodell löysi pihakirppikseltä mieleisensä pähkinäpuisen lipaston vain sadalla dollarilla. Lipasto oli valmistettu käsityönä 1800-luvun loppupuolella, ja siinä oli peräti marmorinen kansilevy. Kun painavaa lipastoa nostettiin autoon, siitä alkoi kuulua merkillistä, metallista kolinaa, jonka syytä Knodell alkoikin kotonaan selvittää. Tällöin lipastosta paljastui salalokero, jossa oli mm. timantti- ja helmikoruja, kultainen rannerengas, hopeakolikoita, rubiineja ja smaragdeja. Eikä siinä vielä kaikki: laatikkoon oli piilotettu myös sisällissodan aikaisia mitaleja ja kirjeitä ja postimerkkejä eri aikakausilta. Rehtinä miehenä Knodell palautti tämän aarteen sen alkuperäisille omistajilleen, ja tälle teolle Akka nostaa hattuaan.
Aarrelipasto (abcnews.com).
  • Vuonna 2007 myöskin pihakirppikseltä ostettu kolmen dollarin kulho paljastui 1000-vuotiaaksi kiinalaiseksi koriste-esineeksi New Yorkissa. Tämä kulho päätyi ostajansa olohuoneen pöydälle useiksi vuosiksi, kunnes sen alkuperä alkoi lopulta kiehtoa omistajansa mieltä ja kulho vietiinkin asiantuntijan arvioitavaksi. Tällöin paljastuikin, että kulho oli tosiaankin Pohjoisen Song-Dynastian aikainen (960–1279 jaa.) koriste-esine, joka lopulta huutokaupattiin peräti 2,225 000 punnalla.
Kiinalainen kulho (news.com.au).
  • Norma Ifill Brooklynista osti v. 2005 kirpputorilta erikoisen kaulakorun 15 dollarilla. Tämä koru osoittautui myöhemmin maineikkaan, amerikkalaisen kuvanveistäjä Alexander Calderin (1898 – 1976) uniikiksi käsityöksi. Tällä kuvanveistäjällä oli tapana tehdä tällaisia koruja lahjoiksi ystävilleen, ja Norma tunnistikin korunsa vasta nähdessään esitteen Calderin näyttelystä. Tässä näyttelyssä oli esillä samantyyppinen kaulakoru, joten Norma veikin korun arvioitavaksi. Kun koru oli todistettu aidoksi, se myytiin huutokaupassa huimaan 267 750 dollarin hintaan.
Calderin kaulakoru (artfixdaily/christie’s).
  • Brittiläinen Andy Fields osti v. 2010 Las Vegasissa viisi taulua huippuedulliseen viiden dollarin hintaan. Vasta kotona hän huomasi, että yhden taulun taakse oli piilotettu luonnos miehestä, jonka vieressä oli signeeraus Andy Warhol. Tarkemmissa tutkimuksissa paljastui, että luonnos on tosiaankin n. 10-vuotiaan Warholin piirros laulaja Rudy Valleesta. Omistaja Fields on kuitenkin kieltäytynyt myymästä piirrosta, vaikka sen arvoksi on arvioitu 1,5-2 miljoonaa dollaria.
Andy Warholin piirros (bbcnews).
  • Vuonna 2008 Tony Marohn löysi Kaliforniassa pihakirppikseltä laatikon, joka näytti olevan täynnä vanhoja paperidokumentteja. Hän osti paperit pois kuljeksimasta viidellä dollarilla, ja hämmästyksekseen löysi papereiden seasta Palmer Union Oil Companyn osakekirjoja vuodelta 1924. Tämä yritys yhdistyi myöhemmin mm. Coca-colaan, joten nämä löydetyt 1625 osaketta olisivat noin 180 miljoonan dollarin arvoisia nykyaikana. Tony Marohn kuoli v. 2010 kesken asiasta käytävän oikeudenkäynnin, mutta perhe jatkoi oikeustoimia tämänkin jälkeen. Lopulta asia ratkaistiin Coca-colan hyväksi, eikä perhe saanut kiivaasti tavoittelemaansa jättiomaisuutta. Ilmeisesti kanne ratkesi, koska Tony Marohn ei ollut osakekirjojen alkuperäinen omistaja.

Että näinkin voi joskus käydä; aarre ei lopulta olekaan minkään arvoinen! Mikäpä sitten on Akan arvokkain kirpputorilöytö? Ei yhtään mikään, sillä onni ei koskaan suosi Akkaa: edes 50-senttistä ei ole löytynyt kierrätettyjen takkien tai laukkujen taskuista. Akan äitee puolestaan löysi pienen aarteen kirpputorilta jo useita vuosia sitten; aarteen, jota Akka kutsui “lampaanaivoiksi” nähdessään tämän alle kympin arvoisen ostoksen ensimmäistä kertaa. Kyseessä oli tosiaankin Pentikin 1970-luvun tuotantoon kuulunut 11/12-haarainen, keraaminen kynttilänjalka “Kaamoskivi.” Tämä möhkäle on nykyisin arvoltaan noin 110 euroa, ainakin nettikauppojen mukaan. Yeah.

Kaamoskivi (kodinkuvalehti.fi).

Entäpä se kirpputori-termi? Ehkäpä nimitys on kuitenkin niin vakiintunut, että sitä on turha lähteä muuttamaan. Ainakaan Akan mieleen tulleet “Miksmäenikinälöydämitään” tai “Täältäeipoistutatyhjinkäsin” eivät ole yhtään sen parempia. Nykypäivänä huonekalujen osalta nimitys “Lutikkamarket” voisi tosin olla korrektimpi (näitäkin tapauksia on nimittäin tullut ilmi ainakin pk-seudulla). Noh; onnea vaan aarteenmetsästykseen itse kullekin säädylle! Kirpputorien yllätyksellisyys ei koskaan lakkaa viehättämästä, kierrätysperiaatteesta puhumattakaan… kunhan ei kierrätetä minkäänlaisia öttiäisiä, niin kaikille jää hyvä mieli!

KUKA LOPULTA VALLOITTI MOUNT EVERESTIN?

Mount Everest on vaatinut tiettävästi jo yli 300:n kiipeilijän hengen, mutta siltikään tämä 8849-metrinen järkäle ei lakkaa kiinnostamasta yhä uusia huimapäitä. Huipulle on päästävä, vaikka se veisi kuolemaan – mitäpä pienistä; kuten hengestä!

Norgay ja Hillary v. 1953.

Yleisessä tiedossa on, että huippu valloitettiin virallisesti 29.5.1953 Edmund Hillaryn (Uusi-Seelanti) ja sherpa Tenzing Norgayn (Nepal) toimesta. Tällä kertaa aiheena ei kuitenkaan ole tämä kiipeilijäkaksikko, vaan jopa todennäköinen, onnistunut huipun valloitus jopa 29 vuotta aiemmin:

8.6.1924 huipun valloitusta yrittivät George Mallory, 37 ja Andrew “Sandy” Irvine, 22. Nämä brittimiehet eivät olisi varmastikaan uskoneet, että heidän kohtaloaan ihmetellään vielä melkein 100 vuotta myöhemmin: pääsikö edes toinen heistä huipulle jo noinkin varhain?

George Mallory (1886-1924).

Mitäpä me sitten tiedämme näistä herroista ja heidän vuoren valloittamisestaan? Akka ei puutu tässä heidän henkilökohtaiseen historiaansa, vaan itse tapahtumiin tuona kohtalokkaana päivänä:

Andrew Irvine (1902-1924).

Viimeisen näköhavainnon heistä tuona päivänä teki retkikunnan geologi Noel Odell klo 12.50, jolloin hän mielestään näki parivaljakon toisella askeleella (The Second Step), joka sijaitsee vuoren pohjoispuolella. Tällä reitillä on kolme “steppiä,” ja Odell mainitsi miesten tosiaankin pyrkivän ylöspäin. Myöhemmin tätä lausuntoa on kyseenalaistettu eikä Odell ollut enää itsekään varma näköhavaintonsa sijainnista.

Takaisin miehet eivät koskaan palanneet, ja heidän kohtalonsa jäi epäselväksi 75 vuodeksi.

Vuonna 1933 rinteeltä löydettiin jäähakku n. 230 metriä ensimmäisen stepin alapuolelta, ja se tunnistettiin valmistajan merkistä kuuluvaksi Malloryn ja Irvinen varusteisiin. Jäähakusta on kehitetty erilaisia teorioita: sitä pitänyt putoaja on yrittänyt hidastaa luisuaan alaspäin, tai sitten se on jätetty tarkoituksellisesti paikalleen. Ylempänä rinteessä siitä ei olisi enää ollut hyötyä, ja hakku olisi voitu noukkia takaisin haltuun sitten alas laskeutuessa. Hakku tunnistettiin Irvinelle kuuluvaksi siihen tehdyistä merkeistä. On myös mahdollista, että hakku jäi rinteelle, kun putoaja yritti irroittaa itsensä miehiä yhdistävästä köydestä.

Vuonna 1960 kiinalainen retkikunta oli ensimmäinen, joka väitti päässeensä huipulle Malloryn ja Irvinen reitin kautta. Retkue ei ottanut huipulta kuvia, koska he saavuttivat huipun yöllä. Sittemmin useiden ilmi tulleiden todisteiden myötä tämä saavutus lienee pätevä, vaikka sitä aluksi epäiltiin.

Vuonna 1979 kiinalainen Wang Hong-bao kertoi nähneensä pohjoisrinteellä v. 1975 vanhan, brittiläisen ruumiin 8100 metrin korkeudella. Tämän lausunnon vahvisti myöhemmin hänen retkueeseensa kuulunut mies, jolle Wang oli kertonut asiasta. Wang tunnisti miehen eurooppalaiseksi vaatteista ja ulkomuodosta, eikä tuossa paikassa ollut tiettävästi käynyt muita, kuin britit Mallory ja Irvine. Wangin mukaan ruumiin poskessa oli suuri haava ja ruumis makasi kyljellään, mutta Wang menehtyi kertomuksensa jälkeisenä päivänä lumivyöryssä.

Vuonna 1991 rinteeltä löydettiin vanhoja happipulloja, joiden tiedetään kuuluneen Mallorylle ja Irvinelle.

Vuonna 1999 järjestettiin retkikunta Mallory and Irvine Research Expedition, jonka tarkoitus oli löytää miehistä edes toinen. Ja kuinka ollakaan; George Malloryn ruumis löydettiin Wangin kuvailemasta paikasta!

RIP George Mallory (Secretsoftheice).

Mallory makasi vatsallaan, hänen toisen jalkansa sääriluut olivat poikki (sekä fibula, että tibia), hänen päänsä oli käytännössä hautautunut vuosien aikana vyöryneisiin kiviin ja otsassaan hänellä oli suuri haava, jota arveltiin kuolinsyyksi. Olisi siis mahdollista, että pudotessaan Mallory olisi esim. pudotessaan hakulla irrottanut suuren kiven, joka olisi kimmonnut rinteeltä hänen otsaansa. Miehen vyötäröllä ollut köysi (tuohon aikaan pellavasta punottu) oli joko revitty tai repeytynyt pudotuksen myötä, sillä se oli aiheuttanut hänen keskivartaloonsa selvästi näkyviä ruhjeita.

Mitäpä Malloryn ruumiilta sitten löydettiin/ei löydetty?

Hänen taskuistaan ei löytynyt hänen vaimonsa Ruthin valokuvaa, jonka hän oli todistettavasti luvannut jättää huipulle vaimonsa kunniaksi. Tämä seikka on tietenkin herättänyt spekulaatioita, että ainakin Mallory olisi selvinnyt huipulle asti ja jättänyt valokuvan sinne, josta se myöhemmin olisi lähtenyt virtausten mukana maailman tuuliin. Täten Mallory olisi pudonnut kuolemaansa laskeutuessaan alas, eikä pyrkiessään huipulle.

(topchinatravel.com)

Malloryn taskusta löydettiin lumilasit, joten tämän perusteella on arveltu, että Mallory olisi saavuttanut huipun pimeän aikaan eli jättänyt sitten lasit taskuunsa tarpeettomina. On myös mahdollista, että näitä laseja olisi ollut kaksi paria, ja toiset olisivat sitten pyyhkiytyneet rinnelaskussa ties minne.

Mallorylla ja Irvinella oli mukanaan Kodak-kamera, jonka käytöstä vastasi Irvine. Tätä kameraa, kuten Irvinen ruumistakaan, ei ole löydetty. Kodakin asiantuntijat ovat jopa tehneet nykypäivän kiipeilijöille ohjeet, kuinka tulee toimia, jos tämä kamera ikinä löydetään. Heidän mukaansa on varsin mahdollista, että filmi on säilynyt ja kehitettävissä.

Mikä sitten puoltaa teoriaa, että nämä miehet saavuttivat huipun todellakin jo vuonna 1924?

Huipun saavuttamista yöaikaan puoltaa ainakin se, että lukuisat kiipeilijät kertovat ns. Everest-kuumeesta: mitä lähempänä huippua olet, sitä enemmän haluat kiivetä eteenpäin välittämättä mistään muusta. Jotenkin olisi ymmärrettävää, että tämä sama efekti olisi ollut olemassa jo tuolloin 1920-luvulla, kun huipulle ei tosiaankaan oltu vielä päästy lukuisista yrityksistä huolimatta.

Malloryn vaimon valokuva on voinut pudota hänen taskustaan koska tahansa, tai sitten se on todellakin jätetty huipulle.

Ruth Turner Mallory, Georgen vaimo.

1960-luvun kiinalaisen retkikunnan jäsentä Xu Jingia haastateltiin v. 2001, ja hän mainitsi havainneensa pohjoisrinteellä vanhan ruumiin selällään jalat kohti taivasta, mutta ei osannut kertoa tarkempaa sijaintia. On siis mahdollista, että hän on sattumalta nähnyt vilauksen Irvinen ruumiista, sillä tuolla rinteellä ainoat mahdolliset kävijät olivat Mallory ja Irvine (ennen vuotta 1960).

On epäilty sitäkin, että vuoden 1924 vaatetuksen ja varusteiden suhteen olisi ollut mahdotonta selviytyä Everestin olosuhteissa. Tuolloin ei ollut käytössä nykyajan vaateteknologiaa, joten kerrospukeutuminen ja luonnonmateriaalit olivat kiipeilijöiden elinehto. George Mallorylla tiedetään olleen Burberryn veden- ja tuulenkestävä asu, joka tuolloiseen aikaan oli aivan hifiä (tietenkin lukuisten puuvilla- ja pellavavaatteiden lisäksi).

Useat kiipeilijät ovat selviytyneet nykyaikanakin ilman happilaitteita Everestillä; toisin kuin Mallory ja Irvine, joilla kuitenkin oli useita happipulloja käytössään. Niiden tilavuus oli pieni verrattuna nykyaikaisiin varusteisiin, mutta näitä tyhjiä pulloja on kuitenkin rinteeltä löydetty. Tiettävästi viimeiselle etapille pulloja oli varattu neljä kappaletta, joista kolme on löydetty tyhjinä. Tämä seikka voisi osoittaa sen, että huipulle on tosiaankin menty apinan raivolla ja yksi happipullo olisi sitten jäänyt käyttämättä alas laskeutumisen yhteydessä, kun putoaminen on tapahtunut.

1960-luvun kiinalaisten retkueen osalta on esitetty teorioita, että he olisivat peräti löytäneet Irvinen ruumiin ja tämän mukana olleen kameran. Isänmaan kunniaa edistääkseen he olisivat sitten siirtäneet/pudottaneet mokomat pois kuljeksimasta, jotta pohjoisrinteen valloitus olisi saatu kiinalaisten nimiin. Tähän teoriaan Akka ei paneudu sen enempää; tokihan se mahdollista olisi, mutta menee panettelun puolelle.

Mihin George Mallory sitten joutui löytymisensä jälkeen?

Kaikki Everestin ruumiit ovat edelleen siellä, mistä niitä sitten ikinä löydetäänkään. Joidenkin menehtyneiden ruumiita pudotetaan notkelmiin ja rotkoihin ihan vain oppaidenkin toimesta, sillä ne “häiritsevät” yleisimpiä kiipeilyreittejä. Jotkut ruumiit tosin toimivat kiintopisteinä, joiden avulla rinteillä suunnistetaan. Kuinka karua; mutta toisaalta jokainen vuorelle lähtijä tietää vaarat ja kuoleman mahdollisuuden.

George Mallory kuitenkin peitettiin kivillä, paikalla pidettiin pieni muistotilaisuus ja herra sai jäädä niille sijoilleen. Tämä ratkaisu oli jälkipolvillekin sopiva, kuten Malloryn poika John 80-vuotiaana kertoi medialle. Hänen isänsä oli kuollut pojan itsensä ollessa 3-vuotias.

Kamera ja Irvinen ruumis ovat siis edelleen teillä tietymättömillä, tai ehkä ne tosiaankin kaapattiin/siirrettiin 1960-luvun kiinalaisen retkueen myötä, kuten salaliittoteoriat väittävät. Eipä tuolla seikalla ole kuitenkaan paljon väliä, kun miettii 1920-luvun varusteita ja olosuhteita: sankareita, huimapäitä, hulluja visionäärejä nämä äijät kuitenkin olivat! Paineltiin menemään muina miehinä alkeellisilla vehkeillä ja vaatetuksella, ja legenda jäi elämään Malloryn lausahduksen myötä: toimittaja kysyi, miksi hän aikoo lähteä valloittamaan Mount Everestin ja vastaus oli: “koska se on siellä.”

Mount Everestiltä löytyy myös roskia ruumiiden lisäksi.

Akka nostaa hattua ja poistuu taas takavasemmalle, sillä Akasta ei ole vuorikiipeilijäksi. Kunnia heille, kelle kunnia kuuluu ja RIP George Mallory ja Andrew Sandy Irvine: kunnianhimoiset äijät, jotka jäivät yrityksellään historiaan eri tavalla, kuin olivat aikoneet.

List of people who died climbing Mount Everest – Wikipedia

Akan toiveissa onkin, että edes toinen heistä olisi kuollut tietäen saavuttaneensa sen huipun; hän olisi sitten ainakin kuollut onnellisena siitä, että on saavuttanut oman tavoitteensa. Minkä takia sinne pitää ylipäätään enää kenenkään lähteä haahuilemaan?

“Koska se on siellä.”

Veikka Gustafsson tekee tärkeän huomion Himalajan suru-uutisista – Urheilu – Ilta-Sanomat

Ainakin 19 on kuollut lumivyöryssä Intiassa | Uutissuomalainen | Etelä-Suomen Sanomat (ess.fi)

TRAAGINEN RAKKAUSTARINA 80 VUODEN TAKAA

“Frankly, my dear, I don’t give a damn.” Kaikki vähänkään historiallisesta draamasta kiinnostuneet tietävät, mistä tämä lause on peräisin: legendaarisesta Tuulen viemää-elokuvasta, joka aikanaan ilmestyessään v. 1939 olikin varsinainen kassamagneetti. Nämä kuuluisat sanat lausui iki-ihana Clark Gable, joka esitti Rhett Butleria. Tiettävästi Gable suoritti tämän työnsä vastentahtoisesti rooliaan inhoten, mutta mitäpä sitä ei mies tekisi maineensa ja massinsa eteen…

Clark Gable (1901-1960).

Clark Gable (Herra Larkki Kaapeli, heh…) ehti olla elämänsä aikana naimisissa peräti viisi kertaa, mutta kolmannen vaimon, Carole Lombardin, on sanottu olleen hänen elämänsä rakkaus. Kuka muistaa tällaisen näyttelijättären tai mitään hänen roolitöistään? Ei Akka ainakaan muista. Itse asiassa Lombard oli jo 1920-luvulla kuuluisa mykkäfilminäyttelijä, ja 1930-luvulle tultaessa erittäin suosittu esiintyjä myös äänielokuvissa. Häpeillen täytyy kyllä myöntää, että tämä upea kaunotar on jäänyt kyllä unohduksiin ajan hampaisiin.

Carole Lombard (1908-1942).

Noh, joka tapauksessa kumpikin näyttelijä oli jo naimisissa tavatessaan toisensa ensimmäisen kerran v. 1932 elokuvan “No Man of Her Own/Mies minua varten” kuvauksissa. Tuolloin rakkauden liekki ei vielä päässyt syttymään, mutta joitakin vuosia myöhemmin Lombard oli jo eronnut miehestään ja Gable asui asumuserossa. Kas kummaa; tilanne alkoi kehkeytyä ja pariskunta nähtiinkin usein yhteisissä seurapiiritapahtumissa umpirakastuneina. Herra Kaapeli erosi lopulta vaimostaan v. 1939 ja samana vuonna hän ja Carole Lombard avioituivat nopeasti. Koko Hollywoodin kerma juhlisti tätä upeaa paria ja heitä kutsuttiinkin koko kaupungin unelmapariksi.

Parin maatila Kaliforniassa (Wikimedia Commons).

Tämä kukkea onni päättyi kuitenkin jo v. 1942, kun MGM-filmiyhtiö halusi lähettää edustavan lähettiläänsä Lombardin kiertueelle myymään sotavelkakirjoja v. 1941 lähtien. Näin tapahtuikin samalla, kun Kaapeli oli uusimman filminsä kuvauksissa Los Angelesissa (Somewhere I’ll find you/Sotareportteri). Lombard kierteli samaan aikaan junalla kotiosavaltiossaan Indianassa, mutta kotiinpaluun hän halusi välttämättä tehdä lentokoneella. On väitetty, että Lombard oli huolissaan aviomiehestään, olihan tämän vastanäyttelijänä elokuvassa kuitenkin aikansa seksisymboli Lana Turner. Joten: Lombard hylkäsi pitkän ja puuduttavan junamatkan ja turvautui nopeampaan lentokoneeseen päästäkseen pikaisesti kotiin. Kyydissä oli yhteensä 22 henkilöä; mukaan lukien Lombardin äiti.

Lana Turner (1921-1995).

Pian nousun jälkeen kone törmäsi kuitenkin Mount Potosi-vuorenseinämään Nevadassa ja hajosi tuhannen pärskeiksi tappaen kaikki kyydissä olleet ihmiset.

Potosi Mountain – Google Maps

Herra Kaapeli oli murheenmurtama saatuaan tiedon onnettomuudesta ja karautti paikalle saadakseen lisätietoja tapahtuneesta. Vuorta lähinnä sijaitsevassa baarissa (Pioneer Saloon) Herra Kaapeli marssi hermostuneena edestakaisin, poltteli ketjussa ja ryyppäsi odottaessaan tietoja vaimostaan. Kun kävi ilmi, että kaikki matkustajat koneessa olivat kuolleet, Herra Kaapeli masentui pahanpäiväisesti. Lopulta hän kuitenkin ilmoittautui myöhemmin armeijan palvelukseen ja mm. lensi pommituslentoja Euroopassa. Elokuvaurakin jatkui sitten entiseen tapaansa sodan jälkeen.

Pioneer Saloon, Goodsprings, Nevada.

On kuitenkin kerrottu, että Herra Kaapeli jatkoi elämäänsä kipinänsä menettäneenä eikä päässyt koskaan onnettomuudesta yli. Hänet haudattiin v. 1960 Carole Lombardin viereen Glendalen hautausmaalle, Kaliforniaan. Rest in peace, Rhett… äh, Herra Kaapeli!

Tällaisesta ihastuttavasta ikuisesta rakkaudesta vaikuttuneina on tietenkin esitetty lukuisia tarinoita, kuinka Herra Kaapelin rauhaton sielu vaeltelee edelleenkin tässä pikkuruisessa Pioneer Saloon -baarissa. Samaa on tietenkin kerrottu Oatman-hotellista (ent. Durlin Hotel) Arizonassa, jossa tämä unelmapari vietti hääyönsä. Pitäähän tällaisesta tragediasta saada kaikki mahdollinen hyöty irti, jos ei muuten; niin kunnon aavetarinoilla! Kyllä Akkakin majoittuisi mielellään samaan sviittiin, jossa ah, niin karismaattinen Rhett… Herra Kaapelikin makoili. Akka ajattelisi tosin vain ilmastonmuutosta, verotusta ja kaikkea muuta synkeää, eikä ollenkaan mitään Rhettiä. Yeah…!

Oatman Hotel, Oatman, Arizona.

Sinänsä kyllä ihmetyttää tällainen satumainen rakkaustarina, kun Herra Kaapelilla tiedettiin kuitenkin olevan useita sivusuhteita useiden vastanäyttelijöidensä kanssa. Eräästä tällaisesta sivusuhteesta syntyi avioton lapsikin v. 1935, mutta tämä seikka pidettiin piilossa ja paljastettiin vasta Herra Kaapelin kuoleman jälkeen. Jopa Carole Lombardkin oli huolissaan aviomiehensä ja Lana Turnerin yhteisestä elokuvaproggiksesta, joten kieltämättä tilanne vaikuttaa merkilliseltä. Kaapelin seuraavat kaksi avioliittoa onnettomuuden jälkeen kestivät vain kolme (Sylvia Ashley) ja viisi vuotta (Kay Williams). Ainoan “virallisen” lapsensa Herra Kaapeli saikin tämän viimeisen vaimonsa kanssa, mutta lapsi syntyi vasta v. 1961, kun hänen isänsä oli jo menehtynyt sydänkohtaukseen.

Kenenköhän ajatus oli haudata Herra Kaapeli Carole Lombardin viereen? Oliko tämä lyhytkestoinen unelmasatu vain niin hieno, että sitä utopiaa piti jatkaa vielä kuolemankin jälkeen? Tai ehkäpä Herra Kaapeli oli itse toivonut niin? No, samapa tuo, kun kerran molemmat kummittelevat siellä sun täällä, yhdessä ja erikseen. Lento-onnettomuudessa kuoli kuitenkin yhteensä 22 ihmistä; missäs he sitten hilluvat? Ehkäpä mukana ollut Lombardin äiti komentelee tytärtään hakemaan tätä kuuluisaa aviomiestä pois sieltä pikkubaarista, mutta ketään turistia ei tällainen vanharouva kiinnosta.

Elizabeth Knight (Carolen äiti), Gable ja Lombard.

Onhan se nyt vaan niin paljon hienompaa ajatella, kuinka nämä “Hollywoodin supertähdet” viuhahtelevat seinien läpi ja vaikeroivat traagista kohtaloaan, joka erotti heidät tässä maallisessa elämässä. Siinä ei yhdellä anopilla ole mitään virkaa, saati niillä 15:llä armeijan sotilaalla, jotka myöskin menehtyivät turmassa. “Frankly, my dear, I don’t give a damn,” voisi turisti sanoa, vaikka Herra Kaapelin anoppi nykisi tätä hurmoksellista aaveturistia suoraan hihasta. Että missäs rouvan vävypoika mahtaakaan piilotella, häh? Rouva on nyt hyvä vaan ja tekee tilaa!

“Hus, rouva, hus! Rhett Butler tulee kohta!”

KÄYTÖSTAWAT KUNNIAAN!

Akalla on onni omistaa käytösopas 1950-luvulta; ajalta, jolloin tällaisiin seikkoihin kiinnitettiin erityisen paljon huomiota. Nyt yhteiskunnan avautuessa kannattaakin kerrata joitakin perusasioita, jottemme pilaa mainettamme käyttäytymällä tökerösti “ulkomaailmassa.”

KADULLA SYÖMINEN: “Kadulla ei sovi mutustella. Ihminen, joka jauhaa purukumia tai kulkee kadulla suu täynnä makeisia, haukaten omenaa tai nuoleskellen jäätelöä, vie ajatukset hyvin helposti märehtivään eläimeen.”
Hyvästi, street food!

MUSIIKKIESITYKSET: “Suurissa ravintoloissa, joissa on hyvä orkesteri, sama orkesteri VOI illan kuluessa esittää sekä konserttiohjelmaa että tanssimusiikkia.”
Että ensin kuunnellaan Johann Sebastian Bachia ja sitten voi leikkisästi kuunnella Olavi Virtaa? Että tällainen on tosiaankin ihan sallittua?

VIERAANA KUTSUILLA: “Vieras, joka kaataa lasin pöytäliinalle, särkee esineen tms., on sangen onneton, minkä vuoksi hyvä emäntä silmänräpäyksessä koettaa keksiä jotakin humoristista, kevyttä ja hauskaa huomautettavaa, jotta koko tapaus häipyisi niin kivuttomasti kuin suinkin yleisen ilonpidon hyrskyihin.”
Akka kannattaa yleisen ilonpidon ‘hyrskyjä,’ mitä ne sitten ovatkaan!

“Useimmat niistä jatkoista, joita meidän sukupolvemme tuntee, ovat vailla suurten teemojen innoittavaa hohdetta. Sen sijaan ne ovat paljon ylitsevuotavampia alkoholin ja riidan tai tyhjän lörpötyksen puolesta.”
Ihanko totta, arvon Watson?

HIUSVÄRIT: “Tukanvärjääminen näyttää useimmiten arveluttavalta ja tuo mieleen joidenkin romaanien sirkustirehtöörikuvaukset.”
Damn, jokaisessa romaanissahan tosiaan kuvaillaan sirkustirehtöörejä!

PÄIVÄLLISKUTSU: “Vanhan tavan mukaan olisi kohteliaan vieraan saavuttava viisi minuuttia ennen määräaikaa, mikäli on kysymyksessä kutsu aterialle. Viiden minuutin myöhästyminen on kuitenkin sallittu eikä sitä voi vielä pitää myöhästymisenä – kuusi minuuttia on jo vakava virhe!”
Miten se yksi minuutti nyt muuttuu yhtäkkiä hirveäksi kämmiksi… äkkiä asettamaan kelloa sekunnilleen oikeaan aikaan!

TERVEHTIMINEN: “Kädelle suuteleminen edellyttää tietenkin, ettei nainen ole kovin pohjoismaisen jäykkä ja tottumaton.”
Tällaisessa tilanteessa Akka näyttäisi hyvin nopeasti, kuinka pohjoismaisen jäykkä Akan nyrkki on.

JULKINEN LIIKENNE: “Raitiovaunun jäljestä ei ainakaan pidä juosta, siitäkään syystä, että ihminen on mitä epäesteettisin läähättäessään, puhkuessaan ja huitoessaan.”
Nimenomaan! Älkää läähättäkö ratikoiden perässä, pervot!

PUKEUTUMINEN: “Kauneinkaan puku ei voi viehättää naisen yllä, joka ei huolehdi siitä, että hän ainakin kerran päivässä puhdistaa ihonsa kaikkia ruumiinosia myöten.”
Herregud, me naisethan haluamme nimenomaan viehättää!

KUTSUT KOTONA: “Herrakutsujen ruokalistaan kuuluu tavallista maustetumpia, vahvempia ja mieluimmin erikoisia ruokalajeja sekä kuivia viinejä. Myöhemmin illalla herrat panevat arvoa makkaroille, sinapille ja vahvoille juustoille oluen ja viinaryypyn kera.”
Akka änkeää mukaan herrojen kutsuille, sanokaa mitä sanotte, ukot!

(Lookandlearn/William Hogarth (1697-1764).)

“Isännän velvollisuuksiin kuuluu (kutsuilla) juoda malja emännän kanssa. Hän onkin sitten ainoa mies, jolla on tämä oikeus. Samoin sanotaan vanhan tavan määräävän, että aviomies, joka ei muista juoda maljaa vaimonsa kanssa, on velvollinen ostamaan hänelle silkkisukkaparin.”
Pitäkää sukkanne ja maljanne, Akka on jo siellä herrakutsuilla.

“Makuuhuoneeseen emme täällä Suomessa yleensä vie vieraita, päinvastoin kuin esim. anglosaksisissa maissa, joissa naisvieraat päivällisen päätyttyä viedään makuuhuoneeseen ja sen yhteydessä olevaan kylpyhuoneeseen, missä he voivat puuteroida itsensä ja järjestää tukkansa ym.”
Eijjumaliste… Akka sulle puuteroinnit näyttää!!

PERHE: “Vanhemmat valittavat usein, että heidän lapsensa ovat tottelemattomia – mikä tietysti on heidän omaa syytänsä – ja lapset pitävät vanhempiaan ikävystyttävinä.”

“Lapsia ei voi ottaa täysihoitolaan, ellei saa heitä tottelemaan ja noudattamaan määräyksiä silloinkin, kun joku ei ole heitä paimentamassa.”
Jotkut asiat eivät ikinä muutu – vanhempia saa syyllistää ja tietenkin vanhemmat ovat ikävystyttäviä lapsen mielestä!

PUHELIN: “Mikäli on erehdyksessä soittanut väärään paikkaan ja huomaa sen, on pyydettävä kohteliaasti anteeksi eikä pantava kuulotorvea nopeasti pois.”
Kuulitkos, sähkönmyyjä; ei vaihdeta sähköyhtiötä vaan asetetaan kuulotorvi alas!

HISSISSÄ: “Hissiin astuessaan herrasmies tarjoaa tietä takanaan tulevalle vanhemmalle naiselle, ottaa hatun päästään naisen ollessa hississä ja mikäli hän polttaa, heittää pois savukkeensa.”
No nih, piponreuhkat ja tupakit veks, kun naisia on hississä!

ULKOMAILLA: “Ulkomailla on tanssiravintoloissa nk. gigoloita – niin mies- kuin naispuolisia, joita ravintolavieras saa ‘vuokrata’ tanssiparikseeen.”
Ilmankos niitä lentolippuja on alettu myydä kamalalla vimmalla.

“Ei pidä ehdoin tahdoin ryhtyä valokuvaamaan tärkeiden linnoitusten lähellä ja siten syyttä suotta vaivata oman maan lähetystöä, jonka täytyy ryhtyä toimenpiteisiin estääkseen asianomaista joutumasta vakoojan kirjoihin.”
Pois linnoituksilta, suomalaiset! Pois linnoituksilta ja sassiin!

No niin. Eiköhän me näillä opeilla pärjätä pitkälle tulevaisuuteen!

Lainaukset: Käytöksen kultainen kirja, WSOY 1957