JO MUINAISET ROOMALAISET…

Roomalaisten sanontoja voisi hieman modernisoida. Tässä muutamia esimerkkejä:

ARS LONGA, VITA BREVIS (Taide pitkä, elämä lyhyt): Mulla on pitkä taideapuraha, mut yllättäen visa on nyt rikki.

ALEA IACTA EST (arpa on heitetty): No käväsin Casinolla; meni aika pitkään… paritonnii meni.

ANNO DOMINI (herran vuonna): Joo, se vuosi oli ihan kauhee. Pomo oli ihan paska, ei antanu yhtään someaikaa.

ET TU, BRUTE (sinäkin, Brutukseni): Nyt jumaliste, Brutus, lakkaat tuhoamasta sohvia ja kenkiä tai vien sut eläinlääkäriin!
(koira)

AUT CAESAR AUT NIHIL (joko Caesar tai ei mitään): Me ei lähetä mihinkään metsäreissulle jos ei Kessu lähe mukaan!

CARPE DIEM (tartu hetkeen): Ota se nyt nopeesti ja lähetää vetää, kytät on kohta tääl!

PER ASPERA AD ASTRA (kärsimysten kautta voittoon): Tiätsä miten mä oon kärsiny! Hirveesti! Mut sillai se taide syntyy!

PECUNIA NON OLET (raha ei haise): Et ole begonia. (kukka)

PAX ROMANA (roomalainen rauha): Onx tää pizza laktoositon ja gluteeniton? Mä saan ilmavaivoja mikäli ei ole!

OPTIMUS MAXIMUS (paras ja suurin): Tämän kvartaalin jälkeen voidaan optimoida voitot maksimaaliseen tasoon. Saatte kaikki 0,2 %:n palkankorotuksen.

Tästä puuttuu vielä PER ANUM (peräaukon kautta), jota ei tarvitse modernisoida. Jo muinaiset roomalaiset tiesivät, mihin se paska lopulta päätyy.

TAITEESTA

Kauneus on katsojan silmässä, sanotaan.

20 000-40 000 vuotta vanhat kalliomaalaukset (mm. Lascaux’n luolassa Ranskassa) osoittavat melkoista taidonnäytettä esittävän taiteen saralla. Seinillä kirmaa jos jonkinlaista sen aikakauden eläintä.

Monien hahmojen sijoittelussa on käytetty hyväksi kallionmuotoja korostaen eläimiä “3D-nä”. Taiteentekijöiden motiiveja ei
luonnollisesti tunneta: oliko kyseessä “jumalten” rituaalitila, metsästysonnen takaaminen vai piirreltiinkö siellä ihan muina
miehinä?

“Lähdenpäs tästä vähän piirustelemaan, kun ei nyt huvita siivota noita luujätteitä tuosta nuotiosta, vaikka käskettiin”.

Mielenkiintoisinta on taiteilijoiden kädenjäljet kallioissa;  jo tuolloin haluttiin “puumerkitä” omat teokset. Tai mikä lienee niiden merkitys sitten, mutta tällainen ajatushan siinä mieleen tulee.

Taidehan kehittyy koko ajan, muuttaa muotoaan ja tarkoitusperiään ja blaa blaa blaa. Joissakin nykypäivän tauluissa on sanomaa, kun taulun tila on jaettu kahtia mustaan ja valkoiseen osioon. Siinä on varmaan sitten mennyt joitakin kuukausia taiteilijan miettiessä, että vedänkö nyt harmaan viivan tuohon väliin:

“No en sittenkään vedä, se rikkoo tämän kombinaation. Samalla koko merkitys muuttuu.”

Tähän ei ole meikäläisellä mitään sanomista, ei yhtikäs mitään.